Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 2/2014. Suomenlinnan kirkko 160 vuotta. Tule mukaan syksyn toimintaan ja koe seurakunnan yhteys!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 2/2014. Suomenlinnan kirkko 160 vuotta. Tule mukaan syksyn toimintaan ja koe seurakunnan yhteys!"

Transkriptio

1 Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 2/2014 Suomenlinnan kirkko 160 vuotta Tule mukaan syksyn toimintaan ja koe seurakunnan yhteys!

2 Seikkailujen saari Suomenlinna on monille turisteille mutta myös stadilaisille mieluisa retkikohde: merellinen tuulahdus, piknikpaikka uimarantoineen ja historian aarrearkku. Minulle Suokki oli jo lapsena mahtava seikkailu. Oli jännittävää matkustaa kavereitten kanssa lautalla meren yli ja vaellella pitkin saarta. Kiinnostavimpia olivat vanhat muurien sisälle kätketyt luolat, jotka koluttiin perusteellisesti. Joskus etsittiin Kaivarin rannalla olevan pitkän laiturin kiviperustuksista Suokkiin vievän salaisen merenalaisen tunnelin aukkoa. Ei löytynyt. Historiasta emme olleet silloin kovin kiinnostuneita. Ehrensvärdin nimeä tuskin osasimme lausua, vaikka haudalla olevaa ritarin naamiota kyllä tutkiskeltiin. Kiinnostava oli myös Suomenlinnan kirkko. Ei kuitenkaan historiansa tai kirkollisen toimintansa vuoksi, vaan siksi, että sen tornissa oli majakka. Oli mielenkiintoinen ajatus, että kirkon torni morsetti välkkymisellään H:ta ja näytti näin laivoille turvallisen reitin kohti Helsinkiä. Nyt Suomenlinnan kirkko täyttää 160 vuotta. Ensin se toimi venäläisen varuskunnan ortodoksisena kirkkona. Suomen itsenäistymisen jälkeen se muutettiin sipulitornit poistamalla luterilaiseksi. Muutostöissä rakennetulla majakalla on myös hengellinen viesti. Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Joh. 8:12. Kristus näyttää suunnan elämämme seikkailuun. Matti Poutiainen, tuomiorovasti, kirkkoherra Toimitus ja ulkoasu: Liisa Airaksinen, p , Julkaisija: Helsingin tuomiokirkkoseurakunta. Painopaikka: Kopio Niini Oy. ISSN Kannen kuva: Nana Honkasalo. Katedraali ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Pääsiäisen ja joulun erikoisnumerot jaetaan jokaiseen kotiin seurakunnan alueella. Tapahtumatietoihin voi tulla muutoksia. Uusin tieto on nettisivujemme tapahtumakalenterissa: 2 Katedraali 2/2014

3 Suomenlinnan kirkko 160 vuotta Valoa Helsinkiin Suomenlinnan harmaaksi rapattu kirkko on Helsingin vanhimpia pyhäköitä. Kirkontornista loistava majakka luotsaa valollaan merellä ja ilmassa sekä Suomenlinnan saarella kulkijoita morsettamalla Helsingin merkiksi H-kirjainta. Suomenlinnan kirkko palvelee saaren asukkaita ja mantereelta tulevia seurakuntalaisia kuin myös saarella vierailevia matkailijoita. Messua vietetään kunkin kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina kello 14. Se on lisäksi suosittu vihki- ja konserttikirkko sekä Tuomiokirkkoseurakunnan lapsi- ja kouluikäisten kerhojen pitopaikka. Viaporin merilinnoitusta alettiin rakentaa vuonna Suunnitelmissa oli myös kirkon rakentaminen, mikä jäi tuolloin toteuttamatta. Kun Ruotsi menetti vuoden 1809 sodassa Viaporin ja koko Suomen Venäjälle, virisivät kirkon rakennussuunnitelmat uudelleen. Keisari Nikolai I antoi vuonna 1837 pietarilaiselle arkkitehdille Konstantin Thonille tehtäväksi suunnitella ortodoksikirkko, joka palvelisi Viaporin venäläistä varuskuntaa. Kirkko valmistui vuonna 1854 ja se vihittiin käyttöön samana vuonna. Kun Suomi itsenäistyi 1917, vihittiin kirkko seuraavan vuoden jouluna luterilaiseksi varuskuntakirkoksi. Viidestä bysanttilaistyylisestä kupolitornista neljä hävitettiin, ja viides, kirkon nykyinen päätorni, sai pukea ylleen kustavilaisajan kuosin mukaisen vaipan. Panu Pihkala Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen! Psalmi 122:1. Lähde sinäkin." Puolustusvoimat luovutti rakennuksen Helsingin evankelisluterilaisille seurakunnille vuonna Arkkitehti Veikko Leistén laati kirkolle laajan korjaussuunnitelman. Korjaustöiden valmistuttua kirkko vihittiin uudelleen käyttöön helmikuussa Kirkon torniin, ristin alle, asennettiin vuonna 1929 majakka, joka oli ensin kaasumajakka ja sittemmin sähkökäyttöinen. Majakka ei enää ole aktiivikäytössä, mutta majakkalyh- > > > Katedraali 2/2014 3

4 Pyhän Aleksanteri Nevskin kirkko eli Suomenlinnan kirkko venäläisaikaan. Kirkossa oli tuolloin yksi iso sipulitorni ja neljä pientä sekä pilasterikoristelu. Vasemmalla näkyy kirkon kellotapuli, joka on ulkoasultaan samanlainen kuin kirkko. Kirkon ympäri kiertää aita, jonka muodostavat ankkurikettingit ja niitä tukevat suusta ladattavien tykkien piiput. Lyhyet tykit ovat Ruotsin vallan ajalta ja pitkät Venäjän vallan ajalta. Kuva: Museoviraston kuva-arkisto. ty opastaa edelleen merellä liikkujia neljällä lyhyellä väläyksellään, mikä morseaakkosissa tarkoittaa H-kirjainta eli Helsinkiä. Kirkkoa ympäröi 1850-luvulla Ruotsin vallan aikaisista tykinputkista ja salmien sulkemiseen käytetyistä ketjuista pystytetty aitaus. Itsenäistymisen jälkeen sisäänkäyntiä reunustavien tykkien päälle kiinnitettiin Suomen vaakunaleijonat. kunnia. Vaviskoon Hänen kasvojensa edessä kaikki maa. Pauhatkoon meri ja kaikki, mitä siinä on. Kaikki maa kumartakoon Hänelle. Kirkossa seinustalla on talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden rannikkopuolustajien muistomerkit. Suomen merivoimien palveluksessa kaatuneiden virolaisten muistomerkki paljastettiin vuonna Suomenlinnan kirkon kirkonkello on Suomen suurin. Se sijaitsee kirkon sivustalla erillisessä tapulissa. Kello on valettu 1885 Moskovassa ja se painaa kiloa. Siinä on slaavinkielinen, psalmeihin perustuva teksti: Ylistäkää Jumalaa hyvä-äänisin kymbaalein. Julistakaa päivästä päivään hänen pelastustaan. Antakaa Herralle kiitos ja Panu Pihkala 4 Katedraali 2/2014

5 Kuvassa vuodelta 1926 sotilaita on sillalla matkalla Isosta Mustasaaresta Susisaarelle. Suomenlinnan ortodoksikirkko muutettiin vaiheittain luterilaiseksi kirkoksi. Vuonna 1919 kirkon neljästä pikkutornista riisuttiin sipulit. Suomenlinnan hoitokunnan kuva-arkisto, Leo Tuomalan jäämistön negatiivit. Sotilaita paraatikentällä vuonna Kirkon katolle asennettiin majakka syyskuussa Majakkalyhty ei ole enää aktiivikäytössä, mutta opastaa edelleen merellä liikkujia neljällä lyhyellä väläyksellään, mikä morseaakkosissa tarkoittaa H-kirjainta eli Helsinkiä. Kuva: Suomenlinnan hoitokunnan kuva-arkisto, Leo Tuomalan jäämistön negatiivit. > > > Katedraali 2/2014 5

6 1980-luvulla kirkon alla olevaa kryptaa syvennettiin ja sinne rakennettiin seurakuntasali ja tilat seurakunnan lapsi- ja kouluikäistyön käyttöön. Kirkkotekstiilit ovat tekstiilitaiteilija Eija Armisen käsialaa. Keraamiset ehtoollisvälineet on suunnitellut Soile Paasonen ja vihkiryijyn ja lasten alttarin tekstiilit Lilli Unkari. Nämä molemmat taiteilijat asuvat Suomenlinnassa. Adventtiaikana kirkkosalissa on esillä suomenlinnalaiseen ympäristöön sijoitettu Minna Hankivaaran tekemä keraaminen seimiasetelma. Kangasalan urkutehtaan 1963 valmistamissa uruissa on 13 äänikertaa. Kirkossa on 400 istumapaikkaa. Kryptassa on pöytäpaikka 50 hengelle. Suomenlinnan kirkko Suomenlinna C 43, Helsinki p p Kotikirkkoni Suomenlinna Suomenlinnan kirkko on ollut pitkään kotikirkkoni ja sen jumalanpalveluselämä on ollut lähes neljännesvuosisadan ajan melko tiiviin vapaaehtoistyöni kohde, kertoo Olli J. Vuoristo. Tosin messujen supistuminen jokasunnuntaisesta yhteen kuukaudessa on häivyttänyt osan kotikirkkoajatusta. Tästä olen käynyt läpi pitkähkön surutyön. Ollin mukaan Suomenlinnan kirkko on paikka, jossa seurakunnan toimintaan sitoutunut asukas ja jumalanpalveluselämää rakastava matkailija sekä mantereen kirkon jäsen kohtaavat. Hän on ilahtunut siitä uudesta aktiivisuudesta, jota hän on havainnut niin työntekijöiden kuin mantereella asuvien maallikkoavustajien piirissä parin viime vuoden aikana. Messussa Kristus on läsnä leivän ja viinin ihmeellisessä salaisuudessa, kokee Olli. Hän näkee, että säännöllinen messu on tärkeä myös niille, jotka eivät pääse, ehdi, tohdi tai jaksa saapua henkilökohtaisesti kirkkoon. Sosiologiassa sitä kutsutaan sijaisuskonnollisuudeksi. Suomenlinnan kirkkoon kokoontunut seurakunta toteuttaa vauvasta vaariin pyhää ylimmäispapillista tehtäväänsä. Kirkon yhteisesti ponnisteltujen jumalanpalvelusten äärellä minun on ollut vaikea sijoittaa jumalanpalvelusta viettävää seurakuntaa käsitteisiin yleisö tai kirkkovieraat. Kristuksen läsnäolo Suomenlinnan messussa on minulle Kristuksen läsnäoloa koko Suomenlinnassa. Tämä nyt on vähän tällaista 'teolookista', mutta minuun tämä ajatus on Suomenlinnassa toimiessani kolahtanut syvälle. Ollin muistoissa koskettavimpia hetkiä ovat olleet ne neljä messua, joissa hänen lapsensa kastettiin. Tärkeä on myös marraskuun 2. päivänä vietettävä Tyhjän sylin rukoushetki, jonka vietto aloitettiin Siinä olen muistanut lastani, joka kuoli ennen syntymäänsä. Nyt kun olen muuttamassa pois Suomenlinnasta, olo on tässä kirkkoasiassa aika kaihoisa. 6 Katedraali 2/2014

7 Siellä, missä on rukousta, siellä kasvaa seurakunta, sanoo Leena Piirainen, jolle seurakunta on aina tuntunut kodilta. Leena on ollut mukana Suomenlinnan kirkon toiminnassa vuosikymmeniä. Tällä hetkellä hän on myös Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen. Kun Leenan lapset kasvoivat kerhoikään 1980-luvun alkuvuosina, hän halusi viedä heidät seurakunnan kerhoon. Samalla vahvistui hänen oma yhteytensä Suomenlinnan kirkkoon. Leenan aloitteesta kirkolle perustettiin musiikkileikkikoulu. Seurakuntaillat ja rukouspiirit ovat Leenan sydäntä lähellä ja hän oli aktiivisesti mukana niitä ideoimassa ja järjestämässä. Jos seurakunnasta jotakin pyydetään, on se johdatusta, josta ei voi kieltäytyä luku oli kirkolla vireätä aikaa. Meihin seurakuntalaisiin luotettiin ja saimme suunnitella ja kukin vuorollamme vetää seurakuntailtoja. Mukana oli aina myös pappi. Pääsiäisen ja joulun aikaan pidimme hartaushetkiä ja vietimme ehtoollista. Pääsiäisviikolla järjestimme kiirastorstain iltamessun jälkeen yhteisen aterian kaikille halukkaille. Väkeä tuli mantereeltakin. Suomenlinnan kirkossa Leena myös siunattiin lähetystyöhön kymmenisen vuotta sitten. Lähetyskentiltä Leena palasi Suomeen neljä vuotta sitten. Raamattupiiriä Leena on ohjannut Suomenlinnassa parin viime vuoden ajan. Ilokseni seurakunnan toiminnassa näkyy selviä piristymisen merkkejä. Mukaan on tullut uutta väkeä. Tosin itse tulen jatkossa varmaankin käymään kirkolla nykyistä harvemmin, koska olen muuttamassa pois Suomenlinnasta, toteaa 40 vuotta Suomenlinnassa asunut Leena haikeutta äänessään. Maarit Mustakallio Suomenlinnan kirkolla on toimintaa kaikenikäisille. "Kirkossa on ollut kiva kerätä kolehtiin rahaa ja olla mukana lauluesityksissä. Silloin tuntuu, että tekee oikeasti jotain toisten puolesta. Muutenkin on mukavaa toimintaa yhdessä ja silloin kaveruus tiukentuu. On kivaa, kun aina on jotain erilaista ohjelmaa ja tulee hyvälle tuulelle ja hartauksistakin oppii", sanoo koululainen Ester Sipilä. Katedraali 2/2014 7

8 Lapset ja perheet Katri Saarela Perhekerho on kohtaamispaikka kotona lastaan hoitaville vanhemmille, isovanhemmille tai lapsen hoitajalle. Sinne voit tulla ilman ennakkoilmoittautumista. Siellä saat jakaa toisten aikuisten kanssa arjen iloja ja huolenaiheita sekä vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia kasvusta, kasvatuksesta ja yhdessäolosta. Sijaa löytyy myös elämän syvimmille kysymyksille. Kerhossa on kahvi/tee/mehutarjoilu. Perhekerhoja vetävät lapsi- ja perhetyön ammattilaiset. Heiltä saat tukea mieltäsi askarruttaviin asioihin. Kerran kuussa vietetään kirkkovarttia ja samalla voit tutustua seurakuntasi pappiin. Perhekerhojen ajat, paikat ja ohjaajat ma ja ti klo Ruoholahden kappeli Lastenohjaaja Maarit Mustakallio, p Mon 10 am noon ti klo ti klo to klo to klo Family Club, Mikael Agricolan kirkko, Café Agricola Päivi Keronen and Natasha Vaalgamaa Katajanokan seurakuntakoti Lastenohjaaja Päivi Keronen, p Perhekahvila, Suomenlinnan kirkon krypta Musiikkiterapeutti Petriina Auramo, p Lasten- ja perheiden päivä, Mikael Agricolan kirkko Lastenohjaaja Anne-May Oksanen, p Meritullin kerhotila Lastenohjaaja Maarit Mustakallio, p Kansainvälisen seurakuntatyön perhekerho Ruoholahden kappelilla. Vida Kessey, p Lisätietoja: Varhaiskasvatuksen työalajohtaja Päivi Yli-Korpela, p , Lapset ja perheet 8 Katedraali 2/2014

9 Kouluikäiset Seurakunnan kouluikäisten toimintaan ovat tervetulleita 6 14-vuotiaat tytöt ja pojat. Tarjolla on kerhoja kursseja, retkiä, leirejä ja tapahtumia. Myös uusia ideoita otetaan vastaan! Olkkari on avoin ja maksuton kerho, jonne ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Olkkarissa voi askarrella, pelata, leikkiä, tehdä läksyjä ja joskus kokkailla. Kerholaisille tarjotaan ilmainen välipala. Ohjelmaan sisältyy myös hartaushetki. Tiistaisin klo Suomenlinnan kirkon kryptassa ja torstaisin klo Ruoholahden kappelilla. Lisätietoja tai nuorisotyönohjaajilta: Nana Honkasalo, p ja Karoliina Etelä-aho, p , Nuoret Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyö tarjoaa monipuolista viikkotoimintaa ja virkistäviä erityistapahtumia yli 14-vuotiaille nuorille. Lisätietoja verkosta: Facebook: Stadin Lion Wings tai nuorisotyönohjaaja Anju Lahtiselta, p , Diakonia Voit ottaa yhteyttä oman alueesi diakoniatyöntekijään, kun tarvitset tukea ihmissuhde- tai taloudellisiin ongelmiin tai apua kriisitilanteisiin. Meidät tavoitat sähköpostitse, puhelimitse tai tulemalla vastaanotolle. Myös kotonasi tapaaminen on mahdollista. Diakoniatyön auttamismahdollisuudet ovat rajalliset, mutta yhdessä voimme miettiä elämäntilannettasi ja kartoittaa ne tahot, joiden kautta voit saada lisää apua. Diakoniatyön yhteystiedot Tuomiokirkon alue Vs. johtava diakoniatyöntekijä Merja Korpela Annankulma, Annankatu 14 D, p Vanhan kirkon alue Vs. diakoni Pinja Niemi Annankulma, Annankatu 14 D, p Ajanvaraus oman alueen diakoniatyöntekijälle puhelimitse tai käymällä paikan päällä ke klo Agricolan, Johanneksen ja Suomenlinnan alueet Vs. diakoni Minna Valkiainen Annankulma, Annankatu 14 D, p Ruoholahden alue Ruoholahden kappeli, Selkämerenkuja 1 Vs. diakoni Tarja Lindfors, p Diakoniaprojekti, Annankulma Diakoni Raija Laajanen, p Diakoniapastori Riina Storharmmar, p Katedraali 2/2014 9

10 Tapahtuu joka viikko Sunnuntaisin klo 10 klo 10 klo 10 klo 12 Messu Tuomiokirkossa, Vanhassa kirkossa Pyhäkoulu Tuomiokirkon kappelissa Anglican Eucharist Mikael Agricolan kirkossa Messu Mikael Agricolan kirkossa (vanha kaava), Ruoholahden kappelissa klo 14 Lähetyskirkon nuorten aikuisten messu, Tähtitorninkatu 18 ( syksyn viim ) klo 18 Tuomasmessu Mikael Agricolan kirkossa Kerran kuussa su (5.10. / / ) klo 14 Messu Suomenlinnan kirkossa Maanantaisin klo 7.15 Aamurukouspiiri Hakatyttöjen kolossa, Snellmanninkatu 2 klo 9.30/10.40 Seniorinaisten jumppa Meritullin voimistelusalissa klo 12 Päivärukous Tuomiokirkossa klo 14 Raamattupiiri Bulevardin kerhohuoneessa klo Raamattupiiri Krista-kodissa, Kristianinkatu 19 klo 18 Ekumeeninen Luottamuksen rukoushetki (Taizé-lauluja) Tuomiokirkon kryptassa klo Miesten raamattupiiri Bulevardin kerhohuoneessa Tiistaisin klo 12 klo 12 klo 12 klo klo 15 klo 17 klo 18 Päivärukous Tuomiokirkossa Päivämusiikki Vanhassa kirkossa Diakoniaruokailu työttömille ja vähävaraisille Mikael Agricolan kirkon kryptassa. Ateria maksaa euron. Diakoniakahvit Avoin kohtaamispaikka kaikenikäisille Ruoholahden kappelilla Puhu suomea keskusteluryhmä maahanmuuttajille Annankulmassa Tuomasyhteisön arkimessu Mikael Agricolan kirkon kuorissa. Messun jälkeen Tuomasmessun avoin messukokous Café Agricolassa. Kristillisen meditaation ryhmä Agricolan kappelissa Keskiviikkoisin klo 8 Aamumessu Vanhassa kirkossa klo 9.30 Tuolijumppa Tuomiokirkon kryptassa klo 12 Urkuvartti Tuomiokirkossa klo 13 Lauletaan yhdessä virsiä Annankulmassa 10 Katedraali 2/2014

11 klo 13 SenioriFoorum Mikael Agricolan kirkon kryptassa, lisää s. 17 klo klo klo 20 Keskiviikkokahvit Vapaata keskustelua ja yhdessäoloa Suomenlinnan kirkon kryptassa Kristillisen meditaation ryhmä Tuomiokirkon kappelissa Agricolamessu Mikael Agricolan kirkossa Torstaisin klo 8.30 klo klo 12 klo 12 klo 13 klo 19 Ekumeeninen rukoushetki Studium Catholicumissa, Ritarikatu 3 A Annankulman avoin olohuone Viikkomessu Tuomiokirkossa Käsityöpiiri Annankulmassa Torstaipiiri Virsilaulua ja hiljentymistä Agricolan akvaariossa Raamattuluento Vanhassa kirkossa Perjantaisin klo 7.15 Aamurukouspiiri Hakatyttöjen kolossa, Snellmanninkatu 2 klo 9 10 Aamupuuro Annankulmassa klo 9 12 Annankulman avoin olohuone klo 12 Päivärukous Tuomiokirkossa Lauantaisin klo 18 klo 18 Iltakirkko Tuomiokirkossa Ehtoomessu Johanneksenkirkossa Pappi tavattavissa ma pe (arkipäivisin) klo Tuomiokirkon rippihuoneessa Lapset ja perheet: s. 8 Kouluikäiset: s. 10. Nuoret: ja Facebookissa: Stadin Lion Wings, s. 9. Diakonia: s Katri Saarela Katedraali 2/

12 Poimintoja syksyn tapahtumista Diakoniatyö Tapahtuu Annankulmassa Annankulman avoin olohuone on kohtaamispaikka kaikenikäisille. Tarjolla on kahvia, pientä purtavaa, lehtien lukemista, yhdessäoloa ja uusiin ihmisiin tutustumista. Yhteinen hartaushetki pidetään jokaisen päivän aluksi ja lopuksi: torstaisin klo 12 ja klo ja perjantaisin klo 9 ja klo Avoinna to klo ja pe klo 9 12, p Joka viikko to klo 12 Käsityöpiiri pe klo 9 10 Aamupuuro Joka toinen viikko (Parilliset viikot: 3.9., 17.9., 1.10., , , , , ja ) ke klo 13 Laulamme yhdessä virsiä. Kahvia on tarjolla klo alkaen. Päätteeksi hartaus. Virsilaulua vetävät seurakunnan kanttorit. Pakko syödä ruoka ja riippuvuus keskiviikkona klo Asiantuntijana on mukana Sanna Pyykkö Myllyhoitoyhdistyksestä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Raijalle mennessä: p , Tarinateatterin avoimet harjoitukset maanantaina 6.10., ja klo Seuraavia aiheita käsitellään Tarinateatterin keinoin samoina päivinä harjoitusten jälkeen klo 18: Uutta etsimässä Merkitystä etsimässä Joulua odottamassa Aamuinen brunssi lauantaina klo yhteistyössä kansainvälisen työn kanssa Kaikille avoin lähetysaiheinen brunssi. Eeva-Liisa Rantasuomela: Lähetyslapsena Namibiassa, lähetystyöntekijänä Angolassa, musiikki: Kika Paukkunen Naisten brunssi. Aamun vieraana pastori Hanna Vettenniemi. Brunsseilla nautitaan hyvästä tarjoilusta, musiikista, vierailevista puhujista ja keskustelusta tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Brunssi maksaa 2 euroa. 12 Katedraali 2/2014

13 Tapahtuu Ruoholahden kappelilla, Selkämerenkuja 1 Diakoniakahvila tiistaisin klo ( ). Diakonaikahvila on avoin kohtaamispaikka, jonne voit poiketa juomaan kupillisen kahvia ja lukemaan lehtiä. Hartaushetki on klo 15. Laita hyvä kiertämään. Kahvilassa on kirjojen ja lehtien kierrätyspiste, jonne voit tuoda omasi kiertoon ja ottaa mukaasi lukemista. Tiistaina kahvilassa vierailevat sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät Kampin toimipisteestä. Tule kyselemään ja keskustelemaan! Naisfoorumissa on vierailijoita eri aiheiden äärellä joka toinen torstai klo ( ). Lenkkiryhmä lähtee keskiviikkona 10.9.klo 14 ulkoilemaan Ruoholahden kappelin pääovelta. Lenkkiporukalle on tee- ja kahvijatkot kappelilla ulkoilun jälkeen noin klo Kirpputori järjestetään lauantaina klo Ruoholahden kappelilla. Arpajaiset! Keittolounas maksaa 3 euroa ja pöytäpaikka 5 euroa. Varaa oma pöytäsi Tarjalta mennessä: p , Tapahtuu Mikael Agricolan kirkon kryptassa, Tehtaankatu 23 Diakoniaruokailu tiistaisin klo ( ). Diakoniaruokailu on tarkoitettu vähävaraisille ja työttömille. Ateria maksaa euron. Diakonian muita tapahtumia Krito-päivä "Jumalan kasvojen alla pidetään lauantaina klo Annankulmassa. Tutkimme minäkuvaa maalaamista apuna käyttäen. Aiempaa kokemusta maalaamisesta ei tarvita. Osallistumismaksu 5 euroa sisältää lounaan ja tarvikkeet. Mukaan mahtuu 18 henkilöä. Ilmoittautumiset Pinja Niemelle mennessä, p Krito-päivä Matka valoon kriisistä voi toipua järjestetään lauantaina klo Laajarannassa. Puhujana on pastori Ulla Halttunen. Osallistumismaksu on 10 euroa. Paikkoja on rajoitetusti. Lisätietoja: Pina Niemi, p Anna jouluiloa vähävaraiselle lapselle tuo lahja joulupuukeräykseen Lisätietoja on tulossa ennen adventtia. Seuraa Kirkko&Kaupunki -lehteä ja verkkosivujamme. Haemme vapaaehtoisia Annankulmaan ja Ruoholahteen. Tule luomaan ilmapiiriä osallistumalla tarjoilun esillelaittoon tai keskustelemalla kävijöiden kanssa. Lisäksi voit esimerkiksi neuloa tai ommella, osallistua tapahtumien järjestämiseen tai tulla pitämään hartauksia tai muuta ohjelmaa kykyjesi mukaan. Annankulma: p , Ruoholahti: p , Katedraali 2/

14 Kansainvälinen työ Joka viikko Ma klo Kansainvälinen perhekerho Mikael Agricolan kirkolla Ti klo Puhu suomea -keskusteluryhmä (keskitaso, jatkotaso) Annankulmassa Ke klo Suomenkielenkerho / Finnish Discussion (also beginners are welcome) Café Annan Ostarilla Fredrikinkatu 32 Kerran kuussa tiistaisin klo 13 lähetysiltapäivä Annankulmassa 9.9. Kirsti Kirjavainen: Nepal Natasha Vaalgamaa: Senegal-teranga vieraanvaraisuuden maa Merja Korpela & Natasha Vaalgamaa: Viron kirkon diakoniatyö Arto Antturi: Kristityt Lähi-idässä Kansainväliset messut Su klo 10 Tuomiokirkon messussa mukana nimikkolähettimme Mirjami Uusitalo Su klo 12 International Service in Ruoholahti Chapel. Saarna: Helena Haataja, liturgia: Seppo S. Kosonen. Messuavustajana Puhu suomea-ryhmä. Pe klo 12 YK-päivän jumalanpalvelus Tuomiokirkossa. Ministeri Pekka Haavisto saarnaa. Su klo 10 Monikielinen messu Vanhassa kirkossa. Terveisiä Tansaniasta: Arto Antturi, Natasha Vaalgamaa ja Tansaniassa vierailleet seurakunnan edustajat. Muuta La klo Porkkanamarkkinat Senaatintorilla lähetystyön hyväksi: myyjäiset, kahvila, lastenteltta. Lavalla esiintyvät Jukka Leppilampi ja kuoroja. La klo Marrasmessut Tuomiokirkon Kryptassa. Puurokahvila lähetystyön hyväksi. Lisätietoja Kansainvälisen työn pappi Arto Antturi, p , Kansainvälisen työn sihteeri Natasha Vaalgamaa, p , Muita tapahtumia Syyskuu Ekumeeninen aamurukous ortodoksin johdolla to 4.9. klo 8.30 Suomenlinnan kirkossa Konsertti: Armorikkaita vuosia to 4.9 klo 19 Suomenlinnan kirkossa Kantaattimessu su 7.9. klo 14 Suomenlinnan kirkossa. Messun jälkeen tykkisluupin pienoismallin luovutus. Luottamuksen messu la klo 18 Tuomiokirkon kryptassa Tyhjä kulho -tapahtuma la klo Tuomiokirkon kryptassa Vuontispirtin rippikoulun konfirmaatiomessu su klo 10 Tuomiokirkossa Ehtoollisavustajien ilta ke klo 18 Tuomiokirkon kryptassa Kohtuullista veisuuta tasauspäivän lauluilta to klo 19 Vanhassa kirkossa 14 Katedraali 2/2014

15 Honkalinnan rippikoulun konfirmaatiomessu la klo 10 Tuomiokirkossa Tuomiokirkkoseurakunnan ja HNMKY:n yhteisrippikoulun konfirmaatiomessu la klo 12 Mikael Agricolan kirkossa Lokakuu Helsingin Rauhanyhdistyksen seurat pe klo 18 Vanhassa kirkossa Cityrippikoulun konfirmaatiomessu la klo 12 Mikael Agricolan kirkossa Helsingin Rauhanyhdistyksen ehtoolliskirkko la klo 18 Johanneksenkirkossa Mikkelinpäivän perhemessu, Palveleva puhelin 50 vuotta, su klo 10, emerituspiispa Eero Huovinen Kellokosken rippikoulun konfirmaatiomessu su 5.10 klo 10 Vanhassa kirkossa Luottamuksen messu la klo 18 Tuomiokirkon kryptassa Konfirmaatiomessu su klo 10 Johanneksenkirkossa Konfirmaatiomessu su klo 10 Johanneksenkirkossa Bongaa messu -messu su klo 10 Tuomiokirkossa Päivärukous la klo 12 Tuomiokirkossa, emerituspiispa Eero Huovinen Marraskuu Pyhäinpäivän messu la klo 10 Tuomiokirkossa ja Vanhassa kirkossa Poisnukkuneiden muistohartaus la klo 18 Tuomiokirkossa Pyhäinpäivän vesper la klo 18 Vanhassa kirkossa ja Mikael Agricolan kirkossa Messu. Körttikodin kirkkopyhä su klo 10 Johanneksenkirkossa Tyhjän sylin rukoushetki su klo 19 Suomenlinnan kirkossa Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus ti klo 18 Vanhassa kirkossa Luottamuksen messu la klo 18 Tuomiokirkon kryptassa Organo novo uuden musiikin päivä su klo 18 Iltamessu ja klo 20 Urkukonsertti Johanneksenkirkossa Tuomasyhteisön konsertti la klo 16 HelsinkiMission hyväksi Mikael Agricolan kirkossa Kynttilämessu la klo 18 Tuomiokirkossa NMKY:n 125-vuotisjuhlamessu su klo 10 Tuomiokirkossa Tule lauantaina 20. syyskuuta klo Porkkanamarkkinoille Senaatintorille ja tue samalla lähetystyötä. Lavalla esiintymässä Jukka Leppilampi ja kuoroja. Katedraali 2/

16 Raamattuluento Raamattuun pääset tutustumaan joka torstai klo 19 Vanhassa kirkossa. 4.9., ja Raamattuluentojen aiheet ilmoitetaan myöhemmin Kristittynä pakanallisessa kulttuurissa (1. Kor 8), Ilkka Rytilahti Kristityn identiteetti ja kutsumus (1. Kor 9), Ilkka Rytilahti Kaikki ei ole hyödyllistä (1. Kor 10), Ilkka Rytilahti Ongelmat korinttilaisten kokoontumisissa (1. Kor 11), Ilkka Rytilahti Hengelliset lahjat ja Kristuksen ruumis (1. Kor 12), Ilkka Rytilahti Rakkauden verraton tie (1. Kor 13), Ilkka Rytilahti Armolahjat seurakunnan rakentamisessa (1. Kor 14), Ilkka Rytilahti (1. Kor 15) ja (1. Kor 16) Kirjallisuusilta Kirjallisuusillassa kuulemme alustuksen ja keskustelemme illan teemakirjasta kolmena keskiviikkona klo Tuomiokirkon kryptassa. Teetä on tarjolla klo Johannes Linnankoski: Pakolaiset. Yrjö Oikarinen esittelee teoksen Nikolai Gogol: Kuolleet Sielut. Heli Savolainen esittelee Georges Bernanos: Maalaispapin päiväkirja. Pertti Jokinen esittelee. Maan suola -sarjassa keskustelua maailmasta, yhteiskunnasta ja ihmisestä keskiviikkoisin klo Tuomiokirkon kryptassa. Keittoa (3 euroa) on tarjolla klo 17. Teejatkot. Syksyn aiheet Vapaita kuluttamaan? Valta kirkossa Voi Venäjä! Tiede ja usko Lisätietoa tulossa. Lue lisää: helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko Keskusteluja teltassa Raamattunäkemystä etsimässä Raamatun ymmärtämiseen ja tulkintaan liittyvät kysymykset ovat lähtökohtana kuuden illan raamattusarjassa, jonka järjestävät Tuomasyhteisö ja Kirkko Helsingissä. Teltta on vertauskuva kristillisestä yhteisöstä. Teltassa on neljä kulmaa, joista on tultu ja tullaan sisälle: kertomukset (narraatio), etiikka (yhteiskunnan heikossa asemassa olevat täysvaltaisena mukaan), rituaali (kaste, ehtoollinen) ja oppi (dogma). Kaikki nämä kannattelivat ensimmäisten vuosisatojen kristillistä liikettä ja niiden varassa liike kehittyi. Voivatko erilaiset tavat mieltää usko kohdata kirkossamme myös tänään? Näistä kristinuskon tulokulmista telttaan alustus ja keskustelua kuutena torstai-iltana klo 19 syksyn aikana: Tuomiokirkon kryptassa 18.9., ja ja Mikael Agricolan kirkon kryptassa , ja Katedraali 2/2014

17 SenioriFoorum kokoontuu keskiviikkoisin klo 13 Mikael Agricolan kirkon kryptassa. Edullinen kahvi- ja sämpylätarjoilu alkaa klo 12. Luentojen lisäksi yhteislaulua, musiikkia, arpajaisia, Päivän Sana, rukousta ja yhdessäoloa sekä retkiä ja matkoja. SenioriFoorumin järjestävät Kansan Raamattuseura ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja sitä luotsaavat rovastit Ensio Klemi ja Matti T. Amnell sekä suuri joukko vapaaehtoisia. Tule mukaan kasvamaan, viihtymään ja saamaan uusia ystäviä. Tuo ystäväsikin! Syksyn ohjelma Vireyttä, viisautta ja iloa seniorivuosiin! fil.maist. Annikki Korhonen Anteeksiantamisen pitkä tie kuvataiteilija ja kirjailija Riikka Juvonen Näillä mennään -monologi näyttelijä Pekka Heikkinen Uskon ABC teol.tri Eero Junkkaala Pitkän iän salaisuuksia toimittaja ja kirjailija Minna Lindgren Kun sydän oireilee kardiologian erikoislääkäri Mikko Syvänne Millainen liikunta tuo terveyttä? sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Yrjö Mähönen Countrya ja Gospelia Pentti Ingerö muusikkoystävineen Seniorirakkaus teol.maist. Anja Järvi Arkista turvallisuutta turvallisuuskouluttaja Katariina Janhunen, Pelastuslaitos Muistisairaus sellaisena kuin sen koin toimittaja Hanna Jensen Tasapainoisen vanhenemisen mahdollisuudet professori Sirkka-Liisa Kivelä Uskonto ja isänmaa kenttärovasti dosentti Seppo Kangas Joulujuhla: Jouluisia ajatuksia ja Yllätysvieraita lauluja kuin ennen! Sinkkutapaaminen vuotiaille Sinkkuiltaa kristillisissä merkeissä vietetään syksyn aikana neljänä perjantaina klo Annankulmassa, Annankatu 14 D. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Sinkkujen juttuklubi kokoontuun ennen sinkkutapaamisia klo 18 (ei 5.9.). Vapaamuotoista keskustelua sinkkuudesta Leenan johdolla. Ovet avautuvat klo Peli-ilta tutustumisen merkeissä Runoilta. Marja Rein. Tuo suosikkirunosi Sinkut 50-luvulla. Tule pukeutuneena ajan tyylin mukaisesti Joulujuhla. Joulupukin vierailua varten ota mukaasi n. 3 euroa maksava lahja. Lisätietoja: p tai p Tapaamiset järjestävät Huopalahden rovastikunta ja Helsingin tuomiorovastikunta. Katedraali 2/

18 Raamattupiirit Pietarin kirjeet maanantaisin klo ( ) Bulevardin kerhohuoneessa, Bulevardi 16, sisäpiha. Ohjaaja: Kaarina Bergman Kirje roomalaisille maanantaisin klo ( ) Krista-kodissa, Kristianinkatu 19. Ohjaajat: Riitta Virkkunen ja Heli Savolainen Kirje Filippiläisille / Miesten raamattupiiri Maanantaisin klo ( ) Bulevardin kerhohuoneessa, Bulevardi 16, sisäpiha. Ohjaaja: Rainer Falenius Avoin raamattupiiri torstaisin klo ( ) Vanhan kirkon kryptassa. Ohjaaja: Pertti Husu Raamattupiiri kerran kuussa sunnuntaina klo 14 Suomenlinnan kirkossa. Ohjaaja: Leena Piirainen Lisätietoja: pastori Hanna Vettenniemi p Aamurukouspiiri maanantaisin ja perjantaisin klo 7.15 Tuomiokirkon kappelin kivijalassa, Hakatyttöjen kolossa, Snellmanninkatu 2. Raamattu- ja rukouspiiri keskiviikkona 17.9., , ja klo 7 8 Tuomiokirkon kappelin alasalissa. Poisnukkuneita muistetaan Pyhäinpäivänä Pyhäinpäivänä 1. päivänä marraskuuta vietetään kaikissa Tuomiokirkkoseurakunnan kirkoissa poisnukkeineiden muistohetkeä. Muistohetkessä kuullaan musiikkia ja Raamatun sanaa sekä luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden, kunkin kirkon alueella asuneiden seurakuntalaisten nimet. Sytytämme kynttilän heidän muistolleen ja rukoilemme heidän puolestaan. Poisnukkuneiden omaiset saavat kotiinsa kutsukirjeen muistohetkeen lokakuun puolivälissä. Valmistaudu askarrellen jouluun Jouluaskartelukurssilla voit askarrella seimiä eri valmistustekniikoilla ja muita joulukoristeita. Kurssi järjestetään keskiviikkona klo Tuomiokirkon kryptassa. Kurssimaksu on aikuisilta 8 ja lapsilta 2 euroa. Maksu sisältää tarvikkeet, ohjauksen ja välipalan. Alle 10-vuotiaat lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa. Ilmoittautumiset: tai p Katedraali 2/2014

19 Mihin hyvään sinä uskot? Äänestä seurakuntavaaleissa ja vaikuta Antamalla äänesi seurakuntavaaleissa voit vaikuttaa Tuomiokirkkoseurakunnan ja koko Helsingin seurakuntien tulevaisuuteen. Helsingissä on kahdet vaalit yhtä aikaa. Valeissa valitaan 16 jäsentä kotiseurakuntasi seurakuntaneuvostoon ja 7 jäsentä Helsingin seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuuston, joka on Helsingin seurakuntayhtymän ylin päättävä elin. Kirkko Helsingissä toimii uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta. Uudet luottamushenkilöt päättävät, millaista toimintaa kotiseurakunnassasi järjestetään ja miten kirkollisverot käytetään. Seurakuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Nyt valittavien luottamushenkilöiden toimikausi kestää vuoden 2018 loppuun. Saat kirkkoherran kirjeen ja kuvallisen ehdokasesitteen kotiisi lokakuun puolivälissä. Tutustu ehdokkaisiin vaalikoneessa, jonne pääset osoitteista: tai Vaalikone aukeaa 13. lokakuuta. Mistä päätetään? Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto johtaa seurakunnan toimintaa, edistää sen hengellistä elämää ja päättää seurakunnan varojen käytöstä. Tuomiokirkkoseurakunnan luottamushenkilöt päättävät seurakuntaneuvostossa seuraavan neljän vuoden aikana muun muassa: toiminnan priorisoinnista ja virkojen täytöstä kirkon talouden kiristyessä seurakuntalaisten osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä kasvavan Jätkäsaaren alueen seurakuntatiloista ja toiminnasta käynnissä olevien projektien jatkamisesta uusien kirkolliskokousedustajien valinnasta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjimisen ehkäisystä seurakunnan toiminnassa. Yhteinen kirkkovaltuusto päättää muun muassa kirkollisveron suuruudesta, toimintaja taloussuunnitelmasta sekä kirkkojen rakentamisista ja korjaamisista sekä valitsee jäsenet yhteiseen kirkkoneuvostoon. Uusi valtuusto päättää tulevalla nelivuotiskaudellaan ainakin seuraavista linjauksista Kirkossa Helsingissä: tulevaisuuden toiminnan painopisteiden valinnasta pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeista, esimerkiksi viestinnässä, oppilaitostyössä ja vieraskielisessä työssä rakennushankkeista muuttuvassa kaupunkirakenteessa lähetysjärjestöjen määrärahojen ja diakonisen avun jakoperusteista. Katso verkkosivuiltamme video, jossa Tuomiokirkkoseurakunnan nykyisen seurakuntaneuvoston jäsenet Sanni Aromaa ja Kaija Salmela kertovat seurakuntayhteydestään ja edustamansa ehdokaslistan arvoista ja tavoitteista. Seurakuntavaalivideon osa II julkaistaan lokakuussa. Ennakkoäänestys Narinkkatorilla, Kampissa klo Kirkkoherranvirastossa, Bulevardi 16 B, klo 9 18 Vaalipäivä isänpäivänä Äänestys Tuomiokirkossa klo Katedraali 2/

20 Päivi Hyvärinen Kirkkoherranvirasto: Bulevardi 16 B, 1. krs, p Ma ja ti klo 9 15, ke klo 12 17, to ja pe klo Helsingin tuomiokirkko: Unioninkatu 29, ma su klo 9 18, kesä elokuussa klo 9 24 Tuomiokirkon krypta: Kirkkokatu 18 Tuomiokirkon kappeli: Hallituskatu 7. Sisäänkäynti tasanteelta portaiden puolivälistä. Johanneksenkirkko: Korkeavuorenkatu 12, ma pe klo Mikael Agricolan kirkko: Tehtaankatu 23 Ruoholahden kappeli: Selkämerenkuja 1 Suomenlinnan kirkko: Suomenlinna C 43 Vanha kirkko: Lönnrotinkatu 6, ma, ti, ke, pe klo 12 15, to Bulevardin seurakuntasali: Bulevardi 16 B, 2. krs Annankulma: Annankatu 14 D. Avoin olohuone: to klo 11 15, pe klo 9 12 Katajanokan seurakuntakoti: Kauppiaankatu 8 10 B Meritullin kerhotila: Meritullintori 3, 2. krs Café Agricola: Tehtaankatu 23, Sepänkatu 4, ma pe klo 10 15, lounas ma pe klo

Tule mukaan syksyn toimintaan ja koe seurakunnan yhteys!

Tule mukaan syksyn toimintaan ja koe seurakunnan yhteys! Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 2/2013 Tule mukaan syksyn toimintaan ja koe seurakunnan yhteys! Kotiseurakuntasi kutsuu Kotiseurakunta on paikka, jossa voi tuntea olonsa kotoisaksi ja

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA

TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 7:15 8:30 Aamurukouspiiri Tuomiokirkon kappelin alasalissa 12 12:30 Päivärukous Tuomiokirkossa 18 19 Ekumeeninen Luottamuksen rukoushetki Tuomiokirkon kryptassa 12 12:30 Päivärukous

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10 Syyskuu 2014 VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6 MESSU su klo 10 PÄIVÄMUSIIKKI ti klo 12 AAMUMESSU ke klo 8 AVOINNA ma pe 12 15 lisäksi to 12 20.30 OLD CHURCH HOLY MASS SUN 10 am (handout available in English)

Lisätiedot

Olkkari. Hei! tiistaisin klo 14 17 Suomenlinnan kryptassa torstaisin klo 14 16 Ruoholahden kappelilla

Olkkari. Hei! tiistaisin klo 14 17 Suomenlinnan kryptassa torstaisin klo 14 16 Ruoholahden kappelilla Hei! Tämä on Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kouluikäisten esite ja se on lähetetty kaikille 7-12-vuotiaille seurakuntalaisille kotiin. Toivomme että esitteen avulla löydät oman paikkasi seurakunnasta

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Via Crucis. Mikä on totuus? Lähde kanssamme kulkemaan pääsiäisen polkua kohti valoa ja toivoa.

Via Crucis. Mikä on totuus? Lähde kanssamme kulkemaan pääsiäisen polkua kohti valoa ja toivoa. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 1/2014 Via Crucis Mikä on totuus? Lähde kanssamme kulkemaan pääsiäisen polkua kohti valoa ja toivoa. tervehdys kotiseurakunnaltasi Pidät kädessäsi lehteä,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia

matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 3/2012 matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia Vom himel hoch, da kom ich her; ich bring euch gute neue mehr; der guten mehr bring ich so viel,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoimintaa. Helsingin keskustassa

Vapaaehtoistoimintaa. Helsingin keskustassa Vapaaehtoistoimintaa Helsingin keskustassa Vapaaehtoisena Helsingin keskustassa ILOISESTI, SITOUTUNEESTI JA YHDESSÄ TOISTEMME HYVÄKSI Helsingin tuomiokirkkoseurakunta tarvitsee vapaaehtoisia toimijoita

Lisätiedot

Vapaaehtoisena Helsingin keskustassa

Vapaaehtoisena Helsingin keskustassa Kutsu osallisuuteen Vapaaehtoisena Helsingin keskustassa Helsingin tuomiokirkkoseurakunta tarvitsee vapaaehtoisia toimijoita monenlaisiin tehtäviin. Toisaalta vapaaehtoistoiminta tarjoaa mahdollisuuden

Lisätiedot

Aika ja paikka: Maanantaina 2.3.2015 klo 18 (kahvitarjoilu alkaa klo 17.30) Bulevardin seurakuntasali Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki

Aika ja paikka: Maanantaina 2.3.2015 klo 18 (kahvitarjoilu alkaa klo 17.30) Bulevardin seurakuntasali Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki SEURAKUNTANEUVOSTO 2.3.2015 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2015 Aika ja paikka: Maanantaina 2.3.2015 klo 18 (kahvitarjoilu alkaa klo 17.30) Bulevardin seurakuntasali Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Poikkeustila Helsingissä Via Crucis keskustan kaduilla

Poikkeustila Helsingissä Via Crucis keskustan kaduilla Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 1/2012 Poikkeustila Helsingissä Via Crucis keskustan kaduilla Lähde kanssamme kulkemaan pääsiäisen polkua kohtia valoa ja toivoa Pääsiäisenä kalassa Auringon

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2014 Aika: maanantai 5.5.2014 klo 18 20.04 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Heltelä Marja puheenjohtaja Ahlström Martti

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. Grönlund Henrietta jäsen. Honkala Sanna-Mari jäsen

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. Grönlund Henrietta jäsen. Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (1) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8 /2013 Aika: maanantai 7.10.2013 klo 18 19.03 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Heltelä Marja puheenjohtaja Ahlström Martti

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 3/2011 Annankadun toimintakeskus avasi ovensa

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 3/2011 Annankadun toimintakeskus avasi ovensa Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 3/2011 Annankadun toimintakeskus avasi ovensa Henkilöstö muutti Bulevardin peruskorjattuun seurakuntataloon Pääkirjoitus Uuden edessä Yksi Vanhan testamentin

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia Tuomiokirkkoseurakunnassa

matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia Tuomiokirkkoseurakunnassa matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia Tuomiokirkkoseurakunnassa Jumala kuiskaa joulun maailmaan, pienessä lapsessa. Ja Vapahtaja syntyy yöllä hiljaisessa sydämessä. Rauhaan kietoutuu myös

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Aika: maanantai 4.3.2013 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki

Aika: maanantai 4.3.2013 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2013 Aika: maanantai 4.3.2013 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika: maanantai 4.6.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki.

Aika: maanantai 4.6.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Aika: maanantai 4.6.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Via Crucis Helsingin kaduilla. Sinun edestäsi kannettu. Lähde kanssamme kulkemaan pääsiäisen polkua kohti valoa ja toivoa.

Via Crucis Helsingin kaduilla. Sinun edestäsi kannettu. Lähde kanssamme kulkemaan pääsiäisen polkua kohti valoa ja toivoa. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 1/2013 Sinun edestäsi kannettu Via Crucis Helsingin kaduilla Lähde kanssamme kulkemaan pääsiäisen polkua kohti valoa ja toivoa. Polku pimeydestä valoon

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Via Crucis Sivustakatsojan pääsiäinen

Via Crucis Sivustakatsojan pääsiäinen Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 1/2015 Juudas Pietari Andreas Matteus Via Crucis Sivustakatsojan pääsiäinen Jaakob Johannes Filippus Bartolomeus Jaakob Alfeuksen poika Tuomas Simon Taddeus

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan syksy 2014

Vartiokylän seurakunnan syksy 2014 Vartiokylän seurakunnan syksy 2014 SIUNATTUA SYKSYÄ! TERVETULOA VARTIOKYLÄN SEURAKUNTAAN! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia

matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 3/2013 matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia monenlaisia jouluja Millainen on tuleva joulusi? Vietätkö sitä samojen ihmisten kanssa kuin

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 3/2014. matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 3/2014. matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 3/2014 matka kohti valoa Adventin ja joulunajan tapahtumia kohti valon juhlaa Kun ilo katoaa, tilalle tulee synkkyys. Ikävän uutisen kuulevan kasvot ja

Lisätiedot

Sinua tarvitaan, tule mukaan toimimaan!

Sinua tarvitaan, tule mukaan toimimaan! Sinua tarvitaan, tule mukaan toimimaan! Kuva: Lauri Eriksson Tervetuloa toimimaan! Pitelet kädessäsi Pitäjänmäen seurakunnan vapaaehtoistoiminnan esitettä. Jos koet, että Sinulla on jotain annettavaa lähimmäiselle

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 Kokousaika Maanantaina 25.11.2013 kello 16.00 Kokouspaikka vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JOULUN AIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2014 PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 KEVÄT

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Tuomiokirkko. Helsingin sydän

Tuomiokirkko. Helsingin sydän Tuomiokirkko Helsingin sydän Helsingin tuomiokirkko Kaunis ja historiallisesti merkittävä Helsingin tuomiokirkko on evankelisluterilainen kirkko ja monelle koko Helsingin symboli. Tuomiokirkko on Helsingin

Lisätiedot

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. SEURAKUNTANEUVOSTO 1.6.2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2015 Aika ja paikka: maanantaina 1.6.2015 klo 18 20.50 Bulevardin seurakuntasali Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8 /2014 Aika: maanantai 3.11.2014 klo 18 18.55, 19.00 19.28 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2013

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2013 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET kevät 2013 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa monipuolista ohjelmaa ja tukea näkövammaisille ja heidän perheilleen.

Lisätiedot

Opas kastejärjestelyihin

Opas kastejärjestelyihin Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa teille onnea ja Jumalan siunausta lapsen syntymän johdosta. Tämän vihkosen kautta tahdomme auttaa Teitä kastejuhlan valmistelussa. Jyväskylän

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Kevätkausi 2015 Liperin seurakunta

Kevätkausi 2015 Liperin seurakunta Kevätkausi 2015 Liperin seurakunta Liperin kirkko Messu joka sunnuntai klo 10. 11.1. klo 10 messu, Leijonien ja veteraanien kirkkopyhä. 11.1. klo 16.00 Suomalainen messu. Esiintymässä enolainen musiikkiryhmä

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO 4.2.2013. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. Honkala Sanna-Mari jäsen

PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO 4.2.2013. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2013 Aika: maanantai 4.2.2013 klo 18-- 19.14 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja Ahlström Martti

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Töölön seurakunta tammikuu 2014

Töölön seurakunta tammikuu 2014 Töölön seurakunta tammikuu 2014 1 Uutta aloittamassa Tammikuun alussa alkaa uusi vuosi. Vuoden 2014 kalenteri noudattaa tuttua muotoa. Samoin kirkkovuosi toistuu joka vuosi samanlaisena mahdollistaen sen,

Lisätiedot

ELOSSA. Diakoniauutisia Herttoniemen seurakunnasta. Syksy 2011. Herttoniemen seurakunta

ELOSSA. Diakoniauutisia Herttoniemen seurakunnasta. Syksy 2011. Herttoniemen seurakunta ELOSSA Diakoniauutisia Herttoniemen seurakunnasta Syksy 2011 Jumala on rakkaus - Olen diakoniatyöntekijä. - Ai mikä? - Diakonia on toisen ihmisen palvelua. Autamme hädässä olevia lähimmäisiä. - Ai jaa,

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot