Messiaaninen sanoma Jerusalemista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Messiaaninen sanoma Jerusalemista"

Transkriptio

1 Roshel Mattayev Messiaaninen sanoma Jerusalemista Sanoma verestä ja rististä Ja se sana joka minulla on teille Herralta, jonka Herra avasi, on verestä ja rististä. Herra on puhunut minulle siitä, että viimeisinä päivinä Hän haluaa palauttaa morsiamensa ja seurakuntansa sen juurille, sillä ilman verta ja ilman Kristusta me emme pääse eteenpäin. Sen takia tässä me annamme Herralle kaiken ylistyksen, sillä on tullut aika, jolloin Herra kääntyy Israelin kansan puoleen. Hän on ollut ikään kuin Israelin selän takana ja Hän on koko maailman puoleen kääntänyt huomionsa. Mutta tänä aikana Hän haluaa kääntää katseensa Israelin kansan puoleen, jotta Hän voisi rakentaa sitä, että Hän voisi vuodattaa Henkensä sen ylle, että tämä voitelu ja tämä tuli tulisi kaikkien kansojen ylle. Jeesuksen Kristuksen veren kautta te, jotka olitte kerran pakanoita, te olette tulleet puhdistetuiksi. Te ette enää ole pakanoita, vaan te olette Jumalan tuntevia ihmisiä, te olette jo liitossa Jeesuksen veren kautta Herran kanssa. Eli valmistautukaa kohtaamaan suuria ihmeitä ja merkkejä. Ensimmäiseksi Herra tulee tuomitsemaan oman huoneensa, oman seurakuntansa. Ei rangaistaksensa sitä, vaan puhdistaakseen ja vapauttaakseen kansansa, jotta Hän voisi johdattaa morsiamen itsensä luokse. Ja minä haluan antaa vain sanan Herralta teille. Jos Jumala niin johtaa, niin tiistaina haluan antaa oman todistukseni Israelista ja sen tilanteesta, että se kuuluu tähän sanaan minkä Herra on sanonut. Olen iloinen että tulitte tänne kaikki tänä iltana. Kun minä sain tämän sanan ja varoituksen Herralta, niin Hän näytti minulle näyn, ja siinä näytettiin kuinka paljon enkeleitä laskeutui taivaasta Suomen ylle. He menivät nuorten ihmisten luokse, ottivat heitä kädestä ja toivat heitä seurakuntiin. Ja siellä oli paljon muita ihmisiä, jotka olivat yli vuotta ja siitä edelleen. Ja he menivät myöskin vanhempien ihmisten luokse. Ihmiset katsoivat enkeleitä silmiin, mutta he eivät ikään kuin pystyneet kaikki menemään mukaan vaan menivät kotiinsa. Mutta se kansa joka tuli, niin minä ilahduin siitä, että ne eivät vaan tulleet kävellen vaan ne juoksivat Herran luokse. Minä uskon näin että meidän ei tule koskaan katsoa ikään. Vaikka saattaa olla, että vanhemmilla ihmisillä on tapoja ja tällaisia uskonnollisia siteitä, tottumuksia, ja silloin se sitoo heitä monesti menemään vanhaan. Ja sen takia minä haluan puhua verestä ja Kristuksesta, ja se on hyvin tällainen selvä näky. Usein kun puhutaan verestä puhutaan ikään kuin tästä ehtoollismaljasta, ja jos puhutaan Kristuksesta niin siihen menee vielä toinen tunti. Mutta veri ei voi tehdä ilman Kristusta työtä eikä Kristus ilman verta. Ja siellä missä on veri, niin siellä Pyhä Henki toimii. Te tiedätte kaikki Raamattua. Minä olen kysynyt Herralta: Minkä takia tarvittiin verta? Minkä takia Jeesus ristillä vuodatti verensä? Minkä takia papit sovituspäivänä joka päivä tappoivat

2 lampaan ja vuodattivat sen veren? Miksi Mooses, kun hän lähti Egyptistä pois, miksi hän voiteli ovenpielet verellä? Minkä takia kirjoituksissa Raamatussa, sanotaan niin usein verta, verta, verta? Minä olin uskovien keskellä ja kysyin siitä uskovilta. Ja kun me otimme ehtoollista sanottiin näin, että tämä on tällainen symbolinen juttu. Minä näin että monet, jotka ottivat ehtoollista olivat niin synkän näköisiä, ja minä kysyin: Minkä takia risti? Koska minä olin juutalainen, niin meille ristin ymmärtäminen oli todella vaikeaa, koska me aina työnsimme sen aina pois ja sanoimme, että se on kristittyjen asia. Mutta minua kiinnosti se, että miksi tämä kaikki kuitenkin on ikään kuin juutalaisista. Minulla oli tällaisia kysymyksiä paljon, koska lapsesta lähtien minä näin sen traditioissa ja tottumuksissa ja meille sanottiin, että älkää missään nimessä syökö lihaa veren kanssa. Se oli aivan kategorisesti meiltä kielletty, juoda verta tai syödä jotakin missä on verta. Minä aloin tehdä kysymyksiä, että miksi tämä veri on niin tärkeä? Miksi minun pitää sitten osallistua juuri Jeesuksen vereen uskovana? Vaikka minä luin paljon Jeesuksen voitelusta, Jeesuksen rististä, mutta minä halusin henkilökohtaisen ilmestyksen tästä asiasta. Herra avasi tämän minulle. Herra sanoi: Sen minkä minä olen sinulle avannut ja opettanut, anna eteenpäin minun kansalleni, minun lapsilleni. Minä sanoin: Herra, miksi? Herra sanoi, että se on koko puun juuri ja hedelmän juuri, koska Herra sanoi: Ilman minun vertani he eivät voi elää voittajina. Minä tietenkin kysyin Herralta, että missä Kirjoituksissa on näin kirjoitettu? Herra näytti minulle Ilmestyskirjan 12:11 Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. Eli siis tämä morsiusseurakunta, eivät he voittaneet minkään muun asian kautta antakoon Herra minulle anteeksi, mutta minä aina kysyin Häneltä, että minkä ihmeen takia juuri veri, miksi ei joku muu? Ja Hän alkoi minulle avata miksi juuri tämä veri on niin tärkeä. Eli he voittivat siis Karitsan veren kautta paholaisen ja lihallisen synnillisen luonteensa ja tämän maailman, ja todistuksensa sanan kautta he voittivat. Ja sanotaan, että eivätkä henkeänsä rakastaneet, vaan olivat alttiit kuolemaan asti. Siellä ihmisen sielussa jossa on tämä veri, niin sen kautta he voittivat. Esimerkiksi voimme Mooseksen kirjasta nähdä tähän vahvistuksen. Miksi juuri veri? 3. Mooseksen kirja 17:10-14 siitä kerrotaan. Kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisesta, jotka asuvat teidän keskellänne syö verta, mitä tahansa, sitä ihmistä vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni ja hävitän hänet kansastansa. Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen se teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä. Sen tähden minä olen sanonut israelilaisille: Älköön kukaan teistä syökö verta; älköön myöskään muukalainen, joka asuu teidän keskellänne, syökö verta.

3 Ja kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, saa pyydystetyksi syötävän metsäeläimen tai linnun, hän vuodattakoon sen veren maahan ja peittäköön multaan. Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; sen tähden minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään lihan verta. Sillä kaiken lihan sielu on sen veri; jokainen joka sitä syö, hävitettäköön. Aamen! Tässähän puhutaan Israelin kansalle tällainen erikoinen kielto, että ei saa syödä verta. Ja minä näin kun isä teki esimerkiksi liharuokaa. Me ei voitu ostaa sitä kaupasta vaan meillä rabbit tekivät sen, leikkasivat lampaan tai jonkun lihan ja äiti puhdisti sen, leikkasi ja pesi oikein hyvin, ja vielä tänä päivänä tekee niin, ja vaimonikin tekee niin. Minä kysyin äidiltäni aina, että minkä ihmeen takia sinä teet noin? Äiti sanoi tällä tavalla: En minä tiedä minkä takia teen, mutta näin meille aina opetettiin! Ja tässä sanotaan vain, että ei saa juoda verta. Mutta me ymmärrämme ehtoollisveren, jolloin meidän tuleekin juoda sitä verta. Ja Herra alkoi opettaa minulle tätä että miksi. Mitä tässä on tapahtunut, ja minkä takia tätä verta tulee juoda? Mitä tapahtuu ihmisen veressä? Minkä takia me tarvitsemme Jeesuksen veren puhdistusta? Minkä takia me tarvitsemme lunastusta? Me puhumme näin: Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa minut kaikesta synnistä. Kyllä se on niin. Mutta Herra näytti minulle, kun ensimmäiset ihmiset Adam ja Eeva, he söivät hyvän ja pahan tiedon puusta, silloin synti tuli heidän sydämeensä. Te tiedätte kaikki tämän tarinan, tiedätte varmasti. Me sanomme heistä näin, että silloin tuli synti heihin, mutta tapahtui vielä jotakin kauheampaa: Heihin meni paholaisen olemusta, paholaisen olemus meni heihin, meni heidän vereensä. Ihmisen vereen meni paholaisen olemus. Siitä hetkestä lähtien ihminen alkoi tulla heikoksi, ikään kuin alkoi heijastaa ei Jumalaa, vaan vihollista saatanaa, koska eihän Jumala luonut ihmistä sairaaksi. Eikä että ihminen ajattelisi aviorikoksia ja kaikkea varkauksia, ja Hän sanoi, että juuri vereen tuli tämä synti. Minä olin aivan järkyttynyt kun tajusin tämän. Saatana ikään kuin tuli meihin ja toi omaansa meihin, ihminen ei enää voinut tulla Jumalan läsnäoloon, vaikka oli kuinka hyvä ihminen, hän ei voinut tulla Jumalan läsnäoloon sellaisena. Tämä on esimerkki. Jos täällä salissa esimerkiksi joku kuolee, niin täällä on viikon kuluttua kauhea haju. Näin kävi ensimmäisen ihmisen kanssa, hän ei yksinkertaisesti enää voinut olla Jumalan läsnäolossa. Jos Jumalan valtakunnassa on kuolleita tuhat kappaletta tai miljoona, niin koko Jumalan valtakunta hajoaisi pirstaleiksi, se hajoaisi koko Jumalan valtakunta. Näin järkyttävä oli tämä tapahtuma. Sen takia Jumala joutui heittämään ensimmäisen ihmisen pois paratiisista. Mutta Jumala rakastaa luomistekoansa luomiaan ihmisiä, mutta Hän vihaa sitä syntiä ihmisen sisimmässä. Ja silloin surullisinta on, että se synti tulee ihmiseen veren kautta. Sen takia Jumala varjeli ja halusi varjella näitten lakien kautta kansaansa, ja Hän halusi niitten kautta johtaa kansansa takaisin luoksensa. Ja jos me emme ymmärrä sitä mitä tässä koko jutussa on ihmisen kanssa tapahtunut, ja minkä takia juutalaisia kiellettiin syömästä verta lihan kanssa. Minä näin kerran vähän tällaista elokuvaa Vampyyrit. Minä ajattelin että se on ihan sellaista fantasiaa.

4 Jotain tällaisia filmejä oli tehty noidista ja saatanan palvojista. En minä mitenkään huomiota kiinnittänyt niihin, minä vaan ymmärsin sen mitä ihmisen kanssa on tapahtunut. Kun ihminen juo verta niin hän ikään kuin tulee sidotuksi ja jollakin tavalla vihollisen kahleisiin, että hän tulee tällaiseksi vihaiseksi, riitaisaksi, kateelliseksi. Sehän on paholaisen luonnetta. Vaikka ihminen tekisi miljoona hyvää tekoa joka päivä, vaikka hän olisi miten uskonnollinen tahansa, vaikka hän olisi mistä denominaatiosta tai uskontokunnasta tai kansakunnasta tahansa. Jos hän vetoaa omiin hyviin tekoihinsa, niin hän ei tule menemään taivasten valtakuntaan. Jatkamme tätä opetusta. Johanneksen evankeliumi 6:51-57 Jeesus sanoi: Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani maailman elämän puolesta. Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi? Niin Jeesus sanoi heille: Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo Hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. Niin kuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani. Tähän voidaan sanoa Aamen! Kun minä luin tämän Johanneksen evankeliumin kohdan, ei vielä silloin täysin auennut minulle tämä kohta mitä 3. Mooseksen kirjan sana sanoo, mutta minä vaan tiesin sen, että ei saa syödä verta. Olin ollut uskovainen jo pitkän aikaa, mutta en ollut ikään kuin tyytyväinen tähän koko juttuun, ja minä halusin muuttua sisältä käsin. Minä halusin että minun ajattelutapani muuttuu kokonaan, ja minun päämääräni on, että minä haluan elää voitossa. Ja Herra alkoi minulle opettaa tästä asiasta. Syökää minun liha, juokaa minun vereni Jos kiinnitätte huomiota tähän, Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoi: Teidän täytyy syödä minun lihaani ja minun vertani, ja Israelin kansa oli aivan kauhuissaan! He ajattelivat: Jeesus, oletko sinä joku vampyyri? Haluatko sinä että meistä tulee vampyyreja? Haluatko sinä, että me juomme sinun vertasi!? Kun kansa kuuli tällaisia sanoja, he sanoivat: Ei tuo ole meitä varten!!! Niin kuin on sanottu, ilman ilmoitusta kansa tuhoutuu. Ja Herra alkoi minua opettaa tästä asiasta, että tämä on liitettävä Jeesukseen Kristukseen. Jeesushan on Uusi Ihminen. Johannes 6:51 voidaan kääntää myös näin: Minä olen elävä leipä, eli voisi

5 sanoa: Minä olen Uusi Ihminen. Minä olen tullut taivaasta ja minun sisälläni ei ole syntiä. Se mikä on paholaisesta, niin se usein johtaa ihmisiä, mutta minua Jeesusta, se ei johda. Jos ette juo minun vertani ja syö minua, niin te joudutte kadotetuiksi. Kuinka me tässä nyt joudutaan kadotetuksi, sanoivat juutalaiset. Juutalaiset sanovat Israelissa jatkuvasti: Mehän olemme pyhä kansa! Kristittyjen keskellä minä kuulen ja näen myöskin sen jälkeen kun minä ymmärsin tämän asian, että veri on sellainen symbolinen asia, risti on symbolinen asia. Ja minä sanoin: No, kuinka sinä ymmärrät ristin sitten? Jotkut viisaammat ihmiset minulle selittivät näin, että risti on tällainen kuoleman välikappale. Minä kysyin heiltä aina silloin: Mitä se tarkoittaa tänään meidän aikanamme? Jos olisi nykyaikaa se mitä oli Jeesuksen aikana, niin se olisi ollut sähkötuoli, että ihmiset istuisivat sähkötuolissa Jeesuksen Kristuksen paikalla. Mutta Herra sanoi minulle, että Hän tuli sen tähden tähän maahan, olette varmaan nähneet jonkun ei Jeesuksen risti ollut kivestä tehty, ei se ollut raudasta tai jostakin plastiikasta tehty, se oli aivan raa asta puusta tehty. Ja sen takia Herra tuli meidän paikallemme, että Hän voisi kääntää kuoleman hedelmän pois meistä sen puun päälle. Sen takia juuri täytyi tämän ristin olla puinen, koska ensimmäinen ihminen otti tästä hyvän ja pahan tiedon puusta, ja jonkun täytyi palauttaa se ennalleen samaa tietä. Sitä ei voinut kukaan muu tehdä, teot eivät voineet sitä tehdä, kukaan ei pystynyt sitä tekemään. Sillä jos me haluaisimme itse maksaa syntiemme palkan tai korjata ne, Jumala sanoo: Ei ole mahdollista! Paholainenkaan ei voi sitä tehdä. Mutta kadotuksessa on kuolema, syyttäjä ja paholainen ja se on odottamassa ihmisiä jotka sinne menevät ja syyttää jatkuvasti: Sinä teit tuossa petoksen, sinä ajattelit sitä pahaa. Sinulla oli lihallisia ajatuksia siitä ja lihallisia ajatuksia tuosta. Sinun täytyy maksaa se hinta täällä nyt, sinun paikkasi on täällä. Mutta kiitos Herralle, että Jeesus teki tämän meidän edestämme sen takia, että Jeesuksen sisällä ei ollut synnin olemusta. Hän otti itsensä päälle meidän tähtemme ja teidän tähtenne, Hän tuli synniksi. Se mikä oli paholaisesta, Hän käänsi sen pois. Se mikä meitä on syyttänyt Jumalan edessä, se mistä vihollinen ja paholainen meitä syyttää, Jeesus otti sen ja maksoi sen. Ja sen tähden Pyhä Henki herätti Hänet, koska Jeesuksen sisimmässä ei ollut tätä synnin olemusta. Sen tähden Herra sanoi, että sinun täytyy syödä minun lihaani ja juoda minun vertani. Minkä takia minun täytyy syödä tätä ja juoda? Että koko sinun elämän systeemisi sinun sisimmässäsi muuttuisi. Johannes 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: Totisesti, totisesti minä sanon teille, ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo Hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Tässä Herra sanoo kaksi kertaa totisesti, totisesti. Kun Heprean kielessä tai juutalaisuudessa sanotaan totisesti, totisesti, niin se tarkoittaa 100%:sti. Eli Herra vahvistaa itse itsensä, että Hän on tämän Sanan tae. Hän sanoo, että se on 100%:sti näin kun minä sanon. Ellemme me juo Hänen vertaan ja syö Hänen lihaansa, sillä vain minun veressäni on elämä. Vain Hänen veressään on iankaikkinen elämä! Ikään kuin Hänen veressään vain on Jumalan olemus, vain Hänen verensä kautta sinä voit seistä Jumalan läsnäolossa. Ja se veri, joka on sinun sisimmässäsi, Herra ei näe sinua enää, Hän näkee Jeesuksen Kristuksen ja Jeesuksen Kristuksen kautta Hän näkee itsensä. Ja sen takia Jumala sanoo meille kaikille tänä iltana: Tulkaa välittömästi Kristuksen juurille, että tämä Jumalan Elämä alkaisi toimia sinussa.

6 Juuri tämän veren armon kautta vain sinä voit olla valmis, Hänen ristinsä kautta sinä voit tuoda Jeesukselle kaiken mikä sinun elämässäsi häiritsee. No mitä se käytännössä tarkoittaa? Jos sinä näet jonkun synnin sisälläsi, on se sitten pieni tai suuri, sinun tulee juosta Jeesuksen luokse ja tunnustaa Hänen edessään: Ota tämä minun vihani pois. Ota nämä pahat ajatukset pois. Ota minun pelkoni pois, tällaisen arkuuden ja pelon toisten ihmisten edessä. Ota nämä halut mitä minulla on, minä tuon ne kaikki sinun eteesi. Itsessäni minä olen sopiva vain kadotukseen. Minä tulen Sinun luoksesi, Jeesus! Ja Herra haluaa että sinä tiedostat tämän asian, että sinä vihaat elämääsi ihan kuolemaan asti, että sinä annat elämäsi Hänelle. Eikä se tarkoita sitä että sinä kuolet luonnollisesti kuoleman, vaan se tarkoittaa että sinun vanha, lihallinen ihmisesi kuolee kokonaan. Kun sinä tulet Kristuksen ristin Hänen puunsa luokse, niin silloin sinä voit syödä elämän puusta. Jumalan Pyhä Henki vie sinua tällaiseen kohtaamiseen, sillä Hän on meidän auttajamme, Hän on meidän lohduttajamme, Hän on meidän neuvonantajamme. Hän avaa sellaisia asioita mitä me emme ymmärrä. Pyhä Henki on Hän, joka vei sinut Kristuksen luokse. Hän on myös se joka tuo sinut Hänen rakkautensa luokse. Pyhä Henki myös vie sinut elämänpuun luokse. Aamen! Tämä minulle avautui ja minä oikein ilahduin tästä. Se mikä minulle ennen oli vaikeaa, on merkittävästi helpompaa. Jos joku minua loukkaa tänä päivänä, niin en minä lähde puolustelemaan itseäni. Jos minä paljon puhun, jos vaimo sanoo: Nyt sinä puhut liikaa, niin minä sanon: Voi rakkaani, kiitoksia! Minä menen Kristuksen luokse ja sanon: Jeesus, ota tämä juttu. Anna minulle elämänpuusta. Halleluja, halleluja! Ylistys Sinulle, Herra! Minä olen niin kiitollinen että Hän tekee tätä, ja olen kiitollinen Herralle mitä Hän on valmistanut meitä varten. Pyytäkää Pyhältä Hengeltä että Hän avaisi teille vielä enemmän tätä. Jos olette väsyneitä tai depressiossa, tulkaa Kristuksen luokse ettei Hän vaan pesisi teitä, vaan tulisi teidän sisimpäänne. Miksi risti? Kun minä sitten kysyin Herralta, että haluatko vielä sanoa minulle jotakin rististä? Herra sanoi: Sinähän tiedät, että minun käteni olivat lävistetyt ristillä, minun jalkani olivat lävistetyt ristillä. Minun kylkeni sydämeen asti lävistettiin. Ja minä kysyin Herralta: Mitä tämä tarkoittaa? Silloin Herra sanoi: Minä maksoin kokonaan hinnan. Hän sanoi: Nämä kädet, jotka olivat lävistetyt, se tarkoitti sitä ettei kättä enää ojennettaisi syntiin. Ja jalat olivat lävistetyt, että ikinä minun jalkani eivät menisi syntiin. Ja minkä takia sydän myöskin lävistettiin, ettei koskaan ilmenisi tällaisia synnillisiä ajatuksia ja halua tehdä syntiä. Kiitos Herralle! Me kiitämme Herraa! Kiitos Herra Jeesus! Kiitos Jeesus! Jeesuksesta vuosi kaikki veri, ja sen takia Hänen veressään on iankaikkinen elämä. Kuka teistä haluaa iankaikkisen elämän ja janoatte Hänen vertaan? Kun te otatte ehtoollista tällä tavalla tarkasti ajatellen, rukoilkaa näin: Tule Pyhä Henki. Anna Jeesuksen veren puhdistaa minut kaikesta. Ja kun te otatte ehtoollista, älkää olko tällaisia synkän näköisiä siinä ikään kuin teillä olisi jotain salatietoa. Minulle usein ihmiset sanovat, että ehtoollinen on tällainen salaisuus ja heille tulee tällainen ihmeellinen, mystinen ilme.

7 Kun minä näin näitten ihmisten ottavan ehtoollista tällä tavalla, niin minullekin tuli surullinen olo. Minä ajattelin että tekikö Herra sen, että minä nyt tässä surullisen näköisenä otan ehtoollista. Herra sanoi minulle: Älä ota tätä esimerkkiä. He eivät vielä ymmärrä asiaa, vaan minä sanoin, tulee aina iloita iloita siitä mitä Herra teki! Tietenkin me iloitsemme. Ei Herra antanut minulle ehtoollista, että minä surullisen näköisenä sitä ottaisin, vaan Hän valmistaa morsiantansa häihin. Ei Hän hautajaisiin valmista morsiantansa! Ei ole missään sanottu, että kun ehtoolliseen osallistutaan niin sinun pitää olla mahdollisimman surkean näköinen. Sellainen ilme, niin että sinä olet jotakin kuin oikein syvällistä ymmärtänyt siitä jutusta. Ne ihmiset jotka näin ottavat ehtoollista, tällaisella ilmeellä, minä panen käteni heidän päällensä ja sanon tällä tavalla heille: Kuule, opetapas minulle mitä sellaista ihmeellistä sinä nyt tiedät. Mutta minua oikein vähän huvittaa se, että jos sinulla ei ilmestystä ole, niin mitä sinä sitten teeskentelet. No, minä halusin tehdä näin, mutta Herra pysäytti minut että en tehnyt. Hän sanoi: Rukoile vain heidän puolestaan, että he näkevät tämän totuuden. Kun minä olen tällainen, että haluan aina saada kaikesta tietää ja ymmärtää kaiken, niin minä sanon: Herra, mitäs se tarkoittaa? Ja Herra sanoi minulle, että tällainen käyttäytyminen on uskonnollisuuden henki, se on murheen henki, kuoleman henkeä. Eihän Herra kutsunut meitä kuolemaan, Hänhän kutsui meidät elämään. Aamen! Ja joku täällä hiljaa sanoo aamen! Kun Herra avasi minulle tämän kaiken, niin tähän astikin minä olen iloinnut tästä asiasta, ja minä vaan iloitsen ja iloitsen. Ja Herra alkoi siunata minua oikein suuresti, että ikään kuin siunauksen vana kulkee minun perässäni. Nimittäin Raamatussa on sanottu näin Vanhassa Testamentissa, että siunaus tule ikään kuin seuraamaan sinua. Tämä Jumalan mieltymys, se kulkee sinun kanssasi, se seuraa sinua. Tämän ilmestyksen jälkeen minä sain suuren ilon, että Herra ei ole vain meidän vierellämme, vaan Herra elää meidän sisällämme ja Hänen verensä on meidän sisällämme. Kuka voi silloin ryöstää minua Hänen kädestään! Minä sanon teille salaisuuden, älkää vaan nyt kertoko tätä kenellekään, se voidaan varastaa. Tiedättekö, teidän tietämättömyytenne, nimittäin jos te olette tietämättömiä ja avaatte ovet paholaiselle, niin hän varastaa teiltä asioita. Jos me olemme ottaneet vastaan Herralta jotakin, olemme iloinneet ja olemme alkaneet muuttua sisäisesti, niin jos me pidämme ovia auki, niin paholainen varastaa sen. Eli nyt ei saa sanoa aamen. Herätkää!! Mutta tämä sanoma jonka olen puhunut on Kristuksen morsiamelle. Muistatte tämän esimerkin kuinka oli kymmenen neitsyttä, viisi viisasta ja viisi tyhmää. Viisi viisasta ja viisi tyhmää, koko porukka nukahti. Ja puoliyön aikaan kuului huuto: Ylkä on tulossa herätkää! Ja ne jotka olivat koko ajan olleet sellaisessa valmiustilassa, siinähän sitten väsyy odotuksessakin sillä tämä kärsivällisyyden mekanismi ei toiminut enää. He vähän nukahtivat, mutta he kuitenkin olivat valmistautumassa. Kuunnelkaa minua. Puoliyön aikaan minä ymmärrän, se on nyt, kuului tämä ääni. Ja minä sanon teille myöskin samalla tavalla: Herätkää! Ajatelkaa itseänne, ei tarvitse ajatella koko maailmaa, ajatelkaa itseänne ja omaa tilaanne, ja että pysytte Jumalan Hengessä ja Jumalan rauhassa ja rukoilette sukulaistenne puolesta. Ne jotka eivät ymmärrä, rakastakaa heitä. Sanokaa heille, että me rakastamme teitä.

8 Me Jerusalemissa sanomme usein ihmisille tällä tavalla, vähän niin kuin vastustajille: Me rakastamme teitä Siionin vuorelta käsin, ja annamme suukon perään. Että meillä ei ole aikaa tällaisiin taisteluihin, sillä me olemme suuntautuneet taivaalliseen Jerusalemiin, siellä me haluamme olla. No, he ovat täällä. Jos sinä haluat olla siellä taivaallisessa Jerusalemissa, siellä missä on Jeesuksen veri, niin siellä on myöskin Jeesuksen elämä. Siellä myös toimii Pyhä Henki ja Pyhän Hengen tuli. Kuinka onnellisena sinä voit silloin huutaa ja sinä voi huutaa: Jeesus, vapauta minut! Ja voi sanoa vaikka tänä päivänä, että minä en halua enää jäädä sellaiseksi kuin minä olen. Jos sinä vaan suljet suusi ja vaikenet, niin paholainen pitää tanssit sinun ympärilläsi ja hän oikein iloitsee: Okei, hyvä! Pidä suusi kiinni. Mutta Raamattu sanoo, että sinun tulee korottaa äänesi Herran puoleen. Huutakaa Herralle, jopa ilosta Jeesuksen Kristuksen puoleen. Ja on sanottu: Jos et ota ristiäsi ja seuraa Jeesusta, niin sinä et ole arvollinen Kristukselle, et ole arvollinen, että Jeesus ei ole silloin sinussa. Jos ei siellä ole Jeesusta, niin siellä on paholainen. Ja sanon teille totuuden, monet uskovaiset eivät pidä tällaisesta sanomasta. He sanovat näin: Me olemme pelastettuja, me uskomme Jeesukseen Kristukseen. Ja minä sanon ihan: Okei, okei. Aamen! Mutta missä on veri teidän elämässänne? Missä on Kristuksen elämä teidän elämässänne? Miksi sinä et ole sisältä päin yhtään erilainen kuin ennen? Miksi sinä juokset vain lahjojen perässä? Miksi sinä juokset oman kutsumuksesi perässä? Miksi sinun luonteesi ei ole muuttunut miksikään? Ja minä näen, että on näitä ihmisiä, ja silloin kun tarvittaisi juuri, että he menisivät eteenpäin, mutta silloin juuri silloin, myöskin paholainen hyökkää erikoisesti heidän kimppuunsa. Olen nähnyt monia ihmisiä joilla on paljon lahjoja, paljon talentteja, mutta kuitenkin heillä on hirvittävän huono luonne. Heidän kanssaan ei voi keskustella, heidän kanssaan ei pääse missään asiassa yhteisymmärrykseen. Aina ne ovat jollakin tavalla tyytymättömiä, aina ne ovat jollakin tavalla maassa, aina ne jotakin tuomitsee, aina ne jotakin syyttää, aina joku asia on viassa, aina joku ahdistus päällä. Minähän tiedän ettei tässä seurakunnassa ole sellaista, ei ole tällaista tässä seurakunnassa?! Israelissa ehkä on muutama ihminen, mutta niitäkin täytyy etsiä! Mutta me uskomme, että Herra tulee muuttamaan absoluuttisesti kaiken. Vaikka lähimmät ihmiset eivät sitä haluaisi, niin mene eteenpäin. Älkää antako edes läheisten ihmisten ryöstää teiltä mitään, niin että he joillakin sanoilla tai tällaisella vetäisivät teidät pois Jumalaa palvelemasta ja seurakunnasta, etteivät he varastaisi teidän perintöosaanne. Paljon olisi sydämellä puhua, mutta minä uskon että tälle päivälle riittää. Aamen! Mutta minä uskon että tämä ei ollut teille ihan maitoa. On maito-taso ja sitten on liha-taso. Sitten on se taso myöskin jolloin annetaan lihaa mutta siinä on luita, ikään kuin siinä on rikottuja luita. Se on se taso jossa siellä luissakin on se voima. Minä uskon, että tänä päivänä mitä sanoin, on teille tarpeeksi. Nyt te siirrytte pelkästä lihan syömisestä niin, että te syötte sen lihan luineen. Että pyydätte että Herra muuttaisi koko teidän ajattelutapanne ja olkaa niitten kanssa etsikää niitä, jotka haluavat sisäisesti muuttua ja haluavat mennä eteenpäin. Aamen!

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE Osallisuus Elämän Sanaan 1:1-4 Keskinäinen Osallisuus Jumalassa erottaa synnistä ja vihasta 1:5-2:6 Uusi Käsky 2:7-11 Isän Rakkaus ja maailman rakkaus 2:12-17 Antikristus

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PALAVA PENSAS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siinain erämaassa, Hoorebin vuoren juurella. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

1. Pietarin kirje 4. luku

1. Pietarin kirje 4. luku 1. Pietarin kirje 4. luku 1 opettaja Isak Penzev 2014 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, ja tarkoituksemme on etsiä apostolien kirjoituksista Tooran tekstiä. Eikä ainoastaan tekstiä, vaan Tooran

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Kuka Jeesus haluaa meille olla?

Kuka Jeesus haluaa meille olla? 1 Johanneksen evankeliumin selitys 9 Joh. 3:9-15 Savonlinnan Tuomiokirkko, 16.9.2015 Kuka Jeesus haluaa meille olla? Viime kerralla tapasimme Nikodemos nimisen juutalaisten hallintomiehen, joka oli yöllä

Lisätiedot

Näiden pahojen voimien ja pahojen henkien päämies on juuri saatana, sielunvihollinen.

Näiden pahojen voimien ja pahojen henkien päämies on juuri saatana, sielunvihollinen. Raamattutunti 15.10.2009 JUMALAN KAHLEKOIRA Saatana on meidän pahin vihollisemme. Meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan, siis ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan ja viimekädessä

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C C E F G C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan C G C G Kuinka kauniisti kaiken teki

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Uskontunnustuksestani

Uskontunnustuksestani Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Ylösnousemusvoima on todellista

Ylösnousemusvoima on todellista Esko Valtanen 9.4.2012 Ylösnousemusvoima on todellista Suunnitelma on järkevä Voi sanoa näin, että Jumalan suunnitelma kaikilta osin mikä koskee meitä, niin se on tosi mahtavaa. Minä olen aina hirveän

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

USKON TAISTELU Joh. 7:1-53

USKON TAISTELU Joh. 7:1-53 USKON TAISTELU Joh. 7:1-53 1. Jeesus vaelsi Galilean eri puolilla. Hän ei tahtonut vaeltaa Juudeassa, koska juutalaiset etsivät tilaisuutta tappaakseen hänet. 2. Juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä.

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa 1 opettaja Isak Penzev 15.03.2013 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppitunteja, ja meidän aiheenamme on Toora apostolien kirjoituksissa. Jatkamme ensimmäisen Johanneksen

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Jeesus, kiusausten voittaja

Jeesus, kiusausten voittaja Jeesus, kiusausten voittaja Armo teille ja rauha Jumalalta,meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tänään Suomen kirkkokäsikirjan mukaan on 1. paastonajan sunnuntai. Olemme siis laskeutumassa

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Juutalaisen uskon perusteet

Juutalaisen uskon perusteet 1 Juutalaisen uskon perusteet 1.oppituntti Isak Pensiev 4.4.2012 Shalom on hyvin tunnettu juutalaisen kielen sana. Se on myös hyvin tunnettu sana koko maailmassa. Mutta ei kukaan ajattele tarkkaan mitä

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. Vietettäessä ehtoollista sairaan luona myös muille läsnä oleville voidaan antaa ehtoollinen. Ehtoollisvälineet asetetaan valkoisella liinalla peitetylle pöydälle. Pöydälle voidaan asettaa myös risti tai

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA

PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Opetuslapset olivat siirtyneet Jerusalemista Galileaan, Jeesuksen

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot