Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu"

Transkriptio

1 Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Selvitys Jyväskylän yliopistosta ajalla valmistuneiden maisterien sijoittumisesta työelämään Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta 6. joulukuuta 2004 Janne Tauriainen

2 Sisältö 1 JOHDANTO KOKO YLIOPISTO TYÖTILANNE KYSELYHETKELLÄ VALMISTUMISEN JÄLKEINEN TYÖ- JA TYÖTTÖMYYSHISTORIA YLIOPISTO-OPINTOJEN ALOITTAMINEN UUDELLEEN LIIKUNTA- JA TERVEYSTIETEIDEN TIEDEKUNTA PÄÄAINEET FYSIOTERAPIA Työtilanne kyselyhetkellä Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Tärkeimmät sivuaineet LIIKUNTAFYSIOLOGIA Työtilanne kyselyhetkellä Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Tärkeimmät sivuaineet LIIKUNTAPEDAGOGIIKKA Työtilanne kyselyhetkellä Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Tärkeimmät sivuaineet LIIKUNTASUUNNITTELU JA -HALLINTO Työtilanne kyselyhetkellä Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Tärkeimmät sivuaineet TERVEYSKASVATUS Työtilanne kyselyhetkellä Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Tärkeimmät sivuaineet TOIMINTATERAPIA Työtilanne kyselyhetkellä Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Tärkeimmät sivuaineet LIITTEET

3 1 Johdanto Tämän tutkimusraportin tarkoituksena on esitellä Jyväskylän yliopiston Tutkimus- ja rekrytointipalvelun teettämän sijoittumisenseurantatutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Jyväskylän yliopistosta lukuvuonna valmistuneiden maistereiden työllisyystilannetta opintojen päättymisestä kyselyhetkeen. Tutkimus toteutettiin lähettämällä kohdeajanjaksona valmistuneille maistereille kyselylomake (liite 1), jonka avulla pyrittiin selvittämään kyselyhetken työtilanne sekä valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria. Tarkoitus oli selvittää valmistuneiden työtilanne ja yleisimmät ammattinimikkeet pääaineittain sekä tutkia, millaiset olivat olleet heidän ensimmäiset hetkensä työelämässä. Näitä ensimmäisiä hetkiä valotettiin seuraamalla valmistumisen jälkeisen vuoden ajan työttömyyttä ja työsuhteita, jotka oli jaettu koulutusta vastaaviin ja vastaamattomiin vakinaisiin, määräaikaisiin ja osa-aikaisiin työsuhteisiin. Jako toteutettiin hiukan eri tavalla riippuen tarkastelutasosta. Lisäksi kiinnitettiin huomiota ensimmäisen vuoden sirpalemaisuuteen, eli pyrittiin selvittämään, montako työttömyysjaksoa ja työsuhdetta valmistuneilla oli ollut vuoden aikana. Työsuhteiden lukumäärää ei suoraan kysytty, joten se on kyselylomakkeesta saatujen tietojen perusteella tehty arvio. Kyselyllä kerättiin tietoja myös työnhausta. Tavoitteena oli tutkia, mitkä tekijät vastanneet olivat kokeneet merkityksellisiksi työnhaussa ja miten työtä oli haettu, eli kysyttiin eri työnhakumenetelmien käyttöä ja käytön tuloksellisuutta. Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, miten moni vastanneista oli käyttänyt yliopiston Tutkimus- ja rekrytointipalvelua. Kyselylomakkeen loppuun oli jätetty tilaa kommentoida tutkimusta, koulutusta ja työnsaantia. Tätä mahdollisuutta hyödynsi 46 % vastanneista. Näitä kommentteja käytetään tässä raportissa havainnollistavina esimerkkeinä. Kommentit, myös laitosten opetusta kommentoivat, löytyvät tulosten yhteydestä. Tutkimus suoritettiin postikyselynä. Postitus tapahtui elokuussa 2004; postitusajankohdissa saattoi kuitenkin olla hieman vaihtelua, koska postitus suoritettiin osin tiedekuntien toimesta. Koska tutkimuksessa oli mukana kaikki ajalla valmistuneet maisterit, vastanneiden työssäoloaika vaihteli vuodesta kahteen vuoteen. Kyselylomake suunniteltiin ja toteutettiin Jyväskylän yliopiston Tutkimus- ja rekrytointipalvelun oman henkilökunnan voimin. Maisterien sijoittumisenseurantatutkimus toteutettiin tänä vuonna kuudetta kertaa tässä laajuudessa. Edellisinä vuosina toteutetut tutkimukset antoivat kallisarvoista tietoa tämän vuoden tutkimuksen toteuttamista varten, mutta luonnollisesti tutkimuksen ja raportin muoto muokkautuu joka vuosi. Kyselyn tuottamat tulokset on analysoitu SPSS (v. 12.0) -tilasto-ohjelmalla. Tunnusluvut, taulukot ja kuvat on pyritty toteuttamaan siten, että ne antavat sekä yleiskuvan valmistuneiden maistereiden työllisyystilanteesta että kertovat yksityiskohtaista tietoa pääaineiden välisistä eroista. Suurin osa tuloksista on esitetty sanallisesti ja taulukkomuodossa. Pääainetasolla jotkin pääaineet jäävät kokonaan käsittelemättä, koska niistä ei ollut tutkimuksen kohdeajanjaksona valmistunut yhtään maisteria tai valmistuneita oli liian vähän, jolloin tuloksia ei voitu käsitellä identifioituvuusongelmien vuoksi. Raportin tuloksia tulkittaessa on syytä huomata, että kyselyn vastausprosentti oli 55. Vastausprosentin pienuus aiheuttaa sen, että raportin tuloksia on syytä pitää enneminkin suuntaa antavina kuin tilastollisina totuuksina. 3

4 Raportissa liikutaan yleiseltä tasolta yksityiskohtaisemmalle tasolle, joten ensin tuloksia tarkastellaan ylimmällä eli koko yliopiston tasolla. Tässä vaiheessa käydään läpi vastanneiden kyselyhetken työtilanne ja valmistumisen jälkeisen vuoden työ- ja työttömyyshistoria. Lisäksi listataan yliopiston korkeapalkkaisimmat koulutusohjelmat ja pääaineet. Tiedekuntakohtaiset tarkastelut jouduttiin hajottamaan eri julkaisuiksi raportin laajuuden vuoksi. Tiedekuntatasolla tutkitaan valmistuneiden maantieteellistä sijoittumista ja kyselyhetken työtilannetta. Lisäksi tutkitaan, mitä työnhakumenetelmiä vastanneet olivat käytteet ja mitkä ominaisuutensa he olivat kokeneet tärkeimmiksi työnhaussa vaikuttaviksi tekijöiksi. Tiedekunnittain tarkastellaan myös yliopiston Tutkimus- ja rekrytointipalvelun käyttöastetta. Pääainetasolla käydään läpi vastaushetken työtilanne työnantajineen ja ammattinimikkeineen ja muun muassa sekä työn ja koulutuksen vastaavuus. Lisäksi tarkastellaan vastanneiden valmistumisen jälkeisen vuoden työ- ja työttömyyshistoriaa. Kaiken kaikkiaan raportti antaa varsin kattavan kuvan yliopistosta valmistuneiden sijoittumisesta työelämään. Jyväskylässä

5 2 Koko yliopisto Ajanjaksolla valmistui Jyväskylän yliopistosta 1164 maisteria. Heistä 643 vastasi kyselyyn, joten vastausprosentti oli 55. Vastausprosentti oli hiukan edellisvuotta pienempi, jolloin vastausprosentti oli 59. Ahkerimmin kyselyyn vastasivat yhteiskuntatieteellisestä valmistuneet, kun taas laiskimmin vastasivat informaatioteknologian tiedekunnasta valmistuneet. Taulukko 2.1: Vastausprosentit tiedekunnittain Tiedekunta Yhteiskuntatieteellinen Liikunta- ja terveystieteiden Humanistinen Kasvatustieteiden Matemaattis-luonnontieteellinen Taloustieteiden Informaatioteknologian % Valmistuneet Vastanneet vastanneista Vastaus% ,6 69, ,4 60, ,5 58, ,3 54, ,8 49, ,6 46, ,7 34, ,0 55,2 2.1 Työtilanne kyselyhetkellä Valmistuneista suurin osa oli kyselyhetkellä vakituisessa kokopäivätyössä, mutta lähes yhtä moni oli määräaikaisessa kokopäivätyössä. Työttömänä oli kyselyhetkellä 4,5 % vastaajista. Taulukko 2.2: Työtilanne kyselyhetkellä Työtilanne Vakituisessa kokopäivätyössä Määräaikaisessa kokopäivätyössä Jatko-opiskelijana, tutkijakoulutettavana Työttömänä Äitiys-, isyys tai vanhempainlomalla, hoitovapaalla Määräaikaisessa osa-aikatyössä Apurahalla työskentely Yrittäjänä Työvoimapoliittisessa koulutuksessa, tukityöllistettynä Muuten työelämän ulkopuolella Päätoimisena opiskelijana Vakituisessa osa-aikatyössä Kahdessa tai useammassa työsuhteessa Tieto puuttuu , ,1 40 6,2 29 4,5 28 4,4 18 2,8 9 1,4 8 1,2 7 1,1 7 1,1 6,9 4,6 2,3 2, ,0 Jyväskylän yliopistosta valmistuneiden maistereiden työnantaja oli pääsääntöisesti kunta tai kuntayhtymä. Seuraavaksi eniten valmistuneet olivat sijoittuneet yliopistojen tai korkeakoulujen sekä suurten, yli 250 henkilöä työllistävien yritysten palvelukseen. 5

6 Taulukko 2.3: Työnantaja kyselyhetkellä Työnantaja Kunta tai kuntayhtymä Yliopisto/korkeakoulu Suuri yritys, yli 250 työntekijää Tieto puuttuu Pieni yritys, alle 250 työntekijää Järjestö, säätiö tms Valtion virasto Muu Valtionyhtiö tai liikelaitos Useampi työnantaja Oma yritys, toiminimi Valtion tutkimuslaitos , , , ,6 47 7,3 33 5,1 29 4,5 18 2,8 13 2,0 8 1,2 8 1,2 6, ,0 Valmistuneet olivat sijoittuneet maantieteellisesti lähinnä Keski-Suomeen ja Uudellemaalle. Vähiten Jyväskylän yliopiston maistereita oli sijoittunut Kainuuseen. Taulukko 2.4: Kotipaikka kyselyhetkellä Maakunta Keski-Suomi Uusimaa Pirkanmaa Päijät-Häme Pohjois-Savo Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Varsinais-Suomi Kymenlaakso Satakunta Etelä-Karjala Kanta-Häme Lappi Pohjois-Karjala Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Itä-Uusimaa ulkomailla Kainuu , ,1 37 5,8 37 5,8 32 5,0 31 4,8 22 3,4 20 3,1 15 2,3 13 2,0 12 1,9 11 1,7 10 1,6 10 1,6 10 1,6 6,9 3,5 3,5 3,5 1, ,0 Kaikkien kyselyyn vastanneiden keskimääräinen bruttopalkka oli kyselyhetkellä 2254 euroa kuukaudessa. Bruttopalkkojen vaihteluväli oli melko suuri, sillä pienin palkka oli 800 euroa ja suurin palkka 5000 euroa. 6

7 Taulukko 2.5: Bruttopalkka kyselyhetkellä Nykyinen bruttopalkka ( /kk) Lukumäärä Pienin Suurin Keskiarvo Keskihajonta , , ,90 538,12 Yliopiston korkeapalkkaisin pääaine oli toimintaterapia. Parhaiten ansaitsivat kauppatieteilijät, tietotekniikan osaajat ja tietyt kasvatustieteen erikoisosaajat. Taulukko 2.6: Yliopiston korkeapalkkaisimmat pääaineet Pääaine Toimintaterapia Johtaminen Laskentatoimi Markkinointi Fysioterapia Tietojärjestelmätiede Erityiskasvatuksen asiantuntijakoulutus Yrittäjyys Fysiikka Tietotekniikka Liikuntapedagogiikka Pohjoismainen filologia Kansantaloustiede Journalistiikka Englantilainen filologia Bruttopalkan keskiarvo 2880, , , , , , , , , , , , , , ,86 Valmistuneiden kyselyhetken työ vastasi hyvin heidän koulutusalaa. Vain muutama prosentti vastaajista ilmoitti, että heidän kyselyhetken työ ei vastannut yhtään heidän koulutusalaa. Tämän lisäksi vastaajien työ vastasi myös hyvin heidän koulutustasoa. Yhteenvetona voidaankin sanoa, että valmistuneet olivat sijoittuneet hyvin koulutustaan vastaaviin työtehtäviin. 2.2 Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Vastaajilta tiedusteltiin työtilanteen lisäksi valmistumisen jälkeistä työ- ja työttömyyshistoriaa. Tämän lisäksi vastaajilta kysyttiin, olivatko he jo työssä valmistumishetkellä. Aineiston mukaan vastaajista selvästi suurin osa oli ollut työssä valmistumishetkellä. Tutkimuksessa haluttiin myös tarkastella, millainen oli maistereiden ensimmäinen työvuosi valmistumisen jälkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli se, miten rikkonainen oli valmistuneiden ensimmäinen työvuosi. Työsuhteet on jaettu vakinaisiin, määräaikaisiin ja osa-aikaisiin sekä edelleen koulutusta vastaaviin ja vastaamattomiin työsuhteisiin. Valmistuneiden työttömyys laski tasaisesti ensimmäisen työvuoden aikana. Suurin osa vastaajista oli solminut määräaikaisen työsuhteen, jonka määrä kasvoi aluksi nopeasti vuoden alkupuolella ja jonka jälkeen se lähti hienoiseen laskuun. Vakituisen työn määrä puolestaan kasvoi tasaisesti koko vuoden ajan. Sekä vakituinen että määräaikainen työ vastasi suurimmalla osalla vastaajista heidän koulutusta. Osa-aikaista työtä oli tehty hyvin vähän ensimmäisen työvuoden aikana. Valmistuneet olivat solmineet yleensä yhden työsuhteen valmistumista seuraavana vuonna. Työsuhteita oli solmittu vuoden aikana korkeintaan neljä kappaletta. Lisäksi 7

8 vastaajista runsas kolme neljäsosaa ilmoitti, että ensimmäinen työsuhde vastasi heidän koulutusta. Taulukko 2.7: Työsuhteiden lukumäärä Työsuhdetta Ei yhtään Yksi Kaksi Kolme Neljä Tieto puuttuu 24 3, , ,7 46 7,2 13 2,0 18 2, ,0 Selvästi suurimmalla osalla valmistuneista ei ollut yhtään työttömyysjaksoa ensimmäisen työvuoden aikana. Työttömänä oli oltu korkeintaan kolme työttömyysperiodia. Työttömyyden kesto vaihteli kuukauden ja vuoden välillä niin, että suurin osa työttömistä oli selvinnyt korkeintaan neljä kuukautta kestävällä työttömyysjaksolla. Taulukko 2.8: Työttömyysperiodien lukumäärä Työttömyysperiodia Ei yhtään Yksi Kaksi Kolme Tieto puuttuu , ,3 33 5,1 6,9 9 1, ,0 2.3 Yliopisto-opintojen aloittaminen uudelleen Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, mitä valmistuneet tekisivät, jos saisivat aloittaa yliopisto-opinnot uudelleen. Suurin osa vastaajista ilmoitti, että opiskelisivat lisää sivuaineita. Lisäksi valmistuneet vaikuttivat olevan melko tyytyväisiltä tutkintoonsa, sillä vajaa kolmannes suorittaisi nykyisen tutkintonsa sellaisenaan. Pääainetta vaihtaisi vain harva valmistuneista. Taulukko 2.9: Yliopisto-opintojen aloittaminen uudelleen Uusi alku Opiskelisin lisää sivuaineita Suorittaisin nykyisen tutkintoni sellaisenaan Vaihtaisin sivuainetta tai -aineita Suorittaisin kokonaan eri tutkinnon Vaihtaisin pääainetta Muu %

9 3 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Tässä raportissa käydään läpi liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan kyselylomakkeista saadut vastaukset ja raportoidaan tulokset pääaineittain. Loput kyselyn tuloksista löytyy tiedekunnittain raporttisarjan muista julkaisuista. Taulukko 3.1: Vastausprosentit pääaineittain Pääaine Liikuntafysiologia Terveyskasvatus a Biomekaniikka Liikuntapedagogiikka Toimintaterapia Fysioterapia Valmennus- ja testausoppi Liiikuntasuunnittelu ja -hallinto b a. Sisältää myös gerontologian ja liikuntalääketieteen tiedot. b. Sisältää myös liikuntasosiologian tiedot. %:ia Valmistunut Vastannut vastaajista Vastaus% 7 5 6,3 71, ,0 69, ,5 66, ,8 63, ,3 62, ,5 50,0 2 50, ,5 37, ,0 60,60 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan vastausprosentti oli 61. Ahkerimmin kyselyyn vastasivat liikuntafysiologialta ja terveyskasvatukselta valmistuneet, joista noin 70 % palautti kyselylomakkeen täytettynä. Laiskimmin vastasivat liikuntasuunnittelulta ja hallinnolta valmistuneet, joista vain runsas kolmannes vaivautui täyttämään kyselylomakkeen. Valmistuneilta tiedusteltiin monenlaisia heidän työtilanteeseen liittyviä asioita. Heiltä tiedusteltiin muun muassa maakuntiin sijoittumista, palkkausta, työllisyys- ja työttömyystilannetta sekä työpaikan saantiin liittyviä asioita. Tuloksista on jätetty pois biomekaniikan ja valmennus- ja testausopin tiedot, koska kyselyyn vastanneita oli liian vähän. Suurin osa vastaajista oli sijoittunut joko Uudellemaalle tai Keski-Suomeen. Loput vastaajista olivat sijoittuneet melko tasaisesti eri maakuntiin. 9

10 Taulukko 3.2: Kotipaikka kyselyhetkellä Maakunta Uusimaa Keski-Suomi Pirkanmaa Päijät-Häme Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Etelä-Savo Satakunta Kanta-Häme Etelä-Karjala Pohjois-Karjala Varsinais-Suomi Etelä-Pohjanmaa Lappi Itä-Uusimaa Kymenlaakso ulkomailla 22 27, ,0 5 6,3 4 5,0 4 5,0 4 5,0 3 3,8 3 3,8 2 2,5 2 2,5 2 2,5 2 2,5 2 2,5 2 2, ,0 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnasta valmistuneiden bruttopalkka oli keskimäärin 2394 euroa kuukaudessa. Parhaiten tienasivat toimintaterapialta valmistuneet ja huonoiten liikuntasuunnittelulta ja hallinnolta valmistuneet. Oheisessa kuviossa alhaisin bruttopalkka on biomekaniikalta valmistuneilla, mutta heidän tieto ei ole kovin vertailukelpoinen, koska heistä vain kaksi vastasi kyselyyn. Kuva 3.1: Bruttopalkka kyselyhetkellä Toimintaterapia Fysioterapia Liikuntapedagogiikka Liikuntafysiologia Valmennus- ja testausoppi Terveystieteet Liiikuntasuunnittelu ja -hallinto Biomekaniikka nykyinen bruttopalkka ( /kk) Suurin osa vastaajista oli kyselyhetkellä vakituisessa kokopäivätyössä. Vakituisessa kokopäivätyössä oli puolet ja määräaikaisessa kokopäivätyössä runsas neljännes vastaajista. Työttömänä oli vajaa 4 % vastaajista. 10

11 Taulukko 3.3: Työtilanne kyselyhetkellä Työtilanne Vakituisessa kokopäivätyössä Määräaikaisessa kokopäivätyössä Työttömänä Määräaikaisessa osa-aikatyössä Äitiys-, isyys tai vanhempainlomalla, hoitovapaalla Vakituisessa osa-aikatyössä Yrittäjänä Päätoimisena opiskelijana Jatko-opiskelijana, tutkijakoulutettavana Apurahalla työskentely Muuten työelämän ulkopuolella Kahdessa tai useammassa työsuhteessa 41 51, ,8 3 3,8 4 5,0 2 2, ,0 Valmistuneet arvioivat pääaineen tärkeimmiksi tekijöiksi työpaikan saamisessa. Myös viestintä- ja vuorovaikutustaidoilla, alan työkokemuksella sekä organisointikyvyllä oli tärkeä merkitys työpaikan hankkimisessa. Kansainvälisellä työ- ja opiskelukokemuksella, arvosanoilla sekä pro gradulla oli puolestaan kaikkein vähiten merkitystä, kun valmistuneet olivat hakeneet töitä. Taulukko 3.4: Työnhaussa tärkeät tekijät Tekijä Pääaine Viestintä-/vuorovaiktustaidot Alan työkokemus Organisointikyky Sivuaineet Projektiosaaminen Sattuma Atk-taidot Kielitaito Muu työkokemus Harrastukset Muu koulutus Järjestötoiminta Kansainvälinen työ/opiskelukokemus Pro gradu Arvosanat Ei merkitystä Vähän tai jonkin verran merkitystä Varsin paljon tai hyvin merkittävä Yleisimpiä työnhakumenetelmiä olivat oma-aloitteinen yhteydenotto työnantajaan ja lehti-ilmoitukseen vastaaminen. Työnantajan työtarjous ja oma-aloitteinen yhteydenotto työnantajaan osoittautuivat kaikkein tehokkaimmiksi työnhakumenetelmiksi, eli työnhaku johti työsuhteeseen. Yliopiston rekrytointipalvelun ja työvoimatoimiston palveluita oli käytetty hyvin vähän. 11

12 Taulukko 3.5: Työnhakumenetelmien käyttö Työnhakumenetelmä Oma-alotteinen yhteydenotto työnantajaan Työnantaja tarjonnut työitä Henkilökohtaiset suhteet Vastannut lehti-ilmoitukseen Internetin kautta Harjoittelun/kesätyön jatkona Työvoimatoimiston kautta Yliopiston rekrytointipalvelun kautta Ei käyttänyt menetelmää, ei saanut työpaikkaa Käyttänyt menetelmää, ei saanut työpaikkaa Käyttänyt menetelmää, saanut työpaikan Valmistuneilta tiedusteltiin, mitkä olivat heidän mielestä tärkeimmät sivuaineet työllistymisen ja työelämän kannalta. Tärkeimpiä sivuaineita olivat terveystieto ja terveyskasvatus. Taulukko 3.6: Tärkein sivuaine Sivuaine Ei merkitystä Terveystieto Terveyskasvatus Kasvatustiede Opettajan pedagogiset opinnot Ravitsemustiede Liikuntahallinto Liikuntalääketiede Aikuiskasvatus Erityisliikunta Erityispedagogiikka Fysioterapia Germaaninen filologia Gerontologia ja kansanterveys Hallinto ja johtaminen Muu 13 16, ,0 9 11,3 6 7,5 6 7,5 2 2,5 2 2,5 2 2, , ,0 Vastaajilta myös tiedusteltiin, mitä he tekisivät, jos he aloittaisivat nyt yliopistoopinnot. Suurin osa vastaajista opiskelisi lisää sivuaineita. Vastaajat tuntuivat olevan myös tyytyväisiä tutkintoonsa, sillä 41 % vastaajista suorittaisi nykyisen tutkintonsa sellaisenaan. Taulukko 3.7: Yliopisto-opintojen aloittaminen uudestaan Uusi alku Opiskelisin lisää sivuaineita Suorittaisin nykyisen tutkintoni sellaisenaan Suorittaisin kokonaan eri tutkinnon Vaihtaisin pääainetta Vaihtaisin sivuainetta tai -aineita Muu %

13 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnasta valmistuneet olivat käyttäneet laiskasti Tutkimus- ja rekrytointipalvelun palveluja, sillä vain neljäsosa vastaajista ilmoitti käyttäneensä jotakin yksikön tarjoamaa palvelua. Taulukko 3.7: Tutkimus- ja rekrytointipalvelun käyttö Käyttänyt rekrytointipalvelua Ei Kyllä 61 76, , ,0 13

14 4 Pääaineet Tässä luvussa analysoidaan aineisto pääaineittain. Analysoimatta jäävät kuitenkin valmennus- ja testausoppi sekä biomekaniikka, koska näissä pääaineissa kyselyyn vastanneiden määrä oli niin pieni, että analyysiä ei ole mielekästä tehdä. Lisäksi muutamia pääaineita on yhdistetty toisiinsa, jotta pääaineet saataisiin mukaan analyysiin. 4.1 Fysioterapia Ajanjaksolla valmistui 12 henkilöä pääaineena fysioterapia. Heistä 6 vastasi kyselyyn, joten vastausprosentti oli 50. Vastausprosentti oli tiedekunnan keskitasoa pienempi Työtilanne kyselyhetkellä Fysioterapialta valmistuneista kaksi kolmasosaa oli kyselyhetkellä määräaikaisessa kokopäivätyössä. Yksikään vastaajista ei ollut työttömänä. Valmistuneiden työtilanne oli kyselyhetkellä hyvä. Taulukko 4.1.1: Työtilanne kyselyhetkellä Työtilanne Määräaikaisessa kokopäivätyössä Vakituisessa kokopäivätyössä Äitiys-, isyys tai vanhempainlomalla, hoitovapaalla 4 66, ,0 Vastaajat olivat kyselyhetkellä pääasiassa tutkimus- ja opetustehtävissä. Taulukko 4.1.2: Ammattinimike kyselyhetkellä Ammattinimike Tutkija Lehtori Ylihoitaja Projektivastaava 2 33,3 2 33, ,0 Fysioterapialta valmistuneiden työnantaja oli pääsääntöisesti yliopisto tai korkeakoulu. Kyselyyn vastaajien keskimääräinen bruttopalkka oli 2618 euroa kuukaudessa. Parhaimmillaan fysioterapialta valmistunut ansaitsi 3250 euroa kuukaudessa. Taulukko 4.1.3: Bruttopalkka kyselyhetkellä Nykyinen bruttopalkka ( /kk) Lukumäärä Pienin Suurin Keskiarvo Keskihajonta , , ,75 610,89 Fysioterapialta valmistuneiden nykyinen työ vastasi täysin heidän koulutusalaa. Tämän lisäksi työ vastasi erittäin hyvin heidän koulutustasoa Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Vastaajilta tiedusteltiin työtilanteen lisäksi valmistumisen jälkeistä työ- ja työttömyyshistoriaa. Tämän lisäksi vastaajilta kysyttiin, olivatko he jo työssä valmistumishetkellä. Kaikki kyselyyn vastaajat ilmoittivat, että he olivat jo työssä valmistumishetkellä. 14

15 Tutkimuksessa haluttiin myös tarkastella, millainen oli maistereiden ensimmäinen työvuosi valmistumisen jälkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli se, miten rikkonainen oli valmistuneiden ensimmäinen työvuosi. Työsuhteet on jaettu vakinaisiin, määräaikaisiin ja osa-aikaisiin sekä edelleen koulutusta vastaaviin ja vastaamattomiin työsuhteisiin. Fysioterapialta valmistuneiden työtilanne oli hyvä, koska yksikään kyselyyn vastaajista ei ollut työttömänä ensimmäisen työvuoden aikana. Selvästi suurin osa vastaajista oli solminut määräaikaisen työsuhteen, ja työsuhde vastasi hyvin heidän koulutusta. Vakituista ja osa-aikaista työtä tehtiin hyvin vähän. Valmistuneet olivat solmineet yleensä vain yhden työsuhteen valmistumista seuraavana vuonna. Eräs henkilö oli solminut vuoden aikana peräti kolme työsuhdetta. Lisäksi lähes kaikki vastaajat ilmoittivat, että ensimmäinen työsuhde vastasi heidän koulutusta. Jatkokoulutusmahdollisuudet kiinnostaisivat, mikäli yliopisto markkinoisi työ ohessa opiskelua l. interent-(verkko-) opiskelun mahdollisuutta! Tärkeimmät sivuaineet Fysioterapialta valmistuneilta myös tiedusteltiin, mitkä olivat heidän kaksi tärkeintä sivuainetta työllistymisen tai työelämän kannalta. Tärkein sivuaine oli opettajan pedagogiset opinnot. Taulukko 4.1.4: Tärkein sivuaine Sivuaine Opettajan pedagogiset opinnot Gerontologia ja kansanterveys Hallinto ja johtaminen Johtaminen ja organisaatio Ei merkitystä 2 33, ,0 Taulukko 4.1.5: Toiseksi tärkein sivuaine Sivuaine Tieto puuttuu Aikuiskasvatus Kasvatustiede Terveystiede 3 50, ,0 Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, mitä fysioterapialta valmistuneet tekisivät, jos saisivat aloittaa yliopisto-opinnot uudelleen. Vastaajista näyttivät olevan tyytyväisiä nykyiseen tutkintoonsa, sillä heistä kaksi kolmasosaa suorittaisi nykyisen tutkintonsa sellaisenaan. Puolet vastaajista opiskelisi lisää sivuaineita. 15

16 Taulukko 4.1.6: Yliopisto-opintojen aloittaminen uudelleen Uusi alku Suorittaisin nykyisen tutkintoni sellaisenaan Opiskelisin lisää sivuaineita Vaihtaisin pääainetta Vaihtaisin sivuainetta tai -aineita Suorittaisin kokonaan eri tutkinnon Muu % 66,7 50,0 16, Liikuntafysiologia Ajanjaksolla valmistui 7 henkilöä pääaineena liikuntafysiologia. Heistä 5 vastasi kyselyyn, joten vastausprosentti oli 71. Vastausprosentti oli tiedekunnan korkein Työtilanne kyselyhetkellä Liikuntafysiologialta valmistuneista suurin osa oli kyselyhetkellä joko määräaikaisessa tai vakituisessa kokopäivätyössä. Työttömänä ei ollut yksikään kyselyyn vastaajista. Valmistuneiden työtilanne oli kyselyhetkellä hyvä. Taulukko 4.2.1: Työtilanne kyselyhetkellä Työtilanne Vakituisessa kokopäivätyössä Määräaikaisessa kokopäivätyössä Päätoimisena opiskelijana 2 40,0 2 40, ,0 Vastaajat olivat kyselyhetkellä yleensä erilaisissa opetustehtävissä. Taulukko 4.2.2: Ammattinimike kyselyhetkellä Ammattinimike Projektin vetäjä Tuntiopettaja Lehtori Opiskelija Nuorisopäällikkö / valmentaja 5 100,0 Liikuntafysiologialta valmistuneiden työnantaja oli pääsääntöisesti kunta tai kuntayhtymä. Kyselyyn vastaajien keskimääräinen bruttopalkka oli 2413 euroa kuukaudessa. Parhaimmillaan liikuntafysiologialta valmistunut ansaitsi 2500 euroa kuukaudessa. Taulukko 4.2.3: Bruttopalkka kyselyhetkellä Nykyinen bruttopalkka ( /kk) Lukumäärä Pienin Suurin Keskiarvo Keskihajonta , , ,50 175,00 Liikuntafysiologialta valmistuneiden kyselyhetken työ vastasi hyvin heidän koulutusalaa. Tämän lisäksi työ vastasi hyvin myös heidän koulutustasoa. 16

17 4.2.2 Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Vastaajilta tiedusteltiin työtilanteen lisäksi valmistumisen jälkeistä työ- ja työttömyyshistoriaa. Tämän lisäksi vastaajilta kysyttiin, olivatko he jo työssä valmistumishetkellä. Kuten oheisesta kuvioista nähdään, vastaajista yli puolet oli ollut työssä valmistumishetkellä. Tutkimuksessa haluttiin myös tarkastella, millainen oli maistereiden ensimmäinen työvuosi valmistumisen jälkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli se, miten rikkonainen oli valmistuneiden ensimmäinen työvuosi. Työsuhteet on jaettu vakinaisiin, määräaikaisiin ja osa-aikaisiin sekä edelleen koulutusta vastaaviin ja vastaamattomiin työsuhteisiin. Liikuntafysiologialta valmistuneiden työttömyys pysyi vakaana koko vuoden. Suurin osa vastaajista oli solminut määräaikaisen työsuhteen, ja työsuhde vastasi hyvin heidän koulutusta. Vakinaista työtä oli tehty hyvin vähän ja osa-aikaista ei ollenkaan. Valmistuneet olivat solmineet yleensä vain yhden työsuhteen valmistumista seuraavana vuonna. Eräs henkilö oli solminut vuoden aikana peräti kolme työsuhdetta. Lisäksi lähes kaikki vastaajat ilmoittivat, että ensimmäinen työsuhde vastasi heidän koulutusta. Selvästi suurimmalla osalla liikuntafysiologialta valmistuneista ei ollut yhtään työttömyysjaksoa ensimmäisen työvuoden aikana. Vain yksi vastaaja oli ollut työttömänä, ja työttömyys kesti koko vuoden. Pätevälle liikkaopelle on töitä, ellei ole paikkakunnastaan riippuvainen. Liikuntafysiologeille taas tosi vähän Tärkeimmät sivuaineet Liikuntafysiologialta valmistuneilta myös tiedusteltiin, mitkä olivat heidän kaksi tärkeintä sivuainetta työllistymisen tai työelämän kannalta. Hieman muita tärkeämpi sivuaine näytti olevan valmennus ja testausoppi. Taulukko 4.2.4: Tärkein sivuaine Sivuaine Ei merkitystä Erityisliikunta Liikuntalääketiede Valmennus- ja testausoppi Valmennus 5 100,0 17

18 Taulukko 4.2.5: Toiseksi tärkein sivuaine Sivuaine Valmennus- ja testausoppi Liikuntapedagogiikka Biomekaniikka Tieto puuttuu 2 40, ,0 Lisää opintojen ohjausta ja apua työllistymiseen. Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, mitä liikuntafysiologialta valmistuneet tekisivät, jos saisivat aloittaa yliopisto-opinnot uudelleen. Kolmannes vastaajista ilmoitti, että he opiskelisivat lisää sivuaineita. Runsas neljännes vastaajista näytti olevan tyytymättömiä nykyiseen tutkintoonsa, sillä he suorittaisivat kokonaan eri tutkinnon. Taulukko 4.2.6: Yliopisto-opintojen aloittaminen uudelleen Uusi alku Opiskelisin lisää sivuaineita Suorittaisin nykyisen tutkintoni sellaisenaan Vaihtaisin pääainetta Suorittaisin kokonaan eri tutkinnon Vaihtaisin sivuainetta tai -aineita Muu % 60,0 20,0 20,0 20, Liikuntapedagogiikka Ajanjaksolla valmistui 55 henkilöä pääaineena liikuntapedagogiikka. Heistä 35 vastasi kyselyyn, joten vastausprosentti oli 64. Vastausprosentti oli tiedekunnan keskitasoa Työtilanne kyselyhetkellä Liikuntapedagogiikalta valmistuneista selvästi suurin osa oli kyselyhetkellä vakituisessa kokopäivätyössä. Viidesosa vastaajista oli määräaikaisessa työsuhteessa, ja työttömänä ei ollut yksikään kyselyyn vastaajista. Valmistuneiden työtilanne oli kyselyhetkellä erinomainen. Taulukko 4.3.1: Työtilanne kyselyhetkellä Työtilanne Vakituisessa kokopäivätyössä Määräaikaisessa kokopäivätyössä Määräaikaisessa osa-aikatyössä Muuten työelämän ulkopuolella Kahdessa tai useammassa työsuhteessa 24 68,6 7 20,0 2 5, ,0 Ikuisuuskysymys: Miten opettajan koulutuksen saisi jotenkin vastaamaan työelämää? Työkokemuksen merkitys suuri työsaannissa, varsinkin monipuolisesta työkokemuksesta hyötyä opettajan työnsaannin. 18

19 Liikunnan opettajilla on tällä hetkellä hyvä työtilanne joten tällaisiin kyselyihin on mukava vastata! Vastaajat olivat kyselyhetkellä yleensä erilaisissa opetustehtävissä. Taulukko 4.3.2: Ammattinimike kyselyhetkellä Ammattinimike Lehtori Opettaja Tuntiopettaja Projektisihteeri Valmennuspäällikkö Miljööterapeutti Opettajan viransijainen Tieto puuttuu 15 42, ,3 3 8, ,0 Liikuntapedagogiikalta valmistuneiden työnantaja oli pääsääntöisesti kunta tai kuntayhtymä. Koulutuksen aikana saatu kuva koulusta on aika ruusuinen ; ensimmäinen vuosi ja vielä edelleen saa opetella käytäntöjä, kuten raha-asioita (budjetti) tai muita velvollisuuksia/oletuksia, joita opettajan työhön kuuluu / oletetaan kuuluvan. Alallani tuntuu riittävän töitä, jos on vaan valmis lähtemään vähän pienemmille paikkakunnille, koulutus on antanut hyvät eväät työntekoon olen viihtynyt. Pedagoginen koulutus yhdistettynä muunlaisten työkokemusten kanssa laajentaa työnsaantimahdollisuudet huomattavasti. Kyselyyn vastaajien keskimääräinen bruttopalkka oli 2492 euroa kuukaudessa. Parhaimmillaan liikuntapedagogiikalta valmistunut ansaitsi 3700 euroa kuukaudessa. Taulukko 4.3.3: Bruttopalkka kyselyhetkellä Nykyinen bruttopalkka ( /kk) Lukumäärä Pienin Suurin Keskiarvo Keskihajonta , , ,54 490,45 Liikuntapedagogiikalta valmistuneiden kyselyhetken työ vastasi erittäin hyvin heidän koulutusalaa. Tämän lisäksi työ vastasi erittäin hyvin myös heidän koulutustasoa Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Vastaajilta tiedusteltiin työtilanteen lisäksi valmistumisen jälkeistä työ- ja työttömyyshistoriaa. Tämän lisäksi vastaajilta kysyttiin, olivatko he jo työssä valmistumishetkellä. Kuten oheisesta kuvioista nähdään, vastaajista runsas puolet oli ollut työssä valmistumishetkellä. Tutkimuksessa haluttiin myös tarkastella, millainen oli maistereiden ensimmäinen työvuosi valmistumisen jälkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli se, miten rikkonainen oli valmistuneiden ensimmäinen työvuosi. Työsuhteet on jaettu vakinaisiin, määräaikaisiin ja osa-aikaisiin sekä edelleen koulutusta vastaaviin ja vastaamattomiin työsuhteisiin. Liikuntapedagogiikalta valmistuneiden työttömyys oli odotetusti suurempaa vuoden alkupuolella kuin vuoden loppupuolella. Työttömyys laski tasaisesti vuoden aikana niin, että vuoden lopussa vain kaksi liikuntapedagogiikalta valmistuneista oli enää 19

20 työttömänä. Suurin osa vastaajista oli solminut vakituisen tai määräaikaisen työsuhteen, ja työsuhde vastasi hyvin heidän koulutusta. Osa-aikaista työtä tehtiin hyvin vähän. Valmistuneet olivat solmineet yleensä vain yhden työsuhteen valmistumista seuraavana vuonna. Muutama henkilö oli solminut vuoden aikana peräti neljä työsuhdetta. Lisäksi lähes kaikki vastaajat ilmoittivat, että ensimmäinen työsuhde vastasi heidän koulutusta. Selvästi suurimmalla osalla liikuntapedagogiikalta valmistuneista ei ollut yhtään työttömyysjaksoa ensimmäisen työvuoden aikana. Työttömänä oli oltu korkeintaan kaksi työttömyysperiodia. Työttömyyden kesto vaihteli kuukauden ja neljän kuukauden välillä. Työn saantiin on vaikuttanut suhteet ja oma-aloitteisuus sekä valmius. Olen tehnyt oman alan töitä ennen opiskelujen alkua, opiskelujen aikana, jonka seurauksena nimi tuli tutuksi. Sain päätoimisen tuntiopettajuuden heti päättöharjoittelun jälkeen, vaikka valmistuin vasta kahden vuoden päästä. Henkilökohtainen aktiivisuus kannattaa, työnantajaan kannattaa olla henk.koht. yhteydessä. Kannattaa hankkia monialaista työkokemusta esim. kesätöistä Tärkeimmät sivuaineet Liikuntapedagogiikalta valmistuneilta myös tiedusteltiin, mitkä olivat heidän kaksi tärkeintä sivuainetta työllistymisen tai työelämän kannalta. Tärkeimpiä sivuaineita olivat terveystieto ja terveyskasvatus. Taulukko 4.3.4: Tärkein sivuaine Sivuaine Terveystieto Terveyskasvatus Ei merkitystä Germaaninen filologia Liikuntafysiologia Liikuntahallinto Liikuntahygienia ja kansanterveys Luontoliikunta Musiikkikasvatus Opetettavien aineiden monialaiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Retkeilyopinnot Valmennusoppi 12 34,3 9 25,7 4 11, ,0 20

21 Taulukko 4.3.5: Toiseksi tärkein sivuaine Sivuaine Tieto puuttuu Liikuntapsykologia Psykologia Terveystiede Biologia Historia Liikuntafysiologia Liikuntahallinto Liikuntalääketiede Tekininen työ Terveyskasvatus Terveystieto Valmennus- ja testausoppi 20 57,1 2 5,7 2 5,7 2 5, ,0 Oma-aloitteisuus ennen kaikkea! Järjellä valitut sivuaineet, jotka todella tukevat kokonaisuutta. Kilpailu kovaa Jyväskylän ympäristössä. Joudun ajamaan 150 km päivässä virkani takia. Olo on kuin koiralla jonka reviirille on tungettu muualta. Vaikka olen ollut 26 vuotta jyväskyläläinen joudun etsimään töitä muualta. Miksei tänne opiskelemaan tulleet muuta takaisin omalle reviirilleen. Siellä olisi pulaa liikunnanopettajista. Pitää olla työnhaussa itse aktiivinen! Sijaisuuksia ja muita töitä saa Vakivirka on kiven alla kokemusta pitäisi olla monta vuotta. Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, mitä liikuntapedagogiikalta valmistuneet tekisivät, jos saisivat aloittaa yliopisto-opinnot uudelleen. Kolmannes vastaajista ilmoitti, että he opiskelisivat lisää sivuaineita. Vastaajat näyttivät olevan tyytyväisiä nykyiseen tutkintoonsa, sillä selvästi suurin osa heistä suorittaisi nykyisen tutkintonsa sellaisenaan. Osa opiskelisi lisää sivuaineita. Taulukko 4.3.6: Yliopisto-opintojen aloittaminen uudelleen Uusi alku Suorittaisin nykyisen tutkintoni sellaisenaan Opiskelisin lisää sivuaineita Vaihtaisin sivuainetta tai -aineita Vaihtaisin pääainetta Muu Suorittaisin kokonaan eri tutkinnon % 57,1 40,0 8,6 5,7 5,7 2,9 4.4 Liikuntasuunnittelu ja -hallinto Ajanjaksolla valmistui 16 henkilöä pääaineena liikuntasuunnittelu ja hallinto (sisältää myös liikuntasosiologian tiedot). Heistä 6 vastasi kyselyyn, joten vastausprosentti oli 38. Vastausprosentti oli tiedekunnan pienin. 21

22 4.4.1 Työtilanne kyselyhetkellä Liikuntasuunnittelulta ja -hallinnolta valmistuneista kolmasosa oli kyselyhetkellä määräaikaisessa kokopäivätyössä. Työttömänä oli vajaa viidesosa vastaajista. Vastaajien työtilanne oli kyselyhetkellä tyydyttävä. Taulukko 4.4.1: Työtilanne kyselyhetkellä Työtilanne Määräaikaisessa kokopäivätyössä Vakituisessa kokopäivätyössä Vakituisessa osa-aikatyössä Työttömänä Äitiys-, isyys tai vanhempainlomalla, hoitovapaalla 2 33, ,0 Vastaajat olivat kyselyhetkellä hyvin erilaisissa ammateissa. Taulukko 4.4.2: Ammattinimike kyselyhetkellä Ammattinimike Tieto puuttuu Kenttäpäällikkö Keskusvastaava Viestintäsihteeri Suunnittelija-kouluttaja 2 33, ,0 Liikuntasuunnittelulta ja -hallinnolta valmistuneiden työnantaja oli pääsääntöisesti järjestö tai säätiö. Vain muutama vastaaja oli kunnan tai kuntayhtymän tai pienen, alle 250 henkilöä työllistävän yrityksen palveluksessa. Kyselyyn vastaajien keskimääräinen bruttopalkka oli 1845 euroa kuukaudessa. Parhaimmillaan liikuntasuunnittelulta ja -hallinnolta valmistunut ansaitsi runsaat 2000 euroa kuukaudessa. Taulukko 4.4.3: Bruttopalkka kyselyhetkellä Nykyinen bruttopalkka ( /kk) Lukumäärä Pienin Suurin Keskiarvo Keskihajonta , , ,00 159,48 Liikuntasuunnittelulta ja hallinnolta valmistuneiden kyselyhetken työ vastasi tyydyttävästi heidän koulutusalaa. Tämän lisäksi työ vastasi tyydyttävästi myös heidän koulutustasoa Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Vastaajilta tiedusteltiin työtilanteen lisäksi valmistumisen jälkeistä työ- ja työttömyyshistoriaa. Tämän lisäksi vastaajilta kysyttiin, olivatko he jo työssä valmistumishetkellä. Kuten oheisesta kuvioista nähdään, vastaajista kaksi kolmasosaa oli ollut työssä valmistumishetkellä. Tutkimuksessa haluttiin myös tarkastella, millainen oli maistereiden ensimmäinen työvuosi valmistumisen jälkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli se, miten rikkonainen oli valmistuneiden ensimmäinen työvuosi. Työsuhteet on jaettu vakinaisiin, 22

23 määräaikaisiin ja osa-aikaisiin sekä edelleen koulutusta vastaaviin ja vastaamattomiin työsuhteisiin. Liikuntasuunnittelulta ja -hallinnolta valmistuneiden työttömyys oli odotetusti suurempaa vuoden alkupuolella kuin vuoden loppupuolella. Työttömyys väheni nopeasti vuoden alkupuolella niin, että vuoden puolessa välissä yksikään liikuntasuunnittelulta ja -hallinnolta valmistuneista ei ollut enää työttömänä. Suurin osa vastaajista oli solminut määräaikaisen tai vakinaisen työsuhteen, ja työsuhde vastasi hyvin heidän koulutusta. Osa-aikaista työtä tehtiin melko vähän. Valmistuneet olivat solmineet yleensä kaksi työsuhdetta valmistumista seuraavana vuonna. Muutama henkilö oli solminut vuoden aikana yhden työsuhteen. Lisäksi lähes kaikki vastaajat ilmoittivat, että ensimmäinen työsuhde vastasi heidän koulutusta. Selvästi suurimmalla osalla liikuntasuunnittelulta ja -hallinnolta valmistuneista ei ollut yhtään työttömyysjaksoa ensimmäisen työvuoden aikana. Työttömänä oli oltu korkeintaan yksi työttömyysperiodi. Työttömyys kesti korkeintaan kaksi kuukautta Tärkeimmät sivuaineet Liikuntasuunnittelulta ja -hallinnolta valmistuneilta myös tiedusteltiin, mitkä olivat heidän kaksi tärkeintä sivuainetta työllistymisen tai työelämän kannalta. Yksikään sivuaine ei noussut muita tärkeämmäksi. Taulukko 4.4.4: Tärkein sivuaine Sivuaine Ei merkitystä Matkailu Yhteiskuntapolitiikka 4 66, ,0 Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, mitä liikuntasuunnittelulta ja - hallinnolta valmistuneet tekisivät, jos saisivat aloittaa yliopisto-opinnot uudelleen. Puolet vastaajista ilmoitti, että he opiskelisivat lisää sivuaineita. Kolmasosa vastaajista näytti olevan tyytymättömiä nykyiseen tutkintoonsa, sillä he suorittaisivat kokonaan eri tutkinnon. Taulukko 4.4.5: Yliopisto-opintojen aloittaminen uudelleen Uusi alku Opiskelisin lisää sivuaineita Suorittaisin kokonaan eri tutkinnon Suorittaisin nykyisen tutkintoni sellaisenaan Vaihtaisin pääainetta Vaihtaisin sivuainetta tai -aineita Muu % Terveyskasvatus Ajanjaksolla valmistui 29 henkilöä pääaineena terveyskasvatus (sisältää myös gerontologian ja liikuntalääketieteen tiedot). Heistä 20 vastasi kyselyyn, joten vastausprosentti oli 69. Vastausprosentti oli tiedekunnan toiseksi suurin. 23

24 4.5.1 Työtilanne kyselyhetkellä Terveyskasvatukselta valmistuneista vajaa puolet oli kyselyhetkellä vakituisessa kokopäivätyössä. Vajaa kolmannes vastaajista oli määräaikaisessa työsuhteessa, ja työttömänä oli noin kymmenen prosenttia vastaajista. Valmistuneiden työtilanne oli kyselyhetkellä hyvä. Taulukko 4.5.1: Työtilanne kyselyhetkellä Työtilanne Vakituisessa kokopäivätyössä Määräaikaisessa kokopäivätyössä Määräaikaisessa osa-aikatyössä Työttömänä Apurahalla työskentely 9 45,0 6 30,0 2 10,0 2 10, ,0 Ttm-tutkinto yo-pohjaisille opiskelijoille liian yleistasolla. Työnantajien vaikea tietää pätevyyttä erilaisissa terveyteen liittyvissä aiheissa (päihdetyö, mielenterveysty, ym. eri aiheita käsittelevät projektit ja tutkimukset). Tutkinto ei tarjoa mitään erikoistumislinjaa (vrt. psykologian opinnot). Vastaajat olivat kyselyhetkellä hyvin erilaisissa ammateissa. Useat kuitenkin toimivat erilaisissa opetustehtävissä. Taulukko 4.5.2: Ammattinimike kyselyhetkellä Ammattinimike Lehtori Tieto puuttuu Suunnittelija Osastomyyjä Erityisluokanopettaja Projektipäällikkö Koordinaattori Tutkija Perheryhmän ohjaaja Liikuntatoimenjohtaja Projektisuunnittelija Assistentti Liikuntasuunnittelija Projektityöntekijä OH 3 15,0 3 15,0 2 10, ,0 Terveyskasvatukselta valmistuneiden työnantaja oli pääsääntöisesti kunta tai kuntayhtymä. Vain muutama vastaaja oli yliopiston tai suuren, yli 250 henkilöä tyllistävän yrityksen palveluksessa. Kaikki kyllä järjestyy parhain päin! Kaikki on sujunut paremmin kuin olin koskaan osannut uneksia, ne ovat vain loksahtaneet omille paikoilleen. Asioilla on tapana järjestyä ja oma aktiivisuus on suureksi avuksi! 24

25 Valmistun keväällä erityisopettajaksi ja nyt olen tehnyt alan töitä yli vuoden. Ensimmäisestä tutkinnosta on ollut hyötyä ja sen merkitys korostuu kuin v terveystiedosta tulee pakollinen aine myös yläasteelle. Ei tuo tutkinto hukkaan mene. Tietyllä tavalla se helpotti toisen tutkinnon suorittamista. Kyselyyn vastaajien keskimääräinen bruttopalkka oli 2175 euroa kuukaudessa. Parhaimmillaan terveyskasvatukselta valmistunut ansaitsi 3000 euroa kuukaudessa. Taulukko 4.5.3: Bruttopalkka kyselyhetkellä Nykyinen bruttopalkka ( /kk) Lukumäärä Pienin Suurin Keskiarvo Keskihajonta , , ,80 458,79 Terveyskasvatukselta valmistuneiden kyselytilanteen työ vastasi tyydyttävästi heidän koulutusalaa. Tämän lisäksi työ vastasi hyvin heidän koulutustasoa Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Vastaajilta tiedusteltiin työtilanteen lisäksi valmistumisen jälkeistä työ- ja työttömyyshistoriaa. Tämän lisäksi vastaajilta kysyttiin, olivatko he jo työssä valmistumishetkellä. Kuten oheisesta kuvioista nähdään, vastaajista kolme neljäsosaa oli ollut työssä valmistumishetkellä. Tutkimuksessa haluttiin myös tarkastella, millainen oli maistereiden ensimmäinen työvuosi valmistumisen jälkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli se, miten rikkonainen oli valmistuneiden ensimmäinen työvuosi. Työsuhteet on jaettu vakinaisiin, määräaikaisiin ja osa-aikaisiin sekä edelleen koulutusta vastaaviin ja vastaamattomiin työsuhteisiin. Terveyskasvatukselta valmistuneiden työttömyys oli melko pientä ensimmäisen vuoden aikana. Suurin osa vastaajista oli solminut määräaikaisen työsuhteen, ja työsuhde vastasi hyvin heidän koulutusta. Vuoden loppupuolella määräaikaiset työsuhteet vaihtuivat vakituisiin työsuhteisiin. Osa-aikaista työtä tehtiin hyvin vähän. Valmistuneet olivat solmineet yleensä vain yhden työsuhteen valmistumista seuraavana vuonna. Muutama henkilö oli solminut vuoden aikana peräti neljä työsuhdetta. Lisäksi lähes kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti, että ensimmäinen työsuhde vastasi heidän koulutusta. Selvästi suurimmalla osalla terveyskasvatukselta valmistuneista ei ollut yhtään työttömyysjaksoa ensimmäisen työvuoden aikana. Työttömänä oli oltu korkeintaan kaksi työttömyysperiodia. Työttömyys kesti korkeintaan neljä kuukautta. - - Työelämään siirtymisen ohjausta tulisi tehostaa YO:ssa ja kertoa opiskelijoille / etsiä heidän kanssaan mahdollisia työuria jo opintojen alkuvaiheesta asti. (Liikuntalääketiede.) Omalla alallani työllistyminen vaikeaa. Vakituisia työpaikkoja ei juuri ole tarjolla. Lähes kaikki alan työpaikat pk-seudulla. Em. syistä en uskaltaisi tälle alalle, jos aloittaisin opintojani nyt, vaan hankkisin turvallisen ammatin Tärkeimmät sivuaineet Terveyskasvatukselta valmistuneilta myös tiedusteltiin, mitkä olivat heidän kaksi tärkeintä sivuainetta työllistymisen tai työelämän kannalta. Tärkeimmät sivuaineet olivat kasvatustiede ja ravitsemustiede. 25

26 Taulukko 4.5.4: Tärkein sivuaine Sivuaine Kasvatustiede Ravitsemustiede Ei merkitystä Aikuiskasvatus Terveyshallinto Erityispedagogiikka Fysioterapia Liikuntahallinto Liikuntalääketiede Liikuntapedagogiikka Psykologia Sosiaalipsykologia Tieto puuttuu 6 30,0 2 10,0 2 10, ,0 Taulukko 4.5.5: Toiseksi tärkein sivuaine Sivuaine Tieto puuttuu Erityispedagogiikka Hoitotiede Sosiaalipsykologia Yhteiskuntapolitiikka 16 80, ,0 Aikaisemmasta koulutuksesta oli paljon hyötyä saadakseni nykyinen työ. Ttm koulutus mahdollistanut uudenlaiset työtehtävät ja laajentanut näkemystä. Työharjoittelua ja muuta käytännön osaamista / työelämän kontakteja pitäisi olla rutkasti enemmän! Teoreettisesta opiskelusta ei saa riittävästi valmiuksia ja näyttöjä työnantajia silmällä pitäen. Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, mitä terveyskasvatukselta valmistuneet tekisivät, jos saisivat aloittaa yliopisto-opinnot uudelleen. Kolmannes vastaajista ilmoitti, että he opiskelisivat lisää sivuaineita. Runsas neljännes vastaajista näytti olevan tyytymättömiä nykyiseen tutkintoonsa, sillä he suorittaisivat kokonaan eri tutkinnon. Taulukko 4.5.6: Yliopisto-opintojen aloittaminen uudelleen Uusi alku Opiskelisin lisää sivuaineita Suorittaisin kokonaan eri tutkinnon Suorittaisin nykyisen tutkintoni sellaisenaan Vaihtaisin pääainetta Vaihtaisin sivuainetta tai -aineita Muu %

27 4.6 Toimintaterapia Ajanjaksolla valmistui 8 henkilöä pääaineena toimintaterapia. Heistä 5 vastasi kyselyyn, joten vastausprosentti oli 63. Vastausprosentti oli tiedekunnan keskitasoa Työtilanne kyselyhetkellä Toimintaterapialta valmistuneista suurin osa oli kyselyhetkellä määräaikaisessa tai vakituisessa kokopäivätyössä. Yksikään toimintaterapialta valmistuneista ei ollut työttömänä. Valmistuneiden työtilanne oli kyselyhetkellä hyvä. Taulukko 4.6.1: Työtilanne kyselyhetkellä Työtilanne Vakituisessa kokopäivätyössä Määräaikaisessa kokopäivätyössä Yrittäjänä 2 40,0 2 40, ,0 Vastaajat olivat kyselyhetkellä yleisimmin erilaisissa opetustehtävissä. Taulukko 4.6.2: Ammattinimike kyselyhetkellä Ammattinimike Tuntiopettaja Toimintaterapeutti Opettaja Koulutussuunnittelija 2 40, ,0 Toimintaterapialta valmistuneet olivat hyvin erilaisten työnantajien palveluksessa. Kyselyyn vastaajien keskimääräinen bruttopalkka oli 2880 euroa kuukaudessa. Parhaimmillaan toimintaterapialta valmistunut ansaitsi runsaat 3300 euroa kuukaudessa. Taulukko 4.6.3: Bruttopalkka kyselyhetkellä Nykyinen bruttopalkka ( /kk) Lukumäärä Pienin Suurin Keskiarvo Keskihajonta , , ,20 555,41 Toimintaterapialta valmistuneiden kyselyhetken työ vastasi erittäin hyvin heidän koulutusalaa. Tämän lisäksi työ vastasi oikein hyvin myös heidän koulutustasoa Valmistumisen jälkeinen työ- ja työttömyyshistoria Vastaajilta tiedusteltiin työtilanteen lisäksi valmistumisen jälkeistä työ- ja työttömyyshistoriaa. Tämän lisäksi vastaajilta kysyttiin, olivatko he jo työssä valmistumishetkellä. Kaikki toimintaterapialta valmistuneet olivat jo työssä valmistumishetkellä. Tutkimuksessa haluttiin myös tarkastella, millainen oli maistereiden ensimmäinen työvuosi valmistumisen jälkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli se, miten rikkonainen oli valmistuneiden ensimmäinen työvuosi. Työsuhteet on jaettu vakinaisiin, määräaikaisiin ja osa-aikaisiin sekä edelleen koulutusta vastaaviin ja vastaamattomiin työsuhteisiin. 27

28 Yksikään toimintaterapialta valmistuneista ei ollut työttömänä ensimmäisen vuoden aikana. Valmistuneet olivat tehneet joko määräaikaista tai vakinaista kokopäivätyötä, ja työsuhde vastasi hyvin heidän koulutusta. Osa-aikaista työtä ei tehty vuoden aikana olleenkaan. Valmistuneet olivat solmineet yleensä vain yhden työsuhteen valmistumista seuraavana vuonna. Eräs henkilö oli ehtinyt solmia vuoden aikana peräti neljä työsuhdetta. Lisäksi lähes kaikki vastaajat ilmoittivat, että ensimmäinen työsuhde vastasi heidän koulutusta. Tein nykyistä työtäni jo ennen yliopisto-opintojen aloittamista, kyse oli siis pätevöitymisestä. Tutkinnon tehtyäni työsuhde vakinaistettiin Tärkeimmät sivuaineet Toimintaterapialta valmistuneilta myös tiedusteltiin, mitkä olivat heidän kaksi tärkeintä sivuainetta työllistymisen tai työelämän kannalta. Selvästi tärkein sivuaine oli opettajan pedagogiset opinnot. Taulukko 4.6.4: Tärkein sivuaine Sivuaine Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan opinnot Kasvatustiede Ei merkitystä 2 40, ,0 Taulukko 4.6.5: Toiseksi tärkein sivuaine Sivuaine Tieto puuttuu Draamapedagogiikka 4 80, ,0 Ikä vaikuttaa työllistymiseen? Olen saanut kuulla olevani pätevä, sopiva ja mitä toivotuin hakija, mutta liian vanha! Olen hyväkuntoinen aktiiviliikkuja tuskin koskaan sairauslomalla oleva. Tutkimuksessa oltiin myös kiinnostuneita siitä, mitä toimintaterapialta valmistuneet tekisivät, jos saisivat aloittaa yliopisto-opinnot uudelleen. Neljä viidesosaa vastaajista ilmoitti, että he opiskelisivat lisää sivuaineita. Loput suorittaisivat nykyisen tutkintonsa sellaisenaan. Taulukko 4.6.6: Yliopisto-opintojen aloittaminen uudelleen Uusi alku Opiskelisin lisää sivuaineita Suorittaisin nykyisen tutkintoni sellaisenaan Vaihtaisin pääainetta Vaihtaisin sivuainetta tai -aineita Suorittaisin kokonaan eri tutkinnon Muu %

29 5 Liitteet Liite 1: Kyselylomake KYSELY JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSTA LUKUVUONNA VALMIS- TUNEILLE MAISTEREILLE TAUSTATIEDOT 1. Nimi T-paidan koko 2. Syntymävuosi 3. Sukupuoli 1 Nainen 2 Mies 4. Kotikuntasi ennen opintoja Jyväskylän yliopistossa? 5. Nykyinen kotikuntasi? 6. Opintojen aloitusvuosi ja valmistumisaika (kk/vuosi) 7. Suoritettu tutkinto 8. Pääaine ja koulutusohjelma 9. Opiskelitko tai olitko töissä ulkomailla opintojesi aikana? 1 Kyllä 2 En 10. Olitko mukana ainejärjestössä, ylioppilaskunnassa tai yliopiston hallinnossa? 1 Kyllä 2 En NYKYINEN TILANNE JA VALMISTUMISEN JÄLKEINEN TYÖHISTORIA 11. Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tämän hetken pääasiallista toimintaasi? 1 Vakituinen kokopäivätyö 7 Työvoimapoliittinen koulutus, tukityöllistetty 2 Määräaikainen kokopäivätyö 8 Päätoiminen opiskelija 3 Vakituinen osa-aikatyö 9 Jatko-opiskelija, tutkijakoulutettava 4 Määräaikainen osa-aikatyö 10 Apurahalla työskentely 5 Yrittäjä 11 Äitiys-, isyys- tai vanhempainloma, hoitovapaa 6 Työtön 12 Muu, mikä? Jos olet tällä hetkellä työttömänä, siirry kysymykseen Nykyinen työnantajasi on 1 Suuri yritys, yli 250 työntekijää 6 Valtion virasto 2 Pieni yritys, alle 250 työntekijää 7 Yliopisto / korkeakoulu 3 Valtionyhtiö tai liikelaitos 8 Valtion tutkimuslaitos 4 Järjestö, säätiö tms. 9 Kunta tai kuntayhtymä 5 Oma yritys, toiminimi 10 Muu, mikä? 13. Nykyinen ammattinimikkeesi? 29

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Selvitys Jyväskylän yliopistosta ajalla 1.8.2002 31.7.2003 valmistuneiden maisterien sijoittumisesta työelämään Taloustieteiden tiedekunta 6. joulukuuta

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Selvitys Jyväskylän yliopistosta ajalla 1.8.2002 31.7.2003 valmistuneiden maisterien sijoittumisesta työelämään Informaatioteknologian tiedekunta 6.

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Selvitys Jyväskylän yliopistosta ajalla 1.8.2002 31.7.2003 valmistuneiden maisterien sijoittumisesta työelämään Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 6.

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Selvitys Jyväskylän yliopistosta ajalla 1.8.2002 31.7.2003 valmistuneiden maisterien sijoittumisesta työelämään Kasvatustieteiden tiedekunta 6. joulukuuta

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Selvitys Jyväskylän yliopistosta ajalla 1.8.2002 31.7.2003 valmistuneiden maisterien sijoittumisesta työelämään Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelu Selvitys Jyväskylän yliopistosta ajalla 1.8.2002 31.7.2003 valmistuneiden maisterien sijoittumisesta työelämään Humanistinen tiedekunta 6. joulukuuta

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2005 valmistuneiden maistereiden sijoittumisenseuranta

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2005 valmistuneiden maistereiden sijoittumisenseuranta Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja rekrytointipalvelut Jyväskylän yliopistosta vuonna 005 valmistuneiden maistereiden sijoittumisenseuranta Jutta Tuomela Sisällysluettelo Johdanto...4. Koko yliopisto...5...

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen KM Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland Projektityö Vuosina 2010-14 vastavalmistuneiden vastauksista poimittua Suunnittelija Outi Suorsa Taustatiedot Tiedot perustuvat v.2011-2015 vastavalmistuneille tehdystä kyselystä (vuosina 2010-2014 loppututkinnon

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2012, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot ja naisten osuuss suorittajista v. 2011 tiedekunnittain ja pääaineittain K= kanditaatin tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 20.1.2011, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2010 tiedekunnittain ja pääaineittain: naisten suorittamien tutkintojen osuus K=alempi tutkinto,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2010, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2009 tiedekunnittain ja pääaineittain, naisten osuus tutninnon suorittajista K=alempi tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

Sijoittumiskysely nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintokoulutuksesta 2008-2012 valmistuneille - Perusraportti (muokattu)

Sijoittumiskysely nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintokoulutuksesta 2008-2012 valmistuneille - Perusraportti (muokattu) Sijoittumiskysely nuoriso ja vapaaajanohjauksen perustutkintokoulutuksesta 2008 2012 valmistuneille Perusraportti (muokattu) 1. Sukupuoli Mies 0 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 19 20 21 22 2

Lisätiedot

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE 1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja työelämäpalvelu

Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja työelämäpalvelu Jyväskylän yliopisto Tutkimus- ja työelämäpalvelu Selvitys Jyväskylän yliopistosta ajalla..996-3.2.2000 valmistuneiden tohtorien sijoittumisesta työelämään ~ Koko yliopisto & tiedekunnat~ 3. helmikuuta

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

FSD2539 Joensuun yliopistosta vuosina 2003-2006 valmistuneiden kandidaattien ja maistereiden työllistyminen

FSD2539 Joensuun yliopistosta vuosina 2003-2006 valmistuneiden kandidaattien ja maistereiden työllistyminen KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2539 Joensuun yliopistosta vuosina 2003-2006 valmistuneiden kandidaattien ja maistereiden

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

I TAUSTATIEDOT. Kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti. 1. Sukupuoli 1 mies 2 nainen

I TAUSTATIEDOT. Kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti. 1. Sukupuoli 1 mies 2 nainen 1 Kyselylomakkeen on laatinut HELA:n tohtorikoulutettava Kirsi-Maria Hytönen (kianhyto@jyu.fi). Apuna on käytetty lähteenä eri yliopistoissa tehtyjä selvityksiä: Hänninen, Kirsi 2005. Turun yliopiston

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja kohderyhmä

Lisätiedot

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ Vuonna Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Lokakuu 12 Sisällys

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Ympäristötieteistä valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä Laura Koskinen

Ympäristötieteistä valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä Laura Koskinen Ympäristötieteistä 2000-2005 valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä 2006 Laura Koskinen Kysymykset 1-4 1. Oletko ollut valmistumisesi jälkeen ympäristönsuojelutieteen/ympäristöbiologian

Lisätiedot

Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen

Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen Sijoittumistiedot koskevat vuosina 2000 2008 hoitotieteen oppiaineesta valmistuneita, jotka ovat saaneet työllisyystilannetta koskevan kyselyn

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012) Jyväskylän yliopistosta vuonna 27 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 212) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 47 valmistuneista) 1 Sukupuoli

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %. Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen Päättökysely Kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden käsityksiä koulutuksesta sekä heidän työtilanteestaan valmistumisvaiheessa. Kysely

Lisätiedot

Hakijoista ensikertalaisia yht. yht.

Hakijoista ensikertalaisia yht. yht. Hakukohde Akvaattiset tieteet, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattisluonnontieteellinen Biologian ala, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset Uraseuranta koko aineisto Vuonna valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset Uraseuranta kyselyn taustatietoja toteutettu syksyllä osana valtakunnallista kyselyä http://www.aarresaari.net/uraseuranta/index.htm#mais

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012

Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 Valmistu töihin! Turku 2.5.2012 1 Sisältö Valmistu töihin! valtakunnallisen kyselyn päätulokset Lukiolaiset ja työelämä koottuja tuloksia lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmista Kyselyn toteutus: Valmistu

Lisätiedot

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2015 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1

Lisätiedot

TEOLOGISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

TEOLOGISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT TEOLOGISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm. 050 5935019

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista Satu Peteri Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2017 SISÄLLYS 1. TAUSTATIEDOT VASTAAJISTA...

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

FARMASIAN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

FARMASIAN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT FARMASIAN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm. 050 5935019

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA

KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA Jorma Tukeva 17.1.2012 KYSELY TYÖHÖN SIJOITTUMISESTA JA JATKO-OPINNOISTA 1. TAUSTATIETOJA Sijoittumiskyselyn kohderyhmänä olivat nuorisoasteen opiskelijat, jotka ovat suorittaneet metsäalan perustutkinnon

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

MTI -valmistumiskyselyn alustavia tuloksia 2015

MTI -valmistumiskyselyn alustavia tuloksia 2015 MTI- opetuksen tulevaisuus yhdessä tehden Metsätalousinsinöörien AMK- opetuksen kehittämisseminaari 29.10.2015 Tutkija Eila Lautanen, TTS Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen toteutus 1. vastaajajoukon kuvaus

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille Uraseurantakysely vuosina - 11 tohtorin tutkinnon suorittaneille (Jyväskylän yliopiston tuloksia) Vastausprosentti (17/1) Työelämäpalvelut 1 9 Sukupuoli (yhteensä17 kyselyyn vastannutta) 8 7 6 Mies Nainen

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm. 050

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Arja Haapakorpi & Paula Paasto Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2002 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon

Lisätiedot

Uraseuranta. Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Uraseuranta. Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseuranta Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Taustatietoja kysely tehtiin kaikille vuonna 2005 loppututkinnon suorittaneille eli farmaseuteille, lastentarhaopettajille, maistereille sekä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot