Kivennapalainen. Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti 16. vsk Kesäkuu 2012

Transkriptio

1 Economy PP Finlande Itella Oyj Kivennapalainen Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti 16. vsk Kesäkuu 2012 Pervomaiskojen maalaiskunnan (kartta yllä) pinta-ala on 579 km 2, josta taajamien pinta-ala on n. 2 %, maatalouskäytössä 28% ja asumatonta 69%. Kunta on noin 10% pienempi kuin Kivennavan kunta v Kunnan rajat poikkeavat myös, esim. Mainila kuuluu nyt Pervomaiskojeen ja esim. Raivola on naapurikunta (kaupunkikunta). Nykyisestä Pervomaiskojesta lisää sivulla 14 ja palaamme tarkemmin entisen ja nykyisen Kivennavan vertailuun joulunumerossamme. Ikuisuuden portti -muistomerkki vihittiin heinäkuussa 1993 Kivennavan kirkonmäellä ensimmäisten siellä vietettyjen sodanjälkeisten kihujen yhteydessä. Kivennapalainen Kerttu Lemmetty ( ) eli Tukholmassa Ruotsin postilaitoksen graafikkona ja postimerkkien suunnittelijana. Hänellä oli myös omia näyttelyjä. Hän on tehnyt pastellitöitä lapsuutensa muistoista ja maisemistaan ja ikuistanut naivistisella tyylillään myös tämän vihkiäistilaisuuden. Tunnelma, muistot ja myös muutamat kihujärjestelyjen keskeiset hahmot ovat tunnistettavissa. Tekijä on polvistunut asettelemaan kukkalaitetta. Entisten kivennapalaisten ja nykyisten pervomaiskojelaisten yhteisten juhlien perinne alkoi jo kaksi vuotta aikaisemmin, Juhannuksena 1991 Maa-yhteinen kotimme juhlassa Kulttuuritalolla ja kokkojuhlissa Polviselän Lammiaholla. Vuoden 2000 Juuret Karjalassa juhlat kirkolla ja monikansallinen seminaari Jalkalassa ja vuoden 2005 toiset yhteiset kihut jatkoivat perinnettä. Tämän vuoden heinäkuun 22.päivänä kihutaan kolmannen kerran yhdessä Pervomaiskojessa. Näistä juhlista lisää lehtemme sivuilla 2-5.

2 2 Kivennapalainen PÄÄKIRJOITUS Kolmannet kihut Pervomaiskojessa Kivennapalainen-lehti ilmestyy nyt 16. vuottansa. Pirkko Hyytiä on ollut sen päätoimittajana 15 vuotta. Hän on ollut lehden synnyttäjä, kasvattaja ja kehittäjä. Lehti on paljolti ollut hänen näköisensä. Me olemme kaikki saaneet hänen opastuksellaan roppakaupalla uutta ja vanhaa tietoa synnyinkunnastamme, tai meidän ja vanhempiemme juurista. Tästä vakuutuin lukiessani 15 vuosikertaa Kivennapalaista vahdinvaihdon yhteydessä. Kiitos Sinulle, Pirkko! Toivottavasti saamme vielä pitkään pitää Sinut mukana lehden teossa. Kivennapalaisen linja jatkuu, mutta ulkoisissa puitteissa tapahtuu ajan hengen mukaista kehitystä. Vuodesta 2005 alkaen julkaisimme nelisivuista tiedotelehteä alkuvuodesta ja Kivennapalainen ilmestyi monisivuisempana kesän korvalla. Tänä vuonna nimettiin alkuvuoden tiedotekin Kivennapalaiseksi, se julkaistiin tabloidina, kuten Kivennapalainenkin vuodesta 2010 lähtien. Tänä vuonna julkaistaan vielä kolmas Kivennapalainen joululehtenä monien ajankohtaisten muistojen takia: Kivennavan kuudennen kirkon vihkimisen 200-vuotismuisto ja muut kirkkojen vaiheet, suuren paluukesän vuotismuisto, sekä kolmansien nyky-kivennavalla pidettävien kihujen kokemukset. Kihut Kivennavalla ovat tämän vuoden ehdoton huipputapahtuma. Järjestelyt ovat sujuneet hyvin, kihuihin on taas lähdössä monen monta linja-autollista kivennappoisia. Tietoa kihuista nyt ja ennen on tämän lehtemme sivuilla muun ohessa runsaasti. Kivennavan Kihut Kivennapa (nyk. Pervomaiskoje) Kulttuuritalo JUHLAOHJELMA Hartaushetki Kirkonmäellä Kivennavan kirkonkellot Kukkatervehdys Ikuisuuden portille Suvivirsi 571 Jo joutui armas aika 1,2 Puhe, pastori Pasi Hujanen Yksinlaulua, Karjalainen rukous, Jarmo Tikka Kiitosvirsi 462 Soi kunniaksi luojan 1 3 Kivennavan kirkonkellot Kivennapaseuran vuosikokous Kulttuuritalon suuressa salissa Päiväjuhla Kulttuuritalon suuressa salissa Pervomaiskojen lasten musiikkikoulun opettajien esitys. Niccolo Paganini, Cantabile, viulusoolo Ljudmila Andrejeva, piano Natalja Lauenshtein Tervehdykset venäjäksi, kunnanjohtaja Vladimir Mihailovitsh Kurnosov ja pääjohtaja Valeri Pavlovitsh Gorjatshev Tervehdys suomeksi, Kivennapaseuran kunniapuheenjohtaja Kauko Ilonen Musiikkia, Emma Covill, piano Tanssi, Venäläinen harmonikka, Tanssiryhmä Maj :n vanhin ryhmä Venäläinen lyyrinen tanssi, Puutarhassa, kasvimaalla. Tanssiryhmä Maj :n keskiasteen ryhmä, ohjaaja Anna Jasinskaja Juhlapuhe, Kivennapaseuran puheenjohtaja professori Kyösti Pulliainen Yksinlaulua, Jarmo Tikka Krimin tataarien soolotanssi, Tym-tym, Diana Alijeva Mustalaistanssi, Tanssiryhmä Maj :n vanhin ryhmä Vakiotanssi, Tango. Nina Bahareva ja Maksim Zhemtshuzhnikov Yhteislaulu, Karjalaisten laulu Loppusanat, hallintojohtaja Fanis Nazirovitsh Mardanov Yhteislaulu, Mistä tunnet sä ystävän Песня о друге suomeksi ja venäjäksi Kansanjuhla Kulttuuritalon aukiolla Юбилейный праздник Кихут прошлогоокруга Кивеннапа В Доме Культуры п. Кивеннапа (п. Первомайское) 22 июля 2012 г. Alkuperäinen Kivennavan sormus on näytteillä Kansallismuseossa Hetki on vaikuttava. Tuntuu, kuin jostakin kaukaa rakentuisi silta nykyaikaan, kun Kansallismuseon yliintendentti Jouni Kuurne nostaa arkistolaatikosta pienen sormusrasian. Rasiassa on 1800-luvun lopussa Kivennavan Linnamäeltä löytynyt hopeasormus. Aika on patinoinut sormuksen, kannan sydän on murtunut, mutta sormuksen kukka- ja enkelikuviot erottuvat. Mikä lienee Kivennavan sormuksessa vuosikymmeniä sitten herättänyt taiteilija Germund Paaerin valitsemaan juuri sen yhdeksi varhaisimmaksi sormusmalliksi Kalevala Korun mallistoon: aina niin kiehtova sydän-aihe, kaunispiirteiset kerubit, kannan sydäntä koristava kukkaseppele vai sormuksen sanoma suojaa ja voimaa antavana? Программа в ч. Памятная служба на финском кладбище Звонят колокола ц. Кивеннапа Возложение венка на монумент Ворота вечности Церковный гимн но 571 ( Вот, наступило лето, любимая пора ), с. 1-2 Слово произносит пастор Паси Хуянен Сольное пение Карельская молитва, исп. Ярмо Тикка Церковный гимн благодарности Но 462 ( Звучит песня в честь творца ) Звонят колокола ц. Кивеннапа в ч. Годовое собрание Общины Кивеннапа в большом зале Дома Культуры в ч. Праздник в большом зале Д. К. Выступление педагогов детской первомайской музыкальной школы. Никколо Паганини, Кантабиле. Исп. соло на скрипке Людмила Андреева, фортепиано Наталия Лауэнстейн Выступления с приветственными словами с российской стороны: Глава МО Курносов Владимир Михайлович, генеральный директор Горячев Валерий Павлович Выступление с приветственным словом с финляндской стороны: Почетный председатель Общины Кивеннапа Кауко Илонен Соло нафортепиано, исп. Эмма Ковилл Танец - Русская гармоника, исп. старшая группа хореографического коллектива МаЙ Русский лирический танец Во саду ли в огороде, исп. средняя группа хореографического коллектива МаЙ, руководитель Анна Ясинская Выступление с основным докладом. Председатель Общины Кивеннапа, профессор Кюости Пуллиайнен Сольное пение, исп. Ярмо Тикка Сольный танец крымских татаров Тым-тым, исп. Диана Алиева Цыганский танец, исп. старшая группа хореографического коллектива МаЙ Бальный танец Танго, исп. Нина Бахарева и Максим Жемчужников Совместное пение. Областная песня Карелии Выступление с заключительным словом. Глава администрации Марданов Фанис Назирович. Совместное пение. Песня о друге на русском и финском языках. в ч. Народное гуляние на площади Дома Культуры. Vuosisatojen matka keskiaikaisesta goottilaiseen traditioon pohjautuvasta Linnamäen sormuksesta uudistetuksi Kalevala Korun 75-vuotis-juhlamalliston koruksi vuonna 2012 on ollut pitkä. Uutta ja vanhaa sormusta vierekkäin katsoessani voin kokea todeksi jotain siitä ikuisuudesta ja loputtomuudesta, jota sormuksen pyöreän muodon sanotaan ilmentävän. Sormuksen tarina jatkuu. Kansallismuseossa alkuperäinen Kivennavan Linnamäeltä löytynyt sormus (luovutettu Suomen Muinaismuistoyhdistykselle ) on toistaiseksi näytteillä Kansallismuseon muun korunäyttelyn yhteydessä. Kiitos Kansallismuseo. Raili Mäkelä Kivennapalainen Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti Toivotan teille kaikille hyvää kihukesää, ja hyvää kesää teillekin, jotka olette kihuissa vain hengessä mukana. Kyösti Pulliainen Kyösti Pulliainen Päätoimittaja Halla-ahontie Onttola puh kyosti.pulliainen@kolumbus.fi Raili Mäkelä Saratie 1, Orimattila puh raili.makela@bastu.net Ilmestyy: kesäkuu 2012, 16. vsk. Painos: 1500 kpl Kustantaja: Kivennapaseura ry Paino: Oriveden Kirjapaino Oy ISSN Kauko Äikäs Rusakonraitti Kangasala puh kauko.aikas@elisanet.fi Pirkko Hyytiä konsultoi toimitusta Norppakuja 6 A Vantaa puh pirkko.hyytia@kivennapa.fi KIVENNAVAN SORMUS JUHLISTAA KALEVALA KORUN 75-VUOTISJUHLAA Kalevala Koru viettää tänä vuonna 75-vuotisjuhlaansa. Juhlavuoden kunniaksi järjestimme viime keväänä Toivotuimmat klassikot -kampanjan, jossa kuluttajien oli mahdollista äänestää aiemmin tuotannossamme olleita korumalleja juhlavuoden 2012 ajaksi uudelleen tuotantoon. Äänestys tapahtui jälleenmyyjien liikkeissä sekä Kalevala Korun omistajajärjestön Kalevalaisten Naisten Liiton paikallisyhdistyksissä kautta maan. Kampanja onnistui yli odotusten ja ääniä annettiin yhteensä lähes Suosituimmiksi malleiksi äänestyksen perusteella osoittautuivat Teuvan riipus, Merjalaisranne, Kivennavan sormus sekä sarja rannerenkaita, joiden koristekuviot mukailevat vanhoja aiheita. Nämä Toivotuimmat klassikot tulivat myyntiin Kalevalan päivänä Kivennavan sormuksen esikuvana on malli, joka on löydetty Kivennavan linnamäeltä Karjalan Kannakselta. Sormusta koristavat kaksi enkeliä sekä kukkasin reunustettu sydän. Sormus ajoittuu 1500-luvulle edustaen keskiajan koruperinnettä. Toivotuimmat klassikot -malleja valmistetaan rajoitetusti vain vuoden ajan, mutta seuraavana vuonna sarja saa jatkoa. Kalevalan päivä on jatkossakin omistettu historiallisille klassikkokorulle, joita suunnitellaan joko uusien korulöytöjen pohjalta tai nostaen esiin helmiä Kalevala Korun arkistoista.

3 Kivennapalainen 3 Mänkää kirkkomääel ja veisatkaa Suvivirs nii et mäk raikuu! olimme saaneet evästyksenä vanhalta sukulaiselta suunnitellessamme juhannusmatkaa Kivennavalle vuonna Meitä lähti viisi linjaautollista entisiä kivennapalaisia ja heidän jälkeläisiään juhannuksen viettoon kotiseudulle. Kangasalan karjalaiset olivat suunnitelleet matkaa jo kauan, ja me polviselkäläiset aioimme polttaa juhannuskokon Lammiaholla. Nyt olemme nousemassa ylös kirkkomäkeä viettääksemme siellä lyhyen hartaushetken ennen muita juhlallisuuksia. Hetki tuntui epätodelliselta. Onko tämä totta? Eihän meillä ole ollut lupa yli viiteenkymmeneen vuoteen edes käydä täällä, saati pitää kenttähartautta. Entinen on kirkkomäki, entinen on esi-isiemme ja -äitiemme tiiviiksi tallaama kirkkotie. Vaahterapuusto tien vierellä on harventunut, mutta muutama puu seisoo se uhmaten aikaa. Mitä ne olivat nähneet meidän poissa ollessamme, sitä voimme vain aavistella. Juhannus 1991 Kivennavalla Hartaushetki Kirkonmäellä Astelemme hitaasti ylös mäkeä. Tietysti nuo yli 50 vuotta tuntuvat askeleissamme, mutta nyt ei ole vaivojen muistelemisen aika, jalka sentään nousee. Nyt on jokainen askel muistoja täynnä. Tämän hetken haluamme säilyttää muistoissamme lopun ikäämme. Onpa joukossamme eräs nainen, joka tietää päiviensä määrän vähäisiksi. Viikko sitten sairaalassa herättyään leikkauksesta oli hän ensimmäiseksi kysynyt lääkäriltä: Elänks mie viel nii kauva, et kerkiin käymää Kivennaval. Mäelle rakennetun kulttuuritalon ohitse johtaa kapea polku kohti entistä kirkon paikkaa, jossa nyt törröttää vesitorni. Mutta me näemme vain sen huimaavan maiseman, joka avautuu eteemme yli läntisen Kannaksen, yli Uudenkirkon ja Kanneljärven pitäjien aina siniseen kaukaisuuteen. Siinä se on, vuosikymmeniä ikävöity ja uneksittu kotiseutu. Tästä olemme yrittäneet kertoa lapsillemme, tätä ovat isämme ja äitimme itkien ikävöineet. Seisomme omalla kirkkomäellä, ympärillämme tuttuja kasvoja, edessämme siintävä avaruus. Sulaudumme maisemaan ja muistoihin. Mäki alkaa täyttyä juhlakansasta, joka hiljenee kuin pyhäaamuisin odottaessaan kirkonkellojen soittoa. Ja silloin alkavatkin oman, vanhan kirkkomme kellot kumahdella. Tunnemmehan nuo heleät, hartaat soinnut, jotka aikoinaan kantautuivat kymmenien kilometrien päähän. Silloin, yli 50 vuotta sitten. Ovatko nuo vuosikymmenet nyt pyyhkäisty pois, vai onko kellojen ääni kohonnut pilviin ja soivat nyt sieltä yli ajan rajan? Usko Kivistö ja Mauri Viilo (edessä virsikirja kädessä) aloittivat Suvivirren, johon kirkonmäellinen kivennapalaisia yhtyi. Kun kellojen ääni (ääninauhalta) häipyy, aloittaa pari voimakasta miesääntä Suvivirren, johon koko joukko yhtyy. Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.- - Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme. Laulamme täysin rinnoin virren viimeistä säkeistöä myöten, ja sydämissämme soi kiitos, ei katkeruus. Elämme erästä historiallista hetkeä, sen hienoimpia säikeitä. Tarkoitus oli, että tämän ensimmäisen sotien jälkeisen hartauden kirkkomäellämme olisi pitänyt Viljo Huuhtanen, joka viisikymmentä ja puoli vuotta sitten oli pitänyt viimeisen kenttähartauden kivennapalaisille miehille Talvisodan jouluaattona rintamalla. Hän oli kuitenkin pari päivää ennen tätä matkaa saanut sydänkohtauksen ja joutunut sairaalaan. Niinpä Suvivirren vaiettua avasi Entisten Kivennapalaisten puheenjohtaja Helli Taponen Raamatun sanoen: Kaikki omat sanamme on liian köyhiä tähän hetkeen, mutta meillä on kirja, josta löytyy sanoma jokaiseen tilanteeseen. Sitten hän luki Psalmien kirjasta kohtia, jotka kuvaavat karjalaistenkin korpivaellusta. Hän aloitti psalmin 137 sanoilla Baabelin virtain vierellä siellä me istuimme ja itkimme kun kotia muistelimme Jos minä sinut unohdan Jerusalem, niin unohda sinä minun oikea käteni. Tarttukoon kieleni suuni lakeen ellen minä sinua muista. Myös psalmin 126 Matkalaulu kuvaa hyvin tätä hetkeä Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä ja kielemme riemua täynnä. Silloin sanottiin: Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan. Niin, Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan, siitä me iloitsemme. Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät, he palaavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat. Viimeiseksi matkalauluksi hän luki psalmista 121 Minä nostan silmäni vuoria kohti. Mistä tulee minulle apu? Apu tulee minulle Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi nyt iankaikkisesti. Lopuksi pyysi puhuja kaikkia yhtymään Herran siunaukseen, mutta vain harva siihen kyyneliltään pystyi. Verkalleen alkoi äänetön kirkkokansa laskeutua alas mäkeä. Moni poikkesi viemään kukkakimpun kirkkomaan ainoalle muistomerkille, Maria Paavolaisen hautakivelle. Jotkut olivat tuoneet kukkia mukanaan, toiset poimivat nurmelta keto-orvokkeja. Hitaasti palailimme takaisin maan päälle. (Helli Taposen lyhennelmä Lahja Säynätjoen kirjoituksesta, jolla hän osallistui voitokkaasti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran v järjestämään kotiseutumatkoja koskevaan kilpailuun. Kilpailijoita oli pyydetty kuvaamaan omakohtaisia juuri sen hetken tunnelmia. Siihen osallistui 430 kirjoitusta.) Näin alkoi entisten ja nykyisten kivennapalaisten yhteisten juhlien perinne. Nämä juhlat jatkuivat vielä samana päivänä Maa - yhteinen kotimme juhlana Kulttuuritalolla ja kyläneuvoston aukiolla. Sitä ennen oli vietetty Juhannusaaton kokkojuhlia Polviselän Lammiaholla. Ensimmäiset yhteiset kihut Pervomaiskojessa vuonna Vuonna 2000 Juuret Karjalassa juhlaa vietettiin kirkolla ja Jalkalassa oli monikansallinen seminaari. Vuonna 2005 pidettiin toiset yhteiset kihut Pervomaiskojessa. Tänä vuonna kihuamme kolmannen kerran yhdessä Kirkonmäellä ja Kulttuuritalossa. Näistä kaikista lisää seuraavilla sivuillamme.

4 4 Kivennapalainen Olen syntyisin (1950) Luopioisten Rautajärveltä, isän puolelta karjalainen ja äidin puolelta hämäläinen. Pälkäneen yhteiskoulun jälkeen opiskelin Tampereen yliopistossa yhteiskuntatieteitä ja väittelin sosiologiasta. Siellä toimin edelleenkin tutkijana ja tutkimusyksikön (TaSTI) vetäjänä. Yksikkömme tutkimus kohdistuu yleisesti ottaen tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan kehitykseen ja yliopistojen rooliin yhteiskunnassa. Toki Suomen kehitys kiinnostaa tässä suhteessa erityisesti, mutta seuraamme myös monien muiden maiden tilannetta, itse asiassa lähes maapallon laajuisesti. SNTL 50 vuotta nimisen Suomen Suurkanalan Karjala-seura kulttuuripalatsi pos. Pervomaiskoje Sunnuntai 23. kesäkuuta 1991 YHTEINEN NEUVOSTOLIITTOLAIS- SUOMALAINEN JUHLA MAA YHTEINEN KOTIMME Ohjelmassa: - juhlan ja markkinoiden juhlalliset awvajaiset - konsertti Venäläinen maatuskanukke - seuraleikkejä - kilpailuja: Soi, harmonikka Nelijalkaiset ystävämme (kissa- ja koiranäyttely) Kansantaiteilijoiden töiden myyntinäyttely Harrastelijataiteilijoiden ja kuvanveistäjien teosten myyntinäyttely - teille musisoi puhallinorkesteri - retrospektio entisestä Pervomaiskojen (Kivennavan) kylästä kertovien historiallisten valokuvien, piirustusten ja kirjallisuuden näyttely - urheilujuhla kyläjärven rannalle - kylän asukkaiden ja Karjala-seuran jäsenten tapaaminen - harrastelijavoimin järjestetty konsertti - tanssia kylän asukkaille ja nuorille. Soittaa laulu- ja soitinyhtye disco Juhlat pidetään kyläneuvoston aukiolla Viihtyisiä hetkiä Erkki Kaukonen: Suhteeni Kivennapaan Myös Venäjän - ja jo entisen Neuvostoliiton - varsin omaperäistä tieteellis-teknillistä kehitystä olen seurannut pitkään. Pitkäaikainen joskin vaihteleva venäjän kielen harrastukseni on ollut tässä apuna. Jokin aika sitten olin Moskovassa puhumassa Venäjän talouden ja modernisaation ongelmista juuri tieteen ja teknologian kehityksen näkökulmasta. Nämä kysymykset ovat nousseet maan johdossa ja Putinin politiikassa keskeiselle sijalle. Talouden uudistuminen ja innovaatiotoiminta eivät ole edenneet toivotulla tavalla, vaikka raaka-aineita ja resursseja Venäjällä kyllä riittää. Ja ehkä kehitys on suuressa naapurissamme ollut hidasta ja vaivalloista juuri siksi, että runsaiden resurssien vuoksi ei ole ollut painetta tai pakkoa uudistua. Isäni Toimin äiti Vappu Kaukonen (o.s. Särkkinen) oli syntyisin Inkerinmaan Vuoleesta, läheltä Toksovaa. Sieltä hän isänsä kanssa kävi hevosella Pietarin toreilla kauppaamassa maatilan tuotteita ja oppi samalla vähän käytännön venäjää. Vuonna 1915 seudun ilmapiiri alkoi muuttua niin levottomaksi, että Särkkiset päättivät siirtyä vanhan rajan yli Kivennavan Vehmaisiin. Läheltä Soppikylästä löytyi Matti Kaukonen jonka kanssa Vappu avioitui. Puoli vuosisataa myöhemmin mummon opettamat lukusanat adin, dva, tri.. periytyivät minulle ja käynnistivät uuden kielen harrastuksen. Vappu-mummon kanssa muistan käyneeni 60-luvulla myös ensimmäisen kerran Kihuissa. Sitäkin enemmän Kivennavan murretta ja muistoja kuuli kotona ja suvun juhlissa, joihin ahkerasti kokoonnuttiin. Isäni toimi Kivennavan pitäjäseuran puheenjohtajana 1980-luvun puolivälistä alkaen ja Rautajärven kotimme vinttihuone alkoi täyttyä myös Kivennapaa käsittelevistä leikekokoelmista ja kansioista. Kaikki laitettiin talteen, työtä ja aikaa säästämättä. Joskus keväällä 1991 Toimi oli yhdessä Kauko ja Kerttu Ilosen kanssa lähdössä Pervomaiskojeen keskustelemaan yhteistyöstä entisen Kivennavan nykyjohdon kanssa. He olivat siellä jo aikaisemminkin käväisseet, mutta täysin epävirallisesti ja muistaakseni mitään etukäteen sopimatta. Kontaktin luonti oli kuitenkin onnistunut. Isäni muisteli usein myös ensimmäistä käyntiään paikan päällä vuonna Turistimatkalla Pietariin hän omin luvin poikkesi paikallisella pirssillä Soppikylän maisemiin, jossa ymmärrettävästi joutui miliisin pidättämäksi. Kuulusteluissa Toimi kuitenkin selvisi sakoilla ja sapiskalla. Keväällä 1991 oltiin sitten luvan kera turvallisesti liikkeellä ja minutkin pyydettiin mukaan tulkkaamaan yhdessä Kertun kanssa. Kulttuuritalon keskustelut sujuivat hyvässä hengessä ja yhteistyötä koskevat suunnitelmat etenivät vauhdikkaasti. On hyvä muistaa, että juuri samaan aikaan Neuvostoliitto oli vaihtumassa Venäjäksi ja koko maa oli suuren muutoksen tilassa ja avautumassa ulospäin. Niinpä meidänkin delegatsijamme saattoi sopia Nikolai Matvejevin ja muiden paikallisten kanssa, että jo samana kesänä Juhannuksen aikaan järjestäisimme kulttuuritalolla (ent. kirkonmäki) yhteiset kesäjuhlat. Myös kirkonmäen ja hautausmaan alueelle sijoittuvan muistomerkin suunnittelusta ja aikataulusta sovittiin. Muistomerkin suunnitellut Kauko Ilonen rekrytoi hankkeeseen pietarilaisen sepän Valentin Zasorinin, jolla oli runsaasti kokemusta rauta-aitojen ja porttien taonnasta kaupungin historiallisessa keskustassa. Tapasin hänet vähän myöhemmin Pietarissa ja saatoin osaltani välittää viestejä muistomerkkiasiassa, joka kaiken kaikkiaan oli vaativa hanke toteuttaa yli rajan. Silloin aika oli kuitenkin asialle otollinen. Vuoden 1991 juhannuksena järjestetty juhla oli entisten kivennapalaisten ja nykyisten pervomaiskolaisten yhteinen otsikolla Maa on yhteinen kotimme. Molemmin puolin osallistuttiin runsaslukuisesti ja ehkä pientä jännitystäkin oli ilmassa sillä olihan kyseessä historiallinen ensimmäinen tapaaminen. Itsekin koin tämän kääntäessäni sekä isäni että Nikolai Matvejevin puheita onneksi lyhyitä - kulttuuritalon eteen rakennetulla estradilla. Mieleen on jäänyt myös paikallisen väen runsas ohjelmatarjonta, josta Kanneljärven kulttuuritalon viehättävä johtaja Galina vastasi, samoin kuin taiteen ja käsityön myyntinäyttelyt. Ja kun oli juhannus, niin illalla ja yöllä vietettiin Polviselän harjun hienoissa maisemissa yhteistä juhlaa venäläisen tarjoilun ja tanssin kera. Alue oli aidattu meidän turvaksemme ja sitä vartioivat Venäjän miliisiin uuden erikoisosaston eli OMO- Nin joukot. Osallistuin Kivennavalla järjestettyihin varsinaisiin Kihuihin myös vuosina 1993 ja Juhlat onnistuivat taas hyvin ja suomalaisten osallistujien määrä vain lisääntyi. Erityisesti on jäänyt mieleen muistomerkin paljastus vuonna 1993, varmaan siksikin että hankkeessa mukana ollut isäni ei valitettavasti ehtinyt nähdä sen toteutumista. On mukava, että jo pitkä perinne kokoontua vanhalla Kivennavalla jatkuu tämän kesän Kihuissa. Juhannusjuhlat avasi Kivennavan kunnanjohtaja Nikolai Matvejev. Erkki Kaukonen oikealla tulkkaa.

5 Kivennapalainen 5 Ensimmäiset sodanjälkeiset kihut Kivennavalla 1993 Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 merkitsi meille karjalaisjuurisille entistä laajempaa toimintavapautta luovutetulla alueella. Monet pitäjäseurat ja säätiöt käynnistivät heti tilaisuuden tullen muistomerkkihankkeita kirkko- ja hautausmaa-alueilla. Niin myös kivennapalaiset. Kivennapaseuran kunniapuheenjohtaja Kauko Ilonen suunnitteli kauniin Ikuisuuden portti nimisen muistomerkin. Sen aihe on otettu kirkkomaan entisestä portista. Muistomerkin takana kohoaa puinen risti muistuttamassa Kivennavan kirkon sijainnista. Vuonna 1993 muistomerkki oli valmis ja oli aika pitää ensimmäiset sodan jälkeiset kihut Kivennavalla. Juhlaan saapui Suomesta reilut 1000 henkeä. Enoni Lauri Tolvanen pitäjäseuran hallituksesta etsi avustajia jumalanpalvelukseen. Työskentelin siihen aikaan Nastolan seurakunnan tiedottajana ja olimme saaneet juuri ystävyysseurakunnan Inkeristä. Koska esimieheni kirkkoherra Aslak Kettunen oli juuri silloin menossa Haapakankaalle, tuli hän mukaan toimittamaan jumalanpalvelusta. Lupauduin avustamaan ehtoollisenjaossa. Tilaisuus oli vaikuttava. Mieleen jäi erityisesti kirkkoherra Pentti Hytösen sanat: Jumala sanast ja tolppatiest ei syntys luopuu. Kun tuli ehtoollisen jaon vuoro, nousi pala kurkkuuni. Sumein silmin kävelin tuhatpäisen kirkkokansan eteen. Tunsin itseni pieneksi ja pelokkaaksi ja pohdin miten on mahdollista, että saan olla avustamassa juuri tässä ju- Museonjohtaja Simakoff ja puheenjohtaja Kiuru museon edustalla. Suomensukuiset tapasivat jalkalassa Kesällä 2000 järjestettiin Kivennavalla Pervomajskojen kulttuuritalossa Juuret Karjalassa tapahtuma yhdessä venäläisten kanssa. Seuraavana päivänä tapasimme suomensukuisia kansoja Jalkalan Museossa. Kansainvälisesti tunnettu suursijoittaja George Soros tuki Jalkalan museossa pidettävää tilaisuutta. Hänen avustuksellaan paikalle saatiin edustava otos suomensukuisia esiintyjiä ympäri laajaa Venäjää. Monituntinen ja -puolinen ohjelma koostui tanssista, musiikista ja puheista. Suomalaista väriä tilaisuuteen toi Koirasten perheyhtye. Tervehdyspuheen piti Kivennapaseuran puheenjohtaja Uljas Kiuru. Pietarin televisio teki tilaisuudesta pitkän dokumenttielokuvan. Jalkalan museo perustettiin alun perin Lenin-museoksi Leninin piilopaikkanaan käyttämään taloon. Talo ja Leninin patsas ovat edelleen jäljellä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen museon näyttelyt muuttuivat ja nyt se esittelee pääasiallisesti suomalaisten ja suomensukuisten kansojen historiaa. Myös Kivennavan historia on hyvin esillä museossa. Museon väki toivookin, että suomalaiset ja kivennapalaiset lahjoittaisivat myös heille alueen historiaa käsitteleviä kirjoja. Pirkkko Hyytiä Pirkko Hyytiä etualalla Aslak Kettusen kanssa ehtoollista jakamassa. Toinen pari on Pentti Hytönen ja Kerttu Ilonen. Pirkon päällä on Kivennavan savakkopuku. malanpalveluksessa. Tällä paikalla ovat molemmat äijäni päässeet ripille, tällä paikalla ovat monet esivanhemmat siirtyneet aviosäätyyn. Tilaisuudessa koin suurta kiitollisuutta menneitä sukupolvia kohtaan. Tuo jumalanpalvelus ja avustustehtävä sitoi minut Kivennapaan ja kivennapalaisuuteen entistä tiiviimmin. Vuoden 1993 kihuista jäi mieleen myös muutamia koomisia tapahtumia. Seuran vuosikokouksessa käytiin pitkä keskustelu siitä, keillä on puhe- ja äänestysoikeus kokouksessa. Säännöt olivat tuossa kohden epäselvät ja muutaman vuoden kuluttua seuran säännöt muutettiinkin siten, että Kivennavan pitäjäseuraan saattoi liittyä joko ainais- tai vuosijäseneksi. Toinen, nyt jo huvittava seikka oli ruokailu. Pakastettu hernerokka tuotiin Suomesta ja venäläisten piti lämmittää se suomalaisella kenttäkeittiöllä. Kuuleman mukaan soppa jäi ensin tulliin ja kun se viimein tuli kihupaikalle, venäläiset polttivat sen pohjaan. Ei tainnut ruoka oikein maistua kihuvieraille. Järjestäjät sen sijaan taisivat saada harmaita hiuksia. Pirkko Hyytiä Kihut 2005: vuorovaikutusta tarvitaan jatkossakin Myönteiset kokemukset ja hyvät muistot vuoden 1993 kihutapahtumista johtivat toiseen sotien jälkeiseen juhlaan Kihujen syntypaikalla. Yli kolmesataa juhlijaa Suomestakin tuli. Kivennapaseuran puheenjohtaja Mauno Henttinen kiitteli nuoria, joita yllättävän runsaasti oli lähtenyt kihumatkalle. Pervomaiskojen hallinnon edustajana Giljasov lldar Fagimovits puolestaan toivoi paikkakunnan monipuolisen kulttuurin säilyvän jatkossakin. Puhuja toivoi seudusta tulevan alueen kulttuurin ja talouden keskus. Juhlapuhuja professori Paavo Liski painotti kulttuuripuolella niin Suomessa kuin Venäjälläkin saavutetun erinomaisia tuloksia. Karjalan historian hän totesi tunnetusti sisältäneen monenlaisia kausia. Suomalaiset pianisti Emma Covill ja komeaääninen Jarmo Tikka ottivat yleisönsä. Milja Jussila herkisteli tunteita lausunnallaan. Paikallisten ohjelma sisälsi erityisen runsaasti korkeatasoista lasten ja nuorten ohjelmaa. Sateinen aamupäivä esti hartaushetken pitämisen ulkona. Pirkko Hyytiä ja Tenho Kuortti veivät seppeleen muistomerkille. Juhlaväki koki iloisen yllätyksen kun sisätiloista tultiin pihapuistikkoon. Aurinko paistoi ja lapsia ja nuoria hyöri vauhdikkaassa kihutunnelmassa. Tässä oli häivähdys vanhojen hyvien aikojen kihumeininkiä. Kihujuhlien juontotehtävät hoiteli Mikko Kaipainen. Jo lauantaina oli kokoonnuttu terijokelaisten kanssa Terijoen rantahietikoille laulamaan ja kihuamaan Kihujen tunnelmia kuvaavat hyvin juhlapuhujan Paavo Liskin esiintuoman Ilmari Pimiän runon loppusäkeet: Kaipuun sinikukkarinne Karjalassa aina lie. Kultamuistot käykää sinne, vaikka tiemme kunne vie. Kauko Äikäs

6 6 Kivennapalainen LINTULA HERÄÄ UUTEEN ELÄMÄÄN Neronovien hauta paikannettu Kirkon vierestä on paikannettu myös Lintulan hovin omistajan Feodor Neronovin ja tämän puolison Larissan hautapaikka. Neronovit lahjoittivat puolet 200 hehtaarin suuruisesta tilastaan vuonna 1895 perustamalleen naisten työ- ja armeliaisuusyhdyskunnalle. Jäljelle jääneen osan yhdistys osti Neronovin perikunnalta vuonna Yhdistyksen nimeksi tuli Lintulan kolminaisuusyhdistys Suomessa. Luostariin tuli noin sata nunnaa Kazanin Pensan luostarista. Lintulan puinen kirkko tuhoutui tulipalossa ja uusi kirkko vihittiin käyttöön Rajojen sulkeutumisen ja sen myötä lahjoitusvarojen ehtymisen jälkeen nunnat elättivät itseään maanviljelyksellä. Lintulan luostari evakuoitiin Heinävedelle, jossa se jatkaa toimintaansa. Sisar Maria on asunut Lintulassa kaksi vuotta. Hän on onnellinen kirkon valmistumisesta, ja luottaa, että ensi elokuun 4.päivä siellä voidaan viettää ensimmäistä jumalanpalvelusta. Pyhän Konstantinin ja Elenan luostari on Venäjän nuorimpia Pyhän Konstantinin ja Elenan luostari sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä Lintulasta. Sen rakentaminen aloitettiin muutamia vuosia Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen hengelliselle elämälle oli tilausta. Ensin valmistui kirkko vuonna 2001 ja viisi vuotta myöhemmin Pietarin ja Laatokan metropoliitta Vladimir siunasi sen luostariksi. Luostarin johtaja, äiti Illariona oli neljän muun nunnan kanssa ensimmäisiä sinne muuttaneita. Tällä hetkellä asukkaita on 16 henkeä, heistä osa nunnakokelaita, noviiseja. Äiti Illarionan mukaan noviisien määrän jatkuva kasvu on merkki luostareiden tarpeellisuudesta. Ihmiset etsivät vastauksia elämän peruskysymyksiin hiljentymällä ja astumalla sivuun hektisestä maailmasta. Ongelmat eivät katoa pakenemalla, mutta joskus etäisyyden ottaminen auttaa ratkaisun löytämiseksi. Luostari tarjoaa siihen mahdollisuuden. Äiti Illariona laskee Venäjältä löytyvä lähes 900 luostaria, joista vajaa puolet on naisille. Luostari sijaitsee keskellä asutusta. Äiti Illarionan mukaan paikallinen väestö on ottanut sen ilolla vastaan. He käyvät jumalanpalveluksissa ja sunnuntaisin pidettävään pyhäkouluun osallistuu nelisenkymmentä lasta. Seurakuntalaisten määrää on kuitenkin vaikea arvioida, koska heitä rekisteröidä samalla tapaan kuin Suomessa, äiti Illariona sanoo. Luostarielämään kuuluu keskeisimpinä rukous ja jumalanpalvelus. Jokaiselle nunnalle on määrätty oma tehtävänsä. Hallinnollisten ja kirkollisten tehtävien lisäksi teemme taloustöitä, leivomme pyhää leipää, valamme kynttilöitä, ompelemme, äiti Illariona luettelee. Pyhän Konstantinin ja Elenan luostarilla on myös kapasiteettia matkailijaryhmien vastaanottamiseen. Majoitustiloja ja ruokailumahdollisuuksia on tarjolla 40 hengelle kerrallaan. Matkailijoiden lisäksi pyhiinvaeltajat tulevat etsimään luostarista lohdutusta ja vahvistamaan omaa uskoaan. Vapaaehtoiset tulevat tekemään talkootyötä luostarin hyväksi. He viipyvät muutamasta päivästä jopa kuukauteen. Heitä sitoo lähes samat säännöt kuin luostarissa vakituiseen asuvia, äiti Illariona muistuttaa. Pyhän Konstantinin ja Elenan luostarin elämä näyttää ulkopuolisen silmin rauhalliselta, mutta äiti Illariona oikaisee käsityksen. Luostarissa eletään omavaraisesti ja myös heillä on monesti hyvinkin kiire hoitaa moninaiset työt ja tehtävät. Tärkeintä on kuitenkin elää Jumalan määräyksien mukaan, hän ohjeistaa. Päivi Parjanen Sisar Maria Neronovien haudan äärellä. Kuva Päivi Parjanen. Tämä artikkeli on julkaistu Karjala-lehdessä Päivi Parjanen on Karjalalehden päätoimittaja. Luostarikirkko valmistunee jo elokuuksi Kivennavalla ennen sotia sijainneen Lintulan luostarin kirkon perustuksille nousee hyvää vauhtia Pyhän Konstantinin ja Elenan luostarin alaisuuteen kuuluva uusi kirkko. Rakennustyöt alkoivat vuosi sitten. Lintulan kirkko rakennetaan lahjoitusvaroin alkuperäisen mallin mukaan. Kivisessä osassa on jo puolivalmis pieni kirkkosali, jonne mahtuu kolmesataa henkeä. Alakirkon päälle nousee puinen osa, johon tulee suurempi sali seinämaalauksineen. Kellotapuli nousee 18 metrin korkeudelle. Vaikka työmiehet uurastavat vasta ensimmäisen hirsikerran kimpussa, luostarin hoitaja, sisar Maria luottaa siihen, että jumalanpalvelusta kirkossa päästään viettämään jo elokuussa. Jumala auttaa ja rukouksella voi toivoa, sisar Maria sanoo tavalla, johon ei ole mitään lisäämistä. Jumala on läsnä Lintulassa Sisar Maria muutti Lintulan luostarin alueelle kaksi vuotta sitten. Hän asuu pienessä talossa, josta käsin pitää silmällä työmaata. Kun tulin ensimmäisen kerran tänne, tunsin vahvasti Jumalan hengen läsnäolon, hän sanoo. Lintulan luostarilla oli aikoinaan maa-alaa 200 hehtaaria. Alueella sijaitsi muun muassa hautausmaa, sen halkaisee nyt vilkasliikenteinen tie. Sisar Maria kertoo hautausmaalta löytyneen raivaustöiden yhteydessä sieltä viimeisen leposijansa saaneiden jäänteitä. Ne on haudattu yhteisarkussa suuren puisen ristin juurelle kirkon taakse. Ristin viereen on siirretty kaksi risukosta esiin kaivettua hautakiveä. Toinen niistä on tunnetun venäläisen taidemaalari Ilja Repinin pojan Jurin ja toinen Jurin vaimon Paraskevan. Juri on haudattu Helsinkiin, mutta vaimonsa kuoltua hän hankki saman tien myös itselleen hautakiven. Siihen on hakattu hänen nimensä ja syntymävuotensa, kuolinvuosi on jätetty avoimeksi. Kivikerroksen päällä on jo kuusi hirsikertaa. kuva Eeva Maristo. Vanhan luostarin navetta oli kooltaan 15x60 metriä. Kiviä käytetään uuden luostarin alakerran ja terassin tekoon. Kuva Eeva Maristo. Kirkon sisällä on jo käytössä oleva pieni alttari. Kuva Eeva Maristo.