Kuluttajien luottamus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuluttajien luottamus"

Transkriptio

1 Tulot ja kulutus 2019 Kuluttaji luottamus 2019, kesäkuu Kuluttaji luottamus vajosi kesäkuussa Kuluttaji luottamusindikaattori oli kesäkuussa -4,6, kun se toukokuussa oli -1,8 ja huhtikuussa -1,7 Viime vuod kesäkuussa luottamusindikaattori sai arvon 1,7 Indikaattorin keskiarvo tammikuusta 2018 lähti on 0,5 Tiedot perustuvat Tilastokeskuks kuluttaji luottamustutkimukse, johon vastasi 1 17 kesäkuuta Suomessa asuvaa hkilöä Tutkimuks metelmät uudistuivat toukokuussa Kuluttaji luottamusindikaattori Kuluttaji luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä vain rahankäyttöaikeet kestotavaroihin pysyivät kesäkuussa nallaan toukokuuhun verrattuna Muut osatekijät heikkivät selvästi Odotus Suom yleisestä taloudesta oli hyvin pessimistin Samalla kuva kuluttajan oman taloud sekä nykyisestä että tulevasta tilanteesta oli heikko Kestokulutusaikeita oli kuluttajilla keskimääräistä emmän kesäkuussa Myös viime vuod vastaavaan aikaan nähd heikkivät luottamusindikaattorin osatekijät rahankäyttöä lukuun ottamatta kesäkuussa Varsinkin odotus Suom taloudesta romahti vuodessa Helsinki Tietoja lainattaessa lähteä mainittava Tilastokeskus

2 Kuluttaji odotukset omasta ja Suom taloudesta vuod kuluttua Oman rahatilantesa kuluttajat arvioivat kesäkuussa aiempaa huonommaksi Ajankohtaa pidettiin yleisesti otollisa lainanotolle, ei niinkään säästämiselle tai kestotavaroid ostamiselle Työlliset kuluttajat kokivat kesäkuussa, että työttömyyd uhka on omalla kohdalla lisääntynyt viime aikoina Joka toisella työssä käyvällä ei tosin ole uhkaa ilmnyt lainkaan Kuluttaji luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä Kesäkuussa luottamus taloute oli vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori -0,1) ja heikointa Itä-Suomessa (-10,3) Väestöryhmistä ylemmät toimihkilöt olivat optimistisimpia (1,3) Selvästi kielteisimmin talouskehitystä arvioivat eläkeläiset (-13,8) Lisää tietoa on löydettävissä tietokantataulukoista EU-tulokset Kaikki EU-maid (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet Käsitteitä Kysymyks saldoluku saadaan vähtämällä vastausvaihtoehtoja painotta myönteist vastaust prosttiosuudesta kielteist vastaust prosttiosuus (ks Laatuseloste) Kuluttaji luottamusindikaattori (A1) on s osatekijöid saldolukuj keskiarvo Luottamusindikaattorin neljä osatekijää ovat: kuluttajan oma talous nyt (B1), kuluttajan oma talous 12 kuukaud kuluttua (B2), Suom talous 12 kuukaud kuluttua (B4) ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukaud aikana verrattuna edellise 12 kuukaute (E1) Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä mitä korkeampi (positiivin) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta 2

3 Sisällys Katsaus4 Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1 Kuluttaji näkemykset ja aikomukset5 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1 Kuluttaji luottamusindikaattori7 Liitekuvio 2 Oma talous7 Liitekuvio 3 Suom talous7 Liitekuvio 4 Inflaatio8 Liitekuvio 5 Työttömyys8 Liitekuvio 6 Ajankohdan otollisuus8 Liitekuvio 7 Kuluttaji rahatilanne ja säästämismahdollisuudet9 Liitekuvio 8 Kuluttaji lainanottoaikomus, 12 kk:n sisällä9 Liitekuvio 9 Kuluttaji rahankäyttö kestotavaroihin, seur 12 kk vs ed 12 kk9 Liitekuvio 10 Kuluttaji ostoaikomukset, 12 kk:n sisällä10 Laatuseloste: Kuluttaji luottamus11 3

4 Katsaus Oma ja Suom talous Kesäkuussa 14 prosttia kuluttajista uskoi, että Suom taloustilanne paranee seuraavan vuod aikana Kuluttajista 39 prosttia puolestaan arvioi maamme taloud huononevan Vastaavat osuudet olivat toukokuussa 14 ja 31 prosttia Oman taloutsa kohtumise luotti kesäkuussa 26 prosttia kuluttajista ja 15 prosttia pelkäsi taloutsa huononevan vuod kuluessa Vastaavat osuudet olivat toukokuussa 29 ja 13 prosttia Kuluttajista 26 prosttia arvioi, että oma talous on tällä hetkellä parempi kuin vuosi sitt ja 19 prosttia näki s kesäkuussa huonompana Nämä osuudet olivat kuukautta aiemmin 30 ja 17 prosttia Työttömyys ja inflaatio Kuluttajista 26 prosttia odotti kesäkuussa, että työttömyys vähee seuraavan vuod aikana, ja 28 prosttia arvioi työttömyyd lisääntyvän Osuudet olivat toukokuussa 24 ja 30 prosttia Kesäkuussa peräti 52 prosttia työllisistä koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi Työllisistä 7 prosttia uskoi työttömyyd uhan viime kuukausina vähtyne omalla kohdallaan ja 12 prosttia arvioi uhan kasvane Kuluttajat arvioivat kesäkuussa, että kuluttajahinnat nousevat 2,9 prosttia seuraavan 12 kuukaud aikana Inflaatio-odotus oli vielä toukokuussa 2,4 prosttia, ja s keskiarvo tammikuusta 2018 lähti on 2,6 prosttia Säästämin ja lainanotto Kuluttajista 64 prosttia piti kesäkuussa säästämistä kannattavana Kesäkuussa 58 prostilla kuluttajista oli jäänyt rahaa säästöön ja 76 prosttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuod aikana Kesäkuussa 64 prosttia kuluttajista arvioi ajankohdan hyväksi lainan ottamiselle Kuluttajista 19 prosttia harkitsi ottavansa lainaa vuod sisällä Kestotavaroid ostamin Kuluttajista 29 prosttia piti kesäkuussa ajankohtaa otollisa kestotavaroid ostamiselle Kuluttajista 13 prosttia aikoi lisätä ja 33 prosttia vähtää rahankäyttöä kestokulutukse seuraavan vuod aikana Kesäkuussa 15 prosttia kuluttajista aikoi joko varmasti tai mahdollisesti ostaa auton vuod sisällä Asunnon ostoa taas harkitsi 13 prosttia kuluttajista Kuluttajista 21 prosttia suunnitteli käyttävänsä vuod sisällä rahaa asuntonsa peruskorjaamise Tutkimuks aineisto Kuluttaji luottamus -tilastossa käytetään paneeliasetelmaa: vastaajat osallistuvat tutkimukse kaksi kertaa puol vuod sisällä Tutkimuks otoskoko on kuukausittain hkilöä, joista puolet on joka kerta sikertalaisia Otokse poimitut ovat vuotiaita Kesäkuussa 2019 vastaukset saatiin hkilöltä ja vastauskato oli sit 53,7 prosttia Vastauskato sisältää tutkimuksesta kieltäytyneid tai muut estyneid lisäksi hkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan, ja tässä myös mahdollis ylipeiton (pysyvästi ulkomailla tai laitoshoidossa, kuolleet) Tarkempaa tietoa Laatuselosteessa 4

5 Liitetaulukot Liitetaulukko 1 Kuluttaji näkemykset ja aikomukset 1) Keskiarvo Maksimi 01/ /2018- Minimi 01/ / / /2019 Näkymä 2) A1 Kuluttaji luottamusindikaattori = (B1+B2+B4+E1)/4 0,5 4,9-4,6 1,7-1,8-4,6 B1 Oma talous nyt (saldoluku) 6,4 8,5 3,9 5,6 7,9 4,1 - Parempi (%) 29,9 26,1 - Huonompi (%) 17,5 19,3 B2 Oma talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 10,7 13,4 6,3 11,7 9,4 6,3 - Parempi (%) 28,6 26,3 - Huonompi (%) 13,0 15,3 B3 Suom talous nyt (saldoluku) 13,3 24,9 0,5 20,1 5,7 0,5 - Parempi (%) 29,2 22,4 - Huonompi (%) 18,0 20,9 B4 Suom talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 1,4 16,5-13,9 7,5-9,4-13,9 - Parempi (%) 13,8 14,0 - Huonompi (%) 30,8 38,5 B5 Inflaatio nyt (prosttia) 2,6 3,0 2,2 2,7 2,6 2,7 B6 Inflaatio 12 kk:n kuluttua (prosttia) 2,6 3,0 2,4 2,6 2,4 2,9 B7 Työttömyys Suomessa 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 4,8 13,8-4,0 9,4-4,0-1,9 - Vähemmän (%) 23,6 26,3 - Enemmän (%) 30,2 28,1 B8 Työttömyyd uhka omalla kohdalla nyt (saldoluku) 0,4 4,8-2,6 2,6-2,6-2,5 - Vähtynyt (%) 9,2 7,2 - Lisääntynyt (%) 14,6 12,3 C1 Ajankohdan otollisuus kestotavaroid ostamise (saldoluku) 23,7 34,3 14,8 24,0 20,1 19,1 - - Hyvä aika (%) 31,0 29,0 - Huono aika (%) 10,9 9,9 C2 Ajankohdan otollisuus säästämise (saldoluku) 21,1 24,6 17,3 20,4 22,1 17,3 - Hyvä aika (%) 67,4 63,9 - Huono aika (%) 31,4 34,4 C3 Ajankohdan otollisuus lainanottoon (saldoluku) 15,3 22,8 4,5 21,1 17,1 17,6 + - Hyvä aika (%) 64,5 63,8 - Huono aika (%) 33,7 34,4 D1 Kuluttaji rahatilanne nyt (saldoluku) 28,1 31,0 24,9 28,3 31,0 26,2 - Rahaa jää säästöön (%) 63,1 57,7 - Käyttää säästöjä tai velkaantuu (%) 9,1 10,5 D2 Kuluttaji säästämismahdollisuudet 12 kk:n sisällä (saldoluku) 49,0 53,1 44,3 49,6 51,5 45,9 - Pystyy säästämään (%) 77,8 75,8 - Ei pysty säästämään (%) 22,1 24,2 D5 Kuluttaji lainanottoaikomukset 12 kk:n sisällä (% kuluttajista) 17,2 18,6 - Kyllä, varmasti (%) 4,7 5,6 5

6 - Mahdollisesti (%) E1 Kuluttaji rahankäyttö kestotavaroihin, seur 12 kk verr edell 12 kk (saldoluku) - Enemmän (%) - Vähemmän (%) E2 Auton ostoaikomus 12 kk:n sisällä (% kuluttajista) - Hyvin todnäköisesti (%) - Melko todnäköisesti (%) E4 Asunnon ostoaikomus 12 kk:n sisällä (% kuluttajista) - Kyllä, varmasti (%) - Mahdollisesti (%) E5 Asunnon peruskorjausaikomus 12 kk:n sisällä (% kuluttajista) - Hyvin todnäköisesti (%) - Melko todnäköisesti (%) Keskiarvo Maksimi 01/ / ,4-14,1 Minimi 01/ ,2 06/ / /2019 Näkymä 2) 1) Aikaväli 01/ /2019: tietoja vastausjakaumista ei ole esitettävissä, vain (tasokorjatut) saldoluvut julkaistaan 2) Näkymä: ++ hyvin valoisa, + valoisa, = neutraali, - huono, hyvin huono; saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan -18,0 12,5-15,0 14,5 34,2 17,4 6,3 11,1 12,8 4,0 8,8 22,6 9,0 13,6 13,0-14,9 13,2 32,7 15,0 5,4 9,7 13,1 3,9 9,2 20,7 7,9 12,9 + 6

7 Liitekuviot Liitekuvio 1 Kuluttaji luottamusindikaattori Liitekuvio 2 Oma talous Liitekuvio 3 Suom talous 7

8 Liitekuvio 4 Inflaatio Liitekuvio 5 Työttömyys Liitekuvio 6 Ajankohdan otollisuus 8

9 Liitekuvio 7 Kuluttaji rahatilanne ja säästämismahdollisuudet Liitekuvio 8 Kuluttaji lainanottoaikomus, 12 kk:n sisällä Liitekuvio 9 Kuluttaji rahankäyttö kestotavaroihin, seur 12 kk vs ed 12 kk 9

10 Liitekuvio 10 Kuluttaji ostoaikomukset, 12 kk:n sisällä 10

11 Laatuseloste: Kuluttaji luottamus 1 Tilastotietoj relevanssi Kuluttaji luottamus -tilasto on hkilöotantaan pohjautuva kyselytutkimus, joka tehdään yhdistelmätiedonkeruumetelmällä eli puhelinhaastatteluj ja itse täytettävän verkkolomakke avulla Tutkimuksella kuvataan Suomessa asuvi kuluttaji taloute liittyviä mielialoja, arvioita ja odotuksia oman taloutsa ja Suom yleisestä taloudellisesta kehityksestä Sillä selvitetään myös kuluttaji aikomuksia tehdä hintavia hankintoja, säästää ja ottaa lainaa Kuluttaji luottamus -tilasto tunnettiin aiemmin nimellä kuluttajabarometri Ensimmäin barometritutkimus toteutettiin marraskuussa 1987 Aluksi tutkimus tehtiin kaksi kertaa vuodessa (toukoja marraskuu), ja vuonna 1992 tutkimuskerrat nostettiin neljään (helmi-, touko-, elo- ja marraskuu) Lokakuusta 1995 alka tietoa kuluttaji luottamuksesta on kerätty Euroopan komission (talous- ja rahoitusyksikkö DG ECFIN) toimeksiannosta, harmonisoimana ja osin rahoittamana joka kuukausi Kuluttaji luottamustutkimuksessa esitettävät kysymykset jakautuvat etupäässä mielipidekysymyksiin mutta myös tosiasiakysymyksiin Kysymyksiin vastaamin tapahtuu valmiid vastausvaihtoehtoj avulla (kvalitatiivin tutkimus; poikkeuksa inflaatiota koskevat prosttiarvio-kysymykset) Kuluttaji luottamuks ilmiöaluetta koskevi kysymyst sanamuodot ja vastausvaihtoehdot tilaston verkkolomakkeella (järjestys eroaa lomakkeesta) Kysymys B1 Millain on mielestäsi oma taloudellin tilanteesi nyt, verrattuna tilanteese 12 kuukautta sitt? Vastausvaihtoehdot paljon parempi B2 Entä millais arvioit s olevan 12 paljon kuukaud kuluttua, verrattuna parempi tilanteese nyt? B3 Millain on sinun mielestäsi Suom taloudellin tilanne nyt, verrattuna tilanteese 12 kuukautta sitt? paljon parempi B4 Entä millais arvioit s olevan 12 paljon kuukaud kuluttua, verrattuna parempi tilanteese nyt? B5 Kuinka paljon arvioit hintoj [nousse / laske] prostteina viimeis 12 kuukaud aikana? Voit antaa luvun yhd desimaalin tarkkuudella B6 Kuinka paljon arvioit hintoj [nousevan / laskevan] prostteina seuraavan 12 kuukaud aikana? Voit antaa luvun yhd desimaalin tarkkuudella B7 Mit arvioit työttömi määrän muuttuvan Suomessa? Arveletko, että työttömiä on 12 kuukaud päästä: paljon emmän B8 Onko työttömyyd tai lomautuks lisääntynyt uhka omalla kohdallasi viimeis 12 paljon kuukaud aikana mielestäsi: C1 Jos ajattelet yleistä taloudellista tilannetta Suomessa, niin millain aika mielestäsi nyt on ostaa kestokulutustavaroita, kut huonekaluja, kodintekniikkaa tai auto? hyvä aika jonkin verran parempi jonkin verran parempi jonkin verran parempi jonkin verran parempi jonkin verran emmän lisääntynyt hieman samanlain jonkin verran huonompi samanlain jonkin verran huonompi samanlain jonkin verran huonompi samanlain jonkin verran huonompi, _ %, _ % yhtä paljon pysynyt nallaan ei hyvä eikä huono aika jonkin verran vähemmän vähtynyt hieman paljon huonompi paljon huonompi paljon huonompi paljon huonompi paljon vähemmän vähtynyt paljon ei uhkaa/ huono aika 11

12 Kysymys C2 Jos ajattelet yleistä taloudellista tilannetta Suomessa, niin millain aika mielestäsi nyt on säästää? C3 Jos ajattelet taas yleistä taloudellista tilannetta, niin millain aika mielestäsi nyt on ottaa lainaa? D1 Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhait omaa rahatilannettasi tällä hetkellä? D2 Kuinka todnäköistä on, että säästät rahaa seuraavan 12 kuukaud aikana? Myös velan lyhtämin on säästämistä D5 Aiotko ottaa lainaa seuraavan 12 kuukaud aikana? E1 Verrattuna edellise 12 kuukaute, mit aiot käyttää rahaa kestokulutustavaroid hankintaan seuraavan 12 kuukaud aikana? Vastausvaihtoehdot erittäin hyvä erittäin hyvä säästöön jää paljon hyvin todnäköistä melko hyvä melko hyvä säästöön jää hieman melko todnäköistä kyllä, varmasti mahdollisesti paljon emmän E2 Kuinka todnäköistä on, että käytät hyvin rahaa hkilöauton ostoon seuraavan todnäköistä 12 kuukaud aikana? E4 Aiotko käyttää rahaa asunnon ostoon tai talon raktamise seuraavan 12 kuukaud aikana? Omaan tai jonkun perhejäs käyttöön, loma-asunnoksi, vuokrattavaksi, myös rakteilla oleva talo jonkin verran emmän melko todnäköistä kyllä, varmasti mahdollisesti E5 Kuinka todnäköistä on, että käytät hyvin suur summan rahaa asunnon todnäköistä korjauksiin tai parannuksiin seuraavan 12 kuukaud aikana? Esimerkiksi lämmitysjärjestelmän korjaus tai uusimin, kylpyhuoneremontti, lattiarakteid uusimin, raknuks laajtamin melko todnäköistä melko huono melko huono rahat riittävät joudun nipin napin käyttämään säästöjä saman verran melko epätodnäköistä luultavasti jonkin verran vähemmän melko epätodnäköistä luultavasti melko epätodnäköistä erittäin huono erittäin huono velkaannun tällä hetkellä hyvin epätodnäköistä paljon vähemmän hyvin epätodnäköistä hyvin epätodnäköistä Mielipidekysymyksissä vastaust prosttijakaumasta johdetaan saldoluku, joka vastaa EU:n balance figure -mittaria Saldoluku luonnehtii vastaaji keskimääräistä mielipidettä tiettynä ajankohtana Saldolukuj tarkastelu aikasarjana kertoo mielialoj muutoksista ajankohdasta toise Saldoluku saadaan myönteist ja kielteist vastausosuuksi erotuksa painottamalla äärivastauksia luvulla 1 ja maltillisempia vastauksia luvulla 0,5 Saldolukuun ei oteta mukaan keskimmäisiä eli neutraaleja mielipiteitä eikä -vastauksia Saldoluku voi vaihdella -100:n ja +100:n välillä Mitä korkeamman (positiivis) arvon saldoluku saa, sitä valoisampi näkemys kuluttajilla on taloudesta 12

13 Saldoluvun laskta vastausosuuksista kysymyksittäin Kysymys Saldoluvun laskukaava B1, B2, B3, B4 (1 x paljon parempi + 0,5 x jonkin verran parempi) - (1 x paljon huonompi + 0,5 x jonkin verran huonompi) B7 B8 C1 C2, C3 D1 D2 E1 (1 x paljon vähemmän + 0,5 x jonkin verran vähemmän) - (1 x paljon emmän + 0,5 x jonkin verran emmän) (1 x vähtynyt paljon + 0,5 x vähtynyt hieman) - (1 x lisääntynyt paljon + 0,5 x lisääntynyt hieman) (1 x hyvä aika) - (1 x huono aika) (1 x erittäin hyvä + 0,5 x melko hyvä) - (1 x erittäin huono + 0,5 x melko huono) (1 x säästöön jää paljon + 0,5 x säästöön jää hieman) - (1 x velkaannun tällä hetkellä + 0,5 x joudun käyttämään säästöjä) (1 x hyvin todnäköistä + 0,5 x melko todnäköistä) - (1 x hyvin epätodnäköistä + 0,5 x melko epätodnäköistä) (1 x paljon emmän + 0,5 x jonkin verran emmän) - (1 x paljon vähemmän + 0,5 x jonkin verran vähemmän) Inflaatio-kysymyst (B5, B6) kohdalla prosttivastauksista lasketaan kuluttaji arvioid keskiarvo (mukaan itseisarvoltaan vain alle 15 prostin arviot) Osto- ja lainanottoaikomust (D5, E2, E4, E5) osalta summataan yhte varman ja mahdollis aikomuks vastausosuudet Kuluttaji luottamusindikaattori (A1) tiivistää kuluttaji näkemykset taloudesta Luottamusindikaattori on neljän saldoluvun aritmeettin keskiarvo: kuluttajan oma talous nyt (B1), kuluttajan oma talous 12 kuukaud kuluttua (B2), Suom talous 12 kuukaud kuluttua (B4) ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukaud aikana verrattuna edellise 12 kuukaute (E1) Tämä uusi vuonna 2019 käyttöön otettu luottamusindikaattori on Euroopan komission talous- ja rahoitusyksikön (DG ECFIN) käyttämä ja suosittelema Entis pitkään käytetyn luottamusindikaattorin osatekijöitä olivat (kaikki koski seur 12 kk): oma talous (B2), Suom talous (B4), ylein työttömyys (B7) ja kotitaloud säästämismahdollisuudet (D2) Kuluttaji luottamusindikaattorin ja taloutta koskevi odotust avulla on mahdollista nakoida taloud kehitystä mikro- ja makrotasolla Uud luottamusindikaattorin pitäisi DG ECFIN:n tekemän analyysin perusteella kuvata varsinkin yksityis kulutuks kehitystä tistä indikaattoria paremmin Kuluttaji luottamustutkimuks tiedonkeruulomake sisältää edellä mainittuj kysymyst lisäksi myös joukon kysymyksiä kuluttaji kulutus-, säästö- ja lainanottoaikomuksista Näistä kysymyksistä voidaan summata niid kuluttaji prosttiosuudet, jotka varmasti tai mahdollisesti aikovat kuluttaa, säästää tai ottaa lainaa tietyn ajan kuluessa Kuluttaji luottamus -tilaston luokittelutietoina ovat käytössä vastaajan sukupuoli, ikäryhmä, koulutusaste, sosioekonomin asema, bruttotulot, asuinalue, asumismuoto ja kotitaloud koko 2 Metelmäkuvaus Kuluttaji luottamus -tilaston otannan ja haastattelulomakke suunnitteluun, tietoj jatkokäsittelyyn ja analysointiin, julkaisuj laadintaan ja tietopalveluun osallistuu päätoimisesti yksi hkilö ja osa-aikaisesti muutamia asiantuntijoita Otanta ja tiedonkeruu Kuluttaji luottamus -tilaston perusjoukkoon kuuluu 3,9 miljoonaa vuotiasta Suomessa asuvaa hkilöä Tilaston tiedonkeruussa käytetään paneeliasetelmaa: jokain vastaaja osallistuu tutkimukse kaksi kertaa puol vuod sisällä Tutkimuks otoskoko on kuukausittain hkilöä, joista puolet eli on aina uusia osallistujia Otos poimitaan Tilastokeskuks väestötietokannasta systemaattista satunnaisotantaa (SYS) käyttä Kehikon lajittelujärjestys noudattaa maantieteellistä väestötiheyttä Poiminta voidaan rinnastaa yksinkertais satunnaisotannan käyttöön sillä lisäyksellä, että otos on maantieteellisesti itsepainottuva Tutkimusaluea on koko maa Tietoj hankinta tapahtuu yhdistelmätiedonkeruumetelmällä eli puhelinhaastatteluj ja itse täytettävän verkkolomakke avulla Vastaajat edustavat Suom vuotiasta väestöä iän, sukupuol, asuinalue ja äidinkiel suhte 13

14 Tutkimuks vastauskadon ollessa nykyisin noin 50 prosttia saadaan vastaukset joka kuukausi noin hkilöltä Vastauskato käsittää tutkimuksesta kieltäytyneid tai muut estyneid lisäksi hkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan Myös mahdollin ylipeitto (kuolleet, ulkomaille muuttaneet ja pysyvästi laitoshoidossa olevat) sisältyy tässä vastauskatoon Tilastokeskuks haastattelijat koulutetaan työsuhte alkaessa sekä haastattelutekniikan että kuluttaji luottamus -tilaston sisällön osalta Haastattelijoilla on työssään apuna tutkimuks ohjeisto ja mahdollisuus saada lisäopastusta työnohjaajilta ja esimiehiltä sekä tilaston tutkijoilta Haastattelijapalautte avulla kyselylomakkeita voidaan päivittää ja hioa tistä paremmiksi Tilastokeskuksesta lähetetään kuukausittain juuri n tiedonkeruun alkua jokaiselle otoshkilölle tutkimuks saatekirje, jossa esitellään lyhyesti tutkimuks sisältö ja tarkoitus Myös sähköpostia käytetään tavoittelussa ja informoinnissa Puhelinnumeroj haku tapahtuu pääasiassa ostetun hakupalvelun välityksellä, mutta haastattelijat täydtävät sitä lopuksi lisähakuj avulla Vastaajat voivat ottaa itsekin yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse Tilastokeskukse esimerkiksi sopivan haastatteluajan löytämiseksi Tiedonkeruu aloitetaan kuukaud simmäisä työpäivänä, ja se vie runsaat kaksi viikkoa Ensin alkaa verkkovastaamin ja muutaman päivän päästä puhelinhaastattelut Verkkolomake on auki koko keruujakson ajan Valmis yhdistetty keruuaineisto tarkistetaan, editoidaan ja painotetaan välittömästi SAS-, Excel- ja Calmar-sovellust avulla EU:n komissiolle (DG ECFIN) tulokset lähetetään sähköpostitse noin kymm päivää n tutkimuskuukaud loppua Tilastokeskus julkaisee tulokset Suomessa kuukaud 27 päivänä (viikonlopun tai pyhän sattuessa seuraavana työpäivänä) Kuluttaji luottamus -tilaston tuotantoprosessi on jatkuva, sillä uudet haastattelut alkavat pian edellis kuukaud tietoj tultua julkisuute Kuluttaji luottamus -tilaston edeltäjän kuluttajabarometrin tiedot kerättiin vuosina Tilastokeskuks työvoimatutkimuks yhteydessä Perusjoukon muodosti vuotias väestö Tutkimuksessa käytettiin rotatoivaa paneeliasetelmaa Myöhemmin vuodesta 2000 huhtikuuhun 2019 saakka kuluttajabarometrin kohtea oli kuukausittain kokonaan vaihtuva otos Samaa otosta käytettiin myös suomalaist matkailu -tutkimuks ym kyselyj tiedonkeruussa Vuonna 2012 perusjoukkoa laajnettiin vuotiailla hkilöillä Kuluttajabarometrin tiedonkeruu tehtiin yksinomaan puhelinhaastatteluilla Painotus Kaikki kuluttaji luottamus -tilaston vastaustiedot korotetaan perusjoukon tasolle painokertoimi avulla Painotus korjaa vastauskadon vaikutuksia ja parantaa tietoj tilastollista tarkkuutta Painokertoimet muodostetaan käyttämällä hyväksi kunkin havainnon todnäköisyyttä sisältyä otokse Viime vaiheessa painokertoimet saadaan kalibrointimetelmällä (Calmar) niin, että valittuj taustamuuttuji, hkilön sukupuol, ikäryhmän, koulutusaste ja asuinalue estimoidut reunajakaumat vastaavat koko perusjoukosta saatuja reunajakaumia eli väestöraknetta (koulutusaste lisättiin mukaan tammikuusta 2018 lähti) Painot muodostuvat perusjoukon solufrekvssi ja otosfrekvssi suhtea Piistä tai nolliksi jääneistä solufrekvsseistä ei tarvitse välittää Metelmää voidaan kutsua myös epätäydelliseksi jälkiositukseksi Painoj kalibrointi tehdään automaattisesti yhtä osana tulost käsittelyohjelmia (SAS) Painotuks vaikutus mielialamittareid arvoihin on ylesä vähäin kolmesta syystä: Ensinnäkin tutkimuks otanta-asetelma (SYS) tuottaa itsepainottuvan otoks Toiseksi kato on pysynyt melko tasaisa eri väestöryhmissä, jot se ei ole kovin paljon vinouttanut aineistoa Ja kolmanneksi mielipiteitä koskevi kysymyst ja niistä laskettuj indikaattori korrelaatio on heikko painotuksessa käytettyj muuttuji kanssa Voidaan, että mielipiteet hajoavat suhteellis paljon eri väestöryhmissä Tilastokeskus ei tee kausitasoitusta julkaisemille kuluttaji luottamuks aikasarjoille (vrt Euroopan komissio, kohta 5) 3 Tietoj oikeellisuus ja tarkkuus Mielialamittareid luotettavuud arviointi ei ole yksiselitteistä Kuluttaji odotuksia koskevan informaation merkitys on kuitkin yleisesti tunnustettu, ja kuluttaji mielialamittareita on käytetty pitkään nakoivi talousindikaattori osina ja taloud nustemalleissa 14

15 Kuluttaji luottamusindikaattori on ollut laajasti käytössä Suomessa, kun on haluttu nakoida kuluttaji toimintaa Se on korreloinut vahvasti yksityis kulutuks ja bruttokansantuotte (bkt) muutost kanssa Myös suorat osto-, säästämis- ja lainanottoaikomuksia koskevat kysymykset ovat nakoineet hyvin päätöst toteutumista Kuluttaji työttömyys- ja inflaatio-odotukset ovat olleet varsin osuvia Kuluttaji luottamuksesta (kuluttajabarometrista) on tehty Suomessa muutama luotettavuustutkimus Kari Djerf analysoi tutkimuks alkuvaiheessa (1989 ja 1990) eräid ostoaikomustietoj toimivuutta sekä osuvuutta makrotaloudellist mittareid kanssa Suom Pankissa on selvitetty inflaatio-odotust toimivuutta (Kuisman & Spolander 1995, Pursiain 1999, Kangassalo & Takala 2005) Vuonna 1997 tuotettiin kattava luotettavuusselvitys kymm vuotta toimineesta kuluttajabarometrista Helsingin CIRET-konferssiin (Djerf & Takala) Syksyn 2010 CIRET-konferssiin valmistui jälle paperi kuluttajabarometrista ja s indikaattori osuvuudesta (Kangasniemi, Kangassalo & Takala) Sittemmin Tara Junes (2014) on tehnyt vertailuja kuluttaji luottamuks ja yksityis kulutuks sarjoj välillä Suomessa ja muutamissa muissa EU-maissa Pertti Kangassalo ja Veijo Notkola analysoivat vastauskadon rakte muutosta tiedonkeruutavan vaihtuessa vuonna (CIRET 2000) Myöhemmin tutkittiin laajemminkin metelmämuutoks vaikutuksia kuluttajabarometrin tuloksiin (Kangassalo & Heiskan 2001; ks kohdat 2 ja 6) Vuonna 2013 selvitettiin EU:n komission toimeksiannosta (Task force on quality of BCS data) kaikki EU-maid kuluttajabarometri vastausosuuksia ja näihin vaikuttavia tekijöitä (Junes & Kangassalo) Otantatutkimuksella kerättyihin tietoihin sisältyy aina tilastollista epätarkkuutta, jota kuitkin painotuksella vähnetään (ks edellä kohta 2) 4 Julkaistuj tietoj ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Kuluttaji luottamus -tilaston kuukausitulokset ilmestyvät nopeasti, vain noin viikko haastatteluj päättymis jälke tutkimuskuukaud 27 päivänä (viikonlopun tai pyhän sattuessa seuraavana työpäivänä) Vuodesta 2015 alka on jokais kuukausijulkistuks yhteydessä ollut saatavilla myös suuralueittaisia aikasarjatietoja Myös sukupuol, ikäryhmän ja koulutusaste mukaisia tietokantataulukkoja (aikasarjoja) julkaistaan toukokuusta 2019 lähti Vuote 2014 asti tuotetut maakunnittaiset barometritulokset (aikasarjat) ajettiin neljännesvuosittain kolm kuukaud yhdistetystä aineistosta ja julkaistiin vuosineljännestä seuraavan kuukaud tietoj ohessa Vuod 2018 loppuun asti kerättiin helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa kotitalouksi laiteomistustietoja ja ne julkaistiin aina seuraavan kuukaud julkistuks yhteydessä Kaikki kuluttaji luottamus -tilaston tulokset ovat julkistettaessa tarkistettuja ja lopullisia 5 Tietoj saatavuus ja läpinäkyvyys Kuluttaji luottamus -tilaston tulokset julkaistaan Tilastokeskuks verkkosivuilla (Uusimmat tilastotiedot tai Avainluvut) tiedotteina ja pdf-julkaisuina suomeksi, ruotsiksi ja glanniksi (Tulot ja kulutus -aihealue): 1 Joka kuukausi noin viikko haastatteluj päättymisestä ilmestyvät kuukausitiedote ja -julkaisu sekä tietokantataulukot (StatFin), joissa esitetään koko maata ja luokitellut eri väestöryhmiä ja suuralueita koskevat tiedot aikasarjoina 2 Kuukausittain laaditaan myös taulukkojulkaisu, jossa esitetään yksityiskohtaista tietoa kysymyst vastausjakaumista eri taustamuuttuji mukaan 3 Vuote 2018 saakka julkaistiin maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa laiteomistustietoja ja vuote 2014 asti neljännesvuosittaisia maakunnittaisia tietoja tietokantataulukkoina (aikasarjoja) Kuluttaji luottamus -tilaston tarkat julkaisuajat löytyvät Tilastokeskuks sivuilta Tiedotteid ja julkaisuj lisäksi Tilastokeskuksesta on tilattavissa kuluttaji luottamuks muuta kuvioja taulukkomateriaalia Tilaston aineistoa voidaan myös räätälöidä asiakkaan tarpeid mukaan Tilastokeskuks sivuilta löytyy tilastoon liittyviä artikkeleita ja muita kirjoituksia 15

16 Euroopan komission talous- ja rahoitusyksikkö DG ECFIN julkaisee kuukausittain kaikki EU-maid tulokset kuluttaji luottamuksesta (kausitasoitettuina) DG ECFIN:n sivuilta löytyvät myös eri suhdannetutkimust pitkät aikasarjat, metatiedot ym informaatiota komission survey-ohjelmasta 6 Tietoj vertailukelpoisuus Kuluttaji luottamus -tilaston (kuluttajabarometrin) kysymykset ovat aina olleet suurimmaksi osaksi vertailukelpoiset vastaavi kansainvälist tutkimust kanssa Lokakuussa 1995 kuluttajabarometrin mielipidekysymykset yhdmukaistettiin EU-maid harmonisoidun kuluttajasurveyn (Consumer Survey) 15 kysymyks kanssa (nykyisin 18 EU-kysymystä) Jotkin Suom omat kysymykset ovat olleet mukana samanlaisina tutkimuks alusta, marraskuusta 1987 lähti Kuluttaji luottamus -tilaston sisältö poikkeaa paljon muid tilastoj tiedoista ja käsitteistä eikä valtaosa s tiedoista (subjektiiviset/kvalitatiiviset arviot ja odotukset taloudesta) ole suoraan yhteydessä tai vertailtavissa muihin tilastoihin Kuitkin tutkimuks jo lopetetut laiteyleisyys- ja sijoituskohdekysymykset olivat tietyin varauksin vertailukelpoisia ja täydtäviä suhteessa Tilastokeskuks harvemmin toteutettaviin isoihin haastattelututkimuksiin (mm kulutustutkimus, varallisuustutkimus, väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö) Toisaalta kuluttaji luottamus -tilaston tarkoitus on tarjota väline talouskehityks nakointiin, jot tuloksia ja aikasarjoja vertaillaan aina kansantaloud ym kehitystä kuvaaviin tilastoihin (mm kansantaloud tilinpito, tuotannon suhdannekuvaaja, työvoimatutkimus, kuluttajahintaindeksi, pankkitilastot) Tiedonkeruumetelmi muutoksilla on aina vähintään jonkin verran vaikutusta tilaston vastausjakaumiin Vuod 2000 metelmämuutoks seurauksa tulokset koski kuluttaji arvioita kotitaloutsa rahatilanteesta sekä kestotavaroid ostamis ja säästämis edullisuudesta muuttuivat hieman myönteisemmiksi Myöhemmin perusjoukon laajnuks vuotiailla hkilöillä arvioidaan heiktäne aavistuks kuluttaji luottamusindikaattorin arvoa tammikuusta 2012 alka Merkittävin muutos kuluttaji luottamus -tilaston metelmissä tapahtui toukokuussa 2019 Tällöin siirryttiin yhdistelmätiedonkeruuse (verkkolomake ja puhelinhaastattelut) ja paneeliasetelmaan Lisäksi perusjoukkoa supistettiin vuotiaisiin, painotusta uudistettiin, tietosisältöä kevnettiin huomattavasti ja kaikista kysymyksistä tehtiin hkilökohtaisia eli vain vastaajaa itseään koskevia (aiemmin monet kysymykset olivat koko kotitaloute kohdistuvia) Näillä muutoksilla oli odotetusti kysymyksestä riippu vaihtelevan suuruista yhteisvaikutusta tutkimustuloksiin Helmi-huhtikuussa 2019 toteutetun rinnakkaiskeruun ja vaikutust huolellis analyysin perusteella pystyttiin kuitkin tasokorjaamaan tilaston saldoaikasarjoja taaksepäin tammikuuhun 2018 saakka Näin säilytettiin tilaston tietoj ainakin osittain vertailukelpoisuus ajassa edelle kohtuullis luotettavana 7 Selkeys ja eheys/yhtäisyys Kuluttaji luottamustilasto on ainoa säännöllisesti (kuukausittain) toteutettava kuluttaji mielialoja ja aikomuksia selvittävä tutkimus Suomessa Tutkimus tehdään tärkeimpi kysymystsä osalta täsmälle samanlaisa kaikissa EU-maissa (ks edellä kohdat 5 ja 6) Koska kuluttaji luottamuks päätarkoituksa on kansantaloud ja yksityis kulutuks muutossuunti nakoimin, tutkimus pyritään toteuttamaan metelmisä ja kysymystsä osalta ajassa mahdollisimman muuttumattomana Näin on Suomessakin joitakin poikkeusvaiheita lukuun ottamatta turvattu katkeamattomat kuukausittaiset aikasarjat vuodesta 1995 alka 16

17 Tulot ja kulutus 2019 Lisätietoja Pertti Kangassalo Tuomas Parikka Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma wwwtilastokeskusfi Lähde: Kuluttaji luottamus 2019, kesäkuu Tilastokeskus Asiakaspalaute: wwwtilastokeskusfi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh wwwtilastokeskusfi ISSN = Suom virallin tilasto ISSN X (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh asiakaspalvelupublishing@editafi wwweditapublishingfi

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori Tulot ja kulutus 2016 Kuluttajabarometri 2016, toukokuu Kuluttajien luottamus vahvinta vuoteen Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui toukokuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli toukokuussa 12,5,

Lisätiedot

Kuluttajilla vahva luottamus omaan talouteensa

Kuluttajilla vahva luottamus omaan talouteensa Tulot ja kulutus 2019 Kuluttajabarometri 2019, tammikuu Kuluttajilla vahva luottamus omaan talouteensa Kuluttajien luottamus talouteen pysyttelee hyvällä tasolla. Kuluttajien luottamusindikaattori oli

Lisätiedot

Kuluttajilla vankka rahatilanne eikä pelkoa työttömyydestä

Kuluttajilla vankka rahatilanne eikä pelkoa työttömyydestä Tulot ja kulutus 2018 Kuluttajabarometri 2018, toukokuu Kuluttajilla vankka rahatilanne eikä pelkoa työttömyydestä Kuluttajien luottamusindikaattori oli toukokuussa 24,8, kun se huhtikuussa oli 23,2 ja

Lisätiedot

Kuluttajien mielialat valoisammat kuin koskaan

Kuluttajien mielialat valoisammat kuin koskaan Tulot ja kulutus 2018 Kuluttajabarometri 2018, tammikuu Kuluttajien mielialat valoisammat kuin koskaan Kuluttajien luottamusindikaattori oli tammikuussa 24,2, kun se joulukuussa oli 24,0. Tammikuun lukema

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus vahvistui hieman usko Suomen talouteen hiipuu

Kuluttajien luottamus vahvistui hieman usko Suomen talouteen hiipuu Tulot ja kulutus 2018 Kuluttajabarometri 2018, marraskuu Kuluttajien luottamus vahvistui hieman usko Suomen talouteen hiipuu Kuluttajien luottamus talouteen on kohentunut hieman viime kuusta. Kuluttajien

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus: taulukot

Kuluttajien luottamus: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2019 Kuluttajien luottamus: taulukot 2019, toukokuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajien taloususko vahvinta neljään vuoteen

Kuluttajien taloususko vahvinta neljään vuoteen Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri 2015, toukokuu Kuluttajien taloususko vahvinta neljään vuoteen Kuluttajien luottamus talouteen koheni edelleen toukokuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli

Lisätiedot

Kuluttajien luottamuksen lasku jatkui heinäkuussa

Kuluttajien luottamuksen lasku jatkui heinäkuussa Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri 2015, heinäkuu Kuluttajien luottamuksen lasku jatkui heinäkuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 6,9, kun se kesäkuussa oli 10,8 ja toukokuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus ennallaan marraskuussa

Kuluttajien luottamus ennallaan marraskuussa Tulot ja kulutus 2017 Kuluttajabarometri 2017, marraskuu Kuluttajien luottamus ennallaan marraskuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli marraskuussa 23,0, kun se lokakuussa oli 23,1 ja syyskuussa 23,7.

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus heikkeni edelleen vahvempi kuin vuosi sitten

Kuluttajien luottamus heikkeni edelleen vahvempi kuin vuosi sitten Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri 2015, syyskuu Kuluttajien luottamus heikkeni edelleen vahvempi kuin vuosi sitten Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa 4,2, kun se elokuussa oli 8,3

Lisätiedot

Kuluttajamieliala korkealla ostoaikeita silti niukalti

Kuluttajamieliala korkealla ostoaikeita silti niukalti Tulot ja kulutus 2017 Kuluttajabarometri 2017, helmikuu Kuluttajamieliala korkealla ostoaikeita silti niukalti Kuluttajien luottamus talouteen pysyy ennallaan ja vahvana. Kuluttajien luottamusindikaattori

Lisätiedot

Kuluttajien usko omaan talouteensa heikkeni lokakuussa

Kuluttajien usko omaan talouteensa heikkeni lokakuussa Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri 2015, lokakuu Kuluttajien usko omaan talouteensa heikkeni lokakuussa Kuluttajien luottamus talouteen on edelleen heikentynyt. Kuluttajien luottamusindikaattori

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus pysyttelee hyvällä tasolla

Kuluttajien luottamus pysyttelee hyvällä tasolla Tulot ja kulutus 2016 Kuluttajabarometri 2016, lokakuu Kuluttajien luottamus pysyttelee hyvällä tasolla Kuluttajien luottamusindikaattori oli lokakuussa 15,8, kun se syyskuussa oli 14,4 ja elokuussa 15,7.

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus elpyi vain vähän marraskuussa

Kuluttajien luottamus elpyi vain vähän marraskuussa Tulot ja kulutus 2012 Kuluttajabarometri 2012, marraskuu Kuluttajien luottamus elpyi vain vähän marraskuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli marraskuussa 1,0, kun se oli lokakuussa -1,6 ja syyskuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori Tulot ja kulutus 2013 Kuluttajabarometri 2013, heinäkuu Kuluttajien luottamus heikkeni heinäkuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 5,0, kun se kesäkuussa oli 8,1 ja toukokuussa 5,0. Heinäkuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus heikentynyt - omaan talouteen uskotaan

Kuluttajien luottamus heikentynyt - omaan talouteen uskotaan Tulot ja kulutus 2011 Kuluttajabarometri 2011, toukokuu Kuluttajien luottamus heikentynyt - omaan talouteen uskotaan Kuluttajien luottamusindikaattori oli toukokuussa 15,4, kun se huhtikuussa oli 17,8

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri 2015, joulukuu Kuluttajien mielialat vaisut joulun alla Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni hieman joulukuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli joulukuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus edelleen vahva Suomen talous mietityttää

Kuluttajien luottamus edelleen vahva Suomen talous mietityttää Tulot ja kulutus 2018 Kuluttajabarometri 2018, kesäkuu Kuluttajien luottamus edelleen vahva Suomen talous mietityttää Kuluttajien luottamusindikaattori oli kesäkuussa 23,0, kun se toukokuussa oli 24,8

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus lähes keskimääräistä toukokuussa

Kuluttajien luottamus lähes keskimääräistä toukokuussa Tulot ja kulutus 2012 Kuluttajabarometri 2012, toukokuu Kuluttajien luottamus lähes keskimääräistä toukokuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli toukokuussa 12,0, kun se oli huhtikuussa 10,4 ja maaliskuussa

Lisätiedot

Kuluttajien usko Suomen talouteen yhä heikompi

Kuluttajien usko Suomen talouteen yhä heikompi Tulot ja kulutus 2011 Kuluttajabarometri 2011, heinäkuu Kuluttajien usko Suomen talouteen yhä heikompi Kuluttajien yleinen luottamus talouteen pysyi heinäkuussa ennallaan edelliskuuhun verrattuna. Kuluttajien

Lisätiedot

Kuluttajien luottamuksen lasku hidastui lokakuussa

Kuluttajien luottamuksen lasku hidastui lokakuussa Tulot ja kulutus 2011 Kuluttajabarometri 2011, lokakuu Kuluttajien luottamuksen lasku hidastui lokakuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli lokakuussa 1,3, kun se syyskuussa oli 2,3 ja elokuussa 5,1.

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni edelleen heinäkuussa

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni edelleen heinäkuussa Tulot ja kulutus 2012 Kuluttajabarometri 2012, heinäkuu Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni edelleen heinäkuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa nollassa (0,1), kun se oli kesäkuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus keskimääräisellä tasolla maaliskuussa

Kuluttajien luottamus keskimääräisellä tasolla maaliskuussa Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri 2015, maaliskuu Kuluttajien luottamus keskimääräisellä tasolla maaliskuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli maaliskuussa 11,2, kun se helmikuussa oli 10,6

Lisätiedot

Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta elpymässä

Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta elpymässä Tulot ja kulutus 2012 Kuluttajabarometri 2012, huhtikuu Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta elpymässä Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui hieman huhtikuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus edelleen heikko ja ostoaikeet vaisut

Kuluttajien luottamus edelleen heikko ja ostoaikeet vaisut Tulot ja kulutus 2014 Kuluttajabarometri 2014, marraskuu Kuluttajien luottamus edelleen heikko ja ostoaikeet vaisut Kuluttajien luottamusindikaattori oli marraskuussa 2,6, kun se oli lokakuussa 0,4 ja

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus laskussa, mutta edelleen vahvalla tasolla

Kuluttajien luottamus laskussa, mutta edelleen vahvalla tasolla Tulot ja kulutus 2018 Kuluttajabarometri 2018, syyskuu Kuluttajien luottamus laskussa, mutta edelleen vahvalla tasolla Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa 20,2, kun se elokuussa oli 21,5 ja

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori Tulot ja kulutus 2016 Kuluttajabarometri 2016, joulukuu Kuluttajien luottamus korkealla joulun alla Kuluttajien luottamusindikaattori oli joulukuussa 19,5, kun se marraskuussa oli 17,6 ja lokakuussa 15,8.

Lisätiedot

Talousluottamuksen lievä nousuvire jatkui tammikuussa

Talousluottamuksen lievä nousuvire jatkui tammikuussa Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri 2015, tammikuu Talousluottamuksen lievä nousuvire jatkui tammikuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli tammikuussa 6,0, kun se joulukuussa oli 4,4 ja marraskuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni huhtikuussa

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni huhtikuussa Tulot ja kulutus 2013 Kuluttajabarometri 2013, huhtikuu Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni huhtikuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli huhtikuussa 6,4, kun se maaliskuussa oli 10,2 ja helmikuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus pysyy vahvana oma talous arveluttaa

Kuluttajien luottamus pysyy vahvana oma talous arveluttaa Tulot ja kulutus 2017 Kuluttajabarometri 2017, kesäkuu Kuluttajien luottamus pysyy vahvana oma talous arveluttaa Kuluttajien luottamusindikaattori oli kesäkuussa 23,9, kun se toukokuussa oli 24,1 ja huhtikuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamuksen lievä nousuvire jatkui joulukuussa

Kuluttajien luottamuksen lievä nousuvire jatkui joulukuussa Tulot ja kulutus 2013 Kuluttajabarometri 2013, joulukuu Kuluttajien luottamuksen lievä nousuvire jatkui joulukuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli joulukuussa 7,2, kun se oli marraskuussa 6,4 ja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri: taulukot 2015, joulukuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajat uskovat säästämismahdollisuuksiinsa

Kuluttajat uskovat säästämismahdollisuuksiinsa Tulot ja kulutus 2012 Kuluttajabarometri 2012, joulukuu Kuluttajat uskovat säästämismahdollisuuksiinsa Kuluttajien luottamus talouteen on edelleen vahvistunut hieman. Kuluttajien luottamusindikaattori

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori Tulot ja kulutus 2011 Kuluttajabarometri 2011, kesäkuu Kuluttajien luottamus heikkeni kesäkuussa Kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt edelleen. Kuluttajien luottamusindikaattori oli kesäkuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori Tulot ja kulutus 2011 Kuluttajabarometri 2011, joulukuu Kuluttajien talousluottamus hiipuu Kuluttajien luottamusindikaattori oli joulukuussa 0,4, kun se oli marraskuussa 1,5 ja lokakuussa 1,3. Luottamusindikaattori

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri: taulukot 2015, syyskuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri. Kuluttajien talousluottamus kohentuu hitaasti. 2013, tammikuu

Kuluttajabarometri. Kuluttajien talousluottamus kohentuu hitaasti. 2013, tammikuu Tulot ja kulutus 2013 Kuluttajabarometri 2013, tammikuu Kuluttajien talousluottamus kohentuu hitaasti Kuluttajien luottamusindikaattori oli tammikuussa 4,5, kun se oli joulukuussa 3,5 ja marraskuussa 1,0.

Lisätiedot

Kuluttajilla vankka rahatilanne ja uskoa työllisyyteen kulutusaikeet silti vaisut

Kuluttajilla vankka rahatilanne ja uskoa työllisyyteen kulutusaikeet silti vaisut Tulot ja kulutus 2018 Kuluttajabarometri 2018, joulukuu Kuluttajilla vankka rahatilanne ja uskoa työllisyyteen kulutusaikeet silti vaisut Korjaus 27.12.2018. Liitetaulukko 1 korjattu kokonaan. Kuluttajien

Lisätiedot

Kuluttajien näkemykset maan taloudesta synkkenivät kesäkuussa

Kuluttajien näkemykset maan taloudesta synkkenivät kesäkuussa Tulot ja kulutus 2012 Kuluttajabarometri 2012, kesäkuu Kuluttajien näkemykset maan taloudesta synkkenivät kesäkuussa Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni kesäkuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus vajosi edelleen syyskuussa

Kuluttajien luottamus vajosi edelleen syyskuussa Tulot ja kulutus 2011 Kuluttajabarometri 2011, syyskuu Kuluttajien luottamus vajosi edelleen syyskuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa 2,3, kun se elokuussa oli 5,1 ja heinäkuussa 11,3.

Lisätiedot

Kuluttajien odotukset omasta taloudesta nousussa

Kuluttajien odotukset omasta taloudesta nousussa Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri 2015, huhtikuu Kuluttajien odotukset omasta taloudesta nousussa Kuluttajien luottamus talouteen pysyi huhtikuussa ennallaan. Kuluttajien luottamusindikaattori oli

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2011 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2011, marraskuu 60 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 -60 Kuluttajien luottamusindikaattorin osatekijät

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2013 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2013, huhtikuu 40 Kuluttajien odotukset työttömyydestä ja työttömyysasteen vuosimuutos 2000-2013 Saldoluku

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2012 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2012, huhtikuu 30 25 20 15 10 5 0-5 -10-15 -20-25 -30 Kuluttajien odotukset taloudesta ja kuluttajien

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2014 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2014, joulukuu Kuluttajien odotukset omasta taloudestaan ja yksityisen kulutuksen vuosimuutos 1995-2014

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus kohentui edelleen helmikuussa

Kuluttajien luottamus kohentui edelleen helmikuussa Tulot ja kulutus 2013 Kuluttajabarometri 2013, helmikuu Kuluttajien luottamus kohentui edelleen helmikuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli helmikuussa 9,6, kun se oli tammikuussa 4,5 ja joulukuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori Tulot ja kulutus 2013 Kuluttajabarometri 2013, elokuu Kuluttajien luottamus ennallaan elokuussa Kuluttajien luottamus talouteen on edelleen heikko. Kuluttajien luottamusindikaattori oli elokuussa 5,0 eli

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus ennallaan maaliskuussa

Kuluttajien luottamus ennallaan maaliskuussa Tulot ja kulutus 2012 Kuluttajabarometri 2012, maaliskuu Kuluttajien luottamus ennallaan maaliskuussa Kuluttajien luottamusindikaattori oli maaliskuussa 8,0, kun se oli helmikuussa 8,3 ja tammikuussa 3,4.

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus ennallaan - kuluttaminen ei houkuta

Kuluttajien luottamus ennallaan - kuluttaminen ei houkuta Tulot ja kulutus 2013 Kuluttajabarometri 2013, maaliskuu Kuluttajien luottamus ennallaan kuluttaminen ei houkuta Kuluttajien luottamusindikaattori oli maaliskuussa 10,2, kun se oli helmikuussa 9,6 ja tammikuussa

Lisätiedot

Kuluttajien luottamus kohentunut viime vuodesta

Kuluttajien luottamus kohentunut viime vuodesta Tulot ja kulutus 2016 Kuluttajabarometri 2016, syyskuu Kuluttajien luottamus kohentunut viime vuodesta Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa 14,4, kun se elokuussa oli 15,7 ja heinäkuussa 13,1.

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2019 Kuluttajabarometri: taulukot 2019, huhtikuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2019 Kuluttajabarometri: taulukot 2019, maaliskuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2019 Kuluttajabarometri: taulukot 2019, helmikuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2019 Kuluttajabarometri: taulukot 2019, tammikuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri, kotitalouksien näkemys talouden muutoksista

Kuluttajabarometri, kotitalouksien näkemys talouden muutoksista Tilastokeskus-päivä 3.9.29 Kuluttajabarometri, kotitalouksien näkemys talouden muutoksista yliaktuaari pertti.kangassalo@tilastokeskus.fi p. (9) 1734 3598 Kuluttajabarometri! Puhelinhaastattelututkimus!

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2014 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2014, toukokuu Eri laitteiden ja yhteyksien yleisyys kotitalouksissa toukokuussa 2014 Matkapuhelin Televisio

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori Tulot ja kulutus 2010 Kuluttajabarometri 2010, syyskuu Kuluttajien luottamus vahvinta kautta aikojen Kuluttajien luottamus talouteen nousi syyskuussa vahvemmaksi kuin koskaan aiemmin. Kuluttajien luottamusindikaattori

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2009 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2009, kesäkuu Kulutuksen vähentyminen taantuman vaikutuksesta eri sosioekonomisissa ryhmissä, kesäkuu

Lisätiedot

Kuluttajien mielialat ja kulutuksen muutokset-seminaari Helsinki 26.11.2009 UUSIMAALAINEN KULUTTAJANA

Kuluttajien mielialat ja kulutuksen muutokset-seminaari Helsinki 26.11.2009 UUSIMAALAINEN KULUTTAJANA Kuluttajien mielialat ja kulutuksen muutokset-seminaari Helsinki 26.11.9 UUSIMAALAINEN KULUTTAJANA 26.11.9 Kuluttajabarometri Puhelinhaastattelututkimus Kuluttajien taloudelliset mielialat, odotukset ja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri: taulukot 2015, heinäkuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajien usko yleiseen talouteen heikentynyt

Kuluttajien usko yleiseen talouteen heikentynyt Tulot ja kulutus 2011 Kuluttajabarometri 2011, maaliskuu Kuluttajien usko yleiseen talouteen heikentynyt Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni hieman maaliskuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori Tulot ja kulutus 2011 Kuluttajabarometri 2011, helmikuu Kuluttajat hyvin luottavaisia helmikuussa Kuluttajien luottamus talouteen nousi helmikuussa takaisin viime syksyn korkealle tasolle. Kuluttajien

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2011 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2011, syyskuu Kuluttajien luottamusindikaattori ja BKT:n vuosimuutos neljännesvuosittain 1995-2011 24

Lisätiedot

Kuluttajien usko Suomen talouteen romahti joulukuussa

Kuluttajien usko Suomen talouteen romahti joulukuussa Tulot ja kulutus 2010 Kuluttajabarometri 2010, joulukuu Kuluttajien usko Suomen talouteen romahti joulukuussa Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni joulukuussa suunnilleen samalle tasolle kuin vuotta

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2013 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2013, syyskuu Kuluttajien arviot ajankohdan otollisuudesta säästämiselle, lainanotolle ja kestotavaroiden

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2012 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2012, maaliskuu 10 5 0 Kuluttajien luottamusindikaattori: EU ja euroalue 1/2000-3/2012* EU-27 Euroalue

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2.3.2011

Kaupan näkymät 2.3.2011 Kaupan näkymät 2.3.2011 Kuluttajabarometri: Miltä kuluttajien ostoaikomukset näyttävät? Pellervo Marja-aho suunnittelija pellervo.marja-aho@tilastokeskus.fi p. (09) 1734 3349 Mikä on kuluttajabarometri?

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2015 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2015, helmikuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2015 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2015, kesäkuu Helsinki 30.6.2015.5.2012.5.2012 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2015 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2015, maaliskuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten

Lisätiedot

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Rakentaminen 2017 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2016 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vähintään

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2013 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2013, maaliskuu 20 10 0-10 -20-30 -40-50 -60-70 -80 Kuluttajien luottamusindikaattorin osatekijät EU:ssa

Lisätiedot

Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa

Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa Rakentaminen 2014 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2014 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2014, 3. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä Vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2017 Kuluttajabarometri: taulukot 2017, maaliskuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015 Rakentaminen 2016 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2015 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vähintään

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2014 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2014, elokuu 60 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 -60 Kuluttajien luottamusindikaattorin osatekijät

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2013 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2013, heinäkuu 60 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 -60 Kuluttajien luottamusindikaattorin osatekijät

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2018 Kuluttajabarometri: taulukot 2018, toukokuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009

Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Rahoitus ja vakuutus 2010 Rahoitusleasing 2009 Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,9 miljardia euroa

Lisätiedot

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2012 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2012, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen maa-aineskuljetukset vähenivät, muut kuljetukset lisääntyivät huhti kesäkuussa 2012 Kuorma-autoilla kotimaan

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2013 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2013, 2. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni vuoden 2013 toisella neljänneksellä Vuoden 2013 toisella neljänneksellä kuorma-autoilla

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2016 Kuluttajabarometri: taulukot 2016, maaliskuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010

Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa

Lisätiedot

Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017

Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017 Rakentaminen 2018 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2017 Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan vähintään

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2009 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2009, helmikuu Taantuma vaikuttanut omaan talouteen yleensä toistaiseksi - kotitalouksien arvio, helmikuu

Lisätiedot

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun

Lisätiedot

Tuotannon suhdannekuvaaja

Tuotannon suhdannekuvaaja Kansantalous 2016 Tuotannon suhdannekuvaaja 2015, joulukuu Kausitasoitettu tuotanto laski joulukuussa, vuodentakaisesta kasvua Kausitasoitettu tuotanto laski joulukuussa prosenttia edelliskuukaudesta.

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2014 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2014, tammikuu 10 5 0 Kuluttajien luottamusindikaattori: EU ja euroalue 1/2000-1/2014* EU-28 Euroalue

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2013 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2013, elokuu 10 5 0 Kuluttajien luottamusindikaattori: EU ja euroalue 1/2000-8/2013* EU-28 Euroalue

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2013 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2013, marraskuu 40 Kuluttajien odotukset työttömyydestä ja työttömyysasteen vuosimuutos 2000-2013 Saldoluku

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2014 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2014, lokakuu -50-40 -30-20 -10-0 10 20 Kuluttajien odotukset työttömyydestä ja työttömyysasteen vuosimuutos

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2013 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2013, joulukuu Kuluttajien luottamusindikaattori ja BKT:n vuosimuutos neljännesvuosittain 1995-2013

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2013 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2013, helmikuu Eri laitteiden ja yhteyksien yleisyys kotitalouksissa helmikuussa 2013 Matkapuhelin Televisio

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2012 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2012, kesäkuu Kuluttajien luottamusindikaattori ja sen osatekijät 1/2000-6/2012 100 80 60 40 20 0-20

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2012 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2012, helmikuu Eri laitteiden ja yhteyksien yleisyys kotitalouksissa helmikuussa 2012 Matkapuhelin Televisio

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2018 Kuluttajabarometri: taulukot 2018, marraskuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2018 Kuluttajabarometri: taulukot 2018, lokakuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2014 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2014, maaliskuu Suunnitellut ensisijaiset rahoitusmuodot asunnon ostoaikeissa, maaliskuu 2014 ja 2004

Lisätiedot