Orkesterin soitinsektiot kertovat työstään
|
|
- Sanna-Kaisa Majanlahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kimmo Tähtinen Teksti: Anu Karlson Filharmoniaa Orkesterin soitinsektiot kertovat työstään Muusikko aloittaa juttusarjan, jossa ääneen pääsevät orkesterimuusikot soitinsektioittain. Esittelemme kaikki sinfoniaorkesterin soitinryhmät ja pyrimme samalla antamaan näkyvyyttä jokaiselle maamme ammattiorkesterille. Sarjan aloittavat ensiviulut, joista esimerkeiksi valikoituivat Turun filharmonikkojen isohko ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin pieni ykkösviulusektio. 10 Muusikko 9/2009
2 viipaleina Muusikko 9/
3 Filharmoniaa viipaleina Ensiviulut ovat orkesterin etiketti, kuuluu tunnettu määritelmä konserttimestarin johtamasta sektiosta. Ensiviulut antavat orkesterin sointiin loistoa. Sektion yhtenäisyys tulee yhteisestä muuntautumiskyvystä ja yhteisestä musiikillisesta ajatuksesta, filharmoninen muhevuus taas kunkin yksilöllisestä muusikkoudesta. Turun filharmonian ensiviulujen ydinryhmää: vasemmalta Marjaana Holva, Maija Kontunen, Ian Taylor, Kerim Gribajcevic, Lauri Haapanen, Jukka Merjanen ja Juha-Pekka Vikman. Sinfoniaorkesteri on länsimaisen kulttuurin hienoimpia saavutuksia, musiikkikulttuurin kannalta katsottuna ehkä kaikkein hienoin. Suomessa sinfoniaorkesterilaitos järjestäytyi Suomen Sinfoniaorkesterit (SuoSiO) ry:ksi vuonna Siitä alkoi orkesterikannan kasvu ja vahvistuminen, jonka sinetöi laki sinfoniaorkesterien valtionavusta vuonna Nyt Suomessa on 14 ammattisinfoniaorkesteria, yksi oopperaorkesteri sekä 8 kamari- ja runko-orkesteria, ja ne kattavat lähes koko pitkän maan. Lisäksi SuoSiOon on järjestäytynyt viisi muuta orkesteria sekä kaksi liitännäisjäsentä. Näissä orkestereissa soittaa kaikkiaan lähes tuhat muusikkoa (SuoSiOn tilaston mukaan 981 vuonna 2008). Sinfoniaorkesterien rakentaminen näin laajaksi verkostoksi on vienyt aikaa. Jos ne nyt laman varjolla jätettäisiin kitumaan vailla asianmukaisia resursseja, ne kuihtuisivat nopeasti, ja uusien orkesterien perustaminen veisi taas kymmeniä ellei satoja vuosia. Puolustakaamme siis orkesterilaitostamme. Se on kulttuurimme kulmakiviä ja sen tuottamat musiikkielämykset ovat kansalaisten peruspalveluja. Turun filharmonikkojen konserttikausi alkoi perinteiseen tapaan varaslähdöllä Turun musiikkijuhlien avajaisissa. Ohjelmassa olivat Mahlerin ensimmäinen sinfonia, Straussin Metamorfoosit jousille ja Bachin kaksoisviulukonsertto, solisteina konsertin kapellimestari Pietari Inkinen ja orkesterin oma konserttimestari Juha-Pekka Vikman. Koska harjoitus päättyi pienemmän kokoonpanon teoksiin, haastatteluun ja kuvaukseen päätyi neljäntoista soittajan kokonaisvahvuudesta viisi edustajaa. Orkesterin etiketti Ykkösviulut ovat orkesterille sitä mitä viinipullolle etiketti, siteeratakseni vanhaa sanontaa kvarteteista, määrittelee 2. konserttimestari Maija Kontunen. Turussa olosuhteet rasittavat monin tavoin niin pulloa kuin sen etikettiäkin. Vuonna 1952 rakennettu konserttitalo, joka edusti aikanaan huikeaa modernismia ja akustisesti hakkaa vieläkin monet Suomen sinfoniaorkesterien areenat, on jo käynyt ahtaaksi. Eikä se täytä infrastruktuuriltaan nykyajan vaatimuksia: esimerkiksi rivimuusikoiden sosiaalitilat puuttuvat. Tauot joudutaan viettämään ahtaissa pukuhuoneissa ja käytävissä. Kolmen konserttimestarin hierarkia on selkeä. No, se menee hyvässä hengessä joustaen, alustaa 1. konserttimestari Juha-Pekka Vikman. Ei koskaan saada aikaan tappelua siitä kuka tekee mitäkin. Toisaalta minä pääsen vuoroon aika harvoin, huomauttaa Kontunen. Tuntumaa konserttimestarin työhön on vaikea säilyttää, jos sitä ei pääse juuri koskaan tekemään. Siksi minusta olisi parempi, että kaikki konserttimestarit olisivat tasavertaisia. Tämä nykyinen systeemi on vanhakantainen; ajatellaan että näin on aina tehty ja näin on aina ollut Vuorotteleva ensimmäinen konserttimestari Jukka Merjanen on hankkinut ulkomaankokemusta ja tietää, että saksalaisissa orkestereissa voi olla parhaimmillaan tai pahimmillaan neljä ensimmäistä konserttimestaria. He eivät koskaan näe toisiaan. Onkohan sekään sitten hyvä? Ikuinen kakkonen? Mutta entä jos koko systeemi on vanhakantainen? Se esimerkiksi että ykkös- ja kakkosviulu ovat erikseen, jatkaa Kontunen. Se pitäisi muuttaa, vaikka tiedän että tämä on monelle liian radikaali ajatus. Kontusella on vankka kokemus sekä 1. että 2. viulusektiosta, sillä ennen Turkuun siirtymistään hän soitti Radion sinfoniaorkesterissa kakkosviulua. Jos sanon suoraan, minusta oli hemmetin tylsää soittaa samaa stemmaa koko ajan. Kakkosviulistin pitäisikin pyrkiä soittamaan orkesterin ulkopuolisilla keikoilla aina ykkösviulua. Mutta yhdistetty viulusektio olisi ideaali. Vikmankin myöntää, että kakkosviulun soittaminen on ihan oma lajinsa. Se on useissa kappaleissa sellaista rytmin ja sointivärin tekemistä, kun taas ykkösviulu saa loistaa korkealla, tehdä solistisia asioita. Usein kakkosviulu tukee sitä oktaavia alempaa. Radion sinfoniaorkesterissa viulusektioiden sekoittamista oli Kontusen aloitteesta kokeiltukin, ja Sakari Oramo oli tunnustanut idean hyväksi. Mutta siitä tuli sitten urputusta, koska ihmisillä on kuitenkin tietyt vakanssit. Aina on joku, joka kysyy että miksi tuo nyt tuli tuohon Vikman jatkaa ihmettelemällä, miksi kakkosviuluille maksetaan vähemmän palkkaa. Eikö 2. viulu sitten ole niin tärkeä? Minusta kakkosviulu on yksi orkesterin tärkeimpiä sektioita. Se kuuluu, jos se soittaa huonosti. Toisaalta sen hyvä työ ei taas valitettavasti kuulu ollenkaan niin kuin esimerkiksi ykkösviulun. Marjaana Holva arvostaa kuitenkin sitä, että ykkösviulujen sisällä harjoitetaan istumapaikkakiertoa. Ettei kenenkään tarvitse istua joka viikko siellä peräpenkissä. Niinhän on ainakin joskus ollut, että viimeksi tulleet istuvat takapulteissa. Sopeutumiselle koeaika Entä kun orkesteriin otetaan uusia jäseniä, paljonko painaa soittotaito ja paljonko muut ominaisuudet? Minusta semmoinen soveltuvuus ja sopeutuvuus on hirveän tärkeää, pohtii Vikman. Sen takia niitä koeaikojakin on. Jokaisella meille valittavalla on neljän kuukauden koeaika, ja kyllä se nykyään on ihan todellinen. Jos jotain vikaa huomataan, niin kiinnitystä ei tehdä. Se voi olla rytmisiä asioita, kuten kiirehtimistä tai tyylillisiä asioita, jatkaa Merjanen, tai soittaja ei pysty reagoimaan annettuihin ohjeisiin oikein, tulee toistuvia virheitä. Lähinnä se prosessi menee niin, että riittävän hyvistä soittajista yritetään löytää se, joka on myös soveltuvin sekä musiikillisesti että sosiaalisesti. Mutta harvoinpa soittajaa kuitenkaan koeajan perusteella pannaan pois, huomauttaa Kerim Gribajcevic. Kyllä se menee vähän 12 Muusikko 9/2009
4 kuvat: Kimmo Tähtinen niin kuin kumileimasimella kuitenkin. Soitinsektion jäsenillä on ratkaiseva valta uusia soittajia valittaessa, ja niin täytyykin heidän mielestään olla. Mehän hänen kanssaan joudumme koko ajan työskentelemään, muistuttaa Vikman, kapellimestarit tulevat ja menevät. Valintaprosessissa kaikilla on yksi ääni vain yksi; myös kapellimestarilla. Miten tärkeää on, että sektion jäsenet pitävät toisistaan myös ihmisinä? Kyllä se helpottaa työskentelyä, myöntää Holva. Se ei ole välttämätöntä, mutta se tekee työn mielekkäämmäksi, säestää Merjanen. Työ ei tunnu sillä lailla haalarihommilta, vaan tänne voi olla jopa mukava tulla. Ja jos jotain pientä eripuraa on, sitten täytyy vain yrittää toimia professionaalisesti, toteaa Vikman. Asiat asioina ja työ työnä. Ikuista hakemista Onko viulusektion tarkoitus kuulostaa täysin yhtenäiseltä, kuin yksi isoääninen viulu, vai voiko olla myös muita tarkoituksia? Yhtenäisyys on hirveän tärkeää, vastaa Vikman mutta myös samanlainen musiikillinen ajatus. Esimerkiksi nyt Mahlerissa, kun tarvitaan energistä soittoa, niin sen pitää tulla koko sektiolta. Niin, muuntautumiskyvyn pitäisi olla yhteinen koko sektiolla, täydentää Holva. Muuntaudutaan kulloisenkin musiikkityylin mukaan ja sen mukaan mitä kulloinenkin kapellimestari haluaa. Ihmisillä on kuitenkin luonnostaan erilainen soittajakaraktääri, lisää Kontunen. Siitä soittoon tulee sellaista kivaa muhevuutta, filharmoniaa. Mutta kurinalaisuus on hirveän tärkeää, painottaa Vikman. Oikeaa intonaatiota joudutaan usein etsimään soittotilanteessa, muita kuuntelemalla. No ainakin jos on joku harmonia päällä siellä, joka ei tunnu sopivan, kuten tänään Mahlerissa, pitää niin kuin jengata omaa sormea sinne, Vikman havainnollistaa. Joskus saattavat jotkut asiat nousta korkeiksi, ja silloin pitää yrittää itse jengata mukana siinä. Se on sellaista ikuista hakemista, jotta saisi oman äänensä soimaan harmoniassa. Jousikvartettia soittaneena tämä on minulle tuttua asiaa. Mutta tasavireisyyteen meidät on kasvatettu, arvostelee Kontunen. Huomaan sen selvästi silloin kun soitan barokkimusiikkia, jolloin intervallisuhteet ovat erilaiset. Soitinsektion sisäinen henki voi ykkösviulistien mielestä vaikuttaa koko orkesterin Pietari Inkinen harjoittaa Mahlerin ensimmäistä. henkeen ja työilmapiiriin. Jos meillä soi hyvin, niin kyllä se heijastuu muihinkin, vakuuttaa Vikman. Ja minusta meillä on hyvä henki. Lehdissä on joskus kirjoitettu, että Turun orkesteri on hankalan orkesterin maineessa, mutta ei täällä ole vuosikausiin ollut mitään ongelmia. Mehän olemme orkesterin suurin ryhmä, joten meillä on aika iso vaikutus, miettii Gribajcevic. Erilaisuus on voimaa Suomen sinfoniaorkesterien viulusektiot ovat viime vuosikymmeninä voimakkaasti naisistuneet. Esimerkiksi Radion sinfoniaorkesterissa naisia on jo enemmän kuin miehiä. Turun filharmonikoissa puntit ovat tasan. Orkesterin miesjäsenet ovat kuitenkin sitä mieltä, että sukupuolella ei ole mitään väliä. (Tässä välissä Holva ja Kontunen joutuivat poistumaan harjoituksen jatkuessa Straussilla.) Ikäjakauma on kirjava, ja miesten mielestä se on rikkaus. On sekä kokemusta että nuorta intoa, tiivistää Vikman. Vikman tuli orkesteriin kymmenen vuotta sitten Radion sinfoniaorkesterista, mutta hän oli sitä ennen ollut Turussa konserttimestarina lähes koko 1980-luvun. Ja täytyy sanoa, että tämä on nyt aivan eri orkesteri kuin silloin 80-luvulla. Samoin meidän sektiomme on kehittynyt siitä ja kehittynyt nimenomaan nyt 2000-luvulla, kun meille on tullut paljon uusia soittajia. Soitinsektion kesken joudutaan joskus käsittelemään myös vaikeita asioita, esimerkiksi kun joku sairastuu niin, että joudutaan kysymään, kykeneekö hän enää lainkaan töihin. Mutta kyllä me olemme pystyneet näistä asioista keskustelemaan, sanovat Vikman ja Gribajcevic, ja nimenomaan yhdessä tämän kyseisen henkilön kanssa. Viime kädessähän se on sitten työnantajan asia eikä meidän, toteaa Gribajcevic. Vikmanin mielestä näitä ratkaisuja roikotetaan kuitenkin joskus kaupungin byrokratiassa epäinhimillisen kauan. Sektioiden siirtelyä Orkesterin istumajärjestys oli tänään poikkeuksellinen: ykkösviuluja vastapäätä istuivat alttoviulut ja heidän takanaan sellot. Tämä oli vierailevan kapellimestarin Pietari Inkisen haluama järjestys, ja sitä noudatettiin konsertin kaikissa teoksissa, niin Bachissa ja Straussin jousiorkesterikappaleessa kuin Mahlerissakin. Meillä on joskus kokeiltu tätä myös Tibor Bogányin aikana, Vikman muistelee, mutta Petri Sakarin tultua palattiin vanhaan järjestykseen. Joskus on taas soitettu Bruckneria niin, että kakkosviulut ovat ykkösiä vastapäätä. Samaahan on RSO:ssa harrastettu etenkin wieniläisklassisessa ohjelmistossa. Mutta esimerkiksi Mozartin sinfoniassa nro 39 on ykkösviuluilla ja kakkosviuluilla aika paljon yhteistä, ja silloin se tuntui aluksi hirveän vaikealta, kun kontakti ikään kuin hävisi, kuvailee Vikman, joka siis silloin oli kakkosviulisti. Mutta meillä ykkösviulisteillahan on se etu, että meitä ei koskaan siirretä mihinkään, virnistää Gribajcevic. Turun filharmoninen orkesteri perustettu Turun Soitannollisen Seuran orkesterina 1790 kunnallistettiin 1927 vakinaisia kapellimestareita mm. Tauno Hannikainen, Toivo Haapanen, Jorma Panula, Paavo Rautio, Pertti Pekkanen, Igor Bezrodnyi, Jacques Mercier, Hannu Lintu, Tibor Bogányi ylikapellimestari vuodesta 2007 Petri Sakari, päävierailija Juha Kangas Suomen neljänneksi suurin orkesteri: nykyinen vahvuus 74 soittajaa. Muusikko 9/
5 Filharmoniaa viipaleina Anu Karlson Pienessä orkesterissa soitetaan aina kamarimusiikkia. Neljän muusikon sektiossa jokaisen panos merkitsee yhtä neljäsosaa. Pyritään yhtenäisyyteen, mutta haetaan siihen kuitenkin samalla elävyyttä, määrittelee konserttimestari. Satavuotias orkesteri toimii kaupungintalon 25-vuotiaassa Lappeenranta-salissa. Tero ensin, sitten Esa... Vasemmalta 1. konserttimestari Tero Latvala, 2. konserttimestari Esa Ahokainen, varaäänenjohtaja Riitta Lind ja varaäänenjohtaja Anne Kareinen. Lappeenrannan kaupunginorkesteri otti Turun filharmonikkojen tapaan varaslähdön syksyyn jo elokuun alussa tahdittamalla kaupungin perinteistä Linnoituksen yötä. Varsinaisen syyskauden aloitti puhallinten koulutus- ja konserttiperiodi elo syyskuun vaihteessa, ja koko orkesteri kokoontui ensimmäiseen harjoitukseensa syyskuun 7. päivänä. Ensimmäisen konsertin ohjelma oli uudehkolta ylikapellimestarilta Tibor Bogànyilta tuttua ovelaa työtä: päänumerona Kalevi Ahon 14. sinfonia, jonka kanssa matkustetaan säveltäjän ja kapellimestarin yhteiseen lapsuudenkaupunkiin Forssaan, ja vielä Kalevin päivänä, fagottisolistina kolmas forssalainen, Bence Bogányi. Ahon 14. sinfoniassa on solistinen osuus kahdella afrikkalaisella kumistimella, darabukalla ja djembellä. Niiden soittajana vieraili itse Herman Rechberger. Muutoin orkesteri soitti normaalissa 21 muusikon kokoonpanossaan. Se on pieni kokoonpano, pikemmin kamariorkesteri kuin sinfonietta. Jousia on kaikkiaan kaksitoista, joista suurinkin sektio, ensiviulut, käsittää vain neljä soittajaa: ensimmäisen ja toisen konserttimestarin sekä äänenjohtajan ja varaäänenjohtajan. Akustiikka: kuiva mutta reilu Orkesteri harjoittelee ja konsertoi kaupungintalossa, sen lähes 700-paikkaisessa Lappeenranta-salissa. Muusikoiden sosiaalitilat on siellä saatu pitkällisen painostuksen jälkeen hyvälle tolalle. Harjoitushuoneissa on kuitenkin toivomisen varaa. Niiden käyttöä voisi tehostaa äänieristystä parantamalla, ehdottaa äänenjohtaja Anne Kareinen. Konserttimestari Tero Latvala kiittää salin vedottomuutta, joka on muusikolle elintärkeä asia. Tämä on muutenkin hyvä talo; erinomainen henkilöstöravintola esimerkiksi, hän kehuu. Salin akus- tiikka on kuiva mutta reilu. Hyvä soitto palkitaan. Kokolattiamatot jos saisi pois, se voisi vielä parantaa asiaa, hymähtää ensiviulujen pitkäaikainen varaäänenjohtaja Riitta Lind. Nekin ovat jo 25 vuotta vanhat, kenties olisi aika pistää ne rullalle. Konserttimestarit toimivat perinteiseen tapaan, kuten toinen konserttimestari Esa Ahokainen määrittelee. Latvala on pääsääntöisesti aina vetovastuussa, joskin Ahokaisen on oltava valmiina astumaan remmiin, jos ykkösliideri sattuisi sairastumaan. Ykkös- ja kakkosviulujen keskinäisestä suhteesta Latvala on kuitenkin joskus visioinut samankaltaista sekoitusta, josta turkulaiset puhuivat. Minulla oli sellainen idealistinen ajatus, kun olin Tapiola Sinfoniettassa, että mikseivät ensimmäinen ja toinen viulu voisi joskus vaihtaa paikkaa. Että jonkin pienen periodin ykkösviulu soittaisi kakkosviulun stemmaa ja päinvastoin. Mutta eihän se läpi tietenkään mennyt. Pykälät idealismin tiellä Monta kertaa huomaa, että ammattiorkesterissa idealistiset ajatukset saa unohtaa huokaa Latvala. Ne kaatuvat johonkin pikku pykälään, tai sitten vain sanotaan, että ketään ei voi pakottaa. Mutta on meillä sellaista tapahtunut, että yksittäinen soittaja siirtyy tarvittaessa ykkösviulusta kakkosviuluun tai päinvastoin, huomauttaa Kareinen. Etenkin jos 2. viulusta puuttuu yksi soittaja, on järkevää tasata, niin että soittajia on kolme ja kolme. Ja on ihanaa soittaa välillä toista viulua, huudahtaa Lind, varsinkin kamarimusiikissa. Mutta kyllä ensiviulistilla on kuitenkin aina ensiviulistin identiteetti. Latvala pohtii vielä sektionsa lippulaiva-asemaa. Jos ykkösviulu soittaa todella huonosti, niin koko konsertti on pilalla. Sitä eivät voi silloin muut sektiot pelastaa. Kun on melodian kuljetuksesta kysymys, sen kriteerit ovat laululliset. Ja se on se asia josta meille maksetaan: että me pystymme tuottamaan kaunista melodialinjaa. Pienessä sektiossa jokaisen yksilön panos korostuu. Se on lappeenrantalaisten mielestä ennen kaikkea palkitsevaa, jos kohta myös vaativaa. Hyvä soitto kuuluu, ihan samalla tavalla kuin huonokaan ei koskaan huku muiden alle. Me soitamme oikeastaan koko ajan kamarimusiikkia. Latvala pitää soinnin yhdenmukaisuutta luovuttamattomana arvona. Jos meitä on neljä soittajaa, niin yhteissoitto on A ja O. Konserttimestari luo puitteet, ja muut tulevat mukaan ja pyrkivät yhdenmukaistamaan soittotapansa ja tulkintansa. Jos liideri on selkeä, se helpottaa muiden soittajien elämää valtavasti No nyt voidaan kyllä sanoa: kun liideri on selkeä, keskeyttää Kareinen. Teroa on helppo lukea, komppaa Lind. Uusia soittajia haettaessa Latvala tunnustaa pitävänsä solistisesta, ulospäin suuntautuvasta soitosta. Siitä voi sitten tarvittaessa vetää takaisin; se on helpompi niin päin kuin tuoda hyvin mukautuvaan soittoon jotain lisää. Ja meillähän on aina koesoitossa mukana kamarimusiikkitehtävä, huomauttaa Lind. Minusta on tärkeää, että koesoittolautakunta on mahdollisimman laaja, sanoo Latvala. Berliinin filharmonikoissakin on koko orkesteri läsnä, kun valitaan uutta soittajaa. Sillä tavalla vältetään ne tilanteet, että lopputulokseen pyrittäisiin etukäteen vaikuttamaan. Minusta se on reilumpaa. Professionaalisesti yhdessä Sektion jäsenten keskinäiset suhteet saavat näiden muusikoiden mielestä pysyä professionaalisella tasolla. 14 Muusikko 9/2009
6 Ari Nakari Kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen, alustaa Kareinen. Tämä on normaalia inhimillistä kanssakäymistä, tuumii Ahokainen, mutta ammattitaito on ehdottomasti aina tärkein. Minä arvostan sitä, että kun tullaan työpaikalle, tervehditään ja kohdataan, sanoo Latvala. Se riittää minulle. Pienessä orkesterissa filharmoniaan ei mahdu yksilöllisiä äänenpainoja. Kollektiivisen soittotavan kautta pyritään tuottamaan iso sointi, määrittelee Ahokainen. Yksi soittaja on kuitenkin aina se 25 % sektiosta, hän muistuttaa. Latvala näkee sektionsa ihanteen olevan hyvin lähellä kvartettisoittoa. Pyritään yhtenäisyyteen, mutta haetaan siihen kuitenkin samalla elävyyttä. Intonaatiosta ei juuri puhuta; sen pitäisi Latvalan mielestä tulla itsestään, kuuntelemisen ja kokemisen kautta. Puhaltimilla se on vaikeampaa, varsinkin puupuhaltimilla, koska ne ovat keskenään niin erivärisiä. Me olemme aika paljon pyrkineet sopeutuvaan intonaatioon, emme niinkään ehdottomaan. Kuulo tallella Lappeenrannan kaupunginorkesteri on soittanut nykyisen ylikapellimestarinsa aikana vain perinteisessä järjestyksessä, ensiviulut ja toiset viulut vierekkäin, sellot ensiviuluja vastapäätä. Jan Söderblomin aikana kokeiltiin joskus wieniläisklassisessa musiikissa sellaista järjestystä, että viulusektiot soittavat vastatusten. Itse kyllä tykkäsin kovasti soittaa sellojen vieressä, muistelee Riitta Lind. Mutta toisaalta, kun meillä on kakkosviuluja niin vähän, se ei ehkä heille ole niin kivaa. Myös Latvalan mielestä näin pienelle orkesterille sopii parhaiten vakiintunut istumajärjestys. Kysymys kuulonsuojelun tarpeesta herättää naurunpyrskähdyksen: juuri tänään korvatulpat ovat pitkästä aikaa olleet tarpeen, kun vieraileva lyömäsoittaja Rechberger käsitteli eksoottisia rumpujaan. Kyllä tärähti sen verran tuohon oikeaan korvaan, irvistää Latvala, että oli pakko mennä takahuoneeseen hakemaan tilkettä. Muutoin äänenvoimakkuus voi äityä vaaralliseksi lähinnä vain kun soitetaan isommalla kokoonpanolla yhteistyökonserteissa muiden orkesterien kanssa. Silloin huomaa, miten paljon kevyemmällä me pääsemme oman porukan kesken, Anne Kareinen toteaa. Työnantajan kustantamia kuulosuojaimia Lappeenrannan muusikot tunnustavat käyttävänsä harvoin jos koskaan. En ikinä tottunut siihen huminaan, Kareinen tunnustaa, vaan olen tarvittaessa käyttänyt tavallisia apteekin korvatulppia. Lähinnä niitä tarvitaan pienessä tilassa, jossa ääni iskee suoraan korville. "Siitä meille maksetaan, että pystymme tuottamaan kaunista melodialinjaa", tähdentää konserttimestari Tero Latvala. Kuvassa lisäksi (vas.) Anne Kareinen, Esa Ahokainen, keikkamuusikko Maria Itkonen, 2. viulun äänenjohtaja Jaana Kauppinen, Riitta Lind ja alttoviulun äänenjohtaja Markus Sarantola. Hyvä henki kertautuu Hyvää henkeään neljän viulun sektio kehuu estottomasti. Ja se on pitkälti konserttimestarien ansiota, pohtii Riitta Lind. Että saa rauhassa tehdä omaa työtään. Ja jos joskus saa jotain vinkkiä soittamiseen, mikään ei tunnu henkilökohtaiselta, vaan se tulee huumorilla höystettynä, ja siitä on hyvä parantaa omaa soittoa. Olipa sektion henki hyvä tai huono, niin se heijastuu heti muihinkin, tietää Kareinen. Hyvä yhteissoitto jossakin sektiossa panee väistämättä pitämään riman korkealla muissakin sektioissa, jatkaa Ahokainen. Ja jos saadaan soittoa paremmaksi, se vaikuttaa heti myönteisesti orkesterin yhteishenkeen, joka taas parantaa soittoa Mielellään levittäisi joka puolelle sitä hyvää oloa, joka meidän sektiossa on, hehkuttaa Lind. Orkesterin kehittymistä yhteisönä Ahokainen kieltäytyy kuitenkin näkemästä liian ruusunpunaisena. Ehkä pikemminkin niin päin, että on opittu hyväksymään toinen toisemme sellaisina kuin ollaan epätäydellisinä. Sektiossa on miehiä ja naisia kaksi kumpiakin, mutta ikärakenteeltaan ryhmä on mielestään jopa liiankin homogeeninen. On aina ihanaa kun orkesteriin tulee uusia nuoria soittajia, tuumii Riitta Lind. Nuoret ovat aina vain parempia, hän viittaa vastikään saatuun 2. viulun varaäänenjohtajaan Terhi Paldaniukseen. Vastapainoa soitolle: osta sirkkeli! Jo pitkän uran tehneet viulistit uskovat jaksavansa eläkeikään asti. Ainakin halu olisi kova, vakuuttaa Lind. Kareinen arvelee, että eläkeikää ei tässä vaiheessa voi ennustaa. Työterveyshuollon he kaikki vakuuttavat toimivan hyvin. Minulla ei vielä ole ollut yhtään työperäistä sairauslomapäivää, iloitsee Ahokainen. Isossa orkesterissa on uran loppusuoralla mahdollista siirtyä kasvonsa ja palkkaetunsa säilyttäen takapulttiin, mutta neljän viulun sektiossa sitä takapulttia ei ole. Vaikka kyllähän siitä meillä aina välillä vitsaillaan, nauraa Anne Kareinen. Työn ulkopuolella kaikki kertovat etsivänsä vastapainoa soittamiselle. Sitä löytyy ulkoilusta, lukemisesta, liikunnasta, hevosista, kielten opiskelusta, yhteydenpidosta ystäviin ja sukulaisiin. Ja perhe on paras. Pitäisi päästä eroon liioista hevosista, virnistää Latvala, joka kiirehti haastattelusta tallilleen eläinlääkäriä vastaanottamaan. Minä rakennan itselleni omakotitaloa, Ahokainen tunnustaa, ja nautin siitä suuresti. Vaikka se on hyvin fyysistä työtä sekin, se on erilaista kuin soittaminen. Kuulin, että myös Jukka-Pekka Saraste osti äskettäin itselleen sirkkelin minusta siinä on hyvä asenne! Lappeenrannan kaupunginorkesteri perustettu 1909 kunnallistettiin 1980 vakinaisia kapellimestareita mm. Martti Similä, Jouko Tolonen, Mauri Hannikainen, Ari Rasilainen, Ari Angervo, Pertti Pekkanen, Hannu Norjanen, Jan Söderblom kapellimestari syksystä 2008 Tibor Bogányi minisinfonietta, nykyinen vahvuus 21 soittajaa Muusikko 9/
Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
Tervetuloa selkoryhmään!
Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko
veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
YLEINEN OSA. Soveltamisohje KVTES:n V luvun 11 3 momentin soveltamisohjeeseen
YLEINEN OSA KUNNALLINEN KUUKAUSIPALKKAISTEN MUUSIKKOJEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2014 2016 I LUKU YLEINEN OSA 1 Soveltamisala 1 mom. Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevassa ja vähintään neljän
Nuottigrafiikka. Tupla viivat, joista jälkimmäinen on paksumpi tarkoittaa sävellyksen loppua. Tahtiosoitus
Rytmit 1 Nuottigrafiikka - Nuottiviivastossa on viisi poikittaissuuntaista viivaa. - Pystysuorat viivat ovat tahtiviivoja. - Tila kahden tahtiviivan välissä on yksi tahti. Tupla tahtiviivoilla merkitään
Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus
MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari
#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1
Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen
Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.
28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.
Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.
TAIKURI VERTAISRYHMÄT
TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden
Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.
Anita Virkkala KOESOITTO. Muusikon portti orkesterityöhön
Anita Virkkala KOESOITTO Muusikon portti orkesterityöhön KOESOITTO Muusikon portti orkesterityöhön Anita Virkkala Opinnäytetyö Syksy 2011 Musiikin koulutusohjelma Oulun seudun ammattikorkeakoulu TIIVISTELMÄ
Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011
Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä
VARHAINEN PUUTTUMINEN
VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä
Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.
Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti
ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014
Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa
Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä
Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti
Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.
Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
9.1. Mikä sinulla on?
9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA
12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,
Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.
Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja
Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten
MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?
1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella
Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Työhyvinvointi Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa Heli Heikkilä ja Laura Seppänen ESIMERKKI 1: Raideliikenteen hallinta 1/2 Liikenneohjaajasta kalustonkäytönohjaajaksi Liikenteenohjaus ei
Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti
Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola Lyhytterapiainstituutti Myönnä, että alkoholi on sinulle ongelma. Myönnä, ettet selviä siitä itse vaan tarvitset hoitoa.
Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää
Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.
Nainen ja seksuaalisuus
Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Mies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS
A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA
2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,
Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?
1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
Tallilehti Kavionkopse nro. 1
Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa
Dialogin missiona on parempi työelämä
VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten
IHANTEELLINEN ORKESTERIVIULISTI
Opinnäytetyö (AMK) Musiikin koulutusohjelma Musiikkipedagogi 2011 Emmi Salmi IHANTEELLINEN ORKESTERIVIULISTI selvitys ammattitaitoisen orkesteriviulistin työstä, taidoista ja ominaisuuksista OPINNÄYTETYÖ
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.
2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.
EROSTA HÄN SINUA. VAINOAaKO HUOLIMATTA? VARJO
VAINOAaKO HÄN SINUA EROSTA HUOLIMATTA? VARJO -hanke (2012-17) Eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena elävien perheiden turvallisuuden lisääminen ja vainoamisen ennaltaehkäisy. OULUN ENSI- JA TURVAKOTI
MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?
MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven
Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?
TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun
Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka
TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN
Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen
Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?
Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?
TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.
NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU
Pingviinien syyskauden harjoittelu on saatu kivasti käyntiin ja porukkaa on ollut tatamilla Klaukkalassa ja Rajamäellä. On ollut kiva huomata, että uusia pingviinejä on uskaltautunut kokeilemaan judoa.
Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi
VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ
VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota
Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto
Kitara 1 - soittimen rakenne - miten ääni syntyy - kitaran osien nimet - istuminen tukevasti tuolin reunalla - kitara pysyy tukevasti sylissä - sormien asento, käden muoto - jalkatuki - vuoronäppäilyn
1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30
Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,
SARAN JA TUOMAKSEN TARINA
SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
Akvaariokeskustelu-menetelmästä
Akvaariokeskustelu-menetelmästä Matti Vuori, www.mattivuori.net 11.2.2009 1(11) Sisällysluettelo Yleistä 3 Akvaarion perusasetelma 4 Miten avoin akvaario toimii 6 Menestystekijät 8 Toinen malli: Suljettu
Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi
Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Tässä raportissani visualisoin koko Perhekurssiprosessin kulun kurssin suunnittelusta jälkimarkkinointiin Kurssin suunnittelu ja kalenterointi Perhe On
Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä
LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.
Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
KULTIS Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2019. Tavoitteena
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä
Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä Pro gradu -tutkielma Heli Heino Vaikuttamaan pyrkivä mediasisältö Mediakasvatus Nuorisotyö Sosiaalipedagogiikka / sosiokulttuurinen innostaminen Osallisuus,
Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14
Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä
Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?
Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin
Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?
51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800
Joka kaupungissa on oma presidentti
Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun
VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala
VÄLITTÄMISESTÄ Lasse Siurala Välittäminen on myös sitä, että rakennetaan keskinäisen huolehtimisen yhteisöjä, jossa nuori ei ole pelkkä tuen kohde vaan aktiivinen osa solidaarista yhteiskuntaa. VÄLITTÄMINEN
Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko
Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti
Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi
Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa
kertaa samat järjestykseen lukkarissa.
Opetuksen toistuva varaus ryhmällee TY10S11 - Tästä tulee pitkä esimerkki, sillä pyrin nyt melko yksityiskohtaisesti kuvaamaan sen osion mikä syntyy tiedon hakemisesta vuosisuunnittelusta, sen tiedon kirjaamiseen
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä
LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA
LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA Suomen Lasten Parlamentti Me olemme Suomen Lasten Parlamentin hallituksesta. 9-13 -vuotiaat lapset ympäri Suomea vaikuttavat joka viikko sellaisissa asioissa, jotka itse kokevat
Koesoittosuositukset. Koesoittolautakunta. Lautakunnan kokoonpano
Koesoittosuositukset Koesoitto on rekrytointitilaisuus, jossa haetaan avoinna olevaan muusikon toimeen parhaiten soveltuvaa soittajaa. Orkesterin jäseneksi pyrkivän on suoritettava koesoitto. Koesoittolautakunta
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?
Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:
TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme
Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.