HYVÄÄ RAUHALLISTA JOULUN AIKAA ja RAKENTAVAA UUTTA VUOTTA 2019
|
|
- Ismo Turunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI joulukuu 2018 HYVÄÄ RAUHALLISTA JOULUN AIKAA ja RAKENTAVAA UUTTA VUOTTA 2019 Puheenjohtajan joulutervehdys Rakentamisen suhdanne on tänä vuonna ollut hyvä ja hivenen jopa odotettua parempi. Rakennusteollisuus RT on nostanut ennustettaan keväästä 2018 alkaen. Rakentamisen kasvun ennakoidaan olevan jopa kolme prosenttia edelliseen vuoteen nähden. Nyt kuitenkin näyttää, että orastava nousukausi kääntyy loivaan laskuun ja ensi vuosi jää nollan tuntumaan Rakennusalan työllisyys on kasvanut voimakkaasti rakennusteollisuuden mukana. Tänä vuonna ala työllistää lähes henkilöä. Tuleva vuosi 2019 näyttäytyy myös siten, että sama määrä tekijöitä tarvitaan rakentamisen eri aloille. Rakentamisen aloista ainakin talonrakentaminen pysyy plussan puolella, mutta maa- ja vesirakentamisen tilanne muuttaa koko kuvaa hieman alaspäin. Tahdon välittää lämpimät kiitokset kaikille erinomaisesta kuluneesta vuodesta. Erityisesti haluan muistaa yhdistyksemme jäsenistöä ja toiminnassa mukana olleita. Kiitän varapuheenjohtajaa, sihteeriä ja yhdistyksen muuta hallitusta hyvin onnistuneesta toimintavuodesta. Ensi vuosi on meille tärkeä matkalla kohti vuotta 2020, jolloin yhdistyksemme täyttää 100 -vuotta.
2 Me kaikki täällä joudumme tekemään työtä parhaamme mukaan tulevaisuuden eteen. Toivon, että jatkamme hienon hyvinvointivaltiomme rakentamista edelleen ahkerana. Se onnistuu parhaiten yhdessä. Kaikille yhdistyksen jäsenille, heidän perheilleen ja lähimmäisille, tutuille ja koko rakennusväelle toivotan erittäin hyvää ja rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta. Tommi Rautjärvi Jyväskylän rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry puheenjohtaja Yhdistyksen hallituksen kokoonpano vuonna 2019: Puheenjohtaja Tommi Rautjärvi Alpo Ilmarinen (vara) Tommi Kohonen Veikko Järvinen (vara) Liisa Piiparinen Veikko Kristo (vara) Ville Keski-Mattinen Jukka Lintunen (vara) Pentti Pouttu Tero Mähönen (vara) Reijo Pitkänen Juha Vaherto (vara) Martti Saarela Juha Vuorenmaa, sihteeri (vara) Antero Jokela Jani Väyrynen (vara) Anu Hakala Vapaa-ajan toimikunta: Veikko Järvinen Oppilasyhdyshenkilö: Jukka Lintunen Messutoimikunta: Tommi Rautjärvi Historiikkitoimikunta: Ville Keski-Mattinen, Veikko Kristo As Oy Peurantähti hallitus: Ville Keski-Mattinen [ ] Yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista ilmoitamme sähköpostilla, LEKAssa, kotisivuilla ja Facebook issa. Vuosikokouksesta ilmoitamme myös Rakennuslehdessä. - Yhdistys tarvitsee aktiivisia, energisiä ja erityisesti nuoria koulusta valmistuvia jäseniä mukaan kehittämään yhdistyksemme toimintaa.
3 RKL:n Keski-Suomen piirin yhteistyöryhmä RKL:n Keski-Suomen piirin kokouksessa Keuruulla päätettiin perustaa RKL Keski-Suomen piirin yhteistyöryhmä. - Ryhmän tehtävänä on saada aikaan ja lisätä yhteistyötä piirin yhdistysten kesken tapahtumien avulla Tulevia tapahtumia: Rakentajailta Jämsä, MePs. Lisätietoja ja ohjelma matti.valta@pp.inet.fi - vuonna 2019 tai 2020 vierailu K-S sairaala NOVA - Rakennusmessut Jyväskylä Ryhmän jäsenet: Jukka Raivio Keuruu Matti Valta Jämsä Antti Finni Äänekoski Ville Keski-Mattinen JKL jukka.62raivio@gmail.com matti.valta@pp.inet.fi antti.finni7@gmail.com vikema@gmail.com - yhdistykset tiedottavat ryhmän jäsenille omista tapahtumistaan, sekä esittävät mahdollisen kutsun tilaisuuteen. Jäsentapahtumat: Rakentajailta Jämsä, MePs Lisätietoja ja ohjelma matti.valta@pp.inet.fi Pe SM-liigan jääkiekkoa JYP HIFK - Jyväskylän Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry:n jäsenille on varattu otteluun 10 lippua - Lipun (1 kpl/jäsen) saa peliin ilmoittautumisjärjestyksessä kymmenen nopeinta ottamalla yhteyttä Veikko Järvinen sähköpostilla veka.jarvinen@gmail.com tai puh
4 Matka Savonlinnan Oopperajuhlille Maailmankuulun Milanon La Scala-oopperatalon Verdin Rosvot -ooppera ensi-ilta Paikkoja näytökseen on varattu hyvältä paikalta 50 kpl, riviltä 21. K-S RIA järjestää matkan Savonlinnan Oopperajuhlille maanantaina , johon voivat osallistua myös Jyväskylän Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry:n jäsenet. - Paikat varautuvat ilmoittautumisjärjestyksessä suorittamalla osallistumismaksu K-S RIA:n tilille FI , kuitenkin viimeistään mennessä. - Kukin osallistuja vastaa matkastaan itse. Yhdistyksen jäsenille ja avecille matkan kokonaishinta on 175,00 /hlö. - Yhdistys tukee matkaa jäsenten ja avecien osalta siten, että lähtijät maksavat VAIN lipun hinnan Ilmoita maksaessasi osallistujien nimet, matkapuhelinnumero ja merkki Rosvot. - Matkan hintaan sisältyvät: esitys + kuljetus, lounas ja kuohuviini. - Lähtö Keljon Prisman pihasta klo13:00 - ruokailu (lounas) Mikkelissä, Tertin kartano - Kuohuvat tarjotaan oopperan väliajalla Matkalle ovat tervetulleita myös jäsenten kulttuuriystävät! Kulttuurin ystäville, jotka eivät ole em. yhdistyksen jäseniä, matkan kokonaishinta on 225,00 /hlö. Lisätietoja matkasta: Pentti Pouttu, puh Kulttuurimatka videoidaan ja kuvataan K-S RIA:n 50-vuotisjuhlan 2020 historiikkia varten. Ukkomestarit ja akat Tapaamiset aiempien vuosien tapaan Viitaniemen palvelutalolla joka kuukauden kolmas maanantaina klo 14:00. Lisätietoa Antero Jokela puh
5 Peurantähti huoneisto Huoneiston vapaat viikot ja päivät on nähtävissä päivitetystä varauslistasta, joka löytyy yhdistyksen kotisivulta - Varaukset tehdään ensisijaisesti edelleen puheenjohtajalta puh tai sähköpostilla tommi.rautjarvi@aanekoski.fi, mutta myös sihteerin kautta jvuoren@gmail.com varaukset hoituvat. PEURANTÄHDEN ennakkovaraukset 2018 Joulukuu VARATTU VARATTU VARATTU Tammikuu VARATTU Helmikuu RKL -mökkivaraukset Vapaat viikot katsottavissa ja varattavissa RKL:n extranet Mökkivaraus - järjestelmän kautta. Varaustoiveen voi tehdä nyt vain yhdelle viikolle, lisätietoja -kenttään mutta voi esittää muitakin toiveviikkoja. Talvikauden ( ) varaustoiveet on esitettävä mennessä (Kalajoki mennessä) ja kesäkauden varaustoiveet mennessä. - Päällekkäisvarauksissa vuokraaja ratkaistaan arvalla, jossa otetaan huomioon edellisen vuoden vuokraukset. Etusija on niillä, jotka eivät ole aikaisemmin käyneet kohteessa.
6 - Lomamajat vuokrataan vain RKL:n jäsenmaksun maksaville jäsenille. Mökkivarausjärjestelmän kirjautumisongelmissa yhteys RKL Piia Vilén puh Koulutustarjontaa Rakentajailta Jämsä, MePs Lisätietoja ja ohjelma Valvojapäivät , Jyväskylä Paviljonki Tilaisuus on tarkoitettu uudis- ja korjausrakentamisen rakennussuunnittelijoille, urakoitsijoille, valvojille ja asiantuntijoille, sekä kaikille talon- ja ympäristörakentamisen henkilöstölle. Tilaisuus sopii hyvin myös kiinteistöjen ja taloyhtiöiden isännöitsijöille. Päiville voivat osallistua myös muut rakentamisen ja talotekniikan yhteensovittamisesta kiinnostuneet tahot. Lisätietoja: merja.salomaa(at)rkl.fi tai p. (09) Jäsenrekisterin muutosilmoitukset - Jäsenrekisteriin ilmoitettavat muutokset aina RKL:n toimistolle kirjallisesti tai sähköisesti RKL:n kotisivulla olevalla ilmoituslomakkeella! Muista päivittää yhteystietosi RKL:n toimistolle ja varmista myös sihteerille sähköpostisi muuttuminen LEKA postituksen onnistumiseksi. Rekisteröidy Rakennuslehden näköislehden lukijaksi Ohjeet löytyvät rekisteröitymisestä näköislehden lukijaksi osoitteesta: Olethan hoitanut RKL:n ja yhdistyksen vuoden 2018 jäsenmaksut!
7 Leka jakeluna vain sähköpostiin - LEKA pyritään julkaisemaan neljästi vuodessa ja se lähetetään vain jäsenen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. - LEKA on luettavissa myös yhdistyksen kotisivulla Tämän lehden toimitti yhdistyksen sihteeri: Juha Vuorenmaa Helokantie 9 A Jyväskylä jvuoren@gmail.com puh pj. Tommi Rautjärvi Uikku 5, Jyväskylä tommi.rautjarvi@aanekoski.fi puh
JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018
www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 Yhdistyksen hallitus 2018: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen
JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI syyskuu 2018
www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI syyskuu 2018 Yhdistys tarvitsee aktiivisia, energisiä ja erityisesti koulusta valmistuvia nuoria jäseniä pikaisesti mukaan yhdistystoimintaan.
JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2019
www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2019 Yhdistyksen hallitus 2019: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen
JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI
www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI Yhdistyksen syystoiminta alkoi 5.9.2017 hallituksen kokouksella. Hallitus toivoo jäsenistön osallistuvan runsain
HYVÄÄ RAUHALLISTA JOULUN AIKAA
www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK JOULUKUU 2016 HYVÄÄ RAUHALLISTA JOULUN AIKAA Jouluun on aikaa enää muutamia päiviä ja valmistelut sen viettämiseen alkavat olemaan kohta huipussaan.
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2016 PÖYTÄKIRJA Aika 16.03.2016 klo 19.00 1(2) Paikka RTV-Yhtymä Oy, Herajoentie 13, 11710 Riihimäki
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 25.01.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
MESTARIT. Helmikuun kuukausikokous. Keskiviikkona 4.2.2015 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA.
MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 1-2015 Helmikuun kuukausikokous Keskiviikkona 4.2.2015 klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA Kokousisäntänä:
MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!
MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 2/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 15.02.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2016 PÖYTÄKIRJA Aika 21.09.2016 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2016 PÖYTÄKIRJA Aika 20.01.2016 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta
Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Vuosikokouspöytäkirja
Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt
EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 74 vuotta 15.12.2014 www.rkl.fi
1(5) Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 74 vuotta 15.12.2014 www.rkl.fi 13.1.2014 Jäsentiedote 1 / 2014 Toimintavuosi 2014 Hallitus 2014 Puheenjohtaja Matti Leppäniemi puh. 050 377 3527 sähköpostiosoite:
Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.
Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere
Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 15.03.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry
Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja
Nimi: Kotipaikka: Osoite:
Jäsenvaliokunnan ehdotus yhdistysten mallisäännöiksi 4.3.2015 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakennusmestarit
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus
Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry
ETELÄ-POHJANMAA 2014 JOULUKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 6 Sisäilmaongelmat työpaikalla 8 Rakennusurakoitsijan sopimustekniikka-koulutus 10 Tiedote
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 72 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 72 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 23.01.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 74 vuotta 15.12.2014 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 12.3.2014 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 11.9.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
MESTARIT. Vuosikokous. Lokakuun kuukausikokous. klo 19.00. Tervetuloa! Jäsenlehti n:o 6-2015. SENIORIMESTARIT 15.9.2015 ks. sivu 3
MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 6-2015 Lokakuun kuukausikokous Keskiviikkona 7.10.2015 klo 18.00 Vuosikokous klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie
Tervetuloa vuosikokoukseen!
SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen
Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006
SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT
1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi Kuukausikokous 5 / 2011 1(2) Paikka Riihimäen Seurahuone, Hämeenkatu 29, Riihimäki Aika 21.09.2011 klo 19.00 Läsnä 11 yhdistyksemme
Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry
ETELÄ-POHJANMAA 2018 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-Ilta ja Sarkamessujen jäsenetu 6 Ikaalisten kylpylän huoneiston
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti läsnäolijat tervetulleiksi VR Rakennusmestarit ry:n varsinaiseen vuosikokoukseen.
1 26.04.2003 VR RAKENNUSMESTARIT RY:n VARSINAISEN VUOSIKOKOUKSEN 26.04.2003 PÖYTÄKIRJA, SOKOS HOTEL LAKEUS, TORIKATU 2, 60100 SEINÄJOKI 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Majamäki toivotti
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!
Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013
1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi
VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.
VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden
Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere
Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html
MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013
MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.
!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014
SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Vuosikokoukseen ilmoittautuminen
Suomen Lions-liiton vuosikokous 2019 Kalajoki OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot...
Tapahtumia: Vuosikokous 31.03.2005 klo 18.30 Hotel Arthur Vuorikatu 19. www.sahkoteknikot.fi
Tapahtumia: Vuosikokous 31.03.2005 klo 18.30 Hotel Arthur Vuorikatu 19 Uutta: Kotisivut www.sahkoteknikot.fi SÄHKÖTEKNIKOT RY KOKOUSKUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 31.03.2005 klo 18.30 Paikka Hotel
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit
TaLVI ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2017
TaLVI ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2017 1/2 PÖYTÄKIRJA 29.11.2017 Aika 29.11.2017, klo 18:00 Paikka Tesoman jäähalli, Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Läsnä Osallistujalista liitetään pöytäkirjan liitteeksi
POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018
POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017
UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. HALLINTO JA JÄSENISTÖ 1.1 Hallinnon ja toiminnan kehittäminen Laaditaan hallituksen vuosityösuunnitelma Kannustetaan alaosastoja laatimaan osaltaan
KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015
s KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 Sääntöuudistuksen myötä 40-vuotiaan yhdistyksemme nimi on nyt muuttunut Keski-Suomen neuroyhdistys ry:ksi. Uusi nimi kuvaa paremmin jäsenistöämme, joka
Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004
Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.
1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan
KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.
KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous
Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana
Pöytäkirja 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen
ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)
3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden
Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa
Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen
JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje yhdistyksille, yhdistystietojen ylläpito
Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje yhdistyksille, yhdistystietojen ylläpito Suomen Kennelliitto ry. 19.5.2014 2(12) Yhdistystietojen ylläpito Sisältö: Yhdistystiedot -välilehden näkyminen... 3 Yhdistyksen
1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----
Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,
Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,
Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus
8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko
Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association
Hei! Oppilastiedote
Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry
Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen
Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016
Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 MATKAKOHTEINA - Meyer Werft - - EMS - - Lloyd Werft - - Fassmer - - HSVA - Laradi ry on vuodesta 1971 lähtien toiminut Suomen laivanrakennusinsinöörikunnan
Päiväkirja. Kanta-Hämeen Aliupseerit ry Sivu 1 11.1.2015 1.1.2014-31.12.2014. Päivämäärä Tili Debet Kredit Selite
Kanta-Hämeen Aliupseerit ry Sivu 1 1 06.01.2014 1911 Pankkitili 9,90 Matkakorvaus, hallituksen kokous 19.12, Siika, ML 01/14 4641 Kilometrikorvaukset 9,90 Matkakorvaus, hallituksen kokous 19.12, Siika,
Pöytäkirja TURUN INSINÖÖRIT TUIKE ry 1 TURUN INSINÖÖRIT TUIKE RY:N HALLITUKSEN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 2-14
Pöytäkirja 30.11.2015 TURUN INSINÖÖRIT TUIKE ry 1 TURUN INSINÖÖRIT TUIKE RY:N HALLITUKSEN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 2-14 Aika ja paikka: Sähköpostikokous 22.11. 23.11.2015 Läsnä / osallistunut: 1-15 2-15 3-15 4-15
TOIMINTAKERTOMUS 2016
Oulun LVI-yhdistys, OuLVI ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-1016160-9 Kotipaikka Oulu Merkitty rekisteriin 13.6.1972 Toiminta aloitettu 3.10.1962
ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla
3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista