Kari Peitsamon amerikkalaiset unelmat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kari Peitsamon amerikkalaiset unelmat"

Transkriptio

1 Kari Peitsamon amerikkalaiset unelmat TEKSTI: JUHA RANTALA. KUVAT: JANNE HIETANEN & JOHANNA KUSTANNUS. Yksi tämän vuoden tapaus suomalaisen rockin saralla on ilman muuta Kari Peitsamon ja Freud Marx Engels & Jungin yhteislevyn Amerikkalaisia unelmia ilmestyminen. Levy on herättänyt julkisuudessakin runsaasti keskustelua, sekä hyvässä että pahassa. Oheisessa haastattelussa Kari Peitsamo kertoo oman näkemyksensä levyn synnystä sekä sen tekemiseen liittyvistä ristiriidoista. Lisäksi Kari kommentoi levylle tekemiään biisejä sekä niitä paria Freukkari-kappaletta, joiden laulamiseen itse osallistui. * * * * * * * * * * * * * * * * * Tsekkaa myös Kari Peitsamon kotisivut internetissä osoitteessa Sivujen vieraskirjassa artisti itse vastailee lähes reaaliaikaisesti hänelle esitettyihin kysymyksiin sekä lausuu kuolemattomia mielipiteitään maailman ja rockmusiikin tilasta. Sekä tietenkin myös paljastaa mm. kuka teki oikeasti Bodomjärven surmat, kuinka kännissä Kimi Räikkönen todellisuudessa oli hänen keikallaan etc. 54 POP

2 I. TUTUSTUMINEN FREUKKAREIHIN Mä kohtasin Freukkarit ensimmäisen kerran vuonna Ne oli silloin keikalla Tampere-hotellin sisäpihalla. Pekka Myllykoskella oli sellainen iso Puinen koira -rintanappi, joka taisi olla sen broidin tekemä. Tuollaista miestä, joka oli jo noin omistautunut fani, oli tietenkin sitten helppo mun lähestyä. Mä olen tykännyt aina Freukkareiden tyylistä tehdä musiikkia ja Pekan tyylistä tehdä tekstejä. Ja siitä, että vaikka ne tekee tällaista kotikutoista Suomi-rockia, niin se amerikkalaisen musiikkitradition kunnioittaminen kuuluu noista biiseistä. Jonkinlainen hengenheimolaisuus on siis lähtöisin jo noilta vuosilta. En tiedä kuinka aidosti se ihailu on ollut molemminpuolista, mutta Freukkarithan ovat sittemmin levyttäneet kyllä joitain mun biisejä. Ja se on kieltämättä ollut mulle yllätyskin. Mutta mun biiseissä on ehkä sitten ollut sellaista selkeyttä ja perinnetietoisuutta, joka sopii hyvin Freukkareiden tyyliin. II. IDEA: YHTEISALBUMIN TEKEMINEN Me tavattiin Arto Pajukallion kanssa mun Taistelujen tiellä -albumin ilmestymisen jälkeen keväällä Mä olin käymässä levyyhtiön toimistolla ja Pilli tuli mua vastaan Helsingin rautatieasemalla. Pilli onnitteli mua loistavasta levystä ja sanoi, että jos mua kiinnostaa tehdä bändilevy toistekin, niin Freukkarit on kyllä käytettävissä. Me ei puhuttu sen enempää siitä, että minkä tyyppinen levy olisi tai muuta. Kuitenkin kun mä aloin tekemään sen jälkeen biisejä, niin mä jo tuossa vaiheessa ajattelin miltä ne kuulostaisi Freukkareiden kanssa soitettuna. Loppukesästä mä sitten laitoin Pillille tekstiviestin, että oletteko te tosissanne ja tehdäänkö me se levy. Pilli vastasi mulle että totta helvetissä tehdään ja pyysi lähettämään jonkinlaisen demon biiseistä. No näin mä sitten toiminkin ja siitä tuo prosessi lähti käyntiin. Sillä demolla oli sellaisiakin biisejä, jotka eivät koskaan päätyneet levylle. Julkaistuista biiseistä mukana oli Punaisen Dartin kirous ja julkaisemattomista mm. Kunhan tuo mannerjää ei vain halkeais sekä Rockin With Freud Marx Engels & Jung. Mä tein sitten vielä toisenkin demon, mutta siltä ei tainnut levylle päätyä yhtäkään biisiä. Noihin demoihin Pilli suhtautui kuitenkin myönteisesti kehumalla ne pystyyn. En tiedä oliko se diplomatiaa vaiko aitoa innostumista, mutta joka tapauksessa palaute oli sitä, että nämä biisit ovat just sellaista materiaalia jota tilattiin. Mä en sen tarkemmin kysellyt tuolloin mitä heiltä on levylle tulossa, mutta puhetta oli, että tehtäisiin materiaali puoliksi. Tuossa vaiheessa levyntekoprosessi vaikutti siis hyvin luontevalta ja mutkattomalta. Vaikkei me siitä puhuttukaan, niin mulla itselläni oli jo aikaisemminkin käynyt mielessä, että voisi käyttää Freukkareita bändinä omissa biiseissä. Siis joko tekemällä heille materiaalia tai sitten tehdä oman levyn heidän kanssaan. III. STUDIOON Pilli esitteli idean yhteisalbumin tekemisestä levy-yhtiölle ja sai sieltä siunauksen projektille. Sen jälkeen Pilli ehdotti mulle, että levy tehtäisiin Freukkarien sabluunalla, eli Olli Haavisto äänittää ja tuottaa levyn. Mulle tämä sopi ilman muuta. Mä olen jo vuosia ihaillut Ollia ja sen tekemiä duuneja. Me sovittiin sitten studiopäivät maaliskuun alkupuolelle. Mä ilmoitin, että mun ei sen enempää tarvitse treenata ja että kyllä mä omat biisini osaan. Ja sitten, että jos heillä on toiveita miten mä soitan tai laulan heidän biiseissä, niin kyllä sekin onnistuu. Freukkarit olivat sitten keikalla Nokialla ja me pidettiin Tampereella palaveri levyn teon suhteen. Tuolloin Pilli mm. ehdotti, että mä laulaisin biisin HD-mies. Mä sitten lupasinkin laulaa sen. Se osoittautuikin kohtalokkaaksi jutuksi, koska se ei osoittautunutkaan niin yksinkertaiseksi jutuksi sen tekeminen. Kun nauhoitusten aika koitti, niin mulle oli buukattu Helsingistä hotellihuone viikoksi. Eli tuon verran niille nauhoituksille oli varattu aikaa. Majoittauduin sitten sunnuntai-iltana Helsinkiin ja maanantaiaamuna alettiin hommiin. Ensimmäistä studiopäivää edeltävänä iltana mä olin tehnyt vielä kolme uutta biisiä, jotka olivat Teksasin Puupää, Acoustic Epiphone Revenge Man ja Kipinä-Mikko. Me tehtiin noihin kaikkiin biiseihin pohjat ekana studiopäivänä. Eli tuosta levylle päätymättömästä Kipinä-Mikostakin on siis olemassa pohjat, mutta se jäi levyltä pois, koska sille päätyi musiikillisesti vähän saman tyyli- POP 55

3 nen kappale Takaisin Tupeloon. Ensimmäisen studiopäivän jälkeen kaikki näytti hyvältä. Toisena päivänä sitten alkoi syntyä erilaisia kupruja. Tuon ensimmäisen studiopäivän jälkeen me oltiin ryyppäämässä, jolloin Pekka heitti idean Takaisin Tupeloon -biisistä. Mä sitten tein tuon biisin yöllä hotellissa ja se nauhoitettiin heti tiistaiaamuna. Tuossa vaiheessa tuotantopolitiikka sitten repesi ikäänkuin kahdeksi ideologiseksi linjaksi. Mun mielestä tuo biisi onnistui aivan helvetin hyvin ja sen jälkeen me sitten nauhoitettiin Räpä Rällääseen. Pillillä oli idea, että testaillaan erilaisia sovituksia. Mä sanoin rumpali Markukselle että soita suoraa komppia ja Jugille että soita jotain riffiä tuosta g:stä. Kuuntelin sitä, sanoin että se on siinä ja ei muuta kuin äänitys käyntiin. Pilli ei tästä tykännyt, vaan olisi halunnut enemmän kehitellä sitä sovitusta. Ja tästä syntyi sitten ne ensimmäiset erimielisyydet. Mun mielestä tuottaminen ei ole sama asia kuin sovittaminen. The Beatles saattoi sessioissaan sovittaa biisejään kuukauden ja sovittaa niitä edestakaisin, koska ne oli soittanut vuosikausia yhdessä lähes joka päivä ja tunsivat toisensa. Mutta jos me oltaisiin lähdetty hakemaan jotain sovituksia, joista kenelläkään ei ole mitään selkeitä näkemyksiä mitä niistä tulee, niin siinä olisi nopeasti tullut juhannus vastaa koko biisin ja session hajotessa. Silloin mä tavallaan jyräsin Ollin ja Pillin ylitse, kun mä sanoin, että nyt me ei testailla yhtään mitään, koska tää rokkaa, uskokaa korvianne. Tuosta alkoi erimielisyydet ja sen jälkeen se olikin sellaista kissanhännän vetoa, että mitä tehdään, miten tehdään ja kuka tekee. Takaisin Tupeloon ja Räpä Rällääseen esimerkiksi ovat sellaisia biisejä, joista Pilli valitti, että ne kuulostaa liikaa Skootterilta. Mun mielestä tuo ei taas pitänyt paikkaansa ja Freukkareille oli hyväksi avata sitä omaa soundiaan. Ja ne biisit sitäpaitsi kuulostaa silti Freukkareilta. Pilli oli huolissaan siitä, että levystä kehittyy liikaa Peitsamon levy, jossa Freukkarit vaan soittaa. Mun mielestä sillä ei ole yhtään väliä, että olisiko levy ollut Peitsamo-levy jossa soittaa Freukkarit vaiko Freukkari-levy, jossa vierailee Peitsamo. Mutta tämä kuitenkin aiheutti ristiriitoja. Mun mielestä noissa mainituissa kappaleissa jossain Europarlamentti-biisissä oli niin vaivaton ja suvereeni svengi, että olisi ollut suuri vääryys jos näitä kappaleita olisi alettu sovittamaan uusiksi. Enkä mä edes ymmärrä miksi niin olisi pitänyt tehdä. Mä en vieläkään ymmärrä mitä Pilli ajoi vaatimuksillaan takaa. Se olisi eri asia, jos sillä olisi ollut selkeä näkemys miltä homman pitää kuulostaa. Yksi monista kärhämistä liittyi naiskuoron käyttöön. Mä olin alusta asti sitä mieltä, että levylle pitää saada mukaan myös naisääniä kuoroon. Ja jonkun biisin naislaulaja voisi jopa laulaa kokonaan. Tätä ajatellen mä olin tehnyt Charles Bronson -biisin, joka on siis sanoitettu naisen laulettavaksi. Se biisi oli aluksi ihan toisenlainen, mutta Pilli halusi sovittaa sen uusiksi ja mä soin sen oikeuden hänelle. Takaisiin Tupeloon -biisin kohdalla mulla oli taas mielessä tällainen Las Vegas -tyyppinen naiskuoro, joka Elviksellä oli See see Riderissa. Mä kysyin Pillin mielipidettä tähän ja se hyväksyi ajatuksen, mutta sanoi haluavansa hoitaa kuorosovituksen. Ja se sopi mulle. Siitä hommasta ei kuitenkaan meinannut tulla sitten yhtään mitään ja mä odotin varmaan kuukauden koska ne kuoroosuudet siihen biisiin lauletaan. Tätä levyähän tehtiin sen ensimmäisen levytysviikon jälkeen pätkissä. Silloin mulla ei ollut enää mahdollisuus kunnolla esittää näkemyksiäni, vaan jouduin suunnilleen tekstiviesteillä sanomaan, että siihen kohtaan tulee e, siihen d ja niin edelleen. Mä kuitenkin luotin, että Pilli tekee ne hommat kuten sovittu. Vaan eipä se tehnytkään. Siinä vaiheessa kun deadlinet studioajan suhteen oli menossa umpeen, niin mä pyysin Pilliltä, että voisitko sä nyt soittaa millaiset ne kuoro-osuudet on. No eihän ne sitten ollut ollenkaan sinnepäinkään kuin oli sovittu. Siinä vaiheessa mä sitten repesin lopullisesti ja tajusin että homma kusee pahasti. Mä sanoin, että meidän on tehtävä nämä uusiksi. Vastaus oli ei ole aikaa, mene kotiisi. Mä olin ihan puulla päähän lyöty ja tosiaan menin kotiin. Sitten mä kysyin levy-yhtiön Samilta, että voiko homma tosiaan mennä näin. No, Atte Blom kuuli sitten asiasta ja sanoi, että tietenkin mun biisit tehdään niinkuin haluan. Ja Atte sitten määräsi sessiot uudelleen käyntiin. Levynteko siis meni tällaiseksi, että joutuu tappelemaan oman levynsä sisällöstä, mikä tuntuu aivan absurdilta. 56 POP

4 IV. BIISI BIISILTÄ Teksasin Puupää Teksasin Puupää syntyi ensimmäistä studiopäivää edeltävänä päivänä. Mä demosin sen sitten jätkille studiossa ja kaikki tykkäsi siitä. Se oli heti selvää, että siitä tulee se meidän mahdollinen singlebiisi sekä että me lauletaan kappale Pekan kanssa puoliksi ja siihen tulee sopivan tuttu Freukkari-soundi. Tämänkin biisin levyttämisessä kyllä oli omat ongelmansa. Mä lauloin kappaleen ensiksi yksin, sillä Pekka oli ensimmäisellä studioviikolla niin huonossa kunnossa, että mä en sen kanssa koko viikkona saanut tehtyä muuta kuin tämän En koskaan mene sänkyyn tyhjän pullon kanssa -biisin. Ja se kappalehan hyvin sopikin ensimmäisen viikon teemaan Pekan osalta. Teksasin Puupään pohjaan ei ole mun mielestä nokan koputtamista, se on aivan nappi. Mä siis lauloin sen yksin ja Pekan oli tarkoitus laulaa oma osuutensa myöhemmin. Sitten kun mä kuulin, että miten se biisi oli miksattu, niin mä en pitänyt siitä ollenkaan. Jukka Harju soittaa siinä aivan loistavasti kitaraa ja loistavat soolot. Mutta tällainen menttaliteetti ei mua miellytä, että laitetaan Jukka soittamaan koko tavara kolmeen kertaan, siis kolmelle eri raidalle, ja sieltä sitten poimitaan jotain. Ja sitten osa niiden fraasien lopuista oli jätetty tyhjäksi, joka oli mun mielestä hirveä tyylimoka. Idea oli just siinä, että ensiksi tulee fraasi, sitten kitara vastaan, sitten fraasi, taas kitara vastaan. Ja näin mennään koko biisi läpi. Se tuoreus ja vuoropuhelu tekstin kanssa toimi mun mielestä sillä ensimmäisellä otolla täydellisesti. Enkä mä ymmärrä minkä takia sitä piti lähteä ronkkia ja mankeloimaan. Onneksi mä sain tämän biisin suhteen sitten tahtoni läpi. Mutta mun täytyi sitten avata se potilas uudelleen ja viedä se leikkauspöydälle, eli pistää Jukin soitot kohdalleen. Lisäksi mä tein vähän uudenlaisia ratkaisuja mun ja Pekan laulujen vuorottelussa. Mutta mä olen tähän levylle päätyneeseen lopputulokseen tyytyväinen. Takaisin Tupeloon Nämä mun Takaisin Siuroon, Takaisin Teksasiin ja muut paluubiisit edustavat sellaista tekstittämisen perinnettä. Tuo palaaminen on sopivan avoin otsikko kappaleelle, josta ei vielä itsekään sitä tekiessä tiedä mitä siinä aikoo sanoa. Mä tein itse asiassa kaksi Takaisin Tupeloon -biisiä, jotka oli tyystin erilaisia. Ensimmäinen oli hidas balladi. Siinä oli samantyyppinen teema, mutta ihan eri teksti. Se oli romanttisempi ja lyyrisempi. Sitten mä tein kuitenkin vielä tämän toisen kappaleen, josta tuli mielestäni parempi. Mutta tämä ehkä kuvaa jotenkin mun biisintekemisen metodia, eli nimi inspiroi otsikkona ja biisi lähtee aukeamaan sitten sitä kirjoittaessa. Takaisin on ehkä romanttisin mahdollinen asetelma. Palataan maantieteellisesti johonkin tai ajassa johonkin. Tietyssä mielessä se käynnistää alitajunnan, jonka avulla sitten syntyy mitä syntyy. Nyt syntyi tällainen biisi. Elvis tuli tuohon biisiin mukaan ikäänkuin vahingossa, sivutuotteena. Toisaalta, tuo Elviksen See See Rider on biisinä mua askarruttanut. Kaveriltani, suurelta Elvisasiantuntijalta mä tuossa taannoin kysyin, että mitä tuo See see rider, Oh see what you have done tarkoittaa. Riderilla käsittääkseni tarkoitetaan bluesissa naista, eli nainen on jättänyt. Eli tuo See see rider, Oh see what you have done on siis hylätyn miehen tilitys, vittu minkä teit. Mä siis tein tuon biisin yöllä hotellihuoneessa. Aamulla mä sitten esittelin sen jätkille studiossa ja nekin innostui siitä. Kun me kappaletta äänitettiin, niin mun ei tarvinnut kenellekään selittää että soita noin ja soita noin. Jätkillä oli kaikilla samanlaiset näkemykset miten biisi tulee tehdä. Tuossa vaiheessa mulle itselle tuli sellainen fiilis, että ei muuta kuin vaan seuraava biisi nuottikirjasta, tässä sessiossa syntyy ihan mitä vaan. No, tässä vaiheessa Arto Pajukallio sitten tuli vetämään hätäjarrusta, jota mun on vaikea antaa anteeksi. Muuten meille olisi syntynyt aivan killerimateriaalia paljon enemmän. Mutta ehkä joskus myöhemmin. Mä olen viestinyt Freukkareiden suuntaan, että mä teen mielelläni kakkososankin tuohon levyyn. Tuo biisi venyi nauhoituksissa kymmenminuuttisiksi jameiksi, eli sitä häntäpäätä siellä soiteltiin pitkään. Mä en tiedä onko tuo nauhoitus tallella, mutta toivottavasti on. Välillä tuo biisi oli jo loppumassakin, mutta sitten mä aloittelin sitä akustisella kitaralla alusta ja se oli taas menoa. Takaisin Tupeloon on täydellisesti onnistunut biisi. Siinä on ihan mun demolaulu, joka oli tarkoitus laulaa paranneltuna vielä myöhemmin. Mutta kuunnellessani sitä totesin, että se on tässä. Sen verran tuotantopuolta pitää kritisoida tämänkin biisin osalta, että Pilli meni ominpäin soittelemaan kappaleeseen uudestaan omia kitaroitaan, joka ei ollut mielestäni kauhean reilua. Tai olisi siitä voinut ainakin multa kysyä. Se kokonaisuus oli kuitenkin jo niin loistava. Vaikkei joka ääni ollut välttämättä kohdallaan, niin se biisi rokkasi niin saatanasti. Mutta kritiikistä huolimatta täytyy sanoa, niin paradoksaalista kuin se onkin, että ikinä en ole studiolla saanut aikaiseksi näin hyvää jälkeä ja Amerikkalaisia unelmia on mun urani paras levy. Charles Bronson Mä lähdin tekemään henkilökuvaa Bronsonista ja kunnianosoitusta hänelle lännenelokuvatähtenä. Mä halusin biisillä myös tavallaan promotoida Huuliharppukostajaa, joka on mielestäni edelleenkin aliarvostettu elokuva. Toki tuon leffan arvostus on viime vuosina noussut. Jotku sanovat, että tuo on maailman paras elokuva. Siis jotku muutkin kuin minä. Tästä biisistä mä en tykkää, vaikka olenkin yrittänyt tähän asti olla diplomaattinen mitä kappaleesta olen sanonut. Tuo kappale oli herkkä, heleä, naisäänelle kirjoitettu laulu. Freukkarit halusivat kuitenkin levyttää tuon ja eikä siinä mitään, mä annoin heille siihen luvan. Mun korviin särähtää aina se, kun mies laulaa yhdestä mä iltaisin uneksin. Mä sanoinkin Pillille, että en mä halua omaa nimeäni tällaisen biisin tekijäksi, siihen laitetaan tekijänimeksi joku Puppe Bjurström. Ja POP 57

5 mä olin ihan tosissani tässä yhdessä vaiheessa, mutta ei Freukkarit suostuneet tähänkään. Onhan tuo musiikillisesti tietyssä mielessä taidokas biisi. Ja jos neljäminuuttisen biisin saa kuulostamaan kymmenminuuttiselta, niin kai se on suoritus sekin. Punaisen Dartin kirous Tuo biisi on ihan tosi tarina. Mun vihreä Dart oli hajoamassa. Yhdellä keikkamatkalla mä ostin sitten Keltaisen Pörssin, jossa oli myytävänä punainen Dart. Mä kävin katsomassa sitä autoa ja ostin sen. Me lähdettiin sitten sillä Mirvan (Karin parempi puolisko, kirj.huom) kanssa keikalle Viitasaareen. Sillä matkalla se vaihdelaatikko alkoi hajoamaan ja söi öljyä aivan tuhottomasti. Siis jos se syö normaalisti litran viidessä vuodessa, niin nyt se söi viisi litraa kymmenellä kilometrillä. Me ostettiin huoltoasemien automaattivaihteistoöljyjen varastot tyhjiksi. Mutta se siltikään kestänyt, vaan se auto jäi tienvarteen parikymmentä kilometriä ennen Tamperetta. Paluumatkalla, vähän ennen auton lopullista hajoamista, mä sitten ajaessa sanelin Mirvalle tuon Punaisen Dartin kirouksen sanat. Sävelestä ei nyt sen ihmeempiä, se on ihan perusrenkutus. Kyseessä on siis tositarina ja sen biisin levytys toteutui sellaisena, kuin sen kaikkien mielestä varmaan pitikin toteutua. Räpä Rällääseen Tämän biisin mä tein sen jälkeen, kun mä olin nähnyt Freukkarit Räpä Rälläässä. Tämä siis siinä vaiheessa, kun me oltiin jo päätetty tehdä yhteinen levy. Se oli Freukkareilta hyvä keikka. Tai mikäpä ei olisi, en mä ole siltä bändiltä huonoa keikkaa nähnytkään. Musiikillisesti tämä biisi ei ole kovinkaan kummoinen. Mutta ideana oli tehdä just tällaisiakin biisejä, jotka antaa tilaa soittajille. Juki soittaa hienon soolon tuossakin. Vaikka tuonkin biisin kaiuista mulla on vähän jupisemista. Vaikka turha mun on tuosta rutista, koska en ollut levyn tuottaja. Ehkä sellaiseksi olisi pitänyt ryhtyä. Vaikka turha sitä on alkaa lentämään lentokonetta kesken matkan, jos siihen ei ole saanut koulutusta. Vaikka sitten huomaisi, että suunta on täysin väärä. Tuotannollisesti tuo biisi ei osunut kohdalleen. Mutta soitettaessa biisi rokkasi aivan perkeleesti Siinä on sellaista kursailematonta riffittelyä ja rentoa komppia. Eli ei se huono biisi ole. Ja Pekan puhuttu intro mun mielestä on aika mainio. Europarlamenttiin Mä olen pitänyt Europarlamenttiin biisistä aina. Ehkä siksikin, että sitä ei ole sävelletty tuota levyä varten. Tuo oli oikeasti mun vaalibiisini, mutta mä en ehtinyt soittaa sitä missään, koska tein sen niin myöhään. Ehkä mä olen itse sokea sille, mutta mua itseäni naurattaa hirveästi nämä Seppänen ja Korhola viittaukset. Ehkä tuo biisi on vaan omassa päässäni sellainen tsoukki, jota kukaan muu ei ymmärrä. Studiossa mulle syntyi kuva, että jätkät vihasi tuota biisiä jo alusta lähtien. Ne soitti hampaat irvessä tuollaista humppaa, jota ne vihasi. Mutta mua se huvitti. Ja levyllehän tuli tuo alkuperäinen demolaulu, jota laulaessa mua esimerkiksi alkaa naurattamaan siinä yhdessä kohtaa. Se on mun mielestä ainutlaatuista ja tärkeää, että levy hengittää tuolla tavalla, että sillä on jotain tuollaisia kohtia, että ei oteta itseään niin kauhean vakavasti. Tuossa biisissä naiskuorot onnistui erityisen hyvin. Tarya ja Maria tykkäsivät laulaa sitä ja sen huomaa. Taustalaulussa on tuollaista Koivistolaiset-soundia. Europarlamenttiin ja sen saaminen levylle oli mulle hyvin tärkeä asia. Tämän biisin kanssa vetkuteltiin ja jossain vaiheessa Pilli ilmoitti, että kappale ei päädy levylle ollenkaan. Mä sanoin, että kai mullakin asiaan on jotain sanottavana. Ja Atte antoi ymmärtää, että hän diggaa tuota biisiä erityisesti. En koskaan mene sänkyyn tyhjän pullon kanssa Mä sävelsin biisin Pekalle ja se biisi onnistui niin hyvin kuin mä vaan saatoin kuvitella. Mä opetin tuon biisin Pekalle tämän herättyä ja se tavoitti sen hengen heti. Mä säestin Pekkaa livenä. Mä olin varauksellinen kitaroiden dubbaamisesta tuohon biisiin, mutta hyvin ne on hoidettu. Ne kasvaa just sopivasti, mutta antaa kuitenkin tilaa meidän duetolle. Mun mielestä tällainen biisi sopi oikein hyvin Freukkari-levylle, vaikka siinä ei olekaan rumpuja. Se on puhdasverinen Freukkari-biisi ja mä olen ylpeä että tuollaisen sain tehdä. Ja Pekka laulaa sen hienosti siinä kännisen ja krapulaisen olotilan välivaiheessa. Pekka on ollut mulle aina tekstittäjänä rakas ja läheinen. Ja mä arvasin että se tykkää tuosta tekstistä. Ja mäkin tykkään siitä niin paljon, että esitän kappaletta itsekin keikoilla. 58 POP

6 HD-mies HD-mies on Arton säveltämä biisi. Mulla oli ongelmia tämän biisin kanssa, koska Jari Luostarin tekemä teksti oli mielestäni jollain tavalla korni. Kuitenkin se oli aito, jota tehdessä ei kynän varressa ole ollut mikään Eino Leino, vaan prätkä-äijä, joka kertoo tärkeäksi kokemansa tarinan. Välillä se teksti kyllä sitten on kuin vanhaa Alibia lukisi: Maassa velttona, päällä verilammikon. Kasvot hajalla ja mä saan suuren palkkion. Mulla oli aika tuskaa löytää tuohon biisiin lähestymistapa. Toisaalta se oli sitten omalla tavallaan viehättävä, uskottava ja kiinnostava. Sitten mä sain tämän idean, että se biisi esitetään tällaisena Johnny Cash -tyylisenä puhetulkintana. Mä kirjoitin myös pikkusen uusiksi tuota tekstiä, eli nää avausrivit en ollut matkalla mummolaan, en pyhäkouluun marjoja poimimaan, joka mun mielestä kevensi sitä biisiä ja antoi sille koomisuudelle tilaa. Musiikillisesti tuo biisi rokkaa aivan perkeleen hyvin. Biisi on esimerkki sessioiden siitä osasta, jossa yhteistyö toimi niin mun kuin Freukkareiden eduksi. Acoustic Epiphone Revenge Man Tämä biisi syntyi muutamaa päivää ennen nauhoitusta. Tästä biisistähän on olemassa kanssa kaksi eri versiota, englanninkielinen ja suomenkielinen, jotka ovatkin ihan eri biisejä. Mä olen tyytyväinen tähän levylle päätyneeseen versioon. Jätkät tykkäsivät siitä myös ja halusivat soittaa sitä. Se esitys on rento, jossa kukaan ei yritä päteä mihinkään suuntaan. Onneksi tuolla biisillä myös mun akustinen kitara on esillä. Se on mun mielestä monissa biiseissa hukassa. Mulla itsellä oli ajatuksena, että se olisi läpi levyn ollut yhtenä elementtinä mukana, mutta syystä tai toisesta se on aika monista biiseistä jäänyt sivuun. Guantanamo Tämä Arton tekemä biisi on hieno. Se on eräänlainen aikakoneella tuotettu laululiikkeen klassikko. Se on tyylipuhdas, uskottava, aito ja tärkeä. Klassikkoainesta. Pilli on koonnut levyn biisijärjestyksen. Levyn avaa Teksasin Puupää ja päättää Guantanamo. Pilli halusi tuoda esille sen, että tämä on teemallinen levy amerikkalaisuuteen ja amerikkalaiseen kulttuuriin liittyen. V. LEVYN NIMI JA KANNET Mä sanoin Freukkareille, että mun puolesta levyn nimeksi kelpaa mikä tahansa. Tuo nimi oli Pekan ja Pillin idea ja mä sanoin, että se sopii mulle. Nimen taustalla on varmaan toisalta USA:n voimapolitiikka, mutta myös amerikkalainen musiikki country ja rock, amerikkalaiset autot, amerikkalaiset moottoripyörät, elokuvat, kitarat, unelmat vallasta ja kuuluisuudesta. Nämä ovat kyllä niin isoja ja universaaleja asioita, että ne voi kytkeä muuhunkin kuin amerikkalaisuuteen. Toisaalta nimen taustalla on varmaan myös se, että Freukkareilla on tapana flirttailla levyjen nimissä muiden albumien nimien kanssa. Ja eikös Crosby, Stills & Nashilla ole albumi American Dream. Eli mä luulen, että tuollakin on ollut vaikutusta levyn nimeen. Pilli myös lupasi, että hän duunaa kannet levyyn. Vaan eipä vaan duunannut. Julkaisupäivän lähestyessä mä kysyin levy-yhtiön Samilta, että minkälaiset kannet levyyn on tulossa. Mä sain vastaukseksi, ettei siihen ole tulossa yhtään minkäänlaisia kansia ja että Pillin piti ne tehdä, mutta eipä se ole toimittanut yhtään minkäänlaista materiaalia. Sami sanoi, että kansien tekeminen jää levy-yhtiön kontolle, mutta ei heillä ole minkäänlaista materiaalia valmiina. Tämän vuoksi tuon levyn julkaisupäivämääräkin siirtyi alunperin ilmoitetusta. Mulla oli itsellä kaapissa Pecos Bill -pelikortit ja mä lähdin siitä paikasta ajelemaan Toijalaan Jarkko Heiniön luokse, joka noiden kansien toteutuksesta vastasi. VI. KAUPALLISUUS Jos levyn kaupallisuus olisi mulle hirveän vakava asia, niin silloin mä en nettisivuillani tohtisi agitoida ihmisiä ostamaan levyä, koska siinä olisi se vaara, että saattaisi itsensä naurunalaiseksi. Levyn myynti ei ole mulle elämän ja kuoleman kysymys. Mä olen aina ajatellut näin, että kyllä tarpeeksi hyvä levy varmasti löytää kuulijansa. Mua ei edes kiinnosta se, mitä kautta musiikki leviää. Että leviääkö se levyinä vai netin kautta. Tärkeintä on se, että musiikki tavoittaa kuulijansa. Ja sitäpaitsi, jos ne levyt on kyllin hyviä, niin kyllä kuulijat ne sitten ostaa. POP 59

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Rockkonttori.net Rockkonttori.net Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Jyväskyläläinen Sampo-Ilmari Tuhkalehto on bändinsä kanssa mukana syksyllä käynnistyvällä Music Against Drugs

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Lämmittely Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Mikä Trafi on? Miksi olet käynyt Trafissa? Missä asioissa se palvelee? Menetkö fyysisesti vai netissä? Mikä on Ajovarma? Mitä

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Pauliina Koljonen Matkalla etsiväksi nuorisotyöntekijäksi Lukio-opintoja 2 vuotta Keskeyttämisen jälkeen vuoden työharjoittelu nuorisotyössä 1994-1996

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SUNSET, KUIN SUORAAN KARTSALTA REVÄISTYT

SUNSET, KUIN SUORAAN KARTSALTA REVÄISTYT SUNSET, KUIN SUORAAN KARTSALTA REVÄISTYT SYNTYMÄ Vuonna 1968 kaksi neljätoistavuotiasta, rokkimusiikista sekaisin mennyttä poikaa istui Siltabaarissa levyautomaatin äärellä. Kahdellakymmenellä pennillä

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena Turun alueen koordinaattori Karoliina Kallio KM ja Salon ja Paimion koordinaattori Sirpa Stenström sosiaaliohjaaja Miten nuori ohjautuu toimintaan? Kunnan ammattilainen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla. Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Vertaiset ja kokemusasiantuntijat toipumisen ja kuntoutumisen tukena Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena -miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut,

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 3. Aiheena kannabis. PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 3. Aiheena kannabis. PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 3 AJATTELE ITSE! Aiheena kannabis Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 24.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja käytössään.

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2018 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2017 avioeroon päättyi 13 485 avioliittoa, hieman edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Vapaaottelu, Las Vegas

Vapaaottelu, Las Vegas Arman Alizad räätäli 4 Räätäli Koska en ollut pyrkinyt minnekään muualle, mulla ei ollutkaan yhtäkkiä mitään tekemistä, ei mitään turvaverkkoa, olin vain ja nautin kesästä. Syksyn alkaessa mä juttelin

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

TEKIJÄN PUHEENVUORO 1/2012: HELLCITY PUNKS

TEKIJÄN PUHEENVUORO 1/2012: HELLCITY PUNKS TEKIJÄN PUHEENVUORO 1/2012: HELLCITY PUNKS Vasemmalta oikealle: Heikki / basso, Otto / kitara & laulu, Janze / laulu, Hooligan / kitara, Dennis / rummut & laulu Hellcity Punks on helsinkiläinen rockbändi,

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!! TORNIO KÄRPÄT - JOKERIT 2.10.2012 RAKSILA HANNU 60 vuotta Yllätys onnistui Lätkäbussilaisten järjestämä yllätys Hannun merkkipäivän kunniaksi onnistui, vaikka aluksi tuntui mutkia tulevan matkaan, kun

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä

Lisätiedot

Minkälaisia merkityksiä työntekijät antavat palvelulle palveluprosessissa? Tarja Korpela HM, Sh, HO Lahden ammattikorkeakoulu

Minkälaisia merkityksiä työntekijät antavat palvelulle palveluprosessissa? Tarja Korpela HM, Sh, HO Lahden ammattikorkeakoulu Minkälaisia merkityksiä työntekijät antavat palvelulle palveluprosessissa? Tarja Korpela HM, Sh, HO Lahden ammattikorkeakoulu Tarja.korpela@lamk.fi Palvelu on noussut strategisella tasolla kriittiseksi

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Ennakkotuloksia julkisen sektorin työntekijöiden kuntoutusprosessista Ammatillinen kuntoutus Voidaan myöntää, jos lääkäri

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot