Keskuskentällä vihertää nyt tekonurmi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskuskentällä vihertää nyt tekonurmi"

Transkriptio

1 Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko 21. kesäkuuta vsk, nro 25 Keskuskentällä vihertää nyt tekonurmi PJK ottelee uuden alustan avajaispelin jo ensi viikolla tai kesätauon jälkeen Pirkkalan Keskuskentällä vihertää jo tekonurmi. Viime viikolla alkanut ruohomattojen asennus on sujunut ripeästi. Kaavailimme alunperin avajaispeliä tekonurmelle heinäkuun lopussa. Jos nyt tulee valmista etuajassa ja hommat ehditään järjestää, niin mielellään pelaamme uudella alustalla jo 1. heinäkuuta Vapsia vastaan, sanoo PJK:n edustusjoukkueen johtaja Tarmo Lipponen. Kolmosdivisioonan ottelun yhteyteen on suunniteltu myös avauspotkua ja muita juhlallisuuksia. Mikäli aikataulu käy liian kireäksi, pelaa PJK vielä ensi viikolla Killossa ja avajaiset pidetään kesätauon jälkeen. Kentän ympärille rakennetaan vielä aita, ja työmaa haittaa jatkossa kentän käyttöä. Uusinta mallia Tekonurmen asentajan Saltex Oy:n työntekijät ilmoittivat tavoitteekseen päästä juhannuksen viettoon kotiin. Itse nurmialusta olikin alkuviikosta jo lähes valmis. Tämä on viimeistä huutoa, ns. kolmannen sukupolven tekonurmi. Samanlainen on muun muassa Kuopiossa ja Finnairstadionilla. Pirkkalaan saavuimme nurmen asennuksesta Turun Ruskosta, kertoi Harri Peltomäki. Alajärveläinen Saltex Oy on Tuomas Uurinmäki (vas.) ja Harri Peltomäki asensivat Pirkkalan Keskuskentälle tekonurmea. Tämä ruoho ei tarvitse sadetta kasvaakseen. Saisi mieluummin olla pouta töiden ajan, miehet tuumivat. Ryanair vakuuttaa pysyvänsä Suomessa Euroopan johtava halpalentoyhtiö Ryanair syyttää Tallink Finland Oy:n toimitusjohtaja Keijo Mehtosta todellisuudentajun puutteesta. Mehtonen ennusti Aamulehdessä Ryanairin tulevaisuutta ja lyö vetoa, että Ryanair lähtee Suomesta vuoden kuluessa. Ryanair on nostanut Pirkkalan lentokentän matkustajamäärät huikeaan nousuun viime vuosina. Yhtiö käyttää Suomessa ainoastaan Pirkkalan kenttää. Mehtosella ei ole lainkaan käsitystä todellisuudesta. Olemme sitoutuneet jäämään Suomeen. Yli matkustajaa Tampereelle ja Tampereelta vuodesta 2003 lähtien osoittaa, että suomalaiset ovat ottaneet erikoistunut pelkästään tekonurmien valmistukseen. Muoviruoholle laitetaan ensin kvartsihiekkaa ja autojen kierrätysrenkaista tehtyä kumirouhetta päälle. Pirkkalan kentän alusta on kunnossa, joten tähän saadaan hyvä kenttä, Peltomäki totesi. Pirkkalan kenttä on sata metriä pitkä ja 64 leveä. Tekonurmen käyttö on sallittua kentän valmistuttua myös harrastelijoiden höntsäilyyn silloin, kun kentällä ei ole seurojen vuoroja, eli lähinnä arkisin päivällä. Lukuvuoden aikana kentälle pääsevät koululaiset. Ryanarin omakseen, sanoo Ryanairin Pohjoismaiden ja Baltian aluejohtaja Lotta Lindquist- Brosjö. Keijo Mehtonen on ilmeisesti itse jo juonut pullon viskiä ehdottaessaan naurettavaa vetoaan, Lindquist-Brosjö lisää. Ryanair liikennöi Pirkkalasta nyt kolmea reittiä Tampereelta: Riikaan, Lontoon Stanstediin sekä Frankfurt-Hahniin. Lokakuussa Ryanair avaa reitin Liverpoolin ja Tampereen välille. Uimavedet ovat hyvälaatuisia Pirkkalan uimarantojen vesi on uimakelpoista kesäkuun alussa otettujen näytteiden perusteella. Veden laatu mitattiin Pyhäjärvellä Reipin, Loukonlahden, Kranstolpan, Rantaniityn ja Turrin rannoilla sekä Vähäjärvellä Kurikanvainion rannalla ja järven etelänpään uimarannalla. Veden laatu mitataan laskemalla vedestä tiettyjen bakteerien määrä. Anne Palmroth ehdolle eduskuntaan Pirkanmaan Kokoomus on asettanut ehdokkaansa vuoden 2007 eduskuntavaaleihin. Pirkkalasta ehdokkaaksi valittiin sairaanhoitaja, valtuutettu Anne Palmroth. Hän on tähän mennessä neljäs Pirkkalasta tuleviin vaaleihin valittu eduskuntavaaliehdokas. Nykyisistä kansanedustajista kokoomuksen ehdokkaiksi valittiin Heikki A. Ollila Kangasalta, Arto Satonen Vammalasta sekä Kimmo Sasi ja Marja Tiura Tampereelta. Humalainen täräytti perään Humalainen kuljettaja ajoi toisen auton perään lauantaina Partolassa Karhumäentien ja Palmrothintien risteyksessä. Edellä ajava autoilija pysähtyi punaisiin valoihin, jolloin takaa tullut viisikymppinen tamperelaismies törmäsi pysähtyneen perään. Paikalle kutsuttu poliisi puhallutti miehen, joka puhalsi 2,28 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Sää Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Nimipäivät Auringon nousut ja laskut Paula, Liina, Pauliina klo 3:44/23:11 Nokia Tampere Nokia Tampere Nokia Tampere Nokia Tampere Aatto, Aatu, Aadolf klo 3:44/23: Juhani, Jussi, Johannes klo 3:45/23:11 Pirkkala Pirkkala Pirkkala Pirkkala Uuno klo 3:45/23: Jorma, Jarkko, Jarmo klo 3:46/23: Elvi, Elviira klo 3:46/23: Leo klo 3:47/23:10 Pirkkalan 3 vrk:n sää? Näppäile tekstiviesti SÄÄ 3 PIRKKALA ja lähetä se numeroon (0,84 e) Maanmittauslaitos, lupa nro 30/MMY/02

2 2 Pirkkalainen Nro Seurakunnassa tapahtuu: Kirkossa Perkiöntie 40: Su klo 10 jumalanpalvelus, toimittavat Tuulia Ikonen ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226: La juhannuspäivänä klo 10 jumalanpalvelus, ei ehtoollista, toimittavat Denise Gauffin-Kostilainen ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. kirkkoauto: Klo 9.20 Toivion ent. kauppa kiertäen Korpitien ja Saukontien kautta, Pereentie, Jaakontie, klo 9.30 Kreetan kauppa, Naistenmatkantietä Suupalle, Ratsutilantietä Kyöstille, Turri ja vanha kirkko. Paluukuljetus jumalanpalveluksen jälkeen. Kirkkoveräjän seurakuntatalolla Kirkkoveräjäntie 2: Kirkkoveräjällä ei diakonian vastaanottoa , kiireellisissä tapauksissa voi ottaa yhteyttä ti ja pe klo Sirkka Nylund tai Jukka Peltola Lähetysmyymäläkahvila Sirpakassa Suupantie 10: Ti klo 13 kesäkahvila eläkeläisille. Pihlajaniemessä Pappilantie 100: Tiistaisin klo miesten sauna ja keskiviikkoisin klo 18 naisten sauna. Pe juhannusaattona klo 20 juhannusjuhla, mukana Tuulia Ikonen ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Linja-autokuljetus: Klo Toivion ent. kauppa kiertäen Korpitien ja Saukontien kautta, Pereentie, Jaakontie, klo Kreetan kauppa, Naistenmatkantietä Suupalle, Ratsutilantietä Kyöstille, Turri ja klo 20 Pihlajaniemi. Paluukuljetus juhlan jälkeen n. klo Muuta toimintaa: Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma-pe klo 9-13, lisäksi ma klo 15-17, puh Kotisivut: Pe 4.8. järjestetään retki Merunlahden kesäteatteriin Lempäälään. Isän ikävä - elämänmakuinen musiikkinäytelmä alkaa klo 20, lippuja voi lunastaa alkaen seurakuntatoimistosta 16 e/hlö. Järjestämme tarvittaessa bussikuljetuksen 5 e/hlö. Tiedustelut Mari Lilja Kirkkoherra Juhani Husa lomalla saakka. Sana Kesäkasvo Lyhyt Joskus vuosia sitten olin automatkalla kohti Helsinkiä. Kakkostien pitkällä suoralla seuruettamme odottaa kolaripaikka. Ammattiauttajia ei näy, niinpä pysähdymme tarkistamaan tilannetta. Joku on jo avittamassa toisen auton matkustajia tien penkalle. Kaljapullojen keskellä örisevä miessakki ei kuitenkaan herätä erityistä myötätuntoa. Toinen onnettomuusautoista on ojassa katollaan. Sen luona on hiljaista. Yksin ajanut kuljettaja on pudonnut autostaan, eikä häntä voi enää auttaa. Palokunnan saapuessa jatkamme hiljaisina matkaa. Olisiko ollut seuraava tai edeltävä kesä, kun likimain samalla porukalla palailemme juhannuksenvietosta. Nyt ollaan matkalla jossakin päin Itä-Suomea. Kuljettaja lähtee juhannuksen pehmittämänä varomattomaan ohitukseen. Jo aiemminkin oikutellut moottori päättää nikotella juuri ikävimmällä hetkellä. Sillä tiellä riitti kuitenkin leveyttä kolmelle. Paljasjalkaiset Jukka Jormanainen Näitä tarinoita kertynee jokaiselle. Sitä en tiedä, opimmeko niistä mitään. Ehkä ajamme vähän aikaa tavallista varovaisemmin. Olen tullut araksi puhumaan varjeluksesta. En osaa nähdä Jumalan varjelusta siinä, että toinen otetaan ja toinen jätetään. Onnesta puhuminenkin tuntuu mauttomalta. Varsinkin silloin, kun on itse aiheuttanut vaaratilanteen. Tällä hetkellä kiitollisuus tuntuu sopivimmalta sanalta. Pahin olisi monta kertaa voinut tapahtua minulle, läheisilleni tai vastaantulijalle. Mutta kuljen yhä rakkaideni kanssa. Näinä päivinä alkukesän kukat kukoistavat lyhyen loistonsa. Kunpa näkisi ja ymmärtäisi saman ohikiitävän kauneuden omassa elämässään. Jos kukat tai päiväperhoset osaavat iloita, ne sen varmasti tekevät. Miksi en minäkin? Olenhan osa elämän ja Jumalan salaisuutta. Jos ilo on Jumalan luomistyötä, se odottanee kärsivällisesti vastaanottajaansa. Se asuu sisäänrakennettuna elämän pieniin hetkiin. Uskon, että ilo on luotu elettäväksi juuri siinä elämän hetkessä, jossa se avautuu löytäjälleen. Lahjaksi saatuna se herättää ylistämään Jumalan kunniaa ja elämän salaisuutta. Merkkipäiviä Mansikkajäätelöä, kiitos! Marika Nikolskij Hanna Härtsiä, 19, on ensimmäistä kesää jäätelönmyyjänä Suupalla. Suosituimmat jäätelömaut ovat ne perinteiset. Mansikkaa ja suklaata on ostettu eniten, Härtsiä kertoo. Kummankin sukupuolen edustajia käy tasaisesti, eivät pelkästään ne naiset makean perään ole. Alkuillasta ihmisiä käy eniten, iltapäivä on hiljaisinta aikaa. Pirkkalalaiset eivät paljoa pähkäile jäätelökojulla, usealla on oma lempparikin tiedossa. Jotkut tietävät heti minkä maun ottavat, toiset miettivät kauan. Sitten on ihmisiä joilla on oma tietty lemppari ja he ottavat aina sitä samaa. Jäätelönmyyjänä oleminen olisi varmasti monelle nuorelle unelmatyö. Hanna Härtsiä kertoo, että hänellä on oikeus yhteen ilmaiseen jäätelöön per päivä. Sehän sopii, sillä jätskinmyyntikopissa on kuuma. Ja jos pihalla sattuu olemaan kylmä ilma, niin silloin on täällä kopin sisälläkin. Sami Virtaselle (kohta 3 v) Kurikkaan syntyi pikkuveli Vimpula komein mitoin g ja 52 cm. Kati Kuninkaalle ja Markku Rantalalle Koivukujalle syntyi 9 pisteen poika-vauva kello 8:22. Pojan paino g ja pituus 52 cm Oskari Oski Parkko 3 vuotta Kotijoukot pusuttaa ja onnittelee ihanaa pikkumiestä! Suupantorilla jäätelöä myyvä Hanna Härtsiä sai paljon asiakkaita, kun helteet iskivät viime viikolla. Merkkipäiviä Onnea 10-vuotiaalle Jennalle Pojanluomaan T. Leenamummu ja Pekka vaari. Ville Peltomäen ensimmäiset 10 vuotta täyttyivät ! (kuva) Mummi ja Raimo-pappa onnittelevat Vuonna -56, on siitä ikuisuus, mä synnyin varteen vanhan maantien Onnitellen vaimo ja lapset.

3 Pirkkalainen Nro Suupalle päiväkotiryhmä ja perhepäivähoitajille korotus Pirkkalan valtuusto jätti kesälomalle lähtiessään kunnanhallituksen tehtäväksi järjestellä perhepäivähoitajille syksyllä ylimääräisen palkankorotuksen. Perhepäivähoitajien palkkaa aiotaan nostaa noin 20 eurolla kokopäiväistä lasta kohden. Valtuusto päätti Pirkkalan keskustaan perustetaan uusi päiväkodin kokopäiväryhmä nykyisen Elokolon tiloihin Suupankujalle sekä yksi esiopetuksessa olevien iltapäiväkerho. Kreetankujan tilapäisen hoitoryhmän toimintaa jatketaan ja perhepäivähoitajien palkkausta aiotaan parantaa syksyllä. Pirkkalaan perustetaan Hämeenkyrön, Lempäälän, Pirkkalan, Vesilahden, Viljakkalan, Nokian ja Ylöjärven yhteinen ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkö. Henkilöstö, kahdeksan terveystarkastajaa, neljä kunnaneläinlääkäriä ja palvelusihteeri, siirtyy Pirkkalan kunnan palvelukseen ensi vuoden alusta. Kunnat maksavat kulut yhdessä. Tarkastuslautakunta raportoi kertomuksessaan oman arvionsa siitä, miten valtuuston asettamat tavoitteet ovat toteutuneet Pirkkalassa viime vuonna. Valtuusto pyytää hallintokunnilta palautetta esitetyistä huomioista ja palaa asiaan syksyllä. Valtuusto hyväksyi kunnan vuoden 2005 tilinpäätöksen. Talousarvio oli laadittu lähes 2 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, mutta tilinpäätös näytti 0,93 miljoonaa euroa plussaa. Juhannuksenakin soi suvivirsi Mari Lilja Pirkkalan seurakunta järjestään perinteiset juhannusjuhlat Pihlajanniemessä perjantaina klo 20 alkaen. Juhannusjuhlille järjestetään linja-autokuljetus, Varas ajeli kuorma-autolla Pirkkalan Turkkiradalle lauantaina parkkeerattu kuorma-auto löytyi sunnuntaina väärästä paikasta. Varas oli ottanut auton lauantain kello 16:n ja sunnuntain kello 10 välillä Turkkiradalta. Auto löytyi Kyöstin Kuusitieltä jalkakäytävältä. Autosta oli rikottu sivulasi ja virtalukko, ja sen sisätiloja oli pengottu. Voro vei koruja Murtovaras tunkeutui Pirkkalan Rantaniityssä sijaitsevaan omakotitaloon viime torstaina kello 5.30:n ja 14.15:n välillä. Teräksentie 2:ssa sijaitsevasta talosta vietiin muun muassa koruja. Mahdollisista rikokseen liittyvistä havainnoista voi ilmoittaa Nokian poliisille numeroon Pirkkalan kunnan tiloissa on melko laajat maksuttomat tilojen käyttöoikeudet muun muassa eläkeläisjärjestöille. Keittiötiloista on kuitenkin maksettava vuokraa. Salme Hillukka (sd) oli tehnyt aloitteen eläkeläisjärjestöjen vapauttamisesta tilavuokrista. Nokia, Ylöjärvi, Lempäälä, Pirkkala ja Vesilahti ovat perustamassa yhteisen liikelaitoksen työterveyshuoltoa varten. Laitosta hallinnoi Ylöjärvi, mutta palvelut säilyvät jokaisessa kunnassa. Liikelaitos tekee jatkossa seutuyhteistyötä muiden Tampereen seudun kunnallisten työterveysyksikköjen kanssa. Harri Aalto (vihr) oli tehnyt aloitteen kunnallisten perhepäivähoitajien kulukorvausten maksun nopeuttamisesta. Valtuuston edellyttää maksamista työehtosopimuksen mukaisesti. Koulukeskuksen iltavalvontaa aiotaan parantaa turvakameroita parantamalla ja automaatiolla. Mm ovien lukitseminen ja valojen sammuttaminen on unohtunut iltakäyttäjiltä. Ilkivaltaakin on esiintynyt. Valtuusto ei suostunut ottamaan iltavahtimestarin toimea ensi vuoden henkilöstöohjelmaan 21 valtuutetun vastustettua uuden toimen perustamista. Asiaa oli aloitteessaan perännyt Kari Talasmäki (vihr). joka lähtee Toiviosta matkaten eri asuinalueiden kautta kohti Pihlajaniemeä. Luvassa on pientä ohjelmaa, yhteislauluja sekä kokon poltto sään niin salliessa. Lähetyksen hyväksi paikalla on kahvio lisäksi mahdollisuus makkaranpaistoon. Juhannuspäivänä Vanhassa kirkossa pidetään jumalanpalvelus kello 10. Juhannusta eli Johannes Kastajan syntymäpäivää juhlitaan erityisesti Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Muualla maailmassa tällä kirkollisella päivällä ei ole kansanjuhlan luonnetta. Tänä vuonna juhannusta vietetään 24. kesäkuuta. Johannes Kastajan syntymäpäivää on vietetty kirkossa tuona päivänä jo 400-luvulta lähtien. Suomessa ja Ruotsissa siirryttiin kuitenkin vuonna 1955 käytäntöön, jonka mukaan juhannusta vietetään 20. ja välisenä lauantaina. Juhannuksen ajoitus perustuu Raamattuun, jonka mukaan Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Juhannus on vanha ääntämismuoto Johanneksesta, joka tarkoittaa Jumala on armollinen. Juhannuspäivänä kirkoissa pidetään jumalanpalvelus ja lauletaan suvivirsi. Alttarikukkina on luonnonkukkia. Päivän liturginen väri on valkoinen, ilon ja toivon väri. Kirkoissa on myös juhannuskoivuja kesäisen juhlan merkkinä. Juhannus on myös Suomen lipun päivä. Liput nostetaan salkoon juhannusaattoiltana kello 18. Liput saavat olla salossa yön ja lasketaan vasta juhannuspäivän iltana kello 21. Pulpetissa tällä kertaa. Pirkkalan valtuustosalin remontti vei valtuutetut evakkoon yläasteelle kokoustaan pitämään. Täydellä ryhmällä tämä tietäisi noin 90 euron palkankorotusta kuukaudessa. Korotuksen tavoite on saada lisää perhepäivähoitajia ja sitä kautta säästää rahaa esimerkiksi päiväkotirakentamisessa. Perhepäivähoidon imu on viime vuosina heikentynyt. Sosialidemokraattien Helena Rissanen (sd) sanoi ryhmänsä kannattavan ylimääräistä korotusta ja kokoomuksen Hannu Vallas vakuutti asian hoituvan syksyllä kunnanhallituksessa, joka asiasta päättää. Suurten ryhmien myönteisyys yllätti perhepäivähoidon puolesta tusinan aloitteita tehneen Harri Aallon (vihr) miltei hiljaiseksi. Päivähoitotilannetta kohennettiin myös uudella päiväkotiryhmällä, joka sijoittuu nykyisiin Elokolon tiloihin Suupankujalle. Ajan hermolla Toimita menotiedot ma kello 15 mennessä. Pirkkalainen, Pl 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Tänään: Tänään keskiviikkona 21. päivänä kesäkuuta onnittelemme Ahtia ja Ahtoa! Lauantaina 24. keskuuta on juhannuspäivä. Juhannus on aina ollut suomalaisten suurimpia juhlapäiviä. Liput nostetaan salkoihin perjantaina juhannusaattona kello 18. Liput liuhuvat läpi yön, ja lasketaan juhanuspäivänä kello 21. Jopas sattui: Valmetilla tehtiin aina tarpeen vaatiessa pientä ja vähän isompaakin firaapeliä. Eräs rakentaja tarvitsi sen verran suurta osaa, ettei se mahtunut salkkuun. Iltavuoron päätyttyä yhdentoista aikaan hän kantoi kainalossa tekemänsä osan Onni ja Onni Pirkkala pärjää Valtuusto sai kuulla parikin rohkaisevaa puheenvuoroa Pirkkalan kunnan roolista niin talouden valossa kuin hyvien palvelujen tarjoajana. Talousjohtaja Anssi Koski selvitti viime vuoden tilinpäätöstä, joka oli vajaan miljoonan euroa plussalla. Kosken mukaan kunnan talous on tasapainossa tuloslaskelman ja taseen mukaan, mutta ei rahoituslaskelmalla mitattuna. Kaksi kolmesta on ihan hyvä. Kunta pärjää, kun toimintamenojen kasvu pidetään hallinnassa. Vaikka kunta kasvaisi voimakkaasti, menot eivät jatkossa saa enää nousta lähes kymmentä prosenttia vuodessa, Koski sanoi. Viime vuonna toimintamenot hiukan jännittyneenä portille, jossa sattui olemaan suhteellisen tuttu mies. Tein tämmöisen, kun rakennuksella tarvitsen välttämättä ja pitäisi viedä tämä nyt portista ulos, rakentaja sanoi. Minä olen aina ihaillut miehiä jotka osaavat tehdä käsillään tuollaisia! Vie pois vaan, totesi yövartija. TM 40 vuotta sitten: Anian koulu vaakalaudalla. Maamme maalaiskunnissa niin yleinen tauti, syrjäseutujen kansakoulujen lakkauttaminen oppilaiden puutteen takia, on tarttumassa Pirkkalaankin. Anian koulun kohdalta tauti oli valtuuston harkittavana viime kesäkuun lopussa. Kansakoululautakunta oli todennut, että oppilasluku on koulussa jatkuvasti alentunut ja näyttää henkikirjaan perustuvan oppilastilaston mukaan vielä alenevan. Kun kylmät numerot osoittivat, että koulun oppilasmäärä jää jo alkavana syksynä alle 25:n, oli kansakoululautakunta kunnan finansseja ajatellen tehnyt rohkean ehdotuksen koulun lakkauttamisesta. (Pirkkalainen syyskuu 1966) Haikan lavalla juhannusjuhla Haikan lavalla juhlitaan juhannusta juhannusaattona eli perjantaina 23. kesäkuuta. Musiikista vastaa Iltaruskoyhtye, jonka solistina on Saku Backman. Säiden salliessa juhlassa saadaan nauttia juhannuskokon loimusta. Omakotiyhdistyksen järjestämä juhla alkaa kello 20. Viikkokalenteri: Viikinsaaressa päivähypyt to klo Unto Satoranta ja Viikinsaari-trio. Juhannusjuhla Viikinsaaressa pe Lipunnosto klo 18, kokko klo 21 (säävaraus), tanssia klo Näyttelyt: Matti Kalkamon veistoksia ja Paula Ollikaisen maalauksia kasvoivat kahdeksan prosenttia ja verotulot kuusi prosenttia. Kunta teki myös historiansa suurimmat investoinnit ja maksoi 11,5 miljoonan euron töistä kaksi kolmasosaa lainarahalla. Tarkoitus on vähentää lainan osuutta rahoituksesta. Pereen päiväkoti, uusi vuodeosasto, Nuolialan koulu ja terveyskeskus, Koski luetteli suurimat talonrakennushankkeet. Kuntalaisille ostettaviin palveluihin puuttui myös tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Marika Silván-Väliharju. Lautakunnan tehtävä on valvoa, kuinka valtuuston asettamat tavoitteet toteutuvat käytännössä toimintavuoden aikana. Tavoite on pitää velkaantuminen seutukunnan keskitasolla. Lainaa on nyt kaksinkertaisesti seutukunnan tasoon verrattuna, Silván-Väliharju muistutti. Lautakunta oli kiinnittänyt huomiota moniin muihinkin asioihin. Vuosittain toistuvat epäkohdat pitäisi saada pois päiväjärjestyksestä. Lautakunnan mielestä Pirkkala on kuitenkin pystynyt takaamaan kuntalaisille korkeatasoiset palvelut näinä kasvaneiden vaatimusten aikoina, Silván- Väliharju summasi. kunnan talon alasalissa Av. ma to klo 15 19, pe suljettu, la su klo Pirkkalan taideyhdistyksen jäsenten Helena Perkiön ja Soile Iivosen töitä Nokian Taidetalolla asti. Ritva Rantasen maalauksia Galleria Opuksessa Pirkkalan kirjakaupassa kesäkuun loppuun. Pirkkalan Taideyhdistyksen kesäkuun taiteilijat: terveyskeskuksessa Marja Pietarilan maalauksia, kahvila-ravintola Mäkisellä Janne Kukkosen maalauksia ja Pirkankoivun taidekäytävällä Juhani Vuorisen töitä. Taysin naistentautien poliklinikalla näytteilleasettajina Marja-Liisa Hietalahti, Katri Nahkuri ja Irene Ehrlund heinäkuun loppuun asti. Uusi näyttelytila:työrengas, Palkeet-projekti,Aleksanterinkatu 24 A 4, Lea Kiven ja Kalevi Sinisalon maalauksia kesäkuun loppuun asti.

4 4 Pirkkalainen Nro Pirkkalassa Pirkkalalta riitti jaettavaa köyhemmille kunnille Maanantaisessa valtuuston kokouksessa keskusteltiin ja kuultiin selvityksiä Pirkkalan kunnan kokonaistilanteesta. Valtuutetuilla ja virkamiehillä on ollut viime aikoina tavallista useammin tarve luodata, missä kunta makaa. Lisätarvetta pohdiskeluun tuo meneillään oleva kuntauudistus. Maanantain piti olla kuntaremontin kannalta ratkaiseva päivä, mutta ratkaisut tuntuvat venyvän. Olennaista uutta ei kuultu esimerkiksi aikeista määrätä kaupunkiseudut yhteistyöhön puitelailla. Valtuutetut kuulivat virkamiehiltä, että Pirkkalan talous on tasapainossa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Tilanne kuitenkin edellyttää menojen kurissa pitämistä, minkä kunnan uusi talousjohtaja teki valtuutetuille selväksi. Pirkkala joutui viime vuonna tekemään kaikkien aikojen rakennusurakat. Kunnallistekniikkaan ja julkisiin rakennuksiin investoitiin 11,5 miljoonaa euroa. Tahdin odotetaan helpottuvan jatkossa, mutta saa nähdä milloin. Kirjasto-kulttuuritalo, päiväkoteja ja jonain päivänä uimahallikin on Pirkkalan tehtävä. Menoihin kirjattiin maanostoja, mutta valtuustossa muistutettiin aivan oikein, että noiden maiden myynti yritystontteina on kunnalle hyvää liiketoimintaa tulevina vuosina. Linnakorven jättimäinen yritysalue, koko Pirkkala CLX, voi olla salainen ase, jolla maksetaan tulevia investointeja, kenties jopa velkoja pois! Tuota odotellessa valtuutetut saivat kuulla, että Pirkkala maksoi ns. verotulojen tasausjärjestelmän mukaan köyhempien kuntien hyväksi lähes kaksi miljoonaa euroa viime vuonna. Tuon verran Pirkkalan valtionosuuksista nimittäin vähennettiin kuntalaisten korkean veronmaksun takia. Pirkkalalaisilla oli viime vuonna seutukunnan korkeimmat tulot asukasta kohti ja sitä mukaa myös suurimmat kunnallisverot maksettiin Pirkkalassa. Tuollaisessa kunnassa tullaan kyllä toimeen ja pidetään palvelut kunnossa, kun talous hoidetaan järkevästi eikä sorruta törsäilyyn. Uudella vuodeosastolla kaivataan kahta uutta hoitajaa Rutiinityöt ehditään tehdä, mutta aika ei riitä jutteluun Liisa Raipala Pirkkalan terveyskeskuksen uuden vuodeosaston arkirutiinit alkavat olla hiottuna. Vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivun yhteydessä oleva pitkäaikaishoidon vuodeosasto 2 on toiminut tammikuusta asti. Osastonhoitaja Merja Lehmusvirran mukaan hoitajien määrä osastolla on keskivertotasoa. Aamuvuorossa hoitajia on kuusi, illassa neljä ja yössä kaksi. Vättämättömät työt ehditään tehdä, mutta aikaa potilaiden kanssa keskusteluun ei juuri ole. Potilaat ovat huonokuntoisia, ja esimerkiksi dementikot syövät hitaasti, Lehmusvirta sanoo. Neljä hoitajaa illassa on liian vähän, eikä vuorossa ole yhtään väljyyttä. Jos töiden järjestys on tarkkaan mietitty, iltavuoron hoitajat riittävät juuri. Töitä riittäisi Toisinaan terveyspuolen sijaisia on saatu osastolle tekemään välivuoroa kello Lehmusvirran toiveissa olisi saada kaksi uutta hoitajan toimea, jotta välivuorossa olisi aina joku. Työsarkaa olisi myös vapaaehtoisille, jotka kävisivät juttelemassa asukkaiden kanssa tai kävisivät heidän kanssaan ulkona. Potilaat ovat fiksuja ja ajattelevia ihmisiä. Ihmiselle on tärkeää, että jollain on aikaa juuri hänelle. Vuodeosasto 2:n potilas Toini Sandsund huomaa välillä, että hoitajilla on kiire. Osastonhoitaja Merja Lehmusvirta toivoo hoitajille sen verran aikaa, että jokaisen potilaan oma tarina ehdittäisiin kuulla. Toimintakykyä tuetaan Vuodepotilaidenkin jäljellä oleva toimintakyky pyritään säilyttämään. Lehmusvirta painottaa myös heidän itsemääräämisoikeuttaan. Kaikki, jotka kykenevät, nostetaan sängyistä. Potilaille ei tehdä karhunpalvelusta esimerkiksi syöttämällä heitä kädettömiksi. Tällä hetkellä vuodeosaston 30 pitkäaikaispaikkaa tuntuu riittävän. Tarve tuntuu kuitenkin kasvavan, koska iäkkäiden määrä lisääntyy. Vuodeosasto 1:n ruuhka helpottui Uuden vuodeosaston tulo on helpottanut terveyskeskuksen yhteydessä olevan vuodeosasto 1:n tilannetta. Kun pitkäaikaispotilaita on saatu hoitoon vuodeosasto 2:lle, vuodeosasto 1 on pystynyt keskittymään enemmän akuutteihin potilaisiin. Viime vuoden lopulla meillä oli 7 8 potilasta ylipaikoilla, mutta tämä on helpottanut. Pystymme nyt paremmin ottamaan esimerkiksi leikkauksessa olleita potilaita jatkohoitoon, kertoo vuodeosasto 1:n osastonhoitaja Tiina Saarikoski. Päivät kuluvat muistellen Liisa Raipala Toimi Sandsund on yksi vuodeosasto 2:n potilaista. Hänelle sopii olo yhden hengen huoneen tarjoamassa rauhassa. Vuodepotilas huomaa välillä hoitajien kiireen. Kyllä hoitajat ehtivät tehdä sen, mitä pitää. Joskus heillä on niin kiire, etteivät he ehdi jutella, Sandsund sanoo. Sandsundin mielestä hoitajat ovat mukavia ja osaavat työnsä. Hoitajat ovat mukavia, jos he osaavat välittää toisen tarpeista ja ovat tottuneet kaikenlaisiin hoidettaviin. Hoitajaopiskelijoille kyllä täytyy opettaa, miten tyynyt laitetaan ja sellaista pientä. Päivänsä Sandsund kuluttaa muistellen elettyä elämäänsä ja kertaillen mielessään vanhoja lauluja. Se täyttää päivän täydelleen. Aikaansa ei saa kulumaan, jos ei ajattele, hän tuumii. Pysähdyksiä pirkkalalaisten poluilla Porthan kirjoitti 1700-luvulla Pirkkalan kaupungista Koska näissä pakinoissa näkökulma on tähänkin asti ollut historiallinen, niin aloitetaan tämä viimeinenkin sarjaan kuuluva aihe kaukaa menneisyydestä. Tässä kaksiosaisessa tarinassa tuon julki muun muassa, ettei Pirkkalan kaupunkiajatus ihan uusi ole luvun loppupuolella toimi silloin jo yli satavuotiaan Turun akatemian filosofisen tiedekunnan professorina Henrik Gabriel Porthan. Hän edusti aikansa suomalaisen historiantutkimuksen parasta osaamista ja häntä onkin sanottu Suomen historian isäksi. Kirjoittaessaan 1780-luvulla ns. F.M. Frantzenin väitöskirjaa pirkkalaisista, Porthan kuvailee laajasti pirkkalaisten asutustoimintaa ja heidän elinkeinoaan, turkismetsästystä, aina 1200-luvulta lähtien. Hän kertoo kuinka pohjoisen hyvänlaatuiset turkikset olivat hyvässä maineessa ja kovasti kysyttyjä Euroopan suurissa asutuskeskuksissa. Erämiehet muodostivat kyliensä puitteissa pyyntiryhmiä, eli eräkuntia ja järjestivät turkisten varastoinnin ja kaupan keskitetysti asumakyliinsä. Sitä mukaan kun kristinusko levisi ja rakennettiin kirkkoja, kirkkojen sakasteista tuli turvallisia turkisvarastoja. Pirkkalan seutu oli siinä mielessä erityisasemassa, että seudulta oli käyttökelpoiset kulkureitit vesistöjä pitkin moneen suuntaan. Lisäksi Pirkkalan ihmisillä oli vuosisataiset perinteet kanssakäymisessä lappalaisten kanssa, jotka olivat taitavia ja ahkeria metsästäjiä. Niin olivat olemassa edellytykset vilkkaan eränkäynnin ja turkiskaupan keskuksen syntymiselle. Ruotsalaiset ja saksalaiset välittäjät matkasivat Kokemäenjokea Pirkkalaan hakemaan nahkoja kauppiastaloista, kirkoista ja markkinoilta. Elinkeinotoiminnasta maksettiin tietysti myös veroa. Kun 40 oravannahkaa sidottiin pajunkuoresta punotulla köydellä nipuksi, se oli yksi kiihtelys. Ehkä joka viides, kuudes tai kymmenes kiihtelys meni sitten kirkolle, piispalle tai kuninkaalle. Maristiin ja maksettiin, niinhän se on aina ollut. Kun samaan taajamaan oli kerääntynyt muutamia erätalonpoikien taloja, pari kauppiastaloa, markkinapaikka, kirkko, hautausmaa ja pappila, ryhmää saattoi sanoa jo kaupungiksi. Niin ainakin Porthan sanoi ja hän oli sentään nähnyt lukemattomia eurooppalaisia pikkukaupunkeja. Hän kirjoitti 1780-luvulla: Painavat seikat näyttävät osoittavan, että sellainen (kaupunki) on sijainnut suunnilleen sillä paikalla, missä nyt on satakuntalainen Pirkkalan pitäjä. Vähän myöhemmin hän vielä tarkentaa: En tosin pysty varmoin todistein osoittamaan kaupungin sijaintia, arvelen sen kuitenkin olleen sillä paikalla missä nykyisin ovat Pirkkalan kylä ja kirkko. Lisäksi Porthan vielä muistuttaa: On syytä muistaa, että sen laatua on arvioitava ajan olosuhteiden mukaan. Edellä olevan perusteella voi sanoa, että jo keskiajalla Pirkkalassa oli vireää elinkeinotoimintaa. Kansainvälisen turkiskauppaketjun alkupää oli täällä ja kaupan seurauksena tapahtui matkailua pohjoismaiden ja keski-euroopan maiden suuntaan. Olavi Horsma-aho tekee kotiseutuaiheisessa pakinasarjassaan visiittejä Pirkkalan menneisyyden tienristeyksiin ja tarinoihin. Porthan piti Pirkkalan kauppakaupunkia todellisuutena, joten myös kansainvälistymistä on sellaisena pidettävä. Oli kysymys sen ajan globalisaatiosta.

5 Pirkkalainen Nro HYVÄÄ JUHANNUSTA TARJOUKSET OVAT VOIMASSA KE PE Atrian marinoidut porsaan KASSLERPIHVIT 5 Saarioinen GRILLITASSUT 450 g 6,64 /kg 3 99 kg 2 99 rs Brasilialainen kokonainen NAUDAN SISÄFILEE n. 1,5 kg kg Pouttu 15 marinoidut porsaan ULKOFILEE- PIHVIT 1 kg 95 rs VIIKONLOPUN HERKKUJA HK Camping Original GRILLIMAKKARA 1 kg 10.- erä (á 4,95) Valiojäätelö maustetut KERMAJÄÄTELÖT 1 l 1,50 /l, (yks. 1,79 /pkt) erä 2PKT 3.- Hinta ilman Plussa-korttia 4,99 /kg hinta pantteineen hinta pantteineen 2 99 pkt 2 HK Kabanossi GRILLIMAKKARA g 3,98 4,97 /kg 1 99 pkt 5 pkt/tal. Mehukatti SEKAJUOMATIIVISTE 1,5 l 1,13 /l 1 69 kannu Abba KESÄSILLIT 600/270 g 11,07 /kg 99 prk LU FANIPALAT Megapack 400 g 7,48 /kg 2 99 ps 0 Pouttu marinoitu PORSAAN SISÄFILEE n. 700 g 7 95 kg Bona ja Piltti 4 kk HEDELMÄSOSEET 125 g 2,32 /kg 29 kpl MÖLKKY PELI supersuosittu palikkatason seurapeli kaikenikäisille, pelata voit kotipihalla tai mökillä, lähes missä vain Lasten SPORTTISANDAALIT koot: 24 35, 2 eri mallia Kuru Ultra Light MAKUUPUSSI koko: 220x82x55 cm, päällinen kosteutta hylkivä 190T polyester, täyte 125 g/m 2 3D Hollowfiber, tukeva kompressiosuojapussi, käyttösuositus % 9 95 pari (14,95) KUPOLITELTTA materiaali kosteutta hylkivää 190T nylonia, 3:lle henkilölle, koko: 200x140x100 cm (199.-) 15.-(30.-) SÄÄSTÄ 50% Kesälomamatkalle! Laadukas VETOLAUKKU 50 cm tai 60 cm väri musta tuote (39,90) (39,90 49,90) SÄÄSTÄ jopa 60% NÄMÄ TARJOUKSET VAIN PIRKKALAN K-CITYMARKETISTA Mökille tai terassille! Lumi SEINÄHYLLYT 2 pituutta Enjoy KANSITUOLI rahilla useita eri malleja ja värejä JOPA -32% 60 cm cm 8,90-16% (59,90) Naisten tai miesten T-PAITOJA useita eri väejä, v- ja o-aukko 3kpl Karhu 2 90 COCA-COLA 5.- III-OLUT- tai COCA-COLA 4-pack KORI 24 pl LIGHT 1,5 l 0,33 l PS kori 4-pack 0,57 /l 1,42 /l Lisätiedot Vastuullisuus PIRKKALA puh MA TO 9 21, PE , LA suljettu, SU

6 6 Pirkkalainen Nro Perhepäivähoito vaatii asennetta koko hoitoperheeltä Toiviolaiset perhepäivähoitajat Tarja Salonen (oik.) ja Anneli Manninen ovat tottuneita leikkipuistovieraita ryhmiensä kanssa. Perhepäivähoitajaksi ryhtyminen vaatii koko hoitajan perheeltä joustavuutta, sillä siinä annetaan oma koti muiden käyttöön, sanoo toiviolainen perhepäivähoitaja Tarja Salonen. Saloselle perhepäivähoitajuus on ollut mieleinen uravalinta, sillä hän on viihtynyt työssä 10 vuotta. Ryhdyin alle omien lasteni ollessa pieniä. Siihen oli helppo ottaa muutamia muitakin lapsia hoitoon. Anneli Mannisen perhepäivähoitajan ura on peräti 20-vuotinen. Koti kuluu, kun siellä on aina paljon lapsia ja palkkakin voisi olla parempi. Mutta toisaalta työssä on parasta vapaus omaan rytmitykseen. Voi päättää lasten kanssa ja ilmoista riippuen, mitä päivän aikana tehdään, Anneli ja Tarja tuumivat ykskantaan. Lasten kannalta perhepäivähoidossa on hyvää kodinomaisuus ja pienet ryhmät. Minulla on hoidossa neljä kokopäiväistä; Annelilla kolme kokopäiväistä ja kaksi esikoululaista, Tarja Salonen sanoo. Perhepäivähoidossa ryhmän maksimikoko on neljä ja puoli lasta. Tarja Salonen on tyytyväinen Pirkkalan kunnan perhepäivähoitajille tarjoamaan koulutukseen, jolla vaativan työn ammattitaitoa pidetään yllä. Tarja Salonen kumoaa luulon, että perhepäivähoidossa vain ollaan kotona. Kyllä lasten kanssa tehdään päivisin kaikenlaista, kuten tänään kaikki Toivion perhepäivähoitajat yhdessä kutsuimme poliisit kertomaan liikenneasioista Kirstinpuistoon, Tarja muistutti. Päivähoitopaikkoja kipeästi kaipaava Pirkkalan kunta on viime vuodet paininut perhepäivähoitajapulan kanssa. Työtä on ollut tarjolla enemmän kuin tekijöitä. Kuka tuntee tämän liikennemerkin? Hervannan poliisikoulun kokelaat opettivat liikenneasioita lapsille Kirstinpuistossa. Runoni Urheilu Juhannus Yö on niin varjoja vailla ja silmäsi katsovat aurinkoon Yö on niin varjoja vailla ja säde viimeinen hukkuu rannan kaislikkoon. Nyt sydän ei voi salata iloaan, suurta lahjaa on elomme tulvillaan, Kunpa osaisimme säilyttää puhtaana kaikki kaikki! Ja niin on yö varjoja vailla ja silmäsi katsovat aurinkoon, ja säde viimein hukkuu rannan kaislikkoon. Raili Kaarina Pirkkala-Seura kutsuu retkelle Pirkkala-Seura tekee perinteisen, kaikille avoimen kesäretkensä tänä kesänä lauantaina 12. elokuuta noin kello Rautaveden kulttuurikierros on kotiseuturetki vanhaan historiaan, kirjallisuuteen ja taiteeseen. Matkalla tutustutaan mm. Karkun ja vanhan Tyrvään ja Vammalan vanhaan historiaan paikallisen asiantuntijaoppaan johdolla. Kuulemme mm. Sarkiasta, Rudolf Koivusta ja Väinämöisestä. Ruokailu ja kahvit kuuluvat luonnollisesti päivän sisältöön. Lähempi matkaohjelma hintatietoineen seuraavassa lehdessä. Matkaan lähdetään vain yhdellä bussilla, joten varaa matkasi ajoissa! Ilmoittautumisia otetaan jo nyt vastaan Pirkkalaisen toimistossa, p Ylennyksiä reserviläisille Tasavallan presidentti on ylentänyt seuraavat pirkkalalaiset reserviläiset 4.6. Luutnantiksi: Puhakka Mikko Petteri. Sotilasmestariksi: Ruohonen Kalle-Ville. Vääpeliksi Henttinen Harri Hannes. Kersantiksi: Jäppinen Timo Jussi, Pohjosenperä Esa Olavi, Siipola Vesa Kyösti Mikael, Taipale Tuomas Hannu Sakari. Alikersantiksi: Huhtala Jarkko Petteri, Mäenpää Kari Olavi, Salminen Ilkka Sakari. PJK teki ehkä historiaa Killossa PJK -Lammin Veto 4-1 (1-0) PJK teki viime lauantaina killolaista historiaa pelatessaan ehkäpä viimeisen sarjaottelunsa Killon nurmella. Uusi tekonurmi voi olla Keskuskentällä käytössä jo 1. heinäkuuta Vapsia vastaan. Innoissamme odotamme uutta kenttää. Tekonurmellahan kaikki virhepomput jäävät pois, Golf Pirkkalan joukkue neljäs Pirkanmaan Junnutourin kotikisassa Junnutourin II osakilpailu pelattiin Golf Pirkkalassa viime vikon maanantaina kesäisissä auringon vihdoin näyttäessä valoisan puolensa. Tunnelma oli täynnä junnuenergiaa, jonka saattoi aistia heti Golf Pirkkalan upealle klubille saapuessaan. Junnuja oli saapunut kaiken kaikkiaan 38 pelaajaa Pirkanmaan kuudesta eri jäsenseurasta. Koska Golf Pirkkala oli ensimmäistä kertaa uutena seurana mukana Junnutourin osakilpailussa, oli kenttä monelle junnulle ihan uusi tuttavuus ja se aiheutti vilkasta keskustelua. Palkinnot jaettiin junnutourin sääntöjen mukaan parhaasta SCR tuloksesta, sekä parhaasta mikä tietää tasokkaampaa peliä katsojillekin. Kaikki tekonurmet ovat hiukan erilaisia, joten toivottavasti saamme oman nurmen tuntemuksesta etua, Vinnari tuumii. PJK nousi voitolla Kolmosessa 16 pisteeseen ja on kolmen pinnan päässä johtavasta FC Tigersista. Lammi on sarjan häntäporukoita. Meillä oli jo ekan vartin aikana hirveästi maalipaikkoja. Hirmuhelle taisi pistää meidät laiskaksi ja teimme pelin itselle vaikeaksi. Voitto kuitenkin Pilkuilla hikinen turnauspäivä Lauantaina Pirkkalan Ilveksen Pilkut (92-93) viettivät varsin hikisen pelirupeaman Kangasalan Kyötikkälän komealla nurmikentällä, missä KanKi oli järjestänyt varsin onnistuneen jalkapalloturnauksen C-ikäisille tytöille. Joukkueita mukana oli yhteensä neljä: KanKi, Peltolammi, Kaleva ja lopulta toiseksi sijoittunut Pirkkala. Ensimmäisenä Pilkkuja vastaan asettui Peltolammi, joka ainakin tyttöjen mielestä on ylivoimainen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan peli oli tosi tasainen. Tulos 1-0 Peltsulle. KanKin Pilkut voittivat 2-1. Outi Mäkinen täräytti vapaapotkun tylysti maalin perukoille ja toisella puoliajalla Jutta Hollt karkasi ja komean kuljetuksen jälkeen latasi pallon vasurilla pömpeliin. Sama kaksikko palkittiin turnauksen jälkeen joukkueen parhaina pelaajina. Kalevan Ilvestä vastaan jo hieman väsähtäneiden tyttöjen peli aaltoili, kunnes Laura Virtanen pääsi kuin varkain tuikkaamaan pallon Kalevan maaliin. Heti perään Ella Lehtinen sai sihtinsä kohdalleen. Pilkkujen voitto 2-0. Jotta kuuma lauantai päivä ei olisi loppunut kesken, Pilkut olivat luvanneet mennä sparraamaan Pirkkalan Ilveksen 94:sia, jotka pitivät reipasta palloiluleiriä Kranstolpan leirikeskuksessa. Pirkkalan D-tytöille oli kunnia-asia voittaa isot tytöt, ja siinä he todella onnistuivat: Pilkut eivät jaksaneet enää muuta otettiin, Vinnari sanoi. PJK:n pelin sielut olivat keskikentän miehet A.-P. Mäkinen ja Jussi Hietamo. Kärjessä Markus Lindroos teki töitä ja maalin. Lammin kavennus 3-1:een oli oma maali Petri Heljön huonoksi onneksi. PJK - LaVe 4-1: 1-0 Markus Lindroos, 2-0 A.-P. Mäkinen, 3-0 Lauri Mäkinen, 3-1 Petri Heljö (om), 4-1 Antti Harju. Ilveksen Pilkut olivat kakkosia Kangasalan turnauksessa. kuin katseella seurata kuinka nuoremmat tytöt kirmasivat Pirkanmaan nuoret golfarit tutustuivat Pirkkalan golfkenttään Junnutour-kisassa. Ilveksen A-junioreista siirtynyt A.-P. Mäkinen on kerännyt kehuja PJK:n keskikentällä. maalin teosta toiseen. Kuitenkin hyvän ruuan ja saunan jälkeen Pilkkujen ilmeet taas kirkastuivat. tyttö ja poika pistebogey tuloksesta. Parhaana tyttönä palkittiin River Golfin Marcelle Koli. Poikien sarjassa käytiin tiukka kamppailu, mutta tällä kertaa voiton vei Ikaalisten Golfin Riku Niiranen. SCR sarjassa palkittiin hurjan tuloksen jälleen kerran pelannut Pirkanmaan Golfin Mikael Mäkisalo 36 lyönnillä. Junnutour II osakilpailun joukkujärjestys: 1. Hiisi Golf 118 pistettä, 2. Ikaalisten Golf 115, 3. Pirkanmaan Golf 111, 4. Golf Pirkkala 103, 5. Tammer Golf 102,, 6. River Golf 65 pistettä.

7 Pirkkalainen Nro

8 8 Pirkkalainen Nro Eläkeläisten kesäkahvilassa vaihdetaan kuulumisia Eläkeläisten kesäkahvilaan on mukava tulla tapaamaan ja keskustelemaan samanhenkisten ihmisten kanssa. Mari Lilja Pirkkalan seurakunnan diakoniatyön järjestämä eläkeläisten kesäkahvila on lähtenyt käyntiin kahvila-lähetysmyymälä Sirpakassa. Kesän aikana pidetään vielä kaksi kesäkahvilaa. Tänä kesänä kahvittelupaikaksi valittiin kahvila-lähetysmyymälä Sirpakka. Kesäkahvilan teemana on Hengen hedelmät. Niitä ovat rakkaus, ilo, rauha, ystävällisyys, hyvyys, kärsivällisyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Ensimmäisellä kahvilakerralla keskityttiin rakkauteen. Rakkauden näkymistä seurakunnan toiminnassa pohdittiin monesta eri näkökulmasta. Läheisin esimerkki tuli lähetystyöstä; lähetystyön rakkauden työtä saa ihastella esimerkiksi Sirpakassa myytävänä olevista käsitöistä. Lisäksi keskusteltiin ja kerrottiin omia kokemuksia lähimmäisen rakkaudesta. Keskustelussa todettiin, että rakkauden teot tuovat elämäniloa jokaiselle niin antajalle kuin saajalle. Silmät avoimena kulkemalla saa tehtyä pieniä ja suuria rakkauden tekoja lähimmäisen hyväksi. Eläkeläisten kesäkahvila Sirpakassa, Suupantie 10. Seur. kerran ti ja 8.8. Päivyri Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: Ma aloitamme uusissa tiloissa Suupankuja 8-10 A-talon kerhohuone. Ke klo 13 verenpaineen mittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Su klo 15 Nokian kesäteatteri Opri. Muutama paikka vapaana. Sitovat ilmoittautumiset kesäkuun loppuun mennessä. Puh /Hukkila. Pirkkalan Sotainvalidit: Retki Satakuntaan pe Lähtö klo 9.30 Pirkkalan vanhalta kirkolta ja matkalta mukaan reittiä kirjaston pysäkki, Teboil ja Pereentie. Paluu noin klo 18. Tied. puh Koppanen. Pirkkalan Hiihtäjät: Juhannus Torstairastit Toivion koululta. Lähtö klo Pirkkalan Hämeenpuolen Martat: Retki Satakuntaan pe Lähtö klo 9.30 Pirkkalan vanhalta kirkolta ja matkalta mukaan reittiä kirjaston pysäkki, Teboil ja Pereentie. Paluu noin klo 18. Tied. puh Koppanen. Pirkkalan Työttömät: Kesätauko Juhannus syntyy perinteistä Liisa Raipala Ollilan tiistaisilla juhannusmarkkinoilla vieraillut Nina Haapa tunnustautuu juhannusihmiseksi. Meillä on vene Loukonlahdessa, ja ajamme sillä Vesilahdelle sukulaisten mökille. Lauantaina käymme Teiskossa mummulassa, Haapa kertoo. Erikoisuutena mökillä on järvessä kelluva kokko, joten metsäpalovaroituksenkaan ei pitäisi haitata juhlimista. Alkujaan kelluva kokkoratkaisu on tosin tehty lasten turvaksi. Yrjö ja Kirsti Kaltti ovat viettäneet yhdessä jo kuutisenkymmentä juhannusta. Julianna Pyykkö taiteili Martti Kirjavaisen poskeen traktoria. Pirkkalan Koirakerho Piskit: Agilityn vapaat harjoitukset keskiviikkona klo Lepomoision kentällä. Lisätiedot /~piskit Pirkkalan Silmu/Tampereen Hengitysyhdistys:Bocciaa pelataan Tampereella Sorsapuiston kentällä keskiviikkoisin klo AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 os. Suupankuja 8-10 D, käynti talon takaa. Puh. Jari Ruokalistat Palvelukeskus Pirkankoivu MA karjalan paisti, perunat, munamakaronivuoka, lanttu - rusinaraaste, karviais - riisikiisseli. TI tomaattisilakat, perunat, keitetty vihannes, jäävuori melonisalaatti, mehukeitto + murot. KE riistakeitto, ruisleipä, leipäjuusto, tomaatti, voipuuro, karpalokeitto. TO hunajainen broileririsotto, mustaherukka, vatkattu vadelma puolukkapuuro. PE makkarakastike, perunat, keitetty kukkakaali, rosolli, kermaviilikastike, aprikoosikiisseli. Päiväkotiruoka MA jauhelihapihvi, perunat, kastike, kaalisalaatti. TI suikalepaistikastike, perunat, tomaattisalaatti. KE kinkkukiusaus, tuoresalaatti. TO broilerkastike, riisi, salaatti, mustaherukkahillo. PE kalakeitto, leikkele, tuoreannos. Kirsti ja Yrjö Kaltin juhannus sujuu kotona kesästä nauttien. Nykyään kuuntelemme ja katselemme toisten juhlimista, Yrjö Kaltti kertoo. Puolivuotias Suvi takaa, että vanhemmat Vappu ja Jaakko Heiniö viettävät rauhallista juhannusta. Aattoilta vietetään sukumökillä Sahalahdessa, mutta yöksi ajetaan kotiin. Juhannus on perinnejuhla. Käydään saunassa, vihdotaan ja halataan toisiamme, Yrjö Kaltti sanoo. Jos olemme sovussa, istumme keinussa vierekkäin. Jos tulee riitaa, vaihdamme toiseen keinuun ja istumme vastakkain, hän vitsailee. Vauvaperheessä juhannus sujuu rauhallisesti. Vappu, Jaakko ja puolivuotias Suvi Heiniö viettävät aattoillan sukumökillä Sahalahdella, mutta ajelevat yöksi kotiin. Juhannuksen tekee kokko mökillä ja yhdessäolo sukulaisten kanssa. Se on kesän kohokohta, Vappu Heiniö sanoo. Hinta 1-5 riviä 9 e, 6-10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitukset ilmaiseksi. Myydään 1 h+k 31m2 Loukonlahdesta. Hyväkuntoinen. Hp e. Tied. puh Rami. Fiat Matkaaja Diesel Turbo 2.5 vm. 91/92. Hp e. P Myytävänä runkopatja + jalat 80x200, hyvä, 45 e, pyöreä hiiligrilli, lähes käyttämätön, 10 e, vaatekaappi, 60x180, 15 e. P Nina ja Sampo Haapa viettävät juhannusta perheen kanssa. Juhannuksen tekee ulkona syöminen, saunominen, uusi vihta ja mukava yhdessäolo, sanoo Nina Haapa. Vuokralle tarjotaan Loukonlahdessa 3 h + k, 74 m2. Puh Löydetty Silmälasit 8.6. hautausmaalta. Tiedustella voi kunnan yhteispalvelupisteestä. Abloy-avainnippu, 3 avainta, ma aamulla Vähäjärven uimarannalta. Tiedustella voi kunnan yhteispalvelupisteestä p VINKIT TV klo Huoleton nuoruus Pian 16-vuotias Liam odottaa äitinsä vapautumista vankilasta. Kuvassa Martin Compston. TV klo Ykkösdokumentti: Suomi juhlii. Juhannuksena juhliva suomalainen hakeutuu luontoon primitiivisten nautintojen pariin. MTV klo Sinkkuelämää. Neljännen tuotantokauden viimeinen jakso. Kuvassa Sarah Jessica Parker (Carrie Bradshaw). Nelonen klo Elokuva: Vaaleanpunaisen pantterin jäljillä Timantti päätyy jälleen varkaiden käsiin. Kuvassa Peter Sellers Nelonen klo Elokuva: Vähät rakkaudesta Romanttisen komedian pääosissa Renée Zellweger ja Ewan McGregor. TV klo Yle Live: Audioslave Saksan Hurricanefestivaaleilta melskaa Soundgardenin ja Audioslave. Kuvassa laulaja Chris Cornell.

9 Pirkkalainen Nro TV1 torstai Uutisikkuna Ykkösen aamu-tv Laakson kuningas Tv-uutiset Gilmoren tytöt Ashtonin perhe Viittomakieliset uutiset Murhasta tuli totta Kasviminuutit: Luhtalemmikki Tv-uutiset Jalkapallon MM: E-lohkon FST: BUU-klubben: Masa Mainio rakentaa lentokoneen TV1 perjantai Uutisikkuna Tv-uutiset Siipi lumihohtoinen Tv-uutiset Paikan kertomaa: Helsingin yliopiston kirjasto Laakson kuningas Tv-uutiset Gilmoren tytöt Tv-uutiset Ashtonin perhe Viittomakieliset uutiset Murhasta tuli totta Kasviminuutit: Tupasvilla Tv-uutiset Jalkapallon MM: H-lohkon TV1 lauantai Uutisikkuna Tv-uutiset Hiljainen tila Tv-uutiset Laakson kuningas Jumalanpalvelus: Kolmen vartin kirkko : Isoäitini Tv-uutiset Pelien kuningas: Poppamiehet Suru ja salaisuus Kaikenkarvaiset ystäväni Holby Cityn sairaala Tv-uutiset FST: Zon5: Loppshop FST: Lisää Huulipunaa: Lisää huulipunaa FST: Zon5: Dalin veljekset ja TV1 sunnuntai Uutisikkuna Tv-uutiset Kolumbuksen kadonneet alukset Tv-uutiset Laakson kuningas Tv-uutiset Sunnuntaivekkari Kansalaisen ABC: Haasteena ryhmä Tv-uutiset Puutarhaunelmia Lentävä puutarhuri Medicit - renessanssin kummisedät Zoo & Zorkka Menkää naimisiin, tytöt! Kaikenkarvaiset ystäväni :: Majavan matkassa Boudiccan aarrekätköt TV1 maanantai Uutisikkuna Ykkösen aamu-tv Laakson kuningas Tv-uutiset Gilmoren tytöt Pisara Ashtonin perhe Tv-uutiset Euronews Murhasta tuli totta Tv-uutiset Kasviminuutit: Pystykeiholehti City folk Viittomakieliset uutiset FST: Kortnytt FST: Filmix: Matka FST: Norjaa ristiin rastiin Uutisotsikot Minun perheeni Uponneen temppelin etsintä Satusuomalainen: Uuno Turhapuro Urheiluruutu Dekkariaika: Da Vincin vaikutus Huoleton nuoruus Tv-uutiset Kulttuuriuutiset FST: Kvällsnytt Euronews Uutisikkuna FST: BUU-klubben: Masa Mainio rakentaa talon FST: Frédéric Chopinin: etydit Pisara Varvastossujen kiertokulku SF-paraati Ykkösdokumentti: Suomi juhlii Forsytein taru Tähdet kertovat Rakkauden silmin Euronews Uutisikkuna Kaarle XII:n damaskit FST: : Pyhäpäivä - juhannus FST: Norjaa ristiin rastiin Viittomakieliset uutiset Ihmiskunnan aarteita Avara luonto: Maan pienimmät Yorkshiren etsivät Urheiluruutu Itse Valtiaat Ähläm Sähläm Leikaten Frasier Tuhkasta noussut (K15) Euronews Uutisikkuna TV2 lauantai Piilosana + Pelikukkaro Kasviminuutit: Sarjarimpi Tv-uutiset FST: Strömsö FST: Elämisen haasteet FST: Norjaa ristiin rastiin Viittomakieliset uutiset Ihmiskunnan aarteita Foylen sota Lotto Urheiluruutu Keskiyön aurinko :: Pyhän Markuksen aukiolla Erikoisjoukkue Uusi Kino: Erakkorapu Euronews Uutisikkuna TV2 sunnuntai Sudoku + Pelikukkaro TV2: LASTEN AAMU FST: Tomas ja Tim FST: Spirello: Banaanitaistelu FST: Tärningen Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Suo Urheiluruutu A-studio Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Tv-uutiset Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Euronews Uutisikkuna TV2 torstai YLEKaX TV2: Summeri TV2: Suuri kupla Taivaanranta Piilosana + Pelikukkaro Maapallomatka Lentokentällä Tänään otsikoissa TV2: Summeri Jalkapallon MM: E-lohkon Franklin TV2: Pikku Kakkonen Alueellinen uutislähetys Jalkapallon MM: E-lohkon Olen. Ajattelenko? TV2 perjantai YLEKaX TV2: Summeri TV2: Kenguruklinikka TV2: Summeri TV2: 6teen TV2: Summeri TV2: Suuri kupla Taivaanranta Sudoku + Pelikukkaro Piilosana + Pelikukkaro Iloa puutarhasta Kansa laulaa TV2: Summeri TV2: Kenguruklinikka TV2: Summeri TV2: 6teen TV2: Summeri TV2: LASTEN AAMU TV2: Poko TV2: Pingu: Curling-peli TV2: GALAXI TV2: Kuustamuuttajat: Pemmihälytys TV2: Leffatuutti Zurbaani: Sä olit mun bestis TV2: Hillitön hotelli: Karmea kakara Elämäni eläimet Lista top Nuori nainen Berliinissä Elävä katto Salainen agentti Corneil & Bernie FST: Rajaton rakkaus FST: Arkistohelmiä FST: Luontoretkiä etelärannikolla FST: Villi länsi! TV2: Huvitutti TV2: Pingu: Joulun vietto TV2: GALAXI TV2: Antti Aamunen: Parrasvaloissa TV2: Suolaa ja pippuria: Köyhät ritarit TV2: Sakke: Relaa, ukki TV2: Remakat ritarit: Sisäkkö ja pikkupiru TV2: Sketsiä! Hiki Pohjantähden alla: Miehet rakastavat Kotimaan viikko Peliuutiset Tuuleen kirjoitettu Cirque du Soleil: Aurinkotuuli Vammasta huolimatta Tiettömän taipaleen takana Sun Svoli -tapahtuma Inhimillinen tekijä TV2 maanantai YLEKaX TV2: Summeri TV2: Kenguruklinikka TV2: Summeri TV2: 6teen TV2: Summeri TV2: Suuri kupla Taivaanranta Sudoku + Pelikukkaro Piilosana + Pelikukkaro: Piilosana + Pelikukkaro Lentokentällä Tänään otsikoissa TV2: Summeri TV2: Kenguruklinikka TV2: Summeri TV2: 6teen TV2: Summeri TV-VIIKKO Kesäillan valssi Jalkapallon MM: F-lohkon viimeiset ottelut Tv-uutiset Jalkapallon MM: F- lohkon MTV3 torstai Se Oikea Ostoskanava Huomenta Suomi Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Voittopotti Ostoskanava OTV Boxi Jalkapallon MM: H-lohkon Franklin TV2: Pikku Kakkonen Dokumenttiprojekti: Minun valintani Jalkapallon MM: H-lohkon Nousevan auringon Kajo Jalkapallon MM: G-lohkon Tv-uutiset Jalkapallon MM: G- lohkon MTV3 perjantai Väiskin ja Repen karnevaalit Väiski videojukkana Hormoonit valloillaan Kansa laulaa Yleisurheilun eliittikisat Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Koiran virka Nolojen tilanteiden mies Etsivä Lea Sommer Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Tv-uutiset Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Ystäväni Joe MTV3 lauantai Ostoskanava Tomi Traktori Pokémon Transformers Energon Yugioh! Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Tanssiurheilua: 10-tanssin MM-kilpailut V75 Ravit Vaaralliset kuskit Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Tv-uutiset Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Yle Live: Audioslave Jalkapallon MM visa MTV3 sunnuntai Ostoskanava Winx-klubi Bratz Battle B-Daman Kivisten ja Sorasten uudet seikkailut Navigare Franklin TV2: Pikku Kakkonen Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu FST: Oskar FST: Yön laulajia FST: TV-nytt FST: Sukupuolisota FST: Hiljaisuus FST: Osoite: Berliini Tv-uutiset FST: Kvällsnytt FST: Huonekalukauppiaan tytär FST: Jox Jalkapallon MM visa MTV3 maanantai MTV3 Chat Voittopotti Melrose Place Everwood Kauppalehden talousuutiset Päivän sää Me Stallarit Amorin apulainen Teho-osasto Kymmenen Uutiset Tulosruutu Sinkkuelämää Notting Hill klo (K15) Ostoskanava MTV3 Chat Nelonen torstai Beyblade Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Voittopotti Ostoskanava MTV3 Chat OTV Boxi Voittopotti Melrose Place Everwood Tulosruutu Päivän sää Tangomittari Studio Impossible Suurin pudottaja Kurjat kuppilat Disneyn piirretyt: Nokkapokka Disneyn klassikkopiirretyt Ostoskanava OTV Boxi Voittopotti Il Divo feat Toni Braxton: The Time of Our Lives World Circuit Lauantain perheleffa: Pokémon 2: Pelastakaa maailma Tangomittari Nitrokabinetti Nitrokabinetti Tulosruutu Vintiöt - Ten Years After Formula 1: aika-ajot Selviytyjät Kymmenen Uutiset Purjehdusta: 49ers Tour Motor Forum Extra: Drag Racing Wimbledon Wilhelm Tell Saman katon alla Perheen kalleudet Imagine: John Lennon Motor Forum Olet mitä syöt Tangomittari Tähtilampun alla Tulosruutu F1 Pre Race Formula 1: Grand Prix F1 Palkintojenjako F1 Yhteenveto Kymmenen Uutiset Viikon sää Tulosruutu Lotto ja Lauantai-Jokeri Ostoskanava Huomenta Suomi Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Formula 1: Grand Prix Tangomittari Ostoskanava OTV Boxi Voittopotti Melrose Place Everwood Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Hyvät herrat Benner & Benner Disney esittää: Nalle Puhin uudet seikkailut Tuomas-veturi Ostosruutu Talk Voittopotku Ostosruutu Digimon Kyborgi Päivien viemää Nelosen uutiset ja sää Anastasia Oprah Pulmuset Häähullut Kahdeksan uutiset Nelosen sää IS Urheilu-uutiset Kymmenen Uutiset Tulosruutu Sinkkuelämää Formula 1: vapaat harjoitukset Mies, joka tiesi liian vähän Voittopotti Se Oikea Nelonen perjantai Talk Voittopotku Ostosruutu Digimon Kyborgi Päivien viemää Anastasia Oprah Tulosruutu LauantaiAction: Vaiettu petos (K15) Anopin otteessa Voittopotti Se Oikea Nelonen lauantai Ostosruutu Sporttipalat Viimeinen ranta Start! Volvo Ocean Race MotoGP-studio MotoGP: Assen, 125 cc Suomen Robinson Roolihuijaus Inspector Cartoons MotoGP: Assen, MotoGPluokka Bones Kaukana kotoa Maailman napa Ostoskanava MTV3 Chat Yhdeksän Uutiset Tulosruutu Poliisiopisto 5 - Tehtävä Miami Beach Yöperho Wimbledon Wimbledon Ostoskanava MTV3 Chat Nelonen maanantai Talk Voittopotku Ostosruutu Digimon Kyborgi Päivien viemää Nelosen uutiset ja sää Keno ja Ässä-arpa Comeback Lost (K15) Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Törkytorstai: Reno Törkytorstai: Viva La Bam (K15) POP-ikoni On The Road Hitchcock esittää Benny Hill Benny Hill Benny Hill Benny Hill Ostosruutu Talk Pulmuset Vaimot vaihtoon Kahdeksan uutiset ja sää Hauskat kotivideot Keno Elokuva: Vaaleanpunaisen pantterin kosto Elokuva: Vaaleanpunaisen pantterin jäljillä Elokuva: Vaaleanpunaisen pantterin kirous Benny Hill Benny Hill Benny Hill Benny Hill Talk Suomen Robinson Antti Tuisku: Sekaisin Elokuva: Vaaleanpunaisen pantterin poika Charlien enkelit Kahdeksan uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Pelkokerroin Keno Elokuva: Ystävyyden kirot (K15) American Chopper Elokuva: Epäillyt (K15) Benny Hill Benny Hill Benny Hill Benny Hill Ostosruutu Talk Nelonen sunnuntai Ostosruutu Draivi Kohti unelmakämppää Unelmakämppä Alaston tiede Discovery: Eläinlapset Inspector Cartoons Oprah Siskoni on noita Kasarikeikka Rikkaat ja kuuluisat Rikkaat ja kuuluisat Unelmien poikamies Strong Medicine - kovaa lääkettä Kesäleffa: 28 päivää Kahdeksan uutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Hauskat kotivideot Keno Elokuva: Vähät rakkaudesta Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Veikkauksen pelit Shield - Lain varjolla (K15) Benny Hill Hitchcock esittää Draivi Ostosruutu Talk Anastasia Oprah Melkein täydellinen Siskoni on noita Kahdeksan uutiset Nelosen sää Ulkona IS Urheilu-uutiset Keno ja Ässä-arpa Lapsuuteni luuserina Näkijä Las Vegas Viritetyt vehkeet Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Starsky ja Hutch Hitchcock esittää Ostosruutu Talk TV1 tiistai Uutisikkuna Ykkösen aamu-tv Laakson kuningas Tv-uutiset Gilmoren tytöt Jumalanpalvelus: Kolmen vartin kirkko Ashtonin perhe Tv-uutiset Euronews Murhasta tuli totta Tv-uutiset Kasviminuutit: Hullukaali Suo Viittomakieliset uutiset FST: Kortnytt FST: Tomi ja Tytti FST: Karsten ja Petra FST: Omat piirretyt FST: Kukkaloistoa Uutisotsikot Kansakunnan perilliset Mökkiläiset Tosi tarina, Auttajat: Vapaana vankilaan Urheiluruutu FST: Zinaida Lindén FST: Norjaa ristiin rastiin FST: Orkesterielämää FST: Komisario Lynley FST: Tärningen Tv-uutiset Kulttuuriuutiset FST: Kvällsnytt Satusuomalainen: Uuno Turhapuro Euronews Uutisikkuna TV2 tiistai YLEKaX TV2: Summeri TV2: Kenguruklinikka TV2: Summeri TV2: 6teen TV2: Summeri TV2: Suuri kupla Taivaanranta Sudoku + Pelikukkaro Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy Tänään otsikoissa TV2: Summeri TV2: Kenguruklinikka TV2: Summeri TV2: 6teen TV2: Summeri Franklin TV2: Pikku Kakkonen Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Alueellinen uutislähetys Kauas pudonneet: Seppo ja Otso Kääriäinen Ohukainen & Paksukainen: Parhaat palat Elämäni eläimet Ajankohtainen kakkonen Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu Tv-uutiset Jalkapallon MM: Neljännesvälieräottelu RalliX Jalkapallon MM visa MTV3 tiistai MTV3 Chat Ostoskanava Huomenta Suomi Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Tangomittari Voittopotti Ostoskanava OTV Boxi Voittopotti Melrose Place Everwood Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Paristo O.C Todistettavasti syyllinen Kymmenen Uutiset Tulosruutu Sinkkuelämää Seksigurut (K15) Wimbledon Tremors Ostoskanava MTV3 Chat Nelonen tiistai Talk Voittopotku Ostosruutu Kyborgi Päivien viemää Nelosen uutiset ja sää Anastasia Oprah Melkein täydellinen Uimapukumallit Kahdeksan uutiset Nelosen sää Ulkona IS Urheilu-uutiset Keno ja Ässä-arpa Start! Bad Girls D: Villit lemmikit Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Henkien meri (K15) Hitchcock esittää Ostosruutu Talk TV1 keskiviikko Uutisikkuna Ykkösen aamu-tv Laakson kuningas Tv-uutiset Gilmoren tytöt Vatsa sisään - rinta ulos Tosi tarina: Sukujen Suomi Tv-uutiset Kasviminuutit: Merinätkelmä Mökkiläiset Viittomakieliset uutiset FST: Kortnytt FST: Nepen sadut FST: Turilas ja Jäärä: Ensilumi FST: Kullebyn sairaala FST: Spirello: Itsekäs virtahepo FST: Kukkaloistoa Uutisotsikot Luontohetki: Iso kita ja syystäkin Ulkolinja: Armoton Albania Antiikkia, antiikkia Urheiluruutu ja V5-ravipeli Vikinglotto A-studion kesävieras Toinen totuus Tv-uutiset Kulttuuriuutiset FST: Kvällsnytt Peep Show Euronews Uutisikkuna TV2 keskiviikko YLEKaX TV2: Summeri TV2: Kenguruklinikka TV2: Summeri TV2: 6teen TV2: Summeri TV2: Suuri kupla Taivaanranta Sudoku + Pelikukkaro Maapallomatka Ajankohtainen kakkonen Tänään otsikoissa TV2: Summeri TV2: Kenguruklinikka TV2: Summeri TV2: 6teen TV2: Summeri Franklin TV2: Pikku Kakkonen Alueellinen uutislähetys Tv-uutiset ja kesäsää Tuhansien tarinoiden maa Hiki Lista London Live Kultainen ja hopeinen harmonikka Tv-uutiset, sää ja urheilu Yleisurheilua: Euroopan cupin superliiga Yle Live: Audioslave Jalkapallon MM visa MTV3 keskiviikko MTV3 Chat Ostoskanava Huomenta Suomi Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Tangomittari Voittopotti Ostoskanava OTV Boxi Voittopotti Melrose Place Everwood Kauppalehden talousuutiset Tulosruutu Päivän sää Sänky min Special: Tappajahai? C.S.I. New York Vikinglotto ja Keskiviikko-Jokeri Kymmenen Uutiset Tulosruutu Sinkkuelämää Diili Wimbledon Poliisipäällikkö Mannion Ostoskanava Se Oikea Nelonen keskiviikko Talk Voittopotku Ostosruutu Kyborgi Päivien viemää Nelosen uutiset ja sää Anastasia Oprah Onnellinen perhe Jamien keittiössä Sisustustesti Kahdeksan uutiset Nelosen sää Ulkona IS Urheilu-uutiset Keno ja Ässä-arpa Huonosti käyttäytyvät miehet Elokuva: Pelon ilmapiiri (K15) Myöhäisuutiset ja sää IS Urheilu-uutiset Veikkauksen pelit Siniset enkelit Hitchcock esittää Näin tehtiin Poseidon Ostosruutu Talk

10 10 Pirkkalainen Nro Stipendeja jaettiin Pirkkalassa ja Härmälän koulussa Naistenmatkan koulu: Koulumenestys: Toni Koppana, Mira Salo 6A, Ella Alanen 6B, Markus Mörttinen 6B, Susanna Lahti 6C, Henri Nygren. Innokas kuorolaulaja: Anniina Raittinen 6A, Emmi Lammassaari 6A, Eeva Rautio 6A, Ella Alanen 6B. Loistavan ilmeikäs pääosan esittäjä : Erika Niittymäki 6A. Loistava eläytyjä : Josefina Ahopelto 6A. Innokas koulun bändin jäsen: Moona Hollström 4D, Katariina Nieminen 5B, Susanna Lällä 5B, Emilia Alfreds 5B, Vivia Lasonen 5B, Jutta Hollt 6A, Julia Rouru 6A, Lauri-Pekka Ollila 6A, Teemu Salvas. Pyöräilytapahtuman pyörätaituri: Aleksi Lepistö 4B, Iina Kivistö 6B, Henri Nygren 6C. Pirkkala- Seura/Pirkkalainen-lehti: Runorulla-kilpailun voittaja: Elsi Lindell 6C. Edustanut koulua ansiokkaasti urheilussa: Jarkko Frigård 6A, Julia Rouru 6A, Iina Kivistö 6B, Elisa Oksanen 6B, Joonas Tiira 6B. Esimerkillinen käyttäytyjä: Tommi Welling 6C. Kirjastipendit englanti ja saksa: Erika Niittymäki 6A, Englanti: Jarkko Frigård 6A, Markus Mörttinen 6B, Joonas Tiira 6C. Reilu ja rehti kaveri: 1A Tea Niittynen, 1A Sakari Järvinen, 1B Jenna Ojanen, 1B Tariq Harb, 1C Emma Vuoristo, 1C Mico Kulmala, 2A Johanna Liimatainen, 2A Saku Järvi, 2B Sara Soikkeli, 2B Santeri Oksanen, 2C Katariina Mäkelä, 2C Juho Hongisto, 3A Jenna Riihimäki, 3A Arttu Lepola, 3B Anna Vuori, 3B Eemil Lamminen, 3C Hanna Kiviniemi, 3C Jaakko Tervonen, 3E Veera Puuska, 4A Nea Heiskanen, 4A Mikko Rantanen, 4B Satu Piippo, 4B Aku Hanhijärvi, 4C Sofie Sini, 4C Roni Moor, 4D Titta Mehtänen, 4D Ville Närvänen, 4E Juho Tohni, 5A Sara Hytti, 5A Sakari Kapanen, 5B Saila Seppälä, 5B Markus Salminen, 5C Johanna Kohonen, 5C Henri Aro, 5D Elina Intonen, 5D Kasperi Ekdahl. Hymypatsaat: 6A Anniina Raittinen, 6A Juuso Koivunen, 6B Laura Launis, 6B Markus Mörttinen, 6C Linda Halme, 6C Joonas Tiira. Kirkonkylän koulu: Hyvän kaveruuden palkinto: esiluokat: Sofia Forssell, Aleksi Kivimäki, Sonja Österlund. 1.lk.: Sanni Fernelius, Väinö Suokas. 2.lk.: Veera Pirttinen, Hannes Niinimäki. 3. lk.: Silja Salomaa, Patrik Lammintaus: 4.lk.: Jonna Pentti, Olli Mustakoski. 5. lk.: Kerttu -Maaria Ylipoti, Arttu Sorjonen. 6. lk.: Hymypatsaat: Leena Ketola, Petrus Raudasoja. Koulun omat stipendit 6. -lk.: Pauliina Kivistö, Aleksi Niinimäki, Kiia Riihimäki, Kalle Saarikoski. Pirkkala-Seuran ja Pirkkalainen-lehden stipendit: Pekka Kääriäinen, Milja Palmroos. Nuolialan koulu: Vanhempainyhdistyksen stipendit: 1A Elle Ahola, 1A Jere Heino, 1B Krista Siitonen, 1B Aleksi Nikkilä, 1C Liisa Roihupalo, 1C Aaro Niskanen, 2A Adalmiina Koivisto, 2A Vilhelmi Lehtonen, 2B Ella Virnes, 2B Aki Ahlstedt, 3A Hanna Rekola, 3A Arttu Helminen, 3B Henni Kopponen, 3B Niko Hautamäki, 3C Sonja Vesterinen, 3C Ville Palander, 4A Milla Mäkinen, 4A Tatu Miettunen, 4B Jutta Rautiainen, 4B Jalmari Kuntsi, 4C Kaisa Reinikka, 4C Henry Vepsäläinen, 5A Maria Viinamäki, 5A Onni Peura, 5B Peppi Saarivirta, 5B Aapo Pessi, 5C Laura Metsälä, 5C Henri Siuko, 6A Oona Masar, 6A Pauli Kärenaho, 6B Anita Jakupovic, 6B Juho Sointu, 6C Taru Potila, 6C Oskari Burri. Hymypatsaat: 6A Ella Lehtinen, 6A Topi Huttunen, 6B Verna Salo, 6B Tuomas Kauppinen, 6C Mari Haapala, 6C Miro Vesala. 6.-lk. erityisstipendit: 6B Verna Salo, 6B Joonas Kuisma, 6A Aleksi Lehtinen, 6A Samppa Saarivirta, 6C Taru Potila, 6C Akseli Hirvonen. Pirkkalainen-lehden stipendi: 6C Sebastian Stenvall. Hyrsingin koulu: Vanhempainyhdistyksen tsempparistipendi: 1-2 lk.: Fanni Hakanen, 3-4 lk.; Anna-Sofia Heiskanen, 5-6 lk.: Erik Riihimäki. Pirkkala Seuran ja Pirkkalainen-lehden stipendi: Mari Nokkonen (3. lk. ), Laura Aspelin (5. lk. ). Vesiosuuskunnan stipendi: Terhi Laakso (6. lk.). Hymytyttö ja hymypoika patsas (6.lk.): Leena Nieminen, Lassi Hirvonen. Hyvän toveruuden kunniakirjat: 1-2 lk.: Lari Saari, Aino Tikka, 3-4 lk.: Rosalia Kaila, Manu Saari, 5-6 lk.: Eevert Heiskanen, Iina Kaartokallio, Maiju Pauni. Toivion koulu: Oppilaiden tunnustuspalkinnot keväällä 2006: 1. Hymypatsaat: 6. lk. Hanna Kinnunen ja Pauli Niinimäki. 2. Hyvä kaveri palkinnot: esil. Emilia Rautaharkko ja Julius Söderberg. 1. lk. Silvia Niinimäki ja Samuel Kivi. 2. lk. Outi Sintonen ja Jeremias Bäckström. 3. lk. Hilma Kauhanen ja Jussi Vesamäki. 4. lk. Marja Oinonen ja Hannu Kannisto, 5. lk. Essi Alijoki ja Panu Keskinen 3. Pirkkala Seuran palkinnot: Lotta Vesamäki 6. lk., Eerika Pirhonen 6. lk. 4. Pirkkalan Kädentaitajat ry:n tunnustuspalkinto: Inka-Tuuli Pyykönen 6.lk.. Pirkkalan yhteislukio: Stipendit, kevät 2006: Pirkkala-seura: Korkiakoski Pauliina, Koskinen Tiina, Pasanen Roosa, Vesamäki Laura. Lions Club Pirkkala: Lampikoski Petteri, Mäntylä Linda. Paavo V. Suomisen rahasto; Pasanen Roosa. Luopioisten Säästöpankki: Mikkonen Antti-Jussi. PYL-logon suunnittelu: Jaakonaho Eero. Oppilaskunta: Hämäläinen Sirpa, Riihimäki Anna, Draskovic Zelimir, Intonen Henna, Kuusjärvi Pekka, Tornberg Joona. Joulukonsertin tuotto: Ahola Iris, Finnilä Netta, Harju Outi, Koppila Janne + kirja, Koskinen Tiina, Kärki Pirkka, Larvi Simo, Mäntylä Linda, Pirilä Pauliina, Riihimäki Anna + kirja, Virkkala Laura. Pirkkalan Kirjakauppa: Järvenpää Marjaana. Suomi-Venäjä seura: Seppenen Kristina. Pirkanmaan historianopettajat: Mikkonen Antti-Jussi. Stipendikirjat: Huvudstadsbladet -lahjakortit: Korkiakoski Pauliina, Mäntylä Linda. Ranskan suurlähetystö: Riihimäki Anna. Saksan suurlähetystö: Emma Kaukonen. Tiede-lehti: Mattila Maria. Sverigekontakt i Finland: Kallio Meri. Pohjola Norden, Hietikko Sanna, Ihamäki Outi, Mannila Marja. Pirkkalan yläaste: 1. Lions-Club Pirkkalan stipendit: Salla-Maria Matis 9b, Ilari Pirhonen 9g. 2. Pirkkala-Seuran stipendit: Maria Vanhala 7b, Pauliina Moilanen 8b, Mirjami Ylinen 9e, Suvi Särkilahti 7d, Elina Vaarasalo 9b: 3. Vanhempainyhdistys ry:n stipendit: Henna Hietikko 7f, Mikko Merikoski 7f,: Tiia Miettunen 8j, Julien Gaubusseau 8b, Heini Lahti 9e, Hamid Sediqi 9a. 4.Pohjola-Norden Pirkkalan osaston kirjapalkinto: Emilia Naukkarinen 9j, Jutta Toikka 9e, Anni Kääriäinen 9f, Essi Kuusela 9k. 5.Äidinkielen ja kirjallisuuden kirjapalkinnot: Tiia Saarinen 9c, Heidi Laitinen 9d, Noora Kaiponen 9j, Elina Aho 9k. 6.K A Koskisen rahastosta Patioposti-stipendi: Jenna Kailio 9e. 7.Pirkkalan Yrittäjät ry:n stipendit: Ilari Pirhonen 9g, Mikko Kähkönen 9h, Joonas Köppä 9g. 8.Taloustiedon opettajat ry: Ilari Pirhonen 9g, Mikko Kähkönen 9h, Joonas Köppä 9g,: 9.Aamulehti-stipendi: Kirsi Mattila 9d. 10. Pirkkalan Marttayhdistys ry:n stipendi: Wili Arela 9a, Hanna Koskela-Koivisto 9d. 11. PirkanmaanTeknologiateollisuus ry:n stipendi: Markus Sinijärvi 8i. 12. Galvanoimis Oy:n työpaikkastipendi: Timo Piippo 9c. 13.Ranskan suurlähetystön kirjapalkinto: Maija Tamminen 9e. 14.Metsävisakilpailu (kuksa ): Ilari Pirhonen 9g. Kurikankulma: Pirkkala seura, stipendi lukuharrastuksesta: Janika Lampinen, 2.lk., Eevert Toivonen, 2.lk.. Kurikankulman koulun vanhempainyhdistys, tsemppistipendi : Ida Ahola, esilk., Tuomas Levonen, esilk., Janina Lehtonen 1.lk., Aleksi Mäki 1.lk., Mikke Plattonen 1.lk., Riku Kiviniemi 2.lk., Roosa Puuska 2.lk., Toni Rantala, 2.lk. Härmälän koulu: Tampereen kaupungin stipendi: 5.A Sanni Mäkipää, Verne Hartikainen. 5.B Ella Toiviainen, Julius Tuominen. 6.A Liisa Näykki, Mikko Sauni. 6.B Sanni Saarinen, Konsta Punkari. Härmälän Lions Clubin stipendi: 1.A Minna Peräsarka, Otto Virtanen. 1.B Mariam Rahim, Jesse Puuska. 1.C Anni Toiviainen, Susanna Suojanen, Leevi Lignell. 2.A Vera Visakoivu, Topi Välimäki. 2.B Anni Inkerö, Antti-Jussi Mäkipää. 2.C Leena Seppänen, Tatu Punkari. 2.D Tiia Laisi, Oona Pietilä, Iida Itänen, Jenni Syrjä, Niklas Högström. 3.A Melina Vainikka, Tommi Kotalampi. 3.B Hely Suhonen, Patrik Riipinen. 4.A Anna Antila, Antti Maula. 4.B Viola Salo- korpi, Sofia Uotila. 5.A Laura Valkama, Jami Nissinen. 5.B Vivi Välimäki, Pauli Kaleva. 6.A Noora Saros, Juho Vannas. 6.B Emmi Lehdes, Juho Suominen. Kiertopalkinto vuodeksi + stipendi: Kuvataide: Julia Lampi 5.A. Lions Clubin stipendi, Liikunta: Juho Vuorinen 5.B. Härmälä-Seuran stipendi, Musiikki: Meri Ilvesmäki 5.A. Käsityö: Jenna Röyttä 5.B, Hymyveistokset: 2.A Sara Tani, Lasse Mattila. 2.B Maria Jussila, Kasperi Kuoksa. 2.C Eeva Savolainen, Michael Abdallah. 2.D Alisa Viitala. 4.A Emmi Lampinen, Tuomo Toivonen. 4.B Roosa Kalenius, Juho Mattila. 6.A Jenni Mäkelä, Daniel Mäkinen. 6.B Katri Jokinen, Konsta Punkari. KESÄTERASSI AVOINNA Valkosipulinen häränpihvi 13,80 BUFFETLOUNAS ark JUHLA- JA PITOPALVELU Kenkätie 2 I Pirkkala I Puh. (03) I Fax (03) Avaamme Ma-Pe 8.30 I La I Su sulj.

11 Nro Pirkkalainen 11

12 12 Pirkkalainen Nro Galvanoimis Oy:n omistus laajenee Huovissa Pirkkalassa kuumasinkityspalveluja tarjoavan ja vaativia paineastioita valmistavan Galvanoimis Oy:n omistuspohja laajenee. Andrésenin suku on myynyt omistuksensa kotimaiselle Primaca Partners Oy:n muodostamalle omistajaryhmälle. Omistusrakenteen muutos mahdollistaa yrityksen kehityksen myös jatkossa ja mahdollistaa erilaiset toimialajärjestelyt. Kauppa ei tule vaikuttamaan henkilöstön asemaan eikä asiakassuhteisiin. Ostajana toimivaan omistajaryhmään kuuluvat Primaca Partners Oy:n ohella Curt Lindbom, Ilkka Brotherus, Peter Seligson, Ulf Andrésen ja Kaj Andrésen, joista jokaisella on vahva tausta ja osaaminen suomalaisessa teollisuudessa. Samanaikaisesti ostajayhtiö Prigalva Oy on tehnyt esisopimuksen Galvanoimis Oy:n sinkitysliiketoiminnan myynnistä Aurajoki Oy:lle. Kauppa pyritään toteuttamaan elokuun 2006 loppuun mennessä. Perusturvalta avustuksia yhteisöille Mannerheimin lastensuojeluliiton Hämeen piiri sai perusturvalautakunnalta tämän vuoden suurimman yhteisöavustuksen, euroa. Kunnan ja MLL:n Hämeen piirin tähänastinen ostopalvelusopimus lastenhoitopalvelun välittämisestä muutettiin yleisavustukseksi. Tämä oli ehtona Raha-automaattiyhdistyksen toimintaavustukselle. Pirkkalan elämäntapayhdistys Elopilkku sai euroa. MLL:n Pirkkalan paikallisyhdistys ja Pirkanmaan vammaistyö saivat euroa. Pirkkalan kirkonkylän koulun vanhempainyhdistys sai euroa. Pirkkalan eläkkeensaajat ja Pirkanmaan lapsiperheet saivat molemmat 800 euroa. Pirkkalan yläasteen vanhempainyhdistys sai 600 euroa. 500 euroa saivat Pirkkalan sotaveteraanit, Pirkkalan tukihenkilöt, Sotainvalidien veljesliiton Pirkkalan osasto ja SPR:n Pirkkalan osasto. Pirkkalan kuulorajoitteiset ja Pirkkalan seniorit olivat 400 euron potin saajia. Pirkkalan kristillisen kasvatuksen kannatusyhdistys sai 300 euroa ja Pirkkalan eläkeläiset 250 euroa. Tampereen seudun CPyhdistys sai 200 euroa. 150 euroa saivat Eläkeliiton Pirkkalan yhdistys, Pirkanmaan aivovammayhdistys, Tampereen kuurojen yhdistys ja Tampereen Seta. Riittääkö solidaarisuus takaamaan sosiaaliturvan? Ystävyyskuntien seminaari pohti hyvinvoinnin tulevaisuutta Liisa Raipala Pysyvätkö Pohjoismaat Pohjoismaina? Hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä pohti Tampereen yliopiston kansleri Jorma Sipilä puhuessaan perjantaina Pirkkalassa neljän pohjoismaisen ystävyyskunnan seminaarissa. Pirkkalassa torstaina ja perjantaina pidettyyn ystävyyskuntakokoukseen ottivat osaa edustajat tanskalaisesta Gladsaxesta, ruotsalaisesta Solnasta ja norjalaisesta Skistä. Lisäksi tarkkailijoina oli kaksi virolaisen ystävyyskunnan Valjalan edustajaa. Kansleri Sipilän mukaan pohjoismainen tapa kustantaa sosiaaliturva verotuloilla on joustavaa, ja se on esimerkiksi mahdollistanut hyvinvointivaltion muuttamisen kilpailuvaltioksi. Pohjoismaissa on investoitu inhimilliseen pääomaan eli koulutukseen, perheeseen, ja tuotekehitykseen. Veromalli vaatii kuitenkin kansalaisten välistä solidaarisuutta. Onko valtioon ja kuntaan sitoutuva solidaarisuus mahdollista, kun individualismi ja egoismi lisääntyvät? Sipilä kysyy. Kehitysvammaisten tilanne selvitettiin kunnassa Kotipalvelun lisäys nyt perheiden toiveissa, asumisyksikkö ehkä tarpeen tulevaisuudessa Asumispalvelujen tarjoaminen omasta kunnasta kehitysvammaisille voi nousta pohdintaan Pirkkalan kasvaessa, mutta konkreettisia suunnitelmia asiasta ei toistaiseksi ole. Pirkkalassa on 35 kehitysvammaista, joista kolme asuu laitoksessa ja kuusi autetuissa tai ohjatuissa asumisyksiköissä lähikunnissa mm. Tampereella, Nokialla ja Ylöjärvellä. Pirkkalalaisten kehitysvammaisten tilanteesta on tehty selvitys. Sen teko sisälsi kaikkien kehitysvammaisten koteihin lähetetyn kyselyn. Viranomaisilla on nyt varsin hyvin tiedossa, mitä perheissä palveluilta toivotaan. Vanhemmat toivovat lisää erityisesti kotiapua äkillisiin hoitotilanteisiin, kertoi selvityksen tehnyt Päivi Ripatti julkistustilaisuudessa. Vähäjärven-Järvenpään omakotiyhdistyksen puheenjohtajan Seppo Vuoriston silmään sattui pari kesää sitten maan pinnalla repsottava sähkökaapeli. Olen kuullut, että niiden pitäisi olla 70 sentin syvyydellä, tai ainakin lapion piston ulottumattomissa, hän kertoo. Pirkkalan kunnanjohtaja Risto Koivisto (vas.), EU:n alueiden komitean johtaja Steen Illeborg ja Tampereen yliopiston kansleri Jorma Sipilä pohtivat pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta viimeviikkoisessa pohjoismaisessa ystävyyskuntaseminaarissa. Toisaalta taloudellinen eliitti ei enää sitoudu yhteiskuntaan kuten aikaisemmin. Nädäänkö pohjoismaisen Päivi Ripatti selvitti Pirkkalan kehitysvammapalvelut Pirkanmaan sosiaalipalveluiden kuntayhtymän nimissä. Selvityksen tilasi kunta. mallin edut? Painottavatko yritykset vakautta ja korkeatasoista Hyvin Pirkkalassa on Ripatin mukaan hoidettu asuntojen muutostyöt ja apuvälineiden hankinta. Niissä ei ollut puutteita yhdessäkään perheessä. Pitkä tai lyhytaikaisen hoitopaikan valinta ja sen palvelut ovat kehitysvammaisten perheitä arjessa mietityttävä asia. Pirkkalan kehitysvammaisista 17 asuu vanhempiensa luona. Osa heistä on lapsia ja osa aikuisia. Itsenäisesti asui selvityksen tekohetkellä kaksi kehitysvammaista, perhehoidossa oli yksi henkilö ja loput olivat erilaisissa asumispalveluyksiköissä. Kotipalveluja lisää? Myös koulutus ja työtoiminta sopivissa työpaikoissa on monilla toiveena. Toisen asteen koulutusta annetaan kehitysvammaisille muun muassa Aitoossa ja Perttulan ammattioppilaitoksessa. Toivottuja ja sopivia ovat kädentaidon tehtävät puutarhanhoidosta keittiön aputöihin, Ripatti kertoi. Eikö repsottava sähkökaapeli huoleta muita kuin Seppoa? Mistäpä maallikko noita asioita voi tietää, joten tunnollinen mies päätti kertoa epäkohdasta viranomaisille. Kun paikka vielä sijaitsee oman yhdistyksen alueella, niin sehän on suorastaan velvollisuus! Mutta kuinka kävikään... Soitin ensiksi kuntaan, ehkä pari vuotta sitten. Sitten soitin Vattenfalliin. Molemmissa oltiin tyytyväisiä viestistäni. Aikaa ehti vierähtää... Tänä vuonna otin yhteyttä työsuojelupiiriin. Sieltä sanottiin asian kuuluvan heille vain, jos joku työntekijä on vaarassa epäkohdan takia. Työsuojelupiiri neuvoi soittamaan poliisille, koska kyseessä voisi olla yleisen vaaran aiheuttaminen. Poliisi kovasti ihmetteli tulkintaa. En tiedä kävikö paikalla. Siellä ne johdot kuitenkin yhä ovat muutama viikko soiton jälkeen, Vuoristo huokaa. Viimeisenä toivona tuli mieleen kertoa asiasta Pirkkalaisen kautta, jos vaikka joku osaisi auttaa. Nyt siis visainen pähkinä. Ovatko johdot vaarallisia, peräti laittomalla tavalla asennettu ja kenen pitäisi asia hoitaa kuntoon? Ei kai jonkun ohikulkevan lapsen tarvitse kuolla sähköiskuun, ennenkuin jotain tapahtuu, Vuoristo vakavoituu. työvoimaa, vaikka työvoima olisi kallista? Sipilä kysyy. Tanskalainen EU:n aluekomitean johtaja Steen Illeborg puhui sosiaalipolitiikasta EU:n näkökulmasta. Pirkkalan kunnanjohtaja Risto Koivisto pohti pohjoismaista hyvinvointimallia Pirkkalan ja Suomen näkukulmasta. Haasteita ovat muun muassa globalisaatio, riittävän verokertymän saaminen, väestön ikääntyminen, muuttoliike ja ihmisten vieraantuminen. Nuoret mukaan Ystävyyskuntien seminaaria ja kokousta isännöinyt Pirkkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Antero Saksala kertoo vieraiden olleen tyytyväisiä kokouksen järjestelyihin. Virallisessa kokouksessa hyväksyttiin yleisperiaate, jonka mukaan ystävyyskuntien projekteilla tulee olla selkeä suunnitelma ja niiden jälkeen laaditaan arviointiraportti. Sellaisia aktiviteetteja, joissa nuoret liikkuvat, pidetään tärkeinä. Näin toiminta jatkuu tulevaisuudessakin, Saksala sanoo. Pirkkalan ja ystävyyskuntien virkamiesvaihtoa pidetään myös edelleen tärkeänä. Pirkkalan sosiaalijohtaja Matti Pitkänen sanoi, että kotipalveluiden lisääminen kehitysvammaisten perheille on taloudellisesti ja inhimillisesti perusteltua. Toinen vaihtoehto on, että vammainen sijoitetaan lyhytaikaishoitoon laitokseen, kun vanhemmat tarvitsevat lomaa tai kotona hoitaminen muusta syystä keskeytyy, Pitkänen pohti. Selvityksen tuloksia olivat kuulemassa myös pirkkalalaisten vammaisyhdistysten edustajat. Perhehoitoon pitäisi panostaa enemmän. Laitokseen kotioloista joutuva kehitysvammainen on usein aivan ihmeissään hoitajien ja tuttujen rutiinien vaihtuessa ympärillä, totesi Eija Tommila erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempia edustavasta Elvy r.y:stä. Pirkkala aikoo käyttää selvityksen tietoja järjestäessään kehitysvammaisten palveluitaan. Ovatko nämä vaarallisia, kyselee Seppo Vuoristo Keisarinviitan reunassa lähellä ABCasemaa olevista kaapeleista.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Keskuskentällä vihertää nyt tekonurmi

Keskuskentällä vihertää nyt tekonurmi www.pirkkalainen.com Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko 21. kesäkuuta 2006 45. vsk, nro 25 Keskuskentällä vihertää nyt tekonurmi PJK ottelee uuden alustan avajaispelin jo ensi viikolla tai kesätauon

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Kenguru 2006 sivu 1 Ecolier 4. ja 5. luokka ratkaisut

Kenguru 2006 sivu 1 Ecolier 4. ja 5. luokka ratkaisut Kenguru 2006 sivu 1 3:n pisteen tehtävät 1. Pirita piirtää kolmea erilaista tikkuukkoa samassa järjestyksessä peräkkäin. Mikä tikku-ukko tulee seuraavaksi? A) B) C) D) E) 2. Mikä on laskun 2 0 0 6 + 2006

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Pihlajapiiri Senioritalo Sandels Välskärinkatu 4, Töölö TIISTAISIN KLO

Pihlajapiiri Senioritalo Sandels Välskärinkatu 4, Töölö TIISTAISIN KLO Pihlajapiiri Senioritalo Sandels Välskärinkatu 4, Töölö TIISTAISIN KLO 13.00 14.30 Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille iäkkäille ihmisille maksuton. Voit osallistua ryhmään silloin, kun

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

8.1. Mikä viikonpäivä on pisin? Vuoden vaihteen kuulumiset. Tutustutaan kevätkauden ohjelmiin. Virkistytään visaillen ja tehdään pieni hartiajumppa.

8.1. Mikä viikonpäivä on pisin? Vuoden vaihteen kuulumiset. Tutustutaan kevätkauden ohjelmiin. Virkistytään visaillen ja tehdään pieni hartiajumppa. MALMIN MUKAVAT Malmilla Syystien monipuolisen palvelukeskuksen ryhmätilassa Foorum (2. krs) os. Takaniitynkuja 3, 00780 Helsinki Maanantaisin KLO 10.00 11.30 Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu Voimassa 15.9.2014 alkaen Palvelubussi Palvelubussi palvelee pirkkalaisia ikäihmisiä ja liikuntaesteisiä. Kyytiin pääsee kättä nostamalla reitin varrelta. Kyytiin pääsee

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali SENIORILAUTTA Keskiviikkoisin klo 10.30 12.00 Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille iäkkäille ihmisille maksuton.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Lokakuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Lokakuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Lokakuu 2006 Puheenjohtajan palsta Kylätiedotteita Tämä syksy on ollut varmastikin urani kiireisin, jos kylän kantilta katsotaan. Koulun tulevaisuus

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina

Lisätiedot