ROMMAKOURA NIMI MIESTÄ MYÖTEN Karhun monet muodot
|
|
- Arttu Sipilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VAHVAT PERINTEET OSA I ROMMAKOURA NIMI MIESTÄ MYÖTEN Karhun monet muodot Suomalaiset tunnetaan sisusta, suomalaiset ovat valinneet kansalliseläimekseen karhun, jonka avuja ovat voima ja väkevyys. Karhussa on marttivoimaa. Se on leikkisä, kunnioitettu ja pelätty. Näin on, mutta miten karhu liittyy laatuun? Karhu on Kalevalan Pohjolan vahtikoira Pohjan porteilla. Sisu on merkitykseltään ominaisuuden, sisukkuuden nimi. Kun ihmisellä on sisua, niin hän on sisukas eli sinnikäs, peräänantamaton, järkähtämätön, päättäväinen, vastuksista piittaamaton, joka voimalla ja väellä pyrkii päämääräänsä. Sisu on oikeastaan laatusana. Karhu on metsien jermu, eräkirjailija Veikko Rissanen kutsuu karhua jurmuksi, sana on muunnelma huutavasta ja dominoivasta, mutta myöskin hiljaa jurottavasta olennosta. Sisun tunnettu kansallinen julkilausuma on ikuistunut Veikko Sinisalon improvisaatiokarjahdukseen Perkele, kun hän lennättää turvetta suolla. Karhun kuokka on kämmen, jolla sammaloinen turvetta lennättää kuin Sinisalo ikään. Karhun nimen ääneen lausumista on vältetty, siksi sitä on kutsuttu erilaisin kiertonimin. Villalintu, ampulintu ja lintunen viittaavat karhun tapaan viheltää. Joidenkin metsästäjähavaintojen mukaan ääni syntyy, kun karhu vetää vainua, toisten mielestä karhu tosiaan osaa viheltää. Tulipa tuo ääni mistä tahansa, kansa pelkäsi ja kunnioitti karhua ja kiteytti tämän pelkonsa vihellyskieltoon. Viheltää ei saanut, koska se toi pirun paikalle. Kaikki kielletty kiehtoo. Lapsena tuota väitettä tuli marjametsässä pelkästä uteliaisuudesta kokeiltua. Vastavihellystä joskus kuului ja ryskettäkin, karhua ei vain näkynyt, pirusta puhumattakaan. Hieman pelotti, mutta sisu ei antanut periksi pötkiä pakoon, sillä tiesihän sen, miten kävisi, jos karhu sattuisi vihaiselle päälle. Neuvojen mukaan pakoon ei saanut juosta, piti tekeytyä kuolleeksi. Siinä sitä mietti, miten selviäisi, jos karhu päättelisi kuolleeksi elävän pienen tytön ja tekisi siitä rosvopaistin peittämällä sen tapansa mukaan turpeilla. Ymmärsin, mitä oli metsän peitto alun perin. Siihen sitä katoaisi, etsijät eivät näkisi, vaikka kadonnut etsijöiden äänen kuulisikin. Etsijät eivät sen sijaan ääntä kuulisi maan alta. Käytöstä on jo unohduksiin painumassa monen muun nimityksen kanssa rommakoura. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen murrearkistoon sanaa on tiedusteltu pariinkin kertaan, mutta yhtään sanalipuketietoa ei ole kertynyt tai säilynyt. Tutkijat tahtoivat tietää, mitä on romma? Suomalainen kansallinen sanasto on muuntuvaa ja mielikuvituksen siivittämää. Romma lienee muunnelma rähmästä tai rohmusta. Sikäli kun arvelu rommakourasta rähmäkäpälänä pitää paikkansa, niin sana elää, mutta muuttuneena. Rähmäkäpälä ei saa kunnon otetta pallosta. Lieneekö karhun peukalo keskellä kämmentä? Elää myös huudahdus: Voihan rähmä! Myös rähmällään olo tunnetaan niin laatuajattelussa kuin elämässäkin. Samoin kuin romman toinenkin merkitystulkinta. Romma on rohmu eli varas ja ahne. Nykyään rohmuaminen on hamstrausta, mutta alun perin se on tarkoittanut kaksin käsin tavaran kantamista niin ahneesti ja kiireesti, että osa tavaroista tippuu maahan.
2 Laatupuhetta, siis puhetta laadusta käytetään ajassamme kiertoilmaisuna, kun puheena on työn jälki ja sisältö. Asiakkaan ja loppukäyttäjän kannalta laatupuhe on kuin kansantapa puhua karhusta. Nimiä ja käsityksiä on monia, kaikki tietävät suurin piirtein, mistä oliosta on kyse, mutta asiaan vihkiytyneitä on vähän. Metsästäjillä on kautta aikain ollut oma salainen sanastonsa saalisolennolle. Tämä sanasto on ollut erityisen herkkä haipumaan pois sanastosta. Alla olevassa karhun sanojen toisinnoissa on merkitty sulkeisiin (VR) ne sanat, jotka ovat löytyneet eräkirjailija Veikko Rissasen karhunmetsästystä koskevasta kirjasta Kitusen kintereillä. Veikko Rissasen aktiivikarhusanasto sisälsi vielä 1980-luvulla yhteensä 50 nimeä, joista hänen omaa metsästäjäsanastoaan on noin 20 nimeä. Yhteensä karhun toisinto- ja peitenimiä on taltioitu ja löydettävissä noin neljäsataa. Ikä ja käyttöfunktio, olemus, elintavat ja karhuun liitetyt uskomukset, juhlatavat ja tabut luovat nimistöön erilaisia kerrostumia. Osa nimistä on löydettävissä vain arkistosta tai kansanrunoista, mutta uusia nimityksiä syntyy jatkuvasti kuten grillikarhu tai tappajakarhu. Ennen pidettiin aljokarhuja elätteinä ja jopa renkeinä. Karhun varsinainen alkuperäinen syntymänimi hiidenhonka ja samaan merkitys-ryppääseen liittyvä lastenpelotteena säilynyt kouko ovat jo tiedon piiristä lähes poistuneet ja unohtuneet. Karhusanasto uudistuu kuten muukin kieli. Kokoamani lista ei ole täydellinen, vaan suuntaa antava. Sisu on ominaisuus, jolla vastukset voitetaan. Sisukas on rohkea ja sitkeä vahva kuin karhu, mutta puheet muuttuvat ajan myötä. Vahvuuden vertauskuva on vaihtunut karhusta hevoseksi. Sisukkuus vaatii henkisiä ja fyysisiä voimavaroja, mutta runnoen, karhumaisesti asia ei tule autetuksi. Voimaa uhkuva terve yksilö on suomeksi vahva kuin hevonen siitä huolimatta, että hevonen on tulokas Suomen faunastossa ja vaikka Suomi on täynnä maailman parhaita voimamiehiä, suuremmaisen (suurenmoinen?) isommaisen jälkeläisiä. Marita Råman KARHUN TOISINTONIMET 1. aika poika 2. aikamies 3. aljokarhu 4. ampulintu 5. autuas 6. elandeja 7. eläin 8. eläintensurma 9. eno 10. erraus 11. erä 12. grillikarhu (VR) 13. hallaparta 14. hallavanahka 15. halliparta 16. halpakarva 17. haltia 18. harsokarva 19. harvahammas 20. harvakarva 21. havuhippa 22. heinätär 23. hepotiera 24. herra (VR) 25. hiidenhonka (karhun syntymänimi) 26. hiien honka 27. hiisi 28. hilliukko 29. hippuhattu 30. hongatar 31. hongattaren poika 32. honkonen 33. honkotar 34. hopii 35. hurtta 36. hyvä 37. häkkö(nen) 38. hän 39. ihmistenpelko 40. iso eläjä (VR) 41. iso elävä (VR) 42. iso kurki 43. iso metsä 44. iso poika 45. isojalka 46. isokullanen 47. isommainen (VR) 48. isompi, isombi 49. isoomettä 50. isäntä 51. itse 52. jalkakyntylä 53. jalokarva 54. jumala 55. jumalan vilja 56. jummi 57. junni 58. junnu 59. jurmu (VR) 60. kaima 61. kainupoika 62. karhu (VR) 63. karhukuoma (VR) 64. karhunkunttura (VR) 65. karhuvaari (VR)
3 66. karjan vihollinen 67. karri 68. karu 69. karvahalli 70. karvahilli 71. karvahousu 72. karvajalka 73. karvakainen 74. karvalallu (VR) 75. karvaryökäinen 76. karvaröllös 77. karvarössi 78. karvavurrikka (VR) 79. kauniskarva 80. kaunoinen 81. kaunoseni 82. kelmi 83. kiskosilmä 84. koira 85. koltso 86. kondii (VR) 87. kondio 88. kontiainen 89. kontian 90. kontii 91. kontija 92. kontio (VR) 93. kontto 94. kooki 95. koranus 96. korpien kuningas 97. kortto (VR) 98. korvenukko (VR) 99. korvenäijä (VR) 100. koukii 101. kouko 102. kouku 103. kouvo (VR) 104. koverokynsi 105. kulkia 106. kulleroinen 107. kulta 108. kultahammas 109. kultaherra 110. kultainen kuningas 111. kultakämmen 112. kultarinta 113. kummutar 114. kuningas (VR) 115. kurki 116. kurko 117. kusialaistennuolija 118. kuulu 119. källervöinen 120. källeröinen 121. källönen 122. kälmys 123. kämmen imijä 124. kämmenen imiä 125. kändö 126. käpälä 127. käyretyinen 128. käyränpoika 129. käyrönpoika 130. kääretyinen 131. käärönen 132. köndö 133. könnijäinen 134. könnikäinen 135. köntiäinen 136. köntiö 137. körri 138. köyryselkä (VR) 139. lallamoinen 140. lallanen 141. lalleroinen 142. lalli 143. lallokki 144. lanttupää 145. lastupää 146. lehmän syöjä 147. lehmänpelko 148. leilipäämies 149. leveä mies 150. leviäkämmen 151. lieho 152. lillanen 153. lilleröinen 154. linkkupolvi 155. lintunen 156. lullamoinen 157. lullo 158. lullokki 159. lullunen 160. luomatar 161. luukyrpä 162. luusaparo 163. luusaparo 164. lyhytkagla 165. lylleröinen 166. lynkämöinen 167. lysmäpolvi 168. lälleröinen 169. maakarhu (VR) 170. maan kavala 171. maan varpa verkahousu 172. maankarva 173. maankatala 174. maitiainen (VR) 175. maitopoika 176. maitosuu 177. matti 178. maurihinen 179. medenimijä 180. mehtainen 181. mehtä 182. mehtäläinen 183. menninkäinen 184. mesikki 185. mesikynsi 186. mesikämmen (VR) 187. mesikäpälä 188. mesiloappa 189. mesiä 190. metsolainen 191. metsonen 192. metsä 193. metsähinen 194. metsähippa 195. metsäinen 196. metsällinen (VR) 197. metsäläinen 198. metsämies 199. metsämies 200. metsän hevonen 201. metsän hiisi 202. metsän härkä 203. metsän isoisä 204. metsän kirjava 205. metsän kissa 206. metsän kuningas 207. metsän kyrmyniska (VR) 208. metsän lieko 209. metsän musta 210. metsän mälli 211. karvaturpa 212. metsän omena (VR) 213. metsän onni 214. metsän otus 215. metsän rikka 216. metsän ruhtinas (VR) 217. metsän ukko 218. metsän vanhimmainen (VR) 219. metsän vanhin
4 220. metsän vihko 221. metsän vilja 222. metsän väri 223. metsäneläjä (VR) 224. metsänelävä 225. metsänisäntä (VR) 226. metsänkulta (VR) 227. metsänkumma (VR) 228. metsänkuningas 229. metsänmies 230. metsänmyyrtäjä 231. metsänmörkö 232. metsännurinkääntäjä, 233. metsänotus 234. metsänpekko 235. metsänpeto, metämpeto 236. metsänpitäjä 237. metsänriista 238. metsänukko (VR) 239. metsänvanhin (VR) 240. metsänvanhus 241. metsänvieri 242. metsänvilja, metzänvilja 243. metsänäijä, mettänäijä (VR) 244. mettä 245. mettänmyrö 246. metzä 247. metzähinen 248. metzäläinen 249. metällinen 250. metän elukka 251. metän emäntä 252. metän isommainen (VR) 253. metän mies 254. metän mälvi 255. metänkäyvä 256. metänmyrö 257. metänpekko 258. metänpeto 259. metävvoari 260. mezikäbälä 261. mies 262. moan kumma 263. mulleroinen 264. mummukoinen 265. murri 266. musta mulkku 267. musta muuri 268. musta rinta 269. muuri 270. mässi 271. mömmerö 272. mömmö 273. mönni 274. mönnikäinen 275. mönningäinen, monningäinen 276. mönnö 277. möntti 278. mönttö 279. mörkö 280. mörri 281. mörö 282. mössi 283. mössikkä 284. mötti 285. möttö 286. nalle ä 287. nallepoika 288. nallervoinen 289. nalli 290. nallukka 291. napakatti 292. nokiatar 293. nokinen mies 294. nokinen neiti 295. nokinen poika 296. nyrkkihäntä 297. ohto, ohtonen 298. ohtopoika (VR) 299. osmo 300. otava 301. otso (VR), otsonen 302. otto 303. paha 304. paha karsi 305. pahakaari 306. pahennus 307. palleroinen 308. petkelsääri 309. peto 310. pienempi 311. piihkasilmä 312. pikkusilmäinen 313. pitkäkarvainen 314. pitkävilla 315. poikais 316. pottinaama 317. puhas elävä 318. puhas/puhdas metsä 319. putkinen 320. putkitar 321. pystykorva 322. pyylypoika 323. pöppö 324. pöpö 325. pöykäre 326. pöykäri 327. rahakarva 328. rakki 329. rieskasuu 330. riista 331. rommakoura 332. ruhtinas (VR) 333. rusko 334. ryöhkötär 335. ryökämöinen 336. röyhetyinen 337. röyhkötär 338. röyhykäinen 339. röyhyläinen 340. röyhytyinen 341. röyhökarvainen 342. saalis 343. saatanan sinisaparo 344. salaauvo 345. salojen kasvatti (VR) 346. salon auvo 347. salosaaren kaunis vaimo 348. sammaloinen 349. se 350. selkosten kuningas (VR) 351. sinervä 352. sinipiipari 353. sinisara 354. soini 355. suuremmainen (VR) 356. suuri herra 357. suuri jalka 358. suuripää 359. sykkä 360. sätintä 361. taalo 362. talleroinen 363. tapio 364. tappajakarhu (VR) - tappaa 365. tapparakämmen 366. tasakärsä 367. teyrityinen 368. tummaturkki (VR) 369. tätini poika 370. töötötöö 371. ukko (VR)
5 372. ummi 373. uuhi 374. uuho 375. vaari (VR) 376. vanha 377. vanha antti 378. vanhamies 379. vanhus 380. vieras 381. vieri 382. vierryn poika 383. viholainen 384. vihtahousu 385. vihurilas 386. vilja 387. viljakontti 388. viljaneukko 389. villalintu 390. villapää 391. villasuu 392. villatar 393. villuri 394. villussi 395. vilman peura 396. vurri (VR) 397. ylkä (VR) 398. yrkä 399. ysömpi 400. äijä (VR).
Lataa Metsän mesikämmen - Leena Laulajainen. Lataa
Lataa Metsän mesikämmen - Leena Laulajainen Lataa Kirjailija: Leena Laulajainen ISBN: 9789516278516 Sivumäärä: 87 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.21 Mb Hunajaa ahmiva höpsö karhu tai rutistettavan pehmeä
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Simson, Jumalan vahva mies
Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma
1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.
2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.
2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Tulen mies
Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children, Inc.
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon
Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Nettiraamattu lapsille. Kertomus 24/60.
Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: E. Frischbutter Suomi Kertomus 24/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg,
Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu. lapsille. Tulen mies
Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg, MB
Hyvää iltaa. Tiernapojat 1 Trad. Sov. Jouni Satopää = 100. Flute. Guitar. Contrabass
uitar 4 88 4 4 = 100 Pizzicato Hyvää iltaa Tiernapojat 1 Bm A x 4 Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle. Sekä isännill' että emännill', jokaiselle kuin talossa on. Ja me toivotamm' ja me toivotamm',
KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO
SUOMfllfllSCT KfiNSfiNSfiDUT
SUOMfllfllSCT KfiNSfiNSfiDUT 5. löinsadut toimittanut Pirkko-Liisa Rausmaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Helsinki Sisällys Johdanto METSÄNELÄIMET 17 s 1. Ketun kalavarkaus 17 2 Miten karhu hävitti häntänsä
Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen
Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.
JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
Heittäkää kaikki murheenne
1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,
Tehtävä: Anna lausetyypille nimi ja keksi vielä oma esimerkki.
Kielioppi 2 27.1.2012 Tehtävä: Anna lausetyypille nimi ja keksi vielä oma esimerkki. La usetyyppi: Mä näin eilen kaupungilla poliiseja ja palomiehiä. Voisitko ostaa kaupasta appelsiineja ja greippejä?
TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ
1 TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: OSA1: OSA 2: 1. Mikä oli kuninkaan ja kuningattaren suurin toive? 2. Millainen uusi kuningatar oli? 3. Mistä uusi
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUSKESKUKSEN JULKAISUJA 80. Sana kiertää KIRJOITUKSIA PAINATUSKESKUS HELSINKI
KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUSKESKUKSEN JULKAISUJA 80 Sana kiertää KIRJOITUKSIA SUOMEN KIELESTÄ T O I M I T T A N U T MAIJA LÄNSIMÄKI PAINATUSKESKUS HELSINKI SISÄLTÖ YKSILÖN JA YHTEISÖN KIELTÄ Miksi alikersantti
320075 Mitä nyt (4) What now?
320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen
Usko Kemppi teki elokuvaan Minä ja mieheni morsian sekä käsikirjoituksen
Usko Kemppi ja elokuva Usko Kemppi kotiutui sodasta 1944. Uusikaupunkilainen Ilmari Unho oli ohjaajana Suomi-Filmissä, ja hän järjesti tuttavalleen Usko Kempille työpaikan. Ensimmäisenä työpäivänä Risto
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin
EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EESAU JA JAAKOB Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Lahai-Roin kaivon tienoilla. Lähde Etelämaassa
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:
Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe
Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.
ELIA OTETAAN TAIVAASEEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.
HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma
NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Mun perhe. - Ei, mä en oo naimisissa. - Joo, mulla on kaksi lasta. - Ei, mulla ei oo lapsia. Mulla on Mulla ei oo. Mulla on kaksi lasta
1 Mun perhe Sanasto suomi äidinkieli Kirjoita sanat kuvaan. perhe vaimo mies lapsi tyttö poika vauva äiti isä vanhemmat sisko veli vaimo Ootko sä naimisissa? - Joo, mä oon naimisissa. - Ei, mä en oo naimisissa.
Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen. Lataa
Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen Lataa Kirjailija: Kimmo Ohtonen ISBN: 9789522912145 Sivumäärä: 175 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.76 Mb Eräänä kesäyönä 9-vuotias poika karkasi metsään. Paljain varpain hän
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Satuja. Melina Salmi 6c
Satuja Melina Salmi 6c Peukaloliisan ja Viisaan keskustelu -Anteeksi! Kasvaako täällä lähellä ruusupensaita? -Oletpa sinä pieni, vielä lyhyempi kuin minä! No, kyllä täällä tietääkseni kasvaa ruusupensas
Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku
Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku Iso alkukirjain seuraaviin: nimet, maat, kaupungit Pieni alkukirjain seuraaviin: viikonpäivät, kielet, kuukaudet 1. Kirjoita sanat oikein: turku
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Leirikirjan omistajan muotokuva:
Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä
TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE
Sanasto ja lämmittely MAASTO- PALO HURRIKAANI MYRSKY MAAN- JÄRISTYS TULIVUOREN PURKAUS TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI
SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa
Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen
Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti
Oppitunti 12 Audio - osa 1 rengas Tässä on iso rengas. rengaspino Tässä on rengaspino. rengaskasa Tässä on paljon renkaita yhdessä isossa kasassa. DVD-levy kolme DVD-levyä DVD-levypino monta DVD-levyä
Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia
1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,
JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät
Kaunis kuningatar Ester
Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
JÄTTIhampaan. ar voitus
JÄTTIhampaan ar voitus Fossiili on sellaisen olion tai kasvin jäänne, joka on elänyt maapallolla monia, monia vuosia sitten. Ihmiset ovat löytäneet fossiileja tuhansien vuosien aikana kivistä ja kallioista
3. Kun jossakin asiassa ei pääse mitenkään eteenpäin, voit sanoa: 4. Kun jossakin on tosi paljon ihmisiä, voit sanoa:
SANONTOJA, SANANLASKUJA JA PUHEKIELTÄ HARJOITUS 1 joutua jonkun hampaisiin olla koira haudattuna kärpäsestä tulee härkänen niellä purematta kaivaa maata toisen alta panna jauhot suuhun ei ole mailla eikä
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA
Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta
Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for
KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 PENTUKUVAT
SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa PENTUKUVAT L-PENNUT 0 VRK PIKALINKIT Maisan sivu Pentukuvat
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN Retki alkoi aamukahvilla matkan varrella, retkeläisiä oli 13. Kuljetuksesta huolehti Salon Tilausmatkojen oma julkkis, maailmanmatkaaja Jani, jonka
Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012
1 Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 Abrahamin tapaus Olemme edellä käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava.
DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät
ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS
Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä
Lentävä lähtö siten, että etummainen jalka on paikallaan 1,5 metrin päässä lähtöportista.
KUNTOTESTIT Kuntotesti sisältää kaksi osiota. Testit 1 ja 2 on suoritettava peräkkäin. Tauko testien välillä on 6-8 minuuttia. Testi juostaan yleisurheilukentällä, jotta kaikille voidaan taata samankaltaiset
suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi
Aarnikotka pohjoisen kullan vartija
Aarnikotka pohjoisen kullan vartija Logon alkuperä Aarnikotka määritellään yleisesti tarueläimeksi, joka on puoliksi kotka ja puoliksi leijona. Ikonisesta hahmosta tuli UPM:n symboli vuonna 1899 järjestetyn
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!
Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
uusivaltion työelämän kehittämislehti No 01 2015 Toivoa, tarmoa Tarmoa & vaikuttavuutta
uusivaltion työelämän kehittämislehti No 01 2015 Toivoa, tarmoa Tarmoa & vaikuttavuutta Teksti ja taulukkografiikka Irma Väänänen-Tomppo Kuva Istockphoto Emilia Lahti on positiivisen psykologian asiantuntija