(Viini- ja kulttuuriretki Saale-Unstrutin ja Sachsen- Elbtalin viinialueille)
|
|
- Martta Kirsi Mikkola
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Viestiupseeriyhdistyksen matka (Viini- ja kulttuuriretki Saale-Unstrutin ja Sachsen- Elbtalin viinialueille) Kulttuuria, historiaa ja viininmaistajaisia entisen Itä-Saksan alueella Wittenberg-Merseburg- Freyburg-Naumburg- Meißen-Dresden-Potsdam / Perjantai Lähtö Helsingistä Berliiniin Finnairin lennolla AY911/ Saapuminen Berliinin-Tegelin lentokentälle aamukoneella. Tasokas turistibussi ja sagatravelin matkanjohtaja ovat ryhmää vastaanottamassa. Jatkamme välittömasti Sachsen-Anhaltin osavaltion alueelle ja siellä kohteemme on Lutherstadt Wittenberg, ajomatka on 120 km. Ajomatkan aikana omatoiminen lounastauko huoltoasemalla. Kiertokävely Wittenbergissä matkanjohtajamme opastuksella. Kiertokävelyn aikana Wittenbergin vanhassakaupungissa tutustumiskohteina mm. Kaupunginkirkko, Martti Lutherin saarnakirkko ja siellä varsinkin uskonpuhdistuksen taidemaalarin Lucas Cranachin alttaritaulu. Vierailemme myös Linnankirkossa, jonka oveen Lutherin kerrotaan naulanneen v kuuluisat 95 teesiään. Merkittävä vierailukohde on myös UNESCON maailman kultturiperintölistalle kuuluva " Lutherhaus ", joka on uskonpuhdistajan elämäntyötä ja vaikutusta käsittelevä museo sekä Lutherin perheen entinen koti. Myöhemmin iltapäivällä jatkamme matkaa kohti Merseburgin pikkukaupunkia, ajomatka on 98 km. Merseburgin historiallinen pikkukaupunki sijaitsee Saale- joen varrella ja se on tyypillinen esimerkki näiden alueiden asuttamisesta varhaiskeskiajalla, jolloin turvalinnan ja sen yhteyteen rakennetun kirkkorakennuksen ympärille kaupunkiasutus syntyi. Majoittuminen hyvätasoiseen, linnamäellä ja linnan puutarhaa vastapäätä sijaitsevaan hotelliin ****. Hotellissa on 132 hyvinvarustettua huonetta, joissa on minibaari, safe, kaapeli-tv, puhelin. Kylpyhuoneissa on suihku, tukankuivaaja ja WC. Hotellissa on 2 ravintolaa ja baari. Yhteinen illallinen hotellissa ja yöpyminen Merseburgissa / Lauantai Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen lähdemme tutustumaan Saale-Unstruutin viininviljelyyn. Viiniä on täällä viljelty varhaiselta keskiajalta lähtien. Ilmasto on kuiva, maaperä on hedelmällistä ja jokivarsien jyrkät rinteet keräävät auringon lämpöä ja kaiken lisäksi maisemat ovat erittäin viehättäviä. Nykyään Saale-Unstrutin viininviljelyalue on n. 450 hehtaarin suuruinen. Ensimmäinen kohteemme on Freyburgin 5000 asukkaan pikkukaupunki. Ajomatka Merseburg- Freyburg on 26 km. Kaupunki on alueen keskus ja sen nimi yhdistetään mm. yhteen tämänpäivän Saksan tunnetuimmista kuohuviineistä, nimeltä " Rotkäppchen ". Tutustumme kierroksella kuohuviinien valmistukseen sekä yrityksen historiaan ja kierroksen jälkeen saamme maistella erilaisia kuohuviinejä. Tämän jälkeen on ohjelmassa yhteinen lounas paikallisessa ravintolassa ja lounaan jälkeen matka jatkuu historialliseen Naumburgin kaupunkiin, ajomatka on 11 km.
2 2 Saale-ja Unstrut-jokien yhtymäkohdassa sijaitseva tuhannen vuoden ikäinen Naumburg on yllätysten pikkukaupunki. Siellä vieraillaan paitsi viinin myös taiteen ja arkkitehtuurin tähden. Naumburgin kauniit vanhat kadut ja aukiot ympäröivät arkkitehtonista aarretta, mahtavaa Pietarin ja Paavalin tuomiokirkkoa; sisällä kirkossa voidaan mm. ihailla poikkeuksellisen hienoja veistoksia. Naumburgissa teemme tutustumiskierroksen museoraitiovaunulla paikallisen oppaan johdolla, mikäli ryhmän koko on 20 henkilöä. Jos ryhmän koko on suurempi on tutustumiskierros kävellen. Täältä jatkamme paikalliselle viinitilalle, joka sijaitsee n. 7 km Naumburgista, idyllisten viinirinteiden keskellä. Tilalla tuotetaan erinomaisia Saale- Unstrutin seudun viinejä ja saammekin sitten maistaa 8 tilan viiniä leivän ja juuston kera. Paluu hotelliimme Merseburgissa, missä yöpyminen. Ajomatka on 38 km. Ilta vapaa yhteisestä ohjelmasta / Sunnuntai Nautittuamme aamiaisen, luovutamme huoneet ja lähdemme kohti Saksin osavaltiota ja siellä ensimmäinen kohteemme on Meißenin pikkukaupunki, ajomatka on 150 km. Meissenin kaupunki on yli tuhat vuotta vanha ja se on erikoisesti tunnettu viinistään sekä vuodesta 1710 lähtien posliinistaan ja useimmat vierailijat tulevatkin kaupunkiin juuri posliiniteollisuuden perinteiden vuoksi. Korkealla mäellä, historiallisen keskustan yläpuolella kohoavat Meißenin tunnusmerkit, Albrechtsburgin linna ja goottilaistyylinen tuomiokirkko. Linnavuoren alla avautuva keskiaikainen kaupunkikuva kapeine kujineen ja katuineen koki perusteellisen restauroinnin heti Saksojen yhdistymisen jälkeen. Nyt on syyskuu ja parhainta viininkorjuun ja viinijuhlien aikaa. Niinpä Meißenissakin vietetään parhaillaan viinijuhlia. Historiallinen keskusta on täynnä lukuisia myyntikojuja; alueen viinitarjonta on niissä todella runsasta ja ruokatarjonnasta ei ole myöskään puutetta.- Menoa juhla-alueella voi verrata esim. saksalaisiin joulumarkkinoihin. Saavuttuamme Meißeniin katselemme ensin yhdessä jokavuotista juhlakulkuetta ja tämän jälkeen voi sitten omatoimisesti viettää aikaa maistellen viinejä ja erilaisia paikallisia herkkuja tai vaikkapa vain katsella ihmisten hyörinää. Kaupungin linnavuorellekin kannattaa nousta upeita maisemia ihailemaan. Myöhemmin iltapäivällä lähdemme sitten tutustumaan Meißenin toiseen " luksustuotteeseen ". Vierailemme kuuluisassa posliinitehtaassa. Manufaktuurin näytöshallissa tutustumme yhä käsityönä tehtävien posliinituotteiden eri valmistusvaiheisiin. Museossa taas voi ihailla Meissenin posliinituotteita manufaktuurin alkuvaiheista nykypäivään. Ostoksia tai ainakin " silmäostoksia " saa sitten tehdä tehtaan myymälässä. Seuraava kohteemme illan suussa on Dresden, ajomatka on 30 km. Majoitumme aivan uuteen keskustahotelliin***. ( Avataan keväällä 2008) Hotellissa on modernit hyvätasoiset huoneet, joissa on minibaari, safe, väritelevisio, puhelin,w-lan, ilmasointi, kylpyhuone, jossa suihku, WC, tukankuivaaja, kosmetiikkapeili. Hotellissa on ravintola. Ilta vapaa yhteisestä ohjelmasta. Yöpyminen Dresdenissä / Maanantai Hotelliaamiasen jälkeen aloitamme tutustumisen Dresdenin kulttuurihistoriallisiin nähtävyyksiin. Kun tänä päivänä mielipidetiedusteluissa kysytään Saksan kauneinta kaupunkia
3 3 on Dresden usein kärkisijoilla. Kaupungin historiallinen, kuuluisa barokkikeskusta tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa lähes kokonaan. Osittain jo DDR:n aikana ja varsinkin jo Saksojen yhdistymisen jälkeen ovat tunnetuimmat nähtävyydet on pystytty jälleenrakentamaan. Näistä mainittakoon. teatteriaukio, Semperoper, Zwinger (Saksin hovin juhlienpitopaikkaainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen muistomerkki), hovikirkko, residenssilinna, Brühlin terassi, mahtava, rauhan ja sovinnon symboliksi jälleenrakennettukuulu Frauenkirche jne. Dresden on ollut jo vuosisatojen ajan kuuluisa vauraitten hallitsijoiden keräämistä ns. universaalikokoelmistaan; nykyään 12 erittäin tasokasta museota. Tunnetuimpia ovat taidegalleria " Alte Meister ", missä painopiste on renessanssin ja barokin ajan italialaisten, flaamilaisten ja hollantilaisten mestareiden töillä. Mutta kuuluisin teos on ehdottomasti Raffaelin "Sixtuksen Madonna ". Toinen, Euroopassa ainutlaatuisia kokoelmia edustava museo on aarrekammio, " Grünes Gewölbe ", sinne Wettinien hallitsijasuku keräsi vuosisatojen ajan tuhansia kalleuksia, Aloitamme kävelykierroksen vanhassakaupungissa tutustumalla ensin Frauenkircheen. Voidaan liioittelematta sanoa, että mikään muu rakennus ei ilmennä Dresdenin historiaa ja kaunetta niin koskettavasti kuin tämä kirkkorakennus. Katsomme filmin jälleenrakennusvaiheista ja näemme vaikuttavan kirkkorakennuksen sisältä ( sisäänpääsy varauksella, jos kirkossa on esim. vihkitilaisuus). Jatkamme vielä kiertokävelyä historiallisessa keskustassa ja vierailemme Dresdenin linnan historiallisessa tai vaihtoehtoiseti uudessa aarrekammiossa ( pääsyliput historialliseen aarrekammioon on varattava ajoissa! ). Nyt on aika pitää omatoiminen lounastauko, jonka jälkeen tutustumme vielä kuuluisan teatteriaukion rakennuksiin. Iltapäivällä lähdemme ajamaan Elben rantaa pitkin, Dresdenistä runsaat 30 kilometriä luoteeseen sijaitsevalle viinitilalle, mutta ensin käymme katsomassa Dresdenin Neustadtissa sijaitsevaa " maailman kauneinta maitokauppaa ", Pfund`s Molkerei. Elbe-joen rinteillä on viininviljelyä harjoitettu varhaiselta keskiajalta lähtien samoin kuin Saale-Unstrutinkin alueella. Saksin hallitsijoilla ja aatelissuvuillakin oli omat viinirinteensä, joiden keskelle usein rakennettiin ns. huvilinna. Tutustumiskohteemme on juuri tälläinen viinitila. Se on tullut taas Saksojen yhdistymisen jälkeen entisen aatelissuvun omistukseen ja tilan tuotteet ovat saaneet viime vuosina tunnustusta koko Saksassa. Tutustumme viininviljelyyn lyhyellä kierroksella linnan läheisyydessä sijaitsevilla viinirinteillä, jonka jälkeen saamme nauttia ns. kulinaarisesta viininmaistajaisista; sisältyy ruokailu ja 6 eri viinilajia. Saamme myös maistaa tilan omaa kuohuviiniä. Ohjelmakohta kestää n. 3 tuntia. Paluu illan suussa hotelliimme Dresdenissä, missä yöpyminen / tiistai Aamiaisen jälkeen teemme vielä lyhyen kiertoajelun Dresdenin keskustan ympäristöön ja sen jälkeen yhteisen tutustumiskierroksen taidegalleriassa " Alte Meister ", Tämän jälkeen alkaa lisämaksullinen valinnainen ohjelma halukkaille, muut matkalaiset voivat viettää päivän omatoimisesti. Valinnainen ohjelma: Puolelta päivin lähdemme höyrylaivaretkelle Elbeä pitkin. Laivamatkan aikana on mahdollisus nauttia kevyt lounas. Laivasta katselemme upeita Elben rannan kulttuurimaisemia ja nousemme pois laivasta Pillnitzin huvilinnan laivapysäkillä. Teemme tutustumiskierroksen linnan puutarhassa ja näemme mm. ulkoa ainutlaaituista arkkitehtuuria edustavat
4 4 Pillnitzin palatsirakennukset. Kuljemme samalla Saksin värikkäimmän hallitsijan " August Väkevän " jalanjäljillä, sillä hän rakennutti linnan v ja ajeli sinne myös Elbeä pitkin, ei tosin höyrylaivalla. Pillnitzistä jatkamme sitten bussilla " Saksin Sveitsin " ( Sächsische Schweiz) upeisiin ylänkömaisemiin ja kohteemme on mahtava, 240 m Elben yläpuolella kohoava Königsteinin linnoitus. Linnoitus liittyy kiinteästi Saksin historiaan ja periaatteessa se on nykyään sotahistoriallinen ulkoilmamuseo. Lisäksi linnoituksen muurilta on upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Päivän päätteeksi nautimme ns. elämysillallisen linnoituksen ravintolassa; 1900-luvun alun uniformuun pukeutunut linnoituksen päällikkö viihdyttää vieraita 5- ruokalajin illallisen yhteydessä. Paluu illan suussa Dresdenin hotelliimme, missä yöpyminen / keskiviikko Aamiaisen jälkeen luovutamme hotellihuoneet ja lähdemme Brandenburgin osvaltion pääkaupunkiin Potsdamiin, ajomatka on n. 200 km. Ajoaika on n. 3 tuntia yhdellä tauolla. Potsdam on ollut historiansa aikana Brandenburgin vaaliruhtinaiden, Preussin kuninkaiden ja Saksan keisareiden varuskunta-ja hallintokaupunki. Hohenzollerien hallitsijasuvun aikana, joista ehkä tunnetuimpia on " Fredrik Suuri ", arkkitehdit ja taiteilijat loivat Potsdamin ainutlaatuisten nähtävyyksien perustan. vuodesta 1990 kuuluvat Potsdamin linnat ja puutarhat UNESCON maailman kulttuuriperintölistalle. Savuuttuamme Potsdamiin nautimme ensin matkan päätöslounaan Cecillienhofin linnahotellin ravintolassa, jonka jälkeen tutustumme vielä Hohenzollereiden viimeiseksi rakennuttamaan linnaan, joka näytteli Euroopan historiassa merkittävää osaa. Tällöin liittoutuneiden päämiehet Churchill, Trumann ja Stalin tapasivat Cecilienhofissa ja siellä pidettiin ns. Potsdamin konferennsi. Lopputuloksena oli Euroopan poliittinen jakautuminen. Potsdamista lähdemme Berlin- Tegelin lentokentälle, ajomatka on 40 km. Iltalento Helsinkiin AY918/ ====================================================================== Hintalaskelma: ryhmän koko vähintään 20 henkilöä, enintään 25 Matkan kesto 6 päivää ja 5 yötä Hinta: edestakaiset lennot matkaohjelma 746, yhteensä Eur 1.086,00 per hlö kahden hengen huoneessa Yhden hengen huonelisä Eur 125,00 ( 5 yötä) Hintaan sisältyy - 5 x yöpyminen hyvätasoisessa **** ja *** hotellissa inkl.aamiainen - 1 x illallinen hotellissa - 2 x lounas ohjelman mukaan - 1 x kuohuviininmaistajaiset Freyburg/ x Saale-Unstrutin viinitila/ x kulinaariset viininmaistajaiset/
5 5 - sagatravelin matkanjohtajan opastukset matkan aikana alk. Berliini ja päät. Berliini - paikalliset opastukset, Naumburg, Cecilienhof, viininmaistajaiset/ matkanjohtaja kääntää - sisäänpääsymaksut valittuihin kohteisiin - bussitransferit ohjelman mukaan alk. Berliini ja päät. Berliini. - matkanjohtajan yöpymiset ja ruokailut ryhmän mukana (yöpymistä ei Dresdenissä) - kuljettajan ruokailut ryhmän mukana - alv 19% Yhteisen ohjelman sisäänpääsyt: - Wittenbergin kirkot+ Lutherhaus - Frauenkirche/ filmiesitys - Dresdenissä taidegalleria " Alte Meister " - Cecilienhof/ Potsdam Hintaan ei sisälly: ruokajuomat ja juomarahat - hintaan ei myöskään sisälly Dresdenin historiallinen aarrekammio tai uusi aarrekammio - liput historiallinen aarrekammio á Eur 15,00 ( varattava ajoissa)- opastus vain audioguide Valinnainen ohjelma: / toteutumiseen vähintään 10 henkilön osanotto Hinta: Eur 153 per hlö Hintaan sisältyy: - höyrylaivaretki ja lounas - Königsteinin linnoituksen sisäänpääsy - oppaan palvelut ja ohjelman transferit - elämysillallinen Königsteinin linnoituksen holviravintolassa - 19% alv. Matkaohjelman hinnat perustuvat vuoden 2007 ja kevään 2008 hintoihin. Mikäli hintoihin tulee muutoksia 60 päivää ennen sagatravelista riippumattomista syistä, niin sagatravel Reise -Agentur GmbH pidättää oikeuden antaa hintojen muutokset asiakkaalle eteenpäin. Lentomatkan järjestämisestä vastaa VL-Matkat ==================================================================== Ilmoittautumiset matkalle Pirkko Kinnuselle puh tai pirkko.kinnunen@elisa.fi mennessä. Ilmoittautuessa tarvitaan seuraavat tiedot - nimi - osoite - puhelinnumero - syntymäaika - osallistuminen seuraaville maksullisille retkille: historiallinen aarrekammio 15 kyllä/ ei sekä valinnainen ohjelma 153 kyllä/ei - tiedot ruoka-allergioista ja höyhentyynyjen allergioista Varausmaksu 110 euroa/henkilö on maksettava mennessä Viestiupseeriyhdistyksen tilille Sampo Ilmoittautumisen yhteydessä Pirkko Kinnunen antaa viitenumeron. Matka varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Suositellaan sellaisen matkavakuutuksen hankkimista, joka sisältää myös peruutusturvan.
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16
RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja
KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä
Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia
Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo
Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä
Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin
MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg-
MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan 11.-15.9.2019 -Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- Elämäniloinen ja Saksan Riviera kuvaavat parhaiten tätä osaa maasta, joka on Saksan viininviljelyn tärkeimpiä
Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden opintomatka Lutherin ja Bachin jalanjäljillä 7.- 14.6.2017.
Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden opintomatka Lutherin ja Bachin jalanjäljillä 7.- 14.6.2017. Asiantuntijaluennoitsijana dos. Esko M. Laine. Alustava ohjelma Ke 7.6. Wittenberg-Leipzig Finnarin lento
Luomuviinimatka Rheinin laaksoon
Luomuviinimatka Rheinin laaksoon 19.05. 22.05.2017 Oletko aina jo halunnut romanttiselle matkalle Rheinin laaksoon? Nyt toiveesi toteutuu! Lähde mukaamme tälle kiehtovalle luomuviinimatkallemme! Saksassa
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640
... Alppien alta Adrialle
Itävallan, Unkarin, Italian ja Kroatian syleilyssä sijaitseva pieni Slovenia on mantereemme monipuolisimpia maita. Sen maalaukselliset maisemat ulottuvat Alpeilta Adrianmerelle tarjoten lukuisia maailmanluokan
Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta
Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse
Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Illallinen hotellin ravintolassa.
1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,
Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa.
BALKANIN KIERROS 3-10.10.2015 : Albania, Makedonia, Kosovo Kuvassa Tirana 1. matkapäivä 3.10.2015 Helsinki - Tirana Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja
Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...
Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen
Kiertomatka Pohjois-Espanjassa. to ma
Kiertomatka Pohjois-Espanjassa to 26.04.2018 ma 30.04.2018 Lähde mukaamme virkistys- ja opintomatkalle, jossa tutustumme Navarran sekä La Riojan viinialueisiin. Molemmat alueet ovat merkittäviä viinialueita
Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja
TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv)
TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) Matkan järjestäjänä toimii Kainuun ammattiopiston hallinnoima KantriKoulutus 2 hanke. Opintomatka liittyy
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan
Pyöräilymatka Tšekistä Saksaan Tutustu pyöräillen ja patikoiden Tšekin pikkukaupunkeihin, vehreään luontoon ja historiallisiin linnoihin sekä ihastu Prahan ja Dresdenin nähtävyyksiin 7 päivää 31.8.2019-6.9.2019
TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin (10 pv)
TERVETULOA MUKAAN! Karjatilallisten opintomatkalle Yhdysvaltoihin 22. 31.10.2018 (10 pv) Yhdysvaltojen keskilännessä maisemaa hallitsevat lännenelokuvista tutut laajat preeriat, joilla karja laiduntaa.
MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013
MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 ALUSTAVA MATKAOHJELMA: Sunnuntai 7.4.2013: Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan Helsinki-Vantaan
https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden
03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle
Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016
Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016 Kauniille maisemille, italialaisille herkuille ja kiireettömälle tunnelmalle on helppo menettää sydämensä. Gardajärven maisemissa pääset tutustumaan upeisiin
Eksoottinen Balkanin kiertomatka Albaniassa ja Makedoniassa 30.9. 5.10.2016
Hämeenlinnan kansalliset seniorit ry Eksoottinen Balkanin kiertomatka Albaniassa ja Makedoniassa 30.9. 5.10.2016 Matkaohjelma Perjantai 30.9. Matkapäivä, Skopje, 25 km Lennämme Helsingistä klo 13.05 Istanbuliin,
ROMANTTINEN ITÄVALTA. Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt
OHJELMALLINEN KIERTOMATKA ROMANTTINEN ITÄVALTA Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt Tiesitkö, että Mozart sai yhden etunimistään Wolfgangsee -järven mukaan? Tai
Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016
Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme
Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016
Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan
Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi
Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas
Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY
Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Islanti 22.10.- 26.10.2012
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT
Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT 23-29.4.2020 Matka Roomaan ja sen ympäristön huviloihin kertoo meille kardinaalien, aateliston ja mesenaattien historiasta. Tällä matkalla tututkin
Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015
Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan
BRASILIA / Antti Vauhkonen
1 BRASILIA / Antti Vauhkonen Lennot: ( huom. Pariisin menoaikataulu saattaa muuttua ) 27.11 AF1099 Helsinki- Pariisi klo 12.15 14.20 27.11 AF442 Pariisi Rio de Janeiro klo 23.20 07.35 06.12 AF443 Rio de
Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja
Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin
Luomuviinimatka Andien juurille
Luomuviinimatka Andien juurille 24.02. - 08.03.2017 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä. Matkamme alkaa
Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 31.8. 7.9.2014 8 VRK ALK 990 SUORAT CHARTER LENNOT HKI, TRE JA
THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2
THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita
Lomalla Raamatun historiaa
Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel
RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,
MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)
MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin
Australiasta UuteenSeelantiin
Jouluristeily Australiasta UuteenSeelantiin Tutustu kauniiseen Sydneyyn, nauti Bay of Islandin maisemista, näe upea Auckland ja vieraile maorien Rotoruassa. Doha 1 yö Sydney 2+1 yötä/10 yön risteily alkaa
BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007
BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km
Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Tarjous 15 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, PITKÄ 1. 15.9.2014 15 VRK ALK 1450 LENNOT HKI-KTW, KRK-HEL HINTAAN SISÄLTYY
PÄÄSIÄISMATKA KEVÄISELLE DRESDENIN SEUDULLE 17. 21.04.2014
PÄÄSIÄISMATKA KEVÄISELLE DRESDENIN SEUDULLE 17. 21.04.2014 Dresden Kulttuurihistoriaa Elben rannalla Bautzen yli 1000-vuotinen kaupunki, sorbi-/wendit-heimon kansanperinteitä Mariensternin luostari ja
Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla
Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme
Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016
Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat
NELJÄN MAAN VIINIMATKA
NELJÄN MAAN VIINIMATKA Tshekin, Itävallan, Unkarin ja Slovakian viininviljelys, kulttuuri ja herkut Uuden viikko-ohjelmamme kohteina ovat Tonavan laakson naapurusten pikkukaupungit ja viinitarhat. Tutustumme
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa
Äijälän Rustin veneretket
Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana
Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016
Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Matkaoppaana legendaarinen Italian asiantuntija Silja Tuominen Matkaemäntänä Hanna Ekola, musiikissa Hannan tilaisuuksissa mukana
Kiertomatka Lutherin jalanjäljissä Saksan kevätmaisemissa ja tutustuminen viehättävään Strasbourgiin Ranskassa
Kiertomatka Lutherin jalanjäljissä Saksan kevätmaisemissa ja tutustuminen viehättävään Strasbourgiin Ranskassa 20.-27.04.2018 Kaupunkikohteina ovat KALMAR WITTENBERG EISLEBEN ERFURT EISENACH SCHMALKALDEN
Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon
Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina
Matka SFC :n suviseuroihin
"Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!" Mark. 9:7 Matka SFC :n suviseuroihin Bussi - ja laivamatka Tukholmaan 30.5. - 3.6.2019 Täydenpalvelun hinta 425,00 & Ilmoittadu : Mirja : 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi
MARTTOJEN TUTUSTUMISMATKA AURINKOISEEN ESPANJAN ANDALUSIAAN ESPANJA / ANDALUSIA / TORREMOLINOS Matkan ajankohta
MARTTOJEN TUTUSTUMISMATKA AURINKOISEEN ESPANJAN ANDALUSIAAN Matkakohde ESPANJA / ANDALUSIA / TORREMOLINOS Matkan ajankohta 03.05. 11.05.2019 Tervetuloa kokemaan aitoa espanjalaista elämää, kulttuuria,
Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015
Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa
Perhelomat. Hinnasto 2013. Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17.
Perhelomat Hinnasto 2013 Visit Denmark 06 Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17. Ikaalisten Matkatoimisto 2013 - Pidätämme
SIL SENIOREIDEN MATKA KEVÄISEEN ANDALUSIAAN CÁDIZ-JEREZ-MÁLAGA-GIBRALTAR-GRANADA-ALHAMBRA-SEVILLA
SIL SENIOREIDEN MATKA KEVÄISEEN ANDALUSIAAN 2.-9.4.2018 CÁDIZ-JEREZ-MÁLAGA-GIBRALTAR-GRANADA-ALHAMBRA-SEVILLA Lentoaikataulu / Lufthansa: 2.4.2018 LH2467 Helsinki München 06:00-07:30 2.4.2018 LH1822 München
Luomuviinimatka. Toskanaan 10.10. 17.10.2015
Luomuviinimatka Toskanaan 10.10. 17.10.2015 Syttyykö silmiisi haaveileva katse kuulleessasi sanan Toskana? Jos vastauksesi on kyllä, toivotamme sinut sydämellisesti tervetulleeksi mukaamme: OHJELMA 1.
KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä
KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä Keski-Suomen metsänhoitajat ry suunnittelee kolmipäiväistä matkaa Kannaksen ja Pietarin suuntaan syksyllä,
Kroatia-Montenegro, 6pv. Esittely. Kroatia ja Montenegro, 6pv. Kohdetietoa. Dubrovnik. Montenegro. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 7 Esittely Kroatia ja Montenegro, 6pv Etsitpä sitten kulttuuria, historiaa, rantoja tai hyvää ruokaa, Kroatian Dubrovnikista ja Montenegrosta löydät sen varmasti. Näille Adrianmeren helmille on
Pyöräilymatka Toscanassa
Pyöräilymatka Toscanassa Sähköpyöräile Toscanan kauniissa luonnossa, tutustu Firenzen nähtävyyksiin ja Chiantin viinialueeseen sekä nauti paikallisruuasta Raffaello Tesin johdolla 5 päivää 4.9.2019-9.9.2019
Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma
Viikonloppumatka Tel Aviviin Tutustu moderniin ja trendikkääseen Tel Aviviin, menneen ajan tunnelmaa huokuvaan Jaffaan sekä Betlehemiin ja koe Jerusalemin hengellinen tunnelma 4 päivää 4.10.2019-8.10.2019
Tähän kaupunkiin haluat aina uudestaan!
Euroopan mielenkiintoisimpia kaupunkikohteita! Venäjän toiseksi suurin kaupunki, entinen Venäjän keisarikunnan pääkaupunki 1712-1918 Dramaattinen historia kolme maailmansotaa ja kolme vallankumousta UNESCON
Iki-ihana Sisilia, Välimeren helmi! !
Iki-ihana Sisilia, Välimeren helmi! 24.04. 28.04.2020! Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme luomuviinitiloilla, tutustumme viinin
Kappale kauneinta Suomea
Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.
matkaohjelma 7.3 / Keskiviikko Aamiainen Vapaa-aikaa Chicagossa Päiväretket 19:00 Bulls vs Memphis Grizzlies 8.3 / Torstai
Supermatka Chicagoon! Lauri Markkasen ura tarunhohtoisessa NBA:ssa käynnistyy tänä syksynä, kun Lauri pukee päälleen legendaarisen Chicago Bullsin pelipaidan. Järjestämme Chicagoon todellisen supermatkan
Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Tarjous 5 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, LYHYT 1 5.9.2014 5 VRK ALK 650 SUORA LENTO HELSINKI HINTAAN SISÄLTYY SUORA
Su su Kiehtova Peking
Su 4.11. su 11.11.2018 Kiehtova Peking Keisarien valtakunnassa koet hämmästyttävän Kiinan muurin yhden maailman seitsemästä ihmeestä, Kielletyn kaupungin lohikäärmevaltaistuimineen sekä Taivaallisen rauhan
MATKAOHJELMA 1 (5) Itäkatu 1-5 D HELSINKI KÄSITYÖMATKA VIROON. Maanantai
MATKAOHJELMA 1 (5) KÄSITYÖMATKA VIROON Maanantai 4.6.2012 06:30 Lähtöselvitys Helsingin Länsiterminaalissa 07:30 Lähtö Tallink M/S Star -aluksella 09:30 Saapuminen Tallinnaan Vastassa suomenkielinen opas
LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015
LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015 Milano // Como // Busto Arsizio // Sofia turnauksen kaupungit Busto Arsizio // Como // Milan // Sofia COMO Busto arsizio MILANO sofia PALAYAMAMAY
S-CLUBIN KUUBA. Matka-aika , 13 pv, maanantai - lauantai. Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö
S-CLUBIN KUUBA Matka-aika 28.1.2019-9.2.2019, 13 pv, maanantai - lauantai Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö Matkapakettimme hintaan sisältyvät palvelut lennot Helsinki - Havana - Helsinki Finnairin
matkaohjelma 7.3 / Keskiviikko Aamiainen Vapaa-aikaa Chicagossa Päiväretket 19:00 Bulls vs Memphis Grizzlies 8.3 / Torstai
Supermatka Chicagoon! Lauri Markkasen ura tarunhohtoisessa NBA:ssa käynnistyy tänä syksynä, kun Lauri pukee päälleen legendaarisen Chicago Bullsin pelipaidan. Järjestämme Chicagoon todellisen supermatkan
Laatokan kierros. Leppävirta (A) - Sortavala (B) - Aunus - Pietari (D) - Skuoritsa (E) - Leppävirta (F)
1 Laatokan kierros Leppävirran seurakunta järjestää 20. - 23. toukokuuta 2019 neljän päivän matkan Aunukseen, Pietariin ja Inkerinmaan Skuoritsaan ja kutsuu Sinua, mutta myös puolisoasi tai ystävääsi matkalle
Hurmaava Elbe
30.3.2019 Hurmaava Elbe Esittely 30.3.2019 Hurmaava Elbe 1 vko 7 hyttiä enää vapaana! Äkkilähtöetuna 1 hh lisämaksu nyt vain 100! Tarjoushinta nyt vain 2 095. Tarjoushinnat kokevat vain uusia varauksia.
Balaton patikointia. 6 päivää
Balaton patikointia Unkarissa Balatonjärven lukuisilla kävelyllä tutustut Unkarin kauniiseen luontoon, värikkääseen talonpoikaiskulttuuriin, perinneruokaan ja kylpyläkulttuuriin. 6 päivää 9.9.2019-14.9.2019
Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.
Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)
Hurmaava Elbejoki
Hurmaava Elbejoki 28.3.2020 Esittely Hurmaava Elbejoki 28.3.2020, 7 yötä Potsdam Magdeburg Wittenberg Meissen Dresden (Pirna) (Decin) Litomerice Melnik / Praha Koe pittoreski Elben laakso ja sen kauniit
Balaton patikointia. 6 päivää
Balaton patikointia Unkarissa 50plus Balatonjärven lukuisilla kävelyllä tutustut Unkarin kauniiseen luontoon, värikkääseen talonpoikaiskulttuuriin, perinneruokaan ja kylpyläkulttuuriin. 6 päivää 28.4.2019
Kokoontuminen Helsingin lentoasemalle. Finnairin lento Berliiniin kello Matkavastaava Antti Ylinen ja oppaana toimii Liisa Väisäsen
MAANANTAI 12.6.2017 Kokoontuminen Helsingin lentoasemalle. Finnairin lento Berliiniin kello 08.10 09.50 Matkavastaava Antti Ylinen ja oppaana toimii Liisa Väisäsen Berliiniin jatkamme tilausajobussilla
B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007
MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla
9.5 15.5.2016. Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka
LAGO MAGGIORE LOCARNO(SVEITSI) PAVIA BERGAMO 9.5 15.5.2016 Oppaana Silja Tuominen Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka 1. pv. 9.5.2016 ma Varesen Sacro Monte Stresa Lähtö Finnairin reittivuorolla
Daytona Bike Week & Key West 3.3-14.3.2016
Daytona Bike Week & Key West 3.3-14.3.2016 Luxusmatka Floridan lämpöön, Finnairin suorat lennot, hyvät hotellit, moottoripyörät Eagle Riderilta, pieni ryhmäkoko ja matkanjohtajana Rauno Muilu. Mikä olisi
Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu
Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com
1.11.2011. Liitän oheen tarjouksemme ohjelmasta toukokuussa 2012.
TARJOUS 1 (5) Oivi Heinonen oivi.heinonen@kolumbus.fi OHJELMAA HELSINGISSÄ 25. -27.5.2012 Kiitos yhteydenotostanne! Liitän oheen tarjouksemme ohjelmasta toukokuussa 2012. Toivon tarjouksemme miellyttävän
Oy Kon-Tiki Tours Ltd Fredrikinkatu 25 A 10, 00120 Helsinki, Finland Tel. +358 (0)9 466 300 www.kontiki.fi
Amsterdam tunnetaan kuvauksellisista kanavistaan ja polkupyöristään. Museoitakin on yli viisikymmentä, joten valinnanvaraa riittää. Amsterdamin paikalle nousivat ensimmäiset puutalot jo 1200-luvulla, jolloin
Matkaohjelma. A- Beach Links Kohti rantalomaa. Yrjö Tervakangas
Matkaohjelma A- Beach Links Kohti rantalomaa Yrjö Tervakangas 2 1. Päivä: Saapuminen Siem Reapiin valitsemastanne kohteesta. Kuljetus hotellille ja sisäänkirjautuminen. Päivällinen paikallisessa ravintolassa.
JCI WORLD CONGRESS 2015
Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista
Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita
Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat
Christkindlmarkt
Christkindlmarkt 07. 10.12.2018 Tule mukaamme Keski-Euroopan joulutoreille herkuttelemaan ja nauttimaan! Alppikansa rakastaa perinteitä, musiikkia, kulttuuria ja hauskanpitoa. Viemme sinut Münchenin, Kufsteinin