Liite 6 :ään Bilaga till 6

Transkriptio

1 1/44 Liite 6 :ään Bilaga till 6 Virkapukutyöryhmän selvitys Ämbetsdräktsarbetsgruppens utredning VIRKAPUKUTYÖRYHMÄN SELVITYS PAPPIEN VIRKAPUKUUN LIITTYVISTÄ KÄYTÄNNÖLLISISTÄ, ESTEETTISISTÄ JA TEOLOGISISTA NÄKÖKOHDISTA TOIMENPIDE-EHDOTUKSINEEN Piispainkokous asetti (10 ) työryhmän, jonka tehtävänä on antaa kevään 2009 piispainkokoukselle selvityksen pappien virkapukuun liittyvistä käytännöllisistä, esteettisistä ja teologisista näkökohdista sekä tehdä mahdolliset toimenpide-ehdotukset virkapuvun uudistamiseksi. Selvitykseen tulee sisältyä myös kysymys kesäpuvusta.

2 2/44 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1.1 Aloite naispuolisen papin virkapuvun uudistamisesta 1.2 Asian käsittely piispainkokouksessa 1.3 Työryhmän työskentely 1.4 Tämänhetkiset virkapuvun ohjeistukset 2. PAPPIEN VIRKAPUKU 2.1 Asian aiempia käsittelyvaiheita 2.2 Käytännölliset näkökohdat 2.3 Esteettiset näkökohdat 2.4 Teologiset näkökohdat 2.5 Ekumeeniset näkökohdat Suomen kirkkokunnat Ruotsin kirkko Muut kirkot: Viro, Norja, Tanska, Saksan evankeliset kirkot, Englannin kirkko, ELCA 3. SUUNNITTELUKILPAILUN LÄHTÖKOHDAT 3.1 Virkapuvun käyttötavat ja suunnitteluperiaatteet 3.2 Vaatteen käytettävyys 3.3 Suunniteltavat asukokonaisuudet 4. SUUNNITTELUKILPAILUN TULOKSET 4.1 Kilpailun tulokset 4.2 Voittajatöiden esittely I palkinto/valon lähde II palkinto/valon säde III palkinto/läsnä 5. TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 6. TYÖRYHMÄN EHDOTUS OHJEISTUKSEKSI PAPPIEN VIRKAPUVUSTA 7. LIITTEET 1 Suunnittelukilpailukilpailu naispuolisen papin virkapuvun uudistamisesta 2 Suunnittelukilpailun osanottajaa koskevat vaatimukset / Lomake allekirjoituksella 3 Suunnittelukilpailun osanottajaa koskevat vaatimukset / Lomake nimimerkillä 8. LÄHTEET JA KIRJALLISUUS 8.1 Kirjallisuus 8.2 Muu saatu informaatio

3 3/44 PIISPAINKOKOUKSEN ASETTAMAN TYÖRYHMÄN SELVITYS 1. JOHDANTO 1.1 Aloite naispuolisen papin virkapuvun uudistamisesta Piispa Gustav Björkstrand teki aloitteen piispainkokoukselle työryhmän asettamiseksi naisille suunnittelun papin virkapuvun uudistamisesta. Aloitteessa ehdotettiin, että piispainkokous asettaisi työryhmän valmistelemaan ehdotuksia naispappien virkapuvun muuttamisesta ja kehittämisestä sekä samalla selvittäisi mahdollisuuksia saada virkapuvusta kesäversio. Björkstrandin aloite perustui Naisteologiyhdistyksen lähettämään selvitykseen puvun uusimistarpeesta (Naisteologit r.y:n kirjelmä piispainkokoukselle, ). Naispuolisten pappien virkapukuna on Vuokko Nurmesniemen suunnittelema villainen jakkupuku. Naisteologit r.y:n selvityksessä todettiin muun muassa, että puku on kesällä hyvin kuuma. Jakku on lisäksi malliltaan pitkä. Naisten virkapukuun kaivattiin myös erilinjaisia hameosia sekä pitkät housut. Kirjelmässä todettiin, että kesävirkapuvulle olisi tarvetta koko papiston osalta. 1.2 Asian käsittely piispainkokouksessa Valmistusvaliokunta piti piispa Gustav Björkstrandin aloitetta naisille suunnatun papin virkapuvun uudistamisesta perusteltuna ja puolsi työryhmän asettamista. Valmistusvaliokunta totesi, että samassa yhteydessä voitaisiin selvittää koko papiston virkapukeutumiseen liittyviä kysymyksiä ja ottaa myös miespappien virkapuvun muuttamiseen ja kehittämiseen liittyvät kysymykset mukaan tehtäväksiantoon. Valmistusvaliokunta katsoi, että työryhmä voi selvityksen ohella tehdä ehdotuksen pappien virkapuvun uudistamisesta. Piispainkokous käsitteli asiaa istunnossaan Keskustelussa todettiin, että pappien virkapukeutumista on hyvä tarkastella koko papiston osalta. Käytännöllisten, esteettisten ja teologisten näkökulmien lisäksi virkapukuasiaa on hyvä selvittää myös ekumeeniselta kannalta. Pidettiin hyvänä, että pappien pukeutumisessa pidetään esillä jatkuvuutta symbolisella, kulttuurisella ja ekumeenisella tasolla. Suunnittelun lähtökohta oli, että kuka tahansa valmistaja voi tehdä ja myydä pappien virkapukua. Piispainkokous päätti keskustelun perusteella yksimielisesti asettaa (10 ) työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia kevään 2009 piispainkokoukselle selvitys pappien virkapukuun liittyvistä käytännöllisistä, esteettisistä ja teologisista näkökohdista sekä tehdä mahdolliset toimenpide-ehdotukset virkapuvun uudistamiseksi. Selvitykseen tuli sisältyä myös kysymys kesäpuvusta. Työryhmän puheenjohtajaksi kutsuttiin piispa Gustav Björkstrand ja jäseniksi kappalainen Pirkko Poisuo, keskusrekisterin vt. johtaja Riikka Ryökäs, yhteisen seurakuntatyön päällikkö Jukka Huttunen, johtaja Kai Vahtola ja piispainkokouksen toinen sihteeri Johanna Räsänen, joka myös toimi työryhmän sihteerinä.

4 4/ Työryhmän työskentely Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran ja otti käyttöönsä nimityksen virkapukutyöryhmä. Kokouksia pidettiin 11, joista neljä tapahtui virkapukuluonnoksia arvioineen tuomariston kesken. Lisäksi osa jäsenistä kokoontui kahdesti erilliseen neuvotteluun. Työryhmä selvitti ensitöikseen naispuolisen papin virkapuvun syntytaustan sekä tutustui virkapukuun liittyneisiin tutkimuksiin luvulla on tehty useita selvityksiä papin puvun uudistamisesta teol. yo Elina Koskinen selvitti naispuolisten pappien käyttökokemuksia ja arvioita papinpuvustaan (N = 135). Tällöin 50 % vastaajista toivoi pukuun parannuksia, 27 % arvioi, että puku tulisi suunnitella kokonaan uudestaan ja 22 % kelpuutti puvun sellaisenaan ilmestyi Mervi Töllin seminaarityö Naispapin virkapuku. Mielipiteitä neljästä näkökulmasta. Vuonna 1998 Pappisliitto järjesti kyselyn papin puvun uudistamisesta, ja 1999 Kirkkopalvelut/Hankintakeskuksen liturgisten asioiden neuvottelukunta laati useita selvityksiä papiston virkapuvusta. Kyseiset tutkimukset ovat Naisteologit r.y:n arkistossa. Työryhmä piti tärkeänä myös sitä, että sen käytössä on riittävä tietous papin virkapuvun ekumeenisista näkökohdista sekä papin virkapuvun käytöstä lähikirkoissamme. Tästä syystä työryhmän ryhtyi loppuvuodesta 2007 keräämään työnsä tueksi muiden kirkkojen käytäntöjä ja ohjeistuksia pappien virkapukeutumisesta juhla- ja arkitilanteissa. Suomessa virkapukeutumista selvitettiin laajemmin myös uskonnollisten yhteisöjen osalta. Tätä materiaalia on selvitetty tarkemmin alaluvussa 2.5 (ekumeeninen lähtökohta). Osa työryhmän jäsenistä tapasi Vuokko Nurmesniemen, joka on nykyisen naispuolisen papin virkapuvun suunnittelija. Hänen kanssaan keskusteltiin virkapuvun uudistamisesta. Nurmesniemi suhtautui virkapukuun tehtäviin suurempiin muutoksiin ja puvun materiaalin vaihtamiseen varautuneesti mutta oli valmis tekemään asuun pieniä korjauksia sekä valinnaisia asusteita. Vuokko Nurmesniemen suunnittelemaa virkapukua on pidetty iättömänä, laadukkaana ja helppohoitoisena. Vuosien varrella naispuoliset papit ovat kuitenkin toistamiseen esittäneet toiveita virkapuvun uudistamiseksi. Käyttäjät ovat kokeneet nykyisen puvun muun muassa kuumaksi, ja sen istuvuutta eri vartalotyypeille on arvosteltu. Pukuun on myös toivottu valinnaisia asukokonaisuuksia, esimerkiksi housuja. Nykyisen virkapuvun hyvistä ominaisuuksista huolimatta työryhmä totesi, että pienillä muutoksilla ei saada aikaan sellaista kokonaisratkaisua, jota naisten virkapuvun uudistaminen edellyttää. Tästä syystä työryhmä ryhtyi selvittämään, mitä mahdollisuuksia uuden virkapuvun suunnittelemiseksi on olemassa. Tärkeänä näkökohtana pidettiin sitä, että virkapukua on syytä voida uudistaa ja kehittää jatkossakin ja että puvun taloudelliset oikeudet siirtyvät Kirkon keskusrahastolle. Lisäksi työryhmä piti tärkeänä, että mikä tahansa yritys voi halutessaan valmistaa ja/tai myydä virkapukua. Kysymys nykyisen naisten virkapuvun tekijänoikeuksista on monitahoinen. Oy Vuokko Finland Ab:n mentyä konkurssiin Suomen Kirkon Sisälähetysseura ry:n Hankintakeskus osti konkurssipesältä puvun kaavat ja materiaalivaraston kokonaisuudessaan lokakuussa 1990 ja siirsi puvun valmistuksen myöhemmin omaan ateljeeseensa Tampereelle. Yleisen käsityksen mukaan puvun kaavojen niin sanottu isyysoikeus on Vuokko Nurmesniemellä, teknis-taloudelliset oikeudet ovat kuitenkin Hankintakeskuksen työtä jatkavalla Kotimaa-yhtiöt Oy:llä. Oikeudet virkapukuun taiteellisena tuotteena ovat Nurmesniemellä, valmistamisen oikeudet ovat Kotimaa-yhtiöillä, joka ei ole tehnyt pukuun muutoksia ilman Nurmesniemen lupaa. Nurmesniemi on hyväksynyt pukuun tehtäväksi vain vähäisiä muutoksia. Työryhmä päätti keväällä 2008 järjestää perusteellisen selvitystyön pohjalta avoimen suunnittelukilpailun naispuolisen papin virkapuvun uudistamisesta. Työryhmä päätti asiaa selvitettyään edetä virkapuvun uudistamisessa hankintalain mukaisesti. Asiasta informoitiin piispainkokouksen sihteeriä, arkkipiispain sihteeriä ja arkkipiispaa ja heille lähetettiin kilpailuohjeistus taustamateriaaleineen kommentoi-

5 5/44 tavaksi. Työryhmä sai piispainkokouksen budjetista suunnittelukilpailun rahapalkintoihin euroa. Työryhmä perehtyi ennen suunnittelukilpailuun ryhtymistä tekijänoikeuskysymyksiin, eräiden muiden työntekijäryhmien (esim. poliisi, pelastusarmeija, Finnairin lentoemännät ja stuertit) virkapukeutumiseen, virkapukujen kehittämiskysymyksiin ja konsultoinut tekijänoikeuskysymyksissä kirkkoneuvos Matti Halttusta sekä kirkkoneuvos Pirjo Pihlajaa. Työryhmä oli kuullut myös asiantuntijana Sacrum Oy:n toimitusjohtaja Timo Lankista, Ateljé Solemniksen ateljeepäällikkö Riitta Ojalaa ja pukeutumisen tutkija Anna-Mari Rauniota, joista jälkimmäinen kutsuttiin työryhmän asiantuntijajäseneksi. Virkapukutyöryhmä kuuli hankinta-asiassa usean kerran Kirkkohallituksen hankintapäällikkö Kielo Virpasuota. Työryhmä sai lisäksi konsulttiapua avoimen suunnittelukilpailun järjestämiseen sekä kilpailutekstien sisältöön kuntaliiton johtavalta lakimieheltä Antero Oksaselta. Työryhmä päätyi järjestämään kilpailun avoimena suunnittelukilpailuna. Kirkkohallituksen hankintapäällikön sekä Antero Oksasen näkemys oli, että sähköinen HILMA-tietokanta on toimiva työväline työryhmän tarpeisiin suunnittelukilpailun järjestämiseksi. Tämä tietokanta on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä maksuton, sähköinen ilmoituskanava, jossa hankintayksiköt ilmoittavat julkisista hankinnoistaan. Kansallinen hankintailmoitus julkaistiin HILMA-tietokannassa (hankintailmoitus nro , Tietokannassa julkaistiin suunnittelijoiden työn tueksi laajahko taustamateriaali papin virkapuvusta ja virkapuvun suunnitteluun vaikuttavista tekijöistä (Suunnittelukilpailu Naispuolisen papin virkapuku). Taustamateriaalia on referoitu tässä selvityksessä. HIL- MA-tietokannassa julkaistu varsinainen kilpailuohjeistus (Suunnittelukilpailu naispuolisen papin virkapuvun uudistamisesta) on tämän selvityksen liitteenä 1. Suunnittelukilpailun osanottajaa koskevat vaatimukset (lomake allekirjoituksella ja nimimerkillä) ovat sellaisenaan tämän selvityksen liitteinä 2 ja 3. Asiasta informoitiin suunnittelijoita myös Teollisuustaiteen Liitto ORNAMON viikkotiedotteissa sekä kausijulkaisussa. ORNAMO on muotoilijoiden valtakunnallinen, aatteellinen ja ammatillinen keskusjärjestö. Järjestön jäsenet toimivat teollisen muotoilun, tekstiili-, vaatetus- ja huonekalusuunnittelun, sisustusarkkitehtuurin, taidekäsityön ja taiteen aloilla. Suunnittelukilpailu päättyi Virkapukutyöryhmä toimi kilpailun tuomaristona; tuomaristoa kuitenkin laajennettiin kilpailusäännöstön mukaisesti kahdella alan asiantuntijalla. Jäseniksi tuomaristoon valittiin vaatesuunnittelija Sirpa Rahtu sekä pukeutumisen tutkija Anna-Mari Raunio. Tuomariston puheenjohtajana toimi piispa Gustav Björkstrand ja sihteerinä Johanna Räsänen. Työryhmä teki päätöksen suunnittelukilpailun palkintojenjaosta kokouksessaan Koska suunnittelukilpailusta oli tehty hankintailmoitus HILMA-tietokannassa, oli käynnistetty hankintakilpailu hankintalain mukaisesti. Tästä syystä suunnittelukilpailun tulokset ja työryhmän päätös voittajista tuli vielä valitusoikeuden saamiseksi vahvistuttaa hankintalain mukaisesti sopivassa hallintoelimessä. Kilpailun tulos vietiin vahvistettavaksi virastokollegion kokoukseen Virastokollegio vahvisti kilpailun tuloksen nimimerkeillä mutta ei avannut kokouksessa kilpailun voittajien nimikuoria toimivaltakysymysten vuoksi. Nimikuoret avattiin tuomariston kokouksessa , jonka jälkeen kilpailun tulos ilmoitettiin palkinnonsaajille. 1.4 Tämänhetkiset virkapuvun ohjeistukset Piispainkokous antoi istunnossaan (20 ) suosituksen papin ja lehtorin virkapuvusta ja virkapukeutumisesta. Suositus tuli voimaan ja sillä kumottiin piispainkokouksen (16 ) tuomiokapituleille antama ja piispainkokouksen (13 ) täydentämä

6 6/44 suositus papin ja lehtorin pukeutumisesta virantoimituksessa. Suosituksissa on määritelty erikseen pappisviran virkatunnukset mies- ja naispuolisille papeille. Piispainkokouksen nykyisissä suosituksissa erotetaan toisistaan papin juhlapuku, papinpuku sekä papin arkipuku: Papin juhlapuku Miespuolisen papin juhlapuku on polvitaipeeseen ulottuva papintakki (kaftaani), mustat suorat housut, papinkaulus ja liperit sekä valkoinen papinpaita, mustat sukat ja mustat kengät. Naispuolisen papin juhlapuku on musta, lantiolle ulottuva jakku, musta suora hame sekä asuun kuuluva risti ja pystykauluksinen, valkoinen pusero (design Vuokko Nurmesniemi), mustat tai harmaat (kuvioimattomat) sukat ja mustat kengät. Papinpuku Miehen papinpuku on tumman puvun kanssa pidettävä pantakaulus ja musta papinpaita, mustat sukat ja mustat kengät. Naisen papinpuku on jakkupuvun tai muun sopivan asukokonaisuuden kanssa pidettävä pantakaulus ja musta papinpaita sekä asukokonaisuuteen sopivat sukat ja kengät. Papin arkipuku Papin arkipukuna voi olla tilanteen mukaan tavallisen puvun tai muun arkiasun kanssa pidettävä pantakaulus ja musta paita sekä asuun sopivat sukat ja kengät. Papin pukeutumisen lähtökohta on, että pappi on aina virkaa toimittaessaan tunnistettavissa papiksi ja asukokonaisuus (pukeutuminen) sopii tilaisuuden luonteeseen. Virantoimituksessa papilta edellytetään huoliteltua ulkoasua ja pukeutumiselta asiallisuutta ja siisteyttä. Papin jumalanpalveluspuku Piispainkokouksen antamassa suosituksessa (20 ) ei ole ohjeistusta papin jumalanpalveluspukuun. Työryhmän tehtäväksiantoon ei kuulu papin liturgiseen pukuun liittyvät kysymykset eikä pappien jumalanpalveluspuvun kehittäminen ole ajankohtaista. Jumalanpalveluksessa ja kasuaalitoimituksissa pappi käyttää jumalanpalveluspukua (alba ja stola sekä messukasukka). Jumalanpalveluspukua suositetaan nykyään käytettäväksi kasuaalitoimituksissa aina, toimituspaikasta riippumatta. Jumalanpalveluspuvun ja papin virkapuvun käytöllä on selvästi erilainen funktio. Papin jumalanpalveluspuvun perusosa on valkoinen messupaita, alba. Se on jumalanpalveluksen eri palvelustehtävissä toimivien yhteinen juhlavaate. Messupaidalla on yhteys kasteeseen, kastemekkokin on periaatteessa alba. Albaan kuuluu olennaisesti vyö. Stola on jumalanpalveluksessa pappien viran tunnus. Stola symbolisoi Kristuksen ikeen kantamista. Messua johtava pappi eli liturgi käyttää alban päällä messukasukkaa. Messukasukka symboloi Jumalan kaikenkattavaa armoa. Pappi käyttää jumalanpalveluspuvun alla mustaa papinpaitaa sekä hametta tai housuja. Alban alla voidaan käyttää myös kaftaania.

7 7/44 2. PAPPIEN VIRKAPUKU 2.1 Asian aiempia käsittelyvaiheita Virkapukuasiaa on käsitelty laajasti piispainkokouksen istunnon (10 ) pöytäkirjassa sekä aikaisemmin myös piispainkokouksen pöytäkirjoissa (19 ) ja (17 ). Aiempiin keskusteluihin liittyen valmistui myös mietintö Viran tunnukset ja virkapukeutumisen ohjeet (Piispainkokouksen asettaman työryhmän mietintö Sarja B 2001:4). Mietintöä käsiteltiin syksyn 2001 piispainkokouksessa. Laajassa mietinnössä on kattava kuvaus papinpuvusta sekä virkapuvun kulttuurihistoriallisesta taustasta. Mietinnön pohjalta piispainkokous antoi suosituksen papin ja lehtorin virkapuvusta ja virkapukeutumisesta. Suositus sisältää määritteet pappisviran virkatunnuksista, kuvaukset papin puvuista, ohjeet pappien jumalanpalveluspukeutumisesta sekä yleisiä ohjeita. Työryhmä toteaa, että mietinnön valmistumisen jälkeen ei virkapukeutumisen osalta ole tapahtunut suuria muutoksia. Työryhmä yhtyy aiempaan mietinnön näkökantoihin ja sen lähtökohtiin. 2.2 Käytännölliset näkökohdat Työryhmä totesi virkapuvun käytännöllisistä näkökohdista seuraavaa: Vuonna 2007 seurakuntavirassa olevia pappeja oli 2271, joista naispuolisia oli 831 (37 %) ja miespuolisia 1440 (63 %). 1 Suomen kirkossa naisia on ollut pappeina vuodesta Tänä aikana heidän asemansa kirkossa on vakiintunut ja määrä noussut voimakkaasti. Naisten osuus papistosta kasvaa huomattavasti myös tulevaisuudessa, sillä teologista perustutkintoa yliopistossa suorittavista opiskelijoista on nykyään 65 % naisia. Naispuolisten pappien virkapuku on ollut käytössä 20 vuotta. Tänä aikana pappien virkapukeutumisen käytännöt ovat muuttuneet: pukeutumiskulttuuri ja virkapuvun käyttämisen tavat ovat eriytyneet. Esimerkiksi papin juhlapukua käytetään haja-asutusalueilla selvästi enemmän kuin suurissa kaupungeissa. Papin virkatehtävien ympäristöt ovat samaan aikaan monimuotoisempia kuin aiemmin ja papit tarvitsevat useanlaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin sopivia vaatteita. Yleisesti ottaen pukeutumiskulttuurissa korostuu käyttäjien toive mahdollisuuksista yksilöllisiin vaatetusvalintoihin ja pukeutumiseen. Papin virkapukeutumisessa korostuvat ammattikuntaan kuulumisen ja muista erottumisen merkitykset. Virkapuku sanana korostaa sitä, että se on tietty kokonaisuus, puku, jossa on jokin yhtenäisyys; virkapuku ei ole sattumanvarainen yhdistelmä työssä käytettäviä vaatteita. Virkapuku erottaa papit omaksi ammattikunnakseen. Papin virkapuvussa ei ole ensisijaista käyttäjän turvallisuuden ja terveyden takaaminen, mutta virkapuku voi myös osaltaan tukea papin työhyvinvointia. Papin virkapuvun on tarkoitus tukea työn hengellistä sisältöä. Papin virkapuku on käyttäjälleen työvaate. Työvaatteen keskeinen funktio on sekä yhdistää että erottaa käyttäjänsä suhteessa muihin ihmisiin. Tässä merkityksessä työvaate luo yhteenkuuluvuutta samaan ammattikuntaan kuuluvien välille ja erottaa heidät muihin ammattikuntiin kuuluvista ja siviilihen- 1 Lisäksi sairaalasielunhoitajina toimi 84 naispuolista pappia ja 24 miespuolista pappia. Perheneuvonnassa on puolestaan arviolta 56 naispuolista pappia ja 24 miespappia. Lisäksi erilaisissa selektiivitehtävissä, hallinnossa ja järjestöissä toimii arviolta 461 pappia, joista 170 on naisia ja 291 miehiä. Yhteensä papiston lukumäärä, ilman eläkeläisiä, on näin ollen arviolta 2920, josta naisten osuus on 1141 (39 %).

8 8/44 kilöstöstä. Virkapuvusta papin erottaa ja tunnistaa ulkoisesti. Työvaatteen pukeminen päälle on käyttäjälle konkreetti tapa siirtyä yksityisestä minästään työtehtäviin ja virkansa edustajaksi. Työvaatteella luodaan työympäristöön usein myös tietty tunnelma. Työvaatteen tärkeä ominaisuus käyttäjän kannalta on se, että hän tuntee olonsa siinä luontevaksi, mukavaksi ja turvalliseksi. Papin virkapuvun kokonaisuuden analysoinnissa työryhmä on käyttänyt lähtökohtana Lambin ja Kallalin (1992, kuvio 1) määrittelemiä vaatetuksen suunnittelua sääteleviä tekijöitä. Tätä mallia voidaan käyttää sekä valmiiden vaatteiden arvioinnissa että uusien vaatteiden suunnittelun lähtökohtien analysoinnissa. Lambin ja Kallalin ajattelussa vaatteen suunnittelun keskiössä on vaatetuksen käyttäjä, jolla on monenlaisia tarpeita suhteessa vaatteisiin. Vaate on suunniteltavana kohteena kokonaisuus, jossa on otettava huomioon vaatteen toimivuus, ilmaisevuus ja esteettisyys. Kulttuuri on suodatin, joka määrittää eri elementtien sopivuuden ja hyväksyttävyyden suunniteltavassa kohteessa. (Kuvio 1.) Kuvio 1. Vaatetuksen suunnittelua säätelevät tekijät (Lamb & Kallal 1992). Papin virkapuku sijoittuu suomalaiseen yhteiskuntaan, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kulttuuriin sekä suomalaiseen vaatetus- ja pukeutumiskulttuuriin. Kulttuuri, josta ja johon vaatetusta suunnitellaan, vaikuttaa siihen, mitkä elementit ovat suunnittelussa tärkeitä ja mahdollisia. Toisaalta, nykyään papit toimivat paljon myös ulkomailla ja ekumeenisissa tilanteissa. Siksi on hyvä, että virkapuvussa on sellaisia elementtejä, että myös toisten kirkkojen edustajat ja maallikot tunnistavat virkapuvun papinpuvuksi eri yhteyksissä.

9 9/44 Lambin ja Kallalin (1992) mukaan ihmisen keskeiset tarpeet suhteessa vaatteeseen ovat toimivuuden, esteettisyyden ja ilmaisevuuden ja tarve. Toimivuuden tarve liittyy kehon ja vaatteen yhteistoimintaan, kuten lämpöviihtyvyyteen, huoltoon ja suojautumiseen sekä puettavuuteen. Esteettisyyden tarve liittyy vaatteeseen osana ihmisen pukeutumista, koko ulkoasua ja käsitystä omasta itsestä. Ilmaisevuuden tarve liittyy vuorovaikutukseen: mitä arvoja, statusta ja itsetuntoa vaatetus ilmaisee itselle ja muille. Tässä yhteydessä ilmaisevuus on kytketty virkapukuun liittyviin teologisiin näkökohtiin (luku 2.4). Toimivuus korostuu vaatteissa, joissa tehdään työtä. Työvaatteessa, virkapuvussa on voitava tehdä työtä, johon vaate on tarkoitettu. Papin virkapuvussa on olennaista se, että virkapuku antaa käyttäjälleen työrauhan toimia viran mukaisissa tehtävissä. Pappi käyttää virkapukua usein tilanteissa, jotka ovat siihen osallistuvien juhlatilanteita tai elämän käännekohtiin liittyviä tilanteita; ne ovat usein emotionaalisesti herkkiä ja osallistujille ainutkertaisia. Pappi on yleensä jollain tavalla tilanteen keskiössä, mutta ei keskipiste. Pappi ja virkapuku ovat tausta tai kehys varsinaiselle toimitukselle. Papin virkapuvun tulisi olla sillä tavalla toimiva, käytännöllinen ja käyttäjänsä päälle sopiva ja istuva, että se ei kiinnitä tarpeettomasti käyttäjänsä eikä tilaisuuteen osallistuvien huomiota. Vaatteiden lisäksi tämä koskee papin pukeutumisen kokonaisuutta. Pukeutuminen virkapukuun merkitsee vaatteen käyttäjälle toimimista viran edellyttämällä tavalla eikä virkapukua voi korvata yksilöllisillä vaatetusvalinnoilla; virkapuvun käyttäjä edustaa ensisijaisesti kirkkoa ja seurakuntaa. Olennaista on, että vaatteen käyttäjä samalla kokee puvun omakseen. Mahdollisuus oman virkapuvun muunteluun edistää sitä, että käyttäjä ottaa vaatteen omakseen. Parhaimmillaan virkapuku tukee käyttäjää toiminnoissa sekä fyysisesti, psyykkisesti että sosiaalisesti. Papin työpäivä rakentuu erityyppisistä tilanteista, joihin pappi siirtyy usein suhteellisen kiireisessä aikataulussa. Papin virkapuvun pitäisi olla sellainen, että se toimii erilaisissa tilanteissa ja että liikkuminen ympäristöstä toiseen on helppoa. Papin työtehtävät eivät vaadi fyysistä ponnistelua, mutta työtehtävät ovat usein hyvin vaihtelevissa ympäristöissä. Virkapuvun pitäisi muodostaa miellyttävä mikroilmasto ympäri vuoden, sisä- ja ulkotiloissa sekä siirtymissä näiden välillä; enimmäkseen virkatehtävät ovat kuitenkin sisätiloissa. Nykyään yhä useammin papitkin joutuvat käyttämään virkapukua myös ulkomailla, jolloin virkapuvun käyttöympäristö voi ainakin ajoittain ilmastollisesti olla missä tahansa maapallolla. Papin virassa on kaikissa työelämän kaaren vaiheissa olevia ihmisiä; myös eläkkeelle siirtyneet papit voivat hoitaa virkatehtäviä ja käyttävät ajoittain papin virkapukua. Virkapuku saattaa seurata käyttäjänsä vartalon muutoksia koko aikuisiän kaaren. Naispuolisen papin elämän kaareen voi kuulua äidiksi tuleminen. Virkatehtäviä hoidetaan myös odotusaikana, joten virkapuku voi olla myös raskausajan vaate, joko muuntelemalla tai sellaisenaan. Papin virkapuku on ihmisen koko elinkaaren puku; virkapukua käyttävät ovat fyysisesti monen muotoisia, kokoisia ja ikäisiä. 2.3 Esteettiset näkökohdat Työryhmä totesi virkapuvun esteettisistä näkökohdista seuraavaa: Virkapuvun esteettisen olemuksen pitää olla sellainen, että sitä voi käyttää erilaisissa paikoissa ja ympäristöissä. Toisaalta pukua tulee voida muunnella niin, että asu sopii kulloiseenkin tilaisuuteen ja olo-

10 10/44 suhteisiin. Puvun estetiikan tulee joustaa toimintaympäristön estetiikan mukaan ja samalla sen tulee olla selvästi tunnistettavissa papin virkapuvuksi. Pukeutumisen estetiikka virkapukua käytettäessä on rajattua; tarkoitus ei ole korostaa käyttäjän yksilöllisyyttä ja omaa tyyliä, vaan sitä, että puvun käyttäjä on tietyn ammattikunnan, yhteisön ja viran edustaja. Virkapuvun estetiikka edustaa yhteisöään, työnantajaa, se ei ole yksityistä estetiikkaa. Virkapuvun estetiikkaa, osinakin käytettynä, säätelee se, että puku on aina papin viran tunnus. Virkapuvun ja sen osien käyttäminen edellyttää aina huoliteltua ja siistiä pukeutumista sekä tilanteen luonteen huomioon ottamista. Papin virkapuvun väri on musta; papinpaita voi olla valkoinen tai musta. Kun papin virkapuvun osiin liitetään vapaamuotoisissa tilaisuuksissa muita vaatteita, voi yhdistelmissä olla muitakin värejä. Naispuolisen papin virkapuku on osa papin virkapuvun jatkumoa. Vuokko Nurmesniemen suunnittelema virkapuku on aloittanut varsinaisen naispuolisen papin virkapuvun linjan. Virkapuku suhteutuu toisaalta miespuolisen papin virkapukuun, kaftaaniin. Työryhmän keskusteluissa on korostunut ajatus kirkon yhteisen viran korostamisesta, jolloin myös virkapuvun uudistamisella tavoitellaan papiston yhtenäisyyttä. Se voi tarkoittaa nais- ja miespuolisen papin virkapuvun visuaalisen ja esteettisen ilmeen yhtenäisyyttä ja yhteensopivuutta, mutta ei välttämättä samanlaisuutta. Virkapuvun uudistamisessa tavoitteena on myös lisätä käyttäjän valinnanmahdollisuuksia niin, että naispuolisen papin virkapuvussa olisi nykyiseen verrattuna useampia, erilaisia vaatekappaleita, joista pukeutuminen erilaisiin työtilanteisiin ja olosuhteisiin voidaan rakentaa. Tilanteen mukaan virkapuvun osia voidaan käyttää myös erikseen (esim. vain papinpaita), jolloin siihen yhdistetään papin omia muita vaatteita. Virkapuvun on tarkoitus olla käytössä vuosikymmeniä. Puvun tulee olla estetiikallaan sellainen, että se kestää aikaa ja suuntautuu myös tulevaisuuteen. Puvussa näkyvät sekä virkapuvun perinteet että ajatus papin viran tunnusten merkityksestä lähitulevaisuudesta. 2.4 Teologiset näkökohdat Työryhmä totesi virkapuvun teologisista näkökohdista seuraavaa: Virkapuku ilmaisee käyttäjän kuulumista ammattikuntaan. Virkapuku tulee selvästi tunnistaa nimenomaan papin puvuksi; siinä tulee olla riittävästi kytkentöjä aiempiin ja nyt käytössä oleviin papinpukuihin. Virkapuvun tulee olla tunnistettavissa selvästi papinpuvuksi myös ekumeenisissa yhteyksissä. Suomen kirkossa on yksi pappeus: papin virka ja tehtävä on yksi ja yhteinen, sukupuolesta riippumatta. Tämä on keskeinen virkapukuunkin liittyvä arvo; pappien vaatetus kytkeytyy osaksi kirkon virkakäsitystä. Virkapuvun käyttäjä ei kuitenkaan ole sukupuoleton. Tavoite on, että virkapuvun käyttäjä voisi kokea itsensä luontevasti myös oman sukupuolensa edustajaksi naispuolisen papin vaatetuksen ei ole tarkoitus olla sukupuolineutraali tai suoraan imitoida miespapin virkapukua. Yhtenäisen virkakäsityksen korostamiseksi miespuolisen papin virkapuku (kaftaani) otetaan huomioon naispuolisen papin virkapuvun suunnittelussa. Papin puvun uusimisen ja suunnittelun tavoitteena on yhtenäistää pappien vaatetusta niin, että se tukee ja ilmentää näkemystä yhdestä papin virasta.

11 11/44 Mietinnössä Viran tunnukset ja virkapukeutumisen ohjeet on määritelty miespuolisten pappien ja naispuolisten pappien viran tunnukset. Miespuolisen papin virkatunnukset ovat 1) polvitaipeeseen ulottuva pystykauluksinen papintakki (kaftaani), valkoinen papinpaita, papinkaulus ja liperit, 2) musta pystykauluksinen papinpaita ja pantakaulus, jolla tarkoitetaan pystykauluksinen papinpaita ja pantakaulus, jolla tarkoitetaan pystykaulusta ja siihen liittyvää valkoista etuosaa tai kaulusta ympäröivää valkoista osaa. Naispuolisen papin virkatunnukset ovat 1) musta, lantiolle ulottuva jakku, musta suora hame sekä asuun kuuluva risti ja pystykauluksinen, valkoinen pusero, 2) musta pystykauluksinen papinpaita ja pantakaulus, jolla tarkoitetaan pystykaulusta ja siihen liittyvä valkoista etuosaa tai kaulusta ympäröivää valkoista osaa. Työryhmä pohti viran yhtenäisyyden näkökulmasta tulisiko viran tunnuksien olla samat sekä miehillä että naisilla. Mikäli viran tunnukset tulisi olla samat, ne tulisi määritellä väljästi. Jos viran tunnukset ovat erilaiset, tulisi ne määritellä tarkasti. Työryhmällä ei ollut yhtenäistä mielipidettä siitä, tulisiko risti ja liperit olla sekä naisilla että miehillä papinviran tunnuksina. Papin virkapuvun keskeiset osat ovat olleet takki (kaftaani) ja kaulus (liperit), joilla on kummallakin jo vuosisatainen historia. Seuraava katsaus papinpuvun historiaan kertoo, miten papinpuku on saanut tämänhetkisen muotonsa: Papin takki Keskiajalla papin tuli erottua muista ihmisistä pukeutumisessaan. Papin tärkein arkivaate oli pitkä, musta pitkähelmainen takki, italiaksi casacca. Pituutensa perusteella papinpukua kutsuttiin myös latinan kielellä vestis talaris eli toga talaris (ad talos, nilkkoihin saakka). Tästä puolestaan juontuu puvun ruotsinkielinen nimitys talar. Nykyisin talari-nimeä käytetään ns. saksalaisesta papinpuvusta. Talarin tärkein ominaisuus oli pitää pappi lämpimänä niin ulkona kuin lämmittämättömissä kirkoissa ja muissa kylmissä sisätiloissa. Talariasuun kuului huppu, jota voitiin käyttää kauluksena, ja mahdollisesti yksinkertainen kapea kaulus sekä vyö. Martti Luther lakkasi käyttämästä kotona veljeskuntansa pukua vuonna 1523, ja seuraavana vuonna hän luopui siitä kirkonmenojen yhteydessä. Sen sijaan hän käytti oppineen säädyn erityistä takkia, die Schaube. Osassa reformaation kirkoista poistettiin käytöstä perinteinen papinpuku, tilalle tuli "luthertakin" muunnelma. Näin ei kuitenkaan käynyt Ruotsi-Suomessa. Tanskassakin osa papistoa käytti pelkästään talaria, jota tanskankielellä kutsuttiin nimellä samarie. Suomessa Turun vaatturimestarin vanhimpiin kiltavaatimuksiin kuului valmistaa Een Prestens Samaria. Samaria oli nilkkoihin ulottuva vuorilla varustettu takki, jonka hihat olivat joko leveät tai kapeat. Muodoltaan samaria muistutti säätyläismiehen pitkää takkia eli itämaista kaftaania. Tavallinen papinpuku oli siis maata laahaava, musta takki. Arkikäyttöä varten oli joillakin lisäksi sininen papin takki. Kirkkojärjestyksessä vuodelta 1571 annettiin ohjeita talarin käytöstä. Pukeutumisen tuli olla kutsumuksen arvoista, mikä tarkoitti maata laahaavia pukuja (sidha kiortlar). Papin puvun kuosi muuttui 1600-luvulla väljästä samariasta tyköistuvaksi papin puvuksi, joka ulottui maahan ja oli edestä ylhäältä alas asti tiheästi napitettu. Tätä papinpukua kutsuttiin ruotsinkielellä nimellä kassiacka eli kasukka. Tällainen papinpuku kehotettiin hankkimaan pappisvihkimykseen. Jo keskiajalla papin käyttövaatteisiin kuului tietyissä tilanteissa kappa, cappa. Se oli käytössä kuoripalveluksessa tai prosessioissa ulkosalla. Kappaa käytettiin talarin päällä. Papistolla saattoi olla myös

12 12/44 hihallinen arkikappa, cappa manicata. Mustaa, maahan ulottuvaa kappaa käytettiin myöhemmin kasukan päällä. Tällöin sen eräs tarkoitus oli estää ohueen kasukkaan pukeutuneen papin vilustuminen. Kapasta tuli epäilemättä 1600-luvulla papiston tyypillinen tuntomerkki. Papinkappa saattoi olla hyvin leveä ja se ympäröi kantajansa kokonaan, jolloin siinä olivat halkiot sivuilla. Kapan kaulus saatettiin tehdä esimerkiksi sametista. Papinkapan alla moni pappi piti tavallisia vaatteita, paitsi virantoimituksissa kasukkaa. Kapan ja kasukan epäkäytännöllisyyden vuoksi niiden käytössä pyrittiin helpotuksiin erityisesti matkustettaessa. Pyrkimys oli lyhentää kapan ja kasukan pituutta. Papinkapasta tuli 1600-luvulla papin työvaate, jota hänen oli käytettävä papillisessa työssään, erityisesti myös pitäjäkäynneillä sairaiden ja kuolevien luona. Papin oli hankittava kappansa itse ja vasta 1820-luvulta alkaen seurakunnat hankkivat papin kappoja kirkkoihinsa. Kappa oli tällöin muuttunut aikaisempaa kapeammaksi luvun puolivälin jälkeen kapan käyttö rajoittui kirkoissa tapahtuvaan toimintaan. Papintakin, kasukan, nimeksi vakiintui 1700-luvulla kaftaani, caffetan. Nilkkoihin ulottuvaa kaftaania käytettiin vielä 1800-luvun puolivälissä. Kaftaani sai Suomessa nykyisen muotonsa 1800-luvun lopulla. Se on polviin ulottuva, tyköistuva ja edestä tiheästi napitettu musta papintakki, jossa on kapea pystykaulus. Takin etumus on sileä toisin kuin ruotsalaisilla, joiden takin etumus on poimutettu. Saksalainen talari tuli Suomeen 1800-luvulla. Saksassa talari määrättiin vuonna 1811 viralliseksi vaatetukseksi kaikille luterilaisille ja reformoiduille papeille. Talariin kuului valkoinen laaja kaulus, joka oli edestä avoin. Talarin alla käytettiin mustaa papinpaitaa ja pantakaulusta. Asuun kuului papin risti. Papin kaulus Keskiajalla talariin kuului kapea pystykaulus, joka vakiintui osaksi papinpukua 1500-luvulla. Kaulus muuttui 1500-luvulla samanlaiseksi kuin espanjalaisen lyhyen kapan kaulus, ja oli siis laina säätyläisten puvuista. Kaulus oli pyörökaulus. Kun tällainen kaulus jäi pois muodista, se kuitenkin vakiintui papilliseksi vaatekappaleeksi. Kehitys oli siis sama kuin papinkapalla. Vielä 1500-luvulla piippukaulus oli vaatimaton, mutta se sai huomattavat mittasuhteet 1600-luvulla. Norjassa ja Tanskassa se jäi pysyvästi papin kaulaan. Ruotsi-Suomessa papisto seurasi muotia ja rupesi käyttämään sileää lehtikaulusta. Lehtikaulus oli leveä ja ulottui yhtä kauas edessä ja takana sekä sivuilla, mutta 1700-luvulla kaulus muuttui siten, että sen muodostivat kaksi alaspäin osoittavaa kangassuikaletta. Muutokseen vaikutti uusi peruukkimuoti, jossa peruukki peitti niskan ja kaulan sivut. Ei siis ollut tarpeen, että kaulus peittäisi samat alueet. Peruukin käyttö yleistyi 1700-luvulla ja papiston parta katosi. Samalla papin kaulus muotoutui uudelleen siten, että sen muodostivat paidankaulus ja niin sanottu elvan (yksitoista), suomeksi liperit. Liperien koko vaihteli. Alkuun ne tehtiin usein läpikuultavasta kankaasta. Niiden väri oli valkoinen, kuten papinkauluksenkin. Papinpuvun määritteleminen ja muuttuminen Kirkkolakiehdotuksen laatijan Frans Ludvig Schaumanin Kyrkorätt-teoksen jälkimmäisen osan luentomuistiinpanot ilmestyivät arkkeina 1860-luvulla. Niissä selvitetään muun muassa, miten menetellään, kun pappi on tuomittu menettämään virkansa. Hänen on saavuttava täydessä pappispuvussa (i full skrud, prästerlig drägt) tuomiokapitulin eteen, missä hänelle julistetaan tuomio ja hän itse riisuu kapan

13 13/44 ja kauluksen sekä luovuttaa takaisin pappeuskirjansa. Näin Schauman tulkitsi pappispuvun merkit, jotka siis olivat papintakin lisäksi kappa ja kaulus luvun alkuaikoina pappien pukeutuminen lienee noudattanut edellisen vuosisadan lopun perinteitä. Papit pukeutuivat normaalisti papintakkiin, valkoiseen paitaan ja kaulukseen sekä lipereihin. Tässä asussa hoidettiin myös monia kirkollisia toimituksia. Jumalanpalveluksissa tai kirkossa pidettävissä toimituksissa käytettiin kappaa. Papit eivät saaneet liikkua kirjavissa vaatteissa, vaan heidän tuli käyttää hyväksyttyä yksiväristä asua. Lisäksi papin oli oman maineensa ja toisten kunnioituksen vuoksi esiinnyttävä kodeissa, muiden seurassa ja varsinkin julkisessa virantoimituksessa siististi pukeutuneena. Pukeutumisen muuttumista ennakoi vuosisadan alkupuolella ensin liturgisen vaatetuksen monipuolistuminen ja lisääntyminen. Kapan rinnalle alettiin kirkkoihin hankkia messupaitoja eli alboja, kasukoita ja stolia. Usein otettiin myös seurakunnan vanha ja arvokas messukasukka käyttöön ainakin juhlapäivinä luvulla Suomen kirkon pappisliitto kiinnitti huomiota pappien virkapukeutumiseen erityisesti kesäaikana. Talarin kanssa käytettäväksi toimikunta piti sopivimpana sellaista papinkaulusta, joka kiinnitetään takaa. Näin ollen liperit eivät olisi välttämättömät, vaan sen sijaan voitaisiin käyttää mustaa liivien alle jäävää edustaa. Pappisliiton työryhmän selvityksessä kuvattiin eräänlainen papin panta-asu, jota käytettiin talarin kanssa. Vaikka työryhmä ajatteli kauluksen ja edustan käyttöä siviilipuvun kanssa vain matka-asuksi, lienee se vakiinnuttanut asemansa eräänlaisena työasuna varsin nopeasti. Tähän vaikuttivat myös kansainväliset virikkeet, joita papit saivat vähitellen yhä runsaammin sotien jälkeen. Takaa kiinnitettävä niin sanottu englantilainen kaulus ja musta papinpaita yleistyivät ja Amerikan vaikutteina saattoi myös papinpaidan väri vaihdella. Kuusikymmenluvulla tämä panta-asu alkoi entistä useammin korvata pitkän papinpuvun ja liperit. Liturgisessa pukeutumisessa alba ja stola sekä messukasukka alkoivat vähitellen syrjäyttää kaftaanissa ja talarissa tapahtuvaa jumalanpalveluksen toimittamista. Kuitenkin hanke papinpuvun tarkemmaksi määrittelemiseksi aloitettiin vasta 80-luvun alussa. Piispainkokous on antanut istunnoissaan (16 ) sekä (20 ) suosituksia papin ja lehtorin pukeutumisesta. Voimassa olevat suositukset ovat tarkemmin kuvattu alaluvussa 1.4 (tämän hetken tilanne). 2.5 Ekumeeniset näkökohdat Virkapukutyöryhmä keräsi työskentelynsä tueksi laajahkon ekumeenisen aineiston pappien/pastoreiden virkapukeutumiseen liittyvistä ohjeistuksista ja suosituksista. 2 Virkapukutyöryhmä oli yhteydessä lähikirkkoihin ja pyysi kultakin taholta tietoa voimassa olevista käytännöistä ja ohjeista pappien virkapukeutumiseen arki- ja juhlatilanteissa. Vastaukset saatiin eräitä Ruotsin hiippakuntia lukuun ottamatta kaikilta pyydetyiltä tahoilta. Suomessa selvitystä pyydettiin myös uskonnollisilta yhteisöiltä. Lisäksi Pelastusarmeijalta kysyttiin ohjeistus heidän virkapukukäytännöstään. Suomesta pappien ja pastoreiden virkapukeutumiseen liittyvistä käytännöistä antoi työryhmälle selvityksen Ortodoksinen kirkko Suomessa, Katolinen kirkko Suomessa, Helluntaiherätys / Suomen Helluntaikirkko, Suomen Metodistikirkko, Suomen ruotsalainen Metodistikirkko, Suomen Vapaakirkko, Suomen Baptistiyhdyskunta, Suomen ruotsinkielinen baptistiseurakunta ja Vaasan baptistiseurakunta. Ohjeistuksen virkapukeutumisen antoi myös Pelastusarmeija. 2 Ks. 8.2 (muu saatu informaatio)

14 14/44 Ruotsista palautetta pappien virkapukeutumiseen lähettivät Härnösandin, Karlstadin, Lindköpingin, Skaran ja Tukholman hiippakunnat sekä arkkipiispan kanslia. Palautetta saatiin myös Ruotsin kirkon suomenkieliltä työltä. Virkapukeutumisen käytännöistä saatiin tietoa lisäksi Viron kirkosta, Norjan kirkosta, Tanskan kirkosta, ja Englannin kirkosta. Lisäksi selvitettiin Saksan evankelisen kirkon sekä ECLAn virkapukuohjeistusta Suomen kirkkokunnat Suomessa virkapukeutumiseen ovat antaneet kirjallista ohjeistusta evankelis-luterilaisen kirkon lisäksi vain Suomen Ortodoksinen kirkko, Suomen ruotsinkielinen Metodistikirkko ja Suomen Vapaakirkko. Lisäksi Pelastusarmeijalla on kattava ja tarkka virkapukeutumisen ohjeistus. Muissa kirkoissa tai yhteisöissä virkapuvun käyttäminen pohjautuu yleisiin suosituksiin, joita säätelee yhteisön oma perinne. Papinpaitaa ( sokeripalapaitaa ) käytetään eri kirkkokunnissa Suomessa laajalti ja paidan väri on papeilla sekä pastoreilla yksivärinen ja lähes poikkeuksetta musta; evankelis-luterilaisen kirkon papeilla näkyy arkipukeutumisessa toisinaan myös muita paidan värejä. Papinpaitaa käytetään Suomen Metodistikirkossa, Suomen ruotsinkielisessä Metodistikirkossa ja Suomen Vapaakirkossa. Helluntaiherätyksessä papinpaidan pitäminen toimituksissa on viime vuosina yleistynyt. Suomen Baptistiyhdyskunnassa ja Suomen ruotsinkielisessä baptistiseurakunnassa kynnys papinpaidan käyttämiseen on myös madaltunut ja sen käytön uskotaan yleistyvän. Suomen Ortodoksisen kirkon papit voivat pitää papinpaitaa mutta omaa kirkkoa edustaessaan pappien tulee pääsääntöisesti käyttää viittoja ja päähinettä. Katolisessa kirkossa Suomessa käytetään yleensä mustaa pukua, jonka kanssa on papinpaita sokeripalalla tai roomalaisella kauluksella. Seuraavassa kuvataan tarkemmin Suomesta saatuja vastauksia pappien/pastoreiden virkapukeutumisesta: Suomen Ortodoksisessa kirkossa on käytössä piispainkokouksen istunnossa hyväksytyt ohjeet papiston pukeutumiselle. Suomen Ortodoksisessa kirkossa viittojen ja kirkollisten päähineiden käyttö perustuu papilliseen vihkimykseen. Papiston viittojen tulee olla pääsääntöisesti mustia. Jumalanpalvelusten ulkopuolella liikuttaessa perinteiseen pappien ja diakonien asuun kuuluu alus- ja päällysviitta sekä papillinen päähine, kalimavki / kamilavka tai skufia. Papit voivat käyttää myös niin sanottua papinpaitaa. Kuitenkin viittoja ja päähinettä tulee pääsääntöisesti käyttää sellaisissa julkisissa tilaisuuksissa, joissa asianomainen edustaa kirkkoa tai seurakuntaa, esimerkiksi kokouksissa, haastatteluissa tai juhlatapahtumissa. Suomessa papillisia päähineitä ei käytetä kirkolliseen palkitsemiseen. Tämän vuoksi kaikkien päähineiden, kalimavkien / kamilavkojen ja skufioiden, tulee olla mustia. On myös huomattava, että papillisen asun kanssa tulee käyttää ainoastaan papillisia päähineitä. Katolisessa kirkossa Suomessa vallitsee hetkellä suhteellisen vapaa käytäntö virkapukeutumisen suhteen. Periaatteessa katolisen papin juhlapuku (arkipuku) on pitkä, maahan asti ulottuva, musta edestä kokonaan napitettava "kaapu" eli sutaani (tai talaari). Sen kauluksen alla on papillinen kaulus, siis valkoinen "sokeripala" tai ns. roomalainen kaulus, joka siis kiertää koko kaulan niin, että se on aavistuksen näkyvissä myös paidan kauluksen muissa osissa. Sutaanin kanssa hiippakuntapapit käyttävät leveää silkkivyötä (fascia). Vyö, niin kuin napinlävet, sutaanin reunat ja napit osoittavat myös kleriikin arvon: papilla musta, monsignoreilla, piispoilla ja arkkipiispoilla violetti ja kardinaaleilla punainen. Päässä on samanvärinen kalotti. Piispat kantavat piispanristiä. Sutaani voi olla myös kokonaan violetti tai punainen (paavilla valkoinen), lähinnä kuitenkin liturgisissa tilanteissa. Tropiikissa on oikeus käyttää myös valkoista sutaania. Sääntökuntien jäsenet pukeutuvat periaatteessa omaan habitukseensa

15 15/44 (sääntökunta-asu). Käytännössä katolisen papin arkipuku (juhlapuku) on yleensä musta puku, jonka kanssa heillä on musta papinpaita sokeripalalla tai roomalaisella kauluksella. Piispat kantavat piispanristiä. Mustan lisäksi näkee käytettävän myös harmaata. Toisin kuin kirkko toivoo normaaleissa olosuhteissa käytettävän, varsinkin, jos ei ole erityistä vaaraa, monet papit pukeutuvat arkena usein siviilivaatteisiin (arkipuku). Helluntaiherätyksessä / Suomen Helluntaikirkossa ei ole ohjeistusta virkapukeutumiseen. Yleinen näkemys on, etteivät hengellisen työn tekijät saisi ratkaisevasti erota muusta seurakunnasta / kuulijoista. Pukeutumisessa pyritään kuitenkin ottamaan huomioon tehtävän luonne. Pastorit pukeutuvat ehtoollisjumalanpalveluksissa ja toimituksissa tummaan juhlapukuun. Tavallisissa sunnuntaitilaisuuksissa asu voi olla jonkin verran vapaampi. Viime vuosina osa pastoreista on toimitusten yhteydessä käyttänyt ns. papinpantaa. Useimmat miespastorit käyttävät edelleenkin tilanteeseen sopivaa paitaa ja kravattia. Suomen Metodistikirkossa ei ole tehty mitään sitovia pukeutumissääntöjä jumalanpalveluksiin tai muihin kirkollisiin toimituksiin eikä käytäntöä koeta tarpeelliseksi muuttaa. Metodistikirkossa luotetaan yksittäisten pastorien harkintaan, että hän pukeutuu riittävän arvokkaasti palvelleessaan seurakuntaa. Käytännöksi on muodostunut, että pastori käyttävät jumalanpalveluksissa papinpaitaa yleensä tumman puvun kanssa. Erityistä papinpukua ei enää ole käytössä kuin joillakin vanhoilla pastoreilla. Suomen ruotsinkielinen Metodistikirkko käsitteli muutama vuosi sitten pastoreiden virkapukua. Vaatetuksesta annettiin tällöin seuraavat säännökset: Virkapuku koostuu virkapaidasta ja puvusta tai pyöreästä pantakauluksesta ja kaftaanista. Virkapukua käytetään jumalanpalveluksissa ja toimituksissa. Sitä voi käyttää myös juhlallisissa tilaisuuksissa ja edustustilaisuuksissa. Jumalanpalveluksissa ja toimituksissa pastori voi itse valita, käyttääkö hän virkapukua vai albaa. Kesäaikaa koskevat säännöt eivät poikkea yllämainituista. Suomen Vapaakirkon Seurakunnallisten toimitusten kirjan liitteessä 10 on seuraavat pukeutumisohjeet työntekijöille: "Vapaakirkon työntekijöiden pukeutumisohjeistoa ei ole virallisesti määritelty. Seuraavia ohjeita on kuitenkin hyvä noudattaa, koska sekä suomalainen että osin kansainvälinen kulttuuri edellyttävät hengellisen työntekijän pukeutumisellaan osoittavan asemaansa. 1) Seurakunnallisissa tilaisuuksissa asun tulisi olla siisti ja liiallista huomiota herättämätön. 2) Avioliittoon vihkimisessä ja hautaan siunaamisessa pastorin on syytä pukeutua tummaan pukuun ja papinpaitaan. Suomalaisessa kulttuurissa on totuttu, että näissä tilaisuuksissa "pappi näyttää papilta". 3) Muita tilaisuuksia, joihin papinpuku sopii ovat lasten siunaaminen (etenkin kotona), ehtoollisjumalanpalvelus (seurakunnan käytännön mukaan), seurakuntakoulun päätösjuhla, seurakuntatilojen siunaaminen, työhön siunaaminen sekä ekumeeniset ja valtiolliset juhlat. 4) Seurakuntatyöntekijän on syytä pukeutua tummaan pukuun ainakin hautajaisissa ja avioliiton siunaamisessa. 5) Alban ja stolan käyttö luterilaisissa kirkkotiloissa riippuu ensisijaisesti evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan käytännöstä. Suomen Baptistiyhdyskunnan pastoreiden ja muiden seurakuntatyön tekijöiden työpuku on virantoimituksessa työntekijän itse valittavissa, kunhan se täyttää hyvän tavan vaatimukset (kirkollisissa toimituksissa musta puku). Varsinaista papinpukua eivät pastorit yleensä käytä. Mitään kirjoitettua ohjetta puvun käytöstä ei ole. Yhdyskunnan hallitus on kyllä tehnyt papinpuvun käyttämisestä päätöksen jonka mukaan pastori/seurakunta voi ottaa sen käyttöön harkintansa mukaan. Tällä hetkellä kukaan ei käyttäne sitä vakituisesti. Papinpuvusta kuitenkin keskustellaan, joten ainakin papinpaidan käyttö saattaa tulla ajankohtaiseksi tulevaisuudessa.

16 16/44 Suomen ruotsinkielisellä baptistiseurakunnalla ei ole suosituksia pappien vaatetuksesta virantoimituksessa. Kaikki papit ja työntekijät käyttävät vaatetuksen suhteen omaa harkintaa. On kuitenkin olemassa tiettyjä virkapukeutumiseen liittyviä tapoja ja perinteitä. Miespastoreilla on jumalanpalveluksessa yleensä tumma puku. Naispastoreilla voi olla vaihtelevampi vaatetus jumalanpalveluksessa ja tumma tai musta vaatetus toimituksissa. Häissä ja hautajaisissa käytetään tummaa tai mustaa asua. Jotkut papit käyttävät nykyään papinpaitaa toimituksissa. Ekumeeniset suhteet, yhtenäisyyden tarve ja muista baptistiyhteisöistä lähinnä Ruotsista - tulevat vaikutteet ovat johtaneet siihen, että kynnys papinpaidan käyttämiseen on madaltunut. Pelastusarmeijassa virkapukua käyttävät sekä upseerit (tehtävään vihityt ja nimitetyt työntekijät) että sotilaat (paikallisessa osastossa vapaa-aikanaan toimivat jäsenet). Upseereiden tulee noudattaa kulloinkin voimassa olevia pysyväismääräyksiä, jotka ovat kussakin maassa omat, mutta periaatteessa noudattavat kansainvälisen päämajan säännöstöjä. Pelastusarmeijan virallinen virkapuku on upseereilla ja sotilailla saman mallin mukainen kaikkialla maailmassa. Useimmissa maissa se on väriltään tumman sininen, kuumassa ilmastossa värinä voi olla harmaa, beige tai valkoinen. Upseerin ja sotilaiden puvut erottuvat vain merkeistä, esim. olkapäillä olevat epoletit ja kauluslaatat ovat upseereilla punaiset ja sotilailla siniset. Joissakin maissa käytetään virkapukuna myös kansallisia asuja. Pukeutumisesta on Pelastusarmeijassa pysyväismääräykset, joiden mukaan tulee toimia kaikissa Pelastusarmeijan työpisteissä. Suomen ja Viron territorion pysyväismääräyksen mukaan on mahdollisuus käyttää kolmen nimikkeen mukaisia univormuasuja. Virallinen virkapuku on upseerin/sotilaan merkein varustettu virallista mallia oleva tumman sininen virkapuvun takki sekä miehillä suorat housut ja naisilla suora hame ja valkoinen kauluspaita/pusero, miehillä solmio ja naisilla kaulusmerkki. Virallinen lakki/hattu on edelleen osa virkapukua ja sitä tulee käyttää silloin, kun lakin/hatun käyttö muutenkin on tarpeellista (esim. ulkoilmakokouksissa ja upseerin / sotilaan hautajaisissa). Kylmällä säällä virallisen virkapuvun kanssa käytetään tummansinistä/mustaa päällystakkia. Virkapukuun kuuluvat mustat, tummansiniset tai tummanpunaiset asusteet: neuletakit, neuleliivit, käsineet, kaulaliinat sekä mustat jalkineet ja sukat (miehillä myös tummansiniset ja naisilla tummanharmaat), erityistapauksissa, kuten lippua kannettaessa ja hautajaisissa käytetään valkoisia käsineitä. Virallista virkapukua käytetään aina sunnuntain ja juhlapyhien kokouksissa sekä arkipäivien vastaavissa yleisökokouksissa. Virkapukua käytetään myös arkipäivinä edustettaessa Pelastusarmeijaa Armeijan ulkopuolella sekä lehtiä myytäessä ja keräyksillä näissä tilanteissa myös virkapuvun lakki/hattu on paikallaan, vaikka muuten niiden käyttö perustuu omaan harkintaan. Kesäkuukausina valkoista epolettipaitaa/puseroa voi käyttää myös sunnuntain ym. kokouksissa ilman virkapuvun takkia. Työunivormu on valkoinen upseerin/sotilaan merkein varustettu epolettipaita/pusero, virallisen mallin mukaiset kauppaosastosta saatavat Pelastusarmeijan merkillä varustetut t- paidat, kauluspaidat/puserot, collegepuserot, neuletakit ja - liivit sekä suorat tummansiniset tai mustat housut (naisilla myös hame) ja mustat jalkineet. Kylmällä säällä työunivormun kanssa käytetään tummansinistä tai mustaa puolipitkää, Pelastusarmeijan merkillä varustettua takkia ja tummansinisiä/mustia Pelastusarmeijan merkillä varustettuja päähineitä. Työunivormua käytetään työaikana arkipäivän työtehtävissä ja harkinnan mukaan eri ryhmien yksityisissä kokouksissa. työunivormu on arkiasu, eikä sitä käytetä sunnuntaisin tai juhlapyhien kokouksissa eikä vastaavissa arki-iltojen yleisökokouksissa. Vapaa-ajan univormuna ovat Pelastusarmeijan merkein tai tekstein varustetut paidat/puserot ja liivit yhdistettyinä vapaa-ajan asuihin (farkut ym. housut ja hameet, urheilulliset takit ja jalkineet, toisin sanoen Armeijan t-paidat ym. siviiliasusteiden kanssa). Vapaa-ajan univormua voi käyttää vapaamuotoisissa kokoontumisissa ns. päivätyöajan ulkopuolella kuten nuorisoilloissa, katuevankelioinnissa, leireillä ym. vastaavissa tilanteissa oman harkinnan mukaan Suomessa Pelastusarmeijalla ei ole omaa virkapukuompelimoa. Valtion pukutehdas teki jonkin aikaa virkapukuja tilauksesta mutta nykyään virkapuvut tilataan Pelastusarmeijan kaupasta Englannista; jot-