Parempi ympäristö tuleville sukupolville

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Parempi ympäristö tuleville sukupolville"

Transkriptio

1 Parempi ympäristö tuleville sukupolville YMPÄRISTÖMINISTERIÖN VIRKAMIESNÄKEMYS ym.fi

2 1. Suomi on hiilineutraali 2. Kaupunkiseudut kehittyvät kestävästi ja kaikilla on mahdollisuus hyvään asumiseen 3. Kiertotaloudesta uutta kasvua ja hyvinvointia 4. Vesien hyvä tila saavutetaan 5. Luonnon monimuotoisuuden kato on pysäytetty ja suotuisa tila on turvattu 6. Ympäristöriskit hallitaan ja nousevat riskit tunnistetaan 7. Otetaan käyttöön ilmiölähtöinen budjetointi, vahvistetaan KV ympäristöyhteistyötä sekä tutkimustietoon perustuvaa päätöksentekoa 2

3 1 Suomi on hiilineutraali Suomi on hiilineutraali viimeistään 2030 luvun loppuun mennessä. Suomessa päästökauppa-, taakanjako- ja maankäyttösektoria tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena, ja ilmastopolitiikasta on tullut keskeinen eri politiikkatoimia ohjaava reunaehto. Veroja, tukia ja kannusteita on uudistettu siten, että ne ohjaavat kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti. Rakennukset ovat energiatehokkaita ja ne hyödyntävät pääosin uusiutuvia energialähteitä. Johdonmukaisilla ilmastotoimilla on luotu merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia. Hallitus valmistelee kokonaisvaltaisen pitkän aikavälin suunnitelman hiilineutraaliin Suomeen: Poikkihallinnollisessa suunnitelmassa määritetään ja sovitetaan yhteen ilmastopolitiikan sektoreiden (päästökauppa, taakanjako, maankäyttö) keskeiset keinot ja voimavarat toimenpiteiden vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden näkökulmasta (mm. verot, kannusteet, lainsäädäntö). Ilmiölähtöinen budjetointi otetaan käyttöön. Tavoitteena on, että eri sektoreiden toimet, verot ja tuet tukevat kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden toteuttamista ja puhtaiden teknologioiden markkinoiden syntymistä. Suomi vaikuttaa aktiivisesti kansainvälisessä ilmastopolitiikassa, jotta lämpeneminen voidaan rajoittaa enintään 1,5 asteeseen. Suomi ajaa hiilidioksidipäästöjen globaalia hinnoittelua, päästökauppajärjestelmien kehittämistä ja linkittämistä Pariisin sopimuksen mukaisiin markkinamekanismeihin. Suomi edistää EU:n 2030 päästövähennystavoitteen nostamista vähintään 55 prosenttiin (verrattuna vuoden 1990 vertailutasoon) sekä EU:n pitkän aikavälin strategian ja mahdollisimman varhaisen hiilineutraaliustavoitteen sopimista. Suomi vaikuttaa arktisessa ja muussa kv -yhteistyössä sekä omilla toimillaan mustahiilen päästöjen ja laskeumien merkittäväksi vähentämiseksi. Ilmastolain pitkän aikavälin tavoitetta tiukennetaan ja maankäyttösektori sisällytetään lain soveltamisalaan. Maankäyttösektorin päästöjä vähennetään ja nieluja kasvatetaan muun muassa torjumalla metsäkatoa, metsittämällä, ennallistamalla vähätuottoisia ojitettuja turvemaita ja käytöstä poistuneita turvetuotantoalueita sekä lisäämällä hiilen sitoutumista maaperään. Perustetaan ilmastopolitiikkaa toimeenpaneva virasto ja varmistetaan ilmastopolitiikalle riittävät resurssit. Laajennetaan energiaviraston toimintaa siten, että virasto olisi jatkossa ilmasto- ja energiavirasto. Virasto avustaisi mm. ilmasto- ja energiastrategioiden, ilmastolain mukaisten suunnitelmien sekä EU:n direktiivien valmistelussa ja toimeenpanossa. Virasto sijoittuisi sekä TEM:in, että YM:n hallinnonalalle. Rakentamisen ilmastovaikutuksia vähennetään: Luodaan rakentamisen ohjaukseen liittyvä koko elinkaaren päästölaskenta ja asetetaan rakentamiselle raja-arvot. Rakennetun ympäristön energia- ja ilmastovaikutusten seurantajärjestelmä kehitetään. 3

4 2 Kaupunkiseudut kehittyvät kestävästi ja kaikilla on mahdollisuus hyvään asumiseen Kaupungit kehittyvät kestävästi ja edistävät ilmastonmuutoksen hillintää, kiertotaloutta, sosiaalista kestävyyttä sekä taloudellista kasvua. Maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen suunnitelmat ja toteutus on sovitettu yhteen yli kunta- ja aluerajojen. Asuminen on kohtuuhintaista, asuntomarkkinat toimivat ja tarjolla on erilaisia asumismuotoja. Asuntojen suunnittelussa ja korjaamisessa on otettu huomioon väestörakenteen ja perhekoon muutokset sekä asuntojen muunneltavuus myöhempiä tarpeita varten. Erityistä tukea tarvitsevien asumisoloja on parannettu erilaisten asumismuotojen ja -ratkaisujen tarjontaa lisäämällä ja kehittämällä palveluasumisen ratkaisuja. Rakennukset ovat turvallisia, terveellisiä ja vastaavat käyttäjiensä tarpeita. Rakentaminen on laadukasta. Esteetön ja saavutettava lähiympäristö tukee arjen sujuvuutta. Rakennettu ympäristö, luontoympäristö, hoidetut maisemat sekä kulttuuriympäristöt edistävät ihmisten hyvinvointia. Rakennetun ympäristön tietojen hallinta on digitalisoitu, ja kiinteistö- ja rakennusalalle on luotu uusia sijaintipohjaisia liiketoimintamalleja. MAL-sopimusmenettelyä jatketaan ja tehostetaan: Jatketaan MAL -sopimuksia suurimmilla kaupunkiseuduilla vuodesta 2020 lisäämään asuntorakentamista, kehittämään kestävää liikkumista ja tukemaan kestävää kaupunkikehittämistä sekä ilmastotavoitteiden toteutumista kaupunkiseuduilla. Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus toteutetaan: Uudistuksessa otetaan huomioon erityisesti ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteet, rakentamisen ympäristövaikutukset, vastuut ja laatu sekä vahvistetaan muutoinkin kestävän kehityksen ja hyvän elin- ja toimintaympäristön edellytyksiä. Valtioneuvoston kaupunkipolitiikkakokonaisuus rakennetaan kestävän kaupunkikehittämisen pohjalle pysyvänä poikkihallinnollisena toimintana, jossa ympäristöministeriöllä on tehtäviensä pohjalta keskeinen rooli. Tavoitteena on, että kaupungit toimivat kestävän kehityksen mukaisesti taloudellisen kehityksen, ympäristön ja sosiaalisen kestävyyden kannalta. Valtio tukee ja osoittaa voimavaroja kuntien ja maakuntien vähähiilisyys-, resurssiviisaus- ja kiertotaloustyöhön kuten kokeiluihin ja verkostoihin. Asuntopolitiikkaa toteutetaan pitkäjänteisesti laatimalla 8-vuotinen parlamentaarinen asumisen kehittämisohjelma 4 Asuntopolitiikan rahoitus turvataan: Valtion asuntorahasto säilytetään talousarvion ulkopuolisena rahastona ja sen ensisijaisena tarkoituksena on tuetun asuntotuotannon rahoittaminen. Asunnottomuutta vähennetään ennaltaehkäisevästi: Asunnottomuuden vähentämiseksi vahvistetaan ennaltaehkäisevää ja asumisaikaista sosiaalipalvelua, asunnottomille kohdistetaan riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja. Tuetaan arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja maisemien säilymistä sekä laaditaan kansallinen ulkoilua ja luonnon virkistyskäyttöä edistävä ohjelma. Ikääntyneiden asumisen ennakointia ja varautumista vahvistetaan: Toimenpiteitä toteutetaan poikkihallinnollisen ikästrategian sekä asuntopoliittisen ohjelman pohjalta. Kuntien rakennusvalvonta- ja ympäristötoimen osaamista ja voimavaroja arvioidaan: Useissa kunnissa voimavarat ja osaaminen eivät riitä, jolloin yksiköiden koosta tulee säätää laadulliset ja määrälliset vaatimukset. Suuremmilla yksiköillä olisi riittävät resurssit toimeenpanemaan säädösmuutoksia, kehittämään toimintaa sekä yhdenmukaistamaan käytäntöjä. Edistetään digitaalista rakennettua ympäristöä: Luodaan yksi yhteinen tietoalusta, jossa kuntien ja asiakkaiden keskeiset tiedot säilyvät koko elinkaaren ajan ja hyödyttävät eri toimijoita.

5 3 Kiertotaloudesta uutta kasvua ja hyvinvointia Kiertotalouden ratkaisuilla on vähennetty kasvihuonekaasupäästöjä, edistetty luonnonvarojen käytön kestävyyttä ja lisätty kilpailukykyä. Suomessa on otettu käyttöön uusia ohjauskeinoja, joilla saadaan aikaan muutoksia tuotteen suunnittelusta uusiin liiketoimintaja markkinointimalleihin ja kulutuskäyttäytymiseen. Kiertotalous on kestävää, ja haitallisten aineiden riskit kierroissa hallitaan. Rakennusmateriaaleja kierrätetään tehokkaasti, ja puuta käytetään monipuolisesti rakennusmateriaalina. Suomi tunnetaan laajasti kiertotalouden edelläkävijänä. Kiertotaloudesta tehdään valtioneuvoston strateginen ohjelma: Laaditaan YM:n johdolla yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa laaja monivuotinen valtioneuvoston strateginen ohjelma kiertotalouteen siirtymisestä ja varataan sen valmisteluun ja toimenpanoon riittävät voimavarat. Ohjelma sisältää mm. seuraavat toimenpiteet: Julkiset hankinnat (35mrd ) kiertotalous- ja ilmastotavoitteita tukeviksi: Valtio toimii edelläkävijänä ja laatii kiertotalous- ja ilmastotavoitteita tukevan hankintastrategian. Vakiinnutetaan kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen osaamiskeskuksen toiminta ja varataan tähän riittävät voimavarat. Ravinteet kiertoon: Hallitus toteuttaa ravinteiden kierrätyksen toimenpideohjelman Maatalouden biomassojen sekä yhteiskunnan ja teollisuuden sivuvirtojen ravinteita prosessoidaan kierrätyslannoitteiksi, millä säästetään energiaa ja ehtyviä fosforivaroja. Kiertotalous helpoksi: Tehostetaan yhdyskunta- ja pakkausjätteiden kierrättämistä ja tehdään erilliskeräys nykyistä helpommaksi. Otetaan käyttöön sähköiset alustat tuottamaan kiertotalouden tarvitsemaa tietoa materiaalivirroista. Lisätään materiaalivirtojen kiertoa teollisten toimijoiden välillä myös teollisten symbioosien toimintamallia vahvistamalla. Muovien käyttö ympäristölle kestäväksi, tekstiilit kiertoon: Toteutetaan kansallisen muovitiekartan toimet. Vähennetään kertakäyttöisten muovituotteiden kulutusta ja kehitetään erityisesti mikromuoveihin liittyvien riskien hallintaa. Lisätään muovien ja tekstiilien talteenottoa sekä tuetaan kierrätysmenetelmien kehittymistä ja ympäristön kannalta kestävien kuitumateriaalien käyttöönottoa. Green Deal -sopimuksilla laajennetaan yhteiskuntavastuuta: Kestävän kehityksen tavoitteiden ja kiertotalouden edistämiseksi solmitaan vapaaehtoisia sopimuksia (Green Deal), joissa julkisen sektorin toimijat ja yritykset sitoutuvat kunnianhimoisiin ja konkreettisiin tavoitteisiin. Puurakentamisesta teollinen läpimurto: Jatketaan puurakentamisen teollista läpimurtoa tukevaa ohjelmaa vuoden 2022 loppuun. 5

6 4 Vesien hyvä tila saavutetaan Itämeren ja vesistöjen hyvä tila sekä ravinteiden vähentämis- ja ympäristötavoitteet on saavutettu. Meri- ja vesiluonnon monimuotoisuuden tila on hyvä. Kaikille riittää laadukasta juomavettä. Vesien ja Itämeren tilan parantamiseen saadaan sitoutumaan yhä enemmän paikallisia ja alueellisia toimijoita. Maailmalaajuisten merien ja vesien ongelmien ratkaisijana Suomella on osaava ja sitouttava toimintatapa. Vesilainsäädäntö uudistetaan vastaamaan EU:n ympäristötavoitteita: Vesilainsäädännön (VMJL, VesiL, YSL) uudistuksella varmistetaan EU:n ympäristötavoitteiden saavuttaminen ja parannetaan vaelluskalojen kulkua. Itämeren ja vesien tilaan panostetaan: Jatketaan vesiensuojelun tehostamisohjelmaa ja vahvistetaan pitkän aikavälin rahoitusta erityisesti hajakuormituksen vähentämiseksi. Sitoutetaan taloudellisilla kannustimilla ja yhteistyöllä paikallisia ja alueellisia toimijoita kuormitusta vähentäviin hankkeisiin. Vesiosaamisesta haetaan kasvua: Suomi on aktiivinen globaalien vesi- ja meriongelmien ratkaisijana. Kannustetaan vesien suojelua ja vesistöjen hoitoa palvelevien innovaatioiden kehittämistä ja tuetaan niiden vientimahdollisuuksia. Puhtaat pohjavedet turvataan: Vähennetään haitallisista aineista aiheutuvia riskejä. Pohjavesialueen suojelusuunnitelmia laaditaan tärkeille pohjavesialueille. 6

7 5 Luonnon monimuotoisuuden kato on pysäytetty ja suotuisa tila on turvattu Luonnon monimuotoisuuden kato on pysäytetty. Suomi suojelee luonnon monimuotoisuutta sekä kantaa vastuunsa kansainvälisenä toimijana. Toimet ekosysteemien ja luonnon monimuotoisuuden hyväksi menestyvät ja tuottavat lisäarvoa. Luonnonsuojelulainsäädäntöä on tarkistettu siten, että luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen, etenkin luonnonarvojen kompensaatio, mahdollistetaan. METSO-toimintaohjelman vapaaehtoisuuteen pohjaava toimintatapa on otettu käyttöön myös muiden elinympäristöjen suojelussa, ennallistamisessa ja hoidossa. Toimia kohdistetaan erityisesti soihin ja kosteikkoihin, rantoihin ja perinneympäristöihin. Soiden ja kosteikkojen ennallistamisen avulla on lisätty hiilen sitoutumista ja hiilivarastoja. Luonnonsuojelualueverkoston tilaa on parannettu ennallistamisella, hoidolla ja kävijäpainetta kanavoivilla palveluilla. Metso toimintaohjelman vapaaehtoisia suojelumenetelmiä laajennetaan muihin elinympäristöihin: Pilotoidaan ensi vaiheessa vapaaehtoisuuteen pohjautuvia kosteikkojen ja soiden suojelun, ennallistamisen ja hoidon toimintamalleja. Toisessa vaiheessa käynnistetään luonnonsuojelun kannalta tärkeiden alueiden ennallistaminen ja hoito sekä suojelualueverkoston kehittäminen elinympäristöjen tilan parantamisohjelmalla. Luonnonsuojelulainsäädäntö uudistetaan sisällyttämällä siihen uusia mahdollisuuksia luonnonsuojeluun: Aloitetaan ekologisen kompensaation kokeilut ja kehitetään lainsäädäntöä portaittain. Luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta säädetään lailla. Perustetaan kansallisten suojeluohjelmien ja Natura 2000 verkoston mukaiset luonnonsuojelualueet. Vaikutetaan vuonna 2020 valmistuvaan biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen, jossa päätetään luonnon monimuotoisuutta koskevasta kehyksestä ja toteutetaan päätökset kansallisesti. 7

8 6 Ympäristöriskit hallitaan ja nousevat riskit tunnistetaan Ympäristönsuojelulainsäädäntö vaikuttaa tehokkaasti ja sen täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset toimivat yhdenmukaisesti ja asiakaslähtöisesti. Ympäristöön ei enää kohdistu merkittäviä päästöjä. Kemikaalien ympäristöriskit hallitaan. Toteutetaan ympäristönsuojelulain toimivuusarviointi ja tehdään sen pohjalta johtopäätökset ympäristönsuojelulain muutostarpeista. Valmistellaan ja otetaan käyttöön kattavampi ympäristövastuiden toissijainen rahoitusjärjestelmä ympäristöriskien torjuntaan ja ympäristövahinkojen korvaamiseen. Yritysten ympäristövelvoitteet hoidetaan maksukyvyttömyystilanteissa ilman valtion taloudellista väliintuloa. Lupa- ja valvontavirasto perustetaan ja sen voimavarat turvataan: Ympäristöhallinnon nyt hajallaan olevat toiminnot kootaan uuteen valtakunnalliseen lupa- ja valvontavirastoon LUOVAan. Varaudutaan nouseviin ympäristöriskeihin: Uudet ja olemassa olevat kemikaalit vaativat varautumista nouseviin ympäristöriskeihin, joita ei välttämättä vielä tunnisteta. Uudistetaan kansallinen kemikaaliohjelma 8

9 7 Ilmiölähtöinen budjetointi käyttöön, vahvistetaan KV-ympäristöyhteistyötä sekä tutkimustietoon perustuvaa päätöksentekoa Ilmasto- ja muiden ympäristöasioiden merkittävyys osana kaikkea päätöksentekoa on lisääntynyt. Päätöksenteko valtioneuvostossa perustuu ajantasaiseen tutkimusja seurantatietoon. Ilmiölähtöinen budjetointi on merkittävä osa valtion talousarvion määrärahojen kohdentumista erityisesti ilmasto- ja kiertotalouskokonaisuudessa. Suomen rooli kansainvälisessä ympäristö- ja ilmastoyhteistyössä on vahvistunut. Ilmiölähtöinen budjetointi tehostamaan toimeenpanoa: Nykyiset budjetti- ja muut menettelyt eivät kykene riittävästi vastaamaan uusiin yhteiskunnan läpäiseviin haasteisiin, joiden vastuu kuuluu usealle hallinnonalalle. Ilmiölähtöinen budjetointi tulee ottaa käyttöön ilmastopolitiikassa ja kiertotaloudessa tukemaan kokonaisvaltaista kehittämistä. Tietojohtaminen päätöksenteon pohjaksi: Päätöksentekoa tukeva tiedolla johtaminen mahdollistetaan vahvistamalla tutkimustiedon välittymistä julkisen ja yksityisen sektorin päätöksentekoon ja tukemalla uuden tiedon tuotantoa. Suomen ympäristökeskuksen voimavarat ja riippumattomuus tutkimus- ja kehittämistoiminnassa turvataan. Kansainvälisen yhteistyön sekä kehitysyhteistyön voimavaroja ympäristö- ja ilmastotyössä vahvistetaan. Suomen vaikuttaa aktiivisesti YK:n ja alueellisten organisaatioiden työhön sekä kehittää kahdenvälisen ympäristöyhteistyön toimintatapoja siten, että ympäristöhyötyjen ohella syntyy työpaikkoja. Suomen mainetta hyvän hallinnon, kestävän kehityksen ja puhtaiden ratkaisujen edelläkävijänä hyödynnetään paremmin kansainvälisessä vaikuttamisessa ja vienninedistämisessä. Kehitysyhteistyöhön kohdistetaan entistä enemmän voimavaroja. 9

10 Puhelin (valtioneuvoston vaihde) Faksi Postiosoite PL 35, Valtioneuvosto Käyntiosoite Aleksanterinkatu 7, Helsinki ym.fi

Neuvottelutulos hallitusohjelmasta suometsien ilmastokestävän hoidon ohjauksen näkökulmasta

Neuvottelutulos hallitusohjelmasta suometsien ilmastokestävän hoidon ohjauksen näkökulmasta Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6.2019 suometsien ilmastokestävän hoidon ohjauksen näkökulmasta Tutkija Tero Laakso, Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteet, STN-SOMPA Keskustelutilaisuus suometsien ilmastokestävän

Lisätiedot

Ympäristötavoitteet kaupunkistrategiassa. Esa Nikunen, ympäristöjohtaja

Ympäristötavoitteet kaupunkistrategiassa. Esa Nikunen, ympäristöjohtaja Ympäristötavoitteet kaupunkistrategiassa Esa Nikunen, ympäristöjohtaja 30.8.2017 Esityksen sisältö Ympäristö- ja ilmastotavoitteet teemoittain: Liikenne Ilmasto Luonto ja virkistys Osallisuus Vihreä talous

Lisätiedot

Vapaaehtoiset Green Deal - sopimukset. Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät , ympäristöministeriö Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari

Vapaaehtoiset Green Deal - sopimukset. Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät , ympäristöministeriö Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari Vapaaehtoiset Green Deal - sopimukset Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät 7.11.2018, ympäristöministeriö Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari Mikä on Green Deal? Green Deal on vapaaehtoinen sopimus

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen

Lisätiedot

Mitä kiertobiotalous edellyttää oikeudelliselta sääntelyltä?

Mitä kiertobiotalous edellyttää oikeudelliselta sääntelyltä? Mitä kiertobiotalous edellyttää oikeudelliselta sääntelyltä? Hiilineutraali kierto- ja biotalous kestävän kasvun ja öljyvapaan Pohjois-Karjalan tukena 28.5.2018 OTT Seita Romppanen UEF oikeustieteet Tässä

Lisätiedot

EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Pääviestit tiivistettynä

EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Pääviestit tiivistettynä EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta Pääviestit tiivistettynä Sisältö Edessä olevat päätökset Suomessa ja EU:ssa Suomen rooli ilmasto-ongelman ratkaisijana Energiapäätösten merkitys Suomelle

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan ympäristövaliokunta Kari Herlevi, Sitra 30.3.2016 Sitra Kari Herlevi 30.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU keskustelutilaisuus rakennus- ja purkurakentamisen toimialojen edustajien ja rakennusmateriaalien kierrättäjien kanssa Helsinki 13.2.2019 Sari Kauppi, Suomen

Lisätiedot

Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere

Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa 13.6.2019 Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere Kiertotalouden tiekartta 2.0 Sitran julkistama päivitetty kansallinen kiertotalouden tiekartta 2.0 Kriittinen

Lisätiedot

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Kuntien ilmastokampanjan juhlatapaaminen 14.11.2017 Johanna Kentala-Lehtonen, Ympäristöministeriö

Lisätiedot

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 16.5.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Vihreä arkkitehtuuri: Ehdollisuus I pilarin ekojärjestelmä

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijalausunto Mikael Hildén, Sampo Soimakallio Suomen ympäristökeskus, Talousvaliokunta,

Lisätiedot

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran lausunto VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 15.2.2017 Kari Herlevi ja Mari Pantsar Yleistä - Valtioneuvoston

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELONTEOSTA KANSALLISESTA ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIASTA VUOTEEN 2030

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELONTEOSTA KANSALLISESTA ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIASTA VUOTEEN 2030 LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELONTEOSTA KANSALLISESTA ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIASTA VUOTEEN 2030 Jouni Keronen Toiminnanjohtaja Climate Leadership Council ry Transformaation kattavuus Teollisuus: energia,

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Kari Herlevi, Sitra 29.4.2016 Sitra Kari Herlevi 29.4.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä ilmastopolitiikan suunnitelmat ilmastolain valossa. Professori Kai Kokko Helsingin yliopisto

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä ilmastopolitiikan suunnitelmat ilmastolain valossa. Professori Kai Kokko Helsingin yliopisto Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä ilmastopolitiikan suunnitelmat ilmastolain valossa Professori Kai Kokko Helsingin yliopisto Sisältö Ilmastolain suunnittelujärjestelmä ja sen tavoitteet Kansallinen

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Suuren valiokunnan työjaoston ja ympäristövaliokunnan avoin kuulemistilaisuus Kari Herlevi, Sitra 11.3.2016 Sitra Kari Herlevi 11.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Viime aikoina tapahtunutta Hallitus linjasi loppukeväästä Teollisuuspolitiikasta sekä kasvun kärjistä Kasvun

Lisätiedot

Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen. Suomen kestävän kehityksen toimikunta Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen. Suomen kestävän kehityksen toimikunta Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen Suomen on sopeuduttava ilmastonmuutokseen Suomen kestävän kehityksen toimikunta 22.4.2014 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 1. Ilmastossa tapahtuneet muutokset ovat jo vaikuttaneet sekä luontoon

Lisätiedot

Suomen Itämeren alueen strategia

Suomen Itämeren alueen strategia Suomen Itämeren alueen strategia 1 Itämeren alue 2 Itämeren alueen vahvuudet vakaus, pienet hyvinvointierot koulutustaso keskinäisen yhteistyön perinne innovatiivisuus, ketteryys uuden teknologian käyttöönotossa

Lisätiedot

Yhteiskuntavastuu asuntomarkkinoilla Mikä on valtion rooli? Kimmo Tiilikainen Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Asuntomarkkinat

Yhteiskuntavastuu asuntomarkkinoilla Mikä on valtion rooli? Kimmo Tiilikainen Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Asuntomarkkinat Yhteiskuntavastuu asuntomarkkinoilla Mikä on valtion rooli? Kimmo Tiilikainen Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Asuntomarkkinat 2019 29.1.2019 Asuntopolitiikan tavoite hallitusohjelmassa, valtion

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua

Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua YM uusi strategia ulos elokuussa 2014 Toiminta-ajatus: Kestävää elinympäristöä ja vihreää kasvua rakentamassa. Mitä YM:n vihreän kasvun rakentaminen tarkoittaa?

Lisätiedot

Maan kasvukunto ja vesiensuojelu CAP27 Rahoituskauden valmistelu

Maan kasvukunto ja vesiensuojelu CAP27 Rahoituskauden valmistelu Maan kasvukunto ja vesiensuojelu CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 3.4.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Maaperä ja vesiensuojelu

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos

Lisätiedot

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon?

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Luontopaneelin ja Ympäristötiedon foorumin seminaari 28.5.2018 Johanna Niemivuo-Lahti, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

1.1 Sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja sen rakenteet maakunta- ja sote-uudistuksessa

1.1 Sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja sen rakenteet maakunta- ja sote-uudistuksessa Saapuneiden hakemusten lukumäärä VN TEAS 09 haku PAINOPISTEALUE. HYVINVOINTI, YHDENVERTAISUUS JA OSALLISUUS. Sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja sen rakenteet maakunta- ja sote-uudistuksessa VNK/68/8/08.

Lisätiedot

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Luonnonsuojeluvalvoja Ilkka Heikkinen Eduskunnan ympäristövaliokunta ja Suomen Biodiversiteettityöryhmä

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Vapaaehtoiset sopimukset lainsäädäntöä täydentävänä ohjauskeinona. Jätehuoltopäivät Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari

Vapaaehtoiset sopimukset lainsäädäntöä täydentävänä ohjauskeinona. Jätehuoltopäivät Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari Vapaaehtoiset sopimukset lainsäädäntöä täydentävänä ohjauskeinona Jätehuoltopäivät 2019 2.10.2019 Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari Monipuolinen valikoima vapaaehtoisia ohjauskeinoja Valtionhallinnon keinovalikoima

Lisätiedot

Suomen Arkkitehtiliiton hallitusohjelmatavoitteet. Suomen Arkkitehtiliiton

Suomen Arkkitehtiliiton hallitusohjelmatavoitteet. Suomen Arkkitehtiliiton 1 Ihminen viettää käytännössä koko elämänsä rakennetussa ympäristössä. 2 Rakennetun ympäristön ministeri Kansallisvarallisuudestamme 80 % on kiinni rakennetussa ympäristössä. Se luo kehykset hyvinvoinnillemme

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA 2020-2023 TULEVAISUUSKUVA NÄIN ME NÄEMME TULEVAISUUDEN 2030 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen ovat keskeisiä kriteerejä päätöksenteossa yhteiskunta-, yritys-

Lisätiedot

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin

Lisätiedot

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos 13.11.2018 Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Kiertotalouden tiekartta 2.0 2016 2018? 2025 Kiertotalouden edelläkävijä 2025 Valtio edistyksellisen kotimarkkinan

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

Elinympäristöjen tilan edistäminen ELITE Uuden ajan kynnyksellä? Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen LYMO/LUMO ELITE seminaari 24.3.

Elinympäristöjen tilan edistäminen ELITE Uuden ajan kynnyksellä? Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen LYMO/LUMO ELITE seminaari 24.3. Elinympäristöjen tilan edistäminen ELITE Uuden ajan kynnyksellä? Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen LYMO/LUMO ELITE seminaari 24.3.2015, Helsinki Alenevan tuotoksen laki Luonnon monimuotoisuus heikentyy

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Ympäristövaliokunta 26.10.2017 Hille Hyytiä 26.10.2017 Motiva Oy 1 Avainsanoja Johdonmukaista ja pitkäjänteistä

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Oulun tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Oulun tulevaisuusfoorumi 20.4.2010 Tulevaisuusselonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9.

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9. Luonnonsuojelulainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg 1 Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kestävä käyttö YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Kuluttaminen, hankinnat ja jakamistalous Markus Lukin Johanna af Hällström

Kuluttaminen, hankinnat ja jakamistalous Markus Lukin Johanna af Hällström Kuluttaminen, hankinnat ja jakamistalous 1.2.2018 Markus Lukin Johanna af Hällström Taustaa Vain alle puolet helsinkiläisten hiilijalanjäljestä syntyy kaupungin alueella kulutuksen hiilijalanjälki syntyy

Lisätiedot

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Ramate- seminaari 7.11. 2017 Erityisasiantuntija Sirje Stén 1 2 Valtakunnallinen jätesuunnitelma Strateginen suunnitelma jätehuollon

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä Nunu Pesu 11.9.2018 EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevat päätavoitteet Luontodirektiivin yleisenä tavoitteena on edistää luonnon

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) Liikenteen parlamentaarinen työryhmä Merja Turunen, ympäristöneuvos, YM

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) Liikenteen parlamentaarinen työryhmä Merja Turunen, ympäristöneuvos, YM Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) Liikenteen parlamentaarinen työryhmä 5.5.2017 Merja Turunen, ympäristöneuvos, YM Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma Osana Ilmastolain

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Päivi Nuutinen, Liikennevirasto 8.5.2018 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston strategia 2016-2020 LUOTETTAVAT DIGITAALISET PALVELUT

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä

Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä Vähähiilisyys Vähähiilinen yhteiskunta on yhteiskunta, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttö on minimoitu, ja jossa syntyy kasvihuonekaasupäästöjä huomattavasti

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijalausunto Mikael Hildén, Sampo Soimakallio, Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus,

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet

Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet Eduskunnan talousvaliokunnan julkinen kuuleminen 15.11.2018 Pikkuparlamentti Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn

Lisätiedot

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri Esityksen sisältö EU:n tavoitteet nyt ja jatkossa Kansallinen ilmstopolitiikka Toimintaympäristön muutkokset

Lisätiedot

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Ulla Koivusaari 29.11.2007 Studia Generalia - luentotilaisuus Työelämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla 1 Sisältö Kestävä kehitys ja sen uhkatekijät

Lisätiedot

Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020

Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020 Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020 Jukka Saarinen TEM BioRefine-loppuseminaari 27.11.2012 EU:n ilmasto- ja energiapaketin velvoitteet Kasvihuonekaasupäästöjen (KHK) tavoitteet:

Lisätiedot

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma Ramsar kosteikkotoimintaohjelma 2016-2020 Ramsar -kosteikkotoimintaohjelman valmistelu Tavoitteena kansainvälisen Ramsarin sopimuksen toimeenpanon eli kosteikkojen suojelun ja kestävän käytön edistäminen

Lisätiedot

Hallitusohjelman tavoitteet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi ja muut ympäristöministeriön ajankohtaiset

Hallitusohjelman tavoitteet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi ja muut ympäristöministeriön ajankohtaiset Hallitusohjelman tavoitteet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi ja muut ympäristöministeriön ajankohtaiset Luonnonsuojelun neuvottelupäivät Kuhmo 10.9.2019 Ylijohtaja Ari Niiranen, ympäristöministeriö

Lisätiedot

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Per Mickwitz STN:n puheenjohtaja 1 SUOMEN AKATEMIA STN:n ensimmäiset ohjelmat Valtioneuvosto päätti vuoden 2015 teemoista 18.12.2014. Strategisen

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle 2019-2023 Hallitusohjelmaan esitetään, että otetaan tasa-arvoinen turvallinen asuminen kaikille hallituksen kärkihankkeeksi.

Lisätiedot

Rakentamisen toimenpiteet valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa

Rakentamisen toimenpiteet valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa Rakentamisen toimenpiteet valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa Harri Hakaste Kierrätyksestä kiertotalouteen - Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 keskustelutilaisuus 20.3.2018 Materiaalitehokkuuden

Lisätiedot

Ympäristötiedon tuottamisen palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Ympäristötiedon tuottamisen palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Ympäristötiedon tuottamisen palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Maakuntalain 6 mukaan maakunnan tehtäviin kuuluu

Lisätiedot

Info- ja lähtölaukaustilaisuus Green Deal -sopimuksesta kiinnostuneille

Info- ja lähtölaukaustilaisuus Green Deal -sopimuksesta kiinnostuneille Info- ja lähtölaukaustilaisuus Green Deal -sopimuksesta kiinnostuneille 4.9.2018 29.6.2018 1 MIKÄ LÄHTÖLAUKAUS? MITÄ Aloitustilaisuus vähäpäästöisten työkoneiden ja urakoiden hankintaa koskevasta Green

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus Osastopäällikkö Ilona Lundström 17.3.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen 2030

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Kuntien ilmastotyö vauhtiin!

Kuntien ilmastotyö vauhtiin! Kuntien ilmastotyö vauhtiin! #ilmastoratkaisujakunnista Ympäristöministeriö, 14.1.2019 Olli-Pekka Pietiläinen & Miia Berger, YM Esityksen pääsisältö Päästövähennystyön kansainvälinen ja kansallinen tausta

Lisätiedot

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Eduskunnan talousvaliokunta 19.2.2016 Erja Fagerlund TEM/ innovaatio ja elinkeino-osasto Kilpailukyky

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1

Kiertotalous. KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Kiertotalous KOKOEKO-SEMINAARI: Katsaus jätehuollon ajankohtaisiin muutoksiin 10.2.2015 10.2.2015 1 Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry Suomessa toimivien vastuullisten ympäristöteollisuus ja -palveluyritysten

Lisätiedot

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma 2022 - toimeenpano Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 23.4.2015 24.4.2015 1 Ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 24.4.2015 2 Tausta IPCC II,

Lisätiedot

Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus

Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus Käynnistysseminari 26.9.2017 Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto Rakenneviisas Vuonna 2040 Pirkanmaalla on paras asua kaupungissa ja maalla, jopa madoillakin! A)

Lisätiedot

Kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman toimeenpanon vahvistaminen paikallisesti ja alueellisesti

Kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman toimeenpanon vahvistaminen paikallisesti ja alueellisesti Kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman toimeenpanon vahvistaminen paikallisesti ja alueellisesti Saara Lilja-Rothsten/ MMM HSY:n ilmastonmuutokseen sopeutumisen seminaari 6.6.2019 llmastonmuutokseen

Lisätiedot

Globaalin vastuun strategia

Globaalin vastuun strategia Globaalin vastuun strategia 9.5.2012 HELSINGIN KAUPUNKI 1 GLOBAALIN VASTUUN STRATEGIA Sisältö 1. Johdanto 2. Globaalin vastuun linjaukset Helsingin kaupungin toiminnassa Globaalin vastuun määritelmä Ilmastonmuutos

Lisätiedot

Älykkäitä tekoja Suomelle

Älykkäitä tekoja Suomelle Älykkäitä tekoja Suomelle Teknologiateollisuuden tavoitteet hallituskaudelle 2019-2023 TekojaSuomelle.fi Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51 % Suomen viennistä 310 000 ihmistä työskentelee

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-vuositapaaminen 23.11.2011 Liikkumisen ohjauksen hankehaku

Lisätiedot

Tuleva energiapolitiikka. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015

Tuleva energiapolitiikka. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015 Tuleva energiapolitiikka ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015 Laajempi toimintaympäristö Globaalit ilmastosopimukset Pariisin COP21 EU:n energia- ja ilmastokehykset

Lisätiedot