Päivämäärä Numero Diaarinumero Orivesi / / /2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivämäärä Numero Diaarinumero 35301 Orivesi 23.3.2015 2/2015 12/66.661.01.01/2015"

Transkriptio

1 1 ORIVEDEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen PL 7 Päivämäärä Numero Diaarinumero Orivesi / / /2015 YMPÄRISTÖLUPA; KARPIN KAIVIN OY Asia Luvan hakija Laitoksen sijainti Ympäristönsuojelulain mukainen päätös Karpin Kaivin Oy:n hakemuksesta, joka koskee kallion louhintaa ja louheen murskausta. Karpin Kaivin Oy Osoite: Nippalantie 3, Orivesi Toiminta-alue sijaitsee Oriveden kaupungin Yliskylän kylässä tiloilla Pohjala ja Kukkakumpu Alueen osoite on Viitapohjanraitti 7, Orivesi. Luvan hakemisen peruste Ympäristönsuojelulain 27 :n (liite 1, taulukon 2 kohdat 7 c ja e) mukaan kivenlouhinnalla ja murskaamolla on oltava ympäristölupa, jos niiden toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää. Lupaviranomaisen toimivalta Ympäristönsuojelulain 34 :n ja ympäristönsuojeluasetuksen 2 :n kohdan 6 mukaan lupaviranomainen on kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jona Orivedellä toimii Oriveden ympäristölautakunta. Asian vireilletulo Hakemus on saapunut , jolloin se on tullut vireille. Toimintaa koskevat luvat ja sopimukset sekä alueen kaavoitustilanne Laitoksen sijaintipaikka ja sen ympäristö Alueella ei ole asemakaavaa eikä yleiskaavaa. Maakuntakaavassa ei ole muita merkintöjä alueelle kuin viereinen valtatie 9. Karpin Kaivin Oy on tehnyt tilan Kukkakumpu omistajan kanssa aiesopimuksen tilan vuokrauksesta ja lähimmän loma-asunnon ( ) omistajien kanssa sopimuksen toiminnasta. Karpin Kaivin Oy:llä on vireillä lupahakemus myös alueen eteläpuolella olevan alueen louhintaan. Alue sijaitsee Silmäkkeenmäen itäreunassa, valtatien nro 9 pohjoispuolella noin 9 kilometrin etäisyydellä Oriveden keskustasta Tampereen suuntaan. Lähimmät lomarakennukset sijaitsevat noin 130:n ja 300 metrin etäisyydellä. Noin kilometrin etäisyydellä alueen luoteispuolella sijaitsee kaksi toiminnassa olevaa louhosaluetta. Natura-alueisiin kuuluva Soimasuon soidensuojelualue sijaitsee noin 1,5 km:n etäisyydellä lounaissuunnassa.

2 2 Alueella kasvaa sekametsää, jossa pääpuulaji on kuusi. Alueen rajalla on kuusitaimikkoa. Kasvillisuus on pääosin tuoretta kangasmetsää. Alue ei kuulu tärkeisiin pohjavesialueisiin luokiteltuihin alueisiin. Alue sijaitsee Kutemajärven vesistöalueella (35.734) ja lähimmät järvet ja lammet ovat Kailajärvi, Silmäkkeet, Valkjärvi ja Iso-Ahvenjärvi. Alueen maaston korkeus on (N60). Maasto laskee lounais- ja eteläsuuntaan, jossa Kailajärvi on korkeustasolla +145,2 ja Valkjärvi korkeustasolla 141,2 (karttakorkeus N60). Alue sijaitsee Tampereen liuskevyöhykkeellä, jonka maaperässä on todettu paikoin luontaisesti suurehkoja arseenipitoisuuksia. Viereiseltä alueelta on otettu kiviainenäyte, jossa arseenipitoisuus oli 4 mg/kg kuivaaineessa. Tämä pitoisuus on matala, alle kynnysarvon 5 mg/kg. HAKEMUKSEN MUKAINEN TOIMINTA Toiminta sisältää kasvillisuuden raivausta, pintamaiden kuorimista, kallion louhintaa, louheen murskausta ja seulontaa sekä murskeiden varastointia, kuormausta ja kuljetuksia. Hakemuksen mukainen louhittavan kiviaineksen määrä on kiinto-m 3 viiden vuoden aikana 1,869 hehtaarin kokoiselta alueelta. Tarkoituksena on tasoittaa alue varastoalueeksi tasoon +153,40 (N60). Ennen ottamistoiminnan aloittamista pintamaat kuoritaan 2 3 vuoden ottamismäärää vastaavalta alalta kerrallaan. Ne varastoidaan ottamisalueen reunoille ja käytetään ottamisen jälkeen luiskien pinnalle. Maisemointivaiheessa luiskat loivennetaan kaltevuuteen 1:2. Pohjan taso muotoillaan siten, että pintavedet laskevat eteläsuuntaan louhesuoto-ojan ja tarvittaessa tehtävän selkeytysaltaan kautta valtatie 9:n sivuojaan. Alueella louhitaan ja murskataan kalliota välisenä aikana. Kuormausta ja kuljetuksia on ympäri vuoden. Louhinta ja murskaustoimintaan kuuluu poraus, räjäytys, suurten lohkareiden rikotus ja murskaus. Kiviaines seulotaan haluttuun raekokoon ja varastoidaan raekoon mukaisissa varastokasoissa. Toiminnassa käytettävät laitteet ovat poravaunu, kaivinkone, johon kiinnitetään rikotusvasara, 3-osainen tela-alustainen murskausasema (esimurskain, väli- ja jälkimurskain). Murskauslaitoksen energianlähteenä käytettävä sähkö tuotetaan aggregaatilla, jonka polttoaineena on kevyt polttoöljy. Raaka-aineet, tuotteet ja varastointi Mursketta tuotetaan alueella noin tonnia. Murskeet varastoidaan lajikkeittain alueella siten, että kasat muodostavat meluesteen. Poltto- ja voiteluaineet varastoidaan tukitoiminta-alueella, jossa koneiden huolto ja tankkaus tehdään. Polttoaineet varastoidaan kaksoisvaipallisessa säiliössä. Työkoneissa on mukana imeytysainetta öljyvahinkojen varalta. Öljynsuodattimet, trasselit ym. kiinteät öljyiset jätteet ja akut varastoidaan omiin

3 3 astioihinsa tiivispohjaiseen varastokonttiin. Murskausaseman pölynsidonnassa käytettävä vesi tuodaan tarvittaessa säiliöautolla. Käytettävät raaka-aineet ovat seuraavat: Käytettävä aine Keskimääräinen kulutus vuodessa Maksimikulutus vuodessa Kiviaines tonnia tonnia Kevyt polttoöljy 56 tonnia 280 tonnia Voiteluöljy ym. öljyt 0,64 tonnia 3,2 tonnia Räjähdysaineet 20 tonnia 100 tonnia Vesi 100 tonnia 500 tonnia Vaikutukset ympäristöön ja ympäristökuormituksen rajoittaminen Päästöt ilmaan Alueella aiheutuu pölyämistä porausten, räjäytystöiden ja murskauksen yhteydessä sekä murskeen kuormauksessa ja kuljetuksissa. Pölyn ei arvioida leviävän ottoalueen ulkopuolelle. Murskauksen aikana syntyvää pölyämistä vähennetään pitämällä kuljettimien pudotuskorkeus pienenä ja tarvittaessa kastelulla. Toiminnassa kuluu polttoöljyä, jonka palamisessa syntyy kulutusta vastaavat päästöt ilmaan. Päästöjen määriksi vuodessa on arvioitu seuraavat: - Hiukkaset (sisältää pölyn) 0,25 tonnia/a - Typen oksidit (NO x ) 1,5 - Rikkidioksidi (SO 2 ) 0,18 - Hiilidioksidi (CO 2 ) 140 Melu ja tärinä Melua ja tärinää aiheuttavat poraukset, räjäytykset, louheen rikotus, murskaus, seulonta, kuormaus sekä työmaaliikenne ja kuorma-autot. Melun ja pölyn leviämistä vähennetään murskausaseman ja varastokasojen sijoittelulla. Melusta ei arvioida aiheutuvan haittoja, koska kesäaikana on vain kuormaus- ja kuljetustoimintaa. Louhinta- ja murskaustoiminnan melutaso yli 1 km:n etäisyydellä on alle 45 db. Louhinnan aiheuttamaa tärinää seurataan tarvittaessa. Päästöt vesiin Kalliopohja on rikkonainen, joten osa sadevesistä imeytyy kallioperään. Louhittu alue tasataan loivasti louhesuoto-ojaan kaatavaksi. Jos suotautuminen ei riitä, eli ojaan purkautuma vesi on selvästi sameaa, louhesuotoojan päähän tehdään selkeytysallas. Hulevedet johdetaan Tampereentien rummun kautta ojaan. Sosiaalitiloista tulevat jätevedet kerätään umpisäiliöön, joka tyhjennetään tarpeen mukaan. Jätteet Jäteöljyä ja akkuja syntyy noin 300 litraa vuodessa. Ne kerätään tiivispohjaisessa suljetussa kontissa oleviin astioihin ja toimitetaan hyväksyttyyn jätteiden vastaanottopaikkaan siirtoasiakirjoilla varustettuina. Talousjäte (n.

4 4 400 kg/a) toimitetaan jätteenkäsittelylaitokseen. Metalliromua syntyy n. 600 kg/a ja se toimitetaan romuliikkeeseen. Käymäläjäte toimitetaan jätevedenpuhdistamolle. Liikenne Raskaan liikenteen määrä on 0 40 käyntiä vuorokaudessa. Murskeiden kuljetukset suuntautuvat alueelta Viitapohjanraitin kautta valtatie 9:lle. Jos tie likaantuu liittymän kohdalta, se pestään. Arvio parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamisesta Toiminnassa käytetään uutta polttoainetta säästävää kalustoa ja tyhjäkäynti minimoidaan. Melun leviämistä vähennetään toimintojen sijoittelulla. Arvio riskeistä ja varautuminen poikkeuksellisiin tilanteisiin Laitoksen toiminnan ja vaikutusten tarkkailu HAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksessa on arvioitu, että riskit liittyvät pääasiassa louhintaan. Ennen louhintatöitä tehdään riskien arviointi ja sen perusteella tärinävaikutusten tarkkailusuunnitelma. Polttoaine- ja voiteluainesäiliöt sekä jäteastiat suojataan niin, ettei nesteitä pääse maaperään. Työkoneissa on mukana imeytysainetta öljyvahinkojen varalta. Henkilökuntaa koulutetaan toimimaan onnettomuus- ja häiriötilanteissa. Pölyämistä, pölyn leviämistä ja laitteistojen kuntoa sekä ojaan johdettavan pintaveden laatua tarkkaillaan silmämääräisesti. Tärinämittaukset tehdään tarvittaessa. Jos asennetaan tärinämittareita, etäluettavat mittarit ovat jatkuvassa tarkkailussa. Myös valvovalle viranomaiselle annetaan oikeudet mittareiden luentaan ja tuloksista raportoidaan määrävälein. Hakemuksesta tiedottaminen Hakemuksesta on tiedotettu kuuluttamalla Oriveden kaupungin ilmoitustaululla ja internet-sivulla ja Oriveden sanomissa Hakemuksesta on lähetetty erikseen tieto läheisten kiinteistöjen omistajille. Asiakirjat ovat olleet kuulutusajan nähtävillä Oriveden kaupunginvirastossa. Tarkastukset Alueella on tehty tarkastuksia ja Lausunnot ja muistutukset Hakemuksesta on saapunut seuraavat muistutukset ja lausunnot: Yliskylän osakaskunta : Yliskylän osakaskunta omistaa Kailajärven vesialueen, johon kyseiseltä lupa-alueelta on vesien luontainen va-

5 lumasuunta. Osakaskunta suosittelee valumavesien johtamista saostusaltaiden kautta. Valumavesien ja Kailajärven vedenlaatua on jatkossa tarkkailtava. Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys ry:n puolesta Timo Peltoniemi on ilmoittanut, että luonnonsuojeluyhdistyksellä ei ole huomauttamista hakemuksista. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut louhintaa ja murskausta koskevan lausunnon ja maa-ainesten ottoa koskevan lausunnon. Lausunnot on päivätty ja ne ovat liitteenä. Lausunnonpyyntö on lähetetty myös terveydensuojeluviranomaiselle, mutta se ei antanut lausuntoa. Hakijan kuuleminen Hakija on antanut päivätyn vastineen ELY-keskuksen lausuntoihin. Vastine on liitteenä. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Lupamääräykset Oriveden kaupungin ympäristölautakunta myöntää Karpin Kaivin Oy:lle ympäristöluvan kallion louhintaan ja murskaustoimintaan tiloilla ja sijaitsevalle hakemuksen mukaiselle alueelle. Toiminnassa tulee noudattaa mitä hakemuksessa on esitetty ja valtioneuvoston asetuksessa nro 800/2010 annettuja määräyksiä sekä seuraavia lupamääräyksiä: 1. Louhintaa ja murskausta saa suorittaa välisenä aikana. Poraamista saa tehdä arkisin ma - pe kello Räjäytyksiä ja rikotusta saa tehdä arkisin ma - pe kello Murskausta saa tehdä arkisin ma - pe kello Kuormausta ja kuljetuksia saa tehdä arkisin ma - pe kello (YSL 52, VNA 800/2010) 2. Toiminta-alueen etelärajalla sijaitseva, tilalle Ahvenranta johtava tie on pidettävä kulkukelpoisena tai varattava kulkumahdollisuus tilan omistajien kanssa sovittavalla tavalla. (YSL 52 ) 3. Louhinnan tai murskauksen aloittamisesta on kullakin kerralla ilmoitettava kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Laitokselle on nimettävä vastaava hoitaja, joka vastaa toiminnasta ja tarkkailusta. Räjäytystyöstä tulee ennen työn aloittamista tehdä vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) 79 :n ja räjähdeasetuksen (473/1993) 76 :n mukainen ilmoitus poliisilaitokselle. (YSL 52, YSA 15 ) 4. Toiminta tulee toteuttaa siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän melua, pölyä, tärinää ja muita vaikutuksia ympäristöön. Toiminnanharjoittajan on tarvittaessa valvontaviranomaisen määräyksestä mitattava melua ja hiukkaspitoisuutta. (YSL 52, 62, YSA 15, VNA 800/2010, VNp 993/1992) 5

6 PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT 5. Toiminnasta aiheutuva melutaso ei saa häiriintyvissä kohteissa ylittää melun A- painotetun ekvivalenttitason (L Aeq ) päiväohjearvoa 45 db. (YSL 52, YSA 15, VNp 993/1992). 6. Räjäytysten aiheuttama tärinä ei saa aiheuttaa ympäristön rakennusten ja rakennelmien vaurioitumista eikä muuta haittaa alueen toiminnoille. Ennen toiminnan aloittamista tulee järjestää rakennekatselmus, joka koskee lähimpänä louhintaaluetta olevia rakennuksia. Luvan haltijan on louhintatyön aikana mitattava työstä aiheutuvaa tärinää lähimmissä rakennuksissa. (YSL 52, 62 ) 7. Toiminnasta ei saa aiheutua pohja- tai pintavesien pilaantumista. Alueen valumavedet tulee johtaa suunnitelman mukaisen suoto-ojan ja selkeytysaltaan kautta eteläsuuntaan. Toiminta-aikana alueelta johdettavasta pintavedestä on otettava näyte, josta on tutkittava lämpötila, ph, sameus, sähkönjohtavuus, kokonaistyppi, kemiallinen hapenkulutus, arseeni ja sulfaatti. Näytteenotto on teetettävä ulkopuolisella asiantuntijalla ja analysointi akreditoidussa laboratoriossa. Seurantatulokset on toimitettava niiden valmistuttua valvontaviranomaiselle. (YSL 52, 62, 209, YSA 15 ) 8. Ennen toiminnan aloittamista tienpitäjältä on hankittava mahdollisesti tarvittava uusi liittymälupa Viitapohjanraitille ja sovittava tiesuunnitelmaa ja vesien johtamista koskevat asiat. (YSL 52) 9. Louhinta-alueelta kuorittavat pintamaat on varastoitava alueen reunoilla ja käytettävä alueen maisemoinnissa uuden, biologisesti aktiivisen pintakerroksen muodostamiseen luiskien pinnalle. Maisemoinnissa saa käyttää myös muualta tuotavia puhtaita maa-aineksia. (YSL 52 ja 114 ) 10. Alueelle johtavan tien alkupäässä on pidettävä taulu, josta selviää alueen osoite ja toiminnanharjoittajan yhteystiedot. Alue on lisäksi merkittävä siten, että toiminnasta ei aiheudu vaaraa alueella liikkuville. (YSL 52 ) 11. Jos alueella tapahtuu öljyvahinko, on välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja ilmoitettava hätäkeskukseen (112) sekä kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Vahinkojen torjunnasta on annettava riittävä opastus urakoitsijoille ja työntekijöille. (YSL 52, YSA 15 ) 12. Toiminnasta tulee pitää käyttöpäiväkirjaa, johon kirjataan ainakin päivittäinen poraus-, rikotus- ja murskausaika, räjäytysajankohdat ja räjäytysaineiden käyttömäärä, polttoaineiden käyttö, alueelta louhitun ja murskatun kiviaineksen määrä sekä tärinämittausten tulokset. Lisäksi kirjaa on pidettävä syntyneistä jätteistä, niiden laadusta, määrästä, kuljettajasta, toimituspaikasta ja ajasta. Kirjanpito on säilytettävä kolme vuotta ja se on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. Yhteenveto kirjanpidosta on vuosittain helmikuun loppuun mennessä toimitettava kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 62, YSA 15, JL ) Lupaharkinnan perusteet ja luvan myöntämisen edellytykset Toiminta täyttää ympäristönsuojelulain 48 ja 49 :n mukaiset luvan myöntämisen edellytykset, kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä ja lupahakemuksessa esitetyllä tavalla. 6

7 7 Vastaukset yksilöityihin vaatimuksiin Valumavesien johtamisesta on määrätty Yliskylän osakaskunnan muistutuksessa esitetyllä tavalla. Kailajärveen ei arvioida aiheutuvan kuormitusta, joten järven tarkkailuvelvoite ei ole tarpeen. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunnot: Tilalla Kukkakumpu RN:o 2:73 aiemmin toimineen Biorae Oy:n toiminta on loppunut jo yli kymmenen vuotta sitten, jolloin alue on tarkastettu. Alueella tehtyjen tarkastusten perusteella ei ole syytä epäillä alueella olevan pilaantuneita maita. Luvan hakija on sopinut läheisen loma-asunnon omistajan kanssa toiminnasta. Loma-asunto ei ole käytössä talviaikana, joten toiminnasta ei aiheudu haittaa loma-asunnolle eikä se ole tyhjillään olevana melusta häiriintyvä kohde. Alue on pinta-alaltaan pieni, joten tarkempaa luontoselvitystä ei ole edellytetty. Tieasioiden ja vesien johtamisen osalta lausunnoissa esitetyt seikat on otettu huomioon lupamääräyksissä. Vesien johtamista koskevat asiat kuuluvat kuitenkin pääosin vesilain alaan. Lupamääräysten perustelut Louhinta- ja murskausaika on rajoitettu siten, että läheisten loma-asuntojen ollessa käytössä ei näitä toimintoja ole. Lisäksi toiminta-ajat noudattavat valtioneuvoston asetuksen 800/2010 aikarajoja. (Lupamääräys 1) Kulkuyhteys naapuritilalle on säilytettävä. (lupamääräys 2) Ilmoitusvelvollisuus laitosten toiminnasta ja laitosten vastaavista hoitajista on annettu valvonnallisista syistä. (Lupamääräys 3) Toimintaa on harjoitettava siten, että haitalliset ympäristövaikutukset ehkäistään ja rajoitetaan mahdollisimman vähäisiksi. Toiminnanharjoittajaa koskee selvilläolovelvollisuus toimintansa ympäristövaikutuksista. (Lupamääräykset 4, 5 ja 6) Lupamääräyksessä 7 on annettu valumavesien käsittelyä koskevia määräyksiä. Maa-ainesten kuljetuksiin vaaditaan tarvittaessa liittymälupa yleiselle tielle. Myös muista teitä koskevista asioista on sovittava. Jos vesien johtamisesta aiheutuu haittoja, niiden estämiseksi noudatetaan vesilain mukaisia menettelyjä. (Lupamääräys 8) Louhinnassa muodostuvat pintamaat tulee hyödyntää maisemoitaessa uuden humuskerroksen muodostamiseen. (Lupamääräys 9)

8 8 PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Varautumalla poikkeuksellisiin tilanteisiin voidaan ehkäistä onnettomuuksia ja haitallisia vaikutuksia. Poikkeustilanteista ilmoittaminen on tarpeen, jotta tarvittaviin torjuntatoimiin päästään välittömästi ja haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. (Lupamääräykset 10 ja 11) Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa vaikutuksista ympäristöön, mikä edellyttää suunnitelmallista tarkkailua. Ympäristövaikutusten seuraaminen ja lupamääräysten valvonta edellyttävät kirjanpitoa ja siitä raportointia. (Lupamääräys 12) Tämä päätös on voimassa viisi vuotta päätöksen tulosta lainvoimaiseksi. Ympäristönsuojelulaki (YSL 527/2014) 6-8, 11, 15 17, 19-20, 27, 34, 39-46, 48-49, 51-53, 58, 62, 66, 83-87, , , 155, 158, 190, 191, 205, 209, 217 Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (YSA 713/2014) 2-4, 11-15, 23 Jätelaki (JL 646/2011) 12, 13, 120, 121 Laki eräistä naapuruussuhteista (NaapL 26/1920) 4, 17 Valtioneuvoston asetus jätteistä (JA 179/2012) 8, 9 ja 20 Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (VNA 800/2010) Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (VNp 993/1992) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Hakemuksen käsittelystä peritään maksu, joka on ympäristölautakunnan tarkistaman ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 3 :n sekä 5 :n 5 kohdan mukainen. Maksu on suuruudeltaan euroa. Ilmoituskustannukset sisältyvät maksuun. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta ympäristönsuojelulain 190 :n mukaisesti Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusaika alkaa päätöksen antopäivän jälkeen ja päättyy Valitusosoitus on liitteenä. PÄÄTÖKSEN JULKIPANO JA TIEDOTTAMINEN Päätös annetaan julkipanon jälkeen , jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon. Ympäristölautakunta tiedottaa päätöksestä Oriveden kaupungin ilmoitustaululla ja internetissä. Lisäksi päätöksestä tiedotetaan Oriveden Sanomissa. Päätös on nähtävänä kuulutusajan Oriveden kaupunginvirastossa.

9 9 Päätös lähetetään seuraaville: Karpin Kaivin Oy Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastuktuuri - vastuualue Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö ja luonnonvarat vastuualue, PL 297, Tampere, kirjaamo.pirkanmaa@elykeskus.fi Tampereen kaupungin terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta, Frenckellinaukio 2 B, Tampere Pirkanmaan pelastuslaitos, Kääjäntie 5 B, Orivesi Ilmoitus päätöksestä: Ilmoitus päätöksestä lähetetään tiedoksi niille, joille lupahakemuksesta on erikseen annettu tieto. Tämän ympäristöluvan on Oriveden kaupungin ympäristölautakunta hyväksynyt kokouksessaan :ssä 21. Pöytäkirjanpitäjä Soile Kontu

10 10 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusoikeus Valitusoikeus on luvan hakijalla ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea sekä rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, alueellisella elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella ja vaikutusalueen muun kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella sekä muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. Valitusaika ja valituksen perille toimittaminen Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamoon 30 päivän kuluessa tämän päätöksen antopäivästä sitä päivää lukuun ottamatta. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituksen sisältö Valituskirjelmässä on ilmoitettava: päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia vaaditaan tehtäväksi ja millä perustein niitä vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituksen liitteet Valituskirjelmään on liitettävä päätös, johon haetaan muutosta alkuperäisenä tai jäljennöksenä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Vaasan hallinto-oikeuden yhteystiedot Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43, Vaasa (PL 204, Vaasa) Puh Fax Sähköposti: Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 97 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Joutsan Kuljetus Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden käsittelyn

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Päivämäärä Numero Diaarinumero 35301 Orivesi 23.3.2015 1/2015 8/66.661.01.01/2015

Päivämäärä Numero Diaarinumero 35301 Orivesi 23.3.2015 1/2015 8/66.661.01.01/2015 1 ORIVEDEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen PL 7 Päivämäärä Numero Diaarinumero 35301 Orivesi 23.3.2015 1/2015 8/66.661.01.01/2015 YMPÄRISTÖLUPA; KARPIN KÄSITTELY

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012

Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia. Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA HAKIJA Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvan 9.12.2005, 1999Y0177-111 kaatopaikan vakuutta

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 10 muuttaminen, Uusikaupunki.

Biokaasulaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 10 muuttaminen, Uusikaupunki. Etelä-Suomi Päätös Nro 79/2018/1 Dnro ESAVI/12666/2017 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2018 ASIA HAKIJA Biokaasulaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 10 muuttaminen, Uusikaupunki. Biolinja Oy Uusikaupunki

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki. Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 94/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/23/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 94/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/23/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 94/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/23/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2013 ASIA HAKIJA Avilon Oy Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvassa määrätyn vakuuden osittainen vapauttaminen

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti

Lisätiedot

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010

Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2010/3 Dnro ESAVI/492/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 101 :ssä tarkoitettu hakemus 17.3.2010 annetun ympäristölupapäätöksen nro 7/2010/3

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 70/11/1 Dnro PSAVI/1/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 70/11/1 Dnro PSAVI/1/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 70/11/1 Dnro PSAVI/1/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Kierrätyspolttoaineen koepoltto Laanilan Voima Oy:n Pyroflow ja 209L kattiloissa, Oulu Laanilan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.

Lisätiedot

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 227/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/121/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 227/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/121/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 227/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/121/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Erkki Salminen Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden käsittelyn

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot