PEKKA TARKKA Arkistoluettelo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PEKKA TARKKA Arkistoluettelo"

Transkriptio

1 PEKK TRKK rkistoluettelo

2 SISÄLLYSLUETTELO , 1985, B Muistiot ja puheet 45 C Kalenterit 47 D Lehtileikkeet 48 E Muut dokumentit 49 F Henkilöstöhallinto 50

3 PEKK TRKN RKISTO (PL-N-519) rkistonmuodostaja Pekka Sakari Tarkka (s Helsinki) aloitti vuonna 1958 Helsingin Sanomissa kirjallisuuskriitikkona. Siirtyi vuosiksi kirjallisuustoimittajaksi Uuteen Suomeen. Vuodesta 1969 lähtien Tarkka työskenteli jälleen Helsingin Sanomissa. Toimi kulttuuriosaston esimiehenä Vuonna 2000 hän työskenteli lehden kirjallisuustoimittajana. Toimitustyön lisäksi Pekka Tarkka on tehnyt myös toiminut kääntäjänä, yliopistoopettajana ja kirjallisuustutkijana. Tarkan vuonna 1977 valmistunut väitöskirja "Putkinotkon tausta" käsittelee Joel Lehtosen ihmiskuvaa. Pekka Tarkka on kirjoittanut Lehtosen lisäksi teoksia myös Pentti Saarikoskesta ja Paavo Rintalasta. Muuhun kirjalliseen tuotantoon kuuluu mm. Otavan historian toinen osa ( ) ja kuusi laitosta hakuteosta "Suomalaisia nykykirjailijoita". Tarkan kritiikkejä ja esseitä on koottu teoksiin "Sanat sanoista. rvosteluja ja kirjoituksia " ja "Lause lauseesta. rvosteluja ja kirjoituksia ". Pekka Tarkka on saanut työstään useita tuksia. Hänelle on myönnetty mm. valtion kääntäjäpalkinto vuonna 1973 ja taiteen valtionpalkinto vuonna Rajavuodet Päävuodet Määrä (hm) 0,38 Järjestämistyöt Lokakuu 2011, luovutus 29/2000, Petri Marjeta. Täydennetty , luovutus 60/2012, Petri Marjeta. Täydennysluovutus 3/ Pekka nttonen. Täydennysluovutus 30/2017, Tenho Kokkonen. Pekka Tarkan myöhemmin luovuttamia dokumentteja täydennetty lokakuussa 2018, Sirpa Ikonen. Järjestämisperiaate siakirjojen alkuperäinen järjestys on pyritty säilyttämään Huomautus Ei huomautuksia Käyttörajoitukset Ei käyttörajoituksia

4 Pekka Tarkka 1 nimi 1a ko a (1 nippu) Myöhemmin tulleet lisäykset omana nippuna 1a ko a (1 nippu) Sidottu nippu, alkuperäinen järjestys säilytetty a (1 nippu) Sidottu nippu, alkuperäinen järjestys säilytetty 1b ko a (1 nippu) Sidottu nippu, alkuperäinen järjestys säilytetty ko a (1 nippu) Myöhemmin tulleet lisäykset omana nippuna a (1 nippu) Sidottu nippu, alkuperäinen järjestys säilytetty 1c ko a (1 nippu) Sidottu nippu, alkuperäinen järjestys säilytetty ko a (1 nippu) Myöhemmin tulleet lisäykset omana nippuna a (1 nippu) Sidottu nippu, alkuperäinen järjestys säilytetty 1d ko a (1 nippu) Sidottu nippu, alkuperäinen järjestys säilytetty tns=säilytysyksikön

5 Pekka Tarkka 2 nimi 1e ko 1961 Läh.: Toini Havu Kirjeiden alkuperäinen järjestys on säilytetty. Päiväämättömät Pvm: heinäkuu 1961, Kirjekopio (1 s.) kirjeet on jätetty päivättyjen Huomautus Tarkan asemasta toimittajana kirjeiden joukkoon mahdollistaen päivämäärän summittaisen 1961 Pekka Tarkan erokirjeen luonnos arvioinnin. Kirjeiden sivumäärä ministeri Eljas Erkolle. Kesä 1961 viittaa kirjoitettujen sivujen määrään. Kirje, jossa on yksi 1985 Läh: Pekka Tarkka arkki, mutta molemmille puolille Vast: atos Erkko on kirjoitettu, on merkitty (2 s.). Pvm: Kirjeiden sisällön kuvaus ei ole kattava, useissa Ehdotus Mikko Oinosen maalaaman Joel kirjeissä on käsitelty myös Lehtosen muotokuvan hankkimisesta muita kuin mainittuja asioita. Sanoma Osakeyhtiön taidekokoelmiin 1992 Läh.: Vesa Oittinen Pvm: Kortti (1 kpl) Lähettäjä tarjoutuu arvostelemaan Gilles Deleuzen teoksen Läh.: Juhani Niemi Pvm: Lähettäjä toivoo palautetta läh. tekstistä Läh.: Merja Hurri Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjä toivoo palautetta kirjansa kahdesta luvusta Läh.: Esko Vuorisjärvi Pvm: Lähettäjä toivoo lehdessä käsiteltävän kirjaa, jonka on kirjoittanut ili Pölkky. tns=säilytysyksikön

6 Pekka Tarkka 3 nimi 1e ko 1993 Läh.: Göran Schildt ruotsinkielinen Pvm: Toive lähettäjän kirja-arvostelun julkaisusta Läh.: Mauri Mäkisalo Mielipiteitä Miikka Ruokasen Vatikaaniaiheisesta kirjasta ja hänen viranhaustaan Läh.: Leevi Lehto Pvm: Kutsu Runogallerian näyttelyyn Läh.: Sirpa Karjalainen Eeva-Liisa Lehtosen väitöskirjan arviota koskeva kirje Läh.: Markku Ihonen Pvm: Lähettäjä tarjoutuu arvostelemaan kirjeessä luettelemansa kirjat Läh.: Jorma nttila Pvm: Mielipide Juha Seppälän Sydänmaa-kirjan arviosta ja Seppälän tuotannosta Läh.: Eero O. Toivomus saada tietyt kirjat arvosteltavaksi. tns=säilytysyksikön

7 Pekka Tarkka 4 nimi 1e ko 1994 Läh.: Pekka Sauri Kutsu lähettäjän piirroskirjan julkistamistilaisuuteen Läh.: Keijo K. Kauhu- ja dekkarikirjojen arvostelemiseen liittyvä kirje Läh.: Jorma Kurvinen Pvm: Lähettäjän kirjoittamaan nekrologiin liittyvä kirje Läh.: nne englanninkielinen Pvm: Broch- ja Camus-kirja-arvosteluja käsittelevä kirje Läh.: Markku Ihonen Pvm: Useaan lähettäjän laatimaan kirja-arvosteluun liittyvä kirje Läh.: llan Tiitta Pvm: llan Tiitta tarjoaa Topeliusta käsittelevää väitöskirjaansa arvosteltavaksi. tns=säilytysyksikön

8 Pekka Tarkka 5 nimi 1e ko 1994 Läh.: Brita Högnäs-Sahlgren ruotsinkielinen Pvm: Lähettäjä toivoo, että Tarmo Pyykkösen teos Timantti arvosteltaisiin Läh.: Paula Koskimäki Pvm: Toimitetun tutkimussuunnitelman saate Läh.: Paula Koskimäki Pvm: Toimitetun tutkimussuunnitelman saate Läh.: Karl Sahlgren ruotsinkielinen Pvm: Kustannusliike Sahlgrenin edustajan toive heidän julkaisemiensa kirjojen arvostelusta Läh.: lähettäjän nimi epäselvä Pvm: Saatekirje Saarikoski-palautteelle ja lähetetyille kirja-arvioille Läh.: Kalevi Kuitunen Pvm: Kirjojen arvostelukappaleisiin liittyvä kirje Läh.: Kai Pvm: Envallia ja Waltaria käsittelevän jutun saatekirje. tns=säilytysyksikön

9 Pekka Tarkka 6 nimi 1e ko 1994 Läh.: Outi Lehtipuro Pvm: Perinneatlakseen tulevaan lähettäjän kirjoittamaan artikkeliin liittyvä kirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Jaakko Frösen Pvm: Rostislav Holthoerin kirjan arvostelupyyntö Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Kiitoskirje lähettäjän jutun näkyvästä julkaisusta Läh.: Jaakko Frösen Pvm: Vastaus Pekka Tarkan lähettämään Rostislavin kirjan arvostelupyyntöön Läh.: Tommi itio Jo valmiisiin kirja-arvosteluihin ja toiveisiin tulevista arvosteluista liittyvä kirje Läh.: rto Pietilä Vast.: Lauri Haataja / Pekka Tarkka Pvm: Pyyntö Raamattu-aiheisen kirjan arvostelusta Helsingin Sanomissa Läh.: Tytti O. Pvm: Kortti (1 kpl) Kiitoskortti. tns=säilytysyksikön

10 Pekka Tarkka 7 nimi 1e ko 1994 Läh.: Markku Ihonen Pvm: Kirjallisuudentutkijain Seuraan liittyviä kirja-arvosteluideoita esittelevä kirje Läh.: Heikki Kotila Pvm: Lähetetyn jutun saatekirje Läh.: Marianne (Söderblom & C:o) Pvm: Lähetetyn kirjan saatekirje Läh.: P.W. (Turku) Pvm: Lähetetyn kirjoituksen saatekirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Putte Pvm: Editoidun kirjoituksen palaute- ja saatekirje Läh.: Juha Jaatinen Pvm: Kirjallisuuteen ja kirjojen lukemisen filosofiaan liittyvä kirje Läh.: Kai Tuominen (vuoden 1994 loppu) Erkki Mikkosen Mika Waltaria käsittelevän kirjoituksen kommentointia. tns=säilytysyksikön

11 Pekka Tarkka 8 nimi 1e ko 1994 Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Kalle Päätalo Pvm: Isänmaan rakentajat: Rakennusmestarit kertovat kirjan arvostelupyyntö Läh.: Eero Kivelä Pvm: Erkki Mikkosen Mika Waltaria käsittelevän kirjoituksen kommentointia Läh.: Harri Sirola Pvm: Kirja-arvosteluun liittyvä saatekirje Läh.: Lassi Nummi Pvm: Olli Kuitusen nekrologiin liittyvä kirje Läh.: Tellervo Lehtinen Kirjoihin ja kirjailijoihin liittyviä mielipiteitä Läh.: nna Kuitunen Lassi Nummen lähettämään Olli Kuitusen nekrologia käsittelevään kirjeeseen liittyvä saatekirje Läh.: lfred Kolehmainen Lähettäjä pyytää kahta kirjoittamaansa kirjaa arvosteltavan. tns=säilytysyksikön

12 Pekka Tarkka 9 nimi 1e ko 1995 Läh.: Tytti Oukari Pvm: Renessanssi-kirjan julkaisusta tiedottava kirje Läh.: Jaakko Frösen Pvm: Kirja-arvosteluun liittyvä kirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Matti Pvm: Vieraskynä-palstan kehittämiseen liittyvä kirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Raimo Siltala Pvm: Vastaanottajan kirja-arvostelua käsittelevä kirje Läh.: Jarkko Turpeinen Pvm: leksis Kiveen, ugust hlqvistiin ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan liittyvän kirjoituksen saatekirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Paula Koskimäki Pvm: Kieltävä vastaus vastaanottajan kirja-arvostelutoiveisiin Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Jarkko Turpeinen Pvm: Kieltävä vastaus tarjottuun kirjoitukseen. tns=säilytysyksikön

13 Pekka Tarkka 10 nimi 1e ko 1995 Läh.: Heikki Hellman Pvm: Kirje (7 s.) Sisäiseen jakeluun laadittu tiedotekirje Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon alustavasta kutsuvieraslistasta Läh.: lähettäjän nimi epäselvä Kortti (1 kpl) Lähetetyn ja jo julkaistun tekstin saatekortti Läh.: J.B. (J.O., nimi epäselvä) Pvm: Lähettäjä ilmoittaa, ettei arvostele mitään syksyn aikana Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Lotte Pvm: Vastaanottajan lähettämän kirjoituksen editointiin liittyvä kirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Max Vastaanottajan lähettämän kirjoituksen editointiin liittyvä kirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: S.H.T. Pvm: Kustannusyhtiölle lähetetty kirje, jossa toivotaan arvostelukappaleita Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoon liittyen. tns=säilytysyksikön

14 Pekka Tarkka 11 nimi 1e ko 1995 Läh.: Katri Wanner Pvm: WSOY:n tiedottajan kirje liittyen Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoraadin arvostelukappaleisiin Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Esa Sariola Pvm: Vastaanottajan lähettämää kirja-arvostelua kritisoiva kirje Läh.: Jukka Tervo Kirjoittaja tarjoaa esikoisrunoteostaan liittyen Helsingin Sanomien esikoiskirjailijoille suunnattuun kilpailuun Läh.: Eeva Niiranen Pvm: TI-teos -kustannusyhtiön edustajan Helsingin Sanomien kirjallisuuskilpailuun liittyvä Rauha Kejosen novellikokoelman tarjoamiskirje Läh.: Raimo Bärman Pvm: FinnEpos kustannusyhtiön edustajan ilmoitus liittyen Helsingin Sanomien kirjallisuuskilpailuun Läh.: Lähettäjän nimi epäselvä Lähettäjän kirjoittaman kirja-arvostelun saatekirje. tns=säilytysyksikön

15 Pekka Tarkka 12 nimi 1e ko 1995 Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Johan Wrede Pvm: Vastaanottajan tarjoamaa kirjoitusta kommentoiva kirje Läh.: Peter Bagh (Peter von Bagh) Pvm: Love-kustannuksen uuden kirjan tarjoaminen arvosteltavaksi Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Tommi itio Pvm: Vastaanottajan lähettämän kirjoituksen editointiin liittyvä kirje Läh.: Make Saujärvi Pvm: Kortti (1 kpl) Matkakuulumisista kertova kortti Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Markku Pvm: Vastaanottajan lähettämän kirjoituksen editointiin liittyvä kirje Läh.: Leevi Lehto Pvm: Keatsia käsittelevään kirjoitukseen liittyvä kirje Läh.: Raija Oranen Vast.: Suvi hola / Pekka Tarkka Pvm: Kirje (3 s.) Editointimerkintöjä sisältävä mielipidekirjoitus. tns=säilytysyksikön

16 Pekka Tarkka 13 nimi 1e ko 1995 Läh.: Pekka Tarkka Vast.: HS:n kirjallisuuskilpailun palkintolautakunnan jäsenet Pvm: Kirje (2 s.) Tiedote kokouksesta, jossa valitaan paras esikoisteos Läh.: Kai Pvm: Saarikoskea käsittelevän kirjoituksen saatekirje Läh.: Osmo Pekonen Toivomus arvostella Klaus Valan uusi teos Läh.: Seppo Kievari, Janne Virkkunen Pvm: marraskuun alku 1995 Kortti (1 kpl) Kutsu Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon jakotilaisuuteen Läh.: Seppo Heikinheimo Vast.: Leena Majander / Pekka Tarkka Pvm: Kirje (11 s.) Solomon Volkovin teoksen arvostelua käsittelevä kirje. Liitteenä 10-sivuinen Mark Nestshajevin kirja-arvostelu Läh.: Jonas ruotsinkielinen Pvm: Lähettäjän käsikirjoituksen suomennokseen liittyvä kirje. tns=säilytysyksikön

17 Pekka Tarkka 14 nimi 1e ko 1995 Läh.: Otso K. Pvm: Lähettäjä tarjoaa omaa kirjaansa arvosteltavaksi Läh.: Kalevi Kuitunen Pvm: Lähettäjä ilmoittaa tyytymättömyytensä tavasta, jolla rvokirjaopasta oli lehdessä käsitelty Läh.: Paul Tiililä Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjä ilmoittaa tyytymättömyytensä Sari Mikkosen käyttämään kieleen, joka on lähettäjän mielestä ala-arvoista Läh.: Petrus Pvm: Lähettäjän kirjoittaman kirja-arvostelun saatekirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Lennart Meri Pvm: , faksin lähetystiedot (2 s.) Toivomus, että vastaanottaja kirjoittaisi arvostelun Viro: historia, kansa, kulttuuri -kirjasta Läh.: P.W. Pvm: Lähettäjän kirjoituksen editointiin liittyvä kirje. tns=säilytysyksikön

18 Pekka Tarkka 15 nimi 1e ko 1995 Läh.: Raimo Siltala Lähettäjän kirjoittaman jutun saatekirje Läh.: Outi Lehtipuro Pvm: Kirje (3 s.) Toivomus W. Welchiä käsittelevästä jutusta, Matti Kamppisen Kaaos ja kosmos -kirjan arvostelun pohdintaa ja syntymäpäivähaastatteluihin liittyvä tiedustelu Läh.: Tuija Parvikko Pvm: Telefax (1 s.) Lähettäjän kirjoittaman kirja-arvostelun saatekirje Läh.: Martti Pvm: Lähettäjän kirjoittaman jutun saatekirje Läh.: Martti. Pvm: Lähettäjä ilmoittaa tyytymättömyytensä, että hänen kommenttinsa on jätetty huomiotta Läh.: Lähettäjän nimi epäselvä Pvm: Kirja-arvosteluihin liittyvä kirje. tns=säilytysyksikön

19 Pekka Tarkka 16 nimi 1e ko 1995 Läh.: Jari Tammi Pvm: Pikku-idis Kustannus Oy:n edustajan kirje liittyen ilmestyneisiin kirjoihin Läh.: Juha lasaari Pvm: Kortti (1 kpl) Kiitoskortti Läh.: Kai Pvm: Kirjeessä erheellisesti Lähettäjän kirjoittaman jutun saatekirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Piret Pvm: Kirja-arvosteluihin ja Lennart Merelle esitettyyn arvostelupyyntöön liittyvä kirje Läh.: Brita Högnäs-Sahlgren ruotsinkielinen Pvm: Sahlgrens förlag b:n edustajan toivomus heidän julkaisemiensa kirjojen arvostelusta Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Raimo Heiskanen Pvm: Vastaanottajan kirjoittaman jutun editointiin liittyvä kirje. tns=säilytysyksikön

20 Pekka Tarkka 17 nimi 1e ko 1996 Läh.: M.. (lähettäjän nimi epäselvä) Pvm: Lähettäjän kirjoittamaan arvosteluun liittyvä kirje Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Toivomus saada arvostella Ilkka Niiniluodon teos Tunteet Läh.: Jari Tammi Pvm: Pikku-idis -kustannusyhtiön julkaisemaan Mika Terhon teokseen liittyvä kirje Läh.: rmand Lohikoski Pvm: Lähettäjä toivoo kirjoittamansa omaelämäkerran arvostelua Läh.: Pekka S. Pvm: Lähettäjän kirjoittaman jutun saatekirje Läh.: Martti Blåfield Pvm: Lähettäjän kirjoittaman Jan Hällin teoksen arvostelun saatekirje Läh.: Juhani Mattila Pvm: Veikko Tähkän kirjan arvostelun saatekirje. tns=säilytysyksikön

21 Pekka Tarkka 18 nimi 1e ko 1996 Läh.: Juhani Mattila Pvm: Ilkka Vartiovaaran kirjan arvostelun saatekirje ja kommentti Vesa Mannisen kirjoittamaan vastineeseen Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjän kirjoittamaan kirja-arvosteluun liittyvä huomautus Läh.: Sauli Uhlgren Vast.: Heikki Hellman / Pekka Tarkka Pvm: Kirje (2 s.) Kirje liittyen lähettäjän Martti Merenmaa -projektiin ja lähettäjän kirjoittajataustaan Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Sauli Uhlgren Pvm: Vastaanottajan tarjoamaan kirjoitukseen liittyvä kielteinen vastaus Läh.: Petrus Pvm: Lähettäjän kirjoittaman jutun saatekirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Erkki Väisänen Pvm: Kirje liittyen Reetta Meriläisen ja vastaanottajan ajatukseen julkaista Eino Leinon Yleinen mielipide Helsingin Sanomissa 6.7. tns=säilytysyksikön

22 Pekka Tarkka 19 nimi 1e ko 1996 Läh.: Outi Lehtipuro Pvm: 1996 Kirje (2 s.) Toivomus saada arvostella nssi Paasin maantiedettä käsittelevä teos Läh.: Pekka Pesonen Pvm: Kirje (2 s.) Toivomus saada Dostojevskin teos Kirjailijan päiväkirja arvosteltavaksi Läh.: Seppo Heikinheimo Pvm: Kirje liittyen Solomon Volkovin teoksen arvosteluun ja Netshajevin valintaan arvostelijaksi Läh.: Kalevi Haikara Pvm: Lähettäjän kirjoittaman Ken Saro-Wiwan Vankilapäiväkirjan arvostelun saatekirje Läh.: Erno Paasilinna Pvm: Kirje liittyen lähettäjän haastatteluun, uuteen kirjaan ja avustamiseen Lappiaiheisten kirjojen arvosteluissa Läh.: Sulo Tiainen Pvm: Kiitos kirja-arvostelun näkyvästä julkaisusta ja selostus lähettäjän taustasta. tns=säilytysyksikön

23 Pekka Tarkka 20 nimi 1e ko 1996 Läh.: Kerstin M. Pvm: Kirja-arvosteluihin ja Pekka Tarkan Saarikoski-kirjaan liittyvä kirje Läh.: Seppo Heikinheimo Vast.: Heikki Hellman / Pekka Tarkka Pvm: Raportti lähettäjän työtilanteesta Läh.: Seppo Heikinheimo Pvm: Kirje liittyen Solomon Volkovin teoksen arvosteluun ja Netshajevin valintaan arvostelijaksi Läh.: Jyrki Räikkä Pvm: Lista kirjoista, jotka lähettäjä toivoo saavan arvosteltavakseen Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Toivomus saada arvostella Blaise Pascalin teos Mietteet Läh.: Raimo Siltala Pvm: Kirje (2 s.) Lista kirjoista, jotka lähettäjä toivoo saavan arvosteltavakseen. tns=säilytysyksikön

24 Pekka Tarkka 21 nimi 1e ko 1996 Läh.: Kaarin Taipale Pvm: Lähettäjän kirjoittaman jutun saatekirje Läh.: Mark Netjajev Vast.: Seppo Heikinheimo / Pekka Tarkka Toivomus, että lähettäjän kirjoittamaa kirja-arvostelua ei julkaistaisi Läh.: Osmo Pekonen Vast.: Heikki Hellman / Pekka Tarkka Pvm: Toivomus saada arvostella Michio Kakun teos Hyperavaruus Läh.: Martti Valkonen Pvm: Kirje liittyen lähettäjän Venäjä-aiheisen kirjan käsittelyyn Helsingin Sanomissa ja Johan Bäckmanin kirjoittamaan arvosteluun Stephen Handelmanin kirjasta Läh.: Seppo Heikinheimo Toivomus saada tietyt kirjat arvosteltavaksi Läh.: Panu Rajala Pvm: Lähettäjä tarjoaa Strindberg-aiheista kirjoitustaan julkaistavaksi. tns=säilytysyksikön

25 Pekka Tarkka 22 nimi 1e ko 1996 Läh.: K. (lähettäjän nimi epäselvä) Pvm: Lähettäjän kirjoittamaan arvosteluun Nordströmin muistelmista liittyvä saatekirje Läh.: Outi Lehtipuro Pvm: Onnittelukirje liittyen Pekka Tarkan Saarikoski-kirjan ilmestymiseen Läh.: Pertti Pvm: Toivomus saada kirjoittaa artikkeli liittyen Joachim Waltherin DDR:n kirjallista eliittiä käsittelevästä kirjasta Läh.: Pekka Tarkka Vast.: S.H.T. Pvm: Kirje (2 s.) Kustannusyhtiöille lähetetty toive HS:n kirjallisuuspalkintoehdokkaiden teosten arvostelukappaleista Läh.: Veli-Pekka Leppänen Pvm: Kirje liittyen lähettäjän kirjoittamaan Unkarin v vallankumousta käsittelevään kirjoitukseen Läh.: Liisa Moilanen Pvm: Kustannusyhtiö Myllylahti Oy:n edustaja ilmoittaa Mauno Moilasen teoksen HS:n kirjallisuuskilpailuun. tns=säilytysyksikön

26 Pekka Tarkka 23 nimi 1e ko 1996 Läh.: Pertti Pvm: Kirje liittyen Joachim Walterin DDR -aiheisesta kirjasta tehtävään juttuun Läh.: Jouni Koskela Pvm: Kirjoittajan lähettämän runokirjan saatekirje Läh.: Pertti Pvm: Lähettäjä tarjoaa Wieniä ja Hitleriä käsittelevän kirjan arviota Läh.: Pekka Tarkka Vast.: HS:n kirjallisuuspalkintolautakunnan jäsenet Pvm: Kirje (4 s.) Kutsu palkintolautakunnan kokoontumiseen, jossa valitaan parhaan esikoiskirjan tekijä Läh.: Liisa Moilanen Pvm: Kirje (2 s.) Kustannusyhtiö Myllylahti Oy:n edustajan kirje liittyen heidän HS:n kirjallisuuskilpailuun tarjoamansa kirjan huomioimatta jättämiseen Läh.: rto Virtanen Pvm: Lähettäjä tarjoaa kirjoitustaan julkaistavaksi. tns=säilytysyksikön

27 Pekka Tarkka 24 nimi 1e ko 1996 Läh.: Mikko Niemi Pvm: Lähettäjän laatiman Jorma Palon teoksen arvostelun saatekirje Läh.: Jonas ruotsinkielinen Lähettäjän kirjoituksen korjatun version saatekirje Läh.: lähettäjän nimi epäselvä Pvm: Lähettäjän kirjoittamien kirja-arvostelujen saatekirje Läh.: Kai Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjä tarjoaa kirjoittamaansa juttua julkaistavaksi Läh.: Markku Ihonen Pvm: Lähettäjän kirjoittamien kirja-arvostelujen saatekirje Läh.: Jaakko Numminen Pvm: Lähettäjän kirjoittaman jutun kuvitukseen liittyvä kirje. tns=säilytysyksikön

28 Pekka Tarkka 25 nimi 1e ko 1997 Läh.: rto Virtanen Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjän tarjous kirjoittaa juttuja ja kirjallisuusaiheista pohdintaa Läh.: Martti Valkonen Pvm: Kirje (3 s.) Johan Bäckmania ja lähettäjän kirjoittamaa, Helsingin Sanomissa kriittisesti käsiteltyä Venäjä-aiheista kirjaa käsittelevä kirje. Liitteenä kaksi lehtileikettä (2 s.) 1997 Läh.: Martti Valkonen Pvm: Kirje (4 s.) Johan Bäckmania ja lähettäjän kirjoittamaa, Helsingin Sanomissa kriittisesti käsiteltyä Venäjä-aiheista kirjaa käsittelevä kirje. Liitteenä Yliopisto 1/1997 lehdessä julkaistu aiheeseen liittyvä mielipidekirjoitus. (3 s.) 1997 Läh.: Pertti Pvm: Lähettäjä tarjoaa saksalaista lehdistöhistoriaa käsittelevää juttua julkaistavaksi Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjän kirjoittamaa Blaise Pascalin teoksen kirja-arvostelua käsittelevä kirje. tns=säilytysyksikön

29 Pekka Tarkka 26 nimi 1e ko 1997 Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Toivomus saada arvostella Claude Lévi-Straussin teos Tristes tropiques Läh.: Paula Jaakkola Kortti (1 kpl), lehtileikkeet (2 s.) Kritiikkiä Sotilaan sydän -teoksen kirja-arvosteluun liittyen Läh.: Eino Jutikkala Kulttuuriosastolle toivotun vastineen saatekirje Läh.: Jonas ruotsinkielinen Lähettäjän kirjoitukseen korjauksiin liittyvä kirje Läh.: Martti Valkonen Pvm: Johan Bäckmanin ja lähettäjän kirjoittamaan Helsingin Sanomissa kriittisesti käsiteltyyn Venäjä-aiheiseen kirjaan liittyvä kirje Läh.: Martti Valkonen Pvm: Johan Bäckmanin ja lähettäjän kirjoittamaan Helsingin Sanomissa kriittisesti käsiteltyyn Venäjä-aiheiseen kirjaan liittyvä kirje. tns=säilytysyksikön

30 Pekka Tarkka 27 nimi 1e ko 1997 Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjän kirjoittamiin kirja-arvosteluihin liittyvä kirje Läh.: Martti Mäkisalo Pvm: Lähettäjän kirjoittamaan kirja-arvosteluun liittyvä oikaisutoive Läh.: Martti Mäkisalo (maaliskuun alku) Minna holan kirjoittamaan ja 4.3. julkaistuun kirjoitukseen liittyvä vastine Läh.: Jukka Mallinen Vast.: Markku Luoto / Pekka Tarkka Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjän kritiikkiä Helsingin Sanomien kulttuuriosastoa kohtaan tavasta, jolla häntä on kohdeltu liittyen Joseph Brodskyn suomennoksiin Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Putte Pvm: Vastaanottajan kirjoituksen editoimiseen liittyvä saatekirje Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Toivomus saada arvostella Damian Thompsonin ja Georges Dubyn teokset. tns=säilytysyksikön

31 Pekka Tarkka 28 nimi 1e ko 1997 Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjän kirjoittamaan kirja-arvosteluun liittyvä korjauspyyntö Läh.: Janna Kantola Pvm: Suosituksen kirjoittamispyyntö liittyen lähettäjän hakemaan apurahaan Pentti Saarikoskeen keskittyvää tutkimusta varten. sähköposti 1997 Läh.: Martti Paloheimo Pvm: Kritiikkiä koskien Martti Mäkisalon kirjoittamaa arvostelua lähettäjän kirjasta Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Tarjous arvostella Stephen Hawkingin teos jan lyhyt historia Läh.: Martti Mäkisalo Pvm: Toivomus saada arvostella Simo Peuran teos Pieni kirja sovituksesta Läh.: Pertti Pvm: Kirje liittyen lähettäjän kirjoittamaan Heine-näyttelyjuttuun ja Seppo Heikinheimon itsemurhaan. tns=säilytysyksikön

32 Pekka Tarkka 29 nimi 1e ko 1997 Läh.: Elisabet Tjukanoff Pvm: Kiitoskirje liittyen Pekka Tarkan kirjoittamaan Seppo Heikinheimon nekrologiin Läh.: Pekka / Jukka Petäjä Pvm: Rooma-aiheiseen näyttelyyn liittyvä juttutarjous Läh.: Juhani Mattila Pvm: Esa Sariolan ja Markku Ojasen teoksen arvostelun saatekirje Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjän kirjoittaman Harri Heinon teoksen arvostelun saatekirje Läh.: S. (lähettäjän nimi epäselvä) Pvm: Pekka Tarkan tekstiin liittyvä kirje Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjän kirjoittaman Bo Lindbergin ja Teivas Oksalan teoksen arvostelun saatekirje. tns=säilytysyksikön

33 Pekka Tarkka 30 nimi 1e ko 1997 Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjän kirjoittamiin kirja-arvosteluihin liittyvä kirje Läh.: J. (lähettäjän nimi epäselvä) Pvm: Kirjallisuus ja moraali -sarjaan liittyvä kirje Läh.: Heikki Makkonen Pvm: Harri Heinon teoksen arvostelun kritiikkiä Läh.: Tuula Saarto Pvm: Lähettäjän runon julkaisupyyntö Läh.: Kalevi Kuitunen Pvm: Kansallisbibliografian arvoon ja lähettäjän kirja-arvostelutoiveisiin liittyvä kirje Läh.: Veli-Matti Saari Pvm: Lähettäjän kirjoittaman Lenore Terrin teoksen kirja-arvostelun saatekirje Läh.: Olli Rehn Pvm: Lähettäjän kirjoittaman kirja-arvostelun saatekirje. tns=säilytysyksikön

34 Pekka Tarkka 31 nimi 1e ko 1997 Läh.: Marko Lamberg Pvm: Lähettäjä tarjoaa Jöns Buddea käsittelevää kirjoitusta julkaistavaksi Läh.: Pekka S. Pvm: Lista teoksista, jotka lähettäjä toivoo saavansa arvostella Läh.: Juha Jaatinen Kritiikkiä julkaistua, Pekka Tarkan kirjoittamaa, Paavo Haavikkoa käsittelevää juttua kohtaan Läh.: Pekka Tarkka Vast.: S.H.T. Pvm: Kustannusyhtiöille lähetetty kirje, jossa toivotaan arvostelukappaleita Helsingin Sanomien kirjallisuuskilpailuun liittyen Läh.: J. (lähettäjän nimi epäselvä) Kirje liittyen kirjoituspalkkioiden maksuun ja Blomstedtin ja Rinnekankaan teoksen arvosteluun Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Kirjoittajan arvostelu koskien Johannes Salmisen teosta Bagdadin ihme. tns=säilytysyksikön

35 Pekka Tarkka 32 nimi 1e ko 1997 Läh.: Douglas P. Fry Pvm: Lähettäjä tarjoaa hänen ja Kaj Björkqvistin toimittamaa teosta arvosteltavaksi Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Suomen Kulttuurirahasto Pvm: Suosituskirje koskien nselm Hollon hakemaa työskentelyapurahaa Läh.: Liisa Saariluoma Pvm: Toivomus saada arvostella Thomas Pynchonin teos Läh.: Kyllikki Sutinen Vast.: Jukka Petäjä / Pekka Tarkka Toivomus, että Helsingin Sanomat julkaisisi lähettäjän kirjoituksen liittyen Eeva-Liisa Mannerin kuoleman muistopäivään Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Kyllikki Sutinen Pvm: Kieltävä vastaus liittyen vastaanottajan tarjoamaan kirjoitusaiheeseen Läh.: J. (lähettäjän nimi epäselvä) Pvm: Kirje liittyen Rinnekankaan ja Matinlaurin teoksen julkistamiseen ja Le Carrén teoksen saamiseen arvosteltavaksi. tns=säilytysyksikön

36 Pekka Tarkka 33 nimi 1e ko 1997 Läh.: K. (lähettäjän nimi epäselvä) Pvm: Lähettäjän korttelikirjaan liittyvän jutun saatekirje Läh.: Liisa Horelli Pvm: Lähettäjä toivoo kirjoittamansa ympäristöpsykologia-aiheisen kirjan arvostelua Läh.: Kai Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjän kirjoittaman jutun saatekirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: HS:n kirjallisuuspalkintolautakunnan jäsenet Pvm: Kirje (2 s.) Kutsu palkintolautakunnan kokoukseen Läh.: Kimmo Rentola Lähettäjän Venäjä-aiheiseen kirjoitukseen liittyvä saatekirje Läh.: Markku Salomaa Pvm: Lähettäjän lpo Rusin teoksesta kirjoittaman arvostelun saatekirje. tns=säilytysyksikön

37 Pekka Tarkka 34 nimi 1e ko 1997 Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Matti Klingen ja nto Leikolan teosten arvostelua koskeva kirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: S.H.T. Pvm: Kirje (5 s.) Ilmoitus Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintolautakunnan kokouksesta Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Klingeä, Leikolaa ja Saarikoskea käsittelevään kirjoitukseen liittyvä kirje Läh.: Eija Tuomela Pvm: Kirje (4 s.) iempaan puhelinkeskusteluun, kirjallisuuskilpailuun ja kirjallisuuteen yleisesti liittyvä kirje Läh.: Tauno Metsäkylä Pvm: Lähettäjän laatiman kirja-arvostelun saatekirje Läh.: Kai Nieminen Pvm: Lähettäjän laatiman kirjoituksen lyhennettyyn versioon liittyvä saatekirje. tns=säilytysyksikön

38 Pekka Tarkka 35 nimi 1e ko 1997 Läh.: Jaakko Numminen Pvm: Kirje (2 s.) Klinge-arvostelun saatekirje Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjän kirjoittamiin kirja-arvosteluihin liittyvä saatekirje Läh.: Tauno Metsäkylä Pvm: Telefaksi (1 s.) czelin kirja-arvostelun korjatun version saatekirje Läh.: Kari Mäkelä Pvm: Kiitoskirje liittyen lähettäjän jutun editoimiseen Läh.: Jan Blomstedt Pvm: Kirja-arvosteluihin ja lähettäjän uraan sekä työtilanteeseen liittyvä kirje Läh.: Jaakko Numminen Pvm: Kirjoittajan laatiman Klingen teoksen kirja-arvostelun editointiin liittyvä kirje Läh.: Kesuura Oy Kesuura Oy:n pikkujoulukutsu. tns=säilytysyksikön

39 Pekka Tarkka 36 nimi 1e ko 1997 Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Martti Paloheimo Kieltävä vastaus vastaanottajan tarjoukseen kirja-arvostelusta Läh.: I.. Kieseppä Pvm: Lähettäjän tarjous lan Sokalin ja Jean Bricmontin kirjan arvostelemisesta Läh.: Hannu Helin Pvm: Telefaksi (1 s.) Tiedustelu Marina Tsvetajevan runokokoelman arvosteluun liittyen Läh.: Jonas ruotsinkielinen Lähettäjän kirjoitukseen liittyvä kirje Läh.: Riku Keskinen Pvm: Lähettäjältä pyydetyn kirjoituksen ohessa tullut saatekirje Läh.: Martti M. Pvm: Lähettäjän kirjoituksen sisältöön ja editointiin liittyvä kirje. tns=säilytysyksikön

40 Pekka Tarkka 37 nimi 1e ko 1998 Läh.: Kai Pvm: Kirje (2 s.) Mikael Enckelliä käsittelevään juttuun liittyvä kirje Läh.: Raija Norman Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjän eri kirjoituksiin liittyvä kirje Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjän julkaistuun kirja-arvosteluun koskien Claude Lévi-Straussin kirjaa liittyvä kirje Läh.: lähettäjän nimi epäselvä Vast.: Heikki Patomäki / Pekka Tarkka Pvm: Telefaksi (1 s.) Lähettäjän kirjoittamaan tekstiin ja sen editointiin liittyvä kirje Läh.: Irmeli Niemi Pvm: Witt-Brattström-Södergran -aiheiseen juttuun liittyvä saatekirje Läh.: Tommi itio Lähettäjä tiedustelee kirjoittamiensa kirja-arvostelujen julkaisusta ja toivoo saavansa Christoph Klimken kirjan arvosteltavakseen. tns=säilytysyksikön

41 Pekka Tarkka 38 nimi 1e ko 1998 Läh.: Irmeli Niemi Pvm: Telefaksi (1 s.) Ebba-aiheisen jutun editointiin liittyvä kirje Läh.: Reija Keskiaikaa käsittelevän jutun saatekirje Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Lähettäjä toivoo saavansa tietyt kirjat arvosteltavakseen Läh.: Jan B. Pvm: Henri Bromsin kirjan arvostelun saatekirje Läh.: lähettäjän nimi epäselvä Pvm: Lähettäjän aiempiin ja tuleviin kirjaarvosteluihin liittyvä kirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Heikki Patomäki Vastaanottajan kirjoittamassa jutussa käytettyyn kieleen liittyvä kirjoitus Läh.: Osmo Pekonen Pvm: C. P. Snown Kahdesta kulttuurista -teokseen liittyvän jutun saatekirje. tns=säilytysyksikön

42 Pekka Tarkka 39 nimi 1e ko 1998 Läh.: I.. Kieseppä Pvm: Lähettäjä tarjoaa House Built on Sand -teoksen arvostelua julkaistavaksi. sähköposti 1998 Läh.: Jouni Kaupainen Pvm: Telefaksi (1 s.) Rautavaaraa ja Tarastia käsittelevän jutun saatekirje Läh.: I.. Kieseppä Pvm: Telefaksi (1 s.) Lähettäjän kirjoittaman jutun korjattuun versioon liittyvä saate Läh.: I.. Kieseppä Pvm: Lähettäjän kirjoittaman jutun julkaisua käsittelevä kirje. sähköposti 1998 Läh.: Jouni Kaipainen Pvm: Telefaksi (1 s.) Lähettäjän kirjoittaman jutun editointiin liittyvä kirje Läh.: Osmo Pekonen Pvm: Toivomus saada Kari Enqvistin kirja arvosteltavaksi. tns=säilytysyksikön

43 Pekka Tarkka 40 nimi 1e ko 1998 Läh.: Jan B. Pvm: Ranskaan liittyviä juttuaiheita käsittelevä kirje Läh.:. Werting Kortti (1 kpl) Toini Havua käsittelevä kortti Läh.: Petrus Pvm: Lähettäjän kirjoittaman jutun saatekirje Läh.: Kauko Parkkinen Vast.: ntero Siljola / Pekka Tarkka Pvm: WSOY:tä ja lähettäjän kriittistä suhtautumista Helsingin Sanomia kohtaan käsittelevä kirje Läh.: Steve Sudbury Pvm: The Times Literary Supplementin edustaja tarjoaa ilmaista nettiarkistoa käyttöön Läh.: Hilkka Ravilo Pvm: Kriitikko Suvi holaa kriittisesti käsittelevä kirje Läh.: Paavo Pajunen Pvm: Putkinotkon arvostelua käsittelevä kirje. tns=säilytysyksikön

44 Pekka Tarkka 41 nimi 1e ko 1999 Läh.: Sven Hirn Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjää toivoo teoksiaan arvosteltavan Läh.: Leo Mäkelä Pvm: Forssellin ja Donnerin välejä käsittelevä kirje Läh.: Jaakko Kyläsalo Pvm: Mikko Niemeä ja hänen nekrologiaan käsittelevä kirje Läh.: Orvokki Harjuvaara Pvm: Lähettäjä tarjoaa E. N. Setälää käsittelevää kirjaa arvosteltavaksi Läh.: ndreas K. saksankielinen Pvm: Peter Heinin kirjan arvostelutarjous Läh.: arne Kinnunen Pvm: Lähettäjän kielteinen vastaus pyyntöön arvioida kirjallisuusaiheinen teos Läh.: Päiviö Tommila Pvm: Lähettäjä tiedustelee hänen kirjoittamiensa kirjojen arvostelemattomuuden syytä. tns=säilytysyksikön

45 Pekka Tarkka 42 nimi 1e ko 1999 Läh.: Matti Rossi Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjä tiedustelee julkaistun häntä koskevan kirjoituksen kirjoittajaa Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Matti Rossi Pvm: Vastaus tiedusteluun vastaanottajaa koskevan kirjoituksen kirjoittajasta Läh.: Kai Pvm: Oikaisupyyntö koskien leksis Kiveä käsittelevää kirjoitusta Läh.: Jonas ruotsinkielinen Lähettäjän Kiinaa käsittelevää kirjoitusta koskeva saatekirje Läh.: Päiviö Tommila Tietokirjallisuuden arvosteluperusteita käsittelevä kirje Läh.: Pekka Tarkka Vast.: Päiviö Tommila Pvm: Kirje (2 s.) Vastaus Päiviö Tommilan tietokirjallisuutta koskevaan kirjeeseen. tns=säilytysyksikön

46 Pekka Tarkka 43 nimi 1e ko 1999 Läh.: Marjatta Möttönen Pvm: Kirje (2 s.) Lähettäjä toivoo runoistansa mielipiteitä Läh.: Juha Sihvola Pvm: Juha Siltalan teoksen arvosteluun liittyvä kirje. sähköposti sähköposti 1999 Läh.: Jan Blomstedt Pvm: Lähettäjän lista kirjoista, jotka hän toivoo saavansa arvosteltavakseen Läh.: Kimmo Kettunen Pvm: Lähettäjän toive kirjoista, jotka hän haluaisi arvostella Läh.: Jukka Tarkka Pvm: Lähettäjän lista kirjoista, jotka hän toivoo saavansa arvosteltavakseen Läh.: Kimmo Hämäläinen Pvm: Lähettäjä tarjoaa Bob Woodwardin teoksen arvostelua julkaistavaksi Läh.: Tuija Parvikko Pvm: Lähettäjän kirja-arvostelutoivomukset. sähköposti sähköposti sähköposti sähköposti tns=säilytysyksikön

47 Pekka Tarkka 44 nimi 1e ko 1999 Läh.: Heikki Hellman / Pekka Tarkka Vast.: Jouko Huru Pvm: Vastaus kirja-arvosteluja koskevaan toivomukseen. sähköposti 1999 Läh.: ntti Heikkinen Pvm: Lähettäjä tarjoaa kirja-arvioita julkaistavaksi Läh.: Mika Hannula Pvm: Lähettäjän lista kirjoista, jotka hän toivoo saavansa arvosteltavakseen Läh.: Matti Kinnunen Pvm: Lähettäjän toive kirjoista, jotka hän haluaisi arvostella Läh.: Raimo Siltala Lähettäjän toive kirjoista, jotka hän haluaisi arvostella. tns=säilytysyksikön

48 Pekka Tarkka 45 nimi Muistiot ja puheet B 1e ko 1961 Pekka Tarkan laatima muistio kulttuuriosaston kehittämisestä. Pekka Tarkka toimittanut Eljas Erkolle kesällä /syksyllä 1961 (2 s.) (1 nippu) 1f ko 1982 Historiallisen arkiston hyödyntäminen. Myöhemmin tulleet lisäykset 1f ko 1982 Suunnitelma HS:n kulttuuriosaston historiaksi, Myöhemmin tulleet lisäykset esitelty atos Erkolle n Teos olisi liitetty HS:n kirjasarjaan lehden 100-vuotisjuhlan kunniaksi. 1f ko 1984 Puhe Kalastajatorppa (5 s.) Myöhemmin tulleet lisäykset 1f ko Muistio kulttuuriosasttoa koskevista asioista Myöhemmin tulleet lisäykset Muistiinpanoja kulttuuritoimituksen ns. kriisikokouksesta. Myöhemmin tulleet lisäykset 1f ko 1984 Katkelma Tarkan suunnitelmista Myöhemmin tulleet lisäykset 1f ko 1984 Ehdotus kulttuuriosastton vakanssien järjestämisestä. (1 s.) Myöhemmin tulleet lisäykset 1f ko 1984 lustus vieraileville ruotsalaisten kulttuuri- Myöhemmin tulleet lisäykset toimittajien ryhmälle n f ko 1984 Tarkan ohjelma (alustus jossakin kokouksessa Myöhemmin tulleet lisäykset n ) 1f ko 1985 Muistio kirjakalenterin uudistamisesta. Myöhemmin tulleet lisäykset 1f ko 1987 Jumalan teatteri. lustus HS:n kulttuuriosaston seminaarissa 1f ko 1988 Neliniskainen HS; sisällön järjestämisestä (3 s.) Myöhemmin tulleet lisäykset Myöhemmin tulleet lisäykset 1990 Muistio kirjallisuustieteestä. Sekä kotimaista että ulkomaista kirjallisuutta että Helsingin Sanomien kulttuuriosastoa sekä ehdotettua kirjallisuusliitettä käsittelevä muistio. Päivätty (2 s.) 1f ko 1990 Muistio kirjallisuusliitteestä. Myöhemmin tulleet lisäykset tns=säilytysyksikön

49 Pekka Tarkka 46 nimi Muistiot ja puheet B 1e ko 1997 Kirjallisuuspalkinnon julkistukseen liittyvä lausunto. Esitetty (2 s.) 1e ko 1997 Helsingin Sanominen palkintojen jakotilaisuudessa pidetty puhe. (2 s.) tns=säilytysyksikön

50 Pekka Tarkka 47 nimi Kalenterit C 2 ko 1987 Kalenteri. Pekka Tarkka (1 sidos) W+G VIP -kalenteri, 4-koko 1988 Kalenteri. Pekka Tarkka (1 sidos) W+G Päivämuistio, 4-koko 1989 Kalenteri. Pekka Tarkka (1 sidos) WSOY jasto päiväkirja, 4-koko, välissä vakituisten avustajien luettelo 1988 (kulttuuriosasto) tns=säilytysyksikön

51 Pekka Tarkka 48 nimi Lehtileikkeet D 1f ko 1982 Populaarimusiikki ja kulttuuritoimitus Myöhemmin tulleet lisäykset 1f ko 1988 Kulttuurin humanistinen omatunto. Myöhemmin tulleet lisäykset Suomen Lehdistö 3/88 1e ko 1999 Yliopisto 7/1999. Tietokirjojen arvostelu. Pekka Tarkan vastine Seppo Vuokon tietokirja-arvosteluja käsittelevään kirjoitukseen. (1 s.) 1999 Yliopisto 11/1999. Vastauksia Tommilalle. Pekka Tarkan vastine Päiviö Tommilan tietokirjallisuusaiheiseen kirjoitukseen. (2 s.) 1f ko Kirsikka Moringin juttu Jouko Turkasta ja Myöhemmin tulleet lisäykset Jussi Parviaisesta. Sama juttu Tarkan editoimana. tns=säilytysyksikön

52 Pekka Tarkka 49 nimi Muut dokumentit E 1f ko 1984 Toimintasuunnitelma Myöhemmin tulleet lisäykset 1985 Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma Tietoja kulttuuriosastosta toimintakertomuksia varte 1f ko 1983 Toimituksellisen tilan käyttö Myöhemmin tulleet lisäykset 1f ko 1984 Kulttuuriosaston neuvottelupäivä Kalastaja- Myöhemmin tulleet lisäykset torpalla 1f ko 1986 Päätös syyttämättä jättämisestä Myöhemmin tulleet lisäykset 1f ko 1986 Kulttuuriosaston syysjuhla avustajilleen 1986 Kulttuuriosaston B-kurssi 1986 amukokous 1987 Kulttuuriosaston toimittajien ja avustajien kurssipäivä tns=säilytysyksikön

53 Pekka Tarkka 50 nimi Henkilöstöhallinto F luettelointitiedot käytettävissä ainoastaan Päivälehden arkistossa tns=säilytysyksikön

54

PEKKA TARKKA Arkistoluettelo

PEKKA TARKKA Arkistoluettelo PEKK TRKK rkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO 1981 1993 1 1961, 1992 2 1993 2 1994 2 1995 8 1996 16 1997 25 1998 37 1999 41 B Muistiot ja puheet 45 C Kalenterit 46 D Lehtileikkeet 47 PEKK TRKN RKISTO rkistonmuodostaja

Lisätiedot

SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo

SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat 6 C Muut asiakirjat 7 SEPPO HEIKINHEIMON ARKISTO Arkistonmuodostaja Seppo Heikinheimo (s. 3.6.1938

Lisätiedot

KEIJO KYLÄVAARA Arkistoluettelo

KEIJO KYLÄVAARA Arkistoluettelo KEIJO KYLÄVAARA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Df Toimittajakouluun liittyvät asiakirjat 1 Fc Kirjeenvaihto 2 KEIJO KYLÄVAARAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Keijo Kylävaara

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö- ja toimirekisterit 1 De Ero- ja eläkeasiat 2 Df Koulutus 3 F Toimitustyö

Lisätiedot

HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo

HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen ja hallinto Aa Talous Aaa Kustannuspaikkalaskelmat 1 Aab Artikkelioikeusmaksut 3 Ab Tutkimukset, selvitykset ja kyselyt 4 HEIKKI HELLMANIN ARKISTO

Lisätiedot

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo JUHANA PERKKI Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Muistiot 4 C Talousasiakirjat 5 JUHANA PERKIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Väinö Kaarlo Juhana Perkki (sukunimi vuoteen 1934 saakka Berg;

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - TALOUSTOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - TALOUSTOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - TALOUSTOIMITUS Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Df Koulutus 1 Dm Kunnianosoitukset, juhlat, vuosipäivät 2 F Toimitustyö Fd Käsikirjoitukset

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Ab Johtoryhmän pöytäkirjat 1 B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 2 Be Tiedotus- ja suhdetoiminta

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko Ruotsalaisen kirjeenvaihto 3 Ad

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - YLEISTÄ Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - YLEISTÄ Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - YLEISTÄ Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 1 Bb Hallinnon pöytäkirjat 2 Be Viestintä Bea Lehdistötiedotteet

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö ja hallinto Aa Tutkimukset ja selvitykset 1 Ab Oikeustapaukset 2 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitustyön kehittäminen

Lisätiedot

HANNU SAVOLA Arkistoluettelo

HANNU SAVOLA Arkistoluettelo HANNU SAVOLA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Kalenterit 1 B Puheet 3 HANNU SAVOLAN ARKISTO Hannu Savola (s. 18.10.1949 Paavola, k. 13.2.2007 Helsinki) kävi Sanomien

Lisätiedot

Vanha kenttä: 1987-1992

Vanha kenttä: 1987-1992 JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6

Lisätiedot

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Lukijapalautteet 1 B Muut asiakirjat 2 C Valokuvat 3 JUKKA KAJAVAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Jukka Kajava (s. 25.2.1943

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö- ja toimirekisterit 1 De Ero- ja eläkeasiat 2 Df Koulutus 3 F Toimitustyö Fa Toimitustyön suunnittelu,

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö ja hallinto Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Muut henkilöstöasiakirjat 2 Ac Kehittämishankkeet 3 B Päivittäinen toimitustyö Ba Työohjeet

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 SVA:n Kevätkisa Kymppi-64 Kangasala 26.05.2012 26.05.2012 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 1. Jukka Jokinen P-HA 95 96 99 91 97 95 573 2. Arto Rinne HyMAS 96 91 96 94 91 92 560 3. Juha-Pekka Hulkkonen

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011 Nokian Ampumarata 03. - 04.09.2011 04.09.2011 22:10:56 50m Kivääri 3x40 ls, sarja Y 1. Teemu Lipponen NoSA 99 99 100 99 397 86 92 89 90 357 97 97 97 92 383 1137 2. Antti Raittinen LamAs 96 98 98 97 389

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO H Myynti ja markkinointi Hc Pr-toiminta 1 MARJUKKA LAGERBOHMIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Marjukka Lagerbohm Rajavuodet 1993-2003 Päävuodet 1993-2003

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

TEO MERTANEN Arkistoluettelo

TEO MERTANEN Arkistoluettelo TEO MERTANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Fc Kirjeenvaihto 1 Ff Be Oikeustapaukset ja JSN 2 B Päätoimittajan sekalaisia aineistoja 3 Dm Kunnianosoitukset, juhlat, vuosipäivät 5 TEO MERTASEN ARKISTO

Lisätiedot

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Lukijapalautteet 1 B Muut asiakirjat 2 C Valokuvat 3 JUKKA KAJAVAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Jukka Kajava (s. 25.2.1943 Oulu, k. 16.5.2005 Berliini) toimittajan

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen (s. 15.10.1920 Helsinki, k.

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Vuosikokoukset 1 Ab Johtokunnan asiakirjat 3 C Vuosikertomukset 4 D Talous- ja tiliasiakirjat 5 U Muut asiakirjat 6 NEW YORKIN UUTISTEN

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo OILI TOLVANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Koulutukseen liittyvät asiakirjat 1 B Työohjeet 2 C Sopimukset 3 D Kehittämishankkeet Da nvalmistus- ja toimitusjärjestelmäprojekteihin liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Muistiinpanot, kirjoitelmat, esitysaineisto 1 B Muistiot 2 C Kirjeenvaihto 4 D Lehtileikkeet 5 ARTO ASTIKAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Arto Astikainen

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstöön liittyvät asiakirjat Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Työhakemukset 2 Ac Palkkoihin liittyvät asiakirjat 3 Ad Työsuhteiden päättyminen 4 Ae Muut

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo OILI TOLVANEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Koulutukseen liittyvät asiakirjat 1 B Työohjeet 2 C Sopimukset 3 D Kehittämishankkeet Da nvalmistus- ja toimitusjärjestelmäprojekteihin

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä Reserviläisliiton ampumamestaruus 2007 - Tiivistelmä Yleismestaruus 1 Varsinais-Suomi 12641 2 Kymenlaakso 12567 3 Pohjois-Karjala 11758 Pienoispistooli H 1 Arvi Heikkilä Pir 574 2 Ismo Mäntysalo V-S 572

Lisätiedot

JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo

JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöön liittyvät asiakirjat 1 B Kalenterit ja muistiinpanot 2 C Kokouksiin liittyvät asiakirjat 3 D Tutkimukset ja selvitykset 4 E Juttujen tausta-aineistot

Lisätiedot

Kirjeen takana Reino Rinteen kaksi muistilappua Väinö Katajasta. h 3 07.05.1946 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karistolle.

Kirjeen takana Reino Rinteen kaksi muistilappua Väinö Katajasta. h 3 07.05.1946 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karistolle. 1 KANSIO H KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ ARVI A. KARISTON KIRJEET REINO RINTEELLE h 1 19.04.1946 Reino Rinteen kirje Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karistolle. h 2 20.04.1946 Kustannusosakeyhtiö Arvi A. Karisto / Arvi

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola M50, 3x20ls 50m kiväärin ikäsarjojen SM 2019 Tyrri Kouvola 17. - 18.8.2019 Tulokset 1. Tero HOVILA SaSA 96 94 94 96 88 91 559-18x 2. Ilkka RATAMO SaSA 93 96 97 99 91 82 558-16x 3. Lauri LAUSTE SA 92 92

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist.

Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. 500m Miehet 35v. 1. 10 Vesa ISOVIITA PUV 0.42,59 2 500m Miehet 40v. 1. 13 Jari SÄRKELÄ OuTa 0.46,41 3 2. 14 Jarmo ROSSI OuTa 0.53,34 6,93 1 500m Miehet 45v. 1. 18 Esa PUOLAKKA HLK 0.41,70 7 2. 21 Markku

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

Ikämiesten SM-kisat 2014

Ikämiesten SM-kisat 2014 50m Kivääri 60 ls makuu desimaalein Sarja Y50 Ikämiesten SM-kisat 2014 Hevonpää, Halikko 26.7.2014 1 NISSINEN Vesa HVA 100.9 103.7 101.2 102.6 103.6 101.8 613.8 SE 31x 2 JäRVELä Jarmo KuusA 100.5 101.3

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

HBL Mestaruudet lopputilanne

HBL Mestaruudet lopputilanne HBL Mestaruudet lopputilanne 23.10.2016 MIESTEN PARIKISA Nimi Seura Tulos 1 Pasi Uotila Ailec 1546 2763 Olli Pakonen Ailec 1217 2 Miikka Vaarala GB 1317 2716 Joonas Jähi GB 1399 3 Olli Kovanen Patteri

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo RISTO KAVANNE Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Saapuneet kirjeet 1 B Lähteneiden kirjeiden toisteet 3 C Talous- ja tiliasiakirjat 4 D Painovapausasioihin liittyvät asiakirjat 5 E Muut asiakirjat 9 RISTO

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 13.6.2015 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 170 NUORET ALLE 15 V. 1. SIMO TORNACK KLAUKKALAN KALASTUSKERHO 750 NUORET ALLE 19 V.

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Tiainen Juuso Siniset 998 (0) + 972 (0) 1970 (0) 2. Rydberg Eeli Pinjets 1033 (32) + 918 (32) 1951 (64) 3. Westlin Joakim Pinjets 1011 (8) + 931 (4) 1942 (12) 4. Koskela Kimmo Bermuda BT 979

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO H Myynti ja markkinointi Hc Pr-toiminta Hca Ulkoinen suhdetoiminta, omat edustustilaisuudet 1 MARJUKKA LAGERBOHMIN

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Ab Johtoryhmän pöytäkirjat 1 B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 2 Be Tiedotus- ja suhdetoiminta

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

75:n VIESTIKEILAILU TULOKSET. Voittajajoukkue: Kera1, Kerava

75:n VIESTIKEILAILU TULOKSET. Voittajajoukkue: Kera1, Kerava 75:n VIESTIKEILAILU 30.01.2010 TULOKSET Voittajajoukkue: Kera1, Kerava T TAVOITE- EROTUS - 1. Kortemäki Jarkko 1209 1394 185 185 2. Kangas Heikki 932 1012 80 265 3. Reen Erkki 1167 1342 175 440 4. Mehtonen

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Virta Rauno Kamut 971 (152) + 938 (152) 1909 (304) 2. Mäkinen Kimmo Kamut 1012 (104) + 867 (104) 1879 (208) 3. Adamsson-Luoto Elisa Omenaiset 944 (88) + 915 (88) 1859 (176) 4. Hietanen Matti

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 18.6.2017 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 255 2. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 80 NUORET ALLE 15 V. 1. MIRO VALTANEN NUMMI-PUSULAN

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö Aa Koulutus Aaa Toimittajakoulu 1 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitusten kirjeenvaihto 2 Bb Jutut ja juttujen tausta-aineistot

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 3 TUOTANTOTALO WERNE OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Tuotantotalo

Lisätiedot