Kivennapalainen. Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti 16. vsk Kesäkuu 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kivennapalainen. Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti 16. vsk Kesäkuu 2012"

Transkriptio

1 Economy PP Finlande Itella Oyj Kivennapalainen Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti 16. vsk Kesäkuu 2012 Pervomaiskojen maalaiskunnan (kartta yllä) pinta-ala on 579 km 2, josta taajamien pinta-ala on n. 2 %, maatalouskäytössä 28% ja asumatonta 69%. Kunta on noin 10% pienempi kuin Kivennavan kunta v Kunnan rajat poikkeavat myös, esim. Mainila kuuluu nyt Pervomaiskojeen ja esim. Raivola on naapurikunta (kaupunkikunta). Nykyisestä Pervomaiskojesta lisää sivulla 14 ja palaamme tarkemmin entisen ja nykyisen Kivennavan vertailuun joulunumerossamme. Ikuisuuden portti -muistomerkki vihittiin heinäkuussa 1993 Kivennavan kirkonmäellä ensimmäisten siellä vietettyjen sodanjälkeisten kihujen yhteydessä. Kivennapalainen Kerttu Lemmetty ( ) eli Tukholmassa Ruotsin postilaitoksen graafikkona ja postimerkkien suunnittelijana. Hänellä oli myös omia näyttelyjä. Hän on tehnyt pastellitöitä lapsuutensa muistoista ja maisemistaan ja ikuistanut naivistisella tyylillään myös tämän vihkiäistilaisuuden. Tunnelma, muistot ja myös muutamat kihujärjestelyjen keskeiset hahmot ovat tunnistettavissa. Tekijä on polvistunut asettelemaan kukkalaitetta. Entisten kivennapalaisten ja nykyisten pervomaiskojelaisten yhteisten juhlien perinne alkoi jo kaksi vuotta aikaisemmin, Juhannuksena 1991 Maa-yhteinen kotimme juhlassa Kulttuuritalolla ja kokkojuhlissa Polviselän Lammiaholla. Vuoden 2000 Juuret Karjalassa juhlat kirkolla ja monikansallinen seminaari Jalkalassa ja vuoden 2005 toiset yhteiset kihut jatkoivat perinnettä. Tämän vuoden heinäkuun 22.päivänä kihutaan kolmannen kerran yhdessä Pervomaiskojessa. Näistä juhlista lisää lehtemme sivuilla 2-5.

2 2 Kivennapalainen PÄÄKIRJOITUS Kolmannet kihut Pervomaiskojessa Kivennapalainen-lehti ilmestyy nyt 16. vuottansa. Pirkko Hyytiä on ollut sen päätoimittajana 15 vuotta. Hän on ollut lehden synnyttäjä, kasvattaja ja kehittäjä. Lehti on paljolti ollut hänen näköisensä. Me olemme kaikki saaneet hänen opastuksellaan roppakaupalla uutta ja vanhaa tietoa synnyinkunnastamme, tai meidän ja vanhempiemme juurista. Tästä vakuutuin lukiessani 15 vuosikertaa Kivennapalaista vahdinvaihdon yhteydessä. Kiitos Sinulle, Pirkko! Toivottavasti saamme vielä pitkään pitää Sinut mukana lehden teossa. Kivennapalaisen linja jatkuu, mutta ulkoisissa puitteissa tapahtuu ajan hengen mukaista kehitystä. Vuodesta 2005 alkaen julkaisimme nelisivuista tiedotelehteä alkuvuodesta ja Kivennapalainen ilmestyi monisivuisempana kesän korvalla. Tänä vuonna nimettiin alkuvuoden tiedotekin Kivennapalaiseksi, se julkaistiin tabloidina, kuten Kivennapalainenkin vuodesta 2010 lähtien. Tänä vuonna julkaistaan vielä kolmas Kivennapalainen joululehtenä monien ajankohtaisten muistojen takia: Kivennavan kuudennen kirkon vihkimisen 200-vuotismuisto ja muut kirkkojen vaiheet, suuren paluukesän vuotismuisto, sekä kolmansien nyky-kivennavalla pidettävien kihujen kokemukset. Kihut Kivennavalla ovat tämän vuoden ehdoton huipputapahtuma. Järjestelyt ovat sujuneet hyvin, kihuihin on taas lähdössä monen monta linja-autollista kivennappoisia. Tietoa kihuista nyt ja ennen on tämän lehtemme sivuilla muun ohessa runsaasti. Kivennavan Kihut Kivennapa (nyk. Pervomaiskoje) Kulttuuritalo JUHLAOHJELMA Hartaushetki Kirkonmäellä Kivennavan kirkonkellot Kukkatervehdys Ikuisuuden portille Suvivirsi 571 Jo joutui armas aika 1,2 Puhe, pastori Pasi Hujanen Yksinlaulua, Karjalainen rukous, Jarmo Tikka Kiitosvirsi 462 Soi kunniaksi luojan 1 3 Kivennavan kirkonkellot Kivennapaseuran vuosikokous Kulttuuritalon suuressa salissa Päiväjuhla Kulttuuritalon suuressa salissa Pervomaiskojen lasten musiikkikoulun opettajien esitys. Niccolo Paganini, Cantabile, viulusoolo Ljudmila Andrejeva, piano Natalja Lauenshtein Tervehdykset venäjäksi, kunnanjohtaja Vladimir Mihailovitsh Kurnosov ja pääjohtaja Valeri Pavlovitsh Gorjatshev Tervehdys suomeksi, Kivennapaseuran kunniapuheenjohtaja Kauko Ilonen Musiikkia, Emma Covill, piano Tanssi, Venäläinen harmonikka, Tanssiryhmä Maj :n vanhin ryhmä Venäläinen lyyrinen tanssi, Puutarhassa, kasvimaalla. Tanssiryhmä Maj :n keskiasteen ryhmä, ohjaaja Anna Jasinskaja Juhlapuhe, Kivennapaseuran puheenjohtaja professori Kyösti Pulliainen Yksinlaulua, Jarmo Tikka Krimin tataarien soolotanssi, Tym-tym, Diana Alijeva Mustalaistanssi, Tanssiryhmä Maj :n vanhin ryhmä Vakiotanssi, Tango. Nina Bahareva ja Maksim Zhemtshuzhnikov Yhteislaulu, Karjalaisten laulu Loppusanat, hallintojohtaja Fanis Nazirovitsh Mardanov Yhteislaulu, Mistä tunnet sä ystävän Песня о друге suomeksi ja venäjäksi Kansanjuhla Kulttuuritalon aukiolla Юбилейный праздник Кихут прошлогоокруга Кивеннапа В Доме Культуры п. Кивеннапа (п. Первомайское) 22 июля 2012 г. Alkuperäinen Kivennavan sormus on näytteillä Kansallismuseossa Hetki on vaikuttava. Tuntuu, kuin jostakin kaukaa rakentuisi silta nykyaikaan, kun Kansallismuseon yliintendentti Jouni Kuurne nostaa arkistolaatikosta pienen sormusrasian. Rasiassa on 1800-luvun lopussa Kivennavan Linnamäeltä löytynyt hopeasormus. Aika on patinoinut sormuksen, kannan sydän on murtunut, mutta sormuksen kukka- ja enkelikuviot erottuvat. Mikä lienee Kivennavan sormuksessa vuosikymmeniä sitten herättänyt taiteilija Germund Paaerin valitsemaan juuri sen yhdeksi varhaisimmaksi sormusmalliksi Kalevala Korun mallistoon: aina niin kiehtova sydän-aihe, kaunispiirteiset kerubit, kannan sydäntä koristava kukkaseppele vai sormuksen sanoma suojaa ja voimaa antavana? Программа в ч. Памятная служба на финском кладбище Звонят колокола ц. Кивеннапа Возложение венка на монумент Ворота вечности Церковный гимн но 571 ( Вот, наступило лето, любимая пора ), с. 1-2 Слово произносит пастор Паси Хуянен Сольное пение Карельская молитва, исп. Ярмо Тикка Церковный гимн благодарности Но 462 ( Звучит песня в честь творца ) Звонят колокола ц. Кивеннапа в ч. Годовое собрание Общины Кивеннапа в большом зале Дома Культуры в ч. Праздник в большом зале Д. К. Выступление педагогов детской первомайской музыкальной школы. Никколо Паганини, Кантабиле. Исп. соло на скрипке Людмила Андреева, фортепиано Наталия Лауэнстейн Выступления с приветственными словами с российской стороны: Глава МО Курносов Владимир Михайлович, генеральный директор Горячев Валерий Павлович Выступление с приветственным словом с финляндской стороны: Почетный председатель Общины Кивеннапа Кауко Илонен Соло нафортепиано, исп. Эмма Ковилл Танец - Русская гармоника, исп. старшая группа хореографического коллектива МаЙ Русский лирический танец Во саду ли в огороде, исп. средняя группа хореографического коллектива МаЙ, руководитель Анна Ясинская Выступление с основным докладом. Председатель Общины Кивеннапа, профессор Кюости Пуллиайнен Сольное пение, исп. Ярмо Тикка Сольный танец крымских татаров Тым-тым, исп. Диана Алиева Цыганский танец, исп. старшая группа хореографического коллектива МаЙ Бальный танец Танго, исп. Нина Бахарева и Максим Жемчужников Совместное пение. Областная песня Карелии Выступление с заключительным словом. Глава администрации Марданов Фанис Назирович. Совместное пение. Песня о друге на русском и финском языках. в ч. Народное гуляние на площади Дома Культуры. Vuosisatojen matka keskiaikaisesta goottilaiseen traditioon pohjautuvasta Linnamäen sormuksesta uudistetuksi Kalevala Korun 75-vuotis-juhlamalliston koruksi vuonna 2012 on ollut pitkä. Uutta ja vanhaa sormusta vierekkäin katsoessani voin kokea todeksi jotain siitä ikuisuudesta ja loputtomuudesta, jota sormuksen pyöreän muodon sanotaan ilmentävän. Sormuksen tarina jatkuu. Kansallismuseossa alkuperäinen Kivennavan Linnamäeltä löytynyt sormus (luovutettu Suomen Muinaismuistoyhdistykselle ) on toistaiseksi näytteillä Kansallismuseon muun korunäyttelyn yhteydessä. Kiitos Kansallismuseo. Raili Mäkelä Kivennapalainen Kivennapaseura ry:n tiedotuslehti Toivotan teille kaikille hyvää kihukesää, ja hyvää kesää teillekin, jotka olette kihuissa vain hengessä mukana. Kyösti Pulliainen Kyösti Pulliainen Päätoimittaja Halla-ahontie Onttola puh kyosti.pulliainen@kolumbus.fi Raili Mäkelä Saratie 1, Orimattila puh raili.makela@bastu.net Ilmestyy: kesäkuu 2012, 16. vsk. Painos: 1500 kpl Kustantaja: Kivennapaseura ry Paino: Oriveden Kirjapaino Oy ISSN Kauko Äikäs Rusakonraitti Kangasala puh kauko.aikas@elisanet.fi Pirkko Hyytiä konsultoi toimitusta Norppakuja 6 A Vantaa puh pirkko.hyytia@kivennapa.fi KIVENNAVAN SORMUS JUHLISTAA KALEVALA KORUN 75-VUOTISJUHLAA Kalevala Koru viettää tänä vuonna 75-vuotisjuhlaansa. Juhlavuoden kunniaksi järjestimme viime keväänä Toivotuimmat klassikot -kampanjan, jossa kuluttajien oli mahdollista äänestää aiemmin tuotannossamme olleita korumalleja juhlavuoden 2012 ajaksi uudelleen tuotantoon. Äänestys tapahtui jälleenmyyjien liikkeissä sekä Kalevala Korun omistajajärjestön Kalevalaisten Naisten Liiton paikallisyhdistyksissä kautta maan. Kampanja onnistui yli odotusten ja ääniä annettiin yhteensä lähes Suosituimmiksi malleiksi äänestyksen perusteella osoittautuivat Teuvan riipus, Merjalaisranne, Kivennavan sormus sekä sarja rannerenkaita, joiden koristekuviot mukailevat vanhoja aiheita. Nämä Toivotuimmat klassikot tulivat myyntiin Kalevalan päivänä Kivennavan sormuksen esikuvana on malli, joka on löydetty Kivennavan linnamäeltä Karjalan Kannakselta. Sormusta koristavat kaksi enkeliä sekä kukkasin reunustettu sydän. Sormus ajoittuu 1500-luvulle edustaen keskiajan koruperinnettä. Toivotuimmat klassikot -malleja valmistetaan rajoitetusti vain vuoden ajan, mutta seuraavana vuonna sarja saa jatkoa. Kalevalan päivä on jatkossakin omistettu historiallisille klassikkokorulle, joita suunnitellaan joko uusien korulöytöjen pohjalta tai nostaen esiin helmiä Kalevala Korun arkistoista.

3 Kivennapalainen 3 Mänkää kirkkomääel ja veisatkaa Suvivirs nii et mäk raikuu! olimme saaneet evästyksenä vanhalta sukulaiselta suunnitellessamme juhannusmatkaa Kivennavalle vuonna Meitä lähti viisi linjaautollista entisiä kivennapalaisia ja heidän jälkeläisiään juhannuksen viettoon kotiseudulle. Kangasalan karjalaiset olivat suunnitelleet matkaa jo kauan, ja me polviselkäläiset aioimme polttaa juhannuskokon Lammiaholla. Nyt olemme nousemassa ylös kirkkomäkeä viettääksemme siellä lyhyen hartaushetken ennen muita juhlallisuuksia. Hetki tuntui epätodelliselta. Onko tämä totta? Eihän meillä ole ollut lupa yli viiteenkymmeneen vuoteen edes käydä täällä, saati pitää kenttähartautta. Entinen on kirkkomäki, entinen on esi-isiemme ja -äitiemme tiiviiksi tallaama kirkkotie. Vaahterapuusto tien vierellä on harventunut, mutta muutama puu seisoo se uhmaten aikaa. Mitä ne olivat nähneet meidän poissa ollessamme, sitä voimme vain aavistella. Juhannus 1991 Kivennavalla Hartaushetki Kirkonmäellä Astelemme hitaasti ylös mäkeä. Tietysti nuo yli 50 vuotta tuntuvat askeleissamme, mutta nyt ei ole vaivojen muistelemisen aika, jalka sentään nousee. Nyt on jokainen askel muistoja täynnä. Tämän hetken haluamme säilyttää muistoissamme lopun ikäämme. Onpa joukossamme eräs nainen, joka tietää päiviensä määrän vähäisiksi. Viikko sitten sairaalassa herättyään leikkauksesta oli hän ensimmäiseksi kysynyt lääkäriltä: Elänks mie viel nii kauva, et kerkiin käymää Kivennaval. Mäelle rakennetun kulttuuritalon ohitse johtaa kapea polku kohti entistä kirkon paikkaa, jossa nyt törröttää vesitorni. Mutta me näemme vain sen huimaavan maiseman, joka avautuu eteemme yli läntisen Kannaksen, yli Uudenkirkon ja Kanneljärven pitäjien aina siniseen kaukaisuuteen. Siinä se on, vuosikymmeniä ikävöity ja uneksittu kotiseutu. Tästä olemme yrittäneet kertoa lapsillemme, tätä ovat isämme ja äitimme itkien ikävöineet. Seisomme omalla kirkkomäellä, ympärillämme tuttuja kasvoja, edessämme siintävä avaruus. Sulaudumme maisemaan ja muistoihin. Mäki alkaa täyttyä juhlakansasta, joka hiljenee kuin pyhäaamuisin odottaessaan kirkonkellojen soittoa. Ja silloin alkavatkin oman, vanhan kirkkomme kellot kumahdella. Tunnemmehan nuo heleät, hartaat soinnut, jotka aikoinaan kantautuivat kymmenien kilometrien päähän. Silloin, yli 50 vuotta sitten. Ovatko nuo vuosikymmenet nyt pyyhkäisty pois, vai onko kellojen ääni kohonnut pilviin ja soivat nyt sieltä yli ajan rajan? Usko Kivistö ja Mauri Viilo (edessä virsikirja kädessä) aloittivat Suvivirren, johon kirkonmäellinen kivennapalaisia yhtyi. Kun kellojen ääni (ääninauhalta) häipyy, aloittaa pari voimakasta miesääntä Suvivirren, johon koko joukko yhtyy. Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.- - Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme. Laulamme täysin rinnoin virren viimeistä säkeistöä myöten, ja sydämissämme soi kiitos, ei katkeruus. Elämme erästä historiallista hetkeä, sen hienoimpia säikeitä. Tarkoitus oli, että tämän ensimmäisen sotien jälkeisen hartauden kirkkomäellämme olisi pitänyt Viljo Huuhtanen, joka viisikymmentä ja puoli vuotta sitten oli pitänyt viimeisen kenttähartauden kivennapalaisille miehille Talvisodan jouluaattona rintamalla. Hän oli kuitenkin pari päivää ennen tätä matkaa saanut sydänkohtauksen ja joutunut sairaalaan. Niinpä Suvivirren vaiettua avasi Entisten Kivennapalaisten puheenjohtaja Helli Taponen Raamatun sanoen: Kaikki omat sanamme on liian köyhiä tähän hetkeen, mutta meillä on kirja, josta löytyy sanoma jokaiseen tilanteeseen. Sitten hän luki Psalmien kirjasta kohtia, jotka kuvaavat karjalaistenkin korpivaellusta. Hän aloitti psalmin 137 sanoilla Baabelin virtain vierellä siellä me istuimme ja itkimme kun kotia muistelimme Jos minä sinut unohdan Jerusalem, niin unohda sinä minun oikea käteni. Tarttukoon kieleni suuni lakeen ellen minä sinua muista. Myös psalmin 126 Matkalaulu kuvaa hyvin tätä hetkeä Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä ja kielemme riemua täynnä. Silloin sanottiin: Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan. Niin, Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan, siitä me iloitsemme. Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät, he palaavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat. Viimeiseksi matkalauluksi hän luki psalmista 121 Minä nostan silmäni vuoria kohti. Mistä tulee minulle apu? Apu tulee minulle Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi nyt iankaikkisesti. Lopuksi pyysi puhuja kaikkia yhtymään Herran siunaukseen, mutta vain harva siihen kyyneliltään pystyi. Verkalleen alkoi äänetön kirkkokansa laskeutua alas mäkeä. Moni poikkesi viemään kukkakimpun kirkkomaan ainoalle muistomerkille, Maria Paavolaisen hautakivelle. Jotkut olivat tuoneet kukkia mukanaan, toiset poimivat nurmelta keto-orvokkeja. Hitaasti palailimme takaisin maan päälle. (Helli Taposen lyhennelmä Lahja Säynätjoen kirjoituksesta, jolla hän osallistui voitokkaasti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran v järjestämään kotiseutumatkoja koskevaan kilpailuun. Kilpailijoita oli pyydetty kuvaamaan omakohtaisia juuri sen hetken tunnelmia. Siihen osallistui 430 kirjoitusta.) Näin alkoi entisten ja nykyisten kivennapalaisten yhteisten juhlien perinne. Nämä juhlat jatkuivat vielä samana päivänä Maa - yhteinen kotimme juhlana Kulttuuritalolla ja kyläneuvoston aukiolla. Sitä ennen oli vietetty Juhannusaaton kokkojuhlia Polviselän Lammiaholla. Ensimmäiset yhteiset kihut Pervomaiskojessa vuonna Vuonna 2000 Juuret Karjalassa juhlaa vietettiin kirkolla ja Jalkalassa oli monikansallinen seminaari. Vuonna 2005 pidettiin toiset yhteiset kihut Pervomaiskojessa. Tänä vuonna kihuamme kolmannen kerran yhdessä Kirkonmäellä ja Kulttuuritalossa. Näistä kaikista lisää seuraavilla sivuillamme.

4 4 Kivennapalainen Olen syntyisin (1950) Luopioisten Rautajärveltä, isän puolelta karjalainen ja äidin puolelta hämäläinen. Pälkäneen yhteiskoulun jälkeen opiskelin Tampereen yliopistossa yhteiskuntatieteitä ja väittelin sosiologiasta. Siellä toimin edelleenkin tutkijana ja tutkimusyksikön (TaSTI) vetäjänä. Yksikkömme tutkimus kohdistuu yleisesti ottaen tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan kehitykseen ja yliopistojen rooliin yhteiskunnassa. Toki Suomen kehitys kiinnostaa tässä suhteessa erityisesti, mutta seuraamme myös monien muiden maiden tilannetta, itse asiassa lähes maapallon laajuisesti. SNTL 50 vuotta nimisen Suomen Suurkanalan Karjala-seura kulttuuripalatsi pos. Pervomaiskoje Sunnuntai 23. kesäkuuta 1991 YHTEINEN NEUVOSTOLIITTOLAIS- SUOMALAINEN JUHLA MAA YHTEINEN KOTIMME Ohjelmassa: - juhlan ja markkinoiden juhlalliset awvajaiset - konsertti Venäläinen maatuskanukke - seuraleikkejä - kilpailuja: Soi, harmonikka Nelijalkaiset ystävämme (kissa- ja koiranäyttely) Kansantaiteilijoiden töiden myyntinäyttely Harrastelijataiteilijoiden ja kuvanveistäjien teosten myyntinäyttely - teille musisoi puhallinorkesteri - retrospektio entisestä Pervomaiskojen (Kivennavan) kylästä kertovien historiallisten valokuvien, piirustusten ja kirjallisuuden näyttely - urheilujuhla kyläjärven rannalle - kylän asukkaiden ja Karjala-seuran jäsenten tapaaminen - harrastelijavoimin järjestetty konsertti - tanssia kylän asukkaille ja nuorille. Soittaa laulu- ja soitinyhtye disco Juhlat pidetään kyläneuvoston aukiolla Viihtyisiä hetkiä Erkki Kaukonen: Suhteeni Kivennapaan Myös Venäjän - ja jo entisen Neuvostoliiton - varsin omaperäistä tieteellis-teknillistä kehitystä olen seurannut pitkään. Pitkäaikainen joskin vaihteleva venäjän kielen harrastukseni on ollut tässä apuna. Jokin aika sitten olin Moskovassa puhumassa Venäjän talouden ja modernisaation ongelmista juuri tieteen ja teknologian kehityksen näkökulmasta. Nämä kysymykset ovat nousseet maan johdossa ja Putinin politiikassa keskeiselle sijalle. Talouden uudistuminen ja innovaatiotoiminta eivät ole edenneet toivotulla tavalla, vaikka raaka-aineita ja resursseja Venäjällä kyllä riittää. Ja ehkä kehitys on suuressa naapurissamme ollut hidasta ja vaivalloista juuri siksi, että runsaiden resurssien vuoksi ei ole ollut painetta tai pakkoa uudistua. Isäni Toimin äiti Vappu Kaukonen (o.s. Särkkinen) oli syntyisin Inkerinmaan Vuoleesta, läheltä Toksovaa. Sieltä hän isänsä kanssa kävi hevosella Pietarin toreilla kauppaamassa maatilan tuotteita ja oppi samalla vähän käytännön venäjää. Vuonna 1915 seudun ilmapiiri alkoi muuttua niin levottomaksi, että Särkkiset päättivät siirtyä vanhan rajan yli Kivennavan Vehmaisiin. Läheltä Soppikylästä löytyi Matti Kaukonen jonka kanssa Vappu avioitui. Puoli vuosisataa myöhemmin mummon opettamat lukusanat adin, dva, tri.. periytyivät minulle ja käynnistivät uuden kielen harrastuksen. Vappu-mummon kanssa muistan käyneeni 60-luvulla myös ensimmäisen kerran Kihuissa. Sitäkin enemmän Kivennavan murretta ja muistoja kuuli kotona ja suvun juhlissa, joihin ahkerasti kokoonnuttiin. Isäni toimi Kivennavan pitäjäseuran puheenjohtajana 1980-luvun puolivälistä alkaen ja Rautajärven kotimme vinttihuone alkoi täyttyä myös Kivennapaa käsittelevistä leikekokoelmista ja kansioista. Kaikki laitettiin talteen, työtä ja aikaa säästämättä. Joskus keväällä 1991 Toimi oli yhdessä Kauko ja Kerttu Ilosen kanssa lähdössä Pervomaiskojeen keskustelemaan yhteistyöstä entisen Kivennavan nykyjohdon kanssa. He olivat siellä jo aikaisemminkin käväisseet, mutta täysin epävirallisesti ja muistaakseni mitään etukäteen sopimatta. Kontaktin luonti oli kuitenkin onnistunut. Isäni muisteli usein myös ensimmäistä käyntiään paikan päällä vuonna Turistimatkalla Pietariin hän omin luvin poikkesi paikallisella pirssillä Soppikylän maisemiin, jossa ymmärrettävästi joutui miliisin pidättämäksi. Kuulusteluissa Toimi kuitenkin selvisi sakoilla ja sapiskalla. Keväällä 1991 oltiin sitten luvan kera turvallisesti liikkeellä ja minutkin pyydettiin mukaan tulkkaamaan yhdessä Kertun kanssa. Kulttuuritalon keskustelut sujuivat hyvässä hengessä ja yhteistyötä koskevat suunnitelmat etenivät vauhdikkaasti. On hyvä muistaa, että juuri samaan aikaan Neuvostoliitto oli vaihtumassa Venäjäksi ja koko maa oli suuren muutoksen tilassa ja avautumassa ulospäin. Niinpä meidänkin delegatsijamme saattoi sopia Nikolai Matvejevin ja muiden paikallisten kanssa, että jo samana kesänä Juhannuksen aikaan järjestäisimme kulttuuritalolla (ent. kirkonmäki) yhteiset kesäjuhlat. Myös kirkonmäen ja hautausmaan alueelle sijoittuvan muistomerkin suunnittelusta ja aikataulusta sovittiin. Muistomerkin suunnitellut Kauko Ilonen rekrytoi hankkeeseen pietarilaisen sepän Valentin Zasorinin, jolla oli runsaasti kokemusta rauta-aitojen ja porttien taonnasta kaupungin historiallisessa keskustassa. Tapasin hänet vähän myöhemmin Pietarissa ja saatoin osaltani välittää viestejä muistomerkkiasiassa, joka kaiken kaikkiaan oli vaativa hanke toteuttaa yli rajan. Silloin aika oli kuitenkin asialle otollinen. Vuoden 1991 juhannuksena järjestetty juhla oli entisten kivennapalaisten ja nykyisten pervomaiskolaisten yhteinen otsikolla Maa on yhteinen kotimme. Molemmin puolin osallistuttiin runsaslukuisesti ja ehkä pientä jännitystäkin oli ilmassa sillä olihan kyseessä historiallinen ensimmäinen tapaaminen. Itsekin koin tämän kääntäessäni sekä isäni että Nikolai Matvejevin puheita onneksi lyhyitä - kulttuuritalon eteen rakennetulla estradilla. Mieleen on jäänyt myös paikallisen väen runsas ohjelmatarjonta, josta Kanneljärven kulttuuritalon viehättävä johtaja Galina vastasi, samoin kuin taiteen ja käsityön myyntinäyttelyt. Ja kun oli juhannus, niin illalla ja yöllä vietettiin Polviselän harjun hienoissa maisemissa yhteistä juhlaa venäläisen tarjoilun ja tanssin kera. Alue oli aidattu meidän turvaksemme ja sitä vartioivat Venäjän miliisiin uuden erikoisosaston eli OMO- Nin joukot. Osallistuin Kivennavalla järjestettyihin varsinaisiin Kihuihin myös vuosina 1993 ja Juhlat onnistuivat taas hyvin ja suomalaisten osallistujien määrä vain lisääntyi. Erityisesti on jäänyt mieleen muistomerkin paljastus vuonna 1993, varmaan siksikin että hankkeessa mukana ollut isäni ei valitettavasti ehtinyt nähdä sen toteutumista. On mukava, että jo pitkä perinne kokoontua vanhalla Kivennavalla jatkuu tämän kesän Kihuissa. Juhannusjuhlat avasi Kivennavan kunnanjohtaja Nikolai Matvejev. Erkki Kaukonen oikealla tulkkaa.

5 Kivennapalainen 5 Ensimmäiset sodanjälkeiset kihut Kivennavalla 1993 Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 merkitsi meille karjalaisjuurisille entistä laajempaa toimintavapautta luovutetulla alueella. Monet pitäjäseurat ja säätiöt käynnistivät heti tilaisuuden tullen muistomerkkihankkeita kirkko- ja hautausmaa-alueilla. Niin myös kivennapalaiset. Kivennapaseuran kunniapuheenjohtaja Kauko Ilonen suunnitteli kauniin Ikuisuuden portti nimisen muistomerkin. Sen aihe on otettu kirkkomaan entisestä portista. Muistomerkin takana kohoaa puinen risti muistuttamassa Kivennavan kirkon sijainnista. Vuonna 1993 muistomerkki oli valmis ja oli aika pitää ensimmäiset sodan jälkeiset kihut Kivennavalla. Juhlaan saapui Suomesta reilut 1000 henkeä. Enoni Lauri Tolvanen pitäjäseuran hallituksesta etsi avustajia jumalanpalvelukseen. Työskentelin siihen aikaan Nastolan seurakunnan tiedottajana ja olimme saaneet juuri ystävyysseurakunnan Inkeristä. Koska esimieheni kirkkoherra Aslak Kettunen oli juuri silloin menossa Haapakankaalle, tuli hän mukaan toimittamaan jumalanpalvelusta. Lupauduin avustamaan ehtoollisenjaossa. Tilaisuus oli vaikuttava. Mieleen jäi erityisesti kirkkoherra Pentti Hytösen sanat: Jumala sanast ja tolppatiest ei syntys luopuu. Kun tuli ehtoollisen jaon vuoro, nousi pala kurkkuuni. Sumein silmin kävelin tuhatpäisen kirkkokansan eteen. Tunsin itseni pieneksi ja pelokkaaksi ja pohdin miten on mahdollista, että saan olla avustamassa juuri tässä ju- Museonjohtaja Simakoff ja puheenjohtaja Kiuru museon edustalla. Suomensukuiset tapasivat jalkalassa Kesällä 2000 järjestettiin Kivennavalla Pervomajskojen kulttuuritalossa Juuret Karjalassa tapahtuma yhdessä venäläisten kanssa. Seuraavana päivänä tapasimme suomensukuisia kansoja Jalkalan Museossa. Kansainvälisesti tunnettu suursijoittaja George Soros tuki Jalkalan museossa pidettävää tilaisuutta. Hänen avustuksellaan paikalle saatiin edustava otos suomensukuisia esiintyjiä ympäri laajaa Venäjää. Monituntinen ja -puolinen ohjelma koostui tanssista, musiikista ja puheista. Suomalaista väriä tilaisuuteen toi Koirasten perheyhtye. Tervehdyspuheen piti Kivennapaseuran puheenjohtaja Uljas Kiuru. Pietarin televisio teki tilaisuudesta pitkän dokumenttielokuvan. Jalkalan museo perustettiin alun perin Lenin-museoksi Leninin piilopaikkanaan käyttämään taloon. Talo ja Leninin patsas ovat edelleen jäljellä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen museon näyttelyt muuttuivat ja nyt se esittelee pääasiallisesti suomalaisten ja suomensukuisten kansojen historiaa. Myös Kivennavan historia on hyvin esillä museossa. Museon väki toivookin, että suomalaiset ja kivennapalaiset lahjoittaisivat myös heille alueen historiaa käsitteleviä kirjoja. Pirkkko Hyytiä Pirkko Hyytiä etualalla Aslak Kettusen kanssa ehtoollista jakamassa. Toinen pari on Pentti Hytönen ja Kerttu Ilonen. Pirkon päällä on Kivennavan savakkopuku. malanpalveluksessa. Tällä paikalla ovat molemmat äijäni päässeet ripille, tällä paikalla ovat monet esivanhemmat siirtyneet aviosäätyyn. Tilaisuudessa koin suurta kiitollisuutta menneitä sukupolvia kohtaan. Tuo jumalanpalvelus ja avustustehtävä sitoi minut Kivennapaan ja kivennapalaisuuteen entistä tiiviimmin. Vuoden 1993 kihuista jäi mieleen myös muutamia koomisia tapahtumia. Seuran vuosikokouksessa käytiin pitkä keskustelu siitä, keillä on puhe- ja äänestysoikeus kokouksessa. Säännöt olivat tuossa kohden epäselvät ja muutaman vuoden kuluttua seuran säännöt muutettiinkin siten, että Kivennavan pitäjäseuraan saattoi liittyä joko ainais- tai vuosijäseneksi. Toinen, nyt jo huvittava seikka oli ruokailu. Pakastettu hernerokka tuotiin Suomesta ja venäläisten piti lämmittää se suomalaisella kenttäkeittiöllä. Kuuleman mukaan soppa jäi ensin tulliin ja kun se viimein tuli kihupaikalle, venäläiset polttivat sen pohjaan. Ei tainnut ruoka oikein maistua kihuvieraille. Järjestäjät sen sijaan taisivat saada harmaita hiuksia. Pirkko Hyytiä Kihut 2005: vuorovaikutusta tarvitaan jatkossakin Myönteiset kokemukset ja hyvät muistot vuoden 1993 kihutapahtumista johtivat toiseen sotien jälkeiseen juhlaan Kihujen syntypaikalla. Yli kolmesataa juhlijaa Suomestakin tuli. Kivennapaseuran puheenjohtaja Mauno Henttinen kiitteli nuoria, joita yllättävän runsaasti oli lähtenyt kihumatkalle. Pervomaiskojen hallinnon edustajana Giljasov lldar Fagimovits puolestaan toivoi paikkakunnan monipuolisen kulttuurin säilyvän jatkossakin. Puhuja toivoi seudusta tulevan alueen kulttuurin ja talouden keskus. Juhlapuhuja professori Paavo Liski painotti kulttuuripuolella niin Suomessa kuin Venäjälläkin saavutetun erinomaisia tuloksia. Karjalan historian hän totesi tunnetusti sisältäneen monenlaisia kausia. Suomalaiset pianisti Emma Covill ja komeaääninen Jarmo Tikka ottivat yleisönsä. Milja Jussila herkisteli tunteita lausunnallaan. Paikallisten ohjelma sisälsi erityisen runsaasti korkeatasoista lasten ja nuorten ohjelmaa. Sateinen aamupäivä esti hartaushetken pitämisen ulkona. Pirkko Hyytiä ja Tenho Kuortti veivät seppeleen muistomerkille. Juhlaväki koki iloisen yllätyksen kun sisätiloista tultiin pihapuistikkoon. Aurinko paistoi ja lapsia ja nuoria hyöri vauhdikkaassa kihutunnelmassa. Tässä oli häivähdys vanhojen hyvien aikojen kihumeininkiä. Kihujuhlien juontotehtävät hoiteli Mikko Kaipainen. Jo lauantaina oli kokoonnuttu terijokelaisten kanssa Terijoen rantahietikoille laulamaan ja kihuamaan Kihujen tunnelmia kuvaavat hyvin juhlapuhujan Paavo Liskin esiintuoman Ilmari Pimiän runon loppusäkeet: Kaipuun sinikukkarinne Karjalassa aina lie. Kultamuistot käykää sinne, vaikka tiemme kunne vie. Kauko Äikäs

6 6 Kivennapalainen LINTULA HERÄÄ UUTEEN ELÄMÄÄN Neronovien hauta paikannettu Kirkon vierestä on paikannettu myös Lintulan hovin omistajan Feodor Neronovin ja tämän puolison Larissan hautapaikka. Neronovit lahjoittivat puolet 200 hehtaarin suuruisesta tilastaan vuonna 1895 perustamalleen naisten työ- ja armeliaisuusyhdyskunnalle. Jäljelle jääneen osan yhdistys osti Neronovin perikunnalta vuonna Yhdistyksen nimeksi tuli Lintulan kolminaisuusyhdistys Suomessa. Luostariin tuli noin sata nunnaa Kazanin Pensan luostarista. Lintulan puinen kirkko tuhoutui tulipalossa ja uusi kirkko vihittiin käyttöön Rajojen sulkeutumisen ja sen myötä lahjoitusvarojen ehtymisen jälkeen nunnat elättivät itseään maanviljelyksellä. Lintulan luostari evakuoitiin Heinävedelle, jossa se jatkaa toimintaansa. Sisar Maria on asunut Lintulassa kaksi vuotta. Hän on onnellinen kirkon valmistumisesta, ja luottaa, että ensi elokuun 4.päivä siellä voidaan viettää ensimmäistä jumalanpalvelusta. Pyhän Konstantinin ja Elenan luostari on Venäjän nuorimpia Pyhän Konstantinin ja Elenan luostari sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä Lintulasta. Sen rakentaminen aloitettiin muutamia vuosia Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen hengelliselle elämälle oli tilausta. Ensin valmistui kirkko vuonna 2001 ja viisi vuotta myöhemmin Pietarin ja Laatokan metropoliitta Vladimir siunasi sen luostariksi. Luostarin johtaja, äiti Illariona oli neljän muun nunnan kanssa ensimmäisiä sinne muuttaneita. Tällä hetkellä asukkaita on 16 henkeä, heistä osa nunnakokelaita, noviiseja. Äiti Illarionan mukaan noviisien määrän jatkuva kasvu on merkki luostareiden tarpeellisuudesta. Ihmiset etsivät vastauksia elämän peruskysymyksiin hiljentymällä ja astumalla sivuun hektisestä maailmasta. Ongelmat eivät katoa pakenemalla, mutta joskus etäisyyden ottaminen auttaa ratkaisun löytämiseksi. Luostari tarjoaa siihen mahdollisuuden. Äiti Illariona laskee Venäjältä löytyvä lähes 900 luostaria, joista vajaa puolet on naisille. Luostari sijaitsee keskellä asutusta. Äiti Illarionan mukaan paikallinen väestö on ottanut sen ilolla vastaan. He käyvät jumalanpalveluksissa ja sunnuntaisin pidettävään pyhäkouluun osallistuu nelisenkymmentä lasta. Seurakuntalaisten määrää on kuitenkin vaikea arvioida, koska heitä rekisteröidä samalla tapaan kuin Suomessa, äiti Illariona sanoo. Luostarielämään kuuluu keskeisimpinä rukous ja jumalanpalvelus. Jokaiselle nunnalle on määrätty oma tehtävänsä. Hallinnollisten ja kirkollisten tehtävien lisäksi teemme taloustöitä, leivomme pyhää leipää, valamme kynttilöitä, ompelemme, äiti Illariona luettelee. Pyhän Konstantinin ja Elenan luostarilla on myös kapasiteettia matkailijaryhmien vastaanottamiseen. Majoitustiloja ja ruokailumahdollisuuksia on tarjolla 40 hengelle kerrallaan. Matkailijoiden lisäksi pyhiinvaeltajat tulevat etsimään luostarista lohdutusta ja vahvistamaan omaa uskoaan. Vapaaehtoiset tulevat tekemään talkootyötä luostarin hyväksi. He viipyvät muutamasta päivästä jopa kuukauteen. Heitä sitoo lähes samat säännöt kuin luostarissa vakituiseen asuvia, äiti Illariona muistuttaa. Pyhän Konstantinin ja Elenan luostarin elämä näyttää ulkopuolisen silmin rauhalliselta, mutta äiti Illariona oikaisee käsityksen. Luostarissa eletään omavaraisesti ja myös heillä on monesti hyvinkin kiire hoitaa moninaiset työt ja tehtävät. Tärkeintä on kuitenkin elää Jumalan määräyksien mukaan, hän ohjeistaa. Päivi Parjanen Sisar Maria Neronovien haudan äärellä. Kuva Päivi Parjanen. Tämä artikkeli on julkaistu Karjala-lehdessä Päivi Parjanen on Karjalalehden päätoimittaja. Luostarikirkko valmistunee jo elokuuksi Kivennavalla ennen sotia sijainneen Lintulan luostarin kirkon perustuksille nousee hyvää vauhtia Pyhän Konstantinin ja Elenan luostarin alaisuuteen kuuluva uusi kirkko. Rakennustyöt alkoivat vuosi sitten. Lintulan kirkko rakennetaan lahjoitusvaroin alkuperäisen mallin mukaan. Kivisessä osassa on jo puolivalmis pieni kirkkosali, jonne mahtuu kolmesataa henkeä. Alakirkon päälle nousee puinen osa, johon tulee suurempi sali seinämaalauksineen. Kellotapuli nousee 18 metrin korkeudelle. Vaikka työmiehet uurastavat vasta ensimmäisen hirsikerran kimpussa, luostarin hoitaja, sisar Maria luottaa siihen, että jumalanpalvelusta kirkossa päästään viettämään jo elokuussa. Jumala auttaa ja rukouksella voi toivoa, sisar Maria sanoo tavalla, johon ei ole mitään lisäämistä. Jumala on läsnä Lintulassa Sisar Maria muutti Lintulan luostarin alueelle kaksi vuotta sitten. Hän asuu pienessä talossa, josta käsin pitää silmällä työmaata. Kun tulin ensimmäisen kerran tänne, tunsin vahvasti Jumalan hengen läsnäolon, hän sanoo. Lintulan luostarilla oli aikoinaan maa-alaa 200 hehtaaria. Alueella sijaitsi muun muassa hautausmaa, sen halkaisee nyt vilkasliikenteinen tie. Sisar Maria kertoo hautausmaalta löytyneen raivaustöiden yhteydessä sieltä viimeisen leposijansa saaneiden jäänteitä. Ne on haudattu yhteisarkussa suuren puisen ristin juurelle kirkon taakse. Ristin viereen on siirretty kaksi risukosta esiin kaivettua hautakiveä. Toinen niistä on tunnetun venäläisen taidemaalari Ilja Repinin pojan Jurin ja toinen Jurin vaimon Paraskevan. Juri on haudattu Helsinkiin, mutta vaimonsa kuoltua hän hankki saman tien myös itselleen hautakiven. Siihen on hakattu hänen nimensä ja syntymävuotensa, kuolinvuosi on jätetty avoimeksi. Kivikerroksen päällä on jo kuusi hirsikertaa. kuva Eeva Maristo. Vanhan luostarin navetta oli kooltaan 15x60 metriä. Kiviä käytetään uuden luostarin alakerran ja terassin tekoon. Kuva Eeva Maristo. Kirkon sisällä on jo käytössä oleva pieni alttari. Kuva Eeva Maristo.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

~aabolaisttn. &ukustura rp. JÄSENLEHTI N:O 16 Maaliskuu 1992. S isä 1 1 y s:

~aabolaisttn. &ukustura rp. JÄSENLEHTI N:O 16 Maaliskuu 1992. S isä 1 1 y s: ~aabolaisttn &ukustura rp. JÄSENLEHTI N:O 16 Maaliskuu 1992 S isä 1 1 y s: Johannes Paavolainen kuollut............... 2 Kivenna\an kirkkomäellä juhannuksena 1991............ 3-6 Kenen Katri Paavolaisen

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

KIVENNAVAN KYLÄT JA KYLÄKIRJAT

KIVENNAVAN KYLÄT JA KYLÄKIRJAT KIVENNAVAN KYLÄT JA KYLÄKIRJAT Kylä AHJÄRVI (Lepistö) 103 Olshaniki asutusta ja datsoja Kivennavan Ahjärven kylä, 2002, 235s. Ritva Ulmanen 0405710641, Markku Henttinen 0500478996, Vehoniemen automuseo

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä Terijoen hautausmaat Jaakko Mäkelä 12.3.2016 Terijoen hautausmaat Perustettu Nykyinen käyttö Muistomerkki Vanha hautausmaa 1905 metsittynyt 2002 Kuokkalan hautausmaa 1912 hautausmaana 2005 Uusi hautausmaa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset

Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset Kaikkialta, missä on ollut sota, löytyy surullisia kuvia, joissa ihmiset pakenevat. Surun kasvot ovat aina samanlaiset, kokosi kirjailija Imbi Paju. Hän puhui

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT Cultural heritage -makers 2016, LASTU, Lapinlahti, Finland LASTU School of Architecture and Environmental Culture LASTU School

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Pegasosten ja yksisarvisten maa Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja

Lisätiedot

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Vietin elämäni ensimmäisen vuosikymmenen Elisenvaaran asemanseudulla. Ensimmäisessä osassa kerroin Elisenvaaran kylästä ja lapsuuteni maisemista ennen sotia. Toisessa

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot