JULKILAUSUMA 1 /

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JULKILAUSUMA 1 / 5 8.5.2011"

Transkriptio

1 JULKILAUSUMA 1 / Työ- ja elinkeinoministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Valtionvarainministeriö Aluehallintovirastot Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet VSV ry on huolissaan Suomen alueellisen sivistyshallinnon tehtävien tulevaisuudesta ja asiantuntijuuden säilymisestä sekä peruspalvelujen ja alueellisen tasa-arvon valtakunnallisesta toteutumisesta ALKUhankkeen toteuttamisen jälkeen. Tehtävien hoitaminen ja asiantuntijoiden työskentely on vaikeutunut sekä aluehallintovirastoissa että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa, joista ELYissä tilanne on erityisen huolestuttava. Koko sivistyksen aluehallinnon toimintaedellytykset heikentyivät merkittävästi aluehallintouudistuksen yhteydessä. Julkilausuman keskeinen sisältö: Osaaminen, koulutus ja sivistys ovat Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kulmakiviä. Aluehallinto on keskushallinnon käsivarret, joiden tulee olla kunnossa ja vahvat. Valtion alueellinen sivistyshallinto pirstaloitui aluehallintouudistuksessa viidestä reilusti yli 20:een organisaatioon, jotka toimivat epätarkoituksenmukaisella tehtäväjaolla ja moninaisella aluejaolla Sivistys, ja sivistysasioista huolehtiminen, ei aluehallinnon näkökulmasta ole kenenkään kokonaisotteessa. Opetushallinnon päämäärätietoinen kehittämisote (verkostoparadigma) on vaarassa tukahtua AVIeissa, kun ne pyrkivät profiloitumaan valvontavirastoksi hyvin kapealla toimintatavalla (byrokratiaparadigma). ELY-keskuksissa koulutusasioissa lähdetään yksioikoisesti liikkeelle elinkeino- ja työvoimanäkökulmasta, ei sivistysnäkökulmasta. Alueellisen sivistyshallinnon mureneminen jatkuu erityisesti ELY-keskuksissa. Alueellinen sivistyshallinto tulisi pikaisesti nyt koota ja yhtenäistää, jotta se voi tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti toteuttaa sille annetut tehtävät. Oli virhe perustaa kaksi valtion aluehallinto-organisaatiota, 6 AVIa ja 15 ELY-keskusta. Uudistus olisi heti pitänyt viedä loppuun asti ALKU-ideologian päätavoitteita myötäillen: kaikki valtion aluehallinnon tehtävät tulee koota yhden (1) viraston alle. Suomen alueita palvelisi tällöin tehokkaasti, vaikuttavasti ja kattavasti viisi tai kuusi valtion aluehallinto-organisaatiota, nykyisen 21 organisaation sijaan. Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet ry Statstjänstemännen inom den regionala bildningsförvaltningen SRB rf c/o Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL Tampere Y-tunnus Puheenjohtaja Kari Lehtola kari.lehtola@avi.fi, p Sihteeri Sirkka Puttonen sirkka.puttonen@avi.fi, p

2 2 / 5 1. Valtion alueellinen sivistyshallinto pirstaloitui aluehallintouudistuksessa viidestä reilusti yli 20:een organisaatioon, jotka toimivat epätarkoituksenmukaisella tehtäväjaolla ja moninaisella aluejaolla. Sivistyshallinnon tehtävien rakenne ja asema aluehallinnossa muuttuivat merkittävästi, kun aiemmin viidessä lääninhallituksessa hoidetut opetus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimien tehtävät jaettiin kuuteen aluehallintovirastoon sekä osittain kuuteen ja osittain 15 elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukseen, sekä tämän lisäksi maakuntien liittoihin. Sivistystehtäviä tekevien aluehallinto-organisaatioiden määrä moninkertaistui aluehallintouudistuksessa, ja vastoin uudistuksen kokonaistavoitetta opetus- ja kulttuuriministeriön alaisten tehtävien hoito pirstaloitui. Organisaatiot toimivat vaihtelevilla alueellisilla ja maakunnallisilla toimialueilla, mikä hankaloittaa tehtävien hoitamista. Sidosryhmät ja aluehallinnon asiakkaat ovat voimakkaasti viestittäneet, että sivistystoimen palveluita uusissa organisaatioissa on vaikea löytää, eivätkä ne palvele entisellä tehokkuudella seudullisia ja kunnallisia toimijoita. Aluehallinnon uudistuksessa yleissivistävää koulutusta hoitaneet viranhaltijat sijoitettiin pääosin aluehallintovirastoihin. Ammatillisen sekä aikuiskoulutuksen, oppilaitosrakentamisen, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntatoimen sekä ESR-hankkeiden asiantuntijat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin. Lisäksi maakuntien liittoihin siirrettiin sivistyksen EAKR-investointihankkeita ja koulutuksen ennakointitehtäviä hoitaneita henkilöitä. Organisaatiojako ei palvele tehtävien luonnetta. Aluehallintovirasto pyrkii profiloitumaan valvontavirastoksi hyvin kapealla toimintatavalla. Opetushallinnon rakenteita on kehitetty jo kauan sitten niin, että hallinto päämäärätietoisen kehittämisotteen, mm. opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen kautta pystyy pitämään jälkikäteisvalvonnan paremmin aisoissa. Opetustoimen kannalta monien keskeisten tehtävien istuttaminen tähän hallintokulttuuriin on haastavaa. ELY-keskus puolestaan myös koulutuksessa lähtee liikkeelle ennemmin työllisyys- kuin sivistysnäkökulmasta. Sekä aluehallintovirastot että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ovat lisäksi saaneet aluehallintouudistuksen yhteydessä opetus- ja kulttuuriministeriöltä uusia tehtäviä, vaikka resurssit samalla ovat vähentyneet. Tehtävien hajottamisen myötä asiantuntijavirkamiesten joukko hajaantuikin löyhäksi verkostoksi ympäri maata. Pienen viranhaltijajoukon määrä on uudistuksen myötä entisestään vähentynyt, sillä virkoja on jätetty täyttämättä, ja jäljelle jääneitä on siirretty toisten toimialojen tehtäviin. Asiantuntijoiden henkilökohtainen ammatillinen osaaminen ja alueellinen tuntemus yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen, oppilaitosrakentamisen sekä nuoriso-, kirjasto- ja liikuntatoimen toiminnasta alueilla on vaarantunut. Tällä hetkellä alueviranomaisten yhteistyö perustuu ainoastaan yksittäisten asiantuntijoiden omaehtoiselle keskinäiselle verkottumiselle ja henkilökohtaiselle aktiivisuudelle. Kokonaisnäkemys alueellisesta sivistyshallinnosta ja sen tulevaisuudesta puuttuu. Sivistys Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kulmakivi ei aluehallinnon näkökulmasta ole kenenkään kokonaisotteessa. 2. Alueellisen sivistyshallinnon mureneminen jatkuu erityisesti ELY-keskuksissa ELY-keskuksissa sivistyshallinnon tilannetta uhkaa nyt ns. siirtymäkausi, joka on päättymässä vuoden 2013 alusta lukien. Painavana huolen aiheena on kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen

3 3 / 5 sekä oppilaitosrakentamisen tehtävien järjestelyt ja henkilöstön työpaikkojen sijoittumiset tämän siirtymäkauden jälkeen eräissä ELY-keskuksissa. Ajankohtaiseksi ongelmaksi on noussut Uudenmaan ELY-keskuksen johdon aikomus siirtää Hämeenlinnassa ja Kouvolassa työskentelevä kulttuuriyksikön henkilöstö (13 henkilöä) Helsinkiin vuoden 2013 alusta lukien. Perusteena siirrolle esitetään lähinnä ELY-asetusta (910/2009), jonka mukaan Uudenmaan ELY-keskuksen toimipaikka on Helsingissä, ja lakia valtion aluehallinnon uudistamista koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (903/2009), jonka mukaan mm. lääninhallituksen toimipaikka voidaan säilyttää ELY-keskuksen toimipaikkana enintään kolmen vuoden ajan lain voimantulosta. Kun ELY-keskuksia syksyllä 2009 perustettiin ja niiden tehtäviä valmisteltiin, Uudenmaan ELYn Hämeenlinnassa ja Kouvolassa työskentelevien henkilöiden kanssa sovittiin henkilökohtaisissa muutoskeskusteluissa, että työt säilyvät nykyisillä paikkakunnilla siirtymäkauden jälkeen. Uudenmaan ELY-keskukseen siirrettäväksi aiottuja tehtäviä hoidetaan laajennetulla toimialueella, johon kuuluvat myös Hämeen ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueet. Toimialue vastaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialuetta. Tilanne on näissä ELYkeskuksen opetus-, nuoriso-, liikunta- ja kirjastotoimen tehtävissä sama koko maassa. Herää jälleen kysymys, miksi nämä tehtävät sijoitettiin ELY-keskusten yhteyteen vastoin sivistysvaliokunnan (8/2009) ja sen kuulemien asiantuntijoiden selkeää kantaa. Sivistysvaliokunta piti aluehallinnon uudistamisesityksen epäkohtana erityisesti sitä, että kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen tehtävät oli sijoitettu epätarkoituksenmukaisesti eri viranomaisille ja painotti tarvetta tehtävien hoitamiseen kokonaisuutena lasten ja nuorten edun mukaisesti. Hallintovaliokunta totesi silloin mietinnössään (13/2009), että nämä tehtävät ovat perusluonteeltaan osaksi yhdenvertaisuustehtäviä (AVI) ja osaksi alueellisia kehittämistehtäviä (ELY). Uudistuksen jälkeinen toiminta on osoittanut, että sivistysvaliokunnan ja asiantuntijoiden esitys olisi tullut paremmin ottaa huomioon. Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen tehtävät ovat edelleen suoraan aluehallintovirastojen tehtäviin verrattavia ja niiden kanssa yhteistyössä hoidettavia. On otettava myös huomioon, että aluehallintovirastojen tehtävistä ei ole syytä sulkea pois kehittämistehtäviä, jotka sisältyvät luonnollisena osana kehittyneeseen hallintoon. ELY-keskusten muodollinen siirtymäkausi asetettiin vuoden 2012 loppuun. Siirtymäkauden aikaa tulisi käyttää tehtävien järjestelyihin tulevaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla (hallintovaliokunta 13/2009). Tehtävien järjestelyjä kyllä jo toteutetaan, mutta järjestelyjen suunnitelmallisuus on puutteellista ja jättää ainakin sivistyshallinnon tehtävien sisällön ja tarkoituksen huomiotta. ELY-keskuksissa hoidettavien sivistyshallinnon tehtävien sijoittumista siirtymäajan jälkeen muualle kuin vastuu-elyn toimipaikkaan ei ole myöskään säädetty ja ohjeistettu missään selkeästi. Alueellisessa sivistyshallinnossa on kyse hyvin ohuesta organisaatiosta tehtävien laajuuteen nähden esimerkiksi ELY-keskusten kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen tehtävissä on koko maassa 52 henkilöä joten tehtävät vaarantuvat erittäin helposti. Viimeistään nyt tulee avata silmät ja kysyä, mitä Suomen sivistyshallinnolle on tapahtumassa? Samalla tulee varmistaa, että toimitaan sopimusten mukaan. Henkilöstö on hallinnossakin tärkein voimavara. Sivistyshallinnon henkilöstö on myös hyvin motivoitunut YT-lakiin perustuvaan kehittämiskumppanuuteen. Sen avulla voidaan yhdessä työnantajien kanssa saavuttaa parhaat mahdolliset ratkaisut.

4 4 / 5 Uudenmaan ELY-keskuksen tilanne on malliesimerkki siitä, että aluehallintouudistus on edelleen kuin myrskyssä tempoileva laiva. Henkilöstön siirtoaikeet eivät vastaa valtiotyönantajan käsitystä verkottuneen työnteon mahdollisuuksista. Myöskään tehtävien sisältöjä ja tarkoituksia ei tarkastella tarpeeksi. Lisäksi ELY-keskusten ja henkilöstön välisessä käytännön yhteistoiminnassa on suuria puutteita. Asiakaspalvelu ja alueellinen tasa-arvo asetetaan kyseenalaisiksi, ja toisessa vaakakupissa on pääasiallisesti muutaman yksittäisen neliömetrin vuokratilojen säästöt, jotka nekin tulisi hankkia kalliimmalta alueelta. Suurimpana vaarana on tehtävien asiantuntemuksen katoaminen. Tilanne muistuttaa leikkaa-liimaa tilannetta leikataan täältä ja liimataan tuonne tai erästä kuuluisaa tilkkupeittoa, jota leikataan toisesta päästä ja jatketaan toisesta. Lopputuloksen merkitys sivistyksen aluehallinnon tai viranomaisten rakenteen kannalta on kyseenalainen. 3. Miten alueellista sivistyshallintoa tulisi kehittää? Nyt on korkea aika puuttua sivistyshallinnon tilanteeseen ELY-keskuksissa ja alueilla. Päättäjien tulee kyetä näkemään alueellisen sivistyshallinnon merkitys ja nykytilanteen mahdottomuus. Osaaminen, koulutus ja sivistys ovat Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kulmakiviä. Alueellinen sivistyshallinto on ainoa koeteltu tapa, jolla keskushallinto voi saada kokonaiskuvan sivistyksen tilasta alueilla. Vähintään yhtä tärkeää on aluehallinnon toimiminen keskushallinnon käsivarsina. Niiden tulisi olla kunnossa ja vahvat. Nämä tulokulmat konkretisoituvat alueellisen sivistyshallinnon toimissa, kuten informaatioohjauksessa, täydennyskoulutuksessa, valitusten ja kanteluiden käsittelemisessä, peruspalveluiden arvioinnissa, oppilaitosrakentamisessa, opetus-, nuoriso-, kulttuuri- ja kirjastotoimen rahoituksessa, taiteen ja kulttuurin tehtävissä sekä muussa opetus- ja kulttuuriministeriön alaisessa aluekehittämisessä. Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet (VSV) ry:n näkemyksen mukaan on korkea aika tarttua asiaan tiukalla otteella, ja ainakin pysäyttää tilanteen hajoaminen ja heikkeneminen. VSV ehdottaa kaksiportaista menettelyä: 1. porras: Nykytilanteen heikkenemisen pysäyttäminen Sivistyshallinnon virkojen uudelleenjärjestelyt Sivistyshallinnon virkojen uudelleenjärjestelyihin nykyisissä yli 20 viranomaisessa tulee suhtautua erittäin varoen. Tämä koskee erityisesti henkilöstön siirtoja. Asia tulee hyvin harkiten ohjeistaa valtakunnallisesti, ja työnantajan tulee toimia tehtyjen sopimusten mukaan. Mikäli henkilöstö ei siirry töiden mukana toiselle työssäkäyntialueelle, toimialojen asiantuntemus on vaarassa kadota. Ohjauksen yhteensovittaminen ja yhteinen tahtotila Monialaisissa aluehallinnon virastoissa yhteistä, monialaista strategista ohjausta tulee kehittää ja samalla huolehtia strategisen ohjauksen yhteensovittamisesta talousohjauksen kanssa. Toiminnallisen ohjauksen tulee sitten entistä paremmin perustua strategisen

5 5 / 5 ohjauksen tuottamaan yhteiseen tahtotilaan. Sivistyshallinnon osalta ohjauksessa tulee ottaa huomioon tehtävien erot verrattuna työ- ja elinkeinohallintoon. Osaa tehtävistä on vaikeaa ja epätarkoituksenmukaista saattaa tiiviiksi rakenteeksi toisen hallinnonalan kanssa. Yhteistyö on tällöin tarkoituksenmukaista jättää aktiivisen vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen varaan. Osa sivistyshallinnon tehtävistä puolestaan taipuu tiiviimpään organisointiin TEM:n alaisen hallinnon kanssa. Tällöin sivistyshallinnon asiantuntijat pitää saada mahdollisimman pian keskusteluun ja valmisteluun mukaan. 2. porras: Alueellisen sivistyshallinnon kokoaminen Aluehallintouudistuksen ideologia tulee kiireellisesti ulottaa myös sivistyshallintoon. Uudistuksen tavoitteina oli selkeyttää valtion aluehallinnon rooleja, tehtäviä, ohjausta ja aluejakoja sekä parantaa aluehallinnon kansalais- ja asiakaslähtöisyyttä, tuloksellisuutta ja tehokkuutta. Alueellisessa sivistyshallinnossa kävi valitettavasti toisin: hyvin moni asia heikkeni uudistuksen yhteydessä ja pirstaloituminen näyttää huolestuttavasti lisääntyvän. Valtakunnallisten sivistysarvojen toteutumisen ja tasa-arvoisen hallinnon kannalta tärkeintä ja kiireellisintä onkin alueellisen sivistyshallinnon määrätietoinen ja valtakunnallisesti yhtenäisesti toteutettu kokoaminen, jotta se voi tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti toteuttaa sille annetut tehtävät. Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet ry on koko ajan ollut voimakkaasti sitä mieltä, että oli virhe samalla turha ja resursseja haaskaava välivaihe perustaa kaksi (2) valtion aluehallinto-organisaatiota, 6 AVIa ja 15 ELY-keskusta. Ainut tarkoituksenmukaisella tavalla synergiat yhdistävä ja verkostoparadigman mukaisen toiminnan mahdollistava aluehallintomalli olisi yhden (1) organisaation malli. Kaikki valtion aluehallinnon tehtävät tulee koota yhden viraston alle. Suomen alueita palvelisi tällöin tehokkaasti, vaikuttavasti ja kattavasti 5 6 valtion aluehallinto-organisaatiota, nykyisen 21 organisaation sijaan. Helsingissä Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet (VSV) ry:n hallitus Kari Lehtola Matti Kangasoja puheenjohtaja varapuheenjohtaja kari.lehtola@avi.fi matti.kangasoja@avi.fi puh puh TIEDOKSI Maakuntaliitot OPH Eduskuntapuolueet Akava ja OAJ Valtioneuvosto AE LISÄTIETOA VSV ry toi edellisen kerran julki aluehallintoa koskevan huolensa Tämäkin julkilausuma on luettavissa järjestön nettisivuilla

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen kannalta Ylijohtaja ELY-keskusten tehtävät pääosin itsehallintoalueille ELY-keskukset kannattavat ELY-keskusten, maakunnan liittojen ja TE-toimistojen

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset

Lisätiedot

Suomen sivistyksen aluehallinnon tila ja sen välttämättömät kehittämistarpeet

Suomen sivistyksen aluehallinnon tila ja sen välttämättömät kehittämistarpeet 1 Suomen sivistyksen aluehallinnon tila ja sen välttämättömät kehittämistarpeet Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet VSV ry Kevätseminaari, Akavatalo, Helsinki 7.4.2011 Seminaarin aineisto

Lisätiedot

ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta

ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta Kuulemistilaisuus 13.1.2016. Valtiovarainministeriö. ELY-keskusten ylijohtajat Elinkeinot, työllisyys ja osaaminen -tehtävät 1/2

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 22.2.2016 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus edistää Yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria Liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ylijohtaja Terttu Savolainen 13.10.2016 Uusi julkisen hallinnon työnjako maakuntauudistuksen myötä 2 Mikä muuttuu julkisen hallinnon

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Lääninhallituksen kuulumisia

Lääninhallituksen kuulumisia Lääninhallituksen kuulumisia Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 8.10.2009 Heli Kajava Ylitarkastaja Aluehallintouudistus (Alku-hanke)

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote uudistus ja sen toimeenpano Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote-uudistuksen toimeenpanon organisaatio 1.10.2014 1.3.2017 Lakijaos Talous &omaisuusjaos

Lisätiedot

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 2 Maakuntauudistus OKM:n hallinnonalan näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ei maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti

Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti Kuntamarkkinat 9.9.2015 Hallitusneuvos, yksikön päällikkö Tarja Hyvönen, valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto

Lisätiedot

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa Leena Gunnar Ylijohtaja, KASELY 1 ELYjen toiminta-ajatus (ELY-laki) Elinkeino-,

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Neuvottelutulos 5.4.2016 HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Hallitus on sopinut perustuslaissa 121 :n 4 momentissa tarkoitetuille itsehallintoalueille -maakunnille - osoitettavista

Lisätiedot

Kirjastotoimen valtion aluehallinto

Kirjastotoimen valtion aluehallinto Kirjastotoimen valtion aluehallinto Merja Kummala-Mustonen 12.9.2019 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri 16.9.2019 1 https://www.wevideo.com/view/1438332354 PSAVI, Erkki Kantola, Ympäristölupavastuualue

Lisätiedot

Virastoselvityshankkeen johtopäätökset ja ehdotukset. Esitys tulosohjausverkoston tapaamisessa Timo Moilanen (VM/KAO/ROY)

Virastoselvityshankkeen johtopäätökset ja ehdotukset. Esitys tulosohjausverkoston tapaamisessa Timo Moilanen (VM/KAO/ROY) Virastoselvityshankkeen johtopäätökset ja ehdotukset Esitys tulosohjausverkoston tapaamisessa Timo Moilanen (VM/KAO/ROY) Esityksen sisältö VIRSU-hankkeen tausta ja tavoitteet Keskushallintoa koskevat kehittämisperiaatteet

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kaakkois-Suomen ELY-keskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Gunnar 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 30.3.2017 Margit Päätalo Johtaja, PohjoisSuomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pohjois-Savon liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Miettinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Lempinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät Lapin sivistysjohtajien syyspäivät - AVI nyt ja tulevaisuudessa Lapin AVI 31.8.2016 1 Hallituksen reformi; kunta, maakunta, valtio Kunnalla on edelleen vastuu osaamisen ja sivistyksen edistämisestä, terveyden

Lisätiedot

ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE. Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti

ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE. Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti ALUEHALLINNON UUDISTAMISHANKE Aluehallinnon aluejakotyöryhmän väliraportti 18.6.2008 Sisällysluettelo Työryhmän tausta ja tehtävät... 2 Aluejakotyöryhmän työskentely... 3 Valtion aluejaotuksissa huomioon

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Yhteinen savotta, yhteinen strategia

Yhteinen savotta, yhteinen strategia Yhteinen savotta, yhteinen strategia AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan 2016-2019 valmistelu Aluetilaisuudet Rovaniemi, Helsinki, Seinäjoki ja Mikkeli Anu Nousiainen ja Marja-Riitta Pihlman

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan.

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan. Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan. Aluehallintovirastot edistävät keskushallinnon valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden toteutumista sekä alueellista

Lisätiedot

Tervetuloa Lapin aluehallintovirastoon!

Tervetuloa Lapin aluehallintovirastoon! Tervetuloa Lapin aluehallintovirastoon! Lapin Nuorisofoorumi 2/2014 12.4.2014 Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Kaisa Ainasoja Lyhyt katsaus valtion aluehallinnon historiaan valtion aluehallinnon katsotaan

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

Maakuntaja sote-uudistus

Maakuntaja sote-uudistus Maakuntaja sote-uudistus Tiedotustilaisuus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä 2017: Uudistus on välttämätön, kiireellinen

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto 1 Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen, monialaiseen virastoon. Viraston toimialat ovat varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus 7.11.2015 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sote- ja aluehallintouudistus Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan.

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan. Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan. Aluehallintovirastot edistävät keskushallinnon valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden toteutumista sekä alueellista

Lisätiedot

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Sibelius talo, Lahti Maakuntajohtaja Juho Savo 19.4.2012 Johdantona aiheeseen: Kadonnutta kansanvaltaa etsimässä Maakunta 2020 Sitran ja maakuntajohtajien

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

1(3) ELY-KESKUSTEN SÄÄDÖSKARTOITUS Missä säädöksen pykälissä ELY-keskus mainitaan ja mikä on ELYkeskuksen kyseisen säännöksen mukainen tehtävä (esim. lupa- tai valvontatehtävä, lausunnon antaja)? Jos ELYkeskuksten

Lisätiedot

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arvioinnista Vauhtia kulttuuriin! 12.1.2012, Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arviointi Peruspalveluiden arviointi on aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 :n 2

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali-

Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali- Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys 26.1.2016 valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta Selvityksen lähtökohdat

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson 5.5.2015

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson 5.5.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Kunta- ja aluehallinto-osasto Finanssineuvos Teemu Eriksson 5.5.2015 IITIN KUNNAN MAAKUNNANVAIHTOESITYKSEN HYLKÄÄMINEN (VM/2013/00.01.01.00/2011) Iitin kunnan esitys Maakuntajakolaki

Lisätiedot

6.9.2013 Marina Palace. aluehallintovirastosta

6.9.2013 Marina Palace. aluehallintovirastosta 6.9.2013 Marina Palace Ajankohtaista Lounais-Suomen aluehallintovirastosta Johtaja Mikael Luukanen 6.9.2013 1 Valtion aluehallinto Aluehallintovirastot 6 kpl Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. 1 Ohjaavat ministeriöt Aluehallintovirastot (6) Henkilöstöä noin 1 228 (31.12.2016) Strateginen ohjaus Toiminnallinen

Lisätiedot

Uusi aluehallinto Satakunnassa -seminaari

Uusi aluehallinto Satakunnassa -seminaari Uusi aluehallinto Satakunnassa -seminaari 13.4.2010 Pori Lounais-Suomen aluehallintovirasto, ylijohtaja Rauno Saari 12.4.2010 1 Aluehallinnon uudistus Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010 Kaksi uutta

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Lapin maakunta- ja soteuudistuksen viestintäryhmälle

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Lapin maakunta- ja soteuudistuksen viestintäryhmälle Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Lapin maakunta ja soteuudistuksen viestintäryhmälle 12.10.2017 1 12.10.2017 Etunimi Sukunimi Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä

Lisätiedot

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet

Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Julkisen hallinnon rakenne ja työnjako muuttuu olennaisesti. Valtionhallinnon jako keskus, alue ja paikallishallintoon päättyy. Lapin aluehallintovirasto, johtaja

Lisätiedot

Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa haja-ajatuksia. Hankkeen loppuseminaari, Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa haja-ajatuksia. Hankkeen loppuseminaari, Varatoimitusjohtaja Timo Reina Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa haja-ajatuksia Hankkeen loppuseminaari, 20.9.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Yleistä Eurooppalainen tai pohjoismainenkaan vertailu ei ole helppoa. Näissä

Lisätiedot

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin kuulemistilaisuus 13.1.2016 TEM:in näkemys 18.12.2016 (1) ELY-keskusten, TE-toimistojen ja maakuntien liittojen

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.

Lisätiedot

Hallinnonrajat ylittävä kokonaistarkastelu

Hallinnonrajat ylittävä kokonaistarkastelu Selvitys LVM/2252/02/2015 Valtiovarainministeriö 18.12.2015 VM118:00/2015 Aluehallintouudistuksen valmistelu ja taustaselvitys Kukin ministeriö laatii mahdollisimman yhteisestä näkökulmasta hallituksen

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

Sidosryhmätapaaminen Itä-Suomen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015. Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Sidosryhmätapaaminen Itä-Suomen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015. Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015 Elli Aaltonen ylijohtaja aluehallintovirasto 16.9.2015 1 Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa 16.9.2015 OHJELMA: 9.00 Tervetuloa ja

Lisätiedot

ALUEHALLINTO UUDISTUU. Invalidiliiton järjestöpäivät 31.1-1.2.2009 Kehittämisjohtaja Marko Puttonen

ALUEHALLINTO UUDISTUU. Invalidiliiton järjestöpäivät 31.1-1.2.2009 Kehittämisjohtaja Marko Puttonen ALUEHALLINTO UUDISTUU Invalidiliiton järjestöpäivät 31.1-1.2.2009 Kehittämisjohtaja Marko Puttonen Aluehallinnon uudistamishanke Tavoitteena on kansalais- ja asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

1 / 8. Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet ry. Puheenjohtajan syyskirje (2/2012) 28.10.2012

1 / 8. Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet ry. Puheenjohtajan syyskirje (2/2012) 28.10.2012 1 / 8 Valtion alueellisen sivistyshallinnon virkamiehet ry Puheenjohtajan syyskirje (2/2012) 28.10.2012 Lämmin tervehdys Sinulle, Arvoisa VSV:n jäsen, näin kunnallisvaalien aattona sinivalkoisten lippujen

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Valviran asiantuntijasymposium Ylijohtaja Sirkka Jakonen

Kommenttipuheenvuoro. Valviran asiantuntijasymposium Ylijohtaja Sirkka Jakonen Kommenttipuheenvuoro Valviran asiantuntijasymposium 8.2.2017 Ylijohtaja Sirkka Jakonen 1 1.3.2015 alkaen Strateginen ohjaus, tavoitteet ja resurssit Toiminnallinen ohjaus Strategisen ohjauksen yhteistyö

Lisätiedot

LAUSUNTO Asia: Valtioneuvoston selonteko Eduskunnalle aluehallintouudistuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta VNS 1/2013 vp

LAUSUNTO Asia: Valtioneuvoston selonteko Eduskunnalle aluehallintouudistuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta VNS 1/2013 vp LAUSUNTO 13.3.2013 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Viite: Kutsu kuulemistilaisuuteen Asia: Valtioneuvoston selonteko Eduskunnalle aluehallintouudistuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta VNS 1/2013 vp SOSTE

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat

Lisätiedot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Turvallisuus opetusalalla - ennakoi, opi ja toimi Rauma 26.-27.9.2018 Mikko Helasvuo Tiina Mäkitalo Michael Mäkelä Thomas Sundell Merja Ekqvist,

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

uudet tehtävät konsultaation kannalta

uudet tehtävät konsultaation kannalta Aluehallintouudistus ja Valviran uudet tehtävät konsultaation kannalta Ylitarkastaja Keijo Mattila Lapin lääninhallitus Verkkokonsulttien työkokous Rovaniemellä 26.11.2009 1 Aluehallinto uudistuu 1.1.2010

Lisätiedot

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. LAAVI & PSAVI Tornio

Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. LAAVI & PSAVI Tornio Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto LAAVI & PSAVI 17.10.2017 Tornio 1 30.10.2017 Etunimi Sukunimi Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen,

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan 1.1.2020 Mistä on kyse? 2 3 Työnjako kunta-maakunta-valtio Maakunta- ja sote - uudistuksen myötä Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Liite. Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen kysymyksiin.

Liite. Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen kysymyksiin. 1 Liite. Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtiovarainministeriölle hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

Landskapens uppgifter

Landskapens uppgifter ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 3 Kari Sjöholm Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Kohti Alueiden Suomea. Hanna Huttunen

Kohti Alueiden Suomea. Hanna Huttunen Kohti Alueiden Suomea Hanna Huttunen 11.11.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös,

Lisätiedot

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lokakuu 2016 PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA KÄSITYKSEEN TILANTEESTA LOKAKUUSSA 2016 Valtion aluehallinnon tehtävien siirtoja

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Joukkoliikenteen historiaa Suomessa Perinteisesti ollut työnjako eri tahojen välillä (noin 1980-luvulle asti) Helsingin,

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Karjalan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Juuso Hieta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Valviran strategia

Valviran strategia Valviran strategia 2016 2020 Miten valvonta voi tukea sote-uudistuksen tavoitteita seminaari 9.3.2016 Säätytalo Ritva Kujala, hallintojohtaja Jussi Holmalahti, johtaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira

Lisätiedot