TAMMAN VARSOMINEN JA TERVE VARSA 01/01/2015 (Foaling and healthy foal) Tamman synnytys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMMAN VARSOMINEN JA TERVE VARSA 01/01/2015 (Foaling and healthy foal) Tamman synnytys"

Transkriptio

1 TAMMAN VARSOMINEN JA TERVE VARSA 01/01/2015 (Foaling and healthy foal) Tamman synnytys Keskimääräinen kantoaika on 11 kuukautta, 340 vrk ( ). Yleensä se on lähes sama toistuvissa varsomisissa. Aikaisin keväällä ja tamman kantaessa orivarsaa, kantoaika on pidempi. Hevonen on kotieläimistä paras synnyttäjä, mutta kun ongelmia tulee, ne ovat lähes aina hengenvaarallisia. Helmenkuultavat noin sentin kokoiset vahatipat ovat merkki seuraavana yönä tapahtuvasta varsomisesta. Jotkut tammat voivat kuitenkin tehdä vahatipat jo viikkoa aikaisemminkin. Rauhallista liikuntaa kannattaa jatkaa mahdollisimman pitkään, koska hyväkuntoisen tamman on helpompi synnyttää. 1) Avautumisvaihe Voi kestää ½ 4 tuntia Kohdunkaula aukeaa, kohtu alkaa supistella, hikoilu, levottomuus, lieviä ähkyoireita Varsa kääntyy selkäasennosta vatsalleen Häntä sidotaan pintelillä, pestään takapuoli ja utare Seurataan, eikä häiritä tammaa 2) Ponnistusvaihe Alkaa kun ulompi sikiökalvo (allatoiskalvo) puhkeaa (vesien tulo) Varsan pitää syntyä 30 minuutin sisällä 5 10 min vesien tulon jälkeen ilmestyy valkeankuultava amnionpussi näkyviin (vesipää). Jos varsa on normaaliasennossa, tulevat etukaviot pohjat alaspäin, toinen jalka hieman edellä ja pää jalkojen päällä säärien kohdalla. Tamma saattaa nousta ylös muutaman kerran ja vaihtaa kylkeä, mikä auttaa varsaa kääntymään oikeaan asentoon Voimakkaiden työntöpolttojen tullessa tamma makaa kyljellään. Tammaa voidaan auttaa vetämällä varsaa alaviistoon tammaan nähden. Lakkaa vetämästä kun varsan lantio on ulkona. Jos tamma varsoo seisaaltaan, pitää varsa ottaa vastaan, ettei napanuora katkea liian nopeasti. Älä poista amnionkalvoa varsan turvan päältä ennen kuin rintakehä on ulkona, se voi rohkaista varsaa hengittämään ja sisäänhengitys laajentaa rintakehää. Puhdista sieraimet eritteistä kun varsa on ulkona Anna emän ja varsan tutustua rauhassa toisiinsa Synnytyksen kulkuun pitää puuttua jos Synnytysteissä näkyy kirkkaan punainen pussi. Silloin on kyse istukan enneaikaisesta irtoamisesta ja varsa ei enää saa napanuoran kautta happea. Pussi on leikattava auki ja varsa on saatava äkkiä ulos. Varsa syntyy takaperin. Jos takajalat ovat tulossa ensin, varsa tulee vetää ja auttaa ulos, koska napanuora painautuu helpommin litistyksiin ja varsan hapen saanti estyy. 1

2 Näkyy vain toinen etujalka tai molemmat etujalat, mutta ei päätä. Tamman takapää pestään kolmeen kertaa, häntä sidotaan pintelillä ja omat kädet pestään pesubetadinella kolmeen kertaan kyynärpäitä myöden. Yritetään selvittää missä asennossa varsa on. Yleensä tämän tekee eläinlääkäri ja päivystävälle eläinlääkärille kannattaa soittaa välittömästi. Jos eläinlääkäri on kaukana eikä pääse pian paikalle ja on hätätilanne voi omistajan joskus täytyä itse yrittää auttaa tammaa. Jos vesien tulosta on min ja mitään ei ole sen jälkeen tullut näkyviin synnytysteistä tai tamma ponnistelee kovasti ja mitään ei tule ulos. Tällöin tulee soittaa eläinlääkärille, koska varsa voi olla pahassa virheasennossa. 3) Jälkeisvaihe Jälkeiset (sikiökalvot ja istukka) tulevat normaalisti kahden tunnin sisällä. Ternimaito Utare alkaa kasvaa noin kuukausi ennen varsomista. Tamma alkaa muodostaa ternimaitoa 2 3 viikkoa ennen varsomista. Tamma on vietävä viimeistään kuukautta ennen varsomispaikkaansa, jotta tamma ehtii muodostaa vasta-aineita ympäristön bakteerikantoja vastaan. Ternimaidossa on varsalle elintärkeät vasta-aineet. Hevosen istukan rakenteesta johtuen varsa saa vasta-aineita vain maidosta. Vasta-aineet imeytyvät suolistosta parhaiten kuuden tunnin kuluttua syntymästä. 12 tunnin kuluttua imeytyminen on selvästi jo huonontunut. 24 tunnin jälkeen suoli sulkeutuu siten, että vasta-aineita ei enää imeydy. Sen jälkeen ainoa mahdollisuus antaa vasta-aineita on plasman siirto (verensiirto). Jos varsa ei ole imenyt kunnolla neljän tunnin sisällä syntymästä, soita eläinlääkärille. Varsa tarvitsee ternimaitoa vähintään 1,5 litraa. Varsa ei saa tarpeeksi vasta-aineita jos: Tamma tiputtaa maitoa etukäteen. Maidossa ei ole tarpeeksi vasta-aineita Varsa on epäkypsä tai esimerkiksi virheellinen jalka-asento (kireät jänteet tai vennot vuohiset) haittaavat varsan ylösnousua, jolloin se ei jaksakaan olla niin paljon ylhäällä ja imeä kuin tarvitsisi. Auta varsa ylös 1 2 kertaa tunnissa. Emä hylkii varsaansa, eikä päästä imemään. Pidetään tammasta kiinni ja voidaan antaa samalla makupaloja. Tammaa ei kannata rankaista, jotta imettämisestä ei tule negatiivista kokemusta, mutta silti omistajan kannattaa olla rauhallisen päättäväinen. Voidaan nostaa etujalka ylös tai kokeilla huulipuristinta tai rauhoitusta. Aluksi utare voi olla kipeä ennen kuin tamma tottuu. Utaretta voi hieroa lämpimällä pyyhkeellä. Joskus tammalla voi kestää 1 2 viikkoakin tottua varsaan mikä raastaa omistajan hermoja, kun varsan imemistä pitää vahtia ympäri vuorokauden. Normaalisti varsa on ylhäällä imemässä 1 2 tunnin kuluttua. Jos näin ei ole, auta varsa ylös (ei saa nostaa mahan alta, jotta virtsarakko ei repeä tai urakus aukea) ja työnnä takapuolesta nisälle. Voit laittaa sormet suuhun ja kokeilla imurefleksiä. Ternimaitoa voi lypsää ja juottaa tuttipullolla, mutta silloin on varottava, että maitoa ei mene keuhkoihin. Tuttipullolla ei saa antaa väkisin silloin kun varsalla ei ole imurefleksiä. Varsalle juotetaan tuttipullosta maitoa 1-2dl kerrallaan. Monesti kun varsa saa hieman maitoa sen verensokeri nousee ja siten se jaksaa taas yrittää opetella nisälle. Varsan tulee antaa myös levätä välillä eli juottaminen tehdään tunnin välein ja loppuaika varsan annetaan levätä. Eläinlääkäri voi laittaa maitoa letkulla mahalaukkuun, jos varsalla ei ole kunnon imurefleksiä. Varsan voi opettaa juomaan myös astiasta pitämällä sormea varsan suussa ja viemällä käsi sitten astiaan jossa on tamman maitoa esimerkiksi tilanteessa, jossa tamma ei anna varsan imeä tarpeeksi tai tammalta ei tule maitoa tarpeeksi, voidaan lisänä antaa kaupallista hevosen keinomaitoa kuten Krafft Milk tai 2

3 vastaava. Näitä myydään isoimmissa maatalouskaupoissa. Keinomaito ei korvaa ternimaitoa, vaan on energialisä. Ternimaitotesti Heti varsan synnyttyä on mahdollista ottaa tammasta ternimaitonäyte. Näyte tulee ottaa kuuden tunnin sisällä varsomisesta, jotta tulos on luotettava. Pyyhi utare kostealla liinalla ja ota pieni määrä (5 ml) maitoa puhtaaseen ja kuivaan astiaan. Ternimaito on normaalisti paksua ja keltaista. Jos se on ohutta ja vetistä litkua, maidossa on liian vähän vasta-aineita. Eläinlääkäri voi mitata maidon ominaispainon, josta voi päätellä kuinka hyvälaatuista maito on. Omistajan on mahdollista etukäteen ostaa valmiiksi itse tehtäviä ternimaitotestejä tai ternimaitomittari. Jos tammalla on hyvä ternimaito, eikä se ole ensisynnyttäjä, voi ternimaitoa lypsää 2,5 dl pakastimeen seuraavia varsomisia varten, kun tamman oma varsa on ensin imenyt. Sulatus tapahtuu varovasti vesihauteessa, ei esim. mikrossa. Maito säilyy pakastimessa 1 2 vuotta. Jos maidossa ei ole vasta-aineita, täytyy varsalle antaa toisen tamman ternimaitoa (alle tuntia syntymästä) tai tehdä plasmansiirto. Plasmaa voidaan antaa ennaltaehkäisevästi tallissakin, mutta jos varsa on jo kliinisesti sairas, on se parempi viedä nopeasti klinikalle, koska silloin voidaan aloittaa lääkitykset suonensisäisesti. Vaikka maidossa ei olisi vasta-aineita, on silti tärkeää, että varsa juo mahdollisimman paljon. Maidosta se saa kaiken energian ja nesteen. Vasta-aine testi ja varsahalvaus eli vasta-aineiden puutos Vuorokauden (24 h tai aikaisintaan 18 h) ikäisestä varsasta voidaan ottaa verinäyte ja tarkistaa vasta-ainetaso. Jos varsa ei ole saanut tarpeeksi vasta-aineita tai varsa on saanut infektion jo kohdussa, tulee ongelmia. Kiinnitä huomio varsan pirteyteen, leikkisyyteen ja imemiseen. Tunnustele niveliä ja napaa turvotuksen ja kuumotuksen varalta. Voit mitata myös lämmön, mutta 50 %:lla varsoista, joilla on varsahalvaus, on normaali lämpö. Aina jos jokin asia epäilyttää, kannattaa soittaa eläinlääkärille. Varsojen sairaustilat voivat kehittyä erittäin nopeasti eikä montakaan asiaa kannata katsoa yön yli. Napa Napanuoraa ei katkaista vaan annetaan sen katketa itsekseen. Varsa saa sitä kautta verta vielä 1 1,5 litraa. Tarkistetaan ettei napa vuoda. Navan pää voidaan kastaa laimeaan jodiliuokseen (Betadine laimennettu 1:100, jodopax 1:50) tai 0,5% klooriheksidiiniliuokseen. Liian vahva jodiliuos voi altistaa urakuksen aukeamiselle Jos napa täytyy katkaista, tehdään se noin cm päästä vatsanpeitteistä ja solmitaan narulla. Napaa ei saa vahingossa vetää. Jos napa vuotaa, voidaan sitä nipistää sormin minuutin ajan. Jos vuoto jatkuu, voidaan napa solmia puhtaalla langalla. Yleensä napa kuivuu ja tippuu itsestään noin viikossa. Urakus on kanava, jota pitkin sikiöaikana varsan virtsa kulkeutuu rakosta navan kautta sikiönesteeseen. Tämä kanavan kuuluu sulkeutua syntymän jälkeen ja virtsaa ei tämän jälkeen saa tulla navan kautta. Tilaa kutsutaan nimellä avoin urakus eli virtsarakko-napa fisteli (patent urachus). Napaa tarkkaillaan. Se ei saa olla kostea eikä turvonnut. Napaa kosketellaan vain puhtain käsin. Jälkeiset Kahden tunnin kuluttua jälkeisten tulisi olla irronneet. Jälkeiset kannattaa levittää tallin käytävälle Y-kirjaimen muotoon. Kohdun kaulan ja munanjohtimien kohdilla on reiät, mutta muuten niiden pitäisi olla kokonaiset. Molemmat puolet kannattaa tarkastaa. Varsan puoli on kiiltävä ja siinä on napanuora. Tammanpuoli on nukkamainen ja punertava. Jälkeiset painavat 3

4 normaalisti 6 8 kg. Jos jälkeiset eivät ole tulleet kahden tunnin sisällä, vie tamma kävelylle 10 minuutiksi ilman varsaa, jolloin tamma hieman hermostuu. Kävelytyksen voi toistaa kaksi kertaa 30 minuutin välein. Jos jälkeiset roikkuvat kintereen alapuolella, ota ne muovipussiin ja sido kintereen yläpuolelle, jotta tamma ei astu niiden päälle. Jälkeiset eivät saisi kovasti likaantua ja tamman astuessa niiden päälle voi verisuoni katketa. Jos jälkeiset eivät ole tulleet 3 tunnin kuluttua, soita eläinlääkärille. Jos jälkeisiä ei hoideta kunnolla, on tamma vaarassa saada kohtutulehduksen ja kaviokuumeen. Ulostaminen Tiineysaikana on varsan suoleen kertynyt kuona-aineita ns. pikisontaa eli varsapihkaa. Jos ulostamisessa on ongelmia, varsa on levoton, on häntä ylhäällä ja yrittää ulostaa. HUOM! Ulostamisessa voi olla ongelmia vaikka varsa olisi ensin ulostanutkin. Hyvä vinkki on, että kuin varsan uloste alkaa olla keltaista, on silloin kaikki pikisonta tullut ulos. Jos varsa ei ole ulostanut kuuden tunnin sisällä, on sille hyvä antaa peräruiske tai tehdä perähuuhtelu. Ihmisille tarkoitettuja peräruiskeita saa apteekista ilman reseptiä. Peräruiskeen voi antaa uudelleen 30 minuutin kuluttua. Perähuuhtelu tehdään perähuuhteluletkun avulla (ei saa olla terävää kärkeä). ½ dl mäntysaippuaa laimennetaan 1 litraan haaleaa vettä ja tämä liuos lasketaan peräsuoleen omalla painollaan. Toimenpiteessä ei saa käyttää voimaa eikä painetta. Tarvittaessa voi vuorokauden ikäiselle varsalle antaa 1 dl parafiiniöljyä suuhun. On varottava ettei parafiiniöljy joudu keuhkoihin. Muita öljyjä ei saa antaa. Pikisonta voi aiheuttaa ongelmia 36 tunnin sisällä varsan syntymisestä. Jos varsa ei ole saanut ulostettua, se muuttuu väsyneemmäksi, imee vähemmän ja voi alkaa piehtaroida kivun takia. Normaali ja terve varsa ja asiat joihin tulee kiinnittää huomiota!! Nousee rintansa päälle parissa minuutissa Alkaa yrittää pystyyn noin tunnin ikäisenä Imee 2 tunnin ikäisenä Ulostaa noin 6 tunnin ikäisenä Virtsaa 6 10 tunnin ikäisenä (tammavarsa 14 h, orivarsa 6 h) katso että virtsaa ei tule navasta (urakus). Virtsaamisen tarkkailu on tärkeää, koska synnytyksessä virtsarakko voi revetä ja varsa alkaa oireilla parin vuorokauden ikäisenä kun virtsaa alkaa kertyä vatsaonteloon. Ruumiinlämpö 37,8 39,0 Syke ensimmäiset tunnit, ensimmäisen viikon aikana Hengitys Heti syntymän jälkeen voi olla 30 kertaa minuutissa Varsa nukkuu sikeästi kyljellään (85 % ajasta), mutta kun herätetään, se nousee ylös imemään. Kuuntele, että varsa myös nielee, eikä käy vain tökkimässä utaretta. Jos varsa makaa tai piehtaroi selällään, sillä on mahakipuja Varsa imee vähän kerrallaan (50 60 ml) 2 4 kertaa tunnissa! Välillä varsa nukkuu ja leikkii. Varsa imee jopa 100 kertaa vuorokauden aikana. Tähän on mahdoton päästä tuttipullojuotolla. Orpovarsa tulisikin juottaa alkuun (3 5 pv) kerran tunnissa ympäri vuorokauden! Tunnustele varsan nivelet päivittäin mahdollisten turvotusten varalta (kintereet, vuohiset, polvet) Jos tamman jälkeiset ovat viipyneet yli kolme tuntia, mittaa tamman lämpö aamuin illoin viikon ajan, vaikka tammaa olisi hoidettu ja lääkittykin. Muutenkin seuraa tamman vointia. Tarkkaile ja tunnustele utaretta täyttymisen varalta, koska se kertoo siitä että varsa ei ole käynyt imemässä. Utaretulehdus on hevosella aika harvinainen. Sen oireet ovat kipeä, kuuma ja turvonnut toinen utare, josta tulee märkäistä maitoa. 4

5 5 15 päivän ikäiselle varsalle tulee ns. varsakiimaripuli, silloinkin varsan tulisi olla pirteä Varsa ei ole kunnossa jos Varsa piehtaroi tai makaa selällään Varsa makaa epänormaalissa asennossa (esim. pää on jäänyt epänormaalisti vinoon). Varsa makaa normaalisti joko rentona kyljellään tai rintansa päällä Varsa seisoo, mutta on uneliaan näköinen Varsa on uneliaan näköinen etsiessään utaretta Varsa yrittää ulostaa, mutta mitään ei tule ulos Varsa kiertää levottomasti karsinaa ympäri Varsalla on turvotusta nivelen kohdalla Varsa ontuu Varsa ei jaksa leikkiä tai panna vastaan kun se otetaan kiinni Varsa ei ole jaksa olla utelias ja kiinnostunut ihmisestä Vakuutukset Tiineeksi todettu tamma voi menettää sikiönsä tai varsa voi kuolla heti synnyttyään. Tämän varalta voi hankkia sikiövakuutuksen. Sikiövakuutuksen voi ottaa kolmen kuukauden tiineyden jälkeen. Jos emällä on jalostus eläinlääkärivakuutus, varsa kuuluu emän vakuutuksen piiriin 30 pv ajan syntymästään. Vakuutus kattaa mm. vasta-ainepuutoksen hoidon. 10 päivän ikäiselle varsalle voi hankkia oman vakuutuksen, mutta ongelmia on yleisemmin heti syntymän jälkeen, joten huolehdi vakuutuksen voimassaolosta jo tiineysaikana. Kysy vakuutuksista omasta vakuutusyhtiöstäsi. Hyvä olla tallissa varalta Tuttipullo, kuumemittari, narua Betadinea (tavallista ja pesubetadinea) Pinteli, saippuaa ja vettä Peräruiske 5

Varsomisten vastoinkäymisiä

Varsomisten vastoinkäymisiä Varsomisten vastoinkäymisiä Suurin osa tammojen varsomisista sujuu hyvin ja valtaosa varsoista syntyy ilman erityisiä ongelmia. Välillä vastasyntyneellä varsalla voivat asiat mennä pieleen, ja silloin

Lisätiedot

Syntymästä terveeksi nuoreksi hevoseksi - mitä jokaisen uuden kasvattajan tulee tietää varsomisesta ja varsan hoidosta

Syntymästä terveeksi nuoreksi hevoseksi - mitä jokaisen uuden kasvattajan tulee tietää varsomisesta ja varsan hoidosta Syntymästä terveeksi nuoreksi hevoseksi - mitä jokaisen uuden kasvattajan tulee tietää varsomisesta ja varsan hoidosta Kasvattajan vuoden tärkeimmät ajat ovat taas käsillä. Tamman varsomisen valvonta saattaa

Lisätiedot

Tavoitteena onnistunut tiineys ja terve varsa. Pia Raistakka Suomen Hippos ry

Tavoitteena onnistunut tiineys ja terve varsa. Pia Raistakka Suomen Hippos ry Tavoitteena onnistunut tiineys ja terve varsa Pia Raistakka Suomen Hippos ry Kotieläimistämme tamma paras synnyttäjä Suurin osa varsomisista sujuu ongelmitta Siitokseen soveltuva tamma on perusterve Ura,

Lisätiedot

Varmennettu poikiminen osa 3.

Varmennettu poikiminen osa 3. Varmennettu poikiminen osa 3. Mikä menee vikaan? 1. Vasikka on liian iso (lehmä liian pieni) 2. Vasikka on väärässä asennossa (kuolleilla yleisempää, elävilläkin) 3. Vasikka epämuodostunut 4. Kohtu ei

Lisätiedot

Poikiminen. Emolehmien kevät-seminaari 26.01.2011 Laukaa. Eläinlääkäri Teppo Heinola

Poikiminen. Emolehmien kevät-seminaari 26.01.2011 Laukaa. Eläinlääkäri Teppo Heinola Poikiminen Emolehmien kevät-seminaari 26.01.2011 Laukaa Eläinlääkäri Teppo Heinola Poikiminen Naudan synnytysteiden anatomiaa Normaali synnytys Vaikeutunut synnytys Synnytysapu Vastasyntyneen ja emän hoito

Lisätiedot

Elämän ensi hetket. Vastasyntynyt vasikka emolehmätilalla

Elämän ensi hetket. Vastasyntynyt vasikka emolehmätilalla Elämän ensi hetket Vastasyntynyt vasikka emolehmätilalla Vasikan alkuhoito ja elvytys Ternimaito Vastasyntyneen olosuhteet Vasikan ensimmäinen elinpäivä = Elämän tärkein päivä Jos emo poikinut omin voimin

Lisätiedot

3. Poikiminen ja vasikan ensiapu

3. Poikiminen ja vasikan ensiapu 3. Poikiminen ja vasikan ensiapu Luominen Syntyy elinkelvoton sikiö Välillä 42-260 tiineysvuorokautta Korkeintaan 5 % tiineyksistä 20 lehmää 1 abortti 1. luominen normaalia 2. luominen epäilyttävää 3.

Lisätiedot

NAUDAN ENSIAPU POIKIMINEN JA VASIKAN ELVYTYS. NAUDAN ENSIAPU: POIKIMINEN JA VASIKAN ELVYTYS, Ann-Janette Ukkonen 31.3.2011 1

NAUDAN ENSIAPU POIKIMINEN JA VASIKAN ELVYTYS. NAUDAN ENSIAPU: POIKIMINEN JA VASIKAN ELVYTYS, Ann-Janette Ukkonen 31.3.2011 1 NAUDAN ENSIAPU POIKIMINEN JA VASIKAN ELVYTYS 31.3.2011 1 SISÄLLYS POIKIMISEN AIKA 3 EPÄNORMAALI POIKIMINEN 4 SYNNYTYSTEIDEN KOKEILEMINEN 5 VASIKKAKUOLLEISUUDEN SYYT 6 LIIAN SUURI VASIKKA 7 VASIKAN VIRHEASENNOT

Lisätiedot

Vasikoiden aloitusohjelma

Vasikoiden aloitusohjelma Aloitusohjelma lyhyesti Syntymä 8 vrk ikäinen Ripuliin Colofeed vasta-aineet + energia Vigofeed Hydrafeed Gel Enerfeed rauta + vitamiinit Tuottaa energiaa ja parantaa suolistobakteerien toimintaa ympäristö

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

Varmennettu poikiminen osa 4.

Varmennettu poikiminen osa 4. Varmennettu poikiminen osa 4. Kaksoset, kolmoset: ruuhka Kaksosia syntyy muutama prosentti synnytyksistä. Kolmosia alle promille. Otetaan ulos, kuka helpommin tulee. Toista työnnetään samalla pois tieltä.

Lisätiedot

Elämän ensi hetket. Eläinlääkäri Sanni Värränkivi Emovet Oy

Elämän ensi hetket. Eläinlääkäri Sanni Värränkivi Emovet Oy Elämän ensi hetket Eläinlääkäri Sanni Värränkivi Emovet Oy 1.Vasikan alkuhoito ja elvytys 2. Heikko vastasyntynyt 3.Vastasyntyneen olosuhteet 4.Ternimaito 5.Kevään 2013 poikimiset luomisia tai kuolleita

Lisätiedot

NAUDAN NORMAALI SYNNYTYS JA SYNNYTYSAVUN ANTO

NAUDAN NORMAALI SYNNYTYS JA SYNNYTYSAVUN ANTO NAUDAN NORMAALI SYNNYTYS JA SYNNYTYSAVUN ANTO TAVALLISIMMAT SYNNYTYKSEN JÄLKEISET KOMPLIKAATIOT Naudan istukka Plasenta cotyledonaria, kohtukäpyset 70-120 kpl Epteloochoriaalinen, endometrium ja chorion

Lisätiedot

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN

SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYS JOKAINEN SYNNYTYS ON YKSILÖLLINEN SYNNYTYKSEN VAIHEET 1. Avautumisvaihe Pisin vaihe Alkaa säännöllisistä ja kohdunsuuta avaavista supistuksista Voit olla kotona niin kauan kuin pärjäät supistuskivun

Lisätiedot

HAAVAT JA HAAVAHOITO 13.2.2013 Jalostuspäivät. Heidi Kellokoski-Kiiskinen Laukaan Eläinsairaala

HAAVAT JA HAAVAHOITO 13.2.2013 Jalostuspäivät. Heidi Kellokoski-Kiiskinen Laukaan Eläinsairaala HAAVAT JA HAAVAHOITO 13.2.2013 Jalostuspäivät Heidi Kellokoski-Kiiskinen Laukaan Eläinsairaala ENSIHAVAINNOT Verenvuoto: valtimovuoto suihkuaa Kipu: tärinä, pinnallinen hengitys, hikoilu tuskainen ilme,

Lisätiedot

ENSIHAVAINNOT TOIMENPITEET ENSIHAVAINNOT ELÄINLÄÄKÄRIN TARVE. HAAVAT JA HAAVAHOITO 14.3.2013 Killerin ravirata

ENSIHAVAINNOT TOIMENPITEET ENSIHAVAINNOT ELÄINLÄÄKÄRIN TARVE. HAAVAT JA HAAVAHOITO 14.3.2013 Killerin ravirata ENSIHAVAINNOT HAAVAT JA HAAVAHOITO 14.3.2013 Killerin ravirata Heidi Kellokoski-Kiiskinen Laukaan Eläinsairaala Verenvuoto: valtimovuoto suihkuaa Kipu: tärinä, pinnallinen hengitys, hikoilu, tuskainen

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Keinoemopalvelu. Jalostuspäivät, Joensuu 11.-12.2.2015 Heli Lepo. Heli Lepo

Keinoemopalvelu. Jalostuspäivät, Joensuu 11.-12.2.2015 Heli Lepo. Heli Lepo Keinoemopalvelu Jalostuspäivät, Joensuu 11.-12.2.2015 Heli Lepo Heli Lepo 1 - Ympärivuorokautinen keinoemovälitys vuodesta 2000 alkaen - Opintomatkoja: USA, Ranska, Australia - Keinoemo-opas, 3. päivitys

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

Uusi vasikka syntyy. Poikiminen lypsykarjassa

Uusi vasikka syntyy. Poikiminen lypsykarjassa Uusi vasikka syntyy Poikiminen lypsykarjassa NORMAALI SYNNYTYS SYNNYTYSAPU SYNNYTYSVAIKEUDET POIKIMISEN JÄLKIHOITO NORMAALI SYNNYTYS Luonnollinen käyttäytyminen Luonnossa nauta hakeutuu eroon laumastaan

Lisätiedot

Eturauhasen poistoleikkaus

Eturauhasen poistoleikkaus Eturauhasen poistoleikkaus www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Eturauhanen sijaitsee lantion pohjassa virtsarakon alapuolella ympäröiden virtsaputkea. Eturauhanen tuottaa osan siemennesteestä. Eturauhasen

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

Terveillä vasikoilla on terveet mahat

Terveillä vasikoilla on terveet mahat Terveillä vasikoilla on terveet mahat Benfital Plus koska maitojuotto on tärkeää Vetmedica Etusijalla eläinten hyvinvointi Miksi vasikoille tulee ripuli? Miksi on tärkeää ennaltaehkäistä vasikoiden ripulia?

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE

LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE Kissalle määrätty lääkekuuri on erittäin tarkeää antaa ohjeiden mukaan loppuun saakka. Kuitenkin kissan lääkitseminen voi joskus osoittautua haasteelliseksi. Lääkkeen antajan

Lisätiedot

Emolehmätila valmistaudu poikimiseen. Paltamo 15.2.2012 Juuka 17.2.2012 Paula Anttila, Emovet Oy

Emolehmätila valmistaudu poikimiseen. Paltamo 15.2.2012 Juuka 17.2.2012 Paula Anttila, Emovet Oy Emolehmätila valmistaudu poikimiseen Paltamo 15.2.2012 Juuka 17.2.2012 Paula Anttila, Emovet Oy Päivän sisältö Poikiminen, poikimisen erikoistilanteet ja poikima-apu Vasikoiden sairaudet ennaltaehkäiseminen

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus 1 Liike Sarjat Toistot A1 Yhden jalan kyykky 4 10 12 A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä 4 10 12 B1 Punnerrus 4 10 12 B2 Kulmasoutu: kyynär kyljen vierestä ylös, kyynär sivulla alas TAI tarpeeksi

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA

TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA MAITOMÄÄRÄT HETI SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Maitomäärä vaihtelee suuresti eri äideille Terve, täysiaikainen lapsi pärjää hienosti, kunhan saa imeä tiheästi, ja äidin

Lisätiedot

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Hevosten ruokinta: Kantavan tamman ruokinta Tiineyden loppuvaiheen ruokinta Imetyskauden ruokinta Vieroitetun varsan ruokinta Agriristeily 8.2.2013 Heikki Kankainen

Lisätiedot

Tarttuvista taudeista

Tarttuvista taudeista OHJELMA Hippos kiittää tuesta seuraavia yhteistyökumppaneita: Intervet Oy Pharmaxim AB Scanvet Eläinlääkkeet Oy Vermon Ravirata Vetcare Oy 18.00 18.30 Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy / ell. Katja Hautala

Lisätiedot

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikkakuolleisuuden hallinta Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikan merkitys Kotimaisen naudanlihantuotannon pullonkaula: vasikka ratkaisuina - emolehmätuotannon lisääminen - teuraspainon nosto

Lisätiedot

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Maitoa mahan täydeltä Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Imetys Vasikkapiilo Vieroitus Imetys Emänsä alla vasikat imevät n. 4-6 kertaa vuorokaudessa, yht. 10-12 l / vrk Ensimmäisten viikkojen

Lisätiedot

Hemodialyysihoitoon tulevalle

Hemodialyysihoitoon tulevalle Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016

Lisätiedot

Ennen lypsyä maitohuone ja lypsyasema laitetaan lypsyvalmiuteen, ilta lypsyllä ennen lypsyä ja iltatarkastuksella(ei kaikkea) aamua varten.

Ennen lypsyä maitohuone ja lypsyasema laitetaan lypsyvalmiuteen, ilta lypsyllä ennen lypsyä ja iltatarkastuksella(ei kaikkea) aamua varten. Lypsy Lypsyn valmistelut Ennen lypsyä maitohuone ja lypsyasema laitetaan lypsyvalmiuteen, ilta lypsyllä ennen lypsyä ja iltatarkastuksella(ei kaikkea) aamua varten. Maitohuone: Laitetaan uusi siiviläsukka.

Lisätiedot

Gynekologinen tutkimus

Gynekologinen tutkimus Gynekologinen tutkimus Gynekologinen tutkimus tarkoittaa sisätutkimusta, jonka lääkäri tekee naiselle emättimen kautta. Sisätutkimuksen tekijä on yleislääkäri tai erikoislääkäri. Jos hän on erikoislääkäri,

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ! SÄILYTÄ TÄMÄ OHJE VASTAISEN VARALLE

TÄRKEÄÄ! SÄILYTÄ TÄMÄ OHJE VASTAISEN VARALLE A B D C E F TÄRKEÄÄ! SÄILYTÄ TÄMÄ OHJE VASTAISEN VARALLE Turvallisuus Lue käyttöohjeet ja katso kuvat huolellisesti ennen kuin käytät liinaa. Noudata erityisohjeita koska ne varmistavat vauvan turvallisuuden.

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Vasikkaripulit ja näytteenotto

Vasikkaripulit ja näytteenotto Vasikkaripulit ja näytteenotto Valvontaeläinlääkäri Päivi Pyykönen, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, ympäristöterveydenhuolto - Vasikkaripuli on pikkuvasikoiden yleisimpiä sairauksia - NÄYTTEENOTTO TÄRKEÄÄ!

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

Kotitreeni 2B. Liike Sarjat Toistot Tempo Palautusaika. B1 Punnerrus, 1 ¼ toistoilla s. B2 Navan irrotus + kepin nosto s

Kotitreeni 2B. Liike Sarjat Toistot Tempo Palautusaika. B1 Punnerrus, 1 ¼ toistoilla s. B2 Navan irrotus + kepin nosto s Kotitreeni 2B Liike Sarjat Toistot Tempo Palautusaika A1 Yhden jalan kyykky TAI maljakyykky A2 Polvenkoukistus pyyhkeellä TAI lantionnosto 3 8-10 3010 45s 3 8-10 3010 45s B1 Punnerrus, 1 ¼ toistoilla 3

Lisätiedot

Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI

Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI Korjaa tehokkaasti virtsarakon puutteellista suojakerrosta SJÄLVKATETERISERING ITSEKATETROINTI Olet saanut tämän oppaan luettavaksesi, koska aloitat Gepan instill -hoidon ja sinun on tärkeää oppia katetroimaan

Lisätiedot

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Lihaskireys ja alentunut nivelliikkuvuus syntyvät usein kehon yksipuolisesta kuormituksesta, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa lihaksiin tasapainohäiriön.

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

Tarttuvien tautien vastustus

Tarttuvien tautien vastustus Tarttuvien tautien vastustus Eläinlääkäri Katja Hautala Tartuntatautien oireita Hengitystieoireet Kuume Silmävuoto Alentunut suorituskyky Ripuli Ihotulehdukset (sieni, syylät, rivi jne) Keskushermosto-oireet

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää

Lisätiedot

Keinoemoopas. Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry

Keinoemoopas. Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry Keinoemoopas Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry Hei! Olen Heli Lepo ja hoidan Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton koordinoimaa keinoemovälitystä numerossa 050-3097 555. Olen koordinoinut keinoemovälitystä

Lisätiedot

Fysioterapeutin ohjeita olkapääpotilaalle

Fysioterapeutin ohjeita olkapääpotilaalle Fysioterapia Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Seinäjoen keskussairaala Hanneksenrinne 7 60220 Seinäjoki puh. 06 415 4111 Ähtärin sairaala Sairaalantie 4 E 63700 Ähtäri puh. 06 415 7111 Fysioterapia 2

Lisätiedot

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille LAPSI SAIRASTAA Opas vanhemmille LUKIJALLE Tässä oppaassa kerrotaan lasten sairauksista. Oppaassa on ohjeita, miten hoidat lasta kotona. Lisäksi neuvotaan, milloin täytyy soittaa terveysasemalle, kun lapsi

Lisätiedot

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita Hätäpuhelu puhelu paikan päältä. Hätäilmoitus tehdään käyttäen puhelimen Suomi -sovellusta tai soittamalla suoraan numeroon. Asenna sovellus puhelimeesi etukäteen ja salli sovellukselle paikkatiedon jakaminen.

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

TERVETULOA SYNNYTTÄMÄÄN

TERVETULOA SYNNYTTÄMÄÄN Asiakasohje 1 (5) TERVETULOA SYNNYTTÄMÄÄN Nyt täyttyy koti nutuista ja somista pikku jutuista. Sormet pienet, varpaatkin, peittyy hellin suukkosin. Asiakasohje 2 (5) Onko aika lähteä sairaalaan? Tuntemukset

Lisätiedot

Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59

Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59 Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: 10.05.2017 07:59 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS, - Istuen/seisten ilman kenkiä - Pyöritä nilkkaa ja vaihda välillä suuntaa - Heilauta rennosti jalkaa suorana eteen

Lisätiedot

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä

Lisätiedot

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute

INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute ETUKANSI INSTANYL -VALMISTEEN KÄYTTÖOPAS Intranasaalinen fentanyylisumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA INSTANYL -VALMISTEESTA Tutustu huolellisesti tähän oppaaseen ja lue lääkepakkauksessa oleva pakkausseloste

Lisätiedot

Olkanivelen leikkauksen jälkeinen peruskuntoutusohjelma (Acromioplastia, AC-resectio yms.)

Olkanivelen leikkauksen jälkeinen peruskuntoutusohjelma (Acromioplastia, AC-resectio yms.) Kuntoutus Olkanivelen leikkauksen jälkeinen peruskuntoutusohjelma (Acromioplastia, AC-resectio yms.) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Seinäjoen keskussairaala Fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Miten lähteä liikkeelle? Suunnittelu Tietojen keruusta sopiminen rotuyhdistyksessä Sitouttaminen Tiedottaminen Tekninen toteutus Suunnittelu

Lisätiedot

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi Laxabon Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Suomi Laxabon kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Vastaukset perustuvat Laxabon-oraaliliuosjauheen pakkausselosteeseen, päiväys 26.3.2010. Ota

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Kultamerkin suoritettuaan ja sinä vuonna, jolloin voimistelija täyttää 8 vuotta, voi aloittaa suorittamaan timanttimerkin liikkeitä.

Kultamerkin suoritettuaan ja sinä vuonna, jolloin voimistelija täyttää 8 vuotta, voi aloittaa suorittamaan timanttimerkin liikkeitä. päivitetty 15.12.2018 KULTAMERKKI Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja

Lisätiedot

Kymsote Perhevalmennus 2019

Kymsote Perhevalmennus 2019 Kymsote Perhevalmennus 2019 Sairaalassa liikkuminen Arkipäivinä klo 7-15 synnytyssaliin saapuminen äitiyspoliklinikan kautta. Äitiyspoliklinikalle 1.kerroksen kautta röntgenin ja laboratorion välistä,

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi

IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi IMETYKSEN EDUT Vahvistaa itseluottamusta, herkistää vauvan viesteille, tärkeä merkitys äidin ja vauvan väliselle vuorovaikutukselle Nopeuttaa äidin toipumista synnytyksestä,

Lisätiedot

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä

Lisätiedot

Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1.

Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1. Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1. Vesa Rainio, ELT, Dip.ECBHM Lisääntymistieteen erikoiseläinlääkäri Opettaja, Savonia amk, VAAVI-hanke Tällä kurssilla Emän hoidosta

Lisätiedot

Uusi vasikka syntyy. Poikimakauden hallinta ja synnytysapu emolehmäkarjoissa

Uusi vasikka syntyy. Poikimakauden hallinta ja synnytysapu emolehmäkarjoissa Uusi vasikka syntyy Poikimakauden hallinta ja synnytysapu emolehmäkarjoissa POIKIMISEN TUNNUSLUKUJA POIKIMAKAUTEEN VALMISTAUTUMINEN NORMAALI SYNNYTYS SYNNYTYSAPU SYNNYTYSVAIKEUDET POIKIMISEN JÄLKIHOITO

Lisätiedot

Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI

Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI Kondroitiinisulfaatti 2% ITSEKATETROINTI Tämän oppaan tarkoituksena on neuvoa Uracyst-hoitoa saaville potilaille, kuinka virtsarakon voi katetroida itse. Oppaan sivuilta löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet.

Lisätiedot

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot

Liike Sarjat Toistot 1 Liike Sarjat Toistot A1 Kyykky tuettuna 3 12 15 A2 Lantionnosto 3 12 15 B1 Punnerrus kädet korokkeella 3 12 15 B2 Kulmasoutu yhdellä kädellä 3 12 15 C Kuppi-keskivartalopito 3 30 45 sekuntia Näin treeni

Lisätiedot

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka)

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka) Liike Sarjat Toistot A1 Harppaus penkille 4 10 15/ jalka A2 Punnerrus 4 10 15 A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 10 15/ (jalka) A4 Jalanojennus maaten 4 10 15/ (jalka) Näin treeni toteutetaan:

Lisätiedot

Nyt kesäksi voisi olla hyvä tilaisuus tehdä lupauksia omaan elämäntapaan ja siihen tehtäviin muutoksiin.

Nyt kesäksi voisi olla hyvä tilaisuus tehdä lupauksia omaan elämäntapaan ja siihen tehtäviin muutoksiin. LIIKUNTAVINKIT Nyt kesäksi voisi olla hyvä tilaisuus tehdä lupauksia omaan elämäntapaan ja siihen tehtäviin muutoksiin. Näin onnistut elämäntapamuutoksessa aloita elämäntapamuutoksen opettelu levänneenä

Lisätiedot

Pronssimerkin suoritettuaan voimistelija voi aloittaa suorittamaan hopeamerkin liikkeitä.

Pronssimerkin suoritettuaan voimistelija voi aloittaa suorittamaan hopeamerkin liikkeitä. päivitetty 15.12.2018 PRONSSIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa

Lisätiedot

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1 / 8 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014

Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014 Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri 15.12.2014 Normaalia korkeampi elimistön lämpötila (37-38.3C normaali) Normaalilämmössä yksilöllistä variaatiota, selvitä hevosesi normaalilämpö säännöllisillä

Lisätiedot

Henkilökohtainen harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja

Lisätiedot

- ohjekirja. Kantoliivin anatomia

- ohjekirja. Kantoliivin anatomia - ohjekirja Hotslings ohjevideot (englanniksi) löydät kauppamme www.lauranpikkuputiikki.fi sivuilta. Löydät ohjevideot erikseen kaikille kantotyyleille. Kantoliivin anatomia A. Leveä hartiaosuus Kantoliina

Lisätiedot

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta Virtsarakko.fi VES-100974-1 02.2011 Relevans.net 7000 Arviolta noin 200 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii virtsarakon ongelmista. 2 ASTELLAS PHARMA, Falcon

Lisätiedot

Kaikki liikkeet hallitusti. N/A Hallitusti Hallitusti, n. 1-2 sek pito yläasennossa

Kaikki liikkeet hallitusti. N/A Hallitusti Hallitusti, n. 1-2 sek pito yläasennossa TREENIOHJELMA Lämmittele joka treenin alussa n. 5 minuuttia: kevyttä hyppelyä, kehonpainokyykkyjä, hartioiden pyörittelyä molempiin suuntiin, pakaroiden aktivointia lantionnostoilla, kevyitä aktiivisia

Lisätiedot

Napa- ja niveltulehdukset. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja Savonia-amk, VAAVI-hanke

Napa- ja niveltulehdukset. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja Savonia-amk, VAAVI-hanke Napa- ja niveltulehdukset ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja Savonia-amk, VAAVI-hanke Napanuora ja napa Napanuora kulkee lehmän istukasta (oikeastaan kymmenistä pikkuistukoista ) sikiökalvoja myöten kulkeviin

Lisätiedot

Naksutinkoulutuksen komennot

Naksutinkoulutuksen komennot Naksutinkoulutuksen komennot Koiranpennun kouluttaminen naksuttimen avulla Naksutinkoulutuksen kehittivät 1940-luvulla delfiinien kouluttajat. He huomasivat voivansa opettaa delfiineitä ja valaita kannustamalla

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.

Lisätiedot

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET TÄMÄ SISÄLTYY: Tuulettimen Virtapainike nopeuden merkkivalot Takasäleikkö EA I SK KE NEN I HA AL KO RK Etusäleikkö Vesisäiliö Tuulettimen nopeuspainike Valopainike USB-johto USB-virta-adapteri LUE KÄYTTÖOHJE

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala, fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Fysioterapia 2 (11) Lukijalle

Lisätiedot

ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET

ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET Vastasyntyneiden teho- ja valvonta Ravinnon laatu äidin maito äidinmaidonkorvike muu aterioiden lukumäärä: kerta-annos: ml Viisikiloiseksi saakka lasketaan

Lisätiedot