Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on euroa tunnilta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on euroa tunnilta."

Transkriptio

1 PARKANON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Parkanon kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti Ympäristönsuojelulain (857/2014), Ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014), Jätelain (646/2011), Vesilain (587/2011) sekä Merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ja ympäristönsuojelulain mukaisesta valvonnasta. 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut perustuvat luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn keskimääräiseen omakustannusarvioon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat lisäksi asianomaisen kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on euroa tunnilta. 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. 4 Menettelyn laajuudesta johtuvat lisämaksut Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut: a) asiantuntijaviranomaisen lausunto erillisen laskun mukaisesti sekä vähintään 80,00 euroa lausunnolta b) konsultti- ja asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti c) ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) 13 :ssä tarkoitetun kuulemistilaisuuden tai katselmuksen järjestämisestä aiheutuneet kulut sekä 110,00 euroa tilaisuudelta. Jos lupahakemus koskee sellaista toimintaa, jonka laajuuden ja ympäristövaikutusten vuoksi hakemuksen vireilläoloa koskeva kuulutus ja tiedotus päätöksestä on julkaistava lehdessä, lisätään ympäristölupamaksuun kuulutuksista aiheutuneet todelliset kustannukset.

2 5 Maksun alentaminen Mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 30 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Toiminnan olennaista muuttamista (YSL 29 ) tai lupapäätöksen muuttamisesta (YSL 89 ) koskevan hakemuksen käsittelymaksu voidaan määrätä 50 prosenttia 3 :n maksua pienemmäksi. Luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluonteisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on huomattavasti keskimääräistä pienempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 70 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Ympäristönsuojelulain 41 :ssä tarkoitettujen samalla toiminta-alueella sijaitsevien toimintojen lupa-asioiden käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että perusmaksultaan kalleimman toiminnan lupamaksuun lisätään muiden toimintojen osuutena 50 prosenttia näiden toimintojen maksusta. 6 Käsittelymaksujen määräytyminen poikkeustapauksissa Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen tai muun asian luonne ja merkitys sekä asian käsittelyn vaatima työmäärä huomioiden kohtuuttoman pieneen (tai suureen) maksuun, voidaan erityisistä syistä käsittelymaksu määrätä enintään 50 prosenttia 3 :n mukaista maksua suuremmaksi (tai pienemmäksi). 7 Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai raukeaminen Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa, ilmoituksensa tai muun asian tai käsittely kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään 3 :n mukaisesta maksusta 50 prosenttia sekä muut hakemuksen käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti. 8 Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perustelut ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, voidaan maksu määrätä 50 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Lisäksi peritään muut asian käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti Jos hakemus tai ilmoitus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä.

3 9 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu Mikäli tuomioistuin palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi, peritään aisan käsittelystä tämän taksan mukainen maksu, josta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä on peritty. Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen vuoksi, että hakija ei ole ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 10 Valvontamaksut Ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelman mukaisesta määräaikaistarkastuksesta ja muusta valvontaohjelmaan perustuvasta säännöllisestä valvonnasta sekä hallintopakkoasiassa annetun kiellon, määräyksen tai keskeyttämisen valvomiseksi tehtävästä tarkastuksesta peritään maksutaulukon mukainen valvontamaksu. Mikäli tarkastuksen yhteydessä annetaan määräys tai pyydetään toiminnanharjoittajalta selvitys, jonka tämä toimittaa valvontaviranomaiselle, on määräyksen valmistelusta tai selvityksen käsittelystä mahdollisuus periä maksu osana tarkastusmaksua. Toiminnanharjoittajan peruttamatta jättämästä, sovitusta tarkastuksesta peritään maksu käytetyn työajan mukaan. 11 Valvontamaksujen määräytyminen poikkeustapauksissa Milloin taksan soveltamien johtaa kohtuuttoman suureen tai pieneen valvontamaksuun, voidaan erityisistä syistä määrätä maksu enintään 30 prosenttia maksutaulukon mukaista maksua alhaisemmaksi kuin korkeammaksi. 12 Mikroyritysten valvontamaksujen kohtuullistaminen Ympäristönsuojelulain 206 :n tarkoittamien mikroyritysten valvontamaksu voidaan määrätä 25 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Alennus edellyttää, että toiminnanharjoittaja antaa viimeistään tarkastuksen yhteydessä valvontaviranomaiselle riittävät tiedot koskien työntekijämäärää, liikevaihtoa tai tasetta alennuksen myöntämiseksi. 13 Vakuuspäätöksen maksu Jos luvan hakija jättää ympäristönsuojelulain momentin mukaisen vakuuden, peritään vakuusasian käsittelystä maksu. Jos luvanhaltija hakee luvan myöntämisen jälkeen 199 :n 2 momentin mukaista oikeutta aloittaa toiminta ennen lupapäätöksen tuloa lainvoimaiseksi, peritään vakuusasian käsittelystä maksu.

4 14 Maksusta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen Maksusta, maksun palauttamisesta, maksun alentamisesta ja maksun lykkäämisestä määrää tässä taksassa säädetyin perustein kunnan ympäristönsuojeluviranomainen tai se viranhaltija, jolle asiasta päättämien on siirretty. Lupamaksuista määrätään pääasiaa koskevassa päätöksessä tai samanaikaisesti annettavalla erillisellä päätöksellä. Mikäli maksusta tehdään erillinen päätös, tulee päätös ja maksulippu lähettää maksuvelvolliselle samalla kuin päätösasiaa koskeva päätös. Niiden maksujen kohdalla, jotka pannaan maksuun ilman hallintopäätöstä, voidaan katsoa maksun itsessään olevan päätös maksusta, eikä erillistä päätöstä asiasta tarvitse tehdä. 15 Maksun suorittaminen ja periminen Maksu on suoritettava eräpäivänä. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa olevaa viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 :n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimina ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. (YSL 205 ) 16 Taksan soveltaminen Maksu määräytyy tämän taksan mukaisesti asioissa, jotka ovat tulleet vireille sekä joista on kuulutettu tai muuten annettu tieto asianosaisille tämän taksan voimaantulopäivän jälkeen. 17 Voimaantulo ja siirtymäsäännökset Tämä taksa tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2018 ja sillä kumotaan rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä taksa. Sovelletut oikeusohjeet: Ympäristönsuojelulaki (857/2014) 205 Jätelaki (646/2011) 144 Vesilaki (857/2011) 18 luvun 12 Merenkulun ympäristönsuojelulaki 81672/2009) 13 luvun 1 Valtion maksuperustelaki (150/1992) 6

5 Ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksa alkaen Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 2 ) Metsäteollisuus muu puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos kuin kyllästämö, kun laitoksessa käytetään puunsuojakemikaaleja yli 1 t/a Metalliteollisuus metallien tai muovien pintakäsittely elektrolyyttistä tai kemiallista menetelmää käyttäen käsittelyaltaiden yhteenlasketun tilavuuden ollessa vähintään 5 m³ ja enintään 30 m³. Energiantuotanto polttoaineiden polttaminen laitoksessa, jossa on yksi tai useampi polttoaineteholtaan vähintään 20 MW kiinteää polttoainetta polttava energiantuotantoyksikö ja laitosalueen kaikkien energiantuotantoyksiköiden yhteenlaskettu polttoainetaho on alle 50 MW Polttoaineiden valmistus, kemikaalien tai polttoaineiden varastointi tai käsittely a) puuta raaka-aineena käyttävä grillihiilen valmistuslaitos, jossa valmistetaan hiiltä vähintään t/a b) nestemäisten polttoaineiden jakeluasema. jonka polttoainesäiliöiden kokonaistilavuus on vähintään 10 m³, ei kuitenkaan moottorikäyttöisessä ajoneuvoissa tai moottoriveneessä polttoaineena käytettävän polttoaineen jakeluasema c) muu polttonesteiden tai terveydelle ja/tai vaarallisen nestemäisen kemikaalin varasto, jossa voidaan varastoida tällaista kemikaalia vähintään 100 m³ ja alle 1000 m³ (ei kuitenkaan YSL:n liitteen 2 kohdan 1 mukaisen rekisteröitävän energiantuotantolaitoksen polttonestesäliö, voimansiirron suurmuuntaja-asema tai tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen ulkopuolella sijaitsevan valmiiksi pakattujen tuotteiden kappaletavaravarasto) Euroa d) kivihiilivarasto Orgaanisia yhdisteitä käyttävä toiminta toiminnat, joissa orgaanisten liuottimien kulutus on yli 10 t/a mutta alle 50 t/a - muu kuin 1 :n 6 kohdan alakohdassa tarkoitettu pintojen puhdistus - ajoneuvon maalaus sekä tuotantolaitoksessa että sen ulkopuolella - metallin, muovin, tekstiilien, folion ja paperin pinnoitus tai maalaus - puupintojen maalaus - nahan viimeistely - lankalakkaus - jalkineiden valmistus - puun ja muovin laminointi - liimaus - jatkuvatoiminen nauhapinnoitus - seuraavat painatustoiminnat: heatset-rainaoffset-painatus, julkaisusyväpainot, muu syväpaino, fleksopaino, rotaatioseripaino mukaan lukien tekstiilien ja kartongin rotaatioseripaino, laminointi- ja lakkausyksiköt

6 - kumin jalostus - puun kyllästäminen - kasviöljyjen sekä eläinrasvojen uutto ka kasviöljyjen jalostustoiminnat - maalien, lakkojen, liimojen ja painovärien valmistus - lääketeollisuus laitos, jossa käytetään haihtuvia orgaanisia liuottimia ja jossa niiden kulutus on, kun siitä vähennetään tuotteisiin sitoutuva osuus, vähintään 10 t/a ja alle 50 t/a tai vastaava huippukulutus vähintään 20 kg/h ja alle 100 kg/h, mukaan lukien toiminnat, joissa haihtuvia orgaanisia yhdisteitä vapautuu raaka-aineiden sisältämästä ponne-tai paisunta-aineesta Malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto a) kivenlouhimo tai sellainen muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää b) kiinteä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus tai sellainen tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus, jonka toimintaaika on yhteensä vähintään 50 päivää Maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisten yhteislupien käsittelystä kunnalle perittävästä maksusta määrätään maa-aineslain mukaisessa taksassa. Mineraalituotteiden valmistus a) seuraavien keraamisten tuotteiden valmistus polttamalla, kun tuotantokapasiteetti on enintään 75 t/d ja/tai uunikapasiteetti on enintään 4m³ ja lastauskapasiteetti enintään 300 kg/m³ uunia kohden kuten, posliinitehdas, jonka tuotantokapasiteetti on enintään t/a tai kevytsoratehdas, jonka tuotantokapasiteetti on yli t/a b) kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas c) kevytbetonitehdas, jonka tuotantokapasiteetti on yli t/a Nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely tekstiilien vesipesula, jonka kapasiteetti on yli 1 t/vrk tai muu kuin YSL liitteen 2 kohdan 4 mukainen rekisteröitävä kemiallinen pesula Elintarvikkeiden tai rehujen valmistus a) teurastamo, jonka tuotantokapasiteetti on vähintään 5 t ja enintään 50 t ruhoja vuorokaudessa b) lihaa tai lihatuotteita käsittelevä tai jalostava laitos, joka käyttää eläinperäisiä raaka-aineita vähintään 1000 t/a ja jonka valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetti on enintään 75 t/a c) kalaa tai kalataloustuotteita käsittelevä tai jalostava laitos, joka käyttää eläinperäisiä raaka-aineita vähintään 100 t/a ja jonka valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetti on enintään 75 t/a d) perunaa tai juureksia käsittelevä tai niistä tuotteita jalostava laitos, joka käyttää kasvisperäisiä raaka-aineita vähintään t/a ja jonka valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetti on enintään 300 t/vrk e) vihanneksia, öljykasveja, melassia tai mallasohraa käsittelevä tai niistä tuotteita jalostava laitos, joka käyttää kasvisperäisiä raaka-aineita vähintään t/a ja jonka valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetti on enintään 300 t/vrk, ei kuitenkaan kylmäpuristettua kasviöljyä valmistava laitos f) muu kuin d ja e kohdassa tarkoitettu kasvisperäisiä raaka-aineita käsittelevä tai niistä tuotteita jalostava laitos, joka käyttää kasvisperäisiä raaka-aineita vähintään t/a ja jonka valmiiden tuotteiden

7 tuotantokapasiteetti on enintään 300 t/vrk, ei kuitenkaan kylmäpuristettua kasviöljyä valmistava laitos tai leipomo g) panimo, jonka tuotantokapasiteetti on vähintään mutta alle 5 miljoonaa l/a ja enintään l/vrk h) siiderin ja viinin valmistus käymisteitse, kun tuotantokapasiteetti on vähintään mutta alle 10 miljoonaa l/a ja enintään l/vrk i) muu kuin d ja e kohdassa tarkoitettu virvoitus- tai alkoholijuomia valmistava laitos jonka tuotantokapasiteetti on yhteensä vähintään 50 miljoonaa l/a ja enintään l/vrk j) rehua tai rehuvalkuaista valmistava tai sekoittava laitos, jonka valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetti on alle t/a ja vähintään 15, mutta enintään 75 t/vrk, jos valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetin eläinperäisten raaka-aineiden osuus on vähintään 10 paino-%, muuten enintään 300-(22,5*A) t/vrk, kun A on valmiiden tuotteiden eläinperäisten raaka-aineen osuus p-%. k) jäätelötehdas tai juustomeijeri, jonka valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetti on vähintään 1000 t/a, mutta enintään 75 t/vrk, jos valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetin eläinperäisten raaka-aineiden osuus on vähintään 10 paino-%, muuten enintään 300-(22,5*A) t/vrk, kun A on valmiiden tuotteiden eläinperäisten raaka-aineen osuus p-%. l) eineksiä valmistava laitos, jonka valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetti on vähintään t/a ja alle t/a mutta enintään 75 t/vrk, jos valmiiden tuotteiden tuotantokapasiteetin eläinperäisten raaka-aineiden osuus on vähintään 10 paino-% taikka muuten 300-(22,5*A) t/vrk ja alle t/a, kun A on valmiiden tuotteiden eläinperäisten raaka-aineen osuus p-% m) pelkän maidon keräily-, käsittely- tai jalostuslaitos, jossa vastaanotetun maidon määrä on vähintään 100 t/vrk ja enintään 200 t/vrk n) makeistehdas, jonka tuotantokapasiteetti on vähintään 15 t/vrk o) mallas-, alkoholi- tai virvoitusjuomien pakkaamo, jonka tuotantokapasiteetti on vähintään 50 miljoonaa l/a Eläinsuojat ja kalankasvatus a) eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään 50 ja ale 150 lypsylehmälle, vähintään 100 ja alle 300 lihanaudalle, vähintään 60 hevoselle tai ponille, vähintään 200 uuhelle tai vuohelle, vähintään 100 ja ale 300 täysikasvuiselle emakolle, vähintään 250 ja alle lihasialle, vähintään ja alle munituskanalle tai vähintään ja ale broilerille b) turkistarha, joka on tarkoitettu vähintään 500 ja alle 2800 siitosnaarasminkille tai hillerille taikka vähintään 2590 ja alle 1400 siitosnaarasketulle tai-supille c) muu kuin a tai b alakohdassa mainitun eläinlajin eläinsuoja tai turkistarha, jonka eläinyksikkömäärä ympäristönsuojelulain liitteen 3 taulukon 1 eläinyksikkökertoimella laskettuna on vähintään 250 ja alle 1200 d) eläinsuoja tai turkistarha, jonka luvanvaraisuus määräytyy ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 11 alakohdan d perusteella ja jonka tuotantoeläimien yhteenlaskettu eläinyksikkömäärä mainitun

8 alakohdan mukaan laskettuna on vähintään sama tai suurempi kuin sen tuotantoeläimen eläinyksikömääräksi muutettuna a tai b kohdan alakohdan eläinmäärä tai c kohdan eläinyksikkömäärä, joka eläinsuojassa tai turkistarhassa muodostuu suuremmaksi, huomioimatta tilan yhteenlasketussa eläinyksikkömäärässä tuotantokäytön ulkopuolisia eläimiä, jos niiden eläinyksikkömäärä ympäristönsuojelulain liitteen 3 eläinyksikkökertoimilla laskettuna on enintään 10 Liikenne a) muu lentopaikka kuin lentoasema 2300 b) yli 50 linja-auton tai kuorma-auton varikko tai vastaavan kokoinen työkonevarikko c) ulkona sijaitseva moottoriurheilurata 2300 Jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely sekä jätevesien käsittely a) alle t/a jätemäärälle mitoitettu maankaatopaikka b) pilaantumattoman maa-ainesjätteen, betoni-, tiili- tai asfalttijätteen tai pysyvä muu jätteen käsittely kuin sijoittaminen kaatopaikalle, kun käsiteltävä määrä on alle t/a c) kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyneen vaarallisen jätteen varastointipaikka tai vaarallisiksi jätteiksi luokiteltavien romuajoneuvojen tai käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden varastointipaikka, jonka varastointikapasiteetti on enintään 50 t d) autopurkamo 1800 e) ruhojen tai eläinperäisten jätteiden käsittelylaitos, jonka käsittelykapasiteetti on enintään 10 t/ f) muu kuin a-e alakohdissa tai ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 13 kohdan a ja d-g alakohdassa tarkoitettu jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen käsittely, joka on ammattimaista tai laitosmaista ja jossa käsitellään jätettä alle t/a Muu toiminta a) ulkona sijaitseva ampumarata 1800 b) pysyvä, ulkona sijaitseva laitosmainen puhalluspaikka c) kiinteä eläintarha tai huvipuisto d) krematorio tai lemmikkieläinten polttolaitos 1800 Ympäristölupaa edellyttävä toiminta (YSA 27 ) - jätevesien johtaminen, josta saattaa aiheutua ojan, lähteen tai vesilain 1 luvun 3 :n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun noron pilaantumista - toiminta, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) 17 :n tarkoitettua kohtuutonta rasitusta Ympäristölupaa edellyttävä toiminta pohjavesialueella (YSA 28 ) a) asfalttiasemat (YSL liite 2 kohta 2) 1400 b) energiantuotantolaitokset (YSL liite 2 kohta 1) 1400

9 c) polttonesteiden jakeluasemat (YSL liite 2 kohta 3) 1200 d) kemialinen pesula (YSL liite 2 kohta 4) 1200 e) ympäristönsuojelulain liitteissä 1 ja 2 tarkoitettu, mutta niitä vähäisempi 1200 toiminta Seurantaa tai tarkkailua koskevat päätökset (YSL 64 ja 65 ) a) päätös seuranta- ja tarkkailusuunnitelmaan hyväksymisestä 200 b) päätös tarkkailumääräysten muuttamisesta 200 Ympäristönsuojelulain 9 luvun mukaiset päätökset ja määräykset a) päätös luvan raukeamisesta (YSL 88 ) 100 b) Kirjallinen lausunto luvan selventämiseksi (YSL 92 ) 200 c) toiminnan lopettamista koskevat määräykset 200 YSL:n 116 mukainen toiminnan rekisteröinti a) energiantuotantolaitos (liite 2 kohta 1) 400 b) asfalttiasema (liite 2 kohta 2) 400 c) polttonesteiden jakeluasemat (liite 2 kohta 3) 400 d) kemiallinen pesula (liite 2 kohta 4) 400 e) toiminta ja laitokset, joissa orgaanisten liuosten kulutus on enintään 10 t ajoneuvojen alkuperäinen maalaus sekiä tuotantolaitoksessa että sen ulkopuolelle - muu pintojen puhdistus kuin puhdistus orgaanisilla liuottimilla, jotka sisältävät vaaralauseella H340, H341, H350, H350i, H351, H360d tai H360f merkittyjä aineita ja seoksia, kun liuottimien kulutus on enemmän kuin 2 t/a f) toiminnat ja laitokset, joissa orgaanisten liuosten kulutus on enemmän kuin 5 t/a mutta enintään 10 t/a - muu pinnoitus kuin puupintojen maalaus, mukaan lukien metallin, muovin, tekstiilien, foloin ja paperin pinnoitus ja maalaus - lankalakkaus - jalkineiden valmistus - puun ja muovin laminointi - liimaus 400 YSL 12 luvun mukaisten ilmoitusten käsittely a) tilapäistä melua ja tärinää aiheuttava toiminta (YSL 118 ) 300 b) koeluonteinen toiminta (YSL 119 ) 300 c) poikkeukselliset tilanteet (YSL 120 ) 300

10 YSL 168 :n mukainen säännöllinen valvonta sekä 175, 176 ja 181 mukaiset tarkastukset a) valvontaohjelmaan perustuvat määräaikaistarkastus 260 b) muu valvontaohjelmaan perustuva säännöllinen valvonta 260 c) YSL 175 ja 176 nojalla annetun määräyksen valvontatarkastus 260 d) YSL 181 nojalla annetun toiminnan keskeyttämismääräyksen tarkastus 260 Maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisten yhteislupien valvontamaksusta määrätään maa-ainestaksassa Vesilain mukaisten asioiden käsittely a) veden ottamisen rajoittaminen (VL 4:2 ) 260 b) ojitusta koskevat erimielisyydet (VL 5:5, 5:9 ja 5:14 ) 260 Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely a) huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman tarkistaminen, hyväksyminen ja merkitseminen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään 260 Jätelain mukaisten asioiden käsittely a) jätelain 100 :n mukaisen ilmoituksen käsittely ja merkitseminen jätehuoltorekisteriin 140 Muiden asioiden käsittely a) muiden, kuin haittaa kärsivän asianomaisen aloitteesta vireille paneman ilmeisen perusteettoman asian käsittely (YSL 205 ) b) ympäristönsuojelulain 202 :n 4. momentin mukaisen poikkeamispäätös kunnan ympäristönsuojelumääräyksistä c) muu kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lakisääteisen tehtävän käsittely euroa/tunti d) näytteenotto, joka liittyy laitoksen velvoitetarkkailuun tai jota on muutoin pyydetty (lähetyskustannukset sekä aiheutuneet matkakustannukset laskutetaan erikseen)

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN MAKSUTAULUKKO Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain 527/2014 jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan

Lisätiedot

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala 1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 )

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 ) MAKSUTAULUKKO Maksutaulukko sisältää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, vesilain, jätelain ja merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 24.11.2016 95 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. 1 Ympäristölautakunta 9.12.2015 66 liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 Teknisen lautakunnan hyväksymä 18.8.2015 85 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston 7.12.2015 hyväksymä 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Yhteisvaltuusto hyväksynyt: 19.9.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA Keurusselän ympäristönsuojelujaosto 18.5.2016 (36 ) Keuruun kaupunginvaltuusto 17.4.2000 (34 ) Yhteistoimintasopimus kohta 7

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.4.2016 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 6 Voimaantulo: 1.4.2016 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan,

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. VIRTAIN KAUPUNKI LUPAPALVELULAUTAKUNTA VIRTAIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Virtain kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja, vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala (voimassa 1.4.2016 alkaen) 1.1 Vesilahden kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA 1 (9)

KANGASALAN KUNTA 1 (9) KANGASALAN KUNTA 1 (9) Rakennus- ja ympäristölautakunta KANGASALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Kangasalan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT HAMINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 1.11.2016 Haminan ympäristölautakunnassa 187. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX Liite nro 49 1 POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX.12.2016 XXX 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain

Lisätiedot

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2 1(6) TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA J u l k a i s s u t 2011 Tornion kaupunginkanslia Nro 2 Tornion, Keminmaan ja Tervolan ympäristölautakunnan 18.01.2011 hyväksymä Voimaantulopäivä19.01.2011

Lisätiedot

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnanvaltuusto 11.11.2013 135 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 17.12.2013 146 0 SISÄLTÖ 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen määräytymisperusteet... 2 3 Perusmaksut...

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Maksujen määräytymisperusteet... 1 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut... 1 4 Menettelyn

Lisätiedot

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 11 1 (5) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114)

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta.

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta. SIPOON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 16.3.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 25.11.2015 102. Voimassa 1.1.2016 alkaen. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain

Lisätiedot

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Hartolan ympäristölautakunta 14.4.2016 Hartolan kunnanhallitus 25.4.2016 Hartolan kunnanvaltuusto 16.6.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan

Lisätiedot

2.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 67 euroa tunnilta.

2.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 67 euroa tunnilta. VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Vaasan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 4.11.2014 Haminan ympäristölautakunnassa 125. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut VÖYRIN KUNTA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut Valtuuston hyväksymä 24.4.2014 Astuu voimaan 1.6.2014 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 )

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty 14.12.2010, 112 ympäristölautakunta MAKSUTAULUKKO Äänekosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain,

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 RUOVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Elinympäristölautakunnan hyväksymä Soveltamisala

LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Elinympäristölautakunnan hyväksymä Soveltamisala LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2019 Elinympäristölautakunnan hyväksymä 4.9.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä

OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 1 OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 19.6.2018 39 1 Soveltamisala Outokummun kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla)

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 14.11.2013 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011),

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA Taksan voimaantulo 4.5.2016 Hyväksytty Hollolan kunnanvaltuustossa 25.4.2016 7 1 HOLLALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1(6) FORSSAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Forssan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 14.11.2016 58 Voimaan 15.11.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja

Lisätiedot

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1(7) JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä 19.11.2014 121 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristölautakunnan hyväksymä xx.xx.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 7.6.2016 Voimaantulo 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. 1(4) KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Kiteen ympäristölautakunta Pvm Voimaan: 1.1.2016 1 Soveltamisala 1..1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI 1 YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT YMPÄRISTÖNSUOJELU 2015 2 Tämä taksa tulee voimaan Ympäristöpalvelut Helmen toiminta-alueen kunnissa Haapavedellä ja Pyhännällä 1.3.2015

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Ympäristölautakunta 20.09.2016 / 120 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 22

Ymp.ltk liite nro 1 22 2 Ymp.ltk 18.4.2018 liite nro 1 22 5.2 Sellaisesta luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on merkittävästi

Lisätiedot

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAUHAVAN KAUPUNKI KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kauhavan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 19.03.2018 Voimaantulopäivä 25.04.2018 1 Soveltamisala 1.1 Kauhavan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvio on 43 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvio on 43 euroa tunnilta. KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNNAN MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä

TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä TAMPEREEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennusjaoston hyväksymä 10.3.2015 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2015), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 21.11.2017, 97 Tulee voimaan 1.1.2018 1 Soveltamisala 1.1 Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen käsittelemästä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 119 Voimaantulo 1.8.2018. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011)

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 19.5.2016 1 Soveltamisala 1.1 Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kangasalan kaupunki Liite Vir 14 1 (12)

Kangasalan kaupunki Liite Vir 14 1 (12) Kangasalan kaupunki Liite Vir 14 1 (12) Viranomaislautakunta KANGASALAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Kangasalan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 27.1.1997 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.12.2000 111 Muutettu kaupunginvaltuustossa 29.6.2006 78 Muutettu kaupunginvaltuustossa

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 65 tunnilta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 65 tunnilta. JOENSUUN KAUPUNKI Lupa ja viranomaistoiminnot JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus ja ympäristölautakunnan hyväksymä 20.12.2017 105 1 Soveltamisala 1(7) Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.3.2014 28 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA

SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA Tekla 22.11.2018 liite nro 4 SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 22.11.2018 191 Voimaantulo 1.1.2019 SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 4.5.2016 52 2 Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET... 3 3 MAKSUT...

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristönsuojelusihteerin päätös 28.5.2018 1 ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1.1 Asikkalan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan

Lisätiedot

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1. YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa 12.2.2018 33 Juvan kunnanhallituksessa 22.1.2018 3 Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.2018 16 Voimaan:

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen

Siilinjärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen Siilinjärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1.1.2017 alkaen Yleiset maksuperusteet hyväksytty Siilinjärven kunnanvaltuustossa 12.12.2016 Maksut hyväksytty Siilinjärven kunnanhallituksessa 19.12.2016

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Kalajoen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Kalajoen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen VÖYRIN KUNTA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Valtuuston hyväksymä 54/22.9.2016 Astuu voimaan 1.1.2017 Sisältö 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET... 3 3 MAKSUT... 3 4 MENETTELYN LAAJUUDESTA

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KALAJOEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Kalajoen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan: 1.1.2019 voimassa: 2019-2020 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 25.9.2018 / 99 Kunnanhallitus 8.10.2018 / 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KANNUKSEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Teknisten palveluiden lautakunta 22.5.2019 28 Voimaantulopäivä 1.7.2019 KANNUKSEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Kannuksen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii

Lisätiedot

Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto

Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 5.12.2016 42 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Sivu 2/8 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HUMPPILAN KUNTA KUNNANVALTUUSTO 2001 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristösuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

2.2 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 60 tunnilta.

2.2 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 60 tunnilta. 1 (12) Viranomaislautakunta KANGASALAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 n kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Ympäristölautakunta 31.10.2018 48, liite 5 Ympäristölautakunta 22.5.2019 41 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2019 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011),

Lisätiedot

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto xx.xx.2016 x

Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto xx.xx.2016 x Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Kunnanvaltuusto xx.xx.2016 x LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Sivu 2/8 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA. Hyväksytty: Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA. Hyväksytty: Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Sivu 1/8 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 28.9.2016 88 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Sivu 2/8 1 Soveltamisala

Lisätiedot

2.3 Loviisan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 56 euroa tunnilta.

2.3 Loviisan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 56 euroa tunnilta. LIITE-BILAGA 62 Rak. ja ymp.ltk 29.12.2015 Byggn.- o miljön. LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

Koillis-Lapin ympäristöterveydenhuollon ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Koillis-Lapin ympäristöterveydenhuollon ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Koillis-Lapin ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveyslautakunta 22.9.2016 52 Liite 7 1(7) Koillis-Lapin ympäristöterveydenhuollon ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1. Koillis-Lapin

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KANNUKSEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Teknisten palveluiden lautakunta 27.6.2018 51 Voimaantulopäivä 1.8.2018 KANNUKSEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Kannuksen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii

Lisätiedot

4.2 Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut:

4.2 Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut: 1 Meri Lapin ympäristölautakunnan _29_._8_.2017 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.10.2017 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Tornion kaupungin sekä Keminmaan ja Tervolan kuntien ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA Ympäristölautakunta KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja maankäyttö-

Lisätiedot

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu Viite MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos Nykyinen maksu Ehdotus uudeksi maksuksi Metalliteollisuus

Lisätiedot

Sivu 1/7 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

Sivu 1/7 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Sivu 1/7 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Lupalautakunta 27.3.2019 24 Voimaantulo: 2.4.2019 LAUKAAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Sivu 2/7 1 Soveltamisala

Lisätiedot

2.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 57 euroa tunnilta.

2.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 57 euroa tunnilta. 1 Meri-Lapin ympäristölautakunnan..2019 hyväksymä Voimaantulopäivä X.X.2019 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Tornion kaupungin ja Keminmaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KÄRKÖLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KÄRKÖLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Taksassa on lueteltu kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvat tehtävät, joista peritään maksu. 1 Soveltamisala 1.1 Kärkölän kunnan

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen Voimassa Kuusamon kaupungin sekä Posion ja Taivalkosken kuntien alueella 1 Soveltamisala

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen Voimassa Kuusamon kaupungin sekä Posion ja Taivalkosken kuntien alueella 1 Soveltamisala Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1.1.2017 alkaen Voimassa Kuusamon kaupungin sekä Posion ja Taivalkosken kuntien alueella 1 Soveltamisala Taksassa ilmoitetut maksut perustuvat luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Liite 1 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 13.12.2017, xx Ympäristölautakunta ROVANIEMEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Liite 1 2 ROVANIEMEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 25.10.2018 57 Voimaantulopäivä 1.1.2019 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

Porvoon ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Porvoon ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Porvoon ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Rakennus- ja ympäristölautakunta 20.9.2016 108 Sisältö 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen määräytymisperusteet... 2 3 Maksut... 2 4 Menettelyn laajuudesta johtuvat

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat KUOPIO vanhat maksut Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas, 4 100,00 - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos 4 100,00 KUOPIO ehdotus

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JA TIELAUTAKUNNAN TAKSA. Ymp.ltk

PÄLKÄNEEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JA TIELAUTAKUNNAN TAKSA. Ymp.ltk PÄLKÄNEEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN JA TIELAUTAKUNNAN TAKSA Ymp.ltk 18.02.2016 1 Voimaantulo 01.03.2016 1 Soveltamisala 1.1 Pälkäneen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Tornion hallintopalvelut Nro 5

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Tornion hallintopalvelut Nro 5 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 2017 Tornion hallintopalvelut Nro 5 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Meri-Lapin ympäristölautakunnan 29.8.2017 hyväksymä, voimassa 1.10.2017 lähtien Tornion

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2015 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 17.11.2014 36 2 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan ja sen mukainen maksu peritään

Lisätiedot