SAUL JÄSENKIRJE LOKAKUU Jäsentiedote, sisällys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAUL JÄSENKIRJE LOKAKUU Jäsentiedote, sisällys"

Transkriptio

1 SAUL JÄSENKIRJE LOKAKUU 2018 Jäsentiedote, sisällys Toiminnanjohtajan ajatuksia kuluvalta vuodelta SAUL maljan tilanne Aikuisurheilu medioissa Koulutus SAUL valmennuspäivät ja 1.12 SAUL leirit Puhtaasti paras verkkokoulutus Antidoping Tarton kilpailumatka Yleisurheilu MM-Hallien matkailmoitus SAUL ansiomerkit ja Ikiliikkuja tiedotuslehti

2 Vuosi toiminnanjohtajan silmin Suomen Aikuisurheiluliitossa tapahtui paljon vuoden vaihteessa. Liiton toiminnanjohtajana 16 vuotta toiminut Vesa Lappalainen jäi eläkkeelle ja Liiton hallitus valitsi uudeksi toiminnanjohtajaksi minut, toimipiste muutti uuteen paikkaan ja Liiton strategiatyö. Tätä kirjoittaessani olen saanut toimia reilut kymmenen kuukautta uudessa tehtävässä. Hyppäys paikallisesta urheiluseurasta Liiton toiminnanjohtajaksi on ollut mielenkiintoista ja antoisaa. Lyhyelle matkalle onkin jo mahtunut paljon monipuolista tehtävää. Kuvailisin työtäni monipuolisten projektien johtamisena. Työssäni on paljon juoksevien operatiivisten asioiden hoitoa, johon olen saanut vielä paljon apua Vesalta, joka on kiitettävästi ollut sparraamassa ja opastamassa. Olen viihtynyt hyvin, koska minun intohimojani ovat oppiminen, ongelmien ratkaiseminen ja narraatiot, eli tapa kokea elämää tarinan kautta. Liiton kehittämiseen olen tuonut sosiaalisen median aktiivisempaa päivitystä. Facebook -sivustomme on löytänyt yhä useampi ja instagram-sivustomme on avautunut. Toukokuun aikana uudistettiin Liiton kotisivut ja jäsenrekisteri. Pääsin myös mukavasti tutustumaan seurakenttään heti ensi hetkistä alkaen. Liiton tapahtumia on ollut tiuhaan ympäri Suomenmaan ja olen perehtynyt toimintaan mm. Porissa, Salossa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa, Helsingissä, Espoossa, Savonlinnassa, Kempeleellä, Valkeakoskella, Salon Perniössä, Lappeenrannassa, Kirkkonummella. Kotimaisten tapahtumien lisäksi olen ollut SAUL:n matkassa yleisurheilun arvokilpailuissa Espanjan Madridissa ja Malagassa sekä Ruotsin Boråsissa. Maaliskuussa järjestettiin aikuisurheilijoiden yleisurheilun EM-hallikilpailut. Suomi sijoittui mitalitaulukossa hienosti kuudenneksi ja parhaaksi Pohjoismaaksi, joka on erinomainen saavutus ja mittari toiminnan aktiivisuudesta ja tasosta. Sama toistui Espanjan Malagassa järjestetyissä MM-kilpailuissa, joissa Suomi oli upeasti seitsemänneksi paras mitalitaulukossa ja paras Pohjoismaa. WMAC 2018 kilpailuun oli ilmoittautunut peräti 8200 urheilijaa, joista 200 suomalaisia. Urheiluyhteisössä merkittävä asia oli myös Liiton toimiston muutto Pasilasta Pitäjänmäelle, Valimotie 10:een. Muutossa uusiin tiloihin siirtyivät Olympiakomitea ja lähes kaikki lajiliitot. Uusi toimipaikka sai äänestyksen jälkeen nimekseen Sporttitalo. Vieraillessanne toimistolla olkaa ennakkoon yhteydessä ja Sporttitalon aulassa on vierailijoita varten sähköinen sisäänkirjautuminen, joka ilmoittaa meille saapumisestanne. SAUL liittyi myös keväällä yhdessä monien lajiliittojen kanssa Olympiakomitean yhteiseen Suomisport palveluun. Olympiakomitea kuvaa Suomisport- palvelua seuraavasti: Suomisport on koko urheiluyhteisön nykyaikainen ja helppokäyttöinen digitaalinen urheilupalvelu. Suomisport-palvelua käyttää tällä hetkellä 60 lajiliittoa, 125 urheilulajia, tuhansia urheiluseuroja sekä kirjautunutta liikkujaa. Suomisport -palvelun liikkuja, käyttäjäyhteisö, me ikiliikkujat mukaan lukien, kasvaa vauhdilla ja palvelua kehitetään päivittäin. Palvelun kautta voi myydä ja hankkia kilpailulisenssejä, vakuutuksia sekä seurojen jäsenmaksuja ja muita tuotteita. Suomisportissa voi tarjota myös erilaisia tapahtumia: koulutuksia, kursseja ja kilpailuja. Liiton edellinen strategiakausi tulee päätökseen ja on aika tehdä arviointia menneestä ja suunnitella tulevaa. Nähtävillä on jo toimintaympäristön muutokset yhteiskunnassa sekä liikkumisen tunnistaminen hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Tradition mukaan on lääkitty sairaita ja lievennetty kipua. Aikuisurheilu tulevaisuuden vaikuttavuutta? Aikuisurheilussa on selkeästi aistittavissa perinteinen aito urheilun ilo. Mukana toiminnassa on eri tavoin motivoituvia liikkuvia: yhdelle voitto ja huipputulos on pääasia, toiselle yhdessäolo, liikkuminen ja kunnosta huolehtiminen ovat urheilemisen keskiössä. Joillekin harrastus on kokonainen elämäntapa. Aikuisurheilua voidaan perustella osana yhteiskuntavastuun kantajia. Yhteiskunnan virta, jossa ihmisten pidentyvät elinodotukset, ikääntyneen yksinäisyys, pysähtyminen hetkeen stressin keskellä, osaamisen uudistaminen ja elinikäinen oppiminen ovat tunnistettavia asioita. Aikuisurheilussa on löydettävissä ja mahdollista toteuttaa näitä asioita. Oki Vuonoranta, SAUL toiminnanjohtaja

3 SAUL MALJAPISTEET SAUL maljan tarkistuslaskentaa suoritetaan parhaillaan. Virallinen pisteytys valmistuu ja ilmoitetaan lähiaikana. Voidaan kuitenkin todeta ja onnitella Jyväskylän Kenttäurheilijoita SAUL maljan ja naisten maljan voitosta. Onnea JKU!

4

5 SAUL valmennuspäivät

6 SAUL leiritykset Urheiluopistojen leireistä tulee ajankohtainen tieto kotisivuille, ja Ikiliikkuja- lehteen. * Heittolajien leirien alustavat ajankohdat ovat: Tanhuvaara, Tanhuvaara, Tanhuvaara, Heittokarnevaalit * Kestävyysleiri tulossa joulun välipäiville Tanhuvaaraan * Pika- ja aitajuoksu leiri Pajulahdessa, vielä ehdit mukaan.

7 ANTIDOPING Puhtaasti paras -verkkokoulutus Puhtaasti paras on verkkokoulutus, jonka avulla urheilijat ja heidän tukihenkilönsä voivat oppia ja varmistaa tietonsa antidopingasioista. Koulutuksen sisältö perustuu antidopingsäännöstöihin. Puhtaasti paras verkkokoulutukseen kuuluu seitsemän moduulia, joissa on tietoa antidopingasioista. Kunkin moduulin suorittamiseen kuluu 3 4 minuuttia. Verkkokoulutus sopii myös oppitunnin mittaiseksi kokonaisuudeksi. Moduuleissa on videoita ja harjoituksia. Kaikkia moduuleja ei tarvitse suorittaa kerralla, koska suoritukset tallentuvat ohjelmaan. Kun kaikki moduulit on suoritettu, koulutuksesta saa sähköpostitse diplomin. Jokaisen moduulin jälkeen koulutuksen läpikäynyt saa ilmoittamaansa sähköpostiin yhteenvedon moduulin tärkeimmistä asioista. Urheilijat voivat esimerkiksi ottaa kuvan suoritetusta diplomista ja jakaa kuvan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #puhtaastiparas. Verkkokoulutukseen pystyt kirjautumaan SUEKin internetsivujen kautta tai osoitteesta Suomen Aikuisurheiluliitto suosittelee myös suorittamaan puhtaasti paras -verkkokoulutuksen, josta saat arvokasta kokemusta antidopingasioista.

8

9

10 Ansiomerkkihakemus:

11

SNL SYYSLIITTOKOKOUS KESKUSTELUTILAISUUS

SNL SYYSLIITTOKOKOUS KESKUSTELUTILAISUUS SNL SYYSLIITTOKOKOUS KESKUSTELUTILAISUUS 25.11.2018 Sokos Hotelli Presidentti KESKUSTELUTILAISUUS Antidoping AIBA Suomisport Muut asiat ANTIDOPING SNL:n Antidoping-ohjelma löytyy liiton verkkosivuilta

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa

Lisätiedot

Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN?

Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN? Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN? Mikä Seurasydän? Seurasydän liputtaa seuratoiminnan suurinta vahvuutta yhteisöllisyyttä. Seurasydän ja yh teisöllisyys ovat esillä niin sosiaalisessa medi assa, YLE:n kanavilla

Lisätiedot

SUOMEN AIKUIS- URHEILU- LIITON

SUOMEN AIKUIS- URHEILU- LIITON SUOMEN AIKUIS- URHEILU- LIITON SM-VIESTIT 11.6.2016 KANGASALA KUNTO-PIRKAT ja KANGASALAN URHEILIJAT 68 M30 4 x 100 m 1 Jyväskylän Kenttäurheilijat 3 LahtiSport 35+ M30 4 x 400 m 3 LahtiSport 35+ M30 4

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

SM5L Sparring-päivän info

SM5L Sparring-päivän info SM5L Sparring-päivän info 8.9.2018 LIITTOTASON VALMENNUSTOIMINTA: 1) MIEKKAILUN VIIKKO-OHJELMA: KE: Sparring klo 19.00-21.00, Töölön Kisahalli/Helsinki (Andras Tóth) TO: Harjoitus klo 16.00-18.30, HFM-sali/Pasila

Lisätiedot

Puhtaasti paras. Reilusta pelistä ja terveistä elämäntavoista antidopingtyöhön

Puhtaasti paras. Reilusta pelistä ja terveistä elämäntavoista antidopingtyöhön Puhtaasti paras Reilusta pelistä ja terveistä elämäntavoista antidopingtyöhön Visio Kaikilla on yhdenvertainen oikeus puhtaaseen urheiluun. Mitä on Reilu Peli? Mitä on Reilu Peli Reilu peli on urheilun

Lisätiedot

SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITON ANTIDOPINGOHJELMA

SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITON ANTIDOPINGOHJELMA 9.5.2019 SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITON ANTIDOPINGOHJELMA 1. SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITTO Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto on sekä kansainvälisen miekkailuliiton (FIE) ja kansainvälisen

Lisätiedot

OHJEET Tähtiseura-verkkopalvelun käyttöönotto

OHJEET Tähtiseura-verkkopalvelun käyttöönotto OHJEET Tähtiseura-verkkopalvelun käyttöönotto 28.9.2018 1 Tietosuoja Tähtiseura-verkkopalvelu toimii osana Suomisporttia, joka on urheiluyhteisön yhteinen digitaalinen palvelu. Ottamalla palvelun käyttöön

Lisätiedot

Urheiluakatemiaohjelma Yläkoulutyö Olympiakomiteassa 2018

Urheiluakatemiaohjelma Yläkoulutyö Olympiakomiteassa 2018 Urheiluakatemiaohjelma Yläkoulutyö Olympiakomiteassa 2018 Urheiluakatemiaohjelmassa rakennamme kokonaisuutta 3 Urheiluakatemiaohjelman yläkoulutoiminnan toimenpiteet 2017-2018 Verkostotapaamiset Urheiluyläkoulumallin

Lisätiedot

Suomen urheilun eettinen keskus Antidopingohjelmien arviointi 2018 Kokonaisraportti

Suomen urheilun eettinen keskus Antidopingohjelmien arviointi 2018 Kokonaisraportti Suomen urheilun eettinen keskus Antidopingohjelmien arviointi 8 Kokonaisraportti SISÄLTÖ. JOHDANTO.... ANTIDOPINGOHJELMA.... KRITEERIEN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI... 5. PISTEYTYS KRITEERIEN TOTEUTTAMISELLE...

Lisätiedot

Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji

Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji 2016 Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji Suomen Agilityliitto www.agilityliitto.fi Mitä agilityon? Agility on ihmisen ja koiran yhteistyöhön perustuva liikuntamuoto, joka sopii

Lisätiedot

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Lasten ja nuorten seuratoiminta Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Lokakuu 2019 https://www.youtube.com/watch?v=suzbtozahwk&feature=youtu.be Koululaisten omaa harrastusviikkoa ovat toteuttamassa: OKM, OPH, Suomen

Lisätiedot

Pelaajalisenssit ja harrastepassit

Pelaajalisenssit ja harrastepassit Pelaajalisenssit ja harrastepassit 2017-18 Lisenssi-infon sisältö: Ajankohtaista Muutokset kaudelle 2017-18 SuomiSportin jäsenpalvelut Hinnat ja vakuutus Lisenssin hankinta Tärkeää muistettavaa Aikuisten

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin. Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet

Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin. Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet Jokaisen tasavertainen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun Liikunta ja urheilu ovat avoimia kaikille. Tasavertaisuus,

Lisätiedot

Tähtiseuraverkkopalvelu. Esittely ja käyttökoulutus Seurakehittäjille ja Auditoijille

Tähtiseuraverkkopalvelu. Esittely ja käyttökoulutus Seurakehittäjille ja Auditoijille Tähtiseuraverkkopalvelu Esittely ja käyttökoulutus Seurakehittäjille ja Auditoijille Tähtiseura-verkkopalvelu Tähtiseura-verkkopalvelun tavoitteena on tukea seuratoiminnan kehittämistä. - Helppo käyttää

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

Tähtiseuraverkkopalvelu. Esittely ja käyttökoulutus

Tähtiseuraverkkopalvelu. Esittely ja käyttökoulutus Tähtiseuraverkkopalvelu Esittely ja käyttökoulutus Tähtiseura-verkkopalvelun tavoitteet Seuratoiminnan kehittämisen palvelu, toimii osana Suomisporttia Selkeästi erotettavissa oleva kehittämispolku, johon

Lisätiedot

ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO

ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO KOOSTE ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO TILAISUUS URHEILUSEUROJEN JA LÄHIALUEEN KOULUJEN EDUSTAJILLE 19.3.2019 kello 17:30 19:30 TAPAHTUMAT TOIMINTA LAPSET JA NUORET LIIKKUVAT ALUEELLA Koulu-/päiväkotipäivän

Lisätiedot

Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa

Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia ja inspiroivia yhteisöjä, joihin

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

ARKEA HELPOTTAVIA RATKAISUJA

ARKEA HELPOTTAVIA RATKAISUJA Olympiakomitean jäsenpalveluita 2017 ARKEA HELPOTTAVIA RATKAISUJA Liittoaktiivin arkea helpottavia ratkaisuja: Uutishuone AikajanaSport Suomisport OM Sport Rantalainen ja Visma Urheilun talo 2020 Yhteiset

Lisätiedot

NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2019

NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2019 NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2019 KILPAILUKUTSU Suomen Nyrkkeilyliiton johtokunta on päättänyt uudistaa aikuisten Suomen mestaruuskilpailuja vuodelle 2019. SM-nyrkkeilyt 2019 käydään nelipäiväisenä kahtena

Lisätiedot

Suomen Olympiakomitean antidopingohjelma Urheiluakatemiaverkosto. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK

Suomen Olympiakomitean antidopingohjelma Urheiluakatemiaverkosto. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK Suomen Olympiakomitean antidopingohjelma Urheiluakatemiaverkosto Suomen urheilun eettinen keskus SUEK Suomen Olympiakomitean antidopingohjelma 2017 Olympiakomitean antidopingohjelma päivitetään 2017 aikana

Lisätiedot

Yläkoulutyö Olympiakomiteassa

Yläkoulutyö Olympiakomiteassa Yläkoulutyö Olympiakomiteassa Valtakunnallinen yläkouluseminaari 16-17.3.2017 TURKU Antti Paananen 2015 Kriteeristö, urheiluakatemioiden yläkoulut Koulut yhteistyössä seurojen, lajiliittojen ja urheiluakatemioiden

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Aluetoiminnan ja -

Lisätiedot

Seuratoiminnan viestintäkampanja Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019

Seuratoiminnan viestintäkampanja Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019 Seuratoiminnan viestintäkampanja 2019- Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019 Seuratoiminnan viestintäkampanja Olympiakomitea, lajiliitot, aluejärjestöt ja urheiluseurat haluavat yhdessä liputtaa urheiluseuratoimintaa!

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea

Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma 6.10.2018 Tähtiseura-päivät Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma Yhdessä työstetty Seurat, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Kesäkuu 2019

Tähtiseurakahvit. Kesäkuu 2019 Tähtiseurakahvit Kesäkuu 2019 Seurakehittäjien osaamisohjelman haku ja ilmoittautuminen päättyy 19.6. klo 10 Intensiivi-tasolle haetaan Medium-tasolle ilmoittaudutaan Molemmilla tasoilla on mahdollisuus

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Olympiakomitea. Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys. Yläkouluseminaari Jyväskylä

Olympiakomitea. Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys. Yläkouluseminaari Jyväskylä Olympiakomitea Urheiluakatemiaohjelma - Yläkoululeiritys Yläkouluseminaari 17.-18.3.2016 Jyväskylä Urheiluakatemia leiritysmallin yleisohjeisto Valtakunnallisesti hyväksyttyjen urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten

Lisätiedot

Muokkaa perustyylejä naps.

Muokkaa perustyylejä naps. VOIMANOSTO 2022 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia Syyskokous 21.10.2017 Suomen Voimanostoliitto ry Finlands Styrkelyftförbundet rf Finnish Powerlifting Federation Asiakirjan Voimanosto 2022

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5.

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5. Seurakehittäjien osaamisohjelma Infotilaisuus 8.5. Tavoitteet Seuratoiminnan laadun ja toimintaedellytysten kehittäminen ja sen kautta seuratoimintaan osallistuvien määrän kasvattaminen Seurakehittäjien

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

RAKENNAMME DIGIPALVELUA SEUROILLE

RAKENNAMME DIGIPALVELUA SEUROILLE RAKENNAMME DIGIPALVELUA SEUROILLE MIKÄ Urheiluyhteisön oma, laajeneva digipalvelu tuo urheilun erilaiset palvelut liikkujien taskuun, helpottaa lajiliittojen ja seurojen arkea ja samalla tuottaa urheilun

Lisätiedot

Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille. toimijoille #YhdessäEnemmän. #suomivaikuttaa #kvurheilu

Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille. toimijoille #YhdessäEnemmän. #suomivaikuttaa #kvurheilu Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille toimijoille #YhdessäEnemmän 3.10.20171 Kaupungit OKM Tapahtumajärjestäjät Urheilun ja liikunnan asiantuntijat Hallitukset Komiteat Lajien ja järjestöjen tapahtuma

Lisätiedot

Suomen Judoliiton antidopingohjelma

Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliitto on sitoutunut edistämään puhdasta urheilua. Suomen Judoliitossa noudatetaan voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä sekä Kansainvälisen Judoliiton

Lisätiedot

Sporttia palvelujen kehittämiseen

Sporttia palvelujen kehittämiseen Ohjelmassa Sporttia palvelujen kehittämiseen 16.11.2016 Tervetuloa! Tulevaisuuden lajiliitto hanke: Mitä on saatu aikaan? Suomisport.fi palvelu Miten palvelun käyttöönotosta viestitään seuroille? Tilannekatsaus.

Lisätiedot

VOK-1 TASON 1 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS MONIMUOTOKOULUTUKSENA

VOK-1 TASON 1 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS MONIMUOTOKOULUTUKSENA VOK-1 TASON 1 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS MONIMUOTOKOULUTUKSENA Työryhmä: Marko Keskitalo, Jyrki Saarela, Tiina Heikkinen, Kustaa Ylitalo Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku)

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Tuloksia ja kokemuksia Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Digipolku-hanke Järjestää yritysten digiloikkaa tukevia tapahtumia yritysten toivomista aiheista Keski-Suomessa lähellä

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,

Lisätiedot

Suomen Hiihtoliitto ry Valimotie 10, Helsinki ANTIDOPINGOHJELMA

Suomen Hiihtoliitto ry Valimotie 10, Helsinki   ANTIDOPINGOHJELMA Suomen Hiihtoliitto ry Valimotie 10, 00380 Helsinki hiihtoliitto@hiihtoliitto.fi www.hiihtoliitto.fi ANTIDOPINGOHJELMA 2018 2019 SISÄLLYSLUETTELO Sisa llysluettelo 1 Suomen Hiihtoliiton arvot ja antidopingohjelma

Lisätiedot

4 x 600 m. 4 x 60 m aj

4 x 600 m. 4 x 60 m aj P11 12 Esbo IF 1 25 Esbo IF 2 39 Espoon Tapiot 1 82 Helsingin Kisa-Veikot 1 96 Helsingin Kisa-Veikot 2 145 Karhulan Katajaiset 1 179 Lahden Ahkera 1 195 Lahden Ahkera 2 219 Liperin Taimi 1 226 Naantalin

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

SM5L HUIPPU-URHEILUN VALMENNUSJÄRJESTELMÄ

SM5L HUIPPU-URHEILUN VALMENNUSJÄRJESTELMÄ SM5L HUIPPU-URHEILUN VALMENNUSJÄRJESTELMÄ Liiton huippu-urheilutavoite strategiassa: Huippu-urheilun valmennusjärjestelmä tuottaa menestyviä, vastuullisia ja arvostettuja huippu-urheilijoita sekä ammattitaitoisia

Lisätiedot

Suomen joukkueen Viestintä

Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen viestintä Jamposti * Suomen joukkueen virallinen tiedotuslehti, joka ilmestyy ennen leiriä neljä kertaa, leirillä joka päivä ja leirin jälkeen kerran. * Nro

Lisätiedot

Uimaliiton auditoinnit

Uimaliiton auditoinnit Uimaliiton auditoinnit Kevät 2019 Lasten ja nuorten, aikuisten ja huippuvaiheen seurat 18.6.2019 Sporttitalo Jaana Sinervuo-Tarula, Ippe Natunen ja Outi Aarresola Mikä auditoinneissa on oleellista laatua,

Lisätiedot

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset

Lisätiedot

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen

Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen Slalom-Seura r.y. Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen 17.8.2016 Aihe: Slalom-Seuran ja Espoo Slalomin yhdistyminen; seuran uusi nimi ja säännöt; uusi puheenjohtaja ja hallitus Aika: Keskiviikkona 17.8.2016,

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot

Seurasydän-video

Seurasydän-video 15. 8. 2019 1 Seurasydän-video 15.8.2019 2 Sykkiikö sinulla Seurasydän? Seurasydän on rakkautta omaa seuraa kohtaan. Se kertoo siitä, mitä kaikkea hyvää seuran ihmiset ympärilleen luovat. Seurat eivät

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

Seuratoiminnan viestintäkampanja. Olympiakomitea, lajiliitot, aluejärjestöt ja urheiluseurat liputtavat nyt yhdessä yhteisöllisyyden puolesta!

Seuratoiminnan viestintäkampanja. Olympiakomitea, lajiliitot, aluejärjestöt ja urheiluseurat liputtavat nyt yhdessä yhteisöllisyyden puolesta! Seuratoiminnan viestintäkampanja Olympiakomitea, lajiliitot, aluejärjestöt ja urheiluseurat liputtavat nyt yhdessä yhteisöllisyyden puolesta! 28.6.2019 2 Yhdessä määrittelemämme tavoitteet Haluamme herättää

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Liikkuva koulu , havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3.

Liikkuva koulu , havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3. Liikkuva koulu 2012-2014, havainnot koulujen ja liikuntajärjestöjen yhteistyöstä Lupa liikkua ja urheilla koulussa -seminaari, Helsinki 3.3.2015 Kati Lehtonen, LIKES-tutkimuskeskus, Kirsi Räty, Liikkuva

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Lokakuu 2019

Tähtiseurakahvit. Lokakuu 2019 Tähtiseurakahvit Lokakuu 2019 #Seurasydän #mahtavakiitos #hyväme Seurasydän-kampanja on saanut huippu hyvän aloituksen! #seurasydän n. 7 000 julkaisua ja #seurapaitapäivä n. 5 600 julkaisua syyskuussa

Lisätiedot

VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia

VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia SVNL:n hallituksen kokous 14.9.2016 Asiakirjan Voimanosto 2021 tarkoitus Luoda yhteinen näkemys Suomen Voimanostoliiton tulevaisuuden suunnasta

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot

SUOMEN BRASILIALAISEN JUJUTSUN LIITON ANTIDOPINGOHJELMA

SUOMEN BRASILIALAISEN JUJUTSUN LIITON ANTIDOPINGOHJELMA SUOMEN BRASILIALAISEN JUJUTSUN LIITON ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo Arvoperusta... 2 Tavoitteet... 2 Suomen Brasilialaisen jujutsun liiton antidopingtoiminta... 2 Säännöstö... 3 Sopimukset... 3 Koulutus...

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

M 4 x 100 m M 4 x 400 m

M 4 x 100 m M 4 x 400 m M 4 x 100 m SB 1 Tampereen Pyrintö 1 41,38 2 Helsingin Kisa-Veikot 1 42,39 3 Borgå Akilles 1 42,59 4 If Sibbo-Vargarna 1 42,94 5 Esbo IF 1 43,74 6 Kenttäurheilijat -58 1 44,01 7 Tampereen Urheilijat -38

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

Miten rekisteröidyn Suomisporttiin? Miten ostan lisenssin? Miten antidopingsopimus allekirjoitetaan? Miten vaihdan lisenssiseuraa?

Miten rekisteröidyn Suomisporttiin? Miten ostan lisenssin? Miten antidopingsopimus allekirjoitetaan? Miten vaihdan lisenssiseuraa? Miten rekisteröidyn Suomisporttiin? Miten ostan lisenssin? Miten antidopingsopimus allekirjoitetaan? Miten vaihdan lisenssiseuraa? Suomen Tankotanssiliitto 1. Mene osoitteeseen www.suomisport.fi ja klikkaa

Lisätiedot

KOK:n mainossäännöt (Rule 40)

KOK:n mainossäännöt (Rule 40) KOK:n mainossäännöt (Rule 40) 23.1.2018 1 Rule 40 Muiden kuin KOK:n, Suomen Olympiakomitean tai PyeongChang 2018:n kumppaneiden ei tule mainonnalla, markkinoinnilla tai viestinnällä luoda kuvaa siitä,

Lisätiedot

Kokemuksia ja tunnelmia kehittämistyöstä

Kokemuksia ja tunnelmia kehittämistyöstä Kokemuksia ja tunnelmia kehittämistyöstä Lasten Liike - Iloa ja liikettä iltapäiviin! LASTEN JA NUORTEN HARRASTUS- JA KERHOTOIMINNAN PÄIVÄ Maria Ulvinen I Olympiakomitea I 2018 1 ONGELMA 2 UNELMA 3 RATKAISU

Lisätiedot

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla

Lisätiedot

Seloste käsittelytoimista Karateliitto.fi-sivusto

Seloste käsittelytoimista Karateliitto.fi-sivusto Seloste käsittelytoimista Karateliitto.fi-sivusto Rekisterin pitäjä Suomen Karateliitto ry Valimotie 10, 00380 Helsinki Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Toimitusjohtaja Seppo Yrtti Valimotie

Lisätiedot

Suomi 100. VNK: Urheiluyhteisö:

Suomi 100. VNK:  Urheiluyhteisö: Suomi 100 Valtioneuvoston kansliassa toimiva Suomi 100 -hanke vastaa juhlavuoden ohjelman kokoamisesta Valo-Olympiakomitea toimii vnk:n yhteystahona ja kumppanina Suomi 100 -ohjelmaan voi päästä mukaan

Lisätiedot

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen

Lisätiedot

Urheilijan alipalautuminen ja ylikuormitus

Urheilijan alipalautuminen ja ylikuormitus Terve Urheilija -iltaseminaari Urheilijan alipalautuminen ja ylikuormitus miten tunnistan, hoidan ja ehkäisen 20.11.2013 UKK-instituutti, Tampere terveurheilija.fi 1 Terve Urheilija -ohjelma Tavoitteena

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 26.10.2017 Ajankohtaiset asiat/ Laura Tast - Lasten ja nuorten urheilun kilpailujärjestelmät 7.11.2017 - Vuoden urheiluseura 2017 - Sinettiseurastipendit - Urheiluakatemiaohjelman

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi EXCELLENCE - pyrkimys erinomaisuuteen LAPSI NUORI AIKUINEN Yhdessä tekeminen Ei riskikokeilu, vaan satsaus elämään Omaehtoinen liikkuminen ja urheilu Lapsuus: laatua koulussa ja seurassa, kielloista kokeiluihin

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi Urheiluakatemiakiertue 2012 Kiertueaikataulu Kotka 25.1. Lappeenranta 26.1. Turku 30-31.1. Tampere 2-3.2. Savonlinna 7-8.2. Joensuu 8-9.2. Kuopio 9-10.2. Kouvola 15-16.2. Lahti 16-17.2. Helsinki 27-28.2.

Lisätiedot

Urheiluopistojen ANTIDOPING- OHJELMA

Urheiluopistojen ANTIDOPING- OHJELMA ANTIDOPING- OHJELMA SISÄLLYS JOHDANTO 3 SÄÄNNÖSTÖ 3 KOULUTUS 4 AMMATILLINEN KOULUTUS 6 Liikunnanohjauksen perustutkinto (LPT) 6 Liikunnanohjauksen ammattikorkeakoulututkinto (Liikunnanohjaaja AMK) 6 Liikunnanohjauksen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN

Lisätiedot

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta Lajien ja alueiden seurakehittäjät 12.9.2016 Huippu-urheiluseuratoiminta Taustaa huippu-urheiluseuratoiminnan kehittämiselle 2007-2014 2007-2009 Olympiakomitean vetämänä 3 kierrosta lajiliittojen kehitysprosesseja,

Lisätiedot

Kansainvälinen menestys. Korkeatasoinen osaaminen. Arvostettu urheilu

Kansainvälinen menestys. Korkeatasoinen osaaminen. Arvostettu urheilu Kansainvälinen menestys Korkeatasoinen osaaminen Arvostettu urheilu Toimintatavat: 1. Urheilija on keskiössä ilon ja intohimon ilmapiirissä 2. Urheilijan polkua tarkastellaan koko sen matkalta 3. Osaamista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Liiton lajit: saappaanheitto ja autonrenkaanheitto Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi 15.11.2012 Versio 0.2E SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2(8) SISÄLLYS

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto. Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars

Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto. Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto 2018 Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars Seuratoiminnan kasvumahdollisuudet Koko väestö Drop out Harrastajat liikunta- ja urheiluseurassa

Lisätiedot