Merimaskun Osuuspankki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Merimaskun Osuuspankki"

Transkriptio

1 Merimaskun Osuuspankki 8

2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus Osuuspankin tuloslaskelma ja tase Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot Osuuspankin tilinpäätöksen merkittävimmät laatimisperiaatteet Liitetiedot Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 78 Hallituksen allekirjoitus 78 Hallintoneuvoston lausunto 78 Tilintarkastajien merkintä suoritetusta tilintarkastuksesta

3 1 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Merimaskun Osuuspankin korkokate ja palkkiotuotot kasvoivat, mutta pankin liikevoitto oli hieman pienempi kuin edellisvuonna. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta vähemmän odotettavissa olevia luottotappioita (arvonalentumistappioita) luotoista ja muista sitoumuksista. Odotettavissa olevien luottotappioiden (arvonalentumisten) määrä suhteutettuna luotto- ja takauskantaan pysyi alhaisella tasolla. Odotettavissa olevat luottotappiot laskettiin vuonna 2018 IFRS 9 -standardin mukaisesti, joten ne eivät ole täysin vertailukelpoisia aikaisempina vuosina IAS 39 -standardin mukaisesti laskettujen arvonalentumisten kanssa. Luotto- ja talletuskanta kasvoivat kumpikin yli 10%. CET1 vakavaraisuussuhde oli edellisvuotta selkeästi parempi. Merimaskun Osuuspankki otti käyttöön Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin (2/2016) sisältyvät kohdat IFRS 9 -standardista Rahoitusinstrumentit sekä muut IFRS 9 - standardin voimaantulosta johtuvat muutokset. Osuuspankin kannalta merkittävin muutos oli, että myönnetyistä luotoista kirjataan aiempaa etupainotteisemmin arvonalentumisia perustuen odotettavissa oleviin luottotappioihin. IFRS 9 -standardi aiheutti muutoksia myös tilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin, oikaisuja taseeseen aiemmin kirjattujen saamisten määriin ja rahoitusinstrumenttien luokitteluun. Kirjanpitoarvoihin tehdyt oikaisut kirjattiin siirtymäpäivänä avaavan taseen kertyneisiin voittovaroihin. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa on kerrottu siirtymän vaikutukset. Avainlukuja OP Ryhmä Avainlukuja Muutos Liikevoitto, 1000 euroa ,9 % Kulujen suhde tuottoihin, % 95, ,4 Oman pääoman tuotto (ROE), % 0,7 1,3-0,7 Ydinpääoman (CET1) 95,06 76,93 18,13 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin 4 5-0,7 Omistaja-asiakkaat Merimaskun Osuuspankki on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa toimialueellaan paikallista vähittäispankkitoimintaa. Kaikki jäsenet ovat omistajaasiakkaita, joista jokaisella on yksi yhtäläiset oikeudet tuottava jäsenosuus. Osuuspankki kuuluu OP Ryhmään, joka on johtava suomalainen finanssiryhmä. Se koostuu itsenäisistä osuuspankeista ja niiden keskusyhteisöstä OP Osuuskunnasta tytäryhtiöineen. OP Ryhmän ja sen jäsenpankkien keskitettyjen palveluiden kehittämisestä ja tuottamisesta vastaavat OP Osuuskunta sekä sen tytäryhtiöt OP-Palvelut Oy ja OP Asiakaspalvelut Oy. OP Osuuskunta toimii koko OP Ryhmän strategisena omistusyhteisönä ja ryhmäohjauksesta ja valvonnasta vastaavana keskusyhteisönä. Osuuspankki on OP Osuuskunnan jäsenluottolaitos. OP Osuuskunta ja sen jäsenluottolaitokset yhdessä niiden konsolidointiryhmiin kuuluvien yhteisöjen kanssa muodostavat yhteenliittymän, josta säädetään laissa talletuspankkien yhteenliittymästä (Yhteenliittymälaki). Yhteenliittymälain mukaan keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat toistensa veloista ja sitoumuksista ja niiden vakavaraisuutta, maksuvalmiutta ja asiakasriskejä valvotaan yhteenliittymän tasolla. OP Ryhmän vakuutusyhtiöt eivät kuulu keskinäisen vastuun piiriin.

4 2 Toimintaympäristö Maailmantalouden kasvu hidastui, ja luottamus talouteen heikkeni vuoden 2018 viimeisinä kuukausina. Talouden vire oli silti edelleen verrattain hyvä. Koko vuonna 2018 maailmantalous kasvoi lähes samaa hyvää vauhtia kuin vuonna Erot maiden talouskehityksen välillä levenivät. Euroalueella talouskasvu hidastui selvästi vuoden mittaan osin tilapäisten tekijöiden vuoksi. Työttömyys laski yhä selvästi ja inflaatio nousi. Euroopan keskuspankki jatkoi politiikkansa normalisointia. EKP pienensi arvopaperien ostoohjelman mukaisia netto-ostoja lokakuussa 15 miljardiin euroon kuukaudessa ja lopetti ne kokonaan vuoden vaihteessa. Ohjauskorot säilyivät ennallaan koko vuoden. Euribor-korot nousivat vuoden lopulla aavistuksen. Pidemmät markkinakorot alenivat vuoden lopulla lisääntyneen epävarmuuden vuoksi ja päätyivät samalle tasolle kuin vuoden alussa. Osakekurssit painuivat vuoden lopun jyrkän laskun vuoksi vuoden alkua matalammalle. Suomen talous jatkoi vuoden jälkipuoliskolla yhä hyvässä kasvussa. Vuonna 2018 talous kasvoi ennakkotietojen mukaan hieman vuotta 2017 hitaammin. Talouskasvu painottui aiempaa enemmän kulutukselle. Työllisyys parani selvästi, ja reaaliansiot kasvoivat. Vuoden lopulla kuluttajien luottamus alkoi silti rakoilla. Yritysten kannattavuus koheni edelleen, mutta investoinnit kohenivat vain hieman. Asuntomarkkinoilla vanhojen asuntojen myynti väheni hieman edellisestä vuodesta. Kysyntä kohdistui uusiin asuntoihin, joita valmistui eniten sitten 1990-luvun alun. Asuntojen hinnat nousivat vain hieman kasvukeskusten vedolla. Vastuullisuus Yhteiskuntavastuu on tiivis osa OP Ryhmän ja osuuspankkien liiketoimintaa ja strategiaa. Vastuullisuuden perusta rakentuu OP:n perustehtävälle, yhteisille arvoille, vahvalle vakavaraisuudelle ja osaavalle riskienhallinnalle, joita asiakasomisteinen liiketoimintamalli tukee. Yhteiskuntavastuun näkökulmista OP Ryhmässä huomioidaan taloudellinen ja sosiaalinen vastuu sekä ympäristövastuu. OP Ryhmän tavoitteena yhteiskuntavastuussa on olla toimialan edelläkävijä Suomessa. OP:n vastuullisuusraportointi perustuu GRI-standardeihin ja on luettavissa osana OP Ryhmän vuosikatsausta osoitteessa op-year2018.fi. Olennaiset tapahtumat tilikaudella OP Ryhmän henkilöstön lakisääteistä työeläketurvaa hoitavan OP-Eläkekassan edustajisto päätti noin 1,1 miljardin euron eläkevastuun siirtämisestä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hoidettavaksi. Siirto toteutui vuoden 2018 lopussa ja siirrosta tuloutui Merimaskun Osuuspankille ylimääräisen vakavaraisuuspääoman palautusta yhteensä 15 tuhatta euroa. Ylimääräisen vakavaraisuuspääoman palautus esitetään tuloslaskelman henkilöstökulujen eläkekuluissa. Merimaskun Osuuspankin hallitus päätti keväällä 2018 käynnistää neuvottelut yhdistymisestä Turun Seudun Osuuspankin kanssa. Sulautumista koskevat asiakirjat allekirjoitettiin lokakuussa Merimaskun Osuuspankin ylimääräinen osuuskuntakokous päätti yksimielisesti pankin sulautumisesta Turun Seudun Osuuspankkiin. Sulautuminen hyväksyttiin samana ajankohtana myös Turun Seudun Osuuspankin edustajistossa. Kyseessä on osuuskuntalain 20:2.1:ssa tarkoitettu absorptiosulautuminen ja se on suunniteltu toteutuvaksi Merimaskun Osuuspankilla ei ollut muita olennaisia tapahtumia tilikaudella.

5 3 Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Yksi Merimaskun Osuuspankin rahoituksen vakuutena ollut kiinteistö saatiin realisoitua. Tällä on alkuvuoden tulokseen positiivinen vaikutus, jonka suuruus täsmentyy, kun realisointiprosessi saadaan saatettua loppuun. Merimaskun Osuuspankilla ei ole ollut muita olennaisia tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen. Osuuspankin tulos Liikevoittoon vaikuttaneiden keskeisimpien tuotto- ja kuluerien kehitys kolmelta viimeiseltä vuodelta sekä vuoden 2018 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Tulosanalyysi 1000 euroa Muutos, % 2016 Tuotot Korkokate ,5 345 Muut tuotot Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista ,6 92 Palkkiotuotot, netto ,4 193 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot -1-0 Käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta kirjattujen rahoitusvarojen nettotuotot Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot - 0,3 - Suojauslaskennan nettotulos Sijoituskiinteistöjen nettotuotot ,6 0 Liiketoiminnan muut tuotot ,3 22 Yhteensä ,8 308 Tuotot yhteensä ,9 653 Kulut Henkilöstökulut ,1 224 Muut hallintokulut ,5 201 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja 6, aineettomista hyödykkeistä 10 Liiketoiminnan muut kulut ,2 89 Kulut yhteensä ,4 525 Odotettavissa olevat luottotappiot jaksotettuun hankintamenoon kirjatuista rahoitusvaroista Arvonalentumiset luotoista ja muista sitoumuksista 9 51,4 74,4 Muiden rahoitusvarojen odotettavissa olevat luottotappiot sekä arvonalentumistappiot Liikevoitto (-tappio) ,9 53 Liikevoitto laski hieman vertailukaudesta. Korkokate kasvoi luottokannan kasvun sekä talletusvarainhankinnan kustannusten laskun ansiosta. Muut hallintokulut kasvoivat jopa yli 25 prosenttia. Kulukasvun suurimpana tekijänä oli atk-kulut, jotka kasvoivat lähes 40 prosenttia.

6 4 Palkkiotuottoja kertyi seuraavasti: Palkkiotuotot 1000 euroa Muutos, % Talletuksista ,4 Luotonannosta ,8 Maksuliikkeestä ,3 Arvopapereiden välityksestä ja liikkeeseen laskusta ,7 Omaisuudenhoidosta ja lainopillisista tehtävistä ,9 Takauksista 1 1-4,9 Vakuutusten välityksestä ,2 Muut ,5 Yhteensä ,5 OP-bonukset ,6 Palkkiotuotot yhteensä ,6 Palkkiokulut ,1 Palkkiotuotot, netto ,4 Vertailukauden liiketoiminnan muihin tuottoihin sisältyi ALV-palautuksia aiemmilta vuosilta yhteensä 10 tuhatta euroa. Henkilöstökulut supistuivat hieman johtuen toiminnan tehostamisesta sekä OP-Eläkekassan vastuunsiirrosta tuloutuneesta ylimääräisen vakavaraisuuspääoman palautuksesta. Liiketoiminnan muita kuluja kasvattivat OP Ryhmän sisäiset kehittämismaksut. Osuuspankin palkkiotuotot kasvoivat vertailuvuodesta. Palkkiot arvopapereiden välityspalkkiot ja palkkiot omaisuudenhoidosta kasvoivat. Sen sijaan palkkioita luotonannosta kertyi hieman edellisvuotta vähemmän. Palkkiotuottoihin sisältyy vähennyksenä omistaja-asiakkaille myönnetyt OP-bonukset. Odotettavissa olevat luottotappiot (arvonalentumiset) saamisista laskivat vertailukaudesta ja suhteutettuna luotto- ja takauskantaan pysyivät matalalla tasolla. Odotettavissa olevat luottotappiot laskettiin vuonna 2018 IFRS 9 -standardin mukaisesti, joten ne eivät ole täysin vertailukelpoisia aikaisempien vuosien IAS 39 -standardin mukaisesti laskettujen arvonalentumisten kanssa. Odotettavissa olevat luottotappiot (arvonalentumistappiot) 1000 euroa Muutos, % Odotettavissa olevien luottotappioiden ,5 (arvonalentumisten) määrä yhteensä Odotettavissa olevat luottotappiot (arvonalentumiset) luotto- ja takauskannasta % 0 0 0

7 5 Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä Keskeisimpien tase- ja sitoumuserien kehitys kolmelta vuodelta ja vuoden 2018 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä 1000 euroa Muutos, % Tase , Luotot , Saamistodistukset Osakkeet ja osuudet , Talletukset , Oma pääoma , Taseen ulkopuoliset sitoumukset , Antolainauksen kehitys Uusia luottoja myönnettiin vuoden aikana tuhatta euroa eli tuhatta euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Luottokanta yhteensä vuoden lopussa oli tuhatta euroa ( ). Luottokanta kasvoi lähinnä asuntorahoituksen kysynnän positiivisen kehityksen myötä. Ongelmasaamiset ja lainanhoitojoustosaamiset kehittyivät tilikauden aikana seuraavasti: Ongelmasaamiset ja lainanhoitojoustot 1000 euroa Muutos, % Järjestämättömät saamiset ,1 Yli 90 päivää erääntyneet saamiset ,3 Järjestämättömät ,0 lainanhoitojoustosaamiset Todennäköisesti maksamatta jäävät ,5 saamiset Terveet lainanhoitojoustosaamiset ,5 Ongelmasaamiset yhteensä ,3 Taulukon luvuissa on vähennetty odotettavissa olevat luottotappiot (arvonalentumistappiot). Yli 90 päivää erääntyneenä saamisena esitetään jäljellä oleva pääoma sellaisesta saamisesta, jonka korko tai pääoma on ollut erääntyneenä ja maksamatta yli kolme kuukautta. Lainahoitojoustosaamisena esitetään saamiset, joiden sopimusten ehtoja on neuvoteltu uudelleen asiakkaan heikentyneestä maksukyvystä johtuen. Todennäköisesti maksamatta jäävinä saamisina esitetään muut heikompiin luottoluokkiin kuuluvat saamiset. 1 Suluissa vertailuluku

8 6 Kiinteistöomistukset Osuuspankin kiinteistöomistukset muodostuvat omassa käytössä olevista kiinteistöistä ja sijoituskiinteistöistä. Kiinteistöomistukset 1000 euroa Omassa käytössä olevat kiinteistöt Sitoutunut pääoma Prosenttia taseesta 0,3 0,3 Sijoituskiinteistöt Sitoutunut pääoma Prosenttia taseesta 0,0 0,0 Käypä arvo Nettotuotto, % -1,8-2,3 Kiinteistöihin sitoutunut pääoma yhteensä Prosenttia taseesta 0,3 0,3 Kiinteistöyhteisöjen sitoutunut pääoma muodostuu osakehuoneiston kirjanpitoarvosta ja osakehuoneistoon kohdistuvasta lainaosuudesta. Pankilla ei ole sijoituksia kiinteistösijoitusyhtiöissä. Omassa käytössä olevat kiinteistöt Omassa käytössä olevia kiinteistöjä on taseessa 104 tuhatta euroa, eikä niihin kirjattu arvonalennuksia tai -korotuksia tilikauden aikana. Tilikauden aikana kiinteistöomistuksiin ei tehty muutoksia. Sijoituskiinteistöt Merimaskun Osuuspankilla ei ole sijoituksia kiinteistösijoitusyhtiöissä. Muun sijoitustoiminnan kehitys Saamiset luottolaitoksilta, joista valtaosan muodostavat saamiset OP Yrityspankki Oyj:ltä, olivat 668 tuhatta euroa (2 792). Tilikauden lopussa osuuspankilla oli sijoituksia keskusyhteisön osuuspääomaan yhteensä tuhatta euroa (2 130).

9 7 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleisön talletusten ja muiden velkojen kehitys on kuvattu alla olevassa taulukossa. Muut velat muodostuvat markkinarahaveloista ja valtion varoista välitetyistä lainoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 1000 euroa Muutos, % Talletukset Maksuliiketilit ,5 Säästämistilit ,8 Sijoittamistilit Valuuttatalletukset - - Yhteensä ,3 Muut velat - - Velat yleisölle ja julkisyhteisöille yhteensä ,3 Muun vieraan pääoman ja sitoumusten kehitys Velat luottolaitoksille, jotka muodostuvat veloista OP Yrityspankki Oyj:lle ja ns. väliluotosta OP- Asuntoluottopankki Oyj:lle, vähenivät tuhanteen euroon (9 100). Osuuspankilla ei ole liikkeeseen laskettuja joukkovelkakirjalainoja. Muut vieraan pääoman erät muodostuvat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. Oma pääoma ja varaukset Osuuspääoma Merimaskun Osuuspankin koko oman pääoman määrä kasvoi 7,3 prosenttia tuhanteen euroon (4 291). Osuuspääoma oli tuhatta euroa (1 113). Omistaja-asiakkailla oli vuoden lopussa sijoituksia jäsenosuuksiin 121 tuhatta euroa (116) ja Tuotto-osuuksiin tuhatta euroa (997). Irtisanottuja Tuotto-osuuksia oli tilikauden lopussa 60 tuhatta euroa (72) ja irtisanottuja jäsenosuuksia 3 tuhatta euroa (3). Osuuspankki maksoi Tuotto-osuuksille vuodelta 2017 korkoa 3,25 prosenttia eli yhteensä 32 tuhatta euroa. Jäsenosuuspääomalle ei maksettu korkoa vuodelta Osuuspankilla voi osuuskuntalain ja osuuspankin sääntöjensä mukaan olla jäsenen oikeudet tuottavia jäsenosuuksia ja vapaaehtoisina osuuksina Tuotto-osuuksia. Osuuspankin osuuspääomassa on jäsenosuuksia 1180 kpl. Jokaisella jäsenellä on velvollisuus ottaa yksi osuuspankin jäsenosuus ja maksaa siitä merkintähintana 100 euron suuruinen jäsenosuusmaksu. Tuotto-osuuksia on osuuspankin osuuspääomassa kpl. Tuotto-osuuksia voivat merkitä vain osuuspankin jäsenet ja niiden antamisesta päättää osuuspankin hallitus. Tuotto-osuuden nimellisarvo ja siitä osuuspankille merkintähintana maksettava tuotto-osuusmaksu on 100 euroa. Jäsen- ja tuotto-osuusmaksut palautetaan osuuspankin sääntöjen, osuuskuntalain ja osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain mukaisesti ja sanotuissa laeissa mainituin edellytyksin jäsenyyden päätyttyä tai irtisanottaessa jäsenosuus tai Tuotto-osuus. Jäsenosuusmaksu ja tuotto-osuusmaksu voidaan palauttaa 12 kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys on päättynyt tai Tuotto-osuuden omistaja on irtisanonut osuuden. Palautuksiin vaaditaan valvovan viranomaisen lupa, mikäli sääntely sitä edellyttää.

10 8 Muut oman pääoman erät Veroperusteiset varaukset Osuuspankilla on kuitenkin oikeus kieltäytyä jäsenosuusmaksujen ja tuotto-osuusmaksujen palauttamisesta osuuspankin toiminnan aikana. Osuuspankki voi myöhemmin päättää edellä mainitun kiellon kumoamisesta. Palauttamista koskevasta kiellosta ja sen kumoamisesta päättää tarvittaessa pankin hallitus. Ellei palautusta voida jonakin vuonna maksaa täysimääräisesti, maksamatta jäänyt osa maksetaan seuraavien tilinpäätösten perusteella käytettävissä olevista omista pääomista. Edellä määrätty oikeus maksamatta jääneen osan jälkipalautukseen päättyy kuitenkin viidennen seuraavan tilinpäätöksen jälkeen. Maksamatta jääneelle osalle ei makseta korkoa. Osuuspankilla on oikeus lunastaa kaikki Tuotto-osuudet. Lunastusoikeuden käyttämisestä päättää osuuspankin hallitus. Lunastukseen vaaditaan keskusyhteisön lupa sekä valvovan viranomaisen lupa, mikäli sääntely sitä edellyttää. Aikaisemmin tehtyjä arvonkorotuksia peruutettiin arvonkorotusrahastosta 0 tuhatta euroa. Poistoerossa ei tapahtunut muutoksia vuoden 2018 aikana. Luottotappiovarausta purettiin 68 tuhatta euroa. Omat varat ja vakavaraisuus Osuuspankin luottoriskin pääomavaateen laskennassa käytetään sisäisten luokitusten menetelmää. Markkinariskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. Myös operatiivisten riskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. OP Ryhmä julkistaa ns. Pilari III:n mukaiset tarkemmat vakavaraisuustiedot tilinpäätöksen yhteydessä. OP Ryhmän tilinpäätös ja Pilari III mukaiset vakavaraisuustiedot ovat luettavissa verkkopalvelussa. Osuuspankin omat varat muodostuivat seuraavasti: Omat varat 1000 euroa Ydinpääoma (CET1) Oma pääoma* Tilinpäätössiirrot vähennettynä laskennallisella verovelalla Käyvän arvon rahasto rahavirran suojauksesta ja varovaisen arvostamisen oikaisu 0 0 Ydinpääoma (CET1) ennen vähennyksiä Tilintarkastamaton tilikauden voitto Suunniteltu voitonjako 0 0 Omista varoista vähennettävät osuuspääomat Aineettomat hyödykkeet 0 0 Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä Ydinpääoma (CET1) yhteensä Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä Toissijainen pääoma (T2) Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen ylijäämä 27 0 Toissijainen pääoma (T2) yhteensä 27 0 Omat varat yhteensä * pl. mahdollinen arvonkorotusrahastoon liittyvä laskennallinen verovelka

11 9 Ydinpääomasta on vähennetty asiakkaille palautetut irtisanotut osuuspääomat. Tilikauden tulosta ei ole luettu omiin varoihin. Vertailuvuoden luvut vastaavat tilinpäätöksessä 2017 julkaistuja. Kokonaisriski 1000 euroa Luottoriski Standardimenetelmä (SA) Saamiset yrityksiltä Vähittäissaamiset 0 0 Kiinteistövakuudelliset vastuut 0 0 Saamiset luottolaitoksilta 0 0 Saamiset valtioilta, keskuspankeilta ja julkisyhteisöiltä 55 0 Muut vastuut 0 14 Sisäisten luottoluokitusten menetelmä (IRB) Saamiset yrityksiltä 1) Yritysvastuut pk-yritykset Yritysvastuut - Muut Vähittäissaamiset 2) Kiinteistövakuudelliset Muut vähittäisvastuut Saamiset luottolaitoksilta 1) 0 0 Oman pääoman ehtoiset sijoitukset Muut erät Luottoriski yhteensä Markkinariski 0 0 Operatiivinen riski Yhteensä ) Saamisiin yrityksiltä ja luottolaitoksilta sovelletaan nk. IRBAn perusmenetelmää (FIRB), eli pankki soveltaa näiden vastuiden riskipainojen laskennassa omia maksukyvyttömyyden todennäköisyyden (PD) estimaatteja. 2) Vähittäissaamisten riskipainoja laskettaessa pankki soveltaa omia estimaatteja maksukyvyttömyyden todennäköisyydelle (PD), tappio-osuudelle (LGD) ja luottovasta-arvokertoimelle (CF). Vakavaraisuussuhdeluvut (%) Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde 95,06 76,93 Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde 95,06 76,93 Vakavaraisuussuhde 95,54 76,93 Osuuspankkien yhteenliittymän ydinpääoman vakavaraisuussuhde (CET1) 20,0* 20,1 *Syyskuussa 2018 Pääomavaateet 1000 euroa Omat varat Minimipääomavaade + puskurivaateet * Omien varojen ylijäämä *Minimivaade 8 %, kiinteä lisäpääomavaatimus 2,5 % sekä mahdollinen maakohtainen muuttuva lisäpääomavaatimus Merimaskun Osuuspankin ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde parani edellisvuodesta selvästi ja oli vuoden lopussa 95,06 (76,93). Suhdeluvun paraneminen johtui pääosin oman pääoman kasvusta.

12 10 Tunnuslukujen laskentakaavat: Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde, % Ydinpääoma (CET1) yhteensä x 100 Kokonaisriski yhteensä Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde, % Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä x 100 Kokonaisriski yhteensä Vakavaraisuussuhde, % Omat varat yhteensä x 100 Kokonaisriski yhteensä Keskinäinen vastuu Yhteenliittymälain mukaisesti osuuspankkien yhteenliittymän muodostavat yhteenliittymän keskusyhteisö OP Osuuskunta, osuuspankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki OP Yrityspankki Oyj, keskusyhteisön muut jäsenluottolaitokset, keskusyhteisön ja jäsenluottolaitoksen konsolidointiryhmiin kuuluvat yhteisöt sekä sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joista edellä mainitut yhteisöt yksin tai yhdessä omistavat yli puolet. OP Osuuskunnan jäseniä olivat vuoden lopussa 156 osuuspankkia sekä OP Yrityspankki Oyj, OP- Asuntoluottopankki Oyj, OP-Korttiyhtiö Oyj ja OP Asiakaspalvelut Oy. Talletuspankkien yhteenliittymää valvotaan konsolidoidusti. Keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset ovat keskinäisessä vastuussa toistensa veloista. Velkoja, joka ei ole saanut jäsenluottolaitokselta suoritusta erääntyneestä saatavastaan, voi vaatia suoritusta keskusyhteisöltä, kun päävelka on erääntynyt. Mainitussa tapauksessa keskusyhteisön on laadittava laissa tarkoitettu osittelulaskelma kunkin jäsenluottolaitoksen maksettavaksi tulevasta vastuuosuudesta. Jäsenluottolaitosten keskinäinen vastuu määräytyy luottolaitosten viimeksi vahvistettujen taseiden mukaisessa suhteessa. Jäsenluottolaitokset ovat velvollisia osallistumaan toisen jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin sekä keskusyhteisön toisen jäsenluottolaitoksen puolesta suorittaman velan maksuun talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain 5 luvun mukaisesti. Jäsenluottolaitoksilla on lisäksi keskusyhteisön maksukyvyttömyystilanteessa osuuskuntalain mukainen rajaton lisämaksuvelvollisuus keskusyhteisön veloista Keskusyhteisö on velvollinen antamaan jäsenluottolaitoksilleen ohjeita niiden sisäisestä valvonnasta sekä riskienhallinnasta, niiden toiminnasta maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Talletussuoja ja sijoittajien turva Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain mukaan talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon. OP Ryhmään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä pankkina. Talletussuojarahastosta korvataan tallettajien saamiset OP Ryhmän talletuspankeilta enintään 100 tuhanteen euroon asti. OP Ryhmässä talletuspankkeja ovat osuuspankit ja OP Yrityspankki Oyj. OP Ryhmälle tulevia uuden järjestelmän mukaisia maksuja on kuvattu tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa kohdassa Viranomaismaksut. Sijoittajien korvausrahasto maksaa korvauksia ei-ammattimaisille sijoittajille silloin, kun sijoituspalveluyritys tai luottolaitos ei pysty suorittamaan muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden vuoksi suojan piirissä olevia sijoittajien selviä ja riidattomia saamisia sopimuksen mukaisesti. Korvauksen määrä on 90 prosenttia saamisen määrästä, enintään 20

13 11 tuhatta euroa. Sijoittajien korvausrahastoa koskevan lainsäädännön mukaan OP Ryhmään kuuluvia pankkeja pidetään korvaussuojan osalta yhtenä pankkina. Kriisinratkaisusääntelyn mukaan kriisinratkaisuviranomaisella on oikeus puuttua pankin velkojen ehtoihin velkojan asemaan vaikuttavalla tavalla. OP Ryhmän kriisinratkaisuviranomainen on Brysselissä toimiva EU:n kriisinratkaisuneuvosto (Single Resolution Board). Kriisinratkaisuviranomainen määrittää kriisinratkaisulain mukaisten velkojen minimimäärän OP Ryhmän tasolla. Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tunnusluku * 2016 Oman pääoman tuotto (ROE), % 0,7 1,3 1,2 Koko pääoman tuotto (ROA), % 0,1 0,2 0,2 Omavaraisuusaste, % 14 13,9 14,9 Kulu-tuotto-suhde, % 95, ,5 * Tunnusluvut vastaavat tilinpäätöksessä 2017 julkaistuja, eikä niitä ole oikaistu takautuvasti. Tunnuslukujen laskukaavat Oman pääoman tuotto (ROE), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Koko pääoman tuotto (ROA), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Taseen loppusumma keskimäärin (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Omavaraisuusaste, % Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä x 100 Taseen loppusumma Kulu-tuotto suhde, % Hallintokulut + Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä + Liiketoiminnan muut kulut x 100 Korkokate + Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista + Nettopalkkiotuotot + Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot + Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot + Suojauslaskennan nettotulos + Sijoituskiinteistöjen nettotuotot + Liiketoiminnan muut tuotot + Osuus osakkuusyritysten tuloksista (netto) * Tilinpäätössiirtoihin sisältyvä verovaikutus huomioitu

14 12 Riskienhallinta Riskienhallinnan periaatteet ja organisointi sekä pankin riskiasema Riskienhallinta perustuu liiketoimintapäätöksiä tekevien henkilöiden ammattitaitoon ja varovaisuuteen sekä systemaattiseen riskien mittaamiseen, arviointiin ja rajoittamiseen. Riskienhallinnan tärkein tavoite on turvata pankin riskinottokyky ja varmistaa, ettei toiminnassa oteta niin suurta riskiä, että se vaarantaisi pankin kannattavuuden, vakavaraisuuden, maksuvalmiuden tai toiminnan jatkuvuuden. Riskinottokyky muodostuu toiminnan laajuuteen ja vaativuuteen suhteutetusta laadukkaasta riskienhallinnasta sekä kannattavaan liiketoimintaan perustuvasta riittävästä vakavaraisuudesta ja likviditeetistä. Osuuspankin riskipolitiikka sisältää ne riskienhallinnalliset linjaukset, toimenpiteet, tavoitteet ja rajaukset, joilla liiketoimintaa ohjataan ryhmän strategiassa ja riskitoleranssijärjestelmän periaatteissa sekä ryhmän riskipolitiikassa vahvistettujen linjausten toteuttamiseksi. Osuuspankin riskienhallinta on järjestetty OP Osuuskunnan jäsenpankeilleen antamien yleisten ohjeiden mukaisesti. Osuuspankin hallintoneuvosto valvoo hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa osuuspankin hallintoa. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta avustaa hallintoneuvostoa sen valvontavelvollisuuden toteuttamisessa. Lisäksi se arvioi osaltaan pankin riskiasemaa ja riskienhallinnan riittävyyttä. Hallitus vastaa riskienhallintajärjestelmien riittävyydestä. Hallitus vahvistaa liiketoiminnan tavoitteet, vakavaraisuutta ja eri riskilajeja koskevat limiitit sekä valvoo ja seuraa säännöllisesti pankin liiketoimintaa, riskinottokykyä ja riskiasemaa. Toimitusjohtaja vastaa riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan toteutuksesta ja siihen liittyvien tehtävien organisoinnista. Toimitusjohtaja raportoi säännöllisesti hallitukselle, hallintoneuvostolle ja OP Osuuskunnalle pankin liiketoiminnasta, riskinottokyvystä ja riskiasemasta. Osuuspankin suhtautuminen riskinottoon on maltillinen. Riskinottokyvyn riittävyyttä suhteessa pankin riskeihin arvioidaan riskimittareiden ja taloudellisen pääomavaateen avulla. Pääomasuunnittelulla varmistetaan, että pankilla on riittävä vakavaraisuus nykyisiin ja ennakoituihin riskeihin nähden. Lisäksi sen avulla varmistetaan, että pankin kasvu-, kannattavuusja vakavaraisuustavoitteet ovat tarkoituksenmukaisia ja keskenään johdonmukaisesti asetettu. Pääomasuunnitelma sisältää mm. tavoitteet pääomatasolle sekä varautumissuunnitelman vakavaraisuuteen vaikuttavien odottamattomien tilanteiden varalle. Omien varojen riittävyys turvataan ensisijaisesti pitämällä pankin kannattavuus kohtuullisella tasolla. Lisäksi pankki tarjoaa omistaja-asiakkaille merkittäväksi tuotto-osuuksia, jotka luetaan ydinpääomaan. Pankin riskinottokyky on riittävä ja riskiasema on vakaa. Luottoriskit Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että vastapuoli ei täytä luottosuhteesta syntyviä velvoitteita ja siitä aiheutuu pankille taloudellinen tappio. Luottoriskien hallinnan tarkoituksena on vähentää luottotappioiden todennäköisyyttä jo ennen luottopäätöstä sekä toisaalta rajoittaa ja estää jo tehtyihin luottopäätöksiin liittyvien riskien toteutuminen. Luottoriskien hallinta perustuu asiakkaan hyvään tuntemiseen, asiakassuhteen aktiiviseen hoitoon, vahvaan ammattitaitoon, kattavaan dokumentointiin ja vakuuksiin. Keskeisessä asemassa luottoriskien hallinnassa on päivittäinen luottoprosessi ja sen laatu. Asiakkaan riittävä velanhoitokyky on kaiken luotonmyönnön edellytys. Luottopäätökset ovat huolellisia ja harkittuja, ja ne perustuvat päätöksenteko-ohjeisiin, voimassa olevaan ja ajantasaiseen luottoluokitukseen sekä vakuuksiin, joiden tulee yleensä olla turvaavat. Pankin arvio asiakkaan velanhoitokyvystä ja luottoriskistä muodostuu luottoluokittelusta ja maksukäyttäytymistiedoista ja yritysasiakkailla tarpeen mukaan myös tilinpäätösanalyysistä ja

15 13 ennusteista, yritystutkimuksen laatimista dokumenteista, asiakasvastaavan tekemästä tarvekartoituksesta, luottokelpoisuusarvioista sekä mahdollisista muista dokumenteista. Henkilöasiakkaiden maksukyvyn riittävyys varmistetaan koronnousun varalta. Asiakkaat voivat suojautua koronnousulta käyttämällä luotoissaan kiinteää korkoa, korkokattoa tai -putkea. Luotonmyönnössä vältetään korkeita luototussuhteita. Asiakkaille tarjotaan takaisinmaksun turvaavia vakuutuksia sairauden ja työttömyyden varalle. Ennakoitavissa oleviin ongelmiin reagoidaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Asiakkaat, joiden taloudellisen tilan kehitystä, luottoriskin määrää ja maksukäyttäytymistä halutaan tarkastella tavallista tiiviimmin, otetaan erityisseurantaan. Uusluotonannolle ja luottokannalle on asetettu luottoluokittaisia tavoitearvoja, jotta luottosalkun laatu säilyy hyvänä. Luottoriskien kehitystä seurataan säännöllisesti suhteessa asetettuihin limiitteihin, valvontarajoihin ja tavoitteisiin. Lisäksi seurataan luottosalkun laatua ja rakennetta, vakuuksien kattavuutta sekä ongelmasaamisia. Luottoriskejä limitoidaan ja rahoitusprosessia valvotaan OP Ryhmän riskienhallintajärjestelmän puitteissa. Suurella asiakasriskillä tarkoitetaan sellaisia vastuita samalta asiakkaalta tai asiakaskokonaisuudelta, joiden yhteismäärä vähennyserien jälkeen on vähintään 10 prosenttia asiakasriskejä kattavista omista varoista. Säännösten mukaan yksittäisen asiakasriskin enimmäismäärä saa olla enintään 25 prosenttia omista varoista, keskusyhteisön luvalla enintään 40 prosenttia. Pankin asiakasriskejä kattavat omat varat olivat joulukuussa 2018 yhteensä tuhatta euroa. Pankilla ei ole yhtään sellaista asiakaskokonaisuutta, jonka asiakasriski ylittäisi 10 prosenttia omista varoista. Likviditeettiriski Pankkitoiminnan likviditeettiriski koostuu rakenteellisesta rahoitusriskistä ja maksuvalmiusriskistä. Rakenteellisella rahoitusriskillä tarkoitetaan pitkän aikavälin luotonantoon liittyvää epävarmuutta, joka johtuu rahoituksen rakenteesta aiheutuvasta jälleenrahoitusriskistä. Maksuvalmiusriski on riski siitä, että pankki ei suoriudu odotetuista ja odottamattomista, olemassa olevista ja tulevista maksuista ilman vaikutusta liiketoiminnan jatkuvuuteen, kannattavuuteen tai vakavaraisuuteen. Rakenteellista rahoitusriskiä seurataan luotonannon ja sijoitusten sekä niiden rahoituksen maturiteettirakenteen erolla. Maksuvalmiusriskiä seurataan pankin tulo- ja menokassavirtojen erona ja maksuvalmius hoidetaan OP Yrityspankki Oyj:n sekkitilin kautta. Rakenteellista rahoitusriskiä hallitaan OP Ryhmän likviditeetin hallintaa koskevien linjausten ja ohjeiden sekä OP Osuuskunnan johtokunnan osuuspankeille vahvistamien valvontarajojen avulla. Pankin rahoitusvarojen ja -velkojen jakauma on kuvattu liitetiedoissa. OP Osuuskunta osuuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisönä on antanut jäsenluottolaitoksilleen talletuspankkien yhteenliittymälain mukaisen poikkeusluvan, jonka mukaan jäsenluottolaitoksiin ei sovelleta EU:n vakavaraisuusasetuksen kuudennessa osassa mainittuja luottolaitoksen maksuvalmiudelle asetettuja vaatimuksia. Asetuksen mukaista maksuvalmiutta valvotaan ja raportoidaan osuuspankkien yhteenliittymän tasolla. Markkinariskit Markkinariskillä tarkoitetaan riskiä tappiosta tai tuoton menetyksestä, kun markkinahinta tai markkinahinnan volatiliteetti muuttuvat epäedulliseen suuntaan. Markkinariskeihin sisällytetään kaikkien taseen ja taseen ulkopuolisten erien korkoriskit, sijoitustoiminnan hintariskit ja kiinteistöriskit sekä sijoitustoiminnan luottospreadriski ja markkinoiden likviditeettiriski.

16 14 Operatiiviset riskit Markkinariskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa, mitata, rajoittaa, seurata ja valvoa pankin markkinariskejä siten, että pankin kannattavuus tai vakavaraisuus ei vaarannu. Pankkitoiminnan merkittävin markkinariski on korkotuloriski eli korkotason muutoksen vaikutus korkokatteeseen. Korkoriski aiheutuu luotonannon ja talletusvarainhankinnan toisistaan poikkeavista korkosidonnaisuuksista tai korontarkistusajankohdista, jolloin korkotason muutokset realisoituvat korkokatteeseen. Osuuspankin luotonannosta ja talletusvarainhankinnasta syntyvää korkoriskiä hallitaan OP Ryhmän keskuspankkisijoitus- ja -rahoitustuotteilla, OP- Asuntoluottopankin väliluoton korkosidonnaisuusvalinnoilla sekä ryhmän käytössä olevilla korkoriskin johdannaissuojausmalleilla, joista keskeisin on euribor-sidonnaisen luottokannan korkovirtojen suojaus koronvaihtosopimuksilla. Pankkiliiketoiminnassa valuuttariskillä tarkoitetaan valuuttakurssimuutosten pankille aiheuttamaa tulosriskiä tai markkina-arvon muutosriskiä. Avoin valuuttapositio syntyy, kun samassa valuutassa olevien saamisten ja velkojen määrät poikkeavat toisistaan. OP Ryhmässä valuuttariski keskitetään OP Yrityspankkiin, ja yksittäisen osuuspankin valuuttapositio rajoittuu käytännössä matkavaluuttakassaan. Osakeriskillä tarkoitetaan osakkeiden ja muiden vastaavien instrumenttien markkinakurssimuutosten aiheuttamaa tulosriskiä ja markkina-arvojen muutosriskiä. Osakesijoitukset ovat pääosin OP Ryhmän sisäisiä sijoituksia. Muu osakesijoitustoiminta on vähäistä. Kiinteistöriskillä tarkoitetaan osuuspankin ja sen konserniyhtiöiden omistuksessa oleviin kiinteistöihin tai kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin kohdistuvaa arvonalenemis-, tuotto- ja vahingoittumisriskiä. Kiinteistöt on vakuutettu käyvästä arvostaan. Pankin hallitus käsittelee kiinteistöomistukset ja niihin liittyvät riskit sekä investointi-, korjaus- ja muut toimenpiteet säännöllisesti. Seurannassa kiinnitetään huomiota muun muassa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrään suhteessa pankin taseeseen ja sijoituskiinteistöjen sitoutuneelle pääomalle saatavaan nettotuottoon sekä käypiin arvoihin. Osuuspankki ei harjoita varsinaista kiinteistöliiketoimintaa, vaan kiinteistöomistukset muodostuvat pääasiallisesti omassa käytössä olevista toimitilakiinteistöistä. Operatiivisella riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että riittämättömistä tai epäonnistuneista prosesseista tai virheellisistä menettelytavoista, järjestelmistä tai ulkoisista tekijöistä aiheutuu taloudellista tappiota tai muita haitallisia seuraamuksia. Compliance-riski on osa operatiivista riskiä. Compliance-riskillä tarkoitetaan ulkoisen sääntelyn, sisäisten menettelytapojen ja asiakassuhteessa asianmukaisten menettelytapojen ja eettisten periaatteiden noudattamatta jättämisestä aiheutuvaa riskiä. Sekä operatiivinen että compliance riski voi ilmetä myös maineen tai luottamuksen heikkenemisenä tai menettämisenä. Operatiivisten riskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa ja arvioida mahdollisia ja toteutuneita operatiivisia riskejä sekä kehittää riskejä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja yrityskulttuuria. Operatiiviset riskit arvioidaan ja riskitilanne raportoidaan säännöllisesti hallitukselle. Complianceriskiä hallitaan mm. seuraamalla lainsäädännön muutoksia sekä ohjeistamalla ja kouluttamalla organisaatiota. Vuonna 2018 operatiivisista riskeistä osuuspankille aiheutuneet tappiot olivat vähäisiä. Strategiset riskit Strateginen riski syntyy kilpailuympäristön muutoksista, hitaasta reagoinnista muutoksiin, väärän strategian valinnasta tai strategian toteuttamisen epäonnistumisesta. Strategista riskiä vähennetään jatkuvalla suunnittelulla, joka perustuu analyyseihin ja ennusteisiin asiakkaiden tulevista tarpeista, eri toimialojen ja markkina-alueiden kehityksestä sekä kilpailutilanteesta.

17 15 Palveluverkko OP Ryhmän palveluverkosto koostuu monikanavaisesti verkko- ja mobiilipalveluista, puhelinpalveluista sekä maan kattavimmasta konttoriverkostosta. Vuoden lopussa Merimaskun osuuspankilla oli yksi konttori Naantalin Merimaskussa. Pankki- ja vakuutuspalveluiden lisäksi osuuspankki tarjoaa OP Vakuutuksen vakuutuspalveluita myös asiamiehen kautta. OP Ryhmä on investoinut mobiili- ja verkkopalveluiden kehittämiseen merkittävästi. Erityisesti mobiilipalveluiden merkitys on kasvanut niin henkilö- kuin yritysasiakkaidenkin asioinnissa. Omistaja-asiakkaat Pankin omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi tilikauden aikana 52 jäsenellä ja oli tilikauden lopussa Jäsenmäärän lisäys johtui toteutetusta ja aktiivisesta jäsenhankinnasta. Henkilöstön palkitsemisjärjestelmät OP Ryhmän muuttuva palkitseminen jakautuu yrityskohtaiseen lyhyen aikavälin palkitsemiseen sekä ryhmätasoiseen pitkän aikavälin palkitsemiseen. Osuuspankin palkka- ja palkkiopolitiikasta sekä palkkioiden maksamisesta päättää hallitus. OP Ryhmän ryhmätasoinen pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmä muodostuu johdolle tarkoitetusta kannustinjärjestelmästä sekä muulle henkilöstölle tarkoitetusta henkilöstörahastosta. Palkitsemisjärjestelmiä on selostettu tilinpäätöksen liitetiedoissa. Henkilöstö Tilikauden aikana pankin henkilöstössä ei tapahtunut muutoksia ja vuoden 2018 lopussa Merimaskun Osuuspankissa oli 4 toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta. Osuuspankin hallinnointijärjestelmä Osuuskunnan kokous Merimaskun Osuuspankin omistaja-asiakkaat käyttävät osuuskuntalain mukaista päätösvaltaansa osuuskunnan kokouksessa. Vuosittain ennen toukokuun loppua pidettävän varsinaisen osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi kuuluvat muun muassa seuraavat asiat: osuuspankin tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä, valinnasta ja palkkioista päättäminen tilintarkastajien valinnasta ja palkkioista päättäminen. Lisäksi osuuskunnan kokous päättää mm. osuuspankin sääntöjen muutoksista. Varsinaisen osuuskunnan kokouksen lisäksi voidaan pitää asioiden niin vaatiessa ylimääräisiä kokouksia. Osuuskunnan kokouksen koollekutsumisesta päättää pankin hallitus. Jokaisella jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa yksi ääni. Osuuskunnan kokous pidettiin Kokoukseen osallistui 4 osuuspankin jäsentä.

18 16 Hallintoneuvosto Ylimääräinen osuuskuntakokous järjestettiin Kokouksessa oli edustettuna 24 osuuspankin jäsentä. Osuuspankilla on hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa pankin hallintoa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan ja mahdollisen toimitusjohtajan sijaisen. Lisäksi se vahvistaa osuuspankin ohjesäännön ja merkitsee tiedoksi Keskusyhteisön ohjeistuksen mukaisesti hallintoneuvostossa käsiteltävät ohjeet. Hallintoneuvosto antaa varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle lausunnon edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Se voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä. Hallintoneuvostoon kuuluu pankin sääntöjen mukaan vähintään 7 ja enintään 21 jäsentä. Jäsenmäärän vahvistaa osuuskunnan kokous ja se on tällä hetkellä 8. Jäsenet valitaan osuuspankin omistaja-asiakkaista ja heidän tulee edustaa monipuolisesti omistaja-asiakaskuntaa. Kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa kolmannes. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on 63 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan valintakokouksen päättymiseen saakka. Hallintoneuvosto kokoontui virallisiin kokouksiin vuonna 2018 yhteensä 2 kertaa, joiden lisäksi hallintoneuvostolle pidettiin yksi tiedostustilaisuus. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta Hallintoneuvostoa avustaa sen valvontatehtävässä hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema 2 - jäseninen tarkastusvaliokunta. Tarkastusvaliokunta auttaa hallintoneuvostoa varmistumaan, että pankkia ja sen konsernia hoidetaan asiantuntevasti ja tavalla, joka edistää pankin kilpailukykyä ja menestystä. Valiokunnan jäsenillä tulee olla pankin toiminnan laajuuteen nähden riittävä asiantuntemus laskentatoimesta, kirjanpidosta, taloudellisesta raportoinnista, tilinpäätöskäytännöistä ja sisäisestä tarkastuksesta sekä riittävä sisäisen valvonnan periaatteiden tuntemus ja pankin toimialan ja ansaintalogiikan ymmärrys. Kaikkien valiokunnan jäsenien on oltava pankista riippumattomia. Valiokunta laatii vuosittain toimintasuunnitelman ja kokoontuu puheenjohtajan kutsusta vähintään kaksi kertaa vuodessa. Valiokunta voi kuulla esittelijä- ja asiantuntijaroolissa myös valiokunnan ulkopuolisia henkilöitä. Hallintoneuvosto vahvistaa tarkastusvaliokunnalle työjärjestyksen. Nimitysvaliokunta Osuuspankilla on hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva nimitysvaliokunta, johon kuuluu 6 jäsentä. Valiokunnan tarkoituksena on avustaa osuuspankin eri toimielimiä henkilövalintojen tekemisessä ja varmistaa valintaprosessin tehokas valmistelu. Valiokunta tekee osuuskunnan kokoukselle sekä hallintoneuvostolle esitykset niiden päätösvaltaan kuuluvista asioista. Valiokunta voi myös tehdä esitykset muista kokouksissa esille tulevista asioista, joita hallintoneuvosto tai hallitus on esittänyt sen valmisteltaviksi. Lisäksi toimikunta valmistelee esitykset eri hallintoelinten jäsenten vuosi-, kuukausi- ja kokouspalkkioista sekä kulukorvausten perusteista. Hallintoneuvosto vahvistaa nimitysvaliokunnalle työjärjestyksen. Hallitus Hallitus johtaa osuuspankin toimintaa. Pankin sääntöjen mukaan hallituksen on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lakien ja pankin sääntöjen, hallintoneuvoston vahvistaman ohjesäännön sekä keskusyhteisön vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Hallituksella on yleinen toimivalta päättää kaikista pankin hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai sääntöjen mukaan eivät kuulu osuuskunnan kokoukselle

19 17 Toimitusjohtaja /edustajistolle, hallintoneuvostolle tai toimitusjohtajalle. Hallitus vastaa pankin strategisesta johtamisesta sekä ohjaa ja valvoo pankin toimivaa johtoa. Hallituksen lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että osuuspankin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Osuuspankin sääntöjen mukaan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat 3-6 muuta jäsentä, joiden tulee olla osuuspankin omistajaasiakkaita. Hallituksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 5. Hallituksen jäsenen toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen jäsenen yläikäraja on 63 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään uuden jäsenen valinnasta päättävän hallintoneuvoston kokouksen loppuun. Hallituksen jäsenenä olevan toimitusjohtajan osalta yläikäraja määräytyy osuuspankin ja toimitusjohtajan välisen toimisopimuksen mukaisesti. Vuosittain ensimmäisessä jäsentensä valintaa seuraavassa kokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuspankin toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien enemmän kuin puolet sen jäsenten koko lukumäärästä on saapuvilla. Kertomusvuonna hallituksen kokouksia oli 18. Pankin toimitusjohtajan on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava pankin päivittäistä hallintoa lakien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten sekä keskusyhteisön vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan lakisääteisenä tehtävänä on huolehtia, että pankin kirjanpito on lain mukainen ja että pankin varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla. Hallinnointielinten jäsenet Hallintoneuvosto suluissa toimikauden alkamisvuosi ja erovuoroisuusvuosi Puheenjohtaja Rosita Louhenperä ( ) opettaja, Naantali Varapuheenjohtaja Eeva Sariola* ( ) emäntä, Naantali Muut jäsenet Markus Helenius ( ) palomies, Naantali Heikki Hiltunen ( ) maanviljelijä, Naantali Ann-Karin Koskinen ( ) markkinointijohtaja, Naantali Jaana Koskivaara-Coniel ( ) yrittäjä, Naantali

20 18 Ossi Ranki ( ) yrittäjä, Naantali Saija Tähtinen* ( ) kätilö, Naantali kaikista nimi, (toimikausi), koulutus, ammatti/tehtävä, kotipaikka *Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunnan jäsen Hallitus Puheenjohtaja Olavi Sahlstén, s kalastusyrittäjä, Naantali hallituksen jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2011 Varapuheenjohtaja Airi Laurila, s talouspäällikkö, Naantali hallituksen jäsen vuodesta 2014 hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 2017 Muut jäsenet Matti Aaltonen, s käyttöönottopäällikkö, Naantali hallituksen jäsen vuodesta 2017 Tommi Unkuri, s Business Development Manager, Naantali hallituksen jäsen vuodesta 2016 Toimitusjohtaja Sauli Jalonen, 39 v. tradenomi, Lieto pankin palveluksessa ja toimitusjohtajana vuodesta 2015 Tilintarkastajat Oy Soinio & Co KHT Jussi Viitanen Muu tarkastustoiminta OP Osuuskunnan sisäinen tarkastus suoritti osuuspankin tarkastuksen Tulevaisuuden näkymät Suhdannenäkymät ovat vaimenemassa, ja epävarmuus on lisääntynyt selvästi. Suurimmat riskit liittyvät kansainväliseen talouteen ja politiikkaan. Korkonäkymät ovat vakaat. EKP on ilmoittanut pitävänsä ohjauskorkonsa nykytasolla ainakin kesän 2019 ajan.

21 19 Hallituksen ehdotus ylijäämän käyttämisestä Osuuspankin voitonjakokelpoiset varat (jakokelpoinen ylijäämä) olivat euroa, josta tilikauden ylijäämä oli euroa. Tilikauden voitto (taseen osoittama ylijäämä) ehdotetaan käytettäväksi siten, että Tuotto-osuudelle maksetaan korkoa 3,25 prosenttia, eli yhteensä euroa. Tilikauden voitosta (ylijäämästä) jää euroa edellisten tilikausien voittovarojen tilille. Merimaskun Osuuspankin ylimääräinen osuuskuntakokous on tehnyt päätöksen pankin sulautumisesta Turun Seudun Osuuspankkiin. Sulautumisen täytäntöönpanon suunniteltu rekisteröintipäivä kaupparekisteriin on , jolloin Merimaskun Osuuspankin varat ja velat siirtyvät Turun Seudun Osuuspankille ja Merimaskun Osuuspankki purkautuu. Myös Merimaskun Osuuspankin Tuotto-osuuksien koronmaksu siirtyy Turun Seudun Osuuspankin vastattavaksi. Merimaskun Osuuspankin jäsenistä tulee ilman eri hakemusta Turun Seudun Osuuspankin jäseniä ja he säilyttävät heille kuuluvat oikeutensa. Turun Seudun Osuuspankki maksaa Tuotto-osuuksien korot kaikille pankin jäsenille sulautumisen jälkeen.

22 20 MERIMASKUN OSUUSPANKKI OSUUSPANKIN TULOSLASKELMA Korkotuotot , ,99 Korkokulut , ,16 KORKOKATE , ,83 Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista , ,72 Muista yrityksistä , ,72 Palkkiotuotot , ,36 Palkkiokulut , ,90 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot -789,76 0,00 Arvopaperikaupan nettotuotot -789,76 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 0,00 260,41 Sijoituskiinteistöjen nettotuotot -186,76-241,26 Liiketoiminnan muut tuotot , ,37 Hallintokulut , ,41 Henkilöstökulut , ,59 Palkat ja palkkiot , ,92 Henkilösivukulut , ,67 Eläkekulut , ,97 Muut henkilösivukulut 3 585, ,70 Muut hallintokulut , ,82 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä , ,44 Liiketoiminnan muut kulut , ,93 Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista 0, ,98 Odotettavissa olevat luottotappiot jaksotettuun hankintamenoon kirjatuista rahoitusvaroista 9 008,22 0,00 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) , ,77 Tilinpäätössiirrot ,00 0,00 Tuloverot -154, ,91 Laskennallinen vero -154, ,91 VARSINAISEN TOIMINNAN VOITTO (TAPPIO) VEROJEN JÄLKEEN , ,68 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) , ,68

23 21 MERIMASKUN OSUUSPANKKI OSUUSPANKIN TASE VASTAAVAA Käteiset varat , ,30 Saamiset luottolaitoksilta , ,41 Vaadittaessa maksettavat 0, ,70 Muut , ,71 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä , ,65 Muut , ,65 Osakkeet ja osuudet , ,72 Johdannaissopimukset 2 213, ,51 Aineelliset hyödykkeet , ,65 Sijoituskiinteistöt ja sijoituskiinteistöosakkeet ja -osuudet , ,40 Muut kiinteistöt ja kiinteistöyhteisöjen osakkeet ja osuudet , ,81 Muut aineelliset hyödykkeet 4 240, ,44 Muut varat , ,75 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot , ,48 Laskennalliset verosaamiset , ,14 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,61 VASTATTAVAA VIERAS PÄÄOMA Velat luottolaitoksille , ,00 Luottolaitoksille , ,00 Vaadittaessa maksettavat ,98 0,00 Muut , ,00 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille , ,13 Talletukset , ,13 Vaadittaessa maksettavat , ,75 Muut , ,38 Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat , ,79 Muut velat , ,87 Muut velat , ,87 Pakolliset varaukset 5 631, ,00 Siirtovelat ja saadut ennakot , ,49 Laskennalliset verovelat 0,00 0,00 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,28 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ , ,92 Verotusperusteiset varaukset , ,92 OMA PÄÄOMA Osuuspääoma , ,00 Jäsenosuudet , ,00 Tuotto-osuudet , ,00 Muut sidotut rahastot , ,78 Vararahasto , ,80 Käyvän arvon rahasto 0, ,98 Vapaat rahastot , ,25 Muut rahastot , ,25 Edellisten tilikausien voitto (tappio) , ,70 Tilikauden voitto (tappio) , ,68 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,41 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,61 TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset , ,59 Takaukset ja pantit , ,59 Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset , ,38 Muut , ,38 TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET YHTEENSÄ , ,97

24 22 MERIMASKUN OSUUSPANKKI Rahoituslaskelma LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Kauden voitto , ,68 Kauden voittoon tehdyt oikaisut , ,82 LIIKETOIMINNAN VAROJEN LISÄYS (-) TAI VÄHENNYS (+) , ,58 Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset 0,00 0,00 Saamiset luottolaitoksilta , ,53 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä , ,61 Leasingkohteet 0,00 0,00 Saamistodistukset 0,00 0,00 Osakkeet ja osuudet -718, ,91 Johdannaissopimukset 0,00 0,00 Sijoituskiinteistöt 0,00 0,00 Muut varat 9 419, ,65 LIIKETOIMINNAN VELKOJEN LISÄYS (+) TAI VÄHENNYS (-) , ,90 Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille , ,00 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille , ,35 Johdannnaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat 0,00 0,00 Muut velat 64, ,45 Maksetut tuloverot , ,95 Saadut osingot , ,72 A. LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA YHTEENSÄ , ,95 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Tytär- ja osakkuusyritysten hankinnat 0,00 0,00 Tytär- ja osakkuusyritysten myynnit 0,00 0,00 Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin 0, ,31 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutukset 0,00 0,00 B. INVESTOINTIEN RAHAVIRTA YHTEENSÄ 0, ,31 RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat, lisäykset 0,00 0,00 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat, vähennykset 0,00 0,00 Velat, joilla on huonompi etuoikeus, lisäykset 0,00 0,00 Velat, joilla on huonompi etuoikeus, vähennykset 0,00 0,00 Osuus- ja osakepääoma, lisäykset , ,00 Osuus- ja osakepääoma, vähennykset , ,00 Maksetut osingot ja osuuspääoman korot , ,28 Maksetut bonukset omistajajäsenille 0,00 0,00 Muut oman pääoman erien rahamääräiset lisäykset 0,00 0,00 Muut oman pääoman erien rahamääräiset vähennykset 0,00 0,00 C. RAHOITUKSEN RAHAVIRTA YHTEENSÄ , ,28 D. VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS RAHAVAROIHIN 0,00 0,00 RAHAVAROJEN NETTOMUUTOS (A+B+C+D) , ,36 RAHAVARAT TILIKAUDEN ALUSSA , ,64 RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA , ,00 RAHAVAROJEN MUUTOS , ,36 Saadut korot , ,68 Maksetut korot , ,70

25 23 Kauden voittoon tehdyt oikaisut Erät joihin ei liity maksutapahtumaa Kaupankäynnin käyvän arvon muutos 789,76 0,00 Valuuttatoiminnan realisoitumaton nettotulos 0,00 0,00 Sijoitusomaisuuden käyvän arvon muutos 0,00 0,00 Poistot, poistoeron ja vapaaehtoisten varausten muutos , ,44 Maksuohjelmamuutosten voitot ja tappiot luotoista 0,00 0,00 Saamisten arvonalentumiset 9 008, ,98 Muut , , , ,82 Erät, jotka esitetään muualla kuin liiketoiminnan rahavirrassa Myyntivoitot, investointien rahavirtaan kuuluva osuus 0,00 0,00 Myyntitappiot, investointien rahavirtaan kuuluva osuus 0,00 0,00 Maksetut bonukset omistajajäsenille 0,00 0,00 0,00 0,00 Oikaisut yhteensä , ,82 Rahavarat Käteiset varat , ,30 Vaadittaessa maksettavat saamiset luottolaitoksilta 0, ,70 Rahavarat yhteensä , ,00

26 24 OSUUSPANKIN TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET 1.1 YLEISTÄ Osuuspankki on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa toimialueellaan paikallista vähittäispankkitoimintaa. Osuuspankki on osuuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisö OP Osuuskunnan jäsenluottolaitos. OP Osuuskunta toimii koko OP Ryhmän strategisena omistusyhteisönä ja ryhmäohjauksesta ja valvonnasta vastaavana keskusyhteisönä. Seuraavassa esitetään tilinpäätöksessä sovelletut keskeiset laatimisperiaatteet. Niitä on noudatettu johdonmukaisesti kaikilla esitettävillä tilikausilla, ellei muuta mainita. 1.2 KESKINÄINEN VASTUU JA OP RYHMÄ Pankki- ja vakuutustoimintaa harjoittava osuuspankkien yhteenliittymä (jäljempänä OP Ryhmä) on osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista sekä talletuspankkien yhteenliittymästä annetuissa laeissa määritelty taloudellinen kokonaisuus, jossa OP Osuuskunta ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat viime kädessä yhteisvastuullisesti toistensa veloista ja sitoumuksista. Osuuspankki yhdistellään OP Ryhmän tilinpäätökseen. Laissa talletuspankkien yhteenliittymästä määrätään, että OP Ryhmän tilinpäätös on laadittava keskusyhteisö OP Osuuskunnan ja sen jäsenluottolaitosten tilinpäätösten tai konsernitilinpäätösten yhdistelmänä. OP Osuuskunnalla ja sen jäsenosuuspankeilla ei ole toisiinsa nähden yleisten konsernilaskentaperiaatteiden tarkoittamaa määräysvaltaa, minkä vuoksi OP Ryhmälle on määritelty tekninen emoyhtiö. Yhdistelty tilinpäätös käsittää myös sellaiset yhteisöt, joissa edellä tarkoitetuilla yhteisöillä yhdessä on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta. OP Ryhmän osuuspääoma muodostuu osuuspankkien jäsenten sellaisista osuusmaksuista, joita pankilla on ehdoton oikeus kieltäytyä lunastamasta. Jäljennös OP Ryhmän tilinpäätöksestä on saatavissa internet-osoitteesta tai ryhmän toimitiloista käyntiosoitteesta Gebhardinaukio 1, Helsinki. 1.3 LAATIMISPERUSTA Osuuspankin tilinpäätös laaditaan ja esitetään luottolaitostoiminnasta annetun lain, valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöstä, konsernitilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevan asetuksen, kirjanpitolain ja Finanssivalvonnan rahoitussektorin kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevan määräys- ja ohjekokoelman mukaisesti. Osuuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisö OP Osuuskunta antaa lisäksi ohjeita yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamiseksi ja tilinpäätöksen laatimiseksi. Jäljempänä kuvatut tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ovat yhteneväiset kaikille OP Osuuskunnan jäsenosuuspankeille. Kuitenkaan jäsenosuuspankilla ei välttämättä ole kaikkia laatimisperiaatteissa lueteltuja eriä. Osuuspankki otti käyttöön Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin (2/2016) sisältyvät kohdat IFRS 9 -standardista Rahoitusinstrumentit sekä muut IFRS 9 -standardin voimaantulosta johtuvat muutokset. Rahoitusinstrumenttien laatimisperiaatteet on esitetty vertailuvuodelta 2017 kohdassa ja IFRS 9 -standardin mukaisesti vuodelta 2018 kohdissa RAHOITUSINSTRUMENTIT Käyvän arvon määräytyminen Käypä arvo on se hinta, joka saataisiin omaisuuserän myynnistä tai maksettaisiin velan siirtämisestä markkinaosapuolten välillä arvostuspäivänä toteutuvassa tavanmukaisessa liiketoimessa. Rahoitusinstrumentin käypä arvo määritellään joko toimivilta markkinoilta saatavien hintanoteerauksien avulla tai jos toimivia markkinoita ei ole, omia arvostusmenetelmiä käyttäen. Markkinoiden katsotaan olevan toimivat, jos

27 25 hintanoteerauksia on helposti ja säännönmukaisesti saatavissa ja ne kuvastavat todellisia ja säännönmukaisesti toistuvia, toisistaan riippumattomien osapuolten välisiä markkinatransaktioita. Rahoitusvarojen noteerattuna markkinahintana käytetään senhetkistä ostokurssia. Mikäli markkinoilla on vakiintunut arvostuskäytäntö rahoitusinstrumentille, jolle ei saada suoraan markkinahintaa, niin käypä arvo perustuu markkinoilla yleisesti käytettyyn markkinahinnan laskentamalliin ja mallin käyttämien syöttötietojen markkinanoteerauksiin. Mikäli arvostuskäytäntö ei ole markkinoilla vakiintunut, käytetään markkina-arvon määrityksessä asianomaiselle tuotteelle laadittua omaa arvostusmallia. Arvostusmallit pohjautuvat yleisesti käytettyihin laskentamenetelmiin ja ne kattavat kaikki ne osatekijät, jotka markkinaosapuolet ottaisivat huomioon hintaa asettaessaan sekä ovat yhdenmukaisia rahoitusinstrumenttien hinnoittelussa käytettävien hyväksyttyjen taloudellisten menetelmien kanssa. Arvostusmenetelminä käytetään viimeaikaisten toteutuneiden markkinatransaktioiden hintoja, diskontattujen rahavirtojen menetelmää, sekä toisen olennaisilta osin samanlaisen instrumentin tilinpäätöshetken käypää arvoa. Arvostusmenetelmissä otetaan huomioon arvio luottoriskistä, käytettävistä diskonttauskoroista, ennenaikaisen takaisinmaksun mahdollisuudesta ja muista sellaisista tekijöistä, jotka vaikuttavat rahoitusinstrumentin käyvän arvon määrittämiseen luotettavasti. Rahoitusinstrumenttien käyvät arvot jaetaan kolmeen eri hierarkiatasoon sen mukaan, miten käypä arvo on määritelty: täysin samanlaisille varoille tai veloille toimivilla markkinoilla noteeratut käyvät arvot (taso 1) käyvät arvot, jotka on määritetty käyttäen syöttötietoina muita kuin tason 1 noteerattuja hintoja, jotka ovat todennettavissa varoille tai veloille, joko suoraan (esim. hintoina) tai välillisesti (esim. johdettuina hinnoista) (taso 2) käyvät arvot on määritetty käyttäen varoille tai veloille syöttötietoja, jotka eivät perustu todennettavissa oleviin markkinahintoihin (taso 3). Se käypien arvojen hierarkian taso, jolle tietty käypään arvoon arvostettu erä on kokonaisuudessaan luokiteltu, on määritetty koko kyseisen käypään arvoon arvostetun erän kannalta merkittävän alimmalla tasolla olevan syöttötiedon perusteella. Syöttötiedon merkittävyys on arvioitu kyseisen käypään arvoon arvostetun erän suhteen kokonaisuudessaan Luokittelu ja arvostaminen vertailuvuonna 2017 Rahoitusinstrumentit luokitellaan neljään ryhmään: käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ja velat, eräpäivään asti pidettävät sijoitukset, lainat ja muut saamiset sekä myytävissä olevat rahoitusvarat. Luokittelu riippuu siitä, mihin tarkoitukseen kyseiset rahoitusvarat ja -velat on hankittu. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ja velat voivat jakaantua kahteen alaryhmään, jotka ovat kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat ja -velat sekä alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi luokitellut rahoitusvarat ja velat. Rahoitusvarojen kirjaamisperusteena käytetään kaupantekopäivää. Rahoitusvaroihin kuuluva erä kirjataan pois taseesta, kun sopimusperusteinen oikeus rahoitusvaroihin kuuluvan erän rahavirtoihin on lakannut. Saamisen hankintamenoksi kirjataan käypä arvo, joka pääsääntöisesti on se määrä, joka siitä on hankintahetkellä maksettu. Hankintamenoon sisällytetään transaktiomenot, jotka kohdistuvat lainoihin ja muihin saamisiin, eräpäivään asti pidettäviin sijoituksiin ja myytävissä oleviin rahoitusvaroihin. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien rahoitusvarojen transaktiomenot kirjataan kuluksi hankintahetkellä Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat ja velat vertailuvuonna 2017 Kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin varoihin luokitellaan saamistodistukset sekä osakkeet ja osuudet, jotka on hankittu tarkoituksena hyötyä lyhyen aikavälin markkinahintojen muutoksista. Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävinä käsitellään myös kaikki johdannaissopimukset, paitsi tehokkaaseen suojaussuhteeseen määritetyt johdannaiset ja takaussopimusjohdannaiset.

28 Alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi luokitellut rahoitusvarat ja -velat vertailuvuonna 2017 Tilinpäätökseen voidaan tietyin edellytyksin merkitä käypään arvoon myös muita tietyt ehdot täyttäviä rahoitusvaroja ja velkoja, jos päätös näiden erien pysyvästä käypään arvoon merkitsemisestä tehdään tällaista erää ensimmäistä kertaa kirjanpitoon merkittäessä. Osuuspankissa tähän erään voidaan merkitä vain sellainen rahoitusvaroihin kuuluva instrumentti, johon liittyy yksi tai useampi sellainen kytketty johdannainen, joka kirjanpidossa muutoin pitäisi esittää erillään tästä instrumentista ja arvostaa käypään arvoon. Alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi luokitellut rahoitusvarat ja velat arvostetaan käypään arvoon ja käyvän arvon muutokset sekä myyntitulokset kirjataan tuloslaskelman erään Arvopaperikaupan nettotuotot Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset vertailuvuonna 2017 Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset ovat rahoitusvaroja, joihin liittyvät maksusuoritukset ovat kiinteitä tai määritettävissä, jotka erääntyvät määrättynä päivänä ja jotka on hankittu aikomuksella ja kyvyllä pitää eräpäivään saakka. Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset kirjataan alun perin käypään arvoon, johon lisätään transaktiomenot. Myöhemmin ne arvostetaan kirjanpidossa jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmällä. Joukkovelkakirjalainojen nimellisarvon ja hankintahinnan välinen erotus jaksotetaan korkotuotoksi sopimuksen jäljellä olevalle juoksuajalle. Vastaerä kirjataan arvopaperin kirjanpitoarvon lisäykseksi tai vähennykseksi. Eräpäivään asti pidettävien sijoitusten arvonalentumista tarkastellaan samojen periaatteiden mukaisesti kuin lainojen ja saamisten arvonalentumista. Saamistodistuksen arvonalentumisena kirjataan sen kirjanpitoarvon ja sitä alhaisemman vastaisten rahavirtojen nykyarvon erotus. Arvonalentumistappio kirjataan tulosvaikutteisesti tuloslaskelman erään Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot. Mikäli on olemassa objektiivista näyttöä siitä, että eräpäivään pidettäviin rahoitusvaroihin kuuluvan joukkovelkakirjan arvo on alentunut, kirjataan arvonalentumistappio tulosvaikutteisesti tuloslaskelman erään Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot Lainat ja muut saamiset vertailuvuonna 2017 Lainoiksi ja muiksi saamisiksi luokitellaan rahoitusvarat, jotka ovat osuuspankin myöntämiä luottoja ja niihin rinnastettavia rahoitussopimuksia sekä noteeraamattomia saamistodistuksia. Lainat ja muut saamiset arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmällä. Jos lainan tai saamisen arvo on tilinpäätöspäivänä arvonalentumisen johdosta alhaisempi kuin jaksotettu hankintameno, arvostetaan se arvonalentumistappiolla vähennettyyn jaksotettuun hankintamenoon. Lainoista ja muista saamisista kirjataan saamiskohtaisia ja saamisryhmäkohtaisia arvonalentumisia. Arvonalentuminen kirjataan silloin, kun on saatu objektiivista näyttöä siitä, että saamista ei saada perityksi täysimääräisesti. Saamisen arvo on alentunut, jos sen arvioitujen vastaisten rahavirtojen nykyarvo vakuus huomioon otettuna ovat pienemmät kuin luoton pääoman ja maksamattomien korkojen yhteenlaskettu kirjanpitoarvo. Tulevat rahavirrat diskontataan lainan alkuperäisellä efektiivisellä korolla. Jos laina on vaihtuvakorkoinen, diskonttauskorkona käytetään tarkasteluhetken sopimuksen mukaista korkoa. Tulosvaikutteisesti kirjattavan arvonalentumistappion suuruus on lainan kirjanpitoarvon ja sitä alhaisemman vastaisten rahavirtojen nykyarvon erotus. Arvonalentumisen arviointiprosessi on kaksivaiheinen. Arvonalentumista arvioidaan saamiskohtaisesti yksittäin merkittävistä lainoista ja saamisista. Jos lainoja ja muita saamisia ei tarkastella saamiskohtaisesti, ne tulevat saamisryhmäkohtaisen arvonalennuslaskennan piiriin. Ryhmäkohtaisena arvonalentumisena kirjataan syntyneet mutta ei vielä raportoidut tappiot, joita ei vielä voida kohdistaa tietylle asiakaslainalle. Ryhmäkohtainen

29 27 arvonalentuminen perustuu taloudellisen pääomavaateen laskennassa käytettävään tilastolliseen malliin. Mallissa saamiset ryhmitellään luottoriskiominaisuuksiltaan samankaltaisiin ryhmiin. Ryhmäkohtaisen arvonalentuminen lasketaan odotetun tappion perusteella, jonka lisäksi laskennassa huomioidaan vakuuksien diskontatut nykyarvot. Lisäksi mallissa arvioidaan tappion synnyttävän tapahtuman ajankohtaa ns. havainnointiviiveen avulla. Jos luoton maksusuunnitelmaa muutetaan, muutoksen syy ja vakavuusaste luokitellaan sisäisellä asteikolla. Osa maksusuunnitelmien muutoksista tehdään asiakassuhteiden hoidon perusteella eivätkä ne johdu asiakkaan maksukyvyn heikkenemisestä. Nämä muutokset eivät vaikuta arvonalentumisen kirjaamiseen. Joissakin tapauksissa asiakkaan heikentyneestä maksukyvystä johtuen annetaan myönnytys lainaehtoihin esim. lyhennysvapaa rajoitetuksi ajaksi tai muu luoton uudelleenjärjestely, jolla pyritään turvaamaan asiakkaan maksukyky ja rajoittamaan vastuiden luottoriskiä. Maksusuunnitelman muutokset, jotka johtuvat asiakkaan heikentyneestä maksukyvystä vaikuttavat yhdessä muiden kriteerien kanssa asiakkaan luottoluokitusta heikentävästi ja siten lisäävät ryhmäkohtaisen arvonalennuksen määrää. Korkeimman vakavuusasteen maksusuunnitelman muutoksella on vaikutus myös luoton ohjautumiseen saamiskohtaisen arvonalentumistestauksen piiriin. Maksusuunnitelmien muutosten kehitystä raportoidaan säännöllisesti johdolle asiakkaiden maksukykyä ennakoivana mittarina. Arvonalentumiset kirjataan luottojen tase-erän vähennykseksi ja tuloslaskelmassa erään Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista. Arvonalentumisen kirjaamisen jälkeen koron tulouttamista jatketaan arvonalennetulle määrälle. Laina poistetaan taseesta, kun kaikki perintätoimet on suoritettu loppuun, tai taseesta poiskirjaamisesta on tehty muutoin erillinen päätös. Taseesta poiskirjaamisen jälkeen saadut suoritukset kirjataan tuloslaskelmaan saamisten arvonalentumisten oikaisuiksi. Mikäli on saatu objektiivista näyttöä saamiskohtaisen arvonalentumisen testauksessa aiemmin mukana olleen asiakkaan maksukyvyn palautumisesta, arvonalentumisen määrä arvioidaan uudelleen ja maksukyvyn parantumisesta aiheutuneet muutokset kirjataan tuloslaskelmaan Myytävissä olevat rahoitusvarat vertailuvuonna 2017 Myytävissä olevat rahoitusvarat ovat rahoitusvaroja, joita ei sisällytetä edellä mainittuihin rahoitusvarojen ryhmiin. Myytävissä olevat rahoitusvarat muodostuvat pääasiassa saamistodistuksista, pitkäaikaisista osakesijoituksista ja muista toiminnalle välttämättömistä osakkeista ja osuuksista. Myytävissä olevat rahoitusvarat kirjataan ostohetkellä taseeseen hankintamenoon, joka on niistä maksetun vastikkeen käypä arvo lisättynä hankintaan suoraan kohdistettavilla transaktiomenoilla. Myytävissä olevat rahoitusvarat arvostetaan taseessa käypään arvoon. Silloin kun käypää arvoa ei voida luotettavasti määrittää, toiminnalle välttämättömät osakkeet ja osuudet sekä muut noteeraamattomat osakkeet ja osuudet arvostetaan hankintamenoon. Käyvän arvon muutokset kirjataan oman pääoman Käyvän arvon rahastoon, josta ne kirjataan tuloslaskelman erään Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot, kun omaisuuserä myydään, saamistodistus erääntyy tai sen arvon on todettu alentuneen. Samaan tuloslaskelman erään kirjataan myös näiden rahoitusvarojen myyntitulokset. Myytävissä olevien rahoitusvarojen kohdalla objektiiviseksi näytöksi katsotaan saamistodistusten osalta esimerkiksi liikkeeseenlaskijan luottoriskiluokituksen huomattava negatiivinen muutos tai oman pääoman ehtoisen instrumentin osalta sen käyvän arvon merkittävä tai pitkäaikainen aleneminen alle sen hankintamenon. Arvonalentumistappio kirjataan tulosvaikutteisesti tuloslaskelman erään Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot. Jos myytävissä oleviin rahoitusvaroihin luokiteltujen rahoitusvarojen käypä arvo myöhemmin nousee ja nousun voidaan objektiivisesti todeta liittyvän arvonalentumistappiokirjauksen jälkeiseen tapahtumaan, arvonalentumistappio peruutetaan ja kirjataan tuloslaskelmaan Muut rahoitusvelat vertailuvuonna 2017 Muut rahoitusvelat luokkaan sisällytetään muut kuin käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi luokitellut rahoitusvelat. Velka merkitään taseeseen arvoon, joka siitä on hankintahetkellä saatu. Velan nimellisarvon ja hankintahinnan välinen erotus jaksotetaan korkokuluksi efektiivisen koron menetelmällä sopimuksen jäljellä olevalle juoksuajalle. Vastaerä kirjataan velan kirjanpitoarvon lisäykseksi tai vähennykseksi.

30 28 Osuuspankki voi osallistua OP-Asuntoluottopankki Oyj:n väliluottomalliin, jossa osuuspankki saa rahoitusvelkoihin merkittävän väliluoton OP-Asuntoluottopankki Oyj:ltä, kun osuuspankin taseessa olevia asuntovakuudellisia luottoja merkitään OP-Asuntoluottopankki Oyj:n joukkovelkakirjalainojen vakuudeksi Arvostusmenetelmät vuonna Jaksotettu hankintameno Jaksotettu hankintameno on se määrä, johon rahoitusvaroihin kuuluva erä tai rahoitusvelka on arvostettu alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä, vähennettynä lyhennyksillä, lisättynä tai vähennettynä alkuperäisen määrän ja erääntyvän määrän välisen erotuksen kertyneillä, efektiivisen koron menetelmää käyttäen lasketuilla jaksotuksilla ja, kun on kyse rahoitusvaroista, oikaistuna tappiota koskevalla vähennyserällä. Efektiivisen koron menetelmää käyttäen rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvelan odotettavissa olevana voimassaoloaikana saatavaksi tai suoritettavaksi arvioidut maksut tulevat diskontatuiksi täsmälleen rahoitusvaroihin kuuluvan erän bruttomääräisen kirjanpitoarvon tai rahoitusvelan jaksotetun hankintamenon suuruiseksi. Efektiivistä korkoa laskettaessa rahavirrat arvioidaan ottamalla huomioon rahoitusinstrumentin kaikki sopimusehdot ilman odotettavissa olevia luottotappioita ( ECL ). Laskelma sisältää kaikki sellaiset sopimusosapuolten välillä suoritettavat tai saatavat palkkiot ja korkopisteet, jotka ovat kiinteä osa efektiivistä korkoa, transaktiomenot sekä kaikki muut yli- tai alikurssit. Palkkioita, jotka ovat kiinteä osa rahoitusinstrumentin korkoa, ovat esim. lainan nostoon liittyvät toimisto- ja järjestelypalkkiot, ja ne jaksotetaan rahoitusinstrumentin odotettavissa olevalle juoksuajalle tai lyhyemmälle ajanjaksolle, jos se on asianmukaista. Palkkioita, jotka eivät ole kiinteä osa rahoitusinstrumentin efektiivistä korkoa, käsitellään kirjanpitolain mukaisesti ja näitä ovat esim. lainan hoitoon liittyvät maksut. Arvioituihin rahavirtoihin sisällytetään odotettavissa olevat luottotappiot, kun lasketaan luottoriskillä oikaistua efektiivistä korkoa rahoitusvaroille, joiden katsotaan alkuperäisenä kirjaamisajankohtana olevan luottoriskin johdosta arvoltaan alentuneita rahoitusvaroja (ns. POCI ). Korkotuotot Korkotuotot on laskettu soveltamalla efektiivistä korkoa rahoitusvaroihin kuuluvan erän bruttomääräiseen kirjanpitoarvoon, paitsi silloin kun kyseessä ovat: a) ostetut tai alun perin myönnetyt luottoriskin johdosta arvoltaan alentuneet rahoitusvarat, joiden osalta sovelletaan luottoriskillä oikaistua efektiivistä korkoa rahoitusvaroihin kuuluvan erän jaksotettuun hankintamenoon b) rahoitusvarat, jotka eivät ole ostettuja tai alun perin myönnettyjä luottoriskin johdosta arvoltaan alentuneita rahoitusvaroja, mutta joista on myöhemmin tullut luottoriskin johdosta arvoltaan alentuneita rahoitusvaroja (tai jotka ovat vaiheessa 3). Näiden rahoitusvarojen osalta sovelletaan efektiivistä korkoa rahoitusvaroihin kuuluvan erän jaksotettuun hankintamenoon (eli nettomääräiseen kirjanpitoarvoon odotettavissa olevan luottotappion vähentämisen jälkeen) Alkuperäinen kirjaaminen ja arvostaminen Alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä arvostetaan rahoitusvaroihin kuuluva erä tai rahoitusvelka käypään arvoon, ja jos kyseessä on muu kuin käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattava rahoitusvaroihin kuuluva erä tai rahoitusvelka, siihen lisätään tai siitä vähennetään rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvelan hankkimisesta tai liikkeeseenlaskusta välittömästi johtuvat transaktiomenot. Välittömästi alkuperäisen kirjaamisen jälkeen rahoitusvarasta kirjataan odotettavissa olevia luottotappioita koskeva vähennyserä, jos rahoitusvara arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon tai käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta. Tämä aiheuttaa tuloslaskelmaan kirjanpidollisen tappion äskettäin myönnetyistä tai äskettäin ostetuista rahoitusvaroista Rahoitusvarojen luokittelu ja myöhempi arvostaminen Osuuspankki on luokitellut alkaen rahoitusvarat seuraaviin ryhmiin: Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat Käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta kirjattavat

31 29 Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat Luotot ja saamistodistukset Luottojen ja saamistodistusten luokittelu ja myöhempi arvostaminen riippuvat seuraavista tekijöistä: a) Osuuspankin liiketoimintamallista rahoitusvarojen hallinnoinnissa b) rahoitusvaroihin kuuluvan erän sopimukseen perustuvista rahavirtaominaisuuksista. Näiden tekijöiden perusteella Osuuspankki luokittelee luotot ja saamistodistukset kolmeen seuraavaan arvostusryhmään: 1) Jaksotettuun hankintamenoon arvostettavia rahoitusvaroja pidetään hallussa sellaisen liiketoimintamallin mukaisesti, jonka tavoitteena on rahoitusvarojen hallussapito sopimukseen perustuvien rahavirtojen keräämiseksi, ja jotka ovat yksinomaan pääoman ja jäljellä olevan pääomamäärän koron maksua. Erän kirjanpitoarvo sisältää odotettavissa olevien luottotappioiden vähennyserän ja korkotuotot kirjataan efektiivisen koron menetelmällä korkotuottoihin. 2) Käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta kirjattavia rahoitusvaroja pidetään hallussa sellaisen liiketoimintamallin mukaisesti, jonka tavoite saavutetaan keräämällä sopimukseen perustuvia rahavirtoja ja myymällä rahoitusvaroja. Lisäksi sopimusehdoissa määrätään tiettyinä ajankohtina toteutuvista rahavirroista, jotka ovat yksinomaan pääoman ja jäljellä olevan pääomamäärän koron maksua. Muutokset käyvässä arvossa kirjataan käyvän arvon rahastoon. Arvonalentumisvoitot tai -tappiot sekä valuuttakurssivoitot tai -tappiot kirjataan tulosvaikutteisesti. Kun rahoitusvaroihin kuuluva erä kirjataan pois taseesta, siirretään käyvän arvon rahastoon kertynyt voitto tai tappio luokittelun muutoksesta johtuvana oikaisuna omasta pääomasta tulosvaikutteiseksi eräksi käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta kirjattujen rahoitusvarojen nettotuottoihin. Efektiivisen koron menetelmää käyttäen laskettu korko kirjataan korkotuottoihin. 3) Käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostettavia rahoitusvaroja pidetään kaupankäyntitarkoituksessa tai kun rahoitusvara ei täytä jaksotettuun hankintahintaan tai käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta kirjattavien kriteereitä. Voitot ja tappiot kirjataan arvopaperikaupan nettotuottoihin. Liiketoimintamalli Liiketoimintamallilla tarkoitetaan sitä, miten Osuuspankki hallinnoi rahoitusvarojaan rahavirtojen kerryttämiseksi. Osuuspankissa liiketoimintamallin ratkaisee, syntyvätkö rahavirrat pelkästään sopimukseen perustuvien rahavirtojen keräämisestä vai sopimukseen perustuvien rahavirtojen keräämisestä sekä rahavirroista, jotka saadaan myymällä rahoitusvara, vai onko kyseessä kaupankäynti. Kaupankäyntiliiketoimintamalliin kuuluvat rahoitusvarat arvostetaan tulosvaikutteisesti. Liiketoimintamallia arvioidessaan Osuuspankki ottaa huomioon tulevat toimenpiteet liiketoimintamallin tavoitteen saavuttamiseksi. Arviointiin kuuluu aikaisempi kokemus rahavirtojen keräämisestä, kuinka liiketoimintamallin ja sen mukaisesti hallussa pidettävien rahoitusvarojen tuloksellisuutta arvioidaan ja kuinka siitä raportoidaan yhteisön johtoon kuuluville avainhenkilöille, kuinka riskejä hallitaan ja kuinka liiketoiminnan johtajia palkitaan. Esimerkiksi Osuuspankin myöntämiä asuntoluottoja pidetään hallussa sopimukseen perustuvien rahavirtojen keräämiseksi. Rahavirtaominaisuudet Silloin kun Osuuspankin liiketoimintamalli on muu kuin kaupankäynti, Osuuspankki arvioi, ovatko sopimukseen perustuvat rahavirrat yhdenmukaisia perustyyppisen lainanantojärjestelyn kanssa. Perustyyppisessä lainanhoitojärjestelyssä sopimukseen perustuvat rahavirrat ovat yksinomaan pääoman ja jäljellä olevan pääomamäärän koron maksua ( SPPI ), jossa koron merkittävimmät osatekijät ovat korvaus rahan aika-arvosta, luottoriskistä, lainanantoon liittyvistä riskeistä ja voittomarginaalista. Valtaosa Osuuspankin rahoitusvaroista on perustyyppisiä lainanantojärjestelyjä. Osuuspankin kaikki henkilöasiakkaille myönnetyt luotot ja osa yritysasiakkaiden luotoista sisältävät mahdollisuuden ennenaikaiseen takaisinmaksuun. Ehdot ovat kuitenkin yhdenmukaisia perustyyppisen lainanantojärjestelyn kanssa, koska ennen eräpäivää maksettava määrä vastaa sopimuksen mukaista nimellismäärää ja kertynyttä (mutta maksamatonta) sopimuksen mukaista korkoa, joka voi sisältää lisäkorvauksen sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä.

32 30 Saamistodistusten rahavirtaominaisuudet testataan Bloombergin SPPI-työkalulla, jonka antaman palautteen pohjalta joko hyväksytään tai hylätään SPPI testi. Menetelmä tunnistaa sopimusehdoista useita eri elementtejä jotka vaikuttavat siihen täyttyykö SPPI-määritys. Silloin kun sopimukseen perustuvat rahavirrat ovat alttiina esim. osakkeiden hintojen tai lainanottajan taloudellisen tuloksen muutoksille, ei kyseessä ole perustyyppinen lainanantojärjestely, ja tällaiset rahoitusvarat arvostetaan tulosvaikutteisesti. Tyypillisesti tällaisia ovat erilaiset rahastosijoitukset, jotka eivät täytä oman pääoman määritelmää IAS 32:n mukaisesti liikkeeseenlaskijan tilinpäätöksessä. Rahoitusvaroihin sisältyviä kytkettyjä johdannaisia ei eroteta pääsopimuksesta vaan ne huomioidaan sopimukseen perustuvien rahavirtojen kokonaisarvioinnissa. Jos rahoitusvarojen hallinnoinnissa noudatettua liiketoimintamallia muutetaan, voidaan rahoitusvaroja joutua uudelleenluokittelemaan. Uudelleenluokittelua sovelletaan ei-takautuvasti luokittelun muutospäivästä lähtien. Tällaisia muutoksia odotetaan tapahtuvat hyvin harvoin Oman pääoman ehtoiset instrumentit Oman pääoman ehtoiset instrumentit ovat instrumentteja, jotka osoittavat oikeutta osuuteen yhtiön varoista sen kaikkien velkojen vähentämisen jälkeen. Tyypillisesti tällaisia ovat osakesijoitukset. Oman pääoman ehtoiset instrumentit arvostetaan myöhemmin käypään arvoon tulosvaikutteisesti, paitsi silloin kun Osuuspankki on tehnyt alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä peruuttamattoman valinnan, jonka mukaan tietyt kaupankäyntiliiketoimintaan kuulumattomat sijoitukset oman pääoman ehtoisiin instrumentteihin, jotka muutoin arvostettaisiin käypään arvoon tulosvaikutteisesti, käsitellään siten, että käyvän arvon myöhemmät muutokset esitetään käyvän arvon rahastossa. Tällaisia sijoituksia ovat osuuspankin strategiset sijoitukset osuuspankkien keskusyhteisö OP Osuuskunnan osuuspääomaan (lisäosuudet ja jäsenosuudet), joiden nimellisarvo vastaa käypää arvoa. Näiden sijoituksista ei muodostu myyntivoittoja tai- tappioita. Osuuspääoman korot kirjataan tuottoihin oman pääoman ehtoisista sijoituksista. Maksettavan koron määrä vahvistetaan vuosittain OP Osuuskunnan Osuuskuntakokouksessa. Osingot kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä oman pääoman ehtoisista sijoituksista kirjataan myös tuloslaskelman erään tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Sopimukseen perustuvien rahavirtojen muuttaminen Maksusuunnitelman muutoksia tehdään normaaliin asiakassuhteen hoitoon kuuluvana toimenpiteenä, mutta myös tilanteissa, joissa asiakkaan maksukyky on heikentynyt. Tällöin heikentyneestä maksukyvystä joudutaan antamaan myönnytys lainaehtoihin esimerkiksi lyhennysvapaa rajoitetuksi ajaksi. Yleensä näissä tilanteissa lainan sopimukseen perustuvat rahavirrat neuvotellaan uudelleen tai niihin tehdään muutoin muutoksia, eivätkä ne johda kyseisen lainan taseesta pois kirjaamiseen. Maksusuunnitelmien muutosten kehitystä raportoidaan säännöllisesti johdolle asiakkaiden maksukykyä ennakoivana mittarina. Jos lainaehtoihin tehtävät muutokset ovat merkittäviä tai laina muutoin neuvotellaan uudelleen, Osuuspankki kirjaa alkuperäisen lainan pois taseesta ja kirjaa samalla taseeseen muutetun uuden lainan. Tällöin muutoksen tekemisajankohta on lainan alkuperäinen kirjaamisajankohta, kun muutettuun lainaan sovelletaan arvon alentumista koskevia vaatimuksia. Tyypillisesti tämä tarkoittaa, että tappiota koskevan vähennyserän määrä vastaa 12 kuukaudelta odotettavissa olevia luottotappioita. Osuuspankki luokittelee muutoksen syyt ja vakavuusasteet sisäisellä luokituksella, jolla seurataan, onko taseesta pois kirjaamiseen yhteydessä ollut näyttöä siitä, että muutettu laina on alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä luottoriskin johdosta arvoltaan alentunut. Tällöin se kirjataan alun perin myönnettynä luottoriskin johdosta arvoltaan alentuneena rahoitusvaroihin kuuluvana eränä. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi tilanteessa, jossa ongelmalliseen omaisuuserään on tehty huomattava muutos. Muutoin rahoitusvaroihin kuuluvat erät kirjataan pois taseesta silloin, kun sopimukseen perustuvat oikeudet rahoitusvaroihin kuuluvan erän rahavirtoihin lakkaavat olemasta voimassa tai kun Osuuspankki siirtää rahoitusvaroihin kuuluvan erän toiselle osapuolelle ja siirto täyttää taseesta pois kirjaamisen edellytykset Arvonalentuminen Odotettavissa olevat luottotappiot lasketaan kaikista jaksotettuun hankintamenoon arvostettavista ja käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta kirjattavista tase-eristä (muut kuin oman pääoman ehtoiset instrumentit)

33 31 sekä taseen ulkopuolisista luottositoumuksista ja takaussopimuksista. Odotettavissa olevat luottotappiot kirjataan jokaisena raportointipäivänä ja ne kuvastavat: a) vinoutumatonta ja todennäköisyyksillä painotettua rahamäärää, joka määritetään arvioimalla mahdollisten tulemien vaihtelualue; b) rahan aika-arvoa ja c) järkevää ja perusteltavissa olevaa informaatiota, joka on raportointipäivänä saatavissa ilman kohtuuttomia kustannuksia tai ponnisteluja ja joka koskee toteutuneita tapahtumia, vallitsevia olosuhteita ja ennusteita tulevista taloudellisista olosuhteista Sopimusten luokittelu kolmeen arvonalentumisvaiheeseen Sopimukset luokitellaan kolmeen eri vaiheeseen. Eri vaiheet kuvastavat luoton laadun heikkenemistä alkuperäisen kirjaamisen jälkeen. Vaihe 1: sopimukset, joiden luottoriski ei ole kasvanut merkittävästi alkuperäisestä ja joille lasketaan 12 kuukauden ECL. Vaihe 2: sopimukset, joiden luottoriski on kasvanut merkittävästi alkuperäisestä ja joille lasketaan koko voimassaoloajan ECL. Vaihe 3: maksukyvyttömät sopimukset, joille lasketaan myös koko voimassaoloajan ECL. Lisäksi sopimukset, jotka on alun perin myönnetty arvoltaan alentuneina, ovat aina koko voimassaoloajan odotetun tappion laskennan piirissä (POCI). Maksukyvyttömyyden (default) määritelmä Osuuspankissa sovelletaan IFRS 9 -standardin mukaisessa laskennassa samaa maksukyvyttömyyden määritelmää kuin sisäisissä luottoriskimalleissa (IRB). Maksukyvyttömyyttä arvioidaan OP Ryhmän sisäisellä maksukäyttäytymiseen perustuvalla luokittelujärjestelmällä. Henkilöasiakkaissa maksukyvyttömyyden määritelmää sovelletaan sopimuskohtaisesti, kun taas yritysasiakkaissa tarkastellaan asiakaskokonaisuutta. Asiakas luokitellaan maksukyvyttömäksi, kun on todennäköistä, ettei asiakas maksa luottovelvoitteitaan täysimääräisesti ilman, että Osuuspankki turvautuu toimiin (esim. vakuuden realisointiin), tai viimeistään silloin, kun rahoitusvaroihin kuuluvaan erään liittyvä maksu on viivästynyt yli 90 päivää. Maksukyvyttömyyden määritelmä perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen EU N:o 575/2013 (CRR) artiklaan 178. Asiakkaan maksukyvyttömyys päättyy, kun se ei enää täytä maksukyvyttömyyden määritelmää. Tämän jälkeen maksukäyttäytymisen luokka palautuu 6 kuukauden viiveellä. Luottoriskin merkittävä lisääntyminen Odotettavissa olevat luottotappiot lasketaan sopimuskohtaisesti joko 12 kuukaudelle tai koko voimassaoloajalle riippuen siitä, onko instrumentin luottoriski lisääntynyt raportointipäivänä merkittävästi alkuperäisestä. Luottoriskin merkittävää lisääntymistä arvioidaan sekä laadullisilla että määrällisillä kriteereillä. Lainanhoitojoustoa pidetään laadullisena kriteerinä. Muut laadulliset tekijät koostuvat erilaisista luottoriskin mittareista (esim. kovenanttirikkomuksista), ja ne huomioidaan luokittelumalleissa tai maksukäyttäytymisen luokan arvioinnissa. Osuuspankki on sisällyttänyt suhteellisia ja absoluuttisia kynnysarvoja luottoriskin merkittävän luottoriskin määrällisen lisääntymisen määrittämiseen ottaen huomioon kaikki järkevä ja perusteltavissa oleva informaatio. Määrällinen muutos arvioidaan koko voimassaoloajan PD lukujen (PD-käyrä) suhteellisen muutoksen perusteella. Alkuperäinen koko voimassaoloajan PD-käyrä lasketaan luoton myöntöhetkellä huomioiden makroekonomiset tekijät. Seuraavaksi määritellään luonnollinen hyväksyttävä vaihteluväli sille, milloin luottoriskin ei katsota lisääntyneen merkittävästi lainan jäljellä olevan maturiteetin aikana. Hyväksyttävä vaihteluväli on mallinnettu erikseen henkilö- yritysasiakkaille. Tuloksena saadaan ns. kynnysarvokäyrä, johon kunakin raportointipäivänä verrataan sen hetkistä jäljellä olevaa koko voimassaoloajan PD-käyrää; jos kynnysarvo ylittyy, luottoriski on kasvanut merkittävästi ja luotosta kirjataan koko luoton juoksuajalle laskettu luottotappio. Tämän suhteellisen muutoksen rajan lisäksi edellytetään, että luottoluokassa on tapahtunut heikennys alkuperäisestä, jotta siirtyminen koko voimassaoloajan ECL- lasketaan ei tapahdu vain ajan kulumisen perusteella. Lisäksi heikoimpiin luottoluokkiin sovelletaan absoluuttista luottoluokan rajaa.

34 32 Edellä mainittujen kriteerien lisäksi rahoitusvaroihin kuuluvaan erään liittyvä luottoriski on lisääntynyt merkittävästi alkuperäisen kirjaamisen jälkeen, jos sopimukseen perustuvat maksut ovat viivästyneet yli 30 päivää. Osuuspankki ei ole soveltanut luottoriskin merkittävän lisääntymisen arvioinnissa IFRS 9 -standardin sallimaa siirtymäsääntöä alhaisen luottoriskin olettamasta niille sopimuksille, joille ei ilman kohtuuttomia kustannuksia ja työmäärää saada laskettua alkuperäistä koko voimassaoloajan PD:tä. Osuuspankki seuraa säännöllisesti, miten tehokkaasti edellä mainitut kriteerit havaitsevat luottoriskin merkittävän lisääntymisen ennen kuin sopimukseen perustuvat maksut ovat erääntyneet yli 30 päivää, ja että sopimukset eivät yleensä siirry arvonalentumisvaiheesta 1 suoraan arvonalentumisvaiheeseen 3, ja tekee suhteellisen muutoksen laskutapaan tarvittavat kalibroinnit Laskentamenetelmät Odotettavissa olevat luottotappiot lasketaan pääosin järjestelmäperusteisesti maksukyvyttömyyden todennäköisyys/tappio-osuus -menetelmällä (PD/LGD -menetelmä) sopimuskohtaisesti kaikille henkilö- ja yritysasiakkaiden vastuille. Tämän lisäksi suurimmille vaiheessa 3 oleville yritysvastuille käytetään asiantuntijaarvioon perustuvaa kassavirtaperusteista ECL laskentamenetelmää PD/LGD menetelmä Odotettavissa olevat luottotappiot lasketaan käyttäen mallinnettuja riskiparametreja ja kaavalla probability of default (PD) x loss given default (LGD) x exposure at default (EAD) kaikille portfolioille sopimuskohtaisesti, ja ne kuvastavat odotuksia tulevista luottotappioista raportointipäivänä. PD kuvaa maksukyvyttömyyden todennäköisyyttä alla kuvatun maksukyvyttömyyden määritelmän mukaisesti. LGD kuvaa tappio-osuutta maksukyvyttömyyshetkellä, ja siihen vaikuttaa mm. vakuuksien ja erilaisten takauksien määrä ja tyyppi. EAD kuvaa vastuun määrää maksukyvyttömyyshetkellä sisältäen taseessa olevan vastuun (pääoman ja kertyneen koron) sekä odotetun käytön taseen ulkopuolisista eristä maksukyvyttömyyshetkellä. ECL-laskenta perustuu kolmeen eri skenaarioon. Riskiparametrit PD, LGD ja EAD lasketaan vuosikohtaisesti kussakin skenaariossa. Vuosittaiset ECL-luvut diskontataan raportointipäivään, ja eri skenaarioiden luvuista lasketaan todennäköisyyksillä painotettu ECL. Diskonttaustekijänä käytetään sopimuksen efektiivistä korkoa tai sen arviota. Sopimuksen jäljellä oleva maturiteetti on rajoitettu laskennassa maksimissaan 30 vuoteen. Sopimuksen koko voimassaoloajan maksukyvyttömyyden todennäköisyyden (lifetime PD) mallit on tehty erikseen henkilöasiakkaille ja yritysasiakkaille. PD-malleihin vaikuttaa keskeisesti sopimuksen luottoluokka, luoton ikä (henkilöasiakkaat) sekä mallin alasegmentti, joka määräytyy yritysasiakkaille luokittelumallin perusteella ja henkilöasiakkaille tuotetyypin perusteella. Lisäksi PD-estimaatit ovat riippuvaisia makrotaloudellisista tekijöistä ja niiden ennusteista kussakin skenaariossa. Sopimuksen koko voimassaoloajan tappio-osuusmalli (lifetime LGD) koostuu kolmesta komponentista: 1) maksukyvyttömyystilasta toipumisen todennäköisyydestä, 2) vakuudellisesta palautusosuudesta ja 3) vakuudettomasta palautusosuudesta. Eri komponenttien arvot riippuvat keskeisesti tuotetyypistä, toimialasta (yritykset) ja vakuustyypistä. Makrotaloudelliset tekijät ja niiden ennusteet vaikuttavat kahteen ensimmäiseen komponenttiin. Sopimuksen koko voimassaoloajan vastuu maksukyvyttömyyshetkellä (lifetime EAD) perustuu tuotetyypistä riippuen sopimuksen mukaisiin kassavirtoihin, odotettuun käyttöasteeseen, ennenaikaisen takaisinmaksun todennäköisyyteen ja maturiteettimalliin. Sopimuksen voimassaoloajan määrittäminen Sopimuksen voimassaoloaika on velkakirjalainoilla sopimuksen mukainen maturiteetti, joka ottaa huomioon maksusuunnitelman mukaiset lainan lyhennykset. Ennenaikaisen takaisinmaksun mallia sovelletaan vakuudellisiin velkakirjalainoihin (pl. maksukyvyttömät) mutta se ei lyhennä sopimuksen maturiteettia vaan se huomioidaan osana sopimuksen EAD:tä. Valmiusluotot ovat toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia ja niille on mallinnettu odotettu maturiteetti. Mallinnettu maturiteetti riippuu tuotetyypistä ja luottoluokasta ja se on keskimäärin n. 15 vuotta.

35 33 Tulevaisuuteen suuntautuva informaatio Laskentamalliin sisällytetään tulevaisuuteen suuntautuvaa informaatiota ja makroekonomisia skenaarioita. OP Ryhmän ekonomistit päivittävät makroekonomiset skenaariot neljännesvuosittain, ja ne ovat samoja, joita muutoinkin käytetään Osuuspankin taloudellisessa vuosisuunnittelussa. Makroekonomiset ennusteet kattavat 5 vuotta, ja ne on ekstrapoloitu 30 vuoteen asti tuotantofunktiota käyttäen. Käytetyt makroekonomiset tekijät ovat: BKT:n kasvu, työttömyysaste, investointien kasvu, inflaatio, ansiotason muutos ja 12 kk Euribor -korko. Lisäksi asuntojen hintaindeksiä käytetään LGD-malleissa. Käytettäviä skenaarioita on kolme: perus, vahva ja heikko. Skenaarioille on myös arvioitu toteutumisen todennäköisyydet. Makroekonomisten ennusteiden laatiminen ja niiden heijastaminen tulevaisuuteen aina 30 vuoteen saakka sisältää suuren määrän epävarmuutta, ja siten toteutuneet tulokset voivat merkittävästi poiketa ennustetusta. Osuuspankki on analysoinut, että ECL-laskennassa käytettävien riskiparametrien komponenttien ja makroekonomisten tekijöiden muutoksen suhde ei ole lineaarinen. Näin ollen makroekonomiset ennusteet edustavat Osuuspankin parasta näkemystä mahdollisista skenaarioista ja lopputulemista Asiakaskohtainen asiantuntija-arvioon perustuva kassavirtaperusteinen ECL menetelmä Suurimmille R-rating mallin piirissä oleville vaiheessa 3 oleville yritysvastuille lasketaan ECL asiantuntija-arviona asiakaskohtaisesti kassavirtaperusteisella menetelmällä. Asiantuntija-arvio laaditaan rating- tai luottopäätöksen yhteydessä. Laskennassa hyödynnettävä eteenpäin katsova informaatio on osa luottoanalyytikon laatimaa yrityksen luottokelpoisuusarviota ja ratingesitystä, jossa otetaan kantaa liiketoiminnan, markkinoiden, kilpailutilanteen sekä ennustetun kassavirran kehitykseen. Laskennassa otetaan huomioon myös makrotaloudellisten muuttujien vaikutusta kuvaavat skenaariot (vahva, perus ja heikko) ja niiden perusteella lasketaan asiakkaan painotettu odotettu luottotappio. Skenaarioiden määrittelyssä hyödynnetään PD/LGD mallissa käytettyjä skenaarioita. Kun asiakaskohtaisessa asiantuntija-arvioon perustuvassa ECL laskennan piirissä oleva asiakas ei enää täytä maksukyvyttömän kriteereitä ja se on ratingprosessin yhteydessä tunnistettu ja luokiteltu terveeksi vastapuoleksi, se poistuu tämän menetelmän piiristä ja palautuu normaalin PD/LGD mallin mukaiseen odotetun luottotappion laskennan piiriin kolmen kuukauden koeajan jälkeen Saamistodistusten arvonalentuminen Käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta kirjattavien saamistodistusten odotettu tappio kirjataan tulosvaikutteisesti ja vähentämään käyvän arvon rahastoa. Osuuspankki käyttää saamistodistusten odotetun tappion laskennassa kahta toisistaan erillistä mallia. Ensisijaisena mallina käytetään Bloombergin mallia. Bloombergin malli ei kuitenkaan tue kaikkia joukkovelkakirjoja vuoden 2018 alusta, joten niille joukkovelkakirjalainoille, joita Bloombergin malli ei ECL:n kullakin määrityshetkellä tue, käytetään OP:n omaa luottoluokitustietoihin pohjautuvaa mallia Bloombergin malli Odotettavissa olevat luottotappiot lasketaan kaavalla PD x LGD x EAD kaikille portfolioille ostoeräkohtaisesti, ja ne kuvastavat odotuksia tulevista luottotappioista raportointipäivänä. Maksukyvyttömyyden todennäköisyyden (PD) pohjana käytetään pörssinoteerattujen yhtiöiden tapauksessa Mertonin distance-to-default (DD) -mallia, jonka antama tulos muunnetaan PD-arvoksi mallin historiallisen toteuman perusteella. Lukua oikaistaan yhtiöiden tilinpäätöstiedoista poimituilla taseen vahvuutta, likviditeettiriskiä ja tuloksentekokykyä kuvaavilla tunnusluvuilla. Näitä tunnuslukuja puolestaan on normalisoitu taseen ulkopuolisten erien arvioidun vaikutuksen mukaan.

36 34 Yksityisten yhtiöiden tapauksessa PD-mallinnus perustuu yhtiön saatavilla olevista tilinpäätöstiedoista kerättyihin tunnuslukuihin ja sektorille mallinnettuun keskimääräiseen riskiin. Maksukyvyttömyyden määritelmä on yhtenevä kansainvälisten valvojien edellyttämän maksukyvyttömyyden määritelmän kanssa ja käsittää konkurssit, maksujen suorittamatta jättämisen, ongelmalliset uudelleenjärjestelyt ja valtion pakkolunastukset. LGD-mallin toipumisosuus perustuu maksukyvyttömien saamisten historiallisiin toipumisosuuksiin. Toipumisosuus määritellään maksukyvyttömän saamisen kauppahinnasta, ja siinä huomioidaan etuoikeus maksuihin, liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuus, toimialan luonne, suhdannesykli, vakuustyyppi, alue jne. OP Ryhmän sisäisille saamistodistuksille ei muodostu odotettavissa olevaa luottotappiota, koska OP Ryhmän sisäisten saamistodistusten PD on nolla Luottoluokitustietoihin pohjautuva malli Mallissa haetaan ostoerille sekä hankintahetken että raportointihetken luottoluokitukset ja konvertoidaan ne PDluvuiksi. Ensisijaisesti käytetään ulkoisien luottoluokitusten keskiarvoja, toissijaisesti sisäistä luottoluokitusta mikäli ulkoisia luokituksia ei ole. PD:t vastaavat historiallisia toteutuneita maksukyvyttömyyksiä luottoluokitusluokittain kullekin luottoluokitusluokittain kullekin aikavälille luottoluokituksen antohetkestä. Historiadata johon määritetty vastaavuus pohjautuu, on kattava ja pitkältä aikaväliltä. LGD:t vastaavat myös tutkittuja historiallisia toteumia sijoitus/vakuuslajeittain (senioriteetti, covered bond-status) eikä niitä erikseen arvioida liikkeeseenlaskija -tai sijoituskohtaisesti. Koska ulkoiset luottoluokitukset mittaavat PD:n sijaan kokonaisluottoriskiä (ECL), vaikuttaa niiden tapauksessa LGD ainoastaan ECL:n jakautumiseen PD -ja LGD-komponenttien välillä Saamistodistusten luokittelu arvonalentumisvaiheisiin Molemmissa laskentamalleissa luottoriskin merkittävä lisääntyminen todetaan yhdenmukaisin kriteerein, samoin siirrot vaiheeseen 3. Vaiheeseen 2 siirretään sellaiset sijoitukset, joiden yhden vuoden PD on kaksinkertaistunut siten että prosenttiyksiköissä muutos on vähintään 0,2%, sijoitukseen on myönnetty lainanhoitojousto tai sen maksut ovat yli 30 päivää erääntyneet. Vaiheeseen 3 luokitellaan maksukyvyttömään liikkeeseenlaskijaan liittyvät sijoitukset, jos sen maksut ovat erääntyneet yli 90 päivää tai jos asiakas on ongelma-asiakas Taseen ulkopuolisten erien arvonalentuminen Useisiin Osuuspankin tarjoamiin tuotteisiin kuuluu vakiona tai jossain elinkaaren vaiheessa nostovara, limiitti tai muu taseen ulkopuolinen luottositoumus. Esimerkiksi luotollisiin tileihin, sisältyy sekä laina että sitoutuminen nostamattomaan osuuteen. Lisäksi Osuuspankki on myyjäosapuolena erilaisissa takauksissa kuten rahoitustakauksissa sekä muissa kaupallisissa tai viranomaistakauksissa, joihin kaikkiin sovelletaan IFRS 9 - standardin arvonalentumisen sääntöjä. Luottositoumusten ja takaussopimusten osalta alkuperäisen kirjaamisen katsotaan arvonalentumista koskevia vaatimuksia sovellettaessa tapahtuneen päivänä, jona Osuuspankki tulee peruuttamattoman sitoumuksen osapuoli. Näin ollen odotetun tappion laskennassa huomioidaan vain Osuuspankkia sitovat erät. Näille erille lasketaan odotettu tappio samoilla periaatteilla kuin luotoille. Samoin luottoriskin merkittävää lisääntymistä arvioidaan samoin perustein. Tällaisille tuotteille mallinnetaan EAD, joka ennustaa vastuiden määrää maksukyvyttömyyshetkellä. Se sisältää sekä käyttöasteen että luottovasta-arvokertoimen. Lisäksi toistaiseksi voimassa oleville sopimuksille sovelletaan maturiteettimallia. Mallissa huomioidaan tilanteet, jossa Osuuspankilla on sopimukseen perustuva mahdollisuus vaatia takaisinmaksua ja peruuttaa nostamatonta osuutta koskeva sitoumus, mutta se ei rajoita altistumista luottotappioille sopimuksen mukaisena irtisanomisaikana.

37 Odotettavissa olevien luottotappioiden kirjaaminen Pääsääntöisesti odotettavissa olevia luottotappioita varten kirjataan tappiota koskeva vähennyserä lainan kirjanpitoarvon vähennykseksi erilliselle tilille. Kun on kyse luottositoumuksista ja takaussopimuksista, tappiota koskeva vähennyserä kirjataan varaukseksi. Niihin tuotteisiin, joihin sisältyy sekä lainasaaminen (ts. rahoitusvaroihin kuuluva erä) että sitoumus nostamattomaan osuuteen (ts. luottositoumus), eikä Osuuspankilla ole mahdollista yksilöidä nostamatonta osuutta koskevaan sitoumukseen liittyviä odotettavissa olevia luottotappioita erillään rahoitusvaroja koskevasta komponentista, luottositoumukseen liittyvät odotettavissa olevat luottotappiot kirjataan yhdessä rahoitusvaroihin kuuluvan erän tappiota koskevan vähennyserän kanssa Lopullisen luottotappion kirjaaminen Lopullisen luottotappion kirjaaminen on taseesta pois kirjaamiseen johtava tapahtuma. Silloin kun rahoitusvaroihin kuuluvaa erää ei voida kohtuudella odottaa saavan perityksi kokonaan tai osaksi, kirjataan lopullinen luottotappio pienentämään suoraan rahoitusvaroihin kuuluvan erän bruttomääräistä kirjanpitoarvoa. Laina kirjataan pois taseesta, kun vakuudet on realisoitu tai kun konkurssipesän loppukokous on pidetty, velkajärjestely tai yrityssaneeraus on päättynyt tai kun perintä on lopetettu. Taseesta pois kirjaamisen jälkeen saadut suoritukset kirjataan saamisten arvonalentumisten oikaisuiksi Rahavarat Rahavarat koostuvat käteisistä varoista ja vaadittaessa maksettavista saamisista luottolaitoksilta Rahoitusvelkojen luokittelu ja myöhempi arvostaminen Rahoitusvelkoja ovat talletukset ja muut velat luottolaitoksille ja asiakkaille sekä liikkeeseen lasketut velkakirjat ja muut rahoitusvelat. Rahoitusvelat luokitellaan jaksotettuun hankintamenoon efektiivisen koron menetelmällä käyttäen lukuun ottamatta johdannaisvelkoja, jotka arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Kaupankäyntivelkoihin luokitellaan myös velvoitteet toimittaa vastapuolelle arvopapereita, jotka on myyty, mutta jotka eivät ole omistuksessa myyntihetkellä (lyhyeksi myynti). Osuuspankki ei ole alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä nimenomaisesti luokitellut rahoitusvelkoja käypään arvoon tulosvaikutteisesti arvostettavaksi. Rahoitusvelat (tai rahoitusvelan osa) poistetaan taseesta silloin, kun velka on lakannut olemasta olemassa toisin sanoen, kun sopimuksessa yksilöity velvoite on täytetty tai kumottu tai sen voimassaolo on lakannut. Jos Osuuspankki vaihtaa rahoitusvelkoja alkuperäisten lainanantajien kanssa ja jos niiden ehdot poikkeavat huomattavasti toisistaan, vaihtoa on käsiteltävä alkuperäisen rahoitusvelan kuoletuksena. Tällöin syntyneet menot tai palkkiot kirjataan osana kuolettamisesta johtuvaa voittoa tai tappiota. Jos vaihtoa tai muutosta ei käsitellä kirjanpidossa kuoletuksena, lasketaan muutetun rahoitusvelan jaksotettu hankintameno uudelleen diskonttaamalla muutetut sopimusperusteiset rahavirrat käyttämällä alkuperäistä efektiivistä korkokantaa. Rahoitusvelan jaksotetun hankintamenon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti. Syntyneillä menoilla tai palkkioilla oikaistaan velan kirjanpitoarvoa, ja ne kirjataan kuluiksi ehdoiltaan muuttuneen velan jäljellä olevana juoksuaikana. Osuuspankki ei ole tehnyt rahoitusvelkojen vaihtoja olemassa oleviin rahoitusvelkoihin. Osuuspankki voi osallistua OP-Asuntoluottopankki Oyj:n väliluottomalliin, jossa osuuspankki saa rahoitusvelkoihin merkittävän väliluoton OP-Asuntoluottopankki Oyj:ltä, kun osuuspankin taseessa olevia asuntovakuudellisia luottoja merkitään OP-Asuntoluottopankki Oyj:n joukkovelkakirjalainojen vakuudeksi Pitkäaikaissäästämissopimukset Osuuspankit, jotka tarjoavat PS-palveluja, vastaanottavat asiakkaan suorittamat maksut tarkoitusta varten avatulle talletussuojan piiriin kuuluvalle säästämistilille. Jos säästövarat jätetään säästämistilille tai sijoitetaan osuuspankin tarjoamalle muulle talletustilille, merkitään säästövarat pankin taseessa talletusvelkoihin. Jos

38 36 säästövarat sijoitetaan sopimuksen mukaisesti muihin sijoituskohteisiin, kirjataan sijoitetut varat pois säästämistililtä ja pankki kirjaa ne taseen ulkopuoliseen säästämissopimuskohtaiseen reskontraan. Säästövarojen sijoittamisesta saadut korot, osingot ja muut tuotot sekä sijoituskohteiden ja niihin liittyvien oikeuksien luovutuksesta ja pääoman takaisinmaksusta kertyvät varat kirjataan taseessa olevalle säästämistilille, jollei varoja välittömästi sijoiteta uudelleen. Säästämissopimuksen mukaiset kulut ja palkkiot kirjataan tulosvaikutteisesti säästämistiliä veloittaen Arvopapereiden osto- ja myyntisopimukset Molempia osapuolia velvoittavin takaisinmyyntiehdoin ostettujen arvopapereiden ostohinta merkitään taseeseen saamiseksi vastapuolen mukaan määräytyvään tase-erään. Ostohinnan ja takaisinmyyntihinnan erotus jaksotetaan korkotuotoksi sopimuksen voimassaoloajalle. Molempia osapuolia velvoittavin takaisinostoehdoin myytyjen arvopapereiden myyntihinta kirjataan rahoitusvelaksi vastapuolen mukaan määräytyvään tase-erään. Myyntihinnan ja takaisinostohinnan erotus jaksotetaan korkokuluksi sopimuksen voimassaoloajalle. Takaisinostovelvollisuuksin myydyt arvopaperit sisällytetään alkuperäiseen tase-erään luovutuksesta huolimatta Johdannaissopimukset Osuuspankki voi tehdä johdannaissopimuksia suojaustarkoituksessa joko taloudellisina suojina tai kirjanpidollisen suojauslaskennan säännöin. Suojauksessa käytetään korkojohdannaisia. Osuuspankki noudattaa IAS 39 - standardin mukaista suojauslaskentaa. Osuuspankilla ei ole johdannaissopimuksia joiden vastapuoli olisi osuuspankkien yhteenliittymän (eli OP Ryhmän) ulkopuolinen yhtiö. Sopimusvastapuolena on aina OP Yrityspankki Oyj. Jos OP Yrityspankki olisi maksukyvytön, niin silloin osuuspankkien yhteenliittymän muut yhtiöt takaisivat OP Yrityspankin vastuut. Johdannaiset kirjataan alun perin käypään arvoon ja sen jälkeen ne arvostetaan käypään arvoon. Tästä syntyvän voiton tai tappion kirjaaminen riippuu siitä, onko johdannainen määritelty suojaustarkoitukseen ja minkä luonteista erää se suojaa. Johdannaissopimuksista taseeseen merkityt positiiviset arvonmuutokset kirjataan taseen vastaavaa -puolen erään Johdannaissopimukset ja negatiiviset taseen vastattavaa -puolen erään Johdannaissopimukset. Koronvaihtosopimusten vaihdettavat korot jaksotetaan ajan kulumisen perusteella taseen siirtosaamisiin ja siirtovelkoihin sekä vastaerät nettona tuloslaskelman korkoihin Taloudelliset suojat Taloudellisessa suojaamisessa suojataan tiettyä tase-erää, positiota tai kassavirtaa tulevaisuuden arvonmuutoksia vastaan sovellettavan riskienhallintastrategian mukaisesti. Koska suojauksen tehokkuutta ei ole tarkoituksenmukaista todentaa suojauslaskennan säännöillä, suojaustapaa kutsutaan muutoin suojaavaksi. Taloudellisessa suojauksessa johdannaissopimuksen käyvän arvon muutokset kirjataan tuloslaskelmaan arvopaperikaupan nettotuottoihin. Enimmäis- ja vähimmäiskorkoehtoisten yritysluottojen korkoriski suojataan luottokohtaisesti ostamalla sovitulle korkoputkiehdolle vastakkaismerkkinen johdannaispari. Kytketyt johdannaiset ja niitä kattavat korkokatto- ja lattiajohdannaiset arvostetaan käypään arvoon. Arvostustulokset kirjataan korkoihin Suojauslaskenta Suojauslaskenta tarkoittaa tehokkaaksi todennetun suojaussuhteen kirjanpidollista laskentakäytäntöä, jossa suojaavan instrumentin käyvän arvon muutokset kumoavat suojatun kohteen käyvän arvon tai rahavirtojen muutokset kokonaan tai osittain. Suojauslaskenta käsittää korkoriskin suojauksen soveltamalla käyvän arvon tai rahavirran suojausta.

39 37 Osuuspankeilla voi olla suojauslaskennan piirissä sekä rahoitusvaroja että rahoitusvelkoja, kuten lainat ja saamiset ryhmään sisältyvä yksittäinen luotto tai luottokanta, myytävissä olevien arvostusryhmään kuuluva saamistodistus sekä muiden rahoitusvelkojen yksilöity määräaikaistalletuserä tai liikkeeseen laskettu emissio. Osuuspankit käyttävät korkosuojaukseen sekä perinteisiä koronvaihtosopimuksia että OTC swap-johdannaisia. Vastapuolena on aina OP Yrityspankki Oyj. Suojaukseen käytettyjen johdannaisten ja suojauksen kohteet yksilöidään suojausta aloitettaessa. Samoin dokumentoidaan suojaussuunnitelma ja suojauksen tavoitteet. Lisäksi jokaisena tilinpäätöspäivänä osoitetaan suojauksen tehokkuus Käyvän arvon suojauslaskenta Käyvän arvon suojausta sovelletaan kiinteäkorkoisten lainojen korkoriskiltä suojautumiseen. Suojaavan johdannaisinstrumentin ja suojattavan kohteen korkoriskistä johtuvat käyvän arvon muutokset kirjataan suojauslaskennan nettotuottoihin Rahavirran suojauslaskenta Euribor sidonnaisen luottokannan tulevien korkovirtojen korkomuutosta suojaavat koronvaihtosopimukset, jotka on dokumentoitu rahavirtaa suojaaviksi ja jotka ovat suojauksessa tehokkaita, kuuluvat rahavirran suojauslaskennan piiriin. Rahavirran suojauksessa euribor-sidonnaisen luottokannan tulevaa korkovirtaa vaihdetaan koronvaihtosopimuksilla kiinteään korkoon. Koronvaihtosopimuksista jaksotettavat siirtyvät korot kirjataan suoriteperusteisesti. Korkokertymät esitetään taseen siirtosaamisissa tai siirtoveloissa. Molempien vastaerä kirjataan nettona korkokatteen Korkotuotot johdannaissopimuksista erään. Nettokorko on joko korkotuotto tai korkotuoton oikaisu. Rahoitusjohdannaisena käytettävät koronvaihtosopimukset arvostetaan käypään arvoon sopimuskohtaisesti. Käyvän arvon muutosten tehokas osuus kirjataan suoraan omaan pääomaan käyvän arvon rahastoon laskennallisella verovelalla vähennettynä. Tehoton osuus kirjataan tuloslaskelmaan. 1.5 TILINPÄÄTÖSERIEN NETOTTAMINEN Tuloslaskelmassa ilmoitetaan tuotto- ja kuluerät erikseen niitä toisistaan vähentämättä, jollei tuoton ja kulun yhdistäminen yhdeksi eräksi ole perusteltua oikean ja riittävän kuvan antamiseksi. Milloin osuuspankilla on saaminen siltä, jolle pankki itse on velkaa, esitetään saaminen ja velka taseessa erikseen, jollei pankilla ole lakisääteistä oikeutta kuittaamiseen ja jollei pankki aio käyttää oikeuttaan kuittaukseen. 1.6 ULKOMAAN RAHAN MÄÄRÄISET ERÄT Ulkomaan rahan määräinen omaisuus, velat ja muut sitoumukset muutetaan Suomen rahaksi käyttäen tilinpäätöspäivän kursseja. Ulkomaan rahan määräisten erien muuttamisesta Suomen rahaksi syntyvät kurssierot kirjataan tuloslaskelman erään Valuuttatoiminnan nettotuotot. 1.7 OSAKKEET JA OSUUDET OMISTUSYHTEYSYRITYKSISSÄ JA SAMAAN KONSERNIIN KUULUVISSA YRITYKSISSÄ Osakkeet ja osuudet sekä muut oman pääoman ehtoiset sijoitukset omistusyhteysyrityksiin sekä samaan konserniin kuuluviin yrityksiin merkitään hankintamenoon, tai jos erän arvon todetaan tilinpäätöspäivänä arvonalentumisen johdosta olevan alempi kuin hankintameno, arvonalentumistappiolla vähennettyyn

40 38 hankintamenoon. Arvonalentumiset kirjataan tuloslaskelman erään Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot. 1.8 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Kirjanpitolain 5 luvun 5 a :n mukaiset aineettomaan omaisuuteen kuuluvien vastikkeellisesti hankittujen oikeuksien ja varojen hankintameno aktivoidaan ja poistetaan suunnitelman mukaan vaikutusaikanaan. Myös mahdollisesti aktivoidut muut pitkävaikutteiset menot poistetaan suunnitelman mukaan vaikutusaikanaan. Aineettomat hyödykkeet arvostetaan alun perin hankintamenoon. Jos aineettoman hyödykkeen tulevaisuudessa kerryttämä tulo on pysyvästi alhaisempi kuin sen poistamaton hankintameno, kirjataan erotus arvonalennuksena kuluksi. Kirjanpitolain 5 luvun 8 :n mukaiset kehittämismenot aktivoidaan, jos niiden odotetaan tuottavan tuloa useampana tilikautena. Aktivoidut kehittämismenot poistetaan suunnitelman mukaan vaikutusaikanaan. Mikäli vaikutusaikaa ei voida arvioida luotettavalla tavalla, kehittämismenot poistetaan enintään kymmenessä vuodessa. Aineettomien hyödykkeiden suunnitelman mukaiset poistot ja arvonalentumiset kirjataan tuloslaskelman erään Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä. 1.9 AINEELLISET HYÖDYKKEET Sijoituskiinteistöt Sijoituskiinteistöjä omistetaan vuokratuottojen, omaisuuden arvonnousujen tai molempien hankkimiseksi. Sijoituskiinteistöiksi luetaan myös sellaiset kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat vuokrattavien tilojen hallintaan sekä maksamatta jääneen saamisen sijaan tulevat kiinteistöt. Jos suorassa omistuksessa olevasta kiinteistöstä osa vuokrataan ja oman käytön osuus on vähäinen (alle viisi prosenttia pinta-alasta), luokitellaan se sijoituskiinteistöksi. Jos osa tavallisen kiinteistöyhtiön omistamista tiloista on sijoituskäytössä ja oman käytön osuus on vähäinen (alle viisi prosenttia kiinteistöyhtiön omistamien tilojen pinta-alasta), luokitellaan osakkeet sijoituskiinteistöiksi. Rakennukset merkitään taseeseen suunnitelman mukaisilla poistoilla vähennettyyn hankintamenoon. Kiinteistöyhteisöjen osakkeet sekä maa-, vesi- ja metsäalueet merkitään hankintamenoon. Kiinteistöihin voi kohdistua arvonkorotuksia, joiden vastaerä on kirjattu arvonkorotusrahastoon. Arvonkorotuksista ei tehdä poistoja. Kiinteistöjen perusparannusmenot aktivoidaan ja kirjataan suunnitelman mukaisin poistoin kuluksi. Mikäli sijoituskiinteistön todennäköinen luovutushinta on pysyvästi alempi kuin kirjanpitoarvo, kirjanpitoarvon ja todennäköisen luovutushinnan erotus poistetaan sinä tilikautena, jolloin arvonalennus todetaan. Sijoituskiinteistöiksi luokiteltujen liike-, toimisto- ja teollisuustilojen käypä arvo määritellään pääasiassa suoraan pääomitukseen perustuvalla tuottoarvomenetelmällä. Maa-, vesi- ja metsäalueiden sekä asuntojen käypä arvo arvioidaan pääasiassa kauppahintamenetelmällä. Arvonalennusten kirjaaminen perustuu niiden pysyvyyteen ja olennaisuuteen. Sijoituskiinteistöjen tuotot, kulut, myyntivoitot ja tappiot, suunnitelman mukaiset poistot ja arvonalentumiset kirjataan tuloslaskelman erään Sijoituskiinteistöjen nettotuotot. Sijoituskiinteistöksi rakennettavat uudet kiinteistöt (tai kiinteistöyhteisöosakkeet) kirjataan ennen valmistumista IAS 40-standardin mukaisesti keskeneräiseksi käyttöomaisuushyödykkeeksi sijoituskiinteistöjen ryhmään ja otetaan huomioon sijoituskiinteistöjen käyvän arvon määrittelyssä jo ennen valmistumista.

41 Muut kiinteistöt Muilla kiinteistöillä tarkoitetaan omassa käytössä olevia kiinteistöjä, jotka ovat pankin omassa käytössä konttori-, varasto- tai muina sellaisina tiloina taikka henkilökunnan asumis-, virkistys- tai muussa sellaisessa käytössä, sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat tällaisten tilojen hallintaan. Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi luetaan myös sellaiset suorassa omistuksessa olevat kiinteistöt, joista osa on vuokrattu, mutta vuokrattujen tilojen osuutta ei voida myydä erikseen, ja oman käytön osuus tällaisissa tiloissa on yli viisi prosenttia pinta-alasta. Tavallisen kiinteistöyhtiön osakkeet luetaan omassa käytössä oleviksi, jos yhtiön omistamista tiloista yli viisi prosenttia on omassa käytössä. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen tasearvoa määritettäessä otetaan lähtökohdaksi hyödykkeen arvo varsinaisen liiketoiminnan tulonodotuksiin. Rakennukset merkitään taseeseen suunnitelman mukaisilla poistoilla vähennettyyn hankintamenoon. Kiinteistöyhteisöjen osakkeet sekä maa-, vesi- ja metsäalueet merkitään hankintamenoon. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen osalta arvioidaan jokaisen tilinpäätöksen yhteydessä, onko mitään viitteitä siitä, että jonkin kiinteistön arvo on alentunut. Viitteitä arvon alentumisesta ovat merkittävä markkina-arvon alentumien, todisteet epäkuranttiudesta tai fyysisestä vahingoittumisesta. Jos omassa käytössä olevan kiinteistön todennäköisesti tulevaisuudessa kerryttämän tulon arvioidaan olevan pysyvästi vielä poistamatonta hankintamenoa pienempi, erotus kirjataan arvonalennuksena kuluksi. Kiinteistöihin voi kohdistua arvonkorotuksia, joiden vastaerä on kirjattu arvonkorotusrahastoon. Arvonkorotuksista ei tehdä poistoja. Kiinteistöjen perusparannusmenot aktivoidaan ja kirjataan suunnitelman mukaisin poistoin kuluksi. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen tuotot ja myyntivoitot kirjataan tuloslaskelman erään Liiketoiminnan muut tuotot sekä kulut ja myyntitappiot tuloslaskelman erään Liiketoiminnan muut kulut. Suunnitelman mukaiset poistot ja arvonalentumiset kirjataan tuloslaskelman erään Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä Arvonkorotusten periaatteet ja niiden kohteiden arvonmääritysmenetelmät Arvonkorotuksia voidaan tehdä maa-alueisiin ja kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin, joiden todennäköinen luovutushinta tilinpäätöspäivänä on pysyvästi alkuperäistä hankintamenoa olennaisesti suurempi. Arvonkorotusten kohteena olevien maa-alueiden ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden arvot perustuvat arviokirjoihin Taseesta pois kirjaaminen Sijoituskiinteistö tai omassa käytössä oleva kiinteistö kirjataan pois taseesta, kun se luovutetaan tai kun kiinteistö poistetaan pysyvästi käytöstä eikä sen luovuttamisesta ole odotettavissa vastaista taloudellista hyötyä Muut aineelliset hyödykkeet Muut aineelliset hyödykkeet merkitään taseeseen hankintamenoon ja kirjataan vaikutusaikaan suunnitelman mukaan poistoina kuluksi. Jos hyödykkeen tulevaisuudessa kerryttämä tulo on pysyvästi alhaisempi kuin sen poistamaton hankintameno, kirjataan erotus arvonalennuksena kuluksi. Hyödykkeiden suunnitelman mukaiset poistot ja arvonalentumiset kirjataan tuloslaskelman erään Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet ja niiden muutokset Rakennusten ja muiden kuluvien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintameno poistetaan vaikutusaikanaan hyödykkeen taloudellisen pitoajan perusteella ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaan

42 40 tasapoistoin. Maa-alueista ja kiinteistöyhteisöjen osakkeista ei tehdä poistoja. Poistojen tekeminen aloitetaan sen jälkeen kun kohde on hankittu tai kun se on valmistunut ja otettu käyttöön. Taloudelliset vaikutusajat ovat pääsääntöisesti seuraavat: Rakennukset vuotta Koneet ja kalusto 3 6 vuotta Muut aineelliset hyödykkeet ja 3 10 vuotta aineettomat hyödykkeet 1.10 VUOKRASOPIMUKSET Vuokrasopimukset luokitellaan rahoitusleasingsopimuksiksi tai muiksi vuokrasopimuksiksi liiketoimen tosiasiallisen sisällön mukaan. Vuokrasopimus on rahoitusleasingsopimus, mikäli se siirtää vuokralle ottajalle olennaisilta osin omistamiselle ominaiset riskit ja edut. Muutoin se on muu vuokrasopimus. Vuokrasopimukset luokitellaan sopimuksen syntymisajankohtana. Rahoitusleasingsopimuksin tai muulla vuokrasopimuksella vuokralle annetut hyödykkeet esitetään aineellisissa hyödykkeissä, ja vuokratuotot kirjataan tuloslaskelman erään Liiketoiminnan muut tuotot. Sijoituskiinteistöjen vuokratuotot kirjataan tuloslaskelman erään Sijoituskiinteistöjen nettotuotot. Rahoitusleasingsopimuksin vuokralle otettuja hyödykkeitä ei merkitä taseeseen. Vuokrat merkitään kuluksi tuloslaskelman erään Liiketoiminnan muut kulut PAKOLLISET VARAUKSET Tuotoista vähennetään velvoitteista vastaisuudessa aiheutuvat menot ja menetykset, kun ne kohdistuvat päättyneeseen tai aikaisempaan tilikauteen, niiden toteutumista pidetään tilinpäätöstä laadittaessa varmana tai todennäköisenä, niitä vastaava tulo ei ole varma eikä todennäköinen ja perustuvat lakiin ja sitoumukseen sivullista kohtaan. Kun menon tai menetyksen täsmällistä määrää tai toteutumisajankohtaa ei tiedetä, merkitään se taseen pakollisiin varauksiin enintään sen todennäköiseen määrään. Jos määrä ja toteutumisajankohta on tiedossa, merkitään se siirtovelaksi OMA PÄÄOMA Osuuspankin omaan pääoman sisältyvät osuuspankkien omistaja-asiakkaiden jäsenosuusmaksut sekä omistajaasiakkaiden tekemät sijoitukset Tuotto-osuuksiin. Osuuspankilla on ehdoton oikeus erillisellä päätöksellä kieltäytyä sekä jäsenosuuden että Tuotto-osuuden palauttamisesta. Normaalitilanteessa osuuspääomia voidaan kuitenkin vuosittain palauttaa viranomaisen antamissa rajoissa. Jäsenosuusmaksu ja siitä seuraava omistaja-asiakkuus antaa mahdollisuuden osallistua osuuspankin päätöksentekoon. Osuuspankilla on ehdoton oikeus kieltäytyä jäsenosuuden palauttamisesta. Jäsenosuudelle ei makseta korkoa. Tuotto-osuudella ei ole äänivaltaa. Osuuspankilla on ehdoton oikeus kieltäytyä Tuotto-osuuden pääoman ja koron maksusta. Tuotto-osuuksille mahdollisesti maksettava korko on kaikille Tuotto-osuuksille saman suuruinen. Korko kirjataan velaksi ja vähennetään omasta pääomasta, kun päätös maksusta on tehty TILINPÄÄTÖSSIIRROT Taseen tilinpäätössiirtojen kertymän poistoero sisältää tehtyjen ja suunnitelman mukaisten poistojen kertyneen erotuksen. Veroperusteiset varaukset sisältää tehdyt vapaaehtoiset tilinpäätössiirrot, jotka ovat verolain sallimia tilinpäätössiirtoja. Tällainen on mm. elinkeinoverolain talletuspankeille sallima luottotappiovaraus. Lain mukaan talletuspankki saa vähentää verovuonna tehdyn luottotappiovarauksen, jonka määrä on enintään 0,6 prosenttia verovuoden päättyessä olevien saamisten yhteismäärästä. Verovuonna ja aikaisemmin tehtyjen purkamattomien luottotappiovarausten yhteismäärä saa olla enintään 5 prosenttia verovuoden päättyessä olevien saamisten yhteismäärästä.

43 41 Tehtyjen ja suunnitelman mukaisten poistojen sekä veroperusteisten varausten lisäykset ja vähennykset merkitään tuloslaskelman tilinpäätössiirtoihin. Tuloslaskelmassa ja taseessa tilinpäätössiirrot sisältävät myös laskennallisen verovelan TYÖSUHDE-ETUUDET Eläke-etuudet Työntekijöiden lakisääteinen eläketurva on hoidettu OP- Eläkekassassa ja lisäeläketurva OP- Eläkesäätiössä. Eläkesäätiö on suljettu uusilta työntekijöiltä lukien. Eläkevastuut on kokonaisuudessaan katettu. Osuuspankin henkilöstön lakisääteistä työeläketurvaa hoitavan OP-Eläkekassan edustajisto päätti vuonna 2018 eläkevastuun siirtämisestä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hoidettavaksi. Siirto toteutui vuoden 2018 lopussa. Ylimääräisen vakavaraisuuspääoman palautus esitetään vuoden 2018 tuloslaskelman henkilöstökulujen eläkekuluissa Henkilöstörahasto Osuuspankki voi kuulua OP Ryhmän yhteiseen OP-Henkilöstörahastoon. Rahastolle maksetaan voittopalkkiota ennalta sovittujen periaatteiden mukaan riippuen OP Ryhmän tavoitteiden saavuttamisesta. Rahastoon maksettavat voittopalkkioerät kirjataan tuloslaskelman erään Palkat ja palkkiot, vastaerä kirjataan siirtovelaksi, kunnes se maksetaan Palkitsemisjärjestelmät OP Ryhmän palkitseminen jakautuu yrityskohtaiseen lyhyen aikavälin palkitsemiseen sekä ryhmätasoiseen pitkän aikavälin palkitsemiseen. Palkkioiden enimmäismäärät on kaikissa järjestelmissä rajattu. Lyhyen aikavälin palkitsemisohjelmassa ansaintajakso on enintään kalenterivuosi ja palkkio maksetaan lähtökohtaisesti rahana. Lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmä kattaa koko henkilöstön. Palkkiomaksimit on porrastettu tehtävän vaativuuden perusteella. Palkitseminen perustuu pankkitasoisiin yhteisiin ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Mittaristossa näkyy vahvasti mm. asiakaskokemus, myynti sekä strategiasta johdetut kasvun ja digitaalisuuden tavoitteet. Palkkion maksun edellytyksenä on, että pankin asiakasliiketoiminta on voitollista. Pitkän aikavälin johdon palkkiojärjestelmän piiriin kuuluvat erikseen määritellyt johtajat ja avaintehtävissä toimivat henkilöt, jotka yhtiön hallitus on nimennyt. OP Osuuskunnan hallintoneuvosto päättää järjestelmän OP Ryhmän tasoiset ansaintamittarit ja niille asetettavat tavoitteet kullekin ansaintajaksolle erikseen. Johdon pitkän aikavälin järjestelmässä ja henkilöstörahastossa on samat mittarit. Pitkän aikavälin järjestelmä koostuu peräkkäisistä kolmen vuoden pituisista ansaintajaksoista. Palkkion määrä riippuu tavoitteiden saavuttamisesta ansaintajakson päätyttyä. Ansaintajakson palkkio maksetaan lykkäysajan jälkeen kolmessa yhtä suuressa erässä kesäkuun loppuun mennessä vuosina Palkitsemisjärjestelmän ansaintajakson perusteella mahdollisesti maksettava palkkio maksetaan neljässä tasaerässä kesäkuun loppuun mennessä vuosina Ansaintajakson palkkio maksetaan OP Osuuskunnan hallintoneuvoston tai sen nimeämän palkitsemisvaliokunnan päättämään viiteinstrumenttiin sidottuna. Ansaintajakson palkkio maksetaan rahana, ellei henkilöön sovelleta sääntelyn mukaista lykkäysmenettelyä. Palkkion arvoa jaksotetaan ansainta- ja sitouttamisjakson kuluessa. Palkkio kirjataan tuloslaskelman erään Palkat ja palkkiot ja vastaerä siirtovelaksi, kunnes se maksetaan.

44 TULOVEROT Tuloslaskelman tuloverot muodostuvat verotettavaan tuloon perustuvasta verosta, aikaisempien tilikausien veroista ja laskennallisten verovelkojen ja -saamisten muutoksesta. Laskennallinen verovelka lasketaan ja merkitään taseeseen kaikista kirjanpidon ja verotuksen välisistä veronalaisista jaksotuseroista ja muista väliaikaisista eroista. Laskennallinen verosaaminen lasketaan ja merkitään taseeseen kaikista kirjanpidon ja verotuksen välisistä vähennyskelpoisista jaksotuseroista ja muista väliaikaisista eroista ja verotuksessa vahvistetuista tappioista, jos on todennäköistä, että vähennyskelpoiset väliaikaiset erot ja verotukselliset tappiot voidaan verotettavan tulon kertymisen ansioista hyödyntää. Laskennalliset verovelat ja -saamiset lasketaan sen säädetyn verokannan mukaan, jonka ennakoidaan olevan voimassa väliaikaisen eron purkautuessa. Mikäli laskennallinen vero aiheutuu tase-eristä, joiden muutokset eivät vaikuta tuloslaskelmaan, kirjataan erään liittyvän laskennallisen verovelan tai -saamisen muutos omaan pääomaan TULOUTUSPERIAATTEET Palkkiotuotot ja -kulut palveluista kirjataan palvelun suorittamisen yhteydessä. Sellaisista kertamaksullisista palkkioista, jotka koskevat useita vuosia ja joita mahdollisesti joudutaan palauttamaan myöhemmin, tuloutetaan vain tilikaudelle kuuluva osuus. Osingot tuloutetaan pääsääntöisesti silloin kun osinkoa jakavan yhtiön yhtiökokous on tehnyt päätöksen osingon jaosta. Korollisten omaisuus- ja velkaerien korkotuotot ja -kulut kirjataan suoriteperusteisesti. Luottojen viivästyskorot tuloutetaan maksuperusteisesti. Saamisen hankintamenon ja sen nimellisarvon välinen ero jaksotetaan korkotuottoihin ja velasta saadun määrän ja sen nimellisarvon erotus korkokuluihin TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET Taseen ulkopuolisina sitoumuksina käsitellään asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annettuja sitoumuksia, joita ovat mm. takaukset ja erilaiset takuusitoumukset, sekä asiakkaan hyväksi annettuja peruuttamattomia sitoumuksia, joita ovat mm. sitovat lisäluottojärjestelyt, luottolupaukset, käyttämättömät luottolimiitit ja arvopapereiden merkintäsitoumukset. Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset merkitään taseen ulkopuolisiksi sitoumuksiksi sen määräisinä, mitä takaus kulloinkin enintään vastaa. Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset merkitään sen määräisinä, mitä niiden perusteella enintään voidaan joutua maksamaan VIRANOMAISMAKSUT Osuuspankki maksaa eri viranomaisille maksuja. Talletussuojasta vastaa Rahoitusvakausvirasto. Pankkivalvonnasta vastaa Euroopan keskuspankki. Menettelytapa- ja makrovalvonnasta vastaa Finanssivalvonta. Kriisinratkaisusta vastaa EU:n kriisinratkaisuneuvosto (Single Resolution Board, SRB). Viranomaismaksut kirjataan suoriteperusteella liiketoiminnan muihin kuluihin Vakausmaksu Vakausmaksuja kerätään euroalueen kriisinratkaisurahastoon (Single Resolution Fund, SRF) vuoteen 2023 asti siten, että rahaston tavoitetaso, vähintään 1 prosenttia korvattavien talletusten määrästä, saavutetaan. Kriisinratkaisurahastoa hallinnoi EU:n kriisinratkaisuneuvosto, joka päättää myös vakausmaksujen määrästä. SRF varmistaa, että rahoitussektori rahoittaa rahoitusjärjestelmän vakauttamisen. Vakausmaksu määräytyy pankin merkittävyyden ja riskiprofiilin perusteella.

45 Talletussuojamaksu Vanhaan talletussuojarahastoon kerätyt varat ylittävät tällä hetkellä talletussuojan tasoa koskevat EU vaatimukset. Sääntöjensä nojalla vanha talletussuojarahasto huolehtii jäsenpankilleen määrättävistä talletussuojamaksuista uuteen talletussuojarahastoon siinä suhteessa kun kukin jäsenpankki on vuosien kuluessa kartuttanut vanhaa talletussuojarahastoa. Rahoitusvakausrahasto määrää maksun jokaiselle jäsenpankille mutta laskuttaa sen suoraan vanhalta talletussuojarahastolta. Talletussuojamaksusta ei tullut osuuspankille kuluvaikutusta vuonna Rahoitusvakausviraston hallintomaksu Rahoitusvakausviraston hallintomaksu perustuu samaan laskentamenetelmään kuin Finanssivalvonnan valvontamaksu Finanssivalvonnan valvontamaksu Finanssivalvonnan valvontamaksu koostuu suhteellisesta valvontamaksusta, joka perustuu taseen loppusummaan, sekä kiinteästä perusmaksusta Euroopan keskuspankin valvontamaksu Osana OP Ryhmää osuuspankki on Euroopan keskuspankin (EKP) valvonnassa. EKP:n valvontamaksu määräytyy pankin merkittävyyden ja riskiprofiilin perusteella, EKP määrää valvontamaksun OP Ryhmän keskusyhteisölle, joka jakaa sen OP Ryhmän jäsenpankeille IFRS 9 -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO Merimaskun Osuuspankki otti käyttöön Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin (2/2016) sisältyvät kohdat IFRS 9 -standardista Rahoitusinstrumentit sekä muut IFRS 9 -standardin voimaantulosta johtuvat muutokset. Osuuspankin kannalta merkittävin muutos oli, että myönnetyistä luotoista kirjataan aiempaa etupainotteisemmin arvonalentumisia perustuen odotettavissa oleviin luottotappioihin. IFRS 9 -standardi aiheutti muutoksia myös laatimisperiaatteisiin, oikaisuja taseeseen aiemmin kirjattujen saamisten määriin ja rahoitusinstrumenttien luokitteluun. Kirjanpitoarvoihin tehdyt oikaisut kirjattiin siirtymäpäivänä avaavan taseen kertyneisiin voittovaroihin. Osuuspankki jatkoi IAS 39 -standardin mukaista suojauslaskentaa IFRS 9 -standardiin siirtymän jälkeen. Osuuspankki siirtyi saamiskohtaisesta arvonalentumislaskennasta IFRS 9 -standardin malleilla laskettavaan odotetun luottotappion laskentaan. Tämän johdosta aikaisemmat IAS 39 -standardin mukaiset saamis- ja saamisryhmäkohtaiset arvonalentumiset peruttiin ja tilalle kirjattiin IFRS 9 -standardin mukaiset odotettavissa olevat luottotappiot. Taulukko saamisten arvonalentumisten muutoksista Saamisten arvonalentumiset (IAS 39) Uudelleenarvostus Odotettavissa olevat luottotappiot (IFRS 9) Taseen erät, tuhatta. Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöltä Taseen ulkopuoliset erät Luottolupaukset 2 Rahoitustakaukset 0 Yhteensä

46 44 Oman pääoman ehtoiset instrumentit ja rahastosijoitukset luokiteltiin aiemmin myytävissä oleviin tai arvopaperikaupan sijoituksiin. Siirtymässä sijoitukset OP Osuuskunnan osuuspääoman eriin luokiteltiin IFRS 9 -standardin kohdan mukaisesti siten, että käyvän arvon muutokset kirjattiin käyvän arvon rahastoon. Muut oman pääoman ehtoiset instrumentit luokiteltiin IFRS 9 -standardin mukaisesti käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi. Aikaisemmin käyvän arvon rahastoon kirjatut myytävissä olevien sijoitusten arvostusvoitot/tappiot siirretään kertyneisiin voittovaroihin. IFRS 9 -standardin siirtymästä johtuneiden luokittelumuutosten vaikutus Osuuspankin kertyneisiin voittovaroihin oli 1 tuhatta euroa. Seuraavassa taulukossa esitetään IFRS 9 -standardiin siirtymän vaikutukset omaan pääomaan: Oman pääoman muutokset, tuhatta Osuuspääoma Käyvän arvon rahasto Muut rahastot Kertyneet voittovarat Yhteensä Oma pääoma Aiemman IAS 39 arvonalentumisvarauksen purku 241 Uusi IFRS 9 mukainen ECL -153 IFRS 9 luokittelumuutosten vaikutus -1 1 Laskennalliset verojen nettomuutos -1 Oma pääoma Odotettavissa olevista luottotappiosta johtuva vähennys omaan pääomaan oli 153 tuhatta euroa. Saamiskohtaiset ja ryhmäkohtaiset saamisten arvonalentumiset , 241 tuhatta euroa, purettiin kertyneisiin voittovaroihin. Lisäksi oman pääomaan määrään vaikutti rahoitusvarojen uudelleenluokittelusta johtuvat arvostuserot ja laskennallisista veroista johtuva muutos. Odotettavissa olevien luottotappioiden määrä (ECL) 153 tuhatta euroa jäi alle vakavaraisuudessa lasketun odotetun tappion (EL) 204 tuhatta euroa, joten kirjanpidon odotettavissa olevien luottotappioiden määrällä ei ollut vaikutusta Osuuspankin CET1-tunnuslukuun Muutos palkkiojaksotusten laatimisperiaatteisiin IFRS 9 -standardiin siirtymän yhteydessä tapahtuneen järjestelmäkehityksen myötä Osuuspankki siirtyi henkilöasiakkaiden luottojen nostojen yhteydessä maksettujen toimisto- ja järjestelypalkkioiden jaksottamiseen efektiivisen koron menetelmällä luoton juoksuajalle. Koska täysin takautuva soveltaminen ei ollut teknisesti mahdollista, oikaistiin vain vertailuvuoden 2017 palkkiot tuloslaskelmasta. Muutos pienensi vertailuvuoden 2017 palkkiotuottoja 46 tuhatta euroa, kasvatti korkokatetta 7 tuhatta euroa ja pienensi tuloveroja 8 tuhatta euroa. Edellä kerrotun seurauksena vertailuvuoden 2017 tulos laski 31 tuhatta euroa verojen jälkeen. Taseessa olevat saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä pienenivät 39 tuhatta euroa, verosaamiset kasvoivat 8 tuhatta euroa ja oma pääoma pieneni 31 tuhatta euroa Nämä palkkiot jaksotetaan tuleville vuosille henkilöasiakaslainojen keskimääräiselle juoksuajalle.

47 45 MERIMASKUN OP TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT LUETTELO TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOISTA Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot 1 Korkotuotot 2 Korkokulut 3 Leasingtoiminnan nettotuotot 4 Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 5 Palkkiotuotot ja -kulut 6 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 7 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 8 Suojauslaskennan nettotulos 9 Sijoituskiinteistöjen nettotuotot 10 Liiketoiminnan muut tuotot 11 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 12 Liiketoiminnan muut kulut 13 Odotettavissa olevat luottotappiot jaksotettuun hankintamenoon kirjatuista rahoitusvaroista, taseen ulkopuolisista eristä sekä muiden rahoitusvarojen odotettavissa olevat luottotappiot ja arvonalentumistappiot Tasetta koskevat liitetiedot 14 Saamiset luottolaitoksilta 15 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 16 Leasingkohteet 17 Saamistodistukset 18 Tappiota koskeva vähennyserä 19 Osakkeet ja osuudet 20 Johdannaissopimukset 21 Aineettomat hyödykkeet 22 Kiinteistöt 23 Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden muutokset tilikauden aikana 24 Muut varat 25 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot 26 Laskennalliset verosaamiset ja -velat 27 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 28 Muut velat 29 Pakolliset varaukset 30 Siirtovelat ja saadut ennakot 31 Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 32 Oma pääoma 33 Sidottu ja vapaa oma pääoma sekä jakokelvottomat vapaan oman pääoman erät 34 Rahoitusvarojen ja -velkojen maturiteettijakauma a Koti- ja ulkomaanrahan määräiset omaisuus- ja velkaerät b Rahoitusvarojen ja -velkojen käyvät arvot ja kirjanpitoarvot sekä käypien arvojen hierarkia c Rahoitusvarojen ja -velkojen IFRS 9- standardin mukainen luokittelu Muut liitetiedot 36 Vakuudeksi annettu omaisuus Eläkevastuut 38 Rahoitusleasing- ja muut vuokravastuut 39 Taseen ulkopuoliset sitoumukset 40 Muut vastuusitoumukset ja vastuut tilikauden päättyessä 41 Henkilöstö ja toimielinten jäsenet sekä lähipiiri 42 Omistukset muissa yrityksissä Notariaattitoiminta 44 Osuuspankin jäsenten lukumäärä sekä maksamatta olevat ja irtisanotut osuusmaksut Pitkäaikaissäästämispalvelu

48 46 MERIMASKUN OP Korkotuotot Saamisista luottolaitoksilta , ,36 Saamisista yleisöltä ja julkisyhteisöiltä , ,73 Saamistodistuksista 0,00 0,00 Johdannaissopimuksista -896, ,11 josta rahavirran suojaus 0,00 0,00 Muut korkotuotot 61,69 870,73 Yhteensä , ,99 josta arvonalentuneista saamisista kirjatut korkotuotot 780,19 josta vaiheeseen 3 kirjattujen rahoitusvarojen korkotuotot 192,42 2. Korkokulut Veloista luottolaitoksille , ,28 Veloista yleisölle ja julkisyhteisöille , ,88 Yleiseen liikkeeseen lasketuista velkakirjoista 0,00 0,00 Johdannaissopimuksista ja muista kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä veloista 0,00 0,00 Veloista, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 0,00 0,00 Muut korkokulut 0,76 0,00 Yhteensä , ,16 3. Leasingtoiminnan nettotuotot Vuokratuotot 0,00 0,00 Suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0,00 Arvonalentumiset 0,00 0,00 Leasingomaisuuden luovutusvoitot ja -tappiot (netto) 0,00 0,00 Palkkiotuotot 0,00 0,00 Muut välittömät tuotot 0,00 0,00 Muut välittömät kulut 0,00 0,00 Yhteensä 0,00 0,00 4. Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Osingot ja osuuspääoman korot Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat 2 306,70 0,00 josta kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä rahoitusvaroista 2 306,70 Käypään arvoon muiden laajan tuloksen erien kautta luokitellut rahoitusvarat ,00 Myytävissä olevista rahoitusvaroista ,72 Samaan konserniin kuuluvilta yrityksiltä 0,00 0,00 Omistusyhteysyrityksiltä 0,00 0,00 Yhteensä , ,72 5. Palkkiotuotot ja -kulut Palkkiotuotot Luotonannosta , ,55 Talletuksista 1 372, ,28 Maksuliikenteestä , ,61 Rahastoista , ,69 Omaisuudenhoidosta 9 643, ,58 Lainopillisista tehtävistä , ,06 Arvopaperinvälityksestä 1 719, ,94 Arvopapereiden liikkeeseen laskusta 0,00 0,00 Vakuutusten välityksestä , ,29 Takauksista 863,05 907,33 Muut , ,97 Yhteensä , ,36

49 47 MERIMASKUN OP Palkkiokulut Maksetut toimitusmaksut , ,55 Muut , ,35 Yhteensä , ,90 6. Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot Arvopaperikaupan myyntivoitot ja -tappiot Saamistodistuksista 0,00 0,00 Osakkeista ja osuuksista 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 Yhteensä 0,00 0,00 Arvopaperikaupan käyvän arvon muutoksesta johtuvat Saamistodistuksista 0,00 0,00 Osakkeista ja osuuksista -789,76 0,00 Muista 0,00 0,00 Yhteensä -789,76 0,00 Johdannaisten nettotuotot 0,00 0,00 Arvopaperikaupan nettotuotot yhteensä -789,76 0,00 Nettotuotot jaksotettavaan hankintamenoon arvostettavista rahoitusvaroista 0,00 0,00 Valuuttatoiminnan nettotuotot 0,00 0,00 Kaikki yhteensä -789,76 0,00 7. Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot Saamistodistuksista 2017 Myyntivoitot ja -tappiot 0,00 Arvonalentumistappiot ja niiden peruutukset 0,00 Käyvän arvon rahastosta tilikaudelle siirretty 0,00 Yhteensä 0,00 Osakkeista ja osuuksista Myyntivoitot ja -tappiot 260,41 Arvonalentumistappiot 0,00 Käyvän arvon rahastosta tilikaudelle siirretty 0,00 Yhteensä 260,41 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot yhteensä 260,41 8. Suojauslaskennan nettotulos Suojausinstrumenttien nettotulos , ,42 Suojauskohteiden nettotulos , ,42 Yhteensä 0,00 0,00 9. Sijoituskiinteistöjen nettotuotot Vuokra- ja osinkotuotot 0,00 0,00 Muut tuotot 0,00 0,00 Myyntivoitot 0,00 0,00 Vuokrakulut 0,00 0,00 Suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0,00 Myyntitappiot 0,00 0,00 Arvonalentumiset ja niiden peruutukset 0,00 0,00 Muut kulut -186,76-241,26 Yhteensä -186,76-241,26

50 48 MERIMASKUN OP Liiketoiminnan muut tuotot Vuokratuotot omassa käytössä olevista kiinteistöistä , ,98 Myyntivoitot omassa käytössä olevista kiinteistöistä 0,00 0,00 Fuusiovoitot 0,00 0,00 Muut 1 967, ,39 Yhteensä , , Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä Suunnitelman mukaiset poistot , ,44 Arvonalentumiset 0,00 0,00 Yhteensä , , Liiketoiminnan muut kulut Vuokrakulut 1 286, ,36 Kulut omassa käytössä olevista kiinteistöistä , ,43 Myyntitappiot omassa käytössä olevista kiinteistöistä 0,00 0,00 Fuusiotappiot 0,00 0,00 Muut , ,14 Yhteensä , , Odotettavissa olevat luottotappiot jaksotettuun hankintamenoon kirjatuista rahoitusvaroista, taseen ulkopuolisista sitoumuksista sekä muiden rahoitusvarojen odotettavissa olevat luottotappiot ja arvonalentumistappiot 2018 Odotettavissa olevat luottotappiot jaksotettuun hankintamenoon kirjattavista rahoitusvaroista sekä taseen ulkopuolisista eristä Lisäykset Vähennykset Tuloslaskelmaan kirjattu Saamisista luottolaitoksilta 0,00 0,00 0,00 Saamisista yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 0, , ,05 Asiakkaan puolesta ja hyväksi annetuista sitoumuksista 0, , ,47 Muista 0,00 Lopulliset luottotappiot , ,74 Palautukset poistetuista saamisista -0,01-0,01 Yhteensä , , ,22 Muiden rahoitusvarojen odotettavissa olevat luottotappiot ja arvonalentumistappiot Tytär- ja omistusyhteysyrityksistä 0,00 0,00 0,00 Muista 0,00 0,00 0,00 Yhteensä 0,00 0,00 0,00 Odotettavissa olevat luottotappiot ja arvonalentumistappiot yhteensä , , ,22

51 49 MERIMASKUN OP Saamiset luottolaitoksilta Vaadittaessa maksettavat Talletukset 0, ,70 Muut 0,00 0,00 Yhteensä 0, ,70 Muut kuin vaadittaessa maksettavat Keskuspankeilta 0,00 0,00 Luottolaitoksilta Talletukset , ,71 Muut 0,00 0,00 Yhteensä , ,71 Saamiset luottolaitoksilta yhteensä , ,41 josta huonommalla etuoikeudella olevat saamiset 0, Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä Luotonanto ja takaussaamiset sektoreittain Tappioita koskeva vähennyserä Yritykset ja asuntoyhteisöt , , ,58 Rahoitus- ja vakuutuslaitokset 0,00 0,00 0,00 Julkisyhteisöt 0,00 0,00 0,00 Kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 0,00 0,00 0,00 Kotitaloudet , , ,38 Ulkomaat 0,00 0,00 0,00 Ryhmäkohtaiset arvonalentumiset ,31 Yhteensä , , ,65 0,00 josta huonommalla etuoikeudella olevat saamiset 0,00 Luottojen ja takaussaamisten arvonalentumiset 2017 Arvonalentumiset tilikauden alussa ,61 + Tilikaudella kirjatut saamiskohtaiset arvonalentumiset ,00 +/- Tilikaudella kirjatut ryhmäkohtaiset arvonalentumiset ,02 - Tilikaudella peruutetut saamiskohtaiset arvonalentumiset 0,00 - Tilikaudella kirjatut tot.arvonalentumistappiot, joista on aikaisemmin tehty saamiskohtainen arvonalentuminen Arvonalentumiset tilikauden lopussa , , Leasingkohteet Ennakkomaksut 0,00 0,00 Koneet ja kalusto 0,00 0,00 Kiinteä omaisuus ja rakennukset 0,00 0,00 Muu omaisuus 0,00 0,00 Yhteensä 0,00 0,00

52 50 MERIMASKUN OP Saamistodistukset Saamistodistukset vaadetyypeittäin Muut Yhteensä Julkisyhteisöiltä 0,00 0,00 0,00 0,00 Jaksotettuun hankintamenoon arvostettavat 0,00 0,00 0,00 0,00 Valtion joukkovelkakirjalainat 0,00 0,00 0,00 0,00 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 Valtion joukkovelkakirjalainat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muiden julkisyhteisöjen joukkovelkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Josta kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät 0,00 0,00 0,00 0,00 Valtion joukkovelkakirjalainat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muiden julkisyhteisöjen joukkovelkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muilta 0,00 0,00 0,00 0,00 Jaksotettuun hankintamenoon arvostettavat 0,00 0,00 0,00 0,00 Pankkien sijoitustodistukset 0,00 0,00 0,00 0,00 Pankkien joukkovelkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muiden rahoitus- ja vakuutuslaitosten joukkovelat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut joukkovelkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 Pankkien joukkovelkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muiden rahoitus- ja vakuutuslaitosten joukkovelat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut joukkovelkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 Josta kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät 0,00 0,00 0,00 0,00 Pankkien joukkovelkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muiden rahoitus- ja vakuutuslaitosten joukkovelat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut joukkovelkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 Alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä tai myöhemmin käypään arvoon tulosvaikutteisesti luokitellut rahoitusvarat Julkisesti noteeratut Saamistodis tukset yhteensä 0,00 0,00 0,00 0,00 Pankkien joukkovelkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhteensä 0,00 0,00 0,00 0, Tappioita koskeva vähennyserä Saamiset asiakkailta ja taseen ulkopuoliset sitomukset Vaihe 1 Vaihe 2 Vaihe 3 Yhteensä 12 kk koko voimassaoloaika koko voimassaoloaika Tappioita koskeva vähennyserä , , , ,74 Siirrot vaiheesta 1 vaiheeseen 2-32,92 506,97 0,00 474,05 Siirrot vaiheesta 1 vaiheeseen 3 0,00 0,00 0,00 0,00 Siirrot vaiheesta 2 vaiheeseen 1 2,98-51,56 0,00-48,58 Siirrot vaiheesta 2 vaiheeseen 3 0,00 0,00 0,00 0,00 Siirrot vaiheesta 3 vaiheeseen 2 0,00 0, , ,17 Siirrot vaiheesta 3 vaiheeseen 1 0,00 Alkuperäisestä hankinnasta ja myöntämisestä johtuvat lisäykset. Taseesta pois kirjaamisesta johtuvat vähennykset ,48-877, , ,45 Riskiparametreissä tapahtuneet muutokset 290, ,51 49, ,29 Arviointimetodiikan päivityksesta johtuvat muutokset 0,00 0,00 0,00 0,00 Lopulliseksi luottotappioksi kirjaamisesta johtuvat vähennykset 0,00 848,52 0,00 0,00 Muut oikaisut 0,00 0,00 0,00 0,00 Nettotulosvaikutus yhteensä , , , ,51 Tappioita koskeva vähennyserä , , , ,23 848,52 0, , ,59

53 51 MERIMASKUN OP Osakkeet ja osuudet Osakkeet ja osuudet Julkisesti noteeratut Muut Yhteensä joista luottolaitoksissa Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat 1 996,80 0, ,80 0,00 josta kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät 1 996,80 0, ,80 0,00 Käypään arvoon muiden laajan tuloksen erien kautta kirj. 0, , ,04 0,00 Omistusyhteysyritysosakkeet 0,00 0,00 0,00 0,00 Tytäryritysosakkeet 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhteensä 1 996, , ,84 0, Johdannaissopimukset Suojaamistarkoituksessa tehdyt johdannaissopimukset Käyvät arvot Nimellisarvot Positiiviset Negatiiviset Korkojohdannaiset ,42 0, ,14 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 0,00 0,00 Asetetut Koronvaihtosopimukset ,42 0, ,14 josta rahavirran suojaus 0,00 0,00 0,00 Muut swap -sopimukset 0,00 0,00 0,00 Valuuttajohdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Koron- ja valuutanvaihtosopimukset Osakejohdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Muut johdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Johdannaiset yhteensä 0, ,14

54 52 MERIMASKUN OP Nimellisarvot, jäljellä oleva juoksuaika alle 1 vuosi 1-5 vuotta 5-15 vuotta yli 15 vuotta Yhteensä Korkojohdannaiset ,42 0,00 0,00 0, ,42 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Asetetut 0,00 Koronvaihtosopimukset ,42 0,00 0,00 0, ,42 Muut swap -sopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Valuuttajohdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Koron- ja valuutanvaihtosopimukset 0,00 Osakejohdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Muut johdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Ei suojaamistarkoituksessa pidettävät johdannaissopimukset Nimellisarvot Käyvät arvot Positiiviset Negatiiviset Korkojohdannaiset ,00 0, ,08 Termiinisopimukset Optiosopimukset ,00 0, ,08 Ostetut ,00 0, ,08 Asetetut Koronvaihtosopimukset Valuuttajohdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Koron- ja valuutanvaihtosopimukset Osakejohdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Muut johdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Johdannaiset yhteensä 0, ,08

55 53 MERIMASKUN OP Nimellisarvot, jäljellä oleva juoksuaika alle 1 vuosi 1-5 vuotta 5-15 vuotta yli 15 vuotta Yhteensä Korkojohdannaiset 0, ,00 0,00 0, ,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0, ,00 0,00 0, ,00 Ostetut 0, ,00 0,00 0, ,00 Asetetut 0,00 Koronvaihtosopimukset 0,00 Valuuttajohdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Koron- ja valuutanvaihtosopimukset 0,00 Osakejohdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Muut johdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Suojaamistarkoituksessa tehdyt johdannaissopimukset Käyvät arvot Nimellisarvot Positiiviset Negatiiviset Korkojohdannaiset ,76 0, ,28 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 0,00 0,00 Asetetut Koronvaihtosopimukset ,76 0, ,28 josta rahavirran suojaus 0,00 0,00 0,00 Muut swap -sopimukset 0,00 0,00 0,00 Valuuttajohdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Koron- ja valuutanvaihtosopimukset Osakejohdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Muut johdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Johdannaiset yhteensä 0, ,28

56 54 MERIMASKUN OP Nimellisarvot, jäljellä oleva juoksuaika alle 1 vuosi 1-5 vuotta 5-15 vuotta yli 15 vuotta Yhteensä Korkojohdannaiset ,76 0,00 0,00 0, ,76 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Asetetut 0,00 Koronvaihtosopimukset ,76 0,00 0,00 0, ,76 Muut swap -sopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Valuuttajohdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Koron- ja valuutanvaihtosopimukset 0,00 Osakejohdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Muut johdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Ei suojaamistarkoituksessa pidettävät johdannaissopimukset Nimellisarvot Käyvät arvot Positiiviset Negatiiviset Korkojohdannaiset ,00 0, ,51 Termiinisopimukset Optiosopimukset ,00 0, ,51 Ostetut ,00 0, ,51 Asetetut Koronvaihtosopimukset Valuuttajohdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Koron- ja valuutanvaihtosopimukset Osakejohdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Muut johdannaiset 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 Ostetut Asetetut Johdannaiset yhteensä 0, ,51

57 55 MERIMASKUN OP Nimellisarvot, jäljellä oleva juoksuaika alle 1 vuosi 1-5 vuotta 5-15 vuotta yli 15 vuotta Yhteensä Korkojohdannaiset 0, ,00 0,00 0, ,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0, ,00 0,00 0, ,00 Ostetut 0, ,00 0,00 0, ,00 Asetetut 0,00 Koronvaihtosopimukset 0,00 Valuuttajohdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Koron- ja valuutanvaihtosopimukset 0,00 Osakejohdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Muut johdannaiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Termiinisopimukset 0,00 Optiosopimukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostetut 0,00 Asetetut 0,00 Kohde-etuuden arvo on korkojohdannaisten sopimusten osalta nimellisarvo, valuuttajohdannaisten sopimusten osalta ostetun valuutan tilinpäätöshetken eurovasta-arvo ja osakejohdannaisten sopimusten osalta osakkeiden todennäköinen arvo tilinpäätöshetkellä. Arvot on ilmaistu bruttomääräisinä. Kaikissa johdannaissopimuksissa vastapuolena on OP-Yrityspankki Oyj. 21. Aineettomat hyödykkeet ICT-menot 0,00 0,00 Muut kehittämismenot 0,00 0,00 Liikearvo 0,00 0,00 Muut aineettomat hyödykkeet 0,00 0,00 Yhteensä 0,00 0, Kiinteistöt Omassa Sijoituskiinteistöt Kiinteistöomistukset käytössä olevat Kirjanpitoarvo Käypä arvo Maa- ja vesialueet , , ,00 Rakennukset ,23 0,00 0,00 Kiinteistöyhteisöjen osakkeet ja osuudet 0,00 0,00 0,00 Yhteensä , , ,00 Sijoituskiinteistöjen käypä arvo perustuu niiden markkina-arvoon. Merkittävissä kohteissa käyvän arvon perusteena on käytetty riippumattoman asiantuntijan antamaa arviota. Muiden kohteiden arvot perustuvat joko johdon omiin arvioihin tai tuottoarvomenetelmään, jona käytetään suoran pääomituksen arviointimenetelmää perustuen kohteen nettotuottoon ja markkinatuottovaatimuksiin huomioiden kohteen sijainti, kunto ja käyttötarkoitus. Liike-, toimisto- ja teollisuustilojen käypä arvo on määritetty pääasiassa tuottoarvomenetelmällä. Asuntojen ja maa-alueiden käypä arvo on määritetty pääasiassa kauppahintamenetelmällä.

58 56 MERIMASKUN OP Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden muutokset tilikauden aikana Aineettomat Sijoitus- Omassa käytössä Muut aineelliset hyödykkeet kiinteistöt olevat kiinteistöt hyödykkeet Hankintameno tilikauden alussa 0, , , ,31 + lisäykset tilikautena 0,00 0,00 0,00 0,00 - vähennykset tilikautena 0,00 0,00 0,00 0,00 +/- siirrot erien välillä 0,00 0,00 0,00 0,00 - tilikauden suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0, ,02-862,38 -/+ tilikauden arvonalennukset ja niiden peruutukset 0,00 0,00 0,00 0,00 + vähennyksiin ja siirtoihin kohdistuvat kertyneet poistot ja arvonalennukset 0,00 0,00 0,00 0,00 - kertyneet poistot tilikauden alussa 0,00 0, ,99-71,87 - kertyneet arvonalennukset tilikauden alussa 0,00 0,00 0,00 0,00 + kertyneet arvonkorotukset tilikauden alussa 0,00 0,00 0,00 0,00 +/- tilikauden arvonkorotukset ja niiden peruutukset 0,00 0,00 0,00 0,00 = Kirjanpitoarvo tilikauden lopussa 0, , , , Muut varat Arvopapereiden myyntisaamiset 0,00 0,00 Maksujenvälityssaamiset 0,00 0,00 Muut , ,75 Yhteensä , , Siirtosaamiset ja maksetut ennakot Korot Korkosaamiset , ,24 Maksetut korkoennakot 0,00 0,00 Yhteensä , ,24 Muut Muut maksetut ennakkomaksut 2 568,72 187,59 Muut siirtosaamiset 1 244, ,65 Yhteensä 3 813, ,24 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot yhteensä , , Laskennalliset verosaamiset ja -velat Laskennalliset verosaamiset Laskennalliset verovelat Netto Jaksotuseroista ,53 276, ,84 Muista väliaikaisista eroista 0,00 323,99-323,99 Yhteensä ,53 600, ,85 Laskennallisiin verosaamisiin sisältyy verotuksessa vahvistetuista tappioista kirjattua laskennallista verosaamista yhteensä 8 840,46 euroa. Muista väliaikaisista eroista johtuvat laskennalliset verosaamiset ja -velat perustuvat oman pääoman käyvän arvon rahastoon kirjatuista eristä eli käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta kirjattujen rahoitusvarojen ja rahavirtaa suojaavien johdannaisten arvostustuloksiin. Lisäksi muissa väliaikaisissa eroissa esitetään IFRS 9-siirtymästä aiheutuneet väliaikaiset erot. Arvonkorotukset Taseeseen sisältyy kiinteistöistä tehtyjä arvonkorotuksia 0,00 Arvonkorotukset eivät ole veronalaisia. Jos arvonkorotuksen kohteet myytäisiin, arvonkorotukset realisoituisivat myyntivoitoksi, josta tuloveron määrä olisi 0,00 Tilinpäätössiirtojen kertymä Tasearvo Lask. verovelka Netto Poistoero 0,00 0,00 0,00 Verotusperusteiset varaukset , , ,14 Yhteensä , , ,14 Poistoero ja verotusperusteiset varaukset on merkitty taseeseen laskennallisella verolla vähentämättömään määrään. Omien varojen laskelmassa poistoero ja verotusperusteiset varaukset laskennallisella verolla vähennettynä on rinnastettu ensisijaisiin omiin varoihin.

59 57 MERIMASKUN OP Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat Kirjanpitoarvo Nimellisarvo Kirjanpitoarvo Nimellisarvo Sijoitustodistukset 0,00 0,00 0,00 0,00 Joukkovelkakirjalainat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhteensä 0,00 0,00 0,00 0, Muut velat Arvopapereiden ostovelat 0,00 0,00 Maksujenvälitysvelat 567, ,18 Muut , ,69 Yhteensä , , Pakolliset varaukset Eläkevaraukset Verovaraukset Takausvastuut Vuokravastuut Muut Yhteensä Varaukset , ,00 + varausten lisäys 484,71 484,71 - käytetyt varaukset 887,00 887,00 - peruutukset 0,00 Varaukset ,00 0,00 0,00 0, , , Siirtovelat ja saadut ennakot Korot Korkovelat , ,98 Saadut korkoennakot 54,63 22,24 Yhteensä , ,22 Muut Muut saadut ennakkomaksut 0,00 0,00 Muut siirtovelat , ,27 Yhteensä , ,27 Siirtovelat ja saadut ennakot yhteensä , , Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla Pääomalainat 0,00 Muut 0,00 Yhteensä 0,00 Velkojen käsittelystä vakavaraisuuslaskennassa kerrotaan OP Yhteenliittymän vakavaraisuusraportin 2018 liitetiedossa 1. Pääomainstrumenttien keskeiset ominaisuudet

60 58 MERIMASKUN OP Yksittäiset velat, jotka ylittävät 10 prosenttia huonommalla etuoikeudella olevien velkojen yhteismäärästä Velka Kirjanpitoarvo Nimellisarvo Valuutta Korko % Lainan eräpäivä 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Liikkeeseenlaskijalla on oikeus lainan takaisinostoon vain Finanssivalvonnan luvalla. Velkojilla ei ole oikeutta vaatia ennenaikaista takaisinmaksua. 32. Oma pääoma Oma pääoma IFRS Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Oma pääoma tilikauden lopussa Oma pääoma yhteensä , , ,00 0, ,57 Osuuspääoma , , ,00 0, ,00 Jäsenosuudet , , ,00 0, ,00 Tuotto-osuudet , , ,00 0, ,00 Ylikurssirahasto 0,00 0,00 Arvonkorotusrahasto 0,00 0,00 Muut sidotut rahastot ,78 0,00 0,00 0, ,80 Vararahasto , ,80 Käyvän arvon rahasto 1 295, ,98 0,00 0,00 0,00 Sääntöjen mukaiset rahastot 0,00 0,00 Muut rahastot 0,00 0,00 Vapaat rahastot , ,25 Edellisten tilikausien voitto tai tappio , , , ,98 Tilikauden voitto tai tappio ,54 0, ,54 Käyvän arvon rahaston muutokset IFRS 9 Lisäykset Vähennykset Tuloslaskelmaan Tilikauden siirretty päättyessä Saamistodistukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Osakkeet ja osuudet 1 295, ,98 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahavirran suojaus 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 laskennalliset verot 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhteensä 1 295, ,98 0,00 0,00 0,00 0,00

61 59 MERIMASKUN OP Sidottu ja vapaa oma pääoma sekä jakokelvottomat vapaan oman pääoman erät Oma pääoma Sidottu oma pääoma ,80 Vapaa oma pääoma ,77 Oma pääoma yhteensä ,57 Voitonjakokelpoiset varat Vapaa oma pääoma ,77 - aktivoidut kehittämismenot - muut jakokelvottomat erät Voitonjakokelpoiset varat , Rahoitusvarojen ja -velkojen maturiteettijakauma Jäljellä oleva juoksuaika alle 3 kk 3-12 kk 1-5 vuotta 5-10 vuotta yli 10 vuotta Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset Saamiset luottolaitoksilta 0, ,18 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä , , , , ,42 Saamistodistukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Velat luottolaitoksille , , , ,00 0,00 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille , , ,44 0, ,84 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Velat, joilla huonompi etuoikeus 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Johdannaissopimusten maturiteettijakauma esitetään liitetiedossa 20. Johdannaissopimukset Muut kuin määräaikaiset talletukset sisältyvät maturiteettiluokkaan "alle 3 kk". 35a. Koti- ja ulkomaanrahan määräiset omaisuus- ja velkaerät Kotimaan raha Ulkomaan raha Saamiset luottolaitoksilta ,18 0,00 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä ,71 0,00 Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset ja muut saamistodistukset 0,00 0,00 Johdannaissopimukset 2 213,08 0,00 Muu omaisuus ,30 0,00 Velat luottolaitoksille ,98 0,00 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille ,75 0,00 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 0,00 0,00 Johdannaissopimukset ja kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat ,22 0,00 Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 0,00 0,00 Muut velat , ,61

62 60 MERIMASKUN OP b.Rahoitusvarojen ja -velkojen käyvät arvot ja kirjanpitoarvot sekä käypien arvojen hierarkia Rahoitusvarat Kirjanpitoarvo Käypä arvo Käteiset varat , ,84 Saamiset luottolaitoksilta , ,18 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä , ,71 Saamistodistukset 0,00 0,00 Osakkeet ja osuudet , ,84 Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä 0,00 0,00 Osakkeet ja osuudet samaan konserniin kuuluvissa yrityksissä 0,00 0,00 Johdannaissopimukset 2 213, ,08 Yhteensä , ,65 Rahoitusvelat Velat luottolaitoksille , ,98 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille , ,75 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 0,00 0,00 Johdannaissopimukset , ,22 Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 0,00 0,00 Yhteensä , ,95 Taseessa käypään arvoon arvostetut rahoitusinstrumentit Taso 1 Taso 2 Taso 3 Yhteensä Saamistodistukset 0,00 Osakkeet ja osuudet , ,84 Johdannaiset (positiiviset käyvät arvot) 0,00 0,00 Johdannaiset (negatiiviset käyvät arvot) , ,22 Arvostusmenetelmät, joiden laskentaparametreihin sisältyy epävarmuutta (Taso 3) Avaava tase ,00 siirrot tasoon 3 0,00 siirrot tasosta 3 0,00 muu muutos ,84 Päättävä tase ,84 Taso 1: Noteeratut markkinahinnat Hierarkiatasoon 1 ryhmitellyt erät koostuvat pörsseissä listatuista osakkeista, noteeratuista yritysten, valtioiden ja rahoituslaitosten velkapapereista sekä pörssijohdannaisista. Kyseisten instrumenttien käypä arvo määräytyy toimivilta markkinoilta saatavien noteerausten perusteella Taso 2: Arvostusmenetelmät havainnoitavissa olevia syöttötietoja käyttäen Arvostusmenetelmät, jotka perustuvat luotettaviin laskentaparametreihin. Hierarkiatasoon 2 luokiteltujen instrumenttien käyvällä arvolla tarkoitetaan arvoa, joka on johdettavissa rahoitusvälineen osien tai vastaavien rahoitusvälineiden markkina-arvosta, tai arvoa, joka on laskettavissa rahoitusmarkkinoilla yleisesti hyväksytyillä arvostusmalleilla ja -menetelmillä, jos markkina-arvo on niiden avulla luotettavasti arvioitavissa. Tähän hierarkiatasoon on luokiteltu suurin osa OP Yrityspankki -konsernin OTC-johdannaisista sekä yritysten, valtioiden ja rahoituslaitosten noteeratut velkapaperit, joita ei ole luokiteltu tasolle 1. Taso 3: Arvostusmenetelmät ei havainnoitavissa olevia syöttötietoja käyttäen Arvostusmenetelmät, joiden laskentaparametreihin sisältyy epävarmuutta. Hierarkiatasoon 3 luokitellut instrumentit arvostetaan hinnoittelumalleilla,joiden laskentaparametreihin sisältyy epävarmuutta. Lisäksi tasoon 3 luokitellaan velkapapereita, joille noteerauksia on markkinoilla arvostupäivänä vain vähän tai ei ollenkaan. Kyseiseen taseryhmään sisällytetään sijoitukset OP Osuuskunnan jäsen- ja lisäosuuksiin. Tason 3 käypä arvo perustuu kolmannelta osapuolelta saatavaan hintatietoon.

63 61 MERIMASKUN OP c.Rahoitusvarojen ja -velkojen IFRS 9- standardin mukainen luokittelu Jaksotettu hankintameno Käypään arvoon käyvän arvon rahaston kautta kirjattavat Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät On luokiteltava käypään arvoon tulosvaikutteisesti Suojaavat johdannaiset Rahoitusvarat Käteiset varat ,84 0,00 0,00 0,00 0,00 Saamiset luottolaitoksilta ,18 0,00 0,00 0,00 0,00 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä ,71 0,00 0,00 0,00 0,00 Keskusp.rah.oikeuttavat saamistod ja muut saamistod 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Osakkeet ja osuudet 0, , ,80 0,00 0,00 Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Osakkeet ja osuudet samaan kons. kuuluvissa yrityksissä. 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Johdannaissopimukset 0,00 0,00 0,00 0, ,08 Yhteensä , , ,80 0, ,08 Rahoitusvelat Velat luottolaitoksille ,98 0,00 0,00 0,00 0,00 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille ,75 0,00 0,00 0,00 0,00 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Johdannaissopimukset 0,00 0,00 0,00 0, ,22 Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhteensä ,73 0,00 0,00 0, ,22

64 62 MERIMASKUN OP Vakuudeksi annettu omaisuus Omien velkojen puolesta annetut vakuudet Pantit Kiinnitykset Muut Vakuudet Yhteensä Velat luottolaitoksille 0,00 0,00 0,00 0,00 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 0,00 0,00 0,00 0,00 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 0,00 0,00 0,00 0,00 Johdannaissop. ja kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut velat 0,00 0,00 0,00 0,00 Huonommalla etuoikeudella olevat velat 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhteensä 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut omasta puolesta annetut vakuudet 0,00 0,00 0,00 0,00 Konserniyhtiön puolesta annetut 0,00 0,00 0,00 0,00 Muiden puolesta annetut 0,00 0, , ,51 joista lähipiiriin kuuluvalle johdolle 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut vakuudet yhteensä 0,00 0, , , Eläkevastuut Eläkesitoumuksista johtuva suora vastuu 0,00 Osuus eläkesäätiön eläkevastuun ja muiden velkojen ylikatteesta 0,00 Pankin henkilökunnan lakisääteinen eläketurva on järjestetty OP-Eläkekassan kautta ja lisäeläketurva OP-Eläkesäätiön kautta. Osuuspankin lakisääteistä eläketurvaa hoitavan OP-Eläkekassan edustajisto päätti vuonna 2018 eläkevastuun siirtämisestä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hoidettavaksi. Siirto toteutui vuoden 2018 lopussa. 38. Rahoitusleasing- ja muut vuokravastuut Yhden vuoden kuluessa maksettavat 0,00 Yli vuoden kuluessa ja enintään 5 vuoden kuluessa maksettavat 0,00 Yli 5 vuoden kuluessa maksettavat 0,00 Yhteensä 0,00 Sopimusten olennaiset irtisanomis- ja lunastusehdot 39. Taseen ulkopuoliset sitoumukset Tytäryritysten puolesta Osakkuusyritysten puolesta Muiden puolesta Yhteensä Taseen ulkopuoliset sitoumukset ,00 0, , ,34 Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset Takaukset 0,00 0, , ,03 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset 0,00 0, , ,03 0,00 0, , ,31 Arvopapereiden takaisinostositoumukset 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 0,00 0, , ,31 josta luottolupaukset 0,00 0, , , Muut vastuusitoumukset ja vastuut tilikauden päättyessä Pankki on velvollinen tarkistamaan vuonna 2010 ja sen jälkeen valmistuneista kiinteistöinvestoinneista tekemiään alv-vähennyksiä, jos kiinteistön verollinen käyttö vähenee kymmenen vuoden tarkistusjakson aikana. Viimeiset tarkistusvuodet ovat kiinteistöinvestoinnin valmistumisajankohdasta riippuen ,00 0,00 0,00 0,00

65 63 MERIMASKUN OP Henkilöstö ja toimielinten jäsenet sekä lähipiiri Henkilöstön lukumäärä keskimäärin v Keskimääräinen lkm Muutos tilikauden aikana Vakinainen kokoaikainen henkilöstö 4 0 Vakinainen osa-aikainen henkilöstö 0 0 Määräaikainen henkilöstö 0 0 Yhteensä 4 0 Palkat ja palkkiot Toimielinten jäsenten palkat ja palkkiot v Hallintoneuvoston jäsenet 2 725,00 Hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa ,00 josta toimitusjohtaja Sauli Jaloselle maksetut palkat ja palkkiot ,00 sekä luontoisedut 240,00 Osuuskunnan kokouksen päätöksen mukaan hallintoneuvoston puheenjohtajalle maksetaan palkkiota 775 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi kaikille hallintoneuvoston jäsenille maksetaan kokouspalkkiota 65 euroa kokoukselta. Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiota 2000 euroa vuodessa, minkä lisäksi kaikille hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkiota 125 euroa kokoukselta. Pankin toimitusjohtajalle ei makseta hallitustyöskentelystä erillisiä palkkioita tai muita etuisuuksia. Toimitusjohtajan vanhuuseläkeikä on 63 vuotta. Eläke-etuudet määräytyvät eläkelakien ja OP:n omien eläkejärjestelmien mukaisesti. Toimitusjohtajan noudattama irtisanomisaika on 3 tai 6 kuukautta ja työnantajan noudattama irtisanomisaika on 6 kuukautta, jolloin hänelle irtisanomisajan palkan lisäksi suoritetaan korvauksena 12 kuukauden rahapalkkaa vastaava korvaus. Osuuspankki liittyi OP Ryhmän henkilöstörahastoon vuonna OP Ryhmän henkilöstörahastolle maksettava voittopalkkioerä vuonna 2018 perustui seuraavien tavoitteiden saavuttamiselle: Kohtaamisten NPS (painolla 15%), bränditason NPS (painolla 5%), Digitaalinen asiointi (painolla 20%) sekä OP Ryhmän tulos ennen veroja (painolla 60%). Henkilöstörahastoon tehtävän palkkiosiirron määrä vuodelta 2018 on noin 1,7 % rahaston jäsenten palkkasummasta. Vuonna 2018 kirjattu henkilöstörahaston palkkioita. Palkitsemisjärjestelmät OP Ryhmän palkitseminen jakautuu yrityskohtaiseen lyhyen aikavälin palkitsemiseen sekä ryhmätasoiseen pitkän aikavälin palkitsemiseen. Palkkioiden enimmäismäärät on kaikissa järjestelmissä rajattu. Lyhyen aikavälin palkitsemisohjelmassa ansaintajakso on enintään kalenterivuosi ja palkkio maksetaan lähtökohtaisesti rahana. Lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmä kattaa koko henkilöstön. Palkkiomaksimit on porrastettu tehtävän vaativuuden perusteella. Palkitseminen perustuu pankkitasoisiin yhteisiin ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Mittaristossa näkyy vahvasti mm. asiakaskokemus, myynti sekä strategiasta johdetut kasvun ja digitaalisuuden tavoitteet. Palkkion maksun edellytyksenä on, että pankin asiakasliiketoiminta on voitollista. Pitkän aikavälin johdon palkkiojärjestelmän piiriin kuuluvat erikseen määritellyt johtajat ja avaintehtävissä toimivat henkilöt, jotka yhtiön hallitus on nimennyt. OP Osuuskunnan hallintoneuvosto päättää järjestelmän OP Ryhmän tasoiset ansaintamittarit ja niille asetettavat tavoitteet kullekin ansaintajaksolle erikseen. Johdon pitkän aikavälin järjestelmässä ja henkilöstörahastossa on samat mittarit. Pitkän aikavälin järjestelmä koostuu peräkkäisistä kolmen vuoden pituisista ansaintajaksoista. Palkkion määrä riippuu tavoitteiden saavuttamisesta ansaintajakson päätyttyä. Ansaintajakson palkkio maksetaan lykkäysajan jälkeen kolmessa yhtä suuressa erässä kesäkuun loppuun mennessä vuosina Palkitsemisjärjestelmän ansaintajakson perusteella mahdollisesti maksettava palkkio maksetaan neljässä tasaerässä kesäkuun loppuun mennessä vuosina

66 64 MERIMASKUN OP Ansaintajakson palkkio maksetaan OP Osuuskunnan hallintoneuvoston tai sen nimeämän palkitsemisvaliokunnan päättämään viiteinstrumenttiin sidottuna. Ansaintajakson palkkio maksetaan rahana, ellei henkilöön sovelleta sääntelyn mukaista lykkäysmenettelyä. Palkkion arvoa jaksotetaan ansainta- ja sitouttamisjakson kuluessa. Palkkio kirjataan tuloslaskelman erään Palkat ja palkkiot ja vastaerä siirtovelaksi, kunnes se maksetaan. Palkkion maksamiseen liittyy OP Ryhmän vakavaraisuutta sekä työ- ja toimisuhteen voimassaoloa koskevia ehtoja. Muuttuvan palkkion maksamisen lykkääntyminen Muuttuvien palkkioiden maksamisesta on säädetty laissa Luottolaitostoiminnasta (610/2014). Jos henkilö on luokiteltu työtehtäviensä perusteella ryhmään, joiden ammatillisesta toiminnasta voi aiheutua yritykselle merkittävää riskiä ("riskiprofiiliin vaikuttava henkilö"), lykätään muuttuvan palkkion maksua tietyissä olosuhteissa kolmelle vuodelle. Riskiprofiiliin vaikuttavaan henkilöryhmään sovelletaan muuttuvan palkkion maksamisen lykkäämistä mikäli henkilön muuttuva palkkio yhden vuoden ansaintajaksolta ylittää Finanssivalvonnan kannanoton mukaisen rajan euroa. Henkilön muuttuva palkkio koostuu pitkän ja lyhyen aikavälin palkkioista. Jos maksun viivästämisen euroraja ylittyy, osa palkkiosta maksetaan heti ja loput palkkion maksusta lykätään. Lykkäystilanteessa viivästettävä palkkio maksetaan kolmen seuraavan vuoden aikana. Sanotussa lykkäystilanteessa muuttuvasta palkkiosta puolet maksetaan rahana ja puolet sidotaan OP Osuuskunnan hallintoneuvoston tai sen nimeämän palkitsemisvaliokunnan päättämään viiteinstrumentin arvoon. Viiteintrumenttiin sidottu palkkio maksetaan henkilölle vuoden odotusajan jälkeen. Tilintarkastajille maksetut palkkiot toimeksiantoryhmittäin v Tilintarkastuspalkkiot Tilintarkastuksesta 3 658,39 Tilintarkastajan muut lausunnot 0,00 Veroneuvonta 0,00 Muut palvelut 0,00 Yhteensä 3 658,39 Toimielinten jäsenten saamat luotot, takaukset ja vakuudet Rahalainat 1.1. Lisäykset Vähennykset Rahalainat Takaukset ja muut taseen ulkopuoliset sitoumukset Hallintoneuvoston jäsenet ,12 0, , , ,00 Hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa ,79 0, , ,81 0,00 Yhteensä ,91 0, , , ,00 Ilmoitetut luvut sisältävät luotot ja takaukset, jotka luottolaitos tai sen konserniin tai konsolidointiryhmään kuuluva yritys on antanut luottolaitoksen hallinto- ja valvontaelinten jäsenille. Toimielinten jäsenten antamat henkilötakaukset sisältyvät myös rahalainat erään. Rahalainojen pääasialliset korkoehdot ja muut ehdot Hallinto- ja valvontaelinten jäsenten luottoehdoissa noudatetaan normaaleja pankin luottoehtoja. Lainat on sidottu yleisesti käytössä oleviin viitekorkoihin. Lainoja lyhennetään sovitun lyhennyssuunnitelman mukaisesti ja niillä on normaalit vakuudet.

67 65 MERIMASKUN OP Eläkesitoumukset 0,00 Hallintoneuvoston jäsenet 0,00 Hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa 0,00 Aikaisemmin toimielimiin kuuluneiden henkilöiden eläkesitoumukset 0,00 Hallintoneuvoston jäsenet 0,00 Hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa 0,00 Lähipiiri Lähipiiriin kuulumisperuste Tase-erä Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä Saamistodistukset Osakkeet Yhteensä Taseen ulkopuolliset sitoumukset Omistus 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Hallintohenkilöt ,51 0, , , ,52 Osakkuusyritys 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhteensä ,51 0, , , ,52 Lähipiirin tappioita koskeva vähennyserä ei ole olennainen. Osuuspankin lähipiiriin kuuluvat pankin hallintoneuvoston jäsenet, hallituksen jäsenet ja varajäsenet, toimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen, tilintarkastaja ja varatilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisön päävastuullinen tilintarkastaja sekä näiden aviopuolisot tai avioliitonomaisessa suhteessa olevat henkilöt ja alaikäiset lapset. Lähipiiriin kuuluvat myös yhteisöt ja säätiöt, joissa edellä mainituilla henkilöillä on yksin tai yhdessä toisen kanssa kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta. Lisäksi lähipiiriin kuuluu se, jolla omistuksen nojalla on vähintään 20 prosenttia osuuspankin osuuksista tai omistuksen, optio-oikeuden tai vaihtovelkakirjalainan nojalla on tai voi olla vastaava omistus tai äänivalta pankin konserniin kuuluvassa yhteisössä, jollei omistuksen kohteena olevan yhtiön merkitys koko konsernin kannalta ole vähäinen. Näiden yritysten edellisessä kappaleessa mainitut vastaavat henkilöt kuuluvat samoin lähipiiriin. Lähipiiriin kuuluu myös osuuspankin konsernitilinpäätökseen yhdistelty osakkuusyhtiö. Osuuspankin kanssa yhteisen määräysvallan alaiset yhteisöt kuuluvat myös osuuspankin lähipiiriin (sisaryritykset).

68 66 MERIMASKUN OP Omistukset muissa yrityksissä Omistusosuus, % Oma pääoma Tilikauden voitto tai tappio Tytäryritykset Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Omistusosuus, % Oma pääoma Tilikauden voitto tai tappio Omistusyhteysyritykset Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Omistusosuus, % Oma pääoma Tilikauden voitto tai tappio Yritykset, joissa luottolaitoksella on rajoittamaton vastuu Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yritysmuoto: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yritysmuoto: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yritysmuoto: Yrityksen nimi: Kotipaikka: Yritysmuoto:

69 67 MERIMASKUN OP Notariaattitoiminta Osuuspankki tarjoaa arvopaperivälitystä sekä säilytys- ja hoitopalvelua samoin kuin muita asiakkaan omaisuuden hoitoon liittyviä palveluja, kuten lainhuudatus- ja kiinnitysasiat, yhteisöjen perustamiset ja uudelleenjärjestelyt, saatavien perimistehtävät, asiakkaan omaisuuden säilytys, perunkirjoitus- ja pesänselvitystoimet, asiakkaan oikeudellinen neuvonta omaisuuden hoitoon ja varojen sijoittamiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi pankki tarjoaa toimeksiantoon perustuvia omaisuuden hoitoon liittyviä liikeyritysten, kiinteistö- ja asunto-osakeyhteisöjen osakkeiden ja osuuksien ostoa ja myyntiä, sekä kiinteistöjen ja asuntojen vuokrausta. Osuuspankin sellaisten omissa nimissään asiakkaan lukuun hallitsemien varojen kokonaismäärä, joita sijoituspalvelulain 9. luvun mukaan ei merkitä varoiksi osuuspankin taseeseen 44. Osuuspankin jäsenten lukumäärä sekä maksamatta olevat ja irtisanotut osuusmaksut Jäsenten lukumäärä Maksamatta olevat osuusmaksut 0,00 Irtisanotut jäsenosuusmaksut 3 400,00 Irtisanotut tuotto-osuusmaksut ,00 Irtisanotun osuuspääoman takaisinmaksun edellytykset ja ajankohta Osuuspankkien omaan pääomaan sisältyy osuuspankkien jäsenten jäsenosuusmaksut sekä jäsenten tekemät sijoitukset tuotto-osuuksiin, joiden koron maksusta ja pääoman palauttamisesta pankilla on ehdoton oikeus kieltäytyä.jäsenen on jäseneksi liittymisen yhteydessä hankittava yksi jäsenosuus ja maksettava yksi siihen liittyvä jäsenosuusmaksu. Osuuspankin jäsenyys (omistaja-asiakkuus) antaa äänioikeuden osuuskunnan kokouksessa/edustajiston vaaleissa. Jokaisella osuuspankin jäsenellä on yksi ääni. Tuotto-osuus ei tuota äänivaltaa. Vuosille tavoitellaan tuotto-osuuksille 3,25 %:n korkoa ja maksettava korko vahvistetaan vuosittain jälkikäteen. Tuottotavoite voi muuttua vuosittain. Mikäli osuuspankki ei ole kieltäytynyt palauttamisesta, jäsenosuusmaksu ja tuotto-osuusmaksu voidaan palauttaa 12 kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys on päättynyt tai tuotto-osuuden omistaja on irtisanonut osuuden. Ellei palautusta voida jonakin vuonna maksaa täysimääräisesti, maksamatta jäänyt osa maksetaan seuraavien tilinpäätösten perusteella käytettävissä olevista omista pääomista. Edellä määrätty oikeus maksamatta jääneen osan jälkipalautukseen päättyy kuitenkin viidennen seuraavan tilinpäätöksen jälkeen. Maksamatta jääneelle osalle ei makseta korkoa. 45. Pitkäaikaissäästämispalvelu OP-eläkesäästön eläketili 0,00 Määräaikais- tai muulle talletustilille tehdyt sijoitukset 0,00 Osuuspankin taseessa olevat sijoitukset yhteensä 0,00 Taseen ulkopuoliset sijoitukset, sijoitusrahastot, osakkeet, jvk-lainat (sis. myyntisaamiset/ostovelat) 0,00

70 68 LUETTELO KIRJANPITOKIRJOISTA JA TOSITELAJEISTA OP RYHMÄN SAP tositelajit ja tositenumerosarjat Pankin pääkirjanpito on SAP-järjestelmässä ja osakirjanpitojen tiedot on siirretty pääkirjanpitoon yhdistelmänä tai muuna yhteenvetona. Merkittävimmät osakirjanpidot: Ottolainaus Antolainaus Omistaja-asiakasrekisteri Bonusjärjestelmä Tuotto-osuudet Korva, arvopaperikirjanpito Matkavaluutta ASLA, asiakaslaskutus Calypso, johdannais- ja arvopaperikirjanpito JORR, johdannaisreskontra Pankkitakaukset Haltia, kiinteistökirjanpito Havas, vastike- ja vuokrareskontra Osuuspankkien tilit OP Yrityspankissa POPS, Pankkien väliset online pikasiirrot ja shekit SAP HR ja Aditro SAP käyttöomaisuus SAP osto- ja myyntireskontra, Ariba, Basware IP ja Basware maksuliikenne Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu TOISTUVA TOSITE X MALLITOSITE X KAUDEN PÄÄTÖS, lopullinen SA KAUDEN PÄÄTÖSTOS, purettavat SB ENNAKKOKIRJAUS, lopullinen SC ENNAKKOKIRJAUS, purettavat SD PÄIVITTÄISTOSITE SE ED.KUUKAUDEN KORJAUKSET/AURUM SF AGIOARVOSTUS MANUAALINEN SH SALDONSIIRTO, PURETTAVA (taseen väärän merkkisten saldojen siirto) SS ARVONLISÄVERON KORJAUS SV LOMAPALKKAVARAUS SL HENKILÖSIVUKULUT SM IFRS-OVY JA -OPHV -saldonsiirto SI GE-PALKKIOVARAUS GK TULOSPALKK. JAKSOTUS GM VEROJAKSOTUS, PURETT. GO TALL.SUOJARAH. JAKS. GQ RYHMÄKOHT.ARVONALENT GX VEROJAKSOTUS,LOPULL. GY PÄIVITT.TOS./OKO PKL SO ALV-VELOITUS GZ ALV-SIIRTO ST SOS.KULUVELAN SIIRTO SR SIJ.OM. PÄIVITT./VAR SP SIJ.OM TP PURETT/VAR SQ LOMAP.VARAUS/KUSTP.S GF SOS.KULUVELAN SIIRTO lopullinen SY KIINTEISTÖSIJ. PÄIV. SZ KIINTEISTÖSIJ. PURET SX ELIMINOINTI BALTIA purettava MB ELIMINOINTI BALTIA ei-purettava RC PUH.KULUJEN ALV-OIK. HD SALDONSIIRTO, EI-PURETTAVA SJ SALDONSIIRTO, TEM SN SALDONSIIRTO, MVAT HI KIINT YHT AVAAVA TASE QN SISÄISET TOSITTEET S KÄYTTÖOMAISUUS AA RABUCH00 **) KÄYTTÖOMAISUUS POISTOT AF RAPERB00 **) KÄYTTÖOMAISUUS VARASTOSALDOK AG LASKU e-flow/sap eliminoitavat LF LASKU MANUAALINEN eliminoitavat LM HYVITYSLASKU MANUAALINEN eliminoitavat HM LASKUN PERUUTUS AUTOMAATTINEN LP LASKUN MANUAALINEN MAKSU KA

71 69 Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu AUTOMAATTISET MAKSUT KZ LASKU E-Flow/SAP ei eliminoitavat LG LASKU MANUAALINEN ei eliminoitavat LN HYVITYSLASKU MANUAALINEN ei eliminoitavat HN MYYNTILASKU MANUAALINEN eliminoitavat DR HYVITYSLASKU MANUAALINEN eliminoitavat DG MYYNTILASKUN PERUUTUS DA HYVITYSLAS.MR Ei ELIM. DH HYVITYSLASKUTUS eliminoitavat DI LASKUN MAKSU DZ HYVITYSLASKUTUS ei eliminoitavat DJ MYYNTILASKU MANUAALINEN ei eliminoitavat DS MYYNTILASKUTUS eliminoitavat DT MYYNTILASKUTUS ei eliminoitavat DU TASAUS MT MATKALASKU /MATKAMIES FA KONEKIELISET TILIOTETAPAHTUMAT FB LUOTTORESKONTRA/KOTIPANKKI FC JAHA/KOTIPANKKI FD IFACTOR /OPR FE IFACTOR /OPR JAKSOTUS FF, FG SOPRI /OPR FH SOPRI /OPR JAKSOTUS FI,FJ LUOTTOTILI /OPR FK LEASONG OR /OPR FL VARAINHANKINTA /OPR FM VARAINHANKINTA /OPR JAKSOTUS FN, FO DISKONTATUT OSAMAKSUT /OPR FP DISKONTATUT OSAM. /OPR JAKSOTUS FQ, FR OIKEUDELLINEN PERINTÄ /OPR FS OSAMAKSULEASING (VIEW21) /OPR FT VIEW 21/JAKSOTUKSET ET VIEW 21/AGIO EU SRJ-TAPAHTUMAT FU AIRAS-PALKKIOT/AURUM FV TYÖNANTAJAN ST-MAKSU FX DIME/SIJ.RAHASTOT GR OPUSCAPITA/OKO GU ANALYSTE IE MYYNTILASKU/KIPINÄ DB LASKUN MANUMAKS/OPKK DY TEM MATKALASKUT MK VIRO MANU PÄIVITT. JS VIRO MANU TP PYSYVÄ JV VIRO MANU TP PERUUT. JX LATVIA MANU PÄIVITT. JT LATVIA MANU TP PYS. JY LATVIA MANU TP PER. JZ LIETTUA MANU PÄIVITT JU LIETTUA MANU TP PYS. KB LIETTUA MANU TP PER. KC LOMAPALKAT, OSTOLASKU LL LOMAPALKAT, MYYNTILASKU DL JAKSOTUSAJO, SAPin man. jaksotus -toiminto MA ACQUIRING-PALKKIOT, OR KY ACQUIRING-PALKKIOT, MR DE AGIOARVOSTUS SG ACQUIRING KQ CAL PÄIVITTÄISET VIENNIT RF CAL PÄIVITTÄISET VIENNIT RF CAL PÄIVITTÄISET VIENNIT RF CAL PÄIVITTÄISET VIENNIT RF CAL PÄIVITT. TASEEN ULKOP. RH CAL KK-VAIHTEEN VIENNIT RG CAL KK-VAIHTEEN VIENNIT RG CAL KK-VAIHTEEN TASEEN ULKOP. RI LISÄOSUUSPÄÄOMA HB BONUSKERTYMÄ/CLEARING, OR LK BONUSKERTYMÄ/CLEARING, MR DK PERINNÄN LIITTYMÄ HC LJR ANTOLAINAUS MC Banksyst päivittäiset JD BLV PÄIVITTÄISET JM BLT PÄIVITTÄISET JP

72 70 Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu Bonuskäyttö toinen op, MR DO Bonuskäyttö toinen op, OR LO Equens/Debit-kortit HF Ariba tilaus eliminoitava LU Ariba ei tilausta eliminoitava LV Ariba tilaus ei-eliminoitava LX Ariba ei tilausta ei-eliminoitava LY Ariba peruutustosite LZ ACQUIRING/HALTI HG SAANA/M2 HJ VAM päivittäiset HK VAM kk-vaihde HL Oma Kehittäminen R OP Laskulaina HP TAGETIK T ENTRA EN TEKNINEN FD EI ELIM. Z KASSAKP. LIITT./OPHV NA HK KORVAUS KKP./OPHV NB OIVA KON./OPHV NC TUOTTOTURVA KON/OPHV ND LAINATURVA KON./OPHV NE HENKILÖV.KORV K/OPHV NF RYHMÄVAK. KON./OPHV NG IF RYHMÄELÄK K./OPHV NH MOOTTORIAJ. KON/OPHV NI VAHINKOVAK. KON/OPHV NJ HENKILÖVAK. KON/OPHV NK TAPATURMA KON./OPHV NL KIINT.VUOKRAT K/OPHV NM VSM KON./OPHV NN MITTATURVA KON./OPHV NO LÄHTEVÄ RAHA L./OPHV NP TULEVA RAHA L./OPHV NQ TKV KON./OPHV NR HK KORVAUS KON./OPHV NS AULI KON./OPHV NT RATTI KON./OPHV NU RAKENNUSVIRHE K/OPHV NV SULKA KON./OPHV NX MATKAVAKUUTUS K/OPHV NY KASKO KON./OPHV OA ESINEVAK.YKS. K/OPHV OB TAKAUSVAKUUTUS/OPHV OC SULKAN EPÄV.VAH/OPHV OD RESK.SAATAVAL.L/OPHV OE YT KORVAUS KKP./OPHV OF PERUUTUS/OPHV LIITT. NZ PLA-tositelajit Kirjanpitotosite AB Täsmäytyspääkirja AC Käyttöom.konversio AK Käyttöom.kirj: netto AN Ratti Kkp. C VSM Kkp. C HK Korvaus Muis. DC EK Korvaus Muis. DD Manuaalipal. Muis. DM Auli Muis. E Oiva Muis. E Ratti Muis. E Tuottoturva Muis. E Mittaturva Muis. E Ryhmävakuutus Muis. E Rakennusvirhe Muis. E IF Ryhmäeläke Muis. E Ulkoinen numero EX Ratti Muis. F VSM Muis. F

73 71 Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu IF Ilm. eläke Muis. F As.miesp.m.liit.jaks H Sonet.vak.pal.jaks.l H Asiamiehet HA Palkansaajat HE Hallintohenkilöt HH Tilapäispalkkionsaaj HT Investointityönumero IP Toimittajat - hyvit. KG Kiint.hall.järj.liit KH Toimittajat - netto KN Kiint.osakejärj KO Tilien ylläpito KP Toimittajat - lasku KR Kiint.sähkönl.liitt KS Laskut, IP,ulkopuoli LB Laji/toimintoj.kirj. LT ML-tilitys ML Regressilask. Kon. MQ JV-Simmer Kon.(tulev MS Ratti Kon. N IF ilm. eläk Kon. N EU Korvaus Kkp. OG Henkivak.korvau Kkp. OH Tapaturma Kkp. OI MA korvaus Kkp. OJ Takaus.korvaus Kkp. OK Sulkan epäv.vah. Kkp OL TKV Muis. OM Moottoriajon. Muis. ON Sulka Muis. OO Matkavakuutus Muis. OP Vahinkovakuutus Muis OQ Henkilövakuutus Muis OR Tapaturma Muis. OS Kasko Muis. OT Ratti maksusop. Muis OU Esinevak.yks. Muis. OV Takausvakuutus Muis. OW Sulkan epäv.vah Muis OX Regressilask. Muis. OY Tuleva raha Muis. OZ Palkk. as.m.liitt.ja P MA korvaus Muis. PB Sulkan epäv.vah Muis PC Henkivak.korvau Muis PD Tapaturma Muis. PF Takaus.korvaus. Muis PG YT Korvaus Muis. PH JV-Simmer Muistio PI MA korvaus Kon. PJ Tapaturma Kon. PL Takaus,korvaus Kon. PM YT Korvaus Kon. PN JV-Simmer Kon.(lähte PO ATK-palv.vel.liitt PP Hinnanmuutos PR EU Korvaus Kon. PS EK Korvaus Kon. PT Päätetapahtum.liitt PU ATK-palv.vel. levyti PW Systeemipalv.vel.lii PX Työasemaveloitukset PY S-laskutus, Elisa PZ Sulkan epäv.vah. Kon QA EK Korvaus Kkp. QB Cross-company korot QC EU korvaus muis. QD Hyvitys - nettosuor. RA Ostolasku RE Lask.vast.otto netto RN Laskun siirto RV SIJ/KTÖ JAKO SK Jälkikirjaustosite SU

74 72 Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu Tiedonsiirto UE Maksukirjaus ZP Pankki - täsmäytys ZR Maksu per shekki ZS Maksuselvitys ZV INV.TILAUSTEN PURKU QE Tuottoturva man. peruut Lainaturva man. peruut Mittaturva man. peruut Auli man. peruut ryhmävak man. peruut Rak.virhevak. man. peruut Oiva man. peruut Sulka evl man. peruut 1P Sulka man. peruut 1C Matkavak. man. peruut 1D Vahinkovak. man. peruut 1E M.ajoneuvovak. man. peruut 1A Henkilövak. man. peruut 1F Tapaturmavak. man. peruut 1G Kaskovak. man. peruut 1I Ratti man. peruut Ratti maksusop. man peruut 1J Esinevak. yks. man. peruut 1M Takausvak. man. peruut 1N EK Korvaus man. peruut Ratti 2 man. peruut 1B Takaus korv. man peruut 1H JV-Simmer man peruut 1K JV-Simmer muist m pe 1S Korkki TA QF Korkki YT QG Korkki EU QH Korkki EK QI Korkki YA QJ Korkki MK QK Korkki manuaalitosite QL KORKKI PV MANUAALITOS. QM Flex maksutulo, koneellinen K Flex maksutulo, manuaalinen kirjaus K Flex korvaukset, koneellinen K Flex korvaukset, manuaalinen kirjaus K Flex manuaalinen peruuntuva K Flex Eurocenter korvaukset, koneellinen K Flex Eurocenter korvaukset, manuaalinen K EU KORVAUS PERUUTUS QO MARKKATOSITEMUUNTO TF MARKKATOSITEMUUNTO TF MARKKATOSITEMUUNTO TF MARKKATOSITEMUUNTO TF MARKKATOSITEMUUNTO TF MARKKATOSITEMUUNTO TF MARKKATOSITEMUUNTO TF MARKKATOSITEMUUNTO TF MARKKATOSITEMUUNTO TF MARKKATOSITEMUUNTO TF JÄSENLUOTTOVAKUUTUS TA HVRKR0H 050 ASUNTOSÄÄSTÖPALKKIOT TB ELÄKEKASSA TC ELÄKEKASSA TC OP-LUOTOT TD ALV-MAKSUT TE TOSITEMUUNTO TG ULTRA VALUUTANVAIHTO TX ZVS-MAKSUT/OKO TH ZVS-MAKSUT/OKO TH PSE/PE-MAKSUT/OKO TZ PSE/PE-MAKSUT/OKO TZ FORSE TI SDD SEPA SUORAVELOITUS RB AQUARIUS/OKO GP

75 73 Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu 625 VIEW/PÄIVITYKSET TJ DPS/OPTO-TAPAHTUMAT RZ SEKKILUNASTUKSET (USKI) TK SEKKILUNASTUKSET (USKI) TK PANKKITAKAUKSET TL OKOBANKEN TM OKOBANKEN TM REMBURSSIT JA PERITTÄVÄT TN REMBURSSIT JA PERITTÄVÄT TN DPS PÄIVITTÄISET KU DPS TASEEN ULKOPUOL. KV LÄHTEVÄT MAKSUMÄÄRÄYKSET TO LÄHTEVÄT MAKSUMÄÄRÄYKSET TO LÄHTEVÄT MAKSUMÄÄRÄYKSET TO LÄHTEVÄT MAKSUMÄÄRÄYKSET TO LÄHTEVÄT MAKSUMÄÄRÄYKSET TO LÄHTEVÄT MAKSUMÄÄRÄYKSET TO LÄHTEVÄT MAKSUMÄÄRÄYKSET TO TULEVAT MAKSUMÄÄRÄYKSET TP TULEVAT MAKSUMÄÄRÄYKSET TP LÄHTEVÄT MAKSUMÄÄRÄYKSET TO TULEVAT MAKSUMÄÄRÄYKSET TP TULEVAT MAKSUMÄÄRÄYKSET TP ULKOMAISET SEKKILUNASTUKSET TU ULKOMAISET SEKKILUNASTUKSET TU ULKOMAISET SEKKILUNASTUKSET TU MATKASHEKIT TQ Ultra/ Henki Aquarius VIRO KF BANKGIRO TV RPM (Rahanpesun estämisen keskeytyskirjaukset) KX RPM/EUR RM VALUUTTAPÄÄKASSA TR SETELIKAUPAT TR VALUUTTAPÄÄKASSA TR VALUUTTAPÄÄKASSA TR BOND/REPO PÄIVITTÄISET TS BOND ARVOSTUKSET XV TOSITEMUUNTO (TOSMU) TT TOSITEMUUNTO (TOSMU) TT TOSITEMUUNTO (TOSMU) TT TOSITEMUUNTO (TOSMU) TT TOSITEMUUNTO (TOSMU) TT TOSITEMUUNTO (TOSMU) TT TOSITEMUUNTO (TOSMU) TT TOSITEMUUNTO (TOSMU) TT TOSITEMUUNTO (TOSMU) TT VALUUTTAMÄÄRÄISET MERKINNÄT HO TYÖASEMATOSITTEET TY USKI ULKOM SHEKKIEN LUNASTUS BQ LÄHTEVÄ CLEARING (AAMU) VB Prepaid rsk-tapahtumat KJ OTTOLAINAUS BA OT003/OTORP OTTOLAINAUS BA ANTOLAINAUS BD AMR OVY:N LUOTTOVAKUUTUKSET EJ OVY:N KORVAUS&VARAUS GE ABASEC/OPSTOCK GL PANKKITAKAUS BF ATRR MTL TAPAHTUMAT / MAKSULIIKE VA LÄHETETYT ATK-VÄLITYKSET BG MGKR2005, MGKR SAAPUNEET ATK-VÄLITYKSET BH MGKR SELVITETTÄVÄT ATK-VÄLITYKSET BI MGKR PÄÄKIRJATAPAHTUMAT BJ MGKR SAAPUNEET PIKASIIRROT BK MGR SAAPUVA CLEARING ALKAEN (AAMU) VE POPS BRUTTOCLEARING ALKAEN VF LÄHETETYT ATK-VÄLITYKSET / OKO EK AGIOT /VALUUTTAKASSA VG ERIKOISLAINAT CG ERIKOISLAINAT CG

76 74 Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu VALUUTTAKIRJANPITO EE MV29K VALUUTTAKASSA ALKAEN EE OTALPKT ANTOLAINAUS /ALPER BP AUTOMAATTIKIRJAUS / ALPER ALKAEN BP USKI ULKOM SHEKKIEN LUNASTUS BQ op:t, 7880: USLR CLEARING (YÖ) VH CLEARING (YÖ) VI MATKAVALUUTTA BL MAVRMTIK MATKAV. (MAVA) VIERAAT SEKIT JA MATKASEKIT BL MATKAVALUUTTA/AGIO BM MAVRATIK AGIOT (MAVA) BM OPICS (PÄIVITTÄINEN) (OC) VJ OPICS (PÄIVITTÄINEN) (OC) VJ OPICS (PÄIVITTÄINEN) (OC) VJ OPICS (PÄIVITTÄINEN) (OC) VJ OPICS (PÄIVITTÄINEN) (OC) VJ OPICS (PÄIVITTÄINEN) (OC) VJ OPICS (PÄIVITTÄINEN) (OC) VJ OPICS (PÄIVITTÄINEN) (OC) VJ OP:N TILIT OKOSSA BS PR OPICS (KK-VAIHDE PYSYVÄT KIRJAUKSET) VK / VL SAAPUNEET ATK-VÄLITYKSET / OKO EL PÄÄKIRJATAPAHTUMAT / OKO EM PERINTÄ- JA KORVAUSJÄRJESTELMÄ (PKJ) OVY EQ PANKKIKOHTAISET VAKUUTUKSET (PKV) OVY ER PANKKIKOHTAISET VAKUUTUKSET (PKV) OVR ES RAHAHUOLTO EG LUNASTETUT OKON SEKIT BV MGKR LUNASTETUT OKON SEKIT BV WINRESK EO KAPULA PÄIVITT./OKO GS KAPULA ARVOSTUS/OKO GT ASLA/SIIRTYVÄT/OHMO GD ASLA VM ASLA / SIIRTYVÄT VN / VO ASLA/OHMO GC UTU/PALKKIOT IF POPS/LUNASTAMATTOMAT SEKIT YLI 10V IG PKJ JÄLKIPER. SUORIT IH ELE PÄIVITTÄISET VIENNIT JA ELE TAUP VIENNIT JB ELE PERUUTETTAVAT TILINPÄÄTÖSVIENNIT JC KIRJAUSYHTEENVETO/RAHAHUOLTO VP PLATINAJÄRJESTELMÄ BW BJER KIRJAUSYHTEENVETO/RAHAHUOLTO (UUSI) VQ CLARITY, sisäinen ICT työ (ei peruutettava) RD DEVON, VR DEVON, VS DEVON, VT DEVON, VU PALKAT BY ***) LOMAPALKKAVELAT GV ***) Banksyst kk/tp-päätös JE Banksyst taseen ulkopuoliset (jos tarvitaan) JI TRADING TERMIINIEN ARVOSTUSTULOS (EI PERUUTETTAVA)VX RJ PÄIVITTÄISET JF RJ SIIRTYVÄT JG VALUUTTATILIT BZ VALUUTTAOTTOLAINAUS BZ VALUUTTATILIT / AGIOT CA DARRAGI/OVARP VALUUTTAOTTOLAINAUS /AGIOT CA VALUUTTATILIT/SIIRTYVÄ KORKO CB,CC DARRASK/OVARP VALUUTTAOTTOLAINAUS/SIIRTYVÄT ERÄT CB / CC LÄHTEVÄT ULKOMAAN MAKSUT CD LUMR BLV TILINP. PYSYVÄ JN BLV TP PERUUTETTAVA JO BLT TILINP. PYSYVÄ JQ BLT TP PERUUTETTAVA JR SÄILYTYSPALKKIOT CE SÄILYTYSPALKKIOLAKUTUS ALKAEN (KESÄ.- JA JOULUK) CE ARVOPAPREIDEN MYYNTIPALKKIOT CF

77 75 Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu JVK.MERKINTÄ/ARVOPAPEREIDEN VÄL.PALKKIOT CF BOND/JVK/EI KÄYTÖSSÄ VZ BOND/S. KOROT. PÄIV./EI KÄYTÖSSÄ UC BOND/ARV. KK. L./EI KÄYTÖSSÄ UD BOND/HINTAERO PÄIV./EI KÄYTÖSSÄ UF Prepaid maksutapahtumat KK REPO NORMAALIKIRJAUKSET/EI KÄYTÖSSÄ YA MAKSULIIKETILIN KATESIIRTO EC OKO/PR KATESIIRTO OTTO/OPTO YB BOND/ARVOPÄIVÄKIRJAUKSET YC SIJOITUSRESKONTRA/OVC GJ KORJAUSTOSITELAJI CH HALTIA VUOKRASAAMISET EH YIT-VUOKRAT EH KORVA/PÄIVITTÄISET CJ KORVA/HINTAEROT CJ KORVA-TAPAHTUMAT CJ KORVA PÄIVITTÄISET CJ PLATINAJÄRJESTELMÄ BW KIINTEISTÖRESKONTRA / UUSI CI OKO:N LAINAT CM OKO:N LAINAT OP:LLE CM REPO ARVOPÄIVÄKIRJAUKSET/EI KÄYTÖSSÄ YK HALTIA VASTIKERESKONTRA EF HALTIA VASTEKESUORITUKSET EI MAKSULIIKE /ASLA CN ALARKP01 JA ASLA/OHMO GA VILU/KOTIPANKKI GG OKO:N KIRJAUSYHTEENVETO / OPTO YN OTTOLAINAUS/SIIR.KOR.PERUUTUS BC OT003/ OTORP OTTOLAINAUS / SIIRTYVÄT ERÄT YO / YP ETUKÄTEEN MAKS.KOROT/TILINP. BE,ED AMR LOAN IQ/OKO GN ANTO AGIO KIRJAUKSET JA PENNINPYÖRISTYKSET YQ YPA LAINAT YR YPA LAINAT SIIRTYVÄT (eurot) YS / YT YPA LAINAT SIIRTYVÄT (valuutat) YS / YT KESKUSPANKKIPALVELUOSASTON LAINAT (RO) YU RO SIIRTYVÄT YV / YW PERINTÄANTOLAINAUS (PA) YX PA SIIRTYVÄT YY / YZ OTTOLAINAUS /SIIRTYVÄ KORKO BB OT YA-JS S. KORK. PER. UK ALS:N HOITOPALKKIOT BN,BO AMR RO-JS S. KORK. PER. UG PA-JS S. KORK. PER. UH RO/AGIOKIRJAUKSET UI PA/AGIOKIRJAUKSET UJ ALS-JOLLA CAP PÄIVITTÄISET JJ OPTO / SIIRTYVÄ KORKO BT,BU PR YA VIRO AGIOT RP YA VIRO PÄIVITTÄISET RJ YA VIRO SIIRTYVÄT RO YA VIRO AA-PERUUTUUKSET RU ANTOLAINAUS /Okopankki EY,EZ YA LATVIA AGIOT RR YA LATVIA PÄIVITTÄISET RK YA LATVIA SIIRTYVÄT RQ YA LATVIA AA-PERUUTUKSET RX PLATINAJÄRJESTELMÄ/SIIRTYVÄ BX,BR BJER YA LIETTUA AGIOT RT YA LIETTUA PÄIVITTÄISET RL YA LIETTUA SIIRTYVÄT RS YA LIETTUA AA-PERUUTUKSET RY ALS/PREEMIOT JA ARV. GH ALS/JOHD.ARV.PER. GI KORVA-TAPAHTUMAT/SIIRT. KORKO CK,CL KORVA OSAKKEET /SIIRTYVÄT CK,CL KORVA RM/ARVOSTUKSET CK KORVA RM/ARVOST.PER. CL OKO:N LAINOJEN SIIRTYVÄT CV OKO:N LAINAT OP:LLE / SIIRTYVÄT CV / CY MAKSULIIKE /ASLA /SIIRTYVÄ KORKO CO,CP ALARKP06 JA 07

78 76 Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu SSP:N KAUPPAHINNAN JAKSOTUS CQ,CZ ASLA/OHMO/SIIRTYVÄT GB OKOPANKIN TASESIIRROT / OL XA OKOPANKIN TASESIIRROT /ALS XB OKOPANKIN TASESIIRRTO / VALUUTTAKASSA XC OKOPANKIN TASESIIRROT / DA XD ACR3B1/ACR3B ATK-LASKUTUS OPK /JP CS PREPAID TILITYKSET KT OPTON KONEKIELISET SIIRT.KOROT XE / XF TERMIINI / H TAI TR XG ALS-JOLLA CAP TILINPÄÄTÖS JK FRA PÄÄOMAT XH ATK-LASKUTUS / OKO YL SRJ-PALKKIONPALAUTUSJAKSOTUS/OP- RAHASTO IA SRJ- PALKKIONPALAUTUSJAKSOTUS/SAAJAYHTIÖT IB OMISTAJAJÄSENREKISTERI CT JRER TALLETUSSIIRROT YM PÄÄOMAKONVERSIOT Z PÄÄOMAKONVERSIOT Z PANKKITAKAUKSET XI PTKR PANKKITAKAUSET / AGIOT XJ HENKIVAKUUTUS HV ARVOSTUSKONVERSIO/PURKU Z ARVOSTUSKONVERSIO/PURKU Z ARVOSTUSKONVERSIO/UUDET Z ARVOSTUSKONVERSIO/UUDET Z CPICS (TASEEN ULKOPUOLISET) XL SALDONSIIRTO Z SALDONSIIRROT Z TERMIINIT PISTE-EROT SIIRT. XM / XN EURO Z EURO Z ALS-JOLLA CAP TASEEN ULKOPUOLISET JL TERMIINIT PISTE-EROT XO / XP TERMIINIT / AGIOT XQ TERMIINIT / AGIOT PALAUTUS XR LJR OPA-SIIRROT MX LJR ERIKOISLAINAT MD FRA ARVOSTUKSET XS / XT LJR EFEKT.KORON HINTAERO ME LJR EFEKT.KORON HINTAERO PERUUTUS MF LJR ETUKÄTEEN MAKS.KOROT TP MG LJR ETUKÄTEEN MAKS.KOROT TP PERUUTUS MH LJR ERIK.LAINOJEN SIIRT. HOITOPALKKIOT MI LJR ERIK.LAINOJEN SIIRT. HOITOPALKKIOT PERUUTUS MJ LJR-JOLLA CAP PÄIVITTÄISET MM LJR-JOLLA CAP KK-VAIHDE PERUUTUS ei vielä varattu LJR-JOLLA CAP ARVOSTUKSET MN LJR-JOLLA CAP ARVOSTUKSET PERUUTUS ei vielä varattu LJR-JOLLA CAP TASEEN ULKOPUOLISET MO LJR-JOLLA CAP TASEEN ULKOPUOLISET PERUUTUS ei vielä varattu LJR-KALA PREEMIOT JA ARVOSTUKSET MP LJR-KALA ARVOSTUSTEN PERUUTUS MR LJR ARVONALENTUMISET MU LJR ARVONALENTUMISET PERUUTUS MV AGIOT/ULKOMAANRESKONTRAT XU JORE TILINPÄÄTÖS KD JORE TASEEN ULKOP. KE CHF-TP-VIENNIT KL CHF-TAUP-VIENNIT KM ULKOM.SIIRTYVIEN KORKOJEN AUTOMAATTIKIRJAUS XX VALUUTTALUOTTO XY PERUUTUS / KUMPPANIKOODIT PK E-FLOW PERUUTUS EP YLEINEN PERUUTUSTOSITE PE

79 77 Sovellus- Tosite- Numerosarja tosite ') Nimi laji alku loppu SAPin tositepäiväkirja, kuukausipääkirja ja SAPin Ostovelka- ja myyntisaamistilien pääkirja *) on arkistoitu LEA -arkistointijärjestelmään. Tositteet on joko laadittu konekielisenä tai tulostettu paperille ja ne säilytetään kansiossa tai arkistoituna **)REA-arkistointijärjestelmään ***) Raportit arkistoitu marraskuusta 2006 lähtien Aditron earkistossa Rinnakkaisissa sovellustositenumeroissa lyhyemmät sovellustositenumerot ovat peräisin Intime-kirjanpitojärjestelmästä, pidemmät FMS-kirjanpitojärjestelmästä. Jatkossa yksi sovellustositenumero kaikkien yritysten käyttöön (SAP kaikilla käytössä).

80 78

81

82

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase Merimaskun Osuuspankin LOPPUTILITYS 30.4.2019 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-16 Toimintakertomus 17-18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 19-20 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 21-41 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-43 Osuuspankin

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Metsämaan Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Metsämaan Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Metsämaan Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 22-42 Osuuspankin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-24 Toimintakertomus 25-27 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 28-29 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 30-33 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Punkalaitumen Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Punkalaitumen Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Punkalaitumen Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. 17 Osuuspankin tuloslaskelma, pro forma. 42 Osuuspankin tuloslaskelma (virallinen)

SISÄLLYSLUETTELO. 17 Osuuspankin tuloslaskelma, pro forma. 42 Osuuspankin tuloslaskelma (virallinen) 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 17 Osuuspankin tuloslaskelma, pro forma 18 Osuuspankin tase, pro forma 19 Liitetiedot, pro forma 42 Osuuspankin tuloslaskelma (virallinen) 43 Osuuspankin tase

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO SUUR-SAVON OSUUSPANKKI Osuuspankin tuloslaskelma ja tase Pro Forma Osuuspankin tuloslasklema ja tase virallinen

SISÄLLYSLUETTELO SUUR-SAVON OSUUSPANKKI Osuuspankin tuloslaskelma ja tase Pro Forma Osuuspankin tuloslasklema ja tase virallinen 8 SISÄLLYSLUETTELO SUUR-SAVON OSUUSPANKKI sivu 1-21 Toimintakertomus 22-23 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase Pro Forma 24-46 Liitetiedot Pro Forma 47-48 Osuuspankin tuloslasklema ja tase virallinen 49-50

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-43 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä 1(18)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä 1(18) 8 1(18) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Rautalammin Osuuspankin korkokate ja palkkiotuotot kasvoivat, mutta pankin liikevoitto jäi 624 tuhatta euroa tappiolle. Tämä johtui toimitalon peruskorjauksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 22-23 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 24-27 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Kärkölän Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Kärkölän Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Kärkölän Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 22-23 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 24-27 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 22-34 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 22-34 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Etelä-Karjalan Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Etelä-Karjalan Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Etelä-Karjalan Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 26 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 29 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 31 Rahoituslaskelma Osuuspankin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-22 Toimintakertomus 23-24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 25-26 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 27-47 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 22-34 Osuuspankin

Lisätiedot

Tilinpäätös 2017 Heinäveden Osuuspankki

Tilinpäätös 2017 Heinäveden Osuuspankki Tilinpäätös 2017 Heinäveden Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. 18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 57 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista

SISÄLLYSLUETTELO. 18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 57 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 22 Osuuspankin tilinpäätöksen merkittävimmät

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Peräseinäjoen Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Peräseinäjoen Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Peräseinäjoen Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SULKAVA OSUUSPANKKI Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SULKAVA OSUUSPANKKI Osuuspankin tuloslaskelma ja tase LOPPUTILITYKSEN SISÄLLYSLUETTELO SULKAVA OSUUSPANKKI sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

Korpilahden Osuuspankki

Korpilahden Osuuspankki Korpilahden Osuuspankki 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma 22-66 Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot

Lisätiedot

LOPPUTILITYS HEINÄVEDEN OSUUSPANKKI

LOPPUTILITYS HEINÄVEDEN OSUUSPANKKI LOPPUTILITYS 31.3.2018 HEINÄVEDEN OSUUSPANKKI sivu 1-16 Toimintakertomus 17-18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 19-20 Rahoituslaskelma osuuspankki Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-22 Toimintakertomus 23-24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 25-26 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 27-47 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Polvijärven Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Polvijärven Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Polvijärven Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. 21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 69 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista

SISÄLLYSLUETTELO. 21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 69 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 25 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. 25 Osuuspankin tuloslaskelma, pro forma. 26 Osuuspankin tase, pro forma. 51 Osuuspankin tuloslaskelma

SISÄLLYSLUETTELO. 25 Osuuspankin tuloslaskelma, pro forma. 26 Osuuspankin tase, pro forma. 51 Osuuspankin tuloslaskelma 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-24 Toimintakertomus 25 Osuuspankin tuloslaskelma, pro forma 26 Osuuspankin tase, pro forma 27-50 Liitetiedot, pro forma 51 Osuuspankin tuloslaskelma 52 Osuuspankin tase 53-54

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 24-44 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-21 Toimintakertomus 22-24 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 25-26 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 27-29 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja

Lisätiedot

Tilinpäätös 2017 Humppilan Osuuspankki

Tilinpäätös 2017 Humppilan Osuuspankki Tilinpäätös 2017 Humppilan Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 22-23 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 24-27 Rahoituslaskelma Osuuspankin

Lisätiedot

Tilinpäätös 2017 Kiikoisten Osuuspankki

Tilinpäätös 2017 Kiikoisten Osuuspankki Tilinpäätös 2017 Kiikoisten Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO ASKOLAN OSUUSPANKKI sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 22-23 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 24-27 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO UTAJÄRVEN OSUUSPANKKI Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO UTAJÄRVEN OSUUSPANKKI Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO UTAJÄRVEN OSUUSPANKKI sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 22-43

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma 23-57 Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-22 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 23-24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 25-26 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja

Lisätiedot

Tilinpäätös 2017 Kärkölän Osuuspankki

Tilinpäätös 2017 Kärkölän Osuuspankki Tilinpäätös 2017 Kärkölän Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

Mellilän Seudun Osuuspankin

Mellilän Seudun Osuuspankin Mellilän Seudun Osuuspankin LOPPUTILITYS 28.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 17 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 19 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-35 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2017 Punkalaitumen Osuuspankki

Tilinpäätös 2017 Punkalaitumen Osuuspankki Tilinpäätös 2017 Punkalaitumen Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-43 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-25 Toimintakertomus 26-27 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 28-29 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 30-51 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma 23-57 Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

TILIKAUDELTA Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase, pro forma Osuuspankin tuloslaskelma ja tase, pro forma

TILIKAUDELTA Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase, pro forma Osuuspankin tuloslaskelma ja tase, pro forma 8 TILIKAUDELTA 2018 Osuuspankin nimi POHJOIS-KARJALAN OP sivu 1-19 Toimintakertomus 20-22 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase, pro forma 23-24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase, pro forma annettavat

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Virtain Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Virtain Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Virtain Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-43 Osuuspankin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase Merimaskun Osuuspankin TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2017 Metsämaan Osuuspankki

Tilinpäätös 2017 Metsämaan Osuuspankki Tilinpäätös 2017 Metsämaan Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-43 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

Tuusniemen Osuuspankki

Tuusniemen Osuuspankki Tuusniemen Osuuspankki 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 24-44

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Parikkalan Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Parikkalan Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Parikkalan Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-21 Toimintakertomus 22-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 25-26 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 27-30 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen

Lisätiedot

Kuortaneen Osuuspankki

Kuortaneen Osuuspankki Kuortaneen Osuuspankki 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 24-44

Lisätiedot

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa : TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Kainuun Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Kainuun Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Kainuun Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-22 Toimintakertomus 23-24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 25-26 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

8 Nilakan Seudun Osuuspankki

8 Nilakan Seudun Osuuspankki 8 Nilakan Seudun Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 24-44 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO SASTAMALAN OSUUSPANKKI Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO SASTAMALAN OSUUSPANKKI Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO SASTAMALAN OSUUSPANKKI sivu 1-19 Toimintakertomus 20-22 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 23-24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 25-28 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 24-44 Osuuspankin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 25-45 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 22-34 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

Janakkalan Osuuspankki

Janakkalan Osuuspankki Janakkalan Osuuspankki 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-23 Toimintakertomus 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Kangasniemen Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Kangasniemen Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Kangasniemen Osuuspankki TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-22 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 23-24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 25-26 Konsernin

Lisätiedot

Tilinpäätös 2017 Peräseinäjoen Osuuspankki

Tilinpäätös 2017 Peräseinäjoen Osuuspankki Tilinpäätös 2017 Peräseinäjoen Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Kerimäen Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Kerimäen Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Kerimäen Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

Tilinpäätös 2017 Alastaron Osuuspankki

Tilinpäätös 2017 Alastaron Osuuspankki Tilinpäätös 2017 Alastaron Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. 20 Osuuspankin tuloslaskelma, pro forma. 95 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista

SISÄLLYSLUETTELO. 20 Osuuspankin tuloslaskelma, pro forma. 95 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 20 Osuuspankin tuloslaskelma, pro forma 21 Osuuspankin tase, pro forma 22 Liitetiedot, pro forma 45 Osuuspankin tuloslaskelma 46 Osuuspankin tase 47 Osuuspankin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 24-44 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Taivalkosken Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Taivalkosken Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Taivalkosken Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. 18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 66 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista

SISÄLLYSLUETTELO. 18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 66 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 8 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 22 Osuuspankin tilinpäätöksen merkittävimmät

Lisätiedot

Tilinpäätös 2018 Himangan Osuuspankki

Tilinpäätös 2018 Himangan Osuuspankki Tilinpäätös 2018 Himangan Osuuspankki SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

Tilinpäätös 2017 Artjärven OP

Tilinpäätös 2017 Artjärven OP Tilinpäätös 2017 Artjärven OP SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa

Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä 24.8.2011 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS 1.1. 30.6.2011 Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa Helsingin OP Pankki Oyj:n (Helsingin OP) liikevoitto oli tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

LOPPUTILITYKSEN SISÄLLYSLUETTELO HIRVENSALMEN OSUUSPANKKI

LOPPUTILITYKSEN SISÄLLYSLUETTELO HIRVENSALMEN OSUUSPANKKI LOPPUTILITYKSEN SISÄLLYSLUETTELO HIRVENSALMEN OSUUSPANKKI sivu 1 Toimintakertomus 18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO RIISTAVEDEN OSUUSPANKKI Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO RIISTAVEDEN OSUUSPANKKI Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 8 SISÄLLYSLUETTELO RIISTAVEDEN OSUUSPANKKI sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-44

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

SISÄLLYSLUETTELO Osuuspankin tuloslaskelma ja tase SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-35 Osuuspankin tilinpäätöksen

Lisätiedot