EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM(2002) 112 lopullinen 2002/0055 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen liitteen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan (2001) hyväksymisestä (komission esittämä)

2 PERUSTELUT 1. Siviilil-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen allekirjoittajat sopivat edustajiensa kautta Genevessä 6 päivänä kesäkuuta 2001 siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen liitteen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan (2001), jäljempänä pöytäkirja, hyväksymisestä. Pöytäkirjalla sisällytettiin sopimuksen liitteeseen harmonoituun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmään vuosina 1992, 1996 ja 2002 tehdyt muutokset ja laajennettiin sopimuksen soveltamisalaan kuuluvaa tuotevalikoimaa. 2. Pöytäkirjassa käsitellään ainoastaan sopimuksen 2 artiklan mukaisia tulleja ja maksuja. Pöytäkirjassa tai sillä muutetussa sopimuksessa ei muuteta allekirjoittajan oikeuksia ja velvollisuuksia sellaisina kuin ne olivat päivää ennen pöytäkirjan voimaantuloa tai vaikuteta niihin minkään Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen II artiklassa tarkoitetun WTO-sopimuksen mukaisesti, lukuun ottamatta pöytäkirjassa mainituille tuotteille vaadittavan tullittoman kohtelun osalta. 3. Tämän vuoksi komissio antaa neuvostolle ehdotuksen päätökseksi pöytäkirjan (2001) hyväksymisestä. 2

3 2002/0055 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen liitteen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan (2001) hyväksymisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 133 artiklan yhdessä 300 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen kanssa, ottaa huomioon komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvoston päätöksellä N:o 80/271/ETY 1 hyväksyttiin siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan GATT-sopimuksen, jäljempänä sopimus, tekeminen. (2) Sopimuksen allekirjoittajat sopivat edustajiensa kautta Genevessä 6 päivänä kesäkuuta 2001 siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen liitteen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan (2001), jäljempänä pöytäkirja, hyväksymisestä, jolla sisällytettiin sopimuksen liitteeseen harmonoituun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmään vuosina 1992, 1996 ja 2002 tehdyt muutokset ja laajennettiin sopimuksen soveltamisalaan kuuluvaa tuotevalikoimaa. (3) Tämän vuoksi pöytäkirja olisi hyväksyttävä, ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA: 1 artikla Hyväksytään siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen liitteen muuttamisesta tehty pöytäkirja (2001). Pöytäkirjan teksti on tämän päätöksen liitteenä. 1 EYVL L 71, , s

4 2 artikla Valtuutetaan neuvoston puheenjohtaja nimeämään henkilö, jolla on valtuudet allekirjoittaa pöytäkirja osoitukseksi siitä, että yhteisö suostuu noudattamaan sitä. Tämä päätös on osoitettu jäsenvaltioille. Tehty Brysselissä, Neuvoston puolesta Puheenjohtajat 4

5 LIITE SIVIILI-ILMA-ALUSTEN KAUPPAA KOSKEVAN SOPIMUKSEN LIITTEEN MUUTTAMISESTA TEHTY PÖYTÄKIRJA (2001) Siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen, jäljempänä sopimus, allekirjoittajat, jotka OVAT NEUVOTELLEET harmonoituun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmään, jäljempänä harmonoitu järjestelmä, vuosina 1992, 1996 ja 2002 tehtyjen muutosten sisällyttämisestä sopimuksen liitteeseen ja sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan tuotevalikoiman laajentamisesta, OVAT SOPINEET edustajiensa välityksellä seuraavaa: 1. Tämän pöytäkirjan liitteellä korvataan pöytäkirjan tultua voimaan 3 kohdan mukaisesti siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen liitteen muuttamisesta tehdyllä pöytäkirjalla (1986) vahvistettu sopimuksen liite. 2. Tämä pöytäkirja pidetään avoinna allekirjoituksin tai muutoin tapahtuvaa sopimuksen allekirjoittajien hyväksymistä varten 31 päivään lokakuuta 2001 saakka tai siviili-ilma-alusten kauppaa käsittelevän komitean 2 päättämään myöhempään ajankohtaan saakka. 3. Tämä pöytäkirja tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002 niiden allekirjoittajien osalta, jotka ovat hyväksyneet sen. Muiden allekirjoittajien osalta se tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on hyväksytty. 4. Tämä pöytäkirja talletetaan Maailman kauppajärjestön pääjohtajan haltuun. Maailman kauppajärjestön pääjohtaja toimittaa välittömästi siitä oikeaksi todistetun jäljennöksen ja 2 kohdan mukaiset pöytäkirjan hyväksymisilmoitukset kaikille allekirjoittaneille ja Maailman kauppajärjestön jäsenille. 5. Tämä pöytäkirja rekisteröidään Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 102 artiklan määräysten mukaisesti. 6. Pöytäkirjassa käsitellään ainoastaan sopimuksen 2 artiklan mukaisia tulleja ja maksuja. Pöytäkirjassa tai sillä muutetussa sopimuksessa ei muuteta allekirjoittajan oikeuksia ja velvollisuuksia sellaisina kuin ne olivat päivää ennen pöytäkirjan voimaantuloa tai vaikuteta niihin minkään Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen II artiklassa tarkoitetun WTO-sopimuksen mukaisesti, lukuun ottamatta pöytäkirjassa mainituille tuotteille vaadittavan tullittoman kohtelun osalta. TEHTY Genevessä 6 päivänä kesäkuuta 2001 yhtenä kappaleena englannin, espanjan ja ranskan kielellä, ja kaikki nämä tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset marraskuuta 2001 komitea päätti jatkaa pöytäkirjan hyväksymisen ajankohtaa määräämättömäksi ajaksi (TCA/7). 5

6 LIITE TUOTEVALIKOIMA Tuotevalikoima määritellään siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen 1 artiklassa. Allekirjoittajat ovat samaa mieltä siitä, että jäljempänä lueteltuihin kuvauksiin kuuluville ja asianmukaisesti harmonoidun järjestelmän nimikkeisiin ja alanimikkeisiin luokitelluille tuotteille myönnetään tullittomuus tai poikkeus tullista, jos kyseisiä tuotteita käytetään siviiliilma-aluksissa tai maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten tarkoitetuissa laitteissa ja niiden valmistuksessa, kunnostuksessa, ylläpidossa, uudelleenrakentamisessa, muuttamisessa tai mukauttamisessa. Kyseisiin tuotteisiin eivät kuulu epätäydelliset tai viimeistelemättömät tuotteet, ellei niillä ole siviili-ilma-aluksen tai maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten tarkoitetun laitteen* täydellisen tai viimeistellyn osan, komponentin, osakokoonpanon tai varusteen oleellista luonnetta (esimerkiksi tavarat, joissa on siviili-ilma-alusten valmistajan osanumero), materiaali missä muodossa tahansa (levyt, profiilit, kaistaleet, tangot, putket tai muut), ellei niitä ole leikattu määräkokoon tai -muotoon ja/tai muotoiltu siviili-ilmaaluksissa tai maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten tarkoitetuissa laitteissa* käytettäviksi (esimerkiksi tavarat, joissa on siviili-ilma-alusten valmistajan osanumero), raaka-aineet ja kertakulutustavarat. Tässä liitteessä merkintä tarkoittaa sitä, että tuotekuvaukseen ei sisälly kaikkia harmonoidun järjestelmän nimikkeissä ja alanimikkeissä esiintyviä tuotteita. Sopimuksen 1 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi lentosimulaattoreita pidetään maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten tarkoitettuina laitteina harmonoidun järjestelmän alanimikkeen mukaisesti. 6

7 Jäykät putket ja letkut, eteenipolymeereista valmistetut, joissa on liitos- tai muita osia Jäykät putket ja letkut, eteenipolymeereista valmistetut, joissa on liitos- tai muita osia Jäykät putket ja letkut, vinyylikloridipolymeereista valmistetut, joissa on liitostai muita osia Jäykät putket ja letkut, muusta muovista valmistetut, joissa on liitos- tai muita osia Taipuisat putket ja letkut, muovista valmistetut, joissa on liitos- tai muita osia, ja jotka kestävät vähintään 27,6 MPa:n paineen Taipuisat putket ja letkut, muovista valmistetut, joissa on liitos- ja muita osia, vahvistamattomat ja muihin aineisiin muuten yhdistämättömät Taipuisat putket ja letkut, muovista valmistetut, joissa on liitos- ja muita osia, vahvistetut ja muihin aineisiin muuten yhdistetyt Putkien ja letkujen liitos- ja muut osat, muovista valmistetut Muut muovitavarat: Profiilit, muuta kuin huokoista vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia, määräkokoon leikatut Putket ja letkut, vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia, joissa on liitos- ja muita osia, vahvistamattomat ja muihin aineisiin muuten yhdistämättömät, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia, joissa on liitos- ja muita osia, vahvistetut ainoastaan metallilla tai siihen muuten yhdistetyt, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia, joissa on liitos- ja muita osia, vahvistetut ainoastaan tekstiiliaineella tai siihen muuten yhdistetyt, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia, joissa on liitos- ja muita osia, vahvistetut muilla aineilla tai niihin muuten yhdistetyt, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Uudet pneumaattiset ulkorenkaat, kumia, jollaisia käytetään ilma-aluksissa Uudelleen pinnoitetut pneumaattiset ulkorenkaat, kumia, jollaisia käytetään ilma-aluksissa.20 Käytetyt pneumaattiset ulkorenkaat, kumia Muut tavarat, huokoista vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia Tiivisteet, aluslaatat ja niiden kaltaiset tavarat, muuta kuin huokoista vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia 7

8 Muut tavarat, muuta kuin huokoista vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia Putket ja letkut, kovakumia, joissa on liitos- ja muita osia, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Tiivisteet, aluslaatat ja niiden kaltaiset tavarat, puristekorkkiainetta Tiivisteet, aluslaatat ja muut niiden kaltaiset tavarat, paperia, kartonkia tai pahvia Muut asbestitavarat Jarruhihnat ja -palat, asentamattomat, kitkamateriaalia, asbestiin tai muihin kivennäisaineisiin perustuvat Muut tavarat, asentamattomat, kytkimiä ja niiden kaltaisia tavaroita varten, kitkamateriaalia, asbestiin tai muihin kivennäisaineisiin perustuvat Tuulilasit, karkaistu varmuuslasi Putket ja letkut, saumattomat, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, rautaa (muuta kuin valurautaa) tai seostamatonta terästä, kylmävedetyt tai kylmävalssatut, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, saumattomat, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, rautaa (muuta kuin valurautaa) tai seostamatonta terästä, muut kuin kylmävedetyt tai kylmävalssatut, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, saumattomat, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, ruostumatonta terästä, kylmävedetyt tai kylmävalssatut, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, saumattomat, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, ruostumatonta terästä, kylmävedetyt tai kylmävalssatut, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, saumattomat, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, muuta seosterästä kuin ruostumatonta terästä, kylmävedetyt tai kylmävalssatut, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, saumattomat, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, muuta seosterästä kuin ruostumatonta terästä, muut kuin kylmävedetyt tai kylmävalssatut, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, saumattomat, poikkileikkaukseltaan muun kuin ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, rautaa (muuta kuin valurautaa) tai terästä, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, hitsatut, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, rautaa tai seostamatonta terästä, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat 8

9 Putket ja letkut, hitsatut, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, ruostumatonta terästä, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, hitsatut, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, muuta seosterästä kuin ruostumatonta terästä, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket ja letkut, hitsatut, poikkileikkaukseltaan muun kuin ympyrän muotoiset, joissa on liitos- ja muita osia, rautaa tai terästä, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Säikeislanka, köysi, kaapeli, joissa on liitos- ja muita osia, rautaa tai terästä, ilman sähköeristystä Punottu nauha, silmukat ja niiden kaltaiset tavarat, joissa on liitos- ja muita osia, rautaa tai terästä, ilman sähköeristystä Ilmankuumentimet ja kuuman ilman jakelulaitteet, ei kuitenkaan sähköllä kuumennettavat, joissa on moottorituuletin tai -puhallin, rautaa tai terästä, eivät kuitenkaan niiden osat Astianpesualtaat ja -pöydät sekä pesualtaat, ruostumatonta terästä Muut saniteettitavarat, rautaa tai terästä Tavarat, rauta- tai teräslangasta valmistetut Säikeislanka, kaapeli, punottu nauha ja niiden kaltaiset tavarat, joissa on liitosja muita osia, kuparia, ilman sähköeristystä Putket, joissa on liitos- ja muita osia, seostamatonta alumiinia, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket, joissa on liitos- ja muita osia, alumiiniseosta, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Putket, joissa on liitos- ja muita osia, titaania, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat Saranat, epäjaloa metallia Kääntöpyörät ja niiden kaltaiset pyörät ja rullat (castors), joiden kiinnitysrunko on epäjaloa metallia Epäjalosta metallista valmistetut kiinnitysrungot, liitos- ja muut osat ja niiden kaltaiset tavarat, huonekaluihin soveltuva Muut epäjalosta metallista valmistetut kiinnitysrungot, liitos- ja muut osat ja niiden kaltaiset tavarat Itsetoimivat ovensulkimet, epäjaloa metallia Taipuisat putket ja letkut, rautaa tai terästä, myös jos niissä on liitos- ja muita osia 9

10 Taipuisat putket ja letkut, muuta epäjaloa metallia kuin rautaa tai terästä, myös jos niissä on liitos- ja muita osia Kipinäsytytteiset iskumäntä- tai kiertomäntämoottorit Puristussytytteiset mäntämoottorit (diesel- tai puolidieselmoottorit) Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti alanimikkeen tai moottoreissa Suihkuturbiinimoottorit, työntövoima enintään 25 kn Suihkuturbiinimoottorit, työntövoima suurempi kuin 25 kn Potkuriturbiinimoottorit, teho enintään kw Potkuriturbiinimoottorit, teho suurempi kuin kw Muut kaasuturbiinit, teho enintään kw Muut kaasuturbiinit, teho suurempi kuin kw Osat, suihkuturbiinimoottorien tai potkuriturbiinimoottorien Osat, muut kaasuturbiinit Reaktiomoottorit, muut kuin suihkuturbiinimoottorit Hydrauliset voimakoneet ja moottorit, lineaarisesti toimivat (sylinterit) Hydrauliset voimakoneet ja moottorit, muut kuin lineaarisesti toimivat Pneumaattiset voimakoneet ja moottorit, lineaarisesti toimivat (sylinterit) Pneumaattiset voimakoneet ja moottorit, muut kuin lineaarisesti toimivat Muut kuin sähköiset voimakoneet ja moottorit, muut kuin reaktiomoottorit tai hydrauliset tai pneumaattiset voimakoneet ja moottorit Reaktiomoottoreiden tai hydraulisten, pneumaattisten tai muiden ei-sähköisten voimakoneiden ja moottoreiden osat Nestepumput, joissa on tai joihin on tarkoitettu asennettavaksi mittauslaitteet Käsinestepumput, joissa ei ole tai joihin ei ole tarkoitettu asennettavaksi mittauslaitteita Polttoaine-, voiteluaine- tai jäähdytysnestepumput mäntäpolttomoottoreita varten Jaksoittain työskentelevät syrjäytysnestepumput, muut kuin alanimikkeiden , ja pumput 10

11 Pyörivät syrjäytysnestepumput, muut kuin alanimikkeiden , ja pumput Keskipakonestepumput, muut kuin alanimikkeiden , ja pumput Nestepumput, muut kuin alanimikkeiden , , , , ja pumput Nestepumppujen osat Tyhjiöpumput Käsi- tai jalkakäyttöiset ilmapumput Ilma- tai muut kaasukompressorit, jollaisia käytetään jäähdytyslaitteissa Pöytä-, lattia-, seinä-, ikkuna- tai kattotuulettimet, joissa on teholtaan enintään 125 W:n sisäänrakennettu sähkömoottori Tuulettimet, muut kuin alanimikkeen tuulettimet Muut ilmapumput, ilma- tai kaasukompressorit Ilma- tai tyhjiöpumppujen, ilma- ja muiden kaasukompressorien sekä tuulettimien osat; Ilmastointilaitteet, joissa on moottorituuletin ja laitteet lämpötilan ja kosteuden muuttamista varten, myös ilmastointilaitteet, joissa kosteutta ei voida säätää erikseen, joissa on jäähdytysyksikkö ja venttiili jäähdytys/lämmityskierron kääntämiseksi päinvastaiseksi (vaihtuvasuuntainen lämpöpumppu) Ilmastointilaitteet, joissa on moottorituuletin ja laitteet lämpötilan ja kosteuden muuttamista varten, myös ilmastointilaitteet, joissa kosteutta ei voida säätää erikseen, muut, joissa on jäähdytysyksikkö mutta ei venttiiliä jäähdytys/lämmityskierron kääntämiseksi päinvastaiseksi Ilmastointilaitteet, joissa on moottorituuletin ja laitteet lämpötilan ja kosteuden muuttamista varten, myös ilmastointilaitteet, joissa kosteutta ei voida säätää erikseen, ja joissa ei ole jäähdytysyksikköä Alanimikkeen , tai ilmastointilaitteiden osat Jääkaappi-pakastinyhdistelmät, joissa on erilliset ulko-ovet Säiliöpakastimet, vetoisuus enintään 800 l Kaappipakastimet, vetoisuus enintään 900 l Kompressorityyppiset yksiköt, joiden lauhduttimet ovat lämmönsiirtimiä Jäähdytys- tai jäädytyslaitteet, muut kuin kotitalouksiin tarkoitetut jääkaapit tai alanimikkeiden , , ja jäähdytys- ja jäädytyslaitteet 11

12 Lämmönsiirtimet Kuumien juomien valmistukseen tai ruoan valmistukseen tai lämmittämiseen Alanimikkeen lämmönsiirtimien osat Lingot Veden suodatus- tai puhdistuskoneet ja -laitteet Öljyn tai bensiinin suodattimet polttomoottoreita varten Muiden kuin veden ja juomien suodatus- tai puhdistuskoneet ja -laitteet, muut kuin alanimikkeen koneet ja laitteet Imuilman suodattimet polttomoottoreita varten Kaasujen suodatus- tai puhdistuskoneet ja -laitteet, muut kuin imuilman suodattimet polttomoottoreita varten Tulensammuttimet, myös panostetut Taljat ja muut väkipyörästöt, sähkömoottorikäyttöiset Taljat ja muut väkipyörästöt, muut kuin sähkömoottorikäyttöiset Vintturit, sähkömoottorikäyttöiset Vintturit, muut kuin sähkömoottorikäyttöiset Nostoruuvit ja väkivivut, hydrauliset Nostoruuvit ja väkivivut, muut kuin hydrauliset Muut nostokurjet Hissit ja kippikauhavintturit Pneumaattiset elevaattorit ja kuljettimet Muut jatkuvatoimiset elevaattorit ja kuljettimet, tavaroita tai aineita varten, hihnatyyppiset, Muut jatkuvatoimiset elevaattorit ja kuljettimet, tavaroita tai aineita varten, muut kuin hihnatyyppiset Muut nosto-, käsittely-, lastaus- tai purkauskoneet ja -laitteet Analogia- tai hybridityyppiset automaattiset tietojenkäsittelykoneet.41 Muut digitaalityyppiset automaattiset tietojenkäsittelykoneet, jotka sisältävät samassa ulkokuoressa ainakin tietokoneen keskusyksikön (CPU) sekä yhdistettyinä tai erillisinä syöttöyksikön ja tulostusyksikön 12

13 .49 Muut digitaalityyppiset automaattiset tietojenkäsittelykoneet, jotka esitetään tullille järjestelminä, muut kuin alanimikkeen tietojenkäsittelykoneet.50 Digitaaliset keskusyksiköt, muut kuin nimikkeeseen tai kuuluvat, myös jos ne sisältävät samassa ulkokuoressa yhden tai kaksi seuraavista yksiköistä, muistiyksiköt, syöttöyksiköt ja tulostusyksiköt.60 Syöttöyksiköt ja tulostusyksiköt, myös jos ne sisältävät samassa ulkokuoressa muistiyksikköjä.70 Muistiyksiköt Koneet ja mekaaniset laitteet, joilla on itsenäinen tehtävä, muualle 84 ryhmään kuulumattomat: käynnistysmoottorit, muut kuin sähköiset; potkurien säätimet, muut kuin sähköiset; servomekanismit, muut kuin sähköiset; tuulilasinpyyhkimet, muut kuin sähköiset; hydropneumaattiset akut; suihkuturbiinimoottorien, potkuriturbiinimoottorien ja muiden kaasuturbiinimoottorien pneumaattiset käynnistimet; erikoisrakenteiset WC:t; työntövoiman suunnanvaihtimien mekaaniset käyttölaitteet; ilmankostuttimet ja ilmankuivaajat Alanimikkeeseen kuuluvien koneiden ja laitteiden osat Voimansiirtoakselit (myös nokka-akselit ja kampiakselit); Laakeripesät ilman kuula- tai rullalaakereita; liukulaakerit Hammas- tai kitkapyörästöt, ei kuitenkaan erikseen tullille esitettävät hammaspyörät, ketjupyörät ja muut voimansiirtoelimet; kuula- tai rullaruuvit; vaihdelaatikot ja muut vaihteistot, myös momentinmuuntimet; Vauhtipyörät sekä hihna-, köysi- tai väkipyörät; Akselikytkimet (myös ristinivelet): Erikseen tullille esitettävät hammaspyörät, ketjupyörät ja muut voimansiirtoelimet; alanimikkeisiin , , , ja kuuluvien tavaroiden osat Tiivisteet, jotka on valmistettu metallilevystä ja muusta aineesta tai kahdesta tai useammasta metallikerroksesta; Erilaisten tiivisteiden sarjat ja lajitelmat, pusseissa, rasioissa tai niiden kaltaisissa pakkauksissa; Yleisvirtamoottorit, sähköiset, joiden antoteho on suurempi kuin 735 W, mutta enintään 150 kw Tasavirtamoottorit, sähköiset, joiden antoteho on suurempi kuin 735 W, mutta enintään 750 W; tasavirtageneraattorit, sähköiset, joiden antoteho enintään 750 W Tasavirtamoottorit, sähköiset, ja tasavirtageneraattorit, sähköiset, joiden antoteho on suurempi kuin 750 W, mutta enintään 75 kw 13

14 Tasavirtamoottorit, sähköiset, muut kuin alanimikkeen moottorit, joiden antoteho on suurempi kuin 75 kw, mutta enintään 150 kw; tasavirtageneraattorit, sähköiset, joiden antoteho on suurempi kuin 75 kw, mutta enintään 375 kw Tasavirtageneraattorit, joiden antoteho on suurempi kuin 375 kw Vaihtovirtamoottorit, yksivaiheiset, muut kuin alanimikkeen moottorit, joiden antoteho on suurempi kuin 735 W, mutta enintään 150 kw Vaihtovirtamoottorit, kolmivaiheiset, muut kuin alanimikkeen moottorit, joiden antoteho on suurempi kuin 735 W, mutta enintään 750 W Vaihtovirtamoottorit, kolmivaiheiset, muut kuin alanimikkeen moottorit, joiden antoteho on suurempi kuin 750 W, mutta enintään 75 kw Vaihtovirtamoottorit, kolmivaiheiset, muut kuin alanimikkeen moottorit, joiden antoteho on suurempi kuin 75 kw, mutta enintään 150 kw Vaihtovirtageneraattorit, joiden antoteho on enintään 75 kva Vaihtovirtageneraattorit, joiden antoteho on suurempi kuin 75 kva, mutta enintään 375 kva Vaihtovirtageneraattorit, joiden antoteho on suurempi kuin 375 kva, mutta enintään 750 kva Sähkögeneraattoriyhdistelmät, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori), antoteho enintään 75 kva Sähkögeneraattoriyhdistelmät, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori), antoteho suurempi kuin 75 kva, mutta enintään 375 kva Sähkögeneraattoriyhdistelmät, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori), antoteho suurempi kuin 375 kva Generaattoriyhdistelmät, joissa on kipinäsytytteinen mäntämoottori Muut generaattoriyhdistelmät, tuulivoimalla toimivat Muut generaattoriyhdistelmät, muut kuin alanimikkeen yhdistelmät Pyörivät sähkömuuttajat Purkauslamppujen kuristimet Sähkömuuntajat, muut kuin neste-eristeiset muuntajat, joiden teho on enintään 1 kva Sähkömuuntajat, muut kuin neste-eristeiset muuntajat, joiden teho on suurempi kuin 1 kva, mutta enintään 16 kva Sähkömuuntajat,muut kuin neste-eristeiset muuntajat, joiden teho on suurempi kuin 16 kva, mutta enintään 500 kva 14

15 Staattiset sähkömuuttajat Sähköiset induktorit, muut kuin purkauslamppujen kuristimet Sähköakut, lyijyakut, jollaisia käytetään mäntämoottoreiden käynnistämiseen Muut sähköakut, lyijyakut Sähköakut, nikkeli-kadmiumakut Sähköakut, nikkeli-rauta-akut Muut sähköakut Sähköakkujen osat Sytytystulpat Sytytysmagneetot; laturimagneetot; vauhtipyörämagneetot Virranjakajat; sytytyskelat Käynnistinmoottorit, myös jos ne toimivat generaattorina Muut sähkögeneraattorit, jollaisia käytetään kipinäsytytys- tai puristussytytysmoottoreiden yhteydessä Muut sähkösytytys- tai käynnistyslaitteet, jollaisia käytetään kipinäsytytys- tai puristussytytysmoottoreissa ja niiden yhteydessä sekä lataus- ja takavirtareleet, jollaisia käytetään polttomoottoreiden yhteydessä Sähkökuumennusvastukset, jos niissä on ainoastaan yksinkertainen eristetty runko ja liittimet sähköä varten jäätymisen estämiseksi tai jään sulattamiseksi Mikrofonit ja niiden jalustat Yksittäiset kaiuttimet, koteloidut Kaksi tai useampi kaiutin yhteiseen koteloon asennettuna Kaiuttimet, koteloimattomat Kuulokkeet, myös mikrofoniin yhdistetyt, ja mikrofonin ja yhden tai useamman kaiuttimen yhdistelmät Äänitaajuusvahvistimet Sähköllä toimivat äänenvahvistinyhdistelmät Magneettinauhurit ja muut äänen tallennuslaitteet, eivät sisällä äänen toistolaitetta Videosignaalien tallennus- tai toistolaitteet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin videovirittimin, magneettinauhatyypiset 15

16 Yksiköt, jotka koostuvat kahdesta tai useammasta yhteen kiinnitetystä tai liitetystä osasta tai kappaleesta, alanimikkeen laitteita varten Lähettimet, radiolennätin- tai radiopuhelinlaitteet, eivät sisällä yhteenrakennettuja vastaanottimia Lähettimet, radiolennätin- tai radiopuhelinlaitteet yhteenrakennetuin vastaanottimin Tutkalaitteet Radionavigointilaitteet Radiokauko-ohjauslaitteet Radiopuhelin- ja radiolennätinvastaanottimet, muut kuin yleisradiovastaanottimet Kaikenlaiset antennit ja antenniheijastimet, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeiden laitteissa Nimikkeen yksiköt, joissa kaksi tai useampi osa tai kappale on kiinnitetty tai liitetty yhteen, erityisesti siviili-ilma-aluksissa käytettävät Murto- tai palohälyttimet sekä niiden kaltaiset laitteet Ilmaisintaulut, joissa on nestekiteitä (LCD) tai valodiodeja (LED) Akustiset tai visuaaliset sähkömerkinantolaitteet, muut kuin alanimikkeiden ja laitteet Umpiovalonheittimet (sealed-beam lamp units) Lentopiirturit, sähköllä toimivat synkrot ja muuntimet, sähkövastuksilla varustetut jään- tai huurunpoistolaitteet, ilma-aluksissa käytettävät Yksiköt, joissa kaksi tai useampi osa tai kappale on kiinnitetty tai liitetty yhteen lentopiirtureita varten Sytytyskaapelisarjat ja muut kaapelisarjat, jollaisia käytetään ilma-aluksissa Purje- ja liitolentokoneet sekä riippuliitimet Ilmapallot ja -laivat; muut moottorittomat ilma-alukset kuin purje- ja liitolentokoneet sekä riippuliitimet Helikopterit: omapaino enintään kg Helikopterit: omapaino suurempi kuin kg Lentokoneet ja muut ilma-alukset, omapaino enintään kg Lentokoneet ja muut ilma-alukset, omapaino suurempi kuin kg, mutta enintään kg 16

17 Lentokoneet ja muut ilma-alukset, omapaino suurempi kuin kg Potkurit ja roottorit sekä niiden osat Laskutelineet ja niiden osat Lentokoneiden tai helikoptereiden osat, muut kuin alanimikkeiden ja osat Muut nimikkeiden ja tavaroiden osat Laitteet maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten ja niiden osat, muut kuin alanimikkeen ilmataistelusimulaattorit ja niiden osat Linssit, prismat, peilit ja muut optiset elementit, muut kuin tällaiset elementit optisesti työstämätöntä lasia Mitä ainetta tahansa olevat kehystetyt linssit, prismat, peilit ja muut optiset elementit, muut kuin objektiivit ja suodattimet, kun ne ovat kojeiden tai laitteiden osia tai tarvikkeita, muut kuin tällaiset elementit, optisesti työstämätöntä lasia Kompassit Lento- tai avaruusnavigointikojeet ja -laitteet (muut kuin kompassit) Kompassien ja lento- tai avaruusnavigointikojeiden ja -laitteiden (muut kuin kompassit) osat ja tarvikkeet Hengityslaitteet ja kaasunaamarit (ei kuitenkaan suojanaamarit, joissa ei ole mekaanisia osia eikä vaihdettavia suodattimia, eikä niiden osat) Lämpömittarit ja pyrometrit, muihin kojeisiin yhdistämättömät: nestetäyttöiset, suoranäyttöiset Muut lämpömittarit ja pyrometrit, muihin kojeisiin yhdistämättömät Muut nimikkeen kojeet Alanimikkeiden , ja osat ja tarvikkeet Kojeet ja laitteet nesteiden virtauksen tai pinnan korkeuden mittaamista tai tarkkailua varten Kojeet ja laitteet nesteiden tai kaasujen paineen mittaamista tai tarkkailua varten Kojeet ja laitteet nesteiden tai kaasujen vaihtelevien ominaisuuksien mittaamista tai tarkkailua varten, muut kuin alanimikkeiden ja kojeet ja laitteet Alanimikkeiden , ja kojeiden ja laitteiden osat Sähköiset tai elektroniset kierroslaskurit 17

18 Nopeusmittarit ja takometrit Kierroslaskureiden, nopeusmittareiden ja takometrien osat ja tarvikkeet Ionisoivan säteilyn mittaus- tai toteamiskojeet ja -laitteet Katodisädeoskilloskoopit ja katodisädeoskillografit Yleismittarit jännitteen, virranvoimakkuuden, resistanssin tai tehon mittaamista tai tarkkailua varten, ilman rekisteröintilaitetta Kojeet ja laitteet, muut kuin alanimikkeiden , ja kojeet ja laitteet, jännitteen, virranvoimakkuuden, resistanssin tai tehon mittaamista tai tarkkailua varten, ilman rekisteröintilaitetta Sähkösuureiden mittaus- tai tarkkailukojeet, muut kuin alanimikkeiden , , ja kojeet, jotka on erityisesti suunniteltu tietoliikennettä varten Sähkösuureiden mittaus- tai tarkkailukojeet, muut kuin alanimikkeiden , ja kojeet, joissa on rekisteröintilaite Sähkösuureiden mittaus- tai tarkkailukojeet, muut kuin alanimikkeiden , , , , ja kojeet Alanimikkeiden , , , , , ja kojeiden ja laitteiden osat ja tarvikkeet Mittaus- tai tarkkailukojeet, -laitteet ja -koneet, muualle 90 ryhmään kuulumattomat Alanimikkeen kojeiden ja laitteiden osat ja tarvikkeet Termostaatit Paineensäätimet (pressostaatit) Hydrauliset tai pneumaattiset automaattiset säätö- tai valvontakojeet ja -laitteet Muut automaattiset säätö- tai valvontakojeet ja -laitteet Nimikkeen automaattisten säätö- tai valvontakojeiden ja -laitteiden osat ja tarvikkeet Kojelautakellot ja niiden kaltaiset kellot ilma-aluksia varten Täydelliset kellokoneistot, kootut, patteri-, akku- tai sähkökäyttöiset, leveys tai läpimitta enintään 50 mm Täydelliset kellokoneistot, kootut, muut kuin patteri-, akku- tai sähkökäyttöiset, leveys tai läpimitta enintään 50 mm, muut kuin herätyskellojen koneistot Istuimet, nahalla päällystämättömät 18

19 Metallihuonekalut, muut kuin istuimet Muovihuonekalut, muut kuin istuimet Katto- tai seinävalaisimet, sähköllä toimivat, epäjaloa metallia tai muovia Valokilvet, kuten valaistut merkit ja valaistut nimikilvet, epäjaloa metallia tai muovia Alanimikkeen ja tavaroiden osat, muovia Alanimikkeen ja tavaroiden osat, epäjaloa metallia 19

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan

Lisätiedot

PRODCOM-luettelo 2015 / B. Aineet ja tarvikkeet

PRODCOM-luettelo 2015 / B. Aineet ja tarvikkeet 1 / 5 ' Tilastokeskus PRODCOM-luettelo 2015 / B. Aineet ja tarvikkeet Toimiala 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus Sarake 'Tyyppitunnus' kertoo, mitä tietoja nimikkeestä

Lisätiedot

PRODCOM-luettelo 2015 / B. Aineet ja tarvikkeet

PRODCOM-luettelo 2015 / B. Aineet ja tarvikkeet 1 / 5 ' Tilastokeskus PRODCOM-luettelo 2015 / B. Aineet ja tarvikkeet Toimiala 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus Sarake 'Tyyppitunnus' kertoo, mitä tietoja nimikkeestä tiedustellaan:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

PRODCOM-luettelo 2015 / B. Aineet ja tarvikkeet

PRODCOM-luettelo 2015 / B. Aineet ja tarvikkeet 1 / 5 ' Tilastokeskus PRODCOM-luettelo 2015 / B. Aineet ja tarvikkeet Toimiala 26 Tietokoneiden sekä elektronisten ja optisten tuotteiden valmistus Sarake 'Tyyppitunnus' kertoo, mitä tietoja nimikkeestä

Lisätiedot

PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet

PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet 1 / 6 ' Tilastokeskus PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet Toimiala 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus Sarake 'Tuotannon tyyppi' kertoo, mitä tietoja nimikkeestä tiedustellaan:

Lisätiedot

LIITE. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen IV osaston liite I-A LIITE II (10 OSA)

LIITE. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen IV osaston liite I-A LIITE II (10 OSA) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2013 COM(2013) 290 final Liite II - 10/22 osa LIITE Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen IV osaston liite I-A LIITE II (10

Lisätiedot

XVI JAKSO. d) reikäkortit jacquardkoneita ja niiden kaltaisia koneita varten (esim. 39 tai 48 ryhmä tai XV jakso);

XVI JAKSO. d) reikäkortit jacquardkoneita ja niiden kaltaisia koneita varten (esim. 39 tai 48 ryhmä tai XV jakso); L 285/520 FI Euroopan unionin virallinen lehti 30.10.2015 XVI JAKSO KONEET JA MEKAANISET LAITTEET; SÄHKÖLAITTEET; NIIDEN OSAT; ÄÄNEN TALLENNUS- TAI TOISTOLAITTEET, TELEVISIOKUVAN TAI -ÄÄNEN TALLENNUS-

Lisätiedot

81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT

81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT 81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT Alanimikehuomautus 1. Edellä 74 ryhmän 1 huomautusta, jossa määritellään "tangot, profiilit, lanka, levyt, nauhat ja folio", noudatetaan

Lisätiedot

XVI JAKSO. d) reikäkortit jacquardkoneita ja niiden kaltaisia koneita varten (esimerkiksi 39 tai 48 ryhmä tai XV jakso);

XVI JAKSO. d) reikäkortit jacquardkoneita ja niiden kaltaisia koneita varten (esimerkiksi 39 tai 48 ryhmä tai XV jakso); XVI JAKSO KONEET JA MEKAANISET LAITTEET; SÄHKÖLAITTEET; NIIDEN OSAT; ÄÄNENTALLENNUS- TAI TOISTOLAITTEET, TELEVISIOKUVAN TAI -ÄÄNEN TALLENNUS- TAI TOISTOLAITTEET SEKÄ TÄL- LAISTEN TAVAROIDEN OSAT JA TARVIKKEET

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 8.8.2014 L 235/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 858/2014, annettu 4 päivänä elokuuta 2014, tiettyjen tavaroiden luokittelusta

Lisätiedot

Tuonti Yhdysvalloista Suomeen vuonna 2012 (sata eniten tuotua tuotetta)

Tuonti Yhdysvalloista Suomeen vuonna 2012 (sata eniten tuotua tuotetta) CN8 Tuonti Yhdysvalloista Suomeen vuonna 2012 (sata eniten tuotua tuotetta) Kuvaus 30049000 Lääkkeet, joissa on sekoitettuja tai sekoittamattomia tuotteita terapeuttista tai ennalta ehkäisevää käyttöä

Lisätiedot

PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet

PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet 1 / 20 ' Tilastokeskus PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet Toimiala 26 Tietokoneiden sekä elektronisten ja optisten tuotteiden valmistus Sarake 'Tuotannon tyyppi' kertoo, mitä tietoja nimikkeestä tiedustellaan:

Lisätiedot

XX JAKSO ERINÄISET TAVARAT 94 RYHMÄ

XX JAKSO ERINÄISET TAVARAT 94 RYHMÄ XX JAKSO ERINÄISET TAVARAT 94 RYHMÄ HUONEKALUT; VUOTEIDEN JOUSTINPOHJAT JA VUODEVARUSTEET, KUTEN PATJAT JA TYYNYT, SEKÄ NIIDEN KALTAISET PEHMUSTETUT SISUSTUSTAVARAT; VALAISIMET JA VALAISTUSVARUS- TEET,

Lisätiedot

83 RYHMÄ ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT

83 RYHMÄ ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT 83 RYHMÄ ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT Huomautuksia. Tässä ryhmässä epäjaloa metallia olevat osat luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin ne tavarat, joiden osia ne ovat. Nimikkeiden

Lisätiedot

83 RYHMÄ ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT

83 RYHMÄ ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT RYHMÄ ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT Huomautuksia 1. Tässä ryhmässä epäjaloa metallia olevat osat luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin ne tavarat, joiden osia ne ovat. Nimikkeiden

Lisätiedot

83 RYHMÄ ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT

83 RYHMÄ ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT 83 RYHMÄ ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT Huomautuksia 1. Tässä ryhmässä epäjaloa metallia olevat osat luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin ne tavarat, joiden osia ne ovat. Nimikkeiden

Lisätiedot

XVI JAKSO. d) reikäkortit jacquardkoneita ja niiden kaltaisia koneita varten (esim. 39 tai 48 ryhmä tai XV jakso);

XVI JAKSO. d) reikäkortit jacquardkoneita ja niiden kaltaisia koneita varten (esim. 39 tai 48 ryhmä tai XV jakso); 31.10.2014 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 312/519 XVI JAKSO KONEET JA MEKAANISET LAITTEET; SÄHKÖLAITTEET; NIIDEN OSAT; ÄÄNEN TALLENNUS- TAI TOISTOLAITTEET, TELEVISIOKUVAN TAI -ÄÄNEN TALLENNUS-

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2014 COM(2014) 576 final ANNEX 4 PART 9/10 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Länsi-Afrikan valtioiden, ECOWAS:n ja UEMOA:n sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.10.2001 KOM(2001) 604 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (ETY) N:o 2658/87 muuttamisesta yhteisen tullitariffin tullien yksipuoliseksi suspendoinniksi

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2315, annettu 8 päivänä joulukuuta 2015, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2315, annettu 8 päivänä joulukuuta 2015, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön L 328/50 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/2315, annettu 8 päivänä joulukuuta 2015, tiettyjen tavaroiden luokittelusta yhdistettyyn nimikkeistöön EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

L 329/2 Euroopan unionin virallinen lehti 29.11.2012

L 329/2 Euroopan unionin virallinen lehti 29.11.2012 L 329/2 Euroopan unionin virallinen lehti 29.11.2012 Galvanoitu tavara, jossa on teräksinen U:n muotoinen molemmista päistään kierteitetty pultti, kaksi kuusiomutteria ja valuteräspuristin, jossa on kaksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet

PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet 1 / 16 ' Tilastokeskus PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet Toimiala 24 Metallien jalostus Sarake 'Tuotannon tyyppi' kertoo, mitä tietoja nimikkeestä tiedustellaan: S = myyty tuotanto, T = myyty tuotanto

Lisätiedot

XVII JAKSO KULKUNEUVOT, ILMA-ALUKSET JA ALUKSET SEKÄ NIIHIN RINNASTETTAVAT KULJETUSVARUSTEET

XVII JAKSO KULKUNEUVOT, ILMA-ALUKSET JA ALUKSET SEKÄ NIIHIN RINNASTETTAVAT KULJETUSVARUSTEET 31.10.2014 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 312/593 XVII JAKSO KULKUNEUVOT, ILMA-ALUKSET JA ALUKSET SEKÄ NIIHIN RINNASTETTAVAT KULJETUSVARUSTEET Huomautuksia 1. Tähän jaksoon eivät kuulu nimikkeiden

Lisätiedot

90 ryhmän 1 huomautuksen f alakohdan nojalla. Näin ollen tavara luokitellaan CN-koodiin 8108 90 90 muuksi titaanista valmistetuksi tavaraksi.

90 ryhmän 1 huomautuksen f alakohdan nojalla. Näin ollen tavara luokitellaan CN-koodiin 8108 90 90 muuksi titaanista valmistetuksi tavaraksi. 14.11.2014 L 329/5 (CN-koodi) Kiinteä, lieriön muotoinen, kierteitetty tuote, joka on valmistettu erittäin kovasta värikäsitellystä titaaniseoksesta ja jonka pituus on noin 12 mm. Tuotteessa on varsi,

Lisätiedot

OPTISET, VALOKUVAUS-, ELOKUVA-, MITTAUS-, TARKISTUS-, TARKKUUS-, LÄÄKETIETEELLISET TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

OPTISET, VALOKUVAUS-, ELOKUVA-, MITTAUS-, TARKISTUS-, TARKKUUS-, LÄÄKETIETEELLISET TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET L 285/616 FI Euroopan unionin virallinen lehti 30.10.2015 XVIII JAKSO OPTISET, VALOKUVAUS-, ELOKUVA-, MITTAUS-, TARKISTUS-, TARKKUUS-, LÄÄKETIETEELLISET TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; KELLOT; SOITTIMET;

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.4.2016 COM(2016) 174 final ANNEX 4 PART 6/7 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian ja Perun väliseen kauppasopimukseen

Lisätiedot

81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT

81 RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT RYHMÄ MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT Alanimikehuomautus. Edellä 74 ryhmän huomautusta, jossa määritellään "tangot, profiilit, lanka, levyt, nauhat ja folio", noudatetaan soveltuvin

Lisätiedot

73 RYHMÄ RAUTA- JA TERÄSTAVARAT

73 RYHMÄ RAUTA- JA TERÄSTAVARAT 73 RYHMÄ RAUTA- JA TERÄSTAVARAT Huomautuksia 1. Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla "valurauta" valamalla valmistettuja tuotteita, joissa rautaa on painosta enemmän kuin mitään muuta ainetta ja jotka

Lisätiedot

Suomen vienti Yhdysvaltoihin vuonna 2012 (sata eniten vietyä tuotetta) CN8 Kuvaus Tuotteen kokonaisvienti Suomesta Yhdysvaltoihin 2012 ( )

Suomen vienti Yhdysvaltoihin vuonna 2012 (sata eniten vietyä tuotetta) CN8 Kuvaus Tuotteen kokonaisvienti Suomesta Yhdysvaltoihin 2012 ( ) Suomen vienti Yhdysvaltoihin vuonna 2012 (sata eniten vietyä tuotetta) CN8 Kuvaus Tuotteen kokonaisvienti Suomesta Yhdysvaltoihin 2012 ( ) Yhdysvaltojen sovellettu tulli HS-6-tasolla (EU:n ja Yhdysvaltojen

Lisätiedot

PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet

PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet 1 / 41 ' Tilastokeskus PRODCOM-luettelo 2014 / A. Tuotteet Toimiala 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus Sarake 'Tuotannon tyyppi' kertoo, mitä tietoja nimikkeestä tiedustellaan: S = myyty tuotanto,

Lisätiedot

XX JAKSO ERINÄISET TAVARAT 94 RYHMÄ

XX JAKSO ERINÄISET TAVARAT 94 RYHMÄ XX JAKSO ERINÄISET TAVARAT 94 RYHMÄ HUONEKALUT; VUOTEIDEN JOUSTINPOHJAT JA VUODEVARUSTEET, KUTEN PATJAT JA TYYNYT, SEKÄ NIIDEN KALTAISET PEHMUSTETUT SISUSTUSTAVARAT; VALAISIMET JA VALAISTUSVARUS- TEET,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.1.2001 KOM(2001) 19 lopullinen 2001/0022 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden Euroopan unionina toimivien jäsenvaltioiden sekä Slovenian

Lisätiedot

XX JAKSO ERINÄISET TAVARAT 94 RYHMÄ

XX JAKSO ERINÄISET TAVARAT 94 RYHMÄ XX JAKSO ERINÄISET TAVARAT 94 RYHMÄ HUONEKALUT; VUOTEIDEN JOUSTINPOHJAT JA VUODEVARUSTEET, KUTEN PATJAT JA TYYNYT, SEKÄ NIIDEN KALTAISET PEHMUSTETUT SISUSTUSTAVARAT; VALAISIMET JA VALAISTUSVARUS- TEET,

Lisätiedot

L 331/6 Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2012

L 331/6 Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2012 L 331/6 Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2012 Laite (ns. passiivinen infrapunailmaisin), jossa on piirilevykokoonpano muovikotelossa, jonka mitat ovat noin 11 7 4 cm. Piirilevykokoonpano on varustettu

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2016 COM(2016) 122 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi sopimuksen tekemisestä informaatioteknologiatuotteiden kaupan laajentamista koskevan ilmoituksen

Lisätiedot

LIITE. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen IV osaston liite I-A LIITE II (21 OSA)

LIITE. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen IV osaston liite I-A LIITE II (21 OSA) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2013 COM(2013) 290 final Liite II - 21/22 osa LIITE Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen IV osaston liite I-A LIITE II (21

Lisätiedot

LIITE. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen IV osaston liite I-A LIITE II (11 OSA)

LIITE. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen IV osaston liite I-A LIITE II (11 OSA) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2013 COM(2013) 290 final Liite II - 11/22 osa LIITE Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen assosiaatiosopimuksen IV osaston liite I-A LIITE II (11

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 21.5.2008 KOM(2008) 309 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välisestä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

OPTISET, VALOKUVAUS-, ELOKUVA-, MITTAUS-, TARKISTUS-, TARKKUUS-, LÄÄKETIETEELLISET TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

OPTISET, VALOKUVAUS-, ELOKUVA-, MITTAUS-, TARKISTUS-, TARKKUUS-, LÄÄKETIETEELLISET TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET 31.10.2014 FI Euroopan unionin virallinen lehti L 312/615 XVIII JAKSO OPTISET, VALOKUVAUS-, ELOKUVA-, MITTAUS-, TARKISTUS-, TARKKUUS-, LÄÄKETIETEELLISET TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; KELLOT; SOITTIMET;

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

XIV JAKSO 71 RYHMÄ. a) luonnonhelmistä, viljellyistä helmistä tai luonnon-, synteettisistä tai rekonstruoiduista jalo- tai puolijalokivistä, tai

XIV JAKSO 71 RYHMÄ. a) luonnonhelmistä, viljellyistä helmistä tai luonnon-, synteettisistä tai rekonstruoiduista jalo- tai puolijalokivistä, tai XIV JAKSO LUONNONHELMET JA VILJELLYT HELMET, JALO- JA PUOLIJALOKIVET, JALOMETALLIT, JALO- METALLILLA PLETEROIDUT METALLIT JA NÄISTÄ VALMISTETUT TAVARAT; EPÄAIDOT KORUT; METALLIRAHAT 71 RYHMÄ LUONNONHELMET

Lisätiedot

40 RYHMÄ KUMI JA KUMITAVARAT

40 RYHMÄ KUMI JA KUMITAVARAT 40 RYHMÄ KUMI JA KUMITAVARAT Huomautuksia 1. Jollei toisin määrätä, kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla "kumi" seuraavia tuotteita, myös vulkanoituina tai kovetettuina: luonnonkumi eli kautsu,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 6.5.22 KOM(22) 224 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien yhteisön autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

PRODCOM-luettelo 2015 / A. Tuotteet

PRODCOM-luettelo 2015 / A. Tuotteet 1 / 17 ' Tilastokeskus PRODCOM-luettelo 2015 / A. Tuotteet Toimiala 27 Sähkölaitteiden valmistus Sarake 'Tuotannon tyyppi' kertoo, mitä tietoja nimikkeestä tiedustellaan: S = myyty tuotanto, T = myyty

Lisätiedot

Tariffointi, ryhmän 87 tuotteet. Verkkoseminaari

Tariffointi, ryhmän 87 tuotteet. Verkkoseminaari Tariffointi, ryhmän 87 tuotteet Verkkoseminaari 3.5.2018 Esityksen sisältö Käydään läpi osittain esimerkkien kautta XVII jakson kate yleisellä tasolla XVII jakson jaksohuomautuksia ja ensimmäinen lisähuomautus

Lisätiedot

Akselikytkimet. Nestekytkimet. Irrotuskytkimet. Nivelet ja nivelakselit. Ylikuormituskytkimet Keskipakoiskytkimet Vapaakytkimet

Akselikytkimet. Nestekytkimet. Irrotuskytkimet. Nivelet ja nivelakselit. Ylikuormituskytkimet Keskipakoiskytkimet Vapaakytkimet Kytkinvalikoimaamme sisältyy joustavia ja vääntöjäykkiä akselikytkimiä, pneumaattisia, hydraulisia, sähköisiä ja mekaanisia irrotuskytkimiä, nestekytkimiä, keskipakoiskytkimiä sekä laaja valikoima ylikuormituskytkimiä.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

Akselikytkimet. Levyjarrut. Nestekytkimet. Kenkäjarrut. Irrotuskytkimet. Kitkamateriaalit. Nivelet ja nivelakselit. Rumpujarrut.

Akselikytkimet. Levyjarrut. Nestekytkimet. Kenkäjarrut. Irrotuskytkimet. Kitkamateriaalit. Nivelet ja nivelakselit. Rumpujarrut. Kytkinvalikoimaamme sisältyy joustavia ja vääntöjäykkiä akselikytkimiä, pneumaattisia, hydraulisia, sähköisiä ja mekaanisia irrotuskytkimiä, nestekytkimiä, keskipakoiskytkimiä sekä laaja valikoima ylikuormituskytkimiä.

Lisätiedot

59 RYHMÄ KYLLÄSTETYT, PÄÄLLYSTETYT, PEITETYT TAI KERROSTETUT TEKSTIILIKANKAAT; TEKSTIILI- TAVARAT, JOLLAISET SOVELTUVAT TEKNISIIN TARKOITUKSIIN

59 RYHMÄ KYLLÄSTETYT, PÄÄLLYSTETYT, PEITETYT TAI KERROSTETUT TEKSTIILIKANKAAT; TEKSTIILI- TAVARAT, JOLLAISET SOVELTUVAT TEKNISIIN TARKOITUKSIIN 59 RYHMÄ KYLLÄSTETYT, PÄÄLLYSTETYT, PEITETYT TAI KERROSTETUT TEKSTIILIKANKAAT; TEKSTIILI- TAVARAT, JOLLAISET SOVELTUVAT TEKNISIIN TARKOITUKSIIN Huomautuksia 1. Jollei toisin määrätä, tässä ryhmässä tarkoitetaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 16. tammikuuta 2002 PE 301.518/1-3 KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-3 Mietintöluonnos (PE 301.518) Rainer Wieland Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.11.2013 COM(2013) 775 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON ASETUS tiettyjä maatalous- ja teollisuustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

XVIII JAKSO 90 RYHMÄ TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

XVIII JAKSO 90 RYHMÄ TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET XVIII JAKSO OPTISET, VALOKUVAUS-, ELOKUVA-, MITTAUS-, TARKISTUS-, TARKKUUS-, LÄÄKETIETEELLISET TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; KELLOT; SOITTIMET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET 90 RYHMÄ OPTISET, VALOKUVAUS-,

Lisätiedot

4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 201/3

4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 201/3 4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 201/3 Metallista ja muovista valmistettu tavara, jolla lasten turvaistuin kiinnitetään moottoriajoneuvoon (ns. lasten turvaistuimen alusta). Siinä on pituudeltaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

87 RYHMÄ KULJETUSVÄLINEET JA KULKUNEUVOT, MUUT KUIN RAUTATIEN TAI RAITIOTIEN LIIKKUVAAN KALUSTOON KUULUVAT, SEKÄ NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

87 RYHMÄ KULJETUSVÄLINEET JA KULKUNEUVOT, MUUT KUIN RAUTATIEN TAI RAITIOTIEN LIIKKUVAAN KALUSTOON KUULUVAT, SEKÄ NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET 87 RYHMÄ KULJETUSVÄLINEET JA KULKUNEUVOT, MUUT KUIN RAUTATIEN TAI RAITIOTIEN LIIKKUVAAN KALUSTOON KUULUVAT, SEKÄ NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET Huomautuksia 1. Tähän ryhmään ei kuulu rautatien tai raitiotien

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)

Lisätiedot

82 RYHMÄ TYÖKALUT JA -VÄLINEET SEKÄ VEITSET, LUSIKAT JA HAARUKAT, EPÄJALOA METALLIA; NIIDEN EPÄJALOA METALLIA OLEVAT OSAT

82 RYHMÄ TYÖKALUT JA -VÄLINEET SEKÄ VEITSET, LUSIKAT JA HAARUKAT, EPÄJALOA METALLIA; NIIDEN EPÄJALOA METALLIA OLEVAT OSAT 82 RYHMÄ TYÖKALUT JA -VÄLINEET SEKÄ VEITSET, LUSIKAT JA HAARUKAT, EPÄJALOA METALLIA; NIIDEN EPÄJALOA METALLIA OLEVAT OSAT Huomautuksia 1. Puhalluslamppuja, kenttäahjoja, käsi- tai jalkakäyttöisiä hiomalaitteita,

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 541 final. ANNEXES 1 to 5 LIITTEET

Bryssel COM(2016) 541 final. ANNEXES 1 to 5 LIITTEET EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2016 COM(2016) 541 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET ehdotukseen neuvoston päätökseksi Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta kansainvälisessä maantieliikenteessä toimivien

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2015 COM(2015) 512 final 2015/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta TIR-yleissopimuksen hallinnollisessa komiteassa esitettävästä kannasta TIR-carnet

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

14202/12 UH/tan DG D1

14202/12 UH/tan DG D1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2012 (OR. fr) 14202/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0270 (NLE) VISA 177 COAFR 296 OC 529 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kap Verden

Lisätiedot

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.11.2003 KOM(2003)730 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS lopullisten polkumyyntitullien käyttöönotosta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta ja Thaimaasta peräisin

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 22.10.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 280/3 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 1011/2013, annettu 21 päivänä lokakuuta 2013, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Amerikan välisen

Lisätiedot

12818/10 HKE/phk DDTE

12818/10 HKE/phk DDTE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (OR. en) 12818/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0231 (NLE) CH 38 JEUN 28 EDUC 135 SOC 483 MI 276 JAI 685 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION PÄÄTÖS. tehty 19-V-2006,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION PÄÄTÖS. tehty 19-V-2006, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 19-V-2006 K(2006)2115 EI JULKAISTAVAKSI KOMISSION PÄÄTÖS tehty 19-V-2006, ihmisille tarkoitetun lääkkeen "Zostavax - zoster-rokote (elävä)" myyntiluvan myöntämisestä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2011, annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2011, annettu [ ], FI EN EN EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel, XXX C KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2011, annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 1702/2003 ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C5-0301/2001 02/07/2001 ***II YHTEINEN KANTA Asia: Neuvoston 28 päivänä kesäkuuta 2001 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin

Lisätiedot

Käyttötariffin (TKK II) muutoksia

Käyttötariffin (TKK II) muutoksia Tullausyksikkö Heidi Broms Yleiskirje 7.7.2016 Nro 058/2016 Käyttötariffin (TKK II) muutoksia Nimikemuutoksia Nimike Tavara Tariffin mukainen tulli; K; S Lisäpaljous Liite voimassa 1.7.2016 lukien: 3215

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

XIII JAKSO 68 RYHMÄ VALMISTETUT TAVARAT

XIII JAKSO 68 RYHMÄ VALMISTETUT TAVARAT XIII JAKSO KIVESTÄ, KIPSISTÄ, SEMENTISTÄ, ASBESTISTA, KIILTEESTÄ TAI NIIDEN KALTAISESTA AINEESTA VALMISTETUT TAVARAT; KERAAMISET TUOTTEET; LASI JA LASITAVARAT 68 RYHMÄ KIVESTÄ, KIPSISTÄ, SEMENTISTÄ, ASBESTISTA,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, annettu [ ],

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, annettu [ ], FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)310 lopullinen 2010/0169 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, annettu [ ], Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sääntöjen nro 1, 3, 4, 6,

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEIDEN JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN SISÄINEN SOPIMUS AKT EY-KUMPPANUUSSOPIMUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. helmikuuta 2017 (OR. en) 10121/96 ADD 1 DCL 1 PI 52 CULT 82 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 10121/96 CONFIDENTIEL Päivämäärä: 8. lokakuuta 1996 Muuttunut

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0190 (NLE) 11916/15 WTO 185 PI 57 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 291 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) lisäpöytäkirjan

Lisätiedot