TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä"

Transkriptio

1 TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2015), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa peritään käsittelymaksu tämän taksan mukaisesti. Taksan mukainen maksu peritään lisäksi valvontaohjelmaan perustuvista luvanvaraisen ja rekisteröitävän toiminnan määräaikaistarkastuksista ja niiden muusta ohjelmaan perustuvasta säännöllisestä valvonnasta sekä tarkastuksista, jotka ovat tarpeen ympäristönsuojelulain (527/2014) 175 tai 176 :ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen noudattamisen valvomiseksi taikka 181 :ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi. Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut perustuvat luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat lisäksi asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut lukuun ottamatta 4 :ssä mainittuja lisämaksuja. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 63 tunnilta. 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut 4 Lisämaksut Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut: a) asiantuntijaviranomaisen lausunto erillisen laskun mukaisesti sekä vähintään 60 euroa lausunnolta

2 5 Maksun alentaminen b) konsultti- tai asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti c) ympäristönsuojeluasetuksen 13 :n 2 momentissa tarkoitetun kuulemistilaisuuden tai katselmuksen järjestämisestä aiheutuneet kulut sekä 120 euroa tilaisuudelta d) jos lupahakemus tai ilmoitus koskee sellaista toimintaa, jonka laajuuden ja ympäristövaikutusten vuoksi hakemuksen vireilläoloa koskeva kuulutus ja tiedotus päätöksestä on julkaistava lehdessä, veloitetaan lisäksi ilmoituskulut. Mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 30 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Toiminnan olennaista muuttamista tai lupamääräysten tarkistamista tai uudistamista koskevan hakemuksen sekä ilmoituksen uudistamisen käsittelymaksu voidaan määrätä 50 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on huomattavasti keskimääräistä pienempi, on maksun suuruus 20 prosenttia kyseisen toiminnan ympäristöluvalle tai ilmoitukselle liitteessä mainitusta maksusta, mutta kuitenkin siten, että se on vähintään 100. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 230 :n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa peritään kuitenkin 3 :n mukainen maksu, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä vastaa uudelta toiminnalta vaadittavan luvan käsittelyä. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 41 :ssä tarkoitetun lupa-asian käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että perusmaksultaan kalleimman toiminnan lupamaksuun lisätään muiden toimintojen osuutena 50 % näiden toimintojen maksusta. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 206 :n tarkoittamille mikroyrityksille annetaan 25 % alennus perittävistä maksuista valvonnasta (liitteen kohta Valvontasuunnitelman mukaiset maksut ). Alennuksen saamiseksi toiminnanharjoittajan on ennen tarkastusta tai viimeistään tarkastuksen yhteydessä annettava valvontaviranomaiselle riittävät tiedot mahdollisen alennuksen myöntämiseksi. Alennusta ei voi saada takautuvasti asian käsittelyn jälkeen. Mikäli tarvittavia työntekijä-, liikevaihto- ja tasetietoja ei pyynnöstä huolimatta ilmoiteta, maksu voidaan määrätä alentamattomana.

3 6 Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai raukeaminen Jos hakija peruuttaa hakemuksensa tai ilmoituksensa ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään tämän 3 :n mukaisesta maksusta 50 prosenttia ja muut asian käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti. 7 Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, voidaan maksu määrätä 50 % 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Jos hakemus tai ilmoitus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä. Jos ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukainen ilmoitus on tehty aiheettomasti, ei ilmoituksen käsittelystä peritä maksua. 8 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu tai lupapäätöksen kumoaminen Tuomioistuimen muutoksenhaun johdosta uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian tämän maksun mukaisesta käsittelymaksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä on peritty. Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen vuoksi, että hakija ei ole ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 9 Vakuuspäätöksen ja aloittamisoikeuden maksu Ympäristönsuojelulain (527/2014) 199 :n mukaisen vakuuden hyväksymistä koskevan asian käsittelystä peritään lisämaksu, joka on 20 prosenttia kyseistä toimintaa koskevasta 3 :n mukaisesta maksusta. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 199 :n mukaisen aloittamisoikeuden myöntäminen osana ympäristölupaa Maksun kohtuullistaminen tai määrääminen poikkeustapauksissa Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian luonne ja merkitys huomioon ottaen kohtuuttoman suureen maksuun, voidaan erityisistä

4 syistä käsittelymaksu määrätä 3 :n mukaista maksua alhaisemmaksi. Maksun tulee tällöinkin kattaa viranomaiselle aiheutuneet 4 :n mukaiset kustannukset ja sen tulee olla suuruudeltaan vähintään 50 prosenttia 3 :n mukaisesta maksusta. Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn laajuus ja työmäärä huomioon ottaen kohtuuttoman pieneen maksuun, voidaan erityistapauksissa käsittelymaksu periä 3 :n mukaisista maksuista poiketen myös asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella. Tällöin maksun määräämiseen tulee liittää laskelmaperuste maksulle sekä erittely muista erilliskustannuksista. 11 Maksusta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen 12 Maksun suorittaminen ja periminen 13 Voimaantulo ja siirtymäsäännökset Maksusta, maksun palauttamisesta, maksun alentamisesta ja maksun lykkäämisestä määrää tässä taksassa säädetyin perustein ympäristönsuojeluviranomainen tai se viranhaltija, jolle pääasiasta päättäminen on siirretty. Maksu on suoritettava 14 vuorokauden kuluessa laskun päivämäärästä. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa olevaa viivästyskorkoa. Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimina ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. Tämän taksan mukaisten asioiden käsittelystä, jotka ovat tulleet vireille sekä joista on kuulutettu tai asiasta on muutoin annettu tieto asianosaiselle ennen tämän taksan voimaantuloa, peritään käsittelymaksu aiemmin voimassa olleen Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesti. Tämä taksa tulee voimaan ja sillä kumotaan ympäristöja rakennusjaoston hyväksymä taksa.

5 Maksutaulukko Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan luvan käsittely YSA 1 luku 2 Metsäteollisuus muu puunsuojakemikaaleja käyttävä laitos kuin kyllästämö, kun laitoksessa käytetään puunsuojakemikaaleja yli 1 tonni vuodessa Metalliteollisuus metallien tai muovien pintakäsittely elektrolyyttistä tai kemiallista menetelmää käyttäen käsittelyaltaiden yhteenlasketun tilavuuden ollessa vähintään 5 ja enintään 30 m 3 Energian tuotanto polttoaineiden polttaminen laitoksessa, jossa on yksi tai useampi polttoaineteholtaan vähintään 20 megawatin kiinteää polttoainetta polttava energiantuotantoyksikkö ja laitosalueen kaikkien energiantuotantoyksiköiden yhteenlaskettu polttoaineteho on alle 50 megawattia Polttoaineiden valmistus taikka kemikaalien tai polttoaineiden varastointi tai käsittely maksu/ YSA 2 4 a)-d) 2030 Orgaanisia liuottimia käyttävä toiminta YSA 2 5 a)-b) 3850 Malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto: a) kivenlouhimo tai sellainen muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää; b) kiinteä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus tai sellainen tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää Mineraalituotteiden valmistus: YSA 2 7 a YSA 2 7 b)-c) Nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely: tekstiilien vesipesula, jonka kapasiteetti on vähintään 1 tonni vuorokaudessa tai muu kuin 1620 ympäristönsuojelulain liitteen 2 kohdan 4 mukainen rekisteröitävä kemiallinen pesula; Elintarvikkeiden tai rehujen valmistus: YSA 2 9 a)-o) 2330 Eläinsuojat tai kalankasvatus: YSA 2 10 a) YSA 2 10 b) Liikenne: a) muu lentopaikka kuin lentoasema; 3040

6 b) yli 50 linja-auton tai kuorma-auton varikko tai vastaavan kokoinen työkonevarikko; c) ulkona sijaitseva moottoriurheilurata Jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely sekä jätevesien käsittely: YSA 2 12 a)-b) YSA 2 12 c)-e) YSA 2 12 f) jäteveden puhdistamo tai jätevesien johtaminen muualle kuin yleiseen viemäriin - asukasvasteluvultaan alle 10 - asukasvasteluvultaan asukasvasteluvultaan Muu toiminta: a) ulkona sijaitseva ampumarata; b) pysyvä, ulkona sijaitseva laitosmainen suihkupuhalluspaikka; c) kiinteä eläintarha tai huvipuisto; d) krematorio tai lemmikkieläinten polttolaitos. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee myös ympäristönsuojelulain 27 :n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun jätevesien johtamista koskevan lupa-asian ja 3 kohdassa tarkoitetun kohtuutonta haittaa naapuruussuhteissa aiheuttavan toiminnan lupaasian sekä 28 :ssä tarkoitetun pohjavesialueelle sijoittuvan toiminnan lupa-asian, jollei ympäristönsuojelulain 34 :stä johdu muuta Ympäristönsuojelulain 527/ luvun mukaisten ilmoitusten käsittely Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttava toiminta - kivenmurskaus - louhinta - suuri ulkoilmakonsertti tai musiikkitapahtuma - moottoriurheilutapahtuma - muuta toimintaa koskeva ilmoitus Koeluontoinen toiminta Poikkeukselliset tilanteet Ympäristönsuojelulain 116 :n mukainen toiminnan rekisteröinti - energiantuotantolaitos - asfalttiasema - polttonesteiden jakeluasema - kemiallinen pesula - toiminta ja laitokset, joissa orgaanisten liuottimien kulutus on enintään 10 tonnia vuodessa YSL liite 2 kohdat 5-6 Valvontasuunnitelman mukaiset maksut (YSL:n nojalla luvanvaraiset ja rekisteröidyt laitokset ja toiminnot - valvontasuunnitelman mukainen valvontakäynti - maksu toiminnanharjoittajan vuosiraportin tarkastamisesta - YSL 175 ja 176 :n nojalla annetun määräyksen noudattamisen valvomiseksi tai 181 :ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämiseksi tehty valvontakäynti

7 Vesilain mukaisten asioiden käsittely - vesistön veden ottamisen rajoittaminen (VL 4: 2 ) - ojitusasiat (VL 5:5; 5:9; 5:14 ) - vähemmän kuin viisi asianomaista - enemmän kuin viisi asianomaista - vesijohdon tai viemärin rakentaminen (VL 9:18;10:7 ) Ympäristönsuojelulain jäteveden johtaminen toisen alueelle 500 Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely - huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman hyväksyminen ja tietojärjestelmään rekisteröinti Jätelain mukaisten asioiden käsittely - jätelain 100 :n mukaisen ilmoituksen käsittely ja jätehuoltorekisteriin merkitseminen Muiden asioiden käsittely - tarkkailusuunnitelman hyväksyminen ja käsittely - muiden kuin haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireille paneman ilmeisen perusteettoman asian käsittely - ympäristönsuojelulain (527/2014) momentin mukainen poikkeus Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräyksistä - muu ympäristönsuojelulain mukaisen asian käsittely, euroa/tunti

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnanvaltuusto 11.11.2013 135 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 17.12.2013 146 0 SISÄLTÖ 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen määräytymisperusteet... 2 3 Perusmaksut...

Lisätiedot

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan,

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Maksujen määräytymisperusteet... 1 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut... 1 4 Menettelyn

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2 1(6) TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA J u l k a i s s u t 2011 Tornion kaupunginkanslia Nro 2 Tornion, Keminmaan ja Tervolan ympäristölautakunnan 18.01.2011 hyväksymä Voimaantulopäivä19.01.2011

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 24.11.2016 95 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 11 1 (5) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HUMPPILAN KUNTA KUNNANVALTUUSTO 2001 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristösuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 43 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 43 euroa tunnilta. 1 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1(6) FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Forssan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 14.11.2016 58 Voimaan 15.11.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 KALAJOEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Valtuuston 11.11.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2015 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 17.11.2014 36 2 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan ja sen mukainen maksu peritään

Lisätiedot

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Hartolan ympäristölautakunta 14.4.2016 Hartolan kunnanhallitus 25.4.2016 Hartolan kunnanvaltuusto 16.6.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan

Lisätiedot

Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo:

Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo: Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimaantulo: Ympäristölautakunta 9.10.2014 54 Kunnanhallitus 3.11.2014 243 Kunnanvaltuusto 12.11.2014 43 Voimaantulo 1.1.2015 Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Yhteisvaltuusto hyväksynyt: 19.9.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o 5 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN T A K S A K O K O E L M A 2010 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o Kv Taksan nimi 5/2010 11.10.2010 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JA TIELAUTAKUNNAN TAKSA. Ymp.ltk

PÄLKÄNEEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JA TIELAUTAKUNNAN TAKSA. Ymp.ltk PÄLKÄNEEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JA TIELAUTAKUNNAN TAKSA Ymp.ltk 18.02.2016 1 Voimaantulo 01.03.2016 1 Soveltamisala 1.1 Pälkäneen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän

Lisätiedot

2.3 Kauniaisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittely omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta.

2.3 Kauniaisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittely omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta. Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimassa 1.1.2016 alk. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2 011) ja

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain 527/2014 jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. 1 Ympäristölautakunta 9.12.2015 66 liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut VÖYRIN KUNTA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut Valtuuston hyväksymä 24.4.2014 Astuu voimaan 1.6.2014 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA ALKAEN

YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA ALKAEN Heinolan kaupunki YMPÄRISTÖNSUOJELU-VI RANOMAISEN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Heinolan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta Heinolan kaupunginhallitus Heinolan kaupunginvaltuusto 1 Soveltamisala Tätä taksaa

Lisätiedot

2.3 Kauniaisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittely omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta.

2.3 Kauniaisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittely omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta. Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimassa 1.1.2015 alk. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 2016 T A K S A K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kv Taksan nimi 7.12.2015 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.3.2014 28 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta

Lisätiedot

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala 1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä SIMON KUNTA Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla)

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 14.11.2013 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011),

Lisätiedot

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunta hyväksynyt

JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunta hyväksynyt Liite 1/Ympltk 1.12.15 66 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 1.12.2015 66 Voimaantulo 1.1.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristölautakunnan hyväksymä xx.xx.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kv

SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kv SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kv 7.12.2015 150 Ympäristö- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt taksan tarkistuksen 29.11.2016 115 1 / 6 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014)

Lisätiedot

TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tekniset palvelut Nro 1. Ympäristölautakunnan xx.xx.

TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tekniset palvelut Nro 1. Ympäristölautakunnan xx.xx. 1(5) TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA j u l k a i s s u t 2009 Tekniset palvelut Nro 1 1 Soveltamisala Ympäristölautakunnan xx.xx.2009 hyväksymä Voimaantulopäivä xx.xx.2009 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114)

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2011 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 15.11.2010 86 Voimaantulo: 01.01.2011 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA Keurusselän ympäristönsuojelujaosto 18.5.2016 (36 ) Keuruun kaupunginvaltuusto 17.4.2000 (34 ) Yhteistoimintasopimus kohta 7

Lisätiedot

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 Teknisen lautakunnan hyväksymä 18.8.2015 85 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1(7) JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä 19.11.2014 121 1 Soveltamisala

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 RUOVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX Liite nro 49 1 POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX.12.2016 XXX 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI (liite 2 / ymp.ltk. 17.12.2013) 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 17.12.2013 197 Voimaantulo 10.2.2014 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000),

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA 1(6)

KANGASALAN KUNTA 1(6) KANGASALAN KUNTA 1(6) Rakennus- ja ympäristölautakunta KANGASALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja

Lisätiedot

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston 7.12.2015 hyväksymä 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus 1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunnan päätös 1.10.2009 79 1(7) ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) 105 :n ja vesilain (264/1961) 21 luvun 9 :n mukaan

Lisätiedot

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Maksut ja myyntitulot 2016 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Kaupunginvaltuusto 7.12.2015 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU-, VESI- JA JÄTELAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran seudun (Imatra,

Lisätiedot

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta.

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta. SIPOON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 7.6.2016 Voimaantulo 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Ympäristölautakunta 20.09.2016 / 120 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.4.2016 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 6 Voimaantulo: 1.4.2016 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN MAKSUTAULUKKO Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain

Lisätiedot

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Maksut ja myyntitulot 2017 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Imatran seudun ympäristölautakunta 20.9.2016 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU-, VESI- JA JÄTELAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (264/1961) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Ympäristölupataksat

Maksut ja myyntitulot Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Ympäristölupataksat Maksut ja myyntitulot 2017 Imatran seudun ympäristötoimi Ympäristönsuojelu Ympäristölupataksat Kaupunginvaltuusto 14.12.2016 1 YMPÄRISTÖNSUOJELU-, VESI- JA JÄTELAIN MUKAINEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Imatran

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 25.11.2015 102. Voimassa 1.1.2016 alkaen. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain

Lisätiedot

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut.

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut. 1 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 14.2.2013 Taksa tulee voimaan 1.3.2013 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 2 2 MAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET... 2 3 LUPIEN, ILMOITUSTEN JA MUIDEN ASIOIDEN KÄSITTELYMAKSUT 2 4 MENETTELYN LAAJUUDESTA JOHTUVAT

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä

TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä 9.5.2017 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT HAMINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 1.11.2016 Haminan ympäristölautakunnassa 187. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 4.11.2014 Haminan ympäristölautakunnassa 125. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Salon kaupunginvaltuusto (6)

Salon kaupunginvaltuusto (6) Salon kaupunginvaltuusto 22.5.2017 39 1 (6) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAUHAVAN KAUPUNKI KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kauhavan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.03.2014 16 Voimaantulopäivä 13.03.2014 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000)

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala (voimassa 1.11.2013 alkaen) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), vesilain (264/1961) jätelain

Lisätiedot

Kaavin ympäristölautakunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH , liite n:o 4 Valt

Kaavin ympäristölautakunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH , liite n:o 4 Valt Kaavin ympäristölautakunta 11.12.2014 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH 19.1.2015, liite n:o 4 Valt. 27.1.2015, liite n:o 1 1 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunnan 30.10.2012 hyväksymä taksa, joka on voimassa 1.1.

ORIVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Ympäristölautakunnan 30.10.2012 hyväksymä taksa, joka on voimassa 1.1. ORIVEDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunnan 30.10.2012 hyväksymä taksa, joka on voimassa 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 19

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 19 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 19 YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 15.12.2011) 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011), jätelain

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen sekä jätelain (646/2011) mukaisen ilmoituksen

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Kunnanhallituksen hyväksymä

RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Kunnanhallituksen hyväksymä RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanhallituksen hyväksymä 29.4.2013 81 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009)

Lisätiedot

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. 1(4) KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Kiteen ympäristölautakunta Pvm Voimaan: 1.1.2016 1 Soveltamisala 1..1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA Taksan voimaantulo 1.3.2014 Hyväksytty 11.2.2014 16 1 LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Luumäen kunnan ympäristösuojeluviranomaisen taksa

Luumäen kunnan ympäristösuojeluviranomaisen taksa 1 Luumäen kunnan ympäristösuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), maankäyttö ja rakennusasetuksen (895/1999) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI 1 YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT YMPÄRISTÖNSUOJELU 2015 2 Tämä taksa tulee voimaan Ympäristöpalvelut Helmen toiminta-alueen kunnissa Haapavedellä ja Pyhännällä 1.3.2015

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2015 voimassa 2015-2016 Ympäristölautakunta 09.09.2014 / 98 Kunnanhallitus 20.10.2014 / 289 Kunnanvaltuusto 10.11.2014 /

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/00), vesilain (587/11), jätelain (646/11) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/09) mukaisen luvan,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa 1/YMPLA 27.11.2013 Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa Hyväksytty ympäristölautakunnassa 27.11.2013 Voimaantulo 01.01.2014 2. LOIMAAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on (38) 40 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on (38) 40 euroa tunnilta. SULKAVAN KUNTA YMPÄRISTÖLUPATAKSA YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty rakennuslautakunta 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 27.1.1997 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.12.2000 111 Muutettu kaupunginvaltuustossa 29.6.2006 78 Muutettu kaupunginvaltuustossa

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 )

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty 14.12.2010, 112 ympäristölautakunta MAKSUTAULUKKO Äänekosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain,

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 8

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 8 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 8 KOTKAN KAUPUNKI JA PYHTÄÄN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty Kotkan ympäristölautakunnassa 22.1.2015 1 Soveltamisala 1.1 Tätä taksaa noudatetaan

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA 1 Kosken Tl, Auran, Marttilan, Pöytyän ja Tarvasjoen kuntien Ympäristönsuojelun maksutaksa

KOSKEN TL KUNTA 1 Kosken Tl, Auran, Marttilan, Pöytyän ja Tarvasjoen kuntien Ympäristönsuojelun maksutaksa KOSKEN TL KUNTA 1 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa peritään käsittelymaksu

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), lain ympäristönsuojelulain muuttamisesta (423/2015) vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA Ympäristölautakunta KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja maankäyttö-

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2009 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 20.10.2008/75 Voimaantulo

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54 euroa tunnilta. 1 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2015 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja jätelain (646/2011) mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä sekä vesilain (587/2011)

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala (voimassa 1.4.2016 alkaen) 1.1 Vesilahden kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNNAN MAASEUTUYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 11.12. 2012 UURAISTEN KUNNANHALLITUS HYVÄKSYNYT 17.12. 2012 384 Voimaan 1.1.2013 2 Ympäristönsuojelulaki 105 Tämän lain

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä Jämsän kaupungin

Lisätiedot