Kansainvälisen kaupan valiokunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälisen kaupan valiokunta"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta /0177(COD) TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos (PE v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka muiden unionin erityisten tuontimenettelyjen soveltamisalaan kuuluvien tiettyjen kolmansien maiden tekstiilituotteiden tuontiin sovellettavasta yhteisestä menettelystä (uudelleenlaadittu) (COM(2014)0345 C8-0023/ /0177(COD)) AM\ doc PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 AM_Com_LegReport PE v /16 AM\ doc

3 1 Johdanto-osan 8 kappale (8) Unionin valvontaa sovellettaessa kyseisten tuotteiden vapaaseen liikkeeseen luovutuksen olisi edellytettävä yhdenmukaisten perusteiden mukaisen tuontiasiakirjan esittämistä. Jäsenvaltioiden viranomaisten olisi määräajassa vahvistettava mainittu asiakirja tuojan tätä pyytäessä, tuojan kuitenkaan saamatta tuontioikeutta. Kyseistä asiakirjaa olisi voitava siten käyttää ainoastaan niin kauan kuin tuontimenettelyä ei ole muutettu. (8) Unionin valvontaa sovellettaessa kyseisten tuotteiden vapaaseen liikkeeseen luovutuksen olisi edellytettävä yhdenmukaisten perusteiden mukaisen valvonta-asiakirjan esittämistä. Jäsenvaltioiden viranomaisten olisi määräajassa vahvistettava mainittu asiakirja tuojan tätä pyytäessä, tuojan kuitenkaan saamatta tuontioikeutta. Kyseistä asiakirjaa olisi voitava siten käyttää ainoastaan niin kauan kuin tuontimenettelyä ei ole muutettu. (Vastaava muutos tehdään kaikkialle tekstiin. Jos tarkistus hyväksytään, koko tekstiin on tehtävä teknisiä muutoksia.) Säilytetään asiakirjan nimi johdonmukaisuuden vuoksi ja jotta vältytään kalliiden ja aikaa vievien muutosten tekemiseltä jäsenvaltioiden asiakirjoihin ja tietotekniikkajärjestelmiin. 2 Marine Le Pen Johdanto-osan 18 kappale (18) Jotta menettelyjä voitaisiin tuojien kannalta yksinkertaistaa, on tarpeen säätää mahdollisuudesta pidentää kokonaan tai osittain käyttämättömien tuontilupien voimassaoloaikaa, sen sijaan Poistetaan. AM\ doc 3/16 PE v01-00

4 että tuontiluvat palautettaisiin ne antavien jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille. Or. fr 3 6 artikla 4 kohta 4. Jäljempänä 13 artiklassa tarkoitetuissa kiireellisissä tapauksissa kyseisen yhden tai useamman jäsenvaltion on välittömästi toimitettava tarvittavat tuontitilastot ja taloudelliset tiedot komissiolle ja muille jäsenvaltioille. 4. Jäljempänä 13 artiklassa tarkoitetuissa kiireellisissä tapauksissa kyseisen yhden tai useamman jäsenvaltion on toimitettava tarvittavat tuontitilastot ja taloudelliset tiedot komissiolle ja muille jäsenvaltioille viipymättä. Muutetaan sanamuotoa mahdollisen tulkinnanvaraisuuden välttämiseksi. 4 9 artikla 2 kohta 1 alakohta Neuvosto, komissio ja jäsenvaltiot sekä niiden edustajat eivät saa ilmaista tätä asetusta sovellettaessa saamiaan luottamuksellisia tietoja tai luottamuksellisesti toimitettuja tietoja, ellei tiedot toimittanut osapuoli ole nimenomaisesti antanut siihen lupaa. Komissio ja jäsenvaltiot sekä niiden edustajat eivät saa ilmaista tätä asetusta sovellettaessa saamiaan luottamuksellisia tietoja tai luottamuksellisesti toimitettuja tietoja, ellei tiedot toimittanut osapuoli ole nimenomaisesti antanut siihen lupaa. PE v /16 AM\ doc

5 Lissabonin sopimuksen tultua voimaan täytäntöönpanosäädöksiä ei hyväksy enää neuvosto vaan komissio uuden komitologiamenettelyn mukaisesti. 5 Marine Le Pen 23 artikla Kokonaan tai osittain käyttämättömien tuontilupien voimassaoloa voidaan pidentää, jos saatavilla olevien tuotteiden määrä on riittävä, 25 artiklan 3 kohdassa viitatun tarkastelu-menettelyn mukaisesti. Jollei ylivoimaisesta esteestä muuta johdu, kokonaan tai osittain käyttämättömät tuontiluvat on palautettava antamisjäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille 15 päivän kuluessa niiden voimassaoloajan päättymisestä. Tätä määräaikaa voidaan tarvittaessa muuttaa asianmukaista 25 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen. Or. fr 6 Marine Le Pen 23 artikla 2 kohta (uusi) Jos tuontiluvan antaminen on edellyttänyt vakuuden antamista, vakuus menetetään, jos edellä tarkoitettua määräaikaa ei noudateta, jollei ylivoimaisesta esteestä muuta johdu. Or. fr AM\ doc 5/16 PE v01-00

6 7 IV a luku (uusi) IV a LUKU ULKOINEN JALOSTUSLIIKENNE Ulkoista jalostusliikennettä koskeva tarkistettu liite VII neuvoston asetuksessa (ETY) 3030/93, jonka kumoaminen on meneillään, olisi pidettävä voimassa ja sisällytettävä uudelleen laadittuun versioon, koska ulkoista jalostusliikennettä edelleen harjoitetaan a artikla (uusi) 24 a artikla Sellaista liitteessä V olevassa taulukossa lueteltujen tekstiilituotteiden jälleentuontia unioniin, joka tapahtuu unionissa voimassa olevien taloudellisesti vaikuttavaa ulkoista jalostusta koskevien säännösten mukaisesti, eivät koske tämän asetuksen 2, 3 ja 4 artiklassa tarkoitetut määrälliset rajoitukset, jos sitä koskevat liitteessä V olevassa taulukossa esitetyt erityiset määrälliset rajoitukset ja jos se tapahtuu kunkin määrällisen rajoituksen osalta mainitussa vastaavassa kolmannessa maassa suoritetun jalostuksen jälkeen. PE v /16 AM\ doc

7 Ks. IV a lukua koskeva tarkistus b artikla (uusi) 24 b artikla Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä tämän asetuksen 26 artiklan mukaisesti, jotta sellaiseen jälleentuontiin, jota tämä luku ja liite V eivät koske, voidaan soveltaa erityisiä määrällisiä rajoituksia, jos kyseisiä tuotteita koskevat tämän asetuksen 2, 3 ja 4 artiklassa säädetyt määrälliset rajoitukset. Ensimmäisen alakohdan nojalla annettaviin delegoituihin säädöksiin sovelletaan tämän asetuksen 27 artiklassa säädettyä menettelyä, kun tämä on tarpeen pakottavista ja kiireellisistä syistä tapauksissa, joissa ulkoisesti jalostettujen tuotteiden jälleentuontiin sovellettavien erityisten määrällisten rajoitusten käyttöönoton viivästyminen aiheuttaisi vahinkoa, jota olisi vaikea korjata. Ks. IV a lukua koskeva tarkistus. AM\ doc 7/16 PE v01-00

8 10 24 c artikla (uusi) 24 c artikla 1. Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä tämän asetuksen 26 artiklan mukaisesti liitteen I A jaksossa määriteltyjen tuoteluokkien välisten siirtojen tekemiseksi ja 24 b artiklassa tarkoitettujen erityisten määrällisten rajoitusten osuuksien käyttämiseksi etukäteen tai niiden siirtämiseksi vuodelta toiselle. Ensimmäisen alakohdan nojalla annettaviin delegoituihin säädöksiin sovelletaan tämän asetuksen 27 artiklassa säädettyä menettelyä, kun tämä on tarpeen pakottavista ja kiireellisistä syistä tapauksissa, joissa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden käyttöönoton viivästyminen aiheuttaisi vahinkoa, jota olisi vaikea korjata, koska se estäisi ulkoisen jalostuksen tällaisten siirtojen tekemistä vuodelta toiselle koskevan vaatimuksen vuoksi. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja siirtoja voidaan kuitenkin suorittaa ilman eri toimenpiteitä seuraavin rajoituksin: liitteen I A jaksossa määriteltyjen tuoteluokkien väliset siirrot, joiden määrä saa olla enintään 20 prosenttia sille luokalle vahvistetusta määrällisestä rajoituksesta, johon siirto tehdään, sellaisen erityisen määrällisen rajoituksen siirtäminen toiselle vuodelle, joka on enintään 10,5 prosenttia tosiasialliselle käyttövuodelle vahvistetusta määrällisestä rajoituksesta, erityisen määrällisen rajoituksen ennakkokäyttö 7,5 prosenttiin asti PE v /16 AM\ doc

9 tosiasialliselle käyttövuodelle vahvistetusta määrällisestä rajoituksesta. 3. Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä tämän asetuksen 26 artiklan mukaisesti erityisten määrällisten rajoitusten tarkistamiseksi, jos on tarvetta lisätuontiin. Ensimmäisen alakohdan nojalla annettaviin delegoituihin säädöksiin sovelletaan tämän asetuksen 27 artiklassa säädettyä menettelyä, kun tämä on tarpeen pakottavista ja kiireellisistä syistä tapauksissa, joissa erityisten määrällisten rajoitusten tarkistamisen viivästyminen lisätuontia tarvittaessa aiheuttaisi vahinkoa, jota olisi vaikea korjata, koska se estäisi tällaisen tarvittavan lisätuonnin. 4. Komissio ilmoittaa kyseiselle kolmannelle maalle tai kyseisille kolmansille maille edellisten kohtien perusteella toteutetuista toimenpiteistä. Ks. IV a lukua koskeva tarkistus d artikla (uusi) 24 d artikla 1. Sovellettaessa 24 a artiklaa jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava komissiolle vastaanottamissaan lupahakemuksissa tarkoitetut määrät, ennen kuin ne antavat ennakkolupia taloudellisesti vaikuttavaa ulkoista jalostusta koskevien unionin AM\ doc 9/16 PE v01-00

10 säännösten mukaisesti. Komissio antaa tiedoksi vahvistuksensa siitä, että haettu määrä tai haetut määrät ovat käytettävissä jälleentuontia varten asianomaisten unionin rajoitusten rajoissa taloudellisesti vaikuttavaa ulkoista jalostusta koskevien asianomaisten unionin säännösten mukaisesti. 2. Komissiolle tehdyissä ilmoituksissa mainittuja hakemuksia on pidettävä voimassa olevina, jos niissä joka kerran selvästi täsmennetään: a) kolmas maa, jossa tuotteet valmistetaan; b) kyseisten tekstiilituotteiden luokka; c) jälleentuotava määrä; d) jäsenvaltio, jossa jälleentuodut tuotteet on luovutettava vapaaseen liikkeeseen; e) maininta siitä, koskeeko hakemus i) aikaisempaa luvansaajaa, joka hakee neuvoston asetuksen (EY) N:o 3036/94 1a 3 artiklan 4 kohdan tai 3 artiklan 5 kohdan viidennen alakohdan mukaisesti varattuja määriä; tai ii) kyseisen asetuksen 3 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan tai 3 artiklan 5 kohdan mukaista hakijaa. 3. Edellisissä kohdissa tarkoitetut ilmoitukset on toimitettava sähköisesti tätä tarkoitusta varten perustetun integroidun verkon välityksellä, jollei pakottavista teknisistä syistä ole välttämätöntä käyttää väliaikaisesti muuta toimitustapaa. 4. Komissio vahvistaa mahdollisuuksien mukaan jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille hakemuksissa kunkin tuoteluokan ja kunkin kyseisen kolmannen maan osalta ilmoitetun kokonaismäärän. Komissio säilyttää ne jäsenvaltioiden ilmoitukset, joita ei voida vahvistaa, koska pyydettyjä määriä enää voida lukea unionin määrällisiin PE v /16 AM\ doc

11 rajoituksiin, siinä aikajärjestyksessä, jossa ne on vastaanotettu, ja vahvistaa ne samassa järjestyksessä sitä mukaa, kun uusia määriä vapautuu 24 c artiklassa säädettyjen joustojen soveltamisen johdosta. 5. Toimivaltaisten viranomaisten on saatuaan tiedon asiasta ilmoitettava viipymättä komissiolle määristä, joita ei ole käytetty tuontiluvan voimassaoloaikana. Kyseiset käyttämättömät määrät hyvitetään ilman eri toimenpiteitä unionin määrällisten rajoitusten mukaisiin sellaisiin määriin, joita ei ole varattu neuvoston asetuksen (EY) N:o 3036/94 3 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan tai 3 artiklan 5 kohdan viidennen alakohdan mukaisesti. Määrät, joista on luovuttu neuvoston asetuksen (EY) N:o 3036/94 3 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti, lisätään ilman eri toimenpiteitä unionin kiintiön mukaisiin sellaisiin määriin, joita ei ole varattu kyseisen asetuksen 3 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan tai 3 artiklan 5 kohdan viidennen alakohdan mukaisesti. Kaikki edeltävissä alakohdissa tarkoitetut määrät on ilmoitettava komissiolle edellä olevan 3 kohdan mukaisesti. Neuvoston asetus (EY) N:o 3036/94, annettu 8 päivänä joulukuuta 1994, taloudellisesti vaikuttavan ulkoisen jalostusmenettelyn soveltamisesta tiettyihin yhteisöön jälleentuotuihin tekstiili- ja vaatetustuotteisiin tietyissä kolmansissa maissa suoritetun valmistuksen tai käsittelyn jälkeen (EYVL L 322, , s.1.). AM\ doc 11/16 PE v01-00

12 Ks. IV a lukua koskeva tarkistus e artikla (uusi) 24 e artikla Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava komissiolle tiedoksi niiden viranomaisten nimet ja osoitteet, jotka ovat toimivaltaisia antamaan 24 d artiklassa tarkoitettuja ennakkolupia, sekä näytteet näiden viranomaisten käyttämien leimojen leimajäljistä. Ks. IV a lukua koskeva tarkistus artikla 1. Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä tässä artiklassa säädetyin edellytyksin. 2. Siirretään komissiolle viideksi vuodeksi 20 päivänä helmikuuta artiklan 3 kohdassa, 5 artiklan 2 kohdassa, 1. Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä tässä artiklassa säädetyin edellytyksin. 2. Siirretään komissiolle viideksi vuodeksi 20 päivänä helmikuuta artiklan 3 kohdassa, 5 artiklan 2 kohdassa, PE v /16 AM\ doc

13 12 artiklan 3 kohdassa, 13 artiklassa ja 30 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolmea kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä. 3. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 3 artiklan 3 kohdassa, 5 artiklan 2 kohdassa, 12 artiklan 3 kohdassa, 13 artiklassa ja 30 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen. 4. Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle. 5. Edellä 5 artiklan 2 kohdan 13 ja 30 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa 12 artiklan 3 kohdassa, 13 artiklassa ja 30 artiklassa sekä 24 b artiklassa ja 24 c artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolmea kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä. 3. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 3 artiklan 3 kohdassa, 5 artiklan 2 kohdassa, 12 artiklan 3 kohdassa, 13 artiklassa ja 30 artiklassa sekä 24 b artiklassa ja 24 c artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen. 4. Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle. 5. Edellä 5 artiklan 2 kohdan 13 ja 30 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa AM\ doc 13/16 PE v01-00

14 jatketaan kahdella kuukaudella. 6. Edellä 3 artiklan 3 kohdan ja 12 artiklan 3 kohdan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan neljällä kuukaudella. jatketaan kahdella kuukaudella. 6. Edellä olevien 3 artiklan 3 kohdan ja 12 artiklan 3 kohdan sekä 24 b artiklan ja 24 c artiklan 1 ja 3 kohdan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan neljällä kuukaudella. Asetuksen 3030/93 liitteessä VII säädettiin delegoitujen säädösten antamisesta. Koska liitteen VII sisältö siirretään uudelleenlaadintaehdotuksen liitteeseen V, myös 26 artiklaa on tarkistettava delegoitujen säädösten antamiseen tarvittavan vallan siirtämiseksi artikla 2 kohta 2. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi 26 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti vastustaa delegoitua säädöstä. Siinä tapauksessa komissio kumoaa säädöksen viipymättä sen jälkeen, kun Euroopan parlamentin tai neuvoston päätös vastustaa sitä on annettu sille tiedoksi. 2. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi 26 artiklan 5 tai 6 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti vastustaa delegoitua säädöstä. Siinä tapauksessa komissio kumoaa säädöksen viipymättä sen jälkeen, kun Euroopan parlamentin tai neuvoston päätös vastustaa sitä on annettu sille tiedoksi. PE v /16 AM\ doc

15 Asetuksen 3030/93 liitteessä VII säädettiin delegoitujen säädösten antamisesta. Koska liitteen VII sisältö siirretään uudelleenlaadintaehdotuksen liitteeseen V, myös 27 artiklaa on tarkistettava delegoitujen säädösten antamiseen tarvittavan vallan siirtämiseksi. 15 Liite I A. Sopimuksen 1 artiklassa tarkoitetut tekstiilituotteet taulukko ryhmä V viimeinen rivi (uusi) 163 Sideharso ja sideharsotavarat vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa CN-koodin (Sideharso ja sideharsotavarat) siirtäminen neuvoston asetuksesta (ETY) 3030/93, jonka kumoaminen on meneillään, uudelleenlaaditun version liitteeseen I A luokkaan 163. Tätä erityistuotetta käytettiin aikaisemmin Kiinan kanssa ja sitä voidaan ryhtyä käyttämään uudelleen tulevaisuudessa. 16 Liite VII Kumottu asetus ja luettelo sen muutoksista rivi 7 Komission asetus (EY) N:o 3168/94 (EYVL L 335, , s. 23) Poistetaan. AM\ doc 15/16 PE v01-00

16 Komission asetus (EY) 3168/94 jää voimaan erillisenä säädöksenä eikä sitä kumota. PE v /16 AM\ doc

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 2 REV 1 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0399 (COD) 6932/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio INST

Lisätiedot

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I P7_TA(2014)0226 Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. maaliskuuta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 24. toukokuuta 2019 (OR. en) 2016/0400 (COD) PE-CONS 65/19 INST 49 IND 65 JUR 114 COMPET 209 TELECOM 90 MAP 5 DEVGEN 38 POLARM 3 EMPL 127 COARM 36

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 5 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.4.2012 COM(2012) 172 final 2012/0085 (COD) C7-00102/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Bangladeshista peräisin olevan riisin tuonnista FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o.../2013, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o.../2013, annettu päivänä kuuta, PE-CONS No/YY - 2012/0343(COD) EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o.../2013, annettu päivänä kuuta, tiettyjen maataloustilasto- ja kalastustilastoalan säädösten muuttamisesta EUROOPAN PARLAMENTTI

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 7 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 799 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2016)0400 C8-0223/ /0186(COD))

Ehdotus päätökseksi (COM(2016)0400 C8-0223/ /0186(COD)) 8.6.2017 A8-0061/ 001-018 TARKISTUKSET 001-018 esittäjä(t): Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta Mietintö Santiago Fisas Ayxelà Euroopan kulttuuripääkaupungit vuosina 2020 2033 A8-0061/2017 (COM(2016)0400

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

A8-0062/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta. Mietintö

A8-0062/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta. Mietintö 11.2.2019 A8-0062/ 001-017 TARKISTUKSET 001-017 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Pavel Telička Perusluonteiset lentoyhteydet Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Jiří Maštálka A8-0331/2017

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Jiří Maštálka A8-0331/2017 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 6.12.2017 A8-0331/2017/err01 LISÄYS mietintöön muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta

Lisätiedot

Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 15519/1/12 REV 1. Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD)

Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 15519/1/12 REV 1. Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD) 15519/1/12 REV 1 CODEC 2495 ACP 210 WTO 339 UD 259 PARLNAT 385 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2014 COM(2014) 345 final 2014/0177 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0799 C8-0524/ /0400(COD))

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0799 C8-0524/ /0400(COD)) 12.4.2019 A8-0020/ 001-584 TARKISTUKSET 001-584 esittäjä(t): Oikeudellisten asioiden valiokunta Mietintö József Szájer A8-0020/2018 Eräiden säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (OR. en) 2012/0184 (COD) 2012/0185 (COD) 2012/0186 (COD) PE-CONS 11/14 TRANS 18 CODEC 113 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2016 COM(2016) 408 final 2014/0175 (COD) Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan,

(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan, L 160/62 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/939, annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015, tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Albanian tasavallan välisen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

EUROOPAN PARLAMENTTI Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 22.4.2015 A8-0047/2015/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0279 (COD) 7105/16 ILMOITUS: I-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.7.2017 COM(2017) 361 final 2014/0175 (COD) Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista

Lisätiedot

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0799 C8-0148/ /0400B(COD))

Ehdotus asetukseksi (COM(2016)0799 C8-0148/ /0400B(COD)) 16.4.2019 A8-0190/ 001-488 TARKISTUKSET 001-488 esittäjä(t): Oikeudellisten asioiden valiokunta Mietintö József Szájer A8-0190/2019 Eräiden säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

ottaa huomioon komission ehdotuksen parlamentille ja neuvostolle (COM(2012)0432),

ottaa huomioon komission ehdotuksen parlamentille ja neuvostolle (COM(2012)0432), P7_TA(2013)0336 Kalavarojen säilyttämisestä nuorten meren eliöiden suojelemiseksi toteutettavien teknisten toimenpiteiden avulla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/98 muuttaminen ***I Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD))

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD)) 5.2.2019 A8-0318/4 Tarkistus 4 Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta Mietintö A8-0318/2018 Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja

Lisätiedot

A7-0199/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2012)0381 C7-0187/ /0185(COD))

A7-0199/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2012)0381 C7-0187/ /0185(COD)) 28.6.2013 A7-0199/ 001-011 TARKISTUKSET 001-011 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Vilja Savisaar-Toomast Ajoneuvojen rekisteröintiasiakirjat A7-0199/2013 (COM(2012)0381 C7-0187/2012

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

11090/15 team/ma/vl SJ DIR 4

11090/15 team/ma/vl SJ DIR 4 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0175 (COD) 11090/15 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 17. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

L 167/44 Euroopan unionin virallinen lehti

L 167/44 Euroopan unionin virallinen lehti L 167/44 Euroopan unionin virallinen lehti 27.6.2012 Asetuksen (EY) N:o 1907/2006 96 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kemikaaliviraston tuloja ei käytetä tähän asetukseen perustuvien tehtävien hoitamiseen.

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.3.2015 COM(2015) 138 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6 päivänä marraskuuta 2001

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

A7-0164/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

A7-0164/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 7.9.2012 A7-0164/ 001-007 TARKISTUKSET 001-007 esittäjä(t): Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta Mietintö Linda McAvan Lääketurvatoiminta (asetuksen (EY) N:o 726/2004

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

A8-0376/7 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

A8-0376/7 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 30.3.2017 A8-0376/7 Tarkistus 7 Alain Cadec kalatalousvaliokunnan puolesta Mietintö Werner Kuhn Kalastusalusten ominaisuudet COM(2016)0273 C8-0187/2016 2016/0145(COD) A8-0376/2016 Ehdotus asetukseksi EUROOPAN

Lisätiedot

A8-0253/13. Tarkistus 13 Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta

A8-0253/13. Tarkistus 13 Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta 12.4.2018 A8-0253/13 Tarkistus 13 Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta Mietintö Francesc Gambús Ympäristöalan seurantaa koskevat menettelysäännöt

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2014 COM(2014) 343 final 2014/0175 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista peräisin

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0311/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0311/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0311/2016 20.10.2016 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.1.2012 KOM(2012) 21 lopullinen 2012/0013 (COD)C7-0042/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

PE-CONS 11/1/17 REV 1 FI

PE-CONS 11/1/17 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) 2016/0145 (COD) LEX 1740 PE-CONS 11/1/17 REV 1 PECHE 71 CODEC 261 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS KALASTUSALUSTEN

Lisätiedot

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta 18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan,

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan, 12.6.2014 Euroopan unionin virallinen lehti L 173/79 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 599/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.8.2013 COM(2013) 579 final 2013/0279 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0012/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0012/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0012/2018 30.1.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan

Lisätiedot

Istuntoasiakirja cor01 OIKAISU

Istuntoasiakirja cor01 OIKAISU Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 8.2.2017 cor01 OIKAISU ensimmäisessä käsittelyssä 15. joulukuuta 2016 vahvistettuun Euroopan parlamentin kantaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 18.9.2012 2012/0077(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Itämeren turskakantoja ja näitä kantoja hyödyntäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.2.2015 COM(2015) 48 final 2015/0027 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyn kolmannen maan antaman lainsäädännön ekstraterritoriaalisen soveltamisen vaikutuksilta

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. joulukuuta 2017 (OR. en) 15909/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien

Lisätiedot

(Säädökset, jotka on julkaistava)

(Säädökset, jotka on julkaistava) 19. 12. 98 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L 345/3 I (Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 2743/98, annettu 14 päivänä joulukuuta 1998, Euroopan lääkearviointiviraston maksullisista

Lisätiedot

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt 13.1.2017 A8-0361/ 001-003 TARKISTUKSET 001-003 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Adam Szejnfeld A8-0361/2016 EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0049(COD) Lausuntoluonnos Jiří Maštálka (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0049(COD) Lausuntoluonnos Jiří Maštálka (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 29.8.2013 2013/0049(COD) TARKISTUKSET 25-44 Lausuntoluonnos Jiří Maštálka (PE514.663v01-00) kulutustavaroiden turvallisuudesta (COM(2013)0078

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.10.2014 2013/0435(COD) TARKISTUKSET 395-486 Mietintöluonnos James Nicholson (PE537.480v02-00)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2016 (OR. en) 6303/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: AGRI 79 FORETS 10 ENV 84 DEVGEN 26 RELEX 131

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0080/427. Tarkistus. Britta Reimers ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0080/427. Tarkistus. Britta Reimers ALDE-ryhmän puolesta 6.3.2013 B7-0080/427 427 Päätös toimielinten välisten neuvottelujen aloittamisesta ja valtuutuksesta neuvotteluihin maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä (YMJ-asetus) 101 a artikla (uusi)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11435/17 AGRILEG 141 DENLEG 57 VETER 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.6.2014 COM(2014) 379 final 2014/0194 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS maksutasetta, kansainvälistä palvelukauppaa ja suoria ulkomaisia sijoituksia koskevista

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 17.1.2017 2013/0140(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 27. huhtikuuta 2018 (OR. en) 2015/0272 (COD) PE-CONS 9/18 ENV 126 ENT 32 MI 109 CODEC 250 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA

Lisätiedot

A8-0013/35/rev. Tarkistus 35/rev Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta

A8-0013/35/rev. Tarkistus 35/rev Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta 12.4.2018 A8-0013/35/rev Tarkistus 35/rev Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0013/2017 Simona Bonafè Romuajoneuvot, käytetyt

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final 2016/0399 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

DIREKTIIVIT. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

DIREKTIIVIT. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 14.6.2018 Euroopan unionin virallinen lehti L 150/93 DIREKTIIVIT EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI (EU) 2018/849, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, romuajoneuvoista annetun direktiivin 2000/53/EY,

Lisätiedot