Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2015) 48 final 2015/0027 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyn kolmannen maan antaman lainsäädännön ekstraterritoriaalisen soveltamisen vaikutuksilta sekä siihen perustuvilta tai siitä aiheutuvilta toimilta suojautumisesta (uudelleenlaadittu teksti) FI FI

2 PERUSTELUT 1. Komissio pitää Kansalaisten Eurooppa -hankkeen kannalta tärkeänä unionin lainsäädännön yksinkertaistamista ja selkeyttämistä, jotta siitä saataisiin yksiselitteisempää ja paremmin kansalaisten saatavilla olevaa. Kansalaiset saisivat näin uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia käyttää lainsäädännön heille tarjoamia erityisiä oikeuksia. Tätä tavoitetta ei voida saavuttaa niin kauan kuin useita kertoja ja usein huomattavilta osin muutettuja säännöksiä ei ole koottu yhteen, vaan niitä on etsittävä sekä alkuperäisestä säädöksestä että siihen myöhemmin tehdyistä muutoksista. Voimassa olevien säännösten selvittämiseksi on sen vuoksi tutkittava ja vertailtava suuri määrä säädöksiä. Useita kertoja muutetut säädökset on tästä syystä kodifioitava, jotta lainsäädäntö olisi selkeää ja avointa. 2. Komissio on 1 päivänä huhtikuuta 1987 tekemällään päätöksellä 1 antanut henkilöstölleen ohjeet toteuttaa säädösten kodifiointi viimeistään sen jälkeen, kun niitä on muutettu kymmenen kertaa. Komissio on lisäksi korostanut, että tämä on vähimmäissääntö, sillä säännösten selkeyden ja ymmärrettävyyden edistämiseksi yksiköiden olisi pyrittävä kodifioimaan niiden vastuulla olevat tekstit mahdollisimman lyhyin väliajoin. 3. Tämä vahvistettiin Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Edinburghin huippukokouksessa joulukuussa 1992 esittämissä päätelmissä 2, joissa korostettiin kodifioinnin merkitystä, koska sillä taataan oikeusvarmuus tiettynä ajankohtana tiettyyn kysymykseen sovellettavasta lainsäädännöstä. Kodifiointi on toteutettava noudattaen kokonaisuudessaan unionin säädösten tavanomaista hyväksymismenettelyä. 4. Tällä ehdotuksella on tarkoitus kodifioida tietyn kolmannen maan lainsäädännön soveltamisen ekstraterritoriaalisilta vaikutuksilta sekä siihen perustuvilta tai siitä aiheutuvilta toimilta suojautumisesta 22 päivänä marraskuuta 1996 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2271/96 3. Uudella asetuksella korvataan siihen sisällytetyt säädökset 4. Kodifioitavien säädösten asiasisältöä ei ole muutettu tässä ehdotuksessa. Samanaikaisesti on myös asianmukaista tehdä eräitä sisällöllisiä muutoksia asetuksen (EY) N:o 2271/96 5 ja 12 artiklaan, jotta komissiolle voidaan siirtää toimivaltaa, jonka nojalla se voi vahvistaa kriteerit kyseisen asetuksen 5 artiklan toisessa kohdassa säädetyn säädöksen soveltamista varten. Sen vuoksi ehdotus esitetään uudelleenlaatimisen muodossa. 5. Uudelleenlaadintaa koskeva ehdotus on laadittu 22 virallisella kielellä asetuksen (EY) N:o 2271/96 ja sen muuttamisesta annettujen säädösten alustavan koonnelman pohjalta. Koonnelman on laatinut Euroopan unionin julkaisutoimisto tietojenkäsittelyjärjestelmää käyttäen. Siltä osin kuin artikloja on numeroitu uudelleen, vanhojen ja uusien numeroiden vastaavuus esitetään uudelleenlaaditun asetuksen liitteessä III KOM(87) 868 PV. Katso päätelmien A osan liite 3. Sisältyy vuoden 2014 lainsäädäntöohjelmaan. Katso tämän ehdotuksen liite II. FI 2 FI

3 2271/96 (mukautettu) 2015/0027 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyn kolmannen maan antaman lainsäädännön ekstraterritoriaalisen soveltamisen vaikutuksilta sekä siihen perustuvilta tai siitä aiheutuvilta toimilta suojautumisesta (uudelleenlaadittu teksti) EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 64 artiklan, 207 artiklan 2 kohdan ja 352 artiklan, ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sen jälkeen, kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille, ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon 5, sekä katsovat seuraavaa: uusi (1) Neuvoston asetusta (EY) N:o No 2271/96 6 on muutettu useita kertoja ja huomattavilta osin 7. Koska siihen on määrä tehdä uusia muutoksia, mainittu asetus olisi selkeyden takia laadittava uudelleen. 1 kappale (mukautettu) (2) Unionin tavoitteisiin kuuluu edistää maailmankaupan sopusointuista kehitystä ja kansainvälisen kaupan rajoitusten asteittaista poistamista. 2 kappale (mukautettu) (3) Unioni pyrkii mahdollisimman laajalti toteuttamaan jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisen pääomien vapaan liikkuvuuden tavoitteen, mukaan lukien kaikkien suoriin sijoituksiin, kiinteistösijoitukset mukaan luettuina, sijoittautumiseen, EUVL C [ ], [ ], s. [ ]. Neuvoston asetus (EY) N:o 2271/96, annettu 22 päivänä marraskuuta 1996, tietyn kolmannen maan lainsäädännön soveltamisen ekstraterritoriaalisilta vaikutuksilta sekä siihen perustuvilta tai siitä aiheutuvilta toimilta suojautumisesta (EYVL L 309, , s. 1). Katso liite II. FI 3 FI

4 rahoituspalvelujen tarjoamiseen tai arvopaperien hyväksymiseen pääomamarkkinoille kohdistuvien rajoitusten poistaminen. 3 kappale (4) Tietty kolmas maa on säätänyt tiettyjä lakeja, asetuksia ja muita säädöksiä, jotka merkitsevät jäsenvaltioiden lainkäyttövallan alaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden toimien sääntelyä. 4 kappale (5) Tällaisten lakien, asetusten ja muiden säädösten ekstraterritoriaalinen soveltaminen loukkaa kansainvälistä oikeutta ja haittaa edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamista. 5 kappale (mukautettu) (6) Tällaiset lait, asetukset ja muut säädökset sekä niihin perustuvat tai niistä aiheutuvat toimet, vaikuttavat tai todennäköisesti vaikuttavat vallitsevaan oikeusjärjestykseen ja vahingoittavat unionin etuja sekä luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden etuja heidän käyttäessään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) mukaisia oikeuksiaan. 6 kappale (mukautettu) (7) Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa on tarpeen suojella vallitsevaa oikeusjärjestystä, unionin etuja sekä luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden etuja unionin tasolla erityisesti poistamalla, mitätöimällä, estämällä tai muulla tavoin vastustamalla kyseisen ulkomaisen lainsäädännön vaikutuksia. 7 kappale (8) Tämän asetuksen nojalla esitetty tietojen toimittamista koskeva pyyntö ei estä jäsenvaltiota vaatimasta samanlaista tietoa annettavaksi kyseisen valtion omille viranomaisille. 8 kappale (9) Neuvosto on hyväksynyt yhteisen toiminnan 96/668/YUTP 8 varmistaakseen, että jäsenvaltiot toteuttavat tarpeelliset toimenpiteet suojatakseen luonnollisia henkilöitä ja 8 96/668/YUTP: Yhteinen toiminta, 22 päivältä marraskuuta 1996, jonka neuvosto on hyväksynyt Euroopan unionista tehdyn sopimuksen J.3 ja K.3 artiklan perusteella tietyn kolmannen maan tietyn lainsäädännön tai siihen perustuvien taikka siitä aiheutuvien toimien ekstraterritoriaalisen soveltamisen vaikutusten torjumiseksi toteutettavista toimenpiteistä (EYVL L 309, , s. 7). FI 4 FI

5 oikeushenkilöitä, joiden etuja edellä mainitut lait ja niihin perustuvat toimet koskevat, jos nämä edut eivät ole tällä asetuksella suojattuja. 37/ artikla ja liitteen 6 kohta (mukautettu) uusi (10) Komissiolle olisi annettava valta hyväksyä delegoituja säädöksiä SEUT-sopimuksen 290 artiklan mukaisesti tämän asetuksen liitteen I muuttamista varten, ja jotta voidaan vahvistaa kriteerit, joilla henkilöt valtuutetaan noudattamaan vaatimuksia tai kieltoja, mukaan lukien ulkomaisten tuomioistuinten pyynnöt, kokonaan tai osittain, tilanteissa joissa noudattamatta jättäminen haittaisi vakavasti kyseisten henkilöiden tai unionin etuja. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti. (11) Tämän asetuksen soveltamisen yhdenmukaisten edellytysten varmistamiseksi komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Kyseisiä toimivaltuuksia olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/ mukaisesti. 11 kappale (mukautettu) (12) Tiettyjen tämän asetuksen säännösten hyväksymiseksi ei SEUT-sopimuksessa ole muita kuin 352 artiklassa määrätyt toimivaltuudet, OVAt HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN: 2271/96 (mukautettu) 1 artikla Tässä asetuksessa säädetään suojautumisesta liitteessä I eriteltyjen lakien, asetusten ja muiden säädösten ekstraterritoriaalisesta soveltamisesta aiheutuvilta vaikutuksilta sekä niihin perustuvien tai niistä aiheutuvien toimien vaikutuksilta, sekä vaikutusten torjumisesta silloin, kun soveltaminen koskee niiden 11 artiklassa tarkoitettujen henkilöiden etuja, joiden toiminta liittyy kansainväliseen kauppaan ja/tai pääoman liikkuvuuteen sekä näihin liittyviin kaupallisiin toimiin unionin ja kolmansien maiden välillä. 37/ artikla ja liitteen 6 kohdan 1 alakohta (mukautettu) Komissio voi hyväksyä delegoituja säädöksiä 12 artiklan mukaisesti lisätäkseen liitteeseen I kolmansien maiden lakeja, asetuksia tai muita säädöksiä, joita sovelletaan kyseisten 9 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, , s. 13). FI 5 FI

6 kolmansien maiden alueen ulkopuolella ja jotka vahingoittavat unionin etuja sekä luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden etuja heidän käyttäessään SEUTsopimuksen mukaisia oikeuksiaan, ja poistaakseen siitä lakeja, asetuksia ja muita säädöksiä, kun niillä ei enää ole tällaista vaikutusta. 2271/96 (mukautettu) 2 artikla Kun liitteessä I mainitut lait tai siihen perustuvat tai siitä johtuvat toimet vaikuttavat suoraan tai välillisesti 11 artiklassa tarkoitetun henkilön taloudellisiin ja/tai rahoitusta koskeviin etuihin, tällaisen henkilön on ilmoitettava kyseiset tiedot komissiolle 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jona hän sai asiasta tiedon. Oikeushenkilön etujen osalta tämä velvoite ilmoittaa kyseiset tiedot komissiolle koskee johtokunnan jäseniä, johtajistoa ja muita henkilöitä, joilla on vastuu liikkeenjohdosta. Komission pyynnöstä tällaisen henkilön on annettava kaikki tämän asetuksen soveltamiseen liittyvät komission pyynnön mukaiset tiedot 30 päivän kuluessa pyynnön esittämisestä. Tiedot on toimitettava Euroopan komissiolle joko suoraan tai jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välityksellä. Jos tiedot toimitetaan suoraan Euroopan komissiolle, komissio ilmoittaa välittömästi asiasta sen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, jossa tiedot antanut henkilö asuu tai on rekisteröity. 3 artikla Tietoja, jotka on luovutettu 2 artiklan mukaisesti, saa käyttää ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten ne on toimitettu. Tietoja, jotka ovat luonteeltaan luottamuksellisia tai jotka luovutetaan luottamuksellisesti, koskee salassapitovelvollisuus. Komissio ei saa ilmaista tällaista tietoa ilman tiedot antaneen henkilön nimenomaista lupaa. Kyseisten tietojen toimittaminen edelleen on sallittua silloin, kun komissio velvoitetaan siihen tai sille annetaan siihen lupa, erityisesti oikeudellisten toimien yhteydessä. Tietojen toimittamisessa edelleen on otettava huomioon kyseisen henkilön oikeutetut edut siten, että hänen liikesalaisuuksiaan ei ilmaista. Tämän artiklan säännökset eivät estä komissiota ilmaisemasta yleisluonteisia tietoja. Tällaisen tiedon antaminen ei ole sallittua, jos se on ristiriidassa tiedon alkuperäisen tarkoituksen kanssa. Jos luottamuksellisuutta rikotaan, tiedon toimittajalla on oikeus siihen, että tieto tarpeen mukaan kumotaan, jätetään huomioon ottamatta tai oikaistaan. 4 artikla Unionin ulkopuolisen tuomioistuimen tuomioita ja hallintoviranomaisen päätöksiä, joissa on kyse liitteessä I mainittujen lakien tai niihin perustuvien tai niistä aiheutuvien toimien soveltamisesta suoraan tai välillisesti, ei tunnusteta eikä panna täytäntöön millään tavalla. FI 6 FI

7 5 artikla Jäljempänä 11 artiklassa tarkoitettu henkilö ei saa suoraan tai avustajan tai muun välittäjänä toimivan henkilön kautta tahallaan tai tahallisen laiminlyönnin vuoksi noudattaa vaatimuksia tai kieltoja, mukaan lukien ulkomaisten tuomioistuinten pyynnöt, jotka suoraan tai välillisesti perustuvat liitteessä I lueteltuihin lakeihin tai niihin perustuviin tai niistä aiheutuviin toimiin tai johtuvat edellä mainituista laeista tai toimista. Henkilöille voidaan antaa 7 b artiklan ja 8 artiklassa viitatun menettelyn mukaisesti lupa noudattaa näitä vaatimuksia tai kieltoja kokonaan tai osittain, jos noudattamatta jättäminen vahingoittaisi vakavasti heidän etujaan tai unionin etuja. Tämän säännöksen soveltamisperusteet vahvistetaan 8 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen. Kun on riittävä näyttö siitä, että noudattamatta jättäminen vahingoittaisi vakavasti luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, komissio tekee 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle komitealle ehdotuksen tarvittavista tämän asetuksen mukaisesti toteutettavista toimenpiteistä. uusi Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 12 artiklan mukaisesti, jotta voidaan vahvistaa perusteet tämän artiklan toisen kohdan soveltamiselle. 2271/96 (mukautettu) 6 artikla Jäljempänä 11 artiklassa tarkoitetulla henkilöllä, joka harjoittaa 1 artiklassa tarkoitettua toimintaa, on oikeus saada korvaus liitteessä I lueteltujen lakien soveltamisesta tai niihin perustuvien tai niistä aiheutuvien toimien hänelle aiheuttamasta vahingosta ja menetyksestä, oikeudenkäyntikulut mukaan lukien. Vahingonkorvausta voidaan vaatia luonnolliselta henkilöltä tai oikeushenkilöltä tai muulta vahingon aiheuttaneelta tai keneltä tahansa, joka toimii tämän puolesta tai välikätenä. Tämän artiklan nojalla vireille pantuihin oikeudenkäynteihin ja sen nojalla annettuihin päätöksiin sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1215/ Vahingonkorvausta voidaan hakea kyseisen asetuksen II luvun 2, 3, 4, 6 ja 7 jakson määräysten sekä saman asetuksen 67 artiklan mukaisesti missä tahansa sellaisessa jäsenvaltiossa vireille pannussa oikeudenkäynnissä, jossa kyseisellä luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä, taholla tai tällaisen puolesta tai tämän välittäjänä toimivalla on varallisuutta. Vahingonkorvaus voi sovellettavan lain mukaisesti olla muodoltaan näiden henkilöiden, tahojen tai niiden puolesta tai niiden välittäjänä toimivien henkilöiden unionissa olevien varojen takavarikointia tai myyntiä, mukaan lukien unionissa rekisteröidyn oikeushenkilön osakkeet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden saatavilla olevien keinojen käyttämistä. 10 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012, annettu 12 päivänä joulukuuta 2012, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 351, , s. 1). FI 7 FI

8 7 artikla Tämän asetuksen soveltamiseksi komissio a) tiedottaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle välittömästi ja täydessä laajuudessa 1 artiklassa tarkoitettujen lakien, asetusten ja muiden säädösten sekä niistä aiheutuvien toimenpiteiden vaikutuksista tämän asetuksen nojalla saatujen tietojen perusteella ja laatii niistä säännöllisesti kattavan julkisen selvityksen; b) antaa lupia 5 artiklassa tarkoitettujen edellytysten mukaisesti ja asettaessaan määräajan komitean lausunnon antamiselle ottaa täysimääräisesti huomioon ne määräajat, joita luvan saaneiden henkilöiden on noudatettava; c) julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä ilmoituksen niistä tuomioistuinten tuomioista ja päätöksistä, joihin sovelletaan 4 ja 6 artiklaa; d) julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä 2 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten nimet ja osoitteet. 37/ artiklan ja liitteen 6 kohdan 3 alakohta 8 artikla 1. Asetuksen 7 artiklan b alakohdan täytäntöönpanossa komissiota avustaa ekstraterritoriaalista lainsäädäntöä käsittelevä komitea. Täytäntöönpanosäädökset hyväksytään tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea. 2. Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/ artiklaa. 2271/96 (mukautettu) 9 artikla Jäsenvaltioiden on päätettävä tämän asetuksen asianomaisen säännöksen rikkomisesta aiheutuvista seuraamuksista. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeudenmukaisia ja ennalta ehkäiseviä. 10 artikla Komissio ja jäsenvaltiot tiedottavat toisilleen tämän asetuksen mukaisesti toteutetuista toimenpiteistä ja muista tähän asetukseen liittyvistä olennaisista seikoista. 11 artikla Tätä asetusta sovelletaan: a) luonnollisiin henkilöihin, joilla on asuinpaikka unionissa ja jotka ovat jonkin jäsenvaltion kansalaisia; b) oikeushenkilöihin, jotka on rekisteröity unionissa ; FI 8 FI

9 c) neuvoston asetuksen (ETY) N:o 4055/ artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin luonnollisiin tai oikeushenkilöihin; d) muihin luonnollisiin henkilöihin, joilla on asuinpaikka unionissa, jollei kyseinen henkilö ole siinä maassa, jonka kansalainen hän on; e) muihin ammatillisissa tehtävissä toimiviin luonnollisiin henkilöihin unionin alueella, mukaan lukien sen aluevedet ja ilmatila, sekä jäsenvaltion lainkäyttövallan tai valvonnan alaisissa ilma-aluksissa ja aluksissa. 2. Tämän artiklan 1 kohdan soveltamiseksi olla asuinpaikka unionissa tarkoittaa, että henkilö on laillisesti sijoittautunut unioniin vähintään kuuden kuukauden ajan niiden 12 kuukauden aikana, jotka edeltävät sitä ajankohtaa, jolloin jokin velvoite syntyy tai jotakin oikeutta harjoitetaan tämän asetuksen perusteella. 37/ artikla ja liitteen 6 kohdan 4 alakohta uusi 12 artikla 1. Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset. 2. Siirretään komissiolle 20 päivästä helmikuuta 2014 viiden vuoden ajaksi 1 ja 5 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä. 3. Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 1 ja 5 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen. 4. Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle. 5. Edellä olevan 1 ja 5 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan neljällä kuukaudella. 11 Neuvoston asetus (ETY) N:o 4055/86, annettu 22 päivänä joulukuuta 1986, palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta jäsenvaltioiden väliseen meriliikenteeseen sekä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden väliseen meriliikenteeseen (EVYL L 378, , s. 1). FI 9 FI

10 13 artikla Kumotaan asetus (EY) N:o 2271/96. Viittauksia kumottuun asetukseen pidetään viittauksina tähän asetukseen liitteessä III olevan vastaavuustaulukon mukaisesti. 2271/96 (mukautettu) 14 artikla Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Euroopan parlamentin puolesta Puhemies Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 10 FI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 02.02.2004 KOM(2004) 47 lopullinen 2004/0017 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI eräisiin maanteiden tavarakuljetuksiin sovellettavista yhteisistä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1996R2271 FI 20.02.2014 002.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 2271/96, annettu 22 päivänä marraskuuta 1996,

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.6.2014 COM(2014) 374 final 2014/0190 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron

Lisätiedot

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I

Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I P7_TA(2014)0226 Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. maaliskuuta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. kalastusalusten ominaisuuksista (uudelleenlaadittu teksti)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. kalastusalusten ominaisuuksista (uudelleenlaadittu teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2016 COM(2016) 273 final 2016/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalastusalusten ominaisuuksista (uudelleenlaadittu teksti) FI FI PERUSTELUT 1. Komissio

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1996R2271 FI 29.11.1996 000.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 2271/96, annettu 22 päivänä marraskuuta 1996,

Lisätiedot

(Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS ( EY) N:o 2271/96, annettu 22 päivänä marraskuuta 1996,

(Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS ( EY) N:o 2271/96, annettu 22 päivänä marraskuuta 1996, 29 11 96 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti N:o L 309/1 (Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS ( EY) N:o 2271/96, annettu 22 päivänä marraskuuta 1996, tietyn kolmannen maan lainsäädännön

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2014 COM(2014) 443 final 2014/0206 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Bosnia

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.4.2012 COM(2012) 172 final 2012/0085 (COD) C7-00102/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Bangladeshista peräisin olevan riisin tuonnista FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0399 (COD) 6932/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio INST

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2014 COM(2014) 343 final 2014/0175 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista peräisin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI. elintarvike-erän tunnistamismerkinnöistä. (Kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI. elintarvike-erän tunnistamismerkinnöistä. (Kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2010 KOM(2010) 506 lopullinen 2010/0259 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI elintarvike-erän tunnistamismerkinnöistä (Kodifikaatio) FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 2 REV 1 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o.../2013, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o.../2013, annettu päivänä kuuta, PE-CONS No/YY - 2012/0343(COD) EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o.../2013, annettu päivänä kuuta, tiettyjen maataloustilasto- ja kalastustilastoalan säädösten muuttamisesta EUROOPAN PARLAMENTTI

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

A8-0062/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta. Mietintö

A8-0062/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta. Mietintö 11.2.2019 A8-0062/ 001-017 TARKISTUKSET 001-017 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Pavel Telička Perusluonteiset lentoyhteydet Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 24. toukokuuta 2019 (OR. en) 2016/0400 (COD) PE-CONS 65/19 INST 49 IND 65 JUR 114 COMPET 209 TELECOM 90 MAP 5 DEVGEN 38 POLARM 3 EMPL 127 COARM 36

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 5 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 15519/1/12 REV 1. Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD)

Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 15519/1/12 REV 1. Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD) 15519/1/12 REV 1 CODEC 2495 ACP 210 WTO 339 UD 259 PARLNAT 385 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0279 (COD) 7105/16 ILMOITUS: I-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2016 COM(2016) 408 final 2014/0175 (COD) Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.6.2014 COM(2014) 379 final 2014/0194 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS maksutasetta, kansainvälistä palvelukauppaa ja suoria ulkomaisia sijoituksia koskevista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 7 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.8.2013 COM(2013) 579 final 2013/0279 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI. liikkeeseen tarkoitettujen eurometallirahojen yksikköarvoista ja teknisistä eritelmistä.

Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI. liikkeeseen tarkoitettujen eurometallirahojen yksikköarvoista ja teknisistä eritelmistä. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.11.2010 KOM(2010) 691 lopullinen 2010/0338 (NLE) C7-0034/11 Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI liikkeeseen tarkoitettujen eurometallirahojen yksikköarvoista ja teknisistä eritelmistä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan,

(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan, L 160/62 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/939, annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015, tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Albanian tasavallan välisen

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2016)0400 C8-0223/ /0186(COD))

Ehdotus päätökseksi (COM(2016)0400 C8-0223/ /0186(COD)) 8.6.2017 A8-0061/ 001-018 TARKISTUKSET 001-018 esittäjä(t): Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta Mietintö Santiago Fisas Ayxelà Euroopan kulttuuripääkaupungit vuosina 2020 2033 A8-0061/2017 (COM(2016)0400

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2016 COM(2016) 460 final 2016/0218 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Kosovon * välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.7.2017 COM(2017) 361 final 2014/0175 (COD) Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (OR. en) 2012/0184 (COD) 2012/0185 (COD) 2012/0186 (COD) PE-CONS 11/14 TRANS 18 CODEC 113 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Kansainvälisen kaupan valiokunta

Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 15.12.2014 2014/0177(COD) TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos (PE541.634v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.1.2012 KOM(2012) 21 lopullinen 2012/0013 (COD)C7-0042/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan

Lisätiedot

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD))

Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD)) 5.2.2019 A8-0318/4 Tarkistus 4 Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta Mietintö A8-0318/2018 Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta 18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. tammikuuta 2017 (OR. en) 2016/0218 (COD) PE-CONS 56/16 COWEB 151 WTO 354 CODEC 1855 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

This document corrects document COM(2017) 545 final of Concerns correction of acronym. The text shall read as follows : Ehdotus

This document corrects document COM(2017) 545 final of Concerns correction of acronym. The text shall read as follows : Ehdotus EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 COM(2017) 545 final/2 2017/0256 (COD) CORRIGENDUM This document corrects document COM(2017) 545 final of 26.9.2017. Concerns correction of acronym. The text shall read

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

11090/15 team/ma/vl SJ DIR 4

11090/15 team/ma/vl SJ DIR 4 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0175 (COD) 11090/15 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 17. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final 2016/0399 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Muutettu ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. puhdasrotuisista jalostusnaudoista (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Muutettu ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. puhdasrotuisista jalostusnaudoista (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.5.2009 KOM(2009) 235 lopullinen 2006/0250 (CNS) C7-0045/09 Muutettu ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI puhdasrotuisista jalostusnaudoista (kodifioitu toisinto) (ETA:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

A8-0361/ EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt 13.1.2017 A8-0361/ 001-003 TARKISTUKSET 001-003 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Adam Szejnfeld A8-0361/2016 EU:n ja Kosovon välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus: soveltamismenettelyt

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

ottaa huomioon komission ehdotuksen parlamentille ja neuvostolle (COM(2012)0432),

ottaa huomioon komission ehdotuksen parlamentille ja neuvostolle (COM(2012)0432), P7_TA(2013)0336 Kalavarojen säilyttämisestä nuorten meren eliöiden suojelemiseksi toteutettavien teknisten toimenpiteiden avulla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/98 muuttaminen ***I Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. yhteisön täysikasvuisten nautaeläinten ruhojen luokitteluasteikosta. (Kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. yhteisön täysikasvuisten nautaeläinten ruhojen luokitteluasteikosta. (Kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.9.2005 KOM(2005) 402 lopullinen 2005/0171 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhteisön täysikasvuisten nautaeläinten ruhojen luokitteluasteikosta (Kodifioitu toisinto)

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

EUROOPAN PARLAMENTTI Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 22.4.2015 A8-0047/2015/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Jiří Maštálka A8-0331/2017

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Jiří Maštálka A8-0331/2017 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 6.12.2017 A8-0331/2017/err01 LISÄYS mietintöön muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Valtuuskuntia pyydetään ottamaan huomioon käytännön opas lainsäädännön kodifiointiin (asiak /14 + COR 1, päivätty ).

Valtuuskuntia pyydetään ottamaan huomioon käytännön opas lainsäädännön kodifiointiin (asiak /14 + COR 1, päivätty ). Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0226 (COD) 12755/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 27. huhtikuuta 2018 (OR. en) 2015/0272 (COD) PE-CONS 9/18 ENV 126 ENT 32 MI 109 CODEC 250 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 799 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot