AALTO-SPESIAALI TURUSSA
|
|
- Emilia Salonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AALTO-SPESIAALI TURUSSA Alvar Aalto Maalaistentalon työmaalla 1929.
2 Veikko Kyander ( ) 12 Yliopistonkatu 11 a, 1928 Klassistisen, jopa monumentaalisen kerrostalon porttikäytävää kehystää egyptiläisviitteinen portaali. 11 Qwenselin talo, Läntinen Rantakatu 13 b, valmistui noin 1700 Karoliinista tyyliä edustava rakennus valmistui alun perin asuintaloksi aateliston alueelle. Rakennukseen avattiin apteekkimuseo Gustaf Nyström ( ): 14, 15, 16 K. J. Sahlberg 13 Askala, 1911, Humalistonkatu 4 Koristeellinen jugendrakennus puolipyöreine ikkunakaarineen ja erkkereineen. Kulmatorni tuhoutui talvisodassa. 14 Turun taidemuseo 15 Turun kauppahalli 16 Suomen pankki Aurakatu 26, 1904 Eerikinkatu 16, 1896 Linnankatu 20, 1914 Symmetrisessä Tiilirakennus on Firenzeläistä julkisivussa on käytetty poikkeuksellisen pitkä, renessanssipalatsia turkulaista graniittia. 118,5 metriä. Se toimi muistuttavan Victor Westerholm aikanaan juoksijoiden rakennuksen julkisivu ( ) toimi Turun harjoitustilana on punaista graniittia. taidemuseon siellä juostiin Ikkunapintojen johtajana pikaviestin Pohjoismaiden vaihtelu tuo ennätys 48,1. rakennukseen rytmiä.
3 Ingvald Serenius ( ): 21, Tuuri, Tuurintie 3, 1928 Klassistinen kerrostalo, jonka puolipyöreän 22 Rauhankatu 1 b, 1927 Klassistisessa kerrostalossa on ulko-oven yläpuolella lippa. pylväiden koristamat portaalit. Karl August Wrede ( ) 23 Kaupunginkirjasto, Linnankatu 2, 1903 Rakennuttajan Fredric von Rettigin esikuva kirjastolle oli Tukholman ritarihuone. Jyhkeät pylväät ja päätykolmio hallitsevat julkisivua. Abrian Thomander ( ) 24 Usvalinna, 1911, Läntinen Pitkäkatu 8 Kaksi jugendtaloa vierekkäin, joista kivinen osa valmistui ensin ja kolme vuotta myöhemmin puinen. Albert Richardtson ( ) 25 Lintula, 1931, Eerikinkatu 7 Uusklassistisen rakennuksen parvekkeissa näkyy funktionalismin vaikutusta. Georg Jägerroos ( ) 26 Hesburger, 1940, Läntinen Pitkäkatu 1 Funktionalistisen huoltamorakennuksen pyöristetty kulmaus lepää metallilla päällystettyjen pylväiden päällä. Julkisivua rytmittää kapeiden pystyikkunoiden rivi.
4 Florentin Granholm ( ) 34 Puolalan yhteislyseo, Puutarhakatu 5, 1891 Uusrenessanssityylisen koulurakennuksen julkisivua hallitsee koko korkeudelta ulkoneva osa. Taustalla näkyvän lisäosan suunnittelija Aarne Piirainen työskenteli Alvar Aallon toimistossa. Pehr Johan Gylich ( ) 35 Casagranden talo, Linnankatu 3, 1833 Rakennus tunnettiin aiemmin Ingmanin talona. Siinä on hyödynnetty Turun palossa säästyneitä kivitalon muureja. Aiemmassa rakennuksessa oli Seipelin sali, jossa oli järjestetty Aleksanteri I:n kunniaksi tanssiaiset Frithiof Strandell suunnitteli uuden symmetrisen julkisivun rakennukselle 1900-luvun alussa. Toivo Salervo ( ) 36 Turun Suomalainen yhteiskoulu, 1929, Tuureporinkatu 16 Klassistista koulurakennusta on rytmitetty erikokoisilla ikkunoilla. Toivo Salervo toimi pitkään kouluhallituksen arkkitehtinä ja hänen tunnetuimmat työnsä ovat koulurakennuksia. Ennen tätä virkaa hän oli piirustuksen opettajana Jyväskylässä ja hänellä oli siellä myös oma arkkitehtitoimisto. Kesällä 1916 hänellä oli harjoittelijana muuan ylioppilas Alvar Aalto. Kesän jälkeen hän antoi neuvon sanavalmiille Aallolle: Ei sinusta ole arkkitehdiksi, mutta tähtää lehtimiesuralle.
5 Charles Bassi ( ) 31 Trappin talo, 1830, Läntinen Rantakatu 5 Nimensä talo on saanut tupakkatehtailija Christian Trappista, jonka asuintaloksi se suunniteltiin. Carl Ludvig Engel ( ) 32 Ortodoksikirkko, Yliopistonk. 19, 1844 Ympyränmuotoinen ortodoksikirkko muistuttaa Engelin Helsinkiin suunnittelemaa empiretyylistä Suurkirkkoa. Kirkon paikalle oli alun perin suunniteltu raatihuonetta. Totti Sora ( ) 33 Puutorin Vessa, 1933 Vaakahuoneeksi linjaautoaseman yhteyteen tehty funktionalistinen rakennus toimi 1986 saakka yleisenä käymälänä ja 1997 se muutettiin ravintolaksi. Totti Soran tunnetuin työ on Martinkirkko, jonka hän suunnitteli yhdessä Gunnar Wahlroosin kanssa. Sora toimi Turun kaupunginarkkitehtina ja kuvassa hän asuntotarkastajana 1934 tarkastamassa turkulaista kellariasuntoa.
6 Bertel Jung ( ), Valter Jung ( ): 41, Regina, 1928, Linnankatu 9 b 11 a Massiivista uusklassismia edustavaa rakennusta hallitsee kymmenen pylvään rivistö. Kummassakin päässä on tornimainen uloke. 42 Hotelli Helmi, Tuureporinkatu 11, 1934 Casagranden leluliike on Kaksisiipinen funktionalistinen rakennus on toiminut rakennuksessa 90 toiminut huoltoasemana, poliisiasemana, vuotta. ravintolana, kahvilana ja hotellina. Frithiof Strandell ( ): 43, Albatross, 1910, Puolalanpuisto 4 Jugendlinnan epäsymmetriset tornit hallitsevat Puolalanpuiston maisemaa. Talon rakennutti laivanvarustaja ja merikapteeni Johan Magnus Eklund. Karl Viktor Reinius ( ): 45, Aurakatu 20, 1906 Talon rakennutti posteljooni B. V. Danielsson. Lähes symmetrinen julkisivu edustaa torneineen ja ulkonevine erkkereineen linnamaista jugendia. 45 Antintalo, Eerikinkatu 15, VPK:n talo, Eskelinkatu 5, 1892 Kauppabasaariksi rakennetusta Raskaasta ja runsaasti koristellusta talosta on jäljellä osa julkisivua. uusrenessanssirakennuksesta tehtiin Koristeellisen portin yläpuolella kaupungin juhlatalo, jonka avulla on antiikkiin viittavia koristeita. kerättiin varoja vapaapalokunnalle.
7 52 Läntinen Rantakatu 21, 1951 Bryggmanin tunnetuimpia töitä, jolla normitettiin sodan jälkeistä aravarakentamista. Hänen korttelisuunnitelmastaan valmistui vain tämä talo. Hän asui siinä loppuelämänsä. Erik Bryggman ( ): 51, 52, 53 Opiskeli arkkitehdiksi Teknillisessä korkeakoulussa Helsingissä Hän palasi Turkuun asumaan ja työskentelemään vuonna 1921 aina kuolemaansa saakka. Suurin osa suunnittelukohteista on Turun seudulla. Tunnetuimpia ovat Ylösnousemuskappeli, Åbo Akademin Kirjatorni, asuinkerrostalo Atrium sekä Hotelli Hospits Betel, nykyinen Scandic Plaza. Alvar Aalto ja Bryggman suunnittelivat 1929 järjestetyille Turun Messuille paviljonkeja, joiden kautta funktionalismi rantautui Suomeen. 51 Brahenkatu 9, 1924 Uusklassistinen rakennus on Bryggmanin varhaistöitä ja hän myös itse asui talossa. Epäsymmetrisesti sijoitettua portaalia koristaa neljä kahden kerroksen korkuista pylvästä. 53 Atrium, 1927, Yliopistonkatu 27 b Julkisivua on kevennetty pienillä elementeillä. Neliömäisten ikkunoiden välissä on ammattikuntia kuvaavia korkokuvia.
8 Alvar Aalto ( ): 54, 55, 56 Suomen menestyneimpiä arkkitehtejä ja muotoilijoita. Savoy-maljakko, Paimio-tuoli ja kolmijalkainen jakkara ovat Aallon käsialaa. Aallon suunnittelussa rakennus ja sisustus muodostivat yhden kokonaisuuden. Paimion parantola oli hänen läpimurtonsa kansainväliseen tietoisuuteen. Helsingissä heikosti menestynyt nuori arkkitehti muutti Turkuun, kun hän voitti vuonna 1927 Lounais- Suomen Maalaistentalosta järjestetyn suunnittelukilpailun. Turussa suhtauduttiin modernismiin myötämielisemmin kuin pääkaupungissa. 54 Lounais-Suomen Maalaistentalo, Humalistonkatu 7 b, 1929 Massiivinen rakennus luotiin alun perin monitoimitaloksi. Rakennukseen tuli asuntoja, liiketiloja, toimistoja, hotelli, ravintoloita ja teatteri. Aalto voitti työllään Lounais-Suomen Maalaistentalon arkkitehtuurikilpailun. Pian sen jälkeen hän muutti perheineen Turkuun. Hän asui ja työskenteli vastavalmistuneessa talossa viisi vuotta. Alvar ja Aino Aallon koti on edelleen olemassa. Se on talon suurin asunto. 55 Standardivuokratalo, Läntinen Pitkäkatu 20, 1929 Rakennuksen tilannut tehtailija Juho Tapani halusi kokeilla kehittämiensä teollisesti valmistettujen onttojen seinä- ja välipohjatiilien käytettävyyttä tyyppivuokratalon rakentamisessa. Taloa on pidetty Suomen ensimmäinen funktionalistisena rakennuksena.
9 56 Turun Sanomien talo, Kauppiaskatu 5, 1930 Turun Sanomien lehtitaloa pidetään ensimmäisenä kokonaisuudessaan funktionaalisena rakennuksena Suomessa. Turun Sanomien toimitusjohtaja Arvo Ketonen ja 29-vuotias arkkitehti Alvar Aalto sopivat keväällä 1928 uuden lehtitalon suunnittelusta Kauppiaskatu 5:een. Kevään mittaan Ketonen ja Aalto tutustuivat pohjoismaisiin lehtitaloihin. Aallon suunnitelmat valmistuivat elokuussa Lehtitalo suunniteltiin kuusikerroksiseksi, ja lattiapinta-alaa oli neliötä. Pihan puolella oli lisäksi kaksi maanalaista kerrosta, johon sijoittuivat muun muassa painokone ja paperivarasto. Rakennuksessa oli myös vuokrattavia toimistotiloja sekä asuinhuoneistoja. Talon rakentaminen alkoi syyskuussa 1928, ja toukokuussa 1929 uudisrakennus oli harjakorkeudessa. Toimitus ja kirjapaino muuttivat uusiin tiloihin kevättalvella Paino siirtyi uusiin tiloihin Artukaisiin Arkkitehdit Aino Marsio- Aalto, Erik Bryggman, Alvar Aalto ja Sven Markelius kuvattuna toimistossa Turussa. Marsio-Aalto oli mukana puolisonsa kanssa suunnittelemassa Turkuun rakennettuja taloja.
10 Lähtö: Turun kaupungintalo, Aurakatu 2, 1812 Charles Bassin piirustusten mukaisesti rakennuksesta tehtiin Suomen ensimmäinen seurahuone. Uusklassistisessa rakennuksessa oli juhla- ja ruokailutilat, majoitustilat olivat siipirakennuksessa. Rakennus säilyi vahingoittumattomana Turun palossa Kaupunki hankki rakennuksen omistukseensa Välillä rakennuksessa on toiminut myös maistraatti ja raastuvanoikeus. Maali: Pudelma, neliömetrin kokoinen puinen kudelma pystytettiin Turun kulttuuripääkaupunkivuonna. Puukappaleet jyrsittiin algoritmisuunnittelua hyödyntäen ja ne työstettiin Woodpoliksen Kuhmon työstökeskuksessa. Rakennelmaan liittyi mittava yhteistyöprojekti monine kumppaneineen. Lähteet: Mikko Laakonen, Juri Nummelin, Turun seudun arkkitehtuuriopas, Turun Sanomien arkisto.
Sampotalo, näyttely 9.2. 31.8.2015. Turun museokeskus ja Bryggman-seura
TMK Bryggmanin Sampo Näyttely Sampotalon aulassa 9.2. 31.8.2015 Suunnittelija: Arkkitehti Erik Bryggman 1936, korotus 1951. Laajennus Puolalankadun päätyyn Arkkitehtitoimisto Olavi Laisaari 1961. Rakennusaika:
Menestystarina jatkuu
Menestystarina jatkuu Kaikki tietävät Autotalon Kamppia on kehitetty kaupunkilaisia palvelevana alueena yli 100 vuotta. Sotien jälkeen Helsingin keskustaan rakennettiin kiihtyvään tahtiin liikerakennuksia,
AALTO-passi. Oma nimi:
AALTO-passi Oma nimi: Kiertele Aalto-keskuksessa ulkona ja niissä sisätiloissa, jotka ovat avoinna. Etsi kuvista näkyvät kohdat. Kun löydät kohteen ja keksit vastauksen kysymyksiin, piirrä rasti kuvan
Jyväskylän kaupungintalo
Jyväskylän kaupungintalo Kulttuurihistoriallinen arvo sekä poimintoja rakennuksen vaiheista Lähteet: Keski-Suomen museon kuva-arkisto Leena Lindell,Jyväskylän kaupungintalon rakennushistoriallinen selvitys
LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS
S E I N Ä J O E N K A U P U N G I N K I R J A S T O M A A K U N T A K I R J A S T O LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS KATSAUS SEINÄJOEN KIRJASTON LAAJENNUKSEN SYNTYHISTORIAAN APILAN
HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA
HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA Etsi karttaan merkityt numeroidut kohteet ja tee niihin liittyvät tehtävät. Jokaisesta kohteesta on vanha kuva ja kysymyksiä. Voit kiertää kohteet haluamassasi järjestyksessä.
PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa
PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa Kaipaatko yrityksellesi uutta toimisto- tai liiketilaa. NYT sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada modernit toimitilat historiallissa
Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012
Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu
RATin matka Turkuun 26.04.2014
RATin matka Turkuun 26.04.2014 Aalto ja Bryggman-arkkitehtuurikierros Turussa ja tutustuminen Paimion parantolaan. Tulo Turkuun klo 11.00 Tutustuminen Logomoom klo 11.15-12.15 Korttelin päässä Kauppatorilta
Bryggman voitti 1949 Varbergin krematoriosta Ruotsissa järjestetyn kutsukilpailun ehdotuksellaan Blåklockan. UUTUUS!
Bryggman voitti 1949 Varbergin krematoriosta Ruotsissa järjestetyn kutsukilpailun ehdotuksellaan Blåklockan. UUTUUS! Kirja esittelee ensimmäistä kertaa kaikki Erik Bryggmanin toteutetut työt ja tärkeimmät
EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat
EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää ään n pääp äätöksenteon paikat Näyttelyn kokosi Maija Anttila avustajinaan Teija Kaarnametsä, Marjo Lahtinen ja Margit Mantila
PELLAVA. toimitilaa kansallismaisemassa
PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa PELLAVA toimitilaa kansallismaisemassa Kaipaatko yrityksellesi uutta toimisto- tai liiketilaa. NYT sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus saada modernit toimitilat historiallissa
Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10.
Kauniaisten kaupunki Kaupunginhallitus PL 52 02701 Kauniainen 20.1.2015 Suomen Raamattuopiston Säätiö Helsingintie 10 02700 Kauniainen K a u n i a i n e n Kv & Kh G r a n k u l l a S t f & S t s ånl p
Varhaisvaiheen funktionalismia päijäthämäläisellä maaseudulla
Varhaisvaiheen funktionalismia päijäthämäläisellä maaseudulla Lähes kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa on vähintään yksi funktionalismin varhaisvaiheen rakennus. Osa näistä 1930- ja 1940-luvuilla valmistuneista
PALVELUASUMISEN KONSEPTI Elementit-E Oy:lle
PALVELUASUMISEN KONSEPTI Elementit-E Oy:lle SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT TOIMEKSIANTAJA Työmme toimeksiantajana on Elementit-E Oy. Yrityksen yhteyshenkilönä toimi yrityksen toimitusjohtaja Veli Hyyryläinen.
AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA
AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA Villa Ensi Säätiö tarjoaa turvallista asumismukavuutta keskellä kauneinta Helsinkiä. Villa Ensin tuettua asumista tarvitseville henkilöille tarkoitetut huoneistot
Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6.
Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta Tehtäviä alakoulun 5.-6. -luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet kuvassa? 2.
Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava
Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava 23.03.2010 Kaupungintalo on osa valtakunnallisesti merkittävää Jyväskylän Kirkkopuiston ja hallintokeskuksen
Kuva: Suomi-yhtiön arkisto
Suomi-yhtiön rakennuttama kiinteistö Vanhankirkon puiston laidalla vihittiin käyttöön vuoden 1911 toukokuussa. Suurmiesten kortteli Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomikortteli sijaitsee ydinkeskustassa osana
KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola
KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Nortamonkatu 3, Tallikedonkatu 1, 26100 RAUMA Kohdetyyppi: liike-elämä
KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2
KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 RAKENNUS Rakennus on rakennettu kahdessa osassa. Vuonna 1933 rakennetun Kasarmikadun puoleisen rakennuksen on suunnitellut Johan Sigfrid Siren
TEHDAS Teatteri. Itäinen Rantakatu TURKU Puh Maksuvälineet: mobiilimaksu. Palvelutyypit: Kulttuuri.
TURKU Rubiinigroup Läntinen Pitkäkatu 17 A 301 Puh. 0456350800 R-kioski Turku Nummi Hämeentie 20 Hämeentie 20 Smartum Saldo -, Lounas/Lunch, Työmatka TEHDAS Teatteri Itäinen Rantakatu 64 Puh. 0504413136
turun museokeskuksen vuokrattavat tilat
turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTALO
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTALO Nuorelle kaupungille uusi kaupungintalo Kun Jyväskylän kaupunki perustettiin vuonna 1837, merkitsi ruutuasemakaavan laatija, arkkitehti Carl Ludvig Engel sen keskusaukion reunalle
Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI
Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.
Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.
Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille
2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen
Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten
RHS työvaiheet. Arkkitehtitoimisto Schulman Oy. Johanna Luhtala - Markus Manninen - Sari Schulman. 2006 Tilkan keskussotilassairaalan RHS
työvaiheet Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Johanna Luhtala - Markus Manninen - Sari Schulman 2006 Tilkan keskussotilassairaalan työvaiheet Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Johanna Luhtala - Markus Manninen
postin ympäristössä on kaksi tyyliltään ja mittakaavaltaan siihen sopivaa rakennusta, Veikkola ja SYP
6. SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLLIETIELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni 1. 1.or 1 on 3. Kohde 2. Kunta Var kaus F28yiosti 4. Kylä/Rekisterinumero 5. Kaup.osa/Kortteli/Talo 6. Kohdetyyppi
Hämeenlinnan kaupunki HÄMEENLINNAN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS 2504 OSA D: RAKENNUSIKÄKARTTA JA RUUTUKAAVAN KEHITYS 1778-1887
HÄMEENLINNAN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS Kaupunkisuunnittelu ja -rakentaminen keskustassa ja Keinusaaressa 1778-2014 2504 OSA D: RAKENNUSIKÄKARTTA JA RUUTUKAAVAN KEHITYS 1778-1887 OSA D: TEEMAKARTAT
NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU
SETTERBERGIN VAASA Talojen tarinoita Uudessa Vaasassa
SETTERBERGIN VAASA Talojen tarinoita Uudessa Vaasassa 2 SETTERBERGIN VAASA Talojen tarinoita Uudessa Vaasassa 9. 10. 8. C. A. Setterberg *1812, 1871 7. 6. 5. 4. 3. 1. 2. Kävelykierroskartta ohjaa sinua
Pöytäkirja 2/2016 :t 5-13 4.2.2016. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 4.2.2016 klo 8.30 10.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa
Aika klo 8.30 10.50 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Vesa Karisalo, aluearkkitehti
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTALO
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTALO Nuorelle kaupungille uusi kaupungintalo Kun Jyväskylän kaupunki perustettiin vuonna 1837, merkitsi ruutuasemakaavan laatija, arkkitehti Carl Ludvig Engel sen keskusaukion reunalle
YMPÄRÖIVÄT KAUPUNGINOSAT
YMPÄRÖIVÄT KAUPUNGINOSAT KAUPUNKI JA ASUMINEN. RYHMÄT 5&6: HANNA KOUHIA, YLLKA KUCUKU, JONI KOPRA, NOORA LAMBERG, EVELIINA KUNNATON, ANTTI LAPPALAINEN Jätkäsaari Hernesaari Eira Punavuori PUNAVUORI Sinebrychoffin
Viipurin Suomalaisen Kirj allisu usseuran toimitteita
Viipurin Suomalaisen Kirj allisu usseuran toimitteita 10 HELSINKI 1992 ,a 1 1 Vuonna 1993 700 vuotta täyttävä Viipurin linna v. 1797. ISBN 951-96575-0-9 - Etelä-5aimaan Kustamus Oy - UIPl,100nr1nta 1992
VILJO REVELL 100 VUOTTA 2010 KAUPUNKIKIERROS VAASASSA REVELLIN JALANJÄLJILLÄ
VILJO REVELL 100 VUOTTA 2010 KAUPUNKIKIERROS VAASASSA REVELLIN JALANJÄLJILLÄ V I L J O R E V E L L 1 0 0 V U OT TA 2 0 1 0 K AU P U N K I K I E R R O S VA ASAS SA R E V E L L I N J A L A N J Ä L J I L
www.karhulanteollisuuspuisto.fi TOIMITILAT
T U L E V A I S U U S V A N K A L L A P O H J A L L A www.karhulanteollisuuspuisto.fi TOIMITILAT PALVELUT laajasti erilaisia teollisuus- ja tukipalveluita synergiaa esimerkiksi logistiikassa sekä turvallisuus-
Ilmakuva Oulusta ennen sotia
Ilmakuva Oulusta ennen sotia Kulttuuri-Oulua kouluille Ainolan puisto Möljät eli veneenvetopaikat Merikoski, pato, voimalaitos, kalatiet, lohi Kasvitieteellinen puutarha Suihkulähteet Vesilinnut Taidemuseo
Sivistystoimen tiedotustilaisuus klo 9.00 Visit Alvar Aalto, Päivi Haapaniemi
Sivistystoimen tiedotustilaisuus 5.6.2018 klo 9.00 Visit Alvar Aalto, Päivi Haapaniemi Alvar Aalto -kaupunkien verkosto Alvar Aalto -kaupunkien verkosto perustettiin 3.2.2017 Jyväskylässä. Verkoston jäsenkaupunkeja
OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ
OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ Rakennushistoriaselvitys 10.10.2013 Arkkitehtitoimisto Pia Krogius Sisällys 1. JOHDANTO 4 Kohde 4 Tehtävä 4 Perustiedot 6 2. TAUSTAA 7 Osuusliike Salla 7
ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013
Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee
Jyväskylän Tilapalvelu
Jyväskylän Tilapalvelu Kuvien kertomana Toteuttanut: Keski-Suomen museo Kuvassa: oikealla Jarno Hacklin YIT Kiinteistötekniikka Oy:n toimitusjohtaja, Jyväskylän Tilapalvelusta kiinteistöjohtaja Esko Eriksson
Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille
Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille PRT-Forest Oy Suomalainen vuonna 1968 perustettu perheomisteinen konserni Yksi johtavista suomalaisista puurakentamisen toimijoista Toteuttanut
ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA
ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA Loppukiri: Aktiiviset Seniorit Ry /Sato Birger Kaipiaisenkatu 1, 00550 Helsinki Kerrosala 3732 kem² Bruttoala 5181 brm² Huoneistoala
Pieni, nätti ja punainen Kerrostalo Lutsu 12, Tartossa
Pieni, nätti ja punainen Kerrostalo Lutsu 12, Tartossa Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA Tarton vanhan kaupungin tyhjälle asuintalotontille löytyi arkkitehtuurikilpailun kautta ratkaisu, joka oli uutta, mutta
Tikkurilan lähivuodet. Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki
Tikkurilan lähivuodet Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki 1932 Tikkurila 1942 Tikkurila Tikkurilan keskusta v. 2010 Tikkurilan keskusta v. 2015 (DIXIn eteläpää tuolloin
SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO
SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI
HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) VARTIOHARJUN HOIVAKOTI, ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12139 Hankenro 0749_14 HEL 2011-007117 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos nähtävillä
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka 18.12.2009
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 Rakennusvalvontaviraston lausuntopyyntö 4.12.2009, 8-3385-09-E LAIVASTOKATU 4 (8/147/4), ULLAKKORAKENTAMIS- JA HISSI- SUUNNITELMAT Museo 2009-277 Kaupunginmuseo on tutustunut
III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III
0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan
Akseli Gallen-Kallela:Kullervon kirous
Akseli Gallen-Kallela:Kullervon kirous K.F. Karjainen ja I. K. Inha Ylä-Kuittijärvellä I. K. Inha: Miitkala 1894 Hattulan kirkko, Selim Lindqvistin akvarelli Olavinlinna Niemelän torppa Konginkangas (Seurasaari))
KIRJE POSTILAATIKKOON LOPUKSI
SISÄLTÖ Viipurin evankelisluterilainen tuomiokirkko Ravintola Espilä Kauppatori ALKUSANAT SISÄLTÖ JOHDANTO KIRJE VIIPURISTA SYYSKUSSA 1939 SAAPUMINEN VIIPURIIN Rautatieasema Linja-autoasema Viipurin linna
TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki
TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1 Antinkatu 1, 00100 Helsinki MIELENKIINTOINEN FUNKKISKIINTEISTÖ Rakennushistorialtaan mielenkiintoinen funkkiskiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Kampissa ja tarjoaa
Asemakaavanmuutos ideointia VI kaupunginosan kortteliin 17 Tuureporinkatu Kauppiaskatu Läntinen Pitkäkatu - Brahenkatu
A13031 Tuurinkulma Asemakaavanmuutos ideointia VI kaupunginosan kortteliin 17 Tuureporinkatu Kauppiaskatu Läntinen Pitkäkatu - Brahenkatu 24.2.2014 (luonnos) Asemakaavanmuutosehdotus Tuurinkulma lähtökohdat
HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e
HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e sokerina pohjalla KYMPPI~ KERROS MILLAISTA OLISI ASUA MANHATTANILLA UUDEN HL23-TALON 10. KERROKSESSA? AINAKIN AURINGONLASKUN AIKAAN OLISI LASKEUDUTTAVA HIGH LINELLE, JOKA HALKOO
Yliopistonkatu TURKU. Puh Maksuvälineet: mobiilimaksu Palvelutyypit: Liikunta. Suomen Palloliiton Länsi- Suomen Piiri ry
TURKU Showtanssistudio Taina Kovalainen Oy Eerikinkatu 4 "Julininkulma", kellarikerros Puh. 0400848103 Smartum Saldo - SBR Finland Oy Linnankatu 64 Puh. 0451144279 Suomen Palloliiton Turun piiri Puh. 025151924
Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK
1 Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK Oulu ennen ja nyt Tätä materiaalia voi käyttää apuna esimerkiksi historian tai kuvataiteiden opinnoissa. Tehtävät sopivat niin yläasteelle kuin
VANHA PANKKITALO. Aleksanterinkatu 36 B, Helsinki
VANHA PANKKITALO Aleksanterinkatu 36 B, Helsinki Vanha pankkitalo valmistui vuonna 1898 Suomen Yhdyspankin pääkonttoriksi. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti, professori Gustaf Nyström, joka oli akateemisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginmuseon johtokunta Ypkyy/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (7) 17 Kaupunginmun johtokunnan lausunto Taka-Töölön korttelin 464 tontin 15, Pohjoinen Hesperiankatu 15 asemakaavan muutosehdotuksesta Lausunto antoi seuraavan lausunnon
Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon
Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.
Ylöspäin kohoavaa eleganssia PERI:n kiipeävillä muoteilla
Ylöspäin kohoavaa eleganssia PERI:n kiipeävillä muoteilla Al Hamra Tower, Kuwait City Persianlahdelle 412 metrin korkeuteen nouseva Al Hamra Tower on kuin korkea lasinen veistos. Mitä pidemmälle rakentaminen
AMMATTITEATTERIT. AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com
AMMATTITEATTERIT AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com ESPOON PL 10665, 02070 Espoon kaupunki 09 439 3550, fax 467 550 Liput 439 3388 www.espoonteatteri.fi
Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.
Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura
Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä
Rademacherin pajat Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajoissa Eskilstunassa on jo satojen vuosien ajan valmistettu veitsiä, saksia, silmäneuloja, nuppineuloja,
Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.
XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä
ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI
ETELÄESPLANADI 8, HEINKI Amanda on historiallinen arvokiinteistö Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa. Talo on perinteisesti tunnettu rahoitusmaailman kohtaamispaikkana. Esplanadin puoleinen kolmikerroksinen
Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille
Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille PRT-Forest Oy Suomalainen vuonna 1968 perustettu perheomisteinen konserni Yksi johtavista suomalaisista puurakentamisen toimijoista Toteuttanut
HÄMEENLINNAN TORIPAVILJONKI
HÄMEENLINNAN TORIPAVILJONKI 25.4.2019 SISÄLTÖ 1. Kaupunkikuvallinen analyysi 2. Visio 3. Paviljongin toiminnalliset periaatteet 4. Paviljonkien periaatetarkastelu 5. Kaksi luonnosta 1. KAUPUNKIKUVALLINEN
PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE
Dokumentti on tehty tulostettavaksi A4-kokoon kaksipuoleisena 30.9.2014 Arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen Tilaaja: Master Yhtiöt PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE RAKENNUS- JA KULTTUURIHISTORIALLINEN SELVITYS
https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442 Page 1 of 3 Rauman Lyseo, 684-2-203-1 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442
Pöytäkirja 11 /2014 :t 55-59. Kaupunkikuvaneuvottelukunta 18.9.2014. Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa
Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, puheenjohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja Hannu Jaakkola,
OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA
OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTATIETOJA... 3 1.1 HISTORIAA... 3 1.2 OTANIEMEN ALUEEN ARKKITEHTUURISTA... 3 1.3 SILTAPAIKAN SIJAINTI... 3 1.4 ALUEESEEN LIITTYVÄT
Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo
Saavutettava museo Case: Turun taidemuseo Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 6.5.2010 Museon saavutettavuus Saavutettavassa museossa näyttelyt ja oheispalvelut ovat fyysisesti, henkisesti
NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka
Sivu 1/5 Lukkarin Koulu Koulurakennuksen 1200. Pääurakka 1 M - 2 M eur Nurmijärven kunta KHO Unioninkatu/Fabianinkatu Korkeimman hallinto-oikeuden kirjastotilojen 500 t - 1 M eur Senaatti-Kiinteistöt Rakennuttajapalvelu
Asunto Oy Törninpyörä Satamakatu 11 57130 Savonlinna
:n tontti ja naapurit kuva vuodelta 1936. Seurahuone paloi 1949 ja uusi rakennus valmistui 1956. Riitta Rautiainen :n tontin ja rakennukset omisti kauppias Willian Järviö. Vuosina 1889-1016 ranennuksessa
Loma-asunnot. Sinua varten tehty
Loma-asunnot Tehdään yhdessä unelmiesi loma-asunto Oletko suunnittelemassa unelmiesi loma-asunnon hankkimista? Valintaasi helpottamaan olemme koonneet uuteen kuvastoomme loma-asuntojemme suosikkimalleja,
Tkk Sali600 Arkkitehtisuunnittelijan näkökulma
Tkk Sali600 Arkkitehtisuunnittelijan näkökulma TkkSali600 Arkkitehtitoimisto A-konsultit Oy Arkkitehtitoimisto A-konsultit perustettu 1961 (nimellä Adlercreutz & Aschan) Siirtyminen cad-ohjelmien käyttöön
3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus
3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen keskustassa rajautuen Ilkantiehen, Keskustiehen ja Kyrönjokeen. Suunnittelualueen pinta-ala
TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI
TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 1.154 m2 AURAKATU 8 20100 TURKU KLUUVIKATU 5 0100 HELSINKI RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.
LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store
m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
TAMPERE TAMPEREEN KAUPUNGIN NÄHTÄVYYDET JA NIIDEN AUKIOLOAJAT.
TflflllPEßE TAMPERE pereen Teatteri ja Tampereen Työväen Teatteri ovat molemmat korkealla tasolla. Nämä sekä Kaupungin Orkesteri toimivat huomattavien kaupunginavustusten varassa. Vapaan kansansivistyksen
PAJAKATU 2. Rakennushistoriaselvitys. Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu 26.9.2009
PAJAKATU 2 Rakennushistoriaselvitys Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu 26.9.2009 1 Pajakatu 2 rakennushistoriaselvitys Inventointi Yleistiedot osoite Pajakatu
Liite 5 Otteita "KOLME TEHDASTA - YKSI KUNTA Kuusankosken kaavoitus- ja rakennusperintö" -teoksesta
Liite 5 Otteita "KOLME TEHDASTA - YKSI KUNTA Kuusankosken kaavoitus- ja rakennusperintö" -teoksesta SEURAKUNTA RAKENTAA Kymintehtaan, Kuusankosken ja Voikkaan asukkaiden pitkiä kirkkomatkoja helpotettiin
Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet
Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen
3. Paikallista, missä on nykyinen Laivanrakentajien muistomerkki! b. T:mi Matti Tolvanen ja K:ni, Viljam Holopainen. c. 1920-1936 Keskus Hotelli
Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Taulumäen ja Leunanmäen alueet (vastaukset) Tehtäviä alakoulun 5.-6. luokkalaisille Johdantokuva 1. Etsi kuvasta nykyinen Teatteritalo. 2. Päättele,
Keskustakirjasto. Puujulkisivut, vuoropuhelu 30.9.2014
Keskustakirjasto Puujulkisivut, vuoropuhelu 30.9.2014 Keskustakirjasto Puujulkisivut, vuoropuhelu Tilaisuuden tarkoitus: esitellä Keskustakirjasto hanketta esitellä puumateriaalin käyttöä julkisivussa
Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti. Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti
Aika klo 8.30 10.40 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, rakennusvalvontajohtajan vs. Päivi Teerikangas, lupa-arkkitehti, lupapäällikön vs. Markku
Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta (vastaukset)
Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta (vastaukset) Tehtäviä alakoulun 5.-6. luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet
Varkauden rakennettu kulttuuriperintö
Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Savonmäki Kohteen nimi: Inventointinumero: Muuntoaseman alue (aluekohde) 11 Muuntoasema 12 Ala- ja Yläkankun hautausmaat 17 Savonmäki (aluekohde)
KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO
KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO 14.12.2009 Kaisatalo hanke Visio Keskustakampuksen tiedekirjasto on opiskelijoiden ja tutkijoiden arvostama tutkimus-, opiskelu- ja työskentely-ympäristö,
Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat
energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa
Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio
LIITE 7 Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio Kohdeinventointi Laatija: Kiinteistökehitys Ko-Va Oy / Väinö Korhonen Pvm: 9.4.2014 KOHDEINVENTOINTILOMAKE ITÄ-SUOMI KUOPIO Kaupunginosa:
Arkkitehti Alvar Aalto eli Hugo Alvar Henrik Aalto syntyi vuonna 1898 Kuortaneella ja kuoli vuonna 1976 Helsingissä.
Arkkitehti Alvar Aalto eli Hugo Alvar Henrik Aalto syntyi vuonna 1898 Kuortaneella ja kuoli vuonna 1976 Helsingissä. Alvar Aalto on tunnetuin suomalainen arkkitehti. Hän suunnitteli taloja ja huonekaluja
Kasvitieteellinen puutarha on avoinna päivittäin klo 10 17. Talvikaudella klo. 10 16. Ulkopuutarhaan voi tutustua päivittäin klo 8 20.
Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Sijainti: Turku, Ruissalo Omistaja: Turun yliopisto Aukioloajat: Kasvitieteellinen puutarha on avoinna päivittäin klo 10 17. Talvikaudella klo. 10 16. Ulkopuutarhaan
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin
Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Matkailualue Wanhat Wehkeet Karstula Alkutilanne Karstula on noin