Kiire eksyi kannoilta jo nelostien

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiire eksyi kannoilta jo nelostien"

Transkriptio

1 Elämisen taitoa

2 Olinpaikka pohjoinen Kiire eksyi kannoilta jo nelostien risteyksessä vähän ennen Askan kylää. Nyt aika on kokonaan sinun ja se on ihanaa aikaa. Otat santsilautasen elämän juhlapöydässä. Sitä varten Saariselän Tunturihotelli on olemassa. Tunturihotellista alkoi Saariselän tarina. Täällä ovat kulkeneet kullankaivajat, poroparonit, presidentit, reissumiehet, erakot ja seikkailijat jo vuosikymmenten ajan. Jokainen saa kulkea omia polkujaan. Toisten polku johtaa Luttojoelle, toisten taas Lutto-ravintolaan. Saariselän Tunturihotelli on viihtymisen keskus monessa mielessä. Tuntureita on kuin tähtiä rakastavaisten silmissä. Noihin silmänkantamattomiin erämaihin voisi käpertyä piiloon maanantaiaamuilta, ohjelmauusinnoilta ja vaikeasti avattavilta leikkelepakkauksilta. Aivan kuin jokin suuri ratas löysäisi kierroksia ja hengittäisit syvempään. Ystäväsikin ovat innoissaan. Kuka aikoo sauvakävelylle, kuka parketille pyörähtelemään, kuka huuhtomaan kultaa. Sinäkin olet löytänyt jo monta kultahippua. Ne hiput rikastuttavat sinua lopun elämääsi, sillä säilytät niitä sydämessäsi. Alueen legendaarisin hotelli Tasokkaat viihde-, ruoka-, majoitus- ja kokouspalvelut UKK-kansallispuiston kupeessa. 230 km vaellus-, patikointi- ja hiihtoreittejä, 1000 km kelkkauria. Reitit lähtevät hotellin pihasta Harrastusmahdollisuuksina mm. ulkoilu monessa muodossa, hiihto, vaellus, melonta, maastopyöräily, tanssi ja kullanhuuhdonta Laskettelurinteet kilometrin päässä

3 Neljä ravintolaa neljä hyvää fiilistä Neljässä ravintolassa yhteensä 1900 asiakaspaikkaa Ruoka- ja tanssiravintola Siula Makusinfonioita ja viihdesäveliä. Aamiaiset, päivälliset ja à la carte Lapin herkkuineen. Orkesteritanssit sesonkeina. Edustustilaisuudet, menukokonaisuudet, suosittelumenut, teemapöydät. Ruoka-, seurustelu- ja tanssiravintola Pirtti Kohtaamisia takkatulen lämmössä. A la carte, keittolounaat, päivän pihvi, burgerit, pizzat, hot wingsit. After ski, biljardi, ruletti, black jack. Tanssia lähes joka ilta. Olut- ja siideriravintola Lutto Rockhenkinen pistäytymispaikka. Laaja valikoima oluita ja siidereitä. Juonnettua ohjelmatarjontaa, yökerho, karaoke, biljardi ja pelejä. Sesonkeina erikoisesiintyjiä. Myös yksityistilaisuuksiin. Tilausravintola Kota Taianomainen tunnelmanvapauttaja. Ohjelmallisia illanviettoja ja ruokailuja henkilön yksityistilaisuuksiin. Sesonkiaikoina Kotapitoja. Ruoka ravitsee myös mieltä Ruokateemat ja buffetit ryhmille Astut ystäväsi kanssa ravintola Siulaan, ja hovimestari ohjaa teidät pöytään. Tunnelmaa voi maistella kuin viiniä. Tänä iltana siinä tuntuu yhteenkuuluvuutta ja elämäniloa. Jälkimakuna tulee luultavasti olemaan charmantti rentous. Maistelet elämää parhailla mausteilla. Kermaiset korvasienet, grillattu rautu, riekkoliemi, poron sisäpaisti hauskassa seurassa nautittuna. Parketilla alkaa valssi, mutta sinua viedään nyt muissa pyörteissä. Täyteläisen makea ja hieman suolainen ovat juuri solmineet kielelläsi liiton, joka on taivaassa määrätty. Leipäjuustopaistos teki sen taas. Tämä mies ylittää hyvän maun rajat joka päivä. Keittiömestari Petri Selander. Makuja Pohjolasta Raikkaan tuoreita meren ja metsän antimia jään ja yöauringon mailta. Kullankaivajan Puhvetti Raskas työ kuten kullankaivuu vaatii legendaariset eväät. Lapin herkkuja kansainvälisessä hengessä. Tunturihotellin Kotapidot Juuri kun olet toipunut loimulohen hurmaavasta mausta, kokki alkaa liekittää lättyjä.

4 Tunturihotellissa ilta on ikinuori Ilta ei suinkaan pääty kahviin ja konjakkiin. Vielä on jälkiruoan jälkiruoka maistamatta. Olet sentään sen verran maailmaa nähnyt, ettet päästä tilaisuuksia sivu suun. Matkalaukustasi löytyvät niin järkevä tuulipuku kuin sähäkäksi plankatut tanssikengät. Ettei tarvitse sitten vanhana katua. Katseet kohtaavat. Orkesteri aloittaa tunteikkaasti. Tanssipartnerillasi on aivan poikkeuksellinen tuntuma rytmiin ja liikkeeseen. Hän onkin luisteluhiihtäjä. Partnerisi paljastuu myös innokkaaksi kalastajaksi, tosin talvella hän kalastelee vähemmän. Yö on hymyjen ja yhteisten askelten. Ja onnesta hehkuvien sydänten. Ohjelmamaksu tanssiravintoloihin sisältyy majoituksen hintaan 2 3 orkesteria joka ilta lähes ympäri vuoden Samassa talossa kolme erilaista ravintolaa

5 Huoneet ja huoneistot Yhteensä 728 vuodepaikkaa 96 kahden hengen hotellihuonetta 80 tilavaa saunallista huoneistoa Rauhallinen sijainti erillään ravintoloista Tunturit hyräilevät kehtolaulun Lumi hohtaa kuutamossa kaamoksensinisenä. Tunturimaisema on jähmettynyt pakkasessa huurteiseksi tauluksi. Sinulla on pehmoisen lämmin. Katsot näkymää hotellihuoneen ikkunasta. Ystäväsi laittaa pyyhe päässä kahvia tippumaan maltettuaan viimeinkin laskeutua saunan lauteilta. Sinun tililläsi on hiihtolenkki ja jälkiverryttelyt Siulassa, Pirtissä ja Lutossa. On niin mukava kellahtaa saariselälleen ja uinua erämaan hiljaisuuteen. Varustus Huoneistot: sauna, minikeittiö tai keittiö astioineen, hiustenkuivain, minibaari, satelliitti- ja Pay-TV, puhelin, kahvi-tee-kaakaosetti. Yhteiset kuivaus- ja suksienhuoltohuoneet tai kuivauskaappi. Osassa parveke/terassi. Hotellihuoneet: suihku, hiustenkuivain, satelliitti- ja Pay-TV, puhelin, kahvitee-kaakaosetti, vedenkeitin, minibaari. Yhteiset kuivaus- ja suksienhuoltohuoneet Palvelut Ohjelmamaksu tanssiravintoloihin sisältyy majoituksen hintaan Iltasauna Siivous joka toinen päivä Ruskan ja talven viikko-ohjelmat

6 Huvi ja hyöty ne yhteen sopii Kokoustilat Auditorio: 200 henkilöä, 300 m 2 : kokoukset, konferenssit, näyttelyt sekä teatteri- ja elokuvaesitykset Urupää: 80 henkilöä, 100 m 2, yhdistettävissä Siula-ravintolaan. Soveltuu hyvin cocktailtilaisuuksiin Iisakkipää: 40 henkilöä, 50 m 2 Kivipää: 40 henkilöä, 50 m 2 Lupukkapää: 30 henkilöä, 32 m 2 Kapasiteetit Kokoustilat: yhteensä 400 henkilöä Majoitus: yhteensä 728 henkilöä Ravintolat: yhteensä 1900 henkilöä Tähtihetkiä ja kohtaamisia kokouksissa VIP-sauna Löylyhuone ja tilava takkahuone pienimuotoisiin illanistujaisiin Kaksi erillistä pukuhuonetta Saatavana pientä syötävää saunajuomien kera Johtajan mielestä paras kokous on sellainen, jossa voi nuijia sekä päätöksiä että pihvejä. Saariselän Tunturihotelliin siis. Päivällä oli päätösten aika, nyt mennään asiaan. Toinen toistaan mehevämpiä pihvejä tirisee Kodan grillissä. Kätesi tuoksuvat pippurille. Keskustelu polveilee viineissä, lihan kypsyysasteissa, juustoissa ja mausteissa. Rauhoittavan kiireetön puuhailu on lumonnut kaikki Kokkauskurssilla Kodalla. Tunturihotellissa ei pingoteta. Hikisimmät hetket koetaan VIP-saunan vuolukivilöylyissä, hellissä kuin linnunmaito. Illansuussa jäykkälanteisimmatkin tuntevat selvästi havaittavaa tanssikutinaa. Siihen auttavat vain kunnon orkesteritanssit Siulassa. Osavuosikatsauskin on elämys. Niin se Lappi vaikuttaa. Palvelut Dataprojektori ja Internet-yhteys veloituksetta Yöpyvälle ryhmälle kokoustilat ja ravintoloiden ohjelmamaksu veloituksetta Buffetit ja teemaruokailut, vahva osaaminen suurtenkin ryhmien ruokailuissa Ryhmille myös ohjelmapalvelut, kts.

7 Nordkapp Hammerfest Alta NORJA Kevon Kirkenes puisto luonnon- Tukholma Lontoo Pariisi SAARISELKÄ Rovaniemi Helsinki Moskova RUOTSI Lemmenjoen kansallispuisto Inarijärvi Ivalo SAARISELKÄ Urho Kekkosen kansallispuisto SUOMI LAPPI LAPLAND VENÄJÄ NAPAPIIRI ARCTIC CIRCLE Rovaniemi VÄLIMATKAT AUTOLLA Rovaniemi Saariselkä: 3 h Inari Saariselkä: 1 h Ivalon keskusta Saariselkä: 30 min Saariselkä Nordkapp: 6 h LENTÄEN Ivalo: reittilennot Helsinki Ivalo noin 1,5 tuntia kentältä 20 min bussikuljetus suoraan hotelliin Rovaniemi: Helsinki Rovaniemi noin 1 tunti Saariselän Tunturihotelli PL 4, Saariselkä Myyntipalvelu (016) Faksi (016)

Inari - Saariselkä. Inari-Saariselkä Matkailu Oy

Inari - Saariselkä. Inari-Saariselkä Matkailu Oy Inari-Saariselkä Matkailu Oy Saariselän sijainti ja yhteydet Sijainti 250 km pohjoiseen napapiiriltä (valtatie 4) 200 km etelään Jäämereltä 25 km etelään Ivalon lentokentältä 260 km Rovaniemen rautatieasemalta,

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

Lasketteluloma paketissa Ylläkselle, Lapland Hotel Äkäshotelli

Lasketteluloma paketissa Ylläkselle, Lapland Hotel Äkäshotelli Lasketteluloma paketissa Ylläkselle, Lapland Hotel Äkäshotelli Helppoon lomaan valmis paketti. Tiesithän, että Ylläkseltä löytyy Suomen pisimmät (kolme kilometriä pitkät) rinteet! Aluebussi kuljettaa pihasta

Lisätiedot

Kelotähti. Saariselkä

Kelotähti. Saariselkä Kelotähti Saariselkä Kelotähti - Saariselän uusi keskipiste. Kelotähti on rakennettu Saariselän keskustaan paikalle, jossa kunnioitettavaan ikään ehtinyt kelovanhus aiemmin kurotti kohti revontulia. Nyt

Lisätiedot

SUOMI Graafinen ohjeistus

SUOMI Graafinen ohjeistus SUOMI ohjeistus ovellukset. inen värilogo valkoisena juhla-asussaan. värinen. inari.fi Inari on Suomen suurin kunta. Sen voimavara on mahtava luonto, josta voi olla aidosti ylpeä. Inarin helmi ja aarreaitta

Lisätiedot

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Omaa tilaa. Hengittää, olla, nauttia. Seitsemäs taivas -vиkonlo u Seitsemäs taivas -viikonloppulomaan

Lisätiedot

CASH360 rahankäsittelyn palvelukokonaisuus

CASH360 rahankäsittelyn palvelukokonaisuus Voimakas luonnostaan CASH360 rahankäsittelyn palvelukokonaisuus Kysy lisää. Elinkeinoyhtiö InLike Oy Toimitusjohtaja Janne Seurujärvi janne.seurujarvi@inlike.fi +358 50 5122518 Inarin kunta Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Vuokrattavia savusaunoja

Vuokrattavia savusaunoja Sivu 1/5 Vuokrattavia savusaunoja HANGASLAHDEN SAUNA/Tampereen Saunasäätiö Pirkankatu 10-12, 33230 Tampere Internet: www.saunasaatio.fi Varaukset Hotelli Victoria Itsenäisyydenkatu 1, 33100 Tampere puh.

Lisätiedot

SUOMI Graafinen ohjeistus

SUOMI Graafinen ohjeistus SUOMI ohjeistus ovellukset. inen värilogo valkoisena juhla-asussaan. värinen. inari.fi Inarissa on seitsemisentuhatta vahvaa persoonaa. Oletko sinä seuraava? Inari on Suomen suurin kunta. Sen voimavara

Lisätiedot

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD www.kolmekivea.fi Wanha Makasiini Bistro on mutkaton ja tunnelmallinen ruokaravintola, Lappeenrannan satamassa. Ravintolamme punatiiliset kiviseinät, ikkunasyvennykset

Lisätiedot

Täydellinen loma Lapissa

Täydellinen loma Lapissa Täydellinen loma Lapissa Ainutlaatuinen palvelukonsepti kokoaa saman katon alle kaksi viihtyisää ja tasokasta hotellia sekä Kokousja kongressi keskus Levi Summitin palveluineen ja näyttelyineen. Suomen

Lisätiedot

Tunnelma on rento mutta tehokas!

Tunnelma on rento mutta tehokas! Kokoukset ja juhlat Kokoukset Tunnelma on rento mutta tehokas! Oli oikeastaan neronleimaus järjestää kokous muualla kuin omassa konttorissa. Ne silmiä häikäisevät loistoputket ja epämukavat tuolit eivät

Lisätiedot

MEriTon HoTELS ravintolat

MEriTon HoTELS ravintolat MEriTon HoTELS ravintolat Restoran VEnäLäinEn ravintola balalaika Meriton Grand Conference & Spa - hotellissa sijaitsee kodikas venäläinen ravintola balalaika. Tunnelmallisessa balalaikassa on perinteinen

Lisätiedot

Tilat kuudelle Kaksi Yamaha Venture 4-tahti-moottorikelkkaa Huippuvarusteltu keittiö Tunturi-maastopyöriä Taulu-tv & DVD/VHS Kaapeli-tv

Tilat kuudelle Kaksi Yamaha Venture 4-tahti-moottorikelkkaa Huippuvarusteltu keittiö Tunturi-maastopyöriä Taulu-tv & DVD/VHS Kaapeli-tv Tilat kuudelle Kaksi Yamaha Venture 4-tahti-moottorikelkkaa Huippuvarusteltu keittiö Tunturi-maastopyöriä Taulu-tv & DVD/VHS Kaapeli-tv Koillisrinteet 900 m Kolme makuuhuonetta Monitoimilautapeli Tilava

Lisätiedot

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Hotel Levi Panorama & Levi Summit Hotel Levi Panorama & Levi Summit Juhli kanssamme! Hotel Levi Panorama ja Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit sijaitsevat korkealla Levitunturin rinteellä, merenpinnasta korkeus on yli 300 metriä. Hotellin

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

Vuosaaren sataman lounasravintolat

Vuosaaren sataman lounasravintolat sataman lounasravintolat Niinisaarentie Rahtarinkatu Satamakaaren varastokenttä Satamatie Helsingin Energia voimalaitos Käärmeniementie Provianttikatu Seilorinkatu Porvarinsilta Gate B1 Gate B2 Porttialue

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO 7.1-22.4.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros Kilpailukutsu PS ALPPI CUP 2015/2016 12.-13.12.2015 PYHÄ 30.-31.1.2016 SALLA LA 12.12. Alueleiri klo 11.00 leiriohjelma alkaa treeniklinikka (myös pujottelusukset mukaan) aikuisille radanmerkkauskoulutus

Lisätiedot

Maisemanvaihdos. piristää. Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016. Ryhmäetu. Sormisyötäviä ja vihershotteja. Tutustu kokoustiloihin etukäteen

Maisemanvaihdos. piristää. Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016. Ryhmäetu. Sormisyötäviä ja vihershotteja. Tutustu kokoustiloihin etukäteen Ryhmäetu Kun varaat kokous- tai ryhmämatkan vähintään 20 hengelle. Kysy lisää! Maisemanvaihdos piristää Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016 Sormisyötäviä ja vihershotteja Laajensimme kokoustarjoiluja.

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan!

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Kongressimessut 1.-2.4.2009 BP 1 Mitä et vielä tiennyt? - Kartanorikkain alue - Kokous tai juhla yksityisessä ranta-aitassa - Parhaimmat ravintolat Porvoossa - Haikon

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Tilavuokrahinnasto 2015 Kokous- ja juhlatilat

Tilavuokrahinnasto 2015 Kokous- ja juhlatilat hinnasto 2015 Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. 330 / kokous 650 / juhlat Selinin Sali 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen Dataprojektori,

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

VIERUMÄEN PIKKUJOULUIHIN JO KÄY

VIERUMÄEN PIKKUJOULUIHIN JO KÄY VIERUMÄEN PIKKUJOULUIHIN JO KÄY ELLEI JUHLIA VIERUMÄELLÄ, NIIN MISSÄ SITTEN? Vierumäki on Suomen kiehtovin liikunnan ja vapaa-ajan keskus. Missä muualla voit juhlia kurun kodalla tai ylellisessä viihderavintolassa?

Lisätiedot

PEHKUBAARI. Jalalla koreasti Tervetuloa hyvälle mielelle. Pehkun Ruska Afterski la 18.10. Vapaa pääsy. Tarkemmat tiedot: www.liinamaapalvelut.

PEHKUBAARI. Jalalla koreasti Tervetuloa hyvälle mielelle. Pehkun Ruska Afterski la 18.10. Vapaa pääsy. Tarkemmat tiedot: www.liinamaapalvelut. Huipulla palvellaan Pihkassa Pehkuun Pehku on persoonallinen maisemaravintola Tahkon huipulla. Upeilla näkymillä ja rennolla tunnelmalla varusteltu Pehku palvelee tänä kesänä sopimuksen mukaan. Olipa kyseessä

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015 Ulla Kreander / Restel Hotel Group Yrittäjien majoitusedut Restelissä 2016 Huonehinnoista -20 % alennus päivän hinnasta Päiväkokouksista -10 % Varaukset myyntikeskuksesta

Lisätiedot

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012 Esittelyt / Hinnasto Tahkovuori Chalets ***** Kalliolantie 1 B Tasokkaat ja viihtyisät huoneistot v. 2008 valmistuneessa hissitalossa. Kaikki huoneistot ovat täysin sisustettuja

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Tervetuloa Kuopioon! Puijo Kuopio Finland

Tervetuloa Kuopioon! Puijo Kuopio Finland Tervetuloa Kuopioon! Puijo Kuopio Finland Puijon Torni Puijon Torni on maamerkki, joka Kuopioon saavuttaessa erottuu jo kaukaa. Se sijaitsee keskellä kaupunkia vain parin kilometrin päässä kuuluisasta

Lisätiedot

SIJOITTAJAMUISTIO 5.3.2013. Hotelli Saariselkä & Sport Resort Sijoittajamuistio 5.3.2013

SIJOITTAJAMUISTIO 5.3.2013. Hotelli Saariselkä & Sport Resort Sijoittajamuistio 5.3.2013 1 Hotelli Saariselkä & Sport Resort Sijoittajamuistio 5.3.2013 1. KOHDE-ESITTELY... 3 1.1. SIJAINTI... 3 1.2. MAANOMISTUS... 4 1.3. ASEMAKAAVOITUS... 4 1.4. ALUEEN KEHITTÄMISTAVOITTEET... 5 1.5. SAARISELÄN

Lisätiedot

Pagina 1 di 11 MATKATARJOUKSET: Antalya alk 145 Ibiza alk 150 Ibiza alk 165 Kirjaudu sisään Rekisteröidy ÄKKILÄHDÖT LENNOT HOTELLIT AUTOT LENTO + HOTELLI RISTEILYT TARJOUKSET BLOGIT KOHTEET Keltaisessa

Lisätiedot

Leppoisaa lomaa Luistokkaassa

Leppoisaa lomaa Luistokkaassa Leppoisaa lomaa Luistokkaassa Jämin loistomaisemissa KEVÄÄLLÄ KESÄLLÄ SYKSYLLÄ TALVELLA Me haluamme Sinun hymyilevän, rentoutuvan ja nauttivan. Jo muutama päivä täällä lataa Sinuun valoa ja virtaa. Siksi

Lisätiedot

SCANDIC KOKOUS- JA JUHLATILAT

SCANDIC KOKOUS- JA JUHLATILAT SCANDIC KOKOUS- JA JUHLATILAT Sisällysluettelo TERVETULOA SCANDICIIN!.............................. 4 SCANDIC MARSKI................................... 7 SCANDIC SIMONKENTTÄ...............................

Lisätiedot

Hetta-Pallas 2-9.8.2014

Hetta-Pallas 2-9.8.2014 Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat

Kokous- ja juhlatilat Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Dataprojektori, valkokangas ja fläppitaulu Tilavuokra 250 / kokous Tilavuokra 500 / juhlat Kokous- ja juhlatilat Selinin

Lisätiedot

Villa Tallbon Juhla- ja kokoustalo

Villa Tallbon Juhla- ja kokoustalo Häät meren rannalla Villa Tallbon Juhla- ja kokoustalo Petäjäksentie 178 26100 Rauma 02-822 0733 Häätilaisuus luonnonkauniilla Petäjäksen rannalla mäntymetsän katveessa on ikimuistoinen elämys. Ammattitaitoinen

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

Yli-Ii. Kierikkikeskus

Yli-Ii. Kierikkikeskus Kierikkikeskus 6000 vuotta matkailua Kierikin historia Ensimmäiset kaivaukset1960 Yliopisto mukaan 1993 Purkajasuon löydöt 1995- Kierikkiprojekti 1996-2001 Kivikauden kylän rakentaminen Päärakennus avattiin

Lisätiedot

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa!

SissiSuosikit 2015. Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa! SissiSuosikit 2015 SissiSuosikit 2015 äänestys on ToimistoSissien jäsenistön keskuudessa 28.10. 31.12.2015 toteutettu äänestys parhaista partnereista ja kiinnostavimmista tapahtumatiloista. Sihteerit ja

Lisätiedot

www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti

www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti 66 7'47.50"N, 29 12'35.63"E Rukajärventie 51, Kuusamo Kitka n. 10 km Kiutaköngäs n. 40 km Karhunkierros n. 25 km Ruokakaupat Rukakeskus RUKA Vuosseli Kuusamon luonto on

Lisätiedot

Pietarin omatoimimatkat junalla

Pietarin omatoimimatkat junalla Pietarin omatoimimatkat junalla Allegro-juna vie Kouvolasta Pietariin vain 2 tunnissa 20 minuutissa keskustasta keskustaan ja passi- ja tullimuodollisuudet hoituvat kätevästi junassa, omalla paikalla istuen.

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kirsi Nikkola Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti Lapin yliopisto Tutkimusprojekti ja menetelmät Tutkin Lapin

Lisätiedot

Essalo Oy Lomaosakeosuus

Essalo Oy Lomaosakeosuus Essalo Oy Lomaosakeosuus Fuengirola Sallatunturi 20.2.2016 Pekka.Komulainen@clarinet.fi Osakkeen lomaviikot Essalo Oy:n osake oikeuttaa joka vuosi yhteensä kahdeksan viikkoa Essalon kahdessa lomakohteessa

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue

Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue KAUNISPÄÄN TUNTURIMAISEMAT Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue Kunta: Inari Pinta-ala: 8 025,7 ha Maisemamaakunta ja -seutu: Metsä-Lapin

Lisätiedot

Suomen Hostellijärjestö ja HI-hostellit

Suomen Hostellijärjestö ja HI-hostellit Suomen Hostellijärjestö ja HI-hostellit Suomen Hostellijärjestö Suomen Hostellijärjestön (ent. Suomen Retkeilymajajärjestö SRM ry) perusti joukko nuoriso-, liikunta- ja retkeilyjärjestöjä vuonna 1935 (meneillään

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Loma-asunnot Panzano in Chianti ja lähialueet

Loma-asunnot Panzano in Chianti ja lähialueet Loma-asunnot Panzano in Chianti ja lähialueet Panzano in Chianti, Toscana, Italia Viehättävä Toscanan kukkulakaupunki, joka sijaitsee Chianti Classicon sydämessä, täsmälleen puolessa välissä Firenzestä

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat; Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

Kultala. Wild Food Restaurant

Kultala. Wild Food Restaurant Kultala Wild Food Restaurant Tilausravintola Kultala palvelee Rukan Salongin vieraita tilauksesta. Nauti rento aamiainen tai kiireetön illallinen ravintolassa tai tee lomastasi vaivaton tilaamalla ateriat

Lisätiedot

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!

Lisätiedot

Lisätietoa majoituksesta

Lisätietoa majoituksesta Lisätietoa majoituksesta Huoneet Kartanon päärakennuksessa Huoneita on yhteensä 11, joista yksi on neljän hengen huone (hinta 95 per vrk), kaksi kolmen hengen (75 vrk), kuusi kahden hengen (60 vrk) ja

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Puutarharavintola Kääntöpöytä

Puutarharavintola Kääntöpöytä Puutarharavintola Kääntöpöytä Palvelut yksityistilaisuuksiin Kuvaus ja hinnasto Tilat Pasilan veturitallien vanhaan veturinkääntöpöytään rakennettu kasvihuone soveltuu ruokailu- ja kokoustilaksi 15-40

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

KULTAKLUBIN UUTISET 1/2007

KULTAKLUBIN UUTISET 1/2007 KULTA- JA MINERAALIKLUBI r.y. Klubi perustettiin Helsingissä 13.02.1988. Jäseniä on ympäri maata Lappia myöten, keväällä 2006 n. 170. Klubi järjestää Helsingissä pari kokousta vuodessa. Kevätkokous pidetään

Lisätiedot

Pärnu 3 yötä 5.2.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina **

Pärnu 3 yötä 5.2.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina ** 5.2.2016 Pärnu 3 yötä Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Kesäkuussa 2014 avattu Hedon SPA & HOTEL sijaitsee Pärnun rannassa historiallisen mutakylpylän rakennuksessa. Hotellissa on 72 huonetta, joista 40

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

Imatran Kylpylä. Ilon pisaroita

Imatran Kylpylä. Ilon pisaroita Imatran Kylpylä Ilon pisaroita Näin on miun hommain täs kehittyny suuren veen äärel ja uuttakii on tekkeil Jarmo Ikäheimonen Imatran Kylpylä Oy toimitusjohtaja jarmo.ikaheimonen@imatrankylpyla.fi +358

Lisätiedot

Vuoden 2008 uutuudet!

Vuoden 2008 uutuudet! Royal Class Vuoden 2008 uutuudet! Megakota 25 juhlaan ja arkeen, tilaa n. 30 henkilölle Huvimaja Victoria 6,5 1600 2773 www.arcticfinland.com Arctic Finland House -grillikodat, kotasaunat ja huvimajat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 Tänä vuonna autismikirjon aikuisten kesäretki suuntautuu luonnonläheiseen Lomakeskus Huhmariin (Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi). Lomakeskus Huhmari sijaitsee

Lisätiedot

o i m a n Vlähde uiskola HAHKIALAN

o i m a n Vlähde uiskola HAHKIALAN H A H K I A L A N u i s k o l a oiman Vlähde I nspiroiva Uiskola Pidätkö yhteisöllisyyttä tärkeänä voimavarana? Haetko inspiroivaa paikkaa valmennukselle tai virkistyspäivälle, kurssille tai kokoukselle?

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

Pärnu 4 yötä 28.1.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina **

Pärnu 4 yötä 28.1.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina ** 28.1.2016 Pärnu 4 yötä Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Kesäkuussa 2014 avattu Hedon SPA & HOTEL sijaitsee Pärnun rannassa historiallisen mutakylpylän rakennuksessa. Hotellissa on 72 huonetta, joista

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti.

KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT. PL 23, 81101 Kontiolahti Puh. (013) 732 403 Sähköposti: office@biathlon-kontiolahti. KUTSU AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT KONTIOLAHTI POHJOIS-KARJALA kunta Urheilijat AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN 19. MESTARUUSKILPAILUT 16. 20.3.2016 KONTIOLAHTI, POHJOIS-KARJALA KONTIOLAHDEN

Lisätiedot

M/S VIRONIAN AIKATAULU ALKAEN 10.04.2007

M/S VIRONIAN AIKATAULU ALKAEN 10.04.2007 M/S VIRONIAN AIKATAULU ALKAEN 10.04.2007 22:00-07:00 14:00-20:00 22:00-07:00 14:00-20:00 22:00-07:00 14:00-20:00 22:00-07:00 14:00-20:00 22:00-07:00 16:00-22:00 HINNASTO (EUR) 04.06.-19.08.2007 Eli aikuinen

Lisätiedot

Keto-Mökit. www.kouvolanmatkatoimisto.fi. Mökit

Keto-Mökit. www.kouvolanmatkatoimisto.fi. Mökit Keto-Mökit Mökit KELO - 1,5-kerroksinen kelohirsinen mökki, jonka pinta-ala on 78 m². Mökissä on tilaa 6-8 henkilölle. Alakerrassa olohuone, makuuhuone, keittiö, sähkösauna, wc ja veranta. Tulikivitakka.

Lisätiedot

Rhododendron-kerhon ryhmämatka Etelä-Englantiin keväällä 2012

Rhododendron-kerhon ryhmämatka Etelä-Englantiin keväällä 2012 Rhododendronkerho järjestää jäsenilleen ryhmämatkan Etelä-Englannin alppiruusupuistoihin huhtikuun viimeisellä viikolla 2012. Ajankohta 22.4 29.4.2012. Matkaa suunnitteleva työryhmä K. Theqvist, O. Jussila,

Lisätiedot

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita Hinnasto 1.5.08 31.1.09 Imatra Kylpylä Spa ilon pisaroita 1 Huonehinnat Huonehinnat arkisin 1hh 2hh Studiohuone 92,00 124,00 Standardihuone 98,00 136,00 Promenadihuone 103,00 146,00 viikonloppuisin 1 hh

Lisätiedot

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE SOTTIISIMOVES 2014 ILMOITTAUTUMISOHJEET Tapahtumaan ilmoittaudutaan nettilinkin kautta. http://ilmoittautuminen.sottiisi.net/ilmoittaudu/index Olemme koonneet tähän ohjeistusta ilmoittautumiseen liittyen.

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 31.8. 7.9.2014 8 VRK ALK 990 SUORAT CHARTER LENNOT HKI, TRE JA

Lisätiedot