PÄÄTÖS TAPAAMISEN VALVONTAA VIDEOLAITTEILLA KOSKEVAAN KANTELUUN
|
|
- Seppo Turunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Dnro 4107/4/09 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Pasi Pölönen PÄÄTÖS TAPAAMISEN VALVONTAA VIDEOLAITTEILLA KOSKEVAAN KANTELUUN 1 KANTELU Kantelija arvosteli Riihimäen vankilan osaston C-2 tapaamishuoneen ääni- ja kuvatallennusta. Kantelun mukaan tallentava kameravalvonta koskisi myös tapaamisia asianajajan kanssa ja puhelinsoittoja asianajajalle RATKAISU 3.1 Tallentava kameravalvontajärjestelmä Selvitystä Riihimäen vankilan tallentavasta kameravalvontajärjestelmästä olen saanut Riihimäen vankilassa suorittamallani tarkastuksella sekä tähän kanteluasiaan annetuista selvityksestä ja lausunnoista. Tallentavasta kameravalvonnasta ilmoittava kyltti C2-osaston tapaajatilassa (kuva otettu mainitulla tarkastuksella ) oli oheisenlainen. Valvontakamera näkyy kuvan vasemmassa yläkulmassa (katossa). Saadun selvityksen mukaan kuvan ja äänen tallentava kameravalvonta on käytössä vankilan osastojen C2 (varmuusosasto) ja C3 valvottujen tapaamisten järjestämiseen tarkoitetuissa tiloissa. Valvonta
2 on järjestetty näkyvissä olevalla suojatulla kameralla ja tilassa olevilla mikrofoneilla. Videot taltioituvat vankilan palvelimelle. Tietojen tarkastamista, hävittämistä, tallentamista ja tallenteiden luovuttamista on kuvattu lähemmin rekisteriselosteessa. Taltioita tarkastavat tehtävään määrätyt turvallisuudesta vastaavat virkamiehet. Tapaamistilassa vangin ja tapaajan välillä on lasiseinä. Valvotussa tapaamisessa keskustelijat käyttävät sisäpuhelimen kaltaisia luureja. Luureja on kaksi tapaajien puolella ja yksi vangin puolella. Luureilla ei voi soittaa minnekään eivätkä ne ole yhteydessä televerkkoon. Luurit ovat vain ä änen vahvistajia. Äänen tallentaminen tapahtuu sisäpuhelimiin kiinnitetystä mikrofonista, joka tallentaa puhelinlangan signaalien lisäksi myös ympäristön äänet. Vankilan selvityksen mukaan videovalvonnasta tapaamistilassa kertoo erillinen merkki (video)valvonnasta, jossa on teksti tallentava kameravalvonta. Näitä merkkejä on tapaamishuoneen sisällä ja tiloihin johtavissa ovissa. Merkki ja teksti ovat tietosuojavaltuutetun internetsivustojen ohjeistuksen mukaiset. Ohjeiden mukaan kyseinen teksti pitää sisällään äänen ja kuvan tallentamisen. Merkki tulee olla näkyvillä paikassa, jossa ääntä ja kuvaa tallennetaan. Tapaamistilasta välittyy ääni- ja kuvatallenne vankilan keskusvalvomoon. Kuva, mutta ei ääni, välittyy myös osastovalvomoon. Selvityksen mukaan reaaliaikaisen valvomoissa tapahtuvan kuva- ja äänivalvonnan perusteella tallenteista käydään vankilassa jälkikäteen tarvittaessa läpi ne, joiden katsomiseen reaaliaikaisen seurannan perusteella on aihetta esimerkiksi tapaamisessa todettujen järjestyshäiriöiden vuoksi. Äänitteet poistuvat tallentimilta automaattisesti 1 3 kuukauden kuluttua tallentamisesta. Äänen tallentaminen on otettu käyttöön Selvityksen mukaan muiden suljettujen vankiloiden tapaamistiloissa ei ole ääntä tallentavaa kameravalvontaa. 3.2 Oikeusohjeet Vankeuslain 13 luvun 2 :n 2 momentin mukaan vangin tapaamista on tarpeellisella tavalla valvottava. Tapaamista voidaan valvoa myös videolaitteilla. Videolaitteilla tapahtuvasta valvonnasta on asianmukaisella tavalla ilmoitettava vangille ja tapaajalle. Valvonnasta syntyneiden tallenteiden säilyttämisessä ja hävittämisessä noudatetaan, mitä henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annetussa laissa säädetään tapaajarekistereistä. Vankeuslakia koskevan hallituksen esityksen HE 263/2004 vp s. 180 mukaan 13 luvun 2 :n mukaisella Valvonnalla tarkoitetaan sitä, että henkilökunta valvoo tapaamista olemalla läsnä tapaamistilassa, mutta valvontaa voitaisiin järjestää myös välillisenä valvontana, videolaitteiden avulla. Koska videovalvonnan voidaan katsoa vähäisessä määrin rajoittavan tapaajan ja vangin yksityiselämän suojaa, asiasta ehdotetaan nimenomaista säännöstä lakiin. Videovalvonnalla tapahtuvasta valvonnasta tulisi ilmoittaa siitä kertovalla kyltillä. Vankeuslain 13 luvun 4 :n 1 momentin mukaan tapaaminen voidaan evätä, jos: 1) tapaaja ei pysty luotettavasti todistamaan henkilöllisyyttään; 2) tapaaja kieltäytyy 17 luvun 2:ssä tarkoitetusta turvatarkastuksesta tai 17 luvun 3 :ssä tarkoitetusta henkilöntarkastuksesta; taikka
3 3) on perusteltua syytä epäillä, että tapaamisesta aiheutuu vaaraa vankilan järjestykselle tai turvallisuudelle taikka vangin tai muun henkilön turvallisuudelle. Pykälän 2 momentin mukaan tapaaminen voidaan kuitenkin järjestää erityisen valvotuissa olosuhteissa (erityisvalvottu tapaaminen), jos 1 momentissa tarkoitettu vaara on mahdollista tällä tavoin torjua. Säännöstä koskevan hallituksen esityksen (HE 263/2004 vp s. 181) mukaan erityisen valvotuilla olosuhteilla tarkoitetaan sitä, että tapaaminen järjestetään tilassa, jossa vangin ja tapaajan välillä on muovinen tai lasinen väliseinä tai muita tämänkaltaisia esteitä. Erityisen valvotut olosuhteet voidaan järjestää myös niin, että tapaamista valvotaan läsnä olemalla. Tällä tavoin pystytään useimmiten e s- tämään esimerkiksi luvattomien aineiden tai esineiden luovutus. Henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annetun lain (422/2002) tapaajarekisteriä koskevan 9 :n mukaan laitosjärjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi pidetään vankia tai rangaistuslaitokseen otettua luvallisesti tapaamassa käyvistä henkilöistä tapaajarekisteriä, johon kerätään tapaajan yksilöintitietojen lisäksi seuraavat tiedot: 1) ketä henkilö saapuu tapaamaan; 2) tapaamisajankohta; 3) muut tapaamiseen liittyvät tiedot. Henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annetun lain 12 :n (järjestystietorekisteri) mukaan lain 6 11 :ssä tarkoitettujen vankeinhoitolaitoksen valtakunnallisten rekisterien lisäksi saadaan rangaistuslaitoksessa tarvittaessa kerätä tietoja 7 :ssä tarkoitetun valvonta- ja toimintarekisterin alaiseen järjestystietorekisteriin valvonnan järjestämiseksi ja laitosjärjestyksen ylläpitämiseksi. Rekisteriin voidaan kerätä vangin tai rangaistuslaitokseen otetun henkilön valvontaan ja toimintaan liittyviä tarpeellisia tietoja, kuten henkilön tai vankilan valvontaan liittyviä, toistaiseksi varmistamattomia tietoja. Rekisteriin talletettavan tiedon osalta on merkittävä sen luotettavuusaste. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettujen tietojen tultua varmistetuiksi niitä voidaan siirtää valvonta- ja toimintarekisteriin tai turvallisuustietorekisteriin. Järjestystietorekisterin tietoja ei saa luovuttaa rikosseuraamusviraston eikä vankeinhoitolaitoksen ulkopuolelle. Henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annetun lain 24 :n mukaan tässä laissa tarkoitettujen rekisterien sisältämien arkaluonteisten tietojen käsittelyssä rekisterinpitäjän on noudatettava erityistä huolellisuutta sekä varmistettava rekisterien teknisen ja organisatorisen suojaustason riittävyys. Henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annetun lain 25 :n 1 momentin mukaan henkilöä koskeva tieto poistetaan rikosseuraamusviraston henkilörekisteristä, kun se ei ole enää tarpeellinen rekisterin käyttötarkoituksen kannalta, ja tapaajarekisteristä viimeistään viiden vuoden kuluttua tapaamisajankohdasta (5 kohta). 3.3 Selvitysten sisältö Riihimäen vankilan apulaisjohtaja katsoi selvityksessään, että paremmin kuvaava teksti voisi olla tallentava videovalvonta tai tallentava ääni- ja kameravalvonta. Koska kyseessä oli uusi asia, päätettiin asiassa noudattaa tietosuojavaltuutetun virallista ohjetta. Selvityksen mukaan vaikka laissa ei ole määritelty, mitä video tarkoittaa, pitää termi yleisen kielenkäytön mukaan sisällään sekä ääni- että kuvaelementit. Vankeuslaki ja henkilötietojen käsittelystä
4 rangaistusten täytäntöönpanossa annettu laki on kirjoitettu niin sanotusti tekniikkaneutraalisti. Mikäli lain tarkoituksena olisi ollut sallia vain kuva, olisi käytetty termi todennäköisesti ollut videon sijasta kamera. Videovalvonta korvaa henkilökunnan läsnäolon tapaamisella. Riihimäen vankilan johtaja toimitti oikeusasiamiehen kanslian tarkastajan pyynnöstä oheisen valokuvan tapaamistiloissa olevasta ohjeistuksesta. Tapaamistilan ovessa olevan kyltin vaihto on Riihimäen vankilan ilmoituksen mukaan tehty samoihin aikoihin kun vankila on antanut selvityksen asiassa. Etelä-Suomen rikosseuraamusalue katsoi lausunnossaan, että vankilan käytäntö vastaa pääosin rekisteriselosteessa todettua. Ilmoitusta tallentavasta kameravalvonnasta voitaneen sinänsä pitää tietosuojavaltuutetun ohjeistuksen mukaisena. Silti pelkkä ilmoitus tallentavasta kameravalvonnasta ei välttämättä tee kaikille selväksi sitä, että myös ääni tallentuu, etenkin kun muissa vankiloissa ei käytetä ääntä tallentavia järjestelmiä. Etelä-Suomen rikosseuraamusalue katsoi, että käsitteellisesti videolaitteilla tapahtuvan valvonnan voitaneen yleensä katsoa sisältävän paitsi kuvan ja äänen seurannan, myös niiden tallentamisen. Lausunnossa viitattiin hallituksen esityksen lausumaan siitä, että videolaitteilla tapahtuvaa valvontaa on pidetty vain vähäisenä puuttumisena yksityisyyden suojaan. Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen mukaan lähtökohtaisesti äänen teknisen välillisen valvonnan (ilman tallentamista) ei voitane katsoa poikkeavan tilanteesta, jossa valvontahenkilökuntaan kuuluva on paikalla tapaamisessa ja kuulee käydyn keskustelun. Lausunnon mukaan valvotun tapaamisten valvontaa ja puhelinkeskustelun kuuntelemista (vankeuslain 12 luvun 7 ) koskevien säännösten lähtökohdat ovat erilaiset, eikä niitä voida suoranaisesti verrata keskenään. Puhelujen tallentaminen on mahdollista vain, jos puhelua kuunneltaessa käy ilmi, että p u- helu todennäköisesti sisältää suunnitelmia tai tietoja tietynlaisista rikoksista. Varmuusosastolla olevan vangin puhelimen käytön ehtona on vangin suostumus siihen, että hänen puhelunsa voidaan kuuntelun lisäksi tallentaa. Valvottujen tapaamisten osalta ei ole erikseen säädetty äänen tallentamisesta eikä siitä, milloin tallentaminen on mahdollista.
5 Lausunnon mukaan kun tapaamista seurataan reaaliaikaisesti valvomosta, tapahtumien jälkikäteiseen selvittämiseen riittää kuvatallenne. Äänitallenteiden osalta voidaan asettaa kyseenalaiseksi niiden tarpeellisuus ja käyttötarkoitus. Lausunnon mukaan voisi olla tarpeellista säännellä tarkemmin, millaisessa tilanteessa tapaamisten äänen tallentaminen on mahdollista. Etelä-Suomen rikosseuraamusalue kehotti Riihimäen vankilaa muuttamaan C2 ja C3 -osastojen tapaamistilojen kameravalvonnasta kertova kyltti sellaiseksi, että siitä ilmenee, että tilassa on tallentava ääni- ja kameravalvonta. Rikosseuraamuslaitos yhtyi aluejohtajan kannanottoon siitä, että tapaamistilan kyltti tulisi muuttaa sellaiseksi, että siitä ilmenee tilassa olevan ääni- ja kameravalvonta. Asiamiestapaamisten osalta Rikosseuraamuslaitos totesi, että selvityksen mukaan vangit eivät tapaa oikeudenkäyntiasiamiehiä kyseisessä valvotussa tapaamistilassa, vaan toisessa, valvomattomassa, tilassa. Vangeilla on mahdollisuus soittaa kyseisestä tilasta asiamiehille niin sanotut virkakännykkäpuhelut. Puhelut soitetaan matkapuhelimella, koska varmuusosaston puhelin on kytketty tallennusjärjestelmään. Selvityksen mukaan on ollut mahdollista, että kantelija olisi jossain tilanteessa vahingossa ohjattu valvottuun tapaamistilaan soittamaan asianajajapuheluita. Tämä on saattanut johtua siitä, että tila ei ole aikaisemmin ollut teknisesti valvottu, ja se on ollut myös puhelukäytössä. Vankilan johtajan mukaan vangin ohjaaminen kyseiseen tilaan asianajajapuhelua varten ei ole hyväksyttävää, ja henkilökuntaa on muistutettu, että tilaa ei tarjota muuhun kuin valvottujen tapaamisten järjestämiseen. Myös Rikosseuraamuslaitos katsoi, että vankeuslaki ei ole yksiselitteinen sen suhteen, mitä videolaitteilla tapahtuvalla tapaamisen valvonnalla on tarkoitettu. Termin videovalvonta valintaa kameravalvonta-termin sijasta ei perustella laissa tai sen esitöissä. Videovalvontaa voidaan käyttää sekä henkilökohtaista valvontaa täydentävänä valvontamuotona että itsenäisenä valvontamuotona. Viimeksi mainittu edellyttää Rikosseuraamuslaitoksen mukaan sitä, että tällöin on voitava tarkkailla kuvan lisäksi myös ääntä. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö ei nähnyt yhteyttä tapaamisen valvonnan ja puheluiden kuuntelun välillä. On tosin huomattava, että varmuusosastolle sijoitetuilla vangeilla ei ole yksityiselämän ja viestinnän luottamuksellisuuden suojaa puheluidenkaan osalta. Keskushallintoyksikkö katsoi, että mikäli videovalvonnasta kertovasta kyltistä ilmenee, että tilassa on tallentava ääni- ja kameravalvonta, ei tällaisessa tapaamistilassa käytyjen keskusteluiden äänittämisessä ole kyse perustuslaissa turvatun luottamuksellisen viestin salaisuuden loukkauksesta. Keskushallintoyksikkö yhtyi vankilan johtajan ja aluejohtajan näkemykseen siitä, että videolaitteilla tapahtuva valvonta mahdollistaa kuvan lisäksi myös puheen kuuntelemisen. Vankeuslain 13 luvun 2 :n säännöstä ei voida pitää täysin onnistuneena sen tulkinnanvaraisuus huomioiden. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallinto piti vankeuslain selventämistä tältä osin perusteltuna. Äänen tallentamisen osalta Rikosseuraamuslaitos katsoi, että sen keskushallintoyksikkö on määritelty vankeinhoitolaitoksen valtakunnallisten henkilörekistereiden rekisterinpitäjäksi. Valtakunnallisten rekistereiden lisäksi on vankilakohtainen järjestystietorekisteri. Lausunnon mukaan on osittain tulkinnanvaraista, mahdollistaako tapaajarekisteri valvotun tapaamisen kuvaamisen ja äänittämisen. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan kuitenkin valvonta- ja toimintarekisteri mahdollistaa vankiloiden valvontakameroiden kuvan ja äänen tallentamisen, ja se mahdollistaa
6 myös valvotun tapaamisen aikana tapahtuvan kuvaamisen ja äänittämisen. Vankeuslain 13 luvun 2 :n mukaan valvotun tapaamisen valvonnasta syntyneiden tallenteiden säilyttämisessä ja hävittämisessä noudatetaan, mitä tapaajarekisteristä on säädetty, eli tiedot hävitetään viidessä vuodessa tapaamisesta. On epäselvää, koskeeko tämä myös tapaamisen kuva- ja äänimateriaalia. Valvonta- ja toimintarekisteristä tiedot hävitetään viimeistään 10 vuodessa siitä, kun henkilö on viimeksi vapautunut rangaistuslaitoksesta. Kysymys hävittämisajasta on tosin lähinnä teoreettinen, koska käytännössä aineisto häviää tallentimilta 1 3 kuukaudessa. Rikosseuraamusviraston käsityksen mukaan tallentavassa kameravalvontajärjestelmässä ei voine olla kyse vankilakohtaisesta järjestystietorekisteristä, vaan se on osa keskushallintoyksikön ylläpitämää valtakunnallista valvonta- ja toimintarekisteriä. Vankilakohtaisen rekisteriselosteen tekemiselle ei ole Rikosseuraamusviraston mukaan ollut välttämätöntä tarvetta, eikä selosteelle voida antaa merkitystä asian pääkysymyksen ratkaisun osalta. Tietosuojavaltuutettu totesi lausunnossaan, että talletetut kuva ja ääni ovat henkilötietolaissa (523/1999) tarkoitettuja henkilötietoja, jos henkilö on niistä tunnistettavissa. Kameravalvonnasta ei ole säädetty omaa erillislakia, mistä syystä henkilötietolain periaatteita sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn, joka suoritetaan tallentavan tai muun kameravalvontajärjestelmän avulla. Henkilötietolain näkökulmasta arvioituna tässä asiassa keskeiseksi kysymykseksi nousee lain 24 :n mukainen informointivelvollisuus. Säännöksen 1 momentin mukaan rekisterinpitäjän on henkilötietoja kerätessään huolehdittava siitä, että rekisteröity voi saada tiedon rekisterinpitäjästä ja tarvittaessa tämän edustajasta, henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta sekä siitä, mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan, samoin kuin ne tiedot, jotka ovat tarpeen rekisteröidyn oikeuksien käyttämiseksi asianomaisessa henkilötietojen käsittelyssä. Tiedot on annettava henkilötietoja kerättäessä ja talletettaessa tai, jos tiedot hankitaan muualta kuin rekisteröidyltä itseltään ja tietoja on tarkoitus luovuttaa, viimeistään silloin kun tietoja ensi kerran luovutetaan. Mainitussa säännöksessä tai sitä koskevassa hallituksen esityksessä HE 96/1998 ei yksilöidä sitä, kuinka informointi on käytännössä toteutettava. Henkilötietolain mukainen informointi on kokonaisuus, joka tässä tapauksessa koostuu tallentavasta kameravalvonnasta ilmoittavan kyltin lisäksi kameravalvonnan tallenteista muodostuvasta henkilörekisteristä laaditusta henkilötietolain 10 :n mukaisesta rekisteriselosteesta. Näin ollen pelkän kyltin arvioiminen henkilötietolain 24 :n mukaisen informointivelvollisuuden osalta ei ole tietosuojavaltuutetun mukaan asianmukaista. Tietosuojavaltuutettu totesi henkilötietolain 36 :n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden osalta, että ilmoituksen tekeminen ei ole rekisterinpidon hyväksymismenettely. Jokainen rekisterinpitäjä tai toiminnan harjoittaja vastaa itse toimintansa laillisuudesta. Riihimäen vankilan tallentavaa kameravalvontaa koskeva rekisteri-ilmoitus on vastaanotettu tietosuojavaltuutetun toimistossa Rekisteri-ilmoituksen (dnro 416/429/09) vastaanottamisesta on lähetetty tietosuojavaltuutetun toimistosta päivätty kirje Riihimäen vankilaan. Lausunnon mukaan tietosuojavaltuutetun toimistoon on saapunut Riihimäen vankilan apulaisjohtajan allekirjoittama lisäys edellä mainittuun rekisteriselosteeseen (lisäys päivätty ). Tämä lisäys ei ole antanut aihetta tietosuojavaltuutetun toimiston ohjaukseen. Välitoimeen on tehty merkintä A.A., eikä rekisterinpitäjään ole otettu yhteyttä lisäyksen johdosta. Tietosuojavaltuutettu viittasi vankeuslain 13 luvun 2 :ssä tapaamistiloista ja tapaamistilojen valvonnasta säädettyyn ja totesi, että henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöön panosta annetun
7 lain 9 :n mukaan tapaajarekisteriin on mahdollista tallettaa 3 kohdan mukaan muut tapaamiseen liittyvät tiedot. Näin ollen laitosjärjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tarpeelliset tiedot, kuten valvotun tapaamisen kuva- ja äänitallenteet, on mahdollista tallettaa tapaajarekisteriin. Lopuksi tietosuojavaltuutettu totesi, että kameravalvontajärjestelmässä on kysymys henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain 12 :n mukaisesta rangaistuslaitoskohtaisesta järjestystietorekisteristä, johon kerätään laitoksen sisäisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tarpeellista tietoa. 3.4 Kannanotto Valvonta videolaitteilla En tässä päätöksessäni ota kantaa siihen, onko kameravalvontajärjestelmää pidettävä rangaistuslaitoskohtaisena vai valtakunnallisena henkilörekisterinä, vai molempina. Viittaan erään toisen kanteluasian yhteydessä hankittuun tietosuojavaltuutetun lausuntoon, jonka mukaan jos viranomaisen toimenpiteelle ei ole laillisia perusteita, ei myöskään siihen liittyvä henkilötietojen käsittely ole lainmukaista. Nyt käsillä olevan kantelun johdosta kannanottoni on ensisijaisesti tarpeen siitä, onko äänen ja kuvan tallettavaa järjestelmää ylipäätään pidettävä laillisena. Vankeuslaissa ja sitä koskevassa hallituksen esityksessä käytetyt termit videolaite ja videovalvonta ovat käsitteellisesti avoimia. Vankeuslakia koskevassa hallituksen esityksessä HE 263/2004 vp käsitteitä ei lähemmin määritellä. Esitöissä ei esimerkiksi käsitellä sitä, merkitseekö videovalvonta kuvan lisäksi myös äänen seurantaa, eikä kysymystä siitä, voidaanko jompaakumpaa tai molempia seurannan lisäksi myös tallentaa. Tapaamisen valvonnan sisällön määrittely laissa on hyvin väljää; lähtökohtana on tapaamisten valvominen tarpeellisella tavalla. Merkille voidaan panna, että vankeuslakiesitystä edeltäneessä komiteamietinnössä Vankeusrangaistuskomitean mietintö (OMKM 2001:6 s. 193) ehdotettiin säännöstä tapaamisten valvonnasta myös videokameran avulla. Lisäksi ehdotettiin säännöstä siitä, että tapaamisten valvonta voitaisiin toteuttaa myös siten, että keskustelua kuunnellaan. Sittemmin annetussa hallituksen esityksessä HE 263/2004 vp ei puhuta enää videokamerasta, vaan videolaitteesta ja videovalvonnasta. Hallituksen esityksessä ei myöskään ole enää nimenomaista mainintaa keskustelun kuuntelemisesta. Kameravalvonnan katsotaan (HE 263/2004 vp s. 180) rajoittavan tapaajan ja vangin yksityiselämän suojaa vähäisessä määrin. Tapaamisen valvonta läsnä olemalla tuodaan esille sekä normaalin tapaamisen valvonnassa että erityisvalvotun tapaamisen muotona. Tapaamisten valvonnan ensisijaisena perusteena on estää kiellettyjen esineiden ja aineiden kulkeutuminen vankilaan. Tapaamisen yhteydessä käytävien keskustelujen kuuntelemiselle ei ole samanlaista vankilan turvallisuuteen välittömästi liittyvää perustetta. Näin on senkin vuoksi, että vangilla on mahdollisuus puhelinkeskusteluihin ja kirjeenvaihtoon, joiden sisältöä vankilan viranomaisilla ei ole oikeutta valvoa muutoin kuin laissa erikseen säädetyillä perusteilla. Vankeuslain säätämisen yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut korvata aikaisempi avoin ja perusoikeussuojan kannalta puutteellinen sääntely perusoikeuksien rajoittamisedellytykset täyttävillä säännöksillä (HE 263/2004 vp s , 97, , 123). Vankien puheluiden ja kirjeenvaihdon kohdalla onkin varsin yksityiskohtaisesti säädetty niistä edellytyksistä, joiden vallitessa voidaan puuttua yksityiselämän ja viestinnän luottamuksellisuuden suojaan.
8 Mielestäni sekä ä änen että kuvan tallentava valvonta rinnastuu intensiteetiltään ja yksityisyyden suojan loukkauksen asteen puolesta vähintäänkin erityisvalvottuun tapaamiseen, jossa läsnä oleva vartija valvoo tapaamista kuuloetäisyydeltä. Perusoikeusvaikutuksiltaan nyt puheena oleva tapaamisen ääni- ja kuvavalvonta on oikeastaan vielä pidemmälle puuttuva toimenpide kuin tällainen erityisvalvottu tapaaminen tai puheluiden kuuntelu. Minun on vaikea uskoa, että videovalvonnan olisi voitu hallituksen esityksessä katsoa rajoittavan yksityiselämän suojaa vain vähäisessä määrin, jos videovalvonnalla olisi tarkoitettu muuta kuin vain visuaalista informaatiota. Jos keskustelu tallennetaan sanasta sanaan, ei kyse mitenkään voi olla vähäisestä puuttumisesta, vaan päinvastoin täydellisestä yksityisyyden suojan poistamisesta tapaamistilanteessa. Asian arvioinnissa on otettava huomioon yleinen perusoikeuksien toteuttamiseen liittyvä näkökohta siitä, että perusoikeutena turvattuihin oikeuksiin puuttumiseen oikeuttavia viranomaistoimivaltuuksia tulee lähtökohtaisesti tulkita supistavasti. Huomioon voidaan ottaa myös yleiset perusoikeuksien rajoitusedellytykset. Perusoikeuksien rajoitusedellytyksenä olevan suhteellisuusperiaatteen mukaan perusoikeusrajoituksen on oltava välttämätön hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Perusoikeuden rajoitus on sallittu vain, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus ei myöskään saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään (ks. PeVM 25/1994 vp, s. 5). Merkille voidaan panna, että nyt puheena olevan kaltaista tapaamisten äänija kuvavalvontaa ei ole käytetty muissa vankiloissa. Tämä asiantila samoin kuin tapaamisten valvonnan ensisijainen tarkoitus kiellettyjen valmisteiden vankilaan kulkeutumisen torjumiseksi puhuu vahvasti järjestelyn välttämättömyyttä vastaan. Lainsäätäjä ei ole nähdäkseni tarkoittanut sallia tapaamisten rajoituksetonta kuuntelua. Esittämilläni perusteilla katson, että vankeuslain 13 luvun 2 ei anna perusoikeussuojan kannalta riittävällä täsmällisyydellä valtuutusta sellaiseen videovalvontaan, joka tallentaa yksityiskohtaisesti vangin ja tapaajan välisen keskustelun normaalissa valvotussa tapaamisessa. Pidän arvostelulle alttiina myös Riihimäen vankilassa tallentavasta kameravalvonnasta aikaisemmin ilmoittanutta kylttiä tai opastetta, joka ei ole tuonut esille riittävän selvästi sitä, että kyse on myös ä ä- nen seurannasta ja tallentamisesta. Kylttiä on tosin sittemmin muutettu niin, että siitä ilmenee selvästi, että tilassa on käytössä sekä äänen että kuvan tallennus. Totean selvyyden vuoksi, että oikaistullakaan kyltillä ei voida oikeuttaa menettelyä, jolta puuttuu riittävä lainsäädännöllinen perusta. Todettakoon että äänen ja kuvan tallentavan valvonnan käyttäminen olisi helpommin hyväksyttävissä erityisvalvotun tapaamisen yhteydessä silloin, kun erityisvalvotun tapaamisen järjestämisen edellytykset ovat käsillä. Tällöinkin ongelmaksi jää se, että laissa ei ole lainkaan säädetty erityisvalvotun tapaamisen valvonnan muodosta. Tästä epäkohdasta olen jo aiemmin tehnyt oikeusministeriölle esityksen. Totean, että Riihimäen vankila on toiminut asiassa avoimesti. Se on muun muassa tehnyt järjestelmästä rekisteri-ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle, ja asiasta on käyty keskustelua apulaisoikeusasiamiehen marraskuussa 2009 suorittamalla vankilatarkastuksella. Kysymystä ääntä tallentavan järjestelmän käyttämisestä voitiin pitää oikeudellisesti arvioituna siinä määrin epäselvänä, että en katso Riihimäen vankilan menettelyn antavan aihetta muille toimenpiteilleni kuin että saatan edellä esittämäni käsitykset sen tietoon. Pyydän Riihimäen vankilaa ilmoittamaan minulle mennessä, mihin toimenpiteisiin käsitykseni on antanut aihetta. Saatan esittämäni käsitykset myös oikeusministeriön tietoon ja sen arvioimiseksi, onko asiassa tar-
9 vetta selventäville lainsäädäntö- tai muille toimenpiteille Asianajajapuhelut Apulaisoikeusasiamiehenä ollessani annoin kaksi ratkaisua (1923/4/05 ha 2554/4/05, ) kanteluihin, joissa arvosteltiin vankilaa muun muassa siitä, vartija kuuntelee vierestä vangin puhelua oikeudenkäyntiavustajalleen. Asiaa koskee myös antamani päätös dnro 1509/4/09. Totean, että vankeuslaki on ehdoton sen suhteen, että vangin on saatava toimittaa vankeuslain 12 luvun 7 :n 4 momentissa tarkoitetut puhelut luottamuksellisesti. Mikäli soiton toimittamisessa edellytetään valvontaa, on valvonta hoidettava niin, että varmistuttuaan puhelun vastaanottajasta vartija poistuu tilasta niin, että hän ei kuule eikä hänellä ole mahdollisuutta kuulla puhelua. Tarvittaessa tarkkailu tällaisessa tilanteessa voidaan käsitykseni mukaan hoitaa esimerkiksi ikkunan lävitse näköhavainnoin. Tässä tapauksessa saamani selvityksen mukaan vangit eivät tapaa oikeudenkäyntiavustajia videovalvotussa tapaamistilassa, vaan toisessa, valvomattomassa, tilassa. Asiamiespuhelut soitetaan samasta tilasta virkakännykällä, jota ei ole kytketty varmuusosaston tallennusjärjestelmään. Selvityksessä pidettiin mahdollisena, että kantelija olisi jossain tilanteessa vahingossa ohjattu valvottuun tapaamistilaan asianajajapuhelua soittamaan. Riihimäen vankilan johtaja on selvityksen mukaan muistuttanut henkilökuntaa, että menettely ei ole hyväksyttävää. Totean, ettei asiassa ole osoitettu yksilöityä tilannetta, jossa olisi menetelty lainvastaisesti asianajajapuhelun suhteen. Virheellistä menettelyä on toisaalta pidetty mahdollisena ainakin joissain yksittäistapauksissa. Saatan edellä esittämäni käsityksen asianajajapuheluiden ehdottomasta kuuntelukiellosta Riihimäen vankilan tietoon. 4 TOIMENPITEET Saatan jaksossa videovalvonnasta esittämäni käsitykset ja jaksossa asianajajapuheluiden ehdottomasta luottamuksellisuudesta esittämäni käsityksen Riihimäen vankilan tietoon. Pyydän vankilaa ilmoittamaan minulle mennessä, mihin toimenpiteisiin käsitykseni ovat johtaneet. Saatan päätökseni lisäksi oikeusministeriölle tiedoksi edellä kohdasta ilmenevässä tarkoituksessa. Pyydän oikeusministeriötä ilmoittamaan minulle mahdollisista toimenpiteistä asiassa mennessä.
LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2815/03/13. Oikeusministeriö
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2815/03/13 LAUSUNTO 15.10.2013 Oikeusministeriö oikeusministerio@om.fi Viite: Luonnos hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi vankeuslain ja tutkintavankeuslain
Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 312/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vankeuslain 12 luvun ja tutkintavankeuslain 8 luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi vankeuslain 12 luvun
Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)
Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun / rekisterin nimi: Liperin kunnan kiinteistöjen tallentava kamera-
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kristian Holman
9.3.2018 EOAK/5110/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kristian Holman AVUSTAJAN TAPAAMINEN VANKILASSA 1 KANTELU Kantelija arvosteli Vantaan
EOAK/4702/2016. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia
13.10.2017 EOAK/4702/2016 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia VANGIN VAATETUS VANKILAN ULKOPUOLISELLA KÄYNNILLÄ 1 KANTELU Kantelija
Tutkittavan informointi ja suostumus
Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista
1 KANTELU Kahdessa kantelussa (EOAK/157/2019 ja EOAK/6526/2018) arvosteltiin --- vankilan käytäntöjä tavaran toimittamisessa vankilaan.
15.7.2019 EOAK 157/2019 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juho Martikainen TAVAROIDEN TOIMITTAMINEN VANKILAAN 1 KANTELU Kahdessa kantelussa (EOAK/157/2019
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 5.1.2010 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki, Ympäristönsuojeluyksikkö
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: _22.12.2015_ Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Lappeenrannan kaupunki
Laki yksityisyyden suojasta työelämässä
Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Perustuslain 10 Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen
REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Sisällysluettelo 1. Mistä informointivelvoitteessa on kysymys 3 2. Ketä informointivelvoite
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
Salon kaupunki 3470/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 9.2.2017 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä
IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA 19.2.2016 1. Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu
IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu 19.2.2016 1 Iisalmen kaupungin tekninen keskus / tilapalvelu on asentanut tallentavan kameravalvonnan
REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh:
REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: 0505490789 Sp: mikko.lounela@hahmoterapia.com REKISTERIN NIMI Tmi
Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike
Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja perusoikeutena Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha
HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)
HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 24.8.2016 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.
Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta
Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta IT-erityisasiantuntija Lauri Karppinen Tietosuojavaltuutetun toimisto 21.11.2011 Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät Tietosuojavaltuutettu Ohjaa,
Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE. Tampereen kaupunki/tampereen kaupunginkirjasto
Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE Tallentava kameravalvontajärjestelmä Laatimispvm: 16.3. 2009 1. Rekisterinpitäjä (tarvittaessa eli jos rekisterinpitäjällä ei toimipaikkaa EU:n
Kameravalvontarekisteri, Veho Oy Ab 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN
1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan
Asiakirjojen mukaan tapahtumat ovat menneet siten kuin kantelija kertoi. Lisäksi asiakirjoista käy ilmi seuraavaa.
12.9.2016 Dnro 3843/4/15 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Esittelijäneuvos Anu Rita VANKEJA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN PERUSTELEMINEN 1 KANTELU Kantelija pyysi eduskunnan oikeusasiamiehelle
Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Päiväys: 25.6.2008 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Intrum Justitia Oy Y-tunnus
FINLANDIA-TALO Oy. REKISTERISELOSTE Kameravalvontajärjestelmä SISÄLTÖ
FINLANDIA-TALO Oy REKISTERISELOSTE Kameravalvontajärjestelmä 19.11.2012 SISÄLTÖ 1 REKISTERIN NIMI 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ 5 REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 7.6.2011 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki liikuntapalvelut
KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN
23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
Salon kaupunki, 8.2.2019 3479/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 10.12.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.
REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY
REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERIN PITÄJÄ 3.POTILASREKISTERIN VASTUUHENKILÖT 4.REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5.REKISTERIN
Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi. Aila Taura p. 050 351 8256 Marjut Malo-Siltanen p. 040 801 6776 ja Jaana Rimpi-Muhonen p.
Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE 1. Rekisterinpitäjä (tarvittaessa eli jos rekisterinpitäjällä ei toimipaikkaa EU:n alueella, myös edustaja) Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi
HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia
HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin
Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019
Tietorekisteriseloste Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 REKISTERIN NIMI... 2 REKISTERINPITÄJÄ... 3 ASIAKASREKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ... 3 HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN
Dnro 3616/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita
10.9.2008 Dnro 3616/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita VANKIEN OIKEUS AVIOLIITTOON 1 KANTELU Kantelija pyysi 27.10.2006 päivätyssä kirjeessään
RAHAN LUOVUTTAMINEN TOISELLE VANGILLE VANKILAN VÄLITYKSELLÄ
1 / 5 24.4.2019 EOAK/5366/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia RAHAN LUOVUTTAMINEN TOISELLE VANGILLE VANKILAN VÄLITYKSELLÄ 1 KANTELU
Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia NEULOMISEN KIELTÄMINEN SELLISSÄ
8.10.2018 EOAK/6042/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia NEULOMISEN KIELTÄMINEN SELLISSÄ 1 KANTELU Kantelija arvosteli Riihimäen
7 Poliisin henkilötietolaki 50
7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen
PÄÄTÖS VANGIN ASIANAJAJATAPAAMISTA KOSKEVAAN KANTELUUN
25.8.2008 Dnro 531/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Pasi Pölönen PÄÄTÖS VANGIN ASIANAJAJATAPAAMISTA KOSKEVAAN KANTELUUN 1 KANTELU Kantelija
Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData
Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData Erityisasiantuntija Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Absoluuttisen tiedollisen itsemääräämisoikeuden sisällön hahmottaminen Tiedollinen itsemääräämisoikeus Oikeus
Sompion koulun kameravalvontajärjestelmän
Sompion koulun kameravalvontajärjestelmän rekisteriseloste Keravan kaupunki Kasvatuksen ja opetuksen toimiala Hyväksytty 29.3.2017 Kerava REKISTERISELOSTE Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ...
YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ
1 (8) 5.1.2012 YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ Yhteistoiminta-asiamiehelle tehdyn pyynnön keskeinen
Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja
Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja 12.2.2018 Mitä pitää huomioida? Oikeuksien perusta Julkisuuslaki Tietosuojalainsäädäntö Mitä tämä tarkoittaa?
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm:.31.5.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Kokkolan kaupunki/ kaupunkiluvitus
Rekisteriseloste GDPR Henkilötietolaki (523/99) 10
Rekisteriseloste Henkilötietolaki (523/99) 10 Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteen tiedot (HetiL 10 ) että rekisteröidyille annettava informaatio henkilötietojen käsittelystä (HetiL 24 ). 1.REKISTERINPITÄJÄ
POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE
17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani
REKISTERISELOSTE 1(5) KOTKAN SATAMATALOT OY
REKISTERISELOSTE 1(5) MERITUULI TOIMISTORAKENNUKSEN KAMERAVALVONNAN REKISTERISELOSTE Rossi Eija Kaupallinen johtaja puh. 020 790 8802 eija.rossi@haminakotka.fi Aalto Mari-Anne Isännöitsijä puh. 020 790
alueen turvallisuuden lisääminen; sekä
1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan
VANKIEN KESKINÄINEN KIRJEENVAIHTO SISÄPOSTIN VÄLITYKSELLÄ
13.4.2007 Dnro 1621/4/05 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita VANKIEN KESKINÄINEN KIRJEENVAIHTO SISÄPOSTIN VÄLITYKSELLÄ 1 KANTELU Kantelija
1(5) REKISTERISELOSTE KOTKAN SATAMATALOT OY
1(5) KUORSALO TOIMISTOKESKUKSEN KAMERAVALVONNAN Rossi Eija Kaupallinen johtaja puh. 020 790 8802 eija.rossi@haminakotka.fi Aalto Mari-Anne Isännöitsijä puh. 020 790 8862 Mari-Anne.Aalto@satamatalot.fi
REKISTERISELOSTE 1(5) Turvallisuusyksikkö
REKISTERISELOSTE 1(5) SATAMAN ALUEELLISEN KAMERAVALVONNAN REKISTERISELOSTE Kallio Timo Turvallisuuspäällikkö puh. 020 790 8851 timo.kallio@haminakotka.fi Kosunen Kim Turvatekniikka-asiantuntija puh. 020
HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)
HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 31.12.2014 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.
Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu 30.4.2018. REKISTERINPITÄJÄ Rekisterinpitäjänä toimii: Tili-Saarimaa
Tietosuojaseloste Henkilötietolain 10 ja 24, majoitus- ja ravitsemustoiminnasta annetun lain 7
Tietosuojaseloste Henkilötietolain 10 ja 24, majoitus- ja ravitsemustoiminnasta annetun lain 7 ja EU:n yleisen tietosuojaasetuksen (GDPR) mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste. 1. Matkustajarekisterin
HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24 Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteen tiedot (HetiL 10 ) että rekisteröidyille annettava informaatio henkilö-tietojen käsittelystä (HetiL
Rekisteri- ja tietosuojaseloste
Rekisteri- ja tietosuojaseloste TÄMÄ ON CORELLIA HELSINKI OY:N HENKILÖTIETOLAIN (10 JA 24 ) JA EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN (GDPR) MUKAINEN REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE. LAADITTU 14.5.2018. VIIMEISIN
KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN
22.7.2019 EOAK 4582/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli
Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015
Yhteistyö vankeuslain valossa Heli Tamminen 4.9.2015 Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma Tapaamiset Ulkopuoliseen laitokseen sijoittaminen Koevapaus Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma
Dnro 3870/2/05. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita
13.12.2007 Dnro 3870/2/05 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita PÄÄTÖS VANKILAN TAPAAMISTILOJA KOSKEVASSA ASIASSA 1 ASIA Riihimäen vankilassa
Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014
Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI
KAMERAVALVONTAREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE
KAMERAVALVONTAREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE SISÄLLYS 1 REKISTERINPITÄJÄ... 3 2 YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA... 3 3 TIETOSUOJAVASTAAVA... 3 4 REKISTERIN NIMI... 3 5 REKISTERIN JULKISUUS...
/4/01. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio
19.6.2003 1255/4/01 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio LAPSEN LUOVUTTAMINEN PÄIVÄKODISTA 1 KANTELU A pyysi 17.4.2001 eduskunnan oikeusasiamiehelle
MAKSUKORTIN HALTUUN ANTAMINEN VANGILLE SULJETUSSA VANKILASSA
1 / 10 21.11.2018 EOAK/252/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia MAKSUKORTIN HALTUUN ANTAMINEN VANGILLE SULJETUSSA VANKILASSA 1
LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA. 7.2.2014 Kati Sunimento
LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA 7.2.2014 Kati Sunimento PERUSTEET LAPSI- JA PERHETYÖLLE YK:n lasten oikeuksien yleissopimuksen mukaan: lapsella on oikeus molempien
VALVOTTUJEN TAPAAMISTEN MÄÄRÄ ON RAJOITETTU VAIN YHTEEN TAPAAMISEEN VIIKOSSA TURUN VANKILASSA
23.6.2009 Dnrot 3016/4/07, 3042/4/07 ja 3044/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Eteläpää VALVOTTUJEN TAPAAMISTEN MÄÄRÄ ON RAJOITETTU VAIN
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 22.9.2014 250/07.01.01.02.01/2013 1. Rekisterinpitäjä Nimi
X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.
18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,
Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja
Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu JUDO-työpaja 20.5.2019 Yleislait voimaan 1.1.2019 Tietosuojalaki (1050/2018) Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen
Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.
Laatimispäivä: 10 /2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1307/031/2018 Tietosuojavaltuutetun lausunto 25.4.2018 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietosuojavaltuutetun
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto
Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018)
Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun
Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate
SISÄLLYSLUETTELO Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate 7.5.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. EU:N TIETOSUOJA-ASETUS... 4 1.2 REKISTERÖIDYN OIKEUDET... 4 1.3 TIETOSUOJA-ASETUKSEEN VALMISTAUTUMINEN... 4 2. INFORMAATIOVELVOITE...
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 3.3.2011 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi KL-kuntarekry Oy Salon kaupunki/rekrytointiyksikkö
OPPILASREKISTERISELOSTE
OPPILASREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 2.1.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta /
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (5) 382 V 3.5.2017, Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite avoimuusperiaatteesta kaupungin johtajien tapaamisissa HEL 2016-011747 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle
Rekisteri- ja tietosuojaseloste. Yksityiset perhepäivähoitajat
REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 SISÄLTÖ 1 REKISTERIN NIMI 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ 4 REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 5 REKISTERIN TIETOSISÄLTÖ 6 REKISTERIN
Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä
Henkilötietojen käsittelyn ehdot Liite 7 1 (6) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa PISA 2021 -palvelusopimusta (Dnro ), jäljempänä
Tietosuojaseloste 1 (6)
Kouvolan kaupunki Viestintä Tietosuojaseloste 1 (6) Seloste henkilötietojen käsittelytoimista ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) 2.10.2018 1. Rekisterin nimi Kouvolan
VANGILLE EI ANNETTU BANDIDOS MC:N TUNNUKSELLA VARUSTETTUJA JOULUKORTTEJA
1.11.2017 EOAK/58/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia VANGILLE EI ANNETTU BANDIDOS MC:N TUNNUKSELLA VARUSTETTUJA JOULUKORTTEJA
Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm:
Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: 6.3.2017 1. Rekisterin nimi Esmikko -rikosilmoitin ja -kulunvalvontajärjestelmä 2. Rekisterinpitäjä Käyntiosoite:
1. Matkustajarekisterinpitäjä Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy Länsikatu 15, Joensuu Toimisto ,
Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy, Finnhostel Joensuu, Matkustajarekisteri EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen informointiasiakirja Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy:n matkustajarekisterissä tapahtuvasta
HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Tietotekniikkaosasto 13.11.2012
HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 13.11.2012 HELMI-EXTRANET-KÄYTTÖPOLITIIKKA SISÄLTÖ 1 Extranet-tunnuksen käyttöpolitiikka 2 Käyttäjätunnusten myöntöperusteet 3 Salasanat Käyttäjätunnuksen hyväksyttävä
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24 Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteen tiedot (HetiL 10 ) että rekisteröidyille annettava informaatio henkilö-tietojen käsittelystä (HetiL
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 11.2.2014 1. Rekisterinpitäjä Nimi Hevostoiminta Laukki Yksityinen elinkeinonharjoittaja, Y-tunnus 2601111-1 Yhteystiedot Puh: 040-186 2222,
TIETOSUOJASELOSTE 1 (5)
TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) 20.3.2019 1 Rekisterin nimi 2 Rekisterinpitäjä Rikos- ja paloilmoitinlaitteiden asiakasrekisteri Hätäkeskuslaitos Satakunnankatu 3-5 sähköpostiosoite: hatakeskuslaitos@112.fi, puhelin
Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin)
Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 05.10.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu Yhteystiedot
TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS
1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan
Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä
Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä 1. Rekisterinpitäjä Kaupan liitto on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä. Rekisterin osalta
SÄHKÖISEN VIESTIN TOIMITTAMISVELVOLLISUUS VANGILLE EDELLYTTÄISI LAINSÄÄ- DÄNNÖN TÄSMENTÄMISTÄ
24.8.2010 Dnro 2335/4/08 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Harri Ojala SÄHKÖISEN VIESTIN TOIMITTAMISVELVOLLISUUS VANGILLE EDELLYTTÄISI LAINSÄÄ-
TIETOSUOJASELOSTE. 4. Rekisterin käyttötarkoitus ja henkilötietojen käsittelyn peruste
TIETOSUOJASELOSTE Katto2000 Oy noudattaa menettelytapoja ja prosesseja, joilla suojataan henkilötietoja tietosuojalainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Tämä tietosuojaseloste sisältää tietojen keräämisen
LAPIN YLIOPISTO 1(5) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta vastaajan nimi
LAPIN YLIOPISTO 1(5) JULKISOIKEUDEN VALINTAKOE 13.6.2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Tehtävissä julkisuuslailla tarkoitetaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja potilaslailla lakia
Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä
Lausunto 04.12.2017 168 K Asia: OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1 LUKU.
Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI
Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI 1 Yleinen tietosuoja-asetus ehdotettu tietosuojalaki Asetuksen säännösten täydentäminen ja täsmentäminen 1.
KOODIVIIDAKKO OY:N PALVELUITA KOSKEVAT HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN YLEISET EHDOT
1 KOODIVIIDAKKO OY:N PALVELUITA KOSKEVAT HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN YLEISET EHDOT 1. TARKOITUS JA SOVELTAMISALA 1.1. Euroopan Unionin yleisen tietosuoja-asetuksen 2016/679 ( Tietosuoja-asetus ) soveltaminen
Henkilötiedot ja tietosuoja kotipalveluyrityksissä
Henkilötiedot ja tietosuoja kotipalveluyrityksissä Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 18.1.2013 Otto Markkanen, lakimies Asianajotoimisto Castrén & Snellman 1 TIETOSUOJA? YKSITYISYYS JA HENKILÖTIEDOT
Liana Technologiesin palveluita koskevat henkilötietojen käsittelyn yleiset ehdot
https://docs.google.com/document/d/1vl7kwqdj2dfhgkzqnttrpynkeoq6rwtnb5zrlpv8lbg/edit# 1/7 Page 2/7 1. Tarkoitus ja soveltamisala 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. Euroopan unionin yleisen tietosuoja asetuksen 2016/679
ERILLÄÄN PIDETTÄVIKSI MÄÄRÄTTYJEN TUTKINTAVANKIEN ULKOILUTTAMINEN
27.11.2017 EOAK/6446/2016 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos Anu Rita ERILLÄÄN PIDETTÄVIKSI MÄÄRÄTTYJEN TUTKINTAVANKIEN ULKOILUTTAMINEN 1 KANTELU Kantelija pyysi
Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: , päivitetty
Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: 17.12.2013, päivitetty 26.4.2017 1. Rekisterin nimi Optima verkko-oppimisympäristö 2. Rekisterinpitäjä Jyväskylän
Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä
Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä Kuntaliiton ohje 18.5.2018 Taustaa Komission ehdotukset tammikuussa 2012 Make Europe fit for the digital age» http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm»
Henkilötietolain (523/1999) 36 :ään perustuva biopankin ilmoitusvelvollisuus
Henkilötietolain (523/1999) 36 :ään perustuva biopankin ilmoitusvelvollisuus Henkilötietolain (HetiL) 36 :ssä säädetään rekisterinpitäjän ilmoitusvelvollisuudesta. Sen mukaan rekisterinpitäjän on ilmoitettava