Botoxia pistetään. ohuella insuliiniruiskulla.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Botoxia pistetään. ohuella insuliiniruiskulla."

Transkriptio

1 Botoxia pistetään pitkällä, ohuella insuliiniruiskulla. 22 MeNaiset

2 Manhattanin pohjoispäässä on tänään juhlat. Napostellaan paellaa, otetaan rommikolat ja ruiskautetaan samalla juonteisiin vähän Botoxia. Mitäs ihmeellistä siinä on? ANU PARTANEN KUVAT MATT CARR Boolia ja BOTOXIA Nainen on pukeutunut kurveja mukailevaan, vaaleanruskeaan jakku pukuun. Persikanvärisen silkkipaidan etumuksella lepää rönsyilevä kaulakoru, huulet on huolellisesti rajattu. Kädessä on ruisku. Hän tarttuu reippaasti edessään istuvan naisen päähän, kääntää tämän kasvot lamppua kohti ja työntää neulan tämän poskeen. Sitten hän kääntyy ympäri, katselee yleisöään liukuvärjättyjen lasiensa takaa ja sanoo: Me voimme laittaa Botoxia myös vaginaan! Naurunremakka täyttää pienen huoneen. Ruiskua pitelevä nainen, lääkäri Patria Ramona Gonzalez heilauttaa kättään ja korottaa ääntään hälinän yli. Kyllä, kyllä, se on ihan totta! Joskus naisen emättimen lihakset ovat liian tiukkoja tai kouristelevat eikä yhdyntä onnistu eikä mies ole tyytyväinen. Silloin nainen tulee tänne, ja me voimme laittaa emättimeen Botoxia. Se auttaa. Mutta ehkä te ette halua kuulla emätinhoidoista. Te haluatte kuulla kauneushoidoista. Tai no, onhan sekin kauneudenhoitoa. Yleisö myöntelee nauraen. Si, si, sekin on kauneudenhoitoa! On lauantai-ilta, ja parikymmentä ihmistä on kokoontunut newyorkilaisen Amber Spa & Medical Centerin tiloihin Botox-bileisiin, siis illanistujaisiin, joissa syödään, juodaan, nauretaan ja pistetään hermomyrkkyä kasvoihin. Botox on lääke, joka lievittää kasvojen juonteita lamauttamalla lihaksia. Yleensä ruiskeille varataan yksityinen hoitoaika, mutta Botox-juhlat ovat Yhdysvalloissa tunnettu kauneuden hoidon, lääkemarkkinoinnin ja ilon pidon sekoitus. Patria Gonzalez on Amberin omistaja ja johtava lääkäri. Hänen tuolissaan parhaillaan istuva chileläinen Jennifer Abarzua, 28, odottaa piikkejään tyynesti. Jennifer saapui Yhdysvaltoihin muutamaksi vuodeksi opiskelemaan, ja tänä iltana hän ottaa Botoxia ensimmäistä kertaa. Yleensä lääkettä käyttävät yli 40-vuotiaat naiset, mutta Jenniferillä on syynsä aloittaa nuorena. Minulla on niin vahvat juovat tässä, ujonoloinen nainen selittää ja osoittaa nauruviivoja suunsa ympärillä. Olen liian nuori ollakseni ryppyinen, eikä mikään rasva auttanut. 23

3 Jennifer ei näytä lainkaan ryppyiseltä, päinvastoin, vaikka ruiskeiden vaikutusta ei vielä edes näe. Hän on juuri saanut Botoxia molempiin poskiinsa, mutta lääke alkaa vaikuttaa vasta noin viikon päästä hoidosta. Hattu vastaan pistos Tohtorin huoneessa ja ovensuussa parveilee juhlavieraita ja lääkäriaseman henkilökuntaa, miehiä ja naisia. Puhe sorisee sekä englanniksi että espanjaksi, ja pöytä on jo täyttynyt kertakäyttömukeista ja ruokalautasista. Tunnelma on välitön ja rento kuin missä tahansa ystäväpiirin juhlissa. Kun joku hakee englanninkielisiä sanoja, toiset auttavat ja tulkkaavat. Latinorytmit ja naurunpurskahdukset täyttävät ilman, välillä joku kiertää täyttämässä laseja. Vain nurkassa nököttävä harmaa, topattu potilastuoli kertoo, että ollaan lääkärin vastaanotolla. Vieraat ovat pukeutuneet tavallisen mukaviin vaatteisiin, eikä missään näy kirurgin kiristämiä otsia, liian suuria huulia tai viiden sentin stilettokorkoja. Vanhemmilla naisilla on yllään kangashousuja ja paitapuseroita, nuoremmilla farkkuja ja trikoopaitoja. Illan näyttävin Potilaat vaihtuvat. Välillä kerrotaan iloisia tarinoita Botoxin hyödyistä. nainen on tohtori itse, ja hän johtaakin biletunnelmaa sukujuhlien räväkän matriarkan ottein. Potilaat tuolissa vaihtuvat ilman, että tunnelma häiriintyy. Välillä kerrotaan iloisia tarinoita Botoxin hyödyistä. Katso tätä, Amberissa työskentelevä seksologi Carlos Maldonado, 39, sanoo ja kurtistaa otsaansa. Siinä näkyy selvästi neljä vaakasuoraa poimua. Kun keskityn, kurtistan kulmiani. Minun täytyi aina asetella hattua päässäni niin, että rypyt peittyivät. Otin Botoxia ensimmäisen kerran kymmenen kuukautta sitten, ja pidin lopputuloksesta paljon. Mutta vaikutus häviää puolessa vuodessa, joten eilen otin uuden pistoksen. Eroa ei näe vielä. Amber on lääkäriaseman ja kauneushoitolan välimuoto, jollaiset ovat yleistyneet Yhdysvalloissa huimasti viime vuosina. Medical spat tarjoavat samassa paketissa perinteisiä spa-palveluja kuten hierontoja ja manikyyrejä, mutta myös lääketieteellisiä kauneuspalveluita kuten rasvaimuja, Botox-piikkejä ja ihohiontoja. Amberinkin käytäviltä aukeaa ovia steriileihin hoitohuoneisiin, joissa odottavat valkoiset laitteet. Spat vaihtelevat ylellisistä ja kalliista eliittipaikoista ilman ajanvarausta Botoxia tarjoileviin liukuhihnaputiikkeihin. Yhdysvalloissa alan sääntely on vähäistä ja vaihtelee osavaltiosta toiseen, joten monessa paikassa Botoxia tai laserhoitoja tarjoavat ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta. On ostajan vastuulla valita luotettava paikka. Amber Medical Spa sijaitsee aivan Manhattanin pohjoispäässä Inwoodissa, joka on pitkälti Karibianmereltä saapuneiden espanjankielisten siirtolaisten aluetta. Tohtori Patria Gonzalez saapui itse aikanaan Yhdysvaltoihin Dominikaanisesta tasavallasta, ja hän on pi Amber Medical Span työntekijät Ingrid Arias (vas.), Andrea Fernández Durán ja Carlos Maldonado kohottavat maljat potilaiden terveydelle. 24 MeNaiset

4 Botoxia sekä käynyt rasvaimussa, Yolanda kertoo. Kookkaan tumman naisen valkoiseksi värjätyt afroletit valuvat pitkin selkää ja englanti taipuu venyttelevästi. Haluan näyttää kauniilta, viehättävämmältä. Joten korjautin vartaloani pari kuukautta sitten. Yolanda nostaa nahkatakin helmaa ja näyttää tiukkoihin housuihin verhottua pyöreää ja pinkeää takapuoltaan. Tohtori kohensi peppuani, hän kihertää. Ja tein vain kohotuksen, vain kohotuksen! Mitään ei lisätty! Patria korostaa sivusta ylpeänä. Yolanda työskentelee vanhuksia ja vammaisia auttavassa säätiössä ja sanoo olevansa sinkku. Operaatio oli vain häntä itseään varten. Oloni on paljon parempi. Voin käyttää farkkujani ja hameitani. Kolesterolitasoni on tippunut. Tyttäreni kysyivät vain, olenko nyt onnellinen, ja kun vastasin kyllä, he sanoivat olevansa onnellisia puolestani. tänyt alueella vastaanottoa jo yli kymmenen vuotta. Patria on erikoistunut naispotilaisiin. Useille heistä hän toimii sekä yleislääkärinä, gynekologina että kauneudenhoitajana. Virallisesti hänet on rekisteröity New Yorkin kaupungissa sisätautilääkäriksi. Asema työllistää yhdeksän ihmistä. Kaikki tuloluokat, tervetuloa Milagros Santos, tohtori Gonzalez huhuilee huoneestaan. Häntä en ole hoitanut vielä, kutsuisiko joku hänet sisään? Naiset tekevät ovensuussa tilaa uudelle potilaalle. Milagros, pienikokoinen, viisikymppinen nainen astuu sisään. Hän ei puhu englantia, mutta se ei ole täällä ongelma. Tohtori tekee mielellään töitä espanjaksi. Milagros puristaa silmänsä kiinni, kun lääkäri pistää ensimmäisen ruiskeen hänen otsaansa. Milagros on tyypillinen asiakas, sillä Yhdysvalloissa hoidot eivät suinkaan ole vain rikkaiden hupia, vaan päinvastoin työväen ja alemman keski luokan arkipäivää. Vuonna 2007 maassa otettiin yli 2,5 miljoonaa kertaa Botoxia. Yksi Botox-hoito maksaa Yhdysvalloissa noin 300 euroa. Hoito hinnoitellaan lääkemäärän mukaan, joten lopulliseen hintaan vaikuttaa, kuinka paljon ja miten moneen paikkaan ainetta halutaan laittaa. Amber tarjoaa tänään Botoxia 400 dollarin eli vajaan 300 euron könttäsummalla. Sillä saa kutakuinkin 5 15 pistosta. Yhdysvalloissa hoitoja voi ostaa myös velaksi. Arviolta kaksi kolmesta plastiikkakirurgin asiakkaasta ansaitsee vuodessa alle euroa, mikä tarkoittaa Yhdysvaltain mittapuulla korkeintaan alemman keskiluokan tuloja. Amberin Botox-juhlissa on mukana opiskelijaa, vanhustenhoitajaa, pienyrittäjää ja kotiäitiä. Suurimmalla osalla on juuria Karibianmeren tai Latinalaisen Amerikan alueella. Monet ovat käyneet samalla vastaanotolla vuosia ja ovat keskenään sukua tai ystävyksiä. Kukaan ei pidä kauneuskirurgiaa tai muunlaisia esteettisiä hoitoja minkäänlaisen häpeilyn aiheena. Tohtorin huoneen ovenkarmiin nojailee Yolanda Perez, 51, yksinhuoltajaäiti Bronxista. Olen ottanut vitamiinipistoksia ja Milagros Santos (vas.) ja Celia Fanduiz tutkivat kuvia Amberin potilaiden hoitojen onnistumisesta. Ei huolta riskeistä Puhdistusainetta poskeen, otsaan, silmien ympäristöön tai huulien lähelle. Botoxia ruiskuun, ruisku haluttuun kohtaan, mäntä sisään. Toistetaan tarvittavan monta kertaa. Siinä koko Botox-hoidon yksinkertaisuus. Jotkut lääkärit levittävät iholle ensin puuduttavaa voidetta, mutta Amberissa ei moista kaivata. Tänä iltana Patria Gonzalez toistaa saman liikesarjan kaikkiaan 31 naisen kasvoilla. Juhlien kiireisimpänä hetkenä potilaita asetetaan odottamaan kolmeen eri huoneeseen ja Patria rientää huoneesta toiseen. Yhdysvaltain viranomaiset määräsivät maaliskuussa, että Botoxin ja sen kilpailijoiden täytyy lisätä purkkeihin varoitus aineen mahdollisista sivuvaikutuksista: lääke saattaa liikkua vartalossa eri paikkoihin ja aiheuttaa hengitys- tai nielemisongelmia. Pistoksista saattaa jäädä kasvoihin mustelmia ja ammattitaidottomissa käsissä voi halvaantua väärä kohta, vaikkapa silmäluomi tai suupieli. Amberissa ei murehdita mahdollisia ongelmia, ei edes silloin, kun niistä on omakohtaisia kokemuksia. Tatiana Pagésin, 49, liki valkoiseksi värjätty tukka on kynitty lyhyeksi, kaulaa koristavat värikkäät puuhelmet. Tatiana on syntyjään chileläinen, mutta hän on asunut ja opiskellut Dominikaa 25

5 nisessa tasavallassa ja Yhdysvalloissa. Hän ja tohtori ovat olleet ystäviä yläasteelta saakka. Me ajattelimme aina, että olimme luokkamme fiksuimpia ja feministisimpiä, Tatiana nauraa. Nyt Tatiana pyörittää omaa mainostoimistoaan latinoväestölle ja suunnittelee koruja. Sormia peittävät isot hopeiset sormukset ovat omia luomuksia. Hänen ensikokemuksensa Botoxista kymmenkunta vuotta sitten oli pelottava. Tatiana ja Patria olivat tuolloin lomailemassa Floridassa lastenlääkäriystävänsä luona. Emäntämme varoitti minua, että en saa missään nimessä pistää Tatianaan mitään hänen talossaan, Patria muistelee. Yhdysvalloissa Botoxia voi annostella kotioloissa, mutta lääkärit pelkäävät usein oikeus juttuja, jos kotihoidossa jokin menee pieleen. Patria ei siitä lannistunut. Kuiskin Tatianalle, että joo joo, tule tänne salaa. Ja pistin hänen otsaansa piikin. Tatiana pyörtyi. En voinut uskoa sitä! Hakkasin hänen rintaansa ja huusin: Tatiana älä tee tätä minulle. Sitten hän heräsi ja kysyi, coño, miksi sinä hakkaat minua? Naiset nauravat. Se oli pelottavaa, Patria sanoo. Silloin päätin, etten enää ikinä pistä Botoxia muualla kuin toimistossani. Mutta seuraavana päivänä Tatiana aneli, että minun pitää tehdä hoito loppuun. Lääkettä luonteelle Enää Tatiana ei pyörry ruiskujen edessä, sillä hän on käyttänyt Botoxia säännöllisesti jo vuosia. Ihoni on hyvin kuiva ja etenkin ryppy kulmakarvojeni välissä on todella syvä, Tatiana selittää. Botox nuorensi minua kymmenen vuotta. Ihmiset luulivat, että olen käynyt leikkauksessa. Hänestä tuntuu, että Botoxilla on suora vaikutus hänen persoonallisuuteensa. Temperamenttini on muuttunut. Ei yksinkertaisesti voi suuttua samalla lailla kuin ennen, kun ei voi rypistää kulmia ja näyttää vihaiselta. Se opettaa pois vihaisesta käytöksestä. Botox on ollut hyväksi minulle. Patria on ystäväni. Hän teki minulle myös rasvaimun. Amberin vastaanottotiskin eteen on katettu pitkä pöytä, joka notkuu paellaa tohtori Gonzalezin itse kokkaama bravuuri ja vieraiden tuomia ruokia. Tarjolla on viiniä, olutta ja Dominikaanisen tasavallan ylpeyttä, Brugal Añejo -rommia. Yhdysvaltain viranomaiset varoittelevat kilvan alkoholin nauttimisesta yhdessä Botox-hoidon kanssa. Olen samaa mieltä alkoholista siinä mielessä, että ruiskeen jälkeen ei saa mennä makuulle neljään tuntiin, ettei aine liiku kehossa väärään paikkaan, Patria sanoo. Juominen on ongelmallista, koska silloin nukahtaa helposti. Mitään vaarallista yhteisvaikutusta Botoxilla ja alkoholilla ei ole. Mutta eivät meidän potilaamme tänään oikeasti mitään juoneet. Yksikään juhlija ei todellakaan vaikuta olevan humalassa, mutta laseja näkyy kyllä monien käsissä. Kuin yhtä Botox-perhettä Saanko huomionne, kiitos! Spa-puolen johtaja Andrea Fernández Durán nostaa lasia odotushuoneessa valko-oranssin kermakakun vieressä. Vietämme tänään täällä Botoxjuhlia, mutta myös tohtorin syntymäpäivää. Hän täytti juuri 47 vuotta. Onnittelulaulu käynnistyy välittömästi ja kuohuviinipulloja poksautellaan auki. Tunnelma on kuin perhejuhlassa. Haluaisin nostaa maljan tohtori Gonzalezin terveydeksi, mutta myös kaikkien potilaidemme ja heidän perheidensä terveydeksi, seksologi Carlos Maldonado sanoo. Ihmiset, jotka tulevat tänne, eivät ole vain potilaitamme vaan myös osa meidän perhettämme. Patria nyökkäilee vieressä. Huoneen nurkassa juhlahumua seuraa Elizabeth Baboolal, 36. Kahden lapsi äiti on yläasteen opettaja, ja hänen työpaikkansa on vain parin korttelin päässä vastaanotolta. Tatiana Pagés (vas.) ja Patria Gonzalez ovat olleet ystäviä yläasteelta asti. Milagros Santos odottaa vuoroaan hoitotuolissa. Amberissa uskotaan kauneudenhoidon ulottuvan koko kroppaan. Mesoterapia on uusi villitys, jossa erilaisten vitamiinien ja mineraalien sekoituksen ajatellaan ruiskeena vahvistavan ja nuorentavan ihoa tai limakalvoja. 26 MeNaiset

6 Patria Gonzalez on yleislääkärini, gynekologini ja ystäväni, Elizabeth luonnehtii. Hän teki minulle myös rasvaimun. Elizabeth arvostaa Patrian mutkatonta suhdetta potilaisiin. Saatuani lapsia lihoin selvästi. Olin ennen hyvin laiha, ja hän tiesi sen, koska hän tunsi minut jo aiemmin. Hän paimensi minua kuin äiti: Sinun täytyy laihtua, miksi teet tämän itsellesi, nyt laihdutuskuurille! Hän on hyvin vaativa äidillisellä tavalla, mikä on hyvä asia, Elizabeth nauraa. Hän mietti kuitenkin rasvaimuun lähtöä tarkkaan, sillä eräs hänen ystävänsä ystävä kuoli operaatioon elokuussa. Tapaus ei ole edes ainutlaatuinen. Esimerkiksi Floridassa 37-vuotias terve perheenäiti kuoli syyskuussa rasvaimuun lääkärin pitämässä medical spassa. Kauhuesimerkit eivät kuitenkaan saaneet Elizabethia luopumaan omasta operaatiostaan, ainoastaan muuttamaan menetelmää. Päädyin lasertekniikkaan, koska siinä tehdään vain pieni haava ihoon ja potilas on hereillä koko ajan. Se tuntui turvallisemmalta kuin nukutuksessa tehtävä vatsanmuotoiluleikkaus. Avomieheni ja äitini ajattelivat silti, että olin hullu, kun ryhdyin siihen, hän naurahtaa. Suurin osa Amberin potilaista ei kerro perheilleen operaatioistaan, tohtori Gonzalez sanoo. Syy ei tosin ole kauneuskirurgian häpeäminen tai sen vaarallisuus vaan siihen käytetty raha. Rasva imut maksavat tuhansia euroja. Elizabeth on tyytyväinen operaatioonsa ja suunnittelee sille jatkoa. Käsivarret ja reidet kaipaisivat näet apua. Tänään hän kokeili Amberin uutuustuotetta, juonteisiin piikitettävää vitamiiniruisketta. Mesoterapiaksi kutsutut sekalaisia aineita sisältävät ruiskeet ovat Yhdysvalloissa uusi villitys, vaikka niiden tehosta kiistellään. Feministit puolustavat Naisten oikeutta kauneuskirurgiaan on Yhdysvalloissa puolustanut viimeksi myös feministinen naisjärjestö. Lausunto liittyi uuteen lakiin, joka lisäisi esteettisille kauneushoidoille erillisen veron. Järjestön logiikka kulkee näin: koska kaikki tutkimukset osoittavat, että vanhan naisen on vaikeampi saada töitä kuin nuoren, keski-ikäisen työttömän naisen liki ainoa mahdollisuus saada uusi työpaikka on käydä kohentamassa ulkonäköään lääkärin luona. Siksi naisia ei saisi rangaista tästä lisäverolla. Myös Tatiana ja Patria tunnustautuvat feministeiksi. Ajatus, että sinun on täytyy olla ruma ollaksesi feministi, on jo mennyttä, Tatiana sanoo. En aio sietää ryppyjä, mutta olen vapaa nainen. Mieheni ei koskaan sanele minulle, mitä minun pitää tehdä. Ei se muutu, vaikka huolehdinkin itsestäni. Patria on samoilla linjoilla. Meidän feminismiämme ei ole se, että nainen pukeutuu huonosti, koska ei halua näyttää vartaloaan. Kyse on siitä, vahvistaako tämä itsetuntoani ja onko minulla parempi olo. Kyllä me tiedämme, että vanhenemme, mutta meidän ei tarvitse muuttua ryppyisiksi kuten isoäitimme. Nykypäivänä meillä on muita vaihtoehtoja. Tatianalla ja Patrialla on kummallakin teini-ikäisiä tyttäriä. Mitä he opettavat uudelle sukupolvelle kauneudesta? Että on tärkeää olla kaunis, mutta se ei riitä. Meidän pitää myös työskennellä ahkerasti ja olla älykkäitä, Patria summaa. Amberin juhlavieraille ulkonäön arvo on niin itsestään selvä, että kukaan ei kyseenalaista kauneuden tärkeyttä. Yhdysvalloissa ajatellaan, että on vain rehellistä myöntää ulkonäön merkitys. Toisaalta Yhdysvalloissa uskotaan myös tekemiseen, ei murehtimiseen. Jos jokin asia ei ole hyvin, se pitää korjata. Tee se itse -maassa ulkonäön kohennus on vain yksi järkevä askel lisää oman elämän parannusprojektissa, elämänhallintaoppaiden ja iltakouluissa opiskelujen ohessa. Tohtori Gonzalezkin sanoo kokeilevansa kaikkia potilaille tarjoamiaan hoitoja reippaasti ensin itseensä. Tyttäreni kiusaavat minua, kun tulen joskus töistä kotiin naama turvonneena. Huuliani on täytetty ja mitä lie. Mutta minä sanon, että mitä sitten? Tämä olen minä. Minun täytyy kokeilla hoitoja, ei se ole iso juttu! n Jennifer Abarzua (vas.), Milagros Santos ja Elizabeth Baboolal ovat Amber Medical Span vakioasiakkaita. OTTAISITKO BOTOXIA? Keskustele netissä MeNaiset.fi 27

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Kirsimarja Raitasalo THL, Alkoholi ja huumeet 11.11.2011 1 Taustaa Alkoholinkulutus on

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten KÄYTTÄJÄN OPAS Yksityiskohtainen käyttöoppaasi BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten Jos sinulla on kysymyksiä BYDUREON-valmisteen käytöstä Katso Tavallisia kysymyksiä ja

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Belotero -täyteainehoidot. BELOTEROn salaisuus voi olla myös Sinun salaisuutesi... Tyypillisiä Beloteron hoitoalueita. The filler you ll love

Belotero -täyteainehoidot. BELOTEROn salaisuus voi olla myös Sinun salaisuutesi... Tyypillisiä Beloteron hoitoalueita. The filler you ll love BELOTEROn salaisuus voi olla myös Sinun salaisuutesi... Beloteron sopivat Beloterotuotteet BELOTERO www.global.belotero.com tai Belotero-täyteainehoidot Change the way you age Ikääntymisen myötä ihossa

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike

Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike Carol Ehrlich 70-luvun naisliike 1980 Miten paljon naisliike on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana? Liberaali haara ei ole muuttunut juuri lainkaan. Yhä yritetään saada 52% vallasta siinä taloudellisessa

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

NÄYTTEENOTTO. Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille

NÄYTTEENOTTO. Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille LASTEN NÄYTTEENOTTO Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille Sisältö: Tervetuloa laboratorioon Mitä veri on? Verinäytteenotto Verinäytteenotto sormenpäästä Taikalaastari Sydänfilmi eli EKG 2.painos 2015 Alkuperäinen

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Täyteainehoidot (sairaanhoitaja)

Täyteainehoidot (sairaanhoitaja) Täyteainehoidot (sairaanhoitaja) HINNASTO CITYKLINIKKA Pientoimenpiteet Tarjoushinta/sairaanhoitaja KFill Medium 1,0 ml Ensimmäinen ruiske 249 - vastaanoton aikana 149 KFill Strong 1,0 ml Ensimmäinen ruiske

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Anneli Kivijärvi LKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, vastaava lääkäri Turun Hyvinvointitoimiala 11.05.2016 Turku, Yleislääkäripäivät Mitkä asiat otetaan

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Gynekologinen tutkimus

Gynekologinen tutkimus Gynekologinen tutkimus Gynekologinen tutkimus tarkoittaa sisätutkimusta, jonka lääkäri tekee naiselle emättimen kautta. Sisätutkimuksen tekijä on yleislääkäri tai erikoislääkäri. Jos hän on erikoislääkäri,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Odotusaika. Hyvät vanhemmat

Odotusaika. Hyvät vanhemmat Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhtstoiminta-alue Janakkalan neuvola Odotusaika Hyvät vanhemmat Lapsen odotus ja syntyminen ovat suuria ilonaihta. Ne tuovat kuitenkin myös uusia haastta perheelämään

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun

Lisätiedot

TERKKARIN KUMPPANI UUDET PALVELUT APTEEKIN TERVEYSPISTE

TERKKARIN KUMPPANI UUDET PALVELUT APTEEKIN TERVEYSPISTE TERKKARIN KUMPPANI TEKSTI JAANA AHLBLAD KUVAT MAURI RATILAINEN Apteekin Terveyspiste ei uhkaa yksityisiä lääkäripalveluita, sanoo apulaisylilääkäri Kirsi Valtonen Vantaalta. Hän pitää Terveyspistettä yhtenä

Lisätiedot

Blake oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli parasta vältellä Veripankkia. ja Staciaa muutaman päivän ajan. Toivottavasti Stacia ajan myötä

Blake oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli parasta vältellä Veripankkia. ja Staciaa muutaman päivän ajan. Toivottavasti Stacia ajan myötä 8 Blake oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli parasta vältellä Veripankkia ja Staciaa muutaman päivän ajan. Toivottavasti Stacia ajan myötä rauhoittuisi ja antaisi Blakelle tilaisuuden selvittää

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

PIKAPEREHDYTYS VENÄJÄN KIELEN ALKEISIIN KEVÄT 2013. Asiakaspalvelua venäjäksi

PIKAPEREHDYTYS VENÄJÄN KIELEN ALKEISIIN KEVÄT 2013. Asiakaspalvelua venäjäksi PIKAPEREHDYTYS VENÄJÄN KIELEN ALKEISIIN KEVÄT 2013 1 Asiakaspalvelua venäjäksi. 2 VENÄJÄN KIELEN PIKAKURSSI KEVÄT 2013 Riitta Tiensuu 1. TUTUSTUMISTA, TERVEHDYKSIÄ YM. KOHTELIASTA Hyvää huomenta! Hyvää

Lisätiedot

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS Sydäntukihoitajien alueellinen koulutuspäivä 11.01.2016 Silvennoinen Tiina Seksuaaliterapeutti- ja neuvoja SEKSUAALISUUS - Mitä se on? * Seksuaalisuus liittyy kiinteästi ihmisen

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva!

Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva! 1 of 9 03.02.2015 14:47 JUDGES_EXPERTMEMBERS_FINLAND_3_12_2014 Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva! Tämä tiedonkeruulomake on osa neljän maan verlututkimusta Legitimacy and Fallibility

Lisätiedot

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

Peliteoria luento 2. May 26, 2014. Peliteoria luento 2

Peliteoria luento 2. May 26, 2014. Peliteoria luento 2 May 26, 2014 Pelien luokittelua Peliteoriassa pelit voidaan luokitella yhteistoiminnallisiin ja ei-yhteistoiminnallisiin. Edellisissä kiinnostuksen kohde on eri koalitioiden eli pelaajien liittoumien kyky

Lisätiedot

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010 Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta Toukokuu 2010 Hampaidenhoitotutkimus Tutkimuksen toteutti toukokuussa 2010 YouGov. Siihen otti osaa noin 3000 18-65 -vuotiasta miestä ja naista Suomesta,

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

MARIA VOITELEE JEESUKSEN

MARIA VOITELEE JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA VOITELEE JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka on Betania, kylä lähellä Jerusalemia. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

LEIKO Leikkaukseen kotoa kulma

LEIKO Leikkaukseen kotoa kulma LEIKO Leikkaukseen kotoa - uusi näkökulman kulma Operatiiviset päivät 2005 Ulla Keränen Kirurgiylilääkäri HUS, Hyvinkään sairaala Taustan suunnittelu,, Mikko Keränen Hyvinkään sairaala : väestöpohja 170

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot