Kymenlaakso erikoistuu älykkäästi logistiikkaan ja merenkulkuun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kymenlaakso erikoistuu älykkäästi logistiikkaan ja merenkulkuun"

Transkriptio

1 NELI:n Uutiskirje 2/2015 Kymenlaakso erikoistuu älykkäästi logistiikkaan ja merenkulkuun Kymenlaakso on tunnettu logistiikkamaakunta. Alueella on runsaasti olemassa olevaa liiketoimintaa ja alan infraa. Venäjän tilanteen vuoksi ala on suuressa murroksessa. Samaan aikaan, kun lastimäärät supistuvat, alalle tulee digitalisaatiota, automaatiota ja robotiikkaa. Alan on mukauduttava työvoimavaltaisesta digitaaliseen. Kuluttajakäyttäytymisen muuttuminen ei voi olla vaikuttamatta varasto- ja kuljetuslogistiikkaan. Tuotteen ja kuljetuksen seuranta tuo logistiikan ja ICT:n kehittäjät samalle pelikentälle, samassa joukkueessa. Tavaroiden internet on tätä päivää. Logistiikka on mukana kaikessa yritystoiminnassa. Haluamme olla logistiikkakehityksen kärjessä. Ala on kansainvälinen. Yhteistyökumppanimme ovat pääasiassa Suomen rajojen ulkopuolella, verkostoitumisen aste on korkea ja näyttöjä kansainvälisistä hankkeista on jo olemassa. Pitkäjänteinen yhteistyö kansainvälisten verkostopartnereiden ja tutkimusorganisaatioiden kanssa on tuonut hyvien suhteiden lisäksi luottamusta tehdyn työn laatuun ja osaamiseen. Tällä kärjellä on alueellemme merkitystä. Kymenlaaksossa sijaitsee Suomen suurin yleissatama HaminaKotka Satama Oy, TEN-T verkon itäisin rautatieterminaali (RRT) sijaitsee Kouvolassa, E18 tieyhteys on tärkeä Euroopan ja Venäjän välillä. Alueemme turvallisuusosaaminen sekä meriliikenteessä että satamatoiminnoissa on kansainvälistä huipputasoa. Tämä on huomioitu jo hankeyhteistyössä, jossa olemme haluttu partneri. Suomessa on myös kansainvälisen huipputason laitevalmistajia logistiikkateknologian alalla, joiden kanssa kymenlaaksolaisilla kehitysorganisaatioilla on jo pitkän ajan yhteistyötä olemassa. Logistiikka - alan älykkään erikoistumisen kärjeksi Kymenlaaksossa valikoitui kokonaisuus, jolla alueemme erottuu muista logistiikka-alueista. Yritystoiminnan lisäksi alueella on vahvaa osaamista, osaavaa työvoimaa, tutkimus-, kehitys-, innovaatio- sekä opetustoimintaa. Turvallisuuskärjellä erotumme muista logistiikka-alan toimijoista. Älykkään erikoistumisen kärjeksi Kymenlaaksossa on logistiikkasektori ehdottanut lastinkäsittelyn ja logistiikka-alueiden sekä merenkulun turvallisuutta. Näillä liiketoiminnan sektoreilla meillä on jo pitkä kansainvälinen kokemus sekä kontaktiverkostot olemassa. Öljyntorjunnan SÖKÖ-mallia on rakennettu Kymenlaakson Ammattikorkeakoulussa jo kymmenen vuotta ja viranomaiskoulutus ja -yhteistyö ovat vakiintunutta kehittämistoimintaa merenkulun TKI-tiimissä. Mamkin tuoma lisä ympäristöosaamisessa vahvistaa liiketoimintasektorin osaamistamme sekä laajentaa kansainvälistymismahdollisuuksia. Näihin liitettynä avoimen datan hyödyntäminen, pelillistäminen, ICT ja älykkäät liikenne- ja väyläratkaisut, sekä vahvat kansainväliset verkostot tuovat alueellemme näkyvyyttä ja ylivoimaa. Näitä liiketoiminta- ja tutkimusalueita rahoittamalla ja tavoitteellisesti kehittämällä olemme alan kärkeä jopa kansainvälisestikin. Tiimille ja tukijoukoille kiitokset vuoden hyvästä työstä, venymisestä ja onnistumisista! Mervi

2 Hankekatsaukset Kaasurenessanssi - uusiutuviin energialähteisiin perustuva kaasumaakunta (esiselvitys) NELI käynnisti lokakuun alussa Kaasurenessanssiksi nimetyn hankkeen. Hanke jakautuu työpaketteihin, joita ovat suljetun metaanikierron koelaitoksen sijoituspaikan kartoitus, vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön edistäminen Kymenlaaksossa, vety- ja kaasukäyttöisistä ajoneuvoista kiinnostuneiden yritysten kartoittaminen, ja vaihtoehtoisten polttoaineiden taloudellisuuslaskelmat sekä tulevaisuuden kehitys. NELI on tehnyt vaihtoehtoisiin polttoaineisiin liittyviä hankkeita aiemminkin, mm. Bilika-hankkeet, joiden tavoitteena oli kaasun, lähinnä biokaasun käytön edistäminen liikennepolttoaineena. Meneillään oleva hanke on hyvin ajankohtainen, sillä maailmalla ja Suomessa on koettu yhä tärkeämmäksi hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Joulukuun Pariisin ilmastokokouksessa asetettiin tavoitteeksi vain 1,5 asteen maapallon keskilämpötilan nousu vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaa ilmastotavoitteeseen sitoutuneiden valtioiden osalta merkittäviä ja pysyviä rakenteellisia muutoksia muun muassa liikenteen suhteen. Kaasurenessanssihanke Kymenlaaksossa vastaa omalta osaltaan näihin tavoitteisiin. Ensimmäisessä työpaketissa tutkitaan suljettua metaanikiertoa ja sen koelaitteiston sijoittumista Kymenlaaksoon. Kyseessä on hiilidioksidin talteenotto ja hyödyntäminen kaasuprosessissa. Tällöin mädätysprosessissa vapautuva hiilidioksidi voidaan ottaa talteen eikä sitä päästy ilmakehään. Toisena tavoitteena on selvittää paikkakuntien yritysten halukkuutta ottaa käyttöön vaihtoehtoisia polttoaineita kuljetuskalustossaan. Yhteistyökumppanina on Kouvola Innovation Oy, jonka osahanke tutkii vetyaseman mahdollista sijoituspaikkaa Kouvolan alueella. Kouvolassa on kesällä 2015 tehty valtuustoaloite vetyaseman sijoituksesta, joten tämä hanke kokonaisuutena vastaa hyvin aloitteeseen. Useat alan toimijat ovat kehitelleet erilaisia vaihtoehtoja liikennepolttoaineisiin ja tällä hetkellä saatujen kokemusten perusteella vety on erittäin potentiaalinen vaihtoehto niin fossiilisille polttoaineille kuin sähköautoillekin. Vety antaa erinomaisen mahdollisuuden sähkön varastointiin esimerkiksi tuuli- ja aurinkosähkö voidaan varastoida muuntamalla sähkö vedyksi ja edelleen käyttää liikennepolttoaineena. Vedyn käyttö liikennepolttoaineena ottaa vasta ensiaskeliaan Suomessa, mutta maailmalla monet autonvalmistajat ovat siitä erittäin kiinnostuneita ja suuret automerkit ovat rakentaneet koemalleja. Muutamat valmistajat tekevät jo sarjatuotantoautoja Euroopan markkinoille. Muun muassa Toyota on siirtämässä tuotantoaan sähköautoista vetyyn ja bensa-hybridiin. Tällä hetkellä on suuria odotuksia vedyn tulevalle käytölle. Voi olla, että vety ohittaa suosiossa ladattavan sähköauton, jonka akuston kestävyyden ja käyttösäteen suhteen on edelleen paljon ongelmia. Lisätietoja: Arto Ahlberg ja Teija Suoknuuti Vähähiiliset satamatoiminnot NELI on mukana suomalaisten satamien ja niiden yhteydessä toimivien yritysten vähähiilisyyden edistämisessä Vähähiiliset satamatoiminnot -hankkeessa. Hankkeen tavoitteisiin sisältyy eko- ja energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä ja tuloksena pyritään kehittämään satamatoimintoihin soveltuva energiaseurantamalli. Syksyn 2015 aikana on tehty kartoitusta hankkeessa mukana olevien satamien merkittävimmistä energiankulutuskohteista, ja yhteistyönä Turun ammattikorkeakoulun kanssa on selvitetty nesteytetyn maakaasun päästöjä sataman kuljetusketjuissa. Hanketta toteutettavat Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus, Turun yliopiston Braheakeskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Turun ammattikorkeakoulu ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Hanke toteutetaan ajalla Lisätietoja: Anni Anttila

3 Logistiikkaverstas käynnistyy vuoden 2016 alussa NELIn koordinoima uudenlainen osallistava kehitys- ja innovointiympäristö, Logistiikkaverstas, käynnistyy tammikuussa Verstaan tavoitteena on vastata logistiikan muuttuvan toimintaympäristön ja teknologian nopean kehittymisen haasteeseen, sekä tukea julkisen ja yksityisen sektorin verkostoitumista ja yhteistyötä. Logistiikkaverstaalla tullaan ratkaisemaan yritysten esiin nostamia haasteita monialaisissa opiskelijatiimeissä uusia työkaluja ja menetelmiä hyödyntäen. Verstas toimii uutena oppimisympäristönä opiskelijoille ja tarjoaa paikan kokeiluille, asiantuntijaseminaareille sekä innovaatiokilpailuille. Syksyn aikana on kartoitettu erilaisia toimintamalleja ja hankittu uusia työkaluja Logistiikkaverstaan toiminnan pohjaksi. Logistiikkaverstaalle järjestyi toimitilat Hamina- Kotka Satama Oy:n tiloista, Mussalon toimistokeskus Merituulesta. Verstas tarjoaa paitsi kohtaamispaikan yrityksille, mutta sen toivotaan palvelevan myös koulutus-, tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä elinkeinoyhtiöitä. Logistiikkaverstas tuo uutta näkyvyyttä alueelle ja pyrkii omalta osaltaan nostamaan Kymenlaakson imagoa logistiikkamaakuntana. Lisätietoja: Anni Anttila ja Emmi Rantavuo 30MILES-hankeessa kehitetään pienvenesatamien turvallisuutta ja luodaan veneilyreitti itäiselle Suomenlahdelle Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on mukana Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimusyhdistys Merikotka ry:n vetämässä kansainvälisessä konsortiossa, jolla haettiin rahoitusta itäisen Suomenlahden pienvenesatamien kehittämiseen ja veneilyreitin luomiseen. Euroopan unionin Central Baltic rahoitusohjelmasta myönnettiin elokuussa 2015 noin 3,7 miljoonan euron rahoitus hankkeen toteuttamiseen. Hankkeessa on mukana 14 pienvenesatamaa. Suomesta mukana hankkeessa ovat Kotkasta Kotka Old Port Marina, Haminan Tervasaari, Pyhtään Keihässalmi, Virolahden Klamila, Porvoon vierasvenesatama sekä Loviisan Laivasilta. Virosta mukana ovat Viimsin kunnasta Leppneeme ja Kelnase, Tallinnasta Lentosatama sekä pienvenesatamat Eismasta, Narvasta, Toilasta, Purtsesta ja Narva-Jõesuusta. Hankkeen aloitustilaisuus pidettiin Kotkassa marraskuussa Hankkeen toteutusaika on vuoden 2018 elokuun loppuun saakka. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu vastaa hankkeessa turvallisen veneilyreitin luomisesta ja pienvenesatamien turvallisuuden kehittämisestä. Satamien välille suunnitellaan mielenkiintoinen ja turvallinen purjehdusreitti, joka julkaistaan reittiohjeiden kera karttana sekä sähköisinä reittipisteinä. Turvallisuusasioista viestitään tuottamalla vapaasti saataville video, jossa esitellään reittiä, nostetaan esille purjehtimiseen liittyviä turvallisuusnäkökulmia sekä esitellään saapuminen veneellä kuhunkin reitin satamaan. Hankkeen puitteissa tullaan järjestämään satamien turvallisuuspäiviä, joissa esitellään reittiä ja siihen liittyviä turvallisuusnäkökulmia veneilijän näkökulmasta. Pienvenesatamien turvallisuustason parantamiseksi hankkeessa kehitetään auditointiprosessi turvallisuustason arvioimiseen. Osallistuvissa satamissa suoritetaan turvallisuusauditointi ja laaditaan kehittämissuositukset turvallisuustason parantamiseksi. Hankkeessa luodaan koulutus pienvenesatamien turvallisuudesta vastaaville henkilöille. Koulutuksen tavoitteena on antaa entistä parempi tietotaito sataman turvallisuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Hankkeen pääpartnerina toimii Merikotka. Muut hankepartnerit ovat Kymenlaakson ammattikorkeakoulun lisäksi Helsingin yliopisto, Cursor Oy, Posintra Oy, Itä-Viron yrityskeskus, Virumaan piensatama yhdistys, Eisman satama, Viimsin kunta, Viron Merimuseo, Narvan kaupunki ja Narva-Jöesuu kunta. Lisätietoja: Tomi Oravasaari

4 Luovasta tuhosta uutta kilpailukykyä ja tuottavuutta ydinsatamille? Keskimääräinen työn tuottavuus on Suomessa romahtanut. Negatiivisen kehityksen syy ovat vientituotantoon kohdistuneet takaiskut: Nokian, paperiteollisuuden ja Venäjän pakotteista johtuneet vaikeudet. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) mukaan pitkään jatkunut heikko työllisyyskehitys ja uudestaan nousuun kääntynyt työttömyys viittaavat siihen, että Suomen talouden ja erityisesti työmarkkinoiden sopeutumiskyky ovat olleet riittämättömiä. Tämän on arvioitu johtuvan globaalitalouden kilpailusta ja uuden teknologian voimakkaasta kehittymisestä, joka on siirtänyt perinteisiä teollisuuden tehtäviä kehittyviin maihin, alemman palkkatason maihin. Eri maiden talousasiantuntijat ovat erimielisiä siitä, millä tavalla digitaalisuus ja teknologiat vaikuttavat tuottavuuteen, sitä kautta taloudelliseen kasvuun sekä työvoimaan kysyntään. Digitalisuus on kuitenkin Sipilän hallituskauden ohjelmassa nostettu yhdeksi kärkiohjelmaksi Suomen kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantamiseksi. Hallituskauden ohjelmassa digitaalisuuden nähdään kasvattavan työn kysyntää ja aiheuttavan yhden suurimman käännekohdan työmarkkinoilla. Toteutuessaan rutiininomainen työ tulee vähenemään merkittävästi niin toimistoissa kuin suorittavissa töissä, tästä huolimatta tarvitaan ihmisiä edelleen luovuutta ja ongelmaratkaisukykyä vaativiin töihin. Työn muuttuminen vaatii kuitenkin uusien kykyjen ja taitojen kehittämistä. Amerikkalaiset talousasiantuntijat ovat esittäneet, että lähes puoleen Yhdysvalloissa havaittavista ammateista liittyy suuri automaatiosta johtuva tuhoutumisriski lähimpien 20 vuoden aikana. Suomalaiset talousasiantuntijat ovat arvioineet, että reilu kolmannes suomalaisista ammateista olisi tuhoutumisriskin alaisia. Skenaarion toteutuminen merkitsisi kansantaloudelle luovaa tuhoa, jossa vanhakantaiset yritykset, tuotteet, palvelut ja ammatit katoavat uusien, parempien ja tuottavampien tieltä. Näitä digitalisuuden vaikutuksia elinkeinoelämälle täytyy TKI -toiminnassa ajoittain myös arvioida. Uudistamistarpeet liittyvät tutkimus- ja kehittämismetodeihin erityisesti verkostoyhteistyömuotoihin, kehittämisen ekosysteemeihin ja kokeiluympäristöihin perustamisen osalta. Tältä osin voidaan sanoa, että elämme tietynlaista TKI:n murrosvaihetta jossa digitaalisuus, Internet of Things (IoT) ja Teollinen Internet 4.0 ovat muuttamassa käsitystämme toimia reaalimaailman työympäristön kokeilijana. Mitä tämä vallitseva kehityssuunta tulee mahdollisesti tarjoamaan satamien älykkäälle erikoistumiselle? Satamissa ja logistiikassa digitalisuuden tuomat automaatiot ja robotisaatio ovat vasta alkutekijöissä. Satamien älykäs erikoistuminen edellyttäisi konsortiomaisiten kehitys- ja tutkimushankkeiden perustamista, järjestelmä- ja tietoverkkoinvestointeja. Ala kehittyy huimaa vauhtia, joten on olennaista kartoittaa todelliset kehittämistarpeet ja toimenpiteet. Satamien automatisointi on lähtökohtaisesti iso järjestelmäinvestointi, jonka kannattavuutta ja tarpeellisuutta on arvioitava aina liikenteen volyymin näkökulmasta. Automaatiota ja robotiikkaa vievät eteenpäin samat muutosajurit kuin teollisuudessa eli tuottavuuden ja turvallisuuden kasvutavoitteet. Tässä mielessä lastinkäsittelykoneiden automatisointi ja liikenteen solmukohdassa syntyneen tuotantotiedon avaaminen avoimen tiedon muotoon mahdollistaisivat tuottavuuden kasvattamisen ihan uudelle tasolle. Digitaalisuus on ilmiö, joka on jo täällä. Sen aiheuttamia muutoksia on välttämätöntä ymmärtää, mikäli haluamme menestyä tulevaisuudessa. Lisätietoja: Tommy Ulmanen Vuosi 2015 tutkimuspäällikön silmin Vuoteen on mahtunut paljon työtä, onnistumisia ja pettymyksiäkin. Omalta työpöydältä lähti vuoden aikana 3 kv-hankehakemusta, 7 hakemusta kotimaisiin rahoitushakuihin sekä 2 tarjousta julkisiin kilpailutuksiin. Onnistumisiin kuuluvat ehdottomasti kärkihankkeemme 30Miles ja Logistiikkaverstas, jotka tuottavat paljon positiivista julkisuutta alueelle. Myös ekologisuuteen painottuvat Vähähiiliset satamat sekä Kaasurenessanssihanke tuottavat arvokasta tietoa maakunnan kehittämiseksi vähähiilisemmäksi. Monia hyviä kehittämisaihioita jäi ilman rahoitusta tiukassa kilpailussa. Emme kuitenkaan tästä lannistu, vaan jatkamme sinnikkäästi työtä alueen logistiikan kehittämiseksi tulevina vuosinakin. Lisätietoja: Teija Suoknuuti

5 Mahdollisuuksien meri koulutustarveselvitys nostaa esille Suomen meriklusterin ajankohtaiset osaamistarpeet Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Oxford Research Oy toteuttivat Suomen meriklusterin koulutustarveselvityksen osana Helsingin kaupungin vetämää ja työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamaa MERIT - Älykäs meriteollisuus -hanketta. Selvitystyö käynnistyi toukokuussa 2015, ja loppuraportti valmistui loppuvuodesta Mahdollisuuksien meri -selvityksessä tarkasteltiin Suomen meriklusterin nykyisiä ja tulevia koulutustarpeita tutustumalla aihepiiriin liittyviin keskeisiin strategioihin, aiempiin koulutustarve-selvityksiin sekä keräämällä laaja haastatteluaineisto meriklusterin toimijoilta. Selvityksessä meriklusterin ulkopuolelle rajattiin muun muassa merellisiä luonnonvaroja hyödyntävä liiketoiminta (biotalous, kalastus, kalankasvatus), merellinen energiantuotanto sekä merellinen matkailuliiketoiminta. Selvityksessä pyrittiin tarkastelemaan eri toimialoja tasavertaisesti, jotta voitaisiin saavuttaa näkökulmia, kuinka kehittää Suomen meriklusteria kokonaisvaltaisesti. Haastatteluaineiston pohjalta nousi esille seuraavat viisi Suomen meriklusteria läpileikkaavaa osaamistarvetta. - Monialainen osaaminen ja oppiminen työssä - Kansainvälisyys, kieli- ja kulttuuriosaaminen - Merenkulkutalouden ja merisektorin kaupallinen osaaminen - Merioikeuden osaaminen - Digitalisaatio ja automaatio Selvityksen tulokset alleviivaavat, että Suomen nykyinen koulutustarjonta ei tällä hetkellä palvele parhaalla mahdollisella tavalla meriklusterin kehittymistä. Meriklusterin osaamistarpeisiin vastaaminen edellyttää paitsi yhteiskunnan tarjoaman koulutuksen kehittämistä laaja-alaisessa yhteistyössä meriklusterin kokonaisuus huomioiden, niin myös yrityksissä organisoitua pitkäjänteistä ja suunnitelmallisesta osaamisen siirtämistä työntekijöiden välillä. Aineiston pohjalta tehtiin 23 suositusta Suomen meriklusterin kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Raportti tulee saataville sähköisenä osoitteesta fi sekä rajoitetusti painettuna versiona. Lisätietoja: Tomi Oravasaari Olethan jo tutustunut NELIn toteuttamaan -palveluun?! Löydät Suomen logistiikkaa koskevat uutiset sekä paljon muuta alaan liittyvää informaatiota yhdestä paikasta. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Jos et jatkossa halua uutiskirjettämme, ilmoitathan siitä sähköpostilla osoitteeseen neli@kyamk.fi Lue lisää projekteistamme:

Mahdollisuuksien meri

Mahdollisuuksien meri Mahdollisuuksien meri 23 suositusta meriklusterin koulutuksen kehittämiseksi Tomi Oravasaari, projektipäällikkö Älykäs satama seminaari 8.3.2016 Mahdollisuuksien meri selvityksen tausta Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

MERIKOTKA tutkimustoiminta

MERIKOTKA tutkimustoiminta MERIKOTKA tutkimustoiminta 29.11.2007 Ulla Tapaninen, professori Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.merikotka.fi mkk.utu.fi Strategiset perusteet Lähtökohdat meriliikenteen

Lisätiedot

AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy)

AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy) Hankkeen nimi: Älykäs satama Kymenlaakson innovaatioveturina KYM1 Hankkeen aloitusajankohta: 1.10.2016 Hankkeen päättymisajankohta:31.5.2017 Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy

Lisätiedot

Meriteollisuuden laajenevat näkymät

Meriteollisuuden laajenevat näkymät Meriteollisuuden laajenevat näkymät Sininen kasvu Varsinais-Suomessa -workshop 1.2.2017 Erikoistutkija Tapio Karvonen Turun yliopiston Brahea-keskus/MKK Suomen meriklusteri VARUSTAMOT MERITEOLLISUUS MUUT

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Mihin suomalaista merenkulkuosaamista tarvitaan?

Mihin suomalaista merenkulkuosaamista tarvitaan? Mihin suomalaista merenkulkuosaamista tarvitaan? professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka - tutkimuskeskus 161008 0/20 Mihin merenkulkuosaamista

Lisätiedot

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan

SAFGOF-hanke. Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan SAFGOF-hanke Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan Eveliina Klemola Tutkimuskoordinaattori Helsingin yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen Verkostoista Voimaa NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen 2 Toimintamalli Yliopistot, AMK, yritykset Kehitys-ja elinkeino- yhtiöt KyAMK TKI MAANTIET RAJA RAUTATIE MERI

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Lisää tähän otsikko MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK KANSANTALOUS VÄESTÖKEHITYS JA TUOTTAVUUS Kestävyysvaje aiempaakin suurempi:

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA OSAAMISPROFIILIKYSELY Maakuntaohjelman 2018 2021 kehittämislinjaukset tuovat esille ne asiat, joissa Satakunta erottuu osaamisellaan. Osaamisprofiilin tavoitteena täsmentää: Mikä on ainutlaatuista satakuntalaista

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu

From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu PERUSTIETOA HANKKEESTA Nimi: From waste to traffic fuel (W-FUEL) Kesto: 1.9.2009 31.12.2011 Kokonaisbudjetti:

Lisätiedot

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Päivi Nuutinen, Liikennevirasto 8.5.2018 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston strategia 2016-2020 LUOTETTAVAT DIGITAALISET PALVELUT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 11.4.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 11.4.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö 327 Lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston periaatepäätökseksi automatisaatiosta ja robotisaatiosta HEL 2016-002831 T 03

Lisätiedot

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla

Koulutustarpeet 2020-luvulla Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla Koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointi- ja valmisteluryhmän esitys tutkintotarpeesta Osaaminen muutoksessa Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi 2015 Ilpo Hanhijoki

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013

ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013 Päijät-Hämeen liitto Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö ETELÄ-SUOMEN EAKR OHJELMA 2007 2013 Teemahankkeet MERIKLUSTERI Päivitetty: 16.7.2013 2 (5) A30023 ForMeri Projektin kesto: 1.2.2008 30.6.2011 Kustannukset:

Lisätiedot

ELLO Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Hankkeen tulokset

ELLO Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Hankkeen tulokset ELLO Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Hankkeen tulokset Teija Suoknuuti Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu / North European Logistics Institute 7.4.2010 ELLO hanke 1.9.2009 30.4.2012

Lisätiedot

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset... 4 4. Jatkotoimenpiteet... 4 5. Projektin tulosten yleistettävyys... 4 6. Toteutus... 4 a. Tehtävät ja

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 28.9.2016 Alue-ennakoinnin vuosikello 2016 Tulevaisuufoorumi (Satli) Maakunnallisen suunnittelujärjestelmän ajankohtaisten teemojen tarkastelu, osallistujina

Lisätiedot

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS MONIPUOLINEN MERENKULKUALAN OSAAJA Tarjoamme yliopistotasoista täydennyskoulutusta merenkulku-, satama- ja kuljetusalalla sekä meriteollisuudessa työskenteleville

Lisätiedot

Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti?

Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti? Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti? 9.11.2016 Hyvää huomenta! Vesa Junttila, Kouvola Innovation Oy DI, kehittämispäällikkö, Biolaaksotiimi Kymenlaaksoon elinvoimaa bio- ja kiertotaloudella

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Data-analytiikan osaamiskeskittymä Satakunnan kilpailukyvyn, innovaatiotoiminnan ja vetovoimaisuuden edistäjänä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla TkT Timo Ranta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat 05/2018 12/2020 Lähtökohdat Luovien alojen kehittymisen esteet: - Yrityspalveluiden hajanaisuus, ei vahvaa alustaa monipuoliselle verkostoimiselle - Luovan osaamisen määrätietoisen hyödyntämisen puute

Lisätiedot

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Lähivuosien kehitysnäkymät sekä pitkän tähtäimen suunnitelma Julkaisu on laadittu Suomen liikennekaasualan yritysverkoston sekä

Lisätiedot

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA 2018-2021 Osaamis- ja rakennetekijät maakunnan aluekehittämisen voimavaroina tai rajoitteina / Osaamisprofiilikyselyn tulosten tiivistelmä helmikuu 2017 Satakuntaliitto vastaa

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto

Lisätiedot

Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko

Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko Merikusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit Meri-Erko NaviGate Tiedekahvila 18.05.2016 Meriklusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit (Meri-Erko) 1.3.2016-30.09.2018 Hankkeessa

Lisätiedot

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Marja-Liisa Tapio-Biström MMM Luomutoimijoiden kiertotalousseminaari Hämeenlinna 29.1.2016 31.1.2016 1 Sisältö tulevaisuuden mahdollisuudet biotalousstrategia

Lisätiedot

Kuva median murroksesta: mistä kasvu ja työpaikat?

Kuva median murroksesta: mistä kasvu ja työpaikat? Kuva median murroksesta: mistä kasvu ja työpaikat? @timoargillander Cable Days 18.11.2014 Teollisuuspolitiikka? Elinkeinopolitiikka? 2 1 Tapahtunut: Internet Globalisaatio Kehittyy: Teknologia Robotisaatio

Lisätiedot

Central Baltic -ohjelma Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland

Central Baltic -ohjelma Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland Central Baltic -ohjelma 2014-2020 Josefina Bjurström, Information Officer Central Baltic Contact Point Finland 15.10.2014 Helsinki Ohjelmamaat Suomi + Ahvenanmaa, Ruotsi, Viro ja Latvia Ohjelma-alue Suomessa

Lisätiedot

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Kehitysmaat ja kehittyvät maat avoinna uusiutuvan energian liiketoiminnalle DM 819060 06-2011 Groove - ohjelman tavoite Nostaa suomalaisten

Lisätiedot

NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013

NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013 NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) Kymenlaakson logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013 NELI-ohjelma 2007-2013 NELI- ohjelma 2007-2013 Kymenlaakson

Lisätiedot

Verkostoidu Porin seudulla -hanke

Verkostoidu Porin seudulla -hanke Itämeren laaja-alaisin teollisuuspuisto Satamatoimintaa hyödyntävälle Teollisuudelle Kaupalle Logistiikka-alan yrityksille Rakentuu olemassa olevan teollisuuden ja teollisuusklustereiden ympärille Satakunta

Lisätiedot

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Hyvinvointia älysähköllä Erkki Aalto, kehitysjohtaja, RAKLI ry KNX Partnerpäivä, 6.11.2014, Tampere Automaatio ja alykkäät ratkaisut, Erkki Aalto,

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta

Lisätiedot

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski-Suomeen Jyväskylä 13.1.2016 Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, RAKLI ry Murroskartta Kaupan murros

Lisätiedot

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin 2015 Finnpartnership-liikekumppanuusohjelma tausta ja tavoite Ulkoasiainministeriön rahoittama ja Finnfundin hallinnoima ohjelma Tavoitteena lisätä suomalaisten

Lisätiedot

Koulutus Robotiikan Muuttuvassa Ajassa

Koulutus Robotiikan Muuttuvassa Ajassa Koulutus Robotiikan Muuttuvassa Ajassa Robottiviikko 24.11.2015 TEAK Teuvan Aikuiskoulutuskeskus Ari Maunuksela Toimitusjohtaja/Rehtori TEAK lyhyesti Koulutustoiminta aloitettu 1959 Pääpaino työvoimakoulutuksissa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2017. Hankerahoitusjaosto

PÖYTÄKIRJA 2/2017. Hankerahoitusjaosto PÖYTÄKIRJA 2/2017 Hankerahoitusjaosto 24.4.2017 11 Kokouksen avaus 12 Osanottajien toteaminen sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Työjärjestyksen hyväksyminen 14 Pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus Jenny Katila Ravintola Pääposti

Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus Jenny Katila Ravintola Pääposti Shortsea Promotion Centre (SPC) Finland Varustamobarometrin julkistamistilaisuus 9.12.2015 Jenny Katila Ravintola Pääposti Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Pori Turun yliopiston Brahea-keskus

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko DIGITAALISUUDELLA MENESTYSTÄ POHJOIS- SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN Yliopettaja Esa Hietikko Digitalisaatio on hyvin laaja käsite 2/13 Miksi digitalisaatiota? Digibarometrin mukaan yritysten digitaalinen

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto

Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto IT goes Industry 27.11.2015 Pekka Ala Pietilä staattisesta kilpailukyvystä dynaamiseen Talouden ja yhteiskunnan evoluutio > Suomen uudistumisvauhti 26.11.2015

Lisätiedot

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin. Verkoilla maailmalle

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin. Verkoilla maailmalle Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin Verkoilla maailmalle 12.6.2013 Finnpartnership-liikekumppanuusohjelma tausta ja tavoite Ulkoasiainministeriön rahoittama ja Finnfundin hallinnoima ohjelma Tavoitteena

Lisätiedot

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina

Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Miten toimintaympäristömme muuttuu? Digitalisaatio ja globalisaatio talouden uusina muutosvoimina Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen

Lisätiedot

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely Kohti kestävää luonnonvarataloutta Pohjois-Savossa Hankkeet luonnonvarastrategian toteuttajina SAKKY 11.11.2014 Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely Jari Mutanen, johtaja,

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö. 5.8.2014 Pentti Rauhala

Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö. 5.8.2014 Pentti Rauhala Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö 5.8.2014 Pentti Rauhala Esittäytyminen Pentti Rauhala, s. 9.4.1945, FT, dosentti, VTM, ak opettaja, asun Lahdessa, eläkkeelle

Lisätiedot

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan 2040 1.11.2017 Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjalan ilmasto- ja energiaohjelma 2020 2010

Lisätiedot

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos 2018-2020 Tulevaisuustyöpaja 31.01.2017 ELINKEINO-OHJELMA 2018-2020 Suuntaa Valtimon ja Nurmeksen elinkeino- ja yritystoiminnan kehittämistä Toteuttaa Valtimon ja Nurmeksen

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 28.2.2017 Alue-ennakoinnin vuosikello 2016 Tulevaisuusfoorumi (Satli) Maakunnallisen suunnittelujärjestelmän ajankohtaisten teemojen tarkastelu, osallistujina

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo 29.8.2019 Etelä-Suomen EAKR-haku 9.9.-17.10. Aikataulu Haku toteutetaan yksivaiheisena 6 vkoa Hakemusten käsittelyaikaa ennen koord.työryhmää reilu 3 vkoa

Lisätiedot

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Arja Aalto 3.6.2015 Liikennevirasto vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Käsittelyjärjestys...3

15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Käsittelyjärjestys...3 Kotkan - Haminan seudun seutuvaliokunta 6.3.2018 PÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 KOKOUSAIKA Tiistai 6.3.2018 kello 12.30 13.00 KOKOUSPAIKKA Lounashuone Eagle, Kyminlinnantie 6, 1 krs, Kotka 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen

Lisätiedot

Meriklusteri matemaattisten, merellisten moniosaajien mahdollisuus

Meriklusteri matemaattisten, merellisten moniosaajien mahdollisuus Meriklusteri matemaattisten, merellisten moniosaajien mahdollisuus MAOL ry:n Rauman syyskoulutuspäivät 3.10.2015 Riku Anttila, Meriliitto ja meriklusterin nuoret osaajat Tervetuloa merelliseen työpajaan!

Lisätiedot

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Lähivuosien kehitysnäkymät sekä pitkän tähtäimen suunnitelma Julkaisu on laadittu Suomen liikennekaasualan yritysverkoston sekä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö. Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT)

Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö. Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT) Kaakkois-Suomi kasvuun kansainvälisen logistiikan suunnitelmat Kouvolassa sekä oppilaitosyhteistyö Ville Henttu, asiantuntija, logistiikka (TkT) 2 Agenda Kouvola Innovation Oy (Kinno) Kouvolan logistiikkasektorin

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista

4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista 4,5 miljoonaa risteilyvieraskäyntiä Itämeren alueella kaudessa, risteilyvieraita n. 500 000 Yksi nopeimmin kasvavista risteilymarkkina-alueista varustamot estsivät uusia satamia ja kohteita Destinaationa

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry,

Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry, Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry, Digicenter hankkeen fasilitaattori Mikä on Digicenter?

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 BigData - liikenne esimerkkinä Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 Public Dig Data & Internet of Things Liikenne esimerkkinä Tieto Corporation Public @LeilaLehtinen Leila.Lehtinen@tieto.com

Lisätiedot

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014 Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta Syyskuu 2014 Kyselystä Kauppakamarien yritysjohtajakysely kartoitti digitalisaatioon liittyviä haasteita ja tavoitteita yrityksissä. Toteutettiin 8.9.

Lisätiedot

AIKO Uudistuva Teollisuus. Oula Välipakka, Tredea Oy

AIKO Uudistuva Teollisuus. Oula Välipakka, Tredea Oy AIKO Uudistuva Teollisuus Oula Välipakka, Tredea Oy 6.4.2017 AIKO Uudistuva teollisuus Teema 1: Valmistavan teollisuuden uudistuminen ja digitalisaatio Työpaketti 1: Teollisen internetin alustat ja tuotteiden

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi Satakuntaliitto 24.11.2016 Maakuntaohjelma 2014-2017 TL1 Kannustavaa yhteisöllisyyttä Satakuntalaiset kouluttautuvat, käyvät töissä tai toimivat yrittäjinä. P1

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä

MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS Meriliikenteen kehitys Itämerellä 0 MKK pähkinänkuoressa Turun yliopiston erillislaitos Perustettu 1980 5 toimipistettä 42 työntekijää Vuonna 2011: 38 julkaisua

Lisätiedot

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien

Lisätiedot

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA Arto Engbom Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKETOIMINNASSA Arto Engbom Laatu ja kehitysjohtaja, Laitteet liiketoiminta-alue

Lisätiedot

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin

Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin Tukea kaupallisiin kehitysmaahankkeisiin 20.9.2011 Finnpartnership-liikekumppanuusohjelma tausta ja tavoite Ulkoasiainministeriön rahoittama ja Finnfundin hallinnoima ohjelma Tavoitteena lisätä suomalaisten

Lisätiedot

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9. Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007 Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa Pentti Ruutikainen 29.11.2007 040107 0 Raportit 1. Suomen ja Venäjän välinen kuljetuslogistiikka Yrityshaastattelut - Suomen reitin ja vaihtoehtoisten

Lisätiedot

DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA

DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA 12.05.2017 EIRA VATANEN KTM, HHJ, CERTIFIED BUSINESS COACH DIGIKYVYKKYYSKYSELYN JA POP-UP PROJEKTIN OMISTAJA DIGIKYVYKKYYSKYSELY PK, EIRA VATANEN, #DIGIKYVYKKYYS

Lisätiedot

Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia. Säätytalo 9.10.2013

Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia. Säätytalo 9.10.2013 Meriliikennestrategian toimenpide-ehdotuksia Säätytalo Meriliikennestrategia Taustalla hallitusohjelma & liikennepoliittinen selonteko Yhteisen halutun tulevaisuuden visio 2030 luominen Strategiakärjet

Lisätiedot

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset Liite 1 Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset 1Mit 1. Miten tähän on tlt? tultu? 2. Miten avittaa talouskasvua? 3. Miten kutistaa kestävyysvajetta? Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti

Lisätiedot

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto Elinkeinot murroksessa -pilotti Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO Katja Sukuvaara, Kainuun liitto 1 ELMO pilotti: Mikä se on? Euroopan komissio hakee uusia toimintatapoja aluekehittämisen tueksi vastaamaan teolliseen

Lisätiedot

KAASU LÄMMÖNLÄHTEENÄ

KAASU LÄMMÖNLÄHTEENÄ KAASU LÄMMÖNLÄHTEENÄ MAA- JA BIOKAASUN MAHDOLLISUUDET 2 1 Luonnonkaasusta on moneksi 3 Gasumin kaasuverkosto kattaa puolet suomalaisista Korkeapaineista kaasun siirtoputkea 1 286 km Matalan paineen jakeluputkea

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot