RIKKAUTTA VAI RASITETTA KAHDEN KULTTUURIN ARJESSA

Transkriptio

1 RIKKAUTTA VAI RASITETTA KAHDEN KULTTUURIN ARJESSA Parisuhde ja lasten kasvatus monikulttuurisessa perheessä Minna Toivonen Opinnäytetyö syksy 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi( AMK )+Diakonin Virkakelpoisuus

2 TIIVISTELMÄ Toivonen Minna. Rikkautta vai rasitetta kahden kulttuurin arjessa - Parisuhde ja lasten kasvatus monikulttuurisessa perheessä. Pieksämäki 2006, 40 s, 1 liite. Diakonia- ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakoninen sosiaalityö, Sosionomi(AMK)+ diakoni. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia kahden kulttuurin arkea monikulttuurisessa perheessä. Tavoitteena oli selvittää, millä tavoin perhe-elämän kysymykset eroavat vai eroavatko ne, kun lasten vanhempina ovat kahdesta eri kulttuuritaustasta tulevat aikuiset. Tutkimuksen tavoite oli saada vastaus kolmeen kysymykseen. Tutkimuksen ensimmäinen tavoite oli saada ymmärtämystä siihen, miten kohdata lapsi ja ymmärtää hänen käyttäytymistään, kun lapsen elämässä vaikuttavat kaksi eri kulttuuria. Toinen tavoite oli oppia ymmärtämään monikulttuuristen perheiden elämää heidän omassa arjessaan. Kolmas tavoite oli rikastuttaa omaa elämänkatsomusta niin, että osaa tukea ja kunnioittaa monikulttuurista kasvatusta. Tutkimus oli narratiivinen. Aineisto koottiin kahden suomalaisnaisen vapaamuotoisista kertomuksista elämästä kahden kulttuurin perheessä. Kertomuspyynnöt laitettiin eri monikulttuuristen perheiden kohtaamispaikkojen ilmoitustaululle. Kertomuksista etsittiin yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia, joiden pohjalta alettiin analysoida monikulttuurisen perheen parisuhde- ja lastenkasvatuskysymyksiä. Tutkimukseen osallistuneet naiset olivat olleet naimisissa ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa ja heillä oli tuosta liitosta yhteinen tai yhteisiä lapsia. Tutkimuksen tuloksesta saadaan selville, että elämä kahden kulttuurin arjessa koetaan elämää rikastuttavaksi. Parisuhde koetaan työläämmäksi ja lasten kasvatuksessa tarvitaan kompromisseja. Lasten kulttuuri muodostuu osia molempien kulttuurista. Erityiseksi haasteeksi lasten kohdalla muodostuu isän oman äidinkielen oppiminen. Uskonto ei nouse merkittäväksi asiaksi tässä tutkimuksessa. Tutkimuksesta löydettiin tietoa monikulttuurisen perheen vaikeuksista ja rikkauksista arkielämässä. Asiasanat: Monikulttuurisuus, kulttuurierot, kulttuurienvälisyys, perhe, narratiivinen tutkimus Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, kirjasto

3 ABSTRACT Toivonen, Minna. Richness or Strain in Everyday Life - Relationship and Upbringing in a Multicultural Family. Pieksämäki, Autumn 2006, Language: Finnish, 40 p., 1 appendix. Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit, Degree Programme in Social Services, Option in Social and Education and Diaconal Social Work, Bachelor of Social Services. The Purpose of this research was to study the everyday life of the two cultures in a multicultural family. The purpose of this research was to find out how the issues of the family life differ or do they differ when the parents of the children come from different cultural backgrounds? The purpose was to get answers for three questions. The first purpose of this research was to gain understanding in how to meet the child and how to understand her or his behavior when there are two different cultures which affect the child s life. Another purpose of this research was to learn to understand the life of multicultural families through their own everyday life. The third purpose of this research was to enrichen the writer s own view of life in order to be able to support and respect multicultural upbringing. The research was carried out by using narrative methods. The material was collected from Finnish women s descriptions of life in families of two cultures. The story requests were put out to the notice boards of places where multicultural families meet each others. The similarities and differences that came out in the stories provided the basis for the analysis of relationships and upbringing of children in the multicultural families. The women who participated in this research had been married to men with foreign background and with whom they have a child or children together. It can be seen in he results of this research that the everyday life in a family of two cultures is considered to enrichen the life. The relationships are regarded as challenging and compromises are needed in the upbringing of children. The culture of the children is composed of parts from each parent s culture. Learning the mother tongue of the father is often a special challenge for the children. The religion doesn t play an important role in this research. The research produced more knowledge of the difficulties as well as of the enrichening elements in the everyday life of a multicultural family. Keywords: Multiculturality, Differences in Cultures, Interculturality, Family, Narrative Research. Desposited at: Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit Library

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO MONIKULTTUURINEN AVIOLIITTO JA PERHE Monikulttuurisen avioliiton kulttuurieroista johtuvat ongelmat Uskonnollisuus monikulttuurisessa parisuhteessa Perheneuvojien kokemuksia monikulttuurisista avioliitoista PERHE LASTEN KASVATUS MONIKULTUURISISSA PERHEISSÄ Kaksikielisyys Uskonto ja muut kasvatukseen liittyvät kysymykset Lasten kasvatukseen liittyvät kysymykset perheneuvojien työssä ilmenneinä Monikulttuuristen lasten identiteetti TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimustehtävät Tutkimusmenetelmät Tutkimuksen vaiheet ja aineiston keruu Aineiston käsittely ja analysointi Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys TUTKIMUSTULOKSET Suvin avioliitto Marin avioliitto Ajatuksia avioeron jälkeen Kulttuurikontekstin näkyminen lasten arkielämässä Monikulttuurisuuden rikkaudet ja mahdollisuudet POHDINTA Kompromisseista monikulttuurisuuden rikkaus LÄHTEET LIITE... 40

5 1 JOHDANTO Tässä opinnäytetyössäni on tarkoitus tarkastella monikulttuuristen perheiden arkea parisuhteen ja lasten kasvattamisen näkökulmasta. Lapsen vanhemmat ovat tai ovat olleet monikulttuurisessa avioliitossa. Monikulttuurisella avioliitolla tarkoitan tässä opinnäytetyössäni avioparia, jonka toinen osapuoli on ulkomaalaistaustainen. Monikulttuurinen avioliitto ei ole käsitteenä mitenkään uusi. Historiasta tiedämme esimerkiksi monien kuninkaallisten avioituneen muun kuin oman maan kansalaisen kanssa. Tosin yleisempää on ollut valita puoliso omalta kulttuurialueelta, esimerkiksi Euroopasta. Tavoitteenani on tutkia, miten puolisoiden erilainen kieli, erilaiset kulttuuritraditiot ja eri uskontokunta toimivat lasten kasvatuksessa. Lisäksi tavoitteenani on tutkia, miten perheessä otetaan huomioon aikuisten oppimat omat tavat ja tottumukset. Pyrin selvittämään, ovatko nämä kaksi tutkimukseni pääasiaa olleet perheelle kompastuskiviä ja mitkä asiat on koettu positiivisena, kun perheen on perustanut suomalainen ja ulkomaalaistaustainen pariskunta. Tavoite on tuoda esille suomalaisen naisen näkökulmaa ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin perheessä Tutkimustulosten pohjalta tavoitteenani on ymmärtää, miten kohdata lapsi, jolla ei ole perinteistä suomalaista kasvatusta, ja ymmärtää syitä, jotka tulevat esille lapsen käyttäytymisessä kahden kulttuurin vaikuttaessa elämään. Toinen tavoitteeni on saada ymmärrystä perheen kohtaamiseen heidän omissa arjen kysymyksissään. Kolmas tavoite on rikastuttaa omaa elämänkatsomusta ja avartaa näköaloja siihen suuntaan, että osaa tukea ja kunnioittaa monikulttuurista kasvatusta. Maahanmuuttajien määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina. Maamme on kansainvälistynyt nopeasti. Suomeen on muuttanut ulkomaalaisia monista eri syistä, esimerkiksi pakolaisuuden tai työn vuoksi. Myös suomalaiset lähtevät ulkomaille töihin tai opiskelemaan nykyään yhä useammin. Ihmisten liikkuvuus on aiheuttanut sen, että tutustutaan eri maiden ihmisiin entistä useammin. Solmitaan ystävyyssuhteita ja osa ihmisistä löytää myös elämänkumppanin erimaalaisesta henkilöstä. Yhä useampi avioituu ja perustaa perheen ulkomaalaisen kanssa. Perheessä kasvattajina on kaksi aikuista, joilla kummallakin on oma taustansa ja kulttuuriperimänsä.

6 6 Kouluissa ja päiväkodeissa on lapsia monista eri maista. Tässä tutkimuksessani keskityn niihin lapsiin, joiden isä on ulkomaalainen. Tämä aihe on kiinnostanut minua jo hyvin kauan, koska työssäni kohtaan yhä useammin monikulttuurisia perheitä. Nämä perheet olen kokenut myös uudeksi haasteeksi. Työntekijänä on hyvä tietää niitä asioita, jotka ovat merkittäviä lapsen ollessa kahden kulttuurin kansalainen. Perhe-elämä ei ole helppoa nykyään. Se on jatkuvaa työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Opinnäytetyötä tehdessäni olen havainnut sen, että elämä kahden kulttuurin perheessä voi olla hyvin rikasta, mutta siinä on erilaisia haasteita ja esille saattaa tulla myös yllättäviä näkökulmia, joita ei tavallisen suomalaisen perheen tarvitse edes ajatella. Kahden kulttuurin lapsella on mahdollisuus monipuoliseen kulttuuririkkauteen, jonka hän voi omaksua omilta vanhemmiltaan. Se, että lapsi uskaltaa rohkeasti elää omaa kulttuuriaan, vaatii kannustavaa ja tukevaa asennetta erityisesti meiltä, jotka kohtaamme työssämme ja ystäväpiirissämme näitä perheitä ja lapsia.

7 7 2 MONIKULTTUURINEN AVIOLIITTO JA PERHE Harva tulee ajatelleeksi, että Suomi on ollut monikulttuurinen maa jo kauan. Onhan Suomessa asunut saamelaisia, tataareja ja romaaneja jo sukupolvien ajan. Monikulttuuriset avioliitot ovat olleet tunnettuja myös Suomen historiassa. Tunnetuimmiksi monikulttuuriset avioliitot ovat tulleet suomalaisille siten, että suomalainen on muuttanut esimerkiksi työn perässä toiseen maahan ja Suomeen palatessaan tuonut mukanaan ulkomaalaistaustaisen puolison. Toinen maailmansota ja Suomen itsenäisyyden säilyminen teki Suomesta sisäänpäin kääntyneen maan. Maahanmuuttajista myös Karjalan evakot saivat kokea olevansa tunkeilijoita. Heillä oli kummallinen murrekieli ja erilainen kulttuuri. Ajan myötä karjalaiset sulautuivat uuteen sodan jälkeiseen Suomeen. Muutoin ulkomaalaiset olivat harvinainen näky suomalaisessa katukuvassa. Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952 moni suomalainen näki ensi kertaa omin silmin tummaihoisen ihmisen. Matkailun lisääntymisen myötä 1970-luvulla tutustuttiin erimaalaisiin kulttuureihin, mutta ulkomaalaistaustaisten asuminen Suomessa oli hyvin harvinaista. Outi Lepolan mukaan Suomi oli toisen maailmansodan jälkeen aina 1970-luvulle voittopuolisesti maastamuuttomaa, joka suojasi tehokkaasti itseään maahanmuutolta. Suomessa sallittiin pitkään vain suomalaisen kanssa avioituneen ulkomaalaisen maahanmuutto. (Lepola 2000, 44.) Tässä tutkimuksessa käsitellään sellaisten monikulttuuristen perheitten elämää, joissa mies on ulkomaalaistaustainen ja nainen suomalainen ja heillä on yhteisiä lapsia. Tällaisten perheiden määrä alkoi lisääntyä Suomessa 1990-luvulla, kun pakolaisia alkoi virrata Suomeen niin Aasiasta, Afrikasta kuin Euroopastakin. Alkoi syntyä uudenlaisia perhekulttuureita. Kun kaksi ihmistä muuttaa asumaan yhteen tai avioituu, tapahtuu, väistämättä se, että kaksi erilaista perhekulttuuria yhdistyy. Kummankin osapuolen oma tausta vaikuttaa joka tapauksessa, vaikka molemmat olisivatkin jo kauan sitten muuttaneet pois lapsuudenkodista. Ennen, kun monet sukupolvet asuivat saman katon alla, perhetraditiot olivat vielä voimakkaammin esillä. Lapsuuskotien erilaisten perhekulttuurien ja tottumusten

8 8 yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Jotta liitto onnistuisi, se vaatii kummaltakin osapuolelta paljon joustamista ja sopeutumista sekä ymmärrystä. Kun liitossa yritetään sovittaa yhteen kahta perhekulttuuria, jotka sisältävät kahden eri etnisen kulttuurin arvoja ja normeja, voi tasapainon ja kompromissin saavuttaminen olla hankalaa. Toisen osapuolen kulttuuripiirteiden tunteminen ja ymmärtäminen voi auttaa molempia osapuolia, jotka muuten tulkitsisivat toisen käyttäytymistä liian henkilökohtaisesti. (Alitolppa- Niitamo 1993, ) Monikulttuurinen avioliitto ei ole vain tämän aikakauden käsite. Tällaisia liittoja on ollut jo kauan hyvin erilaisista syistä. Jos katsotaan pelkästään suomalaisten naisten avioliitot ulkomaalaisen kanssa, ei luku ole kuitenkaan kovin pieni. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset naiset solmivat 1057 avioliittoa ulkomaan kansalaisen kanssa vuonna Tässä ei ole mukana avoliitot. Suomessa asui vuonna 2003 lähes ulkomailla syntynyttä, jotka olivat naimisissa Suomessa syntyneen kanssa. Kaiken kaikkiaan vuonna 2003 avioliittoja solmittiin Suomessa (Tilastokeskus 2004 ). Noin joka kymmenes keski- ja länsieurooppalaisista avioliitoista on sellainen, jossa aviopuolisoilla on eri kansalaisuus. Nämä liitot ovat tavallisesti kielellisesti, uskonnollisesti, etnisesti ja kulttuurisesti heterogeenisiä. (Tuomi-Nikula 1997, ) 2.1 Monikulttuurisen avioliiton kulttuurieroista johtuvat ongelmat Etnisessä seka-avioliitossa (Tuomi-Nikulan käyttämä käsite ) on tavallisesti kysymys tilanteesta, jossa jompikumpi partnereista joutuu muuttamaan toiseen maahan ja sopeutumaan enemmän kuin se, jolla on puolellaan kotipaikkaetu. Kotimaassaan asuvalla puolisolla kaikki on tuttua. Elämisen rutiinit eivät välttämättä oleellisesti muutu avioliiton solmimisen myötä. Muuttaneen on ensin opittava maan kieli, sosiaalisen elämän normisto, yhteiskunnan toimintaperiaatteet sekä arkipäivänelämän asiat. Hän joutuu jättämään ystävänsä ja sukulaisensa kotimaahansa ja joutuu hyväksymään partnerinsa ystävät ja sukulaiset sosiaaliseksi verkostokseen. (Tuomi-Nikula 1997, 277.) Eri kulttuureista tulevat ihmiset voivat olla hyvin erilaisia. Tavat ja perinteet, uskonnolliset käsitykset, käsitykset oikeasta ja väärästä sekä kokoinen maailmankuva voivat olla

9 9 täysin erilaisia eri kulttuureissa. (Liebkind 1994, 21). Uudet elämäntavat ovat vaikeampia miehelle kuin naiselle, etenkin siinä tapauksessa, kun mies on kotoisin perinteisen patriarkaalisesta yhteiskunnasta. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa mies on perheen pää, huolehtii perheen elannosta, ja naisen paikka on olla kotona huolehtimassa kodista ja lapsista. Kun mies on oppinut kotimaassaan siihen, että miehen kuuluu huolehtia perheestä. Uudessa kotimaassaan hän tahtomattaan joutuu vaihtamaan roolia perheen ehdottomasta auktoriteetista oppipojan asemaan, ja vaimo hoitaakin kaikki perhettä koskevat asiat. Esimerkiksi se, että vaimo hoitaa perheen elatuksen, aiheuttaa psyykkisiä ongelmia, jotka helpottuvat vasta vuosien kuluttua. (Tuomi-Nikula 1997, 277.) Magdalena Jaakkolan tekemissä haastatteluissa suomalaisten avioliitoista puolalaisten kanssa ilmeni, että pienipalkkainen työ tai suoranainen työn puute merkitsee usein taloudellista riippuvuutta suomalaisesta puolisosta. Siirtolaisuuden aiheuttamat orientoitumisvaikeudet vieraassa ympäristössä johtavat myös tiedolliseen riippuvuuteen suomalaisesta puolisosta. Ainakin alkuaikoina puolalaiset joutuivat turvautumaan puolisoonsa käytännön ongelmissa ja suomalaisella puolisolla oli päätösvaltaa tehdä myös valintoja perheen vapaa-ajan käytön suhteen. (Jaakkola 1994, 136.) Monikulttuuristen kanssa avioparineuvontatyötä tehneen rovasti Orlando Molinan mukaan kansainvälisessä liitossa saattaa syntyä helpommin ongelmia, koska siinä on enemmän kulttuurieroista johtuvia valintamahdollisuuksia. Avioliitossa on kuitenkin aina, esimerkiksi taloudellisia tai sairauksista johtuvia vaikeuksia. Kun kaksi eri kulttuuria, maailmaa ja kieltä yhdistyvät, yhteiselo vaatii enemmän ponnisteluja. Samalla kyseessä on valtava rikkaus. Avioliiton inhimillisiksi arvoiksi ja säännöiksi Molina nimeää avoimuuden ja luottamuksen sekä rehellisyyden. Nämä säännöt ovat samoja kulttuurista riippumatta (Pohjola, 2005). Kotona kommunikaatio perheen ja puolison kanssa ei toimi, kun puhutaan omalla kielellä ja usein puoliso saattaa ymmärtää sanat väärin. Seurusteluajan lyhyys ja nopea avioliitto eivät ole ehkä antaneet mahdollisuuksia keskusteluun erilaisuuksista puolisojen kulttuurien välillä. Usein monille miehille suomalainen tasa-arvoisuus on liian kova pala. Suomessa naisella on hyvin korkea asema yhteiskunnassa, kodin ulkopuolella ja omassa ammatissaan (Suomen evankelisluterilainen kirkko, 2003).

10 10 Suomalaiset naiset eivät välttämättä ole tottuneita siihen, että suku puuttuu hänen perheensä elämään tai ongelmiin. Suvun mukaantulo tai puuttuminen avioliittoon on lähes väistämätöntä silloin, kun toinen tai molemmat puolisot tulevat kollektiivisesta kulttuurista. Kollektiivisessa kulttuurissa lapsen riippuvaisuutta vanhemmista pidetään tärkeänä, sillä näin lapsi oppii tottelevaiseksi, luotettavaksi ja lojaaliksi pitämään myöhemmin huolta vanhemmistaan. (Alitolppa-Niitamo 1993, ) Monikulttuurisissa avioliitoissa voi tulla esiin erilaisia erimielisyyksien aiheita. Puolisoilla voi olla erilaisia käsityksiä siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Arvoristiriita saattaa tulla esiin suomalaisen yhteiskunnan naisen ja miehen tasa-arvoajattelussa. Ruokakulttuurissa erimielisyyttä voi syntyä viinin käytöstä ruokajuomana, kun toisen puolison kulttuurissa alkoholi on kiellettyä. Toisaalta myös suomalaisen joulupöydän perinne, joulukinkku, voi aiheuttaa keskusteluja. Suomalaiselle naiselle kinkku on kuulunut jo lapsuudesta saakka joulupöytään, ja muslimimiehelle sika on saastainen eläin, jota ei saa syödä. Seksuaalisuudessa suomalaisen naisen joskus liian paljastavakin pukeutuminen saattaa aiheuttaa muslimimiehelle vaikeuksia. Mies on omassa kulttuurissaan tottunut siihen, että nainen on hunnutettu tai ei ainakaan paljasta nilkkojaan ja käsivarsiaan julkisesti. Ongelmia voi tulla perhesuunnittelussa, jos nainen haluaa rajoittaa ehkäisyllä lasten lukumäärää ja miehen mielestä ehkäisy on Jumalan tahdon vastaista. Sukupuolirooleissa kullakin yksilöllä on omat käsityksensä, kuinka toisen henkilön tulisi käyttäytyä. Monikulttuuristen pariskuntien olisi hyvä löytää ystäviä, jotka elävät monikulttuurisessa perheessä ja jakaa heidän kanssaan kokemuksia. Puolisoilla voi olla erimielisyyttä siitä, miten aikuisten lasten tulee huolehtia vanhemmistaan. Suomalaisen naisen on vaikea käsittää rahan lähettämistä vanhemmille puolison kotimaahan, varsinkin, jos perheen talous on muutoinkin tiukalla. Lasten kasvatusmallien erilaisuus, esimerkiksi ruumiillinen rangaistus, eri uskontoa harjoittavilla, eri roduissa ja eri maissakin aiheuttaa usein puolisoiden välillä ongelmia (Viertola-Cavallari 2004,11).

11 Uskonnollisuus monikulttuurisessa parisuhteessa Uskonnolla voi olla erimielisyyksiä aiheuttava vaikutus siitäkin huolimatta, vaikka puolisot olisivat maallistuneet tai eivät kovin aktiivisesti harjoita omaa uskoaan. Avioitumisen ja lasten syntymän kohdalla ympäristön tai yhteisön paine sekä lait voivat vaikuttaa uskonnon merkityksenkorostumiseen. Uskonto voi nousta merkittäväksi asiaksi perhe- elämässä siitäkin huolimatta, että oma uskonto olisi ollut ikään kuin unohduksissa. Uskonnollinen kulttuuriperimä halutaan usein välittää omille lapsille. Usko ja uskomukset vaikuttavat myös ihmisten välisiin suhteisiin. Moni suomalainen seurusteleva pari ei kysy toiselta uskosta tai uskonnosta. Ongelmat tulevat monesti esiin jonkin käytännön asian kautta. Jotkut luulevat, että usko ei merkitse toisellekaan mitään, kun se ei merkitse itsellekään. Muslimimies saa uskonnollisen lain mukaan avioitua kristityn tai juutalaisen naisen kanssa. Kristityt ja juutalaiset eivät ole islamin mukaan pakanoita. Musliminainen ei saa kuitenkaan avioitua juutalaisen tai kristityn kanssa. Tämä on osasyy siihen, miksi vain muslimimiehet solmivat monikulttuurisia avioliittoja. (Murdoch 1996, 74.) Lasten kaste on usein suurimpia kiistakysymyksiä kristityn naisen ja muslimimiehen välillä. Nimellisestikin kristitylle naiselle lapsen kaste on merkittävä asia. Kaste on nimenantojuhla ja lapsen esitteleminen suvulle. Vakaumukselliselle kristitylle lapsen kaste merkitsee ennen kaikkea kuulumista kirkkoon ja kasvamista kristityksi. Muslimimies ei voi suostua lapsen kastamiseen, koska islamin lain mukaan lapsi on jo syntyessään muslimi. Jos lapsi kastettaisiin, se olisi luopumista islamista, josta laki määrää kuolemantuomion. Tämän vuoksi muslimilla ei ole kasteasiassa mahdollisuutta kompromissiin. (Murdoch 1996, 80-82) 2.3 Perheneuvojien kokemuksia monikulttuurista avioliitoista Kulttuuriset mallit naisen ja miehen rooleista yhteiskunnassa ja kodissa voivat aiheuttaa kitkaa, jos kulttuurit ovat lähtökohtaisesti kovin erilaisia. Molemmin puolin on vaikea ymmärtää toisen tapoja ajatella ja toimia. Vaikka miehen suku on kaukana, se ei saata

12 12 vaikuttaa pariskunnan arkipäivään kovinkaan paljon, mutta suvun asenteet tulevat esille riidoissa. Rahan tai työn puute aiheuttaa ongelmia parisuhteelle, mutta myös kielen oppimisen vaikeus on rasite parisuhteelle. Kulttuuriset eroavuudet näyttävät tuovan oman painolastinsa parisuhteeseen, mikäli asioista ei pystytä joustamaan tai niistä keskustelemaan. Tämä on se lisä, joka parisuhdetta kuormittaa kaikkien muiden parisuhteenongelmien lisäksi. Nämä ongelmat voivat olla ovat samanlaisia kuten suomalaisissakin parisuhteissa, esimerkiksi puhumattomuus, uskottomuus tai seksielämän ongelmat. Vieraassa kulttuurissa oman kulttuuritaustan vaaliminen muodostuu tärkeäksi oman identiteetin rakennusaineeksi. Tämä voi ilmetä esimerkiksi silloin, kun aiemmin maallistunut muslimi muuttuu Suomessa uskonnolliseksi (Päivi Jaakkola, henkilökohtainen tiedonanto, ). Suomalaisen naisen vapaus liikkua on usein yllätys ulkomaalaistaustaiselle miehelle. Erilaiset perhekäsitykset aiheuttavat ongelmia. Mies saattaa avustaa omassa kotimaassaan olevaa perhettä. Suomalaiselle naiselle tapa on outo ja siksi usein nainen saattaakin ihmetellä, kenen kanssa hän on mennyt naimisiin. Miehellä saattaa olla syvä kaipuu kotimaahan ja ikävä sukuaan. Parisuhteessa tämä saattaa aiheuttaa ongelmia, koska nainen kokee, että hän ja hänen sukunsa on riitettävä miehelle. Kieli voi aiheuttaa ongelmia, jos esimerkiksi kumpikin joutuu käyttämään itselle vierasta kieltä kommunikoimisessa. Näin on usein, jos esimerkiksi kummankin osapuolen englannin kielentaito on välttävää. Kommunikoinnissa saattaa tulla väärin ymmärryksiä ja siten puolisoa tulkitaan eri tavalla, kuin toinen on tarkoittanut (Hely Anttonen, henkilökohtainen tiedonanto, ). Päivi Oksi Walterin ( 2005 ) mukaan monikulttuurinen parisuhde antaa paljon rakennusaineita rikkaaseen ja monipuoliseen avioliittoon sekä kasvun mahdollisuuksia. Se on erityisen altis, mutta siinä on myös erityinen mahdollisuus poikkeuksellisen antoisaan parisuhteeseen. Puolisoiden yksilöllisyydelle ja erillisyydelle jää luontaisesti tilaa tyystin erilaisista kasvuoloista ja kulttuurista johtuen ja siten avioparin ja perheen keskinäisessä vuorovaikutuksessa syntyy ns. kolmas kulttuuri toimia. (Heikkilä 2005, 29.)

13 13 3 PERHE Sanotaan, että suomalaisen yhteiskunnan ydin on perhe. Perhe on sellainen tukirakenne, jota pitää yhteiskunnankin tukea. Perhe-elämän arki on aina ollut haasteellista. Perheiden elämään vaikuttavat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset, eivätkä vähiten työllisyys tai taloudellinen tilanne. Nykyään ei voida sitoutua yhteen paikkakuntaan, kun työn perässä muutetaan ympäri Suomea tai ulkomaita. Perheillä ei ole välttämättä omasta suvusta tukiverkkoja perhe-elämän arjen helpottamiseksi. Yhteydenpito isovanhempiin saattaa muutenkin jäädä satunnaiseksi, kun välimatkat ovat pitkiä. Pitkät työmatkat ja työelämän vaativuus vievät aikaa perheiden yhteiseltä ajalta. Perhe on yksi niistä käsitteistä, jonka merkitys vaihtelee kulttuureittain hyvin paljon. Perheeseen voi kuulua hyvin laaja joukko tai perhe voi olla vain kaksi henkilöä. Merkitysten erilaisuus heijastuu perheen arkielämään erilaisina perheen sisäisinä vuorovaikutussuhteina ja rooleina ja vanhempien arvoina ja uskomuksina. Etnisestä kulttuurista johtuvien erojen lisäksi jokaisessa perheessä on oma perhekulttuurinsa, joka on muotoutunut perheen historian ja siihen vaikuttaneiden perheenjäsenten vaikutuksesta. (Alitolppa- Niitamo 1993, ) Jossain kulttuureissa eletään vanhempien ja lasten muodostamissa ydinperheissä, joissakin kulttuureissa eletään laajoissa perheissä tai klaaneissa, joihin kuuluvat edellisen lisäksi isovanhemmat, sedät, tädit ja serkut. Individualistisessa kulttuurissa perhe käsitetään ydinperheenä, jonka jäsenten erillisyyttä ja itsenäisyyttä korostetaan. Vanhusten kunnioittaminen ei kuulu keskeisiin arvoihin. Vanhemmat pyrkivät yleensä ohjaamaan ja opettamaan lapsia siten, että nämä käyttäytyisivät tarkoituksenmukaisesti ympäristössään ja oppisivat selviytymään ympäristössään. (Alitolppa- Niitamo 1993, ) Kollektiivisessa kulttuurissa lapset opetetaan työntekoon jo varhain. Lapsen tahdon murtaminen koetaan hyväksytyksi tavaksi kasvattaa hänestä tottelevainen ja luotettava. Lapsen riippuvuutta vanhemmista korostetaan. Lapset elävät vanhempiensa luona, kunnes menevät naimisiin ja jopa tämän jälkeenkin. Vanhemmista huolehtiminen on lapsille kunnia-asia ja vanhemmat elävät lastensa kanssa kuolemaan asti. Individualisti-

14 14 sessa kulttuureissa lasten apua kotitöissä pyydetään vasta heidän ollessaan toisella kymmenellä ja heille annetut tehtävät ovat vaativampia. Lapsia rohkaistaan itsenäisyyteen ja omien ratkaisujen tekemiseen. Varhain itsenäistyneet lapset muuttavat pois kotoa elämään omaa elämäänsä ja heidän velvollisuutensa vanhempia kohtaan ovat vähäiset. (Alitolppa- Niitamo 1993, ) 4 LASTEN KASVATUS MONIKULTTUURISISSA PERHEISSÄ Kasvatusta pidetään usein yksilötason asiana. Ymmärrämme, että lastenkasvatukseen liittyvät periaatteet ja käytännöt ovat omiamme, juuri meille ominaisia, mutta samalla myös oikeita. Joitakin lapsuuden perheestä perittyjä tapoja ja periaatteita toistamme tietoisesti, sillä koemme, että juuri se on oikein ja hyvä. Joitakin kasvatukseen liittyviä asioita haluamme taas ehdottomasti tehdä toisin, kuin mitä itse olemme kokeneet. Suurin osa kasvatuskäytännöistä on kuitenkin tiedostamattomia. Teemme asioita kyseenalaistamatta niitä vain siitä syystä, että emme miellä, että vaihtoehtojakin voisi olla. Kasvatus on hyvin kulttuuri- ja yhteiskuntasidonnaista. Ehkä juuri se tiedostamattomin osa lastenkasvatuksen käsityksistämme kumpuaakin kulttuurisesti määrittyneistä arvoista, normeista ja käyttäytymisen tavoista. Yksi kasvatuksen funktioista onkin kulttuurin siirtämistä sukupolvelta toiselle. (Alitolppa-Niitamo 2005, 20.) Vanhemmat toivovat lapsilleen parasta ja hyvää elämää. Vanhempien uskomukset lapsen kehityksestä ja sosialisaatiosta vaikuttavat suoraan siihen, miten lapsia kasvatetaan ja mitä lapsilta odotetaan. Samoin kuin vanhempien uskomukset lapsen kehityksestä myös vanhempien näkemys omasta ja lapsen roolista perheessä vaihtelee kulttuureittain ja vaikuttaa eri tavoin lasten sosialisaatioon. (Alitolppa-Niitamo 1993, ) Lapsi on kuin imuri, joka imee itseensä omien vanhempiensa tapoja ja tottumuksia. Jopa puhetyyli, ilmeet ja eleet ovat, kuin vanhempi katsoisi itsensä peilikuvaa lapsessaan. Vanhemmat (Alitolppa-Niitamo) ovat mallina lapselle omalla käyttäytymisellään.

15 15 Vanhemmat kasvattavat lasta noudattamaan oman yhteisönsä sääntöjä ja normeja (Alitolppa-Niitamo 1993, 21). Ihminen on yleensä jonkin etnisen ryhmän jäsen. Etniseksi määritellään joukko, joka kokee itsensä keskenään samanlaiseksi yhteisen alkuperänsä vuoksi. Etninen ryhmä välittää jäsenilleen tiettyä etnistä kulttuuria, jolla on vaikutuksensa sen jäsenten käyttäytymiseen, ajatteluun ja tunteisiin. Etnisen kulttuurin välittyminen alkaa perhepiirissä. Varhaisessa iässä lapsi oppii noudattamaan ja odottaa myös muilta tietynlaisia käyttäytymistapoja sen mukaan, millaisia perheensä ja yhteiskuntansa sääntöjä ja normeja hän on itse sisäistänyt. Lapsi oppii myös sosiaalisen kanssakäymisen vivahteita, jotka ovat tyypillisiä juuri hänen sisäistämälleen kulttuurille tai etniselle ryhmälle. (Alitolppa- Niitamo 1993, ) 4.1 Kaksikielisyys Maahanmuuttajan oman kulttuurin ja samanaikaisesti suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisen ideaalista syntyy vaikutelma, että kulttuuri on jotain, jonka voi ottaa mukaan kotimaasta lähdettäessä ja siirtää uuteen paikkaan huolimatta siitä, että uusi asuinmaa on erilainen. Näin ei ole. Vaikka maahanmuuttajat puhuvat lapsille kotona äidinkieltään ja heidän lapsensa saavat koulussa kielenopetusta, supistuu maahanmuuttajan äidinkielen käyttökelpoisuus, kun julkinen elämä toimii toisella kielellä. Viimeistään toinen tai kolmas sukupolvi osaa paremmin valtakieltä kuin oman etnisen ryhmänsä kieltä. (Lepola 2000, 210.) Äidinkieli on silta, jonka avulla voimme päästä lähelle toista ihmistä. Oma äidinkieli on ihmisen sydämen kieli. Se on kieli, jolla puhutaan ihmiselle tärkeimmistä asioista, jolla ilmaistaan syvimpiä tunteita ja jonka avulla hahmotetaan koko ympärillä olevaa todellisuutta. Lapsi kasvaa ja kehittyy äidinkielensä varassa, eikä kieltä voida erottaa ihmisen ajattelusta tai tunteista. Siksi äidinkieli on yksilön identiteetin perusaineksia. (Saarelma- Maunumaa 2005, 161.) Pysyvä asuinpaikan vaihdos maasta toiseen on iso muutos ihmisen elämässä ja erityisen suuri sille, joka on asunut koko ikänsä oman äidinkielensä ympäröimänä. Kun maahan-

16 16 muuttaja tulee maahan, joka on lähes yksikielinen, joutuu sopeutumiskyky suurelle koetukselle ja mukautuminen on nimenomaan muuttajan tehtävä. Kielen oppiminen antaa maahanmuuttajalle välineitä tutustua ihmisiin, saada koulutusta tai työtä ja tulla uuden yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Usein maahanmuuttajien lapset osaavat ympäristönsä kieltä paremmin kuin kotinsa kieltä ja haluavat tuntea itsensä yksikulttuurisen ympäristönsä jäseniksi. (Martin 2002, ) Maahanmuuttajat joutuvat uuteen maahan muuttaessaan opettelemaan uuden kielen ja omaksumaan uusia kulttuurisia tapoja. Kieli on ensimmäinen työkalu, jonka avulla päästään käsiksi uuden maan kulttuuriin ja elämään. Kielestä tulee välikappale, jonka avulla ollaan yhteydessä yhteisöön. Suhde äidinkieleen kehittyy jo lapsena. Yksikielisessä ympäristössä äidinkieli on ainoa kieli, jonka välityksellä lapsi sisäistää kulttuuriset tavat ja normit, saa tietoa ja kommunikoi muiden kanssa (Iskanius 2002, 201, 205, 207). Perheen sisäisiin ongelmiin liittyvät kysymykset ovat laaja-alaisia. Keskeisenä niissä on kieli perheen kommunikaatiovälineenä. Lasten kasvattaminen kaksikielisyyteen riippuu ulkomaalaisen partnerin aktiivisuudesta, mutta myös hänen kulttuurisidonnaisuudestaan, koulutustasostaan, sukupuolestaan sekä kielen sosiaalisesta arvostuksesta valtakulttuurissa. Siten on huomattu, että perheissä, missä ulkomaalainen aviopuoliso tulee englannin- tai ranskankielisestä maasta, ovat lapset useammin kaksikielisiä niissä perheissä, joissa aviopuolison äidinkieli on vaikkapa turkki, japani tai tsekki. Yleensä äidit ovat kaksikielisyyskasvatuksessa isiä aktiivisempia. (Tuomi- Nikula 1997, 278.) Syynä siihen, että kaksikulttuuristen perheiden lapset ovat yksikielisiä voi olla se, että toisen vanhemman kieli on harvinainen, eksoottinen. Tuolloin vaikeutena on muun muassa se, ettei lapsella ole mahdollisuutta kodin ulkopuolella puhua vierasta kieltä, mikä johtaa kielen puhumisen motivaation heikentymiseen. Ei ole myöskään epätavallista, että lapset keskustelevat vanhempiensa kanssa kotioloissa heidän omalla äidinkielellään. Tämä edellyttää, että aviopuolisot hallitsevat toistensa kielen. Mikäli näin ei ole, saattaa valtakulttuurin edustaja peräti kieltää vieraan kielen puhumisen kotonaan. Syynä on pelko joutua perhekommunikaation ulkopuolelle ja epävarmuus tilanteessa, missä lapsilla ja partnerilla on yhteinen salakieli. (Tuomi- Nikula 1997,279.)

17 17 Joskus voi käydä niin, että vanhempi tai vanhemmat eivät halua puhua lapselle omaa äidinkieltään. He saattavat pelätä puolikielisyyttä eli tilannetta, jossa lapsi ei opi kunnolla kumpaakaan kieltä. Joskus vanhempi yrittää nopeuttaa lapsen valtakielen oppimista ja puhuu siksi lapselle vierasta kieltä. Toisinaan vierasta kieltä käytetään siksi, että sen avulla on helpompi kommunikoida. Vanhempi saattaa myös hävetä oman kielensä käyttämistä. Vanhempi saattaa kokea, että hänen taustaansa ja kieltänsä ei arvosteta riittävästi uudessa kotimaassa. (Lähteenmäki, ) Kaksikielisten perheiden lasten kaksoiskansalaisuuden toteuduttua useimmissa Euroopan maissa on lasten kulttuuritietoisuus ja kielitaito noussut, koska kaksoiskansalaisuus on tavallisesti sidottu juuri näihin tekijöihin. Vieraan kielen hallinta on myös avain ulkomaalaisten isovanhempien maailmaan. Siten kahden kulttuurin välissä kasvavalle lapselle avautuu monin verroin laajempi näkökenttä kuin yksikieliselle tai kulttuuriselle lapselle. (Tuomi- Nikula 1997, 282.) Jos lapsi tulee sellaisesta kaksikielisestä perheestä, jossa toinen vanhempi puhuu yhteiskunnan kieltä, kun taas toinen puhuu vähemmistökieltä, ei lapsella ole minkäänlaista ulkoista painetta yhteiskunnan taholta tulla kaksikieliseksi. Yhteiskunta usein rohkaisee yksikielisyyttä hänen kohdallaan edellyttäen, että hän tulee yksikieliseksi yhteiskunnan kielessä eikä vähemmistökielessä. Lapsella on usein perheen sisältä tuleva paine. On tietenkin toivottavaa, että hän kykenisi kommunikoimaan kummankin vanhempansa kanssa näiden omalla kielellä ja saamaan osansa kummankin vanhemman kulttuuriperinnöstä. (Skutnabb- Kangas 1988, 73.) Jos lapsi epäonnistuu kaksikieliseksi tulemisessa ja tulee yksikieliseksi yhteiskunnan kielessä tai jos yhteiskunnan kielestä tulee hänen hallitseva kielensä eivät seuraukset ole tuhoisat yhteiskunnan kannalta katsottuna. Lapsi tulee toimeen yksikielisenä. Sitä vastoin sillä on kielteisiä seurauksia perheelle. Se vanhemmista, jonka kieltä lapsi ei opi puhumaan, on pakotettu puhumaan itselleen vierasta kieltä lapsensa kanssa. Vaikka hän osaisi sitä jopa erittäin hyvin, on kuitenkin jotain, usein paljonkin, joka menee hukkaan lapsi -vanhempi- suhteessa, sekä kulttuurisesti että tunne- ja identiteettitasolla, mahdollisesti myös muillakin alueilla. Lapsella on rajoitetut mahdollisuudet ymmärtää toista vanhemmista ja hänen kulttuuritaustaansa. (Skutnabb- Kangas 1988, 73.)

18 18 Kun kumpikin vanhempi saa käyttää lapsensa kanssa kommunikoidessaan omaa äidinkieltään, onnistuu parhaiten omien ajatusten ja tunteiden ilmaiseminen. Äidinkieli on tunnekieli ja yllättävissä tilanteissa ihminen puhuu parhaiten omalla äidinkielellään. Äidinkielellä onnistuvat sananlaskut ja leikinlasku. (Räty 2002, 154.) 4.2. Uskonto ja muut lasten kasvatukseen liittyvät kysymykset Monikulttuurinen kasvatus edellyttää moninaisuuden sallimista ja suosimista. Sen pohjana on erilaisten ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten tasa-arvoinen vuorovaikutus ( Puolimatka 2005, 79). Workshop 1- raportin mukaan ( 2005 ) sen, joka on muuttanut, voi olla vaikeampi tuoda omia kasvatuksen periaatteitaan käytäntöön. Maahan muuttaneelta puuttuu suvun ja yhteisön tukirakenteet. Suvun ja uskonnon merkitys eri kulttuureissa on erilainen. Suvun merkitys perheen päätöksenteossa vaihtelee kovasti. Uskonto näkyy arjessa toisissa kulttuureissa enemmän kuin keskivertosuomalaisen perheen päivittäisessä elämässä. (Alitolppa- Niitamo 2005, 26.) Lasten kasvatukseen liittyvät kysymykset koskevat nimenantoa, kieltä, uskontokuntaa, kasvatusperiaatteita ja suhdetta ulkomaalaisen partnerin kotimaahan. Hyvin tavallista on, että lapset saavat kaksoisnimen, missä on edustettuna molempien vanhempien nimikulttuuri tai lapsi saa nimen, jonka äänne- ja kirjoitusasu on sopeutettu molempiin kulttuureihin. Uskonto on kulttuuritekijä, johon on sidoksissa moraalikäsitykset oikeasta ja väärästä. Mikäli aviopuolisot kuuluvat eri uskontokuntiin tai heillä on kokonaan eri uskonto, aiheuttaa lapsen uskonnon valinta ongelmia jo siitä syystä, että eräiden uskontojen mukaan lapset tulee liittää näiden uskonyhteisöjen jäseniksi. Ratkaisu riippuu vanhempien uskonnollisuudesta, mutta ennen kaikkea lapsen sosiaalisesta ympäristöstä. Hyvin tavallista on, että lapsi jätetään kokonaan kastamatta, jotta hän voi myöhemmin itse päättää omasta uskonnollisesta vakaumuksestaan. (Tuomi- Nikula 1997, 282)

19 19 Uskonnon sisällön opettaminen tapahtuu tradition välittämisen kautta. Aikuisilla ihmisillä on tärkeä asema. Oppimistilanteen tulee olla turvallinen ja mielekäs. Aikuisen omalla asenteella omaan uskontoonsa on vaikutusta lapsen oppimisen kannalta. Liian varma uskonnollisen tradition välittäminen saattaa muodostaa lapselle negatiivisia tunnesiteitä hengellisiin asioihin. Lapsi saattaa reagoida ahdistavien reaktioiden kanssa eläen ja myös käänteisellä uskolla, ateismilla (Holm 2005, 61-63). Epävarma tradition välittäminen levittää ahdistunutta asennetta muihin ihmisiin joko tietoisesti tai tiedostamatta. Varmat tradition välittäjät välittävät uskontoa kokonaisvaltaisesti esimerkkien ja esikuvien avulla. Lasten annetaan osallistua jo aikaisin uskonnollisiin toimituksiin ja riitteihin. Lapsi saa itse rakentaa omia tunnesiteitä hengelliseen maailmaan. Kun siirtolainen vaihtaa ympäristöään, hän joutuu usein etsimään uutta suhtautumista hengellisiin asioihin. Muutos aiheuttaa monesti ahdistusta ja vaikeuksia. Ihmisen itselleen rakentama mielekäs kokemusmaailma joutuu uhatuksi (Holm 2005, 61-63). Ruotsalaisen Binnie Kristal- Anderssonin kehittämä psykologinen malli maahanmuuttajien ja heidän lastensa ymmärtämiseen on syntynyt tarpeesta paremmin ymmärtää erityisesti traumatisoituneiden maahanmuuttajien sisäistä maailmaa. Mallia voidaan soveltaa myös uskontokasvatukseen ja uskontokasvatuksessa esillä olevien kysymysten tarkasteluun. Mallin käytännön sovellus on tarkoitettu helpottamaan myös pakolaisen tai maahanmuuttajan elämää uudessa elinympäristössä. Pakolainen tai maahanmuuttaja kykenee hyväksymään itsensä sekä kulttuurisen, uskonnollisen ja etnisen identiteettinsä. Hän kykenee elämään tyydyttävää elämää huolimatta entisen kotimaansa negatiivisista asioista. ( Kristal-Andersson 2005, ) Maahanmuuttaja tai pakolainen voi halutessaan hylätä uuden elinympäristönsä asenteet, tavat, arvot sekä uskonnon ja elämäntyylin, joita hän paheksuu tai ei voi integroida itseensä. Päinvastoin hän voi myös vapautua entisen kotimaansa arvoista, tavoista, uskonnosta ja elämäntyylistä. Pakolainen tai maahanmuuttaja kykenee yhdistämään uuden kotimaansa ja entisen kotimaansa elämäntyylit sopusointuiseksi uudeksi elämänmuodoksi.( Kristal-Andersson 2005, )

20 Lasten kasvatukseen liittyviä kysymyksiä perheneuvojien työssä ilmenneinä Pääsääntöisesti silloin, kun kumpikin vanhempi puhuu lapselleen omaa äidinkieltään, ei synny ongelmia. Joissakin tapauksissa lapsi on saattanut hävetä isänsä äidinkieltä. Lapsen oppiessa puhumaan hyvin oman isänsä äidinkieltä, on saattanut käydä myös niin, että lapsi toimii oman isänsä tulkkina varsinkin niissä tapauksissa, kun ulkomaalaistaustainen isä ei ole oppinut hyvin valtakieltä. Vanhempien välisissä riidoissa kieltä saatetaan käyttää aseena niin, että vanhempi puhuu lapselle omalla äidinkielellään ja toinen osapuoli eristetään ulkopuolelle. Lasten kasvatuksessa tulevat erimielisyydet saattavat kärjistyä niin, että aseeksi otetaan koko toisen osapuolen oma yhteiskuntakulttuuri. (Anttonen, henkilökohtainen tiedonanto ) Muslimin ja kristityn yhteisessä perheessä usein nouseva kiista kysymys on pojan ympärileikkaus. Lapsen äidille se saattaa olla kauhistuttava ajatus. Äiti saattaa hyväksyä ympärileikkauksen vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet. Isä vetoaa vain uskonnolliseen perinteeseen ja tapaan. Pojan ympärileikkaus on kuitenkin helpompi suomalaisnaisen ymmärtää. Miehen ympärileikkauksen katsotaan kuuluvan islamiin normaalina toimenpiteenä. Leikattavien poikien ikä vaihtelee muutamasta viikosta muutamaan vuoteen maasta riippuen, mutta yleensä sen suorittamista juhlitaan. Juhlaan liittyy runsaasti tarjottavaa ruokapöydässä. Suomessa ei poikien ympärileikkausta juurikaan enää juhlita. (Mustanoja, 1999, 167.) Ympärileikkaus on ollut vanha islamilainen tapa Arabian niemimaalla. Vastasyntyneen tai pienen pojan ympärileikkausta pidetään uskonnollisesti suositeltavana tekona. Ympärileikkauksella on suuri merkitys kansanuskossa ja muslimien elämässä. Sitä pidetään välttämättömänä rituaalisen puhtauden kannalta. Koraanissa ei mainita varsinaista esinahan ympärileikkausta. (Kaddioui, 1999,207.) Joskus on tullut esiin myös kiistoja tytön ympärileikkauksesta. Sen hyväksyminen on suomalaisnaiselle mahdoton ajatus. Kiista ympärileikkauksesta on aiheuttanut suomalaisnaisille pelkoja, että lapsi kaapataan isän kotimaahan tai maahan, jossa lapsille ym-

21 21 pärileikkauksia tehdään. Ruumiillisesta kurittamisesta on tullut myös ongelmia, koska maahanmuuttajataustaisen kotimaassa ruumiillinen kuritus lastenkasvatuksessa on täysin normaalia, kun taas täällä Suomessa lailla kiellettyä. (Anttonen, henkilökohtainen tiedonanto, ) Suomessa tyttöjen ympärileikkaus on kielletty, mutta niissä maissa, joissa yhteisö näin tekee, herkkuruoat kuuluvat juhlintaan ( Mustanoja, 1999, 167). Tyttöjen ympärileikkauksia tehdään Somaliassa, Sudanissa ja Egyptissä. Silpomista tapahtuu islamilaisissa yhteisöissä, heimouskontoja edustavien kansanuskontojen, mutta myös kristittyjen parissa. Sosiaalinen paine, pelko siitä, että leikkaamaton nainen ei pääse naimisiin sekä virheellinen käsitys Koraanin opetuksista on tehnyt vaikeaksi tyttöjen ympärileikkauksien lopettamisen. Sudanissa ja Egyptissä tyttöjen ympärileikkaus on lailla kielletty, silti niitä yhä tehdään. Suurimmalle osalle muslimeista tyttöjen ympärileikkaus on täysin tuntematon tapa. (Kaddioui, 1999, ) Suomessa tyttöjen ympärileikkaus oli tuntematon käsite luvulle saakka. Ilmiö tuli tutuksi Suomeen tulleiden somalipakolaisten mukana. Terveydenhuollossa tyttöjen ympärileikkaus aiheutti uuden terveyskasvatuksen haasteen. Suomessa ei voida suvaita tilannetta, jossa lapsen oikeus terveeseen kasvuun ja kehitykseen evätään monien väärien tietojen ja luulojen ylläpitämän perinteen vuoksi. Pienen tytön ympärileikkauksessa on kyse lapsen pahoinpitelystä, jota ei pidä hyväksyä missään olosuhteissa, millään perusteilla selitettynä. Lapsen rotu, kulttuuri tai mikään muukaan tekijä ei muuta lapsen pahoinpitelyä sallituksi asiaksi. Joskus pienikin uusi tieto, että islam ei vaadi tyttöjen ympärileikkausta, saattaa johtaa perinteen kyseenalaistamiseen perheessä. (Hakola, 1993,57-58.) Äiti näyttää olevan se, joka on enemmän arjessa mukana kasvattamassa lasta. Lapset ovat isilleen tärkeitä. Pojat ovat erityisen tärkeitä varsinkin muslimimiehille. Eron sattuessa lapset jäävät äidille, mutta isä pitää yhteyttä lapsiin. Lapset ovat tärkeitä myös suvulle kansallisuudesta riippumatta.( Jaakkola, henkilökohtainen tiedonanto ) Lapsen kasvattamisessa kahden kulttuurin arjessa rikkautena pidetään sitä, että voidaan ottaa kummankin kulttuurista parhaat päältä. Saadaan valita niitä elementtejä, jotka

22 22 tuntuvat hyviltä molemmista kasvattajista. Silloin kasvattajat saavat toteuttaa omaa kulttuuriperimäänsä. (Anttonen, henkilökohtainen tiedonanto, ) 4.4 Monikulttuuristen lasten identiteetti Yhden kulttuurin perheessä kasvavalle lapselle oman kulttuurin sisäistäminen ei ole ongelma. Monikulttuurisessa perheessä kasvanut lapsi sen sijaan joutuu itse rakentamaan oman kulttuurinsa. Lapsen oma kulttuurin koostuminen isän ja äidin kulttuureista riippuu hyvin monesta asiasta. Vanhempien etninen tausta, kodin ja ympäristön asenneilmapiiri, perheen uskonnollinen vakaumus, ympäröivä kulttuuri, perheenjäsenten luonteenpiirteet ja lapsen ikä ovat tekijöitä, jotka muokkaavat perheen toimintatapoja ja vaikuttavat lapsen valintoihin. Etenkin murrosiässä lapset haluavat yleensä samaistua ikätoveriensa kulttuuriin ja jopa hylätä kokonaan vanhempiensa kulttuurit. Monikulttuuristen perheiden ongelma on usein se, että lapselle kaikkein läheisempien ihmisten, eli isän ja äidin kulttuurit vetävät häntä eri suuntiin. Kun lapsi muodostaa omaa identiteettiään, joutuu hän hyväksymään, hylkäämään tai sulauttamaan kahden tai useamman erilaisen kulttuurin normit ja roolimallit. (Lähteenmäki, ) Elämä kahden kulttuurin perheessä antaa lapselle keinoja ja vaihtoehtoja kohdata arkielämän ongelmatilanteita ja on lapselle rikkaus, jos vanhempien kulttuurit täydentävät toisiaan. Monikulttuurisen perhe-elämän onnistuminen edellyttää perheeltä ja sen jäseniltä tietynlaisia valmiuksia. Näitä ovat avoimuus sekä kyky suhtautua tasa-arvoisesti omien vanhempien tai puolisonsa edustamaan kulttuuriin ja kieleen. (Lähteenmäki, ) Lapselle olisi annettava mahdollisuus ja, jos hänellä on kykyä tasapuolisesti omaksua elämäänsä kummankin vanhemman kulttuurien hyvät puolet, hän pystyy hyödyntämään syntymätaustaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsesta todennäköisesti tulee suvaitsevainen ja avoin muita kulttuureja kohtaan. Suurella todennäköisyydellä lapsi on myös joustava, sillä erityisesti joustavuutta monikulttuurisissa perheissä vaaditaan. Lapsi voi käyttää ja jakaa muille kahden eri kulttuurin taitoja ja tietoja. (Lähteenmäki, 2004, 68.)

23 23 Elämä eri kulttuurien ristipaineessa voi olla lapselle myös raskas kokemus. Jos vanhemmat yrittävät väkisin saada oman kulttuurinsa edustajan, on lapsi todella hankalassa tilanteessa. Vanhemmat voivat myös väheksyä muita kulttuureja ja siksi haluta lapsen noudattavan omia tapoja ja tottumuksiaan. Joskus vanhemmalla on hyvin suuri kaipuu omaa kotimaataan, kieltään ja uskontoaan kohtaan. Silloin hän haluaa kasvattaa lapsensa niin, että tämän kanssa voi jakaa omia kokemuksiaan. ( Lähteenmäki, 2004, 68.) Kahden tai useamman kielen ja kulttuurin omaksuminen on usein vaivatonta ja siitä on lapselle paljon hyötyä tulevaisuudessa, voi siitä aiheutua myös päänvaivaa vanhemmille. Vanhempien on hyvissä ajoin syytä sopia pelisäännöt, miten kumpaakin kieltä ja kulttuuria käytetään perheessä tasapuolisesti. Vanhempien on sovittava varhaisessa vaiheessa yhteisistä kasvatustavoitteista. Etukäteen sovitut tavoitteet vähentävät erimielisyyttä ja yllätyksellisyyttä kasvatuskysymyksissä, jossa auttaa molemminpuolinen arvostus toisen kulttuuria kohtaan. Kun kumpikin vanhempi saa välittää omaa kulttuuria lapselle, tämä saa rikkaan kasvupohjan elämälle. Myöhemmin lapsi voi niin halutessaan muodostaa oman kulttuurinsa, jossa on aineksia molempien vanhempien kulttuurista. Vanhempien on myös hyväksyttävä se, että lapsi kasvaakin erilaiseksi kuin vanhempi itse ja lapsen arvomaailma voi olla tietyin osin erilainen kuin vanhemman oma. ( Lähteenmäki, 2004, 68.) Lapsen kasvaessa kouluikään alkaa kavereilla olla enemmän vaikutusta lapsen omiin valintoihin elämässä. Murrosiässä vanhempien tahtoa ei enää paljonkaan noudateta, kun aletaan pikku hiljaa itsenäistyä ja ottaa vastuuta omasta elämästä. Vaikka vanhemmat toivoisivat sitä, että lapsi perisi vanhempiensa kulttuurin, on lapsella oltava oikeus omaan kulttuuriinsa, kolmanteen kulttuuriin. Vanhemmat eivät voi antaa lapselle valmista mallia. Vanhempi voi näyttää lapselle erilaisia käyttäytymismalleja, kertoa hänelle perinteistä, suvusta ja historiasta sekä noudattaa uskonnollisia tapoja ja rituaaleja esim. juhlapyhien yhteydessä, mutta hän ei voi pakottaa lastaan toimimaan kuten hän itse toimii. ( Lähteenmäki, ). Monikielisyys ja kulttuurisuus on lapselle vaativa lahja. Kun lapsi pystyy ammentamaan siitä voimia, hän oppii näkemään asioita kahden kulttuurin silmin. Jos lapsi pystyy ratkaisemaan kulttuurien kohtaamisen aiheuttamia väärinymmärryksiä ja ongelmati-

24 24 lanteita, on monikulttuurinen perhetausta on lapselle voimavara ja rikastava osa elämää. (Lähteenmäki, 2004, 70). Emme voi kuitenkaan antaa lapsillemme valmiuksia kaikkien kulttuurien kohtaamiseen, mutta jos vastaamme lapsen universaaleihin tarpeisiin riittävän hyvin, saamme todennäköisesti seurata itsetunnoltaan vahvojen ja siksi myös joustavien ja avarakatseisten lasten kehittymistä aikuisiksi - aikuisiksi, jotka löytävät paikkansa tulevaisuuden yhteisöissä missä päin maailmaa tahansa.(alitolppa- Niitamo, ) 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksessa pyrin selvittämään, kuinka lapsen kasvaminen kahden kulttuurin arjessa eroaa perinteisestä suomalaisperheen arjesta, jossa molemmat kasvattajat ovat suomalaistaustaisia. Pyrin selvittämään, mitkä ovat ne kysymykset, jotka arkielämässä nousevat ristiriidoiksi ja rikkauksiksi. Tutkimustehtävän tarkoituksena on pohtia, miten monikulttuurisia perheitä voisi ymmärtää. käytännön työelämässä paremmin 5.1 Tutkimustehtävät Tutkimustehtävänä on selvittää, kuinka perhetyössä voidaan paremmin huomioida ja ymmärtää kaksikulttuuristen perheiden tarpeet ja tukea heitä arkielämän erilaisissa kysymyksissä. Miten kohdata lapsi ja ymmärtää hänen käyttäytymistään, kun lapsen elämässä vaikuttavat kaksi eri kulttuuria. Tavoite oli rikastuttaa omaa elämänkatsomusta niin, että osaa tukea ja kunnioittaa monikulttuurista kasvatusta. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat suomalaiset naiset, jotka ovat syntyneet sekä kasvaneet Suomessa. Naisilla joko on tai on ollut ulkomaalaistaustainen puoliso ja heillä on vähintään yksi yhteinen biologinen lapsi.

25 Tutkimusmenetelmät Tutkimusmenetelmäksi valitsin narratiivisen menetelmän. Narratiivisuus viittaa lähestymistapaan, joka kohdistaa huomionsa kertomuksiin tiedon välittäjänä ja rakentajana. Tutkimuksen ja kertomusten suhdetta voi tarkastella kahdesta päänäkökulmasta: toisaalta tutkimus käyttää usein materiaalinaan kertomuksia, toisaalta tutkimus voidaan ymmärtää kertomuksen tuottamiseksi maailmasta. (Heikkinen, 2001, 116.) Narratiivisen menetelmän etuna on se, että tutkimuksessa kohderyhmänä olevat naiset ovat saaneet itse valita, mitä he ovat halunneet muiden ihmisten tietävän kahden kulttuurin arjesta. Narratiivisessa tutkimuksessa huomio kohdistuu siihen, millä tavalla yksilöt antavat merkityksiä asioille tarinoidensa kautta (Heikkinen, 2001, 129). Perinteiset laadullisen tutkimuksen tutkimustavat, kuten haastattelut ja kysymyslomakkeet, perustuvat tutkijan ajatteluun ja sanoihin, kun taas narratiivisessa tutkimuksessa pyritään tutkijan ja tutkittavien yhteiseen merkityksen luomiseen (Heikkinen, 2001, 129). Tutkimuksen luotettavuus perustuu naisten omakohtaisiin kokemuksiin. Naiset ovat tässä tutkimustavassa itse oman elämänsä asiantuntijoita. Kertomuksissa he ovat saaneet tuoda esille asioita, joilla on ollut heidän elämässään merkitystä. 5.3 Tutkimuksen vaiheet ja aineiston keruu Tutkimus tehtiin niin, että laitoin helmikuussa 2006 Itä-Suomen läänin alueella olevien monikulttuuristen järjestöjen tai vapaa-ajanviettopaikkojen ilmoitustauluille tarinankertomuspyynnön. Vastausaikaa oli saakka. Määräaikaan mennessä tuli kaksi kertomusta. Tämän jälkeen laitoin vielä sähköpostia eri puolille Suomea seurakuntiin diakonia- ja lapsityöntekijöille, jotta he olisivat välittäneet mahdollisille monikulttuurisessa perheessä eläville asiakkaille kertomuspyyntöni. Tämä jälkimmäinen kertomuspyyntöni ei lisännyt kertomusten määrää, joten tyydyin aikaisemmin tulleiden kertomusten analysointiin.