SAKUstars2013. Ennakkosarjoissa sijoittuneiden tekstit

Transkriptio

1 1 SAKUstars2013 Ennakkosarjoissa sijoittuneiden tekstit

2 2 Sisällysluettelo Kirjoitelmat Sivu 1.sija Tiia Makkonen sija Ina Eskelinen 5 3.sija Elisa Katiska.. 7 Runot 1.sija Heidi Toivanen sija Miro Kotonen sija Ida Saxlund 14

3 3 Kirjoitelmat, 1.sija Tiia Makkonen Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Ammattiopisto Outokumpu Amis mainettaan parempi Unelmien amis ei ole hyödytön humanisti eikä kuluta yhteiskunnan varoja pitkäksi venähtävillä opinnoilla vain ilmestyäkseen filosofian kandidaattina lähi-siwan kassalle. Unelmien amis on toinen jalka työelämässä jo opintojen ensimmäisenä vuonna, mikäli siis kumpikin jalka ei ole polkemassa Corollan polkimia opiskelijan vedellessä amisrinkiä ympäri kyliä ja vaikka olisikin, pää on ainakin sisäistänyt jo duunarin elämän perusperiaatteen: raskas työ vaatii raskaat huvit. Unelmien amis valmistuu ajallaan ja maksaa opintolainansa pois kahden vuoden sisällä valmistumisesta, sillä totta kai sähköasentajalle aina töitä riittää, ainakin niin kauan kun ulkomaalainen ei niitä suomalaiselta vie. Kesät unelmien amis tienaa ja kuluttaa, sillä markkinatalous kärsii sukanvarret täyteen sullovista hamstereista, jotka itsekkäästi välttelevät opintolainan ottamista muka käyttämällä kesän tuloja fiksusti pitkin vuotta totuushan on, että kaikki se raha menee kuitenkin vain kaljaan ja pizzaan niin kuin meillä muillakin. Unelmien amis myöntää suoraan, jos tuli otettua vähän liikaa, että oli niin, niin kännissä, eikä häpeile palauttaa peräkärryllistä olutpulloja kauppaan juhannuksen jälkeen. Unelmien amis on emotionaalisesti tasapainoinen, ainakin kun verrataan toiseen ihmisryhmään, jolle kaikki on aina niin kamalan raskasta, eikä unelmien amis tarvitse yhteiskunnalta kalliita psykologin palveluja ilmaiseksi. Unelmien amis ei ahdistu konflikteista, vaan kohtaa ne pystypäin, myös silloin, kun se on nautitun alkoholimäärän takia hieman hankalaa ja vastassa on viisikymmentä kiloa painavampi yksilö, jolle ei kukaan muu uskalla sanoa: minä olin tässä jonossa ensin. Unelmien amikset ovat edellisen sukupolven unelmien amisten tyttöjä ja poikia, kaikki tiukasti tuloluokassa , ja he ovat niitä, jotka ovat pitäneet Suomen valtiota pystyssä huolimatta feministien, Vihreiden ja Kokoomuksen ponnisteluista. Unelmien amista politiikassa edustaa kansanmielistä arvokonservatismia liputtava Perussuomalaiset, ei SDP, jonka puheenjohtaja on nainen, eikä Vasemmistoliitto, joka haluaa ottaa työssäkäyviltä ja antaa työttömille humanisteille. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa täysi-ikäiset kuitenkin piirsivät äänestyslippuun numeron kuusi viimeistään toisella kierroksella, koska vastassa oli

4 4 paitsi Vihreä, myös homo, joista jälkimmäinen seikka ei tosin vaikuttanut mitenkään mihinkään. Ei ainakaan yhtään sen enempää kuin vihervasemmistolaisiin hippeihin, jotka äänestivät kakkosta tietämättä ehdokkaasta enempää kuin nimen, numeron ja seksuaalisen suuntautumisen, vaikka yhtä kaikki väittivät päätöksen olleen puhtaasti poliittinen. Unelmien amis on ylpeästi duunari, oman alansa tuleva rautainen ammattilainen, joka tulee rakentamaan elämänsä kahdeksantuntisilla työpäivillä ja perinteisellä asuntolainalla, talolla, autolla ja lapsilla. Unelmien amis jää eläkkeelle vasta kun on jäätävä, hoitaa velvollisuutensa ja käy joskus tervehtimässä mummoa laitoksessa; unelmien amis on keskiarvo, ihminen, joka ei ajattele liikaa turhia asioita ja ahdistu maailman pahuudesta, vaan ymmärtää, mikä elämässä on tärkeintä. Unelmien amis ei haihattele tai pyydä mahdottomia, vaan tyytyy olemaan sitä mitä on, keskimääräisesti lahjaton, mutta tarpeeksi hyvä tarpeeksi monessa asiassa kokeakseen elämänsä jossain määrin mielekkääksi. Unelmien amis on yhteiskunnan unelmayksilö, tarpeeksi ongelmaton ja kasassa; unelmien amiksesta kasvaa aikuisiän työläinen, joka maksamillaan veroilla kustantaa yhteistä hyvää vakaasti ja varmasti. Kaikista ei voi tulla taiteilijoita, humanisteja tai merkittäviä poliittisia hahmoja, sillä jonkun on aina hoidettava liukuhihnaa tai rakennettava kansalle koteja ja toimitiloja. Suomi tarvitsee tämän ihmisryhmän muodostamaa kivijalkaa enemmän kuin kirjatiedolla loistavia besserwissereitä tai vuosikausien opiskeluputkeen jämähtäneitä kolmekymppisiä, joille tieto on tärkeämpää kuin taito. Unelmien amiksessa kiteytyy hyödyllisyys, maanläheisyys ja selkeä yksinkertaisuus, eikä nimitys ole häpeä. Vaikka amis kestäisi alkoholia jo 17-vuotiaana yhtä hyvin kuin kiroilee tai luulisi, että Afrikka on valtio, amis on unelmien amis, koska on tärkeämpi kuin yleensä ajatellaan.

5 5 Kirjoitelmat, 2.sija Ina Eskelinen Pohjois-Karjalan ammattiopisto, Niittylahti Kahden kolmas puoli Kuulin niitä tarinoita äidiltä monia kertoja. Isäni mainitsi asiasta joskus. Ne kuulostivat liian uskomattomilta ollakseen totta. Ne tarinat kertoivat suurista taisteluista. Taisteluista, joissa vanhempani olivat olleet mukana. Muistan äitini kertoneen ikuisesta kilpailusta ja vihanpidosta kahden osapuolen välillä ja siitä, kuinka kumpikaan ei vain osannut lopettaa ennen tilanteen paisumista avoimeksi sodaksi. Muistan, kuinka äitini kertoi heidän kahden tavanneen nimen omaan taistelukentällä. Kumpikin edusti eri osapuolta, mutta tavattuaan toisensa he jättivät nuo taistelukentät taakseen ja päättivät elää yhdessä. Minusta nuo tarinat olivat upeita. Aivan ihania. Jännittäviä. En kuitenkaan koskaan ymmärtänyt niiden merkitystä. En ennen yhdeksättä luokkaa. Silloin sain ensimmäisen kokemukseni tuosta ikuisesta vihanpidosta, joista kertovat tarinat olin jo miltei ehtinyt unohtaa. Oli nimittäin päätettävä, mitä tekisin elämälläni peruskoulun jälkeen. Oli yhteishaun aika. Muistan edelleenkin elävästi sen, kuinka meitä yhdeksäsluokkalaisia riepoteltiin kohteesta toiseen, jokainen mainostaen itseään juuri sinä kaikkein parhaimpana vaihtoehtona. Pahimmaksi meno äityi tapahtumissa, joissa oli useiden eri paikkojen edustajia paikalla. Silloin minulle valkeni, mistä vihanpidosta minulle oltiin kerrottu. Silloin minulle valkeni, mikä tuo ikuinen sota olikaan. Ketkä olivat sen osapuolina. Sodassa toisiaan vastaan taistelivat amikset ja lukiolaiset. Ja se sota haki kylmyydessä vertaistaan. Muistan kuinka kuljin usein erästä katua pitkin, jonka varrella nämä molemmat sijaitsevat. Siellähän tämä kauhun tasapino näkyi parhaiten. Kumpikaan ei vahingossakaan livahtanut toisen puolelle. Tähän aikaan monet luokallani olivat jo valinneet puolensa, ja vaikkei kukaan ollutkaan vielä virallisesti kummankaan puolen edustaja, väittelyitä puhkesi jo yläasteen käytävillä. Ja niin, siinähän minä sitten olin. Jumissa kahden puoliskon välissä. Toiset neuvoivat menemään lukioon, toiset liittymään amisten puolelle. Olin miltei epätoivon vallassa. En yksinkertaisesti halunnut kummallekaan puolelle. En halunnut osalliseksi tähän sotaan!

6 sitten, eräänä päivänä löysin ratkaisun. Kohtasin erään nuoren naisen, jolla oli vastaus murheisiini. Hän kertoi kamppailleensa saman ongelman kanssa aikoinaan, ja antoi vaihtoehdon näiden kahden lisäksi. Se sopi minulle täydellisesti. Ja niin, tässä sitä nyt ollaan. Olen osa sitä pientä joukkoa, joka ei kallistu kummankaan puolen puolelle. Me olemme niitä molempia. Puoliksi ammattiopiskelijoita, puoliksi lukiolaisia. Mitä me täällä teemme, se on selvää. Olemme se kuuluisa iskuryhmä, ne tunnetut kaksoisagentit. Emme koeta tuhota kumpaakaan osapuolta, enneminkin luoda sopua heidän välilleen. Tai jotain. Mutta pikku hiljaa minulle valkeni, etteivät syylliset tähän vihanpitoon olleet vain opiskelijat itse. Itse sodan lähtökipinä oli tullut jostain muualta. Nimittäin kuten sodat aina, tämäkin tuntuu lähteneen nimenomaan epäreilusta suhtautumisesta epätasa-arvosta suorastaan. Lukiolaisilta estetään pääsy jonnekin, amiksilta toisaalle. Jotkut suosivat jompaakumpaa, jotkut syrjivät molempia. Minkä sille voi? Mutta tämä sota, vaikka kuinka koettaisi, ei välttämättä lopu koskaan. Mutta siinähän on unelmaa tarpeeksi. Unelmien amis, unelmien lukio, unelmien yhteistyö. Ja me ollaan siitä se malliesimerkki. 6

7 7 Kirjoitelmat, 3.sija Elisa Katiska, Kept12B Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen yksikkö Koulu, jota ei ole? Olen kävellyt jo pari tuntia metsässä tätä samaa polkua. Halusin katsoa, minne tämä oikein vie. Polkua ympäröi isot valtavat kuuset, jotka peittävät polun melkein näkymättömäksi. Olen melkein varma, ettei kukaan muu ole kävellyt tämän polun päähän asti. Metsän takaa pilkottaa kirjavan näköinen niitty. En näe vielä kovin selvästi, mitä siellä kasvaa, kun puiden oksat ovat edessä. Olen päässyt polun päähän ja jalat on aivan poikki. Kävelen viimeiset metrit vaivalloisesti. Jalkoja pakottaa, mutta yritän olla välittämästä siitä. Kohta saan romahtaa niitylle kukkien sekaan. Mikä olisi sen parempaa? Onneksi lähdin äidin ja isän kanssa mökille tänne korpeen, koska täällä ei olekaan niin tylsää kuin luulin. En edes tiennyt, että maalla on näin mukavaa asua. Olen aina asunut kaupungissa. Nyt vasta tajuan, kuinka rauhallista ja mielenkiintoista luonnossa liikkuminen on. Kaverini eivät varmasti usko minua, kun kerron mitä olen tehnyt. Mutta eipä se minua haittaa. Voisin hakea yhteishaussa vaikka johonkin puutarhakouluun. Se saattaisi olla kivaa hommaa. Oja! Ei voi olla totta! Lösähdän ojan penkalle istumaan. Miten selviän vielä ojan yli, kun jalkani ei toimi enää normaalisti? Kaivan kameran laukusta ja räpsin muutamia kuvia niitystä. Pitää odottaa, että aurinko laskee, niin saa parempia kuvia. Hei sinä sielä! Aijokko nää istua siinä koko ajan vai ekkö uskalla tulla tänne niitylle? Pompahdan täysiä seisomaan. Tähyilen niitylle ja yritän nähdä mistä ääni tuli. Kuulinko minä harhoja vai tuliko ääni jostain? Vaikka kuinka yritän katsoa tarkasti, en näe mitään enkä ketään. Huomaan etteivät jalat ole enää niin kipeät, joten hyppään ojan yli ja olen vihdoin niityllä. Huhuu! Onko täälä kukkaa? Ei vastausta. Taisin kuulla harhoja. Olisihan se pitänyt arvata, ettei täällä keskellä ei mitään ole ketään. Päätin jo kesäloman alussa, että otan tästä kaiken ilon irti. Otan muutaman lähikuvan päivänkakkarasta. Se on minun lempikukka ja siitä saa hienoja kesäkuvia. Hypellen ja hyräillen kuljeskelen niityllä. Astun kuoppaan ja rämähdän naamalleen maahan. Nauraen käännyn selälleni ja jään siihen makaamaan. Aurinko häikäisee niin paljon, että on pakko laittaa silmät kiinni. Voihan sitä niitylläkin ottaa aurinkoa niin kuin rannallakin. Nautin auringon lämmöstä ja luonnon äänistä. Kuulen linnun sirkutusta ja heinien kahinaa, kun ne heiluvat tuulessa.

8 8 Yhtäkkiä aurinko meni varjoon. Miten se voi olla mahdollista, kun ei pilviä näkynyt silloin vielä yhtään? Avaan silmät. Ne varmaan pullahtavat ulos kuopistaan, kun näen pojan yläpuolellani. Sillä on tumman ruskeat silmät ja mustat lyhyet hiukset. Muuta en ehtinyt ajatellakaan, kun hän jo makaa vieressäni niityllä. Kuka nää oot? Mitä nää täälä teet? Ai määkö? Oon Niklas ja 17 vuotta. Asun täsä vähän matkan pääsä ja mun iskä omistaa tän niityn ja tuon mettän mistä nää tulit. Liikun aika paljonki täälä, enkä oo vielä kertaakaa törmänny kehenkää ihimiseen. Mitä vielä pittää kertua? Entä kuka nää oot? Aijjaa. Oon Tuuli. Mää taijjanki tästä lähtä. Nousen ylös ja lähden etsimään sitä polkua mistä tulin. Missä kummassa se polku on? Eikö sen pitänyt alkaa tästä? Tästä kohdin minä tulin vai tulinko? Ekkö nää ennää löyä pois täältä? Löyän kyllä. En tarvi sun apua! Lähden kävelemään ensimmäistä polkua pitkin jonka löydän. Tiedän, ettei tämä ole sama polku, mutta en voi sanoa Niklakselle, etten löydä enää takaisin. Polku levenee mitä kauemmaksi menen. En tiedä yhtään, missä olen. Kuulen askeleita takanani ja tiedän, että Niklas on seurannut minua. En välitä hänestä vaan jatkan matkaa. Polku päättyy porttiin. En tiedä, saako portin toiselle puolelle mennä, joten joudun pysähtymään. Niklas astelee viereeni kädet taskuissaan. Aita on liian korkea ja tiheästä verkosta tehtyä, niin en näe kunnolla, mitä aidan takana on. Yritän kurkottaa aidan yli, mutta olen liian lyhyt. Voijjaan me mennä aijjan toiselle puolelle jos haluat nähä paremmin mitä sielä on. Seuraan Niklasta portille, jonka hän on jo aukaissut. Menen portista sisään ja pysähdyn siihen paikkaan. Suoraan edessä kauempana näkyy rakennus, joka näyttää koululta. Se on ulkonäöltään jo viihtyisän näköinen, että voisin jopa hakea tänne kouluun. Oikealla puolella on viisi isoa kasvihuonetta vieri vieressä. Istutuksia on tehty ympäri aluetta tuomaan viihtyvyyttä. Polun vasemmalla puolella on puistoalue, jonne on istutettu paljon kukkia, pensaita ja puita. Keskellä aluetta on suihkulähde ja sen lähettyvillä penkkejä. Vautsi mikä puisto! Oon aina haaveillu tuommosesta, mutta en oo vielä missää nähäny. Mikä koulu tää on? Puutarhakouluko? Joo tää on puutarhakoulu. Käyn ite tätä koulua ja me ollaa suunniteltu tuon puisto aika vasta. Saatiin se just ennen ku koulu loppu ni valamiiksi. Tää paikka on aivan unelma. Ei monetkaan puutarhakoulut ole näin hienoja. Tää ei ees tunnu koululta!

9 9 Ei tunnukkaa, siksi täälä on mukavaa käyä. Haluakko et mennää istuu tuonne penkille? Joo mennää vaan ni saat kertua enemmä tästä paikasta. Puiston läpi menee luonnon kivistä tehty polku. Tuntuu siltä kuin olisi jossain kaukana poissa todellisuudessa. Istumme penkille, joka on kuusiaidan edessä. Siitä näkee parhaiten suihkulähteen ja muut sen ympärillä olevat kukkapenkit ja pyöreiksi leikatut pensaat. Mitä mun pittää kertua tästä paikasta? Kerro vaa et minkälaista täälä koulusa on käyä? Noo.. Mun mielestä täälä on mielenkiintoista kun saahaan ite suunitella mitä rakennetaan. Opettajat on kaikki kivoja ja aika moni tosi huipputyyppejä. Paljon käytännöntöitä, joka on mun mielestä parhain asia. Voitais vaikka kävellä koulun poikki nii näet lähempää koulurakennuksen. Vai haluakko nähä sitä? Tottakai haluan. Tää näyttää nii kivalta koululta. Lähdemme kävelemään koulurakennusta kohti. Tie tekee pienen mutkan, eikä se mene suoraan koulun eteen. Mitä lähemmäksi rakennusta tullaan sitä kivemmalta se näyttää. Koulun aula näyttää tilavalta ja siellä on isoja, pehmeän näköisiä tummanruskeita sohvia. Sohvat on sijoitettu kaarevaan muotoon ja niiden edessä on puusta tehty pöytä ja vihreä karvainen matto. Isoille näyttäville ikkunoille on tehty hienoja kukkakoristeita. Ikkunalaudalla on erilaisia ja erikoisia viherkasveja, joita en ole ennen nähnyt kellään olevan. Tuuli! Tuuppa kattoo täältä ikkunasta niin näät minkälaisia luokat suurin piirtein on. Menen Niklaksen luokse ja kurkkaan sissään. Mitä ihimettä!! Onko kaikki luokat tämmösiä? Voi vitsit ku pääsis tuonne sisälle! Luokka on kuin unelma. Pulpetit ja penkit on tehty puusta ja ne näyttävät aika vanhoilta. Penkillä on karvainen pehmuste, joka on saman värinen kuin aulan matto. Seinille on ripustettu luontoaiheisia tauluja ja luokan perällä on ruskea sohva ja jalkatuoli. Onko tuo sohova tarkotettu laiskottelua varten? Joo on se. Välitunnit istutaan kavereitten kaa kahavia juoden ja otetaan rennosti. Mistä te kahavia? Luokkaa vastapäätä on kahvila josta voi käyä keitämäsä kahavia. Ei tarvi ees maksaa mittää.

10 Musta alakaa tuntuu siltä, ettei tämä voi olla ees totta. Mite tää koulu on tämmöne, ku kaikki muut koulut on aiva kuivia. Ei tää ois tämmöne jos täälä ois palijo oppilaita. Ku on vähän nii saa palijo enemmä toteutettua oppilaitten ideat. Suosittelen, et haet tänne kouluu, ku näytät pitävän tästä vissii aika palijo. Aiva varmasti haenki tänne kouluu. Mikkää muu ei voi voittaa tälläistä paikkaa. Oon haaveillu tämmösestä koulusta, mut äiti sano ettei semmosta oo olemasa. Mut sitä mää ihimettelen, et mite kaikki kasvit pyssyy hengisä kesän ajan? Koulu ottaa kesätöihi oppilaita, jokka pittää tän koulun hengisä loman ajan. Mää ite oon nyt tänä kesänä täälä töisä. Nii mää vähä aattelinki. Aika kiva ku koulu tarjuaa oppilaile kesätyöpaikkaa johon voi hakea jos ei tiedä mitään minne mennä. Kello alakaa varmaa olla jo aika palijo. Pitäs varmaa lähtä ettii mökki jostai, jos ees löyän sitä. Lähden kävelemään takaisin portille, josta tulimme. Minulla ei ole mitään hajua missä suunnassa mökki on, joten menen vaikka takaisin niitylle murehtimaan, miten löydän perille. Minne Niklas jäi? Lähtikö hän eriin suuntaan? Käännyn katsomaan taakse, mutta en näe Niklasta missään. Niklaas! Ei kuulu vastausta. Pitää varmaa lähteä yksin etsimään perille. Tallustelen hitaasti syvemmälle metsään. Ei täältä löydä kukaan takaisin. Löytäisinpä edes niitylle. Sekin piristäisi vähän mieltä. Jos voisin, niin toivoisin, etten olisi lähtenyt ollenkaan koko metsään. Mutta jos en olisi lähtenyt, en olisi koskaan tiennyt koulusta, joka on kaikkien unelma. Jihuu!! Osasin niitylle! Juoksen mielissään ja helpottuneena niitylle. Istahdan keskelle niittyä ja yritän miettiä, mistä suunnasta tulin. Mikään kohta ei näytä tutulta. Miten voin päästä perille, kun ei ole mitään käryä, minne suuntaan pitäisi mennä? Pitää kait sitten istua tässä ja odottaa, että joku tulee. Minne se Niklaskin oikein meni? Turhautuneena alan kerätä kukkia. Onpahan edes jotain tekemistä. Eikö sun pitäny mennä mökille? Mite oot vielä täälä? Säikähdän niin, että kerätty kimppu tippuu kädestä. Sydän kurkussa jyskyttäen käännyn ympäri. Niklas! Miksi sun pittää aina hiippaila? Siinä meni kukkakimppuki minkä vaivalla keräsin. Emmää hiippaile..ite oot vaa aina ajatuksisas, ettet kuule mittää mitä ympärillä tapahtuu. Yhellä eholla mää voin lähtä näyttää sulle misä se mökki on, jos vaa apu kelepaa. Millä? Että nää luppaat tulla opiskellee siihe sammaa kouluu misä määki oon. 10

11 11 Joo totta kai mää luppaan. Se on sitte sun oma vika, jos et kestä katella mua sitte ku tuun. Jos en kestäis, en ois ees näyttäny sulle koko koulua. Seuraan Niklasta ja jonkin ajan päästä olemme mökin pihalla. Matka tuntui paljon lyhyemmältä. Oikeastaan liiankin lyhyeltä. Nonii perilä ollaa. Onko oikia paikka? Joo onhan tää. Kiitos ku toit mut tänne..oisin muute vieläki sielä niityllä. Oleppa hyvä. En ois muuten tuonu, jos et tulis tänne opiskellee. Oisit saanu mädäntyä sinne. Haha! Varmasti oisikki jättäny mut sinne. Mut nähhää viimestää kahen vuojen päästä! Joo sillo viimestää..heido! Heissan! Kävelen mökin terassille ja käännyn katsomaan taakse. Näen vielä Niklakset metsän reunalla ja huiskutan hänelle. Niklas huiskuttaa takaisin ja katoaa puiden taakse metsään. Seison hetken aikaa paikoillaan ja lopulta istahdan kiikkutuoliin haaveilemaan.

12 12 Runot, 1.sija Heidi Toivanen Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Kädet työvälineenä Päivän vaihtuessa iltaan Käden nivelten toiminta sulautuu Yhtenäiseksi liikkeeksi.. Haparoiva ajatuksen juoksu muuttuu Vahvaksi tekemisen haluksi

13 13 Runot, 2.sija Miro Kotonen Espoon Omnian ammattiopisto espoon omnia, kertoo nimeltä kaiken jo se on täynnä kaunista ja siel samalla taidet on viihdyn sielä, se kasvattaa kunnol nuorii sielt valmistuu ammatteihin kunnon nuorii hyvät aamukahvit, hyvät safkat ja ihmiset vaik ois huono päivä, frendit parantaa fiilikset pystyy olla rennosti, ilman et ois paineita hyvä ilmapiiri pitää miehen oikeil raiteilla mul on unelmii, ja tän amiksen kautta voi saada ne toteutuu ja samal ilosta laulaa voi halusin amiksee koska sydän halus sinne en osannu kirjottaa, peruskoulus tavutin ne joka ikiset sanat mitä kirjotin mihinki ei nyt sentää, heitän kans läppää skidisti täs on sitä rentoo, täs on jotain musta unelmien amis ei oo vaikee etten osais rustaa siit kaikkee ydintä, se pitää ryhdissä se on se juttu mikä opiskelijoita yhdistää oon laulanu ennenki amiksesta tää on magee vaan, eikä mikään tavis mesta siel voi tehä mitä vaan mahisten kaa espoon omnia on ainut minkä valitsenkaa

14 14 Runot, 3.sija Ida Saxlund Keuda Unelmien amis oot se jätkä, joka sätkä huulessa leikkii röökipaikan kunkkua aina välkillä se amis, joka e30-korisella bemmillä rymistelee parkkikselle aamuisin eikä koskaan skrabaa sullon suklaasilmät ja sotkuinen sänki ja kun sä puhut oon silkkaa sulaa vahaa oot mun unelmien amis, kova ja karhee, jotenki viehättävän rouhee