TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä
|
|
- Maarit Nurmi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) sekä maa-aineslain (555/1981) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa peritään käsittelymaksu tämän taksan mukaisesti. Taksan mukainen maksu peritään lisäksi valvontaohjelmaan perustuvista luvanvaraisen, ilmoituksenvaraisen ja rekisteröitävän toiminnan määräaikaistarkastuksista ja niiden muusta ohjelmaan perustuvasta säännöllisestä valvonnasta sekä tarkastuksista, jotka ovat tarpeen ympäristönsuojelulain 175 tai 176 :ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen noudattamisen valvomiseksi taikka 181 :ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi. Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut perustuvat luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat lisäksi asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut lukuun ottamatta 4 :ssä mainittuja lisämaksuja. Maa-aineslain mukaan luvanvaraisten toimenpiteiden edellyttämät tarkastus- ja valvontatehtävät ovat: a) Maa-ainesten ottamista koskevan hakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastaminen: Maksu määräytyy luvassa otettavaksi sallitun maa-aineksen tilavuuden mukaan maksutaulukon mukaisesti. Otettavan maa-aineksen tilavuutena pidetään maa-aineksen luonnonvaraista tilavuutta (kiintokuutiometrimäärää), josta m³ ylittävältä osalta otetaan maksua määrättäessä huomioon 50 %. b) Maa-ainesten ottamisen valvonta: Maksu määräytyy edellisenä vuonna toteutuneen maa-ainesten ottomäärän mukaan maksutaulukon mukaisesti. Valvontamaksua määrättäessä
2 otetaan m³:n ylittävältä osalta huomioon 50 %. Luvanhaltija on velvollinen maksamaan ensimmäisen vuotuisen valvontamaksun ottamistoiminnan aloittamisvuodesta alkaen ja seuraavat valvontamaksut vuosittain kaupungin määräämänä ajankohtana. Ottamistoiminta katsotaan aloitetuksi silloin, kun alueella ryhdytään pintamaan poistoon tai muuhun vastaavaan valmistelevaan työhön. Vuosittainen valvontamaksu peritään siihen asti, kunnes maisemointi on hyväksytysti suoritettu loppuun. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 75 tunnilta. 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut 4 Lisämaksut 5 Maksun alentaminen Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut: a) asiantuntijaviranomaisen lausunto erillisen laskun mukaisesti sekä vähintään 100 euroa lausunnolta, b) konsultti- tai asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti, c) luvan käsittelyn yhteydessä järjestetystä kuulemistilaisuudesta tai katselmuksesta aiheutuneet kulut sekä 130 euroa tilaisuudelta, d) jos lupahakemus tai ilmoitus koskee sellaista toimintaa, jonka laajuuden tai ympäristövaikutusten vuoksi hakemuksen vireilläoloa koskeva kuulutus ja tiedotus päätöksestä on julkaistava lehdessä, veloitetaan lisäksi ilmoituskulut. Mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 30 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Toiminnan olennaista muuttamista tai lupapäätöksen uudistamista koskevan hakemuksen sekä ilmoituksen uudistamisen käsittelymaksu voidaan määrätä 50 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on huomattavasti keskimääräistä pienempi, on maksun
3 suuruus 20 prosenttia kyseisen toiminnan luvalle tai ilmoitukselle liitteessä mainitusta maksusta, mutta kuitenkin siten, että se on vähintään 100. Ympäristönsuojelulain 230 :n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa peritään kuitenkin 3 :n mukainen maksu, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä vastaa uudelta toiminnalta vaadittavan luvan käsittelyä. Ympäristönsuojelulain 41 :ssä tarkoitetun lupa-asian käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että perusmaksultaan kalleimman toiminnan lupamaksuun lisätään muiden toimintojen osuutena 50 % näiden toimintojen maksusta. Ympäristönsuojelulain 206 :n tarkoittamille mikroyrityksille annetaan 25 % alennus perittävistä maksuista valvonnasta (liitteen kohta Valvontasuunnitelman mukaiset maksut ). Alennuksen saamiseksi toiminnanharjoittajan on ennen tarkastusta tai viimeistään tarkastuksen yhteydessä annettava valvontaviranomaiselle riittävät tiedot mahdollisen alennuksen myöntämiseksi. Alennusta ei voi saada takautuvasti asian käsittelyn jälkeen. Mikäli tarvittavia työntekijä-, liikevaihto- ja tasetietoja ei pyynnöstä huolimatta ilmoiteta, maksu voidaan määrätä alentamattomana. Maa-aineslain 4 a :n mukaisen maa-aineslupahakemuksen ja ympäristönsuojelulain 47 a :n mukaisen ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittelystä peritään maaainesluvan maksu kokonaisuudessaan sekä 50 % maksutaulukon mukaisesta ympäristölupamaksusta. Maa-aineslain 10 :n 3 momentin mukaisesta luvan voimassaolon jatkamisesta peritään 50 % maa-aineslupahakemuksen käsittelyn ja ottamissuunnitelman tarkastamisen käsittelymaksusta. 6 Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai raukeaminen Jos hakija peruuttaa hakemuksensa tai ilmoituksensa ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään tämän 3 :n mukaisesta maksusta 50 prosenttia ja muut asian käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti. 7 Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle
4 käsittelylle ei ole ollut perusteita, voidaan maksu määrätä 50 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Jos hakemus tai ilmoitus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä. Jos ympäristönsuojelulain 118 :n mukainen ilmoitus on tehty aiheettomasti, ei ilmoituksen käsittelystä peritä maksua. 8 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu tai lupapäätöksen kumoaminen Tuomioistuimen muutoksenhaun johdosta uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian tämän maksun mukaisesta käsittelymaksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä on peritty. Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen vuoksi, että hakija ei ole ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 9 Vakuuspäätöksen ja aloittamisoikeuden maksu Jos luvanhaltija hakee lupapäätöksen antamisen jälkeen ympäristönsuojelulain 199 :n 2 momentin tai maa-aineslain 21 :n 3 momentin mukaisesti oikeutta aloittaa toiminta ennen lupapäätöksen tuloa lainvoimaiseksi, peritään vakuusasian käsittelystä 370. Ympäristönsuojelulain 199 :n tai maa-aineslain 21 :n mukaisen aloittamisoikeuden myöntämisestä osana lupapäätöstä peritään Maksun kohtuullistaminen tai määrääminen poikkeustapauksissa Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian luonne ja merkitys huomioon ottaen kohtuuttoman suureen maksuun, voidaan erityisistä syistä käsittelymaksu määrätä 3 :n mukaista maksua alhaisemmaksi. Maksun tulee tällöinkin kattaa viranomaiselle aiheutuneet 4 :n mukaiset kustannukset ja sen tulee olla suuruudeltaan vähintään 50 prosenttia 3 :n mukaisesta maksusta. Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn laajuus ja työmäärä huomioon ottaen kohtuuttoman pieneen maksuun, voidaan erityistapauksissa käsittelymaksu periä 3 :n mukaisista maksuista poiketen myös asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä
5 aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella. Tällöin maksun määräämiseen tulee liittää laskelmaperuste maksulle sekä erittely muista erilliskustannuksista. Mikäli maa-ainesluvan saaja ilmoittaa lopettaneensa maaainesten oton ennen lupa-ajan umpeen kulumista ja lupaan liittyvät velvoitteet ovat tulleet täytetyiksi, tai kun lupa peruutetaan maa-aineslain 16 :n 1 momentin perusteella, valvontamaksuja ei tämän jälkeen peritä. Mikäli maa-aineslain mukaisen luvan valvonta aiheuttaa erityistoimia, kuten ylimääräisiä tarkastuksia tai mittauksia, niistä aiheutuvat kulut voidaan periä todellisten kustannusten mukaan. Nämä kustannukset voidaan periä välittömästi. 11 Maksusta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen 12 Maksun suorittaminen ja periminen 13 Voimaantulo ja siirtymäsäännökset Maksusta, maksun palauttamisesta, maksun alentamisesta ja maksun lykkäämisestä määrää tässä taksassa säädetyin perustein ympäristönsuojeluviranomainen tai se viranhaltija, jolle pääasiasta päättäminen on siirretty. Maksu on suoritettava 14 vuorokauden kuluessa laskun päivämäärästä. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa olevaa viivästyskorkoa. Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimina ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. Tämän taksan mukaisten asioiden käsittelystä, jotka ovat tulleet vireille ennen tämän taksan voimaantuloa, peritään käsittelymaksu vireille tulon aikaan voimassa olleen Tampereen kaupungin ympäristönsuojelu- tai rakennusvalvontaviranomaisen taksan mukaisesti. Valvontamaksut määrätään maksun määräämishetkellä voimassa olevan taksan mukaisesti. Tämä taksa tulee voimaan ja sillä kumotaan ympäristöja rakennusjaoston hyväksymä taksa.
6 Maksutaulukko 2019 Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan luvan käsittely (YSL 27 ja 28 ) maksu/ Metsäteollisuus puunsuojakemikaaleja käyttävä laitos 3690 Metalliteollisuus metallien tai muovien pintakäsittely 4350 Energian tuotanto energiantuotantolaitos 4680 Polttoaineiden valmistus taikka kemikaalien tai polttoaineiden varastointi tai käsittely a) puuta raaka-aineena käyttävä grillihiilen valmistuslaitos b) muu polttonesteiden tai terveydelle tai ympäristölle vaarallisen nestemäisen kemikaalin varasto 2240 c) kivihiilivarasto Orgaanisia liuottimia käyttävä toiminta orgaanisia liuottimia käyttävä laitos 4240 Malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto a) kivenlouhimo tai muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta b) murskaamo tai kalkkikiven jauhatus c) yhdistetty lupa kivenlouhimo ja murskaamo Mineraalituotteiden valmistus a) keramiikka- tai posliinitehdas b) kevytsoratehdas Nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely tekstiilien vesipesula tai kemiallinen pesula 1790 Elintarvikkeiden tai rehujen valmistus a) kalaa tai kalastustuotteita käsittelevä tai jalostava laitos b) ympäristönsuojelulain liitteen 4 kohta 4 tarkoitetut toiminnat, joiden jätevesiä ei johdeta ympäristöluvanvaraiselle jätevedenpuhdistamolle Eläinsuojat tai kalankasvatus 2570 a) turkistarha 1790 Liikenne a) muu lentopaikka kuin lentoasema c) ulkona sijaitseva moottoriurheilurata
7 Jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely sekä jätevesien käsittely a) alle t/a jätemäärälle mitoitettu maankaatopaikka b) pilaantumattoman maa-ainesjätteen, betoni-, tiili- tai asfalttijätteen tai pysyvän jätteen muu käsittely kuin sijoittaminen kaatopaikalle; käsiteltävä määrä alle t/a c) kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyneen vaarallisen jätteen varastointipaikka tai vaarallisiksi jätteiksi luokiteltavien romuajoneuvojen tai käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden varastointipaikka, jonka varastointikapasiteetti on enintään 50 tonnia d) autopurkamo e) ruhojen tai eläinperäisen jätteen käsittelylaitos f) muu jätteen ammattimainen tai laitosmainen käsittely Muu toiminta a) muu kuin ympäristönsuojelulain liitteen 4 kohdassa 7 tarkoitettu ulkona sijaitseva ampumarata b) pysyvä, ulkona sijaitseva laitosmainen suihkupuhalluspaikka c) krematorio tai lemmikkieläinten polttolaitos Ympäristönsuojelulain 27 :n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettu jätevesien johtamista koskeva lupa-asia ja 3 kohdassa tarkoitettu kohtuutonta haittaa naapuruussuhteissa aiheuttavan toiminnan lupaasia. YSL 28 tarkoitetun pohjavesialueelle sijoittuvan toiminnan lupa asia, jollei YSL 34 :stä johdu muuta sekä YSL 115 a :n 4 momentissa tarkoitettuja ilmoitusmenettelyyn kuuluvia muita kuin liitteen 4 kohdan 2 alakohdan b ja kohdan 3 toimintoja koskevat lupaasiat, jotka edellyttävät ympäristölupaa lain 29 a :n 1 momentin perusteella. Veloitus tuntien perusteella 75 /h Yleinen ilmoitusmenettely luku 10 a maksu/ Sahalaitos 2580 Vähintään 100m 3 mutta alle 1000m 3 terveydelle tai ympäristölle vaarallisen nestemäisen kemikaalin varasto 1570 Elintarvike ja rehuteollisuuden toiminnat 1800 Eläinsuoja 1020 Yli 50 linja- tai kuorma-auton varikko tai vastaavan kokoinen työkonevarikko Ulkona sijaitseva ampumarata enintään laukausta/vuosi eikä haulikkorataa Kiinteä eläintarha tai huvipuisto 1950
8 Toiminnan rekisteröinti luku 11 maksu/ Energiantuotantolaitos 2340 Asfalttiasemat 2240 Nestemäisen polttoaineen jakeluasema 1570 Kemiallinen pesula 900 Toiminnat tai laitokset, joissa orgaanisten liuottimien kulutus on enintään 50 tonnia vuodessa 2120 Kiinteät betoniasemat ja betonituotetehtaat 1570 Kertaluonteista toimintaa koskeva ilmoitusmenettely luku 12 maksu/ Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttava toiminta 550 Koeluontoinen toiminta 670 Poikkeukselliset tilanteet 570 Suunnitelmallisesta valvonnasta perittävät maksut. Koskee YSL:n nojalla luvanvaraisia, ilmoituksenvaraisia ja rekisteröityjä laitoksia ja toimintoja maksu/ Valvontasuunnitelman mukainen valvontakäynti 340 Maksu toiminnanharjoittajan vuosiraportin tarkistamisesta 120 YSL 175 ja 176 :n nojalla annetun määräyksen noudattamisen valvomiseksi tai 181 :ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämiseksi tehty valvontakäynti 340 Vesilain mukaisten asioiden käsittely maksu/ Vesistön veden ottamisen rajoittaminen (VL 4:2 ) 350 ojitusasiat (VL 5:5; 5:9; 5:14 ) - enintään viisi asianomaista - enemmän kuin viisi asianomaista Ympäristönsuojelulain 157 maksu/ Talousvesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen 210 Ympäristönsuojelulain 158 maksu/ Jäteveden johtaminen toisen alueelle 560 Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen ja tietojärjestelmään rekisteröinti maksu/ 230
9 Jätelain mukaisten asioiden käsittely maksu/ Jätelain 100 :n mukaisen ilmoituksen käsittely ja jätehuoltorekisteriin merkitseminen Jätelain 124 mukaiset tarkastukset, joihin liittyy tai voidaan perustellusti olettaa liittyvän kansainvälisiä siirtoja, tuntiveloitus /h Tarkastus tai muut valvontatoimet, jotka ovat tarpeen JL 75, 125 ja 126 :ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen antamiseksi ja sen noudattamisen valvomiseksi, tuntiveloitus /h Maa-aineslain (MAL) mukaisten asioiden käsittely maksu/ Maa-aineslupahakemuksen käsittely ja ottamissuunnitelman tarkastaminen - perusmaksu - sekä lisäksi otettavaksi sallitun maa-aineksen kokonaismäärän mukaan, /m 3 Vuosittaiset valvontamaksut - perusmaksu MAL mukaisen luvan valvonnasta - perusmaksu MAL 4 a :ssä ja YSL 47 a :ssä tarkoitetun yhteisen luvan valvonnasta - perusmaksun lisäksi ottomäärän mukaan, /m 3 Laajuudeltaan ja vaikutuksiltaan vähäinen hanke, joka ei vaadi erillistä ottamis- tai muuta suunnitelmaa 950 0, , Vähäinen muutos lupapäätökseen 320 Muiden asioiden käsittely maksu/ Tarkkailusuunnitelman hyväksyminen ja käsittely 500 Muiden kuin haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireille paneman ilmeisen perusteettoman asian käsittely YSL momentin mukainen poikkeus Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräyksistä muu ympäristönsuojeluviranomaisen käsittelemä asia, /tunti 75
Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta
Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnanvaltuusto 11.11.2013 135 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 17.12.2013 146 0 SISÄLTÖ 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen määräytymisperusteet... 2 3 Perusmaksut...
HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä
TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä
TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä 10.3.2015 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2015), merenkulun ympäristönsuojelulain
TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
1 TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan,
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 24.11.2016 95 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen
KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Maksujen määräytymisperusteet... 1 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut... 1 4 Menettelyn
TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa
2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.
Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 11 1 (5) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen
SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016
1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014
TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2
1(6) TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA J u l k a i s s u t 2011 Tornion kaupunginkanslia Nro 2 Tornion, Keminmaan ja Tervolan ympäristölautakunnan 18.01.2011 hyväksymä Voimaantulopäivä19.01.2011
TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä
TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä 9.5.2017 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain
KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HUMPPILAN KUNTA KUNNANVALTUUSTO 2001 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristösuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen
EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Yhteisvaltuusto hyväksynyt: 19.9.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)
SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014
1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014
FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
1(6) FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Forssan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 14.11.2016 58 Voimaan 15.11.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja
YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN
YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2015 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 17.11.2014 36 2 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan ja sen mukainen maksu peritään
2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta.
1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain 527/2014 jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan
LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.3.2014 28 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
1 KALAJOEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Valtuuston 11.11.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan,
2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 43 euroa tunnilta.
1 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa
Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.
LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 Teknisen lautakunnan hyväksymä 18.8.2015 85 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN
Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Hartolan ympäristölautakunta 14.4.2016 Hartolan kunnanhallitus 25.4.2016 Hartolan kunnanvaltuusto 16.6.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 25.10.2018 57 Voimaantulopäivä 1.1.2019 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
N:o 5 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN T A K S A K O K O E L M A 2010 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o Kv Taksan nimi 5/2010 11.10.2010 Ympäristönsuojeluviranomaisen
VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut
VÖYRIN KUNTA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut Valtuuston hyväksymä 24.4.2014 Astuu voimaan 1.6.2014 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 119 Voimaantulo 1.8.2018. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011)
KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)
2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.
1 Ympäristölautakunta 9.12.2015 66 liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen
Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo:
Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimaantulo: Ympäristölautakunta 9.10.2014 54 Kunnanhallitus 3.11.2014 243 Kunnanvaltuusto 12.11.2014 43 Voimaantulo 1.1.2015 Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen
LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Elinympäristölautakunnan hyväksymä Soveltamisala
LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2019 Elinympäristölautakunnan hyväksymä 4.9.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain
1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala
1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa
Ymp.ltk liite nro 1 22
2 Ymp.ltk 18.4.2018 liite nro 1 22 5.2 Sellaisesta luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on merkittävästi
KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla)
KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 14.11.2013 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011),
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 2016 T A K S A K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kv Taksan nimi 7.12.2015 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt
POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX
Liite nro 49 1 POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX.12.2016 XXX 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain
Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa
Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen
SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä
SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston 7.12.2015 hyväksymä 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain
Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa
Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristölautakunnan hyväksymä xx.xx.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)
PÄLKÄNEEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JA TIELAUTAKUNNAN TAKSA. Ymp.ltk
PÄLKÄNEEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JA TIELAUTAKUNNAN TAKSA Ymp.ltk 18.02.2016 1 Voimaantulo 01.03.2016 1 Soveltamisala 1.1 Pälkäneen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän
KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA
KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA Keurusselän ympäristönsuojelujaosto 18.5.2016 (36 ) Keuruun kaupunginvaltuusto 17.4.2000 (34 ) Yhteistoimintasopimus kohta 7
VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114)
VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain
2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta.
SIPOON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen
LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN
LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN MAKSUTAULUKKO Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 65 tunnilta.
JOENSUUN KAUPUNKI Lupa ja viranomaistoiminnot JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus ja ympäristölautakunnan hyväksymä 20.12.2017 105 1 Soveltamisala 1(7) Ympäristönsuojelulain
KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA
POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta
SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kv
SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kv 12.3.2018 25 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009)
TURUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
TURUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja maa-aineslain
SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kv
SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kv 7.12.2015 150 Ympäristö- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt taksan tarkistuksen 29.11.2016 115 1 / 6 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014)
YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA ALKAEN
Heinolan kaupunki YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Heinolan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta Heinolan kaupunginhallitus Heinolan kaupunginvaltuusto 1 Soveltamisala Tätä taksaa
HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN
HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.4.2016 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 6 Voimaantulo: 1.4.2016 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN
2.3 Kauniaisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittely omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta.
Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimassa 1.1.2016 alk. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2 011) ja
Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
1(7) JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä 19.11.2014 121 1 Soveltamisala
Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 (8) Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kaupunginhallitus 4.6.2018 Voimaan 1.7.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011),
2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.
1 RUOVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja jätelain (646/2011) mukaisen
Sivu 1/7 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA
Sivu 1/7 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Lupalautakunta 27.3.2019 24 Voimaantulo: 2.4.2019 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Sivu 2/7 1 Soveltamisala
2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.
Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja, vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun
Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu
Maksut ja myyntitulot 2017 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Imatran seudun ympäristölautakunta 20.9.2016 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU-, VESI- JA JÄTELAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran
KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 25.11.2015 102. Voimassa 1.1.2016 alkaen. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain
Siikalatvan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN LUPA- JA VALVONTAMAKSUTAKSA ALKAEN
Siikalatvan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN LUPA- JA VALVONTAMAKSUTAKSA 1.1.2018 ALKAEN hyväksytty Siikalatvan rakennus- ja ympäristölautakunta 30.11.2017, 20 Tämä taksa korvaa vuonna 2014 säädetyn
LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 )
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty 14.12.2010, 112 ympäristölautakunta MAKSUTAULUKKO Äänekosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain,
TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET
TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Ympäristölautakunta 20.09.2016 / 120 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN
Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa
Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimassa 1.1.2019 alkaen Voimaantulo ja siirtymäsäännökset 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2 011)
Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Ympäristölupataksat
Maksut ja myyntitulot 2017 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Ympäristölupataksat Kaupunginvaltuusto 14.12.2016 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU-, VESI- JA JÄTELAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran
SIUNTION KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
SIUNTION KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennuslautakunta 23.1.2018 6 voimassa 31.1.2018 alkaen 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain
2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.
1 LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä
Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu
Maksut ja myyntitulot 2016 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Kaupunginvaltuusto 7.12.2015 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU-, VESI- JA JÄTELAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran seudun (Imatra,
KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017
1 KONTIOLAHDEN KUNTA Ympäristölautakunta KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja maankäyttö-
OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä
1 OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 19.6.2018 39 1 Soveltamisala Outokummun kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii
TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET
TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan: 1.1.2019 voimassa: 2019-2020 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 25.9.2018 / 99 Kunnanhallitus 8.10.2018 / 268 Kunnanvaltuusto
Kaupunginhallitus
1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä
JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunta hyväksynyt
Liite 1/Ympltk 1.12.15 66 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 1.12.2015 66 Voimaantulo 1.1.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014),
HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN
HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 15.11.2010 86 Voimaantulo: 01.01.2011 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 7.6.2016 Voimaantulo 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain
3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.
1(4) KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Kiteen ympäristölautakunta Pvm Voimaan: 1.1.2016 1 Soveltamisala 1..1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Valtuusto 16.4.2018 17 Voimaantulo: 1.6.2018 2 SISÄLLYS 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET... 3 3 LUPIEN, ILMOITUSTEN JA MUIDEN ASIOIDEN
Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä
SIMON KUNTA Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun
2.3 Kauniaisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittely omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta.
Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimassa 1.1.2015 alk. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen
Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa
1 Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT
HAMINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 1.11.2016 Haminan ympäristölautakunnassa 187. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
Liite ILOMANTSIN KUNTA Kuntaympäristölautakunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: 20.2.2018 11 Voimaan: 1.5.2018 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2014),
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI (liite 2 / ymp.ltk. 17.12.2013) 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 17.12.2013 197 Voimaantulo 10.2.2014 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000),
Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa
Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen
LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 )
MAKSUTAULUKKO Maksutaulukko sisältää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, vesilain, jätelain ja merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden
2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.
VIRTAIN KAUPUNKI LUPAPALVELULAUTAKUNTA VIRTAIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Virtain kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti
YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI
1 YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT YMPÄRISTÖNSUOJELU 2015 2 Tämä taksa tulee voimaan Ympäristöpalvelut Helmen toiminta-alueen kunnissa Haapavedellä ja Pyhännällä 1.3.2015
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta.
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 2 2 MAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET... 2 3 LUPIEN, ILMOITUSTEN JA MUIDEN ASIOIDEN KÄSITTELYMAKSUT 2 4 MENETTELYN LAAJUUDESTA JOHTUVAT
Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu
Viite MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos Nykyinen maksu Ehdotus uudeksi maksuksi Metalliteollisuus
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta.
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 16.3.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain
Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat
MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat KUOPIO vanhat maksut Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas, 4 100,00 - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos 4 100,00 KUOPIO ehdotus
HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1
HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 4.11.2014 Haminan ympäristölautakunnassa 125. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain
VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA
VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala (voimassa 1.4.2016 alkaen) 1.1 Vesilahden kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain
Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa
Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa
RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Kunnanhallituksen hyväksymä
RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanhallituksen hyväksymä 29.4.2013 81 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009)
Ympäristölautakunta hyväksynyt Voimaantulo Soveltamisala
Rauman kaupungin ympäristönsuojelun taksa; ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, maa-aineslain, vesilain ja jätelain mukaisten asioiden käsittelymaksut Ympäristölautakunta hyväksynyt
Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.
YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa 12.2.2018 33 Juvan kunnanhallituksessa 22.1.2018 3 Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.2018 16 Voimaan:
4.1 Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut:
PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo 1.11.2018 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)
2.3 Loviisan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 56 euroa tunnilta.
LIITE-BILAGA 62 Rak. ja ymp.ltk 29.12.2015 Byggn.- o miljön. LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)
TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tekniset palvelut Nro 1. Ympäristölautakunnan xx.xx.
1(5) TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA j u l k a i s s u t 2009 Tekniset palvelut Nro 1 1 Soveltamisala Ympäristölautakunnan xx.xx.2009 hyväksymä Voimaantulopäivä xx.xx.2009 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN