Yksillä Purjeilla. Kumppanuushanke Haminassa, Kotkassa ja Loviisassa (Ray ) Jaana Savolainen Hankevastaava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksillä Purjeilla. Kumppanuushanke Haminassa, Kotkassa ja Loviisassa (Ray 2013-2016) 26.11.2013. Jaana Savolainen Hankevastaava"

Transkriptio

1 Yksillä Purjeilla Kumppanuushanke Haminassa, Kotkassa ja Loviisassa (Ray ) Jaana Savolainen Hankevastaava

2 Hyvät kuulijat, tervetuloa minunkin puolesta tähän hienoon ihmisten turvallisuutta käsittelevään kaksi päiväiseen seminaariin. Olen Jaana Savolainen Yksillä Purjeilla kumppanuushankkeesta ja toimin hankevastaavana. Hanke toimii Haminan, Kotkan ja Loviisan alueella ja sitä hallinnoi Haminalainen Ravimäkiyhdistys ry. Hanke on alkanut tämän vuoden helmikuussa ja päättyy vuonna Tavoitteena hankkeella on yhteistyössä eri toimijoiden (kunnat, kolmas sektori, seurakunnat ja yritykset) kanssa kehittää uusia toimintamalleja ja lisätä eriikäisten ihmisten hyvinvointia osallistamisen kautta.

3 Aluksi tarkoitukseni oli puhua pelkästään arjen turvallisuudesta, sen lisäämisestä ja merkityksestä ihmisille sekä kolmannen sektorin mahdollisuuksista toimia yhteistyössä ja kehittää erilaisten asuinalueiden ihmisten arjen turvallisuutta kuntien ja asukkaiden kanssa.

4 Kerron kuitenkin ensin lyhyesti perheelleni ja minulle tapahtuneesta tapaturmasta tai vahingosta, joka vaikutti meidän kaikkien perheenjäsentemme turvallisuuden tunteeseen heikentäen sitä useiksi viikoiksi, tyttäremme kohdalla jopa kuukausiksi eteenpäin.

5 Tulimme perheeni kanssa iloisina ja levänneinä kotiin lyhyeltä kylpylämatkalta syysloman perjantaina klo Veimme matkatavarat sisälle ja päätimme katsoa vielä hetken televisiosta 9 vuotiaan tyttäremme rakastamaa Vain Elämää ohjelmaa. Ilmoitin perheelleni, että vien vielä koiramme ulos pikaisesti ja palaan kohta. Jätin onneksi ulko-oven auki lähtiessäni

6 Pääsin koirani kanssa hiekkatielle noin 25 metriä kotipihasta, kun läheisestä metsästä juoksi suurikokoinen koira hyökäten raivokkaana pienen koirani kimppuun. Kaaduin törmäyksestä maahan ja ymmärsin oman voimattomuuteni vahvan edessä Perheeni kuuli avunhuutoni ja mieheni juoksi apuun. Taistellessamme oman pienen perheenjäsenemme puolesta usean minuutin ajan 9 vuotias tyttäremme seurasi tilannetta järkyttyneenä heikosti valaistulla ja kuoppaisella hiekkatiellä kotimme edessä. Saimme lopulta koiramme irti hyökkääjän suusta ja juoksimme turvaan kotiin.

7 Koko järkyttävän tapahtuman seurauksena mieheltäni murtui käsi, minulle tuli kaatumisesta useita ruhjeita ja vaatteemme menivät rikki. Pahinta oli kuitenkin, että turvallisuutemme oli järkkynyt, olimme sokissa, kaikki! Jouduimme soittamaan hätäkeskukseen avunpyynnön, koska hyökännyt koira tuli perässämme kotiovellemme estäen meiltä pääsyn autoomme. Poliisin tulo kesti, koska olivat usean kymmenen kilometrin päässä sillä hetkellä. Pääsimme autoomme vasta 30 minuuttia tapahtuman jälkeen kun vieras koira oli poistunut pihaltamme. Nyt kuukausi tapahtuman jälkeen paranemme tapahtumasta hiljalleen. Koirammekin on elossa vaikka päivittäin haavasiteet vielä vaihdankin.

8 Turvallisuuden tunne muodostuu monista eri asioista riippuen siitä muun muassa: minkä ikäinen olet (lapsi / vanhus) minkälainen on terveydentilasi missä asut, taajama / harvaan asuttu alue oletko yksinäinen vai perheellinen minkälainen on arjen rytmi ja hallinta mikä on taloudellinen tilanne kuinka mm. kodin ja liikkumisen turvallisuudesta on huolehdittu kokeeko ihminen kodin läheisen ympäristön turvalliseksi?

9 Yksillä Purjeilla -kumppanuushanke on pitänyt yhteistyössä alueen sisarhankkeiden ja kuntien kanssa kansalaiskuulemisen merkeissä kyläiltoja Kymenlaakson alueella. Kyläillat ovat olleet vapaita kaikille. Niissä on kyselty mikä ihmisten mielestä on heidän asuinalueella / kylässä hyvin ja mitä pitäisi kehittää? Olemme myös pohtineet yhdessä mitä kylällä voidaan itse tehdä turvallisuuden parantamiseksi?

10 Kyläilloissa on tullut seuraavia asioita esille turvallisuutta lisäävinä kehittämiskohteina heikot julkiset liikenneyhteydet pitkät etäisyydet, joka vaikuttaa mm. ambulanssin, poliisin tai pelastuslaitoksen saapumiseen terveys- ja apteekkipalvelujen puuttuminen kylistä teiden huono kunto puuttuva tievalaistus puutteellinen talvihiekoitus yleinen turvallisuus mm. kaupunkialueella Yhteistyökumppaneita näissä tilaisuuksissa ovat olleet Etelä-Kymenlaakson kunnat sekä EK ARTU hanke, MontEri hanke ja Kymenlaakson kylät ry.

11 Keskustelua on ollut myös turvallisuusuustietouden lisäämisestä eri keinoin mm. kampanjat, some, tiedotus ja oppaat. Myös kohdennetut eri ryhmille tarkoitetut turvallisuus-infot nähdään tärkeinä (lapset, nuoret, ikäihmiset, perheet, maahanmuuttajat). Vapaaehtoistyön merkitys kasvaa ja paikallistuntemuksen hyödyntäminen poikkeusoloissa on tärkeää. Eri toimijoiden ennakkoluuloton yhteistyö ja erilaisten taitojen hyödyntäminen ja arvostaminen on yhteisöllisyyden tärkein kulmakivi. Vapaaehtoistyön koonti yksiin kansiin mm. sähköiselle alustalle on YP-hankkeen yksi tavoite, joka helpottaa vapaaehtoistyössä olevia ja tarvitsijoita löytämään toisensa. Heidän osaamisen kartoitus, kouluttaminen ja yhteyshenkilöt ovat samalla alustalla toistensa nähtävillä.

12 Kolmannen sektorin mahdollisuus tukea eri toimialoilla kuntia on myös keino tukea eri ikäisten ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Siten poikkisektorinen yhteistyö hyödyttää kaikkia ja on tärkeä työmuoto eri ikäisten ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. korttelikodit urheilu- ja liikuntaseurat kyläyhdistykset vapaaehtoistoimintaa harjoittavat yhdistykset kulttuuriyhdistykset sote-yhdistykset nuorisoyhdistykset eläkeläisyhdistykset

13 Vapaaehtoistoiminta voi olla erilaista ystävä toimintaa lumenluontia avustamista kodin askareissa kaupassa tai lääkärissä käyntiä varamummona tai varavaarina olemista

14 Yksillä Purjeilla Kumppanuushanke Haminassa, Kotkassa ja Loviisassa (Ray ) Jaana Savolainen, hankevastaava

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta

Lisätiedot

Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen seminaari 26.-27.11.2013 EK-ARTU-hanke, Päivi Okuogume

Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen seminaari 26.-27.11.2013 EK-ARTU-hanke, Päivi Okuogume Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen seminaari 26.-27.11.2013 EK-ARTU-hanke, Päivi Okuogume Etelä-Kymenlaakso Asukkaita Kunnan v. 2012 lopussa perustamisvuosi HAMINA 21 257 1653 KOTKA 54 877 1879 MIEHIKKÄLÄ

Lisätiedot

Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013

Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013 Etelä-Kymenlaaksoon turvallisuutta yhteistyöllä Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013 KyAMK Sosiaali- ja terveysala / EK-ARTU-hanke 21.5.2013 1 Virojoella 19.11.2012 tapaamisessa tuotettuja turvallisuuteen

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö

KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö Arjen turva? Läheisistä huolehtiminen vähentynyt yhteiskunta erottanut sukupolvet

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? 8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla

Lisätiedot

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina EK-ARTU Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina KyAMK Sosiaali- ja terveysala / EK-ARTU-hanke 18.4.2013 1 EK-ARTU-HANKE Etelä-Kymenlaakson kunnat Hamina,

Lisätiedot

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Miehikkälän asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Miehikkälän asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Miehikkälän asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 35 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Terveydenhuoltoneuvos Annikki Lämsä Terveyspointin toiminnan perusta Oulunsalon kunnan hyvinvointi ja terveyden edistämisstrategiat Seurakunnan

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Pyhtään asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 39 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia 31

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä

Lisätiedot

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN KAUPUNKI : KOKO LIIPOLA OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ Koulutuksellinen tasa-arvo hanke (rahoitus OKM) HELSINGIN YLIOPISTO / PALMENIA : ASUINALUE LAPSIPERHEIDEN KOKEMANA HYVINVOINTI

Lisätiedot

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa?

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Valtakunnallinen harvaan asuttujen alueiden turvallisuusseminaari Mikkeli 29.1.2013 Ari Evwaraye Sisäministeriö 29.1.2013 Sisäisen

Lisätiedot

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus

Sisäinen turvallisuus Sisäinen turvallisuus Alkoholi ja väkivalta seminaari Tampere 2.10.2013 Ari Evwaraye Sisäministeriö 8.10.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelmat arjen turvallisuutta 8.10.2013 2 Sisäisen turvallisuuden tavoite

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

Maaseudun turvallisuus Viranomaispalveluista omatoimiseen varautumiseen

Maaseudun turvallisuus Viranomaispalveluista omatoimiseen varautumiseen Maaseudun turvallisuus Viranomaispalveluista omatoimiseen varautumiseen Heikki Laurikainen Omatoiminen varautuminen nouseva trendi Demografiset muutokset Urbanisoituminen Julkisen talouden ongelmat Resilienssi

Lisätiedot

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 EK-ARTU -hanke Arjen turva kysely Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 Miehikkälän kirkonkylä: Miehikkälä 12, Saivikkala 11 7.2.2013 1 Taustatietoja vastaajista (23) Naisia vastaajista 14 Miehiä vastaajista

Lisätiedot

Palvelutori Päijät-Hämeessä

Palvelutori Päijät-Hämeessä Palvelutori Päijät-Hämeessä Arja-Tuulikki Wilén, HT, Projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto arja-tuulikki.wilen@paijat-hame.fi Terveydenhuollon atk-päivät 25.5.2016 Kansalaisen aktiivinen rooli sote-palvelukentässä

Lisätiedot

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Pihla Sillanpää/ Espoon yleiskaavayksikkö PILOTTIKYSELY: MUN PAIKKA! -ESPOONLAHTI 30.8.2018 2 TAUSTAA Kasvava Espoo, metro ja hyvinvointi seminaari 13.4.2016

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat

Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat Arjen turvallisuus järjestöt osallistuvat Turvapäivän tuloksia odotellessa Ideoita Miten järjestöt voivat toimia yhteistyössä keskenään Miten järjestöt voivat tukea viranomaisia Mikä rooli itselläni ja

Lisätiedot

Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää. Helsinki Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO

Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää. Helsinki Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää Helsinki 8.9.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO Harvaan asutut alueet Suomi harvaan asuttu maa, keskimäärin

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

Arjen turvallisuuden edistäminen maaseudulla hanke 2011-2014

Arjen turvallisuuden edistäminen maaseudulla hanke 2011-2014 Arjen turvallisuuden edistäminen maaseudulla hanke 2011-2014 SPR Satakunnan piiri Yhdessä muutamme maailmaa 1 Ensimmäinen askel: Keskustele vierustoverisi kanssa hetki ja vaihda ajatuksia seuraavista kysymyksistä:

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Pohjois-Savossa Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) ja keskustelu Iisalmen ikäihmistenneuvoston kanssa 22.9.2014 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

YHDISTYKSET 2020-LUVUN TOIMINTAYMPÄRISTÖISSÄ keskustelutilaisuudet. Lappeenranta 3.4.2014 klo 9.00-11.30 Kouvola 4.4.2014 klo 9.00-11.

YHDISTYKSET 2020-LUVUN TOIMINTAYMPÄRISTÖISSÄ keskustelutilaisuudet. Lappeenranta 3.4.2014 klo 9.00-11.30 Kouvola 4.4.2014 klo 9.00-11. YHDISTYKSET 2020-LUVUN TOIMINTAYMPÄRISTÖISSÄ keskustelutilaisuudet Lappeenranta 3.4.2014 klo 9.00-11.30 Kouvola 4.4.2014 klo 9.00-11.30 MontEri-hanke Ajalla 1.1.2012 31.12.2014 (käynnistyi toukokuussa)

Lisätiedot

HARVA-ALUEIDEN TURVALLISUUS

HARVA-ALUEIDEN TURVALLISUUS HARVA-ALUEIDEN TURVALLISUUS Pelastustoimen näkökulma Kuntamarkkina, 13.9.2017 Jari Lepistö Määritelmät: turvallisuus Ennen puheessa korostui kontrollointi ja järjestyksen pito (Security) Nykyään puhutaan

Lisätiedot

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME.

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME. KUNTIEN JA 3. SEKTORIN YHTEISTYÖ VARAUTUMISESSA JA ARJEN TURVALLISUUDESSA, HELSINKI 28.6.2019 JOENSUUN KONSERNISTRATEGIA: ROHKEASTI UUDISTUVA TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT

Lisätiedot

Arjen turvallisuus kylissä. Outi Tikkanen ja Sirpa Pekkarinen Kylä auttaa ja välittää kriisissä SYTY:n neuvottelupäivät 20.5.2011

Arjen turvallisuus kylissä. Outi Tikkanen ja Sirpa Pekkarinen Kylä auttaa ja välittää kriisissä SYTY:n neuvottelupäivät 20.5.2011 Arjen turvallisuus kylissä Outi Tikkanen ja Sirpa Pekkarinen Kylä auttaa ja välittää kriisissä SYTY:n neuvottelupäivät 20.5.2011 Kylä auttaa ja välittää kriisissä hanke 2009-2011 Hallinnoi Suomen Kylätoiminta

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI 2016 2018 Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Kaksi päätoimista työntekijää

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Kuntamarkkinat 20 v - Paikallinen turvallisuussuunnittelu seminaari Suunnitelma tehty, mitä sitten?

Kuntamarkkinat 20 v - Paikallinen turvallisuussuunnittelu seminaari Suunnitelma tehty, mitä sitten? Kuntamarkkinat 20 v - Paikallinen turvallisuussuunnittelu seminaari Suunnitelma tehty, mitä sitten? Kuntatalo B3.3, 11.9.2013 Jussi Rahikainen, pelastustoimen kehittämispäällikkö Suunnitelmallinen turvallisuusyhteistyö

Lisätiedot

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 9.9.2011 1 Suomen hallituksen talouspolitiikka (2011

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen

Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen Valtakunnalliset sisäisen turvallisuuden päivät Mikkeli 6.9.2013 Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys

Lisätiedot

Torju arjen vaaratilanteet

Torju arjen vaaratilanteet Koti- ja vapaa-ajan tapaturma sattuu vuosittain noin 700 000 suomalaiselle. Kuolemaan näistä johtaa vuosittain noin 2 700. Torju arjen vaaratilanteet Tavallinen arkipäivä sisältää monia vaaratilanteita.

Lisätiedot

JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN?

JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN? JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN? Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Kaupunginsihteeri Jari Horttanainen JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelman rakentuminen

Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelman rakentuminen Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti Valtuustokaudelle 2013 2016 Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelman rakentuminen Hankkeen työ- ja ohjausryhmän työskentely Asukas- ja järjestötapaamiset

Lisätiedot

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari 15.01.2016 Tampere Työpaja: Kanslaisjärjestöjen ja Tampereen kaupungin Kumppanuus 2020 ohjelma - esimerkki yhteistyön mahdollisuudesta!

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Turvassa kyläss. Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke

Turvassa kyläss. Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke Turvassa kyläss ssä? Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke 1.3.2009-31.12.2011 31.12.2011 Suomen kylätoiminta ry Mitä on turvallisuus? Turvallinen työ-, koti-ja asuinympäristö

Lisätiedot

Yhteinen koti maalla hanke. Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä

Yhteinen koti maalla hanke. Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä Yhteinen koti maalla hanke Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä 1.9.2017 Päivän ohjelma: 9.30 Aamukahvit ja päivän aloitus Jamilahden tervehdys, Jamilahden rehtori Sanna Gango Yhteinen koti maalla

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

Monimuotoinen vapaaehtoistyö

Monimuotoinen vapaaehtoistyö Monimuotoinen vapaaehtoistyö 2.8.2017 1 Mielikahvila Mielikahvila on auki torstaisin klo 17-21, osoitteessa Sorinkatu 4 C 1.krs Mielikahvila on sekä vapaaehtoistoiminnan keskus että avoin kohtaamispaikka

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki suomeksi KYLÄN turvallisuussuunnittelun ABC Kylien turvallinen ja toimiva arki Törmäätkö kylälläsi ongelmiin, jotka mielestäsi kaipaisivat ratkaisuja? Ongelmat voivat olla erilaisia arjen epäkohtia vaikkapa

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.

Lisätiedot

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiain neuvottelukunnaksi Esitämme, että Kanta-Hämeeseen perustetaan osaksi maakunnan tulevia rakenteita Järjestöasiain

Lisätiedot

KYLÄN TURVALLISUUSLISTA

KYLÄN TURVALLISUUSLISTA KYLÄN TURVALLISUUSLISTA KYLÄN TURVALLISUUSLISTA Kylän turvallisuussuunnittelu perustuu laaja-alaiseen turvallisuuden käsitteeseen. Se ei ole pelkästään pelastusviranomaisten työtä, vaan turvallisuus on

Lisätiedot

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia 1 Taulukon täyttöohjeet Voitte esittää kommentteja kaikkiin toimenpideohjelmiin Kaikkia ohjelmia ei tarvitse kommentoida Kirjoittakaa kommentit niille varattuihin

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta

Lisätiedot

Hyvinvointia e-palvelujen avulla

Hyvinvointia e-palvelujen avulla Hyvinvointia e-palvelujen avulla Näkökulmia tutkimiseen ja kehittämiseen Taloudellisuus ja uudistuminen toimintaprosessit kustannustehokkuus Teknologia HyvinvointiTV turvapiiri etämittarit 24h e-palvelu

Lisätiedot

LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja

LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja yhteistyökumppaneille 2009 Webropol sähköpostikysely tehtiin kesä- ja elokuussa 2009 NK vastaukset 53 % (N=38, n=20) YTK vastaukset 30 % (N=57, n=17) Asiaa kannatetaan

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin turvallisuussuunnitelma 2015 2016

Karkkilan kaupungin turvallisuussuunnitelma 2015 2016 Karkkilan kaupungin turvallisuussuunnitelma 2015 2016 Sisällys 1 Taustaa... 3 1.1 Valtioneuvoston periaatepäätös sisäisen turvallisuuden ohjelmasta... 3 1.2 Turvallisuussuunnitelman laatiminen Laurea-ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Yhteenveto kyselyn tuloksista

Yhteenveto kyselyn tuloksista Yhteenveto kyselyn tuloksista Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistykset ja kaupungin johdon tapaamiset 2013/6 2014/1 1 Yleistä kyselystä Lähetettiin sähköpostitse n. 50 yhdistykselle tai edustajalle Vastauksia

Lisätiedot

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Emma & Elias Tuhti-ryhmän kysely Tavoitteena kerätä keskitetysti raportointiin tarvittavat tiedot vapaaehtoisilta Kerätä aineisto, joka tarjoaa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa

Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa Kehitysjohtaja Arto Ahokumpu Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus seminaari Vanha ylioppilastalo 28.11.2012 1 Esityksen sisältö Mikä on

Lisätiedot

Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta

Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta Infotilaisuus Keski-Karjalan kylätoimijoille Kitee 24.4.2014 Tuomo Eronen Rautjärvi 30.7.2010 Pohjois-Karjalan KYLÄOHJELMA 2014 Pohjois-Karjalan KYLÄOHELMA

Lisätiedot

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus, Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma Antti Blom, Varkaus, 11.04.17 Rehtorin rooli opettajien Liikkuva koulu toiminnan mahdollistajana Keskustelua väittämistä Rehtorin tehtävä on luoda edellytyksiä

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA 1969 2019 Tontit 2019 kotiloimaalta.fi KESKUSTAN ASUINALUEET NAHINLAHTI Uusi asuinalue keskustan tuntumassa, Loimijoen rannan, peltojen ja metsän ympäröimänä. Maaseutumaista

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

Kuntamarkkinat 11.9.2013

Kuntamarkkinat 11.9.2013 Kuntamarkkinat 11.9.2013 Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja LÄHTÖKOHTIA JÄRVENPÄÄN TURVALLISUUSSUUNNITTELULLE - Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti Simo Pokki Vertikal Oy 60 Asuinpaikka ikäryhmittäin (kpl) 50 50 47 43 40 36 30 29 20 19 22 23 20 15 10 7 12 9 10 7 6 5 10 10 5 4 0 Kairantiimi RovaTiimi

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

JAKE-hankkeen mahdollisuudet ja Kylähyvinvoinnin teemojen jatkotyöstäminen

JAKE-hankkeen mahdollisuudet ja Kylähyvinvoinnin teemojen jatkotyöstäminen JAKE-hankkeen mahdollisuudet ja Kylähyvinvoinnin teemojen jatkotyöstäminen Kunnaspirtti 21.10.2014 1 Lähtökohta Juurrutus >>> jatkuvuus Yleistettävyys >>> siirrettävissä Kunta- ja järjestökumppanuudella

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto

Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin TAUSTAA Taloyhtiöömme kuuluu kaksi taloa joissa asuntoja on yhteensä 48. (kaksioita ja kolmioita.)

Lisätiedot

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasianneuvottelukunnaksi Keväällä 2018 tehdään esitys Kanta-Hämeen järjestöyhteistyön rakenteeksi Huhtikuussa kootaan pohjaesitykseen

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot