EUROOPAN KOMISSIO PÄÄOSASTO VEROTUS JA TULLIUNIONI AJONEUVOJEN YHTEISÖNSISÄISTÄ SIIRTOA SEKÄ NIIDEN RAJATYLITTÄVÄÄ KÄYTTÖÄ KOSKEVA VEROTUS

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO PÄÄOSASTO VEROTUS JA TULLIUNIONI AJONEUVOJEN YHTEISÖNSISÄISTÄ SIIRTOA SEKÄ NIIDEN RAJATYLITTÄVÄÄ KÄYTTÖÄ KOSKEVA VEROTUS TAUSTA-ASIAKIRJA EUROOPAN KANSALAISTEN OIKEUKSISTA JA VELVOLLISUUKSISTA (TAXUD/255/02) Lukijoita pyydetään ottamaan huomioon, että tässä asiakirjassa esitetyt näkemykset eivät ole komissiota sitovia. Tältä osin on myös huomattava, että komission tehtävänä ei ole antaa oikeudellisia neuvoja ja että ainoastaan yhteisön tuomioistuin voi ratkaista sitovasti yhteisön oikeuden tulkintaa koskevat kysymykset.

2 JOHDANTO I. ARVONLISÄVERON SOVELTAMINEN AJONEUVON HANKINTAAN TAI VUOKRAAMISEEN TOISESTA JÄSENVALTIOSTA A. Ajoneuvon hankinta toisesta jäsenvaltiosta B. Ajoneuvon vuokraaminen toisesta jäsenvaltiosta II. TOISISTA JÄSENVALTIOISTA PERÄISIN OLEVIIN AJONEUVOIHIN KOHDISTUVIEN MUIDEN VEROJEN SOVELTAMISTA KOSKEVAT YLEISSÄÄNNÖT A. Jäsenvaltioiden niiden toimivaltuuksien määräytyminen, jotka koskevat ajoneuvojen verotusta B. Yleiset rajoitukset jäsenvaltioiden valtuuksiin verottaa toisesta jäsenvaltiosta tuotuja ajoneuvoja III. VEROVAPAUTUSTA KOSKEVAT ERITYISSÄÄNNÖT AJONEUVON LOPULLISEN TAI VÄLIAIKAISEN SIIRRON YHTEYDESSÄ TOISEEN JÄSENVALTIOON PÄÄTELMÄT A. Ajoneuvon lopullista siirtämistä toiseen jäsenvaltioon koskevat verotukselliset vaikutukset pysyvää asuinpaikkaa muutettaessa B. Ajoneuvon väliaikainen käyttö muussa kuin pysyvän asuinvaltion jäsenvaltiossa JOHDANTO A. Tausta-asiakirjan tavoite Ajoneuvot ovat käyttäjilleen tärkeä keino siirtyä paikasta toiseen ja toteuttaa siten EY:n perustamissopimuksella taattua vapaan liikkuvuuden periaatetta. Monet kansalaiset turvautuvatkin autoonsa muuttaessaan tilapäisesti tai pysyvästi johonkin toiseen jäsenvaltioon. Jotkut kansalaiset ostavat tai vuokraavat auton toisesta jäsenvaltiosta. Ajoneuvojen verotus on huomattava tulonlähde valtioiden budjettiin. Itse verotusta voidaankin perustella sillä, että ajoneuvot ovat erittäin suuri menoerä (tieinfrastruktuurin kustannukset, ympäristölle aiheutuvat vahingot, liikenneruuhkiin liittyvät kustannukset jne.). Tämä herättää yhteisön kansalaisten keskuudessa monia kysymyksiä, jotka koskevat ajoneuvojen rajatylittävistä siirroista aiheutuvia verotuksellisia seurauksia. Tämän taustaasiakirjan tavoitteena on antaa vastaus näihin kysymyksiin. Siinä keskitytään yhdestä jäsenvaltiosta toiseen siirrettyihin henkilöautoihin. B. Sovellettava lainsäädäntö a. Ajoneuvojen verotusta ei toistaiseksi ole täysin yhdenmukaistettu Euroopan unionissa. Vuonna 1983, jolloin jäsenvaltioiden välillä oli vielä sisärajat, annettiin kaksi direktiiviä ajoneuvojen vapaata liikkuvuutta jäsenvaltioiden alueella rajoittavien tiettyjen verotuksellisten esteiden poistamiseksi: 1 yhteisön alueella tiettyjen kulkuneuvojen 1 Tuolloin oli jo tehty joitakin kansainvälisiä yleissopimuksia, kuten New Yorkissa 4. kesäkuuta 1954 YK:ssa tehty tulliyleissopimus yksityisten tieajoneuvojen väliaikaisesta tuonnista. -2-

3 väliaikaisessa "maahantuonnissa" 2 sovellettavista verovapautuksista 28 päivänä maaliskuuta 1983 annettu direktiivi 83/182/ETY 3 sekä luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa jäsenvaltiosta sovellettavista verovapauksista 28 päivänä maaliskuuta 1983 annettu direktiivi 83/183/ETY 4. Direktiivillä 91/680/ETY 5 (annettu 16. joulukuuta 1991) otettiin 1. tammikuuta 1993 lukien käyttöön uusi erityisjärjestelmä, joka koskee arvonlisäveron soveltamista toisesta jäsenvaltiosta hankittuihin ajoneuvoihin. Tuon päivämäärän jälkeen direktiiveillä 83/182/ETY ja 83/183/ETY ei ole ollut enää vaikutusta arvonlisäveron soveltamiseen. Näiden muutamien lainsäädännöllisten tekstien ohella on syytä mainita Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen jo nyt melko runsas oikeuskäytäntö, jolla on täsmennetty ja rajoitettu jäsenvaltioiden toimivaltuuksia sellaisten ajoneuvojen verotuksessa, jotka on tuotu yhdestä jäsenvaltiosta toiseen. Oikeuskäytäntö perustuu sekä kahden edellä mainitun vuonna 1983 annetun direktiivin säännöksiin että EY:n perustamissopimuksen perussääntöihin (etenkin sen 90 artiklaan (ent. 95 artiklaan)). b. EY:n perustamissopimukseen on tehty viime vuosina merkittäviä muutoksia. Sen vuoksi on syytä korostaa sisämarkkinoiden syntymisen merkitystä. Sisämarkkinat käsittävät nykyään rajattoman alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus taataan EY:n perustamissopimuksen määräysten (14 artiklan) mukaisesti. Vapaa liikkuvuus, josta aiemmin hyötyivät ainoastaan taloudellista toimintaa harjoittavat henkilöt, laajennettiin sisämarkkinoilla kaikkiin yhteisön kansalaisiin (EY:n perustamissopimuksen 18 artikla) ja osittain kolmannen maiden kansalaisiin (EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan 1 kohta). On selvää, ettei ole hyväksyttävää loukata epäsuorasti tätä vapautta verottamalla perusteitta ajoneuvoja, joita käytetään kaikkein eniten tuon vapauden harjoittamiseen. Näin ollen komissio katsoo, että edellä mainittuja direktiivejä ja muita sovellettavia säännöksiä on tulkittava vapaan liikkuvuuden periaatteen valossa Termiä "maahantuonti" ei ole käytetty Euroopan unionin sisärajojen poistuttua 1. tammikuuta Tämän jälkeen on ollut oikeudellisesti asianmukaisempaa puhua tavaroiden "siirrosta" jäsenvaltioiden välillä. EYVL L 105/59, ; muutettu 23. marraskuuta 1989 annetulla direktiivillä 89/604/ETY (EYVL L 348/28, ) ja 16. joulukuuta 1991 annetulla direktiivillä 91/680/ETY (EYVL L 376/1, ). EYVL L 105/6, ; muutettu 23. marraskuuta 1989 annetulla direktiivillä 89/604/ETY (EYVL L 348/28, ) ja 16. joulukuuta 1991 annetulla direktiivillä 91/680/ETY (EYVL L 376/1, ). EYVL L 376/1, Tämän direktiivin säännökset sisältävät muutoksia, jotka on sisällytetty 17. toukokuuta 1977 annettuun kuudenteen arvonlisäverodirektiiviin (N:o 77/388/ETY). -3-

4 I. ARVONLISÄVERON SOVELTAMINEN AJONEUVON HANKINTAAN TAI VUOKRAUKSEEN TOISESTA JÄSENVALTIOSTA Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään arvonlisäveron yhdenmukaistettuja sääntöjä, joita sovelletaan niiden ajoneuvojen hankintaan ja vuokraukseen, joita jonkin jäsenvaltion asukkaat hankkivat tai vuokraavat jostakin toisesta jäsenvaltiosta käyttääkseen niitä enimmäkseen ainakin omassa asuinvaltiossaan. A. Ajoneuvon hankkiminen toisesta jäsenvaltiosta Tältä osin arvonlisäverolainsäädännössä tehdään ero uusien ja käytettyjen ajoneuvojen välillä. On kuitenkin syytä todeta, että arvonlisäveron kannalta "uuden" ja "käytetyn" ajoneuvon käsite poikkeaa siitä, miten ne käsitetään normaalissa kielenkäytössä. Ajoneuvoa pidetään arvonlisäveron kannalta "uutena" kulkuneuvona, jos sen luovutus on tapahtunut puolen vuoden aikana sen ensimmäisestä käyttökerrasta tai jos ajokilometrejä on sen luovutushetkellä enintään 6000 kilometriä. Jos kumpikaan edellä mainituista ehdoista ei täyty, ajoneuvoa ei enää voida pitää "uutena" (kuudennen arvonlisäverodirektiivin 28 a artiklan 2 kohdan b alakohta). 1. Luonnollinen henkilö hankkii yhdestä jäsenvaltiosta "uuden" ajoneuvon verovelvolliselta tai luonnolliselta henkilöltä lähettääkseen sen toiseen jäsenvaltioon Kun luonnollinen henkilö ostaa "uuden" ajoneuvon jostakin jäsenvaltiosta lähettääkseen sen toiseen jäsenvaltioon, jossa ajoneuvo rekisteröidään ja jossa sitä käytetään, siitä ei makseta arvonlisäveroa lähtöjäsenvaltiossa, vaan kyseisestä hankinnasta maksetaan arvonlisäveroa siinä jäsenvaltiossa, johon ajoneuvo on lähetetty myyjän asemasta riippumatta (siitä, onko myyjänä verovelvollinen vai luonnollinen henkilö). Arvonlisävero maksetaan siis tulojäsenvaltiossa. Tämän erityisjärjestelmän tavoitteena on rajoittaa uusien ajoneuvojen kaupan alueellista siirtymistä. Jos tällaista erityisjärjestelmää ei olisi otettu käyttöön, arvonlisäverokantojen väliset erot (ja eri jäsenvaltioissa käytössä olevien hintojen välillä mahdollisesti vallitsevat erot) kannustaisivat kenties kuluttajia hankkimaan ajoneuvon sellaisista jäsenvaltioista, joissa arvonlisäverokannat ovat alhaisimmat. Yhteisön lainsäätäjä on määrännyt myös erityisestä toimenpiteestä verojen kerääntymisen estämiseksi tapauksissa, joissa uuden ajoneuvon, joka hankitaan yhteisön sisällä ja josta kannetaan veroa määräjäsenvaltiossa, myyjänä on luonnollinen henkilö. Myyjällä on oikeus vähentää arvonlisävero, jonka hän on itse maksanut ajoneuvon hankinnan, tuonnin tai yhteisönsisäisen hankinnan yhteydessä (kuudennen arvonlisäverodirektiivin 28 a artiklan 4 kohta). Vähennys on kuitenkin mahdollinen vain niissä rajoissa ja siihen arvonlisäveromäärään asti, jonka myyjä olisi velvollinen maksamaan, jos luovutuksesta olisi maksettu veroa hänen omassa jäsenvaltiossaan. 6 6 Tapausta voidaan kuvailla seuraavan esimerkin avulla: luonnollinen henkilö ostaa uuden auton hintaan euroa, ja alv:a 5000 euroa. Sen jälkeen hän myy verolainsäädännön mukaan "uutena" pidettävän auton eurolla luonnolliselle henkilölle, joka lähettää sen toiseen jäsenvaltioon. Toisella myyntikerralla autosta maksetaan arvonlisäveroa tuossa toisessa jäsenvaltiossa. Jos arvonlisävero olisi maksettu -4-

5 2. Luonnollinen henkilö hankkii yhdestä jäsenvaltiosta "käytetyn" ajoneuvon lähettääkseen sen toiseen jäsenvaltioon Tässä tapauksessa sovellettava arvonlisäverojärjestelmä riippuu myyjän asemasta: - Jos myyjä on luonnollinen henkilö (tai verovelvollinen, joka ei ole vähentänyt ajoneuvosta itse maksamaansa arvonlisäveroa), hankinnasta ei makseta arvonlisäveroa lähtöjäsenvaltiossa eikä tulojäsenvaltiossa. - Jos myyjä on verovelvollinen jälleenmyyjä, tämä soveltaa normaalisti marginaaliverotuksen erityisjärjestelmää. Tällöin hän soveltaa arvonlisäveroa, jota hänen omassa maassaan maksetaan voittomarginaalista ja jonka hän maksaa kyseisen käytetyn ajoneuvon myynnistä (arvonlisäveron määrää ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa laskussa). Kyseisestä hankinnasta ei siis enää makseta arvonlisäveroa määräjäsenvaltiossa. - Jos myyjä on verovelvollinen, joka on itse vähentänyt ajoneuvosta maksettavan arvonlisäveron, sovelletaan normaalia verotuskäytäntöä. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että myyjä laskuttaa arvonlisäveron omassa jäsenvaltiossaan. Luovutuksesta voidaan kuitenkin maksaa arvonlisäveroa tulojäsenvaltiossa etenkin silloin, kun ajoneuvo on lähetetty toiseen jäsenvaltioon myyjän toimesta tai hänen puolestaan, jos kyseisen verovelvollisen myyjän tekemät luovutukset tulojäsenvaltiossa ylittävät tietyn (jäsenvaltioiden vahvistaman) kynnysarvon tai jos myyjä valitsee määräjäsenvaltion verotuksen. On kuitenkin syytä korostaa, että kyseisestä myynnistä voidaan maksaa arvonlisäveroa vain yhdessä jäsenvaltiossa. Kaksinkertainen verotus ei siis ole mahdollista. B. Ajoneuvon vuokraaminen toisesta jäsenvaltiosta Luonnollisen henkilön vuokratessa ajoneuvon toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneesta leasingyhtiöstä, tämän palvelun verotuspaikka on yleensä paikka, jossa palvelun suorittajalla on liiketoimintansa kotipaikka tai kiinteä toimipaikka, josta palvelu suoritetaan (kuudennen arvonlisäverodirektiivin 9 artiklan 1 kohta). Näin ollen vuokrauksesta voi kantaa arvonlisäveroa vain jäsenvaltio, johon palvelujen tarjoaja on sijoittautunut. 7 ensimmäisessä jäsenvaltiossa, sen määrä olisi 4000 euroa. Näin ollen myyjä saisi asuinvaltiossaan takaisin auton oston yhteydessä maksamansa 4000 euroa. 7 Asia C-190/95, ARO Lease, tuomio (Kok. 1997, s. I-4383) ja asia C-390/96, Lease Plan Luxembourg, tuomio (Kok. 1998, s. I-2571). -5-

6 II. YLEISSÄÄNNÖT, JOILLA SÄÄDELLÄÄN TOISISTA JÄSENVALTIOISTA PERÄISIN OLEVIIN AJONEUVOIHIN KOHDISTUVIEN MUIDEN VEROJEN SOVELTAMISTA A. Jäsenvaltioiden niiden toimivaltuuksien määräytyminen, jotka koskevat ajoneuvojen verotusta Yhteisön nykyisen lainsäädännön mukaan jäsenvaltiot voivat suureksi osaksi itse päättää ajoneuvojen verotuksen voimassa pitämisestä tai käyttöönotosta. Jäsenvaltioiden verotuksen soveltamisalaan kuuluvien ajoneuvojen määritteleminen liittyy yleisesti ajoneuvojen rekisteröintiin. Komissio huomautti jo 15. toukokuuta 1996 antamassaan tiedonannossa, ettei luonnolliselle henkilölle voida antaa lupaa valita itse ajoneuvonsa rekisteröintijäsenvaltiota, koska tällöin kaikki ajoneuvot rekisteröitäisiin maissa, joissa verokannat ovat alhaisimmat. 8 Komissio vahvisti tuolloin periaatteen, jonka mukaan jokaisen on rekisteröitävä ajoneuvonsa jäsenvaltiossa, jossa hänen pysyvä asuinpaikkansa sijaitsee. 9 Pysyvä asuinpaikka on yleensä helppo määrittää. Jos sitä vastoin on määriteltävä pysyvä asuinpaikka tilanteissa, joissa kansalainen asuu ja liikkuu väliaikaisesti jossakin jäsenvaltiossa, tarkat kriteerit määritellään direktiivin 83/182/EY 7 artiklassa. 10 Komissio huomauttaa kuitenkin, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan määrällistä kriteeriä, johon tuossa artiklassa erityisesti viitataan (henkilön on asuttava vähintään 185 päivää kalenterivuodesta tietyssä paikassa), ei voida pitää määräävänä tekijänä, jos muut tekijät osoittavat tilanteen erilaiseksi. 11 Komissio katsoo myös, että jos jäsenvaltion asukkaalla on ajoneuvo, jota käytetään muutoin kuin väliaikaisesti toisessa jäsenvaltiossa, jossa hänen toissijainen asuinpaikkansa sijaitsee, kyseinen ajoneuvo on mahdollista rekisteröidä tuossa toisessa jäsenvaltiossa. Tätä kantaa voidaan perustella myös muilla syillä, kuten ajoneuvojen katsastukseen liittyvillä tarpeilla. 12 B. Yleiset rajoitukset jäsenvaltioiden valtuuksiin verottaa toisesta jäsenvaltiosta tuotuja ajoneuvoja Vaikka jäsenvaltiot ovat aina säilyttäneet laajat valtuudet päättää ajoneuvojen verotuksen käyttöönotosta tai voimassa pitämisestä, valtuuksia on rajoitettu jossain määrin siltä osin, miten ne vaikuttavat toisesta jäsenvaltiosta tuotuihin ajoneuvoihin: Komission tulkitseva tiedonanto toisessa jäsenvaltiossa ennestään rekisteröityjen ajoneuvojen tyyppihyväksyntä- ja rekisteröintimenettelystä (EYVL C 143/4, , V.1 kohta); ks. asia C-451/99, Cura Anlagen, tuomio , 42 kohta sekä julkisasiamiehen samassa asiassa esittämän ratkaisuehdotuksen 45 kohta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa on parhaillaan vireillä ennakkoratkaisumenettely (asiassa C-451/99, Cura Anlagen) siitä, sovelletaanko tätä sääntöä myös leasingvuokrattuihin autoihin. Säännös vastaa direktiivin 83/183/ETY 6 artiklaa. Asia C-297/89, Ryborg, tuomio (Kok. 1991, s.i-1943). Ks. julkisasiamiehen asiassa C-451/99, Cura Anlagen, esittämän ratkaisuehdotuksen 45 kohta. -6-

7 - Nämä verot eivät aiheuta rajojen ylitykseen liittyviä muodollisuuksia jäsenvaltioiden välisessä kaupassa (direktiivin 92/12/EY 13 3 artiklan 3 kohta). - Nämä verot eivät saa olla veroja, joilla on samanlainen vaikutus kuin tulleilla (EY:n perustamissopimuksen 23 ja 25 artikla). - Veroilla ei saa olla syrjivää vaikutusta maahantuotuihin ajoneuvoihin (EY:n perustamissopimuksen 90 artikla ja sen muut määräykset). Edellä mainittuja ehtoja sovelletaan niiden jäsenvaltioiden asukkaiden suorittamaan tuontiin, joihin ajoneuvot on siirretty, sekä jonkin toisen valtion asukkaiden suorittamiin siirtoihin, esimerkiksi kun muu kuin kyseisen jäsenvaltion asukas vie autonsa toissijaiseen asuinpaikkaansa "maahantuontivaltiossa". Kahta jälkimmäistä tapausta arvioidaan jäljempänä. 1. Tulleihin rinnastettavien verojen kieltäminen Jäsenvaltiot eivät saa ottaa käyttöön tai pitää voimassa veroja, joilla on samankaltainen vaikutus kuin tuonti- tai vientitulleilla toisesta jäsenvaltiosta tuotuihin tai toiseen jäsenvaltioon vietyihin ajoneuvoihin, toisin sanoen veroja, joita kannettaisiin autoista sen vuoksi, että ne ylittävät unionin sisärajan (EY:n perustamissopimuksen 23 ja 25 artikla). Tulleihin ei sitä vastoin voida rinnastaa veroja, jotka liittyvät sisäisen verotuksen yleiseen järjestelmään, toisin sanoen veroja, joita peritään järjestelmällisesti eri luokkiin kuuluvista tavaroista sellaisten objektiivisten kriteerien perusteella, joita sovelletaan tavaroiden alkuperään katsomatta (ks. jäljempänä 2 kohta). On kuitenkin melko yleistä, että hyvin korkean verotuksen jäsenvaltiot, joissa autovero maksetaan vain kerran (usein, mutta ei aina, auton rekisteröinnin yhteydessä, kun ajoneuvo otetaan käyttöön kyseisen jäsenvaltion alueella), eivät itse valmista ajoneuvoja (tai valmistavat niitä hyvin vähän). Tässä tapauksessa vaikka verotus koskee teoriassa kaikkia ajoneuvoja, käytännössä se koskee vain maahantuotuja ajoneuvoja. Komission mielestä tällaista veroa ei kuitenkaan voida rinnastaa tuontitulliin, koska se koskee kaikkia ajoneuvoja. 2. Syrjintää aiheuttavien sisäisten verojen ja maksujen kieltäminen Yhteisön lainsäädännössä kielletään paitsi verot, jotka peritään vain yhteisön rajojen ylittymisen vuoksi, myös yleisesti sovellettavat verot (joita peritään kotimaisista ajoneuvoista sekä uusista tai käytetyistä maahantuoduista ajoneuvoista), jos nämä yleiset verot aiheuttavat syrjintää maahantuotujen ajoneuvojen osalta. a) EY:n perustamissopimuksen 90 artikla EY:n perustamissopimuksen 90 artiklassa kielletään selväsanaisesti syrjivät sisäiset maksut. Tuossa määräyksessä määrätään erityisesti seuraavaa: - Kun jossakin jäsenvaltiossa harjoitetaan uusien ajoneuvojen kotimaista tuotantoa, kyseinen jäsenvaltio ei määrää muiden jäsenvaltioiden ajoneuvoille minkäänlaisia korkeampia välittömiä tai välillisiä sisäisiä 13 EYVL L 76/1,

8 maksuja, kuin ne välittömästi tai välillisesti määräävät samanlaisille kotimaisille ajoneuvoille 14 (90 artiklan 1 kohta). - Jäsenvaltiot eivät liioin määrää muiden jäsenvaltioiden ajoneuvoille sellaisia sisäisiä maksuja, joilla välillisesti suojellaan muuta kotimaista autotuotantoa (90 artiklan 2 kohta). 1 Yleisiä huomioita Edellä mainittua syrjintää voi ilmetä vain, kun on kyse (mahdollisesti) kotimaisten ajoneuvojen kanssa kilpailevista tuoduista ajoneuvoista. Yhteisöjen tuomioistuin on jo arvioinut, että jos jäsenvaltiosta puuttuu kotimainen ajoneuvotuotanto, kyseisen veron ei voida katsoa aiheuttavan syrjintää EY:n perustamissopimuksen 90 artiklan nojalla, kun kansallisessa lainsäädännössä edellytetään yhtenäisen ja hyvin korkean veron soveltamista uusiin ajoneuvoihin siitä riippumatta, ovatko ne kotimaisia vai maahantuotuja. 15 Sitä vastoin tuossa EY:n perustamissopimuksen 90 artiklassa kielletään sellainen kansallinen lainsäädäntö, joka edellyttää suotuisampia verotuksen soveltamista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä kotimaassa valmistetuille uusille ajoneuvoille kuin uusille maahantuoduille ajoneuvoille, vaikka kotimainen autotuotanto olisi hyvin vähäistä tai jopa olematonta. 16 Kotimaisten ja maahantuotujen tuotteiden välinen syrjintä voi johtua eri tekijöistä, jotka voivat liittyä esimerkiksi verotuksen tasoon, verotuksen määräytymisperusteeseen 17 tai veron soveltamista koskeviin yksityiskohtaisiin sääntöihin 18. On korostettava, että kaikenlainen syrjintä on kiellettyä, vaikka syrjivä vaikutus ilmenisi vain joissain tapauksissa. 19 On syytä korostaa, ettei EY:n perustamissopimuksen 90 artikla rajoita yhdenkään jäsenvaltion oikeutta ottaa käyttöön porrastettua verojärjestelmää jopa samanlaisille tuotteille sellaisten objektiivisten perusteiden kuin käytettyjen Samanlaisuuden arvioimiseksi on tarkasteltava, onko ajoneuvoilla yhtäläisiä ominaisuuksia ja vastaavatko ne samoihin kuluttajien tarpeisiin. Kyse on samanlaisista ajoneuvoista, jos niiden ominaisuudet ja tarpeet, joihin ne vastaavat, asettavat ne keskinäiseen kilpailutilanteeseen. Kahden automallin välisen kilpailun taso riippuu siitä, missä määrin ne vastaavat eri vaatimuksiin etenkin hintaa, kokoa, mukavuustekijöitä, suorituskykyä, kulutusta, pitkäikäisyyttä ja luotettavuutta koskevissa kysymyksissä. Asia C-47/88, komissio v. Tanska, tuomio (Kok. 1990, s. I-4509). Ks. julkisasiamiehen yhdistetyissä asioissa C-90/94 Haahr, C-242/95 GT-Link, C-114/95 Texaco ja C- 115/95 Olieselskabet, kok. 1997, s. I-4085, esittämän ratkaisuehdotuksen kohta. Kun esimerkiksi kotimaisten ajoneuvojen veroperuste määräytyy sen mukaan, mikä on niiden arvo "tehtaasta tulohetkellä", kuljetukseen, jakeluun tai kaupan pitämiseen liittyvät kustannukset sitä vastoin otetaan huomioon maahantuotuihin ajoneuvoihin sovellettavan veron määräytymisperusteessa. Sama pätee, jos jäsenvaltio soveltaa toisista jäsenvaltioista tuotuihin käytettyihin ajoneuvoihin verojärjestelmää, jossa ajoneuvon todellisen arvon aleneminen lasketaan yleisellä ja abstraktilla tavalla sellaisten arviomääräisten perusteiden tai asteikkojen mukaisesti, joilla ei voida taata, ettei vero edes harvoissa tapauksissa ole suurempi kuin vastaavien kyseisessä jäsenvaltiossa jo rekisteröityjen käytettyjen ajoneuvojen arvoon sisältyvä verosta jäljellä oleva määrä. Esimerkiksi maksuhelpotuksia myönnetään velalliselle kotimaisen ajoneuvon maksamiseen, kun taas maahantuodun auton kohdalla niitä ei myönnetä tai ne ovat vähäisempiä. Asia C-393/98, Gomes Valente, tuomio (Kok. 2001, s. I-1327). -8-

9 raaka-aineiden luonteen tai sovellettujen tuotantomenetelmien, mukaisesti. Porrastus on yhteisön lainsäädännön mukaista, jos sen avulla pyritään toteuttamaan sellaisia talouspoliittisia tavoitteita, jotka niin ikään ovat EY:n perustamissopimuksen ja johdetun oikeuden vaatimusten mukaisia, ja jos porrastusta koskevilla säännöillä voidaan estää kaikenlaista, suoraa tai epäsuoraa, syrjintää, joka kohdistuu toisista jäsenvaltioista peräsin olevaan tuontiin tai kilpailevan kotimaisen tuotannon suojeluun. Näin ollen viittaus ajoneuvojen enemmän tai vähemmän saastuttavaan ominaisuuteen on objektiivinen ja tuotteiden alkuperästä riippumaton peruste. Samoin viittaus tiettyyn sylinteritilavuuteen kahden erilaisen verotustason erottavana kynnysarvona on objektiivinen ja tuotteiden alkuperästä riippumaton peruste. Komissio huomauttaa kuitenkin jälkimmäisestä ensi näkemältä objektiivisesta perusteesta, että jäsenvaltiot ovat toisinaan päätyneet vääristelemään sitä tai määrittämään ajoneuvojen "verotuksellisen suorituskyvyn" tavalla, jolla on suojeltu kotimaista tuotantoa. Yhteisöjen tuomioistuimella on jo ollut mahdollisuus täsmentää edellytykset, joiden perusteella tuota perustetta on sovellettava aiheuttamatta syrjintää Käytettyjen autojen erityistilanne Käytettyinä maahan tuotuihin autoihin kohdistuvien ei-kausiluonteisten verojen soveltaminen aiheuttaa erityisiä ongelmia EY:n perustamissopimuksen 90 artiklan noudattamisen kannalta etenkin, kun käytettyjä kotimaisia ajoneuvoja ei veroteta käytettyinä, koska niistä on jo kannettu veroa uutena (niiden rekisteröinnin tai käyttöönoton yhteydessä), jolloin niistä on siis jo verotettu. 21 Yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt tuon veron mahdollisen soveltamisen, mutta vain samanlaisten käytettyjen kotimaisten ajoneuvojen arvoon sisältyvän, verosta jäljellä olevan määrän rajoissa EY:n perustamissopimuksen 90 artiklan 1 kohdan noudattamiseksi. Tätä samanlaisten käytettyjen kotimaisten ajoneuvojen arvoon sisältyvää, verosta jäljellä olevaan määrään rajoittuvaa osuutta sovelletaan, vaikka jäsenvaltio ei olisikaan valinnut verotusperusteeksi käytetyn ajoneuvon arvoa vaan esimerkiksi sen sylinteritilavuuden. 22 Yhteisöjen tuomioistuin on myös täsmentänyt, että käytettyjen kotimaisten ajoneuvojen (joista on jo kannettu vero, yleensä uutena), jotka voidaan rinnastaa EY:n perustamissopimuksen 90 artiklassa kielletään teholtaan tietyn tason ylittävistä autoista kannettava kiinteä erityisvero, jonka määrä on moninkertainen teholtaan tämän tason alittavista autoista kannettavaan korkeimpaan progressiiviseen veroon verrattuna, kun erityisvero kohdistuu ainoastaan tuontiautoihin ja erityisesti muista jäsenvaltioista tuotuihin autoihin (asia C-112/84, Humblot, tuomio , Kok. 1985, s. 1367). Liikenneverotusjärjestelmä, jossa veron määrän tavanomaista progressiota on hidastettu laadukkaimpien kotimaista valmistetta olevien autojen osalta perustamalla veroluokka, johon on sisällytetty useampia verotuksellisia tehoja kuin muihin luokkiin ja jossa lisäksi käytetään verotuksellisen tehon määrittämiseen menettelyjä, joilla muista jäsenvaltioista tuodut autot asetetaan epäedulliseen asemaan, on EY:n perustamissopimuksen 90 artiklassa kielletty syrjivä tai suojeleva vaikutus (asia C-433/85, Feldain, tuomio , Kok. 1987, s. 3528). Sitä vastoin autoverotusjärjestelmän ei voida katsoa aiheuttavan syrjintää yksistään siksi, että vain erityisesti toisista jäsenvaltioista tuodut tuotteet kuuluvat kaikkein korkeimpaan verotusluokkaan (ks. asia C-132/88, komissio vastaan Kreikka, tuomio , Kok. 1990, s. I-1567). Kotimaisella ajoneuvolla tarkoitetaan ajoneuvoa, joka voi olla valmistettu toisessa jäsenvaltiossa ja joka on jo rekisteröity tai saatettu markkinoille kyseisessä jäsenvaltiossa (ks. asia C-47/88, komissio v. Tanska, tuomio , Kok. 1990, s. 4509, 17 kohta). Asia C-345/93, Nunes Tadeu, tuomio (Kok. 1995, s. I-479). -9-

10 maahantuotuihin käytettyihin ajoneuvoihin, arvoon sisältyvä verosta jäljellä oleva määrä väheni suhteessa ajoneuvon todellisen arvon alenemiseen. Käytettyinä maahan tuotuihin ajoneuvoihin sovellettavan veron alentaminen (suhteessa veroon, joka kannettaisiin kyseisestä ajoneuvosta uutena) on siis suhteutettava ajoneuvon todellisen arvon alenemiseen. 23 Käytännössä tämä laskutoimitus on hyvin usein kovin monimutkainen, minkä vuoksi jäsenvaltiot valitsevat melko usein arviomääräisiä erityismenetelmiä maahantuotuihin käytettyihin ajoneuvoihin sovellettavan veron määrän määrittämiseksi. 24 Tässä yhteydessä on täsmennettävä, että EY:n perustamissopimuksen 90 artiklassa asetetaan selvä ja ehdoton velvoite; tätä määräystä rikotaan, jos maahan tuotuun tuotteeseen ja samanlaiseen kotimaiseen tuotteeseen kohdistuva vero lasketaan eri tavalla ja erilaisten yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti niin, että maahan tuotuun tuotteeseen vaikka vain joissain tapauksissa kohdistuu suurempi vero. 25 Tuontijäsenvaltio ei voi vedota minkäänlaiseen käytännön ongelmaan perustellakseen mitä tahansa tuontituotteiden syrjintää Jotta voidaan määrittää maahantuotuihin käytettyihin ajoneuvoihin (kun kotimaisilla markkinoilla on samanlaisia käytettyjä ajoneuvoja) sovellettavan veron enimmäismäärä, on siis toimittava seuraavasti:(1) Määritetään vero, jota olisi sovellettu maahantuotuun käytettyyn ajoneuvoon, jos se olisi tuotu maahan uutena. (2) Lasketaan kyseisen käytetyn ajoneuvon arvon todellinen aleneminen tuontivaltion kotimaisilla markkinoilla suhteessa sen arvoon uutena. Tässä tarkoituksessa on määriteltävä tuontivaltion kotimaisille markkinoille tuodun ajoneuvon hinta sekä uutena että sen tosiasiallisen arvon mukaan ottaen huomioon kaikki kyseisen käytetyn ajoneuvon ominaisuudet. (3) Vähennetään 1 kohdassa määritellyn veron määrä suhteessa 2 kohdassa laskettuun ajoneuvon arvon todelliseen alenemiseen. 24 Yhtenäisen (ei-kausiluonteisen) veron käyttöön ottaneet jäsenvaltiot ovat yleensä käytännössä päätyneet valitsemaan pääasiassa yhden kolmesta seuraavasta laskumenetelmästä: ne voivat antaa asiantuntijakomitean tehtäväksi arvioida kotimaisille markkinoille käytettynä tuodun ajoneuvon arvon tapauskohtaisesti tai ne laskevat käytetyn ajoneuvon arvon kotimaisilla markkinoilla hyvin yksityiskohtaisen ja yleisen asteikon perusteella ajoneuvon merkin ja mallin mukaisesti ottamalla huomioon ajoneuvon iän ja kilometrit, jotka sillä on ajettu ennen sen maahantuontia, tai jäsenvaltiot voivat vahvistaa arvioperusteiden veronalennusprosentin ajoneuvojen iän perusteella. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa C-393/98, Gomes Valente, antamassaan tuomiossa (Kok. 2001, s. I-1327, 24, 26 ja 28 kohta), jotta arvioperusteinen asteikko kuvastaisi riittävän tarkasti ajoneuvon arvon todellista alenemista, on otettava huomioon kyseisen ajoneuvon ikä, merkki, malli, ajokilometrimäärä, käyttövoima sekä mekaanisten osien kunto tai yleinen kunto. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin on tullut esimerkiksi siihen tulokseen, että ajoneuvojen arvon vuotuinen aleneminen on yleensä huomattavasti yli 5 prosenttia ja ettei tämä arvonalennus ole lineaarinen etenkään ensimmäisinä vuosina, jolloin arvon aleneminen on paljon voimakkaampaa kuin seuraavina vuosina (asia C-375/95, komissio v. Kreikka, tuomio , Kok. 1997, s. I-5981). Kaikkien käytettyjen ajoneuvojen arvon alenemista koskevien määrittelymenetelmien on kuitenkin oltava täysin avoimia, jotta kansallinen tuomioistuin voisi arvioida niitä, jos veronmaksaja katsoo, että kyseisen menetelmän soveltaminen johtaa siihen, että maahantuodusta ajoneuvosta on kannettava korkeampi vero kuin samanlaisesta kotimaisesta ajoneuvosta (asia C-393/98, tuomio , Kok. 2001, s. I-1327; asia C-284/96, Tabouillot, tuomio , Kok. 1997, s I-7471; asia C-152/89, komissio v. Luxemburg, tuomio , Kok. 1991, s. I-3141 ja asia C-153/89, komissio v. Belgia, tuomio , Kok. 1991, s. I-3171) Ks. asia C-375/95, komissio v. Kreikka, tuomio (Kok. 1997, s. I-5981, 20 ja 29 kohta). Ks. edellä mainittua asiaa, Nunes Tadeu, koskevan tuomion 19 kohta. -10-

11 b) EY:n perustamissopimuksen muut määräykset Myös muissa EY:n perustamissopimuksen määräyksissä, kuten 49 artiklassa, kielletään soveltamasta syrjiviä verojärjestelmiä. Tuossa artiklassa kielletään rajoitukset, jotka koskevat muuhun yhteisön valtioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja yhteisössä. 27 Kyseisen määräyksen nojalla jäsenvaltioita kielletään soveltamasta syrjivää verojärjestelmää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneesta leasingyhtiöstä vuokrattuihin ajoneuvoihin. 28 Tältä osin komissio huomauttaa, että verot, joita näennäisesti sovelletaan samalla tavoin sekä tiettyyn jäsenvaltioon sijoittautuneen leasingyhtiön kyseisessä jäsenvaltiossa tarjoamiin leasingpalveluihin että niihin leasingpalveluihin, joita tuossa samassa jäsenvaltiossa tarjoaa johonkin toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut leasingyhtiö, voivat olla ristiriidassa EY:n perustamissopimuksen 49 artiklan kanssa. Jos kyse on esimerkiksi kaikilta yhden kerran kannettu vero (ei vuokrauksen keston tai leasingvuokrauksen hinnan perusteella), tuon ensimmäisen valtion leasingyhtiö voi antaa ajoneuvoja leasingvuokralle useaan otteeseen tai myydä ajoneuvot tuossa valtiossa ilman lisäkustannuksia, kun taas toisen jäsenvaltion kilpailijan on maksettava sama veromäärä mahdollisesti hyvin lyhyeltä vuokrausajalta. Komissio katsoo, että tällainen verotus synnyttää lisäkustannuksia toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle yhtiölle ja että se saattaa estää henkilöitä tekemästä sopimuksia leasingyhtiöiden kanssa toisessa jäsenvaltiossa. Jotta verotus olisi yhteisön lainsäädännön mukainen, on toteutettava toimia, jotta kyseinen vero kannetaan pro rata temporis -periaatteen mukaisesti. Tämä komission kanta on saanut vahvistuksen myös yhteisöjen tuomioistuimen 21. maaliskuuta 2002 antamassa tuomiossa. 29 III. VEROVAPAUTUSTA KOSKEVAT ERITYISSÄÄNNÖT AJONEUVON LOPULLISEN TAI VÄLIAIKAISEN SIIRRON YHTEYDESSÄ TOISEEN JÄSENVALTIOON A. Ajoneuvon lopullista siirtämistä toiseen jäsenvaltioon koskevat verotukselliset vaikutukset pysyvää asuinpaikkaa muutettaessa Mitä verotussääntöjä sovelletaan silloin, kun ajoneuvo on siirretty lopullisesti yhdestä jäsenvaltiosta toiseen asuinpaikkaa muutettaessa? Kysymystä on käsitelty luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa jäsenvaltiosta sovellettavista verovapauksista 28 päivänä maaliskuuta 1983 annetussa neuvoston direktiivissä 83/183/ETY Kielto ei kuitenkaan koske objektiivisesti perusteltuja rajoituksia, joissa noudatetaan suhteellisuusperiaatetta. Asia C-390/96, Lease Plan Luxembourg, tuomio (Kok 1998, s. I-2571). Asia C-451/99, Cura Anlagen, tuomio

12 1. Ajoneuvon lopullista siirtoa koskeva verotuskielto Direktiivin ajatuksena on, että jäsenvaltio, johon ajoneuvo on lopullisesti siirretty, voi verottaa ajoneuvon käytöstä tuossa jäsenvaltiossa (direktiivin 83/183/ETY 1 artiklan 2 kohta) kuten muistakin tuossa maassa tiellä liikkuvista ajoneuvoista, mutta että ajoneuvon siirto ei itsessään saa johtaa verotukseen, koska kyseinen ajoneuvo on hankittu alkuperäjäsenvaltion yleisin veroedellytyksin (ks. 2 artiklan 2 kohdan a alakohta). Tässä tarkoituksessa tuossa direktiivissä säädetään, että jäsenvaltioiden on myönnettävä vapautus luonnollisen henkilön henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa toisesta jäsenvaltiosta tavanomaisesti kannettavista kulutukseen kohdistuvista veroista (1 artiklan 1 kohta). 30 Näin ollen kiellettyjä ovat kaikki sellaiset verot, jotka johtuvat ajoneuvon siirtämisestä yhdestä jäsenvaltiosta toiseen asuinpaikkaa muutettaessa. Komissio huomauttaa, että kielto koskee myös sellaisia muiden perusteiden mukaisesti määräytyviä maksuja, jotka tosiasiassa johtavat toisesta jäsenvaltiosta tuodun ajoneuvon verottamiseen. Tässä valossa komissio katsoo, että ajoneuvon rekisteröintimaksua jäsenvaltiossa, jonne ajoneuvo on lopullisesti siirretty asuinpaikan muuton yhteydessä, voidaan tosiasiassa pitää kyseisen ajoneuvon maahantuonnista johtuvana verona. Sitä vastoin direktiivissä ei kielletä perimästä "maksuja" (lupamaksuja), jotka suhteutetaan uusien rekisteröintimuodollisuuksien aiheuttamiin hallinnollisiin kustannuksiin (1 artiklan 2 kohta). 31 On huomattava, että tuomioistuin ei ole tähän mennessä joutunut ottamaan kantaa tähän kysymykseen. 2. Verovapautuksen myöntämisen edellytykset määräjäsenvaltiossa 28. maaliskuuta 1983 annetun direktiivin 83/183/ETY mukaisesti henkilö, joka tuo ajoneuvon toiseen jäsenvaltioon, voidaan vapauttaa ajoneuvon tuontiin liittyvistä veroista, jos hän noudattaa seuraavia ehtoja: - Siirretty ajoneuvo on tosiasiallisesti ollut asianosaisen käytössä ennen asuinpaikan muutosta; jäsenvaltiot voivat vaatia, että ajoneuvoa on käytetty vähintään kuusi kuukautta ennen asuinpaikan muutosta (2 artiklan 2 kohta). - Ajoneuvo on siirrettävä tuontijäsenvaltioon 12 kuukauden kuluessa pysyvän asuinpaikan muutosta (7 artiklan 2 kohta). - Maahantuotuja ajoneuvoja ei saa luovuttaa, antaa vuokralle tai lainata 12 kuukauden aikana niiden verottomasta maahantuonnista ainoastaan tuontijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten asianmukaisesti hyväksymissä tapauksissa (4 artikla). Yhteisön lainsäätäjä on laatinut nämä tarkat säännöt taatakseen jäsenvaltioille, ettei täten toteutettu verojärjestelmien (osittainen) yhdenmukaistaminen aiheuta väärinkäytösten tai veropetosten vaaraa. On kuitenkin korostettava, että yleisesti pätevien sääntöjen, jotka sulkevat automaattisesti pois tietyt toimenpiteet veroetuuden soveltamisalan ulkopuolelle riippumatta siitä, onko veronkiertoa tai On huomattava, ettei ajoneuvon lopullisesta siirrosta makseta myöskään arvonlisäveroa. Tämä johtuu siitä, ettei kyseistä siirtoa pidetä kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä 77/388/ETY verotettavana toimena. Ks. direktiivin 83/183/ETY englanninkielisen version 1 artiklan 2 kohdassa esiintyvä termi "motor vehicle registration fees". -12-

13 veropetoksia tosiasiallisesti tapahtunut, soveltaminen ylittää sen, mikä on tarpeellista tällaisten veropetosten tai veronkierron estämiseksi. 32 Näin ollen komissio katsoo, että edellä mainittuja määräyksiä on tulkittava joustavasti käyttämällä tervettä järkeä ja ottamalla huomioon niiden tavoitteen eli väärinkäytösten ja veropetosten ehkäisemisen. B. Ajoneuvon väliaikainen käyttö muussa jäsenvaltiossa kuin pysyvässä asuinvaltiossa Jäsenvaltion asukkaat käyttävät usein ajoneuvoaan omaa tai vuokrattua autoa tai lainaautoa väliaikaisesti toisessa jäsenvaltiossa yksityisissä tai ammatillisissa tarkoituksissa. Tällä ei yleensä tulisi olla veroseuraamuksia, edellyttäen että kyse on lyhytaikaisesta siirrosta. 1. Väliaikaisesti siirrettyjen ajoneuvojen verottamiskielto a) Yleinen kielto Tästä tilanteesta on ensinnäkin huomautettava, että jäsenvaltiot eivät voi tietenkään kantaa veroa, jonka kantaminen ajoneuvon lopullisen siirron yhteydessä on jo ennestään kielletty. Kiellettyjä ovat etenkin rekisteröintimaksut sekä maksut, jotka perustuvat ajoneuvon tuontiin toisesta jäsenvaltiosta tai joita voidaan tosiasiassa pitää kyseisen ajoneuvon maahantuonnista johtuvana verona (ks. edellä luvun III A kohta). On selvää, että muita kuin jäsenvaltion asukkaita, jotka tuovat ajoneuvon maahan väliaikaisesti, ei voida pakottaa maksamaan veroja, joita kyseiset jäsenvaltiot eivät voi periä edes ajoneuvon lopullisen siirron yhteydessä. Lisäksi tuossa 28. maaliskuuta 1983 annetussa direktiivissä säädetään, että jäsenvaltion, jonne ajoneuvo on väliaikaisesti siirretty, on myönnettävä muiden jäsenvaltioiden asukkaille 33 vapautus kulutukseen kohdistuvista veroista, jotka on erikseen mainittu tuon direktiivin liitteessä (1 artiklan 1 kohta). Direktiivi koskee siis myös ajoneuvon käyttöön liittyviä veroja (etenkin liikenneverotusta). 34 Kiellon ilmeisenä tarkoituksena on kaksinkertaisen verotuksen estäminen, sillä ajoneuvoista on maksettava vastaavina pidettäviä maksuja jo rekisteröintivaltiossa. On huomattava, ettei veroton väliaikainen käyttö rajoitu vain yhteen ajoneuvoon. Niiden ajoneuvojen määrän rajoittaminen, jotka voidaan vapauttaa verosta, Asia C-28/95, Leur-Bloem, tuomio (Kok. 1997, s I-4161, 44 kohta) (direktiivin 90/434/ETY osalta); asia C-63/96, Skripalle, tuomio (Kok. 1997, s. I-2847) ja yhdistetyt asiat C-177/99 ja C- 181/99, Ampafrance, tuomio (arvonlisäveron osalta). Direktiivin 83/182/ETY 7 ja 8 artikla koskevat asianomaisten henkilöiden pysyvän asuinpaikan määrittämistä. Noissa artikloissa esitettyjä kriteereitä ei tarkastella tässä tiedonannossa. Komissio tyytyy vain ilmaisemaan tässä tiedonannossa, että pysyvän asuinpaikan todistaminen on asianomaisten henkilöiden tehtävä, ja että he voivat tehdä sen kaikin asianmukaisin tavoin (7 artiklan 2 kohta). On myös mainittava, että mainittuja säännöksiä tarkastellaan joissakin yhteisöjen tuomioistuimen tuomioissa, joissa selvennetään niiden tulkintaa (asiat C-297/89, Ryborg, tuomio , Kok. 1991, s. I-1943 ja C-262/99, Louloudakis, tuomio ). Kuten johdannossa on todettu, direktiivillä 83/182/ETY ei ole enää vaikutusta arvonlisäveron soveltamiseen. Arvonlisäveron kohdalla tilanne on selkeä: kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä ei edellytetä verotusta, jos yhdestä jäsenvaltiosta tuotua ajoneuvoa käytetään väliaikaisesti toisessa jäsenvaltiossa. -13-

14 saattaisi vaikeuttaa yhteisön asukkaiden vapaata liikkuvuutta yhteisön alueella, vaikka direktiivissä pyritään päin vastoin helpottamaan sitä. 35 Direktiivissä ei edellytetä myöskään, että verohelpotuksen saajan pitäisi myös omistaa käyttämänsä ajoneuvo. 36 b) jonka kestoa on kuitenkin rajattu 1 Yleissääntö: vapautus enintään kuuden kuukauden määräajaksi kahdentoista kuukauden ajalta Direktiivissä 83/183/ETY säädetään, että vapautus on myönnettävä enintään kuuden kuukauden keskeytymättömäksi tai keskeytyväksi määräajaksi kahdentoista kuukauden ajalta (mikä ei välttämättä vastaa kalenterivuotta) (3 ja 4 artiklan 2 kohta). Tämä pätee sekä ajoneuvon yksityis- että työkäyttöön. Direktiivissä ei ilmoiteta tapaa, jolla on todistettava se aika, jonka ajoneuvo on jonkin jäsenvaltion alueella. Vaikka jäsenvaltioilla on edelleen toimivalta päättää todisteen esittämistavasta, valiitujen menetelmien on noudatettava henkilöiden vapaan liikkuvuuden oikeuden periaatetta. 37. Tässä tarkastelussa on viitattava EY:n perustamissopimuksen 62 artiklaan, jossa jäsenvaltioita kielletään suorittamasta tarkastuksia jotka aiheuttavat muodollisuuksia unionin sisärajojen ylittämisen yhteydessä. 38 Komissio katsoo, että direktiivissä säädetty kuuden kuukauden määräaika on yleisesti ottaen riittävän pitkä aika, jotta kansalaiset voivat täysivaltaisesti harjoittaa oikeuttaan liikkua asuinvaltionsa ulkopuolisessa jäsenvaltiossa. Ei nimittäin ole kohtuutonta olettaa, että kansalaisen läsnäolo jossakin jäsenvaltiossa yli kuuden kuukauden ajan on osoitus jonkinasteisesta pysyvästä oleskelusta, jolloin kyseisellä jäsenvaltiolla on mahdollisuus periä kausiluonteista liikenneveroa ja vaatia jopa rekisteröintiä, mikä merkitsee kuluja (lupamaksuja) tuon ajoneuvon rekisteröinnin takia. Jotta kuitenkin voidaan varmistaa henkilöiden vapaan liikkuvuuden periaatteen kunnioittaminen, tätä edellytystä on sovellettava kohtuullisesti käyttämällä tervettä järkeä ja ottamalla huomioon sen tavoite eli väärinkäytösten ja veropetosten ehkäisemisen. 2 Erityispoikkeukset Vapautukselle ei saa selvistä syistä määrätä minkäänlaisia aikarajoituksia seuraavissa tapauksissa (direktiivin 83/182/ETY 5 artikla): Asia C-389/95, Klattner, tuomio (Kok. 1997, s. I-2719, 26 kohta). Ks. julkisasiamiehen asiassa C-389/95, Klattner (Kok. 1997, s. I-2722) esittämän ratkaisuehdotuksen 25 kohta. Ks. asia C-9/92, komissio v. Kreikka, tuomio (Kok. 1993, s. I-4467) sekä julkisasiamiehen asiassa C-389/95, Klattner (Kok. 1997, s. I-2730) esittämän ratkaisuehdotuksen 28 kohta. Kielto on selväsanaisesti vahvistettu kuudennen arvonlisäverodirektiivin 22 artiklan 8 kohdassa sekä valmisteverodirektiivin 92/12/ETY 3 artiklan 2 kohdassa. -14-

15 - Käyttäjä käyttää pysyvän asuinpaikkansa sijaintijäsenvaltiossa rekisteröityä yksityisajoneuvoa säännöllisesti toisen jäsenvaltion alueella kuljettavalla matkalla asuinpaikastaan yrityksen toimipaikkaan sekä vastaavalla paluumatkalla Opiskelija käyttää pysyvän asuinpaikkansa sijaintijäsenvaltiossa rekisteröityä yksityisajoneuvoa siinä jäsenvaltiossa, jossa oleskelee yksinomaan opintojaan harjoittaakseen. 40 Direktiivissä säädetään myös vapautuksen myöntämisestä seitsemäksi kuukaudeksi kahdentoista kuukauden ajalta kaupanvälittäjien suorittaman ajoneuvon maahantuonnin yhteydessä (4 artiklan 2 kohta) Vapautuksen myöntämisedellytykset Direktiivissä 83/182/ETY säädetyn vapautuksen myöntämiselle on erityisiä edellytyksiä: a) Ajoneuvon luovutus-, vuokraus- ja lainauskielto Direktiivissä säädetään, että luonnollinen henkilö, joka siirtää ajoneuvonsa väliaikaisesti toiseen jäsenvaltioon yksityiskäyttöön, ei saa luovuttaa eikä antaa ajoneuvoa vuokralle tuossa jäsenvaltiossa eikä myöskään lainata sitä kyseisen jäsenvaltion asukkaalle (3 artikla). 42 Sama kielto pätee ammattikäytössä oleviin ajoneuvoihin. Jälkimmäisessä tapauksessa ajoneuvoa ei saa edes lainata asukkaalle, joka ei asu valtiossa, jonne ajoneuvo on väliaikaisesti siirretty (4 artikla). 43 Tämä kielto sellaisena kuin sitä sovelletaan ammattikäytössä oleviin ajoneuvoihin koskee myös edellä mainittuja erityistapauksia, joissa henkilöt käyttävät ajoneuvoa asuin- ja työpaikkansa välisen matkan kulkemiseen toisen jäsenvaltion alueella tai joissa opiskelijat harjoittavat opintojaan toisessa jäsenvaltiossa (5 artiklan 2 kohta) Euroopan yhteisöjen tuomioistuin esitti antamassaan tuomiossa kantansa päinvastaisessa tapauksessa, jossa erään työntekijän työnantaja, joka oli sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, antoi tuon työntekijän käyttöön ajoneuvon, jolla hän voisi kulkea asuin- ja työpaikkansa välisen matkan (asia C- 127/86, Ledoux, Kok. 1988, s. 3741). Ajoneuvo oli rekisteröity ja siitä oli kannettu vero työnantajan asuinvaltiossa. Ajoneuvo ajettiin säännöllisesti tuohon valtioon, ja se oli määrä palauttaa sinne lopullisesti työnantajan ja työntekijän työsuhteen päätyttyä. Työntekijällä oli oikeus ajoneuvon yksityiseen satunnaiskäyttöön (myös oman asuinvaltionsa alueella). Kun otetaan huomioon, että ajoneuvon käyttö koski ajanjaksoa, joka ei ylittänyt työnantajan ja työntekijän työsuhteen kestoa, yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että työntekijän asuinvaltion oli myönnettävä verovapautus. Tuomio koski ennen direktiivin 83/182/ETY antamista sattuneita tosiseikkoja, mutta se perustui samaan logiikkaan. Direktiivin 83/182 9 artiklan 3 kohdassa säädetään erityisjärjestelmästä Tanskan kuningaskunnalle, joka saa oikeuden pitää jokaista henkilöä pysyvästi Tanskassa asuvana, jos tämä asuu maassa vuoden tai 365 päivää 24 kuukauden aikana. Tuossa säännöksessä säädetään kuitenkin säännöistä ja vaaditaan asianomaisten jäsenvaltioiden välisiä neuvotteluja kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi. Direktiivissä 83/182/ETY määritellään kaupanvälittäjät viittaamalla direktiivin 64/224/ETY 3 artiklaan. Tuo direktiivi on kumottu ja korvattu 7. kesäkuuta 1999 annetulla direktiivillä 1999/42/EY. Kaupanvälittäjät on vastedes määritelty direktiivin 1999/42/EY liitteen A ensimmäisen osan luettelossa V. Vuokrausyritykset muodostavat erityispoikkeuksen. Kun ajoneuvo on samalla sekä yksityis- että ammattikäytössä, ajoneuvon määräävä käyttö ratkaisee sovellettavan järjestelmän (asia C-127/86, tuomio , Kok. 1988, s. 3741). -15-

16 Edellä mainittu edellytys on helppo perustella: sen tarkoituksena on estää (hyvin) korkean autoverotuksen jäsenvaltioiden asukkaita kiertämästä näitä korkeita veroja silloin, kun he käyttävät muiden jäsenvaltioiden asukkaiden heille luovuttamia, vuokraamia tai lainaamia ajoneuvoja. Kieltoa on kuitenkin tulkittava uudelleen järkevästi. Vapautuksen saajia ei nimittäin voida kieltää suorittamasta normaalielämään kuuluvia toimintoja, eikä heiltä voida viedä mahdollisuutta kohdata asianmukaisesti perusteltuja erityisoloja. Näin ollen komissio katsoo, että esimerkiksi ajoneuvon lainauskielto ei päde, jos vapautuksen saaja on ajoneuvossa, vaikka ajoneuvoa ajaisi sen valtion asukas, jonne ajoneuvo on väliaikaisesti tuotu. Ajoneuvon lainauskieltoon ei voida rinnastaa myöskään tilannetta, jossa yhden jäsenvaltion asukas vierailee väliaikaisesti perheensä tai ystäviensä luona toisessa jäsenvaltiossa ja antaa perheenjäsenensä tai ystävänsä käyttää ajoneuvoaan tilapäisesti. Yhteisöjen tuomioistuimen tuomiosta asiassa Profant voidaan ottaa esille toinenkin esimerkki: yhteisöjen tuomioistuin katsoi tuossa tuomiossa, että erään toisessa jäsenvaltiossa opiskelleen opiskelijan avioliitto tuossa samaisessa jäsenvaltiossa työskentelevän kansalaisen kanssa ei edellytä välttämättä opiskelijan pysyvän asuinpaikan muuttamista. 44 b) Ajoneuvon ammattikäyttöä koskevat erityisedellytykset - Ajoneuvonsa siirtävä luonnollinen henkilö voi käyttää sitä määräjäsenvaltiossa yksityisiin tai ammatillisiin tarkoituksiin, mutta hän ei saa käyttää sitä suorittaakseen väliaikaisen maahantuonnin kohteena olevan jäsenvaltion alueella henkilökuljetuksia rahallista vastiketta vastaan taikka teollista tai kaupallista tavarankuljetusta (direktiivin 83/182/ETY 4 artiklan 1 kohta). Komissio tyytyy huomauttamaan tässä tiedonannossa katsovansa, ettei kyseistä rajoitusta sovelleta yhteiskuljetuksiin, koska ne mahdollistavat kulujen jakamisen usean henkilön välillä. - Kun ajoneuvo on ammattikäytössä, jäsenvaltio, jonne ajoneuvo on siirretty, voi vaatia takuuta, jos esiintyy vakavia epäilyjä siitä, onko toisen jäsenvaltion asukas tuonut ajoneuvon maahan väliaikaisesti (8 artikla). Tällöin ajoneuvon käyttäjä voi aina vaatia takuun palauttamista, jos hän todistaa myöhemmin pysyvän asuinpaikkansa sijaitsevan tosiasiallisesti toisessa jäsenvaltiossa. Viranomaisten on palautettava takuu kahden kuukauden kuluessa asian todistamisesta (8 artiklan 2 kohta). On korostettava, että vakuuden määrän on oltava kohtuullinen suhteellisuusperiaatteen noudattamiseksi. Tässä valossa komissio katsoo, että vakuuden ylärajaksi on määrättävä niiden autoverojen määrä, jotka määrättäisiin maksettaviksi kyseisessä jäsenvaltiossa, jos asianomainen henkilö ei kykene todistamaan, että hänen pysyvä asuinpaikkansa sijaitsee toisessa jäsenvaltiossa. 44 Asia C-249/84, Profant, tuomio (Kok 1985, s. 3237). Tämän tuomion mukaan opiskelija on oikeutettu vapautukseen koko opintojensa ajan, jos hän ei osoita halua jäädä lopullisesti jäsenvaltioon, jossa hän suorittaa opintojaan. -16-

17 PÄÄTELMÄT Komissio on pyrkinyt tässä tausta-asiakirjassa tulkitsemaan niitä oikeuksia, joita luonnolliset henkilöt voivat johtaa yhteisön oikeudesta ajoneuvojen verotuksen alalla. Komissio katsoo, että monet yhteisön kansalaisten kohtaamista ongelmista voidaan ratkaista tulkitsemalla yhteisön määräyksiä ja säännöksiä, kun otetaan huomioon oikeus vapaaseen liikkuvuuteen Euroopan yhteisön sisällä, mikä on yksi sisämarkkinoiden perusedellytyksistä. Näihin oikeuksiin voidaan vedota kääntymällä kansallisten viranomaisten tai kansallisen tuomioistuimen puoleen. Kansalliset tuomioistuimet voivat esittää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä yhteisön määräysten ja säännösten tulkinnasta. Kansalaiset voivat tarvittaessa tehdä valituksia Euroopan komissiolle. On kuitenkin huomattava, että komissiolla on valtuudet käsitellä vain tapauksia, joissa jäsenvaltion viranomainen on toistuvasti rikkonut joitakin yhteisön lainsäädännön määräyksiä. -17-