VUOSIKERTOMUS Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS 2012. Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS 2012 1 (49) 22.03.2013"

Transkriptio

1 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) VUOSIKERTOMUS 2012

2 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2012 Suunnistuksen MM-kilpailut kilpailtiin Sveitsissä Lausannessa, missä Minna Kauppi voitti keskimatkan maailmanmestaruuden ja oli pitkällä matkalla hopealla. Sprintissä Venla Niemi ja Tuomo Mäkelä saavuttivat kuudennet sijat. Nuorten MM-kilpailuissa Kirsi Nurmi voitti pitkän matkan maailmanmestaruuden. Pyöräsuunnistajien MM-kisat Unkarissa olivat menestys. Keskimatkalla Samuli Saarela saavutti kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruuden. Suomalaiset voittivat sekä miesten että naisten viestin ja saavuttivat yhteensä 10 mitalia. Hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut järjestettiin helmikuussa Ukrainassa. Suomen joukkue saavutti kisoissa kolme kultaa, yhden hopean ja pronssin. Kisojen kuningas oli Staffan Tunis, joka voitti mestaruuden pitkällä matkalla, sprintissä ja viestissä sijoittuen keskimatkalla viidenneksi. Kotimaisessa kilpailutoiminnassa osanottomäärät pienenivät kokonaisuutena hieman niin kansallisissa kuin SM-kisoissakin. Jukolassa tehtiin puolestaan uusi osanottoennätys, kun Pihkaniskojen ja Keravan Urheilijoiden isännöimä Valio-Jukola Vantaalla keräsi ennätykselliset suunnistajaa. Fin5-suunnistusviikolla Teuvalla ja Kurikassa oli kilpa- ja kuntosarjoissa 3198 suunnistajaa. Kainuun Rastiviikolla Kajaanissa oli kiitettävät suunnistajaa. Kuntosuunnistuksessa tehtiin jälleen uusi osanottoennätys. Iltarastitoiminnassa oli yli suoritusta eli edellisen vuoden ennätys parani seitsemällä prosentilla. Harrastesuunnistuksen jatkuva kasvu on erinomainen asia lajille. Merkittävä haaste on, kuinka iltarastikävijöitä saadaan houkuteltua mukaan seura- ja kilpailutoimintaan. Nuorisotyössä pääpaino oli seuraohjaajien työn tukemisessa, jotta laadukasta toimintaa olisi tarjolla mahdollisimman monella paikkakunnalla eri-ikäisille ja eritasoisille lapsille ja nuorille. Kehityshanke vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa päättyi elokuussa, mutta hyvien kokemusten innoittamana päätettiin käynnistää toinen hankevuosi uusien seurojen kanssa. Leimaus-leiri järjestettiin Sotkamossa Vuokatin urheiluopistolla ja uudeksi Leimauksen osanottoennätykseksi kirjattiin 1737 leiriläistä. Nuorten Jukola suunnistettiin Vehmaalla Mynämäen Suunnistajat -52 järjestämänä Tietojärjestelmä IRMAlla oli käytössä ensimmäisen toimintavuotensa. Alkuvuonna IRMA aiheutti osalle käyttäjistä ongelmia, kuten uuteen järjestelmään siirtymisessä usein tapahtuu. Kevään jälkeen IRMAn käyttö sujui jo hyvin. Vuoden aikana IRMAan tehtiin joitakin parannuksia käyttökokemuksen ja palautteen perusteella. Televisiossa suunnistuksen näkyvyys oli hyvä. Yle televisioi Venlojen ja Jukolan viestit suorina lähetyksinä. MM-kisoista tuli lähetykset sprintistä ja viestistä. Syyskuussa YLE televisioi kaikki Nordic Tourin viisi osakilpailua. TV-aikaa tuli yli 29 tuntia. Vuokatin 2013 MM-kisojen järjestelyt konkretisoituivat toimintavuoden aikana. Kajaanin ja Vuokatin maailmancupin osakilpailut osana Nordic Touria toimivat erinomaisina esikisoina ja MMkotikisavuoteen voidaan lähteä luottavaisin mielin. Vuoden 2012 talous oli euroa ylijäämäinen. Helsingissä Mika Ilomäki toimitusjohtaja

3 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) VUOSIKERTOMUS 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN JÄRJESTÖTOIMINTA Liiton jäsenistö Liiton toimihenkilöt Kokoukset Liittovaltuusto Liittohallitus Työvaliokunta ja työryhmät Suunnistusalueet ja aluetoiminta Rastitreffit Muu järjestötoiminta Yhteistoiminta muiden järjestöjen kanssa HALLINTO JA YLEISJOHTO Talous Yhteistyökumppanitoiminta Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansainvälinen toiminta Ympäristötoiminta Reilua peliä rasteilla suunnistuksen eettiset reitinvalinnat KEHITTÄMISHANKKEET JA ERITYISPROJEKTIT Arvokilpailut MM2013 Vuokatti Suunnistuksen tietojärjestelmä IRMA Päätapahtumien kehittäminen VIESTINTÄ MM-Vuokatti Ulkoinen viestintä Suunnistaja-lehti Materiaalituotanto Sähköinen viestintä Viestintästrategia NUORISOTOIMINTA Seurojen toiminnan tukeminen HIPPO-suunnistuskoulu Materiaali Luotsitoiminta Seuraohjaajien koulutus Yhteydenpito seuroihin Lajiesittelyt Nuorten vaikuttaminen ja Nuorten tiimi vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa Aluekierros ja ohjaajatapaaminen Seuratoiminnan kehittämistuki Nuori Suunta -kortti Tapahtumat ja leirit VOL -leirit Leimaus Nuorten Jukola Kultainen kompassi -cup null Sinettiseuratoiminta Urheilun Pelisäännöt Olé kartalla! Koulusuunnistuksen kehittämistyö... 19

4 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) 7. HUIPPUSUUNNISTUS Yleistä Antidopingtyö ja huippusuunnistuksen eettiset linjaukset OKM:n urheilija-apurahat ja Olympiakomitean valmennustuet Huippusuunnistuksen valmennus- ja kilpailutoiminta Suunnistus Hiihtosuunnistus Pyöräsuunnistus Tarkkuussuunnistus Alueellinen valmennus Suunnistusliiton valmentajakoulutus Kansallinen huippukilpailutoiminta KILPAILUTOIMINTA Kilpailutoiminnan organisaatio ja työryhmät Kilpailuryhmä Sääntöryhmä Karttaryhmä Suomen Mestaruuskilpailut SM-järjestäjien valinta SM-hiihtosuunnistus SM-suunnistus SM-pyöräsuunnistus SM-tarkkuussuunnistus Kansalliset kilpailut Päätapahtumat Jukolan ja Venlojen viesti Fin5-suunnistusviikko Kainuun Rastiviikko Nuorten Jukola Kansainväliset arvokilpailut Suomessa järjestetyt kansainväliset arvokilpailut Arvokilpailujen valvonta Arvokilpailujärjestäjien koulutus Ratamestaritoiminta Tarkkuussuunnistus KARTTATOIMINTA Karttaryhmä Yhteistoiminta liiton muiden toimielinten kanssa Opetus- ja kulttuuriministeriön karttaraha Karttaprojektit Julkaisutoiminta Karttarekisteri Kartoittajarekisteri Koulutus Kansainvälinen toiminta HARRASTESUUNNISTUS Kuntosuunnistus Kuntosuunnistuskalenteri Aluekierros KUNTO messut Muu viestintä ja markkinointi Yhteinen Suunta Hyvä Seura Seuratyöntekijät LISENSSI-, RANKI- JA TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄ Lisenssi Ranki Tietokanta... 49

5 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Liiteosio Henkilöstö ja työryhmät 2. Nuorisotoiminnan taulukot 3. Huippusuunnistuksen valmennusryhmät ja leiritys 3.1. Suunnistus 3.2. Hiihtosuunnistus 3.3. Pyöräsuunnistus 4. Vuoden 2012 parhaat 5. Myönnetyt huomionosoitukset 6. Toteuma Kansainvälisten arvokilpailujen tulokset Kansikuva: Minna Kauppi otti MM-Sveitsistä keskimatkalta kultaa ja pitkältä matkalta hopeaa. Kuva: SSL/Pirjo Valjanen..

6 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) 2. JÄRJESTÖTOIMINTA Suunnistusliiton järjestöasioista vastasi toimistopäällikkö Sari Onninen yhdessä toimisto- ja valmennussihteeri Paula Partasen ( saakka) ja Katja Kycklingin ( alkaen) kanssa Liiton jäsenistö Vuoden 2012 lopussa Suomen Suunnistusliittoon kuului 360 seuraa (2011: 371, 2010: 375, 2009: 380), joissa oli seurakyselyn perusteella noin henkilöjäsentä (2011: , 2010: , 2009: ). Jäsenmäärässä huomioitiin yleisseurojen osalta vain suunnistusjaoston jäsenmäärä Liiton toimihenkilöt 2.3. Kokoukset Vuoden kuluessa liiton henkilöstössä tapahtui muutoksia. Liiton toimitusjohtajana aloitti Mika Ilomäki. Toimisto- ja valmennussihteeri Paula Partanen siirtyi uuden työnantajan palvelukseen ja uusi toimisto- ja valmennussihteeri Katja Kyckling aloitti Nuorten olympiavalmentajana aloitti Antti Örn. Määräaikaisena kilpailunjärjestelykehittäjänä ELY:n palkkatuella toimi Tauno Haapasaari. Hänen tehtäviinsä kuului sprinttisuunnistuskilpailun suunnittelu ohjeiston laatiminen. Liiton toimihenkilöt vuonna 2012 on listattu liitteessä Liittovaltuusto Liittovaltuuston kevätkokous pidettiin SLU-talossa Helsingissä ja syyskokous Rastitreffien yhteydessä Sokos hotel Vuokatissa Sotkamossa Liittohallitus Liittohallitus kokoontui toimintavuoden aikana 10 kertaa. Kokouksissa käsiteltiin yhteensä 131 asiakohtaa. Liittohallituksen esittelijänä toimi liiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki sekä sihteerinä liiton toimistopäällikkö Sari Onninen. Liittohallituksen kokoonpano on listattu liitteessä Työvaliokunta ja työryhmät Liittohallituksen työvaliokunnan muodostivat puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. Liiton toimitusjohtaja toimi työvaliokunnan esittelijänä ja sihteerinä. Työvaliokunta on valmistellut asioita sähköpostitse, mutta ei kokoontunut vuoden 2012 aikana. Toimialojen työryhmät kokoontuivat säännöllisesti toimintavuonna. Työryhmien yleisenä tehtävänä oli toimia valmistelevana ja ehdotuksia tekevänä elimenä sekä toimihenkilön tuen tukena. Työryhmät ja niihin kuuluvat henkilöt on listattu liitteessä Suunnistusalueet ja aluetoiminta Suunnistusliitolla on 14 suunnistusaluetta. FSO muodostaa suunnistuksen ruotsinkielisen alueen ja toteuttaa ruotsinkieliselle väestölle kohdennettua valmennus- ja koulutustoimintaa. Muut suunnistuksen alueet ovat: Etelä-Pohjanmaan Suunnistus, Hämeen Suunnistus, Kaakon Suunnistus, Kainuun Suunnistus, Keski-Pohjanmaan Suunnistus, Keski-Suomen Suunnistus, Päijät- Hämeen Suunnistus, Lapin Suunnistus, Pohjois-Pohjanmaan Suunnistus, Satakunnan Suunnistus, Savo-Karjalan Suunnistus, Suunnistava Uusimaa ja Varsinais-Suomen Suunnistus.

7 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) 2.5. Rastitreffit Alueet vastasivat yhdessä seurojen ja liiton kanssa suunnistuksesta ja sen kehittämisestä suunnistuksen strategian mukaisesti alueellaan. Toiminta kattoi nuoriso- ja kuntosuunnistuksen, koulutuksen, valmennuksen, kilpasuunnistuksen ja kartoitusasiat. Liitto tuki alueilla tapahtuvaa koulutusta valmistamalla koulutusmateriaalia ja antamalla koulutusapua. Aluekilpailuja tuettiin varaamalla niille sopivat ajat kilpailukalenterista. Alueet toimivat seurojensa yhteistyöeliminä ja hoitivat yhteyksiä alueen muihin toimijoihin, kuten metsästäjiin, maanomistajiin, luontojärjestöihin, kuntiin ja muihin lajeihin. Aluekierrostapaamisia, jossa suunnistusasioita käsitellään liiton, alueen ja seuraväen kanssa, järjestettiin kahdeksalla paikkakunnalla, joista kolme tilaisuutta pidettiin keväällä ja viisi loppuvuoden aikana. Aluekierroksella olivat edustettuina kilpailu-, harrastesuunnistus- ja nuorisopäällikkö sekä toimitusjohtaja. Vuoden 2012 Rastitreffit järjestettiin Sotkamossa Sokos hotel Vuokatissa. Rastitreffien teemana oli suunnistusmatkailu ja seurojen kansainvälisen toiminta. Rastitreffeille osallistui 132 henkilöä. Rastitreffien yhteydessä järjestettiin myös Suunnistusvalmentajat ry:n vuosikokous, kartta- ja kilpailuryhmän kokous sekä vuoden parhaiden palkitseminen (liiteosio 1) Muu järjestötoiminta Suunnistusliitto oli edelleen mukana SLU:n ja Pohjolan yhteisvakuutushankkeessa eli Tuplaturvavakuutuksessa. Tuplaturvavakuutuksen kautta on SSL:n jäsenseurojen vapaaehtoistyön tekijät tapaturmavakuutettu (esim. kilpailujen ja tapahtumien järjestäminen, koulutus ja valmennus). Vakuutukseen sisältyy myös toiminnanvastuuvakuutus. Suunnistusliitto on mukana myös SLU:n Teosto/Gramex yhteissopimuksessa, joka koskee julkisen musiikin esittämisen tekijäoikeuskorvauksia. Suunnistusliitto on ollut mukana SLU:n Hyvä Seura hankkeessa, jonka tarkoituksena on tukea paikallisten toimijoiden valmiuksia ja mahdollisuuksia seuratoiminnassa. Hankkeen tarkempi kuvaus löytyy kappaleesta Yhteistoiminta muiden järjestöjen kanssa Suomen Suunnistusliitto on jäsenenä Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ssä, Nuori Suomi ry:ssä, Suomen Kuntourheiluliitto ry:ssä, Suomen Olympiayhdistys ry:ssä (Olympiakomitea) ja Ulkoilufoorumissa. Liitto on myös Suomen Retkeilymajajärjestön - SRM ry:n, Suomen Metsäyhdistys ry:n jäsen sekä WWF:n Green Office ohjelman jäsen. 3. HALLINTO JA YLEISJOHTO Suunnistusliiton yleishallinnosta vastasi toimitusjohtaja Mika Ilomäki. Toimistopäällikkö Sari Onninen vastasi järjestöasioista sekä talousasioista yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Taloushallinto perustui myös vuonna 2012 sähköiseen Netvisor-järjestelmään tilitoimisto Rantalainen Oy:n hoitaessa ulkoistettuina toimintoina palkanlaskennan, matkalaskujen käsittelyn ja kirjanpidon tukitoiminnot. Postitus- ja vahtimestaripalvelut ostettiin Suomen Liikunta ja Urheilu ry:ltä, IT-Palvelut ITaito Oy:ltä ja lehtirekisterin ylläpitopalvelut TietoPiiri Oy:ltä.

8 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) 3.1. Talous Liiton toiminnan taloudellinen tulos oli 1 621,53 ylijäämäinen (vuonna 2011: , 2010: ; 2009: ). Vuoden 2012 kokonaistuotot olivat ,46 (2011: ,44, 2010: , 2009: ) ja kokonaiskulut ,93 (2011: ,36, 2010: , 2009: ). Varsinaisen toiminnan kulut olivat ,09 (2011: 2 341,103,09, 2010: , 2009: ). Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä toiminta-avustus oli (2011: , 2010: ; 2009: ), josta varattiin karttarahaan (2011: , 2010: , 2009: ). Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät erityisavustukset olivat ,85 (2011: ,51, 2010: ; 2009: ) sisältäen Olympiakomitean tuet. Poistoja tehtiin yhteensä ,11, joista suurin osa IRMA-tietojärjestelmän poistoa. (2011: ,99, 2010: 1 268, 2009: ). Oma pääoma oli ,66 (2011: ,13, 2010: ; 2009: ) Tämä taso täyttää erinomaisesti Opetusministeriön suosituksen, jonka mukaan oman pääoman minimitaso on 10 prosenttia talousarvion loppusummasta (Suunnistusliitolla minimitaso on näin ollen noin ) Yhteistyökumppanitoiminta Liiton yhteistyökumppanitoiminnasta vastasivat yhdessä toimitusjohtaja ja markkinointipäällikkö. Yritysyhteistyö integroituu erityisesti SSL:n viestinnän toimialan kanssa. MM-kisojen yritysmarkkinointi jaettiin WOC 2013 organisaation kanssa ja siitä vastasi markkinointipäällikkö. Vuosi 2012 oli erityisen haastava urheilumarkkinoinnin ja sponsoroinnin osalta Suomessa. Yritysten panostukset pienenivät tai kumppanuuksista luovuttiin. SSL:n osalta oli myös vaihtuvuutta mutta merkittävää vähennystä ei tapahtunut. Kumppanuuksista viestittiin verkkokirjeiden avulla, Suunnistajalehden kumppaniartikkelein ja logonäkyvyyksin. Yhteistyökumppaneille järjestettiin Pohjola-ilta heinäkuussa TeuvallaFIN5 tapahtuman yhteydessä ja kumppani-ilta kesäkuussa yhteistyössä Ilmarisen kanssa Sonera Stadionilla. Syksyllä järjestettiin myös eduskunnan suunnistusmestaruuskilpailut. Suunnistusliiton kumppaniohjelmassa vuonna 2012 olivat mukana seuraavat yritykset tai tuotemerkit: Trimtex, Baxter Ltd, Atrila Sports, Hertz, Sokos Hotels/Radisson Blu, ISC, Maanmittauslaitos, OP- Pohjola, PolarPharma Oy, Sofor, Start, Veho Group/Hyötyajoneuvot (Mercedes-Benz), Veikkaus ja Westervesa, Vuokatti, Salomon, Silva, Rastiretki ja Ilmarinen. Päätapahtuminen (Jukolan Viesti, Fin5-suunnistusviikko, Kainuun Rastiviikko) markkinoinnin kehittämisestä ja yhteistyökumppanitoiminnasta vastasi Markku Haverinen tapahtuminen markkinointivastaavien ja viestinnän toimialan kanssa. Vuoden 2012 aikana päätapahtumien yhteistyökumppaneina toimivat: Baxter Ltd, PolarPharma Oy/Gutzy, MetsäTissue/Katrin, Unilever/GB Glass, Amer Sports Finland Oy/Salomon, Garmin Finland Oy Opetus- ja kulttuuriministeriö Toimitusjohtaja vastasi yhteydenpidosta Opetus- ja kulttuuriministeriöön. Opetus- ja kulttuuriministeriö oli Suunnistusliiton toiminnan merkittävin rahoittaja vuonna Suomen Suunnistusliitto huomioi toiminnassaan Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntajärjestöille asettamat yhteiskunnalliset tavoitteet.

9 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) 3.4. Kansainvälinen toiminta Suomen edustukset IOF:n toimielimissä: Hallitus Timo Ritakallio Suunnistuskomissio Mikko Salonen (pj. syksystä 2012 alkaen) Hiihtosuunnistuskomissio Markku Vauhkonen (pj.) ja Antti Myllärinen Karttakomissio Jukka Liikari Lääketieteellinen komissio Olli Heinonen (pj.) Tarkkuussuunnistuskomissio Sari Salomaa-Niemi Ympäristökomissio Erkka Laininen Pohjoismaiden suunnistusliittojen NORD-kokouksissa edustivat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Kokoukset olivat tammikuussa Helsingissä, toukokuussa Falunissa ja heinäkuussa Lausannessa. Heinäkuussa MM-kisojen yhteydessä Suomea edustivat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä toimitusjohtaja Ympäristötoiminta Ympäristöryhmän tehtävänä on edistää Suunnistusliiton ympäristöpolitiikan päämääränä olevaa ympäristövastuullista toimintakulttuuria lajin kaikessa toiminnassa sekä turvata osaltaan suunnistuksen toimintaedellytysten säilymistä yhteistyössä lajin toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Ympäristöryhmän ei kokoontunut toimintavuoden aikana, mutta ryhmän jäsenet ottivat sähköpostitse kantaa muutamiin vuoden aikana ilmenneisiin ympäristö- ja maastonkäyttöasioihin. Lisäksi puheenjohtaja ja esittelijä osallistuivat muutamaan Metsähallituksen järjestämään suojelualueiden maastonkäyttöä käsitelleeseen tilaisuuteen. Toimialat ovat itse vastanneet oman alansa ympäristöasioista ja -toiminnasta. Käytännössä aiemmin tuotettua materiaalia vietiin edelleen eteenpäin kilpailu-, nuoriso- ja harrastetoimialoilla. Ympäristöasiat huomioitiin suunnistuksen ympäristöohjelman mukaisesti Suunnistusliiton kilpailuissa vuonna Seurakyselyn perusteella suunnistuskilpailujen ja kuntosuunnistusten järjestämisessä ei ollut merkittäviä maastonkäyttö- tai ympäristöongelmia. Eniten maastonkäytön rajoitteita oli Suunnistava Uusimaan alueella. Yleensä kyse oli suunnistamisesta suojelualueilla tai kansallispuistoissa. Heikki Liimatainen on osallistunut toimintavuoden aikana Suunnistusliiton edustajana Ulkoilufoorumin kokouksiin ja toiminut foorumin valmistelutoimikunnan jäsenenä. Ulkoilufoorumin puheenjohtajana toimi Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toiminnanjohtaja Tapani Tulkki ja foorumissa oli mukana noin 30 eri järjestöä Reilua peliä rasteilla suunnistuksen eettiset reitinvalinnat Reilua peliä rasteilla on osa liiton koulutuskokonaisuutta. Sitä käsitellään ja arvioidaan liiton eri työryhmissä vuosittain. Tarpeen mukaan käynnistetään kehittämistoimia ohjelman paremman toteutumisen edistämiseksi. 4. KEHITTÄMISHANKKEET JA ERITYISPROJEKTIT 4.1. Arvokilpailut Suomen, Ruotsin ja Norjan Suunnistusliittojen yhteinen Nordic Orienteering Tour (NORT) järjestettiin ja kaikki viisi kilpailua olivat myös maailmancupin osakilpailuja. Nordic Tour koostui Norjan (Oslo) osakilpailuista , Ruotsin Göterborgin osakilpailusta sekä Kajaanin ja Vuokatin osakilpailuista Kajaanissa kilpailtiin sprintti ja Vuokatinvaaran laelta juostu pidennetty kes-

10 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) kimatka takaa-ajolähtönä. YLE näytti kaikki Nordic Tourin kilpailut TV2:lta vastaten itse Suomen osakilpailujen tuotannosta MM 2013 Vuokatti Vuokatissa heinäkuussa 2013 pidettävien suunnistuksen ja tarkkuussuunnistuksen MM-kilpailujen valmisteluja vietiin koko vuoden 2012 eteenpäin. Järjestelytoimikuntaan kuuluivat Suunnistusliitosta toimitusjohtaja, kilpailupäällikkö ja markkinointipäällikkö. Suunnistusliiton viestintäpäällikkö osallistui MM-kilpailun viestinnän suunnitteluun Suunnistuksen tietojärjestelmä IRMA Suunnistusliiton vuonna 2011 käyttöön ottamalla tietojärjestelmä IRMAlla hoidetaan muun muassa kilpailujen hakeminen, kilpailukalenteri, ilmoittautuminen, osanottomaksujen maksaminen, tulosten käsittely, rankin laskenta, rankin julkaiseminen, lisenssien hallinnointi, ansiomerkkihakemukset ja seurojen jäsenmaksujen hoitaminen Suunnistusliiton suuntaan. Suunnistusliiton projektipäällikkönä IRMAhankkeessa toimi kilpailupäällikkö Petteri Palmi. IRMA oli täysin käytössä ensimmäisen kokonaisen vuoden vuonna Alkuvuonna IRMA aiheutti osalle käyttäjistä ongelmia, kuten uuteen järjestelmään siirtymisessä usein tapahtuu. Kevään jälkeen IRMAn käyttö sujui jo hyvin. Vuoden aikana IRMAan tehtiin joitakin parannuksia käyttökokemuksen ja palautteen perustella Päätapahtumien kehittäminen Suomalaisen suunnistuksen kolme päätapahtumaa ovat Jukolan Viesti, Fin5-suunnistusviikko ja Kainuun Rastiviikko. Yhteensä näissä kolmessa tapahtumassa tehdään noin suunnistussuoritusta vuodessa, yli eri suunnistajan toimesta. Valio-Jukola järjestettiin Vantaalla ja ilmoittautuneita oli ennätykselliset suunnistajaa. Fin5- suunnistusviikolla Teuvalla ja Kurikassa oli kilpa- ja kuntosarjoissa suunnistajaa. Kainuun Rastiviikolle Kajaanissa oli kiitettävät suunnistajaa. Päätapahtumien kehittämisessä ovat keskeisinä toimenpiteinä olleet sekä osanottaja- ja yritysmarkkinoin konseptointi että tapahtumien markkinointiryhmien tukeminen valmiiden materiaalien ja operatiivisten mallien kanssa. Laadun varmistaminen ja tapahtumien laatukriteerien saattaminen tulevien tapahtumajärjestäjien tietoon on edelleen yksi tärkeistä vuoden kehityskohteista. Yhteistyökumppanihankinnassa on pyritty pitkäaikaisiin kumppanuuksiin merkittävimpien yhteistyötahojen kanssa ja toisaalta myös operatiivisten kumppanien, joilla on merkitys tapahtumien laadukkaassa toteuttamisessa. 5. VIESTINTÄ 5.1. MM-Vuokatti Viestinnän organisaatiossa toimivat viestintäpäällikkö Pirjo Valjanen, toimitussihteeri Paula Lehtomäki (vanhempainlomalla), jota sijaisti Hanna Vehviläinen. Lisäksi Timo Mikkola toimi sähköisen median asiantuntijana 80 % työajalla ja Juuso Metsälä kesätoimittajana Viestintäryhmä kokoontui vuoden aikana useita kertoja ja toiminnan fokuksena oli liiton viestintästrategian uusiminen sekä MM-kotikisojen viestinnän tukeminen. MM-kotikisojen viestintäorganisaation kanssa tehtiin vuoden 2012 aikana tiivistä yhteistyötä. Liiton viestintä tuki MM-organisaatiota materiaalituotannossa, viestinnän suunnittelussa sekä toteutuksessa.

11 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) 5.2. Ulkoinen viestintä Suunnistus oli näkyvästi esillä mediassa vuoden 2012 aikana. Printtimediassa kokonaistilan määrä laski hieman edellisvuodesta, mutta televisiossa esiintymisten ja tv-ajan määrä kasvoivat. Mediaa palveltiin lehdistötilaisuuksin, tiedottein, uutiskirjein, kuvapalvelulla sekä monipuolisin taustamateriaalein. Uutiskuvaa tarjottiin printtikuvan lisäksi myös televisiolle sekä useista SM-kisoista että suunnistuksen EM-kisoista. Lehdistötilaisuuksista eniten kiinnosti kevään avausinfo sekä MM-kisoja edeltänyt info. Marraskuussa aloitettiin MM-kotikisoja edeltävien lehdistötilaisuuksien sarja, jossa yhteistyössä MM-organisaation kanssa järjestetään lehdistötilaisuuksia säännöllisin välein Vuokatin kisoihin asti. Suunnistuksen MM-kisoihin Sveitsiin oli akkreditoitunut 10 suomalaistoimittajaa, mikä oli hieman aiempia vuosia pienempi määrä. MM-kisoissa joukkueen omana mediayhteyshenkilönä toimi Paula Partanen. Televisiossa suunnistuksen näkyvyys oli hyvä. Yle televisioi Venlojen ja Jukolan viestit suorina lähetyksinä. Lisäksi Yle välitti erikoislähetykset sekä Nordic Tourin osakilpailuista (3) että MM-kisojen sprintistä ja viestistä, Suunnistuksen, hiihtosuunnistuksen ja pyöräsuunnistuksen medianäkyvyyttä seuraa Suunnistusliiton toimeksiannosta Sponsor Insight. Taulukko: Yhteenveto suunnistuksen TV- ja Press-näkyvyydestä. TV-näkyvyydessä huomioitu valtakunnalliset TV-kanavat. Press-näkyvyydessä on mukana 36 suurinta iltapäivälehteä, valtakunnallista sanomalehteä ja maakunnallista lehteä. SUUNNISTUS * TV Kokonaisaika Esiintymisten lkm TV-yleisö (1000 katsojaa) 19:38: :54: :53: :59: :19: :26: :38: :34: Kuvien määrä PRESS Mediatila (cm 2 ) Levikki (1000 katsojaa) Lukijamäärä (1000 kats.) Suunnistaja-lehti Vuonna 2012 Suunnistaja-lehdestä ilmestyi 67. vuosikerta, ja lehti ilmestyi 10 kertaa. Vuoden alussa lehden sisältöä uudistettiin aiemmin tehdyn lukijatutkimuksen pohjalta. Uusien avustajien lisäksi Suunnistajassa aloitettiin uusia palstoja ja lisättiin vuorovaikutteista toiminnallisuutta lukijoihin internetin kautta. Lehden tilaajamäärä oli vuoden 2012 lopussa kpl (2011: 5 033, 2010: 5 109, 2009: 5 377, 2008: 5 558, 2007: 5 816, 2006: 5 908; 2005: 6 183). Alkukesästä toteutettu tilaajakampanja tuotti noin sata uutta tilaajaa. Suunnistaja-lehti painettiin Forssan Kirjapainossa ja yhteistyö sujui ongelmitta. Ilmoitusmyynnistä vastasi Jetora Oy / Rauno Ropponen. Ilmoitusmyynnin toteutuma oli (2011: , 2010: , 2009: , 2008: , 2007: , 2006: ; 2005: ) Materiaalituotanto Vuoden 2012 aikana viestintä osallistui muiden toimialojen materiaalituotantoon taittamalla ja päivittämällä esitteitä, lehtiä, koulutus- ja ohjaajamateriaaleja sekä muita PR-materiaaleja. Nuorisotoiminnan Kuusikko kuiskailee -lehti toteutettiin sähköisenä näköislehtiversiona.

12 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Materiaalituotannossa tehtiin yhteistyötä Kansainvälisen suunnistusliiton (IOF) kanssa, joka osti taiton Orienteering World ja Inside Orienteering -lehtiinsä sekä vuosikertomukseensa sekä nettisivujen teknistä tukea Sähköinen viestintä Suunnistusliitto.fi -sivuston kävijämäärät putosivat hieman aiemmista vuosista. Uutisointien määrä nettisivulla kasvoi, sillä vuoden 2012 nettiuutisointien määrä oli 337. Internet-sivuilla ( käytiin noin kertaa (2011: , 2010: , 2009: , 2008: ) ja sivukäyntejä oli 1,87 milj (2011: 2,07 milj, 2010: 2,04 milj, 2009: 2,6 milj, 2008: yli 3 milj.). Lisäksi Suunnistusliitolla on hallussaan muita Internet-domaineja (olekartalla.fi, sslmedia.info, karttarekisteri.fi, fin5.fi jne.). Liitosta lähetettiin sähköisiä uutiskirjeitä (kuusi eri toimialaa) vuoden 2012 aikana yli Näillä oli lähes 4000 eri vastaanottajaa. Sähköisen uutiskirjeen toiminto hankittiin Postiviidakko Oy:stä. Suunnistusliiton Facebook-sivu avattiin kesäkuussa 2012 ja suurimman Facebook-näkyvyyden saivat aikaan Minna Kaupin MM-kultapäivän päivitykset. Tykkääjien määrä nousi tasaisesti ja 500 raja ylitettiin loppuvuodesta Viestintästrategia Suunnistusliitolle laadittiin toimintavuoden aikana viestintästrategia. Stategian laadinnasta vastasi viestintäryhmä, mutta työskentelyyn osallistui kyselyn avulla maajoukkuesuunnistajat, liiton henkilöstö sekä liittohallitus. Strategia pitää sisällään viestinnän nykytilan, tavoitteet, periaatteet, vastuut, kohderyhmät ja perusviestit. Liiton strategian periaatteiksi sovittiin avoimuus, ajassa elävä ja vuorovaikutteisuus. Strategiaa täydennetään vuosittain viestinnän vuosisuunnitelmalla. 6. NUORISOTOIMINTA Nuori Suunta -ohjelman mukaisesti vuoden 2012 nuorisotoiminnassa pääpaino oli seuraohjaajien työn tukemisessa, jotta laadukasta toimintaa olisi tarjolla mahdollisimman monella paikkakunnalla eriikäisille ja eritasoisille lapsille ja nuorille. Nuori Suunta tarjosi seurojen ohjaajille koulutusta, valtakunnallisen ohjaajatapaamisen, eri ikäryhmille sopivia tapahtumia sekä materiaalia seurojen käyttöön. Nuorisotoiminta noudattaa toiminnassaan Reilua peliä rasteilla -ohjelmaa. Suunnistuksen strategian mukaan nuorisotoiminnan visiona on houkuttelevuus, arvostus, menestys ja näkyvyys. Strategiaan kirjatut tavoitteet ja linjaukset todentuvat tapahtumissa, koulutuksissa ja materiaaleissa ja niiden kautta seurojen käytännöissä. Tavoitteiden saavuttamiseksi nuorisotoimintaan saatiin vuoden 2011 alusta lähtien lisähenkilöresurssi strategiaan kirjattujen vuotiaiden toimintaan liittyviä kehittämishankkeita toteuttamaan. Nuorisotoiminnan linjauksista ja toiminnan suunnittelusta vastasi nuorisotoiminnan ohjausryhmä. Vuoden 2012 aikana ohjausryhmä kokoontui kaksi kertaa Kehitystoimiin oli käytettävissä Nuoren Suomen kautta myönnetty hankerahoitus (OKM:n varoja) kaudelle vuotiaiden harjoittelukulttuurin kehittämiseen. Suunnistusliiton hankkeen nimi on vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa. Myönnetty tukisumma oli Nuorisotoiminnan päätoimintoja olivat ohjaajakoulutusten järjestäminen, valtakunnallisen ohjaajatapaamisten järjestäminen, materiaalin tuottaminen seuraohjaajien käyttöön, valtakunnallisten VOLleirien, Leimaus-leirin ja Nuorten Jukolan järjestäminen, sekä neljättä kertaa järjestetty Kultainen kompassi cup ja Nuorten tiimin järjestämä Nuorten leiri Vierumäellä.

13 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Yhteistyötä huippusuunnistuksen kanssa jatkettiin ohjaajakoulutuksen ja valmentajakoulutuksen rajapintojen kartoittamisella. Kesken vuoden käynnistyi lajiliittojen yhteinen valmentajakoulutusten kehitysprosessi, jonka edistymisen ajan haluttiin jättää lajin sisäinen koulutusten kehitystyö lepäämään. Katri Lilja toimi huippusuunnistuksen kehittämisryhmän jäsenenä. 242 seuraa ilmoitti nimenneensä seuralle nuorisovastaavan Seurojen toiminnan tukeminen HIPPO-suunnistuskoulu Osuuspankin kanssa solmittu yhteistyösopimus vuosille mahdollisti seurojen tarjoaman lasten HIPPO-suunnistuskoulutoiminnan tukemisen. Vuonna 2012 mukana oli 38 pankkia, joiden toimialueella yhteistyö toteutui 56 seuran kanssa. Sopimuksen puitteissa seurat saivat veloituksetta käyttöönsä HIPPO-harjoitusvihkon, julisteen, tarran, ohjaajan oppaita sekä lisäksi 10 kpl HIPPOrastilippuja, mikäli toteuttivat HIPPO-suunnistuskoulua ensimmäistä vuotta. Saatavilla oli myös ruotsinkielistä materiaalia Materiaali Seurojen käytössä oli Hirveen kivaa -harjoitusvihko, joka on suunnattu alle 12-vuotiaille. Aikaisemmin valmistuneet Ohjaajan opas; Suunnistusseuran huipputreenit -harjoituskorttipaketti; Rastilta Rastille vuotiaan käsikirja; sekä Suunnistusratoja lapsille -vihko olivat seurojen tilattavissa. Suunnistuksen taskuinfo alkeisopetukseen ja karttamerkkiesite olivat edelleen suosittuja tuotteita. Seuroilla oli mahdollisuus tilata veloituksetta Suunnistus lasten ja nuorten harrastuksena vinkkivihkoa vanhemmille, julisteita, tarroja ja diplomeja. Erilaiset hirviaiheiset kannustepalkinnot olivat seurojen tilattavissa maksullisina tuotteina. Seurojen käytössä oli paikallista lajimarkkinointia varten messupaketti, joka sisälsi näyttäviä lajin esiteja somistekankaita sekä jaettavaa materiaalia, kuten lajiesitteitä ja tarroja Luotsitoiminta Nuori Suunta -ohjaajakoulutukset jatkuivat luotsien vetäminä. Luotsitiimi kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Helmikuun kokoontuminen oli ohjaajatapaamisen yhteydessä. Toinen tapaaminen pidettiin syyskuussa Vierumäen urheiluopistolla. Tapaamisen aiheena oli ohjaajakoulutussisältöjen päivitys. Luotsit osallistuivat mahdollisuuksien mukaan vuoden aikana muihin liiton järjestämiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin, joissa heidän osaamisensa lisääntyi. Henkilökohtaiseen kehittymiseen kannustettiin kertomalla ajankohtaisista nuorisourheilun uutisista. Yhteyttä luotsitiimiin pidettiin säännöllisesti sähköpostilla, puhelimitse sekä henkilökohtaisilla yhteydenotoilla Seuraohjaajien koulutus Ohjaajakoulutus Seuraohjaajien koulutuksia järjestettiin kahdella tasolla: tasolla 1 alle 12-vuotiaiden ohjaajille ja tasolla vuotiaiden ohjaajille. Tason 3 koulutuksia ei toteutettu ja toimintamuotoa ei toistaiseksi markkinoida. Seurat saavat seurakohtaista kehittämiskoulutusta Hyvä Seura -koulutusten kautta. Tervetuloa ohjaajaksi -koulutus Tervetuloa ohjaajaksi - koulutuksia toteutettiin sekä avoimina valtakunnallisina että sinettiseurojen omina koulutuksina. Sinettiseurojen kouluttajat (20) voivat kouluttaa omassa seurassa. Viisi uutta sinettiseuran kouluttajaa koulutettiin helmikuussa Vierumäellä ohjaajatapaamisen yhteydessä.

14 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Lasten ja nuorten kilpailutapahtuman järjestäminen -koulutus Lasten ja nuorten kilpailutoiminnan laatuun halutaan edelleen kiinnittää huomiota. Lasten ja nuorten kilpailutapahtuman järjestäminen -koulutuksia toteutettiin yhteistyössä alueiden kanssa tai seurojen tilauksesta. Koulutuksia pidettiin 9 alueella. Alueellisiin koulutustilaisuuksiin lähetettiin henkilökohtaiset kutsut kansallisten kilpailujen kilpailunjohtajille ja lasten ratojen ratamestareille. Alue kutsui oman alueensa aluekilpailujen järjestäjät koulutukseen. Koulutuksista tiedotettiin myös liiton nettisivuilla. Rastiseikkailutapahtuman järjestämiskoulutus Kouluissa toteutettavien Rastiseikkailutapahtumien järjestämisen tueksi tarjottiin seuroille ja kouluille Rastiseikkailun järjestämiskoulutusta. Ohjaajakoulutuksiin osallistuneille ja tärkeimmille sidosryhmille toimitettiin Kuusikko kuiskailee -ohjaajalehti, josta ilmestyi kaksi numeroa sähköisenä verkkolehtenä. Lehden jakelu oli yli kpl. Taulukko: Nuori Suunta -koulutuksiin osallistuneet (O = ohjaajat, S = seurat). Koulutus O S O S O S O S O S O S O S O S O S Taso 1, osa Taso 1, osa Taso 1 yht Taso 2, osa Taso 2, osa Taso 2 yht Taso Muita koul. til Tervetuloa ohjaajaksi koul Rastiseikkailu koulutukset Radat-koulut Kilp.tap. Järj.koul Aluekierrosiltojen koulutukset Ohj.tapaaminen Hankepäivät Osallistum. yht Yhteydenpito seuroihin Seuroille tiedotettiin ajankohtaisista asioista sähköisellä Nuori Suunta -uutiskirjeellä, joita lähetettiin 7 kertaa. Uutiskirjeen lähetysosoitteistossa oli vuoden lopussa 1504 saajaa. Kirje lähetetään nuorisotoiminnan koulutuksiin osallistuneille ja lisäksi kirjeen voivat tilata kaikki aiheesta kiinnostuneet henkilöt. Kirje lähetetään myös tärkeimmille sidosryhmille Lajiesittelyt Seurat järjestivät vuoden aikana useita lajiesittelyitä paikallisissa messu-, kunto-, koulu- ym. tilaisuuksissa.

15 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) 6.2. Nuorten vaikuttaminen ja Nuorten tiimi Nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja nuorten harrastusmahdollisuuksia edistettiin Nuorten tiimin toimien kautta. Nuorten tiimi haluaa tarjota nuorille osallistumismahdollisuuksia sekä tapahtumissa että vaikuttajina. Toimintamalleja viedään eteenpäin kohtaamisten, viestinnän ja koulutusten kautta. Oleellinen tavoite on myös lisätä nuorten toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksia ja lisätä nuorten osaamista koulutuksen avulla. Valtakunnallinen Nuorten Tiimi kokoontui kolme kertaa vuoden aikana. Tiimi piti muutoin yhteyttä sähköpostilla ja keskenään facebookissa. Nuorten tiimi toteutti helmikuussa 2012 toista kertaa valtakunnallisen leirin vuotiaille nuorille ohjaajatapaamisen yhteydessä Vierumäellä. Leirillä oli 41 osallistujaa 26 eri seurasta. Leiriläisille oli monenlaista ohjelmaa harjoituksista tietoiskuluentoihin. Leirin osallistujilla oli mahdollisuus osallistua ohjaajatapaamisen ja valmennusseminaarin ohjelmaan. Nuorten tiimi ideoi kaksi uutta nuorten aktivointikeinoa: Alueelliset Nuorten tiimit ja Nuorten tapahtumapäivä loka-marraskuussa. Näistä informoitiin alueita ja yksi tapahtumapäivä toteutuikin, Keski- Pohjanmaalla. Nuorten tiimin jäsenet Esa Honkonen ja Sara Huhtanen aloittivat Pohjoismaisen nuorten ohjaajien leirin 2null13:n valmistelun. Katso lisää kohta vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa Nuori Suomi myönsi Suunnistusliiton kehityshankkeelle vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa ajanjaksolle Kehityshanke toteutettiin yhteistyössä seurojen kanssa. Ensimmäisenä hankevuonna oli mukana 12 seuraa ja yksi alue. Hankkeessa toteutettiin kolme hanketapaamista vuoden 2012 aikana: Ohjaajatapaamisen yhteydessä helmikuussa Vierumäellä, hankepäivä Tampereella toukokuussa ja hankevuoden päätöspäivä Lohjan Kisakalliossa lokakuussa. Hyvien kokemusten innoittamana päätettiin käynnistää toinen hankevuosi uusien seurojen kanssa Suunnistusliiton omilla resursseilla. Hankevuodelle haki mukaan 8 seuraa ja hankevuosi käynnistettiin lokakuussa samalla, kun ensimmäinen hankevuosi päättyi. Hankeseuroille nimettiin sparraajat. Ensimmäisenä hankevuonna sparraajina toimivat Jussi-Petri Hirvonen (Orimattila), Toni Jumeri (Oulainen), Katja Kyckling (Kirkkonummi), Mikko Ojanaho (Rovaniemi), Suvi Pelkonen (Mäntsälä) ja hankkeen vastuuhenkilö Katri Lilja. Toisen hankevuoden sparraajiksi lähtivät Aulis Hahtola (Ilmajoki), Katja Kyckling (Kirkkonummi), Mikko Ojanaho (Rovaniemi), Kalle Virtanen (Hämeenlinna) sekä Katri Lilja. Seuran sparraaja tekee 2 3 seurakäyntiä seuran tilaisuuksiin hankevuoden aikana. Käynnin ajankohta ja teema sovitaan seuran ja sparraajan kesken. Hankkeen päätavoite ovat painopisteen tuominen tämän ikäluokan toiminnan kehittämiseen. Kehitystyötä tehdään erityisesti hankeseuroissa, mutta aktiivisen viestinnän kautta pyritään vaikuttamaan myös muiden seurojen toimintaan. Hankkeessa tavoitellaan urheilullisempaa ja tavoitteellisempaa otetta seurojen toiminnassa. Hankkeen myötä on löytynyt hyviä toimintamalleja seuroihin, arjen haasteet tulevat näkyväksi ja seuroissa etsitään aktiivisesti uusia ratkaisuja. Hankkeen toimien tavoitteena on saada seuratoimintaan mukaan yhä enemmän innostuneita nuoria suunnistajia. Jokaisella kiinnostuneella on harrastamisen mahdollisuus omalla motivaatio- ja taitotasollaan. Tavoitteena on, että moni nuorista innostuu harrastamaan suunnistusta tavoitteellisesti ja että aktiivisimmilla nuorilla on fyysisesti ja taidollisesti hyviä valmiuksia. Hankkeen tavoitteena on myös innostaa seuraohjaajia ja lisätä heidän osaamistaan.

16 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Jokainen hankeseura valitsi kehitystyön painopisteet seuraavista teemoista: vuotiaiden toiminnan vastuuhenkilöiden rekrytointi ja keskinäisen toiminnan organisointi. - Seuran ydinharjoitusten rakenteen, sisällön ja toteutuksen kehitystyö. - Seuran kausisuunnitelman ja/tai vuosikalenterin kehitystyö (sisällöt, toteutus, yhteistyö eri tahojen kanssa, esim. muiden seurojen kanssa; Kasva Urheilijaksi testien käyttöönotto osana harjoitustoimintaa). - Yksilöllisten ja eriyttävien toimintatapojen löytäminen ryhmätoiminnassa (henkilökohtainen ohjaus / valmennus, harjoitusten eriyttäminen, yksilölliset kotiläksyt ). - Yhdessä nuorten kanssa konkreettisten keinojen löytäminen omaehtoisen liikkumisen ja harjoittelun lisäämiseksi. Hankkeen toimintamuoto on herättänyt kiinnostusta ja innostusta. Myös itse toimintatapaa on arvioitu, jotta osataan tehdä päätöksiä mahdollisista tulevista toimintamuodoista. Ensimmäisenhankevuoden raportti on luettavissa hankkeen Suunnistusliiton nettisivuilta, tämän hankkeen sivuilta: > NUORISO > Harjoittelun kehittäminen. Hankeseuroja opastettiin ja kannustettiin toteuttamaan Kasva Urheilijaksi -testejä. Testeistä ja sivustosta viestittiin ahkerasti Aluekierros ja ohjaajatapaaminen Aluekierrostapaamisia järjestettiin kahdeksalla paikkakunnalla, joista kolme tilaisuutta pidettiin keväällä ja viisi loppuvuoden aikana. Nuoriso-osuuden aiheina olivat seuran suunnistuskoulun järjestäminen ja ajankohtaiset nuorisotoiminnan asiat, mm. Kasva urheilijaksi sivusto ja -testit, Suunnistajan polku ja koulutukset. Alue Osallistujia Seuroja Etelä-Pohjanmaa 10 7 Häme Kaakko Kainuu Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Lahti Lappi Pohjois-Pohjanmaa Satakunta Savo-Karjala Uusimaa Varsinais-Suomi Ei tilaisuutta 10 7 Ei tilaisuutta Ei tilaisuutta 3 3 Ei tilaisuutta Ei tilaisuutta YHT FSO:n seurojen edustajat sisältyvät esitettyihin tietoihin.

17 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Nuori Suunta -ohjaajatapaaminen järjestettiin Vierumäen urheiluopistolla samanaikaisesti suunnistuksen valmennusseminaarin kanssa. Neljännentoista kerran järjestetyn tapaamisen aiheina olivat Terve urheilija- ja Kasva urheilijaksi teemat, Rastiseikkailutapahtumat, eri ikäryhmien toiminnan seuraesimerkit ja juoksutekniikkaharjoitukset. Sprinttisuunnistus oli teemana yhteisessä osuudessa valmennusseminaarin kanssa. Ajankohtaismessujen esittelypisteissä esiteltiin ohjaajakoulutuksia, Nuorten tiimin toimintaa, seuratukia, sinettiseuratoimintaa, HIPPO-suunnistuskoulua, Rastiseikkailuja, Leimausleiriä ja liiton materiaaleja. Nuorten tiimi järjesti samaan aikaan ohjaajatapaamisen kanssa Nuorten leirin. Ks. kohta 6.2. Nuorten tiimi Seuratoiminnan kehittämistuki Seuratoiminnan kehittämistukea jaettiin 14. kerran. Haettavana oli toiminnallista tukea lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen ja aikuisliikunnan kehittämiseen sekä tukea päätoimisen työntekijän palkkaamiseen. Kehittämistukea jaettiin lasten ja nuorten urheiluun yhteensä hankkeelle. Tukisumma oli huomattavasti pienempi kuin aiempina vuosina. Ainoastaan kolme suunnistusseuran hanketta sai tukea lasten ja nuorten liikuntaan, yhteensä suunnistusseuraa jätti hakemuksen. Tukikohteita lasten ja nuorten toiminnan kehittämiseksi oli neljä: Seuran kehittäminen sinettiseuraksi, ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittäminen, 6 19-vuotiaiden harrasteryhmien kehittäminen ja vuotiaiden harjoittelukulttuurin kehittäminen Nuori Suunta -kortti Nuori Suunta -kortin kautta tarjottiin 14-vuotiaille ja nuoremmille vakuutusturva ja lisenssi. Nuori Suunta -korttien lunastus tapahtui seurojen kautta. Nuori Suunta -kortin liitteenä kortin lunastajat saivat vanhemmille suunnatun tietoiskun liikunnan merkityksestä ja liikuntaan kannustamisesta. Seurojen toiminnassa on mukana lapsia ja nuoria, jotka eivät osallistu kilpailutoimintaan ja joille ei lunasteta Nuori Suunta -korttia. Arviolta seurojen nuorisotoimintaan osallistuvien alle 19-vuotiaiden määrä on Taulukko: Nuori Suunta -kortin ja lisenssin lunastaneet, 18 v. ja nuoremmat Nuori Suunta kortit Lisenssin lunastaneet Yhteensä Tapahtumat ja leirit VOL -leirit Suunnistuksen VOL-leirit järjestettiin kahtena erillisenä neljän vuorokauden mittaisena leirinä kesäkuussa Kisakeskuksen urheiluopistolla Raaseporissa ja Vuokatin urheiluopistolla Sotkamossa. Leiriviikko on heti Leimaus-leirin jälkeinen viikko. Fyysinen harjoittelu, taitoharjoittelu, fyysiset kuntotestit, taitotesti ja luennot muodostivat aikaisempien vuosien tapaan leirin ohjelmarungon. Uusina testeinä otettiin käyttöön osa Kasva Urheilijaksi -testistön ominaisuustesteistä. Valinnat leireille tehtiin kahdessa erässä; ensimmäinen valinta edellisen vuoden vuotiaiden rankilistan ja toinen SM-erikoispitkien jälkeen ajetun on line -rankin perusteella. Valittujen kokonaismäärä oli 155, joista leirille osallistui 110 nuorta.

18 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Kesän VOL-leirille osallistuneet Hiihtosuunnistuksen VOL-leirin järjestelyistä vastasi Vuokatin urheiluopisto. Leiri järjestettiin yhtenä kolmen päivän mittaisena leirinä marraskuussa. Leirille kutsuttiin 20 tyttöä ja 20 poikaa, joista leirille osallistui 23 nuorta Leimaus Leimaus-leiri järjestettiin Sotkamossa, Vuokatin urheiluopistolla opiston ja Sotkamon Jymyn yhteistyönä. Leirillä tehtiin uusi osallistujaennätys: yhteensä 1737 leiriläistä; 379 ohjaaja ja 1358 lasta. Leirin yläikäraja nostettiin 18-vuoteen. Leiriläisistä 17- ja 18-vuotiaita oli 48. Tapahtuman valvojana toimi Timo Suhonen Kuopiosta. Tuomo Ahola, KangSK, nimitettiin leirin valvojaksi vuodesta 2013 lähtien. Tiedonsiirtopalaveri pidettiin syyskuussa Lahdessa. Taulukko: Leimaus-leirin osallistujamäärät Himos Sauvo Parikkala Saarijärvi Sotkamo Ikaalinen Rauhalahti Kisakeskus Kisakeskus Sotkamo Nuorten Jukola Nuorten Jukola suunnistettiin Vehmaalla Mynämäen Suunnistajat -52 järjestämänä. Viestin valvojana toimi viimeistä vuotta Ilkka Saarimäki. Tommi Tervakangas nimettiin valvojaksi vuodesta 2013 lähtien. Viestiin osallistui 154 joukkuetta. Osanottoennätys on 224 joukkuetta vuodelta Taulukko: Nuorten Jukolaan osallistuneiden joukkueiden lukumäärä ja kilpailun järjestäneet seurat HS LieRa RaLu S-JKL PR EsSu VaaSu TP KaSu MS-52 Nuorten Jukolan johtoryhmään kuuluivat Anssi Saarinen (puheenjohtaja), Katri Lilja ja Anneli Miettinen (sihteeri). Johtoryhmä kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa, joista toinen oli sähköpostikokous. Nuorten Jukolan järjestelyohjetta täydennettiin. Tiedonsiirtokokous pidettiin marraskuussa Anjalassa Kultainen kompassi -cup Yhteistyössä alueiden kanssa toteutettiin neljättä kertaa 14-vuotiaille suunnattu Kultainen kompassi - cup. Tapahtuman tavoitteena on lisätä 13- ja 14-vuotiaiden suunnistavien tyttöjen ja poikien kilpailumahdollisuuksia ja kilpailemisen haasteita sekä aktivoida alueen kilpailutoimintaa. Alueet nimesivät vastuuhenkilön Kultainen kompassi -cupiin ja määrittelivät osakilpailut, joiden perusteella valittiin 8- henkiset joukkueet finaaliin (yhdessä joukkueessa 4 tyttöä ja 4 poikaa). SSL:n nuorisotoiminta piti yhteyttä alueiden yhteyshenkilöihin ja alueiden yhteyshenkilöt informoivat kilpailusarjasta alueensa seuroja. Ulvilan Uran syyskuussa järjestämä finaali keräsi 18 kahdeksanhenkistä aluejoukkuetta, yhteensä 144 suunnistajaa 11 eri SSL:n tai FSO:n alueelta. Kaikki joukkueet lähtivät yhteislähdöllä. Jokainen joukkueen kahdeksasta jäsenestä kilpaili sijoituksista omalla radallaan ja sai pisteitä sijoituksensa mukaan.

19 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Kultainen kompassi -cupin finaaliin osallistuneet alueet, joukkueet, juoksijoiden määrät ja järjestäjät. Vuosi Joukkueita Alueita Osallistujia Järjestäjä null13 HU HU Rasti-Nokia Ulvilan Ura 2null13 on yhteispohjoismainen leiri vuotiaille ohjaajille ja ohjaamisesta kiinnostuneille. Leiri järjestetään MM-kilpailujen yhteydessä, kun joku pohjoismaista järjestää suunnistuksen MM-kilpailut. 2null13-leiri järjestetään Vuokatissa Leirille tulee osallistujia Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Jokainen maa tuo leirille 8 nuorta ja kaksi leirityhmän vastuuohjaajaa. Leirin suunnittelu käynnistyi hyvin jo Leirin johtajaksi valittiin Nuorten tiimin entinen jäsen Esa Honkonen, joka osallistui 2null10 leirille Norjan Trondheimissa vuonna Leirin valmistelu- ja toteutustiimissä on lisäksi 3 nuorta: Mona Lindroth, Anna Westerlund ja Eveliina Hasu. Leiristä lähetettiin kaksi bulletiinia muille pohjoismaille vuoden 2012 aikana Sinettiseuratoiminta Vuonna 2012 sinettitunnus myönnettiin uutena seurana Saarijärven Pullistukselle. Vuoden aikana toteutettiin mittava sinettitunnuksen omaavien seurojen auditointikierros, kun 20 sinettiseuraa auditoitiin. Kolme seuraa ei jättänyt sinetin uusintahakemusta. Sinettiseurojen kokonaismäärä oli vuoden lopussa 30 seuraa. Lokakuussa osallistuttiin kaikkien lajien yhteiseen sinettiseurojen tapaamiseen, joka pidettiin Helsingissä. Lajiosuudessa aiheina olivat vanhempien innostaminen urheiluseuratoimintaan ja pelisäännöt. Tapaamiseen osallistui 14 ohjaajaa, 9 eri sinettiseurasta. Tapaamisten lisäksi tukimuotoina seuroille tarjottiin koulutustukea (165 / seura) ja 15 %:n alennusta liiton materiaaleista. Sinettiseurat vuoden 2012 lopussa, 30 seuraa: Angelniemen Ankkuri, Asikkalan Raikas, IF Sibbo- Vargarna, Espoon Suunta, Helsingin Suunnistajat, Hiidenkiertäjät, Hyvinkään Rasti, Hämeenlinnan Suunnistajat, Ikaalisten Nouseva Voima, Kangasala SK, Keuruun Kisailijat, Koovee, Kuopion Suunnistajat, Kyrös-Rasti, Lahden Suunnistajat -37, Lounais-Hämeen Rasti, Navi, OK Orient, Raja-Karjalan Suunnistajat, RasTiimi, Rasti-Jussit, Rastivarsat, SK Pohjantähti, Saarijärven Pullistus, Suunta Jyväskylä, Tampereen Pyrintö, Teuvan Rivakka, Turun Suunnistajat, Vaasan Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot Urheilun Pelisäännöt Nuoren Suomen uudistuneiden Urheilun Pelisääntöjen teemaksi nousi innostaminen liikkumiseen ja urheilemiseen. Pelisääntökeskustelujen tueksi seuroilla on käytettävissä teemaan liittyviä esitteitä, videoita ja mahdollisuus käyttää valmista tyytyväisyyskyselylomaketta. Uudistuneista Urheilun Pelisäännöistä tiedotettiin eri tavoin seuroille Olé kartalla! Koulusuunnistuksen kehittämistyö Koulusuunnistuksen kehittämishankkeessa keskeinen toiminto vuonna 2012 oli Rastiseikkailutapahtumien toteutus seuran ja koulun yhteistyönä toimintamallin pohjalta sekä opettajille suunnattu nettisivusto. Rastiseikkailutapahtumaa markkinoitiin seuroille liiton eri tapaamisissa ja koulutuksissa.

20 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Olé kartalla! -ohjelmaa ja sivustoa markkinoitiin opettajille Educa-messuilla Helsingissä tammikuussa ja Liikunnan ja terveystiedon opettajien opintopäivillä Hämeenlinnassa helmikuussa. Messuilla oli esillä myös Pihakartta joka kouluun -hanke. 7. HUIPPUSUUNNISTUS 7.1. Yleistä Huippusuunnistuksen valmennusjärjestelmä käsittää: - maajoukkuetoiminnan suunnistuksessa, hiihtosuunnistuksessa, pyöräsuunnistuksessa ja tarkkuussuunnistuksessa - valmennusryhmätoiminnan suunnistuksessa, hiihtosuunnistuksessa ja pyöräsuunnistuksessa - alueellisen valmennuksen - valmentajakoulutuksen - kansallisen huippukilpailutoiminnan Huippusuunnistuksen linjauksista ja toiminnan kehittämisestä vastaa huippusuunnistuksen kehittämisryhmä. Ryhmä kokoontui vuoden aikana vain kerran. Valmennuksen ja kilpailutoiminnan kehittäminen painottui aiempia vuosia enemmän kunkin kolmen lajin valmennusjohdon aktiiviseen toimintaan. Hiihtosuunnistukseen perustettiin oma kehittämisryhmä, joka osaltaan käsitteli myös huippu-urheiluaiheita. Päätoimisen valmennuspäällikön lisäksi huippusuunnistuksen parissa työskenteli vuoden päättyessä päätoiminen suunnistuksen päävalmentaja (100 %), kolme päätoimista nuorten olympiavalmentajaa (100 %), hiihtosuunnistuksen päävalmentaja (50 %), valmennussihteeri (30 %), yhdeksän maajoukkue-/ryhmävalmentajaa (oto), noin 20 valmennuksen tukihenkilöä (oto) ja noin 10 valmentajakoulutuksen kouluttajaa (oto). Nuorisotoiminnan kehityspäällikkö (100 %) toimii sekä huippu-urheilun että nuorisotoiminnan saralla. Huippusuunnistuksen valmennusjärjestelmän kehittämisen painopiste on ollut toimissa, joilla pyritään vahvistamaan menestysperustaa ja varmistamaan huippu-urheilumenestystä tulevina vuosina. Merkittävimpiä muutoksia ja kehittämiskohteita vuonna 2012 olivat mm.: - aktiivinen osallistuminen huippu-urheilun muutosprosessiin (urheilijan polku, tukijärjestelmät, valmentajakoulutus) - Suunnistajan polun julkistaminen Kihun sivuilla (ks. - tiivis yhteistyö nuorisotoiminnan kanssa lasten ja nuorten tavoitteellisen kilpaurheilun vahvistamiseksi - talenttiseurannan jämäköittäminen (nuorten, lupaavien suunnistajien kartoitus, systemaattinen testaus ja säännöllinen seuranta) - suunnistusvalmennuksen tutkimussuunnitelma - sprinttikilpailun järjestelyohje yhteistyössä kilpailutoiminnan kanssa Valmennusjärjestelmäkuvausta ja suunnistuksen lajianalyysiä on päivitetty säännöllisesti, minkä lisäksi Kalle Rantala työsti loppuvuodesta ensimmäisen suunnistusvalmennuksen tutkimussuunnitelman sitten vuoden 1994 (ks. > Huippu > Info). Uuden strategian mukaisiin tavoitteisiin (menestys, houkuttelevuus, näkyvyys, arvostus) pääseminen vaatii ponnisteluja ja muutoksia totuttuihin toimintamalleihin tulevina vuosina. Hiihtosuunnistuksessa oli

21 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) MM-kisojen suhteen välivuosi, mutta menestys EM-kisoissa oli erinomainen, samoin nuorten MMkilpailuissa. Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailuissa menestys oli kautta aikojen paras, minkä lisäksi nuorten menestys oli hyvä. Sen sijaan suunnistuksessa olemme kahden ensimmäisen strategiavuoden tulosten valossa kaukana tavoitteena olevasta parhaan maan tittelistä. Houkuttelevuuden suhteen mittavimmat haasteet ovat valmentajakoulutuksen vetovoimaisuudessa. Huippusuunnistuksen näkyvyys on tyydyttävällä tasolla, samoin lajin ulkoinen arvostus. Huippusuunnistuksen yhteistyökumppaneina toimivat alueellista valmennusta järjestävien tahojen ohella urheiluakatemiat ja -oppilaitokset, Puolustusvoimien Urheilukoulu, huippusuunnistukseen panostavat seurat, Suomen Olympiakomitea, Suomen Antidopingtoimikunta ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto ja Suomen Urheiluopisto. Huippu-urheilun kokonaiskulut olivat hieman aiempia vuosia suuremmat, yhteensä noin miljoona euroa. Liiton osuus tästä oli niin ikään aiempia vuosia hieman suurempi, noin puolet. Urheilijoiden omavastuut puolestaan nousivat edelleen, etenkin suunnistuksessa. Osaltaan omavastuiden kasvu selittyy pääkaupunkiseudun NOV-valmennuksen käynnistymisellä. Olympiakomitean valmennus- ja valmentajapalkkaustuet olivat kutakuinkin edellisen vuoden tasolla. Alkuvuodesta tehdyn vertailun perusteella suunnistuksen taloudelliset resurssit (liiton osuus) ovat esim. Ruotsiin, Norjaan ja Sveitsiin nähden alempia. Taulukossa vuoden 2011 luvut ovat toteutuneita kuluja, vuoden 2012 luvut budjetoituja Antidopingtyö ja huippusuunnistuksen eettiset linjaukset Suunnistuksessa, hiihtosuunnistuksessa ja pyöräsuunnistuksessa tehtiin Suomessa vuoden 2012 aikana kaikkiaan 72 testiä (suunnistus 41, hiihtosuunnistus 18, pyöräsuunnistus 13). Suomessa tehtyjen dopingtestien lukumäärissä ovat mukana myös ulkomaalaisille kilpailijoille tehdyt testit. Toisaalta, suomalaisille edustussuunnistajille ulkomaisissa arvokilpailuissa tehdyt testit eivät näy tilastoissa. Näitä testejä tehtiin vuoden 2012 aikana kaikkiaan 9 (suunnistus 7, pyöräsuunnistus 2). Kaikki testit olivat negatiivisia. Vuosi WADA/IOF ADT harj. kv.kilp. harj. kilp. YHTEENSÄ Merkittävästi lisääntyneen testauksen lisäksi ennalta ehkäisevä antidopingtyö on tärkeällä sijalla huippu-urheilun valmennus- ja koulutustoiminnassa. Vuonna 2006 painettu AD-ohjelma on SSL:n ja ADT:n internetsivuilla. Maajoukkueiden ja valmennusryhmien aktiiviset toimijat ja urheilijat on sitoutettu sopimuksin antidopingsäännöstöihin. Huippusuunnistuksen eettiset linjaukset ovat osa yhteistä Reilua Peliä Rasteilla -ohjelmaa OKM:n urheilija-apurahat ja Olympiakomitean valmennustuet Opetus- ja kulttuuriministeriön euron urheilija-apuraha myönnettiin vuonna 2012 Minna Kaupille, Pasi Ikoselle ja Staffan Tunisille sekä nuoren urheilijan euron apuraha Topias Tiaiselle ja

22 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Marjut Turuselle. Lisäksi apurahaurheilijoiden henkilökohtaisille valmentajille myönnettiin tukea yhteensä euroa. Olympiakomitean valmennustukea myönnettiin Suunnistusliitolle vuonna 2012 yhteensä euroa, josta euroa (v. 2011: euroa) myönnettiin suunnistuksen ja euroa (v. 2011: euroa) hiihtosuunnistuksen järjestelmätukena. Tuki kohdennettiin kummankin lajin A- maajoukkueurheilijoiden maajoukkueleirityksen tehostamiseen, mm. asiantuntijapalveluihin. Lisäksi tukea käytettiin henkilökohtaisen valmentautumisen tukemiseen ja henkilökohtaisten valmentajien leiritykseen. Kolmelle pyöräsuunnistajille myönnettiin yksilötukea yhteensä euroa. Taulukko: Opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apurahat ja Olympiakomitean valmennustuet Suunnistusliiton urheilijoille vuosina Urheilijoiden ammatinedistämissäätiön euron apuraha lukuvuodelle myönnettiin Olympiakomitean koordinoimana kahdelle suunnistajalle ja kahdelle pyöräsuunnistajalle. Lisäksi Olympiakomitea tukee kolmen nuorten olympiavalmentajan palkkausta eurolla (á ) Huippusuunnistuksen valmennus- ja kilpailutoiminta Suunnistus A-maajoukkue Naiset (3) Miehet (3) Ryhmämaksu 1 000, joka kuitattiin olympiakomitean järjestelmätuesta. B-maajoukkue Naiset (4) Miehet (4) Ryhmämaksu 500 ja leirikohtaiset omavastuut. *Sprinttipainotteiseen leiritykseen osallistuvilla ei ryhmämaksua; leirikohtaiset omavastuut.

23 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Talenttiryhmä (21 25-v.) Naiset (3) Miehet (5) Ryhmämaksu 500 (* nuorten olympiavalmennettavilla 150 ) ja leirikohtaiset omavastuut. Sprintin päälajikseen valinneet talentit osallistuivat täysipainoisesti maajoukkueen sprinttipainotteiseen leiritykseen. Maajoukkueen valmennus ja huolto Valmentajat: Juha Taini (päävalmentaja), Antti Harju, Harri Koski (sprintti), Kalle Rantala (sprintti), Petteri Vuorinen (talentit) Lääkäri: Katja Mjösund Lihashuolto: Olli Andersson Maajoukkueen maastopainotteinen leiritys Ulkomaan leirejä: 3 kpl Kotimaan leirejä: 4 kpl Maajoukkueen sprinttipainotteinen leiritys Ulkomaan leirejä: 3 kpl Kotimaan leirejä: 8 kpl v. talenttiryhmän leiritys Ulkomaan leirejä: 2 kpl Kotimaan leirejä: 7 kpl Joukkueiden koostumukset ja leiritykset listattu liiteosiossa. Suunnistusmaajoukkueen valmennuksen ja leirityksen päätavoitteet olivat: 1. valmistautuminen Sveitsin MM-kilpailuihin ja niiden erityispiirteisiin - kolme täysin erilaista maastotyyppiä, joista jokaisessa erilaiset fyysiset, juoksutekniset ja taidolliset vaatimukset - kilpailujen ja kilpailunomaisten harjoitusten maksimointi tyyppimaastoissa - MM-katsastukset MM-finaalien viereisissä maastoissa (pl. sprintti) optimaalisten viimeistelyharjoitusten saamiseksi ja oikean joukkueen valitsemiseksi - suuri määrä kuivaharjoittelua ja tulevissa maastoissa tarvittavien toimintamallien analysointia 2. fyysinen kehittyminen - kehityskohteiden ja vahvuuksien tunnistaminen - rytmityksen sisäistäminen - kehittymisen seuranta - kokonaisvaltaisuus - tukiverkosto - tarvekartoitus - AV-toiminnan hyödyntäminen 3. taidon ja suorituksen hallinnan kehittäminen - henkilökohtaiset kehityssuunnitelmat - maajoukkueelta työkaluja kehittymisen tueksi (treenihärveli, kuivaharjoittelu, maastoanalyysit, gps) - konkreettisten työkalujen ja toimintamallien tarjoaminen - paineistettujen kilpailutilanteiden tuominen mukaan leiriohjelmiin 4. eri kilpailumatkojen vaatimusten tiedostaminen ja kohdennetut toimenpiteet - erillinen sprinttileiritys ja reitinvalinnan ottaminen erityisteemaksi - omien päämatkojen tyyppiharjoitusten maksimointi - fyysisten ominaisuuksien matkakohtainen jalostaminen erikoisharjoituksilla Talenttiryhmän toimintaa pyrittiin edelleen tehostamaan nimeämällä Petteri Vuorinen talenttitoiminnasta vastaavaksi. Talenttiryhmän leiritys koostui pääosin maasto- ja sprinttimaajoukkueen leirityksestä, mutta myös omia kotimaan leirejä järjestettiin yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa.

24 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Erityishuomiota kiinnitettiin urheilijan ja hänen valmentajansa sekä talenttitukihenkilön yhteistyön raamittamiseen, toiminnan jämäköittämiseen, säännöllistämiseen ja yhdenmukaistamiseen. Talenttitoiminta kehittyi, mutta hakee edelleen muotoaan. Erinomaisesti toimivasta talenttiyhteistyöstä saatiin monta hyvää esimerkkiä. Suunnistuksen MM-kilpailut järjestettiin Sveitsissä heinäkuussa. Kisoihin osallistui ennätykselliset 53 maata. Minna Kaupin keskimatkan kullan ja pitkän matkan hopean myötä Suomen joukkue oli Sveitsin hallitsemissa kisoissa mitalitilaston kolmas. Muita kymmenen parhaan joukkoon sijoituksia olivat naisten viestijoukkueen viides sija, Venla Niemen ja Tuomo Mäkelän kuudennet sijat sprintissä, Merja Rantasen seitsemäs sija pitkällä matkalla ja kahdeksas sija keskimatkalla, Saila Kinnin kymmenes sija keskimatkalla ja Venla Niemen kymmenes sija pitkällä matkalla. Joukkueen valmentajina toimivat Juha Taini ja Antti Harju, lääkärinä Katja Mjösund, hierojana Olli Andersson, huoltajana Petteri Vuorinen, tiedottajana Paula Partanen ja joukkueen johtajana Petteri Kähäri. Kolmetoista osakilpailua käsittäneen suunnistuksen maailmancupin kokonaiskilpailu ratkaistiin syyskuun alun finaalikiertueella (NORT). Cupin muut osakilpailut suunnistettiin toukokuussa Ruotsissa (EM) sekä kesä- ja heinäkuussa Sveitsissä (Post Finance ja MM). Paras suomalainen cupissa oli Minna Kauppi, joka voitti yhden osakilpailun ja oli kokonaiskilpailussa toinen. Miesten kokonaiskilpailussa Pasi Ikonen oli 28:s. Opiskelijoiden MM-kilpailut suunnistettiin heinäkuun alussa Espanjassa. Henkilökohtaisissa kilpailuissa Antti Nurmonen oli ainut suomalainen kymmenen parhaan joukossa sijoituttuaan pitkällä matkalla kuudenneksi. Viestissä Suomen miehet olivat neljänsiä ja naiset kuudensia. Joukkueen johtajana toimi OLL:n Jukka Tirri ja valmentajana Mika Lehtonen. Elokuussa Itävallassa käydyssä Euromeetingissä oli Suomen lisäksi mukana kymmenkunta maata. Suomalaisista parhaiten menestyi Sari Anttonen, joka oli toinen pitkällä matkalla, viides sprintissä ja seitsemäs keskimatkalla. Mira Kaskinen puolestaan oli kuudes pitkällä matkalla ja kahdeksas keskimatkalla. Joukkueen valmentajana ja johtajana toimi Antti Örn. Palautetta maajoukkuetoiminnasta kerättiin kauden päätteeksi. Runsaan kilpailunomaisen harjoittelun vuoksi leirit koettiin erittäin kuormittavina. Leiripaikkojen ja maastojen valintaa sen sijaan kiiteltiin. Sekä leirien ulkopuoliseen yhteydenpitoon että leireillä tapahtuvaan henkilökohtaiseen sparraukseen toivottiin lisäystä ja lisäresursseja. MM-kilpailuiden osalta miehitys oli kunnossa ja kontakti urheilijoiden kanssa toivotulla tasolla. Liittotasolta toivottiin voimakkaampaa tukijärjestelmää vammojen ja sairauksien ehkäisyyn/hoitoon. Maajoukkuetoiminnan tärkeimmiksi painopisteiksi urheilijat kokivat: - laadukkaat leirit ja harjoitukset - tukitoimiin panostaminen - MM-maastotyyppien analysointi ja tyyppimaastotoistojen maksimointi - taitoharjoittelun tukeminen talvikaudella - yksilöllisyyden huomiointi

25 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Suunnistuksen MM-mitalit ja sijoitukset 10 parhaan joukkoon Taulukko: Suunnistuksen MM-mitalit

26 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Suomen mitalit suunnistuksen MM-kisoissa Nuorten MM-ryhmä (Pohjola-ryhmä) Tytöt (7) Pojat (7) Ryhmämaksu 300 ja leirikohtaiset omavastuut. Nuorten maajoukkuevalmentajat Markus Lindeqvist ja Jarno Parkkinen Nuorten maajoukkueleiritys Ulkomaan leirit: 2 kpl Kotimaan leirit: 3 kpl Osalle leireistä kutsuttiin Pohjola-ryhmän lisäksi urheilijaa. Leirivalmennuksen rinnalla valtaosa Pohjola-ryhmän urheilijoista sitoutui edellisvuonna käynnistettyyn talenttiseurantaan, jossa nimetyt tukihenkilöt tukivat urheilija-valmentajaparien kokonaisvaltaista valmentautumista. Petteri Vuorisen valinta tukihenkilöiden mentoriksi ja sparraajaksi toi talenttitoimintaan kaivattua ryhtiä. Nuorten MM-kilpailut suunnistettiin heinäkuussa Slovakiassa. Ruotsin hallitsemissa kisoissa Kirsi Nurmi suunnisti maailmanmestariksi pitkällä matkalla sijoittuen lisäksi sprintissä neljänneksi. Muita kymmenen parhaan joukkoon noteerauksia olivat Tytti Kirvesmiehen kuudes sija ja Elisa Mäkisen kahdeksas sija keskimatkalla sekä tyttöjen neljäs ja poikien kuudes sija viestissä. Joukkueen valmentajina toimivat Markus Lindeqvist ja Jarno Parkkinen. Alle 18-vuotiaiden EM-kilpailut järjestettiin Ranskassa kesä-heinäkuun vaihteessa. Suomalaisittain parasta antia olivat Eeli Viholaisen hopea pitkällä matkalla ja poikien viestijoukkueen hopea joukkueella Kristian Kannus, Eeli Viholainen ja Topi Raitanen. Lisäksi Miika Kirmula suunnisti viidenneksi sekä sprintissä että pitkällä matkalla, Jannina Gustafsson viidenneksi sprintissä, Henna Skog kuudenneksi

27 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) pitkällä matkalla ja Kristian Kannus kahdeksanneksi pitkällä matkalla. Tyttöjen viestijoukkue oli kuudes. Alle 16-vuotiaiden EM-kilpailussa Suomella ei tehdyn linjauksen mukaisesti ollut edustusta. Joukkueen valmentajina toimivat Antti Örn ja Kalle Rantala. Taulukko: Suunnistuksen nuorten MM-mitalit ja sijoitukset 10 parhaan joukkoon 2012.

28 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Suomen mitalit suunnistuksen nuorten MM-kilpailuissa Taulukko: Suunnistuksen 18-v. EM-mitalitaulukko 2012.

29 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Hiihtosuunnistus Hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut järjestettiin helmikuussa Ukrainassa. Suomen joukkue saavutti kisoissa kolme kultaa, yhden hopeaa ja yhden pronssin. Kisojen kuningas oli Staffan Tunis, joka voitti mestaruuden pitkällä matkalla, sprintissä ja viestissä sijoittuen keskimatkalla viidenneksi. Viestijoukkueessa suunnistivat Tunisin lisäksi Matti Keskinarkaus ja Olli-Markus Taivainen. Taivainen otti lisäksi hopeaa keskimatkalla ja Sonja Mörsky pronssia sprintissä. Kymmenen parhaan listalle nousivat niin ikään Matti Keskinarkaus, joka oli Sonja Mörskyn kanssa sprinttiviestissä neljäs sekä pitkällä matkalla kuudes ja sprintissä yhdeksäs. Naisten viestijoukkue oli neljäs, Ville-Petteri Saarela pitkällä matkalla kahdeksas ja sprintissä kymmenes, Janne Häkkinen pitkällä matkalla yhdeksäs ja Milka Leppäsalmi pitkällä matkalla kymmenes. Joukkueen valmentajana toimi Eivind Tonna, lääkärinä Timo Sirola, hierojana Jani Ruokonen sekä aikuisten ja nuorten suksihuoltajina Mika Tervala, Hannu Salminen, Ossi Salokannel ja Pertti Nyberg. Hiihtosuunnistuksen päävalmentajana jatkoi Eivind Tonna. Hiihtosuunnistuksen valmennusryhmät kaudelle valittiin toukokuussa. A-maajoukkue Naiset (3) Miehet (4) Ryhmämaksu Leiriryhmä Naiset (8) Miehet (4) Ryhmämaksu 200 ; omavastuu leirityksessä 100 %. Päävalmentaja: Eivind Tonna Lääkäri: Timo Sirola Lihashuolto: Niko Voutilainen Huoltopäällikkö: Mika Tervala Maajoukkueleiritys Kotimaan leirit: 5 kpl Hiihtosuunnistusmaajoukkueen valmennuksen ja leirityksen sisältö ja päätavoitteet syksyllä 2012 olivat: - hyvä yhteishenki ja keskinäinen sparraus - kovavauhtiset, tekniset taitoharjoitukset mies miestä vastaan leireillä - jatkuva kehittyminen ja kehittymisen seuranta yksilöllisyys huomioiden - menestyksen jatkuvuuden turvaaminen Valmennuskulttuurin ja -filosofian sisäistäminen maajoukkueen keskuudessa onnistui; urheilijat tiedostavat, millaista harjoittelua kansainvälinen menestys lajissa vaatii.

30 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Hiihtosuunnistuksen EM-mitalitaulukko Taulukko: Hiihtosuunnistuksen EM-mitalit

31 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Suomen mitalit hiihtosuunnistuksen EM-kisoissa Hiihtosuunnistuksen nuorten MM-kilpailut ja alle 17-vuotiaiden EM-kilpailut järjestettiin helmikuussa Ukrainassa. Nuorten MM-kilpailuissa Suomen joukkue saavutti kolme hopeaa ja viisi pronssia. Misa Tuomala suunnisti hopeaa sprintissä, minkä lisäksi hän oli viestin hopeajoukkueessa yhdessä Tommi Reposen ja Tuomas Kotron kanssa. Tytöissä Anna Närhi otti hopeaa keskimatkalla. Tyttöjen pronssille sijoittuneen joukkueen lisäksi Salla Koskela oli kolmas sprintissä, Marjut Turunen keskimatkalla ja pitkällä matkalla sekä Santeri Aikio keskimatkalla. Sprintissä Anna Närhi ja Tuomas Kotro suunnistivat neljänneksi, Marjut Turunen viidenneksi ja Lauri Nenonen kuudenneksi; pitkällä matkalla Salla Koskela ja Tero Linnainmaa olivat viidensiä ja Anna Närhi yhdeksäs; keskimatkalla Tuomas Kotro sijoittui kahdeksanneksi sekä Mira Räisänen ja Tommi Reponen yhdeksänneksi. Alle 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa Suvi Oikarinen suunnisti mestariksi keskimatkalla ja sijoittui toiseksi sprintissä. Kolmannen mitalin joukkueelle toi Liisa Sassi-Päkkilä napaten pronssia sprintissä. Lisäksi pitkällä matkalla Noora Räisänen oli neljä, Liisa Sassi-Päkkilä kuudes, Aleksi Karppinen seitsemäs ja Suvi Oikarinen yhdeksäs; keskimatkalla Aleksi Karppinen sijoittui pitkän matkan tavoin seitsemänneksi, Liisa Sassi-Päkkilä viidenneksi ja Noora Räisänen kahdeksanneksi. Sprintissä Joonas Ahola oli viides ja Henri Similä kuudes. Joukkueen valmentajana toimi Arto Lilja, lääkärinä Timo Sirola sekä aikuisten ja nuorten suksihuoltajina Mika Tervala, Hannu Salminen, Ossi Salokannel ja Pertti Nyberg.. Hiihtosuunnistuksen nuorten maajoukkuevalmentajana jatkoi Arto Lilja. Valmennusryhmät kaudelle nimettiin toukokuussa. Nuorten talenttiryhmä (17 20-v.) Tytöt (5) Pojat (6) Nuorten maajoukkueen valmennus ja huolto Valmentaja: Arto Lilja Huolto: Mika Tervala Nuorten maajoukkueleiritys: Kotimaan leirit: 5 kpl

32 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Hiihtosuunnistuksen nuorten MM-mitalitaulukko 2012.

33 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Suomen mitalit hiihtosuunnistuksen nuorten MM-kilpailuissa Taulukko: Hiihtosuunnistuksen 17-v. EM-mitalitaulukko 2012.

34 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Pyöräsuunnistus A-maajoukkue Naiset (3) Miehet (2) Leirityksessä 100 % omavastuu mukaan lukien ryhmämaksu 500. B-maajoukkue Naiset (1) Miehet (5) Leirityksessä 100 % omavastuu mukaan lukien ryhmämaksu 500. Nuorten MM-ryhmä Tytöt (2) Pojat (4) Leirityksessä 100 % omavastuu mukaan lukien ryhmämaksu 500. Maajoukkueiden valmennus ja huolto Valmentaja: Petri Forsman 5/2012 asti Huolto: Jukka Niemi Aikuisten ja nuorten maajoukkueleiritys Ulkomaan leirit: 2 kpl Kotimaan leirit: 3 kpl Pyöräsuunnistuksen aikuisten ja nuorten valmennusryhmillä oli yhteinen leiritysohjelma, joka ulkomaan leirien osalta oli yhdistetty maailmancupmatkoihin. Maajoukkuevalmentajaksi loppuvuodesta 2011 valittu Petri Forsman jätti tehtävänsä toukokuussa, minkä jälkeen kilpailumatkojen ja leirien valmennus ja huolto hoidettiin tapauskohtaisesti eri henkilöiden toimesta. Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut järjestettiin elokuussa Unkarissa. Suomen joukkueen menestys oli ennätyksellinen hyvä neljän kullan, kahden hopean ja kolmen pronssin myötä. Sekä miesten että naisten viestijoukkueet saavuttivat MM-kultaa, miehet kokoonpanolla Pekka Niemi, Samuli Saarela, Jussi Laurila sekä naiset joukkueella Marika Hara, Ingrid Stengård, Susanna Laurila. Henkilökohtaisilla matkoilla mestareiksi ylsivät Susanna Laurila pitkällä matkalla ja Samuli Saarela keskimatkalla. Ingrid Stengård otti hopeaa keskimatkalla, minkä lisäksi hän oli pitkällä matkalla seitsemäs ja sprintissä kymmenes. Juho Saarinen nappasi hopeaa pitkällä matkalla ennen pronssille päätynyttä Samuel Pökälää, joka otti pronssia myös keskimatkalla. Niin ikään Marika Hara otti pronssia pitkällä matkalla. Kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat lisäksi pitkällä matkalla neljänneksi ja sprintissä yhdeksänneksi sijoittunut Samuli Saarela, sprintissä viidenneksi, keskimatkalla kuudenneksi ja pitkällä matkalla kahdeksanneksi sijoittunut Jussi Laurila sekä keskimatkalla kahdeksanneksi ja yhdeksänneksi sijoittuneet Juho Saarinen ja Pekka Niemi. Joukkueen valmentajina ja huoltajina toimivat Jukka Niemi ja Mika Rantala. Kymmenen henkilökohtaista ja kolme viestiosakilpailua käsittäneen pyöräsuunnistuksen maailmancupin kokonaiskilpailu ratkaistiin syyskuussa Virossa. Cupin muut kierrokset kisattiin toukokuussa Tsekissä, kesäkuussa Puolassa ja elokuussa Unkarissa (MM). Naisten kokonaispisteiden ykköstilan otti Marika Hara, joka voitti kauden mittaan neljä osakilpailua. Miehissä puolestaan Jussi Laurila oli ykkönen voitettuaan kaksi osakilpailua. Samuli Saarela oli yhteispisteissä kolmas, Susanna Laurila neljäs, Ingrid Stengård kuudes ja Samuel Pökälä yhdeksäs. Varsinkin miesten puolella panoksemme oli vakuuttava, sillä kahdenkymmenen parhaan joukossa oli viisi suomalaista. Kolme osakilpailu käsittäneessä sekaviesticupissa Suomi oli ykkönen ennen Tsekkiä ja Venäjää. Pyöräsuunnistuksen nuorten MM-kilpailut suunnistettiin aikuisten kisojen yhteydessä Unkarissa. Suomen joukkue saavutti kisoista kaksi kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Eeva-Liisa Hakala suunnisti maailmanmestariksi niin pitkällä matkalla kuin keskimatkalla, minkä lisäksi hän ankkuroi tyttöjen joukkueen hopealle Henna Saarisen ja Ruska Saarelan esityön jälkeen. Henna Saarinen suunnisti viestin tavoin hopealle sprintissä, minkä lisäksi hän oli pitkällä matkalla viides ja keskimatkalla yhdek-

35 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) säs. Ruska Saarela puolestaan otti pitkältä matkalta pronssia ollen keskimatkalla kuudes ja sprintissä yhdeksäs. Poikien viestijoukkue saavutti tyttöjen tavoin hopeaa joukkueella André Haga, Joakim Höstman, Kare Kaskinen. Kaskinen oli lisäksi sprintissä kolmas ja pitkällä matkalla seitsemäs. Myös André Haga sijoittui kahdesti kymmenen parhaan joukkoon ollen pitkällä matkalla neljäs ja sprintissä kahdeksas. Taulukko: Pyöräsuunnistuksen MM-mitalit ja sijoitukset 10 parhaan joukkoon 2012.

36 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS (49) Taulukko: Pyöräsuunnistuksen MM-mitalit Taulukko: Suomen mitalit pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa Kehityshanke yhteistyössä seurojen kanssa Hankkeen tavoitteita Painopiste tämän ikäluokan toiminnan kehittämiseen erityisesti hankeseuroissa, mutta viestinnän

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2013 VUOSIKERTOMUS 2013 1 (60) 29.03.2014

VUOSIKERTOMUS 2013 VUOSIKERTOMUS 2013 1 (60) 29.03.2014 VUOSIKERTOMUS 2013 1 (60) VUOSIKERTOMUS 2013 VUOSIKERTOMUS 2013 2 (60) 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2013 Vuokatissa kilpailtiin heinäkuussa suunnistuksen ja tarkkuussuunnistuksen MM-kilpailut. Suomi

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2010. Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS 2010 1 (92) 19.3.2011

VUOSIKERTOMUS 2010. Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS 2010 1 (92) 19.3.2011 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS 2010 1 (92) VUOSIKERTOMUS 2010 Suomen Suunnistusliitto ry VUOSIKERTOMUS 2010 2 (92) 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2010 Huippu-urheilumenestys oli vuonna 2010

Lisätiedot

Työryhmät. Hannu Pyy, pj. Petri Annila Esko Junttila Timo Kokko Petteri Muukkonen Anni Toiviainen. Petteri Palmi, esittelijä + sihteeri

Työryhmät. Hannu Pyy, pj. Petri Annila Esko Junttila Timo Kokko Petteri Muukkonen Anni Toiviainen. Petteri Palmi, esittelijä + sihteeri Työryhmät Liittohallituksen asettamilla työryhmillä on keskeinen rooli Suunnistusliiton eri toimialojen työssä. Työryhmiin valitaan luottamushenkilöinä toimialojen asiantuntijoita ja Suunnistusliiton toimihenkilöt

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 (34) TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2 (34) SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTASUUNNITELMA 2016... 4 1.1. Yleistä... 4 1.2.... 4 2. JÄRJESTÖTOIMINTA... 4 3. HALLINTO

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina

Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina 2014-2016 Suomalaisen suunnistuksen strategia Visio Suunnistus on menestyvä, houkutteleva,

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Haku valtakunnallisiin oppilaitoksiin lukukaudelle 2014 15 ja alueelliseen valmennukseen vuodelle 2015 26.1.2014 Vierumäki Petteri Kähäri Valtakunnalliset

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 (38) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2 (38) SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTASUUNNITELMA 2015... 4 1.1. Yleistä 4 1.2.... 4 2. JÄRJESTÖTOIMINTA... 4 3. HALLINTO

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Nuorten seuravalmennus suunnistusseurassa Valmentajakoulutuksen taso 1. Suunnistusvalmennusseminaari 25.1.2014 Katri Lilja

Nuorten seuravalmennus suunnistusseurassa Valmentajakoulutuksen taso 1. Suunnistusvalmennusseminaari 25.1.2014 Katri Lilja Nuorten seuravalmennus suunnistusseurassa Valmentajakoulutuksen taso 1 Suunnistusvalmennusseminaari 25.1.2014 Katri Lilja Ohjaajan ja valmentajan polku suunnistuksessa Suunnistusliitto tarjoaa ohjaajakoulutuksia

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto VALMENNUSTIIMI Päävalmentaja: Juha Taini Kakkosvalmentaja: Antti Harju Sprinttimaajoukkue: Harri Koski Huoltopäällikkö: Petteri Vuorinen Lihashuolto:

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry.

Kajaanin Suunnistajat ry. Kajaanin Suunnistajat ry. KaSun toiminnan tavoitteet ja Kainuu ja Kajaani kansainvälisten suunnistuksen suunnitelmat suurtapahtumien 2013+ keskipisteessä Syyskokous 28.10.2012 Päämäärät 2013 Nuoriso- ja

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Päävalmentaja, s (100 %) Päävalmentaja, hs (50 %) NOV / TRE (100 %) + toimintakulut NOV / TKU (100 %) + toimintakulut NOV / HKI (100 %) + toimintakulut

Lisätiedot

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Visio 2016... 2 3 Huippu-urheilustrategia... 3 3.1 Yleistä... 3 3.2 Toiminnan tavoitteet... 3 3.3 Huippu-urheilustrategian arviointi...

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry.

Kajaanin Suunnistajat ry. Kajaanin Suunnistajat ry. Kainuu kansainvälisten suunnistuksen suurtapahtumien Kainuu ja Kajaani kansainvälisten keskipisteessä suunnistuksen suurtapahtumien keskipisteessä KUTSUVIERASTILAISUUS Joutenlampi;

Lisätiedot

Suunnistuksen maajoukkuetoiminta 2011

Suunnistuksen maajoukkuetoiminta 2011 Suunnistuksen maajoukkuetoiminta 2011 4.2.2011 Vierumäki Juha Taini Suunnistuksen valmennusryhmät 2011 A-maajoukkue B-maajoukkue Sprintti Maasto Aikuistalentit Pohjola-ryhmä Nuoret talentit ALUEVALMENNUS

Lisätiedot

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa Suunnistusliiton kehityshanke yhteistyössä seurojen kanssa Hankeraportti 13.9.2012 Katri Lilja Hankkeen tavoitteet Kehittää ja vahvistaa tavoitteellisen

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

SUUNNISTUSLIITON VALMENNUSJÄRJESTELMÄKUVAUS. 18.3.2015 Suomen Suunnistusliitto

SUUNNISTUSLIITON VALMENNUSJÄRJESTELMÄKUVAUS. 18.3.2015 Suomen Suunnistusliitto SUUNNISTUSLIITON VALMENNUSJÄRJESTELMÄKUVAUS Suomen Suunnistusliitto VALMENNUSJÄRJESTELMÄ 2 (46) SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 2. SUOMALAISEN HUIPPUSUUNNISTUKSEN STRATEGIA 2011 2015... 5 2.1. Suomalainen huippusuunnistus

Lisätiedot

11-15-vuotiaiden valmennuksen kehittäminen seurassa

11-15-vuotiaiden valmennuksen kehittäminen seurassa 11-15-vuotiaiden valmennuksen kehittäminen seurassa Suunnistusvalmennusseminaari Vierumäki 8.2.2013 Katri Lilja Nuorisotoiminnan kehityspäällikkö Suomen Suunnistusliitto Esityksen taustaa, esityksen näkökulma:

Lisätiedot

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä. LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus

Lisätiedot

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2018

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2018 Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2018 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

Suunnistava Uusimaa Syyskokous 2010

Suunnistava Uusimaa Syyskokous 2010 Liite 1 Osallistujat Seura Valtakirja Ei valtakirjaa Delta Juha Liukkonen Espoon Akilles Markku Virtanen Helsingin Poliisi-Voimailijat Jari Ohrankämmen Helsingin Suunnistajat Juha Burtsoff Synnöve Miettinen,

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Suomalaisen suunnistuksen yhteinen Suunta Huipulle Yhteinen valmennuslinja Parhaat parhaassa valmennuksessa Huippuseuraprojekti Näkyvyys ja valmennuksellinen

Lisätiedot

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2 Rankiohje Vuonna 2016 laskettavat rankilistat Hiihtosuunnistuksen ranki 1 kilpailut ajalta: 1.12.2015 31.3.2016 julkaisu: IRMAssa viimeistään 12.4.2016 kilpailupistemääriä laskettaessa käytetään perustana

Lisätiedot

Suomalaisen huippusuunnistuksen strategia

Suomalaisen huippusuunnistuksen strategia Suomalaisen huippusuunnistuksen strategia Visio Suunnistus on menestyvä, houkutteleva, näkyvä, arvostettu ja kaikille sopiva urheilulaji. Suunnistus oivalluksia ja onnistumisia! Huippusuunnistajat sekä

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Nuorten olympiavalmentajan toimenkuva: sisältö Taustaa Suunnistuksen nuorten olympiavalmentaja NO-valmennus: tehtäväkenttä NO-valmennus: raportointi Case

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Suunnistusvuosi 2008 sujui myönteisissä merkeissä monella rintamalla. Kuntorastikävijöiden määrä nousi ja kolmantena vuonna peräkkäin. Kuntorastikävijöitä kirjattiin 11350

Lisätiedot

SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia

SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia STRATEGIA/Pelaajan polku/lapset ja nuoret Vuonna 2014 minisulkista järjestää 10 seuraa Toteutunut: Vuonna 2014 minisulkista järjestää tällä hetkellä 20 seuraa Vuonna

Lisätiedot

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2019

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2019 Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2019 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin SUUNNISTUSJAOSTON 2018 TOIMINTASUUNNITELMA * JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna

Lisätiedot

Seurafoorumi Tampere

Seurafoorumi Tampere Seurafoorumi 2018 Tampere 25.-26.7.2018 Ohjelma Keskiviikko 25.7. klo 12.00 seminaarin avaus klo 12.15 Tennisliiton ajankohtaiskatsaus klo 13.15 Tennisliiton jäsenmaksu-uudistus klo 13.45 antidopingtyö

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

Tarpian Suunta. Suunnistuksen erikoisseura. Akaa, Lempäälä, Vesilahti

Tarpian Suunta. Suunnistuksen erikoisseura. Akaa, Lempäälä, Vesilahti Tarpian Suunta Suunnistuksen erikoisseura Akaa, Lempäälä, Vesilahti Menestyvä Yhteisöllisyys Houkutteleva Arvostettu KAIKILLE sopiva laji Näkyvä Suunnistus- Green Spirit Rehellisyys ja avoimuus. Luonnon

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 8/2013

Uimaliiton liittohallitus 8/2013 Uimaliiton liittohallitus 8/2013 Aika: 6.7.2013 klo 11.00-15.00 Paikka: Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Rautpohjankatu 6, 40700 Jyväskylä Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Kisakallio Toimintasuunnitelma 2012 A. NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Kilpailutapahtumien monipuolistaminen Taitokisat Show Your Skills Harjoittelukulttuurin kehittäminen seuroissa Yksilön valmentaminen joukkueurheilussa

Lisätiedot

URHEILUAKATEMIAT. Mahdollisuus alueellisen valmennuksen kehittämiseen. Suunnistusvalmennusseminaari 8.2.2013 Janne Salmi. www.suunnistusliitto.

URHEILUAKATEMIAT. Mahdollisuus alueellisen valmennuksen kehittämiseen. Suunnistusvalmennusseminaari 8.2.2013 Janne Salmi. www.suunnistusliitto. URHEILUAKATEMIAT Mahdollisuus alueellisen valmennuksen kehittämiseen Suunnistusvalmennusseminaari 8.2.2013 Janne Salmi 10 JWOC-mitalit 2003-2012 9 8 7 6 5 4 3 2 SUOMI RUOTSI NORJA TANSKA SVEITSI 1 0 2003

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Uusimaa akatemiaryhmävalmennus 2015-2016 Valmentajat: Antti Örn Yhteystiedot: 044-5155505 antti.orn@suunnistusliitto.fi Tehtävät: Valmennuksen koordinointi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 sujui vaakaasti, kaikki am-kisat kisailtiin, vaikka latukisa meni juoksuksi. Suorituksia amkisoissa tuli yhteensä 2870 ja kuntosuunnistuksessa

Lisätiedot

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 KOVA MYÖ S KAUNIS ON HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 VISIO Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla Suomen Taitoluistelulii.o 9.11.2018 MISSIO Suomen Taitoluisteluliitto yhdessä

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 WWW-ranki WWW-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2016

SUOMEN RINGETTELIITON STRATEGISET VALINNAT VUOTEEN 2016 SUOMEN RINGETTELIITTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Ringetteliitolla on 30-vuotisjuhlavuosi sekä lisäksi laji täyttää 50 vuotta. Juhlavuosi alkaa tammikuussa 30-vuotis sarjapeleillä ja päättyy 30-vuotisjuhlaan

Lisätiedot

Seuran arvio oman toimintansa nykytilasta

Seuran arvio oman toimintansa nykytilasta Suunta Huipulle huippuseuraprojekti Työpaja 1 / ennakkotyö 1 Seuran arvio oman toimintansa nykytilasta Tämän arvioinnin avulla selvitämme tarkemmin seurojen nykytilaa huippusuunnistustoiminnan elinvoimaisuuden

Lisätiedot

Työryhmän ensimmäinen tapaaminen klo

Työryhmän ensimmäinen tapaaminen klo Työryhmän ensimmäinen tapaaminen 14.11.2016 klo 12.00-14.30 Työryhmän jäsenet: Juuso Toivola, pj Jukka Ikäläinen Reijo Jylhä Pekka Tiitinen Vesa Tauriainen Eero Hietanen Pirjo Muranen (este / ei paikalla)

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi EXCELLENCE - pyrkimys erinomaisuuteen LAPSI NUORI AIKUINEN Yhdessä tekeminen Ei riskikokeilu, vaan satsaus elämään Omaehtoinen liikkuminen ja urheilu Lapsuus: laatua koulussa ja seurassa, kielloista kokeiluihin

Lisätiedot

Tempaus-lehdessä julkaistujen artikkelien määrä, luentojen määrä piirileireillä ja valmentajatapaamisis sa

Tempaus-lehdessä julkaistujen artikkelien määrä, luentojen määrä piirileireillä ja valmentajatapaamisis sa Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Piirileirien Seurat,

Lisätiedot

valmis/lähes valmis Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle

valmis/lähes valmis Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Piirileirien järjestäminen

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA):

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): - R1: - R2: MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): RANKISSA 1. LUOKKA (H/D 12 H/D 21) SM/KLL -KISOISSA 1O PARHAAN JOUKOSSA EM/MM -KISOISSA HENKILÖKOHTAISESSA

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari

Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari 2.2.2019 Hyödyt seuralle Helpottaa toiminnan kehittämistä Laatuohjelma on seurakehittämisen työväline Seura saa tukea seuran kehittämiseen, joka mahdollistaa entistä

Lisätiedot

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

PESÄPALLOLIIKKEEN TULEVAISUUS. ETENEMINEN KOHTI VUOTTA 2022 Pelaajapolun tukitoimet - yläkoululeiritys

PESÄPALLOLIIKKEEN TULEVAISUUS. ETENEMINEN KOHTI VUOTTA 2022 Pelaajapolun tukitoimet - yläkoululeiritys PESÄPALLOLIIKKEEN TULEVAISUUS ETENEMINEN KOHTI VUOTTA 2022 Pelaajapolun tukitoimet - yläkoululeiritys Perustehtävämme Kansalaisaktiivisuuteen toimintansa perustavan pesäpalloliikkeen perustehtävänä on

Lisätiedot

Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016

Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Stadin paras kasvattajaseura 2020 Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Toiminta-ajatus Jalkapalloa lähialueella, omalla tasolla ja itselle sopivassa joukkueessa Kustannukset ovat suhteessa harrastukseen

Lisätiedot

Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL

Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL Seurakehittämisprosessin sisältö Seuratyöpajojen teemat Seuratyöpaja

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012 7.11 2011 Toimintasuunnitelma hyväksytään joulukuun johtoryhmän kokouksessa, kun ensi vuoden toimintabudjetti on tiedossa. Valmentautuminen TAVOITE:

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa. Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on

Lisätiedot

Tervetuloa Kisakallioon!

Tervetuloa Kisakallioon! Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015 VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta klo15.00 mennessä. Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet

Lisätiedot

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen

Lisätiedot

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2016

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2016 Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2016 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Valmentajat: Antti Örn Yhteystiedot: 044-5155505 antti.orn@suunnistusliitto.fi Tehtävät: Valmennuksen koordinointi ja ohjelmointi Valmennus Valmennusryhmän

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia

Suomen Sulkapalloliitto. Strategia Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme

Lisätiedot