LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 29 Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 29 Kunnanhallitus 26.1.2015"

Transkriptio

1 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 29 Kokousaika klo Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Valtuuston pidetyn kokouksen päätösten täytäntöönpano Kunnanhallituksen valitseminen Kunnanhallituksen ja valtuuston esityslistat Porin kaupungin vapaaehtoinen kuntajakoselvitys: yhdistymissopimusneuvotteluvaihe Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle jätetystä valituksesta (Ritva Hannukainen ym.) Ennakkoäänestyksen järjestäminen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Käenpesän palvelukeskuksen määrääminen erityiseksi ennakkoäänestyspaikaksi Keskusvaalilautakunnan sihteerin palkkion määrääminen Vaalilautakunnan ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten, ulkomainonnasta päättäminen ja vaalipäivän äänestyspaikasta päättäminen Vapaa-aikasihteerin viran täyttäminen Hankintaoikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätöksestä koskien Käenpesän hoitajakutsu urakoitsijan valintaa Pöytäkirjan nähtävänäpito Puheenjohtaja Julkipanotodistus Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä Kunnanvirastossa klo Marja Vaitomaa Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

2 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 30 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Khall 20 Kuntalain 58 :n mukaan kunnanhallituksen kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Kunnanhallituksen kokous on kutsuttu koolle lähettämällä kokouskutsu/esityslista kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanvaltuuston puheenjohtajille. Kunnanhallitus toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Kunnanhallitus totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Khall 21 Kunnanhallituksen kokouksen pöytäkirjantarkastusvuorossa ovat Kristiina Isokorpi ja Kirsti Karisjoki. Kunnanhallitus valitsee kokouksen pöytäkirjantarkastajat. Pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Kristiina Isokorpi ja Kirsti Karisjoki.

3 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 31 VALTUUSTON PIDETYN KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Khall 22 Kuntalain 56 :n mukaan Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Jos valtuusto pysyy päätöksessään, kunnanhallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolla laillisia esteitä. Hallinto-oikeus ei saa ratkaista asiaa ennen kuin valitusaika päätöksestä on kulunut. Kuntalain 98 :n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka oikaisuvaatimuksen käsittelevä viranomainen kieltää täytäntöönpanon. Valtuusto on kokouksessaan käsitellyt seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 Esityslistan hyväksyminen 4 Kunnan taloudellinen tilanne Luvian koulukeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen 6 valtionavustuksen myöntämispäätökset 6 Luvian ja Eurajoen kuntien välinen kuntajakoselvitys, yhdistymissopimusneuvotteluvaihe 7 Kunnanhallituksen valitseminen 8 Eron myöntäminen kunnallisesta luottamustoimesta ja luottamustoimen täyttäminen jäljellä olevaksi toimikaudeksi 9 Valtuusto ryhmän perustaminen 10 Isomaan vesiosuuskunnan ehdotus liittymämaksusta Luvian kunnalle 11 Kansalaisadressi kunnallisen kansanäänestyksen järjestämiseksi Luvialla 12 Muut asiat Kunnanhallitus katsoo, että valtuuston 1 12 tekemiä päätöksiä :t 1-12 ei ole tehty virheellisessä järjestyksessä, eivätkä ne mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai ole muutoin lainvastaisia ja päättää panna ne täytäntöön.

4 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 32 KUNNANHALLITUKSEN VALITSEMINEN Khall 13 Vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen rajoitetaan KuntaL 35 :ssä seuraavasti: Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: - kunnan keskushallinnossa kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö; - kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta; eikä - henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivat yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta. Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä. Kuntalain 19 :ään viitaten kunnanhallituksen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhemmästä toimikaudesta. Valtuusto valitsee kunnanhallituksen jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää 1) vuonna 2015 asetettavan kunnanhallituksen toimikaudeksi 2 vuotta 2) valitsee kunnanhallitukseen vuosiksi yhdeksän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen 3) valitsee jäsenten keskuudesta kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä I ja II varapuheenjohtajan.

5 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Valt 7 Esitys: Valtuusto päättää 1) vuonna 2015 asetettavan kunnanhallituksen toimikaudeksi 2 vuotta 2) valita kunnanhallitukseen vuosiksi yhdeksän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen 3) valita jäsenten keskuudesta kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä I ja II varapuheenjohtajan. Asia palautettiin yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi Khall 23 Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää 1) vuonna 2015 asetettavan kunnanhallituksen toimikaudeksi 2 vuotta 2) valitsee kunnanhallitukseen vuosiksi yhdeksän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen 3) valitsee jäsenten keskuudesta kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä I ja II varapuheenjohtajan.

6 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 34 KUNNANHALLITUKSEN JA VALTUUSTON ESITYSLISTAT Khall 24 Kunnanhallitus päättää, että 1) kunnanhallituksen esityslistat liitteineen jaetaan vuosina seuraavasti: kunnanhallituksen jäsenet (sähköisesti) valtuuston puheenjohtajat (sähköisesti) valtuustoryhmien puheenjohtajat tarkastuslautakunnan puheenjohtaja 2) kunnanvaltuuston esityslistat liitteineen jaetaan vuosina seuraavasti: valtuutetut kunkin ryhmän ensimmäinen varajäsen kunnanhallituksen jäsenet tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

7 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 35 PORIN KAUPUNKISEUDUN VAPAAEHTOINEN KUNTAJAKOSELVITYS: YHDISTYMISSOPIMUSNEUVOTTELUVAIHE Khall 219 Porin vapaaehtoisen kuntajakoselvityksen yhdistymissopimusneuvotteluvaihe on käynnistynyt työvaliokunnan kokouksella 1/ Porin kaupungintalolla. Kokouksessa on päätetty tämän vaiheen poliittisen ohjausryhmän kokoonpanosta, jonka muodostavat osallistuvien kuntien valtuustojen puheenjohtajisto sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja. Poliittiseen ohjausryhmään nimetään lisäksi kaksi henkilöstöryhmien edustajaa, jotka henkilöstöryhmät erikseen päätettävällä tavalla nimeävät. Työvaliokunnan muodostavat osallistujakuntien kunnan- ja kaupunginjohtajat (Pori 3). Toimielimessä lisäksi sihteeristön edustajat. Työvaliokunta määrittelee tehtävänsä tarkemman aikataulun. FCG:n kehitysjohtaja Jarmo Asikainen toimii neuvotteluvaiheen ajan vastuukonsulttina ja ulkopuolisena asiantuntijana. Asikaisen tehtävänä on vastata yhdistymissopimusneuvotteluvaiheen prosessin aikatauluttamisesta ja etenemisestä, yhdistymissopimuksen laatimisen liittyvän prosessin suunnittelusta ja käytännön toteuttamisesta ja olla vetovastuussa sopimuksen laatimiseen liittyvistä työkokouksista erikseen päätettävällä tavalla. Jokainen kunta on jo nimennyt viestintäryhmään oman edustajansa. Ryhmä aloittaa työnsä välittömästi ja tekee ensi vaiheessa yksityiskohtaisen viestintäsuunnitelman prosessin keston ajaksi. Luvian kunnan edustaja ryhmässä on hallintojohtaja Bella Ahto. Neuvotteluvaiheeseen osallistuvat Porin, Ulvilan ja Kokemäen kaupungit sekä Luvian, Nakkilan ja Pomarkun kunnat Khall 259 Kunnanhallitus päättää merkitä Porin vapaaehtoisen kuntajakoselvityksen yhdistymisneuvotteluvaiheen käynnistyskokouksen 1/2014 tiedoksi. Yhdistymissopimuksen laadintavaiheen työvaliokunnan 3. kokous pidetään torstaina Kokouksessa tullaan työstämään lähipalveluiden osuutta yhdistymissopimuksessa ja päätetään palvelut-osion lisäselvitystarpeista ja aikataulutuksesta ohjausryhmäkäsittelyyn. Käydään lähetekeskustelu talous- ja henkilöstöhallinnosta yhdistymissopimuksessa.

8 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 36 Ohjausryhmän I kokous pidetään perjantaina Khall 275 Esittelijä antaa kokouksessa selvityksen työvaliokunnan kokouksessa käsitellyistä asioista. Yhdistymissopimuksen laadintavaiheen 4. kokous on pidetty Kokouksessa on esitelty tarkistettu luonnos yhdistymissopimukseen kirjattavista talousasioista ja hyväksytty talous- ja henkilöstöosiot. Henkilöstöohjelma valmistellaan mennessä. Työvaliokunta on tarkistanut vielä laadittua pohjatekstiä palveluiden osalta ja Aulis Laaksonen laatii mennessä yhdistymissopimuksen liitteen, jossa määritellään lähipalvelualueilla olevissa kiinteissä toimipisteissä annettavat väestötarpeen mukaisesti mitoitetut palvelut. Kuntajohtajat ovat toimittaneet Laaksoselle omat esityksensä kuntansa lähipalveluista. Kunnanjohtajan toimittama esitys tämän pykälän liitteenä. Työvaliokunta hyväksyi esitettäväksi ohjausryhmälle yhdistymissopimuksen käsittelypäiväksi valtuustoissa päivämäärän Esittelijä antaa kokouksessa tarkempaa tietoa 4. työvaliokunnan kokouksesta. Kunnanhallitus päättää merkitä työvaliokunnan 4. kokouksessa käsittelemät asiat tiedoksi. Pöytäkirjan liitteenä nro 29 kunnanjohtajan toimittama esitys Khall 11 Yhdistymissopimuksen laadintavaiheen 2. ohjausryhmän kokous on pidetty Ohjausryhmän kokouksen jälkeen on pidetty 5. työvaliokunnan kokous. Ohjausryhmän pöytäkirjaan sisältyy yhdistymissopimuksen valmistelun aikataulutus, johon kokouksessa lisättiin kuntalaistilaisuuksien järjestäminen mennessä. Samalla päätettiin, että esitys kuntien yhdistymisestä, yhdistymissopimus ja selvitys käsitellään tavoitteen mukaisesti kunnanvaltuustoissa. Päivämäärä vahvistetaan erikseen joko tai pidettävässä ohjausryhmän kokouksessa. Ohjausryhmän ja työvaliokunnan pöytäkirjat kokouksista liitteinä.

9 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Khall 25 Kunnanhallitus päättää merkitä ohjausryhmän 2. kokouksen ja työvaliokunnan 5. kokouksen pöytäkirjat tiedoksi. Yhdistymissopimuksen laadintavaiheen 3. ohjausryhmän kokous on pidetty Samana päivänä on ohjausryhmän kokouksen jälkeen pidetty myös työvaliokunnan kokous. Näiden kokousten pöytäkirjat ovat tämän pykälän liitteinä. Ohjausryhmän 4. ja viimeinen kokous pidetään Kokouksessa käsitellään yhdistymishallituksen kokoonpanoa ja käydään kokoavasti lävitse laadittu yhdistymissopimus ja kuntiin toimitettava taustamateriaali ja aikataulun kertaus välisenä aikana. Kunnanhallitus päättää merkitä ohjausryhmän 3. kokouksen ja työvaliokunnan 6. kokouksen pöytäkirjat tiedoksi.

10 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 38 SELITYKSEN ANTAMINEN KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE JÄTETYSTÄ VALITUKSESTA (RITVA HANNUKAINEN YM.) Khall 26 Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt Luvian kunnanhallitukselta selitystä Ritva Hannukaisen ym. sille jättämästä valitusasiakirjasta mennessä. Turun hallinto-oikeus on antanut päätöksensä Ritva Hannukaisen, Aino Hannukaisen, Regina Suomisen ja Timo Tuomisen hallinto-oikeudelle jättämästä valituksesta. Valitus on koskenut Luvian kunnanvaltuuston päätöstä , jossa on hyväksytty Luvian keskustan osayleiskaava. Muutoksen hakijat ovat esittäneet valtuuston päätöksen kumoamista. Turun hallinto-oikeus on päätöksellään hylännyt valituksen ja todennut kunnanvaltuuston päätöksen olevan lainmukainen. Hallinto-oikeuden päätökseen on sisältynyt muutoksenhakuoikeus tehdystä päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella. Kunnanhallitukselle toimitettu valitusprosessiin sisältyvä kertynyt aineisto on sen laajuinen, että sitä ei ole ollut mahdollista toimittaa kunnanhallitukselle. Asiakirja-aineistoon voi tutustua kunnanvirastossa esityslistan toimittamisen jälkeen ja kokouksessa. Kunnanhallitus päättää antaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle pyydetyssä valitusasiassa seuraavan selityksen: Kunnanhallitus on antanut päätöksellään lausunnon Turun hallinto-oikeudelle jätetystä Keskustan osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta, muutoksen hakijoina Ritva Hannukainen, Aino Hannukainen, Regina Suominen ja Timo Suominen. Kunnanhallitus pitäytyy korkeimmalle hallinto-oikeudelle annettavan selityksen kohdalla kunnanhallituksen antamaan lausuntoon. Tämä lausunto on Luvian kunnanhallituksen selitys pyydetyssä valitusasiassa. Kunnanhallituksen antama lausunto on tämän selityksen liitteenä. Kunnanhallitus esittää, että korkein hallinto-oikeus hylkää sille jätetyn valituksen Luvian kunnanvaltuuston päätösratkaisusta Ritva Hannukainen poistui tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osallisuusjäävi).

11 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 39 ENNAKKOÄÄNESTYKSEN JÄRJESTÄMINEN VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEISSA Khall 27 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina Vaalien ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa Vaalilain (714/1998) 9 :n mukaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa määrää kunnanhallitus. Kunnanhallituksen on tehtävä päätös kunnan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja huolehdittava siitä, että äänestyspaikat merkitään ja kuitataan pohja- ja paikkatietojärjestelmään viimeistään perjantaina Vaalilain 48 :n mukaan kunnanhallitus määrää myös ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat, kuitenkin niin, että ennakkoäänestyspaikka ei saa olla avoinna arkisin ennen klo 8:aa eikä klo 20:n jälkeen ja viikonloppuisin ei ennen klo 10:tä eikä klo 16:n jälkeen. Luvian kunnassa ennakkoäänestyspaikkana on toiminut kunnanvirasto ja tämä järjestely on osoittautunut toimivaksi. Ennakkoäänestyspaikka oli vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa avoinna arkisin klo , poikkeuksena viimeinen ennakkoäänestyspäivä, jolloin ennakkoäänestyspaikka oli avoinna klo sekä viikonloppuna klo välillä. Kunnanhallitus päättää, että Luvian kunnassa ennakkoäänestyspaikkana toimii kunnanvirasto, Kirkkotie 17, Luvia, joka on avoinna klo , klo , klo ja klo

12 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 40 KÄENPESÄN PALVELUKESKUKSEN MÄÄRÄÄMINEN ERITYISEKSI ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKAKSI Khall 28 Vaalilain 9 :n 3 kohdan mukaisesti ennakkoäänestyspaikkoja ovat sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset (laitos). Kunnanhallituksen on määrättävä ne sosiaalihuollon toimintayksiköt, joissa järjestetään laitosäänestys. Kunnanhallitus määrää Käenpesän palvelukeskuksen vaalilain 9 :n 3 kohdan mukaiseksi ennakkoäänestyspaikaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

13 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 41 KESKUSVAALILAUTAKUNNAN SIHTEERIN PALKKION MÄÄRÄÄMINEN Khall 29 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina Vaalien toimittamisesta huolehtivat kunnassa keskusvaalilautakunta, vaalilautakunta ja vaalitoimikunta. Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on mm. kunnan alueella tapahtuvan ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalitoimituksen valmistelutoimenpiteet, alustavan ääntenlaskennan tiedotukseen liittyvät tehtävät, ennakkolaskenta ja tiedottaminen sekä vaalitoimituksen jälkitoimenpiteet. Keskusvaalilautakuntaa avustaa em. tehtävissä keskusvaalilautakunnan sihteeri, jonka valitsee keskusvaalilautakunta. Keskusvaalilautakunnan sihteerille on maksettu kokouksista kokouspalkkio ja sen lisäksi erillinen palkkio sen vuoksi, että sihteeri vastaa vaativasta ja vastuullisesta tehtäväkokonaisuudesta. Kunta vastaa itse ennakkoäänestyksen järjestämisestä. Keskusvaalilautakunnan sihteerille on maksettu normaalin kokouspalkkion lisäksi vuoden 2012 presidentinvaaleista 875, vuoden 2012 kunnallisvaaleista euron ja vuoden 2014 europarlamenttivaaleista 825 euron erillispalkkio. Kunnanhallitus päättää maksaa keskusvaalilautakunnan sihteerille normaalin kokouspalkkion lisäksi 850 euron erillispalkkion. Bella Ahto poistui tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osallisuusjäävi). Pöytäkirjanpitäjänä toimi Kari Ojalahti.

14 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 42 VAALILAUTAKUNNAN JA VAALITOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN, ULKOMAINONNASTA PÄÄTTÄMINEN JA VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKASTA PÄÄTTÄMINEN Khall 30 Eduskuntavaalit toimitetaan Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään (33 ja 36 ). Eduskuntavaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa eli vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen, näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Vaalilautakuntien ja toimikuntien puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisenä. Ryhmiä pyydetään etukäteen yhteisesti varmistamaan, että vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien kokoonpano täyttää asetetut vaatimukset. Lisäksi tulisi huomioida, että toimielimiin valitaan vain sellaisia henkilöitä, jotka todella voivat ja haluavat osallistua ko. toimielimen työskentelyyn. Suomen Kuntaliitto on vaaleissa yleensä suositellut, että vaalien ulkomainonta aloitettaisiin niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua eli Ennakkoäänestys alkaa

15 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 43 Vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa vaalilautakunnan kokoonpano oli seuraava: varsinaiset jäsenet Erkko Esko Sainio Tuula-Marja Sookari Aila (pj) Koski Helena Ankelo Kimmo (varapj) varajäsenet 1. Pudas Jan-Erik 2. Veijonaho Marko 3. Nordström Harry 4. Hannukainen Ritva 5. Männistö Harri Kunnallisvaalien vaalitoimikunnan kokoonpano oli seuraava: Mäkinen Seppo Ahonen Sirkka (varapj) Korpela Kaisu (pj) 1. Peltola Harri 2. Warjus Maija 3. Erkko Esko Kunnanhallitus päättää 1. valita vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten vaalilautakunnan, johon tulee 5 varsinaista ja 5 varajäsentä ja asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten sijaan. 2. määrätä jäsenistä yhden vaalilautakunnan puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. 3. valita vaalitoimikunnan, johon kuuluu 3 jäsentä ja 3 varajäsentä ja asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten sijaan. 4. määrätä yhden jäsenistä vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. 5. että vaalien ulkomainonta luvanvaraisilla alueilla aloitettaisiin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua eli että Luvian kunnan vaalipäivän äänestyspaikkana toimii kunnanvirasto. Eduskuntavaalien vaalilautakunnan jäseniksi valittiin: varsinaiset jäsenet Sookari Aila (pj) Perämäki Anssi (varapj) varajäsenet 1. Pudas Jan-Erik 2. Veijonaho Marko

16 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 44 Erkko Esko Sainio Tuula-Marja Koski Helena 3. Nordström Harry 4. Hannukainen Ritva 5. Männistö Harri Eduskuntavaalien vaalitoimikunnan jäseniksi valittiin: varsinaiset jäsenet Korpela Kaisu (pj) Ahonen Sirkka (varapj) Mäkinen Seppo varajäsenet 1. Peltola Harri 2. Kuusinen Ireene 3. Erkko Esko

17 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 45 VAPAA-AIKASIHTEERIN VIRAN TÄYTTÄMINEN Khall 283 Vapaa-aikasihteeri Elina Rautanen on irtisanoutunut alkaen. Kunnan hallintosäännön 25 :n mukaan kunnanhallitus päättää johtavassa ja itsenäisessä asemassa olevien viranhaltijoiden valinnasta (pl. kunnanjohtaja ja osastopäälliköt). Hallintosäännön 28 :n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan palvelussuhteeseen. Hallintosäännön 29 :n mukaan valitseva viranomainen määrää henkilöstöstä vaadittavasta kelpoisuudesta. Virkaan valittavalta edellytetään ammattikorkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistoasteista tutkintoa ja kokemusta vastaavista tehtävistä. Virka täytetään alkaen ja virkasuhteessa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa. Palkkaus on KVTES:n mukainen. Viransijaisuuteen valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ja hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan. Hakuaika päättyy maanantaina klo Päätös virantäyttämisestä tehdään kunnanhallituksen kokouksessa Khall 31 Kunnanhallitus päättää 1) julistaa vapaa-aikasihteerin viran haettavaksi, hakuaika päättyy ) viran kelpoisuusvaatimuksena on ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto 3) virka täytetään alkaen. Lain kunnallisesta viranhaltijasta (2003/304) 4 :n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Vapaa-aikasihteerin virka on ollut haettavana mennessä. Hakuajan kuluessa virkaan saapui 51 hakemusta. Esityslistan liitteenä on yhteenveto hakijoista. Liikunnanohjaaja/terveyden edistäjä AMK Maija Penttilä on hoitanut vapaa-aikasihteerin viransijaisuutta lukien. Hän on jättänyt hakemuksen ennen hakuajan päättymistä ja täyttää kelpoisuusehdot (Laki kunnallisesta viranhaltijasta (2003/304 5). Kunnanhallitus päättää

18 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 46 1) valita vapaa-aikasihteerin virkaan alkaen liikunnanohjaaja/terveyden edistäjä AMK Maija Penttilän sekä varalle sosionomi AMK Jarkko Hellbergin, 2) että valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote, 3) että virassa noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti poistaa päätöksestä kohdan 3.

19 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 47 HANKINTAOIKAISUVAATIMUS KUNNANHALLITUKSEN PÄÄTÖKSESTÄ KOSKIEN KÄENPESÄN HOITAJAKUTSU-URAKOITSIJAN VALINTAA Khall 32 Kunnanhallitus on kokouksessaan päättänyt valita Käenpesän palvelukeskuksen hoitajakutsujärjestelmän urakoitsijaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Anvia Securiti Oy:n. Urakkakilpailutuksen osallistunut Oy Everon Ab on tehnyt urakoitsijalinnasta Luvian kunnalle päivätyn hankintaoikaisuvaatimuksen, jonka päävaatimuksena on vertailun virheellisyyden korjaaminen niin, että Oy Everon Ab: tarjouksen kokonaistaloudellisuus on oikaistu. Hankintaoikaisu liitteenä. Julkisista hankinnoista annetun lain 2 :n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Hankintalain 80 :n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksen tai ratkaisun korjaaminen ei edellytä asianosaisen suostumusta. Päätöstä tai ratkaisua ei kuitenkaan voida korjata hankintaoikaisuna, jos hankintasopimus on tehty. Säännöksen esitöiden mukaan edellytyksenä hankintaoikaisun käytölle on se, että hankintayksikön päätös tai toimenpide perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen. Hankintaoikaisussa voidaan päättää myös sellaisista virhetilanteista, joissa asian käsittely uudestaan on tarpeen ehdokkaiden ja tarjoajien tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi. Hankintaoikaisun lopputuloksena voi olla uuden hankintapäätöksen sijasta myös hankintamenettelyn keskeyttämispäätös (HE 190/2009 vp s ). Hankinnan valmistelussa urakoitsijoille annettuja laatupisteitä ja kustannusten muodostumista on arvioitu uudelleen kolmen kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antaneen kesken. Tarjouskilpailussa sijoille neljä ja viisi sijoittuneita tarjouksia ei arvioitu uudelleen, koska niillä ei ole vaikutusta järjestykseen tai valintapäätökseen. Laatupisteiden osalle tarkistus ei tuonut muutosta, mutta takuuajan kustannuskertymään on tullut pieniä täsmennyksiä. Tarkistusten jälkeen

20 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 48 Anvia Securitin Oy:n tarjous on edelleen kokonaistaloudellisesti edullisin. Tarkempi selvitys arvioinnista ja alkuperäinen sekä korjattu arviointitaulukko liitteenä. Ehdotus Kunnanhallitus päättää tehdä liitteen mukaiset muutokset tarjousten arviointitaulukkoon ja hylkää hankintaoikaisun muilta osin. Pöytäkirjan liitteenä nro 6 tarjousten arviointitaulukko.

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 23 Kokousaika 21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Kunnanhallitus 179 06.06.2017 Valtuusto 63 14.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021 KH 06.06.2017 179 Kuntalain 32 :n mukaan tulee valtuuston suorittaa kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 389 Kunnanhallitus 17.11.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 389 Kunnanhallitus 17.11.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 389 Kokousaika 17.11.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Luvian Jäähalli, Kehätie 73 Käsiteltävät asiat 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta 12.11.2014 2 Kokousaika 12.11.2014 klo 16.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies Kaupunginhallitus 187 23.05.2017 Valtuusto 39 05.06.2017 Kaupunginhallitus 224 27.06.2017 Toimielinten jäsenten vaali 2017-2021/Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies 1323/01.45/2017

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 1 Valtuusto LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 2017-2020 Valtuuston on valittava henkilöt kunnallisiin ja eräisiin valtiollisiin luottamustoimiin. HALLITUS Valtuusto valitsee hallitukseen yhdeksän jäsentä

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 45 46 47 48 49 50 51 52 53 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 59 19.02.2018 Sivistyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 59 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 165 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 (9) Kunnanhallitus 03.02.2014 AIKA 03.02.2014 klo 17:30-18:05 PAIKKA Kunnanviraston valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 11/2017 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 9 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 45 26.01.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 26/00.00.00.01/2015 Kunnanhallitus 45 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2015 eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 260 Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 261 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 53 19.02.2018 Teknisen lautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 53 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 163 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kuntalain 35 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

Kuntalain 35 :n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: Joutsan kunnanhallitus 8 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 7 19.01.2015 KUNNANHALLITUKSEN VAALI Joutsan kunnanhallitus 12.01.2015 8 Kuntalain 17 :n mukaan valtuusto asettaa kunnanhallituksen. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00 Kokousaika 8.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Nuorten kesätyöpaikkatuki

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto N:o 1/2018 Sivu 1

Kirkkoneuvosto N:o 1/2018 Sivu 1 N:o 1/2018 Sivu 1 Kokousaika Torstai 15.2.2018 klo 18.00-18.46 Kokouspaikka Seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet ja varajäsenet Jäsenet Malinen Oiva, kirkkoherra, pj Saastamoinen Matti, vpj. Ikäläinen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 181 Kunnanhallitus 26.5.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 181 Kunnanhallitus 26.5.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 181 Kokousaika 26.5.2014 klo 17.00 Kokouspaikka KalaValtanen Oy, Pori Käsiteltävät asiat 114 115 116 117 118 119 120 121 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 02.01.2012 klo 16:00-16:15 Paikka Nilsiän kaupungintalon kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vehmaan kunta Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Presidentinvaalit 2018 Nro 1 Kokoustiedot

Vehmaan kunta Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Presidentinvaalit 2018 Nro 1 Kokoustiedot Keskusvaalilautakunta Kokous 1 Nro 1 Kokoustiedot Aika: Keskiviikko 22.11.2017 klo 16:15 16:35 Paikka: Kunnanvirasto Asialista: Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

528 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kaupunginhallituksen vaalia koskevan valituksen johdosta. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

528 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kaupunginhallituksen vaalia koskevan valituksen johdosta. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (7) Kaupunginhallitus, 528, 11.09.2017 Kaupunginhallitus, 279, 15.05.2017 Kaupunginhallitus, 358, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto, 152, 12.06.2017 528 Lausunto Hämeenlinnan

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 58 19.02.2018 Ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 58 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 164 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30 Valtuusto 28.4.2015 30 1. MÄÄRÄALAN MYYMINEN RISTO MOISIOLLE Kh. 20.4.2015 35 Esityslistan liite 1 Risto Moisio haluaisi ostaa kunnalta määräalan Konneveden kunnan Siikakosken kylässä sijaitsevasta Simola-nimisestä

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen 101/00.00.00/2017 KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Keskusvaalilautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Keskusvaalilautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Kokousaika 19:00-20:15 Kokouspaikka Keskusvaalilautakunnan toimisto Läsnä Jäsenet Viertola, Juha Kivinen, Tiina Ahonen, Risto Kiukas, Vertti puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

16 Pöytäkirjan tarkastajat

16 Pöytäkirjan tarkastajat JÄMIJÄRVEN KUNTA Keskusvaalilautakunta Laatimispäivämäärä 15.4.2019 KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 25.4.2019 klo 17.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Keskusvaalilautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Keskusvaalilautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Kokousaika 16:00-16:08 Kokouspaikka Aulakabinetti 4, Kaupungintalo Läsnä Jäsenet Viertola, Juha Kivinen, Tiina Ahonen, Risto Kiukas, Vertti Monaco, Pia puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 8 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen. Asettamismenettely ja kelpoisuus Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Kunnanhallitus 23 23.01.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 796/00.00.00.00/2015 Kunnanhallitus 23.01.2017 23 Äänestyksen ajankohta Vuoden 2017 kuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 61 19.02.2018 Asukaslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 61 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 168 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 277 Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003138 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KOKOUSKUTSU 6/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 24.7.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 61/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 707, 18.12.2017 Kaupunginhallitus, 648, 20.11.2017 Kaupunginhallitus, 695, 11.12.2017 707 Presidentinvaalin 2018 vaalilautakuntien täydentäminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (5) 596 V 7.6.2017, Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen Kaupunginhallitus 21 23.01.2017 Kaupunginhallitus 56 20.02.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen KH 23.01.2017 21 Kuntavaalien varsinainen

Lisätiedot

Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2017 Kunnanjohtajan valintatoimikunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA maanantai 7.8.2017 klo 18.30 19.00 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 7. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 7. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.05.2017 Sivu 1 / 1 1978/2017 00.00.01.00 7 Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen vaali (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kunnanhallituksen toimikauden pituus ja kunnanhallituksen valitseminen (ohm. 1)

Kunnanhallituksen toimikauden pituus ja kunnanhallituksen valitseminen (ohm. 1) Kunnanhallitus 8 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 26.01.2015 Kunnanhallituksen toimikauden pituus ja kunnanhallituksen valitseminen (ohm. 1) Khall 19.01.2015 8 Kunnanhallituksen asema ja tehtävät määritellään

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 38. Vesihuoltolaitoksen vesi-, jätevesi- ja perusmaksujen tarkistaminen

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 38. Vesihuoltolaitoksen vesi-, jätevesi- ja perusmaksujen tarkistaminen LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 69 Kokousaika 6.5.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 37 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 38 Pöytäkirjantarkastajien valinta 39 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Pusa Leila ja Annala Tarmo

Pusa Leila ja Annala Tarmo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 16.02.2015 klo 17.00 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Törmä Tapani Pusa Leila Annala Tarmo

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 167 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 11.12.2017 klo 14:00-15:03 Paikka Kuntala, Laukaantie 14, Laukaa Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Ek Terhi jäsen Jokela Mika

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 20 V 7.6.2017, Kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002999 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan varajäsenen valinta

Keskusvaalilautakunnan varajäsenen valinta SAVUKOSKEN KUNTA Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 2.2.2015 klo 15.00-15.37 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Asiano Liite no Savukosken kunnanvirasto 1 1 Järjestäytymisasiat 2 2 oheismateriaali Keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKONEUVOSTO (12) klo kokous (kahvit alkaen)

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKONEUVOSTO (12) klo kokous (kahvit alkaen) KIRKKONEUVOSTO 10.1.2019 1 (12) KOKOUSTIEDOT Aika 10.1.2019 klo 16.30 kokous (kahvit 16.00 alkaen) Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntakeskus Aatoksen kokoushuone KN 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 2 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Sisällysluettelo KEL, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo KEL, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo KEL, 18:00, Esityslista 1-3 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1-1 Esityslistan hyväksyminen... 2 11 Vuonna 2019 järjestettävien vaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat Kaarinassa...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 271 Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousnumero Eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit 1/2019 Aika MAANANTAI klo 17.25-17.48 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2019 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2019 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2019 1 Kunnanvaltuusto Aika 04.06.2019 16:00-16:13 Paikka Ruoveden kunnanviraston valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 19.6.2017 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019 Pöytäkirja 1 / 2019 Keskusvaalilautakunta Eduskuntavaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.3.2019 klo 16.55 17.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 258 n vaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002995 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudekseen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto. Simeon-talon kokoushuone

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto. Simeon-talon kokoushuone KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto Kokousaika keskiviikko 7.1.2014 klo 17 Kokouspaikka Simeon-talon kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KUNNANVALTUUSTO 3/2015 KOKOUSAIKA Torstai 27.8.2015 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 5.8.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 33 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (6) 588 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 6, 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto, 100, 19.12.2016 Kaupunginhallitus, 12, 09.01.2017 6 Yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaoston varajäsenen vaali

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 26.01.2017 Aika 26.01.2017 klo 09:00-10:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017 Kaupunginhallitus 269 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 10 05.06.2017 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/00.00.01.00/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 269 Valmistelija: kansliapäällikkö Irma Nieminen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 274 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003135 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 8 / 2017

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 8 / 2017 Pöytäkirja 8 / 2017 Keskusvaalilautakunta Presidentinvaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 29.11.2017 klo 16.50 17.05. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 12/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 201 KH 202 KH 203 KH 204 KH 205 KH 206 KH 207 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Talouden tasapainotusohjelman seuranta Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.4.2015 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot