SYKSY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SYKSY"

Transkriptio

1 SYKSY

2 Ajankohtaista seurakunnassa Seurakunnassa on tapahtunut työntekijämuutoksia. Vastaava lastenohjaaja Hanna Joensuu on aloittanut varhaisnuorisotyönohjaajana 1.8. Kappalainen Jani Laaksonen on 1.8. alkaen kasvatuksen alueen työntekijöiden esimies. Harjavallan seurakunta on solminut uuden sairaalasielunhoitosopimuksen muiden Satakunnan alueen seurakuntien kanssa. Sairaalapastori Maria Ollila on siirtynyt osaksi Porin seurakuntayhtymän papistoa. Seurakuntapastorin avoimeen virkaan valittiin teologian maisteri Anniina Salminen. Hän aloittaa tehtävässään Tehtävään siunaaminen ja tulojuhla on 1. adventtisunnuntaina Hautausmaalla kävijöiden kannattaa varautua kukkien kasteluun omalla vedellä, kunnes Harjavallan voimalaitos saadaan kuntoon. Tilanne voi jatkua arviolta syyskuun puoliväliin asti.

3 SEURAKUNTAVAALIT su klo kirkossa Ennakkoäänestys klo 9-18 seurakuntatalossa Kuva: Jorma Lindqvist ESITTELYSSÄ SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÄT: Raisa Leppänen, puutarhuri Hannu Vaurio, kiinteistövastaava

4 LÄHETYS Japani-Kenianpiiri joka 2. maanantai srk-talon kahviossa klo 14, alkaen Havingin piiri kerran kuukaudessa kodeissa torstaisin klo 14, alkaen Pirilän piiri kerran kuukaudessa kodeissa torstaisin klo 14, alkaen Hanna-piiri joka 2. perjantai pienessä salissa klo , alkaen 7.9. Kansanlähetyspiiri joka toinen viikko kodeissa klo 18, alkaen 3.9. Neulenurkka joka tiistai klo srk-talon kahviossa alkaen 4.9. Tehdään käsitöitä lähetykselle tai itselle, kahvitellaan ja rupatellaan. Neulenurkkaa emännöi Satu. Karjalanpiirakkatalkoot lähetyksen hyväksi pe 28.9., ja klo 8 alkaen srk-talon keittiössä. Karjalanpiirakoita voi tilata kyseisiä perjantai-päiviä edeltävinä tiistai-päivinä klo puh / Marjalähetyssihteeri.

5 Su 2.9. klo 10 messu kirkossa ja sadonkorjuujuhla. Messun jälkeen lähetyksen keittolounas srk-talossa, 5 /aikuinen ja 2 /lapsi. Lisäksi lähetyksen pop upkirppis, tule tekemään löytöjä varsinkin lasten tavaroista! Su klo 10 messu kirkossa, mukana nimikkolähettimme Eeva ja Jari Vähäsarja Itävallasta. Messun jälkeen srk-talolla lähetystilaisuus ja kirkkokahvit. Eeva kertoo naisille suunnatusta kristillisestä Hanna-työstä ja Jari kertoo puolestaan teknisen osaston projekteistaan Medialähetys Sanansaattajien palveluksessa. Pe klo 17 alkaen jouluiset yhteismyyjäiset srk-talossa. Paikkavaraukset puh / Marja-lähetyssihteeri. Lähetyksellä on tarjolla myös erilaisia vapaaehtoishommia. Ota rohkeasti yhteyttä lähetyssihteeriin: puh / Marja. Jutellaan lisää! MUSIIKKITYÖ Pe klo 18 Haxun lauluilta srk-talon isossa salissa. Tervetuloa rentoon lauluiltaan! Mukana Tuula "Haxu" Hakkarainen ja Juho Peuraniemi. Ti klo 18 Huilumusiikkia kynttilänvalossa. Konsertti kirkossa, esiintyjinä Sanni Lintunen, huilu & Piia Hautala, urut. Vapaa pääsy. Järj. Huittisten musiikkiopisto ja Harjavallan seurakunta Su klo 15 Hengellinen kansanmusiikkikonsertti kirkossa. Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen pelimannit esiintyvät. Vapaa pääsy. Mirjamit-lauluryhmä harjoittelee joka toinen keskiviikko klo 13 srk-talon pienessä salissa. Tervetuloa laulamaan!

6 DIAKONIATYÖ Diakoniatoimiston vastaanottoajat ovat maanantaisin ja tiistaisin kello Tällöin voit tulla asioimaan ilman ajanvarausta. Muista ajoista voit sopia diakoniatyöntekijän kanssa puhelimitse tai sähköpostitse. Yhteystiedot tämän esitteen takakannessa. Ystävä vanhukselle- toimintaan mahtuu vielä mukaan! Luotettava, reipas ja sitoutunut joukko ystäviä on saatu hienosti liikkelle. Kokoonnumme seuraavan kerran kello 13 seurakuntatalolla työnohjaukseen. Tänne myös uudet asiasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita! Jos haluat mukaan ystävätoimintaan, ota rohkeasti yhteyttä diakoniatyöntekijään. Pyrimme löytämään juuri Sinulle sopivan ystävän. KESKIVIIKKOKERHO eläkeläisille kello pienessä salissa Vieraana diabeteshoitaja Laila Seppä Laulamme kansakoululauluja Reijo Ahteela, elämä yllättää Helmi Kaunismäki, ajatuksia Hiirijärvestä 60 vuoden ajalta Aikuiset ystäväni Adventin messu ja puurojuhla Lämpimästi tervetuloa!

7 AIKUISTYÖ KYMPPILUOKKA seurakuntatalon isossa salissa kerran kuukaudessa torstaisin klo 10-12, aamukahvit alkaen klo Turvallisuus kotona ja kylillä Poliisi Matti Peltonen Unihäiriöistä ja niiden hoidosta Yleislääketieteen erikoislääkäri, Satauni-tutkija Ritva Lähteenmäki Lisää energiaa suomalaisten rattaisiin. Tietoa ydinvoimasta. TVO:n viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa Syntyi Neitsyt Mariasta, kirkkoherra Tuomo Lindgren valottaa joulun lapsen syntymän ihmettä. Kymppiluokan retki Euraan to Lisätietoa syksyn Kymppiluokassa. Kymppiluokan elokuva to Lisätietoa syksyn Kymppiluokassa.

8 RAAMATTUOPETUSILLAT kerran kuukaudessa torstaina klo 18 to Pyhä huolettomuus pastori Hanna Kärmeranta to Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme pastori Johan Helkkula, SLEY:n Satakunnan piirivastaava to Terve sielu terveessä ruumiissa pastori Jani Laaksonen Muita tilaisuuksia: su Naiset kaivolla-tilaisuus klo 16 srk-talon isossa salissa su klo 18 Harjavalta rukoilee-ilta Harjavallan helluntaiseurakunnassa AAMURUKOUS klo 9-10 srk-talon pienessä salissa ma 24.9., , ja Elämä harvoin on sujuvaa ja mutkatonta. Se on ristiriitaista koska ihminen itse on ristiriitainen. Tavoittelemme keskenään vastakkaisia asioita. Vaikka tiedämme, että terveelliseen elämään kuuluu terveellinen ruokavalio ja terveelliset elämäntavat, toimimme usein vastakkaisella tavalla. Terveyden lisäksi haluamme myös sellaista viihdettä ja nautintoa, mikä on edellisten tavoitteiden vastaista. Kristillisessä elämässä sama ristiriita näyttäytyy kahtalaisena haluna suhteessa Jumalaan: ihminen toisaalta haluaa Jumalan läheisyyttä, armoa ja turvallisuutta. Toisaalta hän haluaa riippumattomuutta ja pakenee Jumalaa. On hyvä oppia tuntemaan itsensä. On hyvä tiedostaa mistä kumpuaa kiitos tai milloin on syytä polvistua. Tässä päivittäisessä kristityn vaelluksessa Harjavallan seurakunta toivottaa sinut matkakumppanikseen. Tule mukaan, tehdään matkaa yhdessä. Tämä vihon sivuilta näet, missä seurakunnan polut risteilevät. Tuomo Lindgren, kirkkoherra

9 VARHAISNUORISOTYÖ Varhaisnuorisotyöntekijä Hanna Joensuun tavoittaa numerosta Kerhotoimintaa pyritään aloittamaan viikolla 37. Kymppisynttärit ke klo 18 tänä vuonna 10v. täyttäneille KIDS ACTION DAY -tapahtuma la klo Harjavallan koulukeskuksella. NUORISOTYÖ Nuortenillat srk-talon nuokkarilla joka keskiviikko (kouluaikoina) klo Isoskoulutus ilmoittautuneille keskimäärin joka toinen viikko Ke klo 18 rippikoulun starttikirkko La Ristilukki-tapahtuma Harjavallan Liikuntahallissa Pe klo 19 Bass n Helenin konsertti kirkossa Maata Näkyvissä- festarit Turussa PARTIO Partion viikkotoiminta alkaa viikolla 35. Uuteen sudenpenturyhmään on ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautumisaika on osoitteessa: Ilmoittautumisajan päätyttyä vapaita paikkoja voi kysyä Hanna Joensuulta. Uutena toimintana aloitamme aikuispartion. Lisätietoja kokoontumispäivistä saa Hanna Joensuulta ja seurakunnan kotisivuilta.

10 PÄIVÄKERHO- JA PERHETYÖ Avoin päiväkerho keskiviikkoisin klo Avoin päiväkerho on aikuisen ja alle kouluikäisen lapsen yhteinen kerhohetki. Kerhossa hiljennymme hartauteen, leikimme, laulamme, askartelemme, syömme eväitä ja lopuksi pidetään satuhetki. Omat eväät mukaan. Seurakunta tarjoaa kahvin / teen. Vauvakahvila perjantaisin klo Vauvakahvila on alle 1-vuotiaan ja huoltajan yhteinen kohtaamispaikka. (Isommat sisarukset ovat myös tervetulleita) Kahvilassa on mahdollisuus tutustua toisiin vanhempiin, sekä yhteiseen jakamiseen kahvikupposen äärellä. Päiväkerho 3-5-vuotiaille Päiväkerho on seurakunnan kasteopetusta, joka tukee kodin kasvatustyötä. Kerhot kokoontuvat kaksi kertaa viikossa 2-3 tuntia kerrallaan, kolmevuotiaat kokoontuvat kerran viikossa 2h. Kerhossa on hartaushetki, ohjattua ja vapaata leikkiä, askartelua, eväshetki ja kerho päättyy satuhetkeen. Ohjelmassa seurataan mm. kirkkovuoden kulkua, vuodenaikojen vaihtelua ja kalenterivuotta. Vapaita päiväkerhopaikkoja voi tiedustella: Tiina Tasma su Mikkelinpäivän perhemessu ti Adventti-ilta päiväkerholaisten perheille

11 JUMALANPALVELUKSET yleensä sunnuntaisin klo 10 kirkossa ja kirkkokahvit kirkon kappelissa su 2.9. messu Kiitollisuus, messun jälkeen keittolounas srk-talossa lähetyksen hyväksi su 9.9. messu Jumalan huolenpito su messu Jeesus antaa elämän su messu Kristityn vapaus su perhemessu Jumalan sanansaattajat, messun jälkeen lounas srk-talossa su messu Usko ja epäusko su messu Jeesuksen lähettiläät su messu Uskon perustus, 70/75-vuotiaiden juhla ja kirkkokahvit srk-talossa su messu Antakaa toisillenne anteeksi, kirkkokahvit ja lähetystilaisuus seurakuntatalossa la messu Pyhien yhteys su sanajumalanpalvelus Kahden valtakunnan kansalaisena su messu Kuolemasta elämään su sanajumalanpalvelus Valvokaa! su messu Kristus, kaikkeuden Herra su messu Kuninkaasi tulee nöyränä, seurakuntalaisten puurojuhla ja uuden seurakuntapastorin tulojuhla srk-talossa Iltakirkot klo 18 kirkossa: ke 5.9., 3.10., ja Lasten aamukirkot klo 10.05: 30.8., 28.9., ja

12 YHTEYSTIEDOT Kirkkokatu 3, HARJAVALTA Sähköpostiasiointiosoite: Henkilökohtaiset sähköpostit Kirkkoherranvirasto Kirkkoherra Tuomo Lindgren Kappalainen Jani Laaksonen Seurakuntapastori Hanna Kärmeranta (30.9. asti) (1.10. alkaen) Anniina Salminen Seurakuntamestari Anu Salminen Toimistosihteeri Irma Jokinen Kanttori Leena Kivi Lähetyssihteeri Marja Boberg Diakonissa Tiina Virta Diakoni Minna Uotila Lastenohjaaja Annukka Karttunen Lastenohjaaja Tiina Tasma Nuorisotyönohjaaja Timo Orre Nuorisotyönohjaaja Hanna Joensuu Talouspäällikkö Pirjo Inkinen Puutarhuri Raisa Leppänen Kiinteistövastaava Hannu Vaurio Seurakuntatalon emäntä Paula Kuusinen Siivoustyöntekijä Sini Bragge Seurakuntatalon keittiö Kirkko

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

www.harjavallanseurakunta.fi Kesän paikoin helteiset ilmat ovat takana päin. Vielä on kesää jäljellä, mutta katse suuntautuu syksyä ja sen toimintaa kohti. Olet lämpimästi tervetullut seurakunnan kaikkiin

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2017 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 17.9. Sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Katja Verho, kanttori Päivi Ikäheimonen. 24.9. Eräkirkko Sappeen juhlakodalla

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNASSA TAPAHTUU SYKSY 2015:

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNASSA TAPAHTUU SYKSY 2015: TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNASSA TAPAHTUU SYKSY 2015: PÄIVYSTYKSET JA AJANVARAUKSET: Aluepapin päivystys to 9.30-11.30 Paula Hagman-Puustinen, p. 040-4888614 paula.hagman-puustinen@evl.fi Diakoniapäivystys

Lisätiedot

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2015 http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2015 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA SYKSY 2016 TOIMINTA Lapset ja perheet Päiväkerhot ma. klo 9-11.30 ja 13.30-16. Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. Perhekerho tiistaisin klo 9.30-11, seurakuntatalossa.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2019 PERHEMESSUT 4.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 15.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi S-Market Rusko, osoite (Myllymäentie 2), 31.10.2014 kello 15.00 19.00. Seurakuntavaalit ovat toistaiseksi ainoa

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel

Lisätiedot

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta.

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta. Sinä kannat - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta.fi MIKÄ TAI KUKA ON SEURAKUNTA? En yksin minä etkä yksin sinäkään,

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2019

Lapset ja perheet Syksy 2019 Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

KEVÄT Harjavallan seurakunnassa.

KEVÄT Harjavallan seurakunnassa. KEVÄT 2017 Harjavallan seurakunnassa www.harjavallanseurakunta.fi Diakoniatyo Yhteisvastuu 2017 torjuu ihmiskauppaa ja auttaa nuoria Suomessa vuoden 2017 keräysvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja yhteistyössä

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 kuva: Sanna Krook Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Seurakunnat ja Lape. Jarmo Kokkonen

Seurakunnat ja Lape. Jarmo Kokkonen Seurakunnat ja Lape Jarmo Kokkonen 23.5.2018 Lähtökohta: Lapset ja nuoret ovat meille yhteistä lahjaa! Luterilaisen kirkon palvelut: * alueellinen kattavuus * maksuttomuus * matala kynnys * koulutettu

Lisätiedot

L A M M I N S E U R A K U N TA KESÄ

L A M M I N S E U R A K U N TA KESÄ LAMMIN S E U R A K U N TA KESÄ 2018 2 JUMALAN- PALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 17.6. klo 10 la 23.6. klo 10 su 24.6. klo 18 su 15.7. klo 10 su 29.7. klo 10 su 5.8.

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot