Päätoimittaja: Dos. Georg Haggrén Parrukuja 9 B 26, Espoo Puh

Transkriptio

1

2 SKAS-lehti välittää tietoa yhdistyksen toiminnasta ja keski ajan arkeologiaan liittyvistä seminaareista ja tapahtumista. Lehdessä julkaistaan artikkeleita, kirja- ym. arvosteluja ja muita keskiajan ja uuden ajan arkeo logiaan liittyviä juttuja. Jäsenlehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kirjoittajia pyydetään toimittamaan julkaistavaksi tarkoitettu aineisto päätoimittajalle viimeistään kuukautta ennen lehden julkaisu päivää. Tekstit toimitetaan sähkö postitse liitetiedostoina Microsoft Word- tai rtf- tiedostomuotoon tallennettuina ilman tekstiin tehtyjä muotoiluja. Pitkiin artik keleihin liitetään alle 100 sanan englannin kielinen abstrakti. Värikuvat toimitetaan päätoimittajalle JPG- tai TIFF-tiedostomuodossa ja kuvien koko tulisi olla vähintään n. 15 x 10 cm resoluutiolla 300 ppi (1800 x 1200 pikseliä). Julkaisija: Suomen keskiajan arkeologian seura Sällskapet för medeltidsarkeologi i Finland ry. Osoite: C/O Arkeologia, Henrikinkatu 2, Turun yliopisto. Päätoimittaja: Dos. Georg Haggrén Parrukuja 9 B 26, Espoo Puh georg.haggren@helsinki.fi Toimittajat: Eva Ahl-Waris eva.ahlwaris@gmail.com Tuuli Heinonen tuuli.t.heinonen@gmail.com Maija Holappa (taitto) maija.holappa@helsinki.fi Tarja Knuutinen tarja.knuutinen@helsinki.fi Juha Ruohonen jukaru@utu.fi Kannen ja seuran logon suunnittelu: Mikael Nyholm Toimituskunta: Terhi Mikkola termikkola@gmail.com Marianna Niukkanen marianna.niukkanen@nba.fi Jussi-Pekka Taavitsainen justaa@utu.fi Tanja Ratilainen tanrat@utu.fi Timo Ylimaunu timo.ylimaunu@oulu.fi Abstraktien kieliasun tarkistus: Rodger Juntunen skas-lehti@skas.fi Kannen kuva: Sipoon Massbystä keskiajalla eriytynyt muutaman talon Kallbäckby. Kuva: V.-P. Suhonen

3 1 2O16 Pääkirjoitus 2 Kansalliset tieteet, Humanistiset tieteet Uhanalaisia Suomessa? Georg Haggrén Tutkimuksia 3 Keskiaikaisten kivikirkkojen keskeneräisyys ympäristöhistoriallisessa tarkastelussa Jari Holopainen, Samuli Helama & Heli Huhtamaa 11 Massbyn latokartano ja autioitunut asutus V.-P. Suhonen 30 Helsingin Rastilasta löydettyä Nykyajan arkeologiaa leirintäalueella Elisa Väisänen & Joanna Veinio Arvosteluja 47 Allt mindre forskning, ökad byråkrati Berättelsen om Arkeologiska kommissionens 1900-tal Eva Ahl-Waris 49 Suomalaista keskiajan maaseutuarkeologiaa kansain väliselle yleisölle vihdoinkin! Tuuli Heinonen Jäsenistölle 53 Syyskokouskutsu 54 Kutsu syysseminaariin Hämeen linnassa Ajankohtaista 39 Historiebruk och erfarenheter från medeltidsmarknadernas värld Förstå den första marknaden i Vanda 2016 Eva Ahl-Waris & Andreas Koivisto 42 Kaupunkitutkimusta kansainvälisellä historia-alan foorumilla Liisa Seppänen

4 Georg Haggrén PÄÄKIRJOITUS KANSALLISET TIETEET, HUMANISTISET TIETEET UHANALAISIA SUOMESSA? Humanistinen tiede ja tutkimus ei tunnetusti ole rahasampo. Harva on rikastunut humanistisella tutkimuksella, jonka tuloksia ei voi rahalla mitata. Kovien arvojen hallitsemassa 2010-luvun Suomessa humanistinen tiede ja tutkimus ovat uhanalaisia. Valtiovalta, opetus- ja valtionvarainministeriöt etunenässä, on kovalla kädellä uudistanut yliopistoja irrottaen niitä valtiosta, erityisesti valtion budjetista. Niinpä yliopistojen tulisi jatkossa mahdollisimman suurelta osin itse hankkia oma rahoituksensa. Tämä periaate sopii lääketieteeseen ja osaan luonnontieteitä, mutta ei humanistisiin tieteisiin. Nykyisen yliopistopolitiikan aikana humanistiset tieteet ovat hätää kärsimässä. Eri puolilta kuulee uutisia uusista leikkauksista. Oppiaineita katoaa, henkilökuntaa vähennetään. Samaan aikaan muualla yhteiskunnassa museoita ja muita kulttuurilaitoksia suljetaan. Seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Toisin kuin Kekkosen aikaan 2000-luvun kansainvälistyneessä maailmassa ei ole muodikasta puhua kansallisista tieteistä. Monet humanistiset alat kuten kotimainen historia ja arkeologia, suomen kieli ja kirjallisuus, kansatiede ja folkloristiikka ovat pohjimmiltaan kansallisia tieteitä, joiden tutkimus maailmanlaajuisesti tarkasteltuna painottuu Suomeen. Jos me emme sitä tee, ei tee kukaan muukaan. Oman identiteettimme, kulttuurimme ja kulttuuriperintömme ymmärtämisen kannalta kansalliset tieteet ovat korvaamattoman tärkeitä. Vaikka ulkopuoliset näkökulmat tuovat tärkeän lisän tutkimukseen, ovat nämä alat pääasiassa kotimaisen opetuksen ja tutkimuksen varassa. Suomen ulkopuolella ketä kiinnostaa? Tulevaisuudessa kenties löytyy vieraan huippuyliopiston antropologi, joka muutoin globalisoituneen Suomen syrjäseuduilta kuriositeettina tallentaa katoavan kielen viimeisten osaajien kulttuuria. Eli niin kuin liiviläisten osalta jokin vuosikymmen sitten tai vepsäläisten kohdalla tänään. Kansalliset tieteet ovat eri aikoina olleet oman aikakautensa peilikuvia. Ne edustavat oman sukupolvensa arvoja ja näkökulmia. Tänä päivänä kansallisten tieteiden edustajat asettavat tutkimuksensa usein kansainväliseen ja jopa globaaliin kontekstiin. Ymmärtääksemme oman aikamme maailmaa ja pystyäksemme sijoittamaan kansalliset tieteemme tai suomalaisen kulttuurin laajempaan kontekstiin tarvitaan muita humanistisia tieteitä aluetutkimusta, kulttuurin ja kielten tutkimusta. Valtiovalta hoi! Opetus- ja koulutuspoliittisten päättäjien vastuu on suuri. Kansallisia tieteitä ei saa päästää sukupuuttoon vaikka niiden taloudellista tuottoa ei voikaan mitata. Me tarvitsemme kansallisia tieteitä ja humanistista opetusta ja tutkimusta selviytyäksemme niin kotimaassa kuin globalisoituvassa maailmassa. 2 SKAS

5 Jari Holopainen, Samuli Helama & Heli Huhtamaa KESKIAIKAISTEN KIVIKIRKKOJEN KESKENERÄISYYS YMPÄRISTÖ HISTORIALLISESSA TARKASTELUSSA ABSTRACT An environmental historical view of unfinished medieval stone churches This study reviews the building history of Finnish Medieval stone churches, with special emphasis on unfinished church buildings, in the context of tree-ring based climate and crop yield reconstructions. The period of unfinished church buildings ( ) coincides with a period of cool and wet climate regime. As climate variability mediated crop yield fluctuations and a large part of taxes was paid in grain in medieval and early modern Finland, lowered tax paying ability could have affected the church building processes. We also apply the concept of memes for analyzing the idea of cultural transmissions of unfinished church buildings. Tässä katsauksessa tarkastellaan keskiaikaisten 1 kivikirkkojen rakentamisaikaisissa ilmasto-olosuhteissa ja niistä riippuvissa satopotentiaaleissa tapahtuneita muutoksia sekä kysymystä keskenjääneistä kivikirkoista. Työ on jatkoa taannoiselle tutkimukselle (Ho- lopainen & Helama 2012), jossa vertailtiin Lapin männyn vuosilustoista laadittua vuodentarkkaa lämpötilarekonstruktiota Hiekkasen (2007) esittämiin kivikirkkojen rakentamisajankohtiin. Rakentamisajankohtien havaittiin noudattavan pääosin lämpimämpiä ilmastovaiheita. Vanhimpien katolisen ajan perinteeseen kuuluvien kivikirkkojen rakentaminen käynnistyi 1200-luvun lopulla Ahvenanmaalla, ja päättyi Pohjanmaan Keminmaalla ja Närpiössä 1550-luvulla (Hiekkanen 2007, 24 25). Erilaisten historiallisten lähteiden sisältämien sää- ja ilmastotietojen perusteella tiedetään kyseisenä ajankohtana Euroopassa olleen 1000 ja 1200-lukujen välillä suhteellisen lämmintä, mutta viilentyneen laajoilla alueilla erityisesti vuosien 1500 ja 1700 välillä (Lamb 1965). Keski-Euroopassa vallinneen historiallisen ajanjakson mukaan nimettyä lämmintä ilmastovaihetta kutsutaan yleisesti keskiajan lämpökaudeksi ja sitä seurannutta kylmempää ilmastovaihetta pikku jääkaudeksi (Matthews & Briffa 2005). Ilmasto-oloissa tapahtuneet vaihtelut ovat vaikuttaneet monin eri tavoin ympäröivään kulttuuriin. Keskiajan lämpökaudella asutettiin muun muassa Islanti ja Grönlanti. Vastaavasti pikku jääkauden aikana maanviljely hankaloitui tai loppui edellä 1 Suomessa keskiajan katsotaan käsittävän noin ajan 1150/ /1540. Tarkkoja vuosilukuja on vaikea antaa, sillä kyse on historiallisista muutosvaiheista. Huomionarvoista on myös se, että puhuttaessa keskiajan lämpökaudesta yleisellä tasolla kausi ajoittuu Suomessa viikinki- ja ristiretkiaikaan. SKAS

6 mainituilla alueilla sekä paikoin Skotlannissa, Alppimaissa ja Skandinaviassa. Rukiin ja ohran satojen tiedetään romahtaneen kyseisenä aikakautena monena vuotena peräkkäin myös Suomessa (Holopainen & Helama 2009) ja niiden sadot heikkenivät myös pitkällä aikajänteellä merkittävästi kohti pikku jääkauden ankarimpia vuosia (Huhtamaa & Helama 2016). Alppien ja Skandinavian vuoristojäätiköt kasvoivat, pohjoisen Atlantin merijää levisi laajemmille alueille ja viljasadot epäonnistuivat (Grove 1988). Keskiajan lämpökauden optimivaiheen jälkeen käynnistyi pysyvän asutuksen alueilla, Ahvenanmaalla, Etelä-Suomessa ja Pohjanlahden rannikolla, kivikirkon rakentaminen yli sadassa paikassa. Monet 1400-luvun lopulla ja 1500-luvun alkupuolella aloitetuista kirkkohankkeista Pohjanmaalla ja sisämaassa jäivät kuitenkin kesken (Hiekkanen 1994; 2003; 2007). Keskenjääneillä kivikirkoilla tarkoitetaan kirkkoja, joiden piirteistä voidaan havaita toteutumattoman jatkotyön suunnitelman jäljet (Hiekkanen 2007, 26). Esimerkkinä Hiekkanen mainitsee tiiliholvauksen puuttumisen, jota varten oli kuitenkin rakennettu holvituet sekä muurinsisäiset ullakonportaat. Muita keskenjäämisen merkkejä olivat mm. yksinäiset sakaristot, kivisten ja tiilisten päätykolmioiden sekä kivisten asehuoneiden eli eteisten rakentamattomuus. Määrällisesti keskenjääneitä kivikirkkoja tunnetaan 46 ja näiden lisäksi vielä 10 sellaista, joissa tämä piirre voidaan olettaa (Hiekkanen 2007, 27). Oman ryhmänsä muodostivat seurakunnat, joissa jäätiin tyystin puukirkkoasteelle (Hiekkanen 2003, 250). Keskenjääneet kirkkohankkeet nousivat tutkimuksen kohteeksi 1990-luvun alkupuolella, kun monet kivikirkot ajoittuivat vasten aiempaa käsitystä nuoremmiksi ja ryhmittyivät piirreanalyysin perusteella kolmeen kirkkosukupolveen (Hiekkanen 1994). Samassa yhteydessä myös käsitykset kirkkojen rakentamisen kestosta lyhentyivät: kun vielä 1970-lopulla kivikirkon rakentamisen ajateltiin kestäneen useita vuosisatoja (Santakari 1979, 12), uudempien tulkintojen mukaan kivikirkot rakennettiin valmiiksi yhtenäisen suunnitelman mukaisesti lyhyen rakennussesongin aikana. Uudet tulkinnat kirkkojen rakentamisen ajoittumisessa ja edistymisessä käynnistivät vilkkaan keskustelun eri foorumeilla (Holopainen & Helama 2012; Ratilainen 2012). Keskustelujen keskiöön nousivat kirkon rakentamisen kesto, osaksi nuorentuneet ajoitukset ja historiallisen lähdeaineiston kriittinen käyttö sekä luonnontieteelliset ajoitusmenetelmät. Kirkkojen keskenjäämisen syihin ei näissä keskusteluissa juurikaan puututtu. Kivikirkkojen keskenjäämiseen ovat vaikuttaneet monet syyt luvulta lähtien alkaneiden vaikeuksien, kuten huonojen viljavuosien ja sotien, vähittäinen kasautuminen, näiden johtaessa rakennushankkeiden hidastumiseen ja keskeytymiseen. Rakennushankkeita jätti kesken myös kuningas Kustaa Vaasan uskonpuhdistuksen nimissä ajama talous- ja kirkkopolitiikka, jota ryhdyttiin toteuttamaan 1520-luvulta lähtien. Kun aikaisemmin osa seurakunnan talonpojilta saamista pysyvistä veroista käytettiin kirkon rakentamiseen ja koristamiseen, ohjautuivat varat enenevässä määrin kruunun tarpeisiin. (Hiekkanen 2001, 55; Hiekkanen 2003, 68 69; 2007, 24 28). Huonojen viljavuosien merkityksen tutkiminen on aikaisemmin ollut haasteellista satojen vaihtelua kuvaavien yhtenäisten ja riittävän pitkien aineistojen puuttumisen takia. Tuoreessa tutkimuksessa onnistuttiin rekonstruoimaan satopotentiaalien vaihteluja kuvaava yhtenäinen aikasarja vuodesta 760 kohti nykyhetkeä (Huhtamaa & Helama 2016). Rekonstruktion pohjana oleva männyn kesäpuun maksimitiheysaineisto on peräisin Järvi-Suomesta sekä Lapista ja satoaineisto 4 SKAS

7 Keski- ja Pohjois-Suomesta. Näin ollen tämän rekonstruktion voidaan olettaa parhaiten kuvastavan juuri saman alueen (Keski- ja Pohjois-Suomi) mahdollisia satovaihteluita. Toisaalta tiedetään niin rukiin kuin myös ohran satovaihtelujen olleen noina aikoina korostetun riippuvia nimenomaan laajoilla alueilla vallinneista lämpötilavaihteluista (Helama ym. 2013). Käsillä olevaan työhön on sisällytetty ilmastollista satopotentiaalia kuvaavan rekonstruktion lisäksi myös aikaisempaa yksityiskohtaisempi vertailu kivikirkkojen rakentamisaikaisista lämpötiloista ja sademääristä (Helama ym. 2009; 2014). Kyseisten aineistojen avulla pyrimme vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: kuinka paljon nuorimman kirkkosukupolven rakennusaikaiset ilmasto-olosuhteet poikkesivat muiden kirkkosukupolvien vastaavista olosuhteista? Miksi useat nuorimman sukupolven kirkoista jäivät samanaikaisesti kesken? Miksi kirkkojen keskenjäämisen asteissa ja muodoissa ilmenee vaihtelua? Pyrimme luomaan näköalaa myös uudenlaiselle selitysmallille, joka huomioisi niin edellä mainitut kysymykset kuin kivikirkkojen keskenjäämiseen vaikuttaneet tekijät. LASKEVAT SATOPOTENTIAALIT JA LÄMPÖTILAT Taulukkoon 1 on koottu lämpötilojen, sademäärien sekä satopotentiaalien keskiarvoja kivikirkkosukupolvien rakentamisen ajoilta. Sukupolvi C:n ( ) aikana kivikirkkorakentaminen rantautui Suomeen ja kirkot rakennettiin Ahvenanmaalle. Sukupolvi A:n ( ) aikana kirkkorakentaminen levisi mantereen puolelle Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle. Manner-Suomen toinen kirkonrakennusvaihe ( ) käynnistyi edellistä laajemmalla alueella Hämeessä, Satakunnassa sekä Pohjanmaalla. Keskilämpöolojen voidaan havaita viilentyneen vanhimman ja nuorimman kirkkosukupolven välillä noin 0,6 C. Ahvenanmaan vanhimmat kirkot muurattiin muita kirkkosukupolvia lämpimämpien ja suotuisampien satonäkymien aikaan. Keskiarvojen valossa sademäärät ovat vanhimpien kirkkosukupolvien rakentamisen aikoihin samalla tasolla, mutta nuorimman kirkkosukupolven kohdalla sateisuus lisääntyy. Sateisinta oli nuorimman kirkkosukupolven aikoihin. Historiallisen maanviljelyn mukaista satopotentiaalia kuvaava estimaatti olisi niin ikään ollut lähellä nykyistä tasoa ensimmäisen kirkkosukupolven muurauksen aikaan, mutta sen voidaan huomata jäävän matalammalle tasolle myöhempien kirkkosukupolvien kohdalla. Sukupolvi C Sukupolvi A Sukupolvi B C mm Crop C mm Crop C mm Crop 12,8 83,9 0,2 12,2 85,9-0,3 12,2 115,8-0,2 TAULUKKO 1. Lämpötilojen, sademäärien sekä satopotentiaalien keskiarvoja kolmen kirkkosukupolven aikana. Kuvaan 1 on koostettu vuotuisten kesän (kesä-elokuu) keskilämpötilojen, sademäärien ja satopotentiaalien kehityskulut vuosina Visuaalinen tarkasteltu osoittaa lämpötilojen nousseen 1200-luvulta 1300-luvun puoliväliin asti. Tämän jälkeen lämpeneminen pysähtyy ja kääntyy lopulta viilenevään suuntaukseen noin sadan vuoden ajaksi. Tavanomaista kylmemmät kesät ajoittuvat sarjassa 1480-luvun seutuville. Tämän jälkeen lämpötilat kääntyvät nousuun, joskaan 1300-luvun puolivälin tasoa ei saavuteta. Sateisuudessa ilmenee kuivempi kausi kahden vanhimman kirkkosukupolven aikana luvulla sateisuus nousee jyrkästi, mutta laskee 1470-luvun loppuun tultaessa. SKAS

8 Vanhimman kirkkosukupolven rakentaminen käynnistyi aikaisempaa todennäköisesti suotuisampien satomäärien aikaan. Sen sijaan pääasiassa Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle rakennettu kirkkosukupolvi ajoittuu murroskohtaan, jonka aikana tapahtuu sato- tasojen lasku. Nuorin kirkkosukupolvi Satakunnassa, Hämeessä ja Pohjanmaalla ajoittuu sen aikaisessa satotasossa pääsääntöisesti vaihtelevien satonäkymien aikaan. Vuoden 1500-alussa satopotentiaaleissa tapahtuu notkahdus, jonka epäsuotuisin vuosi ajoittuu vuoteen Viljasadoissa todennäköisesti tapahtunut muutos heikompien satojen suuntaan käynnistyy pitkällä aikavälillä jo 1420-luvun jälkeen; samaan aikaan kun mantereen kirkkojen muuraus Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle käynnistyy. Kuvassa 2 on esitetty rekonstruoitujen lämpötila-, sademääräja satopotentiaalien negatiiviset poikkeamat tarkastelujakson keskiarvosta. Lämpötiloissa voidaan havaita tapahtuneen kylmempien aikojen toistumisen kasvua tultaessa kohti nuorinta kirkkosukupolvea. Sen sijaan sateisuudessa tapahtuu kuivempien vuosien yleistymistä. Epäsuotuisampia satoja esiintyisi useammin nuorimpien kirkkosukupolvien aikana. POHDINTAA KUVA 1. Vuotuisten kesän keskilämpötilojen (Helama ym. 2014), sademäärien (Helama ym. 2009) ja satopotentiaalien (Huhtamaa & Helama 2016) kehityskulkuja ajanjaksolla Isot kirjaimet A, B ja C edustavat kirkkosukupolvia Hiekkasen (2007) mukaan. Keskenjääneet kivikirkot edustavat nuorimpia kirkkoja (tumman harmaa alue), joiden rakentaminen aloitettiin aikaisintaan 1480-luvulla (Hiekkanen 2003, 68). Ohuet katkoviivat kuvaavat sarjojen vuotuista vaihtelua, paksut yhtenäiset käyrät vuosikymmenien ja satojen aikajänteellä tapahtuneita vaihteluita. Vaakatasossa etenevä paksumpi katkoviiva kuvaa kunkin kirkkosukupolven aikaista keskimääräistä lämpötilassa, sademäärässä tai satomäärissä todennäköisesti vallinnutta tasoa. Suomeen ryhdyttiin keskiajalla rakentamaan kivikirkkoja yli sadalle paikkakunnalle. Kirkkojen ajoittumisen tarkentumisen myötä esiin nousi kysymys keskenjääneistä kirkkohankkeista, joita nykytietämyksen valossa tunnetaan yli 40. Keskenjäämisestä kertovat muun muassa yksinäiset kivisakaristot, joiden viereen ei koskaan muurattu kivistä runkohuonetta saati asehuonetta. Niillä on kuitenkin yksi yhteinen piirre: keskenjääneet kirkot ovat nuorimpia, aikaisintaan 1480-luvulla aloitettuja Pohjanmaan tai sisämaan kirkkoja Hammarlandin kirkkoa lukuun ottamatta. (Hiekkanen 2001, 55 56; 2003, 68 69; 2007, 24 28). Kuvasta 2 voidaan havaita tavanomaista kylmempien vuosien ja sitä mukaa huo- 6 SKAS

9 KUVA 2. Rekonstruoitujen lämpötila-, sademäärä- ja jyvälukuestimaattien negatiivisen poikkeamat tarkastelujakson ( ) keskiarvotasoon nähden, sekä ko. negatiivisten estimaattien toistumistiheys vuotta kohti kunkin kirkkosukupolven (C, valkoinen; A, vaalean harmaa; B, tumman harmaa) rakennusaikana. nompien satojen toistuneen todennäköisesti niin 1400-luvun lopulla kuin 1500-luvun alkupuolella, mutta myös ennen kivikirkkojen rakentamisen käynnistymistä luvun puolivälin jälkeen käynnistynyt kuiva ja kylmempi ilmastokausi ja sen myötä todennäköisesti heikentyneet sadot ajoittuvat ajankohtaan, jolloin mantereen vanhemman kirkkosukupolven kirkkojen rakentaminen päättyy. Epäsuotuisimman vaiheen jälkeen lämpötilat kääntyivät nousuun ja sadot todennäköisesti paranivat, mutta molempien muuttujien taso jää aikaisemmasta (Kuva 1). Kymmenien kirkkohankkeiden käynnistäminen samanaikaisesti ja 1500-lukujen vaihteessa vaikuttaa kylmemmän ilmastovaiheen ja todennäköisesti heikentyneiden viljavuosien näkökulmasta katsottuna riskialttiilta hankkeelta. Kun seurakunnat saivat merkittävimmän tulonsa viljana, voina, turkiksina ja kaloina (Heikkilä & Gardner-Lehmijoki 2004, 359), usein toistuvat huonot satovuodet saattoivat vaikeuttaa hankkeiden läpiviemistä. Useiden kivikirkkojen keskenjääminen kertoo kulttuurin piirissä esiin nousseesta ilmiöstä, jossa vaikuttavat monet erilaiset tekijät samanaikaisesti, mutta jossa ilmenee myös vaihtelua keskenjäämisen suhteen. Muutokset ympäristössä aiheuttavat muutoksia satotasoissa, joihin taas kytkeytyvät erilaiset yhteiskunnalliset ja sosiaaliset ilmiöt. Monokausaalisen selitysmallin sijaan yhden varteenotettavan näkökulman moniulotteisen vuorovaikutteisuuden käsittelemiseksi voi tarjota ns. meeminäkökulma (Dawkins 1976) 2. Sen avulla voidaan tarkastella tietyn 2 Richard Dawkinsin evoluutiota käsittelevä teos Selfish Gene (suom. Geenin itsekkyys) ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna Kirjassaan Dawkins pohtii erityisesti evoluution seurauksia ja sen erästä erikoistapausta: itsekkyyden ja altruismin eli epäitsekkyyden biologiaa. Yksi kirjassa esitetyistä keskeisistä väittämistä on, että menestyvän geenin vallitseva ominaisuus on häikäilemätön itsekkyys. Kyseisessä teoksessa esitettiin ensimmäistä kertaa myös meemin käsite. Meemi tarkoittaa kopioitujaa, johon sisältyy kulttuurin välittymisen yksikön eli matkimisen yksikön idea. Esimerkkeinä meemeistä Dawkins mainitsee sävelmät, ajatukset, hokemat, vaatemuodin sekä saviruukkujen ja rakennusten kaarten muodot. SKAS

10 kulttuuripiirteen kopioitumisen ideaa, miksi se on muodostunut sellaiseksi kuin se on? Meeminäkökulmassa tarkastelun keskiöön nousevat tällöin kulttuurin piirissä liikkuvat virikkeet, jotka ovat yhtäältä edesauttaneet kivikirkkojen runsastumista, toisaalta saattaneet vaikuttaa niiden valmistumiseen. Oma erityinen kysymyksensä meemiaihepiirissä on myös se, kehittyykö jokin kulttuuripiirre tietynlaiseksi yksinkertaisesti siitä syystä, koska siitä on kulttuurille etua (Dawkins 1993, 218)? Meeminäkökulman valossa keskiaikaiset kivikirkot edustavat omanlaista kulttuuripiirrettä. Dawkinsin (1976, 1993) teoriaa mukaillen ne kilpailevat yhdessä muiden samaan aikaan vallinneiden kulttuuripiirteiden kanssa ja pyrkivät runsastumaan. Kirkon rakennusmateriaalin valinnassa kilpailevina meemeinä ovat ensisijaisesti olleet puu ja kivi, mutta myös tiili. Turun tuomiokirkon ohella Hattulan Pyhän ristin kirkko on ainoa tiilirakenteiseksi suunniteltu ja muurattu keskiaikainen kirkko Suomessa (Hiekkanen 2007, ). Hiekkanen (2003, 26) pitää mahdollisena, että ensimmäinen puukirkkorakennus olisi voinut sijaita Nousiaisissa vuoden 1156 tienoilla. Kun seurakuntien ja niiden alaisten kappeliseurakuntien ja anneksien (apuseurakuntien) määrä lisääntyi 1200-luvun puolivälin jälkeen, niiden myötä ryhtyivät rakentumaan puiset seurakunta- tai kappelikirkot hiippakuntajohdon alaisuudessa (Hiekkanen 2007, 18). Ensimmäiset kivikirkkohankkeet käynnistyivät Ahvenanmaalla, mutta Manner- Suomessa niiden rakentamiseen ryhdyttiin vasta 1420-luvulla. Tuolloin vanhimmat seura kunnat olivat saavuttaneet noin 200 vuoden iän (Hiekkanen 2007, 18). Suomessa on voitu rakentaa kirkkoja eri materiaaleista rinnan. Puu oli luultavammin ensisijainen rakennusmateriaali, jota kivi ryhtyi vähitellen syrjäyttämään. Mitä vanhempi seurakunta oli kyseessä, sitä todennäköisemmin sinne keskiajan kuluessa rakennettiin kivikirkko (Hiekkanen 2007, 19). Joskus muutokseen kului aikaa satoja vuosia, joskus puukirkoilla on pärjätty nykyaikaan asti. Mihin ratkaisuun lopulta päädyttiin, riippui todennäköisesti kirkon omistajista, pitäjäläisistä. Meeminäkökulman valossa kirkon rakennusmateriaalin valintaan voi liittyä myös kulttuuripiirteen kopioitumista: mitä useampi kirkko rakennettiin tietyllä alueella kivestä, sen painavampi merkitys kyseille kulttuuripiirteelle syntyi, mikä puolestaan edesauttoi kyseisen piirteen kopioitumista edelleen. Tämän näkemyksen valossa keskenjääneet kivikirkkohankkeet edustaisivat uudenlaista kulttuuripiirrettä kivikirkkorakentamisessa aiemmin vallalla olleessa jatkumossa. Ympäristössä ja sääoloissa tapahtuneet muutokset edellyttävät uudenlaista suhtautumista aikaisempaan verrattuna ja synnyttävät virikkeitä siitä kuinka muuttuneessa olosuhteissa kannattaa toimia. Mikäli rajallinen määrä seurakuntia päätyi kirkon rakennusvaiheessa tietynlaisiin ratkaisuihin, esimerkiksi holvien muuraamatta jättämiseen, saattoi ratkaisumalli kopioitua yhteiskunnallisten vuorovaikutusten seurauksena. Rakentamisen keskenjäämiseen saattoi liittyä myös Dawkinsin (1993) esittämä kulttuuripiirteiden kopioitumiseen sisältyvä etunäkökulma. Vallitseviksi muodostuneista tavoista saattoi olla jotakin etua aikakauden kulttuurille. Kun viilentyneet säät vaikuttivat mahdollisesti satomääriä heikentäen, johtivat ne todennäköisesti myös veronmaksukyvyn heikentymiseen. Ongelmat saattoivat kärjistyä katovuosien kohdalla, johon pitäjäläiset vastasivat jättämällä kirkkojen rakentamisen tiettyyn vaiheeseen, josta työn ajateltiin ehkä jatkuvan parempien aikojen koittaessa. Tällöin he ovat voineet luopua myös kivikirkkorakentamiseen muilla tasoilla liittyvistä tunnuspiirteistä (Kieckhefer 2004), mikä puolestaan on voinut tapahtua enemmän tai vähemmin tietoisesti tai tiedostamatta. 8 SKAS

11 Vaikka meemiteoriaan liittyy omia kiistakysymyksiä (Aunger 2000; Kamppinen 2002), voi se silti toimia hyvänä apuvälineenä moniulotteisten kulttuuristen ilmiöiden hahmottamisessa ja niiden kopioitumisen ymmärtämisessä. Hiekkasen (2001, 55) mukaan kivikirkkojen rakentamisen ja valmiiksi saattamisen kannalta kohtalokkainta oli kirkon verotusoikeuksien takavarikoiminen kruunulle. Toisaalta, ja reformaatiosta huolimatta, kivikirkkojen rakentaminen ei tyystin tyrehtynyt uuden ajan alussa, vaan kulttuuripiirteen kopioituminen jatkui ensin Uudessakaupungissa , jonka jälkeen muurattiin myös Askaisten (1653), Mietoisten ( ), Paimion ( ) ja Tammisaaren ( ) kivikirkot (Hiekkanen 2007, 28). Tällä välin kirkkoja rakennettiin myös puusta, kuten niitä oli rakennettu läpi koko keskiajan (Hiekkanen 2007, 28). Tässä artikkelissa esitimme miten ilmastossa tapahtunut muutos epäsuotuisempiin olosuhteisiin ja tästä johtuva satotason lasku ja mahdollinen veronmaksukyvyn heikkeneminen saattoivat osaltaan vaikuttaa kivikirkkohankkeiden keskenjäämiseen. Keskiajalla ja uuden ajan alussa ympäristö loi reunaehdot ihmisen toiminnalle. Kun ympäristöolosuhteissa tapahtui muutos, yksilö ja yhteisö pyrkivät sopeutumaan uusiin olosuhteisiin, mikä taas saattoi heijastua kulttuurisiin ilmiöihin kuten kirkkorakentamiseen. KIITOKSET Marko Huttuselle, Alf Lindroosille ja Åsa Ringbomille kiitokset avusta kivikirkkojen rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Puulustopohjaiset rekonstruktiot on tuotettu Suomen Akatemian rahoittamissa tutkimushankkeissa. Jari Holopainen, FT Helsingin yliopisto, Geotieteiden ja maantieteen laitos PL 64, Helsingin yliopisto Samuli Helama, FT Luonnonvarakeskus PL 16, Rovaniemi Heli Huhtamaa FM University of Bern, Institute of History & Oeschger Centre for Climate Change Research, Länggassstrasse 49, 3000 Bern 9, Switzerland / Itä-Suomen yliopisto, Historiaja maantieteiden laitos, PL 111, Joensuu LÄHTEET Aunger, R. (toim.) 2000: Darwinizing Culture: The status of memetics as a science. Oxford University Press, Oxford. Dawkins, R. 1976: The Selfish Gene. Oxford University Press, Oxford. Dawkins, R. 1993: Geenin itsekkyys. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. Heikkilä, T. & Gardner-Lehmijoki, M. 2004: Keskiajan kirkko Suomessa. Teoksessa Heikkilä, T. & Gardner-Lehmijoki, M. (toim.) Keskiajan kirkko. Uskonelämän muotoja läntisessä kristikunnassa. Tammer-Paino Oy, Tampere, Helama, S., Holopainen, J., Macias-Fauria, M., Timonen, M. & Mielikäinen, K. 2013: A chronology of climatic downturns through the mid- and late-holocene: tracing the distant effects of explosive eruptions from palaeoclimatic and historical evidence in northern Europe. Polar Research 32, DOI: /polar. v32i Helama S., Meriläinen J. & Tuomenvirta H. 2009: Multicentennial megadrought in northern Europe coincided with a global El Niño Southern Oscillation drought pattern during the Medieval Climate Anomaly. Geology 37 (2), Helama, S., Vartiainen, M., Holopainen, J., Mäkelä, H. M., Kolström, T., Meriläinen, J. 2014: A palaeotemperature curve for the Finnish Lakeland based on micro- SKAS

12 densitometric variations in tree-rings. Geochronometria 41 (3), Hiekkanen, M. 1994: The stone churches of the medieval diocese of Turku. A systematic classification and chronology. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 101. Hiekkanen, M. 2001: Keskiaika ja kivikirkkojen rakentaminen. Teoksessa Lounatvuori, I. & Putkonen, L. (toim.) Rakennusperintömme. Kulttuuriympäristön lukukirja. Karisto Oy, Hämeenlinna, Hiekkanen, M. 2003: Suomen kivikirkot keskiajalla. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu. Hiekkanen, M. 2007: Suomen keskiajan kivikirkot. SKS, Helsinki. Holopainen, J. & Helama, S. 2009: Little Ice Age Farming in Finland: Preindustrial Agriculture on the Edge of the Grim Reaper's Scythe. Human Ecology 37 (2), Holopainen, J. & Helama, S. 2012: Suomen keskiajan kivikirkot pikku jääkauden kourissa. Alue ja ympäristö 41 (1), Huhtamaa, H. & Helama, S. 2016: Reconstructing crop yield variability in Finland: Long-term perspective of the cultivation history on the agricultural periphery since 760 AD. Painossa The Holocene. Kamppinen, M. 2002: Meemit, aika ja ikuisuus - uskontojen ajallinen sitkeys. Tieteessä tapahtuu 8, Kieckhefer, R. 2004: Theology in stone: Church architecture from Byzantium to Berkeley. Oxford University Press, Oxford. Lamb, H. H. 1965: The early medieval warm epoch and its sequel. Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology 1, Matthews, J. A. & Briffa, K. R. 2005: The 'Little Ice Age': re-evaluation of an evolving concept. Geografiska Annaler 87 A (1), Ratilainen, T. 2012: Tiiliä tulkitsemassa. Hattulan Pyhän Ristin kirkon muuraaminen keskiajalla. Arkeologian lisensiaatin tutkielma. Historian, kulttuurin ja Taiteiden tutkimuksen laitos. Turun yliopisto. Santakari, E. 1979: Keskiajan kivikirkot. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. 10 SKAS

13 V.-P. Suhonen MASSBYN LATOKARTANO JA AUTIOITUNUT ASUTUS ABSTRACT The royal demesne of Massby and the deserte d settlements in its vicinity Royal demesnes have a very important role in the study of the desertion of villages and farms in Finland. Many villages and farms were deserted because royal demesnes had taken their fields, meadows and woodland. At the same time it seems that at least some of the royal demesnes were founded in places where there were already deserted medieval villages and farms. The royal demesne of Massby in Sipoo parish was founded in 1556 and the peasants were driven from the village. Furthermore, written sources show that the demesne had taken possession of the properties of at least three deserted medieval villages. The royal demesne in Massby was closed down already in 1561 and some of the peasants moved back to their home village. The rest of the farms were transferred to noblemen and merchants and became the foundation of the Söderkulla and Massby private manors. JOHDANTO Kustaa Vaasan aikaisilla kuninkaankartanoilla ja latokartanoilla on Suomessa asutusar- keologian kannalta mielenkiintoinen ulottuvuus. Kartanoita muodostettaessa autioitui kokonaisia talonpoikaiskyliä. Tunnetuin esimerkki on Espoon Mankby, jonka arkeologiset tutkimukset ovat tuoneet runsaasti uutta tietoa kuninkaankartanon perustamisen seurauksista 1. Arkeologisesti kiinnostava kysymys kuninkaankartanoiden suhteesta autioitumiseen vaatii kuitenkin vielä paljon lisävalaistusta. Kartanoihin liittyvää autioitumista ei ole toistaiseksi tutkittu kattavasti. Kaikkia niiden toiminnan vuoksi autioituneita kylänpaikkoja ei todennäköisesti ole vielä löydetty. Tarkemmin selvittämättä on myös se, kuinka paljon kartanot ovat ottaneet haltuunsa niitä edeltäviä autiotiloja. Tässä artikkelissa käsitellään kuninkaankartanoiden suhdetta autioitumiseen Sipoon Massbyn latokartanon kautta. Helsingin kartanon alaista Massbyn latokartanoa koskevat historialliset lähteet avaavat poikkeuksellisia näkymiä keskiaikaiseen autioitumiseen. Asiakirjoissa mainitaan jo ennen latokartanon perustamista autioituneita kyliä. Lisäksi lähteissä esiintyvät paikannimet tarjoavat harvinaisen mahdollisuuden sitoa ja 1700-lukujen karttoja 1550-luvun puolivälin tilanteeseen. Erityisen mielenkiintoiseksi latokartanon tekee myös sen toiminnan rajoittuminen vuosiin Latokartanon lyhytaikaisuus mahdollistaa sitä edeltävän ja seuraavan asutuksen vertailun verokirjojen avulla. Massbyn talonpoi- SKAS

14 Sipoon Massbyn alue nykyään. Etualalla näkyy Lill-Massbyn edelleen käytössä oleva tonttimaa. Taustalla joen toiselle puolella ovat sijainneet Stor-Massby ja Massbyn latokartano. Kuva. V.-P. Suhonen. kaiskylä ehdittiin tyhjentää kokonaan vuonna Osa talonpojista palasi kuitenkin kylään jo 1560-luvun alussa. Voidaan siis sanoa, että kylä elää yli latokartanon ajan. Toisaalta latokartanolla oli voimakas vaikutus siihen, millaiseksi Massby 1500-ja 1600-lukujen kuluessa muotoutui. MASSBY ENNEN LATOKARTANOA Sipoon pitäjän kantakyliin kuuluva Massby sijaitsee Sipoonjoen alajuoksulla, noin kilometrin Sibbesborgin keskiaikaisesta linnasta pohjoiseen. Massby jakaantuu Sipoonjoen itärannalla olevaan Stor Massbyyn ja sitä vastapäätä joen toisella puolella olevaan Lill Massbyyn. Massby mainitaan ensimmäisen kerran sipoolaisen Henrik Torstenssonin perintöä koskevan asian yhteydessä vuonna Alkuperäisenä säilyneessä pergamentissa esiintyy Tallinnassa kuolleen Henrikin isä "Torsten j Massaby". Massby palaa lähteisiin vuonna 1501, kun sen Boxbyn ja Hangelbyn vastainen raja vahvistetaan 3. Asiakirjassa mainitut rajamerkit Djupvarp, Rönnberg ja Orremossnäs näkyvät Adam Giökenin vuonna 1727 laatimalla Hangelbyn, Boxbyn ja Eriknäsin jakokunnan kartalla 4. Rajankulun perusteella Sibbesborgin vierellä idässä oleva Kallbäckby on laskettu 1500-luvun alussa Massbyn osaksi. Kallbäckby on ollut olemassa viimeistään 1400-luvun ensimmäisellä puoliskolla, sillä edellä mainitussa vuoden 1442 lähteessä on todistajien joukossa "Sigurdher J Kallabæk". Koska Kallbäckby on merkitty Porvoon läänin vuoden 1540 maakirjaan omaksi kyläkseen 5, se on eriytynyt Massbystä vasta vuoden 1501 jälkeen. Ero ei kuitenkaan ole ollut täydellinen. Samaan jakokuntaan kuuluvilla Massbyllä, Kallbäckbyllä, Skräddarbyllä ja Hitålla oli yhteiset metsät ja ulkomaat vielä 1700-luvulla 6. Sipoon pitäjän Nevasin neljännekseen kuuluneessa Massbyssä oli vuonna 1540 yhdeksän täysveroa ja 18 veronmaksajaa 7. Mas- 12 SKAS

15 sby oli Sipoon pitäjän toiseksi suurin kylä; ainoastaan Nevasin ja Kirkon neljännekseen sijoittuneessa Hindsbyssä oli 1540-luvulla enemmän veronmaksajia (21). 8 Porvoon läänin vuoden 1547 maakirjan perusteella yksi Massbyn täysveroista jakaantui kylässä asuneen Nils Perssonin ja ulkokylänmiesten Erik Larssonin ja Nils Perssonin kesken. 9 Porvoon läänin vuoden 1550 maakirjassa olevan määritelmän mukaan ulkokylänmiehet eivät asuneet siinä kylässä, missä heillä on ulkokylänmaata. 10 Porvoon läänissä ulkokylänmiehet erotetaan muista kylien veronmaksajista vasta vuoden 1547 maakirjassa 11. Lähes kaikki vuoden 1547 ulkokylänmiehet ovat kuitenkin mukana jo vuosien 1540, 1543 ja 1544 maakirjoissa kylien talonpoikien joukossa 12. Koska kylissä asuneita talonpoikia ja ulkokylänmiehiä käsitellään verokirjoissa ennen vuotta 1547 täysin samalla tavalla, on ilmeistä, että he kaikki ovat tilojen haltijoita. Ulkokylänmiesten tulkitsemiselle autioituneiden tilojen hallussapitäjiksi löytyy helposti tukea verokirjoista. Esimerkiksi Helsingin pitäjän Heikbyssä oli vuonna 1543 kolme talonpoikaa. Vuonna 1556 kylässä oli vain yksi talonpoika ja kuusi ulkokylänmiestä. Kaksi tilaa oli autioitunut kokonaan ja kolmannestakin osa oli päätynyt ulkokylänmiehelle. 13 Porvoon pitäjän Birckebackaby oli puolestaan jo 1540-luvulla kokonaan ulkokylänmiesten käsissä 14. Ulkokylänmies-nimitys on verotekninen tapa nostaa esiin käytössä olevat ja verotetut autiotilojen maat, ja sitä ei aina pidä ottaa kirjaimellisesti. Sipoosta löytyy esimerkiksi Nickbystä ja Hertsbystä talonpoikia, joilla on ollut kotikylässään oman tilansa ohella ulkokylänmaata 15. Myös Massbyn Nils Persson voi periaatteessa olla yksi ja sama kyläläinen. Myöhemmin tässä artikkelissa kuitenkin ilmenee, että Massbyn ulkokylänmiehet ovat todennäköisesti Gesterbyssä vuonna 1547 sääntöveroa maksaneet Erik Larsson ja Nils Persson. 16 Molempien ulkokylänmiesten hallussa oli Massbyssä ¼ täysveroa. Ulkokylänmiehillä oli siis yhteensä ½ täysveroa eli yhdeksän kyynärää maata. Massbyn yksittäisten tilojen veroluvut vaihtelivat vuonna 1543 neljäsosan ja yhden välillä. 17 Keskimääräinen veroluku oli 1/2. Voitaneen lähteä siitä, että Massbyssä on ollut uuden ajan alussa ulkokylänmaata ainakin yhden ja mahdollisesti jopa kahden autiotilan verran. LATOKARTANON AIKA Kustaa Vaasa hyväksyi vuonna 1555 Helsingin kuninkaankartanon voudin Anders Korpin ehdotuksen latokartanon sijoittamisesta Sipoon pappilaan. Jostain tuntemattomasta syystä latokartano rakennettiin kuitenkin seuraavana vuonna Massbyyn. Kartanon perustamisen seurauksena Massbyn talonpoikien oli muutettava pois kotikylästään. Talonpojille maksettiin rahana yhteensä 119 ½ markkaa. Lisäksi he saivat uudet tilat Sipoosta tai muista pitäjistä. 18 Näistä korvaustiloista ei ole säilynyt luetteloa. Koska Itä-Uudenmaan rannikon kylien talonpoikien nimet olivat 1500-luvulla varsin samantapaisia, Massbyn talonpoikien siirtymisiä ei ole mahdollista jäljittää varmuudella. Joka tapauksessa ainakin Massbyn rajanaapureihin Boxbyyn, Hangelbyhyn ja Immersbyhyn näyttää 1550-luvun jälkipuoliskolla ilmaantuvan massbyläisiä 19. Massbyn latokartanon toimintaa voidaan tutkia sen tilien avulla 20. Tilitiedot eivät kuitenkaan kerro esimerkiksi sitä, missä latokartano rakennuksineen on tarkkaan ottaen sijainnut ja mitä talonpoikien tonteille on tapahtunut. Sen verran ne kuitenkin paljastavat, että Massbyn pellot ovat jakautuneet kaksivuoroviljelyn periaatetta noudattaen lännessä ja idässä oleviin aitauksiin. Latokartano on sijainnut itäisen aitauksen yhteydessä ("Mas- SKAS

16 seby Östre gärditt wed Masseby ladegård"). Tieto voi tarkoittaa sitä, että latokartano on sijainnut kylän Sipoonjoen itäpuolisessa osassa. Heikko vihje siitä, että latokartanon aikana on mahdollisesti raivattu uusia tontteja, saattaa sisältyä vuonna 1558 kirjattuun tietoon navetan ja viiden uuden tuvan rakentamisesta. 21 Mahdollisesti talonpoikien rakennukset olivat olleet joko riittämättömiä tai soveltumattomia latokartanon tarpeisiin. Tätä on kuitenkin vaikea ymmärtää Massbyn kaltaisessa suuressa kylässä, kun ottaa huomioon, että kartanolla on voudin lisäksi ollut vakinaisia palkollisia vuonna 1558 kahdeksan miestä ja seitsemän naista ja vuonna 1559 yhdeksän miestä ja neljä naista 22. Massbyn talonpojat ovat mahdollisesti vieneet talonsa mukanaan. Jo keskiaikaisista lähteistä on löydet tävissä viittauksia rakennusten siirtämisestä autioituneilta kylätonteilta. Esimerkiksi kuningas Kristian määräsi vuonna 1459, ettei autiotonteilta saa viedä pois rakennuksia 23. Latokartanontileistä käy ilmi, ettei sen toiminta rajoittunut pelkästään peltojen viljelyyn. Latokartano tarvitsi niittyjä, kalastusvesiä, metsiä ja takamaita samalla tavalla kuin lähikylien talonpojat. Tästä syystä johtuen latokartanon käytössä ollut alue oli määritettävä nopeasti sen toiminnan aloittamisen jälkeen. Vuoden 1557 toukokuussa Nils Michelsson, Anders Korp ja Lasse Skalm tarkastivat yhdessä Helsingin, Porvoon ja Sipoon talonpojista koostuneen lautakunnan kanssa Massbyn rajat. Rajankäynnistä on säilynyt alkuperäisasiakirja, jonka tekstin yhteyteen on piirretty yksinkertainen rajamerkkikartta. 24 Se vastaa pääpiirteissään Samuel Broteruksen vuonna 1693 laatimaa Massbyn jakokunnan metsäkarttaa ja kattaa siten myös Kallbäckbyn, Skräddarbyn ja Hitån alueet 25. Vuoden 1557 kartalle on merkitty Massbyn rajoille Skinnarböle-, Tasnäsböle- ja Tärskogböle-nimiset autiokylät. Asiakirjasta käy ilmi, että kyseessä ovat naapurikylien käsiin päätyneet autiopyölit (sv. ödeböle), joilla on ollut vielä 1500-luvun puolivälissä omat tunnistettavat alueet. Autiokylistä ainoastaan Tasnäsböle eli Tavastnäsböle mainitaan Porvoon läänin vanhimmissa verokirjoissa, ja sekin ainoastaan latokartanon alaisuuteen kuuluneena "Taffuestaby" -nimisenä niittynä 26. Rajankäyntiasiakirjassa viitataan autiopyölien osalta Nils Michelssonin maakirjaan. Kyseessä ovat ainoat säilyneet tiedot muutoin tuntemattomasta maakirjasta. Nils Michelsson toimi rajankäynnissä kirjurina ja hänet voinee laskea kruunun alempiin virkamiehiin. 27 Suomen keskiajan ja uuden ajan alun kirjallisissa lähteissä esiintyy lukuisia bölepäätteisiä kylännimiä. Ensimmäinen niistä, Porvoon Stensböle, mainitaan jo vuonna Ruotsin kielen böle on johdannainen bol-sanasta, joka puolestaan juontuu verbistä bo eli asua. Böle voi tarkoittaa laidunta, asutusta, tilaa, uudistilaa, torppaa sekä joko kylän yhteismaalle tai ulkomaalle rakennettua tilaa. On muistettava, ettei böle-nimi välttämättä kerro asutuksesta, vaan sitä on käytetty myös pelkistä niityistä. 29 Tosin ammoin autioituneesta kylästä voi ja 1700-lukujen kartoilla olla muistona pelkkä niitty. Böle-ja by-päätteet merkitsevät usein samaa asiaa eli kylää. Joissakin tapauksissa kylällä voi olla molemmat päätteet, kuten Porvoon läänin vuoden 1540 maakirjassa Helsingin pitäjän Skomarbölebyllä 30. Keskiajalta on säilynyt myös lähteitä, joissa böle-sanaa käytetään pelkästään yleismerkityksessä paikan tai tilan tarkempaa nimeä mainitsematta. Söderbirkbyläinen talonpoika Niklis luovutti yhdessä vaimonsa Torlaffin kanssa vuonna 1382 Lohjan Pyhän Laurin kirkolle yhden tilan, "itt böle" 31. Oikeusistuin vahvisti vuonna 1429 Peder Smedin oikeuden kahteen hänen ostamaansa tilaan. Toinen on ilmeisesti nimeltään Piparböle, kun taas 14 SKAS

17 toisesta tilasta todetaan yleisesti "eth annadh böle." 32 Autiopyöli-nimitystä käytettiin autiotiloista jo keskiajalla. Esimerkiksi kahta Paimion Askalassa sijaitsevaa tilaa kuvataan vuonna 1480 autiopyöleiksi, "tuå ödess bole". Samassa asiakirjassa nimitetään tiloja myös autiotorpiksi, "ödes tårp" 33. Porvoon läänistä säilyneisiin 1500-luvun maakirjoihin ei ole merkitty autiopyölejä. Läntisen Uudenmaan rannikkopitäjien maakirjoissa mainitaan ainoastaan yksi autiopyöli Espoossa ja toinen Pohjassa 34. Varsinais-Suomen vanhimmissa maakirjoissa sen sijaan ulkokylänveroja kutsutaan usein autiopyöleiksi. Varsinais-Suomessa autiopyölit liittyvät joko uudisasutukseen tai -raivaukseen. Kyse voi olla joko asutetusta tai asuttamattomasta viljelmästä. Verokirjojen autiopyölien joukossa tiedetään olevan monia autioituneita 1300-ja 1400-lukujen uudistiloja. 35 Länsi-Uudellamaalla on puolestaan arkeologisissa tutkimuksissa voitu todeta se, että vanhojen karttojen böle-paikannimet viittaavat usein autioituneeseen asutukseen. Samoin on havaittu, että naapurikylät ovat jakaneet autiopyölien maita. 36 Sipoon Massbyn latokartanon vuoden 1557 rajankäyntiasiakirja todistaa kiistatta sen, että myös Itäisellä Uudellamaalla on ollut autiopyölejä. Muista historiallisesta lähteistä saadaan puolestaan tukea sille, etteivät Sipoon pitäjän autiopyölit ole poikkeustapaus Porvoon läänissä. Esimerkiksi Sipoon läntisestä naapurista Helsingin pitäjästä löytyy kaksi kirjallisten lähteiden perusteella varmaa keskiaikaista autiopyöliä. Raaseporin läänin vuoden 1540 maakirjan viimeisellä sivulla mainitaan "ett böle som kallas Hijrböle". Hirböle on sijainnut Helsingin pitäjään kuuluvan Otnäsin ja Espoon pitäjään lasketun Gräsan välillä 37. Samuel Broteruksen vuosina 1692 ja 1706 laatimat Otnäsbyn ja Björnvikbyn kartat vahvistavat Hirbölen asutuksi 38. Hirbölelle kuulunut alue on rajattu molemmille kartoille. Vuoden 1692 kartalla on lisäksi kirjoitettu kylän rajojen sisäpuolelle "hirböhls tompt ställe". Hirbölellä ei ollut vuonna 1692 peltoja, ja sen niityt olivat Otnäsin käytössä. Toinen varma Helsingin pitäjän autiopyöli on sijainnut Vantaan Rekolassa. "Anders i Reckhals", "Hans Madelin" ja "Michell Redeswijn" luovuttivat vuonna 1401 Räckhalsbölestä Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkolle veromarkan verran maata 39. Osa Räckhalsbölestä pysyi mahdollisesti yksityisomistuksessa, sillä Helsingin pitäjässä 1492 pidetyillä käräjillä käsiteltiin Reckhalsbölessä ja Simonsbölessä sijainneen veromarkan kokoisen maan kauppaa 40. Lähteestä ei ilmene sitä, oliko Räckhalsböle tuolloin asuttuna. Räckhalsböleä ei mainita Porvoon läänin 1500-luvun verokirjoissa. Vanhat kartat kuitenkin todistavat sen, että Räckhalsböle on autioitunut kylä. Räckhalsbölen alueesta on säilynyt Samuel Broteruksen vuonna 1699 laatima kartta maanmittauskonsepteineen 41. Molemmille kartoille on merkitty Räckhalsbölen tonttimaa. Maanmittauskonseptilla on pieni pallo ja teksti "tompten". Puhtaaksi piirretyllä kartalla on samalla kohdalla ruskea täplä. Räckhalsbölen tontti löytyy myös vuodelta 1776 peräisin olevalta Räckhalsin ulkokylämaata kuvaavalta kartalta 42. Ennen kuin syvennytään tarkemmin Massbyn autiopyöleihin, todettakoon vielä, että Itä-Uudellamaalla on ollut autiopyölejä muuallakin kuin Helsingin ja Sipoon pitäjissä. Porvoon läänin maanmittareina ja 1700-lukujen taitteen tienoilla toimineiden Lars Forsselin, Samuel Broteruksen ja Adam Giökenin kartoilta ja niiden selitysosista löytyy Porvoon ja Pernajan pitäjistä lukuisia böle-nimiä. Monet pyölit ovat varmuudella kadonneiden kylien tai talojen paikkoja. Esimerkiksi Broteruksen Pernajan pitäjän Fasarbyn vuoden 1700 kartan selitysosasta käy SKAS

18 ilmi, että muusta kylästä 1,6 kilometrin etäisyydellä sijainneen Böls åkern-nimisen niityn yhteydessä on ollut myös "Böls tompten" 43. Myös karttojen nimistö saattaa silloin tällöin kertoa hylätyn tontin olemassa olosta. Broteruksen vuonna 1710 laatiman Wålaxin kartan eteläosassa, kilometrin päässä kylän tuolloisista tonteista on "Kugböhls åcker", "Kubböhls åcker" ja "Kubböhls äng". Vieressä on pelto "tompt gierdan". 44 Porvoon läänin itäisimmän pitäjän Pyhtään osalta autiopyölien etsimistä vaikeuttaa aluetta koskevien 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun karttojen vähäisyys. Myös Pyhtäältä on kuitenkin esimerkkejä keskiaikaisesta autioitumisesta. Tessjöbyn talonpojat maksoivat vuonna 1547 yhdessä 1 1/2 täysveroa Torstecktt-nimisestä niitystä 45. Kyseessä on muisto 1400-luvulle, mahdollisesti vuoteen 1422, ajoittuvassa lähteessä mainitusta Thorstäktin autiotilasta 46. MASSBYN AUTIOPYÖLIT Tasnäsböle-Tavastnäsböle-Tavastby-Tassby Tasnäsböle oli Nils Michelssonin maakirjan mukaan ollut yhden savun ja yhdeksän kyynärän kokoinen. Vuoden 1557 rajankäyntiasiakirjan mukaan Tasnäsbölestä ei kuitenkaan ollut maksettu viime aikoina veroja. Sipoonjoen suun tuntumassa ja Sipoonlahden pohjukan itärannalla sijainneella Tasnäsbölelle oli kolme rajamerkkiä siten, että kylän alue muodosti kolmiomaisen kiilan. Etelässä olevan Eriknäsin vastaisen rajamerkin kohdalla on asiakirjan kartalla reikä. Kylän pohjoisrajana oli "Ååströmbäärgs" ja itärajana "Röönbärgs". Tasnäsbölen halki kulki vuonna 1557 rajalinja Rönnbergistä Djupvarppiin. Kyseessä on edellä mainittu vuonna 1501 vahvistettu Massbyn, Boxbyn ja Hangelbyn välinen raja. Koska Tasnäsbölen maat on voitu jakaa, sen on täytynyt olla jo vuonna 1501 jonkin aikaan autiona. Muisto Tasnäsbölestä jäi elämään niityn nimenä. Niitty kuului Massbyn latokartanolle. Samuel Broteruksen vuonna 1693 laatiman Massbyn kartan selostusosasta käy ilmi, että Massbyn kartanolla ja kuudella tilalla oli osuus joko Tassby- tai Tavastby-nimisestä niitystä 47. Myös Skräddarbyn säterin niittyjen joukossa oli 1600-luvun lopulla "Tafwestby äng" 48 Vuoden 1557 rajamerkeistä Djupvarp ja Rönnberg esiintyvät useilla ja 1700-lukujen kartoilla 49. Tiedot Tasnäsbölen etelä- ja pohjoisrajoista ovat sen sijaan parin vuosisadan kuluessa lähes täysin kadonneet. Samuel Broteruksen ja 1700-lukujen taitteesta laatimalle Porvoon läänin rannikkokartalle hahmotellun rajalinjan perusteella pohjoisraja Åströmberg on todennäköisesti Sipoonjoen suulla ja on ilmeisesti jokin sen itärannan kallioista 50. Vuoden 1557 asiakirjan mukaan Tasnäsböle on sijainnut Rönnbergin, Åströmbergin ja Djupvarpin välillä. Kyseiselle alueelle on merkitty Massbyn jakokunnan ja 70-lukujen kartalle Tassby äng, jonka yhteydessä on yksittäisiä peltolohkoja. 51 Tasnäsbölen ajoituksesta ei ole tarkempaa tietoa. Hämeeseen viittaavan nimensä perusteella kylä saattaa liittyä Sipoon rannikon ruotsalaissiirtolaisuutta edeltävään suomalaisasutukseen, ja sen juuret voivat siten ulottua jopa 1000-luvulle 52. Asiaan ei luultavasti koskaan tulla saamaan vastausta. Tassbyn niityn lävistää tänä päivänä Porvoon moottoritie ramppeineen. Kaikilla tonttimaiksi sopivilla kohdilla on nykyään omakotitaloja tai muita rakennuksia. Skinnarböle Skinnarböle on sijainnut lännessä Massbyn latokartanon ja Östersundomin kylän rajalla. Vuoden 1557 rajakäyntiasiakirjaan kirjatun Nils Michelssonin maakirjan tiedon mukaan 16 SKAS

19 Sipoon Skinnarbölen todennäköiselle paikalle perustettiin torppa 1700-luvun lopulla. Kuva. V.-P. Suhonen. Skinnarböle oli yhdeksän kyynärän ja ½ savun kokoinen. Koska veroyksikkö savu on merkinnyt asuttua tilaa, kertoo sen puolittuminen alkuperäisen talon jakaantumisesta ja mahdollisesti myös autioitumisesta kuluneesta ajasta. Vain puolet autiopyölin pelloista oli ollut Nils Michelssonin aikana verotettuna. Kylän halki virrannut puro, "Skinnar Bööles Bääkk", jakoi sen alueen kahteen osaan. Massbyn talonpojat olivat maksaneet puron itäpuolisesta alueesta veroa viidestä kyynärästä ja ¼ savusta. Östersundomin asukkaat eivät sen sijaan olleet maksaneet veroa hallussaan olleesta puron länsipuolesta. On mahdollista, että Skinnarböle on toinen Massbyn ulkokylänmaista. Tulemme kuitenkin myöhemmin huomaamaan sen, että Massbyn ulkokylänmaille on löydettävissä kaksi muutakin selitystä. Skinnarbölen aluetta reunusti vuonna 1557 seitsemän rajamerkkiä. Östersundomin vastaisen rajan muodostivat "Stoor Strand stæn", "Maan Skoog stæn" ja "Skinnar Qvarn". Massbyn ja Skinnarbölen rajalla olivat "Råttnæ Kællda", "Raam bärrg", "Rååtalls" ja "Stw nääs bærgs". Vertaamalla näitä rajamerkkejä ja 1700-lukujen karttoihin paikantuu Skinnarböle tuolloiselle Östersundomin ja Immersbyn rajaseudulle. Skinnarbölen tarkkaa aluetta ei ole enää mahdollista määrittää, sillä vain osa vuoden 1557 rajamerkeistä oli enää jäljellä 1600-ja 1700-luvuilla. Lars Forsselin vuonna 1690 laatiman Östersundomin kartan itäosassa on puro, jonka rannoilla on "Böls ängen". Östersundomin itärajoina ovat "Rofwelsten" ja "Stufwaenäs" 53. Samuel Broteruksen vuonna 1698 piirtämän Immersbyn kartan lounaisrajalla on maakaista, josta Immersby ja Östersundom kiistelevät 54. Riidanalaisia rajamerkkejä olivat "Skinnar qvarn" ja Immersbyn alueella sijainneet "Rambsten" ja "Stufvunäs". Suurin piirtein sama maa-alue on merkitty latokartanon vuoden 1557 kartalle Massbyn käyttämäksi Skinnarbölen puoleksi. Jo vuoden 1557 rajankäyntiasiakirjasta ilmenee, että Immersbyn talonpojat ovat pyrkineet ottamaan Skinnarbölen maita käyttöönsä. Tultaessa 1600-luvun lopulle he olivat onnistuneet samaan käsiinsä aiemmin Massbylle kuuluneen osan. Skinnarbölen tonttimaan tarkkaa sijaintia ei voida määrittää vanhojen karttojen avulla. Maastoinventoinnin perusteella näyttää ilmeiseltä, että Östersundomin vuoden 1781 kartalle merkitty Bölen torppa olisi keskiaikaisen Skinnarbölen seuraaja. 55 Teskoböle-Tärskogböle Teskoböle eli Tärskogböle oli Nils Michelssonin maakirjan mukaan savun ja yhdeksän kyynärän suuruinen tila, josta oli maksettu äskettäin veroa. Vuoden 1557 rajankäyntiasiakirjan perusteella Tärskogbölen alueella oli Spjutsund-niminen niitty, josta Massby maksoi 12 vanhaa äyrityistä (örtuga). Sama niitty mainitaan vuonna 1581 Mats Bengtssonin ja Erik Sigfredssonin Massbyn omis- SKAS

20 tuksiin kuuluvaksi 56. Niityn nimi saattaa olla muisto rannikolla yli kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Spjutsundin kylän sisämaassa olleesta nautinta-alueesta. Gesterbyn tai Massbyn ja 1700-lukujen kartoilta ei löydy Spjutsund-nimistä niittyä 57. Tärskogbölen ympärillä oli vuonna 1557 rajamerkit "Röön Bærgh", "Orrmååsa", "Sabæl Tals Stææn", "Falsenda" ja "Täskoholmera". Falsendan ja Täskogholmin välisen rajamerkin kohdalla on asiakirjan kartalla reikä. Rönnbergin ja Orrmåsan ohella myös Sabeltal löytyy monilta ja 1700-lukujen kartoilla 58. Rajojen perusteella Tärskogböle on sijainnut pohjoisessa Massbyn ja Gesterbyn välisen rajan tienoilla. Samuel Broteruksen 1690-luvulta peräisin olevalle Uudenmaan rannikkokartalle on merkitty Massbyn tuolloisen pohjoisrajan ulkopuolelle "Terskoholm" ja samalle kohdalle kylän rajan sisäpuolelle "Massby Stoor måssan", joka ulottuu Gesterbyn alueelle. 59 Ensimmäiset tarkat kartat Tärskogbölen sijaintialueesta ovat vasta 1700-luvun jälkipuoliskolta. Paikalla ei ollut tuolloin enää peltoja, vaan ainoastaan niittyjä. Vuosina laaditulla Gästerbyn kartalla on Massbyn vastaisen rajan pohjoispuolella Norkullan kartanolle kuulunut Tärskoäng 60. Mass byn ja 70-luvun kartalla on samoilla tienoilla Holmängen 61. Massbyn latokartanon niittyomistusten joukossa mainitaan vuosina Holmängen 62. Tässä yhteydessä on huomionarvoista, että gesterbyläisillä Erik Larssonilla ja Hans Perssonilla oli mahdollisesti ½ täysveroa eli yhdeksän kyynärää ulkokylänmaata Massbyssä 63. Erik Larsson oli Norkullan ja Söderkullan kartanon perustaneen Hans Erikssonin isä 64. Tärskogböle saattaa olla Massbyn ulkokylänmaa. Se on kuitenkin vain yksi vaihtoehto kolmesta mahdollisesta ulkokylänmaan selityksestä. Tärskogbölen ajoitusta ei tunneta. Nimistötutkija Saulo Kepsu on kuitenkin esittänyt, että Tärskogböle-nimen alkuperäinen muoto olisi Tavastskogböle 65. Mikäli tulkinta on oikea, voisi myös tämä autiopyöli liittyä Sipoon vanhaan suomalaisasutukseen. Tärskogbölen tonttimaata ei ole kyetty etsinnöistä huolimatta paikantamaan. Todennäköisesti se on kuitenkin sijainnut nykyisen Holmgårdin tienoilla. Massbyn latokartanon niityt Helsingin kartanon vuosien tilien mukaan Massbyn latokartanon omistuksessa olivat Bondals-, Änges land-, Getenäs-, Hangelby-, Holm-, Labbe-, Lands-, Lill-, Mågs-, Ryssängs kärr-, Rönbergs kärr-, Skog-, Skreddarby-, Stor- ja Tavastby- nimiset niityt 66. Niityistä Bondals mainitaan latokartanon vuoden 1557 rajakäyntiasiakirjassa Tasnäsbölelle kuuluvana. Kun kartanon niittyjen joukossa on myös Tavastby, näyttää siltä, että kruunu on ottanut ainakin Massbyn talonpojilla olleet autiopyölin niityt haltuunsa. Kun muistetaan, että Holmängen saattaa liittyä Tärskogböleen, herää kysymys onko latokartanolla myös muiden autioituneiden asutusten niittyjä? Selittyvätkö latokartanon naapurikylissä Hangelbyssä ja Skräddarbyssä olevat niityt autioitumisella? Kysymyksen mielenkiintoisuutta lisää se, että molemmista kylissä on merkkejä keskiaikaisesta autioitumisesta. Hangelbyssä oli 1540-luvulla ulkokylänmaata ½ täysveroa ja Skräddarbyssä ¼ täysveroa 67. Massbyn latokartanon niityt antavat tutkimukselle tärkeää paikkatietoa, sillä monet niistä voidaan tunnistaa ja 1700-lukujen kartoilta. Latokartanon hallussa olleet ulkoniityt kertovat sijaintialueidensa avoimuudesta ja hyötykäytöstä keskiajan ja uuden ajan taitteessa. Sen sijaan tarkempia tutkimuksia tarvitaan selvittämään sitä, ovatko ulkoniittyjen yhteydessä 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa sijainneet kylien ulko- 18 SKAS

21 Helsingin kartanon ja voutikunnan vuoden 1560 tilikirjasta löytyy luettelo Massbyn latokartanolle kuuluneista niityistä. Lähde: Kansallisarkisto. pellot olleet olemassa latokartanon aikana. Tässä vaiheessa ainoa todiste ulkoniittyjen yhteydessä olleista pelloista ovat Tasnäsbölen ja Tärskogbölen kyynärluvut. Historiallista taustaa vasten voidaan kuitenkin olettaa, että 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun kartoille merkityt ulkopellot ovat ainakin pääosin keskiaikaista perua. Uusien peltojen raivaaminen maaseudulla vallinneen voimakkaan taantuma- ja autioitumisvaiheen aikana 1500-luvun jälkipuoliskolta 1700-luvun alkuun ei vaikuta uskottavalta. Tälle löytyy vahvistusta vertaamalla uuden ajan alun verokirjojen ja 1600-luvun lopun karttojen kyynärlukuja toisiinsa. Latokartanon alueen osalta vertailu voidaan tehdä ainoastaan Massbyssä ja Skräddarbyssä, koska Hangelbyn 1600-luvun kartan selitysosa ei ole säilynyt ja koska Gesterbyn vanhin kartta on 1750-luvulta, eli ajalta jolloin maaseudun asutus oli jo elpynyt ja laajentunut 68. Massbyn ja Skräddarbyn tilojen yhteenlaskettu kyynärluku on pysynyt samana 1540-luvulta 1690-luvulle. Mikäli uusia peltoja on raivattu, on vanhoja jäänyt pois käytöstä. On kuitenkin todennäköisempää, että kartat vastaavat hyvin uuden ajan alun tilannetta. Samuel Broteruksen vuonna 1693 laatimalta Massbyn kartalta tai sen selitysosasta löytyvät kaikki muut latokartanon niityt paitsi Lill, Rönbergs, Hangelby, Skreddarby ja Getenäs. 69 Massbyn jakokunnasta ja 70-luvuilla piirretyltä kartalta ilmenee, että monet Broteruksen pelkästään karttansa selostukseen kirjaamista niityistä ovat sijainneet joko kylän reuna-alueella tai kokonaan sen rajojen ulkopuolella. Massbyn kylän tai Söderkullan kartanon omistamia niittyjä näkyy sekä Skräddarbyn että Hangelbyn SKAS

22 Samuel Broteruksen vuonna 1693 laatimalla Massbyn kylän kartalla ei ole enää mitään merkkejä latokartanosta tai sitä ympäröineistä autiopyöleistä. Kartan selitys osassa mainitaan kuitenkin Tavastby ja Fastböle-nimiset niityt. Kartta lähde: Kansallisarkisto luvun lopun ja 1700-luvun kartoilla 70. Hangelbyn pohjoisosassa muusta kylästä erillään oli vuonna 1694 Söderkullan niittyjä, joista yhden nimi oli Skogsäng. Samalla paikalla on myös Rönberg-niminen pelto- ja niittykokonaisuus. 71 Skreddarbyn alueella irrallaan kylän keskusalueesta oli vuonna 1699 Massbylle kuulunut Skogsängen, jonka yhteydessä oli Ängesland ängen ja peltoryhmä 72. Myös Massbyn laita-alueella sijainnut Mågs ängen liittyy ulkopelto- ja niittykokonaisuuteen 73. Massbyn jakokunnan ja 70-luvun kartan perusteella tähän samaan kokonaisuuteen kuuluvat myös Labbängen ja mahdollisesti Lill ängen. Kaikilla kolmella Massbyn latokartanoon liittyvällä ulkoniitty ja -peltokokonaisuudella on yksi yhteinen piirre; niille perustettiin torppa viimeistään 1700-luvulla 74. Tulevissa tutkimuksissa on selvitettävä, onko näiden torppien paikkojen edeltäjinä keskiaikaiset autiotilat. Kun huomioidaan Massbyn rajoilla olevat autiopyölit, vaikuttaa siltä, että Sipoon pitäjän keskiaikainen asutusrakenne on olla huomattavasti oletettua pirstaleisempi. Vielä Porvoon läänin vanhimmissa maakirjoissa on rannikkoalueella ja Sipoonjokilaakson eteläosissa useita pieniä yhden tai kahden talon kyliä (Broböle, Borg, Gerknäs, Löparö, Kitö, Kärrby, Norsby, Noringsböle, Norsökärr, Hitå, Palojoki-Rosendal, ja Vajportby) 75. Ilmeisesti näitä pikkukyliä tai yksittäistaloja on aiemmin ollut enemmän. Alueella on edellä mainittujen autiopyölien lisäksi muita böle-kohteita, joiden yhteydessä saattaa olla kadonnutta asutusta. 20 SKAS

23 Varmimmin asutusta liittyy Spjutsundin Starrböleen. Sipoon Gästerbyn kartanossa pidetyillä syyskäräjillä käsiteltiin Nevasin ja Spjutsundin välistä rajariitaa. Tuomiokirjassa kerrotaan Spjutsundin talonpoikien esi-isien asuneen Riwassen-nimisen rajapaikan läheisyydessä. 76 Rajapaikka, "Riwassaråå", on merkitty Samuel Broteruksen vuoden 1692 Nevas-kartalle 77. Johan Bonejin ja 80-luvuilla laatimalla Spjutsundin kartalla on kyseisellä alueella Starrböle-niminen niitty ja muutama pieni peltolohko 78. Myös Massbyn rajanaapureilla Hangelbyllä, Immersbyllä ja Kallbäckbyllä on omat pyölinsä. Samuel Broteruksen vuonna 1694 mittaamaa Hangelbyn karttaa tarkastellessa huomio puolestaan kiinnittyy siihen, ettei kylän halkaisevan joen länsipuolella ole tonttimaita, vaikka siellä on runsaasti peltoja ja niittyjä 79. Näyttää ilmeiseltä, että joen länsipuolella voisi olla autiotontteja. Vaikutelmaa lisää se, että alueella on Bastböle-niminen pelto. Broteruksen vuoden 1699 Immersby-kartalle on merkitty kylän luoteisosassa sijaitsevan Wägaträskin rannalle muusta kylästä erilleen sekä Bööls äng että Bööls åker-niminen peltoryhmä. 80 Broteruksen vuoden 1693 Massby-kartan selitysosassa mainitaan metsittynyt niitty "Festböhle". 81 Vertailu uudempiin karttoihin osoittaa sen, että niitty on sijainnut Broteruksen kartalle kuvatun alueen ulkopuolella kaakossa. Massbyn jakokunnasta ja 1770-luvuilla laaditulla kartalla on Fastböhle-niminen niitty Kallbäckin kylän pohjoisosassa 82. Paikalla oli 1930-luvulla Fästbacka-niminen talo. Hiukan lähempänä Sipoonjokea oli 1700-luvun lopulla torppa. Vaikka tässä artikkelissa syvennytään Massbyn latokartanon ympäristöön, on tässä kohtaa syytä muistuttaa, että Sipoon pitäjässä on ollut joitakin autiopyölejä myös rannikko alueen ulkopuolella. Kauempaa sisämaasta löytyy esimerkiksi Ali-Keravan Svartböle 83. Lisäksi on muistettava, että keskiaikainen autioituminen näkyy historiallisissa lähteissä muillakin tavoin kuin pelkkinä pyöleinä. Kun tarkastellaan ulkokylänmiesten jakaantumista Sipoon pitäjässä vuonna 1547, käy ilmi, että ulkokylänmiesten osuus veronmaksajista on Sundomin neljänneksessä 4 %, Nevasin neljänneksessä 17 %, Kirkon neljänneksessä 16 % ja Kaukjärven neljännessä 6 %. Monissa Sipoon kylissä on huomattavan paljon ulkokylämaata. Ulkokylänmiesten osuus kylän täysveroista on Boxbyssä 23 %, Husössä 33 %, Härtsbyssä 30 %, Mårtensbyssä 33 %, Nackskogissa 20 %, Nickbyssä 23 % ja Pigbyssä 33 %. Veromaksajista ulkokylänmiehiä on Boxbyssä 25 %, Härtsbyssä 38 %, Husössä 67 %, Mårtensbyssä 33 %, Nackskogissa 20 % Nevasissa 25 %, Nickbyssä 38 %, Pigbyssä 50 % ja Skräddarbyssä 20 %. Ei ole yllätys, että näiden samojen kylien vanhoja karttoja tarkastellessa löytyy usein merkkejä kadonneesta asutuksesta. Esimerkiksi Samuel Broteruksen vuonna 1695 laatiman Sipoon Nickbyn kartan maanmittauskonseptille on merkitty Swidiby-niminen niitty 84. Kyseessä on muisto jo keskiajalla autioituneesta kylästä. MASSBY LATOKARTANON JÄLKEEN Massbyn latokartano mainitaan viimeisen kerran Helsingin kartanon ja voutikunnan vuoden 1561 tilikirjassa 85. Latokartanon toiminta-aika kesti siis ainoastaan viisi vuotta. Latokartanon lakkauttamisen jälkeen kotikyläänsä palasi yhdeksän talonpoikaa. Kaikki Porvoon läänin vuoden 1563 maakirjaan Massbyn kohdalle merkityt veronmaksajat ovat joko latokartanon tieltä muuttaneita isäntiä tai heidän poikiaan. Talonpojista viisi sai takaisin saman verran maata kuin heillä SKAS

24 oli lähtiessään. Neljällä muulla uusi tila oli vanhaa joko hiukan suurempi tai pienempi. Kylän alkuperäisestä yhdeksästä täysverosta talonpojille palautui neljä. Lopuista viidestä täysverosta muotoutuivat Söderkullan ja Massbyn kartanot 86. Massbyn vuoden 1563 yhdeksästä talonpojasta seitsemän tilat (Kafvals, Styrmans, Kuus, Staffans, Glamars, Glassas ja Jeppas) olivat jäljellä Samuel Broteruksen kartoittaessa kylän vuonna Kaksi vuoden 1563 tiloista autioituu ja mainitaan viimeisen kerran vuonna Samoihin aikoihin kylään ilmaantuvat kuitenkin tilat Ifvars ja Pellas. Massbyn talonpoikaistilat olivat 1500-luvun jälkipuoliskolla alkaneen maatalouden taantuman aikana enemmän tai vähemmän vaikeuksissa ja ne kaikki olivat 1630-luvulle tultaessa päätyneet rälssin käsiin. Massbyn asutusvolyymi vaihteli 1500-luvun jälkipuoliskolla ja 1600-luvulla riippuen kylässä kulloinkin olleiden lampuotien määrästä. Kylän asutusvolyymi ei latokartanon jälkeen missään vaiheessa enää saavuttanut 1540-luvun ja 1550-luvun alun asutusyksikkötasoa 16, vaan pysytteli koko 1600-luvun lopun sitä 6-7 asutusyksikköä alempana. 88 Samuel Broteruksen vuoden 1693 Massby-kartalla on Sipoonjoen itärannalla Söderkullan kartano, kolmen talon Stor Massby ja yksi erillinen yksinäistila. Sipoonjoen länsipuolella kartalla on kolmen talon Lill Massby ja Söderkullan kartanon alainen torppa. Kartan selitysosassa mainitaan lisäksi neljä muuta tilaa. Mistään ei ilmene syytä siihen, miksi vain osa tiloista on huomioitu itse kartalla. Kaiken lisäksi Broterus ei ole merkinnyt kartalleen sen selitysosassa olevia tilojen tunnuskirjaimia. Tämän vuoksi kartalla olevia tiloja ei ole mahdollista tunnistaa varmuudella. Mikäli Massbystä ja 1770-luvuilla laaditun kartan tontit vastaavat vuoden 1693 tilannetta, puuttuvat Broteruksen kartalta Stor Massbyn tonttimaan eteläpäässä sijainneet kantatilat Ifvars, Staffans ja Jäppas. Karttoja vertaamalla selviää myös, että Söderkullan torpan nimi on Danielsbacka ja että yksittäistila on Glamars. 89 Sipoonjoen itäranta Gesterbystä kotoisin ollut rälssimies Hans Eriksson perusti Söderkullan kartanon pian Massbyn latokartanon lakkauttamisen jälkeen, sillä se mainitaan hänen säterinään jo vuonna Hans Eriksson oli gesterbyläisen sääntöveromiehen Erik Larssonin poika. Suvun maanomitukset Sipoossa olivat uuden ajan alussa voimakkaassa kasvussa. Erik Larssonilla oli vuonna 1556 ulkokylänmaata Pigbyssä ja Hindsbyssä. Hans Erikssonilla oli samana vuonna rälssimaata Sipoon Hindsbyssä, Kyrkobyssä, Hangelbyssä, Pigbyssä ja Gesterbyssä 91. Hans Erikssonin asema vahvistettiin, kun Kustaa Vaasa myönsi hänelle vuonna 1558 rälssi- ja kilpikirjeen. Hans Erikssonin sai rälssiksi yhden täysveron Gesterbystä, 2/3 täysveroa Pigbystä ja Pignäsistä, ½ täysveroa Hindsbystä, 2/3 täysveroa Bölestä ja Nickbystä sekä Husön, Björnön ja Busön. 92 Söderkullan varhaisvaiheista on säilynyt joitakin aikalaistietoja. Massbyn latokartanon vuoden 1557 rajakäyntiasiakirjan perusteella Massbyssä oli yhdeksän kyynärän kokoinen tila, jonka Hans Eriksson oli saanut vaihtokaupassa Hangelbyn talonpojilta. Tilan pellot olivat olleet sarkajaossa Massbyn muiden tilojen kanssa mutta sen niityt olivat sijainneet Hangelbyn puolella. 93 Vuodelta 1578 olevan tiedon mukaan latokartanon toiminnan päätyttyä oli Hans Eriksson ostanut yhdessä poikansa Henrik Hanssonin kanssa Massbystä toisen yhdeksän kyynärän kokoisen tilan. Tila oli kuulunut Hans Sigfredssonille, joka oli latokartanon perustamisen yhteydessä saanut Massbyssä sijainneesta tilastaan korvaukseksi ulkokylänmaan Nevasista. Koska 22 SKAS

25 hän ei halunnut palata kotikyläänsä, oli hänen tilansa annettu boxbyläiselle Nils Michelssonille, joka puolestaan myi sen eteenpäin. 94 Voudintilien perusteella Boxbyssä oli 1550-luvun lopulla Nils Michelsson ja 1560-luvulla Michel Nilsson. Massbystä tai Nevasista ei sen sijaan löydy Hans Sigfredssonia. Massbyn alle on kuitenkin ja 1550-luvuilla kirjattu Sigfred Andersson, jolla oli ½ täysveron eli yhdeksän kyynärän tila. Todennäköisesti sama Sigfred Andersson ilmestyy 1550-luvun lopulla Nevasiin isännöimään yhdeksän kyynärän kokoista tilaa. Sigfred Andersson ei palannut Massbyyn latokartanon lakkauttamisen jälkeen. 95 Hans Eriksson on ilmeisesti ostanut Sigfred Anderssonin tilan; Hans Sigfredsson on luultavasti hänen poikansa. Hans Erikssonin aiempi omistus on puolestaan luultavasti ollut gesterbyläisillä sääntöveromiesten nimiin kirjattu yhdeksän kyynärän kokoinen ulkokylänmaa. Söderkullan kartano koostuu siis luultavasti ulkokylämaasta ja Sigfred Anderssonin tilasta. Söderkullan kartano sijaitsi vuonna 1693 erillään Stor Massbyn kylästä samalla paikalla kuin nykyään. Kartanon pellot olivat ryhmittyneet sen ympärille. Kartanolla ei ollut osuutta kylän sarkajakoisista pelloista. Kuten edellä mainittiin, kartanon toisena perustana olleen tilan pellot ovat olleet sarkajaossa muun kylän kanssa. Massbyn kyynärluku oli sama vuosina 1563 ja 1693, ja uusia peltoja ei siis ilmeisesti ole raivattu. Kartanon pellot voivat täten olla keskiaikaista perua. Kartano on siis luultavasti vaihtanut peltojaan siten, että lopputuloksena on ollut oma erillinen peltokokonaisuus. Hans Eriksson on voinut haluta näyttää statustaan rakentamalla kartanon muusta kylästä erilleen. Toisaalta on täysin mahdollista, että kartano olisi perustettu vanhalle tonttimaalle. Tässä kohtaa on muistettava Massbyn suuri koko. Kaikki keski aikaiset tilat eivät välttämättä ole mahtuneet Stor Massbyn ja Lill Massbyn tonttimaille. Samuel Broteruksen Massby-kartan selostukseen on kirjattu Ivar Blåfältin kaksi tilaa, joilla on yhteensä 54 kyynärää maata. Nämä tilat muodostivat yhdessä Massbyn kartanon nimellä 1600-luvulla tunnetun kokonaisuuden. Kartanon perustana olivat helsinkiläisten porvareiden Mats Bertilssonin ja Erik Sigfredssonin käsiin latokartanolta siirtyneet vanhat talonpoikaistilat. 96 Mats Bertilsson ja Erik Sigfredsson vaihtoivat vuonna 1563 Porvoossa sijainneet perintörälssimaansa kruunun omistamiin yhdeksään tankoon Massbyssä ollutta maata 97. Yhdeksän tankoa vastaa kolmea tuolloista täysveroa ja 54 kyynärää 98. Mats Bertilsson ja Erik Sigfredsson esiintyvät sääntöverollisina jo Porvoon läänin vuoden 1563 maakirjassa 99. Mats Bertilssonin ja Erik Sigfredssonin sääntöveromaat koostuivat todennäköisesti latokartanon alle joutuneista Frans Larssonin, Jöns Anderssonin, Mats Jönssonin, Bent Olssonin ja kylän toisen Jöns Perssonin tiloista ja 48 kyynärästä maata. Lisäksi sääntöveromiehillä oli kuusi kyynärää Michel Henrikssonin ja Nils Perssonin latokartanoa edeltävistä tiloista. 100 Mats Bertilssonilla on ollut Massbyssä omistuksia jo ennen latokartanoa, sillä vuoden 1557 rajankäyntiasiakirjassa mainitaan hänelle kuulunut Stor Massbyn puolella jokea sijainnut erillinen maa 101. Tietoa ei ole mahdollista verifioida muista lähteistä, ja maan sijaintia tai luonnetta ei tunneta. Massbyn kartano sijaitsi vuonna 1693 samalla tonttimaalla Stor Massbyn kantatilojen kanssa. Syynä siihen on luultavasti kartanon muotoutumisprosessi. Mats Bertilsson ja Erik Sigfredsson ovat porvareina hoidattaneet maitaan lampuodeilla ja palkkaväellä. Kyseessä ei ollut asuinkartano, jonka herrojen olisi pitänyt näyttää asemaansa pitämällä etäisyyttä talonpoikiin. Luultavasti SKAS

26 kartano on perustettu jonkun sen pohjana olleen talonpoikaistilan tontille. Stor Massbyn tonttimaan keskiaikaisuudesta kertovat sen ympärillä olevat sarkajakoiset rintapellot. Massbyn kylänpaikka on nykyään täysin autiona. Paikalla 1880-luvulta 1950-luvulle toiminut Söderkullan tiilitehdas on kuitenkin todennäköisesti tuhonnut osan vanhoista kylärakenteista 102. Sipoonjoen itärannalla oli vuonna 1693 myös muusta kylän asutuksesta erillään sijaitseva Clas Anderssonin kuuden kyynärän tila Glamars 103. Koska Glamarsilla oli osuus Stor Massbyn sarkajakoisista rintapelloista, se on jossain vaiheessa sijainnut kylän yhteisellä tonttimaalla. Glamarsin historia ulottuu Porvoon läänin vuoden 1540 maakirjassa olevaan Nils Perssoniin, jonka tila oli puolen täysveron eli yhdeksän kyynärän kokoinen. Latokartanon lakkauttamisen jälkeen Massbyyn palasi Nils Perssonin poika Mats Nilsson hallitsemaan kuuden kyynärän kokoista tilaa. Kolme kyynärää alkuperäisestä tilasta siirtyi Massbyn kartanolle. Mats Nilsson on mahdollisesti raivannut itselleen uuden tontin talonsa ulkopeltojen luokse. Glamars on nykyään autiona, joten se ajoitus olisi mahdollista selvittää arkeologisilla tutkimuksilla kartalle joen länsirannalla Lill Massbyyn merkittyihin Hindrik Anderssonin ja Anders Hinderssonin tiloihin Kafvals ja Styrmans. Myös vuoden 1693 kartan Hindrich Nilssonin Lill Massbyssä sijainneen tilan (Kuus) vaiheita on mahdollista seurata ajassa taaksepäin aina vuonna 1540 veroa maksaneeseen Michel Henrikssoniin saakka. 107 Michel Henriksson jakoi ennen Massbyn latokartanon aikaa täysveron Frans Larssonin kanssa. 108 Latokartanon perustamisen jälkeen Frans Larsson muutti pysyvästi Hangelbyhyn, ja hänen vanhoista maistaan tuli osa Massbyn kartanoa 109. Lill Massbyssä on todennäköisesti ollut 1540-luvulla ja 1550-luvun alussa ainakin neljä tilaa ja kaksi täysveroa. Näistä ainoastaan kolme tilaa näkyy Broteruksen kartalla. On mahdollista, että Frans Larssonin tilan paikalla on ollut jossain tai 1600-luvun vaiheessa lampuotitila. Vuoteen 1693 mennessä Frans Larssonin tila ja sen mahdolliset seuraajat olivat kuitenkin jo ehtineet kadota kokonaan. Vertaamalla Lill Massbyn vuoden 1693 tilannetta ja 1770-lukujen tilanteeseen käy lisäksi ilmi, että tilat ovat jonkin verran siirtyneet tonttimaan sisällä 110. Kafvals, Styrmans ja Kuus Sipoonjoen länsiranta Helsingin kartanon vuoden 1558 tilikirjan mukaan Massbyn latokartanon pellot olivat itä- ja länsiaitauksessa 104. Maininnalla saatetaan viitata Sipoonjoen länsirannan Lill Massbyyn ja itäpuolen Stor Massbyyn. Massbyn kaksiosaisuus periytyy varmuudella keskiajalta. Vuoden 1557 rajankäyntiasiakirjassa puhutaan Kafvalsin ja Massbyn puolesta jokea 105. Porvoon läänin vuoden 1540 maakirjaan on kirjattu Massbyn alle talonpojat Olof ja Tomas Kavall 106. Heistä on verolähteissä katkeamaton jatkumo Broteruksen vuoden Sipoon Massbyn Glamarsin tonttimaa on nykyään täysin metsittynyt. Paikalla on kuitenkin näkyvissä ainakin kolme rakennuksen pohjaa ja mahdollinen kellari. Kuva. V.-P. Suhonen. 24 SKAS

27 Sipoon Hangelbyn Fransbackan tonttimaan historia saattaa juontua Massbystä latokartanon alta pois muuttaneeseen Frans Larssoniin. Kuva. V.-P. Suhonen seisoivat 1700-luvulla vierekkäin joen rannalla. Vuonna 1693 vain yksi tiloista reunusti jokea. On siis täysin mahdollista, että myös Stor Massbyn tonttimaalla on tapahtunut samanaikaisesti tonttien liikkumista. Massbyn Sipoonjoen länsipuoleisessa osassa on mahdollisesti ollut jo keskiajalla muitakin tonttimaita kuin Lill Massby. Söderkullan kartanon alaisuudessa oli ja 1600-luvuilla Sipoonjoen länsirannalla sijainnut lampuotitila, jota kutsuttiin 1570-luvulla Jöransbackaksi. Kun lampuotitilasta muodostettiin seuraavalla vuosisadalla torppa, se sai nimekseen Danielsbacka. 111 Danielsbackan torpalla ja Söderkullan kartanolla oli vuonna 1693 kummallakin 18 kyynärää maata. 112 Danielsbackaa enemmän maata oli ainoastaan Massbyn kartanolla. Torpan suuri koko saattaa kertoa sen olevan alun perin jokin kylän kantatiloista. Danielsbacka saattaa olla Porvoon läänin maakirjassa vuosina esiintyvän Jöns Perssonin täysveron eli 18 kyynärän kokoisen tilan seuraaja 113. Tulkintaa tukee se, että kyseessä on ainoa talonpoikien täysin menettämä täysvero. Kylän kaikista muista täysveroista on säilynyt jonkin kokoinen murto-osa talonpojilla myös latokartanon jälkeen. Söderkullan kartanon yhteys Danielsbackaan näyttää ulottuvan latokartanoa edeltävään aikaan. Vuoden 1557 rajankäyntiasiakirjassa mainitaan kaksi Hans Erikssonin Kafvalsin puolella jokea ollutta pelto-omistustaan. Niistä toisen koko oli 15 kyynärää. Toisen kyynäräluvun kohdalla on asiakirjassa harmillisesti reikä niin, että ainoastaan kirjaimet "tr" erottuvat selvästi. Olisi luontevaa, että kyseessä olisi kolme kyynärää. Hans Erikssonin Massbyssä olleista omistuksista ei ole säilynyt mitään merkintöjä ja 1550-lukujen maakirjoissa. Hänen muissa Sipoon kylissä olleita rälssimaita on kirjattu vasta vuoden 1556 maakirjaan, josta Massbyn kylä latokartanon vuoksi puuttuu kokonaan 114. Hans Erikssonin maaomaisuus on mahdollisesti karttunut Sipoossa vasta 1550-luvulla. Hän on ilmeisesti samoihin aikoihin hankkinut maata myös Massbyssä. Asia täytyy kuitenkin muiden lähteiden puuttuessa jättää avoimeksi. Danielsbackan torppa sijaitsi vuonna 1693 erillään Lill Massbystä oman peltoryhmänsä keskellä. Paikka sopisi sijainniltaan yhdeksi kylän vanhoista tonttimaista. Toisaalta ryhmäkylästä tapahtuneeseen ulosmuuttoon viittaa se, että torpalla on osuus Lill Massbyn sarkajakoisista pelloista. Hans Erikssonin haltuun on mahdollisesti päätynyt Lill Massbyn tonttimaalla sijainnut Jöns Perssonin tila. Siirtyminen ulos Lill Massbystä on tapahtunut viimeistään Söderkullan alaisen Danielsbackan torpan perustamisen myötä. On myös mahdollista, että Söderkullan kartano on vaihtanut kyläläisten kanssa maata siten, että ulkopelloista on muodostunut torpalle oma peltokokonaisuus. LOPUKSI Vaikka Massbyn latokartanon aika oli ohimenevän lyhyt, sen toiminta ehti jättää jälkipolville monia asutushistorian tutkimuksen SKAS

28 kannalta mielenkiintoisia lähteitä. Massbyn latokartanon vuoden 1557 rajankäyntiasiakirja tuo esille kolme Sipoon pitäjässä sijainnutta autiopyöliä. Latokartanon tilit kertovat puolestaan sen, että kruunun hallussa on ollut useita Massbyn ja naapurikylien välisellä rajavyöhykkeellä sijainneita ulkoniittyjä. Ne ovat mahdollisesti tulleet kruunulle Massbyn talonpoikaistilojen mukana. Se, että samat ulkoniityt saattavat liittyä myös autioituneeseen asutukseen, voi olla pelkkää sattumaa. Toisaalta ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että kylmenneiden tilojen maiden hankkiminen ja hyötykäyttöön saattaminen olisi ollut täysin tietoista kruunun politiikkaa. Tässä yhteydessä syytä nostaa esiin se, että myös Helsingin kartanon alueella Viikissä on vahvoja viitteitä keskiaikaisesta autioitumisesta. Porvoon läänin vuoden 1547 maakirjan mukaan Östervikbyn 12 veron maksajasta kuusi oli ulkokylänmiehiä (50 % veronmaksajista/40 % kylän täysveroista) 115. Västervikbyn vuoden 1547 kahdeksasta veron maksajasta oli vuonna 1547 viisi ulkokylänmiehiä (63 % veronmaksajista/50 % kylän täysveroluvusta) 116. Ulkokylänmaan suuri määrä kertoo siitä, että Viikin alueella on luultavasti ollut useita autiotiloja ennen Helsingin kartanon alle päätymistään. Kustaa Vaasan kartanoilla tai kuninkaankartanoilla ylipäänsä on hyvinkin voinut olla kahdenlainen suhde autioitumiseen. Toisaalta niiden perustaminen on autioittanut kyliä ja toisaalta niiden perustana saattaa olla jo aiemmin autioituneita tiloja. Kruunun kannalta on ollut tärkeää saada autioi tuneiden tilojen maat käyttöön ja verolle. Autio tilojen haltuun otto on ollut kruunun kannalta helpompaa ja halvempaa kuin talonpoikien käyttämien tilojen lunastaminen. LÄHTEET JA KIRJALLISUUS Kansalliskirjasto (K) K 1557 = Ägodelnings karta från Finland 1557; Ägodelnings karta från Eriknäs m.fl. egedomer i Sibbo socken. Kansallisarkisto (KA) Voudintilit Porvoon läänin maakirja 1540 (KA 2920) Raaseporin läänin maakirja 1540 (KA 2948) Porvoon läänin maakirja 1543 (KA 2936) Porvoon läänin maakirja 1544 (2943) Porvoon läänin maakirja 1547 (KA 2961) Porvoon läänin maakirja 1550 (KA 2986) Porvoon läänin maakirja 1553 (KA 3021) Helsingin voutikunnan tilikirja 1556 (KA 3041) Helsingin voutikunnan tilikirja ja maakirja 1556 (KA 3044) Porvoon voutikunnan maakirja 1556 (KA 3066) Helsingin voutikunnan tilikirja 1557 (KA 3070) Helsingin kartanon tilikirja 1558 (KA 3095) Helsingin voutikunnan tilikirja 1558 (KA 3101) Helsingin voutikunnan tilikirja 1559 (KA 3151) Helsingin kartanon ja voutikunnan tilikirja 1560 (KA 3175) Helsingin kartanon ja voutikunnan tilikirja 1561 (KA 3196) Porvoon läänin maakirja 1563 (KA 3230) Maanmittaushallitus Alue- ja rajakartat Broterus, Samuel: Uudenmaan rannikko. MH 78. Broterus, Samuel: Porvoon läänin rannikko. MH 80. Uudistushakemisto Bonej, Johan : Geometrisk Charta öfver Gästerbys Åker och Äng. Belägen uti Nylands Län, Borgå Härad och Sibbo Sohn. MH B42 2/3a. Bonej, Johan 1774, 1778, 1781: Geometrisk charta öfver Spiutsunds byss ägor uti Sibbos socken och en Borgå härad och Nylands län afmätte åhr 1774, 1778 och 1781 ut af Johan Bonej, Jonas Wikzen och Ernest Johan Salmén. MH B43a 8/2. Bonej, Johan 1776: Charta öfver Gesterbyss Ägor belägne uti Sibbo socken Borgo härad och Nylands län. 26 SKAS

29 MH B42 3/7-14. Bonej, Johan 1781: Charta öfver Östersundom byss ägor uti Sundom Capelle och Sibbo socken Borgå härad Nylands län afmätte år MH B43 a 11/7-8. Bonej, Johan; Hagström, Carl & Wikzen, Jonas : Charta öfwer första delen af Massby samfällighets ägor i Nylands län, Borgå härad, Sibbo socken. Afmätte åren 1767 och 1768 Jonas Wikzen. Till åker, änger och en del skog delade åren 1770 och 1771 af Johan Bonej och ängarne jemte hela skogen å nye omdelte åren 1776 och 1777 samt chartan renritad af Carl Hagström. MH B43 7/1. Lemberg, Isaac & Hagström, Carl 1776: Charta öfwer andra delen af Räckhals Utmark belägen in Nylands Län Borgå Härad och Hälsinge Socken. MH B9 9/ Broterus, Samuel 1692a: Geometrisk carta öfwer Otnäs i Esbo s:n och Raseborgs östraherad. Affmätt MH B8a 6/1-2 (maanmittauskonsepti MMA Espoo Ibd* 2.) Broterus, Samuel 1692b: Nevas; Egokarta med beskifning. MH B43a 3/1-2. (Maanmittauskonsepti MMA Sipoo Ixb* 24.) Broterus, Samuel 1693: Geometrisk Charta och Afritning uppå Massby Beklägit i Sibbo S och Bårgo Lähn affmätt åhr 1693 wid Söderkulla gård. MH B43 7/1. Broterus, Samuel 1694: 9:1. Geometrisk Charta och Afritn. uppå Båx och Hangelby Byar med Gircknäss Sätterij Belägit i Sibbo Sochn och Bårgo Lähn (Maanmittauskonsepti MMA Sipoo Ibx 9: 1-2.) Broterus, Samuel 1695: Geometrisk Charta och Afritnings uppå Nickby belägit i Borgo Län af Sibbo sochn affmätt åhr MH B43a 1/1. (Maanmittauskonsepti, Sipoo MMA Ixb, Sipoo 26.) Broterus, Samuel 1698: Carta uppå Imbersby belägit i Bårgo Härad Sibbo Sochn afmätt åhr MH B43 2/1-2. (Maanmittauskonsepti MMA Sipoo Ibx 16.) Broterus, Samuel 1699a: Reckhalss utbys jord i Helsings sochn. MH B11a 4/5. (maanmittauskonsepti KA, MMA Helsinki.) Broterus, Samuel 1699b: Charta uppå Skräddarby med dess underliggiande bönder i Sibbo sochn och Borgå lähn, Afmätt åhr MH B43a 7/1. (Maanmittauskonsepti MMA Sipoo Ibx 34.) Broterus, Samuel 1699c: Charta Uppå Sibbo sochns Kyrckeby utj Bårgo Lähn, Bestående af Hemmantal och Lägenheter som her byfogat beskrifning åtsvijsar, affmätt Åhr MH B43 4/1-2 (Maanmittauskonseptit MMA lbx Sipoo 18:1) Broterus, Samuel 1700: Charta uppå Fasarby i Pärno sochn och Bårgo häradh afmätt åhr MH B38 8/1-4. Broterus, Samuel 1702: Carta uppå Ytterkärfwo i Sibbo Sochn. af Åhr MH B 50a 2/1-3 Broterus, Samuel 1706: Geometrisk charta uppå Otnäs och Biörnwickj i Helsing s:n. MH B8a 6/3. Broterus, Samuel 1710: Cartha uppå Wålax by i Bårgo Lähn och sochn afmätt åhr MH B3 17/1 (maanmittauskonsepti MMA Porvoo Ibu* 88.) Forssel, Lars 1690: Geometrisk afritnings på Östersundoms by. MH b43a 11/1-2. Giöken, Adam 1727: Geometrisk Charta öfwer Hangelbyes ägor uthi Nyland, Borgå Härrad och Sibbo sochn. MH B42a 7/2. Giöken, Adam 1727: Geograpisk afrijtnings uppå Eriknäs, Hangelby och Box byas Skiärgiegärd och skogmark med des omgående rån. MH B42a 7/1 Winter, Timoth. 1783: Geometrisk charta öfver Hindsby ägor uti Nylands Län Borgo Härad och Sibbo Sokn. MH B42a 8/7-32. SAY = Suomen asutuksen yleisluettelo Kansallisarkisto, digitaaliarkisto: Painetut lähteet B = Bidrag till Finlands historia I-V. Samlade i tryck utg. af Finlands Statsarkiv genom Reinh. Hausen. Helsingfors FMU = Finlands medeltidsurkunder I. VIII. Samlade och i tryck utgifna af Finlands Statsarkiv genom Reinh. Hausen. Helsingfors KK = Kuninkaankartasto Suomesta Toimittajat Timo Alanen ja Saulo Kepsu. Suomen kirjallisuuden seuran toimituksia 505. Tampere REA = Registrum ecclesiae Aboensis eller Åbo Domkyrkans Svartbok. Facsimile version with additions to the 1890 edition. Published by the state archives of Finland. Jyväskylä Kirjallisuus Haggrén, Georg 2011: The Colonization of Western Uusimaa in the Middle Ages. Colonists on the shores of the Gulf of Finland. Vantaan Kaupunginmuseon julkaisuja 22. Lahti. Haggrén, Georg, Aki Pihlman & Henrik Jansson 2003: Snappertunan Kullåkerrsbacken. Unohtunut tutkimuskohde unohdetulla alueella. Muinaistutkija, 2003, nro 3. Suomen arkeologinen seura. Granlund, Åke 1956: Studier över östnylandska ortnamn. Svenska Litteratursällskapet studier 358 = Studier i Nordiskt filologie 44. Borgå. Hausen, Greta : Nylands ortnamn, deras former och förekomst till år Utgivna av Greta Hau- SKAS

30 sen. Svenska litteratursällskapet i Finland CLII, CLX, CLXXVII. Kepsu, Saulo 2005: Uuteen maahan, Helsingin ja Vantaan vanha asutus. Suomen kirjallisuuden seuran toimituksia Helsinki. Kuvaja, Christian & Rantanen, Arja 1994: Sipoon historia 1-2. Jyväskylä. Nyberg, Paul 1931: Sibbo sockens historia I. Helsingfors. Nyberg, Paul & Åkerblom, Bror 1950: Sibbo sockens historia II, Helsingfors. Orrman, Eljas 1972: Några synpunkter på utbysjordarna i Raseborgs län. Historisk tidskrift för Finland, 1973: Orrman, Eljas 1973: Utbysjordar ödegårdar? Historisk tidskrift för Finland, 1973: Orrman, Eljas 1986: Bebyggelsen i Pargas, S:t Mårtens och Vemo socknar i Egentliga Finland under senmedeltiden och på 1500-talet. Historiallisia tutkimuksia 131. Pirinen, Kauko 1951: Uusia keskiaikaisia tietoja Rekolasta. Muutamia tietoja Helsingin pitäjän vaiheista Koonnut L. Korpinen Helsinki. Salminen, Tapio 2014: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Keuruu. Sarkamo, Jaakko 1983: Historiallinen aika seurakunnan perustamiseen. Suur-Tuusulan historia, Tuusula-Kerava-Järvenpää I, esihistoriallisesta ajasta seurakunnan perustamiseen Järvenpää. LOPPUVIITTEET 1 Ks. esim. Haggren 2011, s FMU 2486; Nyberg 1931, s. 338, viite FMU Giöken KA 2920, f Bonej, Hagström & Wikzen KA 2920, f SAY. 9 KA 2961, f , Ks. KA 2986, f.14. "Tesse eft:ne äre utbyes men ty the boor icke vdi sameby." 11 KA KA 2920; KA 2936; KA 2943; SAY. 13 Orrman 1972, s ; Orrman 1973, s ; KA 2936, f ; KA 2961, f. 41; SAY. 14 KA 2961, f. 129; KA 3066, f. 22; SAY. 15 KA 2961, f KA 2961, f , KA 2936, f Kuvaja-Rantanen 1994, s. 25; Nyberg 1931, s ; KA 3041, f SAY. Sigfred Andersson/Boxby, Frans Larsson/ Hangelby ja Erich Olsson/Immersby. 20 KA 3044, 3095, 3175 ja KA 3095, f. 20, 81. "westre masseby gärdett", "Masseby Östre gärditt". 22 KA 3101, f ; KA 3151, f Ks. FMU "ok ey husen ther borth av forats. 24 K Broterus KA 3175, f. 37: Hausen , s Tunnistus ei ole aukoton, sillä Nils Michelsson on varsin tavallinen nimi keskiajan ja uuden ajan taitteen Ruotsissa. Maakirja saattaa liittyä myös Viipurin linnan käskynhaltijana 1480-luvun lopulla toimineeseen Nils Michelssoniin, jonka alaisiin alueisiin myös Sipoon pitäjä laskettiin (FMU 4079; Hallintohistoria ks. Salminen 2014, s ). 28 FMU Granlund 1956, s KA 2920, f FMU FMU FMU Haggrén, Pihlman & Jansson 2003, s Orrman 1972, s ; Orrman 1986, s Haggrén 2011, s KA 2948, f Broterus 1692a; Broterus FMU Pirinen 1951, s. 94; Salminen 2014, s. 398 viitteineen. 41 Broterus 1699a. 42 Lemberg & Hagström Broterus Broterus FMU 2961, f. 96. Vuoden 1540 maakirjassa (2920, f. 436) niityn nimi on "Torsto". 46 FMU 2365, Broterus Broterus 1699b. 49 Broterus 1693; Broterus MH 78 & 80; Giöken 1727; Bonej, Hagström & Wikzen Broterus, Uudenmaan rannikko MH Bonej, Hagström & Wikzen SKAS

31 52 Kepsu 2005, s Forssel Broterus Bonej B V, Bonej ; Broterus 1693; Bonej, Hagström & Wikzen Broterus 1694; Giöken Broterus 1694, Uudenmaan rannikko MH Bonej Bonej, Hagström & Wikzen , KA 3175, f. 10, 16; KA 3196, f KA 2961, f Nyberg 1931, s Kepsu 2005, s KA 3070, f. 9; KA 3095, f. 21; KA 3175, f. 10, 16; KA 3196, f KA 2961, f , 61; SAY. 68 Bonej ; Broterus 1693, 1694 & 1699b; SAY. 69 Broterus Broterus 1694, Broterus 1699b, Giöken Broterus Broterus 1699b. 73 Broterus Ks. esim. KK, s KA Kansallisarkisto, Kihlakunnan oikeudet, Porvoo , bb3, 1719, f. 95b. 77 Broterus 1692b. 78 Bonej 1774, 1778, Broterus Broterus Broterus Bonej, Hagström & Wikzen Broterus 1699c; Broterus 1702; Sarkamo 1983, s. 58. Sipoon Kirkonkylän yksi Ali-Keravan vastaisista rajoista oli vuonna 1699 nimeltään Svartböle. Samuel Broteruksen Ali-Keravan vuoden 1702 kartalle on merkitty Sårtillan ylimuistoisesti autiot pellot. Sårtillan nimen pohjalla saattaa olla svart-sana On arveltu, että kyseessä olisi myöhemmän Keravan asutuksen alkupiste, Svartböle. Sortillan maista muodostettiin 1760-luvulla kruunun uudistila, Svartböle. Se ei kuitenkaan sijaitse alkuperäisen Keravanjoen varrella olleen Sårtillan paikalla. 84 Broterus KA 3196, f , KA 3021, f ; KA 3230, f. 17; Kuvaja-Rantanen 1994, s ; Nyberg 1931, s ; SAY. 87 Broterus Massbyn asutusta koskevat tiedot SAY. 89 Bonej, Hagström & Wikzen ; Broterus 1693; SAY. 90 B IV, KA 3044, f , 67 69; Nyberg 1931, s ; SAY. 92 KA 3095, f. 14; Kuvaja-Rantanen 1994, s ; Salminen 2014, s Björnö ja Busö ovat Samuel Broteruksen Uudenmaan rannikkokarttojen (MH 78, 80) perustella sijainneet Sipoonlahden suulla. Niiden nykyiset nimet ovat Söderkullalandet ja Norkullalandet. Saaret ovat kuuluneet keskiajalla Viipurin linnalle. 93 K Nyberg 1931, s SAY. 96 Nyberg 1931, s B IV, Täysveroista, tankoluvuista ja kyynäristä ks. esim. vuoden 1558 Helsingin kartanon tilikirja KA 3095, f. 8. "och är 3 stånger jord wdi hvar hellskatt och hvar stång är 6 alnar långh." 99 KA 3230, f SAY: 101 K Muinaisjäännösrekisteritunnus Broterus 1693; Tilan tunnistaminen SAY. 104 KA 3095, f K KA 2920, f KA 2920, f. 166; Broterus 1693; SAY. 108 KA 2920, 166; f; KA 2936, f. 134; KA 2961; f. 61; KA 3021, f. 81; SAY 109 SAY. 110 Bonej, Hagström & Wikzen ; Broterus Kuvaja-Rantanen 1994, s Kylässä oli ja 80-luvuilla lampuoti Jören Bengtsson (SAY). 112 Broterus SAY. 114 KA 3044, f. 62, 68 69; SAY. 115 KA 2961, f KA 2961, f. 2. SKAS

32 Elisa Väisänen & Joanna Veinio HELSINGIN RASTILASTA LÖYDETTYÄ NYKYAJAN ARKEOLOGIAA LEIRINTÄALUEELLA ABSTRACT Found from Rastila in Helsinki Contemporary Archaeology on a Camping Site The Rastila camping site is situated in Eastern Helsinki, the capital of Finland. It was established in the 1950s. Small-scale archaeological excavations were introduced on the site in the summer of 2015 by a few students of the University of Helsinki. One of the most important aims was to figure out the applicability of archaeological field methods on a modern site. Another aim was to get information about the modern camping life and the material traces that it leaves during a few decades. In the research of modern and present day archaeology the potential of archaeology becomes highlighted especially in the perspectives of material culture. Rastila is still an active camping site and new cultural layers are evolving constantly. JOHDANTO Helsingin yliopiston arkeologian oppiaine antoi vuonna 2015 ensimmäistä kertaa opiskelijoille mahdollisuuden järjestää alusta asti omat kaivaukset syventävien opintojen Kaivaus II-kurssin puitteissa. Kohteeksi valittiin muinaisjäännöksen sijaan Helsingin Rastilassa sijaitseva moderni matkailumiljöö. Rasti- lan leirintäalueen henkilökunta oli aiemmin ilmaissut kiinnostuksensa siitä, että kaivaukset voitaisiin järjestää siellä. Myös Helsingin kaupungin liikuntavirasto oli halukas yhteistyöhön. Lupa-asioiden selvittämisen jälkeen kaivaukset toteutettiin Tarkoituksena oli selvittää arkeologisten menetelmien toimivuutta modernissa kohteessa ja lisäksi saada esimerkinomaista tietoa siitä, millaista leirintäelämä on ollut 1970-luvulta alkaen ja millaisia aineellisia jälkiä se on jättänyt. Tarkoitus oli myös tuoda lisätietoa suomalaiseen arkeologiaan modernin ajan arkeologisen tutkimuksen mahdollisuuksista. Modernin tai nykyajan arkeologisia (engl. contemporary archaeology) tutkimuksia on Suomessa tehty vielä kovin niukasti. Koska tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lähihistoriaa, päätettiin alueella tehdyn katselmoinnin jälkeen valita kaivauskohteeksi paikka alueelta, josta oli purettu leirintäkäyttöön tarkoitettu mökki. Se kuului useamman mökin ryhmään, jotka kaikki on tarkoitus purkaa tulevien vuosien aikana, kun alueen kehittämistä leirintäalueen käyttöön jatketaan. Tavoitteiden mukaisesti kaivausalue sijoitettiin vuonna 1971 rakennetun ja vuonna 2010 puretun puurakenteisen leirintämökin kohdalle. Alue kattoi sekä mökin sisäpuolista että terassialuetta. Näin haluttiin myös selvittää, eroaako näiden kahden eri alueen löytökanta toisistaan. 30 SKAS

33 Yleiskuva alueesta. Kaivausalue kuvassa keskellä. Kuvaaja Joanna Veinio. RASTILAN LEIRINTÄALUE Rastilan leirintäalue sijaitsee Itä-Helsingin Vuosaaressa. Saaren liittää muuhun kaupunkiin vuonna 1966 valmistunut silta, jonka vieressä leirintäalue sijaitsee. (Lampi 2005, 14.) Helsinki osti vuonna 1951 Rastilan kartanon maa-alueen ja neljä vuotta myöhemmin Rastilaan rakennettiin mm. 12 pientä vuokrattavaa kesämajaa. (Lampi 2005, 136.) Kaupungin ostoon päättyi tällöin Rastilan ainakin kuusisataa vuotta kestänyt aika maatilana (Lipponen 2010, 13). Leirintäalue perustettiin vuonna Tuolloin jäljellä oli paikalla jo 1950-luvulta lähtien olleita kesämajoja sekä vuokrattavia pikkumökkejä. Tullisaareen ja Särkiniemeen 1940-luvun lopulla perustetut leirintäalueet kävivät liian pieniksi kasvaviin kävijämääriin nähden ja kaupunki päätti keskittää toiminnan Rastilaan. Saimme tietää vasta useita kuukausia kaivausten päättymisen jälkeen, että kohteenamme olleen mökkialueen mökit oli siirretty sinne 1950-luvulla Tullisaaresta (Rastilan historia, Liikuntaviraston arkisto). Lisäksi Rastilan alue oli suosittu telttailijoiden keskuudessa jo ennen vuoden 1966 alueliitosta Helsinkiin. (Lampi 2005, 20.) 1800-luvun alussa rakennettu Rastilan kartanon kartanorakennus sijaitsee yhä alueella. Asemakaavassa 1990-luvun alussa pihapiiri on varattu virkistyskäyttöön ja se on merkitty säilytettäväksi alueeksi. (Kailari 2000, 32 34, Rastilan leirintäalueen yleissuunnitelman tarkistus 1997, 6.) Rastilan leirintäalueen kohtalo tulevina vuosina riippuu Helsingin kiinteistövirastosta. Alueelle kaavaillaan asuintaloja, minkä seurauksena leirintäalue siirtyisi Vuosaaren sataman lähelle. Tavoitteena on tiivistää asutusta ja hyödyntää jo valmiina olevaa Rastilan metroasemaa. Tosin uudessa yleiskaavaluonnoksessa Rastilan leirintäalue on edelleen merkitty matkailun ja virkistyksen alueeksi. (HS ) Rastilan leirintäalueella ei ole aiemmin tehty varsinaisia arkeologisia tutkimuksia. Vaikka alueen leirintään perustuva käyttö ei SKAS

34 olekaan pitkäaikainen, itse alueen maankäytön historia ulottuu kuitenkin vähintään keskiaikaan. Tuolloin alue on ollut lähinnä viljelykäytössä. Alueella tehdyn inventoinnin perusteella tiedetään, että keskiaikainen kylänpaikka on tuhoutunut uudemman maankäytön seurauksena, ja sen paikalla ovat nykyään Rastilan metroasema ja osa Vuotietä (Suhonen & Heinonen 2011 kohdeluettelo: 136). Lähialueelta löytyy merkkejä myös esihistoriallisesta ajasta, sillä leirintäalueelta on linnuntietä noin 1,5 km Vanttikallion alueella noin 33 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevaan Merikorttikujan pronssikaudelle ajoitetulle pahoin tuhoutuneelle röykkiölle. Lisäksi leirintäalueelta on linnuntietä noin 2,5 km Vartiokylän linnavuorelle, joka ajoittuu keskiajalle. Vaikka alueella onkin potentiaalia myös esihistoriallisen tai keskiajan tutkimukselle, oli kesällä 2015 toteutetun kaivauksen tavoitteena tutkia arkeologisin menetelmin lähihistoriaa. Lisäksi moderni kohde oli sopiva Kaivaus II-kurssille, sillä sille ei tarvinnut hakea erikseen tutkimuslupaa. Lähihistoria koskettaa ihmisiä luonnollisesti hieman erilaisesta näkökulmasta kuin vaikkapa kaukainen esihistoria. Lähihistorian arkeologisella tutkimuksella voidaan tavoittaa yhteisöarkeologian näkökulmasta aiemmin ehkä saavuttamattomissa olleita kohderyhmiä ja tuoda muutenkin esille ajatusta, ettei arkeologia välttämättä ole vain muinaisen historian tutkimusta (vrt. Kunnas et. al. 2011: 31 32). Lähihistorian tutkiminen arkeologisin keinoin voi parhaimmillaan lisätä tutkittavan yhteisön tai lähiympäristön kiinnostusta ei pelkästään arkeologiaan ja menneisyyden tutkimukseen vaan yleisemmin kulttuuriperintöön ja sen erilaisiin ilmenemismuotoihin. Lähimenneisyyden tutkiminen voi herättää monien mielessä halun tutkia vaikkapa omaa lapsuuden tai nuoruuden aikaansa arkeologisilla kaivauksilla tai vastaavilla menetelmillä. Rastilan kaivaus oli myös osoitus siitä, että aihe kiinnostaa mediaa ja ihmisiä ja oman "koukkunsa" siihen toi se, että kaivauksilla tutkittiin lähihistoriaa. Mikä olisikaan lähestyttävämpi tapa popularisoida arkeologiaa, kuin tutkia modernia populaaria materiaalista kulttuuria arkeologian keinoin? (Severine 2007) MODERNIN ARKEOLOGIAN YHTEISÖARKEOLOGINEN NÄKÖKULMA Nykyajan tai modernin ajan arkeologian (eng. contemporary archaeology) harjoittaminen on kansainvälisesti kasvussa. Sen tarkoituksena on tutkia lähimenneisyyttä ja modernia aikaa itsearvoisesti, ei sen vuoksi että sen toivoisi antavan analogioita ja tietoa kaukaisemman menneisyyden tutkimiseen (Buchli & Lucas 2001). Nykyajan arkeologian kohdeaikana ovat ja 2000-luvut, ja sen voidaan nähdä sisältyvän historiallisen ajan tutkimuksen kenttään. Nykyajan arkeologian tutkimuksessa korostuu arkeologian ulottuvuus ja potentiaali materiaalisen kulttuurin näkökulmasta. Arkeologian avulla on mahdollista tutkia ilmiöiden prosesseja, tarkastella syntymekanismeja ja vaikkapa roskien kertymistä ja leviämistä. Modernien roskien paikantaminen, tutkiminen ja niistä tulkintojen muodostaminen onkin yksi nykyajan arkeologian lähtökohdista ja ytimistä; tästä osoituksena on Arizonan yliopiston jo 1970-luvulla luotsaama Garbage-projekti, jossa tutkittiin Tusconin asukkaiden heittämiä jätteitä ja sitä kautta yritettiin tehdä joitain päätelmiä heidän kulutuskäyttäytymisestään (Rathje & Murphy 2001). Lähihistorian arkeologista tutkimusta on tehty Suomessa vasta vähän. Yksi harvoista ja tuoreimmista tutkimuksista on Provinssi- 32 SKAS

35 rock-festivaalitapahtuman yhteydessä tehty arkeologinen roskien paikantaminen ja inventointi (Kunnas et. al. 2011). Tutkimuksesta on tehty ainakin kaksi artikkelia. Muinaistutkijan (1/2011) artikkelissa Sinusta jää jälki. Arkeologit tutkimassa Provinssirockin festivaalialuetta kirjoittajat määrittelevät tutkimuksen kuuluvan juhlapaikkojen tutkimuksen kenttään (Kunnas et. al. 2011:21). Aineistoa kerättiin myös festivaalikävijöiltä haastattelujen muodossa (Kunnas et. al. 2011: 28 29). Haastattelut ovatkin yksi sopiva ja antoisa lähde nykyajan arkeologian tutkimuksessa (Kauhanen 2011; Harrison & Schofield 2010:4). Ylipäänsä poikkitieteellisyyden roolia ei voi korostaa tutkimuksen tekemisessä tarpeeksi (Graves-Brown, Harrison & Piccini 2013:2). Provinssirockin arkeologisen tutkimuksen keskeisin anti on se, että löytöaineiston muodostumiseen voivat vaikuttaa yllättävät syyt (Kunnas et. al. 2011: 32). Kun muodostumisen prosessit tiedetään, se antaa aivan uutta näkökulmaa tutkimukselle, ja sama pätee varmasti useampaan nykyajan arkeologian tutkimukseen. Tutkimus kertoo myös Provinssirockin alueesta, sen käytöstä ja käyttäjistä ja antaa niistä monimuotoisen kuvan, ehkä monimuotoisemman kuin jos alueesta ja sen funktioista ei tiedettäisi valmiiksi mitään. Provinssirockin tutkimus osoittaa, että arkeologiaa voidaan käyttää lähihistorian tutkimisen lisäksi nimenomaan nykyisyyden tutkimisessa; arkeologisesti voidaan tutkia myös tätä hetkeä, joka tapahtuu nyt (mm. Graves-Brown, Harrison & Piccini 2013:10). Rastilan leirintäalueella on pitkäaikainen käyttöhistoria vähintään keskiajalta nykypäivään. Leirintäalueena se on ollut 1950-luvulta lähtien ja tutkimuksemme rajautuu tähän aikaan, lähihistoriaan. Leirintäaluekäytössä alue on vielä nykyään, mutta kaivausalueemme osalta rakennettu vaihe päättyy mökin purkamiseen eli vuoteen Nykyajan arkeologian kentässä tutkimus voisi kuulua asuinalueiden tutkimuksen kenttään, ja vielä tarkemmin määriteltynä vapaa-ajan asumisen tutkimukseen. Rastilan leirintäalue on siitäkin mielenkiintoinen tutkimuskohde, että asukkaiden vaihtuvuus ja määrä ovat olleet suuria. KAIVAUSTEN TOTEUTUS Kaivausalueeksi valikoitui paikka, jossa ennakkotiedon mukaan oli sijainnut vuoteen 2010 asti mökki. Kohdassa oli vieläkin pinnalle asti näkyvillä sähkökaapeleita sekä lautoja ja parruja. Kaivausalue mitattiin kohtaan, jossa arvioimme rakennuksen sijainneen. Purkamisesta ja sitä seuranneesta raivauksesta alueelle oli jäänyt joitain puurakenteita, joiden arvioimme kuuluneen rakennuksen perustukseen. Halusimme selvittää kaivauksen keinoin, mitä löytyy sekä mökin alta että sen ympäriltä. Näin haluttiin nähdä eroavatko esim. löydöt ja löytötiheys toisistaan. Terassirakenne on ilmeisesti ollut kiinteä sivureunoilta, joten terassin alle pudonneita esineitä ei ole voitu helposti poistaa. Terassin alustaan on siten muodostunut luontaisesti ns. suljettu konteksti. Ja varmaankin tästä syystä kyseinen alue olikin huomattavan löytörikas ylimmistä kerroksistaan. Mökkiin pääsi aikanaan sisään vain terassin kautta ja siten alue oli otollinen myös hukatulle tavaralle. Melko lähellä purettujen mökkien aluetta oli vastaavia mökkejä vielä odottamassa purkamista, ja niihin kaivauksilta paljastuneita rakentuneita voitiin verrata. Kaivausalue ruudutettiin ja löytöjä otettiin 50 cm x 50 cm ruudun tarkkuudella ja kooltaan se oli yhteensä 9 m 2. Pintakerroksen poiston jälkeen aluetta tarkemmin katsottaessa näytti, että alueen keskellä meni kosteampi ojamainen alue, kun reuna-alueet ovat vastaavasti maa-ainekseltaan kuivempia ja SKAS

36 Kaivausalue kuvattua oletetun terassin suunnasta. Näkyvillä paljastuneet rakenteet. Kuvaaja: Elisa Väisänen. hiekkasekoitteisia. Ojamainen alue osoittautui kaivausten aikana kosteammaksi, hieman upottavaksi sekä ajoittain haisevaksi. Kaivausten edetessä vahvistui oletus siitä, että alueen itäreuna on mitä ilmeisimmin ollut mökin terassin aluetta. Jo kaivausten aluksi hahmottelemamme hypoteesi mökin paikasta sai vahvistusta kaivauksien edetessä. Löysimme kaivausten aikana alueelta kolmesta eri kohdasta puurakenteita, jotka ilmeisesti liittyivät purettuun rakennukseen. Kaivaus suoritettiin tasokaivauksena ensin 5 cm ja myöhemmin 10 cm kerroksissa. Päätös siirtyä pois 5 cm kerroksista syntyi koekuoppien sekä kairanäytteen perusteilla. Ne paljastivat kaivettavan alueen syvyyden sekä potentiaalisen löytömäärän. Kaivausten edetessä kävi ilmi osan alueesta olevan selvästi löytömäärältään vähäisempää. Lisäksi maan rakenne muuttui ja löytöjen tyyppi muuttui. Nämä yhdessä saivat meidät epäilemään, että maa on mahdollisesti täyttömaata eli kohtaan siirrettyä. Ensimmäisen viikon loppupuolella muovilöydöt lähes loppuivat. Sen sijaan valtaosa vähenevistä löydöistä oli lasinsiruja ja keramiikanpalasia. Keramiikasta osa on lasitettua, ehkä astian siruja. Löytöaineisto tuntui olevan selvästi ajoitukseltaan vanhempaa kuin ylemmissä kerroksissa. Lasi- ja keramiikkapaloista osa oli niin suuria että niiden tunnistusta voitiin yrittää. Toisella kaivausviikolla saimme paikalle päiväksi metallinilmaisimen. Sen avulla kartoitimme kaivetun maan kasoja sekä kaivausaluetta. Tulosten perusteella päätimme, että pohjaan kaivetaan vain metrin levyinen pohjois-eteläsuuntainen kaistale kuistin alueelta itäpäädystä. Metallinilmaisin toimi kohteessa kartoittavana ja poissulkevana apuvälineenä rajaten tutkittavan alueen. Sen antamien signaalien kohdat merkittiin kaivausalueelle. Kaivoimme niihin seuraavana päivänä koekuopat. Tosin alue sekä koekuopat kävivät löydöiltään yhä vähäisemmiksi. Alue kaivettiin pohjaan eli tasoon 5. Loppu alkuperäisestä alueesta kaivettiin tasoon 3 ja lisäksi alueelle tehtiin koekuoppia. Totesimme, että koekuopat riittävät osoittamaan, ettei aluetta tarvitse kaivaa kokonaan auki. ODOTETTUA LÖYTÖMATERIAALIA JA YLLÄTTÄVIÄ AJOITUKSIA Kaivausten löytöaineisto osoittautui monipuoliseksi. Varsinkin ensimmäisen kaivausviikon aikana tuli runsaasti löytöjä. Tuolloin löytyi mm. mökin purkamisesta jäänyttä rakennusmateriaalia kuten: rautanauloja, puunpaloja, bitumia, kaapelinpätkiä, ikkunalasia. Tiuhaan vaihtuvien asukkaiden jäljiltä löytyi mm. erimaalaisia rahoja, pelikortteja, koruja, metallisia ja muovisia ruokailuvälineitä, tupakantumppeja ja pullonkorkkeja. Kaivauksilta löytyi jo ensimmäisten päivien aikana erikoisia löytöjä mm. rintaliivit, jotka hajoamisasteestaan huolimatta olivat tunnistettavissa. Rintaliivit löydettiin kaivausalueen pohjoisreunalta. Lisäksi samasta pohjois reunan profiilista löytyi myös toinen vaatekappale, toppi tai vastaava. Kaivausten edetessä syvemmälle tämän kaltainen suhteellisen nuori materiaali sekä mm. muovi 34 SKAS

37 Kaivausalue kuvattuna oletetun terassirakenteen suunnasta. Koekuopitus käynnissä. Kuvaaja: Uine Kailamäki. loppui hiljalleen kokonaan ja vaihtui tasaisesti eri puolilta kaivettavaa aluetta löytyviin keramiikan- ja lasin paloihin. Jälkitöiden aikana löydöt jaoteltiin pääryhmiin: keramiikka, lasi, metalli, muovi, raha sekä rakennusaine ja muu. Tämän avulla oli mahdollista vertailla löytöaineiston muutosta ja vaihtelua eri puolella aluetta ja eri tasoissa. Aivan pinnasta ja jo käytännössä osittain turvekerroksesta tuli runsaasti löytöjä kaikista löytöryhmistä, mm. 5 kolikkoa. Tästä kerroksesta löytyi myös runsaasti erilaista rakennusmateriaalia kuten kattohuopaa ja puuta. Puumateriaalissa oli runsaasti paloja, joissa oli jäänteitä vihreästä maalista. Tulkitsimme materiaalin olevan puretusta rakennuksesta, sillä kyseiset mökit on maalattu vihreiksi. Pintakerroksesta löytyi myös 11 pullonkorkkia, se on noin kolmasosa kaikista kaivauksissa löydetyistä pullonkorkeista. Pullonkorkkeja ei löytynyt enää kerroksen 2 jälkeen. Korkkien määrä, 36 kpl, on ehkä hieman vähäisempi kuin ennakoimme. Metallisena ne säilyvät pitkään, ja koska kyse on lomamökistä, olimme hahmotelleet sinne ennakko-odotuksissa riehakkaan lomaisan menon. Kaivauksilta löytyi myös runsaasti erilaista lasia (ikkuna-, pullo- ja astialasia), yhteensä 263 palaa. Yllättäen pintakerroksessa oli vain 20 palaa lasia ja seuraavissa kolmessa kerroksessa kussakin 72, 59 ja 65 sirua. Osa lasimateriaalista, mm. ikkunalasista on ilmeisesti kohteessa rikkoutunutta. Tähän ryhmään voi laskea myös suhteellisen resentit olutpullojen palat. Näiden lisäksi löytöaineistossa oli runsaasti lasi- ja keramiikkafragmentteja, jotka näyttivät siltä, etteivät ne ole tuhoutuneet paikan päällä, vaan alkuperäiset astiat ovat rikkoutuneet tai ne on rikottu jossain muualla. Tähän viittaa materiaalin monimuotoisuus: saman astian paloja ei käytännössä löytynyt yhtä kappaletta enempää. Myös pullolasin paloista voi hahmotella, että lasia on eri-ikäistä; vanhaa, paksumpaa lasia ja modernimpia olutpullojen paloja. Kaivausten yllättävä ja samalla suurin löytö ryhmä oli keramiikka. Sitä löytyi yhteensä 613 palaa, joiden yhteispaino on noin 1384 grammaa. Keramiikan määrä oli vähäinen pintakerroksessa mutta palojen määrä kasvoi syvemmälle mentäessä. Osa keramiikasta oli koristeltua, osa lasitettua ja osa oli poltettua punasavea. Lasitetta oli fragmenttien pinnalla eriväristä valkoista, sinistä sekä punaista. Keramiikan tyyli muuttui kaivauksen edetessä ja koska keramiikan siruja löytyi tasaisesti koko alueelta, päädyimme epäilemään että kaivausalueen maa oli muualta tuotua täyttömaata. Jälkitöiden aikana kuvasimme fragmentteja ja osassa niistä oli tunnistusta helpottava koristelu. Saimme tunnistusapua Designmuseosta. Amanuenssi Susanna Thiel tunnisti palasista kolme eri Arabian tehtaan tuotannossa ollutta koristetta sekä fragmentissa olleen leiman. Tunnistetut kuparipainokoristeet: Spets, Japan sekä mahdollisesti Helga, ovat olleet tuotannossa ja 1930 sekä Tunnistettu leima on ollut käytössä vuosina Frag- SKAS

38 menttien ajoitus tuki jo kaivausten sekä jälkitöiden aikana herännyttä epäilyä siitä, että osa maa-aineksesta ei ole alkuperäistä vaan se on tuotu jostain muualta. Selvittämättä jäi milloin ja mistä sekä miksi ja kenen toimesta kyseinen täyttömaa on alueelle tullut. Arvauk semme on kuitenkin alueen kartanoaika. Nykyisin Rastilan vanhan kartanon raken nuksista valtaosa on hävinnyt uudemman rakentamisen alle. Jäljellä on päärakennus, jonka runko on 1800-luvun alkupuolelta. Sitä on kuitenkin muutettu ja täydennetty mm luvun alkupuolella. (Lampi 2005, 20.) Ajallisesti tuo aktiivinen aika osuu yhteen täyttömaan löytömateriaalin ajoituksen kanssa. Ennakkoon odotimme, että kaivauksilta löytyy myös muovia. Sitä löytyikin paljon erilaisia tyyppejä muovisista veitsistä roskaan sekä rakennusmateriaaleihin. Hieman odottamatonta oli, että muovia ei löytynyt enää kerroksen 3 jälkeen. Ilmeisesti alueen maapohja ei ole sekoittunut rakentamisen ja käyttöönoton aikana eikä myöskään mökin purkamisen aikana. Yrityksistämme huolimat ta emme saaneet selville mökin purkutapaa. Kaivausalueelta löytyi myös metalliesineitä sekä metallista rakennusjätettä. Esineitä olivat mm. veitsi ja sytytin. Rakennusjätteessä metalli oli käytännössä erikokoisia nauloja. Kahdesta ylimmästä kaivauskerroksesta löytyi myös odottamaton ajoittava löytöryhmä eli pussinsulkijat. Pussinsulkijoissa on päiväys ja teoreettisesti päiväystä olisi voinut käyttää ajoittavana elementtinä. Sulkijoita löytyi yhteensä 14 kpl. Ne olivat eri vuosilta ja siten niistä saattoi luoda eräänlaisen aikajanan käyttöajasta. Ajoitettavuutta haastaa sulkijoiden uudelleenkäytön mahdollisuus. Muita yksittäisiä löytöjä olivat kynä, tupakan filtterit sekä tölkin vetimet. Kaivauksilta tehtiin yhteensä kolme luulöytöä, jotka kaikki löytyivät oletetun täyttömaan yläpuolisista kerroksista. Olisivatko luut kulkeutuneet paikalle maantäytön ja mökin rakentamisen välisenä aikana? Ennakko-oletuksena oli, että luita voisi löytyä enemmänkin. Nimenomaan enemmän palaneita luita esim. grillausjätteenä. Leirintäalueella grillaaminen on kuitenkin oletettavasti tapahtunut yhteisillä grillausalueilla ja niiden yhteydessä on ollut jätehuolto. Varmaankin tästä johtuen mökin luona grillaaminen on ollut vähäisempää, mahdollisesti myös säännöin rajoitettua. Grillausjätettä ei myöskään ole päätynyt mökin alle koska terassi rakenne on ollut sivustoilta suljettu. Tästä samasta syystä villieläimetkään eivät ole rakentaneet pesää talon alle. Näistä kaikista syistä johtuen osteologiset löydöt ovat vähäisiä. Kaivausalueelta löytyi kaikkiaan 46 kolikkoa, jotka on kaikki lyöty aikavälillä Suurin osa on Suomen pennejä (20 kpl) ja markkoja (6 kpl). Tuoreimpia 2000-luvun alun senttirahoja löytyi 5 kpl. Loput rahoista ovat ulkomaisia, mm. venäläisiä, brittiläisiä ja tanskalaisia. Kaikista erikoisin rahalöytö oli yksi uruguaylainen peso. Rahalöydöt ovat kaikki kaivaustasoista 0 2 ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki löytyivät terassikontekstista. Tämä viittaa siihen, että leirintämökin asukkailta on pudonnut muun tavaran joukossa myös rahoja terassilautojen välistä. Suurin määrä rahoista on lyöty 1990-luvulla. Samalle vuosikymmenelle osuu myös rakennuksen useasti vaihtuvien asukkaiden kansainvälisin aika jos mittarina käyttää rahoja. Oletuksemme on, että ainakin osa rahoista on kulkeutunut alkuperämaasta sen asukkaiden mukana. Tällä periaatteella 1990-luvulla mökissä on asunut brittejä, uruguaylaisia, latvialaisia sekä venäläisiä suomalaisten asukkaiden lisäksi luvuilta ei ole kuin suomalaisia ja ruotsalaisia rahoja. Osa suomalaisista rahoista saattaa hyvin olla ulkomailta tulleiden matkailijoiden pudottamia. 36 SKAS

39 Euron myötä tämän tyyppinen vieraan valuutan vaihto on vähentynyt. Kaiken kaikkiaan löytömateriaali kertoi tarinan, jossa siirryimme muovin valtakaudesta aikaan jolloin muovia ei käytetty. Alueen todennäköinen täyttömaa toi mukanaan uuden ja ennakoimattoman löytömateriaalin. Yritimme selvitellä mistä ja milloin tämä täyttömaa on tullut. Asiasta ei ollut Helsingin kaupungilla dokumentaatiota ja on hyvin mahdollista, että se on tuotu paikalle jo ennen leirintäalueen perustamista. Löydöt palautettiin raportin valmistuttua Rastilan leirintäalueen käyttöön. Leirintäalueen henkilökunnan on tarkoitus koostaa niistä pienimuotoinen näyttely ja jättää näin näkyville uudenlainen muisto leirintäalueen ja sen käyttäjien historiasta. LOPUKSI- RASTILASTA OPITTUA Rastilan leirintäalueen kaivaukset ovat osa artikkelin kirjoittajien arkeologian opintoja. Tästä syystä koemme tarpeelliseksi pohtia myös haasteitamme ja oppimaamme. Jälkikäteen voimme todeta, että valitsemamme tutkimuskysymys oli relevantti: arkeologinen kaivaus voi tuottaa tietoa myös nykyajan kohteesta. Se mitä emme olleet ennakoineet oli, että kohteen pintakerrokset olisivat niin täynnä löytäjä. Näin jälkikäteen meidän olisi ehkä kannattanut ensin pintapoimia alue sekä käyttää metallinpaljastinta pintakerrokseen. Näin mahdolliset turpeen mukana menetetyt löydöt olisivat tulleet talteen. Lisäksi tämän kohteen pinnassa olevat löydöt olisivat olleet sananmukaisesti nykyaikaisia. Kohde on käytössä oleva leirintäalue, joten se kerrostuu jatkuvasti. Toinen seikka, joka näin myöhemmin analysoidessamme kaivausta tulee esille, on yhteisö ja sen mukaan ottaminen. Ennen kaivausten aloittamista lähetimme Helsingin yliopiston viestinnän kautta tiedotteen kaivauksista. Tämän lisäksi teimme kaivausalueen reunoille sekä leirintäalueen ilmoitustaulua varten erilliset tiedotteet mahdollisia kiinnostuneita varten. Julkaisemamme tiedote poikikin useita yhteydenottoja eri median edustajilta, ja heitä kävi kaivauksilla useina päivinä. Jälkikäteen ajatellen emme olleet varautuneet näin suureen huomioon. Etukäteen olimme arvelleet että kaivaus herättäisi ihmetystä ja kiinnostusta alueella liikkuvien keskuudessa. Näin kävikin, sillä kaivausten aikana paikalla kävi useita henkilöitä kysymässä: mitä teemme ja mitä oli löytynyt. Halusimme huomioida heitä ja esittelimme vuorotellen sekä kaivauksia että tutkimuskysymystämme heille. Lisäksi vastasimme kysymyksiin. Kaiken kaikkiaan yleisön kiinnostus kaivauksia kohtaan oli kohtuullinen ja saamamme palaute oli positiivista. Meidät yllätti kaivausten saama huomio sekä vierailijoissa, lehdistössä ja leirintäalueen henkilökunnassa. Olisimme voineet ottaa heidät paremmin mukaan tutkimukseen. Samalla olisimme voineet saada vielä lisätietoa leirintäalueen lähihistoriasta ja kävijöistä. Rastilan kaivaus olisi voinut olla nykyajan arkeologian kohdetutkimuksen lisäksi vielä voimakkaammin yhteisöarkeologinen projekti. Elisa Väisänen Joanna Veinio LÄHTEET Painamattomat lähteet Suhonen, V-P. & Heinonen, J Helsingin keskiaikaiset ja uuden ajan alun kylänpaikat. Inventointiraportti Museovirasto/KYH. SKAS

40 Liikuntaviraston arkisto. Helsingin Kaupunki Rastilan historia-mappi. Kirjallisuus Beck, Anna Severine (2007) "Popular archaeology as archaeology of modern popular culture?". Kontaktstencil 46, Public Archaeology, pp Berg, Antti (2015) Helsingin Sanomat Karavaanarit ehkä Vuosaareen. Buchli, Victor & Lucas, Gavin (2001) "The absent present. Archaeologies of the contemporary past". Archaeologies of the Contemporary Past. Toim. Victor Buchli & Gavin Lucas. London: Routledge. pp Graves-Brown, P., Harrison, R. & Piccini, A Introduction. The Oxford Handbook of The Archaeology of the Contemporary World. Oxford University Press. Harrison, Rodney & Schofield, John (2010) After Modernity. Archaeological Approaches to the Contemporary Past. Oxford: Oxford University Press. Kailari, Kyllikki Itä-Helsingin kartanot. Itä-Helsingin vaiheita ja nähtävyyksiä. Forssan Kirjapaino, Forssa. pp Kunnas, O., Kuokkanen T., Mönkkönen, R., Perttola W. & Äikäs, T Sinusta jää jälki. Arkeologit tutkimassa Provinssirockin aluetta. Muinaistutkija 1/2011. pp Lampi, Pertti Helsingin Vuosaari kaupunginosan historia, nykypäivä ja tulevaisuus. Gummerus, Jyväskylä. Lipponen, Matti Rastböle Maiseman historiaa Vuosaaressa. Kellastupa Oy, Vantaa. Rathje, W. L. & Murphy, C Rubbish! The Archaeology of Garbage. New York. Henkilökohtaiset tiedonannot Amanuenssi Thiel, Susanna. Designmuseo. Sähköposti SKAS

41 Eva Ahl-Waris & Andreas Koivisto HISTORIEBRUK OCH ERFARENHETER FRÅN MEDELTIDSMARKNADERNAS VÄRLD FÖRSTÅ DEN FÖRSTA MARKNADEN I VANDA 2016 Sommaren skapar utomhusevenemang i vårt svala Finland, däribland en mängd historiebrukande dagar, evenemang och marknader. Medeltidsmarknaden i Åbo firade 20-årsjubileum i år, medan yngre marknader lockade publik på andra orter. Den nyaste marknadsdagen, Helsinga medeltidsdag arrangerades vid Helsinge kyrka S:t Lars i Vanda, för att sprida ljus över huvudstadsregionens medeltida bakgrund. Marknaderna är en form av historiebruk som sedan några decennier tillbaka har kommit för att stanna. Finlands äldsta medeltidsmarknad, Medeltidsmarknaden i Åbo ( firade 20-årsjubileum i år. Då den första marknaden arrangerades 1996 stod Åbo stad bakom evenemanget och det splitternya Pendolinotåget tog huvudstadsborna till marknaden. Mycket snart arrangerades det marknader även på andra håll i landet, däribland en vid de gamla magasinen i Helsingfors redan följande år, Marknaden i Helsingfors var ett engångsevenemang, eftersom medeltiden under slutet av 1990-talet hade genomgått något av en renässans, men mycket snart igen tappade något av det publika intresset. Sedan dess verkar intresset för medeltiden dock inte drastiskt ha minskat tvärtom väckte Rundradions satsning på medeltiden i juli 2016 stort intresse (Yle: Keskiajan heinäkuu). Marknaderna och medeltidsevenemangen i Åbo, Raseborg och bland annat Tavastehus Andreas Koivisto intervjuas av Hufvudstadsbladets journalist. Foto: Eva Ahl-Waris. Marknadsstämning på Helsinga medeltidsdag i Vanda Foto: Eva Ahl-Waris. har bestått och Åboevenemanget är fortfarande det absolut mest kända och största, med exempelvis så många som besökare ifjol och besökare i år. Många av SKAS

42 I Helsinge kyrka S:t Lars fick man höra på BRQ Vanda festivalens lutkonsert. Foto: Eva Ahl-Waris. Andreas Koivisto föreläste i kyrkan om Vandas medeltid. Foto: Eva Ahl-Waris. evenemangen varar mellan två till fyra dagar, vilket naturligtvis även höjer antalet besökare. Idén till Helsinga medeltidsdag föddes då två stora projekt stod färdiga för Vanda stadsmuseum, dvs. Tapio Salminens bok om Vandas medeltid på finska (2013) och svenska (2015). För att samla material till dessa böcker hade museet redan 2006 börjat forska intensivare i bygdens medeltid och frambringat mycket ny information med hjälp av arkeologiska utgrävningar. Ivriga av de nya forskningsrönen, arrangerade Vandasällskapet i samarbete med Vanda församlingar och BRQ-Vanda festivalen redan mindre medeltidsevenemang i Helsinge kyrkoby under Vanda stadsfest i maj 2014 och Efter att i 27 år ha ordnat sin traditionella hantverksmarknad, Laurentius skördefest, i Helsinge kyrkoby, meddelade Vantaan kansanperinteen ystävät att de åldrande föreningsmedlemmarnas krafter började sina och att marknaden 2015 skulle bli deras sista. Vandasällskapet ville inte se en fin marknadstradition gå i stöpet, utan beslöt att fortsätta traditionen, men med en twist av medeltid. Den fina stämningen i Kyrkobyn med den medeltida kyrkan i bakgrunden var en perfekt omgivning för ett medeltidsevenemang. Laurentius skördefest, som ordnats nära Larsdagen (10.8), ligger alltså som grund för valet av tidpunkt. Detta är en form av historiebruk. Ett annat sorts bruk är att skapa symboler med historisk bakgrund. Marknadens tuppsymbol fick sin inspiration från ett fynd som gjorts i närheten, på gården Lillas: en tupprydd ölkran från senmedeltiden. Hösten 2016 omvandlades alltså Laurentius skördefest till Helsinga medeltidsdag för första gången, men vädret råkade tyvärr bli regnigt. Trots det lockade evenemanget omkring 600 deltagare i alla åldrar, vilket överträffade våra förväntningar. De olika programpunkterna hölls av olika samarbetspartners och fem försäljare dykte upp och förevisade sina produkter i medeltida stil. Evenemanget fick god synlighet i medierna och bloggar (HS ; Hbl ; Kivaa tekemistä). De flesta medeltidsmarknader består av olika typer av program: amatörer förevisar sin kunskap, försäljare saluför sina produkter i medeltida stil, musiker uppträder med med- 40 SKAS

43 eltida musik och vetenskapsmän finns med både bland arrangörer och i egenskap av föreläsare. Under Helsinga medeltidsdag drog arkeologer guidningar i kyrkans medeltida omgivning för både vuxna och barn samt en föreläsning om Vandas medeltid lockade närmare ett femtiotal personer till själva kyrkan. Program arrangerades även av församlingen i form av käpphästverkstad för barn. Musikprogrammet förverkligades i samråd med Vanda BRQ barockmusikevenemanget, som redan har drygt tjugo år på nacken vilket var mycket lyckat. Arbetet med att arrangera nästa års marknad har redan kört igång. Ta kontakt ifall ni är intresserade att medverka på ett eller annat vis! Medeltidsföreningen Hucca bidrog till en fin stämning. Foto: Eva Ahl-Waris. Eva Ahl-Waris eva.ahlwaris@gmail.com Andreas Koivisto andreas.koivisto@vantaa.fi Skribenterna är fil.dr respektive fil.mag. och medlemmar av arbetsgruppen för Helsinga medeltidsdag. REFERENSER: Litteratur Salminen, Tapio 2013: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Vantaan kaupunki. Salminen, Tapio 2015: Medeltiden i Vanda och Helsinga socken. Vanda stad. Elektroniska (senast sedda ) Helsinga medeltidsdag, FaceBook: Helsingin Sanomat (HS) : ihmiset/a Hufvudstadsbladet (Hbl) : fi/artikel/en-annan-tid-ar-som-en-annan-kultur/ Kivaa tekemistä: blog/kivaa-tekemista-koki-jannittavan-aikamatkan-vantaalla/ Medeltidsmarknaden i Åbo: Keskiajan heinäkuu: areena.yle.fi/radio/ohjelmat/ SKAS

44 Liisa Seppänen KAUPUNKITUTKIMUSTA KANSAINVÄLISELLÄ HISTORIA-ALAN FOORUMILLA Elokuun lopussa Helsingissä järjestetty nelipäiväinen European Association of Urban History -verkoston EAUH-konferenssi ( ) kokosi yhteen satoja kaupunki historian tutkijoita ympäri maailmaa. EAUH-konferenssi järjestetään joka toinen vuosi jossakin Euroopan kaupungissa, ja tämä kerran 13. tapaamisen järjestämisestä Helsingissä vastasivat Helsingin ja Tampereen yliopistot sekä Helsingin kaupunki, jotka onnistuivat tehtävässään erinomaisesti. Suomessa järjestetty kokous ei kuitenkaan tavoittanut kovin monia suomalaisia arkeologeja, vaikka ohjelma olisi voinut tarjota historiallisen ajan arkeologeille paljonkin kiinnostavaa seurattavaa. Tämän artikkelin tavoitteena onkin lisätä arkeologien tietämystä tästä kansainvälisestä kaupunkitutkijoiden verkostosta sekä EAUH-konferensseista, jotka tarjoavat todennäköisesti tulevaisuudessakin kaupunkitutkimuksen parissa työskenteleville arkeologeille paljon mielenkiintoista ohjelmaa. EAUH -VERKOSTON TOIMINNASTA JA TAVOITTEISTA European Association of Urban History -verkosto (EAUH) perustettiin vuonna 1989 Euroopan Unionin avustuksella ja tuella. Tällöin Suomi ei ollut vielä Euroopan Unionin jäsen, mutta etenkin viime vuosina Suomen rooli verkostossa on ollut hyvin näkyvä. Järjestö rekisteröitiin virallisesti vasta vuonna 2014, ja nykyisin sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Tampereen yliopiston historian professori Marjaana Niemi on toiminut EAUH:n presidenttinä viimeiset kaksi vuotta ja hän toimi myös Helsingin kokouksen järjestelykomitean puheenjohtajana. Verkkosivuilla annetun tiedon mukaan ( EAUH:n tavoitteena on tarjota monitieteinen foorumi historioitsijoille, antropologeille, maantieteilijöille, sosiologeille, taidehistorioitsijoille, arkkitehtuurin historiasta kiinnostuneille tutkijoille, kaupunkisuunnittelijoille ja muille tutkijoille, jotka työskentelevät kaupunkihistorian tutkimuksen parissa keskiajalta nykyaikaan. Toimijoiden listassa ei mainita tällä hetkellä arkeologeja, mikä mahdollisesti on rajannut tai ainakin jossakin määrin vähentänyt arkeologien osallistumista verkoston toimintaan. Verkoston näkyvin toimintamuoto on joka toinen vuosi järjestettävä konferenssi, joista ensimmäinen pidettiin Amsterdamissa Sain itse tietää verkoston olemassaolosta ja toiminnasta vasta vuonna Olin saanut jo siinä vaiheessa kaupunkiarkeologiaan liittyvän väitöskirjani käsikirjoituksen valmiiksi ja löysin sattumalta tämän foorumin, josta olisi voinut olla hyötyä omalle tutkimukselleni jo aiemminkin. Otin tällöin yhteyttä järjestön sihteeriin ja tiedustelin mahdollisuuksiani liittyä järjestön jäseneksi. Saamani vastaus 42 SKAS

45 paljasti yhden mahdollisen syyn sille, miksi arkeologit eivät ole osallistuneet järjestön tapaamisiin runsain joukoin: Järjestöön voidaan liittyä vain osallistumalla aktiivisesti EAUH -konferensseihin erityisesti pitämällä esitelmiä ja järjestämällä sessioita. Konferensseista tiedotetaan aktiivijäseniä, ja tietoa tulevista konferensseista on nykyisin saatavilla myös järjestön verkkosivuilta ( sekä EAUH:n facebook- ja LinkedIn-sivustoilla. Vallitseva käytäntö voi tuntua tämän päivän avointa ja monitieteistä yhteistyötä korostavassa akateemisessa ilmapiirissä hieman vanhanaikaiselta, mutta järjestelyllä on ilmeisesti pyritty rajoittamaan osallistujien määrää sekä luomaan yhteenkuuluvaisuutta ja tiiviimpää yhteistyötä verkoston toimintaan aktiivisesti osallistuvien henkilöiden välille. Vallitsevasta käytännöstä huolimatta ja Helsingin kokoukseen osallistuneena voin sanoa, että verkosto on avoin myös uusille kaupunkitutkimuksesta kiinnostuneille jäsenille mukaanlukien kaupunkitutkimuksesta kiinnostuneet arkeologit. Järjestöllä ei ole jäsenmaksua, mutta konferensseihin osallistumisen edellyttää rekisteröintiä ja osallistumismaksun maksamista. Vuoden 2016 osallistumismaksun suuruus oli noin 300, joka sisälsi myös lounaat ja pari iltatilaisuutta. Järjestö tukee nuorten tutkijoiden osallistumista kokouksiin myöntämällä avustuksia, jotka kattavat osallistumismaksun ja mahdollisesti joissakin tapauksissa myös konferenssiin liittyvä matkat. European Association of Urban History -verkosto on nimestään huolimatta globaali tutkijaverkosto, johon voivat osallistua myös Euroopan ulkopuoliset tutkijat. Helsingissä elokuussa järjestetty konferenssi on tähän mennessä ollut kaikkein kansainvälisin EAUH -verkoston tapaaminen, jonka 718 osanottajaa edustivat kaikkiaan 50 eri maata. Edustettuina olivat lähes kaikki Euroopan maat, ja lisäksi osanottajia oli saapunut Helsinkiin 20:stä Euroopan ulkopuolisesta maasta. Vaikka konferenssi järjestettiinkin Suomessa, suomalaisia osanottajia oli konferenssissa suhteellisesti vähän, vain noin 7 %, mikä ei välttämättä anna todellista kuvaa siitä, miten aktiivista kaupunkihistorian tutkimus on tämän päivän Suomessa. KAUPUNKIEN UUDELLEEN TULKINTAA KANSAINVÄLISESTI HELSINGISSÄ Helsingissä järjestetty konferenssi keskittyi teemallisesti kaupunkien uudelleentulkintaan Reinterpreting Cities Réinterpréter les villes. Verkoston virallisina kielinä ovat englanti ja ranska, mikä konkretisoitui selvästi myös tämän vuoden konferenssin ohjelmassa ja esitelmissä. Kaupunkien uudelleen tulkinnan teemaa käsiteltiin eri näkökulmista kaikkiaan 76 eri sessiossa tai workshopissa, minkä lisäksi teemasta keskustelivat neljä kutsuttua keynote -puhujaa yhteisissä luentotilaisuuksissa. Konferenssin ohjelmassa oli sessioiden ja esitelmien lisäksi runsas sosiaalinen ohjelma illanviettoineen ja ekskursioineen, jotka tutustuttivat osallistujia Helsinkiin, Tampereelle, keskiaikaiseen Tallinnaan ja keisarilliseen Pietariin. Sessioissa ja workshopeissa olivat edustettuina kaikki kaupunkitutkimuksen aikakaudet antiikista nykypäivään (taulukko 1). Lisäksi mukana oli pari sessiota, missä keskityttiin tarkastelemaan kaupunkitutkimuksen metodologiaa aikakausista riippumatta. Helsingin konferenssin ohjelman perusteella vaikuttaa siltä, että kaupunkitutkimuksen painopiste on historian alalla tällä hetkellä vahvasti modernissa aikakaudessa ja nykyajan kaupunkitutkimuksessa, sillä yli puolet sessioista käsittelivät uuden ajan kaupunkihistoriaa. Ohjelman painottumiseen uudelle ajalle on voinut vaikuttaa myös konferenssin SKAS

46 Käsitelty aikakausi Sessio lkm Edustavuus % antiikki 1 1,3 keskiaika 3 3,9 keskiaika uuden ajan alku 8 10,5 uuden ajan alku 6 7,9 uuden ajan alku uusi aika 8 10,5 uusi aika kaikki aikakaudet ja metodiikka ilman aikarajausta 12 15,8 yhteensä Taulukko1. Helsingin EAUH-konferenssissa tarkastellut aikakaudet sessioittain. pitopaikka, Suomi ja Helsinki, jotka yleisesti yhdistetään pääasiassa uudemman ajan historiaan. Mielenkiintoista onkin nähdä, mikä on seuraavan kokouksen aikakausipainotus, sillä kokous järjestetään vuonna 2018 Roomassa. Vaikka myös tulevien kokousten ajallinen painotus olisikin tuoreimmissa vuosisadoissa, painotus ei sulje pois arkeologien osallistumista näihin kokouksiin, sillä kaupunkiarkeologian piirissä tutkitaan nykyisin paljon myös nykyajan kaupunkeja ja kaupunkien lähihistoriaa niin materiaalisen, morfologisen kuin mentaalisenkin muutoksen näkökulmista. Tämän konferenssin järjestäjät olivat nähneet paljon vaivaa suunnitellessaan ohjelmaa siten, että eri aikakausien sessiot tarjosivat osanottajille ohjelmaa mahdollisimman monipuolisesti ja koko konferenssin ajaksi. Kun samaan aikaan on yli 10 sessiota, on kuitenkin täysin mahdotonta päästä seuraamaan kaikkia mielenkiintoisia esitelmiä. Sessioiden aiheet käsittelivät mm. luostareita keskiaikaisissa kaupungeissa, kaupunkien materiaalista kulttuuria ja kulutusta, kaupunkeihin liittyviä muistoja ja muistitietoa, kaupunkilaisten identiteettiä ja eri ryhmien välisiä suhteita, kaupunkilaisiin kohdistuneita asenteita ja toimia, eri kaupunkien välisiä suhteita, kaupunkien kehitystä jne. Tiedot sessioista ja esitelmistä löytyvät toistaiseksi vielä Helsingin konferenssin verkkosivuilta ( eauh2016.net/programme/sessions/), mistä löytyvät myös sessioiden abstraktit. Esitelmien abstraktit eivät valitettavasti ole saatavilla muille kuin konferenssiin osallistuneille ja rekisteröityneille jäsenille. Konferenssin järjestäjät edellyttivät esitelmän pitäjiltä myös esitelmän kirjallisen version toimittamista artikkelin muodossa konferenssin verkkosivuille noin viikkoa ennen konferenssin alkamista, mikä mahdollisti osallistujille tutustumisen toisten esitelmien teemoihin jo ennen konferenssia. Osanottajat voivat tutustua toisten esitelmän pitäjien artikkeleihin vielä tämän vuoden ajan konferenssin verkkosivuilla. Pidin oman esitelmäni Jaap Evert Abrahamsen (Cultural Heritage Agency of the Netherlands), Heidi Denewethin (Vrije Universiteit Brussel, Belgium) ja Reinout Rutten (Faculty of Architecture, Delft University of Technology, the Netherlands) järjestämässä sessiossa, missä keskityttiin käsittelemään kaupunkien rakenteen ja kaupunkimaiseman sisäistä kehitystä pitkällä aikavälillä (Inner City Redevelopment : Transformations of the Structure and Appearance of Pre-modern Towns). Sessiossa pyrittiin tarkastelemaan sitä, miten kaupunkeja kohdanneet poliittiset, taloudelliset, ideologiset ja sosiaaliset muutokset heijastuivat ja konkretisoituivat niiden fyysisessä ulkoasussa ja morfologiassa. Kaupunkien kehitys ja toisaalta taantuminen on näkynyt ja näkyy edelleenkin usein nopeasti kaupungin kasvussa, sen pysähtyneisyydessä tai kaupungin kutistumisena, uuden rakentamisen aktiivisuutena tai passiivisuutena, infrastruktuurin kehityksessä ja kaupunkien toimintojen määrässä ja laadussa. Näistä muutoksista on lukuisia esimerkkejä Turussa, johon itse omassa esitelmässäni keskityin. 44 SKAS

47 Ideologiset, sosiaaliset, kulttuuriset ja toiminnalliset muutokset heijastuvat helposti myös yksittäisten rakennusten tai rakennuskompleksien muuttumisena. Esimerkiksi 1500-luvulla tapahtunut reformaatio aiheutti monia muutoksia useissa Pohjois- ja Länsi- Euroopan kaupungeissa, kun konventit ja muut katolisen kirkon ylläpitämät instituutiot hävitettiin ja niitä varten rakennetut rakennukset ja rakennuskokonaisuudet otettiin uuteen käyttöön. Sitä vastoin muualla Euroopassa, missä vastareformaatio oli voimissaan, tulokset olivat toiset ja konventtien koko kasvoi muun rakentamisen kustannuksella. Toisaalta samakin ideologinen ja uskonnollinen muutos, kuten reformaatio, saattoi heijastua ja konkretisoitua samankin maan sisällä eri kaupungeissa eri tavalla, kuten Anna Anisimova omassa myöhäiskeskiajan ja uuden ajan alun englantilaisia luostarikaupunkeja käsittelevässä esitelmässään totesi. Muut sessiomme esitelmät käsittelivät keskiajalla tapahtuneita muutoksia Hullissa ja Bristolissa (Catherine Casson & Mark Casson: Enterprise and Urban Development in Medieval Hull and Bristol: An Analysis of the Urban Land Market), luvuilla tapahtuneiden muutosten vertailua Bolognan ja Strasbourgin kaupunkien välillä (Colin Arnaud: Continuity in change. A comparison between the centres of Bologna and Strasbourg 13 th 16th centuries), julkisen terveydenhuollon ilmentymistä luvuilla neljässä hollantilaisessa kaupungissa, Ghentissä, Leidenissä, Dordrechtissä ja Deventerissä (Janna Coomans: Urban Redevelopment & Public Health in the Late Medieval Low Countries), Kööpenhaminan muutoksia luvuilla (Jørgen Mikkelsen: Structural transformations of a growing capital: Copenhagen c ) ja Palermon historiallisen keskustan morfologisia muutoksia luvuilla (Valeria Viola: A Reading of Historic Palermo s Morphology 17th-18th Centuries). Vaikka sessiossamme puhuivatkin lähinnä historioitsijat, ja useimpien esitelmän pitäjien näkökulma oli vankasti historiallisissa lähteissä, sessiomme oli mielestäni erinomainen esimerkki siitä, miten tämänkaltainen teema voi yhdistää historian ja arkeologian tutkimusta ja edellyttää molempien tieteenalojen aineistojen sekä erilaisten lähteiden, menetelmien ja näkökulmien hyödyntämistä. Oma esitelmäni noteerattiinkin erityisesti siitä, että olin ottanut huomioon myös arkeologiset lähteet ja tarkastelin aihetta myös tämän tieteenalan problematiikasta. MEIDÄN JA TEIDÄN VERKOSTOT VAI YHTEISET FOORUMIT? Vaikka monet muutkin Helsingin EAUH -konferenssin sessiot olisivat tarjonneet arkeo logeille sekä esitelmätilaisuuksia että tiedonjyviä, ei kokouksen osanottajien joukossa ollut kovinkaan monta arkeologia tai historioitsijaa, joilla oli takanaan myös arkeologin koulutus tai arkeologian alan tuntemusta. Oma taustani molemmilla tieteenaloilla herätti kansainvälisissä keskustelukumppaneissani enimmäkseen positiivista hämmästystä, sillä tänä päivänä monissakaan yliopistoissa ei ole mahdollista suorittaa enää tuplatutkintoa. Tutkintojen puute ei kuitenkaan yleensä rajaa osallistumista toisten tieteenalojen kokouksiin ja verkostoihin, jos tutkimustematiikka on yhteinen. Tästä huolimatta tilanne on usein edelleen se, että arkeologit eivät löydä tietään historia-alan verkostoihin ja konferensseihin ja päinvastoin monet arkeologian nimeä kantavat verkostot ja kokoukset eivät vedä osanottajia historian alalta. Missä siis vika? Emmekö vain tiedä toisistamme vai onko vain raja jostakin syystä vedettävä johonkin? SKAS

48 Onko yksinkertaisesti helpompaa osallistua oman alan tapaamisiin vai luoda sitä kautta yhteisellä kielellä pienempiä piirejä? Historiallisen ajan arkeologialla on jotakuinkin yhtä pitkä historia kuin arkeologialla yleensä, vaikka muodollisesti historiallisen ajan arkeologia jäsentyi erilliseksi arkeologian sisällä toimivaksi tieteenalaksi vasta 1960-luvun puolivälissä. Tänä päivänä historiallisen ajan arkeologian sisällä on lukuisia omia temaattisia, kulttuurisia ja tutkimuskohteiden mukaisia erikoisalojaan (ks. esim. Majewski & Gaimster 2009), joiden piirissä kehitetään omia historiallisen ajan arkeologian menetelmiä ja lähestymistapoja ja tehdään monitieteistä yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Suomessa historiatieteen vankka hegemonia historiantutkimuksessa on vaikeuttanut historiallisen ajan arkeologian ankkuroitumista ja legitimoimista maassamme. Tilanne on viime vuosien kuluessa muuttunut selvästi arkeologian kannalta positiivisempaan suuntaan, kun arkeologisen tutkimuksen merkitys on tunnustettu vähitellen myös muissa historiatieteissä. Tästä huolimatta yleisesti vallitsevat näkemykset arkeologisesta tutkimuksesta voivat olla hyvinkin rajoittuneita ja leimallisia. Rajanylityksistä ja yhteistyöstä huolimatta tieteenalojen välillä on vielä kynnyksiä ja kategorisointeja, joista joko halutaan pitää kiinni tai joista on vain vaikea päästä eroon. Kynnysten höylääminen ja raja-aitojen murtaminen edellyttää sitä, että tiedotamme aktiivisemmin tavalla tai toisella historiallisen ajan arkeologian parissa tehtävästä monipuolisesta tutkimuksesta ja tuomme esille erilaisia yhteistyömahdollisuuksia, joita historiallisen ajan arkeologian tutkimus tarjoaa. Sekä kansalliset että kansainväliset konferenssit tarjoavat monia mahdollisuuksia raja-aitojen kaatamiseen ja tieteenalojen väliseen verkostoitumiseen. Osallistumalla rohkeasti eri alojen tapaamisiin verkostojen nimistä ja mahdollisista alakohtaisista määritelmistä välittämättä voimme itse kukin osaltamme vaikuttaa siihen mitä tieteenvälisille raja-aidoille tulevaisuudessa tapahtuu ja miten käsitykset arkeologiasta esimerkiksi historiatieteen tutkimuksen kentällä mahdollisesti muuttuvat. Toivon mukaan tulevaisuudessa, ehkä jo vuoden 2018 Rooman konferenssin jälkeen, EAUH -verkoston verkkosivuilla verkoston mainitaan tarjoavan yhteistyöfoorumin myös kaupunkihistorian tutkimuksen parissa työskenteleville arkeologeille muiden mainittujen tieteenalojen harjoittajien mukana. Tätä nopeampaa kehitystä voimme saavuttaa kuitenkin omakohtaisesti osallistumalla ennakkoluulottomasti ja kategorisoinneista välittämättä erilaisiin verkostoihin, seminaareihin ja konferensseihin ja laajentamalla sitä kautta omaa tutkimusperspektiiviämme ja tiedostamalla erilaisia yhteistyömahdollisuuksia niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. LÄHTEET Majewski Teresita & Gaimster, David. 2009: International handbookd of Historical Archaoelogy. Springer. Liisa Seppänen Turun yliopisto 46 SKAS

49 Eva Ahl-Waris ALLT MINDRE FORSKNING, ÖKAD BYRÅKRATI BERÄTTELSEN OM ARKEOLOGISKA KOMMISSIONENS 1900-TAL Immonen, Visa 2016: Tutkimuksen ja hallinnon ristiaallokossa. Muinaistieteellinen toimikunta 2/ Museoviraston julkaisuja 3. Helsinki. ISBN s. Museiverkets bakgrund i uppkomsten av en antikvarisk verksamhet och särskilt efter den första lagen om fornminnen 1882 har varit intresse för forskning under de senaste åren sedan docent Juhani Kostet tog över rodret som överdirektör år I föreliggande verk, del 2 av Museiverkets historia, behandlar docent Visa Immonen Museiverkets föregångare, Arkeologiska kommissionen, från och med år 1917 fram till att kommissionen blev Museiverket år I likhet med vad rubriken antyder, reflekteras kommissionens verksamhet mot det som pågick inom forskningen och vad tjänstemännen kunde frambringa, samt hur den byråkratiska delen av kommissionens verksamhet omorganiserades under loppet av 1900-talet. Boken är indelad i fyra huvudkapitel där Immonen särskilt fokuserar på olika teman kronologiskt: den allmänna synen på kulturarvet, förändringar i lagstiftningen, de olika avdelningarnas särskilt utformning och historia samt avslutande konklusioner. Immonens röda tråd genom verket är hur kommissionens principer för verksamhet och praxis omsattes från 1917 till 1972 och hur detta belyser bevarandet av kulturarvet i Finland. Immonen ser en klar linje: de som arbetade för kommissionen var till en början tudelade som vetenskaps- och ämbetsmän, men efter krigen kom allt större fokus att landa på tjänstemannarollen. Detta sammanfaller med en ökad särprägel och expertis både inom själva kommissionen som inom universiteten, samtidigt som välfärdssamhället byggdes upp och lagstiftningen kring kulturarvet skapades. Kopplingen mellan ämbetsverket och Helsingfors universitet var ännu stark under den beskrivna perioden, eftersom lärarnas och forskarnas arbetsrum fanns på Finlands nationalmuseum och en del av undervisningen även hölls här, med tillgång till utställningarna och samlingarna. Forskarna kanske började som ämbet- SKAS

50 smän, men fortsatte sedan på universitetet i olika tjänster, eller tvärtom. På något vis ger det ett stygn i hjärtat att inse att denna dynamik verkar så gott som förlorad i dagens akademiska värld. Personligen har jag svårt med den stil att beskriva händelseförlopp där individerna tonas ner och 'kommissionen' gör det ena eller andra. Detta har Immonen lyckats luckra upp genom bruk privata brev, arkiv och det fotografiska materialet som källor. Han lyckas lyfta fram de olika aktörernas verksamhet och roller i detta sammanhang samt beskriva en del av deras starka reaktioner i sitt arbete. Intressant är till exempel att antalet fasta tjänster i övrigt var tämligen lågt under hela den beskrivna perioden, medan antalet anställda ändå stadigt ökade. Tjänster söktes i flera år av endast en person. Detta är annorlunda mot idag, då sökanden för en enda tjänst kan uppgå till drygt hundra. Immonen beskriver också att tjänstemännen ständigt klagade på brister i resurser oavsett vilket decennium det är fråga om detta bildar ringar på vattnet fram till idag. Man får många tankeställare verket igenom. Till det yttre är boken en tung pjäs, men läsningen är njutbar tack vare Immonens löpande text och en otroligt lätt layout samt ett lyckat bildval. Ännu fler fotografier och teckningar, titelblad etc. kunde gärna ha utnyttjats. Förhoppningsvis utkommer verket även på svenska för en nordisk och på engelska för en internationell publik. Ett dylikt verk torde kunna få god spridning och användning i jämförande forskning. Det vore nämligen ännu mer intressant i museologisk bemärkelse att göra fler jämförelser med motsvarande ämbetsverks historia såväl i Norden och Baltikum som på övriga håll i världen. Jag hade personligen gärna sett ytterligare referenser till internationell forskning kring t. ex. nationalmuseer samt antikvariska ämbetsverks roll i nationsbygget (bl.a. professor Peter Aronssons med kollegers forskning under det senaste årtiondet). I våras firades 100-årsminnet av öppningen av Finlands nationalmuseum, men vi är tvungna att vänta på Hanna Forssells doktorsavhandling om själva utställningarna och museets verksamhet ännu ett tag. Immonen utelämnade med avsikt Nationalmuseet, men han har kanske själv också sparat en del krut till vetenskapliga artiklar som tangerar detta och andra anknutna teman. Eva Ahl-WarisFil.dr, fri forskare, Helsingfors eva.ahlwaris@gmail.com 48 SKAS

51 Tuuli Heinonen SUOMALAISTA KESKIAJAN MAASEUTUARKEOLOGIAA KANSAIN VÄLISELLE YLEISÖLLE VIHDOINKIN! Mankby a Deserted Medieval Village on the Coast of South Finland. Toim. Janne Harjula, Maija Helamaa, Janne Haarala & Visa Immonen. Suomen keskiajan arkeologian seura. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XXII. Turku sivua. ISBN ISSN Vaikka maaseudun tutkiminen on noussut myös Suomessa viime vuosikymmeninä keskeiseen asemaan historiallisen ajan arkeologiassa, on tutkimusta toistaiseksi julkaistu pääasiassa tämän lehden sivuilla joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Etenkin kansainväliselle yleisölle tarkoitetut julkaisut ovat toistaiseksi olleet yksittäisiä, ja suomeksi kirjoitettu tutkimus on kielen ansiosta jäänyt ulkomailla vaikeasti tavoitettavaksi. Mankby a Deserted Medieval Village on the Coast of South Finland julkaisu tarjoaa tilanteeseen muutoksen. Teos käsittää monipuolisen kattauksen tuoretta suomalaista keskiajan maaseutuarkeologiaa esitellessään perusteellisesti laajan tutkimusprojektin tuloksia. Projektin tutkimuskohteena ollut Espoon Mankby on tarjonnut hyvän lähtökohdan arkeologisille kaivauksille, sillä kylä autioitui hallinnollisella päätöksellä 1550-luvulla, eikä alueella ole sen jälkeen ollut intensiivistä maankäyttöä. Näin ollen Mankbyn 1500-luvun puolivälin kylämaisema on säilynyt poikkeuksellisena kokonaisuutena. Teos poikkeaa selvästi Espoon kaupunginmuseon kahdeksan vuoden takaisesta Kylä keskiaikaa Itämeren rannalla teoksesta (Björkman et al. 2008), sillä nyt ilmestynyt kirja on selvästi tarkoitettu vahvemmin akateemiselle yleisölle. Arkeologia on nyt myös huomattavasti keskeisemmässä roolissa kuin Kylä-kirjassa, mikä selittyy varmasti pääosin sillä, että kaivausaineiston määrä on kasvanut huomattavasti vuodesta 2008, jolloin kohteen tutkimukset oli vasta aloitettu. Uuden Mankby -kirjan taustalta taas löytyy SKAS