NIIN PAL PISTOI TIETOA KIRJONNASTA LAINAKSI. Kiitämme lämpimästi kaikkia, jotka ovat tehneet tämän näyttelyn kokoamisen mahdolliseksi

Transkriptio

1 NIIN PAL PISTOI KIRJONTATÖIDEN NÄYTTELY ULLAKKOGALLERIASSA TIETOA KIRJONNASTA LAINAKSI Kiitämme lämpimästi kaikkia, jotka ovat tehneet tämän näyttelyn kokoamisen mahdolliseksi Käspaikkakerho Anne Paloheimo Turun museokeskuksen opetuskokoelmat Taito Pirkanmaa Oy

2 Käspaikka Käspyyhin, käsiliina, silmipyyhe, luokkiliina, kantoliina, muistiliina, tuulipaikka, vaarnaliina, vuarupaikka jne. Kirjontatekniikoina yleisemmin etupistokirjonta eli luotoksittain ompelu, ketjuvirkkaus ja revinnäiskoristelu jota karjalaiset nimittivät nyhennäisompeluksi. Leveys keskimäärin cm, pituus 2,5 m, mutta myös alle 2 m ja yli 7 metriä pitkiä. Käspaikka oli loisteliain kaikista itäsuomalaisista kirjotuista tekstiileistä, karjalaisen naisen luovuuden ja taidon mittari, jota on myös kutsuttu naisen ikoniksi. Tytön kapioissa oli tavallisesti eri tavoin kirjottua käspaikkaa, vaurailla niitä saattoi olla jopa yli 60. Käspaikka oli sekä käyttö- että kulttitekstiili (käsienpesupaikka, pyhäinkuvanurkka, kosinta- ja häämenot, juhlien koriste, juhlapöydän lautasliina, lahja-, suru- ja kirkkotekstiili). Pyyhepeitto Pyyhepeite on pala vanhaa suomalaista kirjontaperinnettä, joka sopii nykyäänkin kauniina yksityiskohtana monen tyyliseen sisustukseen. Pyyhepeittoa käytetään pyyheliinatelineen edessä koristeena.

3 Rekipeitto ja villakirjonta Peittokirjonta eli peittojen kirjominen alkoi Suomessa 1700-luvun lopulla Pohjanmaan ruotsinkielisillä alueilla ja niiden naapuripitäjissä. Peittokirjonnan huippuaikaa olivat luvut. Päälleommeltuja peittoja käytettiin seinävaatteina, rekipeittoina, makuupeitonpäällisinä, pöytäliinoina sekä vainajien paarivaatteina, peittoja on usein myös annettu myötäjäisiksi. Kirjotut peitot olivat perheissä perintö- ja arvoesineitä ja ne kuuluvat myös tänä päivänä kansanomaisten käsitöittemme kansallisaarteisiin. Peittokirjonnassa aiheena ovat geometriset kuviot, kuten ympyrät, neliöt, kolmiot ja ristit sekä puu- ja kasviaiheet. Kuvioiden sommittelussa voidaan erottaa erikseen keskiosa sekä reunaosa. Kirjottujen peittojen suunnitteluun kuuluu käytettävien kuviomuotojen valitseminen, kuvioiden sommittelu sekä värien valinta. Peittokirjonnassa kankaana käytetään yleensä mustaa villakangasta. Kirjonnassa käytetään aita-, polveke-, side-, ketju-, varsi-, pykä- ja laakapistoja, joilla rajataan ja täytetään kuvioita. Myös erilaisia kirjottuja ristikkoja käytetään peittämään pohjaa. Kirjontalankana käytetään 2 3-kertaista villalankaa, jonka eri sävyt on saatu alun perin kasvivärjäyksellä. Kirjottujen peittojen kuvioiden sekaan on tapana ollut merkitä tekijän nimikirjaimet sekä vuosiluku. Sekä mallit että tekniikka olivat peräisin lännestä. Ruotsalaisissa peitoissa on käytetty mallikirjojen ohjeita, mutta suomalaisissa oli oma vahvasti tyylitelty tyylinsä ja niiden pistovalikoima oli runsas.

4 Tykkimyssy Tykkimyssy eli koppamyssy on länsisuomalaisten naisten kansallispukujen yhteydessä käytettävä pitsimyssy. Tykkimyssyä käytti aikuinen, rippikoulun käynyt nainen, kun nuoret tytöt käyttivät silkkinauhaa. Tykkimyssy puetaan pitkistä hiuksista kootun nutturan päälle tai yläpuolelle. Sen päällä voidaan käyttää ulkona huivia. Tykkimyssy kuuluu myös virolaiseen kansallispukuun. Tykkimyssy on paperista kovittamalla tehty pyöreäkupuinen myssy. Yleensä silkillä päällystetty kupu on koristeltu kirjonnalla. Myssyssä on silkkirusetti takana ja pitsi eli tykki edessä. Hienoimmat pitsit olivat raumalaisia. Huoneentaulu Suomenkielisten huoneentaulujen varsinainen kukoistuskausi oli luvuilla, ja ne olivat yleensä kirjottuja. Huoneentaulumuoti tuli Suomeen Ruotsista ja se levisi aluksi Suomen ruotsinkielisten alueiden herrasväen kodeissa luvuilla kansannaiset opettelivat innokkaasti opettajien ja pappilan neitien esimerkkien mukaan ompelemaan mietelausetauluja. Huoneentauluilla oli alun perin kristillinen sanoma. Raamatunlauseiden lisäksi huoneentauluissa saattoi olla jokin virrensäe, esim. Joka aamu on armo uus. Uskonnolliset aiheet huoneentauluissa säilyttivät suosiotaan osaltaan sen vuoksi, että kirjontaa pidettiin pitkään herrasväen syntisenä turhuutena. Raamatunlauseiden kirjominen antoi jonkinlaisen luvan mieleiseen harrastukseen. Toisaalta huoneentaulun tekstit olivat lohduttavia, esim. En pelkää uswia ulapan, kun kuljen seurassa Jumalan. Raamatun ja virsikirjan lisäksi huoneentauluun saatettiin ottaa teksti runosta tai kansanlaulusta. Huoneentauluja tehtiin myös koulussa.

5 Ristipistot Tänä päivänä ehkä parhaiten tunnetusta kirjonnan lajista, ristipistokirjonnasta, tuli suosittu kirjonnan muoto 1500-luvulla ja vanhimmat tunnetut mallikirjat ovat samalta vuosisadalta. Renessanssimuoti levisi läntiseen Suomeen 1500-luvulla ja sen vaikutukset näkyivät kansanpuvuissa 1800-luvulle asti. Niiden upeat kirjontakoristelut ovatkin 1500-luvun saksalaisen ja espanjalaisen renessanssimuodin perillisiä. Suomessa ristipistokirjonta oli erittäin suosittua luvuilla, jolloin muodissa olivat merkkausliinat. Suomalaisen kansanomaisen ristipistokirjonnan aiheet olivat geometrisia ja kuvioaiheet olivat edelleen 1800-luvulla samoja kuin rautakaudelta löydetyissä puvuissa (esim. hakaristit, kannuksenpyörät, jäniksenkäpälät, korpinsilmät, ikkunaiset). Euroopassa sen sijaan seurattiin enemmän aikakauden tyyliä ja kirjottiin kasviaiheita. Erityisen rikasta ristipistokirjonta oli itäsuomalaisessa perinteessä. Ristipistotyössä, tehdään ristikkäisin langoin muodostetuista pienistä vinoristeistä kuviointeja. Kankaan sidosta ajatellaan ruutuina ja ristipistot ommellaan ruudun kulmasta kulmaan. Kauniin pinnan saamiseksi pistot tehdään siten, että langat ovat samansuuntaisesti ristikkäin. Pistot voidaan ommella joko yksi kerrallaan tai ensin rivi alapistoja, joiden päälle tehdään yläpistot. Taitavat ristipistokirjojat pitävät myös työn taustan siistinä. Perinteisesti ristipistoilla on koristeltu käyttötekstiilejä, kuten tyynynpäällisiä, liinoja ja pyyheliinan peittoja. Nykyisin tehdään myös ristipistotauluja.

6 Revinnäiskirjonta Revinnäiskirjonta on kirjontaa, jossa kankaasta poistetaan lankoja ja jäljelle jääneet langat vahvistetaan kirjontalangan avulla erilaisiksi ryhmiksi ja aukoista muodostuviksi kuvioiksi. Revinnäistä kutsutaan usein myös reikäompeluksi. Reikäompeleisiin kuulu myös kapeat reikäraidat, joissa kankaasta ei poisteta lankoja lainkaan tai niitä poistetaan yhdestä kahteen. Pakotetussa reikäompeleessa reikäkuviot saadaan aikaiseksi kankaaseen ommeltuja pistoja kiristämällä, jolloin kankaan langat siirtyvät muodostaen reikiä. Sama työtapa on käytössä myös harvassa pohjaompelussa, jossa kangas koristellaan kiristämällä kankaan lankoja erilaisia pistoja käyttäen pitsimäiseksi pinnaksi. Pohjaompelusta käytetään myös nimitystä kiristysompelu. Karjalan alueella sekä revinnäistä että pakotettua reikäompelua on kutsuttu myös nyhdännäiskirjonnaksi. Valkokirjonta ja leikekirjonta Valkokirjonnassa kirjotaan nimensä mukaisesti valkoisella langalla valkoiselle kankaalle. Leikekirjonnassa, joka on valkokirjonnan yksi muoto, pohjakangas leikataan pois kirjottujen kuvioiden välistä. Valkokirjonta ja leikekirjonta olivat Suomessa yleisesti käytössä 1900-luvun alkupuolella.

7 Jugend kirjonnassa Jugend on itsenäinen ja kaiken kattava taidetyyli. Sen ohjenuorana oli pyrkimys kokonaisvaltaiseen suunnitteluun. Kaikkien esineiden samassa tilassa tuli sointua muotokieleltään yhteen toistensa ja koko arkkitehtuurin kanssa. Tapetit, tekstiilit, huonekalut ja käyttöesineet oli suunniteltava kokonaisuuksina. Jykevyys, suoralinjaisuus ja koruton kansanomaisuus kuuluvat suomalaiseen jugendiin. Sirompaa ja koristeellisempaa linjaa edustava mannermainen jugend herkuttelee sen sijaan runsailla, viehkeillä muodoilla. Ornamentiikan lähtökohtana ovat olleet kasvien notkeat varret ja lehdet. Mannermaisen Art Nouveaun tunnuskuvio on joutsenkaulaviiva. Suomalaisten ja karjalaisten kansanomaisten tekstiiliornamenttien, niiden geometristen muotojen selkeyden ja yksinkertaisuuden, on ajateltu ilmentävän suomalaista luonnetta. Vanhoista ornamenteista kerättyjä aiheita näkyy jugendajan tekstiileissä, koruissa, keramiikassa, koristemaalauksissa ja graafisessa taiteessa Suomalaiseen jugendiin kuuluvat myös suoraan Suomen luonnosta poimitut elementit: havut, kävyt, kukat, ohdakkeet ja jäkälät. Kataja, pihlaja, voikukka, lumme, ulpukka ja kallioimarre esiintyvät usein jugendtuotannossa. Eläinmaailmasta poimittuja tyypillisiä aiheita olivat oravat, ketut, karhut, sammakot, joutsenet, pöllöt sekä haukat.

8 Nimikointi Monogrammi tarkoittaa alun perin yhden kirjaimen muodostamaa puumerkkiä ja sana tulee kreikankielestä. Myöhemmin monogrammiksi on alettu kutsua useammasta, yleensä etu- ja sukunimen kirjaimista tehtyä taidokasta kirjainyhdistelmää. Monogrammien tekemistä on useamman vuosisadan aikana harjoiteltu merkkausliinoihin, joissa alussa säätyläistytöt ja myöhemmin myös talonpoikaistytöt osoittivat kirjontataitonsa. Kun kirjontataito oli hallussa ja merkkausliinassa malleja, pystyivät tytöt ja naiset nimikoimaan mitä vain. Tärkeimpinä ja tunnetuimpina nimikointikohteina olivat kapiot. Kirjoitustaidon yleistyessä 1700-luvulla, alettiin ommella yhä enemmän kirjaimia ja monogrammeja tekstiileihin. Alussa tekstiilien merkkaamisella oli vain käytännöllinen tarkoitus esimerkiksi helpottaa samanlaisten liinavaatteiden erottelua pyykissä. Pöytäliinoissa nimikointi oli hyväksi myös sen takia, että niitä lainattiin naapuriin pitoihin siinä missä tuoleja, pöytiä ja penkkejäkin. Vähitellen kirjotut kirjaimet kuitenkin kehittyivät taiteeksi, joissa niin rikas kuin köyhä nainen saattoi toteuttaa itseään. Kirjaimilla oli suuri koristeellinen vaikutus eikä tekstiileihin muita koristeita usein juurikaan tarvittu. Nimikoimisen tyyli on muuttunut eri vuosisatojen ja -kymmenien aikana. Nimikirjainten koko, koristeellisuus ja erilaiset työtavat ovat vaihdelleet muodin ja tyylisuuntien mukana jossain määrin. Esimerkiksi biedermeierkaudella runsaat kukkakoristeet ympäröivät nimikirjaimia. Ylellisiä nimikirjaimia on tehty valkoiselle kankaalle valkoisin pistoin. Punaiset kirjaimet pellavakudonnaisiin on taas ollut talonpoikaisempi tapa luvulla nimikoinnit on tehty pääasiassa pellavalangalla käyttäen tekniikkana laakaompelua, ketjupistoja, ketjuvirkkausta tai varjo-ompelua (ohuen kankaan nurjalle puolelle kirjotaan kirjaimia tai kuvioita, jotka kuultavat kankaan läpi oikealle puolelle). Nimikoinnit olivat pieniä ja niitä

9 on oletettavasti käytetty pelkkinä tunnuksina luvulla pellavalangan käyttö väheni nimikoinneissa, sillä puuvillalangan käyttö alkoi olla mahdollista. Nimikointeja alettiin tehdä usein valkokirjontana, ja lisäksi laaka- ja korko-ompelu yleistyivät. Nimikointien koko kasvoi 1700-luvusta ja varsinkin 1800-luvun lopulla ja vuosisadan vaihteessa tehtiin hyvin näyttäviä ja suuria nimikointeja.