EHDOTUS SÄÄNTÖMUUTOKSEKSI. SLE-yhdistys ry
|
|
- Timo Alanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EHDOTUS SÄÄNTÖMUUTOKSEKSI SLE-yhdistys ry Alla olevassa ehdotuksessa on korostettu punaisella kohdat, joita on muokattu tai ovat uusia. Sääntömuutoksesta päätetään yhdistyksen kokouksessa Jäseniä pyydetään lähettämän kommenttinsa ehdotuksesta sähköpostitse hallitukselle tai osallistumaan keskusteluun kokouksessa. SLE-yhdistys ry vanhat säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SLE-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta on valtakunnallinen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on 1) koota ja levittää tietoa SLE/ Systeeminen Lupus Erythematosus - taudista ja työskennellä sen hoidon, kuntoutuksen ja muiden palvelujen edistämiseksi ja kehittämiseksi sekä 2) toimia SLE:tä sairastavien ja heidän omaistensa tukena ja yhdyselimenä ja ajaa heidän yhteiskunnallisia etujaan. 3. Toimintamuodot: - järjestää kokous-, esitelmä-, tiedotus- ja neuvontatilaisuuksia sekä julkaisee jäsenlehteä - on yhteistoiminnassa viranomaisten ja sellaisten järjestöjen kanssa, jotka työskentelevät kansanterveyden hyväksi sekä 1 Nimi ja kotipaikka SLE-yhdistys uudet säännöt Yhdistyksen nimi on SLE-yhdistys ry. Kotipaikka on Helsinki ja yhdistyksen toiminta-alueena on koko Suomi 2 Tarkoitus Yhdistys on kansanterveys-, liikunta-, potilas- ja vammaisyhdistys, joka työskentelee toimialueellaan reuma- ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien vähentämiseksi ja terveyden edistämiseksi - edistää väestön terveyttää, liikuntaa ja toimintakykyä ja vahvistaa sairastuneiden elämänhallintaa tarjoaa laadukkaita palveluita ja / tai edistää niiden saamista ja työskentelee jäseniensä sekä muiden reuma- ja tuki- ja liikuntaelinsairaiden hyväksi - toimii alueensa reuma- ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairaiden tukena ja yhdyselimenä sekä valvoo heidän yhteiskunnallisia etujaan ja oikeuksiaan - edistää itsenäisen toiminnan ja tasavertaisen työnteon ja osallistumisen edellytyksiä 3 Toimintamuodot Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys Suomen Reumaliitto ry:n jäsenyhdistyksenä - järjestää vertaistukea ja -toimintaa - järjestää ohjausta ja neuvontaa sairastaville, heidän läheisilleen ja
2 - avustaa ja tukee Suomen Reumaliitto ry:n pyrkimyksiä reumasairauksien ehkäisytyössä ja reuma sekä tuki- ja liikuntaelinsairaiden elinolojen kehittämis- ja tutkimustyössä. koko väestölle, järjestää tiedotus- ja koulutustilaisuuksia sekä kokoaa ja jakaa tietoa reuma- ja tuki- ja liikuntaelinsairauksista - järjestää liikuntaa sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää toimintaanjärjestää kuntoutus-, hoito- ja virkistyspalveluja reuma- ja muille tuki- ja liikuntaelinsairaille, luo ja ylläpitää yhteistyötä sekä verkostoituu alueensa päättäjien, viranomaisten, yritysten, yhteisöjen ja säätiöiden kanssa - vaikuttaa toiminta-alueellaan yleiseen mielipiteeseen reuma- ja tukija liikuntaelinsairaiden elinoloihin, toimintakykyyn ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa sekä avustaa ja tukea Suomen Reumaliittoa edunvalvonta- ja vaikuttamistoimintaa 4 Taloudellinen toiminta Toimintansa tukemiseksi yhdistys harrastaa julkaisutoimintaa. Yhdistys voi toimintansa rahoittamiseksi järjestää kirpputori- ja muita myyjäisiä, valmistaa ja myydä materiaalia. Yhdistys voi myös vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja. Kuitenkin siten, ettei sen pääasiallinen tavoite ole varainhankinta. Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta. Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys perii jäsenmaksun ja vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys voi harjoittaa välittömästi tarkoituksensa toteuttamiseen liittyvää taloudellista toimintaa sekä lisäksi muuta taloudellisesti vähäistä elinkeinoa tai ansiotoimintaa. Asianmukaisen luvan saatuaan yhdistys voi järjestää arpajaisia ja rahankeräyksiä. Yhdistys voi omistaa tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta toimintaansa varten. 4. Jäsenet 5 Jäsenet Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voi liittyä SLE-tautia sairastavat henkilöt, heidän omaisensa tai muu henkilö, joka hyväksyy sen tarkoituksen. Kannattajajäseneksi yhdistykseen voi liittyä oikeuskelpoinen yhteisö sekä yksityinen henkilö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa. Varsinaisen jäsenen ja kannattajajäsenen hyväksyy yhdistyksen hallitus. Kunniajäseneksi voi yhdistyksen hallitus kutsua henkilön, joka on erikoisesti ansioitunut yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamisessa. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen säännöt ja tarkoituksen. Kannattajajäseneksi voi liittyä oikeuskelpoinen yhteisö sekä yksityinen henkilö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa. Varsinaisen jäsenen ja kannattajajäsenen hyväksyy yhdistyksen hallitus. Kunniapuheenjohtajaksi ja kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous kutsua henkilön, joka on erityisen ansioitunut yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamisessa.
3 5. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. Jäsenellä on oikeus saada erottamisasiansa yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi. Jäsenen on tehtävä valituksestaan kirjallinen ilmoitus yhdistyksen hallitukselle 30 päivän kuluessa eropäätöksen ilmoituksen päiväyksestä. Ellei valitusta tehdä, astuu erottaminen voimaan päiväyksen umpeuduttua. 6. Liittymis- ja jäsenmaksu Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Kunniajäsen ei maksa jäsenmaksua. 7. Hallitus Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4-10 varsinaista jäsentä sekä 2 varajäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. 6 Jäsenmaksut Varsinaisen jäsenen on vuosittain suoritettava yhdistyksen vuosikokouksen määräämä jäsenmaksu. Kannattajajäsenille yhdistyksen vuosikokous määrää jäsenmaksun, joka voi olla erisuuruinen yhteisöille ja yksityisille henkilöille. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsen on vapaa jäsenmaksuista. 7 Jäsenen eroaminen ja erottaminen Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä yhdistyslaissa määrätyllä tavalla. Hallitus voi erottaa jäsen yhdistyslain mukaisilla perusteilla. Erotettu jäsen voi vedota hallituksen päätöksestä yhdistyksen seuraavaan kokoukseen tekemällä hallitukselle kirjallisen vetoomuksen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamispäätöksen tiedoksisaamisesta. 8 Toimielimet Yhdistyksen päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Yhdistyksen asioita hoitaa ja sen lakimääräisenä edustajana toimii hallitus. 9 Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen kokouksiin voi osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä reaaliaikaisen tietoliikenneyhteyden, muun teknisen apuvälineen tai postin välityksellä kokouksen aikana tai ennen kokousta. Etäosallistumismahdollisuudesta ja etäosallistumisen tavasta on mainittava kokouskutsussa. Yhdistyksen kokouksia ovat vuosikokous ja ylimääräinen kokous. Vuosikokous pidetään kunakin vuonna huhtikuun loppuun mennessä hallituksen määräämänä päivänä. Ylimääräinen kokous pidetään, jos yhdistyksen kokous niin päättää tai mikäli hallitus katsoo sellaisen tarpeelliseksi tai jos vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen
4 Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 8. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja ja hallituksen määräämä yhdistyksen toimihenkilö, kaksi yhdessä. 9. Tilikausi ja tilintarkastus Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle. Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuussa. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella ja kunniajäsenellä yksi ääni. Jäsen voi vaikuttaa yhdistyksen kokouksissa myös äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta vaatii. Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta vuosikokouksen määräämällä tavalla joko jäsenille postitetulla kirjeellä, paikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä tai yhdistyksen omassa lehdessä, yhdistyksen kotisivuilla tai sähköpostilla. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi (1) ääni. Äänestys yhdistyksen kokouksessa on avoin, ellei vaalissa vaadita suljettua äänestystä tai ellei muissa asioissa vähintään yksi viidesosa (1/5) kokouksessa läsnäolevista äänivaltaisista jäsenistä vaadi suljettua äänestystä. Yhdistyksen kokouksessa tulee asiakysymyksissä päätökseksi se mielipide, joka on saanut taakseen yli puolet annetuista äänistä. Vaaleissa tulevat valituiksi enimmät äänet saaneet. Milloin valittavana on vain yksi henkilö, valintaan tarvitaan kuitenkin yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Aloitteita yhdistyksen kokoukselle ovat oikeutettuja tekemään yhdistyksen jäsenet ja Suomen Reumaliiton hallitus. Vuosikokouksessa käsiteltäväksi haluttava aloita on jätettävä hallitukselle tammikuun loppuun mennessä. 10 Vuosikokous Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Yhdistyksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai hallituksen määräämä muu henkilö avaa kokouksen. 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjantarkastajat, ääntenlaskijat ja muut kokouksen toimihenkilöt.
5 antamalla valtakirjan. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 3. Todetaan kokouksen työjärjestys. 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys. 5. Käsitellään yhdistyksen toimintakertomus, yhdistyksen tilinpäätös ja toiminnantarkastajan tai tilintarkastajan lausunto. 11. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä. 12. Vuosikokous 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös, ja tilintarkastajien lausunto 6. Hyväksytään vuosikertomus 7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymisja jäsenmaksun suuruus 9. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet 6. Päätetään edellisen tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. 7. Vahvistetaan yhdistyksen kuluvan vuoden toimintasuunnitelma, tuloja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus seuraavaksi kalenterivuodeksi. 8. Valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi, seuraavaksi kahdeksi toimikaudeksi, joka on vuosikokousten välinen aika ja joka alkaa heti vuosikokouksen jälkeen. 9. Päätetään hallituksen muiden varsinaisten jäsenten ja varajäsenten määrä. 10. Valitaan hallituksen neljästä kymmeneen (4-10) muuta varsinaista jäsentä ja nollasta kahteen (0-2) varajäsentä erovuoroisten tilalle seuraavaksi kahdeksi toimikaudeksi, joka on vuosikokousten välinen aika ja joka alkaa heti vuosikokouksen jälkeen. 11. Valitaan yhdestä kahteen (1-2) toiminnantarkastajaa tai tarvittaessa tilintarkastajaa ja yhdestä kahteen (1-2) varatoiminnantarkastajaa tai tarvittaessa varatilintarkastajaa. 12. Päätetään osallistumisesta Suomen Reumaliitto ry:n liittovaalin vaalijärjestyksen määritelmällä tavalla.
6 10. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat. 11. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. 13. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat Suomen Reumaliitto ry:lle. 13. Päätetään kokouskutsujen julkaisemistavasta. 14. Päätetään muista kokoukselle sääntöjen määräämässä järjestyksessä esitetyistä asioita huomioon ottaen yhdistyslain määräykset. 11 Ylimääräinen kokous Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään ne asiat, joita varten se on kutsuttu kokoon. 12 Hallitus Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vuosikokouksessa kahdeksi toimikaudeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja, jota kutsutaan myös yhdistyksen puheenjohtajaksi sekä kahdeksi toimikaudeksi valitut neljästä kymmeneen (4-10) muuta varsinaista jäsentä ja nollasta kahteen (0-2) varajäsentä, joiden kutsumisjärjestyksen vuosikokouksen määrä. Hallituksen jäsenistä on vuosittain erovuorossa vähintään puolet. Ensimmäisellä kerralla eroaa arvan perusteella puolet hallituksen jäsenistä. Erovuoroisuus ei ole uudelleenvalinnan este. Puheenjohtajaksi voi sama henkilö tulla valituksi enintään kolme (3) kaksivuotistoimikautta peräkkäin. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus nimeää keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus voi asettaa avukseen toimikuntia tai jaostoja, joille se tarvittaessa vahvistaa toimintaohjeen. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä tai esteellisenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tarvittaessa. Hallitus on kutsuttava koolle myös, jos vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä.
7 Hallituksen kokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jonka puolesta on annettu eniten ääniä. Äänten mennessä tasan henkilövaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa puheenjohtajan ääni ratkaisee. Hallituksen kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa, joka on kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoittama sekä kahden siihen tehtävään valitun läsnä olleen jäsenen tai kokouksen itsensä tarkastama. 13 Yhdistyksen nimenkirjoittajat Yhdistyksen nimen kirjoittavat yhdistyksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin, rahastonhoitajan tai hallituksen nimeämän henkilön kanssa. 14 Tilikausi ja toiminnantarkastus tai tilintarkastus Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen hallituksen on annettava tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja toimintakertomus toiminnantarkastajalle tai tilintarkastajalle viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajan tai tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausunto hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. 15 Sääntöjen muuttaminen Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä yhdistyksen kokouksessa, jos kokouskutsussa on asiasta mainittu ja edellyttäen, että muutosehdotusta kannattaa vähintään kolme neljäsosaa (¾) äänestyksessä annetuista äänistä.
8 16 Yhdistyksen purkaminen Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joista jälkimmäinen pidetään aikaisintaan kolmekymmentä (30) vuorokautta edellisen jälkeen. Päätös yhdistyksen purkamisesta tulee hyväksytyksi vain, jos sitä kummassakin kokouksessa on kannattanut vähintään kolmeneljäosaa (¾) äänestyksessä annetuista äänistä. Yhdistyksen purkautuessa tai sen jälkeen tultua lakkautetuksi luovutetaan sen varat Suomen Reumaliitto ry:lle käytettäväksi alueen reuma- ja tuki- ja liikuntaelinsairaiden hyväksi.
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
Yhdistys - työskentelee reumasairauksien ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisemiseksi ja terveyden edistämiseksi
1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Salon Reumayhdistys ry ja kotipaikka Salon kaupunki 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on työskennellä reumasairauksien ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä
1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa
1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Reumayhdistys ja kotipaikka Hyvinkään kaupunki. 2 Tarkoitus
HYVINKÄÄN REUMAYHDISTYS R.Y. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Reumayhdistys ja kotipaikka Hyvinkään kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on työskennellä reumasairauksien ja
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO
Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt
12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho
TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT
TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen Pianoseura ry, ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Suomen luolaseuran säännöt
Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä
Lahela-Seuran säännöt
Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen
Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt
Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa
Stansvikin kyläyhdistys ry:n
Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus
1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.
SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.
AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka
Yhdistyksen nimi on _Borgå Reumaförening Porvoon Reumayhdistys ry_. ja kotipaikka Porvoo
1 (5) Suomen Reumaliitto ry Suositus liiton jäsenyhdistyksen mallisäännöiksi, kaksi kokousta Ennakkotarkastus suoritettu, Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin päätös 24.5.2007 Ennakkotarkastus
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja
2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013
PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT
SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia
Yhdistyksen nimi on ESPOON REUMAYHDISTYS RY., ESBO REUMAFÖRENING RF. ja kotipaikka Espoo.
Espoon Reumayhdistys ry., Esbo Reumaförening rf. Suomen Reumaliitto ry:n jäsenyhdistyksen SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on ESPOON REUMAYHDISTYS RY., ESBO REUMAFÖRENING RF. ja kotipaikka
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen
Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet
B A T A K U N K U - y h d i s t y k s e n S Ä Ä N N Ö T
B A T A K U N K U - y h d i s t y k s e n S Ä Ä N N Ö T 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Batakunku-yhdistys, kotipaikka on Helsinki, yhdistyksen kielinä ovat suomi ja englanti, pöytäkirjakieli
Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry
Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2
Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä
Lapin tutkimusseura ry:n säännöt
Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka
Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt
Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä ja se toimii
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 07.08.2018 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN
Suomen Päihderiippuvaiset ry
Suomen Päihderiippuvaiset ry Säännöt 4.11.2016 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen suomenkielinen nimi on Suomen Päihderiippuvaiset ry ja ruotsinkielinen Alkohol- och drogberoende i Finland rf. Yhdistyksen
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä,
Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS OULUN LYSEOLLA 12.3.2007 klo 18 Puheenjohtajana Aarne Jaakola Sihteerinä Esa Moilanen Läsnä 20 jäsentä. 1 Oulun Numismaattisen kerhon varapuheenjohtaja Juhani Paitsola avasi kokouksen
Yhdistyksen nimi on Vasanejdens Psoriasisförening rf- Vaasanseudun Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on Vaasa.
1. Vaasanseudun Psoriasisyhdistys ry:n säännöt ( Hyväksytty 07.04.2015 vuosikokouksessa ) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vasanejdens Psoriasisförening rf- Vaasanseudun Psoriasisyhdistys ry ja
Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Kouvolan pelastuskoirat ry Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kouvolan Pelastuskoirat ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistyksen toimialueena on Kymenläänin kennelpiiri.
AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005
AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Aurinkolahden Venekerho ry ja kotipaikka Helsinki. Yhdistyksen nimestä käytetään epävirallista lyhennettä AVK. 2
Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt
Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT
1/5 OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun Lipottaret ry ja sen kotipaikka on Oulu 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on
Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki
1 Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry:n säännöt 16.4.2004 alkaen 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka
KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry, lyhennettynä KSSY. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja sen toiminta-alue
Slovenia-seuran säännöt
Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta
.Yhdistyksen tarkoituksena on edistää palontutkinnan laatua ja palontutkijoiden ammattitaitoa
1 SÄÄNNÖT Suomen palontutkijat ry Rekisteröitävä yhdistys Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.1 Yhdistyksen nimi on Suomen palontutkijat Ry.ja sen kotipaikka on Vantaa Tarkoitus ja toiminnan laatu.2.yhdistyksen
LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT
LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys
Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt
Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Rekisterinumero 197.136 Alkuperäisten, vuoden 2007 sääntöjen muutos hyväksytty PRH:ssa vuonna 2014. Tärkeimmät muutokset koskivat kannatusjäsenyyttä, nimenkirjoitusoikeuden
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 3. järjestää esitelmätilaisuuksia ja tieteellisiä kokouksia.
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS ry HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys ry, Helsingfors Psykoterapiförening rf ja
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä
Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.
KAAKKOIS-SUOMEN EPILEPSIAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Epilepsiayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toimialueena
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,
Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.
KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka
KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY. Säännöt
KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY Säännöt KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry ja sen kotipaikka
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt
Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Pinna ry ja sen kotipaikka on Ylöjärvi. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on
Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) Saarenrinne 18 96910 Rovaniemi ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT
Arctic Taekwon-Do ry TOIMINTASÄÄNNÖT 1 (6) ARCTIC TAEKWON-DO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Arctic Taekwon-Do. Yhdistyksen toimialue on Rovaniemi ja Lapin lääni.
ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY. Y h d i s t y k s e n s ä ä n n ö t. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY. Y h d i s t y k s e n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan Munuais- ja maksayhdistys ry ja sen kotipaikka
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.
SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Nykyiset säännöt Muutosesitykset on korostettu punaisella värillä. Lihavoidulla tekstillä on korostettu sääntöihin lisättävä tekstillä Yliviivattua tekstin osaa esitetään poistettavaksi. Hallituksen muutosesitys
- 1(5) SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Suomen Clydesdale- ja Shirehevosyhdistys, ja sen kotipaikka on Lappeenranta.
- 1(5) SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Clydesdale- ja Shirehevosyhdistys, ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6
Yhdistyssäännöt 1/6 SUOMEN MONIKKOPERHEET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Monikkoperheet ry. Yhdistyksestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää nimeä Finlands
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
KARJALAN SIVISTYSSEURA ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö.
1 Pro Hauhonselkä ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro Hauhonselkä ry. ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki ja toimialueena Kokemäenjoen vesistöön kuuluva Hauhonselkä
PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5)
PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5) SÄÄNNÖT Piraattipuolueen Pirkanmaan piiriyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Pirkanmaan piiriyhdistys, ruotsiksi Piratpartiets
GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5
GBC Suomi ry - Green Building Council Finland (FIGBC) 1/5 Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on GBC Suomi ry, epävirallinen lyhenne FIGBC ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen
TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka
TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Pöytyän kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Tourulan
- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä
PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset
PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)
1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
Suomen kahvakuula ry:n säännöt
Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena
SOMAKISS ry:n säännöt
poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus
Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Yhdistysrekisteri 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus
Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen
OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT
OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on paikallisyhdistys
VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014
VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen
Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt
Ahlaisten Kyläyhdistys ry 1 Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Ahlaisten Kyläyhdistys ry ja kotipaikka on Pori. Yhdistyksen toimialue on Ahlaisten Alakylän ja