NUKKU-MATIN UNIJUTUT

Transkriptio

1 1

2 HEIKI VILEP NUKKU-MATIN UNIJUTUT Kuvitus: Ott Vallik (Moritz) Taitto: Margus Nõmm Kustantaja: A-Disain OÜ Heiki Vilep Kiitokset: Eesti Kultuurkapital TARTOSSA

3 NUKKU-MATTI, MATILDA JA LAMPAAT Se kaikki sai alkunsa eräänä tavallisena iltana. Äiti ja isä olivat töistään väsyneitä eikä kumpikaan heistä viitsinyt lukea iltasatua pikkuiselle Matildalle. Kello oli jo paljon yli yhdeksän, mutta ilman satua ei saanut Matilda mitenkään unta. Hän yritti kovasti pitää silmiään kiinni ja kuvitteli mielessään suuren lammaslauman, ihan niinkuin äiti oli opettanut. Lampaat muutakuin hyppäsivät ja hyppäsivät, yksi kerrallaan yli aidan hups ja hups. Yksi, kaksi, kolme, seitsemän, viisitoista, sata, monta laski Matilda lampaita. Koska hän ei vielä tuntenut numeroita niin hyvin, laski hän juuri niin paljon kuin osasi: Yksi, kaksi, kolme, seitsemän, viisitoista, sata, monta Mitäs teet? kysyi yht äkkiä joku ihan Matildan korvan vieressä. Matilda avasi pelästyneenä silmänsä ja näki sängyllä vieressään ihan oikean Nukku-Matin. La-lasken lampaita, vastasi Matilda miekkosen kysymykseen. Ah, älä viitsi! tokaisi Nukku-Matti. Se temppu ei aina toimi. Sitten kun osaat kaikki numerot, yritä uudelleen. Silloin se toimii paremmin. Ai-jaa, jäi Matilda mietteisiin. Juuri niin, vakuutti Nukku-Matti ja otti laukustaan kourallisen hiekkaa. Toimii paremmin jos heitän hiekkaa silmiisi. 3

4 Hiekkaa vai? ihmetteli Matilda ja kurkkasi uteliaana Nukku-Matin kouran sisään. Niin, hiekkaa, tiedät kyllä, vastasi Nukku-Matti. Unihiekkaa, noh. Älä heitä! pyysi Matilda. Kerro mielummin yksi satu! Kerro yksi ihan oikea iltasatu! Nukku-Matti pyöritteli suuria silmiään ja mutisi huultensa välistä: Sellaisesta ei minulle kyllä palkkaa makseta, tiedäthän. Mutta kerro silti! pyyteli Matilda kerro ilman rahaa. Niinpä niin, niinpä niin, pohti Nukku-Matti kahden vaiheilla. Niinvaan ei enää saa mitään. Nyt tuli Matildalle itku. Hän niiskutti nenäänsä ja kyyneleet valuivat pitkin poskia, ihan itsestään. 4

5 Odotahan, odota! yritti Nukku-Matti lohduttaa tyttöstä. Sellaista asiaa ei ole ennen nähty, et lapset itkisivät mennessään nukkumaan! Kukaan ei kerro minulle iltasatua! nyyhkytti Matilda edelleen ja Nukku-Matin sydän alkoi sulaa. Hyvä on, minä siis yritän. Mutta vain yhden ja tosi lyhyen. Miekkonen vajosi mietteisiinsä ja muuttui totiseksi. Kuulehan, kun nyt oikein mietin, en minä oikeastaan tiedäkään yhtään kunnollista iltasatua. No keksi sitten sellainen! ehdotti Matilda. Tee niin ja keksi sellainen! Helppohan se on sanoa, raapi Nukku-Matti 5

6 niskaansa. Minun pitää siis kertoa sinulle höpöjuttu Olkoon siis höpöjuttu, suottui Matilda, pääasia, että on juttu! Nukku-Matti viskasi pitkäkseen, etsi mukavan asennon nojaten kyynärpäihinsä ja yritti aloittaa jostain: SUKKA JA SAAPAS Olipa kerran sukka ja saapas. Ne asuivat siksi yhdessä, että ne kävivät samassa paikassa töissä. Mitä höpöjuttua nyt kerrot! nauroi Matilda. Itsepä halusit! sanoi Nukku-Matti hieman 6

7 loukkaantuneena. Minä joka tapauksessa yritän parhaani. Olkoon sitten, leppyi Matilda, kerro lisää! No, niin asuivat siis sukka ja saapas yhdessä ja yhdessä ne kävivät töissäkin. Eräänä aamuna kuitenkin alkoi saapas pilkkaamaan sukkaa: Kuule sukka, pesetkö sinä koskaan itseäsi? Sinä haiset ihan juustolle! 7

8 Haistele vain itseäsi! kivahti sukka. Minä voin kertoa kaiken jalalle! Pyh! vastasi saapas ja nitisi itsekseen. Sinä olet kyllä yksi kantelija! Toivon, että saat reiän kantaasi! Sukka oli jo hieman loukkaantunut, mutta koska sillä oli kuin olikin yksi pikkuruinen reikä kantapäässään, jäi se pitkäksi aikaa vaiti. Kuule, tokaisi lopulta saapas, ruvetaan tekemään varpaanvälijuustoa! Sukka heräsi ihan niinkuin unesta. Hyvä ajatus! hihkaisi sukka ja niin ne tekivätkin koko päivän varpaanväli- juustoa. Kun sitten illalla töistä tultuaan otettiin sukka ja saapas jalasta, pyörtyi perheen lemmikki suuri keltainen kissa. Se vain kaatui kyljelleen, eikä enää näyttänyt minkäänlaisia elonmerkkejä. Pyörtyikö se juustonhajun vuoksi? kysyi Matilda varmuuden vuoksi. Pyörtyi kyllä, tiedäthän, nyökytteli Nukku-Matti totisena. Eteenpäin! vaati Matilda, mitä sitten tapahtui? Sitten tapahtui niin, että sukka heitettiin roskaämpäriin. Siellä se sitten kovettui surullisena, pää mustia ajatuksia täynnä. Välillä se kyllä yritti huutaa, että on kova mies, mutta kukaan ei enää huomannut sitä. Saapas vain kihisi vahingoniloisena nurkassa ja jopa näytti kieltäänkin roskaämpäriin päin. Aamulla vietiin sukka yhdessä muiden roskien kanssa suurella autolla kaatopaikalle. Siellä se sitten lepäsi oikein kauan tuulen, sateen ja auringon armoilla. Se katseli pilviä taivaalla ja kuunteli, kuinka toiset poisheitetyt tavarat itkivät koti-ikäväänsä. Välillä kävi joku ryysyinen 8

9 ihminenkin kepin kanssa ja tökki kepillä muiden joukossa myös sukkaakin. Kerran otti eräs vanhempi nainen sukan jopa hetkeksi käteensäkin, mutta kun hän oli sukkaa haistanut, pyörtyi hänkin. Niin vetelehti sukka kaatopaikalla kuukauden päivät, kunnes eräänä aamuna se kuuli jälleen auton äänen. Kun roska-auto oli sitten tyhjentänyt itsensä, kuuli se viereltään tuttua nitinää: No olen minäkin seuraan sattunut! Saapas! Minun rakas saappaani! tunsi sukka saappaan tutun äänen ja sen sydän täyttyi ilosta. Me olemme jälleen yhdessä! Niinpä, yhdessä huokaisi saapas omaa hyvää mieltään piilotellen. 9

10 Nukku-Matti punastui hieman: Enpä ole eläissäni keksinyt typerämpää juttua! Mutta Matilda nukkui jo makeasti. Hän maiskutteli vielä unissaan suutaan pari kertaa ja käänsi sitten selkänsä Nukku-Matille. Nukku-Matti tuijotti hiekkaa, jota hänellä vieläkin oli kourassaan ja ripotteli sen sitten laukkuunsa takaisin. Säästöä tämäkin. Näin voinkin vielä rikastua! mutisi se hiljaa ja kiirehti sitten omiin töihinsä. TASKUVARAS TARMO JA KASSIPOIKA KONSTA Missä sinä niin kauan olit? kysyi Matilda NukkuMatilta. Tein töitä, missäpä minä muualla, vastasi NukkuMatti hieman väsyneesti. Minun pitää mennä kello yhdeksältä nukkumaan, etkö sinä sitä tiennyt? nuhteli Matilda Nukku-Mattia. Haluatko kertoa, että minun pitää nyt jääda ilmaiseksi keksimään sinulle unijuttuja? sanoi NukkuMatti pahastuneena. Ei, rakas Matti, vastasi Matilda ja kosketti miekkoista. Minä voin paijata sinua sen edestä. Olkoon, mutta paijaatkin sitten kauan, eikö niin? vaati Nukku-Matti. Hyvä on, suostui Matilda ja silitteli Nukku-Matin päätä. Paijasi ja paijasi, kunnes kuuli lopulta hiljaista kuorsausta. Silloin hän tökkäisi sormellaan Matin 10

11 kylkiluiden väliin: Kuule, niin tämä ei ole oikein! Sinun piti nukuttaa minua, eikä minun sinua! Joo-joo, mutisi Nukku-Matti, asetteli itsensä jälleen niin, että nojasi käsillä poskiinsa, katseli jonkun aikaa kaukaisuuteen ja aloitti sitten unisesti oman toisen höpöjuttunsa: Olipa kerran taskuvaras Tarmo. Tarmo halusi koko ajan varastaa taskuja. Öisin se hiipi vieraisiin koteihin ja leikkasi saksilla kaikki taskut housuista ja pusakoista, takeista ja paidoista. Kaikki tavarat, mitä taskuissa oli, pani Tarmo kauniisti riviin pöydän päälle. Niiden viereen hän pani vielä lankarullan ja neulan, jotta ihmiset voisivat sitten ommella vaatteisiinsa 11

12 uudet taskut. Taskut Tarmo tunki omaan mustaan nahkaiseen pussukkaansa ja kiirehti sen jälkeen yön pimeydessä kotiin. Kotona kiinnitti Tarmo taskut nastoilla seinälle ja katseli niitä sitten kauan kaihoisin silmin. Kaikki seinät Tarmon kotona olivat taskuja täynnä. Tarmo olikin kuulemma yksi parhaimmista taskuvarkaista kaupungissa. Minkä takia sinulla on niin paljon taskuja? kysyi kerran häneltä kassipoika Konsta. Mutta minkä takia sinulla on niin paljon kasseja? kysyi Tarmo vastaan. Asia oli nimittäin siinä, että Konsta keräsi kasseja. Myös häntä kiinnostivat ainoastaan kassit, eikä lainkaan se, mistä kassien sisällä oli. Minä kerään kasseja tietenkin sen vuoksi, että katselen niitä, vastasi Konsta. Kerätäänhän merkkejäkin ja kolikoita ja tulitikkurasioita, etikettejä ja Kaikenlaista muutakin. Jaa-jaa, myönteli Tarmo. Onkin todella kiva harrastus! Eikö vain? On kyllä! oli Konstakin samaa mieltä. Hänelle jäi kassien ripustamisesta jo huoneenseinät vähäiseksi, ja niin pitikin niitä jo ripustella ullakolle ja kellariinkin. Niin keräsivät Tarmo ja Konsta taskuja ja kasseja, kunnes eräänä kauniina päivänä heidän ovelleen koputti poliisi Pekka. Kerätkää nyt roinanne ja lähdetään vankilaan! sanoi poliisi Pekka. Miksi vankilaan? kysyivät Tarmo ja Konsta. Mehän oleme rehelliset taskujen ja kassien keräilijät! Siksipä juuri, vastasi poliisi Pekka, että monet 12

13 ihmiset eivät enää voi laittaa käsiä taskuihinsa eivätkä tavaroita kasseihinsa! Siksi teidän pitääkin mennä suorittamaan rangaistuksenne. Tarmo ja Konsta miettivät hetken ja myönsivät, että poliisi Pekan selityksessä oli itua ja niin he lähtivätkin lopulta hyvillä mielin vankilaan. Vankilassa he käyttäytyivät erittäin hyvin ja lopuksi heille annettiinkin lupa mennä töihin. Tarmo ja Konsta valitsivat molemmat omaksi työpaikakseen ompelimon. Siellä he ryhtyivät ennennäkemättömän uutterasti ompelemaan taskuja ja kasseja. Lopulta he olivat ommelleet niin paljon taskuja ja kasseja, etteivät ne enää mahtuneet minnekään. Tarmo ja Konsta olivat todella onnellisia. 13

14 Menkää nyt takaisin kotiin! sanoi vankilanjohtaja eräänä aamuna Tarmolle ja Konstalle. Te olette suorittaneet rangaistuksenne. Tarmo ja Konsta ei uskoneet omia korviaan. Miten niin kotiin? kysyivät he vankilanjohtajalta. Niin, vastasi vankilanjohtaja, kotiin ja piste. Tarmo ja Konsta lähtivätkin kotiin, istuivat alas ja miettivät, mitä nyt siis tehdä. Jos varastaa taskuja ja kasseja, joutuu vankilaan. Jos taas ompelee taskuja ja kasseja, heitetään vankilasta ulos. Pitää siis ryhtyä etsimään uutta harrastusta. Mitäs jos jätettäisiin taskut ja kassit jäljelle? keksi Tarmo. Ja ruvettaisiinkin keräämään sitä, mitä on taskujen ja kassien sisällä? Todellakin, oli Konsta samaa mieltä. Huomaathan, vankilassaolo opettaa sentään jotain. Niin alkoivat siis Tarmo ja Konsta tyhjentämään taskuja ja kasseja. Ihmiset kylläkin jäivät paljoista tavaroista ilman, mutta sen sijaan he saivat jälleen nauttia siitä, että saivat työntää kädet taskuun ja tavarat kassiin. Nukku-Matti tuijotti tyytyväisenä kattoon ja luuli, että voisi näin lopettaa juttunsa. Mutta sitten kysyikin Matilda: Mutta mitä tapahtui poliisi Pekalle? Nukku-Matti raapi tovin niskaansa ja jatkoi sitten: Poliisi Pekka meni lopulta naimisiin kansanedustaja Kaijan kanssa, joka hankki jäseniä eduskuntaan. Poliisi Pekan mielestä se kyllä ei ollut kovinkaan järkevää työtä, mutta ei hän raaskinut Kaijaa vankilaankaan laittaa. Kuvittelepa, miten Kaija olisi alkanut vankilassa eduskunnan jäseniä valmistelemaan? Ja muutenkin, Kaija oli nyt siis Pekan vaimo, ja miten sinä nyt oman vaimosi 14

15 voisit vankilaan laittaa? Nukku-Matti katsoi pikkuiseen Matildaan päin, mutta tyttönen oli taas huomaamattaan nukahtanut. Kyllä on kiva, ettei hän kuullut minun keksimiäni typeriä juttuja, pohti Nukku-Matti tyytyväisenä. Hän ripotteli seuraavan jäljellejääneen kourallisen unihiekkaa takaisin laukkuunsa ja hän mietti hetken kassipoika Konstaa: Kyllä on hienoa, ettei Konsta enää kerää kasseja. Silloin tuli Nukku-Matille mieleen yht äkkiä pelottava ajatus ja hän laittoi kädet taskuihinsa. Taskuja ei ollut! Joku oli leikannut hänen taskunsa irti! Hän istahti surullisena takaisin sängynreunalle ja ymmärsi: Tarmo olikin palannut omaan vanhaan ammattiinsa! NAULA-NIILO JA SUURI UNELMA Nukku-Matti istahti hengästyneenä Matildan sängyn reunalle: Tänään minun pitää kertoa sinulle juttuni nopeasti, muuten unohdan sen. Miten niin? sanoi Matilda silmät pyöreinä, oletko sinä jo siis niin vanha, että kaikki asiat sillälailla heti unohtuvat? Minä keksin sen jutun juuri ennen kuin tulin luoksesi, selitti Nukku-Matti. Ja aina, kun minä jotain keksin, enkä saa heti kertoa sitä, unohdan sen. No kerro siis nopeasti! vastasi Matilda uteliaana ja otti sängyssään mukavan asennon. Nukku-Matti istui jalkopäähän risti-istuntaan ja 15

16 alkoikin puputtamaan: Olipa kerran naula Niilo, jonka suurimpana unelmana oli, että kerrankin joku hakkaisi häntä vasaralla päähän. Niilon unelmaa ei ollut kuitenkaan helppo täyttää. Heti, kun naula oli lähtenyt tehtaasta, tapahtui sille onnettomuus - se nimittäin putosi laatikosta ja joutui viettämään monta päivää ajotiellä. 16

17 Sieltä sen sitten otti mukaansa eräänä kauniina aamupäivänä eräs ohivierivä autonrengas. Kun auton omistaja lopulta veti Niilon tongeilla renkaasta, heitti hän naulan vihaisesti kauas olkansa yli. Naula Niilo putosi taas kadulle ja lepäsi siellä jälleen melko monta päivää, kunnes sen lopulta löysi teknikkopoika Teuvo. Teknikkopoika Teuvo vei naula Niilon kotiinsa. Kotona hän heitti Niilon vanhaan sillipurkkiin ja laittoi sitten purkin kellarin hyllylle. Onneksi ei ollut Niilo sillipurkissa yksin. Siellä asuivat jo ruuvit Rauno ja Reino, prikat Leena ja Liina, paksu pulttipoika Pauli sekä mutterit Martta, Meeri ja Minna. "Päivää," tervehti naula Niilo kohteliaasti. "Minä olen naula Niilo ja minun suurin unelmani on saada vasaralla päähäni." "Päivää," murahti pultti Pauli matalalla äänellään. "Minun kierteeni on rikki. Jos kierteitäni ei korjata, en minä saa koskaan vaimoa. Minun unelmanani olisi mennä naimisiin mutteri Martan kanssa, mutta me emme vain yksinkertaisesti sovi yhteen." "Ai-jaa," nyökytteli naula Niilo. "Surullista, todella surullista." "Me olemme ruuvit Rauno ja Reino," kuului peltipurkin toisesta reunasta. "Me olemme vääntyneitä, emmekä me enää unelmoi mistään." "Me vain jäimme yli!" kilkattivat prikat Leena ja Liina. Naula Niilo tuli surulliseksi. Siinä itsessään ei oikeasti ollut mitään vikaa, se vain oli yksinkertaisesti pudonnut laatikosta. Niin asui naula Niilo omien kavereidensa kanssa 17

18 sillipurkissa monta monta päivää. Lopulta se vain alkoi ruostumaan ja pian se olikin ihan punainen. Sillipurkin asukkaat olivat jo kauan sitten kadottaneet toivonsa oman unelmansa täyttymisestä. Mutta sitten, eräänä kauniina kevätaamuna, avautui kellarinovi nitisten. Kaikki paikat täyttyivat häikäisevällä valolla ja rappusista astui alas kellariin teknikkopoika Teuvo. Teuvo etsi hyllyiltä jotakin. Hän siirteli laatikkoja ja purkkeja, nosti kynttilänpätkiä ja tulitikkurasioita ja lopulta otti käteensä sillipurkin! Sillipurkin asukkaiden sydän melkein pysähtyi. "Tässä!" iloitsi teknikkopoika Teuvo. Hän noukki omilla likaisilla sormillaan purkista naula Niilon ja juoksi 18

19 rappusia ylös. Kellarinovi pamahti kiinni ja sillipurkin asukkaat huokaisivat raskaasti. Teuvo kyykistyi puolivalmiin koirankopin viereen, laittoi Niilon vasten laudanpätkää ja löi suurella punavartisella vasaralla "Pam!". Suoraan naula Niilon päähän. Niilon silmät kipunoivat. Sillä oli niin hyvä olla. Ja Teuvo muutakuin löi ja löi - "Pam!" ja "Pam!". Niilolle muistui mieleen pitkät sillipurkissa vietetyt päivät ja kun se sitten lopulta oli lyöty kokonaan puun sisään, oli se maailman kaikkein onnellisin naula. Nukku-Matti nauroi itse kovaan ääneen ja löi käsiä polviinsa. Kun hän sitten pyyhki ilonpisarat silmistään ja 19

20 katsoi Matildaan päin, nukkui tyttönen jälleen makeasti. Mielenkiintoista, mitä minä lopulta teen sen kaiken unihiekan kanssa, joka minulle jää jäljelle? pohti NukkuMatti itsekseen. Ryhtyisinkö rakentamaan vaikka unhiekkalinnoja... Hän nousi, heitti laukun selkäänsä ja kiirehti töihin. JAAGUP JA HENDRIK "Iltaa, Matilda!" "Iltaa, Nukku-Matti!" "Tiedätkö, tänään kerronkin sinulle siitä, millaista unta minä viimeksi näin. Haluatko?" "Mutta onko se unesi kuitenkin sellainen hassu ja typerä?" "Minun mielestäni kyllä," raapi Nukku-Matti niskaansa. "Noh, anna tulla sitten!" Minä siis näin unessa, aloitti Nukku-Matti, että olin kylässä yhden Hendrik nimisen pojan luona, jolla oli nukahtamisvaikeuksia. Hendrik oli oikein mukava poika. Hän piti kovasti laulamisesta. Hän teki myös itse lauluja ja koska hän teki niitä lauluja usein myöhään illalla, oli hänellä siis univaikeuksia. Yleensä oli Hendrik virolainen, mutta kun hän lauloi, muuttui hän joskus suomalaiseksi. Olikin tosi vaikea huomata, millä kielellä hän lauloi vironvai suomen kielellä. Mutta se ei ollutkaan niin tärkeää. Tärkeää oli se, että Hendrik piti myös kovasti katoilla kävelystä. Puhutaan, että hän oli joskus kohdannut jopa katto-kassisenkin. Todellisen Kassisen katolta. Hän oli 20

21 joskus jopa lainannut Hendrikille propelliakin ja tämä oli saanut tehdä yhden kunnon kierroksen kattojen kohdalla." "Tunnetko sinä katto-kassisen?" kysyi Matilda. "Valitettavasti en tunne," tunnusti Nukku-Matti. "Katsohan, katto-kassinen on peräisin ihan oikeasta jutusta, mutta minä olen unijutusta." "Älä murehdi," lohdutti Matilda, "kyllä sinäkin vielä katto-kassisen tapaat!" "Hyvä on," sanoi Nukku-Matti ja jatkoi omaa höpöjuttuaan: "Kun Hendrik joskus katsoi katonharjalta alas, tuntuivat autot ja ihmiset ihmeen pikkuruisilta. Öisin hänestä taas tuntui, että tähdet ovat paljon lähempänä kuin maan päältä katsoessa. Hendrik itse myös halusi tulla 21

22 tähdeksi. Suureksi ja loistavaksi tähdeksi keskelle taivaankantta. Mutta tähtiä oli niin paljon, että hän olisi kadonnut niiden joukkoon taivaalle. Siksi hänen pitikin vain olla edelleenkin Hendrik, kuljeskella katoilla ja tehdä lauluja." "Suomalaisia lauluja?" kysyi Matilda. "Ei, vaan virolaisia lauluja, mutta välillä ne kuullostivat suomenkielisiltä." "Hyvä on, mitä sitten tapahtui?" "Eräänä yönä, kun Hendrik jälleen kuljeskeli katoilla, tapasi hän Jaagupin. Jaagup oli poika, joka myös piti laulamisesta ja laulujen tekemisestä. Monet kertoivat, että Jaagup on hyvin samanlainen, kuin Hendrik. Ainoana erona oli se, että Jaagup itse ei tiennytkään, että hänkin kuljeskeli katoilla. Eli siis hän käveli unissaan. 22

23 Iltaa, Jaagup!" huudahti Hendrik. Mutta Jaagup oli sikeässä unessa eikä huomannut Hendrikiä. Hendrik otti varovasti hänen kyynärvarrestaan kiinni ja talutti alas luukusta, takaisin ullakolle. Sieltä sitten pääsi Jaagup jo itse kadulle. Hendrik katseli Jaagupia korkealta ja vilkutti innokkaasti. Jaagup näytti sieltä ylhäältä katsottuna tosi hassulta - sellaiselta pikkuiselta ja tosi lyhyeltä. Kerro vielä Jaagupista! vaati Matilda. Olkoon sitten, jatkoi Nukku-Matti. Silloin kun Jaagup ei nukkunut eikä kuljeskellut katoilla, hän näki ihmeellisiä asioita. Esimerkiksi kerran kesällä keskellä heinäkuuta, hän näki, että lumi oli maassa. Hän näki sen ihan selvästi. Aurinko paistoi taivaalta, ilma oli todella lämmin, puut olivat vihreitä ja linnut lauloivat. Kesä, sellainen kuin kesä aina on. Ainoastaan, että maassa oli lunta. Kaikkialla oli lumihankia ja joku oli jopa tehnyt kukkivan ruusupensaan viereen lumiukonkin. Jaagupista tuntui, että lumiukko näytti koko ajan hänelle kieltäkin. Niin hän meni lumiukon luo ja tunki sen suun täyteen lunta. Ja mitä sitten tapahtui Hendrikille ja Jaagupille? kysyi Matilda, jo hieman unisella äänellä. Sitten tapahtui niin, että Hendrik ja Jaagup kasvoivat suuriksi ja heistä tuli rock-muusikoita. Hendrik teki valmiiksi laulun, jonka nimeksi tuli Kuljeskelen katoilla ja Jaagup laulun, jonka nimi oli Heinäkuun lumi. Eikä kukaan edes osannut epäilläkään, että lapsena Hendrik kuljeskeli katoilla tai että Jaagup näki lunta heinäkuussa. Mutta mistä sinä sen tiedät? kysyi Matilda. 23

24 Järg raamatus... Kogu raamatu lugemiseks peaksid ostma pdffaili siit: Heiki Vilepi teised lasteraamatud: 2002 Lasteluulekogu Tere 2003 Jutustus Kapiukse kollid 2003 Lasteluulekogu Minu laul 2003 Jutukogu Lendav õunapuu 2004 Jutustus Vaikuse hääled 2004 Jutustus Jani seiklused Varjudemaal 2005 Lasteluulekogu Tahaksin olla 2005 Jutukogu Liisu 2006 Jutustus Kapiukse kollid jälle platsis 2006 Jutukogu Liisu liivaaugus 2006 Muinasjutt Roosa printsess 2007 Jutukogu Liisu leiutab küünlapuhuja 2007 Lasteluulekogu Katus sõidab 2007 Lasteluulekogu Padjasõda 2008 Jutukogu Kurjajuurikas, Kitupunn ja Pugeja 2008 Ulmeromaan lastele Horlok ja Ürgvärava võti 2008 Lasteluulekogu Kellakägu 2008 Jutukogu Une-Mati udujutud 2009 Jutukogu Liisu vene keeles (tõlkinud B. Baljasnõi) 2009 Lasteluulekogu Habemega nali 2009 Muinasjutukogu Nõiutud linn

25 2009 Jutustus Kapiukse kollid planeedil X 2010 Juubelikogumik 50 juttu ja luuletust väikestele sõpradele 2010 Jutukogu Liisu ja hullumaja puhvet 2010 Muinasjutt Kadunud jõulud vene keeles (tõlkinud B. Baljasnõi ja J. Baljasnaja) 2011 Jutustus Üle põhjatu kuristiku 2011 Lasteluulekogu Puupeapuu NB! Kirjuta oma e-raamatu soov iga: vilep@vilep.com Või helista telefonil: Heiki Vilep Facebook'is:

26 35