ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU"

Transkriptio

1 Tuoteluettelo/hinnasto ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

2 Oy Lapetek Ab Oy Lapetek Ab on osa Oy Lapetek Group Ab yhtiöitä. Konserni on suomalainen perheyhtiö, johon kuuluvat Oy Lapetek Ab, Lapetek Eesti OU ja Oy Limente Ab (pistorasiat sekä valaistus ja sen ohjaus). Kaikkien yhtiöidemme tavoitteena on olla pitkäaikainen ja luotettava partneri asiakkaillemme ja toimittajillemme. Oy Lapetek Group Ab:n luottoluokitus on AAA. Oy Lapetek Ab on perustettu vuonna 1982 ja valikoimaamme kuuluvat Lapetek tuotemerkillä valmistettavat liesikuvut- ja huippuimuriohjaimet sekä keittiöhanat. Kaikki Lapetek -tuotemerkillä valmistettavat tuotteet on suunniteltu Suomessa. Lisäksi toimitamme saksalaisen Blancon altaita, hanoja ja jätemekanismeja sekä italialaisen Falmecin liesituuulettimia. Kaikki tuotemerkkimme ovat tunnettuja innovatiivisesta muotoilusta ja korkeasta laadusta. Tuotteiden lisäksi korkea laatu kaikissa toiminnoissamme, mikä tekee Lapetekin tuotteesta huolettoman ja pitkäikäisen ratkaisun käyttäjälleen. Toimintaamme ohjaavat sertifioidut ympäristö- ja laatujärjestelmät. 2

3 RST - ALTAAT l PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT l HUULLETTAVAT l ALTA KIINNITETTÄVÄT Rondo, Luna Tipo Livit, Dana, Magnat, Lantos Lemis Forma InFino-pohjaventtiili Andano Etagon Claron, Claron Durinox Forma-setit Luna-setit SILGRANIT - ALTAAT l l l PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT HUULLETTAVAT ALTA KIINNITETTÄVÄT KIVIKERAAMISET ALTAAT l l PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT ALTA KIINNITETTÄVÄT Elon Naya Dalago Rondo Pleon Etagon Sona Metra Zenar Collectis Subline Etagon Dalago-setit Panor Subline LISÄTARVIKKEET Blanco- ja Lapetek- lisätarvikkeet Lisätarvikkeiden käyttövinkkejä KEITTIÖHANAT Lina-A, astianpesukoneliitännällä Lino-A, astianpesukoneliitännällä Evol-S Tivo-S Livia, Livia-S Linus-S Tradon, Linee-S Culina-S Eloscope-F, Linus-F / -S-F JÄTTEIDEN LAJITTELUMEKANISMIT Select Botton Pro, AktivBio Select, Select Orga Flexon II

4 MYYNTI JA LUETTELON SYMBOLIT MYYNTI Kuluttajamyynti tapahtuu valtuutettujen jälleenmyyjien kautta. Lisävarusteita, hoitoaineita ja varaosia voivat kuluttajat ostaa suoraan sivustolla olevasta verkkokaupasta. Yhteydenotot: BLANCO-ALTAIDEN SYMBOLIT Altaan pohjaventtiilin koko 3 ½. Altaan pohjaventtiili 3 ½ sekä sen käännettävä kaukosäätö: pohjaventtiili avattavissa ja suljettavissa altaan päällä olevasta säätimestä. Altaan pohjaventtiili 3 ½ sekä sen nostettava SteelArt-kaukosäätö: pohjaventtiili avattavissa ja suljettavissa altaan päällä olevasta säätimestä. InFino-altaan pohjaventtiilin koko 3 ½ InFino-altaan pohjaventtiili 3 ½ sekä sen käännettävä kaukosäätö: pohjaventtiili avattavissa ja suljettavissa altaan päällä olevasta säätimestä. InFino-altaan pohjaventtiili 3 ½ sekä sen nostettava SteelArt-kaukosäätö: pohjaventtiili avattavissa ja suljettavissa altaan päällä olevasta säätimestä. InFino-altaan pohjaventtiili 3 ½ sekä sen painettava PushControl-kaukosäätö: pohjaventtiili avattavissa ja suljettavissa altaan päällä olevasta säätimestä. o/v 30 F Altaasta on oikea- ja vasenkätinen malli. Isomman altaan sijainti määrittää onko kyseessä oikea- tai vasenkätinen allas. Tilattaessa on mainittava altaan kätisyys. Altaan kohdalla olevan alakaapin minimileveys (cm). Altaan pinta on harjaamaton, hieman mattamainen. Merkki kuvaa altaan kiinnitystapaa. Katso lisää seuraavalta sivulta. R Merkki kuvaa altaan kulmien pyöristyssädettä. Mitä suurempi säde, sitä pyöreämpi kulma. Merkki kuvaa altaan korkeutta ja merkin muunnoksilla voidaan ilmaista altaiden korkeudet myös monialtaisissa tuotteissa. HANOJEN SYMBOLIT APK DVGW DVGW* Hana sisältää integroidun astianpesukoneen sulkuventtiilin Hanalla on saksalainen tyyppihyväksyntä (DVGW). Hanojen tyyppihyväksyntä ei ole pakollinen. Hanalle on haettu saksalaista tyyppihyväksyntää (DVGW). Hanojen tyyppihyväksyntä ei ole pakollinen. Hanalla on suomalainen tyyppihyväksyntä. db1 360 db1 (< 20 db) eli hana kuuluu ääniluokkaan 1. Jos ääniluokkaikonia ei ole hanan yhteydessä, tuote kuuluu ääniluokkaan 2 (> 20 db) tai ääniluokkaa ei ole testattu. Hanan juoksuputken kääntökulma. Sensoritunnistus 4

5 BLANCO-ALTAIDEN REUNA- JA KIINNITYSVAIHTOEHDOT PROFIILIREUNA perinteinen altaan reunamuoto, jossa reuna erottuu selkeästi pöytätasosta sopii kaikkien pöytätasomateriaalien kanssa allas kiinnitetään tasoon päältäpäin altaan kiinnitys tapahtuu asennuspaikalla pöytätason asennuksen yhteydessä helppo ja yksinkertainen asentaa rst-altaissa on altapäin tarttuva kiinnike Silgranit ja kivikeramiikkaaltaissa on pöytätason sivusta pureva kiinnike IF- REUNA kolme eri asennustapaa sopii kaikkien pöytätasomateriaalien kanssa altaan kiinnitys tapahtuu asennuspaikalla pöytätason asennuksen yhteydessä (asennettaessa päältäpäin) altaan kiinnitys tapahtuu tasotehtaalla (asennettaessa huullettuna) päältä asennettuna pöytätason päälle jää vain noin 1 mm:n paksuinen reuna päältäpäin Katso kohta "Huullettava" samaan tasoon massatasojen kanssa tai laminaatin alle liimattuna HUULLETTAVA F kaksi eri asennustapaa sopii kivi- ja laminaattitasoihin altaan kiinnitys tapahtuu tasotehtaalla RST allas liimattuna laminaatin alapintaan RST allas samassa tasossa pöytätason kanssa Silgranit allas samassa tasossa pöytätason kanssa RST-allas huullettuna laminaattitasoon ALTA KIINNITETTÄVÄ allas kiinnitetään pöytätason alapuolelle sopii kivitasoihin altaan kiinnitys tapahtuu tasotehtaalla U Silgranit-allas kiinnitettynä altapäin RST-allas profiilireunalla kiinnitettynä altapäin (varmista sopivat RST-mallit) IF-reunainen RST-allas kiinnitettynä altapäin 5

6 PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT JA HUULLETTAVAT ALTAAT -F / -IF / -IFA / -IFN F ANDANO 180-IFN, LUNA 340-IFA, RONDOSOL/-IF, LIVIT 45, RONDO, DALAGO 5/-F, s.22 s.11 s.10 s.14 s.59 s. 56 ANDANO 340-IFN, RONDOVAL, TIPO 45 S MINI DALAGO 45/-F, PLEON 5, s.23 s.10 s.12 s.55 s.60 SUBLINE 320-F, FORMA 400-IFA, TIPO 45 S METRA 45 S, SUBLINE 400-F s.73 s.19 s.12 Compact s.66 s.75 ANDANO 400-IFN, LEMIS 45 S-IF, ELON 45 S, SONA 5 S, s.25 s.16 s.50 s.64 ANDANO 400-IFA, SONA 45 S, s.25 s.64 CLARON 400-IFA s.41 ALLAS + HANA = KATSO HINTAETU TUOTTEEN SIVULTA ALLAS- SETIT ALLAS- SETIT ALLAS- SETIT LUNA 340-IFA s.11, FORMA 400-IFA s.19, DALAGO 45 s. 56, SETIT s.120 SETIT s.118 SETIT s Altaat on lajiteltu käytettävän alakaapin minimileveyden mukaan. HUOM! Allasta ei suositella sijoitettavaksi korkean komeron viereen tai pöytätason viimeiseen kaapistoon.

7 PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT JA HUULLETTAVAT ALTAAT -F / -IF / -IFA / -IFN F LUNA 500-IFA, CLARON XL 60-IF TIPO 6 BASIC, NAYA 6, ELON XL 6 S/-F, PLEON 6 Split, s. 11 SteamerPlus, s.47 s. 13 s.53 s. 51 s.61 DANA 6-IF LEMIS 6-IFA LANTOS 6-IF DALAGO 6/-F, SONA XL 6 S, METRA 6 s.15 s. 16 s.15 s.57 s.65 s.67 FORMA 500-IFA MAGNAT, ANDANO 340/180-IFN, PLEON 6, ZENAR XL 6 S, SUBLINE 340/160-F s.19 s.15 s. 29 s.61 Compact, s.69 s.77 ANDANO 500-IFN, LEMIS XL 6 S-IF ANDANO 340/180-IFA ETAGON 6 ZENAR XL 6 S, SONA 6 S, s. 27 Compact, s. 17 s.29 s. 62 SteamerPlus, s.69 s.65 ANDANO 500-IFA, LEMIS XL 6 S-IF, TIPO 6 S BASIC, SUBLINE 500-IF, METRA 6 S s. 27 s. 17 s.13 SteelFrame, s.72 Compact, s.67 ETAGON 500-IFN LEMIS 6 S-IF, LIVIT 6 S SUBLINE 500-IFA, COLLECTIS 6 S s. 35 s. 16 Compact, s.14 SteelFrame, s.73 s.71 ETAGON 500-IFA SUBLINE 500-F s. 35 s. 76 PANOR 60, kiviker, s.83 ALLAS + HANA = KATSO HINTAETU TUOTTEEN SIVULTA ALLAS- SETIT ALLAS- SETIT ALLAS- SETIT FORMA 500-IFA s.19, LUNA 500-IFA s.11, DALAGO 6 s.58, SETIT s. 119 SETIT s. 121 SETIT s Altaat on lajiteltu käytettävän alakaapin minimileveyden mukaan. HUOM! Allasta ei suositella sijoitettavaksi korkean komeron viereen tai pöytätason viimeiseen kaapistoon. 7

8 PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT JA HUULLETTAVAT ALTAAT -F / -IF / -IFA / -IFN F ANDANO 700-IFN, TIPO 8 Compact, DALAGO 8/-F, s.33 s.13 s.58 ANDANO 700-IFA, LEMIS 8-IF, ETAGON 8, s.33 s.17 s. 63 ETAGON 700-IFN, ANDANO 340/340-IFN, ELON XL 8 S, s. 37 s.31 s. 52 ETAGON 700-IFA, ANDANO 340/340-IFA, s. 37 s.31 8 Altaat on lajiteltu käytettävän alakaapin minimileveyden mukaan. HUOM! Allasta ei suositella sijoitettavaksi korkean komeron viereen tai pöytätason viimeiseen kaapistoon.

9 ALTA KIINNITETTÄVÄT ALTAAT -U U ANDANO 180-U, ANDANO 400-U, CLARON 450-U, FORMA 500-U, SUBLINE 500-U ANDANO 700-U, s.22 s.24 s.41 s.18 Silgr, s.76 s.32 SUBLINE 160-U CLARON 400-U, SUBLINE 400-U, ANDANO 500-U, ETAGON 500-U ETAGON 700-U, s.72 s.40 s.75 s.26 Silgr, s.81 s CLARON 400-U ETAGON 500-U, SUBLINE 340/160-U, CLARON 700-U, Durinox, s.40 s.34 Silgr, s.77 s.46 SUBLINE 375-U, CLARON 500-U, SUBLINE 500-U CLARON 700-U kiviker. s.84 s.42 kiviker, s.85 Durinox, s.47 ANDANO 340-U CLARON 500-U, SUBLINE 350/150-U, ANDANO 500/180-U s.23 Durinox, s.43 kiviker, s.85 s.32 CLARON 340-U CLARON 550-U, ANDANO 340/340-U s. 39 s.44 s.30 CLARON 340-U CLARON XL 60-U, SUBLINE 700-U, Durinox, s.39 SteamerPlus, s.45 s.79 SUBLINE 320-U, ANDANO 340/180-U, SUBLINE 700-U LEVEL, s.73 s.28 s.79 ETAGON 700-U, s. 81 Altaat on lajiteltu käytettävän alakaapin minimileveyden mukaan. HUOM! Allasta ei suositella sijoitettavaksi korkean komeron viereen tai pöytätason viimeiseen kaapistoon. 9

10 RONDO-ALTAAT BLANCO RONDOSOL, RST, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1530 Blanco Rondosol, RST leikkuulauta, pyökki (D=410 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO RONDOSOL-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1530IF Blanco Rondosol-IF, RST leikkuulauta, pyökki (D=410 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO RONDOVAL, RST, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1531 Blanco Rondoval, RST leikkuulauta, pyökki (D=410 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

11 LUNA-ALTAAT Allas: LUNA 340-IFA LUNA 340-IFA, RST, päältä asennettava ALLASSETIT s Leikkuulauta Lapetek Lina 10-A Puhdistus- ja hoitoaine IFA Luna 340-IFA, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml LUNA 500-IFA, RST, päältä asennettava ALLASSETIT s Leikkuulauta Lapetek Lina 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine IFA Luna 500-IFA, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

12 TIPO-ALTAAT Allas: TIPO 45 S MINI BLANCO TIPO 45 S MINI, RST, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lina 10-A Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Tipo 45 S Mini, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO TIPO 45 S, RST, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lina 10-A Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine 2810 Blanco Tipo 45 S, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

13 BLANCO TIPO 6 BC, RST, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lina 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Tipo 6 Bc, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO TIPO 6 S BC, RST, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lina 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 2839 Blanco Tipo 6 S Bc, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO TIPO 8 COMPACT, RST, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lina 10-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Tipo 8 Compact, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

14 LIVIT-ALTAAT Allas: LIVIT 45 BLANCO LIVIT 45, RST, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1291 Blanco Livit 45, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO LIVIT 6 S COMPACT, RST, päältä asennettava Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Livit 6 S Compact, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (189 x 359 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

15 BLANCO DANA 6-IF, RST, päältä asennettava / huullettava DANA-, MAGNAT- JA LANTOS-ALTAAT Leikkuulauta ja vihanneskulho Lapetek Lino 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 2870IFA Blanco Dana 6-IF, RST leikkuulauta, harmaa muovi (370 x 405 mm) ja sen sisään istuva RST-vihanneskulho (177 x 327 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO MAGNAT, RST, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1514 Blanco Magnat, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO LANTOS 6-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 1031IF Blanco Lantos 6-IF, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) E vihanneskulho, RST (177 x 327 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

16 LEMIS-ALTAAT BLANCO LEMIS 45 S-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 12030IF Blanco Lemis 45 S-IF, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO LEMIS 6-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 12730IFA Blanco Lemis 6-IFA, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO LEMIS 6 S-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 12130IF Blanco Lemis 6 S-IF, RST vihanneskulho, RST (197 x 307 mm) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

17 BLANCO LEMIS XL 6 S-IF Compact, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 12630IF Blanco Lemis XL 6 S-IF Compact, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO LEMIS XL 6 S-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 12230IF Blanco Lemis XL 6 S-IF, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO LEMIS 8-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulauta Lapetek Lino 10-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 12330IF Blanco Lemis 8-IF, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

18 FORMA-ALTAAT Allas: FORMA 500-IFA FORMA 500-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine Forma 500-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

19 FORMA 400-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava + ALLASSETIT s. 118 Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 10-A Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine IFA Forma 400-IFA, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml FORMA 500-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava ALLASSETIT s. 119 Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine IFA Forma 500-IFA, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

20 Red Dot Award-palkinnon voittanut Blanco ETAGON asettaa yksi altaiset aivan uudelle käytännöllisyyden tasolle. Monikäyttöiset kiskot, joita voidaan siirrellä tarpeen mukaan, saavat altaan tuntumaan suuremmalta kuin se onkaan ja allas muuntuu moneen askareeseen aina ruoan esivalmistelusta tiskien tiskaamiseen tai piilottamiseen. Hyödynnä altaan kolme tasoa tehokkaasti samaan aikaan kiskot ja leikkuulauta toimivat kätevästi eri tasoilla ja saat altaan parhaat puolet esille. Aseta kulho, pannu tai lautanen Etagon kiskoille altaan keskitasolle ja siirrä pilkotut ainekset suoraan leikkuulaudalta astiaan. 20

21 BLANCO InFino -pohjaventtiili Täydellisesti integroitu roskasihtiventtiili Edut: Rst Durinox - tyylikäs integrointi altaaseen - roskasihti pysyy paikoillaan avattaessa ja suljettaessa tulppa - kerää tavallista roskasihtiä paremmin roskat - helppo puhdistaa - helppo ja yksinkertainen käyttää - altaan pohja pysyy tasaisena - kaikissa allasmateriaaleissa yhtä tyylikäs Kivikeramiikka Silgranit Roskasihti asettuu aina täydellisesti keskelle aukkoa Auki tai kiinni - roskasihti pysyy aina samalla korkeudella Estää tehokkaasti roskien kulkeutumisen putkistoon Yksinkertainen käyttää - suljetaan/avataan kääntämällä Yksinkertainen puhdistaa - vähän osia Asettuu samalle tasolle altaan pohjan kanssa Kaukosäätö nostettavalla kytkimellä Kaukosäätö painettavalla matalalla kytkimellä 21

22 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 180-U, RST, alta kiinnitettävä U Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Yhdysputki Puhdistus- ja hoitoaine 10603U Blanco Andano 180-U, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) yhdysputki kahdelle altaalle, joissa 3 ½ pohjaventtiili puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ANDANO 180-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Yhdysputki Puhdistus- ja hoitoaine 10603IFN Blanco Andano 180-IFN, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) yhdysputki kahdelle altaalle, joissa 3 ½ pohjaventtiili puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

23 BLANCO ANDANO 340-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10613U Blanco Andano 340-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ANDANO 340-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10613IFN Blanco Andano 340-IFN, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

24 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO 400-IFA BLANCO ANDANO 400-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 45 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10623U Blanco Andano 400-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

25 BLANCO ANDANO 400-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 45 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10623IFN Blanco Andano 400-IFN, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ANDANO 400-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine 10623IFA Blanco Andano 400-IFA, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

26 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO 500-IFA BLANCO ANDANO 500-U, RST, alta kiinnitettävä U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10633U Blanco Andano 500-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

27 BLANCO ANDANO 500-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10633IFN Blanco Andano 500-IFN, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ANDANO 500-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 10633IFA Blanco Andano 500-IFA, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

28 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO 340/180-U BLANCO ANDANO 340/180-U, RST, alta kiinnitettävä o/v 60 U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10643UO Blanco Andano 340/180-U, RST, iso allas oikealla UV Blanco Andano 340/180-U, RST, iso allas vasemm monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

29 BLANCO ANDANO 340/180-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot o/v 60 Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10643IFNO Blanco Andano 340/180-IFN, RST, iso allas oikealla IFNV Blanco Andano 340/180-IFN, RST, iso allas vasemm monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ANDANO 340/180-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 10643IFA Blanco Andano 340/180-IFA, RST, iso allas oikealla monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

30 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO 340/340-IFA BLANCO ANDANO 340/340-U, RST, alta kiinnitettävä U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10873U Blanco Andano 340/340-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

31 BLANCO ANDANO 340/340-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10873IFN Blanco Andano 340/340-IFN, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ANDANO 340/340-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Puhdistus- ja hoitoaine 10873IFA Blanco Andano 340/340-IFA, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

32 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 500/180-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot o/v 80 U Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10863UO Blanco Andano 500/180-U, RST, iso allas oikealla UV Blanco Andano 500/180-U, RST, iso allas vasemm monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ANDANO 700-U, RST, alta kiinnitettävä U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10673U Blanco Andano 700-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

33 BLANCO ANDANO 700-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10673IFN Blanco Andano 700-IFN, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ANDANO 700-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Puhdistus- ja hoitoaine 10673IFA Blanco Andano 700-IFA, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

34 ETAGON-ALTAAT Allas: BLANCO ETAGON 500-IFA BLANCO ETAGON 500-U, RST, alta kiinnitettävä Vakiovarusteet U Monitoimikiskot Lisätarvikkeet Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1400U Blanco Etagon 500-U, RST kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

35 BLANCO ETAGON 500-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Vakiovarusteet Monitoimikiskot Lisätarvikkeet Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1400IFN Blanco Etagon 500-IFN, RST kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ETAGON 500-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Vakiovarusteet Monitoimikiskot Lisätarvikkeet Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 30-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 1400IFA Blanco Etagon 500-IFA, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

36 ETAGON-ALTAAT Allas: BLANCO ETAGON 700-U BLANCO ETAGON 700-U, RST, alta kiinnitettävä Vakiovarusteet U Monitoimikiskot Lisätarvikkeet Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1430U Blanco Etagon 700-U, RST kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

37 BLANCO ETAGON 700-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Vakiovarusteet Monitoimikiskot Lisätarvikkeet Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1430IFN Blanco Etagon 700-IFN, RST kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO ETAGON 700-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Vakiovarusteet Monitoimikiskot Lisätarvikkeet Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 30-A Puhdistus- ja hoitoaine 1430IFA Blanco Etagon 700-IFA, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

38 CLARON-ALTAAT DURINOX AINUTLAATUINEN INNOVAATIO Ainutlaatuinen DURINOX on innovaatio, jolla on parannettu ruostumattoman teräksen ominaisuuksia. Moniportaisen valmistusprosessin ansiosta materiaalista on saatu noin kaksi kertaa kestävämpi ja kovempi kuin tavallisesta ruostumattomasta teräksestä. BLANCO CLARON -altaat ovat saatavilla korkealaatuisena Steelart rst-materiaalina sekä Durinox materiaalilla. Kulmien 10 mm pyöristys antaa altaalle modernin ilmeen ja helpottaa puhdistusta. kovempi kuin perusteräs luja ja kestävä hienostunut, elegantti pinta parempi naarmuuntumisen kesto moderni ilme samettimainen pinta sormenjäljet eivät näy helppo puhdistaa 38

39 BLANCO CLARON 340-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 340-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3370 Blanco Claron 340-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml BLANCO CLARON 340-U DURINOX, RST Durinox, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 340-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3570 Blanco Claron 340-U Durinox, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

40 CLARON-ALTAAT BLANCO CLARON 400-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 400-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3371 Blanco Claron 400-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml CLARON 400-U DURINOX, RST Durinox, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 400-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3571 Blanco Claron 400-U Durinox, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

41 Allas: BLANCO CLARON 450-U BLANCO CLARON 450-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 450-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3372 Blanco Claron 450-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

42 CLARON-ALTAAT Allas: BLANCO CLARON 500-U BLANCO CLARON 500-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 500-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3373 Blanco Claron 500-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

43 Allas: BLANCO CLARON 500-U, Durinox CLARON 500-U DURINOX, RST Durinox, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 500-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3573 Blanco Claron 500-U Durinox, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

44 CLARON-ALTAAT Allas: BLANCO CLARON 550-U BLANCO CLARON 550-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 550-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3380 Blanco Claron 550-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

45 Allas: BLANCO CLARON XL 60-IF SteamerPlus BLANCO CLARON XL 60-U, SteamerPlus, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Leikkuulauta Katso Claron XL 60-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10630U Blanco Claron XL 60-U, SteamerPlus, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (280 x 445 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

46 CLARON-ALTAAT Allas: BLANCO CLARON 700-U BLANCO CLARON 700-U, RST, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 700-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3378 Blanco Claron 700-U, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

47 Allas: BLANCO CLARON 700-U, Durinox BLANCO CLARON 700-U DURINOX, RST Durinox, alta kiinnitettävä Monitoimikiskot U Valutusritilä Vihanneskulho Leikkuulauta Katso Claron 700-IFN ja -IFA mallit Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3578 Blanco Claron 700-U Durinox, RST monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) *valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine RST-altaille, 1 x 150 ml

48 SILGRANIT PURADUR SILGRANIT-esittelyaukeama Siirtyi RST-osiosta YLIVOIMAINEN LAADUSSA JA KESTÄVYYDESSÄ SILGRANIT PURADUR BLANCOn 90 vuoden kokemus ja tietotaito altaiden valmistuksessa ja yli 30 vuoden kokemus kivimassa-altaista näkyy SILGRANIT PuraDur allasmateriaalissa. Vuosikymmenien kehityksen tuloksena syntynyt materiaali on miellyttävän samettimainen ja ominaisuuksiltaan ylivoimainen. Blanco on maailman suurin komposiittialtaiden valmistaja. Erittäin laadukas SILGRANIT PuraDur on huoleton ja ajaton valinta jokaiseen keittiöön. 48

49 Voittamattoman laadukas. helppohoitoinen hygieninen (patentoitu HygieniaPlus -suojaus) lämmönkestävyys aina 280 C saakka kestää happamia ruoka-aineita kestää naarmuuntumista altaalla on kivimäinen, arvokas tuntuma Harmoninen värivalikoima Värivalikoima sisältää kattavan valikoiman tämän hetken trendisävyjä sekä ajattomia klassikoita jokaisen kodin värimaailmaan. Hillityt harmaan sävyt anthrazit kallion- alumetallic helmen- beton valkoinen harmaa harmaa Maanläheiset beigen sävyt coffee muskat tartufo Kestävä, laadukas ja pitkäaikainen materiaali Testatusti turvallinen materiaali Käytännöllinen ja helposti puhdistettava pinta. Kivimäinen samettisen kaunis pinta Uskomattoman kestävä - lämmön-kesto jopa 280 C Patentoitu Hygiene-Plus - suojaus 49

50 ELON-ALTAAT Allas: BLANCO ELON XL 6 S, Silgranit BLANCO ELON 45 S, SILGRANIT, päältä asennettava RST-ritilä Vihanneskulho Leikkuulauta (vakiovaruste) Lapetek Lina 20-A Select 45 Puhdistus ja hoitoaine Blanco Elon 45 S, Silgranit, alumetallic Blanco Elon 45 S, Silgranit, valkoinen Blanco Elon 45 S, Silgranit, anthrazit Blanco Elon 45 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Elon 45 S, Silgranit, coffee Blanco Elon 45 S, Silgranit, tartufo Blanco Elon 45 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Elon 45 S, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

51 BLANCO ELON XL 6 S, SILGRANIT, päältä asennettava RST-ritilä Vihanneskulho Leikkuulauta (vakiovaruste) Lapetek Lina 20-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, alumetallic Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, valkoinen Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, anthrazit Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, coffee Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, tartufo Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO ELON XL 6 S-F, SILGRANIT, huullettava F RST-ritilä Vihanneskulho Leikkuulauta (vakiovaruste) Lapetek Lina 20-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, coffee F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, kallionharmaa leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

52 ELON-ALTAAT Allas: BLANCO ELON XL 8 S, Silgranit BLANCO ELON XL 8 S, SILGRANIT, päältä asennettava RST-ritilä Vihanneskulho Leikkuulauta (vakiovaruste) Lapetek Lina 20-A Select 60 Puhdistus ja hoitoaine Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, alumetallic Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, valkoinen Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, anthrazit Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, coffee Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, tartufo Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

53 NAYA-ALTAAT Allas: BLANCO NAYA 6, Silgranit BLANCO NAYA 6, SILGRANIT, päältä asennettava Vihanneskulho Leikkuulaudat Lapetek Lino 20-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä CapFlow Puhdistus ja hoitoaine Blanco Naya 6, Silgranit, alumetallic Blanco Naya 6, Silgranit, valkoinen Blanco Naya 6, Silgranit, anthrazit Blanco Naya 6, Silgranit, kallionharmaa Blanco Naya 6, Silgranit, coffee Blanco Naya 6, Silgranit, tartufo Blanco Naya 6, Silgranit, helmenharmaa Blanco Naya 6, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

54 DALAGO-ALTAAT BLANCO DALAGO-allasperheen laajasta valikoimasta löydät altaan niin keittiöön kuin kodinhoitohuoneeseen. Ajaton moderni muotoilu on tehnyt Dalago-mallistosta ajattoman kestosuosikin. Kestävä ja helppohoitoinen Silgranit-materiaali on käytössä ihanteellinen ja pintana sopii yhdistettäväksi kaikenlaisiin tasomateriaaleihin. Leikkuulaudalla tai kulmakulholla lisätään helposti altaan monikäyttöisyyttä. 54

55 BLANCO DALAGO 45, SILGRANIT, päältä asennettava Kulmakori Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Dalago 45, Silgranit, alumetallic Blanco Dalago 45, Silgranit, valkoinen Blanco Dalago 45, Silgranit, anthrazit Blanco Dalago 45, Silgranit, kallionharmaa Blanco Dalago 45, Silgranit, coffee Blanco Dalago 45, Silgranit, tartufo Blanco Dalago 45, Silgranit, helmenharmaa Blanco Dalago 45, Silgranit, muskat kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO DALAGO 45-F, SILGRANIT, huullettava ANTHRAZIT- ALLASSETIT s F Kulmakori Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, coffee F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, kallionharmaa kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

56 DALAGO-ALTAAT BLANCO DALAGO 5, SILGRANIT, päältä asennettava Kulmakori Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 50 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Dalago 5, Silgranit, alumetallic Blanco Dalago 5, Silgranit, valkoinen Blanco Dalago 5, Silgranit, anthrazit Blanco Dalago 5, Silgranit, kallionharmaa Blanco Dalago 5, Silgranit, coffee Blanco Dalago 5, Silgranit, tartufo Blanco Dalago 5, Silgranit, helmenharmaa Blanco Dalago 5, Silgranit, muskat kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO DALAGO 5-F, SILGRANIT, huullettava F Kulmakori Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 50 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, coffee F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, kallionharmaa kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

57 BLANCO DALAGO 6, SILGRANIT, päältä asennettava Kulmakori Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 2660ALU Blanco Dalago 6, Silgranit, alumetallic Blanco Dalago 6, Silgranit, valkoinen Blanco Dalago 6, Silgranit, anthrazit RG Blanco Dalago 6, Silgranit, kallionharmaa Blanco Dalago 6, Silgranit, coffee Blanco Dalago 6, Silgranit, helmenharmaa Blanco Dalago 6, Silgranit, tartufo Blanco Dalago 6, Silgranit, muskat kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO DALAGO 6-F, SILGRANIT, huullettava ANTHRAZIT- ALLASSETIT s F Kulmakori Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 2660ALUF Blanco Dalago 6-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Dalago 6-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Dalago 6-F, Silgranit, coffee RGF Blanco Dalago 6-F, Silgranit, kallionharmaa F Blanco Dalago 6-F, Silgranit, anthrazit kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

58 DALAGO-ALTAAT BLANCO DALAGO 8, SILGRANIT, päältä asennettava Kulmakori Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Dalago 8, Silgranit, alumetallic Blanco Dalago 8, Silgranit, valkoinen Blanco Dalago 8, Silgranit, anthrazit Blanco Dalago 8, Silgranit, kallionharmaa Blanco Dalago 8, Silgranit, coffee Blanco Dalago 8, Silgranit, tartufo Blanco Dalago 8, Silgranit, helmenharmaa Blanco Dalago 8, Silgranit, muskat kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO DALAGO 8-F, SILGRANIT, huullettava F Kulmakori Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, coffee F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, kallionharmaa kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

59 RONDO-ALTAAT Allas: BLANCO RONDO, Silgranit BLANCO RONDO, SILGRANIT, päältä asennettava Lapetek Lino 20-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1500ALU Blanco Rondo, Silgranit, alumetallic Blanco Rondo, Silgranit, valkoinen Blanco Rondo, Silgranit, anthrazit RG Blanco Rondo, Silgranit, kallionharmaa Blanco Rondo, Silgranit, coffee Blanco Rondo, Silgranit, helmenharmaa Blanco Rondo, Silgranit, tartufo Blanco Rondo, Silgranit, muskat CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

60 PLEON-ALTAAT Allas: BLANCO PLEON 6 Split BLANCO PLEON 5, SILGRANIT, päältä asennettava Yhteensopivuus kulmakori (418852) monitoimikiskot (418851) Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 50 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus ja hoitoaine Blanco Pleon 5, Silgranit, alumetallic Blanco Pleon 5, Silgranit, valkoinen Blanco Pleon 5, Silgranit, anthrazit Blanco Pleon 5, Silgranit, kallionharmaa Blanco Pleon 5, Silgranit, coffee Blanco Pleon 5, Silgranit, tartufo Blanco Pleon 5, Silgranit, helmenharmaa Blanco Pleon 5, Silgranit, muskat Blanco Pleon 5, Silgranit, beton kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

61 BLANCO PLEON 6 SPLIT, SILGRANIT, päältä asennettava Yhteensopivuus kulmakori (418852) monitoimikiskot (418851) Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, alumetallic Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, valkoinen Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, anthrazit Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, kallionharmaa Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, coffee Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, tartufo Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, helmenharmaa Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, muskat Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, beton kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO PLEON 6, SILGRANIT, päältä asennettava Yhteensopivuus kulmakori (418852) monitoimikiskot (418851) Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Pleon 6, Silgranit, alumetallic Blanco Pleon 6, Silgranit, valkoinen Blanco Pleon 6, Silgranit, anthrazit Blanco Pleon 6, Silgranit, kallionharmaa Blanco Pleon 6, Silgranit, coffee Blanco Pleon 6, Silgranit, tartufo Blanco Pleon 6, Silgranit, helmenharmaa Blanco Pleon 6, Silgranit, muskat Blanco Pleon 6, Silgranit, beton kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

62 ETAGON-ALTAAT Allas: BLANCO ETAGON 6 BLANCO ETAGON 6, SILGRANIT, päältä asennettava Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 60 Monitoimikiskot Pohjaventtiilin Puhdistus- ja hoitoaine (vakiovaruste) kaukosäätösetti Blanco Etagon 6, Silgranit, alumetallic Blanco Etagon 6, Silgranit, valkoinen Blanco Etagon 6, Silgranit, anthrazit Blanco Etagon 6, Silgranit, kallionharmaa Blanco Etagon 6, Silgranit, coffee Blanco Etagon 6, Silgranit, tartufo Blanco Etagon 6, Silgranit, helmenharmaa Blanco Etagon 6, Silgranit, muskat Blanco Etagon 6, Silgranit, beton kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

63 Allas: BLANCO ETAGON 8 BLANCO ETAGON 8, SILGRANIT, päältä asennettava Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Monitoimikiskot Pohjaventtiilin Puhdistus- ja hoitoaine (vakiovaruste) kaukosäätösetti Blanco Etagon 8, Silgranit, alumetallic Blanco Etagon 8, Silgranit, valkoinen Blanco Etagon 8, Silgranit, anthrazit Blanco Etagon 8, Silgranit, kallionharmaa Blanco Etagon 8, Silgranit, coffee Blanco Etagon 8, Silgranit, tartufo Blanco Etagon 8, Silgranit, helmenharmaa Blanco Etagon 8, Silgranit, muskat Blanco Etagon 8, Silgranit, beton kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

64 SONA-ALTAAT BLANCO SONA 45 S, SILGRANIT, päältä asennettava Pohjaventtiilin Leikkuulauta kaukosäätösetti Lapetek Lino 40-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Sona 45 S, Silgranit, alumetallic Blanco Sona 45 S, Silgranit, valkoinen Blanco Sona 45 S, Silgranit, anthrazit Blanco Sona 45 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Sona 45 S, Silgranit, coffee Blanco Sona 45 S, Silgranit, tartufo Blanco Sona 45 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Sona 45 S, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SONA 5 S, SILGRANIT, päältä asennettava Pohjaventtiilin kaukosäätösetti Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 50 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Sona 5 S, Silgranit, alumetallic Blanco Sona 5 S, Silgranit, valkoinen Blanco Sona 5 S, Silgranit, anthrazit Blanco Sona 5 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Sona 5 S, Silgranit, coffee Blanco Sona 5 S, Silgranit, tartufo Blanco Sona 5 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Sona 5 S, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

65 BLANCO SONA 6 S, SILGRANIT, päältä asennettava Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Sona 6 S, Silgranit, alumetallic Blanco Sona 6 S, Silgranit, valkoinen Blanco Sona 6 S, Silgranit, anthrazit Blanco Sona 6 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Sona 6 S, Silgranit, coffee Blanco Sona 6 S, Silgranit, tartufo Blanco Sona 6 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Sona 6 S, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (182 x 272 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SONA XL 6 S, SILGRANIT, päältä asennettava Pohjaventtiilin kaukosäätösetti Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, alumetallic Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, valkoinen Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, anthrazit Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, coffee Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, tartufo Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

66 METRA-ALTAAT Allas: BLANCO METRA 6 BLANCO METRA 45 S Compact, SILGRANIT, päältä asennettava Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 45 Kulmakori CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., alumetallic Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., valkoinen Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., anthrazit Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., kallionharmaa Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., coffee Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., tartufo Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., helmenharmaa Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., muskat kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

67 BLANCO METRA 6, SILGRANIT, päältä asennettava Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 60 Kulmakori CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Metra 6, Silgranit, alumetallic Blanco Metra 6, Silgranit, valkoinen Blanco Metra 6, Silgranit, anthrazit Blanco Metra 6, Silgranit, kallionharmaa Blanco Metra 6, Silgranit, coffee Blanco Metra 6, Silgranit, tartufo Blanco Metra 6, Silgranit, helmenharmaa Blanco Metra 6, Silgranit, muskat kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) E vihanneskulho, RST (198 x 272 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO METRA 6 S Compact, SILGRANIT, päältä asennettava Vihanneskulho Leikkuulauta Lapetek Lino 40-A Select 60 Kulmakori CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 4120ALU Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., alumetallic Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., valkoinen Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., anthrazit RG Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., kallionharmaa Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., coffee Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., helmenharmaa Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., tartufo Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., muskat kulmakori, (215 x 215 mm) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) E vihanneskulho, RST (198 x 272 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

68 ZENAR-ALTAAT BLANCO ZENAR XL 6 S SteamerPlus sopii täydellisesti jokaisen kokin keittiöön, mutta erityisesti höyryuunin ystävälle allas on omiaan. Iso allas on mitoitettu GNastioiden mukaan, jolloin samoja astioita voidaan käyttää tarpeen mukaan sekä altaan eri tasoilla että höyryuunissa. Altaan kolme käyttökorkeutta takaavat sopivan korkeuden jokaiselle työskentelyvaiheelle ruoanvalmistelusta aina ruoan esille laittoon saakka. 68

69 BLANCO ZENAR XL 6 S SteamerPlus, SILGRANIT, päältä asennettava Vakiovarusteet Leikkuulauta Lapetek Lino Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine GN-astia(ritilä) (1/3) ja (1/2) O Blanco Zenar XL 6 S SteamerPlus, Silgr, alumetallic O Blanco Zenar XL 6 S SteamerPlus, Silgr, valkoinen O Blanco Zenar XL 6 S SteamerPlus, Silgr, anthrazit O Blanco Zenar XL 6 S SteamerPlus, Silgr, kallionharm O Blanco Zenar XL 6 S SteamerPlus, Silgr, coffee O Blanco Zenar XL 6 S SteamerPlus, Silgr, tartufo O Blanco Zenar XL 6 S SteamerPlus, Silgr, helmenhar O Blanco Zenar XL 6 S SteamerPlus, Silgr, muskat puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO ZENAR XL 6 S Compact, SILGRANIT, päältä asennettava UUSI KAUKOSÄÄDÖLLINEN MALLI Leikkuulauta sisältyy Lapetek Lino 40-A Select 60 Vihanneskulho Puhdistus- ja hoitoaine O Blanco Zenar XL 6 S Compact, Silgr, alumetallic O Blanco Zenar XL 6 S Compact, Silgr, valkoinen O Blanco Zenar XL 6 S Compact, Silgr, anthrazit O Blanco Zenar XL 6 S Compact, Silgr, kallionharmaa O Blanco Zenar XL 6 S Compact, Silgr, coffee O Blanco Zenar XL 6 S Compact, Silgr, tartufo O Blanco Zenar XL 6 S Compact, Silgr, helmenharmaa O Blanco Zenar XL 6 S Compact, Silgr, muskat vihanneskulho, RST (167 x 361 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

70 COLLECTIS-ALTAAT BLANCO COLLECTIS tarjoaa uudenlaisen toiminnallisuuden jätteiden lajitteluun. Leikkuulauta lepää tukevasti valutustason päällä. h voit kuoria tai leikata juureksia ja vihanneksia suoraan altaassa olevaan astiaan h voit sijoittaa astian Collectiksen pieneen altaaseen tai Blanco-jätejärjestelmään h kannellisessa monitoimiastiassa voit myös turvallisesti ja samalla katseilta piilossa säilyttää esimerkiksi terävät kuorimisveitset Collectiksen matala (vain 5 mm korkea) ja kapea reuna luo altaalle modernin ilmeen. 70

71 BLANCO COLLECTIS 6 S, SILGRANIT, päältä asennettava Vakiovarusteet Collectis-lajittelusanko on yhteensopiva Select 60, Select 60 Orga ja Flexon II 60- jätejärjestelmien kanssa (yhteensopivuus 15 l ja 30 l sangot). Select 60 -jätejärjestelmät s. 111 Select 60 Orga -jätejärjestelmät s. 111 Flexon II 60 -jätejärjestelmät s l lajittelusanko kannella Vakiovaruste Collectis-lajittelusanko on saatavissa myös lisätarvikkeena ( ). Lisätarvikkeet Lapetek Lino 40-A Leikkuulauta Puhdistus-ja hoitoaine Blanco Collectis 6 S, Silgr, alumetallic Blanco Collectis 6 S, Silgr, valkoinen Blanco Collectis 6 S, Silgr, anthrazit Blanco Collectis 6 S, Silgr, kallionharmaa Blanco Collectis 6 S, Silgr, coffee Blanco Collectis 6 S, Silgr, tartufo Blanco Collectis 6 S, Silgr, helmenharmaa Blanco Collectis 6 S, Silgr, muskat leikkuulauta, vaahtera (280 x 490 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille Collectis-lajitteluastian yhteensopivuus jätejärjestelmien kanssa ( sopii 15 l ja 30 l sankoihin) : Select 60 (s. 111) Select 60 Orga (s. 111) Flexon II 60 (s. 113) Blanco Select 60/2 s Blanco Select 60/3 s Blanco Select XL 60/3 s Blanco Select 60/4 s Blanco Select 60/2 Orga s Blanco Select 60/3 Orga s Blanco Select XL 60/3 Orga s Blanco Select 60/4 Orga s Blanco Flexon II 60/2 s Blanco Flexon II 60/3 s Blanco Flexon II XL 60/3 s Blanco Flexon II 60/4 s

72 SUBLINE-ALTAAT Allas: BLANCO SUBLINE 320-U U BLANCO SUBLINE 160-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U Vihanneskulho Lapetek Lino 40-A Yhdysputki Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 160-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 160-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 160-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 160-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 160-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 160-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 160-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Subline 160-U, Silgranit, muskat vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) yhdysputki kahdelle altaalle, joissa 3 ½ pohjaventtiili puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

73 BLANCO SUBLINE 320-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 320-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 320-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 320-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 320-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 320-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 320-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 320-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Subline 320-U, Silgranit, muskat monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 320-F, SILGRANIT, huullettava F Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 22200F Blanco Subline 320-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Subline 320-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Subline 320-F, Silgranit, coffee F Blanco Subline 320-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Subline 320-F, Silgranit, kallionharmaa monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

74 SUBLINE-ALTAAT BLANCO SUBLINE altaan selkeän linjakas muotoilu on elegantti yhdistelmä jokaisen tason kanssa. Keittiön koosta riippuen voidaan allasperheen laajan valikoiman eri kokoisia ja värisiä altaita käyttää yksinään tai suuremmassa keittiössä yhdistellä esim. isompi ja pienempi allas vierekkäin. Käytännölliset ja monipuoliset lisätarvikkeet lisäävät yhteen altaaseen kaksialtaisen toiminnallisuudet. 74

75 BLANCO SUBLINE 400-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 50 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 400-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 400-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 400-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 400-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 400-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 400-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 400-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Subline 400-U, Silgranit, muskat monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 400-F, SILGRANIT, huullettava F Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 50 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 22500F Blanco Subline 400-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Subline 400-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Subline 400-F, Silgranit, coffee F Blanco Subline 400-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Subline 400-F, Silgranit, kallionharmaa monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

76 SUBLINE-ALTAAT BLANCO SUBLINE 500-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 500-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 500-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 500-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 500-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 500-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 500-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 500-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Subline 500-U, Silgranit, muskat monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 500-F, SILGRANIT, huullettava F Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 22300F Blanco Subline 500-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Subline 500-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Subline 500-F, Silgranit, coffee F Blanco Subline 500-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Subline 500-F, Silgranit, kallionharmaa monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

77 BLANCO SUBLINE 340/160-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 340/160-U, Silgr., alumetallic Blanco Subline 340/160-U, Silgr., valkoinen Blanco Subline 340/160-U, Silgr., anthrazit Blanco Subline 340/160-U, Silgr., kallionharmaa Blanco Subline 340/160-U, Silgr., coffee Blanco Subline 340/160-U, Silgr., tartufo Blanco Subline 340/160-U, Silgr., helmenharmaa Blanco Subline 340/160-U, Silgr., muskat monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 340/160-F, SILGRANIT, huullettava F Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 22400F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., alumetallic F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., valkoinen F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., coffee F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., anthrazit F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., kallionharmaa monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

78 SUBLINE-ALTAAT Suositun BLANCO SUBLINE -allasperheen käytännölliset XL-kokoiset altaat ovat erinomainen valinta suurempiin keittiöihin. Linjakas elegantti muotoilu pitää allasilmeen hillittynä tilavasta allaskoosta huolimatta. Suuri allas lisää koko keittiön toiminnallisuutta. Monipuoliset lisätarvikkeet kasvattavat entisestään tilavan altaan käyttömahdollisuuksia ja tekevät allaspisteestä oikean monitoimikeskuksen. 78

79 BLANCO SUBLINE 700-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 700-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 700-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 700-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 700-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 700-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 700-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 700-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Subline 700-U, Silgranit, muskat monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 700-U LEVEL, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U Monitoimikiskot Vihanneskulho Leikkuulauta RST-vihanneskori Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A (vakiovaruste) kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 700-U Level, Silgr., alumetallic Blanco Subline 700-U Level, Silgr., valkoinen Blanco Subline 700-U Level, Silgr., anthrazit Blanco Subline 700-U Level, Silgr., kallionharmaa Blanco Subline 700-U Level, Silgr., coffee Blanco Subline 700-U Level, Silgr., tartufo Blanco Subline 700-U Level, Silgr., helmenharmaa Blanco Subline 700-U Level, Silgr., muskat monitoimikiskot, RST sis. 2 kpl (416 x 60 mm) kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

80 ETAGON-ALTAAT BLANCO ETAGON mahdollistaa työskentelyn kolmella eri tasolla. Leikkuulauta lepää tukevasti altaan ulkoreunojen päällä. i voit kuoria tai leikata juureksia ja vihanneksia suoraan altaassa olevaan astiaan. i voit sijoittaa ison kattilan tai kulhon tilavan altaan pohjalle tai kiskojen päälle. i kiskoja voidaan myös käyttää astioiden tai tiskirättien kuivaamiseen, kuumien patojen alustana tai ne voidaan nostaa työtasolle laskualustaksi. Monikäyttöisen altaan mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. 80

81 BLANCO ETAGON 500-U, SILGRANIT, altakiinnitettävä U Vihanneskulho Leikkuulauta Monitoimikiskot Lapetek Lino 40-A Select 60 (vakiovaruste) Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Etagon 500-U, Silgranit, alumetallic Blanco Etagon 500-U, Silgranit, valkoinen Blanco Etagon 500-U, Silgranit, anthrazit Blanco Etagon 500-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Etagon 500-U, Silgranit, coffee Blanco Etagon 500-U, Silgranit, tartufo Blanco Etagon 500-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Etagon 500-U, Silgranit, muskat kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO ETAGON 700-U, SILGRANIT, altakiinnitettävä U Vihanneskulho Leikkuulauta Monitoimikiskot Lapetek Lino 40-A (vakiovaruste) Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Etagon 700-U, Silgranit, alumetallic Blanco Etagon 700-U, Silgranit, valkoinen Blanco Etagon 700-U, Silgranit, anthrazit Blanco Etagon 700-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Etagon 700-U, Silgranit, coffee Blanco Etagon 700-U, Silgranit, tartufo Blanco Etagon 700-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Etagon 700-U, Silgranit, muskat kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

82 KERAAMISET-ALTAAT KIVIKERAMIIKKA LOISTAVA HELMI KEITTIÖSSÄSI kristallinvalkoinen musta Erittäin hygieeninen ja helppohoitoinen kivikeramiikka koostuu kahdesta materiaalista: paksu ja vahva massa, jonka päällä on kova lasimainen pinnoite. Materiaali kestää hyvin tahroja, likaa ja naarmuja. Materiaalin edut: helppohoitoinen hygieeninen kestävä kova lasimainen pinta kestää happamia ruoka-aineita perinteinen - loistelias ulkonäkö 82

83 Allas: BLANCO PANOR 60 BLANCO PANOR 60, KIVIKERAAMINEN, päältä asennettava Altaan etureuna ja sivut on lasitettu, Takaosa on lasittamaton ja tarkoitettu asennettavaksi seinää vasten. Leikkuulauta Pohjaventtiilin Tradon kaukosäätösetti CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Panor 60, kivikeraam., kristallinvalkoinen pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pähkinä (290 x 585 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille

84 KERAAMISET-ALTAAT Allas: BLANCO SUBLINE 500-U BLANCO SUBLINE 375-U, KIVIKERAAMINEN PuraPlus, alta kiinnitettävä U Vihanneskulho Leikkuulaudat Pohjaventtiilin Linus-S Select 45 kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 375-U, kivikeraam., kristall.valk Blanco Subline 375-U, kivikeraam., musta kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, pyökki (280 x 430 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (176 x 432 mm) CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille

85 BLANCO SUBLINE 500-U, KIVIKERAAMINEN PuraPlus, alta kiinnitettävä U Vihanneskulho Leikkuulaudat Pohjaventtiilin Linus-S Select 60 kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 500-U, kivikeraam., kristall.valk Blanco Subline 500-U, kivikeraam., musta kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, pyökki (280 x 430 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (176 x 432 mm) CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille BLANCO SUBLINE 350/150-U, KIVIKERAAMINEN PuraPlus, alta kiinnitettävä U Vihanneskulho Leikkuulaudat Pohjaventtiilin Linus-S Select 60 kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 350/150-U, kivikeraam., krist.valk Blanco Subline 350/150-U, kivikeraam., musta kaukosäätösetti, kromi (korkealla nupilla, ks. s. 86) leikkuulauta, pyökki (280 x 430 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (176 x 432 mm) CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille

86 LISÄTARVIKKEET BLANCO - pohjaventtiilistön kaukosäätösetit Tasoreiän halkaisija 35 mm kromi,nuppi, vaijeri ja pohjaventtiili (Naya, Sona) kromi, nuppi, vaijeri ja pohjaventtiili (Panor) BLANCO - InFino-pohjaventtiilistön kaukosäätösetit Tasoreiän halkaisija 35 mm kromi, nuppi, vaijeri ja InFino-pohjaventtiili RST, nuppi, vaijeri ja InFino-pohjaventtiili RST, PushControl-nuppi, vaijeri, InFino-pohjaventtiili InFino-pohjaventtiilistön kaukosäätösetit eivät sisällä roskasihtiä. BLANCO - SensorControl, kaukosäätöpainike InFino-kaukosäätöpohjaventtiilistöön Sähköinen kaukosäätöpainike, jolla voidaan korvata manuaalinen kaukosäätöpainike. Yhteensopiva kaikkien Infino-kaukosäätöpohjaventtiilistöjen kanssa. Huomioi sähköpistorasian tarve. Tuotenumero Tuote alv 0 % alv 24 % SensorControl, sähköinen kaukosäätöpainike Tuote ei sisällä InFino-pohjaventtiilistöä. 86

87 LAPETEK VENTO, pesuaineannostelija Tasoreiän halkaisija 35 mm Vento, kromi, tilavuus 500 ml BLANCO astianpesukoneventtiili Tasoreiän halkaisija mm Astianpesukoneventtiili, kromi PUHDISTUS- JA HOITOAINEET RST-altaille, Polish 150 ml, 1 kpl Silgranit-altaille, Activ, 3 x 25 gr kivikeraamisille altaille, CeraCare, 350 g kalkinpoistoaine kaikille altaille ja hanoille, 30 ml

88 LAPETEK HANAT LAPETEK HANAT TOIMIVA ALLASPISTE KOOSTUU ALTAAN JA HANAN YHDISTELMÄSTÄ Näyttävä hana on keittiön helmi, joka sulautuu oikein valittuna linjakkaasti osaksi keittiön kalustekokonaisuutta. Ulkonäön lisäksi allaskeskuksen käytännöllisyys on hyvin olennaista onhan se keittiön käytetyin työpiste. Kaikissa Lapetekin hanoissa on astianpesukoneliitäntä eli apk-venttiili integroituna hanan runkoon. 88

89 Lapetek hanat. integroitu APK-venttiili ääniluokka I juoksuputken kääntymiskulman rajoitin laadukas ja helppohoitoinen pinta joustavat kytkentäputket kestävä täysmetallinen vipuotin ja APK-venttiili Laaja uutuusvärivalikoima tulossa kevät / kesä 2019 Laaja trendikäs värivalikoima Värivalikoima sisältää kattavan valikoiman tämän hetken trendisävyjä sekä ajattomia klassikoita jokaisen kodin värimaailmaan. kromi rst-optik HUOM! Uudet mallit tulossa kevät/kesä 2019 Uusissa Lino- ja Round-malleissa tyylikäs piiloporesuutin. Lisätietoja poresuuttimesta löydät QR-koodista antrasiitti matta musta Info Lapetek -hanat valkoinen gunmetal alumetallic kallionharmaa kulta kupari 89

90 LAPETEK-KEITTIÖHANAT APK-LIITÄNNÄLLÄ Hana: LAPETEK LINA 20-A, antrasiitti (astianpesukoneliitännällä) LAPETEK LINA 10-A / LINA 20-A, APK-liitännällä MAX 40 Ø 50 Ø Hanareikä Ø 35 mm 120 APK db A Lapetek Lina 10-A, kromi A Lapetek Lina 20-A, antrasiitti

91 Hana: LAPETEK LINO 20-A, antrasiitti (astianpesukoneliitännällä) LAPETEK LINO 10-A / LINO 20-A, APK-liitännällä 174 Ø MAX Ø 40 Ø Hanareikä Ø 35 mm 120 APK db A Lapetek Lino 10-A, kromi A Lapetek Lino 20-A, antrasiitti hanan tukipelti, pituus 75 mm

92 LAPETEK-KEITTIÖHANAT APK-LIITÄNNÄLLÄ Hana: LAPETEK LINO, kromi, astianpesukoneliitännällä LAPETEK LINO 30-A, APK-liitännällä 202 Ø MAX Ø 40 Ø Hanareikä Ø 35 mm 120 APK db1 Hanatuki A Lapetek Lino 30-A, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

93 Hana: LAPETEK LINO, antrasiitti (astianpesukoneliitännällä) LAPETEK LINO 40-A, APK-liitännällä 202 Ø MAX Ø 40 Ø Hanareikä Ø 35 mm 120 APK db1 Hanatuki A Lapetek Lino 40-A, antrasiitti hanan tukipelti, pituus 75 mm

94 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO EVOL-S syrjäyttää mittakannut. Hana laskee yhdellä napin painalluksella juuri oikean määrän kylmää vettä astiaan ilman erillisiä mittakuppeja. Blanco Evol-S hanan kylkeen on integroituna säätö, jota pyörittämällä voidaan valita tarkka vesimäärä 1 desilitran ja 5 litran väliltä. Vettä voidaan myös haluttaessa laskea vapaasti 90 sekunnin ajan. Hanaa voidaan myös käyttää tavallisesti kahvasta veden lämpötilaa ja virtausnopeutta portaattomasti säädellen. 94

95 Hana: BLANCO EVOL-S VOLUME, KROMI HANA INTEGROIDULLA MITTATOIMINNOLLA BLANCO EVOL-S VOLUME, ulosvedettävällä suihkupäällä UUTUUS Hanareikä Ø 35 mm 180 DVGW* Hanatuki 2109S Blanco Evol-S Volume, kromi integroitu mittatoiminto veden annostelua varten - vesimäärän valinta kierrettävän säätönupin avulla - annostelu käynnistyy kosketusvapaasti - toimii myös kuten perinteinen vipuhana - LED-valo osoittaa toiminnot - allaskaapin sisälle pistotulppaliitännäinen - control box säätöyksikkö hanan tukipelti, pituus 75 mm

96 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: TIVO-S, kromi BLANCO TIVO-S, ulosvedettävällä suihkupäällä Hanareikä Ø 35 mm 120 DVGW db1 Hanatuki S Blanco Tivo-S, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

97 Hana: TIVO-S, Silgranit look BLANCO TIVO-S, Silgranit look, ulosvedettävällä suihkupäällä Hanareikä Ø 35 mm 120 DVGW db1 Hanatuki S Blanco Tivo-S, Silgranit look, alumetallic S Blanco Tivo-S, Silgranit look, valkoinen S Blanco Tivo-S, Silgranit look, coffee S Blanco Tivo-S, Silgranit look, anthrazit S Blanco Tivo-S, Silgranit look, tartufo S Blanco Tivo-S, Silgranit look, kallionharmaa S Blanco Tivo-S, Silgranit look, helmenharmaa S Blanco Tivo-S, Silgranit look, muskat hanan tukipelti, pituus 75 mm

98 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO LIVIA-S, kromi Hana: BLANCO LIVIA-S, messinki 98

99 BLANCO LIVIA-S, ulosvedettävällä suihkupäällä Hanareikä Ø 35 mm 190 DVGW* db1 Hanatuki 21031S Blanco Livia-S, Silgranit look, kromi S Blanco Livia-S, Silgranit look, mangan S Blanco Livia-S, Silgranit look, messinki hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO LIVIA pesuaineannostelija ja kaukosäädön nuppi Pesuaineannostelijat Blanco Livia, pesuaineannostelija, kromi Blanco Livia, pesuaineannostelija, mangan Blanco Livia, pesuaineannostelija, messinki Kaukosäädön nupit Blanco Livia, kaukosäädön nuppi, kromi Blanco Livia, kaukosäädön nuppi, mangan Blanco Livia, kaukosäädön nuppi, messinki

100 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO LINUS-S, Silgranit look BLANCO LINUS-S, Silgranit look, ulosvedettävällä suihkupäällä Hanareikä Ø 35 mm 140 DVGW db1 Hanatuki S Blanco Linus-S, Silgranit look, alumetallic S Blanco Linus-S, Silgranit look, valkoinen S Blanco Linus-S, Silgranit look, coffee S Blanco Linus-S, Silgranit look, anthrazit S Blanco Linus-S, Silgranit look, tartufo S Blanco Linus-S, Silgranit look, kallionharmaa S Blanco Linus-S, Silgranit look, helmenharmaa S Blanco Linus-S, Silgranit look, muskat hanan tukipelti, pituus 75 mm

101 Hana: BLANCO LINUS-S, Ceramic look BLANCO LINUS-S, Ceramic look, ulosvedettävällä suihkupäällä Hanareikä Ø 35 mm 140 DVGW db1 Hanatuki S Blanco Linus-S, Ceramic look, kristallinvalkoinen S Blanco Linus-S, Ceramic look, musta hanan tukipelti, pituus 75 mm

102 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO TRADON, kromi BLANCO TRADON Hanareikä Ø 35 mm 360 DVGW db1 Hanatuki Blanco Tradon, kromi Blanco Tradon, messinki hanan tukipelti, pituus 75 mm

103 Hana: BLANCO LINEE-S (kuvassa RST-versio) BLANCO LINEE-S, ulosvedettävällä suihkupäällä Katso Linee rst mallit Hanareikä Ø 35 mm 130 DVGW db1 Hanatuki S Blanco Linee-S, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

104 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO CULINA-S MINI, kromi BLANCO CULINA-S MINI, ulosvedettävällä suihkupäällä Hanareikä Ø 35 mm 360 DVGW* db1 Hanatuki S Blanco Culina-S Mini, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

105 Hana: BLANCO CULINA-S, kromi BLANCO CULINA-S, ulosvedettävällä suihkupäällä Hanareikä Ø 35 mm 360 DVGW db1 Hanatuki S Blanco Culina-S, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

106 IKKUNAN ETEEN SIJOITETTAVAT BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO ELOSCOPE-F II, kromi BLANCO ELOSCOPE-F II Hana voidaan painaa alas ikkunan avaamista varten. Ikkunaa avattaessa sen alareunan pitää olla vähintään 30 mm pöytätason yläpuolella, jotta ikkuna pääsee avautumaan hanan päällä. Hanareikä Ø 35 mm 360 DVGW db1 Hanatuki 25511F Blanco Eloscope-F II, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

107 Hana: BLANCO LINUS-S-F, kromi BLANCO LINUS-F ja LINUS-S-F Hanan voi nostaa pois paikoiltaan ja laskea altaan pohjalle ikkunan avaamista varten. Ikkunaa avattaessa sen alareunan pitää olla vähintään 25 mm pöytätason yläpuolella, jotta ikkuna pääsee avautumaan hanan päällä. Hanareikä Ø 35 mm 360 DVGW db1 140 DVGW db1 Hanatuki 5460F Blanco Linus-F, kromi EF Blanco Linus-F, rst optik SF Blanco Linus-S-F, kromi, ulosv. suihkupää ESF Blanco Linus-S-F, rst optik, ulosv. suihkupää hanan tukipelti, pituus 75 mm

108 108 Kätevimmillään jätteiden lajittelu tapahtuu altaan luona, missä suurin osa jätteistä myös syntyy. BLANCO-mallistosta löytyy laaja valikoima nopeasti asennettavia, tukevia ja helppokäyttöisiä jätejärjestelmiä 30, 45 cm, 50 cm ja 60 cm levyisiin kaappeihin.

109 BLANCO-JÄTEMEKANISMIT BLANCO SELECT BOTTON Pro 45 Manual Clip muovipussin pidin Blanco Select Botton Pro 45 Manual sis. 2 x 13 litran sangot Blanco Select Clip BLANCO AktivBio on aktiivihiilisuodattimella varustettu kansi, joka yhdessä ruostumattoman teräksen kanssa vähentää biojätteestä syntyviä hajuhaittoja. Suodatin on helppo vaihtaa ja se tulee tehdä noin 3 kk välein. BLANCO AKTIVBIO -hiilisuodatinkannet 6 l sangon AktivBio-kansi ja -vaihtosuodattimet ovat yhteensopivia: Select 60/4 (401774) s. 111 Flexon II 60/4 (401786) s l sangon AktivBio-kansi ja -vaihtosuodattimet ovat yhteensopivia: Select 50/3 (401755) s. 110 Select XL 60/3 (401759) s. 111 Flexon II 30/2 (401779) s. 112 Flexon II 50/3 (401782) s. 113 Flexon II XL 60/3 (401785) s Kanteen tarvitaan 1 kpl suodattimia. Sisältyy ensitoimitukseen. Tuotenumero Tuote alv 0 % alv 24 % Blanco AktivBio-kansi, 6 l sankoihin (Select/Flexon II - 60/4) Blanco AktivBio-kansi, 8 l sankoihin (Select/Flexon II - 30/2, 50/3, XL 60/3) Blanco AktivBio-hiilisuodatin, vaihtosuodatin kanteen nro (sis. 4 kpl) Blanco AktivBio-hiilisuodatin, vaihtosuodatin kanteen nro (sis. 4 kpl)

110 BLANCO-SELECT -JÄTEMEKANISMIT BLANCO SELECT 45 Jalkavedin Clip muovipussin pidin Blanco Select 45/ sis. 2 x 16 litran sangot Blanco Movex jalkavedin, helpottaa oven avausta Blanco Select Clip BLANCO SELECT 50 AktivBio * s. 109 Jalkavedin Tarvikelaatikko Clip muovipussin pidin Blanco Select 50/2, sis. 2 x 19 l sangot Blanco Select 50/3, sis. 1 x 19 l sekä 2 x 8 l sangot * pieni tarvikelaatikko (2,5 l), sopii 8, 15 ja 19 l sankoon Blanco Movex jalkavedin, helpottaa oven avausta Blanco Select Clip

111 BLANCO SELECT 60 AktivBio * s. 109 Kansi jätesankoon Jalkavedin Tarvikelaatikko Clip muovipussin pidin Blanco Select 60/ sis. 1 x 19 litran sekä 1 x 30 litran sangot Blanco Select 60/ sis. 3 x 15 litran sangot Blanco Select XL 60/3 * sis. 2 x 8 litran sekä 1 x 30 litran sangot Blanco Select 60/4 * sis. 2 x 6 litran sekä 2 x 15 litran sangot pieni tarvikelaatikko (2,5 l), sopii 8, 15 ja 19 l sankoon kansi 15 litran jätesankoon Blanco Movex jalkavedin, helpottaa oven avausta Blanco Select Clip BLANCO SELECT 60 Orga Kansi jätesankoon Jalkavedin Tarvikelaatikko Clip muovipussin pidin Kaikissa Orga malleissa on erillinen ylävaunu, jossa yksi täysileveä ja kaksi pientä tarvikelaatikkoa (401772) Blanco Select 60/2 Orga (1x19 l. ja 1x30 l. sangot) Blanco Select 60/3 Orga (3 x 15 l. sangot) Blanco Select XL 60/3 Orga (2x8 l. ja 1x30 l. sangot) Blanco Select 60/4 Orga (2x6 l. ja 2x15 l. sangot) pieni tarvikelaatikko (2,5 l), sopii 8, 15 ja 19 l sankoon kansi 15 litran jätesankoon Blanco Movex jalkavedin, helpottaa oven avausta Blanco Select Clip

112 BLANCO FLEXON II- JÄTEMEKANISMIT BLANCO FLEXON on keittiön vakiolaatikostoon asennettava jätejärjestelmä. Kiinnität vain tuen laatikon pohjaan ja kehikon oveen - nopeaa ja helppoa. Monipuolinen sankovalikoima takaa toimivan jätteidenlajittelun. Katso myös AKTIVBIO-kansi sivulta 109. BLANCO FLEXON II 30 Jalkavedin AktivBio * s. 109 Tarvikelaatikko Clip muovipussin pidin Blanco Flexon II 30/1, sis. 1 x 19 litran sangon Blanco Flexon II 30/2, sis. 2 x 8 litran sangot * pieni tarvikelaatikko (2,5 l), sopii 8, 15 ja 19 l sankoon Blanco Movex jalkavedin, helpottaa oven avausta Blanco Select Clip BLANCO FLEXON II 45 Jalkavedin Clip muovipussin pidin Blanco Flexon II 45/2, sis. 2 x 16 litran sangot Blanco Movex jalkavedin, helpottaa oven avausta Blanco Select Clip

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU Tuoteluettelo/hinnasto 1.5.2018 ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTEL www.lapetek.com SISÄLLYSLETTELO RST - ALTAAT PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT HLLETTAVAT ALTA KIINNITETTÄVÄT Rondo, Pyykkialtaat, Luna Tipo Livit, Dana,

Lisätiedot

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU Tuoteluettelo/hinnasto 1.5.2017 ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU www.lapetek.com Oy Lapetek Ab Oy Lapetek Ab on osa Oy Lapetek Group Ab yhtiöitä. Konserni on suomalainen perheyhtiö, johon kuuluvat Oy

Lisätiedot

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU luettelo/hinnasto 1.4.2016 ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTEL www.lapetek.com LAPETEK GROP LYHYESTI Oy Lapetek Ab Oy Lapetek Ab on osa Oy Lapetek Group Ab yhtiöitä. Konserni on suomalainen perheyhtiö, johon

Lisätiedot

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU Tuoteluettelo/hinnasto 1.3.2014 ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU www.lapetek.com LAPETEK LYHYESTI Lapetek Lapetek on keittiöalan maahantuontiyritys ja tukkuliike, jonka mallisto sisältää kattavan valikoiman

Lisätiedot

Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON.

Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON. Jälleenmyyjäinfo maaliskuu 2017 www.lapetek.fi Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON. Allas kolmella tasolla. Tyylikkään käytännöllinen. BLANCO ETAGON uusi allassarja ruostumattomasta teräksestä ja

Lisätiedot

AltAAt, hanat, jätteiden lajittelu

AltAAt, hanat, jätteiden lajittelu Tuoteluettelo/hinnasto 1.2.2013 AltAAt, hanat, jätteiden lajittelu www.lapetek.com LAPETEK LYHYESTI Lapetek Lapetek on keittiöalan maahantuontiyritys ja tukkuliike, jonka mallisto sisältää kattavan valikoiman

Lisätiedot

Laaja allasmallisto. Kolme materiaalia: ruostumaton teräs Silgranit -kivimassa, 10 väriä kivikeramiikka, 7 väriä

Laaja allasmallisto. Kolme materiaalia: ruostumaton teräs Silgranit -kivimassa, 10 väriä kivikeramiikka, 7 väriä Laaja allasmallisto Kolme materiaalia: ruostumaton teräs Silgranit -kivimassa, 10 väriä kivikeramiikka, 7 väriä Oy Lapetek Ab, Kankiraudantie 1 00700 Helsinki, puh. (09) 2511 030 www.lapetek.com 5 BlancoStatura

Lisätiedot

Jälleenmyyjä info. BLANCO ETAGON. Uusia menestyksen mahdollisuuksia.

Jälleenmyyjä info.   BLANCO ETAGON. Uusia menestyksen mahdollisuuksia. Jälleenmyyjä info www.lapetek.fi BLANCO ETAGON. Uusia menestyksen mahdollisuuksia. Monitasoinen allas: allaskokonaisuus, joka valtaa markkinoita. Tämä nerokas ja käytännöllinen allaskokonaisuus määrittää

Lisätiedot

Toiminnallinen. Monipuolinen. Houkutteleva.

Toiminnallinen. Monipuolinen. Houkutteleva. www.lapetek.com Toiminnallinen. Monipuolinen. Houkutteleva. BLANCO allaskeskukset. 1 Toiminnallisuutta ja mukavuutta suomalaiseen keittiöön. Käytä hyödyksesi BLANCOn kokemusta ja laatua. Allas: BLANCO

Lisätiedot

Huullosasennus. Stala tiskipöytien helppokäyttöisen suunnitteluohjelman löydät osoitteesta

Huullosasennus. Stala tiskipöytien helppokäyttöisen suunnitteluohjelman löydät osoitteesta ALTAAT Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason

Lisätiedot

Vuoden 2017 uutuuksista esittelemme Blanco Pleon -allasperheen, joka on markkinoiden tilavin 1-altaisten allasmallisto.

Vuoden 2017 uutuuksista esittelemme Blanco Pleon -allasperheen, joka on markkinoiden tilavin 1-altaisten allasmallisto. Jos et pysty lukem aan tätä viestiä, klikkaa tästä Hei, Uudet Lapetek-hanat ovat nyt saatavissa. Valikoiman lähtökohtana on ollut suunnitella tyylikäs ja ajaton hanamallisto, joka sopii yhteen suosituimpien

Lisätiedot

Päältä asennettava allas. Huullosasennus. Altakiinnitettävä allas. Pesupöytä ALTAAT TISKIPÖYDÄT

Päältä asennettava allas. Huullosasennus. Altakiinnitettävä allas. Pesupöytä ALTAAT TISKIPÖYDÄT ALTAAT Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason

Lisätiedot

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason pinnan

Lisätiedot

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason pinnan

Lisätiedot

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason pinnan

Lisätiedot

Altaat, Hanat, Jätteiden lajittelu

Altaat, Hanat, Jätteiden lajittelu Kuvasto 2010/2011 Altaat, Hanat, Jätteiden lajittelu Tästä esitteestä löydät valikoima korkealaatuisia BLANCO-tuotteita. Pyrimme esittelemään mahdollisimman kattavasti valikoimaamme. Katso kaikki tuotteet

Lisätiedot

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen www.lapetek.fi Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Allas: BLANCO ADON XL 6 S, SILGRANIT PuraDur, valkoinen Hana: BLANCO ALTA-S

Lisätiedot

Huullosasennus. Altakiinnitettävä allas

Huullosasennus. Altakiinnitettävä allas Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason pinnan

Lisätiedot

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita www.lapetek.com Toiminnallinen muotoilu, optimaalinen tilankäyttö, helppo puhdistaa. Uusi BLANCOSELECT. Täydellinen

Lisätiedot

Laaja valikoima värillisiä ja helppohoitoisia keittiöaltaita.

Laaja valikoima värillisiä ja helppohoitoisia keittiöaltaita. BLANCO SILGRANIT PuraDur II Laaja valikoima värillisiä ja helppohoitoisia keittiöaltaita. CombiColours ainutlaatuinen BLANCO-mallisto. 1 Piristystä arkeen. BLANCO CombiColours lisää väriä keittiöön. Lisäarvoa

Lisätiedot

Alveus-altaat myös Fusion Live suunnitteluohjelmassa.

Alveus-altaat myös Fusion Live suunnitteluohjelmassa. Alveus-altaat myös Fusion Live suunnitteluohjelmassa. Alveus-altaat ovat tärkeä osa jokapäiväistä elämää, arjessa ja juhlassa. Se on huomioitu altaiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Neljän merkittävän

Lisätiedot

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT IDO Pesualtaat IDO Pesualtaat 95 IDO PESUALTAAT OLIPA PESUALLAS MITEN ARKINEN KALUSTE TAHANSA, ME PYRIMME TÄYDELLISYYTEEN. ALTAAMME OVAT SUUNNITELTU SEKÄ ESTEETTISEKSI OSAKSI KYLPYHUONETTA ETTÄ KÄYTÄNNÖLLISEKSI

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Silestone-altaat 4, 16-17. Blanco (Lapetek) 5, 18-29. Eisinger 6, 30-33. Franke 7, 34-37. Intra 8, 38-47.

Sisällysluettelo. Silestone-altaat 4, 16-17. Blanco (Lapetek) 5, 18-29. Eisinger 6, 30-33. Franke 7, 34-37. Intra 8, 38-47. OHEISTUOTEKUVASTO Sisällysluettelo Silestone-altaat 4, 16-17 Blanco (Lapetek) 5, 18-29 Eisinger 6, 30-33 Franke 7, 34-37 Intra 8, 38-47 Smeg 9, 48-50 Stala 10, 51-53 Altaiden asennustavat Ylämaan Graniitti

Lisätiedot

TERÄSALTAAT. PERUSALTAAT sivut DESIGN ALTAAT sivut LISÄVARUSTEET sivu 100

TERÄSALTAAT. PERUSALTAAT sivut DESIGN ALTAAT sivut LISÄVARUSTEET sivu 100 PERUSALTAAT sivut 90-94 DESIGN ALTAAT sivut 95-99 LISÄVARUSTEET sivu 100 04/2019 PERUSALTAAT 91 Lyria altaat Lyria L40-40 119020 L40-40 2-altainen 830xx180 Allaskaapin minimileveys M80. Altaiden syvyys

Lisätiedot

LOISTE. Suunnittelijan sanoin;

LOISTE. Suunnittelijan sanoin; LKALUSTE LOISTE Suunnittelijan sanoin; Uutta Loiste-kalustemallistoa suunniteltaessa lähtökohtanani oli luoda mallisto, joka taipuu niin pieneen kuin suurempaankin kylpyhuoneeseen. Mallisto koostuu erikokoisista

Lisätiedot

form Design Function

form Design Function e r g o n o m i c s form S O L U T I O N q u a l i t y I Dd Ey naa Lm i c Design Function 2014 PERUSALTAAT DESIGN ALTAAT LISÄVARUSTEET 04/2014 PERUSALTAAT 03 Lyria altaat Lyria L40-40 119020 L40-40 2-altainen

Lisätiedot

Tuoteluettelo/hinnasto 1.11.2011. Altaat, hanat, www.lapetek.com

Tuoteluettelo/hinnasto 1.11.2011. Altaat, hanat, www.lapetek.com Tuoteluettelo/hinnasto 1.11.2011 Altaat, hanat, jätteiden lajittelu www.lapetek.com BLANCO-JÄTEMEKANISMIT B K B a K Blancon uusi

Lisätiedot

Ecolam Huullosmallisto 2019

Ecolam Huullosmallisto 2019 Ecolam Huullosmallisto 2019 Ecolam tilaa altaat Toimitusaika 10 työpäivää altaan saapumisesta tehtaalle Puutasoihin asentaminen ei mahdollista Malliston ulkopuolelta ei huulleta altaita NEW YORK / NEW

Lisätiedot

Pesualtaat. teknologia ja moderni muotoilu.

Pesualtaat. teknologia ja moderni muotoilu. Pesualtaat Olkoonpa altaasi valinnan lähtökohta säilytystilojen maksimointi, altaan helppohoitoisuus, ulkonäkö tai vaikka seinän rakenne, löytyy sinulle valikoimastamme sopiva ratkaisu. Runsas tuotevalikoimamme

Lisätiedot

Ecolam Huullosmallisto 2019

Ecolam Huullosmallisto 2019 Ecolam Huullosmallisto 2019 Kaikkien altaiden hinnat nettona ALV 0% Ecolam tilaa altaat Toimitusaika 10 työpäivää altaan saapumisesta tehtaalle Puutasoihin asentaminen ei mahdollista Malliston ulkopuolelta

Lisätiedot

114 Tuotteet Pesualtaat

114 Tuotteet Pesualtaat 114 Tuotteet Pesualtaat Tuotteet Pesualtaat 115 Millainen käyttäjä, sellainen pesuallas. IDO-pesualtaat jakautuvat neljään eri ryhmään, joista löydät varmasti kylpyhuoneesi tyyliin ja käyttötarpei siisi

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL Rev. 108A FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT FESTIVO UFFET PRO TRJOILUVUNUT TEKNISET TIEOT: PRO LH-45-H, PRO LH-45-39946 Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille () ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin kuuluvat

Lisätiedot

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin.

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Tasalattiasuihkujen suosio kasvaa. Yhä enemmän ja enemmän ihmiset haluavat saada avointa tilaa kylpyhuoneeseensa. Vähemmän esteitä - enemmän hyötyjä Tasalattiaiset

Lisätiedot

Kalustehelat. 003 Keittiövarusteet. Valaisimet. Vetimet. varusteet

Kalustehelat. 003 Keittiövarusteet. Valaisimet. Vetimet. varusteet 99 003 Keittiövarusteet Tiivistekynnykset Pistorasiat/data/av Atk-varusteet Säilytystilan Liukuoven helat Vetimet Valaisimet Liesikuvut Keittiövarusteet Mekanismit Kalustehelat varusteet Keittiövarusteet

Lisätiedot

KYLPYHUONEALTAAT VALUMARMORIALTAAT POSLIINIALTAAT PUTKISTOT JA LISÄTARVIKKEET. sivut sivut sivut

KYLPYHUONEALTAAT VALUMARMORIALTAAT POSLIINIALTAAT PUTKISTOT JA LISÄTARVIKKEET. sivut sivut sivut KYLPYHUONEALTAAT t u o t e r y h m ä03 VALUMARMORIALTAAT sivut 104-113 POSLIINIALTAAT sivut 114-115 PUTKISTOT JA LISÄTARVIKKEET sivut 116-119 04/2018 Innovatiivinen pinnoite, joka nostaa valumarmorialtaan

Lisätiedot

Minimalistinen, helppohoitoinen muotoilu Yhteensopiva Triomontasennustelineen

Minimalistinen, helppohoitoinen muotoilu Yhteensopiva Triomontasennustelineen NYHET! Hygienic Flush gör det barnsligt enkelt att hålla rent. Hygienic Flush TEKEE PUHTAANAPIDOSTA HELPPOA UUTUUS! hygienic flush YKSINKERTAISEMMIN PUHDASTA FIKSUMMAN HUUHTELUN ANSIOSTA Hygienic Flush

Lisätiedot

TAMPEREEN KEITTIÖTUKKU. hinnasto

TAMPEREEN KEITTIÖTUKKU. hinnasto 015 TAMPEREEN KEITTIÖTUKKU hinnasto Yläkaapit Korkeat 989 Matalat 704 40,00 4 47,00 5 5 58,00 6 67,00 35,00 39,00 4 49,00 52,00 55,00 57,00 - korkeus 989-3 x säädettävä hyllytaso - korkeus 704-2 x säädettävä

Lisätiedot

FRANKE ALTAAT. Huullos ja altapäin kiinnitettävät

FRANKE ALTAAT. Huullos ja altapäin kiinnitettävät FRANKE ALTAAT Huullos ja altapäin kiinnitettävät Kuvassa uutuus Planar PEX 110-72 altapäin kiinnitettävä allas kivitasoon. KIVITASOIHIN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT Kivitasoihin voidaan asentaa Franken altapäinkiinnitettäviä-

Lisätiedot

Flexi buffet-linjastot

Flexi buffet-linjastot Flexi buffet-linjastot electrolux Flexi system 3 Uudet Flexi buffet-linjastot: joustavat ratkaisut aamiaisesta illalliseen Kahvilat ja ravintolat: Ihanteellinen ratkaisu ympäristöihin, joissa vaaditaan

Lisätiedot

LUNA 340/500 ASENNUS- JA HOITO-OHJE (20)

LUNA 340/500 ASENNUS- JA HOITO-OHJE (20) LUNA 340/500 ASENNUS- JA HOITO-OHJE (20) Altaiden vastaanotto Tarkista allas vastaanottaessasi sen. Erityisesti mikäli altaan kuljetuslaatikko on ulkopuolelta vahingoittunut, tarkista huolella onko myös

Lisätiedot

Vero seinäasennus pesuallas 50 cm 500 x 250 Ylivuodolla. Valkoinen 070350 0009 268,00 332,32 Hananreikä vasemmalla. Musta 070350 0809 402,00 498,48

Vero seinäasennus pesuallas 50 cm 500 x 250 Ylivuodolla. Valkoinen 070350 0009 268,00 332,32 Hananreikä vasemmalla. Musta 070350 0809 402,00 498,48 pesuallas 50 cm 500 x 250 Ylivuodolla. Valkoinen 070350 0009 268,00 332,32 Hananreikä vasemmalla. Musta 070350 0809 402,00 498,48 pesuallas 50 cm 500 x 250 Ylivuodolla. Valkoinen 070350 0008 268,00 332,32

Lisätiedot

Uponor Drain -lattiakaivojärjestelmä

Uponor Drain -lattiakaivojärjestelmä Drain -lattiakaivojärjestelmä Drain with style Drain vetää puoleensa Laadukas, tyylikäs, helposti asennettava ja vaivattomasti puhdistettava mitä enempää voisi toivoa lattiakaivojärjestelmältä? Uusi on

Lisätiedot

TYYLIKÄS RATKAISU KYLPYHUONEESEEN

TYYLIKÄS RATKAISU KYLPYHUONEESEEN unidrain GlassLine unidrain GlassLine sisältää lasisia suihkualtaita ja suihkuseiniä, jotka alkuperäiseen unidrain lattiakaivoon yhdistettynä muodostavat yksittäisistä osista upean, märkätilavarman ja

Lisätiedot

Think smart. Vieser lattiakaivojärjestelmä

Think smart. Vieser lattiakaivojärjestelmä Think smart. Vieser lattiakaivojärjestelmä 2018 Suomessa valmistettu Vieser Line on uuden ajan lattiakaivojärjestelmä, jossa korkea laatu yhdistyy tyylikkääseen muotoiluun sekä erinomaiseen käytettävyyteen.

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

DSM - Q-Dynamic vetokaapit

DSM - Q-Dynamic vetokaapit 23.2.2018 Vahva metallirakenne 1 DSM - Q-Dynamic vetokaapit Sarjan vetokaapit ovat täysin metallirakenteisia, eikä niiden valmistuksessa ole käytetty mitään puuperäisiä materiaaleja. Työkammion pintamateriaalina

Lisätiedot

RT 38699. Vesi- ja sähkötoimiset Rej Design -kuivauspatterit. Rej-Design Oy

RT 38699. Vesi- ja sähkötoimiset Rej Design -kuivauspatterit. Rej-Design Oy RT 38699 tuotetieto 1 tuotetieto elokuu 2015 RT tuotetieto RT CAD/BIM 1 (8) Vesi- ja sähkötoimiset Rej Design -kuivauspatterit Rej-Design Oy Rej-Design Oy valmistaa korkealaatuiset ja muotoilultaan ajattomat

Lisätiedot

LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT. Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä.

LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT. Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. TYÖTASOJA POLVIJÄRVELTÄ Ecolamin valmistamat työtasot tunnetaan ensiluokkaisesta laadustaan ja

Lisätiedot

DSL - Q-optimal vetokaapit

DSL - Q-optimal vetokaapit DSL - Q-optimal vetokaapit 23.2.2018 Laminoitu vetokaappi 1 DSL - Q-Optimal vetokaapit Sarjan vetokaapit on rakennettu vahvan polttomaalatun teräskehikon ympärille, laboratorio-oloihin tarkoitetusta korkeapainelaminaatista.

Lisätiedot

ULKO-OVET SISÄOVET IKKUNAT. www.puumerkki.fi

ULKO-OVET SISÄOVET IKKUNAT. www.puumerkki.fi ULKO-OVET SISÄOVET IKKUNAT www.puumerkki.fi Ovi omaan kotiin Ovi on osa talon ulkonäköä ja sisustusta. Varastoistamme löydät laajan valikoiman tasokkaita ovia. Yhteistä kaikille oville on huolellinen suunnittelu,

Lisätiedot

010 Pistorasiat / data / av

010 Pistorasiat / data / av l 243 010 Pistorasiat / data / av Tiivistekynnykset yks et Pistorasiat/data/av t a/a Atk-varusteet teet Säilytystilan yst ilan Liukuoven helat Vetimet Valaisimet aisime imet Liesikuvut Keittiövarusteet

Lisätiedot

Franke Huullosaltaat. Tasoon altapäin kiinnitettävät altaat: PLANAR PPX ATLANTIS ALX 254G

Franke Huullosaltaat. Tasoon altapäin kiinnitettävät altaat: PLANAR PPX ATLANTIS ALX 254G 7 Tasoon altapäin kiinnitettävät altaat: PLANAR PPX 111 355273 Huullosaltaat ATLANTIS ALX 254G 127.0042.947 127.0042.942 Altapäin asennettava. Tason mitat: 980x450mm Altaan mitat: 470x410, altaan syvyys

Lisätiedot

Kitchen Board B-128-10.08

Kitchen Board B-128-10.08 Kitchen Board B-128-10.08 Kitchen Board Uusi keittiö yhdessä iltapäivässä! Ei voisi olla helpompaa! Työpöydän ja yläkaappien väliseen tilaan asennettavilla seinäpaneeleilla keittiön uudistaminen käy muutamassa

Lisätiedot

TARVIKETIETO tammikuu 2012 voimassa 29.2.2015 asti 1 (6)

TARVIKETIETO tammikuu 2012 voimassa 29.2.2015 asti 1 (6) TARVIKETIETO tammikuu 2012 voimassa 29.2.2015 asti 1 (6) RT 38nnn 523.7 Talo 2000 623.8 Talo 90 X74 kylpyhuonevarusteet SfB 72, 73 Hoito- ja huoltokoodi Vesi- ja sähkötoimiset Rej Design -kuivaustelineet

Lisätiedot

NOVA PRO SCALA. (ital. suora, suorakulmainen)

NOVA PRO SCALA. (ital. suora, suorakulmainen) NOVA PRO SCALA (ital. suora, suorakulmainen) SELKEÄ. AJATON. Nova Scala on uusi upea laatikostoratkaisu joka on saanut inspiraation suorista kulmista. Nova Pro Scala liukuu äänettömästi, avautuu kevyesti

Lisätiedot

WC-KALUSTEET. Muista myös kasaus ja kuljetus! Esitteessä vain osa valikoimasta.

WC-KALUSTEET. Muista myös kasaus ja kuljetus! Esitteessä vain osa valikoimasta. 2016 WC-KALUSTEET Allaskaapit Peilikaapit Peilit ja valopeilit Wc-komerot Altaat Hanat Suihkuseinät Muista myös kasaus ja kuljetus! Royal tammi vaakaviilu (toimitusmyynti) Meiltä saat wc-kalusteille myös

Lisätiedot

Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit. Uutuus. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA. puh. 09 867 8450 fax.

Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit. Uutuus. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA. puh. 09 867 8450 fax. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA puh. 09 867 8450 fax. 09 867 84577 www.geberit.fi Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit by Geberit Oy Uutuus Ajatonta muotoilua kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneen

Lisätiedot

Pozzi-Ginori Join. Huom. Pozzi-Ginori Join -posliineissa on poikkeavat asennusmitat.

Pozzi-Ginori Join. Huom. Pozzi-Ginori Join -posliineissa on poikkeavat asennusmitat. Pozzi-Ginori Join Pozzi-Ginori Join on puhdaslinjainen ja tyylikäs tuoteperhe, jossa yhdistyvät toimivuus ja eteläeurooppalainen muotokieli. Näyttävän näköiset, lähes veistokselliset, tuotteet luovat kylpyhuoneeseen

Lisätiedot

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 SISÄLTÖ 4 CIBES ONE Sen elegantti muotoilu sulautuu hienosti sisustukseesi. 6 Sopii erinomaisesti jyrkkiin ja ahtaisiin portaikkoihin ONE toimii kätevästi jyrkässä nousussa

Lisätiedot

Komposiitti- ja valumarmorialtaat

Komposiitti- ja valumarmorialtaat Komposiitti- ja valumarmorialtaat SISÄLLYS Komposiittialtaat sivut 3-9 Valumarmorialtaat sivut 10-17 Erikoismitta valumarmorialtaat sivut 18-19 komposiittialtaat Komposiittialtaat: kestää kylmää ja kuumaa

Lisätiedot

Kallistettava paistinpannu

Kallistettava paistinpannu Electrolux Thermaline sarja on suunniteltu erittäin kovaan käyttöön. Thermaline sarja soveltuu erinomaisesti sairaaloihin, keskuskeittiöihin sekä hotelleihin. Sarja sisältää laajan valikoiman tuotteita,

Lisätiedot

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,-

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- SYYSTARJOUKSET KYLPYHUONEESEEN Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. D-light 70 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- INDIGO Monien suosikki Indigo osaa muuntautua. Sen

Lisätiedot

DELTA. Kytkimet ja pistorasiat

DELTA. Kytkimet ja pistorasiat Kytkimet ja pistorasiat DELTA DELTA isystem Rungot Kerma Toiminto Kerma 1 KYTKIN 6 KYTKIN 7 KYTKIN 1 PAINIKE 1 KYTKIN 6 KYTKIN 7 KYTKIN 1 PAINIKE 5 KYTKIN 6 + 6 KYTKIN 5 + 5 PAINIKE 5 KYTKIN 5 + 5 PAINIKE

Lisätiedot

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä.

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä. Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

HUIKEITA TARJOUKSIA JA PALJON. Uutuuksia!

HUIKEITA TARJOUKSIA JA PALJON. Uutuuksia! HUIKEITA TARJOUKSIA JA PALJON Uutuuksia! Easy yläosa peili 90. Suositushinta 329,- NYT 265,- Easy korkea kaappi huurrelasiovella. Suositushinta 423,-/kpl. NYT 340,-/kpl. TAI PIENIÄ. Style seinähylly. 71,-/2

Lisätiedot

Comea, kotimainen & laadukas Säilytysjärjestelmä

Comea, kotimainen & laadukas Säilytysjärjestelmä Comea, kotimainen & laadukas Säilytysjärjestelmä Comea on kotimainen, laadukas kolmeen mallistoon: Basic, Original ja Premium jakautuva mittatilauksena valmistettava säilytysjärjestelmä kotiovelle toimitettuna.

Lisätiedot

KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT Varasto-ohjelma

KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT Varasto-ohjelma KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT Varasto-ohjelma Yritys Hansgrohe on toiminut kylpyhuoneteollisuuden pioneeryrityksenä jo 100 vuoden ajan. Tuotteidemme innovatiivisuus ja funktionaalisuus ilmenee täydellisenä

Lisätiedot

Moderni. Toimiva. Taloudellinen. Käytännöllinen. Luotettava. Valkoinen, moderni, pelkistetty muotoilu

Moderni. Toimiva. Taloudellinen. Käytännöllinen. Luotettava. Valkoinen, moderni, pelkistetty muotoilu NOBLE DWD Moderni Valkoinen, moderni, pelkistetty muotoilu Toimiva Sulava ja tasainen sulkeutuminen sekä ulosvetovaimennus Taloudellinen Helppo ja nopea asennus Käytännöllinen Laaja valikoima ja runsaasti

Lisätiedot

RATKAISUJA SUIHKUTILOIHIN PUHTAAT KAIVOT

RATKAISUJA SUIHKUTILOIHIN PUHTAAT KAIVOT RATKAISUJA SUIHKUTIOIHIN PUHTAAT KAIVOT TASAATTIAISTEN SUIHKUJEN SUOSIO KASVAA Yhä enemmän ja enemmän ihmiset haluavat saada avointa tilaa kylpyhuoneeseensa. Tasalattiasuihkuille tarkoitetut järjestelmämme

Lisätiedot

Ruuvikiinnikkeet altaille Ø 10 x 140 695100 0000 14,00 17,36. pesualtaan jalka, altaille 710 x 210 086516 0000 111,00 137,64 030065, 030060, 030055.

Ruuvikiinnikkeet altaille Ø 10 x 140 695100 0000 14,00 17,36. pesualtaan jalka, altaille 710 x 210 086516 0000 111,00 137,64 030065, 030060, 030055. pesuallas 65 cm 650 x 485 030065 0000 55,00 9,0 pesuallas 60 cm 600 x 450 030060 0000 3,00 5,5 pesuallas 55 cm 550 x 40 030055 0000 5,00 4,60 pesuallas 50 cm 500 x 360 030050 0000 5,00 4,60 Ruuvikiinnikkeet

Lisätiedot

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa.

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. KEITTIÖ- MEKANISMIT Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. AVENTOS NOSTOMEKANISMIT Erityisesti yläkaapistojen avaamista helpottamaan suunniteltu AVENTOS-nostomekanismijärjestelmä yhdistää turvallisuuden

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO HOIVA-ALAN KYLPYHUONEVARUSTEET. www.gero.fi

TUOTEKUVASTO HOIVA-ALAN KYLPYHUONEVARUSTEET. www.gero.fi TUOTEKUVASTO HOIVA-ALAN KYLPYHUONEVARUSTEET www.gero.fi TUKIKAHVAN RUNKOVAIHTOEHDOT LISÄTARVIKKEET -tukikahva RAL 9010 RAL 9007 FB-ACC-1 WC-paperin pidike FB-ACC-2 Bidee pidike ELASTOMEERIPINNOITTEEN VÄRIVAIHTOEHDOT

Lisätiedot

SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki

SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki MATERIAALIVALINNAT Tervetuloa tutustumaan asuntosi sisustusvalintoihin! Asuntojen sisustusmateriaalit ovat sisustusarkkitehdin

Lisätiedot

Monipuolinen allasvalikoima. sekä keittiöön, että kylpyhuoneeseen!

Monipuolinen allasvalikoima. sekä keittiöön, että kylpyhuoneeseen! Monipuolinen allasvalikoima sekä keittiöön, että kylpyhuoneeseen! Allaskuvasto 2013 SISÄLTÖ RST ALTAAT Revers UUTUUS! 4 Clark UUTUUS! 4 Ariel 6 Tundra 6 Filoslim 8 Matico 10 Vesta 10 Filo Raggiato Mix

Lisätiedot

Lehdistötiedote. Helpotusta keittiötöihin napin painalluksella 29.7.2015

Lehdistötiedote. Helpotusta keittiötöihin napin painalluksella 29.7.2015 Lehdistötiedote 29.7.2015 Hansgrohe tuo markkinoille uusia keittiöhanoja kätevällä Selectpainikkeella ja ulosvedettävillä pikapesimillä. Näiden uutuuksien avulla keittiössä työskentely muuttuu entistä

Lisätiedot

Kylpyhuonemallisto. Arpicon Oy. kylpyhuoneen täydeltä oivalluksia

Kylpyhuonemallisto. Arpicon Oy. kylpyhuoneen täydeltä oivalluksia Kylpyhuonemallisto Arpicon Oy kylpyhuoneen täydeltä oivalluksia Multo+ Kylpyhuoneen täydeltä oivalluksia OLO for home on monipuolinen, tarkkaan harkittu valikoima alansa johtavia merkkituotteita kylpyhuoneen

Lisätiedot

BEAUTIFUL INNOVATIONS FOR YOUR KITCHEN. Maailman hiljaisimmat liesituulettimet

BEAUTIFUL INNOVATIONS FOR YOUR KITCHEN. Maailman hiljaisimmat liesituulettimet BEAUTIFUL INNOVATIONS FOR YOUR KITCHEN Maailman hiljaisimmat liesituulettimet Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa. Innovatiivisen NRS -tekniikan avulla Falmec on kehittänyt tuotteen, jossa kärynkeräyskyky,

Lisätiedot

SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki

SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki MATERIAALIVALINNAT Tervetuloa tutustumaan asuntosi sisustusvalintoihin! Asuntojen sisustusmateriaalit ovat sisustusarkkitehdin

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

Lehdistötiedote. Hansgrohen lasipintaisilla suihkuilla uudenlaista eleganssia suihkuun 29.7.2015

Lehdistötiedote. Hansgrohen lasipintaisilla suihkuilla uudenlaista eleganssia suihkuun 29.7.2015 Lehdistötiedote 29.7.2015 Hansgrohe vuoden 2015 suihku-uutuudet ovat täynnä upeita innovaatioita, jotka tuottavat käyttäjälleen täydellistä suihkunautintoa. Yläsuihkut ja termostaatit ovat saaneet tyylikkään

Lisätiedot

Wc-kalusteet. allaskaapit peilikaapit peilit ja valopeilit wc-komerot altaat hanat suihkuseinät. Ovi Royal tammi vaakaviilu (toimitusmyynti)

Wc-kalusteet. allaskaapit peilikaapit peilit ja valopeilit wc-komerot altaat hanat suihkuseinät. Ovi Royal tammi vaakaviilu (toimitusmyynti) 2014-2015 Wc-kalusteet allaskaapit peilikaapit peilit ja valopeilit wc-komerot altaat hanat suihkuseinät Ovi Largo kiiltävä valkoinen (toimitusmyynti) Muista myös kasaus ja kuljetus! Ovi Royal tammi vaakaviilu

Lisätiedot

Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon

Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon Valitse oma suosikkisi 537 vaihtoehdosta Vedinvaihtoehtoja on kaksi - kromi ja harjattu teräs. Molemmat kestävät sekä kosteutta että kulutusta. Suihku on arjen ylellisyyttä.

Lisätiedot

APU-TUOTE KYLPYHUONEET

APU-TUOTE KYLPYHUONEET APU-TUOTE KYLPYHUONEET SKANDINAAVISTA SUUNNITTELUA, TEKNISTÄ OSAAMISTA JA HELPPOKÄYTTÖISYYTTÄ www.aputuote.fi ROPOX SWING PESUALLAS JA TELAKKA Altaan muoto, liikkuvuus ja koko varmistavat, että istuvalla

Lisätiedot

MAKING MODERN LIVING POSSIBLE. Feels like nothing else COMFORT CONTROLS

MAKING MODERN LIVING POSSIBLE. Feels like nothing else COMFORT CONTROLS MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Feels like nothing else COMFORT CONTROLS Tyylittele Danfoss X-tra Collection Danfoss X-tra Collection on kattava valikoima venttiilejä ja termostaatteja. Se on ainutlaatuinen

Lisätiedot

customized Perfection HighLine

customized Perfection HighLine customized Perfection HighLine Custom Custom kehyksellä. HighLine UNIDRAIN Unidrain merkitsee joustavaa uudisajattelua ja tyylikästä muotoilua. Unidrain siirsi ensimmäisenä lattiakaivon aivan seinän viereen

Lisätiedot

Kiinteistöastiat palveluksessasi!

Kiinteistöastiat palveluksessasi! Kiinteistöastiat palveluksessasi! JUUSO LASSI EMPPU EPELI EPPU EERO www.ukmuovi.fi Astiat lajitteluun ja kierrätykseen Tuotekoodit ja -koodit HELESI 140 Harmaa 701010 6418378710102* Vihreä 701011 6418378710119*

Lisätiedot

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa Swegon CASA Keittiön kärynpoiston uudet rytmit -liesikuvut Blues Pop Salsa Tango www.swegon.com/casa Teemana tehokas kärynpoisto Swegon CASA UUTUUDET Blues Moderni ja tyylikäs liesikupu huoltovapailla

Lisätiedot

Sinua ja asiakastasi varten

Sinua ja asiakastasi varten Sinua ja asiakastasi varten tyylikäs ja kompakti muotoilu Neo-hammashoitoyksikön tyylikäs ja toimiva muotoilu lisää vastaanottosi viihtyisyyttä. Hoitoyksikkö mahtuu pieneenkin tilaan. Tuolin pieni kiinnitysala

Lisätiedot

Suihku- kaivotuotteet.

Suihku- kaivotuotteet. Suihku- kaivotuotteet. 201 Geberit Cleanine20 -suihkukouru Geberit Cleanine60 -suihkukouru =4,3 cm = 0,8 cm Pituus = 30-90/130 cm =4,3 cm = 0,8 cm Pituus = 30-90/130 cm Asennus joko seinän viereen tai

Lisätiedot

Asunto Oy Espoon Saunalahti. Sisustusesite

Asunto Oy Espoon Saunalahti. Sisustusesite Asunto Oy Espoon Saunalahti Sisustusesite Sisällysluettelo uuden kotinne sisustus laminaattilattiat parketit eteisen lattialaatat keittiön kalusteväli kalusteovet vetimet laminaattitasot kvartsitasot keittiön

Lisätiedot

BATH COLLECTION by Cosentino

BATH COLLECTION by Cosentino ELEGANCE Elegance on kantikas, kauniit linjat omaava allas. Massiivinen 125 mm korkea altaan reuna antaa näyttävän ilmeen. Elegance vakio mitoituksella 1200 x 460 x 125 mm 934 1201 x 461 x 125 mm 1400

Lisätiedot

Asunnon materiaalivalinnat

Asunnon materiaalivalinnat HELSINGIN KAUPUNKI 1 (13) Asunnon materiaalivalinnat Asunto Oy Helsingin Ruusunen HELSINGIN KAUPUNKI 2 (13) Kalusteet, keittiö Kaapiston ovet Maalattu MDF: Petra Valkoinen Maalattu MDF: Petra, Cappuccino

Lisätiedot

Think smart. Vieser lattiakaivojärjestelmä

Think smart. Vieser lattiakaivojärjestelmä Think smart. Vieser lattiakaivojärjestelmä 2017 Think smart. Mitä tarkoittaa ajatella fiksusti? Meille se tarkoittaa lisäarvon tuottamista yhteistyökumppaneille sekä loppukäyttäjille kaikessa mitä teemme.

Lisätiedot

11. Lattia- ja seinäkiinnikkeet

11. Lattia- ja seinäkiinnikkeet . Lattia- ja seinäkiinnikkeet Flamcon seinälle asennettava M kannakevalikoima on suunniteltu teräsputkien, sprinkleriputkien ja ohutseinäisten teräs- ja kupariputkien asennukseen. Nämä yksiosaiset äänieristekumilla

Lisätiedot

Glo-Ray LÄMPÖSÄTEILIJÄ. Asennus- ja käyttöohjeet

Glo-Ray LÄMPÖSÄTEILIJÄ. Asennus- ja käyttöohjeet ON OFF O MIL Foodwarmer AUKEE, WI U.S A. PARTS & SERVICE ASSISTANCE WWW HATCOCORP COM ON OFF O 800-558-0607 GLO-RAY Foodwarmer HATCO CORP MILWAUKEE WI US A PARTS & SERVICE ASSISTANCE 800-558-0607 WWWHATCOCORP

Lisätiedot

ASKO Astianpesukoneet

ASKO Astianpesukoneet ASKO Astianpesukoneet Täyttömäärä ja joustavuus maailman parhaimpia Tavoitteenamme on, että tuotteemme helpottavat arkea. Olemme sen vuoksi tehneet vuosien ajan kovaa työtä markkinoiden suurimpiin ja joustavimpiin

Lisätiedot

Drop. D E S I G N P O O L

Drop. D E S I G N P O O L Drop. D E S I G N P O O L MIKÄ ON DROP? Drop on ulkoallas, jonka viimeistellyn kaunis ulkomuoto, ergonomisuus ja helppokäyttöisyys tarjoavat todellista arjen luksusta niin kodin pihamaalle, terassille

Lisätiedot