Merieläkeläisyhdistysten Keskusliitto ry:n äänenkannattaja 2/2009

Transkriptio

1 Merieläkeläisyhdistysten Keskusliitto ry:n äänenkannattaja 2/2009 Museokäyntejä Nuoruudessa jos joku esitti museokäyntiä, tuli lähes pakokauhu. Mielikuva oli, että nyt viedään paikkaan missä näyttelyesineet olivat yksitoikkoisissa riveissä lasikaapeissa. Siihen aikaan kun minäkin olin nuori, museot olivatkin hyvin vanhanaikaisesti järjestettyjä. Esimerkiksi luonnontieteen museossa olivat täytetyt koinsyömät eläimet yleensä lasivitriineissä latinankielisellä nimellään. Tänään ovat eläimet asetettu näytteelle niiden aitoon luonnonmukaiseen ympäristöön. Entisen ajan on Merikesku Vellamo Kuva: Jussi Tiainen gelmat toistuivat melkein kaikissa museoissa. Niistä huolimatta oli rautatiemuseo joka sijaitsi Helsingin rautatieaseman sippirakennuksessa, paikka minne aina teki mieli mennä, koska siellä oli pienoisrautatie liikkuvilla junilla. Merellä ollessani ei jäänyt paljon aikaa satamissa museokäyntejä varten. Siellä oli paljon muita houkutuksia. Siitä huolimatta kävin laivakaverien kanssa Pariisissa laivan ollessa Rouenissa ja tutustuttiin sekä Versailles n, että Louvren museoihin.

2 Näyttelyt olivat loisteliaita ja laadultaan aivan muuta kuin mitä ne olivat kotimaassa. Tie löytyi myös British Museoon Lontoossa ja Luonnontieteiden museoon New Yorkissa mainitakseni joitakin paikkoja joissa tuli käytyä. Ihmisen ikääntyessä kiinnostus menneistä ajoista lisääntyy ja myös omien juurien tutkiminen alkaa kiinnostaa. Moni on vasta ikäihmisenä ruvennut tekemään sukututkimusta ja yrittänyt päästä perille suvustaan ja mistä se on tullut. Myös tutustuminen menneeseen aikaan saa museosta hyvän taustakuvan ja museokäynnit ovat alkaneet kiinnostaa. Museoiden vanha sanonta Ei voi tulkita tulevaisuutta, ellei tunne menneisyyttä on edelleen ajankohtainen. Menneisyyden tunteminen ei kuitenkaan tarkoita siihen uppoamista, vaan nykyajan museot elävät vahvasti tätä päivää ja katsovat myös tulevaisuuteen. Eläkeläisenä liityin Helsingin Seudun Merieläkeläisiin ja siellä on ollut tapana, että ainakin pari kertaa vuodessa käydään jossakin museossa tai näyttelyssä. Viimeisimmät käynnit ovat olleet Vapriikki Tampereella ja Vellamo Kotkassa. Tampereen Vapriikki on sikäli mielenkiintoinen, että museota varten on otettu käyttöön vanha tehdasrakennus. Museokeskus Vapriikki sijaitsee Tampellan entisessä alaverstaassa Tammerkosken kansallismaisemassa. Tampere 1918 näyttelyssä on ensimmäistä kertaa esillä todistusvoimainen kokonaisuus keväällä 1918 taistelupaikoilta ja kaupungin kaduilta kerättyä esineistöä. Tampereen museoiden kokoelmiin kuuluvan esineistöä keräsi silloinen Hämeen museon johtaja Gabriel Engberg. Näyttely tuo esille myös laajan ja osin ennennäkemättömän kuva-aineiston Vapriikin kuva-arkistosta. Pääteemoina ovat merenkulkija, merikauppa, laivat, laivamatkustaminen ja navigointi. Näyttelyn keskeisenä elementtinä on pohjoisen merenkulkumme erikoisuus, talvimerenkulku. Museon päänäyttely tarjoaa toiminnallisia tapoja tutustua Suomen merenkulun historiaan ja nykypäivään. Merikeskus Vellamo on sekä rakennuksen osalta, että merimuseona museoiden paremmasta päästä. Kymenlaakson museo on myös avannut ovensa yleisölle Merikeskus Vellamossa. Päänäyttely Virtaa tarjoaa katsottavaa ja koettavaa niin perinteisen museon ystäville kuin niille, jotka kaipaavat käynniltään jotakin uutta ja erilaista. Kymenlaakson museon kokoelmiin on 1920-luvulta lähtien kerätty arjen esineitä, jotta saataisiin tietoa siitä, mitkä olivat elämisen puitteet ennen ja miten ajat ovat muuttuneet. Samasta syystä on museolle koottu arkisto ja mittava valokuvakokoelma. Käydessämme Turussa jouduimme maan alle kun vierailtiin Aboa Vetus museossa. Aboa Vetus on harvinainen retki keskiaikaisessa kaupunkikorttelissa Rettigin palatsin, Bore varustamon omistajan von Rettigin entinen yksityiskoti, kunnostustöiden yhteydessä sattumalta löytynyt keskiaikainen kaupunginosa vie vierailijansa aikamatkalle satojen vuosien päähän. Aboa Vetus tarjoaa harvinaislaatuisen kävelyreitin ikivanhoilla kivikaduilla sekä paljon tietoa arkeologien työstä ja muinaisesta kaupunkielämästä. Samassa talossa sijaitsee Ars Nova joka on saanut alkunsa Matti Koivurinnan taidekokoelmasta ja toimii aktiivisena nykytaiteen museona. Museossa kävijä tavoittaa kokoelman helmet ja nykytaiteen näyttelyt yksityispalatsiin tehdyissä näyttelytiloissa. Komeassa talossa korkealla Puolalanmäellä sijaitsee Turun Taidemuseo joka houkuttelee luokseen. Rakennuksen on suunnitellut Gustaf Nyström. Vuodesta 1904 Turun taide-elämän keskeisenä vaikuttajana toiminut taidemuseo avattiin yleisölle peruskorjattuna ja uudistuneena keväällä Vapriikin sisäänkäynti Keväällä käytiin Kotkassa uudessa merikeskus Vellamossa. Merikeskus Vellamo on uudisrakennus, joka avattiin yleisölle Sen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy ja pääsuunnittelijana toimi arkkitehti, professori Ilmari Lahdelma. Merimuseon päänäyttely "Pohjantähti, Etelän risti" kertoo merenkulun historiasta ja nykypäivästä teemoittain. Turun taidemuseo 2

3 Mustion Linna sijaitsee läntisellä Uudellamaalla Karjaalla, noin 75 kilometrin päässä Helsingistä. Linnan rakennutti aikanaan Magnus Linder II, ja se on pienen tauon jälkeen jälleen saman suvun hallussa. Tämänhetkinen isäntä on entistänyt linnaa ja tehnyt siitä menestyvän matkailukohteen. Sisätiloihin pääsee tutustumaan ja asiantuntevan oppaan johdolla tutustutaan linnan historiaan, esineistöön ja keskeisiin henkilöihin. Linnan 22 toinen toistaan hulppeampaa huonetta henkivät arvokasta tunnelmaa jalopuisine parkettilattioineen ja seiniin maalattuine tapetteineen, joista vanhimmat ovat 200-vuotiaita. Huoneita koristavat tyylihuonekalut ja ihanat kaakeliuunit, sekä tietysti herraskartanoiden tapaan suvun ja Ruotsin kuninkaallisten muotokuvat. Luostarinmäen vanhat talot Myös Luostarinmäellä käytiin kun kerran oltiin Turussa. Luostarinmäen käsityöläismuseo on ulkomuseo joka tarjoaa tietoa, taidonnäytteitä ja elämyksiä alkuperäisessä, esiteollisessa ympäristössä. Museossa vierailija astuu kaksi vuosisataa ajassa taaksepäin. Alue palvelee kaupunkikäsityön historiaa kuvaavana ulkomuseona. Yli 30 eri alojen verstasta esittelevät kaupunkikäsityön historiaa ja käsityöläisten asuntoja. Luostarinmäen ainutlaatuisuus perustuu vanhaan rakennuskantaan ja käsityömestareiden johdolla sisustettuihin verstaisiin. Luostarinmäki on Turun "Vanha kaupunki" eli ainut yhtenäinen alue joka säilyi Turun palosta Turun Tuomiokirkko ja Turun linna jäivät tällä matkalla katsomatta, mutta täytyyhän jotakin olla seuraavia matkoja varten. Itse olin ensimmäisen kerran Turun linnassa yhdessä Niilo Wällärin kanssa Pohjoismaiden merenkulkijajärjestöjen illallisella joskus 1960 luvulla. Matkoillamme olemme myös tutustuneet vanhoihin kartanoihin. Mustion linnan uudempi päärakennus Mustion Linna on hieno kesäkohde kartanoromantiikan ystäville luvulla rakennettua uljasta puulinnaa voi varmasti hyvällä syyllä nimittää ainutlaatuiseksi, mutta monista muista yleisölle avoimista linnoista ja kartanoista sen erottaa aitona säilynyt kartanomiljöö. Uusgoottilaisen kiviportin takana aukeaa laaja englantilainen maisemapuisto, jonka hiekkakäytävillä voi sipsutella kartanomamsellien jalanjäljillä. 3 Malmgårdenin linna lintuperspektiivissä Toinen mieleenpainuva tutustuminen oli Malmgårdin linna jossa asuu kreivi Johan Creutz. Malmgårdin kartano sijaitsee Pernajan kunnassa pitkin Koskenkylän jokea. Kartanolla on suomalaisten mittojen mukaan ainutlaatuinen historia; omistajien nimi on ollut Creutz vuodesta 1614 saakka. Jos otetaan vain suvun miespuoliset jäsenet lukuun, kartanolla on ollut 16 omistajaa. Kartanon varsinainen historia alkoi jo vuonna 1606 kun kuningas Kaarle IX läänitti 30 tilaa Pernajassa virolaiselle sotaleskelle nimeltään Catharina Hess von Wichdorff. Tällä tavalla kuningas kompensoi Catharinaa siitä että hänen aviomiehensä oli kaatunut sodassa isänmaan puolesta. Kun Catharina sittemmin vuonna 1614 avioitui Ernst (Larsson) Creutzin kanssa Suur-Sarvilahdesta, joka myöskin sijaitsee Pernajassa, läänitys siirtyi hänelle. Tämä läänitys laajennettiin kuningas Kustaa II Adolfin aikana lahjoitukseksi vuonna Aivan 1880-luvulle asti voidaan luonnehtia Malmgårdia tavanomaiseksi herraskartanoksi. Alkuperäinen päärakennus oli kaksikerroksinen puutalo tyyliltään empiiri. Kreivi Carl Magnus Creutz, joka oli suuri vaikuttaja Suomen politiikassa 1800-luvulla ja toimi mm. maaherrana Turussa ( ) oli sitä mieltä että vanha päärakennus oli aivan liian vaatimaton itselleen. Sen takia hän antoi arkkitehti F.A. Sjöströmiä tehtäväksi suunnitella nykyistä päärakennusta. Tämä rakennus, jota epäröimättä voidaan kutsua linnaksi, oli rakenteilla vuosina Sen tyyli on hollantilainen uusrenessanssi.

4 Kartano on tänä päivänä nykyaikainen tila, joka on erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn n. 500 ha:n suuruisilla pelloillaan. Lisäksi kartanolla harjoitetaan matkailua, metsätaloutta ja sähkötuotantoa. Kartanon omassa myymälässä myytiin luontaistuotteiden lisäksi speltistä valmistettua olutta. Olkkolan kartano Näiden kahden komean linnan lisäksi ollaan käyty Olkkolan-, Moision-, Gårdskullan- ja Marttilan kartanolla. Olkkalan kartano on ollut Vihdin huomattavin kartano ja pitkään pitäjän teollisen toiminnan keskus. Kartano on muotoutunut jo 1300-luvulla, sillä on sisältörikas ja pitkä historia. Kirjalliset tiedot alkavat luvulta.omistajat ovat olleet vaikutusvaltaisia ja aatelisia. Gårdskulla museon vanhoja esineitä Gårdskullan kartano on yksi Suomen suurimmista ja nykyaikaisimmista maatiloista. Vuonna 1840 Erik Johan Rehnbergin ostaman kartanon hoidosta vastaa nyt viides sukupolvi. Carl-Erik Rehnbergin elämäntyön Gårdskullan maatalousmuseon kokoelmiin kuuluu yli 100 vetraanitraktoria sekä lukuisa määrä muita maa- ja kotitaloudessa käytettyjä esineitä. Museo on yksi Pohjoismaiden monipuolisimmista alan museoista. Näinä vuosien aikana kun ollaan tehty erilaisia retkiä voi vielä mainita Tytyrin kaivosmuseo, Parolan Panssarimuseo, Billnäsin ja Fiskarsin -ruukkikylä, Hiidenlinna, Langinkosken kalastusmaja ja Hyrsylän mutkan nukkemuseo. Tämän lisäksi ollaan käyty Espoon Emma museossa, Kansallismuseossa, Amos Anderssonin ja Sinebrychoffin museoissa ja Haksalmen huvilan museossa merimaalausnäyttelyssä. Osallistuessa jokavuotiseen pikkujouluristeilyyn, ensin Lybeckiin ja myöhemmin Tukholman olen vaimoni kanssa nähnyt suuren osa näiden kaupunkien museoista. Kun nämä tapahtumat jakaantuvat monen vuoden osalle, eivät museokäynnit ole koskaan tuntuneet rasittavilta tai turhilta. Kohtahan itsekin on museoitavassa iässä. Mukavia museokäyntiä edelleen toivoo: R. Herdin Moision Kartanon huvimaja joka sijaitsee nykyisin Seurasaaressa Moision kartanon historia alkaa kun Liivinmaalainen aatelismies Henrik Wrede luovutti ratsunsa Ruotsin kuningas Kaarle IX:lle Baltian niemimaalla vuonna 1605 käydyssä Kirkholman taistelussa. Kuningas ei toki lahjoittanut koko valtakuntaa hevosesta, mutta palkitsi taistelussa menehtyneen Wreden lesken ja jälkeläiset laajoilla läänityksillä Kymenlaaksossa. Wrede suvun hallussa Moisio palveli puolitoista sataa vuotta vaatimattomana karjakartanona. Viimeisimpänä lenkkinä "hallitsijasukujen" sarjassa ovat syksyllä 1997 kartanon Elimäen kunnalta vuokranneet Hasujen perheyhtiö. Billnäsin ruukki 1800 luvulla 4

5 Hikiliina Mustakylkinen kolitramppi puuskutteli pitkin Itämerta. Kello lähenteli neljää iltapäivällä. Konepuolen messissä istui kaksi miestä likaiset dongerit jalassa, teepaita yläruumiin verhona, musta baskeri päässä ja hikiliina kietaistuna kaulan ympäri. Miehet hörppivät verkalleen kahvia. Siinä istuivat lämmittäjä ja trimmari. Vähän ennen neljää miehet nousivat ylös ja lähtivät kulkemaan kohti pataruumaa. Alhaalla odottelivat edellisen vahdin miehet. Pataruuman turkilla oli kasa vielä osittain hehkuvaa slagia ja tuhkaa. Pistävä haju leijaili ilmassa. Vaihdettiin muutama sana kolleegojen kanssa, jotka tämän jälkeen poistuivat. Neljä- kahdeksan vahdin miehet aloittivat työnsä. Lämmittäjä alkoi kääntämään toisen kattilan yhtä fyyriä. Toisen kattilan kuonat olivat jo ulosvedetyt. Minä, joka olin trimmari eli lemppari, aloin heittämään sisään ettei stimmi päässyt tippumaan. Lämmittäjä veti palamisjätteet ulos toisesta fyyristä, jonka jälkeen minä heitin vettä kasan päälle jotta slagi saatiin jäähtymään. Höyrypilvi kohosi raakitorvesta ulos ja tuli toisesta sisään. Vähän aikaa kierreltyään ilma kirkastui normaaliksi. Täysin kirkas se ei ollut koskaan. Seuraavana oli ohjelmassa tuhkanhiivaus. Vedettiin turkilla oleva tuhka ja slagi ylös ja lempattiin mereen. Sen jälkeen oli jo kiire boksiin, jossa odotteli lapio ja kärryt. Alkoi kolin kärrääminen yläboksista luukun kautta alaboksiin, josta se valui pataruumaan eldarin ulottuville. Huono valaistus, pölisevä kivihiili, lämpö ja aika ajoin laivan rullaus tekivät työstä erittäin raskaan ja epämiellyttävän. Sitä mukaan kun sait kärrättyä kolia alaboksiin, lämmittäjä heitteli sitä fyyriin. Tuntui kuin tuo mies olisi kiusallaan mättänyt sen kun kerkesi ja monta kertaa mielessäni kävi, että eikö jumalauta vähempikin riittäisi. Eipä hänkään sitä huvikseen lemppaillut. Stimmin piti olla topilla. Kun tuntui siltä, että kolia oli taas tarpeeksi, menin pataruumaan auttamaan lämmittäjää. Tämän jälkeen pyyhkäisy hikiliinaan ja ahteriin tiskaamaan kahviastiat ja kattamaan pöytä iltaruokailua varten, joka oli puoli kuudelta. Koska messi oli ahterissa, ruoka täytyi hakea byssasta, joka taas oli mitsipissä. Porukan herätys syömään, ruoka pöytään ja nopeasti oma ruokailu. Taas alas pataruumaan päästämään lämmittäjä safkalle. Sillä aikaa kun eldari oli syömässä, trimmarin tehtävä oli pitää stimmit topilla. Ei siinä juurikaan jäänyt aikaa huilailuun, sillä koko ajan täytyi tehdä jotakin, lempata sisään, raakata, leissata, pienentää tai suurentaa peltiä jne. Kun lämmittäjä taas saapui, minun matkani johti boksiin kärräämään ja sitä kautta ahteriin tiskaamaan astioita ja muutenkin siivoamaan messi kuntoon. Puhtaat tiskatut pakit byssaan ja taas pataruuman kautta boksiin toimittamaan kolia tuolle alhaalla olevalle miehelle, joka paukutteli sitä neljään loimuavaan kitaan. Koli eli kivihiili roihusi ja katosi savuna ilmaan. Kyllähän se myös keitteli veden höyryksi, jota taas tarvittiin koneeseen ja joka liikutteli laivaa eteenpäin. Lämmittäjä yritti pitää paineen mahdollisimman lähellä maksimia, jolloin saatiin myös maksimi nopeus. Sanottiin, että kapteeni määrää suunnan mutta lämmittäjä määrää vauhdin. Olihan siinä totta toinen puoli. Seitsemältä piti lähteä ahteriin kahvin keittoon. Seuraavan vahdin purraus oli puoli kahdeksalta. Vielä pikainen käynti koliboksissa kärräämässä tuota mustaa pölyävää polttoainetta lämmittäjän ulottuville. Kahdeksalta tuli seuraavan vahdin miehet pataruumaan ja samat tehtävät toistuivat sillä erotuksella, että ruokailua ei ollut eikä näin ollen ylimääräistä pakstörniä. Vielä oli yksi ongelma ennen nukkumaan menoa, itsensä peseminen. Pumpattiin pytsi täyteen vettä ja lämmitettiin se stimmipillin alla. Tämän jälkeen hikoilemaan höyrykaappiin. Pesimenä toimi hikiliina, joka oli roikkunut koko vahdin ajan kaulan ympärillä. Se oli mainio apuväline ja sillä pystyi pesemään myös selän ottamalla liinan kahdesta vastakkaisesta kulmasta kiinni ja tällä otteella selän puolella edes takaisin jynssäten tuli tuokin ruumiinosa puhtaaksi. Unta ei tarvinnut kauaa houkutella, siksi rankka tuo vahti oli. Siis muutaman tunnin matka höyhensaarille ja ylös aamulla puoli neljältä. Mustakylkinen tramppi jatkoi kulkuaan ja siellä olevat miehet rutiineitaan. Timo Nenonen ex. Lemppari 5

6 SAHOJEN HISTORIAA Historia Sahatavaran kasvavasta kysynnästä johtuen sahoja alettiin perustaa 1550 luvulta lähtien - useimmiten kartanoiden ja ruukkien yhteyteen. Suomessa on toiminut 204 merkittävää sahalaitosta, niistä seuraavat 20 sahaa on käynnissä v. 2009: perustettu Alholman saha Pietarsaari, 1896 Hankasalmen saha Hankasalmi, 1916 Heinolan saha Heinola, 1937 Junnikkalan saha Kalajoki, 1960 Kevätniemen saha Lieksa, 1902 Kiteen saha Kitee, 1978 Korkeakosken saha Juupajoki, 1960 Kyröskosken saha Hämeenkyrö, 1912 Merikarvian saha Merikarvia, 1946 Nurmeksen saha Nurmes, 1921 Otavan uusi saha Mikkelin mlk., 1920 Peuravuoman saha Inari, 1967 Putikon saha Punkaharju, 1774 Rengon saha Hämeenlinna,? Seikun saha Pori, 1872 Tihisenniemen eli Kajaanin saha 1907 Tolkkisten saha Porvoon mlk., 1885 Uimaharjun saha Eno, 1951 Veitsiluodon saha Kemi, 1922 Vilppulan saha Vilppula, 1980 Aatto Juopperi misahaa, eli 6 rinnakkaista sahauslinjaa. Sahan kanssa rinnan toimi 1950 luvulla puutalotehdas, jossa tehtiin sotakorvaustaloja Neuvostoliittoon. Niitä puutaloja kirjoittajakin oli tekemässä pari, kolme vuotta. Saha on suuruudestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi pysäytetty juuri v.2009, ainakin toistaiseksi. Suurin osa sahojen tuotannosta meni vientiin. Kysynnän väheneminen ja tehokkuuden lisääntyminen on aiheuttanut ylituotantoa niin, että useita sahoja on lakkautettu. Vaikka suuret sahat ovatkin vaikeuksissa, niin pienillä sahoilla on hyvä työllisyystilanne. Tästähän kertoi televisio-ohjelma syyskuun lopulla Kuvassa on kehäsaha Kemiyhtiön Karihaaran sahalla vuonna Kehäsahassa sahanterät on kiinnitetty kehään pystyasentoon. Putikon saha Varhaisin Suomessa tilastoitu saha on Putikon saha Punkaharjulla, perustettu 1774 ja edelleen käytössä. Lähes samoihin aikoihin, vuonna 1780, on perustettu Saaren saha Kontiolahdella, vuonna 1782 Sinetän saha Rovaniemen maalaiskunnassa ja vuonna 1783 Koitelin saha Kiimingissä. Viimemainitut eivät ole enää käytössä. Suurin näistä 204:stä on ollut v perustettu Karihaaran saha Kemissä. Siinä on 12 kehä- eli raa- Pateniemen sahan rakentaja ja ensimmäinen omistaja, oululainen kauppaneuvos J.G. Bergbom omisti kokonaan tai osittain Pateniemen sahan lisäksi Kestilän sahan Iissä, Karihaaran ja Laitakarin sahat Kemissä, Maunun sahan Haukiputaalla, Meltauksen sahan Rovaniemellä, Saaren ja Louetputaan sahat Tervolassa, Kyngäksen sahan Pudasjärvellä, Taivalkosken sahan sekä Sahansaaren, Korkeasaaren, Koitelin ja Laurilan sahat Kiimingissä. Lisäksi hänellä oli Pateniemessä laivaveistämö ja muutakin touhua. Pateniemen saha, joka toimi vv , oli eräs Suomen pisimpään toimineista sahoista. Se oli 9 raaminen, huipputuotanto v oli m3 sahatatavaraa. Työntekijämäärä ylitti lukujen taitteessa 1000 hengen rajan joinakin kesäisinä päivinä. Henkilötarvetta vähensi mm. trukkien käyttöönotto 6

7 - oleva puusta rakennettu ploki, joka on korkeudeltaan sm. Köysi näyttää laitteen heikoimmalta lenkiltä. Museossa oli hyvin esillä sahan palokunnan toiminta. Eikä suotta, välttyihän saha tulipaloilta, vuonna 1954 sattunutta talotehtaan paloa lukuun ottamatta. Tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun jo edelläkin mainitun Karihaaran sahan lautatarha paloi syyskuun 30. päivänä Paikallinen valtalehti Pohjolan Sanomat otsikoi seuraavana päivänä: Jättiläispalo eilen illalla Kemissä. Karihaaran sahan lautatarha tuhkaksi kipinän sytyttämänä. Vahingot lähentelevät miljardia markkaa. Pateniemen sahan satama 1950:luvulla puutavaran käsittelyssä ja lautatarhakuivauksesta täydelliseen keinokuivaukseen siirtyminen v Pateniemen sahan lopettamissyyksi on mainittu tappiollisuus ja Pohjois-Suomea useampana vuonna vaivannut tukkipula. Sahaustoiminnan loputtua perustettiin Pateniemen sahan yhteyteen sahamuseo. Sahan merkittävä toiminta huomioon ottaen museon perustaminen sinne olikin perusteltua. Heinäkuussa Oulun seudun merieläkeläiset kävivät museoon tutustumassa. Vielä eläkkeelläkin merimiehiä kiinnosti tietysti sahatavaran laivaukseen liittyvät asiat. Museossa olevasta Pateniemen satamakuvasta voidaan todeta, että puutavaran vienti oli vilkasta. Kuvassa näkyy myös lastaamassa oleva trukki, jotka niihin aikoiin olivat tekemässä läpimurtoa puutavaran käsittelyyn.parhaimmillaan Suomen viennistä puun osuus olikin 80 %, nykyisin enää 30 %. Museon esineistössä on muun muassa jämerää tekoa Lastauksessa käytetty ploki Kun tapahtuma kuuluu kirjoittajankin kokemuksiin, olisi siinä hyvinkin kertomisen aihetta, ehkä ELMERIN seuraavassa numerossa... Lähteet: Pateniemen sataman ja Pateniemen sahamuseo Oulun maakuntamuseo/ Luettelo Suomen sahoista: Ikäihmisen rukous Olen tulossa vanhaksi Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sana joka asiassa ja joka tilaisuudessa. Vapauta minut halusta järjestellä kaikkien muiden asioita. Tee minusta ajatteleva ihminen ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston, on tosin sääli olla sitä kaikkia käyttämättä, mutta tiedäthän Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni loppuun saakka. Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen. Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää, mitä pidemmälle vuodet vierivät. Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä kärsivällisin mielin. Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus. ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää ainoatakaan niistä. 7

8 Bengtskärin majakka Kallioluoto Bengtskär sijaitsee Hangon kohdalla noin 20 kilometriä Hiittisistä etelään. Aina ei Hiittisten saaristo ole olut turvallinen kulkuväylä. Näiden seutujen karikkoinen merialue on ollut monen laivan kohtalo. Seppo Laurell kertoo kirjassaan Majakat, että luoto on saanut nimensä synkän tapahtuman perusteella. Kerrotaan, että sen rantaan oli muinoin pelastautunut haaksirikkoutuneesta aluksesta Bengtniminen laivuri, jonka Vänön saaren asukkaat kävivät saman tien ryöstämässä ja tappamassa. Majakan rakentaminen tälle luodolle oli ehdotettu 1800 luvulla, mutta mitään ei tapahtunut ennen kuin höyrylaiva Helsingfors haaksirikkoutui tammikuussa 1905 tuhoisin seurauksin. Vielä samana vuonna antoi luotsilaitos arkkitehti Florens Granholmille tehtäväksi laatia piirustukset kivimajakalle jonka jälkeen Keisarillinen senaatti myönsi varat Itämeren korkeimman kivimajakan rakentamiselle. Luodon kallioperä osoittautui kelvolliseksi majakan rakennusaineeksi ja heti tammikuussa 1906 aloitettiin 33 kivimiehen voimin louhia luodon punaista graniittia kivijalaksi. Talvimyrskyt kiusasivat rakennustyömaata ja vastaa keväällä päästiin täyteen vauhtiin. Heinäkuun alussa saatiin perustukset valmiiksi ja muuraustyö alkoi. Östergårdin tiilitehdas Hangon lähellä toimitti rakennustyömaalle tiiltä. Rakennustyömaalla uurasti 124 työntekijää jotka olivat pääosaltaan kotoisin Rosalasta ja Hiittisistä. Ensimmäiseksi muurattiin maja- Bengtskärin majakka kan asuinosa, jonka tiiliseinät lystettiin luodolta louhituilla rakivillä. Elokuussa 1906 tiin asuinrakennuksen juhlavat harjannostajaiset. Tornin perustuksiin muurattiin pergamentille laadittu perustamisasiakirja ja kultarahoja. Läsnä oli korkea-arvoisia virkamiehiä ja juhlavieraita. Luotsilaitoksen päällikköalus Eläköön kunnioitti läsnäolollaan tilaisuutta. Heti tämän jälkeen aloitettiin majakkatornin rakentaminen. Lokakuussa olivat rakennustyöt valmiit. Torniin kiertävässä portaissa on 248 askelmaa ja lopullinen korkeus 52 metriä merenpinnasta ja on Pohjoismaiden korkein majakka. Majakan valolaite hankittiin Ranskasta missä sen oli valmistanut pariisilainen Barbier, kasta missä sen oli valmistanut Pariisilainen Bénard & Turennen teh-

9 das. Linssi oli viisi metriä korkea ja näkyi 20 meripenikulman päähän (37 km). Majakan valo sytytettiin ensimmäisen kerran Siihen aikaan oli sumu merenkulkijoiden suurin haitta myrskyjen jälkeen. Apuvälineeksi sumussa kulkemiseen asennettiin seuraavana talvena seitsemän metrinen sumusireeni asuinrakennuksen ullakolle. Sireeni suunnattiin etelään. Sumusireeni toimi kahdella kuulamoottorisella kompressorilla ja mylvähti kerran minuutissa. Hyvissä olosuhteissa ääni kuului kahdeksan meripenikulman päähän (n. 15 km) Asuinkerrokseen majoitettiin Bengtskärin henkilökunta joka käsitti: Majakkamestari, kolme majakanvartijaa ja sumusireenin hoitaja. Kolme heistä oli perheellisiä ja majakalla asui yhteensä 15 henkeä, joista seitsemän oli lasta. Myöhemmin väkiluku kasvoi ja viidessä perheessä oli yhteensä 37 henkeä. Bengtskärin asukkaiden elämä oli täysin luononvoimien armoilla. Kauniilla ilmalla päästiin kalastamaan, linnustamanaan, hylkeenpyyntiin ja käymään lähimmissä kylissä. Tarkastuslaiva toi silloin muonan ja tarvikkeiden täydennystä sekä postia. Myrskyn raivotessa ei ollut asiaa vahvojen seinien ulkopuolella ja majakanvartija tähysti valppaudella mylläävää merta olisiko joku alus joutunut merihätään. Oman henkensä vaarantaen he pelastivat vuosien mittaan koko joukon merenkulkijoita varmasta tuhosta Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa 1914 ja Bengtskärin valot sammutettiin ja henkilökunta perheineen evakuoitiin. Saksalaiset risteilijät Magdeburg ja Ausburg ampuivat majakkaan kolmisenkymmentä kranaattia. Ne mursivat graniittikuoreen ammottavan reiän. mutta majakan koneisto säilyi vaurioitumatta. Henkilökunta palasi majakalle seuraavana kesänä, mutta majakan valoa ei sytytetty ennen vuotta 1919, koska korjaustöihin ei päästy aikaisemmin raivaamattomien miinojen vuoksi. Sotien välinen kausi oli tyyntä aikaa ja perheet kasvoivat ja saari sai Tämä taulu on kunnian osoitus niille miehille, jotka urheudellaan löivät ylivoimaisen hyökkääjän takaisin. opettajan opettamaan suurta lapsikatrasta. Talvisodan aikana majakkaa käytettiin rannikkopuolustuksen vartio- ja tulenjohtopaikkana. Majakan historian tuhoisin tapahtuma oli Bengtskärin taistelu, joka käytiin Bengtskär sijaitsi lähellä Neuvostoliiton haltuun luovuttua Hankoonniemeä ja saarelta ja erityisesti majakan tornista suomalaiset kykenivät tähystämään venäläisten alusten liikehdintää Hangon suunnalla. Lisäksi majakan tornista johdettiin tykistön tulta erittäin tehokkaasti. Saaren puolustukseksi lähetettiin sinne päälliköksi luutnantti Fred Luther, viisi aliupseeria ja kolmekymmentä miestä joista neljä oli majakanvartijaa. Yksi sotilaista oli edesmennyt jäsenemme Holger Löfström. Venäläiset päättivät vallata ja tuhota Bengtskärin majakan. Tehtävä annettiin venäläiselle rajavartioston Erilliselle Hangon Komppanialle. Osaston vahvuus oli yli 60 miestä, jotka oli jaettu kahteen eri iskuosastoon. Koko osastoa johti yliluutnantti Kurilov. Osaston mukana oli myös erikoismiehiä, joiden tehtävänä oli räjäyttää majakka syvyyspommeilla heti valtauksen jälkeen. Venäläisten suunnitelma perustui täydelliseen yllätykseen Bengtskärin kohdalla. Joukkojen kuljetus tapahtui kol- mella vartiomoottoriveneellä: PK 238, PK 312 ja PK 311. Kyseessä oli MO-luokan veneet, joiden huippunopeus oli 27 solmua ja jotka oli aseistettu kahdella 45 mm-tykillä ja ilmatorjuntakonekiväärillä. Sumuisena heinäkuun yönä alkoi tapahtua.bengtskärin rannassa sekä majakan tornissa olevat vartiomiehet pitävät saarta lähestyviä venäläisten veneitä saksalaisina miinanraivaajina, jotka ovat edellisinä öinä liikkuneet useasti Bengtskärin tuntumassa. Tästä syystä hälytystä ei suoritettu, ennen kuin venäläisten jo ollessa maissa kolmella maihinnousuveneellä saaren etelä ja kaakkoispuolella. Yllätys ja ylivoima pakottivat suomalaiset vetäytymään majakan ylimpään asuinkerrokseen. Vihollinen pääsi tunkeutumaan majakan kahteen alimpaan kerrokseen ja taistelu jatkui kiivaana majakan sisällä. Puolustusta johtanut nuori luutnantti Fred Luther pyysi radioteitse apua rannikkotykistöltä. Majakan tornista hän johti 13 kilometrin päässä olevien Örön ja Granholmin patterin tulen kallionkoloihin piiloutuneihin vihollisiin. Aamuyön tunteina suomalaiset tykkiveneet saapuivat apuun ja iskuosasto pääsi saarelle. Myös ilmavoimat tukivat taistelua kolmella Fokkerkoneella. Bengtskärin taisteluun osallistui maalla, merellä ja ilmassa yhteensä yli 1000 suomalaista ja 9

10 venäläistä sotilasta. Bengtskärin puolustusta johtanut Fred Luther haavoittui kolme kertaa taistelujen aikana. Vielä seuraavana päivänä venäläiset lentokoneet jatkoivat pommitusta ja yksi pommi osui asuinosaan ja tuli läpi katon ja räjähti toisessa kerroksessa surmaten seitsemän ihmistä ja tuhoten majakkalyhdyn ja sumusireenin. Suomalaisten tappiot Bengtskärin taistelussa olivat 32 kaatunutta ja 45 haavoittunutta. Tämä luku sisältää niin saarella kuin veneissä kaatuneet miehet. Kun lukuun lisätään kaatuneet ja haavoittuneet miehet, niin suomalaiset kokonaistappiot taistelussa olivat 43 kaatunutta ja 63 haavoittunutta. Venäläisten osastosta kaatui noin miestä. Bengtskärin saarelta löydettiin 36 kaatuneen venäläisen sotilaan ruumiit, mutta venäläisille on koitunut menetyksiä myös taisteluun osallistuneilla aluksilla. Lisäksi ainakin yksi venäläisten lentokone ammuttiin alas. Merellä sekä Bengtskärin saarella jäi lisäksi 28 miestä vangiksi, joista 17 oli haavoittuneita. Venäläisten osastoa johtanut yliluutnantti kaatui taistelun aikana. Sodan jälkeen rakennus korjattiin ja majakanvartijat muuttivat takaisin Bengtskäriin, nyt ilman perheitä. Laajat korjaukset kestivät aina vuoteen 1950 asti jolloin uudet sähkösyöttöiset laitteet otettiin käyttöön. Syksyllä 1968 majakka automatisoitiin ja majakanvartijoiden virat lakkautettiin. Vartioinnin lopettaminen herätti närkästystä merenkulkijapiireissä, koska meripelastusasema jäi autioksi. Majakan jäätyä autioksi ja kylmilleen alkoi rakennus rappeutua ja kosteusvauroita alkoi syntyä. Myös ilkivalta teki tuhojaan. Vuonna 1983 Bengtskär muutettiin jälleen sähkökäyttöiseksi. Tornin huippuun asennettiin tuuligeneraattori joka syötti sähköä majakalle. Vuonna 1985 merenkulkuhallitus päätti antaa majakan vuokralle sillä Majakan 100-vuotisjuhlat ovat onnellisesti ohi! Meri näytti voimansa pienen puhurin muodossa, mutta ei kuitenkaan niin pahasti ettei vieraita saatu rantautumaan majakkasaarelle. Tilaisuus oli arvokas ja tunnelmallinen, ja myös Tasavallan presidentti Tarja Halonen saapui paikalle juhlistamaan satavuotiasta majakkaa ehdolla, että vuokralainen sitoutuu korjaamaan asuinrakennuksen ja järjestämään ympärivuotisen lämmityksen. Monesta tarjokkaasta littiin vuokralaiseksi Pro Bengtskär yhdistys joka ei onnistunut tehtävässään ja majakka vuokrattiin 1992 Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskukselle. Majakan kunnostustyöt aloitettiin viipymättä ja korjaustyö saatiin päätökseen 1995, jolloin majakka vihittiin uuteen tehtäväänsä yliopiston käytössä. Kesällä 1995 majakka avattiin yleisölle ja matkailijoille. Siitä tuli merkittävä nähtävyys ja kiinnostava käyntikohde Bengtskärin majakka täytti 100 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi järjestettiin suuri juhla sekä Turussa, että majakalla. Bengtskärin elinvoimaisena pitämisen perusedellytys on majakan jatkuva käyttö. Nykyisin majakan loissa voi tutustua sotahistoriaan, sekä saariston luontoa ja majakkatoimintaa esitteleviin näyttelyihin. Lisäksi majakasta löytyy kahvila, kappeli, majakkaposti, entisöity majakanvartijan asunto, kokous- ja majoitustilat noin 30 hengelle. Vuorolaivoilla majakkasaarelle pääsee niin Hangosta kuin Kasnäsistä. Hangosta lähtevä vuorolaiva lopettaa kesäsesonkinsa 12. elokuuta. Kasnäsistä vuorolaivaliikenne sen sijaan kulkee aina elokuun 26. päivään asti. Tilauslaiva liikennöi sään salliessa vielä huhti- ja joulukuun välisenä aikana. Robert Herdin Lähteet: Luotsiliiton kustantama Seppo Laurellin Majakat

11 TURUN SEUDUN MERIMIESELÄKE- LÄISET R.Y. 35 VUOTTA Helmikuussa 1974 kokoontui joukko entisiä merimiehiä Arvo Heiniön kutsusta Suomen Joutsenelle. Ajatuksena tavata seilureita, ja keskustella. Niinpä, sitten ajatusten vaihdossa, ja tuumailussa nousi idea. Miksei voitaisi perustaa yhdistys vetämään yhteen eläköityneitä merimiehiä. Luodaan verkosto eläkeläisten edunvalvontaan, virkistykseen, sekä yhteydenpitoon. Saatiinkin yhteispäätös, ja näin Turun Seudun Merimieseläkeläiset sai syntysanat. Rekisteröinti, säännöt, että toimintamuodot tuli laillistettu pari vuotta myöhemmin. alkuun jäseniä liittyi jo n. 30 seiluria. Kerhot ja kokoukset pidettiin Suomen Joutsenen tiloissa, merellisissä olosuhteissa. Jälkeenpäin siirryttiin Turun kaupungin tiloihin useissa eri paikoissa. Naispuolisten liityttyä mukaan tulivat myös erilaiset käsityökerhot ym. ohjelma- ja matkailuryhmät mukaan. Ajankohtaiset aiheet esitelmijöineen valaisivat eri aiheita, jäsenistön toivomuksien mukaan. Retket mielenkiintoisiin kohteisiin antoivat virikkeitä normaaliin arkipäivään. Puheenjohtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt: Arvo Heiniö vuosina , Aili Ojanen vuosina ja Ossi Mielonen vuodesta 1993 ja edelleen vietimme 35-vuotisjuhlaa ms Amorellalla jatkaen vireänä tulevia vuosia. Toivomuksena on saada uusia miehiä värvättynä mukaan toimintaan. Tuntuu kyllä erittäin vaikealta. Herää kysymys, mikä miehiä vaivaa? Toiminta on mukavaa, mukaan vaan. Ossi PS: Kiitoksemme kaikille yhdistystämme muistaneille juhlavuoden aikana. Ruokailu ms Amorellalla vuotisjuhlan merkeissä Vieraaksi kutsuttujen Merieläkeläisyhdistysten edustajat kuuntelemassa puheenjohtaja Ossi Mielosen juhlapuhetta. Merieläkeläisyhdistysten Keskusliitto r.y. kiittää Turun Seudun Merimieseläkeläsyhdistysta mukavasta matkasta Tukholmaan 35-vuotisjuhlan vieton yhteydessä. 11

12 Muistoja öljynporauslautalta Ocean Endauvour öljynporauslautta Ocean Endeavour oli Australiassa 1976 rakennettu porauslautta ja minä olin ensimmäistä miehistöä mikä mönsträttiin päälle Fremantle ssa ja maksettiin ulos Cape Towníssa Kyllä siinä ajassa muutama öljykenttä löydettiin ja jenkit maksoivat meille muutaman tuhat dollaria bonusta aina uudesta kentästä. Miehistö tällä porauslautalla oli kannella kippari, 2 perämiestä ja 3 matruusia. Koneessa oli chieffi, 2 konemestaria ja 3 moottorimiestä. Lautassa oli omat koneet diesel-sähköturbiinit ja vauhti n. 5 6 solmua. Kyllä siellä porauslautalla tapahtui monia yllätyksiä jotka ovat naurattaneet jälkeenpäin. Meillä oli ensimmäinen Fire-Drill. Chieffi tapasi minut täkillä ja sanoi, että tule vähän auttamaan. Sanoin että en tiedä mitään koneista. Olen seilannut vain trimmarina eräässä kolipaatissa. Chieffi sanoi, että ei tässä muuta tarvita kuin että käännät suomen kielestä englanniksi. Lautalla oli varapalo- pumppuna Värtsilän dieseli. Pumpun mukana oli vain suomenkielinen ohjekirja. Niin se pumppu lähti käymään ja chieffi oli tosi kiinnostunut ja siinä oli jotain uutta hänelle. Myöhemmin chieffi tilasi pari uutta pua Suomesta. Kun, olin pumpun kimpussa siihen tuli jenkki Tool- Pusher. Iso teksasilainen jolla oli suuret krokotiilin nahasta tehdyt saappaat jalassa. Esitteli itsensä. Öljyporauslautta tulessa Länsi Australian rannikolla Nimi oli pirun pitkä meksikolainen. Puristimme kättä ja minä sanoin: 12 Öljynporausaika oli kulta-aikaa merimiehille, viisi viikkoa työtä viisi viikkoa vapaata. Työpäivät olivat pitkiä mutta palkka oli erittäin hyvä. Simojoki. Ehkä nimi oli outo, hän katsoi minua pitkään ja sanoi: You don t mind if I call You mr Pumpman. Sanoin että se on Ok. Sen jälkeen minä olin lautalla kaikille mr Pumpman ja hän oli minulle mr Tool-Pusher. Talvella 1978 aloitimme poraukset Australian etelärannikolla Bass- Strait ssa. Siellä oli kovat merivirrat ja myrskyt eteläiseltä jäämereltä. Lautalla oli 8 viidentoista tonnin ankkuria mutta ne eivät pitäneet ollenkaan. Tenderit pistivät tonnin ankkuria lisää joka linjaa ja lopuksi me roikuimme ankkurin varassa. Juuri ja juuri pysyimme oikeassa. Sitten tuli kovat myrskyt. Helikopteri otti porausmiehistön maihin ja meitä jäi vain perusmiehistö lautalle. Eräänä yönä kun menin tarkastamaan ankkurien painemittareita, olin saada sydänhalvauksen. Menin taskulamppu kädessä yhteen ank-

13 kuriajokoppiin niin se oli täynnä villejä isoja hanhia. Myrsky oli kai heittänyt ne jostain saarilta. Linnut pistivät helvetinmoisen metelin. Löin oven kiinni ja menin elokuvateatteriin katsomaan ovatko pojat vielä ylhäällä. Sieltä löytyi teksasin jenkki ja kokki. Sanoin heille, että yhdessä ankkurikopissa on lintupaisti odottamassa. Saimme niistä neljä kiinni, muut tuuli pyyhkäisi yli syrjän. Jenkki ja kokki pudistivat linnut ja meillä oli paras lintu- paisti mitä olen koskaan syönyt. Teksasin jenkki kehui paistia hyväksi. Ensimmäisen kerran hän jätti sanomatta: Hyvää on mutta Teksasissa kasvaa parempaa. Meksikon lahdella ja Brasilian rannikolla oli alkanut kovat öljytouhut ja omistajat (jenkit) halusivat siirtää lautan näille vesille. Meille australialaisille luvattiin maat ja taivaat jos jäämme lautalle mutta me maksoimme kaikki ulos Cape Townìssa. Jenkit maksoivat hyvin mutta olivat täynnä bullshitiä. Ei heidän sopimuksiin voinut luottaa ja unionit eivät suojelleet meitä Meksikon lahdella Panaman lipun alla. Cape Townìn ulosmaksun jälkeen otti melkein vuoden aikaa ennen kuin saimme kaikki rahamme jenkeiltä. Eläkemerimies Reijo Simojoki Fremantle West Australia Iloiset kuntoilijat illanvietossa Kaustisella Kuntoviikko Kaustisella Yhteinen kuntoviikko pidettiin Kaustisella Kuntoutukseen osallistui 16 eri yhdistysten jäsentä ja kunto koheni kohisten viikon aikana. Myös kansanlääketiede näytti voimansa jäsenkorjausten kautta ja moni osanottajista sai lievennystä erilaisiin nivelongelmiin. Yhteenvetona voi sanoa, että Kaustisen terveyskylä täytti niitä odotuksia joita meillä oli kun lähdimme sinne. Sopivasti ohjelmaa ikäihmisille eikä mitään hikijumppaa harrastettu vaikka joka päivä venyteltiin ja notkisteltiin jäseniämme puolentunnin jumpassa. Joka toinen ilta oli tanssiaiset mihin kaikki osallistuivat suurella innolla, olihan siellä vieraita miehiä ja naisia. Myös tänä keväänä on tarkoitus järjestää vastaavanlainen kuntoviikko toukokuun alussa. Paikan valinta käsitellään alustavasti Keskusliiton hallituksen kokouksessa Lopullinen päätös paikasta tulee tehdä viimeistään tammi- helmikuussa koska järjestelyille ja ilmoittautumiselle pitää jäädä tarpeeksi aikaa. Keskusliitto tulee myös tukemaan osanottajia jonka suuruus riippuu osanottajamäärästä. Tiedustelkaa asiasta oman yhdistyksenne johdolta. 13

14 Koululaukku ui pyydykseen Oulusta tuli Pentti Vähävihulta terveisiä ja SSS:n lehtileike jonka hän oli saanut Jussi Sollbergiltä Salosta. Jussi on eläkkeellä ja purjehtinut vuotta Finnlinesilla. Tarina on seuraava: Vuoden 1971 tammikuussa heinäsaarelainen kalastaja Kalle Grönholm vei meritse potkukelkalla lapsiaan, kaksosiaan Evaa ja Ingvaria kouluun. Pyhtään saaristossa, Ytterholmenin kärjessä, suojasää teki kuitenkin seurueelle tepposet. Kelkka, ja kyydissä ollet Eva vajosivat jäihin. Grönholm sai yhdessä Ingvarin kanssa kiskottua Evan hyisestä vedestä. Kelkka ja Evan koululaukku sen sijaan katosivat niille teilleen. Niin ainakin uskottiin 19 vuoden ajan. Grönholmin lapsuudenystävä salolainen Juhani Sollberg otti yhteyttä Salon Seudun Sanomien toimitukseen ja lupasi, että hänellä on kerrottavanaan vähintäänkin paroni Műnchausenin seikkailua vertoja vetävä tarina ja vielä todenperäinen sellainen. 19 vuotta onnettomuuden jälkeen Ingvar Grönholm laski lohikoukkunsa vajaa viisi kilometriä onnettomuuspaikka etelämmässä, Heinäsaaren eteläkärjessä, veteen. Ja mitä kalapesässä olikaan, no se Evan koululaukku! Kyllä sitä on haavi auki ihmetelty. Ja miten sattuikaan, että laukku ajautui juuri kaksoisveljen pyydykseen Sollberger naurahtaa. Vuosien varrella laukusta olivat lukko ja helat syöpyneet. Näin laukku oli myös keventynyt, ja Sollberger arvelee sen nouseen pohjasta väliveteen. Jos laukku olisi noussut pintaan, se olisi varmasti mennyt säpäleeksi eikä sitä olisi koskaan löydetty. Ylös ongitusta laukusta löytyivät Evan laskuopin ja äidinkielen kirjat sekä muutama vihko ja teroitin. Uskomatonta on, että kirjojen teksti on osittain vieläkin luettavissa, Sollberger kertoo Ingvarilla tallessa olevasta sisällöstä. Grönholmin menehdyttyä vuosi sitten, Sollberger on halunnut vaalia hänen muistoaan kertomalla lapsuuden ystävänsä perheen kohdalla osuneesta erikoisesta sattumasta. Näin erikoislaatuiset tarinat eivät saa unohtaa, Sollberg toteaa. Jutun kirjoitti Johanna Lätti 50 vuotta sitten kirjoitti ERKKI SAVOLAINEN lehdessä Merimies-Sjömanen VIESTEJÄ VETTEN PÄÄLLÄ Pullopostin tarinaa Ss Republic Kulumassa oleva vuosi merkitsee merenkulun uudemmassa historiassa eräänlaista merkkipylvästä. Viisikymmentä vuotta sitten tapahtui mittäin ensimmäisen kerran niin, että hätään joutuneen suuren laivan koko 14 väki pelastettiin radion avulla. Kyseinen alus oli kuuluisan White Star-linjan linja-laiva "Republic joka joutui kaukana merellä yhteentörmäyksen uhriksi. Alus vaurioitui törmäyksessä niin pahoin, että upposi. Mutta "Republic" oli varustettu radiolennättimellä. Sähköttäjän kuumeiset avunpyynnöt kutsuivat paikalle onneksi lähettyvillä purjehtineita toisia aluksia ja nämä ehtivät ottaa suojiinsa koko laivaväen ja matkustajat. Ensimmäisenä tällaisena pelastustapauksena se sai oman paikkansa meren aikakirjoissa. Sa-

15 mana vuonna kuin "Republic upposi, sai maailma toisen esimerkin vastakkaisesta kohtalosta. Heinäkuun 26 Ss Warath päivänä 1909 läksi Blue Anchor ne-yhtiön hieno uusi laiva "Waratah" eteläamerikkalaisesta Durbanin satamasta kiertämään Hyväntoivon Niemen päämääränä Kapkaupunki. Alus oli sen ajan suurimpia linjarahtilaivoja, kantavuudeltaan tonnia. Miehistö käsitti 119 henkeä ja matkustajia oli mukana 92. Seuraavana päivänä lähtönsä jälkeen se n»tiin eräästä toisesta linjalaivasta: Tällöin vallitsi melkoinen merenkäynti, joka oli uhkaavasti kasvamas s a. Laivat tervehtivät toisiaan, minkä,jälkeen "Waratah" katosi eikä siitä ole kuultu eikä nähty pienintäkään merkkiä tähän päivään mennessä. "Waratahilla" ei ollut radiota. Eräs matkustaja oli onnekseen jättäytynyt laivasta 'pois Durbanissa, koska arveli sen ylikuormitettua kansilastia liian vaaralliseksi. Arvellaankin aluksen kaatuneen, jolloin loppu oli yllättänyt sen väen niin nopeasti, ettei kukaan ollut ehtinyt heittää mereen edes pullopostia tapahtuneesta. Kun pullopostista on puhe, on paikallaan aloittaa dramaattisimmista käyttötavoista ennen kuin koskettelemme sen monia muita puolia. Tietosanakirjoissahan näkee vielä nykyäänkin pullopostin määriteltävän "kirjelipun sisältäväksi pulloksi, joka heitetään mereen tavallisesti onnettomuuden tiedottamista varten", ja jonka löytäjää velvoittaa jopa lain kirjain viemään viestin edelleen. Mainittu suuri uudistus merellä, laivaradion käytäntöönotto, on tietenkin ollut tällä vuosisadalla se ratkaiseva tekijä, jonka ansiosta pullopostin käyttö hätäsanomiin on jäänyt kovin vähäksi. Mutta toista oli ennen. Vähän lienee sellaisia optimisteja, jotka laivansa viimeisillä hetkillä pulloposte-. ja laatiessaan uskoivat niistä olevan suoranaista apua hädän hetkellä. Tärkeämpi vaikutin oli halu jättää jälkimaailmalle edes jonkinlainen tieto siitä, mitä laivalle ja sen ihmisille oli kovaksi onneksi tapahtunut. Tällaisista viesteistä tarjoaa höyrylaiva "H u r on i a n" tapaus esimerkin tältä vuosisadalta. Tämä alus katosi jäljettömiin myrskyssä Pohjois-Atlantilla eikä sen viimeisistä vaiheista ollut pitkiin aikoihin mitään tietoa. Mutta otolliset merivirrat kuljettivat pitkät ajat myöhemmin rantaan useitakin pulloja, jotka olivat viesteineen "Hurranian" laivaväen lähettämiä. Viesteissä ilmeni yhteen käyviä yksityiskohtia, jotka osoittivat ne aidoiksi. Niistä kävi ilmi, että alus oli kaatunut jättiläisaallokossa.» President uppoaa. jumala meitä kaikkia auttakoon!" Näin kuului sen järkyttävän pullopostin paperilapulle hätäisesti kirjoitettu viesti, joka aikoinaan kertoi erään ensimmäisiin Atlannin-höyryihin kuuluvan aluksen perikadosta. Tämä laiva oli brittiläisen Royal Mail Steam Packet Companyn siipiratashöyry nimeltä "President". Se lähti New Yorkista ylittämään-atlanttia maaliskuun 11 päivänä 1841 mukanaan 121 matkustajaa ja miehistöön kuuluvaa. Matkustajien joukossa oli muuten kuuluisa näyttelijä Tyrone Power, hiljattain kuolleen samannimisen filmitähden sukulainen. Lähtönsä jälkeen alus katosi jäljettömiin. Muitten samoihin aikoihin samoilla vesillä liikkuneiden laivo j en tiedotuksista ilmeni, että niillä oli ajelehtinut tavallista runsaammin j äitä ja ilma oli myrskyinen. Otaksutaankin "Presidentin" turmion olleen samanlaisen kuin sen, mikä äskettäin kohtasi tanskalaista "Hans Hedtoftia" järkyttävällä neitsytmatkallaan. Laivan katoaminen herätti suurta huomiota ja itse kuningatar' Victoria valvoi, että etsinnöissä tehtiin todella kaikki mikä tehtävissä oli. Mutta laiva 15 oli ja pysyi tietymättömissä. Vain pulloposti jäi, mutta senkään perusteella ei saatu mitään vihiä aluksen tuhon syistä. Ei ole edes täyttä varmuutta senkään aitoudesta... Kuten niin monia muitakin asioita, myös pulloposteja on kautta aikojen tehty sekä vilpittömissä että vähemmän vilpittömissä aikeissa. Tuoreessa muistissa on vielä entisen suomalaisen, mutta tuhoutuessaan saksalaisen, purjelaiva "P a m i r i n" murhenäytelmä.. Harvemmat kuitenkin tietävät, että siihen liittyi myös väärennetty pulloposti, joka saattoi alussa herättää ikäviä väärinkäsityksiä. Muutamia kuukausia Pamirin tuhon jälkeen löydettiin Cornwallin rannikolta Englannissa pullo ja viesti, jossa kirjoittaja esiintyi eräänä miehistön jäsenistä. Viestissä arvosteltiin kapteenin merimiestaitoja ankarasti, väitettiinpä, että tämä oli huolimattomuudellaan saattanut koko aluksen vaaraan. Tämä pulloposti lähetettiin Englannista edelleen Hampuriin, missä tuomioistuin tutki onnettomuutta. Täällä kuitenkin useat hiljattain "Pamirissa" olleet merimiestodistajat saattoivat havaita viestin vääräksi. Sen tekijän laivasta mainitsemat teknilliset seikat olivat vanhenneet ja pätivät vain vuosikausien takaiseen "Pamiriin", jonka riki ja varusteet oli uusittu sen jälkeen kun alus muuttui länsisaksalaiseksi koulutuslaivaksi. Koko pulloposti oli pelkästään pahanilkinen huiputus meren nielaisemien miesten kustannuksella. Kuten sanottu, pullopostin merkitys on ollut suuressa määrin psykologista laatua entisaikojen merenkyntäjille. Ihmistä on aina kauh i stanut ajatus nimettömästä, maailman tuntemattomasta lopusta. Keväällä 1953 ajelehti suomalainen legioonakarkuri Ensio Tiira kuukauden heiveröisellä lautalla Intian Valtamerellä, missä hehkuva aurinko, ravinnon ja juoman loppuminen merkitsivät hirvittäviä kärsimyksiä ja mursivatkin hänen toverinsa voimat. Mutta Ension muistelmiin perustuvassa teoksessa poika kertoi myös toisenlaisesta ahdistuksesta, joka tuli hänen mieleensä lautalla: Kuvittelin mielessäni, miten lautta ajelehtisi kuukausia, kunnes jokin laiva tapaisi sen ja siinä olisivat vain meidän luurankomme. Mistä silloin tiedettäisiin ketä ja mitä me olimme.

16 Neljämastoparkki Pamir Meillä ei ollut minkäänlaisia löllisyyspapereita. Ruumiittemme vierestä löydettäisiin vain muovipussi, kuumavesipullo ja joitakin särkyneen peilin kappaleita. Sitten ihmeteltäisiin, keitä olivat olleet mä miehet, jotka olivat uskaltautuneet valtamerelle niin kehnoin varustein ja mitättömällä aluksella. Vastaavanlaiset ajatukset tulevat erikoisen mielenkiintoisesti esille myös Kolumbuksen "Amerikan löytöretken päiväkirjassa". 011essaan mikuulta v paluumatkalla pan j aan ensimmäiseltä retkel1tään, hän joutui laivoineen rajuun kyyn Azorien saariryhmän villä. Tilanne kävi niin pelottavaksi, että amiraali ja hänen miehensä ryhtyivät moniin liikuttaviin eleisiin pelastuakseen perikadolta. Laivaväen kesken määrättiin arvalla pyhiinvaellusmatka Guadalupen pyhän Marian luo ja luvattiin neitsyelle viiden naulan painoinen vahakynttilä. Edelleen arvottiin vielä kaksi muuta pyhiinvaellusmatkaa erilaisin ehdoin. Mutta näiden lisäksi hurskas Kolumbus intoutui miehineen tekemään vieläkin suuremman lupauksen. Päiväkirja kertoo: "Vielä antoivat hän ja miehistö lupauksen, että he kaikki ensimmäisessä paikassa, missä he pääsisivät maihin, menisivät kirkkoon kulkueena paitasillaan ja huutaen pyhän neitsyen nimeä " Mutta vielä näiden pitkälle menevien vakuuttelujen jälkeenkin ilma pysyi ankarana ja väki uskoi jo oleva mennyttä miestä. Eniten kalvoi nyt Kolumbusta huoli siitä, että heidän tuhoutuessaan jälki-maailma ei saisikaan mitään vihiä siitä merkityksellisestä retkestä, minkä he juuri olivat tehneet. Päiväkirjamerkinnän mukaan hän otti pergamentin ja kirjoitti löydöistään kaiken, niin paljon kuin mahdollista, lisäten nöyrimmän pyynnön, että kuka tahansa sen löytäisi, saattaisi sen Espanjan kuninkaalle ja kuningattarelle. Hän kääri tämän pergamentin vahakankaankappaleeseen, sulki sen tiiviisti, tuotti ison tynnyrin ja pani sen sinne kenenkään tietämättä, mitä se sisälsi he kun arvelivat sen olevan jonkinlaista pyhitystä; sitten hän heitätti sen mereen. Kolumbuksen käyttämä astia ei ollut kirjaimellisesti ottaen pullo, mutta tynnyrin tarkoitus oli sama. Todettakoon, että amiraalin tynnyristä ei kuultu sen jälkeen mitään ei ole kuultu vieläkään. Mutta johtuiko sitten miesten kiihkeästä rukoilusta tai muusta? Esitämme kiitoksemme Merimieseläkekassalle ja muille tukijoillemme tämän lehden aikaansaamisesta Merieläkeläisyhdistysten Keskusliitto ry Puheenjohtaja Robert Herdin C/O Helsingin Seudun Merieläkeläiset ry Halsuantie Helsinki, Puhelin Sähköposti: robert.herdin@saunalahti.fi Helsingin Seudun Merieläkeläiset ry Puheenjohtaja Pentti Ojanen Halsuantie 5-7, Helsinki Puhelin Sähköposti: pentti.ojanen1@luukku.com Kymenlaakson Merieläkeläiset ry Puheenjohtaja Tuula Valjus Ruukinkatu 3 B Kotka Kotipuh , Sähköposti: tuula.valjus@kymp.net Turun Seudun Merimieseläkeläiset ry Puheenjohtaja Ossi Mielonen Turunmaankatu 2 B 33, Turku Kotipuh , Vaasan Seudun Merieläkeläiset ry Puheenjohtaja Veikko Malmi Vanha Vaasankatu 16 H Vaasa Puh Oulun Seudun Merieläkeiäiset ry Puheenjohtaja Pentti Vähävihu Valtatie 50 as. 21, Oulu Kotipuh Kemin Seudun Merieläkeläiset ry Puheenjohtaja Erkki Täikkö Kaakamo Kotipuh Matkat Eine Knappe Tammikuja Vantaa Kotipuh , Lehden tekivät: Taitto Word ohjelmalla Robert Herdin. Paino: Pekan Pikapaino, Espoo Julkaisija: Merieläkeläisyhdistysten Keskusliitto ry. 16