Comea, kotimainen & laadukas Säilytysjärjestelmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Comea, kotimainen & laadukas Säilytysjärjestelmä"

Transkriptio

1

2 Comea, kotimainen & laadukas Säilytysjärjestelmä Comea on kotimainen, laadukas kolmeen mallistoon: Basic, Original ja Premium jakautuva mittatilauksena valmistettava säilytysjärjestelmä kotiovelle toimitettuna. Tarjoamme tarvittaessa myös asennuksen. Mallisto tarjoaa laadukkaan vaihtoehdon hyvällä hinta-laatusuhteella ja se voidaan räätälöidä asiakkaan mieltymysten mukaiseksi. 45 vuotta sitten perustettu huonekalutehdas Nurmela on vuosien saatossa kasvanut yhdeksi Suomen tunnetuimmista huonekaluvalmistajista. Yritys on tänäkin päivänä täysin perhe omisteinen ja sen pääkonttori sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Kauhajoen kaupungissa. Käsityöstä periytynyt huolellisuuden leima on edelleen vahvasti läsnä Nurmelan huonekaluissa. Jo 45 vuoden ajan ovat kuluttajat Suomessa ja muualla maailmassa voineet luottaa tehtaamme tuotteisiin. Nurmelan laadukkaat huonekalut ovat Suomalaisia Avainlipputuotteita. Tehtaallamme kiinnitämme jatkuvasti huomiota tuotteiden ja toimintojemme hyvään laatuun. Seuraamme aikaa myös tuotekehityksessä, jotta tuotteemme vastaavat käyttäjien muuttuvia vaatimuksia. Kehitämme uusia tuotesarjoja ja suunnittelemme valmiisiin tuotesarjoihin uusia yhteensopivia osia. Olemme aloittaneet huonekalujen valmistuksen käsityönä vuonna Käsityöstä periytyvä huolellisuuden ja laadun korostaminen on meille edelleen tärkeää. Toimimme kansainvälisesti ja vientimaitamme ovat mm. Skandinavian maat, Venäjä ja Baltian maat. Comea mallisto on uusin osa laajaa Nurmela Interior -huonekalukokonaisuutta, jonka takana on pitkä huonekalualan valmistusosaaminen ja ammattitaito.

3 Comea / basic 5 Toimiva joka kodin säilytysjärjestelmä. Basic kehykset Basic-malliston liukuovissa käytetään laadukkaita teräskehyksiä. Kehyksien värivaihtoehdot ovat valkoinen, hopea, grafiitinharmaa, pronssi, ruskea ja musta. Basic Comea Basic on testatusti kestävä ja hiljainen liukuovimalli. Comea Basic runko on kokonaisuudessaan 18 mm kalustelevyä, jossa on 1,2 mm ABS -reunanauha. Rungon saa yhdeksällä erilaisella väri- tai kuosivaihtoehdolla pinnoitettuna ja kokoonpano tehdään kätevästi kasausheloilla. Ovissa on kestävät teräskehykset, joihin on valittavissa useita maalattuja- ja metallisävyjä. Comea Basic liukuovet asennetaan kaapiston sisään. Liukuovet voidaan asentaa myös katosta lattiaan. Valkoinen Hopea Grafiitinharmaa Pronssi Ruskea Musta

4 Comea / original 7 Testatusti kestävä ja hiljainen liukuovimalli. Original Comea Original -sarjan alumiiniset ovikehykset vankentavat ja keventävät liukuovikaapiston ovia. Oviin on saatavilla lisävarusteena myös vaimentimet, joilla ovi sulkeutuu hiljaisesti paikalleen. Comea Original rungot ovat 22 mm kalustelevyä ja sisäosat 18 mm kalustelevyä. Runko-osissa on 1,2 mm ABS -reunanauhat. Rungon saa yhdeksällä erilaisella väri- tai kuosivaihtoehdolla pinnoitettuna ja kokoonpano tehdään kätevästi kasausheloilla. Original liukuovet asennetaan kaapiston sisään. Ovet voidaan asentaa myös katosta lattiaan. Original kehykset Original-malliston liukuovissa käytetään alumiinikehyksiä. Laadukkaat pyörästöt kestävät jopa 160 kg:n painon ovea kohti. Alumiini Valkoinen

5 Comea / 2014 Premium / Premium 9 Kaapistot aina mittatilaustyönä asiakkaan tarpeen mukaan. Premium Premium-malliston hienostunut alumiiniprofiili on saatavilla useassa eri sävyssä. Mallistossa ovet asennetaan kaapiston rungon päälle ja niiissä on vaimentimet vakiovarusteena. Comea Premiumin tukeva runko on 22 mm kaluste levyä kokonaisuudessaan. Runko-osissa on 1,2 mm ABS -reunanauha. Rungon saa yhdeksällä erilaisella väri- tai kuosivaihtoehdolla pinnoitettuna ja kokoonpano tehdään kätevästi kasausheloilla. Premium kehykset Premium-malliston liukuovissa käytetään erittäin laadukkaita alumiinikehyksiä, jotka antavat valitulle ovilevylle kapeamman, hienostuneen kehyksen. Kehyksien värivaihtoehdot ovat valkoinen, alumiini, pronssi ja musta. Oven pyörästöt kestävät jopa 160 kg:n painon. Valkoinen Alumiini Pronssi Musta

6 Comea / oikeaa mittatilausta 11 Kotimaisesti paras Comea on liukuovikaappi ja säilytysjärjestelmä -mallisto, joka tarjoaa uudenlaisia ja ajattomia ratkaisuja. Ostaessasi Comean, saat juuri tarpeisiisi sopivan kotimaisen ja laadukkaan mittatilauskaapiston. Comea -konsepti tarjoaa parhaalla palvelulla, hinta/laatusuhteeltaan kilpailukykyisiä, laadukkaita ja kotimaisia mittatilaus säilytysjärjestelmiä kodin eri tiloihin. Comea kaapiston voit suunnitella juuri sellaiseksi kun haluat. Voit valita rungon, ovet ja lisävarusteet oman makusi mukaisesti ja nauttia toimivasta säilytysratkaisusta. Comea -mallisto toimitetaan kotimaassa Nurmelan omilla autoilla kotiovelle asti. Tarvittaessa tarjoamme myös ammattitaitoista asennuspalvelua. Näin pystymme varmistamaan laadun jokaisessa toimituksessamme ja asentamissamme tuotteissa. Koska olet ostanut mittatilauskaapiston, varmistamme että se myös istuu sinne mihin olet sen suunnitellutkin. Comea -mallistolla on oikeus Suomalaisen Työn Liiton myöntämiin Avainlippuun ja Design From Finland -merkkiin. Merkkien käyttöoikeus on takeena siitä että saat laadukkaan kotimaassa valmistetun ja suunnitellun merkkituotteen josta on iloa pitkäksi ajaksi.

7 Comea / LISÄVARUSTEET Lisävarusteet Comea malliston säilytysratkaisuissa on ajateltu tyylikkyyttä, kestävyyttä ja ennen kaikkea käytännöllisyyttä. Laadukkaiden lisävarusteiden valikoima on runsas ja monipuolinen. Säilytystä helpottavat laatikostot, vaatetangot, valaisimet, kenkä- ja housutelineet, peilit ja monet muut käytännölliset ratkaisut. Kaikkia lisätarvikkeita voi asentaa kuhunkin mallistoon (Basic, Original ja Premium). 1 Vaatehissi 2 Kenkähylly Norscan 3 Kenkäteline KTHOP 4 Kromattu tanko 5 Duo basket kori 6 Norscan kori 7 Iso kori Norscan 8 Ulosvedettävä peili 9 Led Line - valaisin 10 Henkarivalaisin Goccia 11 Siivoushyllykkö 12 Siivouskaapin mekanismi Siivouskaapin mekanismi Letkuteline 15 Housuteline Pelly Soft Close 16 Housuteline Norscan 17 Levylaatikko 18 Lasilaatikko 19 Alphalite valaisin

8 Comea / materiaalit 15 Materiaalit Kehykset Comea liukuovet toimitetaan aina mittatilaustyönä asiakkaan tarpeet huomioiden. Liukuovien kehyksissä käytetään teräs- ja alumiiniprofiileja, joita on saatavilla useassa eri sävyssä. pvm. / 20 Basic teräsprofiilit ) valkoinen 2) hopea 3) grafiitinharmaa 4) pronssi 5) ruskea 6) musta Original alumiiniprofiilit Premium alumiiniprofiilit ) alumiini 2) valkoinen 1) valkoinen 2) alumiini 3) pronssi 4) musta Levyt ja rungot ) musta pintakuvio / woodline 2) valkoinen pintakuvio / woodline 3) valkoinen kristalli 4) hiekka 5) antrasiitti 6) vaalea kirsikka 7) saarni pintakuvio/woodline 8) hopea kristalli 9) ebony pintakuvio / woodline Kiiltävät lasit Peilit ) valkoinen 2) musta 3) viininpunainen 4) beige 1) kirkas 2) harmaa 3) pronssi Painoteknisistä syistä materiaalien värit eivät oheisissa kuvissa täysin vastaa todellisuutta. VASTAANOTTAJA : TOIMITUSOSOITE : PUHELIN :

9 Nurmela comea säilytysjärjestelmä Täydellinen säilytysjärjestelmä kotiin tai vapaa-ajan asuntoon NURMELA INTERIOR Heikkiläntie KAUHAJOKI p Fax

PREMIUM TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMEKSI.

PREMIUM TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMEKSI. 1 PREMIUM TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMEKSI. PREMIUM TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA SUOMEKSI KIRENA PREMIUM on alusta loppuun mittatilaustyönä tehty. Juuri sinun kotiasi varten. Huippulaadukkaat

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart.

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart. K A I K E N V O I T E H D Ä F I K S U M M I N L i u k u o v i k a a p i s t o t 1 Elämäsi helpoin komerohankinta Smart Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta

Lisätiedot

Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia

Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia Magiassa on teräsprofiilit ja samanväriset teräskiskot. Oven vedin osana profiilia. Oven mukana tulee yläkiskoon asennettava oven paikoitin. Valkoinen Hopea

Lisätiedot

Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44

Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44 Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44 36 37 Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Kirkas peili & tumman harmaa kalvolasi s. 44 38 39 Ovet: Kalusteliukuovi

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

Markkinoiden monipuolisin liukuovijärjestelmä - mittatilaustyönä!

Markkinoiden monipuolisin liukuovijärjestelmä - mittatilaustyönä! Markkinoiden monipuolisin liukuovijärjestelmä - mittatilaustyönä! www.softroll.fi Mallisto MALLI 1 MALLI 2 MALLI 3 MALLI 5 kirsikkakehys tapetoitu levy punainen kehys kirkas peili alumiinin värinen kehys

Lisätiedot

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart.

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart. K A I K E N V O I T E H D Ä F I K S U M M I N L i u k u o v i k a a p i s t o t 1 Elämäsi helpoin komerohankinta Smart Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta

Lisätiedot

Markkinoiden monipuolisin liukuovijärjestelmä - mittatilaustyönä!

Markkinoiden monipuolisin liukuovijärjestelmä - mittatilaustyönä! Markkinoiden monipuolisin liukuovijärjestelmä - mittatilaustyönä! www.softroll.fi Mallisto MALLI 1 MALLI 2 MALLI 3 MALLI 5 kirsikkakehys tapetoitu levy punainen kehys kirkas peili alumiinin värinen kehys

Lisätiedot

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE 1989-2014 AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE AARIA DUO TENORI B TUUBA LYYRA & LYYRA URA SOPRAANO TRUMPETTI RUMBA DUURI PIANO KVARTETTI MAALATUT SÄVYT KALVOSÄVYT KESTOSUOSIKIT TARVIKKEET SISÄLLYS AVAA OVI KOTIMAISELLE

Lisätiedot

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE MALLISTO 2015 AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE AARIA DUO TENORI B TEMPO LYYRA & LYYRA URA SOINTU RUMBA DUURI PIANO KVARTETTI MAALATUT SÄVYT KALVOSÄVYT KESTOSUOSIKIT TARVIKKEET 1 2 4 6 7 8 10 12 14 16 17

Lisätiedot

Liukuovet t ä y d e n t ä ä t i l a s i

Liukuovet t ä y d e n t ä ä t i l a s i Liukuovet täydentää tilasi Korkealaatuisten liukuoviemme tuoteperheen teräsprofiilit ovat Montreal ja Halifax. Kun haluat siron, edullisen ja laadukkaan liukuoven, Montreal tai Halifax on Sinun valintasi.

Lisätiedot

Elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää.

Elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää. V a a t e s ä i l y t y k s e n u u s i a i k a L i u k u o v i k a a p i s t o t 1 Elämäsi helpoin komerohankinta Lakkapää Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta

Lisätiedot

Gaala-säilytysjärjestelmät ja liukuovet 2014

Gaala-säilytysjärjestelmät ja liukuovet 2014 Gaala-säilytysjärjestelmät ja liukuovet 2014 www.gaalakeittiot.fi Kaikkialle kotiin Eteiseen Eteinen on kotisi käyntikortti. Hyvin suunnitellussa eteiskalustuksessa löytyy luontevasti paikka kengille,

Lisätiedot

Indoor. Systems TILAJÄRJESTELMÄT

Indoor. Systems TILAJÄRJESTELMÄT Indoor Systems TILAJÄRJESTELMÄT Indoor Systems Avaa tai peitä tilanjakotuotteilla Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta

Lisätiedot

Säilytystilaa kodin kaikkiin tiloihin.

Säilytystilaa kodin kaikkiin tiloihin. Ideakuvastosta saat vinkkeä miten voit rakentaa kodin säilytystilat toimiviksi ja ilmeeltään yhtenäisiksi. Mitä pienempi asunto, sitä tärkeämpää on osata ottaa kaikki tila käyttöön. Mallisto on erittäin

Lisätiedot

Liukuovet ja säilytysjärjestelmät. täydentää tilasi

Liukuovet ja säilytysjärjestelmät. täydentää tilasi Liukuovet ja säilytysjärjestelmät täydentää tilasi TeemaDesign - Liukuovien uusi ilme Uusi liukuovien pintamateriaalien sarja Teema sisältää yli 30 ainutlaatuista kuviopintaa. Mallistosta löytyy kuvioita

Lisätiedot

LUCY HARMONY SANEERAUS LILJA SUIHKUSEINÄT NATURE

LUCY HARMONY SANEERAUS LILJA SUIHKUSEINÄT NATURE 1 HARMONY LUCY LILJA SANEERAUS NATURE SUIHKUSEINÄT 2 sisältö: 4 13 14 19 20 23 24 29 30 31 32 33 HARMONY LUCY LILJA SANEERAUS NATURE SUIHKUSEINÄT Finnmirror-kylpyhuonekalusteiden inspiraationa on Suomen

Lisätiedot

MALLISTO SÄILYTYSRATKAISUT

MALLISTO SÄILYTYSRATKAISUT MALLISTO SÄILYTYSRATKAISUT Kun kaikki on järjestyksessä, arkikin sujuu helpommin. Nixi-liukuovijärjestelmällä ratkaiset kodin kaikki säilytykseen liittyvät ongelmat tyylillä. Kodin sisustuksen viimeistelevät

Lisätiedot

LIUKUOVET. Nämä liukuovikomerot heti varastosta:

LIUKUOVET. Nämä liukuovikomerot heti varastosta: 2016-2017 LIUKUOVET & SÄILYTYSJÄRJESTELÄT ittojen mukaan & kotiin toimitettuna! Valtavasti vaihtoehtoja ovien lasi-, peili- ja levyvaihtoehtojen yhdistelyyn Runsaasti lisävarusteita tehokkaaseen tilankäyttöön

Lisätiedot

Säilytystilaa kodin kaikkiin tiloihin.

Säilytystilaa kodin kaikkiin tiloihin. Ideakuvastosta saat vinkkeä miten voit rakentaa kodin säilytystilat toimiviksi ja ilmeeltään yhtenäisiksi. Mitä pienempi asunto, sitä tärkeämpää on osata ottaa kaikki tila käyttöön. Mallisto on erittäin

Lisätiedot

Taiteoven uudet avaukset. Tutustu koko mallistoomme! diana TURVALLISUUTTA.

Taiteoven uudet avaukset. Tutustu koko mallistoomme! diana TURVALLISUUTTA. Taiteoven uudet avaukset Tutustu koko mallistoomme! Diplomat on nyt uusi Diana!! Uusi upea Kartano. T I L A A. T Y Y L I Ä. TURVALLISUUTTA. diana Uusia ideoita tilanjakamiseen ja sisustukseen Ohessa FP-Tuotteet

Lisätiedot

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea.

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea. Intro IN 25 maitolasi, kehysovi valkoinen (589 ), IN 22 maitolasi, kehysovi valkoinen (429 ) sekä IN 27 maitolasi, kehysovi valkoinen (289 ), vetimet ja jalat alumiini Trendinä sisustus kasvaa edelleen.

Lisätiedot

liukuovijärjestelmät

liukuovijärjestelmät 36 UUTTA 2011 Mukava liukuovijärjestelmät Mellanon Mukava on täysin uusi ja innovatiivinen liukuovirunkojärjestelmä, jonka mittamuuntuvuus sekä asentamisen helppous ja nopeus täytyy todeta omin silmin!

Lisätiedot

Indoor. Systems TILAJÄRJESTELMÄT

Indoor. Systems TILAJÄRJESTELMÄT Indoor Systems TILAJÄRJESTELMÄT 1 Tank XO Tank XO nimi kertoo kaiken! Oli seinän takana mitä tahansa, itse seinäkin saa olla upea liukuva tai kiinteä, ihan niin kuin haluat. Suuret ja jämäkät elementit

Lisätiedot

Valmistettu Suomessa. www.rintaluoma.fi. Tasot ja sohvapöydät 4. s

Valmistettu Suomessa. www.rintaluoma.fi. Tasot ja sohvapöydät 4. s Valmistettu Suomessa LAADUKKAAT KOTIMAISET GISA ja ANNIINA-SARJAT www.rintaluoma.fi GISA ANNIINA SÄILYTYSKALUSTEET 2. s KirjoituspöydäT 3. s Tasot ja sohvapöydät 4. s HYLLYSTÖKOMPONENTIT 5. S Lastensänky

Lisätiedot

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Hyönteisverkko Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Allergiaystävällinen verkko Onko sinulla tai jollakin perheesi jäsenellä allergioita? Luxaflex hyönteisverkko on tässä tapauksessa hyvä valinta. Olemme

Lisätiedot

Ovimalli: INTEGRA vitivalkoinen kiiltävä HELPOSTI, NOPEASTI, EDULLISESTI

Ovimalli: INTEGRA vitivalkoinen kiiltävä HELPOSTI, NOPEASTI, EDULLISESTI Ovimalli: INTEGRA vitivalkoinen kiiltävä HELPOSTI, NOPEASTI, EDULLISESTI FOREMA-KEITTIÖT SUUNNITTELEE KEITTIÖN KANSSASI Nopein tapa Kalustetoimitus tarpeen mukaan noudettuna toimitettuna asennettuna avaimet

Lisätiedot

by Finnmirror Kuvasto 2014

by Finnmirror Kuvasto 2014 by Finnmirror Kuvasto 2014 Kaikella on Monitaitoinen tyrvääläinen Kaarlo Mäkinen aloitti liiketoiminnan vuonna 1923. Pääasiallisina tuotteina alkuvaiheessa olivat valokuvakehykset. Jo 1920-luvun lopulla

Lisätiedot

w w w. ke n s a p u u. f i

w w w. ke n s a p u u. f i M A L L I S T O www.kensapuu.fi AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE 1 AARIA 2 DUO 4 SAMBA 6 TEMPO 7 LYYRA & LYYRA URA 8 SOINTU 10 RUMBA 12 DUURI 14 PIANO 16 KVARTETTI 17 MAALATUT SÄVYT 18 KALVOSÄVYT 20 KESTOSUOSIKIT

Lisätiedot

Säilytysjärjestelmien materiaalit. Järjestys muuttaa kotiisi

Säilytysjärjestelmien materiaalit. Järjestys muuttaa kotiisi Säilytysjärjestelmien materiaalit Järjestys muuttaa kotiisi Oman elämäsi näköinen ratkaisu Suomen suurimpiin liukuovi- ja säilytysjärjestelmien valmistajiin kuuluva Kirena toteuttaa asiakkaiden pieniä

Lisätiedot

Kalusteovet. Brillo Mocca & Bella savutammi

Kalusteovet. Brillo Mocca & Bella savutammi Kalusteovet Brillo Mocca & Bella savutammi Treviso valkoinen Integra harmaa 2 Painoteknisistä syistä värit saattavat poiketa alkuperäisestä Luxe oliivi & Luxe latte korkeakiilto Integra vitivalkoinen kiiltävä

Lisätiedot

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ...

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ... KAUNIS KYLPYHUONE...... Kaytannollinen Silvia Moderni Swing Perinteinen Europa Europa Vaativankin kylpyhuonekalustajan tarpeet täyttävä kokonaisuus. Kalusteet on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista.

Lisätiedot

trend tuotetiedot ja hinnat TASOALLAS Allaskaapin hintaan sisältyy valkoinen tasoallas. Pisarareunus

trend tuotetiedot ja hinnat TASOALLAS Allaskaapin hintaan sisältyy valkoinen tasoallas. Pisarareunus trend VAKIOväriT tuotetiedot ja hinnat TOIMITUSSISÄLTÖ Valkoinen 01* ovat kosteudenkestävää maalattua MDF-kuitulevyä. Rungot ovat kosteudenkestävää melamiinipäällystettyä TASOALLAS Allaskaapin hintaan

Lisätiedot

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet SUOMI Lisätietoja takuuvihkosessa TURVALLISUUS Kaapit on kiinnitettävä seinään. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset kiinnikkeet.

Lisätiedot

Liukuovet Säilytysjärjestelmät Taiteovet / Taso-ovet Materiaalit

Liukuovet Säilytysjärjestelmät Taiteovet / Taso-ovet Materiaalit Liukuovet Säilytysjärjestelmät Taiteovet / Taso-ovet Materiaalit OY STIRPE AB Lapväärtintie 439 64300 Lapväärtti Puh. 06 228 3300 Faksi 06 222 1845 Liukuovet Säilytysjärjestelmät Taiteovet / Taso-ovet

Lisätiedot

Tuotevalikoimaamme kuuluvat huonekalu- ja kalusteteollisuuden komponentit ja tarvikkeet (mm. kalusteovet, työtasot, helat).

Tuotevalikoimaamme kuuluvat huonekalu- ja kalusteteollisuuden komponentit ja tarvikkeet (mm. kalusteovet, työtasot, helat). Kalusteovet 2 Carlo Casagrande & Co Oy on kotimainen maahantuontiin ja tukkukauppaan erikoistunut perheyritys. Jo kolmannessa polvessa toimiva yhtiö on perustettu vuonna 1959. Toimintaajatuksenamme on

Lisätiedot

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin KOKEMUKSELLA TAMPEREEN 40VUODEN TEHTAALTA T I L A A. T Y Y L I Ä. T U R V A L L I S U U T T A. M I T T O J E S I M U K A A N Anna valon liukua tilaan Kiinteä sivulasi

Lisätiedot

Kalusteovet. Brillo Mocca & Bella savutammi

Kalusteovet. Brillo Mocca & Bella savutammi Kalusteovet Brillo Mocca & Bella savutammi 2 Carlo Casagrande & Co Oy on kotimainen maahantuontiin ja tukkukauppaan erikoistunut perheyritys. Jo kolmannessa polvessa toimiva yhtiö on perustettu vuonna

Lisätiedot

Trend-kylpyhuonekalusteet

Trend-kylpyhuonekalusteet Trend-kylpyhuonekalusteet Sisällysluettelo Cordoba, wenge...3 Trend Eva, valkoinen kiiltävä/musta kiiltävä...4 Atos, valkoinen kiiltävä...5 Atos, tua pähkinä...6 Tosca, valkoinen kiiltävä...7 Tosca, tua

Lisätiedot

LOISTE. Suunnittelijan sanoin;

LOISTE. Suunnittelijan sanoin; LKALUSTE LOISTE Suunnittelijan sanoin; Uutta Loiste-kalustemallistoa suunniteltaessa lähtökohtanani oli luoda mallisto, joka taipuu niin pieneen kuin suurempaankin kylpyhuoneeseen. Mallisto koostuu erikokoisista

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

Harmaa alapinta. Kosteuden kestävä. listaan Reuna 85 Valkoinen korkea kiilto ABS lista

Harmaa alapinta. Kosteuden kestävä. listaan Reuna 85 Valkoinen korkea kiilto ABS lista KALUSTETIEDOT Etusarjat Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Muotoon valettu polyuretaani. Kiiltävä monikerros Runko maalaus Peilikaapit Rungon ulkopuoli Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Korkeapainepuristettu

Lisätiedot

Fenestran nopean toimituksen ovet

Fenestran nopean toimituksen ovet Fenestran nopean toimituksen ovet 2010 Valitse kotiisi luotettavat ja laadukkaat Fenestra-ovet Laajasta valikoimasta löytyy vaihtoehto jokaiseen kotiin. Vakiotuotteet tai erikoistilausten mukaan valmistetut

Lisätiedot

AS OY HELSINGIN SINIKUUSAMA

AS OY HELSINGIN SINIKUUSAMA AS OY HELSINGIN SINIKUUSAMA Lisää tähän kohteen havainnekuva Asunnon materiaalivalinnat Kopio- ja painoteknisistä syistä materiaalien värit voivat poiketa todellisista. Kalusteet, keittiö Kaapiston ovet

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

ideakuvasto unelmiesi kokoinen KAIKKI KODIN SÄILYTYSRATKAISUT MITTATILAUKSENA

ideakuvasto unelmiesi kokoinen KAIKKI KODIN SÄILYTYSRATKAISUT MITTATILAUKSENA ideakuvasto unelmiesi kokoinen KAIKKI KODIN SÄILYTYSRATKAISUT MITTATILAUKSENA Ideoita ja oivalluksia. Tämä ideakuvasto auttaa sinua kotisi sisustamisen suunnittelussa. Oletpa miettimässä ratkaisua yksittäisen

Lisätiedot

Wc-kalusteet. allaskaapit peilikaapit peilit ja valopeilit wc-komerot altaat hanat suihkuseinät. Ovi Royal tammi vaakaviilu (toimitusmyynti)

Wc-kalusteet. allaskaapit peilikaapit peilit ja valopeilit wc-komerot altaat hanat suihkuseinät. Ovi Royal tammi vaakaviilu (toimitusmyynti) 2014-2015 Wc-kalusteet allaskaapit peilikaapit peilit ja valopeilit wc-komerot altaat hanat suihkuseinät Ovi Largo kiiltävä valkoinen (toimitusmyynti) Muista myös kasaus ja kuljetus! Ovi Royal tammi vaakaviilu

Lisätiedot

Järjestys muuttaa kotiisi.

Järjestys muuttaa kotiisi. Järjestys muuttaa kotiisi. Kirenan liukuovet ja sisustusratkaisut. www.kirena.com 1 Sisustusratkaisut jokaiseen päivään. Ja enemmän. Suunnitteletko säilytysratkaisuja uuteen kotiisi tai haluaisitko tavaroiden

Lisätiedot

Kostean tilan vedenkestävät avaukset

Kostean tilan vedenkestävät avaukset Kostean tilan vedenkestävät avaukset Valoisat ratkaisut kodin kaikkiin kosteisiin tiloihin. FP-Tuotteiden laajasta valikoimasta löydät oikeanlaiset ovet ja seinät kodin märkätiloihin. Ne suojaavat, avartavat

Lisätiedot

LIV on Kolektor konserniin kuuluva yritys, joka on erikoistunut huuhtelujärjestelmiin jo yli 50 vuotta.

LIV on Kolektor konserniin kuuluva yritys, joka on erikoistunut huuhtelujärjestelmiin jo yli 50 vuotta. Asennustekniikka 2014 LIV on Kolektor konserniin kuuluva yritys, joka on erikoistunut huuhtelujärjestelmiin jo yli 50 vuotta. Valikoimaan kuuluu pinta- ja seinäasennusjärjestelmiä, sekä laaja mallisto

Lisätiedot

TARPEITTENNE MUKAAN! SÄILYTYSRATKAISUT LAADUKKAAT. Turenko by Janavalo Oy

TARPEITTENNE MUKAAN! SÄILYTYSRATKAISUT LAADUKKAAT. Turenko by Janavalo Oy LAADUKKAAT SÄILYTYSRATKAISUT TARPEITTENNE MUKAAN! Turenko teräskalusteet on luottomerkki teräskaapeissa ja säilytyskalusteissa. Tyylikkäät teräksestä valmistetut Turenko-säilytysratkaisut on suunniteltu

Lisätiedot

Uuden sukupolven tulisijat Linnatuli-takkamallisto 2009

Uuden sukupolven tulisijat Linnatuli-takkamallisto 2009 Uuden sukupolven tulisijat Linnatuli-takkamallisto 2009 www.linnatuli.fi Linnatuli helppo, kestävä ja tyylikäs tulisija Modernista perinteiseen Juhana Laatta: Ruoko pähkinänruskea viivapinta Luukku: Antiikkikupari

Lisätiedot

Liukujärjestelmät Tuoteluettelo 2014

Liukujärjestelmät Tuoteluettelo 2014 Liukujärjestelmät Tuoteluettelo 2014 Alumiini Polyasetaali Tuoteluettelo 2014 Sisällysluettelo: 3 Käyttökohteita 4 C-kiskot C-30 5 Liukupalat LP-30 6 Liukuprofiilit LK-30 7 C-kiskot C-20 8 Liukupalat LP-20

Lisätiedot

Kalustehelat. 002 Mekanismit. Valaisimet. Vetimet. varusteet

Kalustehelat. 002 Mekanismit. Valaisimet. Vetimet. varusteet 81 002 Mekanismit Tiivistekynnykset Pistorasiat/data/av Atk-varusteet Säilytystilan Liukuoven helat Vetimet Valaisimet Liesikuvut Keittiövarusteet Mekanismit Kalustehelat varusteet Mekanismit GRASS nostomekanismit

Lisätiedot

KABINETTI LIUKUOVET KABINETTI LIUKUOVET www.kabinetti.fi

KABINETTI LIUKUOVET KABINETTI LIUKUOVET www.kabinetti.fi ASENNUSOHJE VAKIO+ KABINETTI LIUKUOVET KABINETTI LIUKUOVET www.kabinetti.fi www.kabinetti.fi Tarkista mukana tulleesta piirustuksesta rungon kokoonpano. Kuvaan on merkitty mittaviivat pääty- ja välisivujen

Lisätiedot

AKUKOTI S I S U S T U S V A I H T O E H D O T. AKUKOTI. Kaikki oikeudet pidätetään.

AKUKOTI S I S U S T U S V A I H T O E H D O T. AKUKOTI. Kaikki oikeudet pidätetään. AKUKOTI S I S U S T U S V A I H T O E H D O T Tähän esitteeseen AKUKOTI on laatinut teille sisustussuunnittelijan avustuksella kolme sisustusvaihtoehtoa: Cosy, City ja Classic. Näiden tavoitteena on luoda

Lisätiedot

TYYLIKÄS, AJATON & TOIMIVA UUSI IDO ELEGANT KYLPYHUONEMALLISTO

TYYLIKÄS, AJATON & TOIMIVA UUSI IDO ELEGANT KYLPYHUONEMALLISTO TYYLIKÄS, AJATON & TOIMIVA UUSI IDO ELEGANT KYLPYHUONEMALLISTO 2017 TOIMIVA DESIGN ON AJATONTA Jokaisella on se jokin huonekalu, josta emme hevillä luopuisi. Toiset esineet vain kestävät aikaa paremmin

Lisätiedot

Järjestys muuttaa kotiisi.

Järjestys muuttaa kotiisi. Järjestys muuttaa kotiisi. Kirenan liukuovet ja sisustusratkaisut. www.kirena.com 1 Sisustusratkaisut jokaiseen päivään. Ja enemmän. Suunnitteletko säilytysratkaisuja uuteen kotiisi tai haluaisitko tavaroiden

Lisätiedot

Kalusteovet. Varastomallit Tilausmallit Vetimet

Kalusteovet. Varastomallit Tilausmallit Vetimet 2015 Kalusteovet Varastomallit Tilausmallit Vetimet Ovimallit: Aaria maalattu, Alumiini/etsattu lasi (varastomallisto) sekä Oak Salisbury (tilausmallisto) Hintaryhmät *Ovet toimitusmyyntinä (kaikki 995

Lisätiedot

RT 38419 tarviketieto 1 TARVIKETIETO kesäkuu 2013 voimassa 31.7.2015 asti 1 (8)

RT 38419 tarviketieto 1 TARVIKETIETO kesäkuu 2013 voimassa 31.7.2015 asti 1 (8) RT 38419 tarviketieto 1 TARVIKETIETO kesäkuu 2013 voimassa 31.7.2015 asti 1 (8) RT 38419 522 Talo 2000 622 Talo 90 X73 keittiökalusteet SfB Petra-keittiökalusteet rivi- ja kerrostaloihin ym. suuriin rakennuskohteisiin

Lisätiedot

Teräskehäisten liukuovien asennusohje

Teräskehäisten liukuovien asennusohje Teräskehäisten liukuovien asennusohje Asenna yläliukukisko kuvan. osoittamalla tavalla varjoura näkyvään suuntaan päin Aseta alaliukukisko lattialle. Oikea kohta on mm yläliukukiskon etureunasta alaliukukiskon

Lisätiedot

DOORIT...ja kaikki järjestyy! by Säilytysjärjestelmä HINNASTO 2012 www.masku.com Saranaovikaappien rungot, korkeus 236 cm, syvyys 59 cm Kpl Väri Tuotekoodi Ovh. EUR, alv. 23 % Valkoinen, leveys 50 cm 21300381

Lisätiedot

Kalusteovet. Brillo Mocca & Bella savutammi

Kalusteovet. Brillo Mocca & Bella savutammi Kalusteovet Brillo Mocca & Bella savutammi Treviso valkoinen Integra harmaa 2 Iiris pähkinä Integra vitivalkoinen kiiltävä 3 Maalatut ovet KU005 Talonpoika valkoinen KU501 Soft R6 valkoinen KUK01 Simple

Lisätiedot

4 mitat kxlxs 680 x XXX x 135 300 MALLISTOJEN PEILIKAAPIT, PEILIT JA VALOT 400/500/600/800/900 600/800/900 malli 560 malli 550 36 L-Kaluste kylpyhuonekalusteet hinnasto 2016 680 365

Lisätiedot

OSTOAPU ELVARLI. -säilytysjärjestelmä SUUNNITTELIJA. TURVALLISUUS Säädettävät pylväät tulee kiinnittää kattoon. Päätytikkaat tulee kiinnittää seinään.

OSTOAPU ELVARLI. -säilytysjärjestelmä SUUNNITTELIJA. TURVALLISUUS Säädettävät pylväät tulee kiinnittää kattoon. Päätytikkaat tulee kiinnittää seinään. OSTOAPU ELVARLI -säilytysjärjestelmä SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson TURVALLISUUS Säädettävät pylväät tulee kiinnittää kattoon. Päätytikkaat tulee kiinnittää seinään. Seinä- ja kattokiinnitystarvikkeet (esim.

Lisätiedot

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen

Lisätiedot

FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVI- JA IKKUNAMALLISTO 2013

FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVI- JA IKKUNAMALLISTO 2013 FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVI- JA IKKUNAMALLISTO 2013 FENEONE NOPEAN TOIMITUKSEN OVET FE-15 FE-21 Koko: 10 x 21 FE-26 Värit: Keskiruskea ja valkoinen FE-80 Koko: 10 x 21 FE-110 Karmi: 92 mm Värit: Keskiruskea

Lisätiedot

Houkuttele terassille

Houkuttele terassille Houkuttele terassille 2015 Hyvä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Roltraden valikoimasta löydät kevään 2015 raikkaimmat ratkaisut kevätterassin ilmeen luomiseen. Materiaalimme ovat laadukkaita

Lisätiedot

Design-levy. SUMU (0268) Rigoletto Antrasiitti Paksuus 19 mm Design-levy TILAUSMALLI: 1-3 VKOA

Design-levy. SUMU (0268) Rigoletto Antrasiitti Paksuus 19 mm Design-levy TILAUSMALLI: 1-3 VKOA ELEGANT SOFT (000) Puhtaan Valkoinen Paksuus mm MDF, kalvo VENETO (000) Puhtaan valkoinen kiiltävä Paksuus mm MDF, kalvopinnoite Lasiaukko-ovet tilauksesta INTEGRA (BIN) Absolut white Vedinuralla INTEGRA

Lisätiedot

3. SAUNANOVET. 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy. 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET

3. SAUNANOVET. 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy. 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET 2 3 SISÄLLYSLUETTELO SAUNANOVET 3. SAUNANOVET 4. Economy 5. De Luxe 6. Cozy 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET 15. SUIHKUSEINÄT JA

Lisätiedot

Uuden kodin pintamateriaalit ja varusteet

Uuden kodin pintamateriaalit ja varusteet Uuden kodin pintamateriaalit ja varusteet As Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi 10.2.2016 Kalusteet Topi-Keittiöiden valikoimista Keittiön yläkaapit: Valkoinen suorareunainen maalattu mdfovi, Topi-Keittiöt Kosketus

Lisätiedot

hinnasto 2016 / 2017

hinnasto 2016 / 2017 hinnasto 2016 / 2017 Hakolan perheellä on sohvien valmistamisesta yli 50 vuoden kokemus. Kaikki sohvamme valmistetaan edelleen käsityönä Etelä-Pohjanmaalla, Jurvassa. Sohvien rungoissa materiaalina käytetään

Lisätiedot

Tuotevalikoimaamme kuuluvat huonekalu- ja kalusteteollisuuden komponentit ja tarvikkeet (mm. kalusteovet, työtasot, helat).

Tuotevalikoimaamme kuuluvat huonekalu- ja kalusteteollisuuden komponentit ja tarvikkeet (mm. kalusteovet, työtasot, helat). KALUSTEOVET 1 2 Carlo Casagrande & Co Oy on kotimainen maahantuontiin ja tukkukauppaan erikoistunut perheyritys. Jo kolmannessa polvessa toimiva yhtiö on perustettu vuonna 1959. Toiminta-ajatuksenamme

Lisätiedot

INSET / INSTAR TREND 75

INSET / INSTAR TREND 75 INSET / INSTAR TREND Roiskevesitiiviit Instar ja Inset- sarjat täyttävät uuden EN- standardin IP44- määräykset halogeenivalaisimien asennuksesta kosteisiin tiloihin. Valittavissa Instar 12V tai Inset 230V

Lisätiedot

Liukuoviprofiilit ja komponentit. Pohjoismaiden johtava. teräsliukuoviprofiilien valmistaja

Liukuoviprofiilit ja komponentit. Pohjoismaiden johtava. teräsliukuoviprofiilien valmistaja Liukuoviprofiilit ja komponentit Pohjoismaiden johtava teräsliukuoviprofiilien valmistaja Liukuoviprofiilit ja komponentit Procons kehittää ja tuottaa komponentteja liukuovien asennukseen. Konsepti on

Lisätiedot

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,-

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- SYYSTARJOUKSET KYLPYHUONEESEEN Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. D-light 70 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- INDIGO Monien suosikki Indigo osaa muuntautua. Sen

Lisätiedot

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 1 Kristalia on vuonna 1994 perustettu innovatiivinen italialainen yritys, jonka mallisto koostuu esim. neuvottelupöydistä ja tuoleista. Useat tämän valmistajan tuotteet

Lisätiedot

KONE TRAVELMASTER 110. Materiaalit ja lisävarusteet

KONE TRAVELMASTER 110. Materiaalit ja lisävarusteet KONE TRAVELMASTER 110 Materiaalit ja lisävarusteet Liukuporras, joka tarjoaa rakennuksellesi viimeistellyn ilmeen Liukuportaat ovat tärkeä osa rakennuksen kokonaisilmettä. Yhdistelemällä materiaaleja ja

Lisätiedot

Sitä kylmää mitä tarvitaan

Sitä kylmää mitä tarvitaan Sitä kylmää mitä tarvitaan Kylmiöpakastimet Kotikylmiöt Kaappipakastimet Viinikylmiöt Valitse vain ulkonäkö, kylmiö huolehtii kaikesta muusta 4-7 Kylmiöpakastimet 8-11 Kotikylmiöt 12-13 Kaappipakastimet

Lisätiedot

Materiaalikansio Hio-Mex 10.9.2012 1

Materiaalikansio Hio-Mex 10.9.2012 1 Materiaalikansio Hio-Mex 10.9.2012 1 Materiaalikansio Hio-Mex 10.9.2012 2 Sisältö 1. HIO-MEX... 3 1.1 Yritys... 3 1.2 Yhteystiedot... 3 1.2.1 Tilaukset... 3 1.2.2 Markkinointi ja jälkimarkkinointi... 3

Lisätiedot

IKKUNAT JA OVET PIHLA OIVA. Hyvä perusratkaisu rakentajalle

IKKUNAT JA OVET PIHLA OIVA. Hyvä perusratkaisu rakentajalle IKKUNAT JA OVET PIHLA Hyvä perusratkaisu rakentajalle PIHLA -TUOTTEET U-ARVO 1,0 Oiva tuoteperhe tarjoaa hinta-laatu-suhteeltaan oivallisen ratkaisun uuden rakentamiseen ja vanhan korjaamisen. Oiva-perheen

Lisätiedot

CC Kalusteovet

CC Kalusteovet CC Kalusteovet 2010 1 2 Carlo Casagrande & Co Oy on kotimainen maahantuontiin ja tukkukauppaan erikoistunut perheyritys. Jo kolmannessa polvessa toimiva yhtiö on perustettu vuonna 1959. Toiminta-ajatuksenamme

Lisätiedot

LiuneDoor. asumiseen TUO SISUSTUKSEEN VAPAUDEN

LiuneDoor. asumiseen TUO SISUSTUKSEEN VAPAUDEN LiuneDoor Extraneliöitä asumiseen TUO SISUSTUKSEEN VAPAUDEN Johdanto 1 Liune Door 2 Sisustuksen unelma 3 Liune Door oviratkaisulla lisätilaa asumiseen 4 D3 valkoinen sileä mdf 4 D4 valkoinen jyrsitty 3-peiliovi

Lisätiedot

Timgrei Oy Konalankuja 2 00390 Helsinki. Puh. (09) 548 6477 Fax (09) 548 6251 e-mail timgrei@timgrei.fi www.timgrei.fi

Timgrei Oy Konalankuja 2 00390 Helsinki. Puh. (09) 548 6477 Fax (09) 548 6251 e-mail timgrei@timgrei.fi www.timgrei.fi ALUMIINIPROFIILIT 7.5.2012 Timgrei Oy Konalankuja 2 00390 Helsinki Puh. (09) 548 6477 Fax (09) 548 6251 e-mail timgrei@timgrei.fi www.timgrei.fi SISÄLLYSLUETTELO LIUKULASIPROFIILIT+TARVIKKEET 4 PEILIPROFIILIT

Lisätiedot

SUIHKUTILAT. Suihkuseinät Suihkunurkat Tilanjakajat. VIHTAOVET OY PL 44, 90401 OULU 029 0092 515 tilaus@vihtaovet.fi www.vihtaovet.

SUIHKUTILAT. Suihkuseinät Suihkunurkat Tilanjakajat. VIHTAOVET OY PL 44, 90401 OULU 029 0092 515 tilaus@vihtaovet.fi www.vihtaovet. SUIHKUTILAT Suihkuseinät Suihkunurkat Tilanjakajat VIHTAOVET OY PL 44, 90401 OULU 029 0092 515 tilaus@vihtaovet.fi www.vihtaovet.fi Suihkutilakalusteet VIHTA suihkutilakalusteilla lisäät avaruutta ja raikkautta

Lisätiedot

LIVING Kylpyhuonekalusteet

LIVING Kylpyhuonekalusteet LIVING Kylpyhuonekalusteet Kaakelikeskus Lahti Oy Launeenkatu 6 15100 Lahti Puh. 010 219 2770 lahti@kaakelikeskus.fi www.kaakelikeskus.fi Allas: TALIA 600 mm Ovi: IIRIS R3 valkoinen kiiltävä Vedin: DADO

Lisätiedot

TREND TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMESTA. MUUTTUVIA SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMEKSI.

TREND TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMESTA. MUUTTUVIA SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMEKSI. TREND TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMESTA. MUUTTUVIA SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMEKSI. SUOMALAINEN KIRENA Suomalainen KIRENA on ollut yksi maamme johtavista säilytyskalustevalmistajista jo vuodesta 1989.

Lisätiedot

T I L A U S L O M A K K E E T

T I L A U S L O M A K K E E T TILAUSLOMAKKEET TILAUS / YHTEYDENOTTOPYYNTÖ Rastita alla olevista valitsemasi tuotesarja ja täytä sitä vastaava tilauslomake [ ] INSTANT PACK [ ] LOGO PACK Yhteydenottopyyntö Olen kiinnostunut [ ] Muista

Lisätiedot

Awaus HUONEKORTTI. PVM: 30.7.2010 KOHDE: GREENBUILD OY Soihtutie 12a ja 12b

Awaus HUONEKORTTI. PVM: 30.7.2010 KOHDE: GREENBUILD OY Soihtutie 12a ja 12b 001 TUULIKAAPPI (alakerta) Seinät Saumanauhoitus, tasoitus ja pohjamaalaus 1x. Pintamaalaus, Värisilmä Oy:n Sointu tai Tikkurila Oy:n Harmony. Tikkurilan symphony-värikartasta Lattia Lattiaan asennetaan

Lisätiedot

PUUSEPÄNLIIKE YRJÖ LINTULA OY

PUUSEPÄNLIIKE YRJÖ LINTULA OY HINNASTO 1.11.2014 Puusepänliike Yrjö Lintula on perustettu 1957 Arvoisa asiakas Sinulla on kädessäsi kotimaisen huonekaluvalmistajan uusi tuotekuvasto/hinnasto Puusepänliike Yrjö Lintula Oy:ssä puuseppien

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. CC - Products Oy

Kylpyhuonekalusteet. CC - Products Oy Kylpyhuonekalusteet CC - Products Oy Kuvasto 2010 Materiaalit: Runko: 12 mm MDF levy maalattu, valkoinen Ovi: Simple R3 maalattu MDF, valkoinen Allas: valumarmori, valkoinen sis. hajulukon MINI sarja saatavissa

Lisätiedot

JUURI SELLAINEN KOTI KUIN HALUAT LAPPLI KALUSTEET

JUURI SELLAINEN KOTI KUIN HALUAT LAPPLI KALUSTEET JUURI SELLAINEN KOTI KUIN HALUAT LAPPLI KALUSTEET Keittiöt ja kiintokalusteet mittojen mukaan... 3 Näin tehdään juuri sinun kotiisi sopivat kalusteet... 5 Maalatut kalusteovet... 8 Puukuosi- ja struktuuriovet...

Lisätiedot

INARI KOIVUSARJA MASKU.COM

INARI KOIVUSARJA MASKU.COM Massiivikoivuinen Inari-sarja edustaa klassista designia korostaen puun kauniita, luonnollisia vivahteita. Sarjan parhaina ominaisuuksina mainittakoon helppo yhdisteltävyys ja korkealaatuisuus. Umpipuinen

Lisätiedot

YIT Kodin Materiaalivalinnat. Asunto Oy Lahden Leinikki

YIT Kodin Materiaalivalinnat. Asunto Oy Lahden Leinikki YIT Kodin Materiaalivalinnat Asunto Oy Lahden Leinikki 23.10.2012 Asunto Oy Lahden Leinikki MATERIAALIKOKONAISUUS KUURA Kaapistot kalusteovi Milka 961, valkoinen matta, maalattu mdf Ovien vedin valinnan

Lisätiedot

Hinnasto (sisältää alv 24%) boknäs scandic

Hinnasto (sisältää alv 24%) boknäs scandic 1.2.2017 (sisältää alv 24%) boknäs scandic 315- Pienen vitriinin yläsokkeli 116 133 Mitat: l. 70 x k. 6,6 x s. 31 cm 615- Pienen vitriinin yläsokkeli 140 cm leveä 168 193 Mitat: l. 140 cm, k. 6,6 cm, s.

Lisätiedot

Led 0902 & led 0905. Led 17

Led 0902 & led 0905. Led 17 Valaisimet Led 0902 & led 0905 tehontarve: - 0902 / 1,9W, 9 x LED - 0905 / 2,5W, 9 x LED valovirta: 170 lm valonsävy: 4000 K kromi, matta kromi IP20 mitat: 125 * 90 * 30 mm 86LD0902 LED-0902 KROMI, 170

Lisätiedot

Everything can be organized

Everything can be organized Everything can be organized Elämäsi asiat Tämän päivän ihmiset ovat kuin hamstereita. Me keräämme tavaraa. Vanhaa ja uutta tavaraa, lasten tavaraa, lemmikkeihin ja harrastuksiin liittyvää tavaraa, jopa

Lisätiedot

Työhön www.scan-cast.fi Työhön Toimistoon Työpaikalle Vuosien aikana on Scan-Cast Oy valmistanut ja kehittänyt tuoleja työhön ja työpaikkaympäristöön. Monipuolinen valikoima istumisen eri alueille, löytyy

Lisätiedot

Varaava REG takka. Elementtirakenteisen REG takan rakenne. REG takka Basic 800 alaliittymä Viistekulmat edessä ja takana Antiikkilaasti Luukku: Musta

Varaava REG takka. Elementtirakenteisen REG takan rakenne. REG takka Basic 800 alaliittymä Viistekulmat edessä ja takana Antiikkilaasti Luukku: Musta Takat kamiinat Varaava REG takka Varaavat REG takat ovat kotimaisia. Tulisijat koostuvat päällekkäin asennettavista valuelementeistä. Materiaalina käytetään tulenkestävää valumassaa, jota on käytetty tulisijojen

Lisätiedot