6/2013 talvi TYÖOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "6/2013 talvi TYÖOHJEET"

Transkriptio

1 6/0 talvi ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen mittoja vastaaviksi. Aikuisten koko valitaan joko rinnanympäryksen (puserot, takit) tai lantionympäryksen (housut, hameet) perusteella. Ota mitat ohuiden alusvaatteiden päältä ja vertaa mittoja mittataulukkoon. Tarkemmat mittausohjeet ovat viereisellä sivulla. Näin löydät kaavat arkilta Mallin numeroidut pienoiskaavat sekä kaavaluettelo ovat työohjeen yhteydessä. Etsi kaava-arkin reunasta oikean värinen kaavanumero ja liiku arkilla kohtisuoraan ylös kunnes löydät saman numeron. Jäljennä kaava silkkipaperille; näet kaikki kaavoihin tarvittavat merkinnät työohjeen yhteydessä olevista pienoiskaavoista (esim. langansuunta- ja kohdistusmerkit, taskujen paikat). Tee kaavaan mahdolliset henkilökohtaiset mittamuutokset ennen leikkuuta. Kaavat Kaavoissa on mukana mallin tarvitsemat käänne-, napitus- ja alavarat. Lisää leikkaamisen yhteydessä kaavan jokaiseen reunaan vain saumanvarat, kankaan laadusta riippuen n. cm. Kaavaan on merkitty ensimmäisen tai ylimmän napin paikka. Paitapuserossa / paidassa etukappaleen ylin napinläpi on n. cm:n etäisyydellä pääntiesaumasta ja alin n. 0 cm helmasta, loput tasavälein (6...9 cm). Muutamat kaavamerkinnät (esim. tarranauhan tai napinläpien paikat) on piirretty selvyyden vuoksi vain mallin pienimpään kokoon. Jäljennä ne valitsemaasi kokoon vastaaville kohdille; mittaa etäisyys kaavan reunasta. Kookkaat kaavakappaleet on painettu arkille kahtena osana; yhdistä A ja B kappaleet toisiinsa ennen leikkaamista. Leikkaaminen Asettele kaavat kaksinkerroin taitetulle kankaalle langansuunta- ja taitemerkkien Piirrä saumanvarat liidulla kaavakappaleiden ympärille. Jos leikattavia kappaleita on vain yksi, leikkaa kaavamerkintöjen mukaan joko taitteelta (esim. takakappale, kaulus) tai yksinkertaisesta kankaasta (esim. tasku). Leikkaa lisäksi -otsikon alla olevien kappaleiden mitoissa on mukana saumanvarat (esim. vyölenkit, vyöt). Leikkaa vaatteeseen tarvittaessa sovitusvaraa. Tarkemmat ohjeet leikkuuseen ovat kunkin mallin yhteydessä. Tukikankaalla vahvistettavat kaavanosat on merkitty pienoiskaavoihin tummennettuna. Neulos- ja kangaspohjaiset tukikankaat leikataan kankaan langansuunnan mukaan, kuitupohjaisessa tukikankaassa langansuuntaa ei tarvitse huomioida. Yleensä tukikankaat leikataan kuten päällinen cm saumanvaroin, vahvoissa kankaissa saumanvaraksi riittää pari millimetriä. Tarvikkeet Kankaanmenekki on laskettu...0 cm leveälle kankaalle tai neulokselle. Kutista materiaali ennen leikkaamista joko pesemällä tai höyryttämällä se huolellisesti. Huomioi menekissä kankaan nukansuunta ja kuviointi, jos valitsemasi kangas poikkeaa lehdessä käytetystä materiaalista. Valitse tukikangas kankaan värin, laadun, vahvuuden ja hoito-ominaisuuksien Kuminauhojen laatu ja joustavuus vaihtelevat suuresti, joten tarkista kuminauhojen pituudet ennen ompelua. Vetoketjuja on saatavana useimmiten vain vakiomittaisina cm:n välein, lyhennä ketjua tarvittaessa kaava-arkilla D olevan piirroksen Ompeleminen Lue koko työohje ennen ompelun aloittamista. Halutessasi harsi ja sovita vaate ennen ompelua. Ompelun helpottamiseksi työohjeet on laadittu soveltaen teollisia työtapoja. Ohjeissa käytetyt termit sisempi/ulompi ja vasen/oikea ajatellaan vaate päälle puettuna. Vaatteen yhdyssaumat huolitellaan ompelun yhteydessä, joten niiden huolittelua ei erikseen mainita ohjeissa! Huolitteluun voi käyttää joko saumuria tai siksak-ommelta. Trikooja neulosvaatteiden yhdyssaumat ommellaan jousto-ompeleella tai saumurilla, joten niitä ei tarvitse huolitella erikseen. Vuorillisen vaatteen sisälle jäävät saumat voi jättää huolittelematta. Päärmeissä (esim. helma, hihansuut) saumanvarat käännetään päärmeen sisään ja tikataan läheltä reunaa. Päärmeen ja sau man varan leveys on merkitty sulkui hin esim. ompele helmaan päärme (+ cm) tarkoittaa, että päärme on cm leveä ja saumanvara cm. Silitä vaatetta ompelun edetessä ja viimeistele se loppusilityksellä. Käytännöllisiä vinkkejä Poimuttaminen: Säädä ompelukoneesi seuraavasti: löysää ylälangan kiristystä ja pidennä pistoa (pistonpituus...). Ompele poimutettavaan reunaan op:lle kaksi toisistaan 0, cm:n päässä olevaa poimulankaa; toinen ompeleista tulee saumanvaran puolelle. Jätä ompeleisiin pitkät langanpäät. Poimuta kangas vetämällä samanaikaisesti molempia alalankoja. Kuljeta poimutusta sormiesi välissä tasaisesti tarvittavalle pituudelle. Poimutettu reuna ommellaan paikalleen poimulankojen keskeltä tavallisella suoraompeleella. Syötös: syötöslangat ommellaan kuten poimulangat, mutta kiristetään vain sen verran, että saadaan kevyesti kaareutuva reuna (esim. istutettu hiha). Neuloksella vuoritettu vaate Kun vuorikangas on joustavaa ja päällinen joustamatonta materiaalia, leikkaa vuori reilusti pienemmillä saumanvaroilla, niin vuori ei tule esiin päällisen alta. Tekijänoikeuksista Tämän lehden mallit, kaavat, työohjeet ja kuvat sekä artikkelit on suojattu kansainvälisten tekijänoikeuslakien nojalla. Aineiston ammatillinen, teollinen ja kaupallinen käyttö sekä lisenssivalmistus on mahdollista vain oikeudenomistajan kanssa solmittavalla kirjallisella sopimuksella; lisätietoja saat ottamalla meihin yhteyttä kirjallisesti Studio Tuumat Oy, PL 6, 960 Rovaniemi, Finland. OTTOBRE design tai Studio Tuumat Oy ei korvaa taloudellisesti niitä vahinkoja, joita kaava-arkilla tai ohjeissa olevat paino- tai muut virheet voivat aiheuttaa. Copyright Studio Tuumat Oy, Rovaniemi, Finland

2 LAPSEN MITTAAMINEN Mittaamiseen tarvitset mittanauhan lisäksi vyötärölle asetettavan mittavyön. Mittavyön voit ommella nelinkerroin taitetusta puuvillakangassuikaleesta (valmis lev., cm). Aseta se napakasti vaakasuoraan lapsen vyötärölle. Mitattavan lapsen tulisi seisoa (jos jo osaa) ryhdikkäässä, mutta rennossa asennossa, siten että kädet riippuvat vapaasti sivuilla. Mitat otetaan alusvaatteiden päältä (pikkuhousut ja ohut paita) kiinteänä: ei liian kireinä, mutta ei myöskään löysinä. Mitat on hyvä ottaa peilin edessä, niin voi tarkkailla mittanauhan asentoa myös takaa. Lapsen pituus: Kun lapsi seisoo selkä ja kantapäät seinää vasten, merkitse suo rakulman (esim. kirja) avulla merkkiviiva päälaen korkeimmalle kohdalle. Mittaa lapsen pituus lattiasta merkkiviivaan. Rinnan ympärys: Vaakasuoraan vartalon ympäri; mitta nauha kulkee rinnan ja lapaluiden yli. Vyötärön ympärys: Vyötärön ympäri ennen mittavyön kiinnittämistä. Lantion ympärys: Vaakasuora ympärysmitta istumapaikan kohdalta (pepun levein kohta). Sivun pituus: Etäisyys vyötäröltä lattiaan mittavyön alareunasta mitattuna. Jalan sisäpituus: Pituus haarasta lattiaan, mitattavan seisoessa pienessä haara-asennossa ja painon ollessa molemmilla jaloilla. Olan pituus: Etäisyys kaulan juuresta olan kärkeen. Hihan pituus: Etäisyys olan kärjestä ranteeseen kyynärpään kautta, kun käsi on hieman koukistettuna. Selän pituus: Niskanikamasta vyötärölle mittavyön alareunaan. Mittataulukon mitat ovat kiinteitä vartalon mittoja. Kaavoihin on lisätty mallin vaatimat väljyysvarat. MITTATAULUKOT VAUVAT 0-9 cm Koko cm rinnan ympärys, 6 7, 9 0,. vyötärön ympärys lantion ympärys hihan pituus jalan sisäpituus 8 7 0, 7 LEIKKI-IKÄISET 9- cm TYTÖT JA POJAT Koko cm rinnan ympärys vyötärön ympärys lantion ympärys selän pituus, 6, 8 9,. hihan pituus housun sivupituus olan pituus 8,0 8, 8,8 9, 9,6 0 TYTÖT 8-70 cm Koko cm rinnan ympärys vyötärön ympärys lantion ympärys selän pituus,, 7 8, 0,. hihan pituus 6 8 0, 7 9, 6. housun sivupituus , 97 00, 0, 7. olan pituus 0, 0,8,,6,,8, POJAT 8-70 cm Koko cm rinnan ympärys vyötärön ympärys lantion ympärys selän pituus,, 7 9. hihan pituus 6 9, 6, 9 6, 6. housun sivupituus , 97 00, 0 7. olan pituus 0, 0,8,,6,,

3 . Warmly Wrapped kietaisubody cm Kuva s. - oikea etukappale vasen etukappale takakappale hiha KAAVA-ARKKI A punainen cm puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% -... cm yksiväristä resoria (CO/EL) tai interlockneulosta (CO) - pala tukikangasta - pala kaksipuolista liimaharsoa, Vlieseline Vliesofix - yhdeksän pientä painonappia, ø 8 mm, Prym Mini Leikkaa kappaleet neuloksesta kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reuna kankaan taitteelle. Lisää leikatessasi kappaleisiin 8 mm saumanvarat seuraaviin saumoihin: etu- ja takakappaleiden sivusaumat, raglansaumat ja hihan sisäsaumat. Muut reunat huolitellaan kaitaleella, joten niihin ei tarvitse lisätä saumanvaroja. Leikkaa kaitalehuolittelua varten resorista tai interlockneuloksesta, cm leveää kaitaletta. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisenä yhtäjaksoisena kaitaleena. huolittelevalla jousto-ompeleella. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Tukeminen: Leikkaa tukikankaasta n. sentin levyiset kaitaleet etu- ja takakappaleiden haarasaumoihin sekä etukappaleiden etureunoihin painonappien kohdalle, ks. pienoiskaavoihin tummennetut kaavanosat. Etukappaleiden sivusauman puoleisten painonappien tukeminen: Piirrä kaksipuolisen liimaharson paperipuolelle kuusi ø mm ympyrää. Silitä liimaharso neuloksen np:lle ja leikkaa palat irti ympyrän ääriviivaa pitkin. Silitä palat molempien etukappaleiden np:lle kaavamerkkien Kokoaminen: Neulaa hihat etu- ja takakappaleille ja ompele raglansaumat. Huolittele hihansuut ja takakappaleen alareuna kaitaleilla. Huolittele etureunat ja pääntiet kaitaleella: venytä kaitaletta kevyesti pääntien ja lahkeensuiden osuudella ja anna kaitaleen kulkea mahdollisimman tasaisena etureunoissa ja haarassa. Ompele hiha- ja sivusaumat; tikkaa hihansuun ja sivusauman saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Painonapit: Kiinnitä takakappaleen haaraan kolme painonapin hattuosaa kaavamerkkien Kiinnitä edellisten vastakappaleet oikean etukappaleen haaraan. Kiinnitä painonapin hattuosat oikeaan etukappaleeseen seuraavasti: kolme etureunaan ja kolme sivusauman puolelle. Kiinnitä painonappien vastakappaleet vasempaan etukappaleeseen. Vinkki! Vasemman etukappaleen etureunan painonappikiinnityksen voi korvata myös ompelemalla etureunaan ja oikeaan sivusaumaan kapeat solmittavat puuvillanauhat.. Giant Triangle housut cm Kuva s. - myssy cm (päänympärys) Housut etulahje takalahje lahkeensuu Myssy sivukappale keskikappale KAAVA-ARKKI A oranssi cm painettua joustavaa svetarineulosta tai puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% (pelkkään myssyyn 0 cm) - cm resoria (CO/EL) molempiin (pelkkään myssyyn 7 cm) - 0 cm kuminauhaa, lev. cm, housuihin Housut: Leikkaa lahkeet svetarineuloksesta ja lahkeensuut resorista kaavaluettelon mukaan, lisää leikatessasi kappaleiden kaikkiin reunoihin 8 0 mm saumanvarat. Myssy: Leikkaa kappaleet svetarineuloksesta kaavaluettelon mukaan; lisää kappaleiden lakisaumoihin 8 mm saumanvarat. Leikkaa resorista, cm leveää kaitaletta ulkoreunan huolitteluun ja 0 cm solmimisnauhoihin. Jos käytät kaitaleen kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitale siihen sopivan levyisenä. Ompelurakenteet, housut: Saumat ommellaan huolittelevalla jousto-ompeleella. Myssy: Taso-ompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Housut, kokoaminen: Aseta etu- ja takalahje toisiinsa op:t vastakkain ja ompele lahkeiden sisäsaumat. Ompele haarasauma. Ompele lahkeiden sivusaumat. Jätä housut vielä nurin päin. Ompele lahkeensuuresorit renkaiksi ja taita ne kaksin kerroin np:t vastakkain. Pujota resori lahkeensuun sisään op:t vastakkain ja ompele se lahkeensuuhun resoria kevyesti venyttäen. Käännä housut oikein päin. Silitä ja ompele vyötärölle käänne kaavamerkkien mukaan; jätä kuminauhalle pieni pujotusaukko. Mittaa kuminauha lapselle sopivaksi (lapsen VY cm). Pujota kuminauha vyötärökäänteeseen ja ompele sen päät yhteen. Ompele pujotusaukko kiinni. Myssy, kokoaminen: Taita solmimisnauhakaitale kolmin kerroin ja ompele nauhan keskeltä taso-ompeleella (jos käytät tasosaumuria, pujota nauha nauhanohjaimen läpi ja ompele). Leikkaa nauhasta kaksi 0 cm palaa. Taita nauhojen toisiin päihin pienet käänteet ja ompele ne suoraompeleella; leikkaa ylimääräinen osuus pois läheltä ommelta. Aputikkaa solmimisnauhat myssyn sivukappaleiden np:lle kaavamerkkien Neulaa sivukappaleet keskikappaleeseen op:t vastakkain ja ompele lakisaumat suoraompeleella. Silitä saumanvarat auki ja kavenna saumanvarat n. mm levyisiksi. Tikkaa lakisaumat litteiksi taso-ompeleella. Huolittele ulkoreuna kaitaleella; aloita huolittelu KT-merkin kohdalta ja kierrettyäsi ulkoreunan ympäriinsä ohjaa huolittelukaitale reunan yli ja jätä päähän hieman ylimääräistä. Taita ylimääräinen nauha napakasti np:lle, tikkaa nauhan pää paikalleen kaitaleen kiinnittävää ommelta pitkin ja leikkaa ylimääräinen osuus pois läheltä ommelta. Käännä solmimisnauhat lopulliseen asentoonsa ja tikkaa ne reunakaitaleen ulkoreunaan.

4 . Indian Elephant potkupuku cm Kuva s. 8-6 etukappale hiha haarakiila hihansuu 6 lahkeensuu KAAVA-ARKKI A musta cm painettua puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - 0 cm resoria (CO/EL) - pala tukikangasta - tai rengaspainonappia, ø 0 mm Leikkaa hihan- ja lahkeensuut resorista ja muut kappaleet puuvillajerseystä kaavaluettelon Lisää kappaleiden kaikkiin reunoihin pääntietä lukuun ottamatta 8 mm saumanvarat. Leikkaa lisäksi resorista, cm leveää kaitaletta pääntien ja lahkeiden sisäsaumojen huolitteluun. Jos käytät kaitaleen kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitale siihen sopivan levyisenä. Ompelurakenteet: Hiha- ja sivusaumat ommellaan huolittelevalla joustoompeleella. Taso-ompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Valmistelut: Leikkaa ja silitä tukikankaasta palat etukappaleiden napitusalavaroihin; ks. pienoiskaavoihin tummennettu kaavanosa. Silitä etureunoihin taitteet kaavamerkkien mukaan ja ompele napitusvaran ulkoreunat etukappaleisiin taso-ompeleella. Hihansuut: Ompele hihansuuresorit hihoihin litteillä tasosaumoilla seuraavasti: Neulaa ja ompele resorin toinen reuna hihansuuhun op:t vastakkain suoraompeleella ja silitä saumanvarat auki. Taita resori kaksin kerroin ja neulaa sen avoin reuna hihansuun np:lle. Tikkaa hihansuusauma taso-ompeleella siten, että resorin alareuna kiinnittyy paikalleen. Kokoaminen: Neulaa hihat etu- ja takakappaleille ja ompele raglansaumat suoraompeleella. Silitä saumat auki ja kavenna saumanvarat mm levyisiksi. Tikkaa raglansaumat litteiksi tasoompeleella. Ompele hiha- ja sivusaumat. Ompele lahkeensuuresorit lahkeisiin samoin kuin hihansuut. Huolittele pääntie kaitaleella; jätä kaitaleen molempiin päihin hieman ylimääräistä. Taita ylimääräinen kaitale etureunan yli nurjalle ja tikkaa mm etäisyydeltä. Leikkaa ylimääräinen osuus pois läheltä ommelta. Huolittele etulahkeiden sisäsaumat kaitaleilla vastaavasti. Neulaa ja ompele haarakiila takakappaleeseen op:t vastakkain suoraompeleella. Silitä saumanvarat auki, kavenna saumanvarat mm levyisiksi ja tikkaa sauma litteäksi taso-ompeleella. Huolittele takalahkeiden sisäsaumat ja haarakiila kaitaleella kuten edellä. Viimeistely: Kiinnitä painonapit etureunoihin: ylin lähelle pääntien huolittelukaitaletta ja alin lähelle lahkeen sisäsauman huolittelukaitaletta ja loput - niiden keskelle tasavälein. Kiinnitä painonappien hattuosat takalahkeiden ja haarakiilan huolittelukaitaleeseen seuraavasti: keskimmäinen haarakiilan KE-kohtaan ja alimmaiset lahkeensuihin ja loput niiden keskelle tasavälein. Kiinnitä haarakiilan keskellä olevalle painonapille vastakappale ulompaan etulahkeeseen KE-merkin kohdalle huolittelukaitaleen päälle. Kiinnitä etulahkeiden loput painonapit siten, että ne kohdistuvat takalahkeiden painonappeihin.. Toffee jerseymekko cm Kuva s. etukappale hiha + tasku + KAAVA-ARKKI A vihreä cm keltaista ja oranssia sekä cm mustaa puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% (tai cm, jos ompelet mekon kokonaan yksivärisestä kankaasta) - 7 cm resoria (CO/EL) - yksi ommeltava painonappi, ø 8 mm Leikkaa etu- ja takakappaleet mustasta sekä hihat ja taskut oranssista ja keltaisesta jerseystä kaavaluettelon mukaan; aseta KE- ja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kaavojen muihin reunoihin 8 mm saumanvarat pääntietä, hihan- ja taskunsuita lukuun ottamatta. Leikkaa lisäksi resorista, cm leveää kaitaletta pääntien, hihan- ja taskunsuiden sekä halkioreunojen huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisinä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Lue kaitalehuolittelun ohje s.. Etukappale: Huolittele taskunsuut kaitaleilla. Ompele taskun kaarevaan reunaan syötöslanka. Tee taskun kaavasta pahvisapluuna. Aseta sapluuna taskun np:lle, käännä taskun kaarevan reunan saumanvarat nurjalle syötöslankaa kiristämällä ja silitä tasku op:lta. Neulaa ja ompele taskut etukappaleelle kaavamerkkien Leikkaa etukappaleelle halkio ja huolittele se kaitaleella. Aseta halkion reunat rinnakkain, neulaa halkion pohjaan pieni laskos ja ompele se op:lta poikittaistikkauksella. Kokoaminen: Huolittele hihansuut kaitaleella. Ompele olkasaumat. Ompele hihat kädenteille. Ompele hihaja sivusaumat; tikkaa hihansuun saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Silitä ja ompele helmakäänne tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Pääntie: Huolittele pääntie kaitaleella ja jätä molempiin päihin hieman ylimääräistä. Käännä kaitaleen oikeanpuoleinen pää nurjalle, ompele sen pää pääntiekaitaleeseen ja leikkaa ylimääräinen osuus pois läheltä ommelta. Taita kaitaleen vasemmanpuoleinen pää kaksin kerroin siten, että se jää noin sentin verran halkion ulkopuolelle. Ompele avoin pää pääntiekaitaleeseen ja leikkaa ylimääräinen osuus pois läheltä ommelta. Ompele pääntielle painonappi.

5 . Sweet Dreams unipuku cm Kuva s. Leikkaa vetoketjulista interlockista ja muut kappaleet svetarineuloksesta kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reuna kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden reunoihin pääntietä, hihansuita ja alareunoja lukuun ottamatta 8 mm saumanvarat. Leikkaa resorista, cm leveää kaitaletta pääntien, hihansuiden ja alareunan huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisinä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Tasoompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno); käytä kontrastiväristä lankaa. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Kokoaminen: Huolittele hihansuut kaitaleilla. Neulaa hihat etu- ja takakappaleille ja ompele raglansaumat suoraompeleella. Silitä saumat auki ja kavenna saumanvarat mm levyisiksi. Tikkaa raglansaumat litteiksi taso-ompeleella. Huolittele pääntie kaitaleella. Huolittele KE-saumanvarat. Avaa vetoketju ja ompele sen vasen reuna op:t vastakkain vasempaan etukappaleeseen; käytä piilovetoketjun kiinnittämiseen tarkoitettua paininjalkaa. Ompele ketjun oikea reuna vastaavasti. Ompele KE-sauma vetoketjuhalkion pohjasta alareunaan; silitä saumanvarat auki. Huolittele etu- ja takakappaleiden alareunat kaitaleilla. Silitä vetoketjulistaan tukikangasta pienoiskaavamerkintöjen Taita vetoketjulista op:t vastakkain ja ompele ylä- ja alareunat. Käännä vetoketjulista oikein päin ja silitä se huolellisesti. Huolittele vetoketjulistan avoimet reunat yhteen. Neulaa ja ompele lista vetoketjun np:lle KE-saumanvaroihin; kohdista sen pää pääntiekaitaleen yläreunaan. Käännä vetoketjun päät pääntiekaitaleen yli np:lle, aseta ketju oikeaan asentoonsa ja tikkaa kulmien saumanvarat paikalleen op:lta pääntiekaitaleen osuudelta. Ompele hiha- ja sivusaumat. Tikkaa hihansuiden ja alareunan saumanvarat litteiksi kaitaleiden osuudelta. Viimeistely: Kiinnitä alareunaan kuusi painonappia tasavälein; hattuosat kiinnitetään takakappaleen puolelle. etukappale hiha vetoketjulista KAAVA-ARKKI A sininen cm nurjalta pehmeäksi harjattua, joustavaa svetarineulosta (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - cm kontrastiväristä puuvillainterlockia (CO) - pala tukikangasta, Vlieseline H 80 - cm resoria (CO/EL) - piilovetoketju, pit. 0 cm - kuusi painonappia, ø 8 mm, Prym Mini 6. Autumn Roses juhlamekko cm Kuva s cm velveton-samettia (CO/EL) cm viskoosivuorikangasta (CV) - cm pehmeää huntutylliä tai meshiä (PES) vuorin helmaan, lev. m - cm tukikangasta, Vlieseline G 78 - piilovetoketju, pit cm Päällinen etukappale takakappale etuhelma takahelma Vuori etukappale takakappale helma KAAVA-ARKKI A lila Päällinen: Leikkaa päällisen kappaleet sametista kaavaluettelon mukaan; aseta etukappaleiden ja etuhelman KE-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kaavakappaleiden muihin reunoihin 0 mm saumanvarat. Vuori: Leikkaa vuorin etu- ja takakappaleet sekä helmakappale vuorikankaasta kaavaluettelon mukaan; aseta KE-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi KT-saumaan mm ja muihin reunoihin 0 mm saumanvarat. Leikkaa vuorin helmaan tyllistä tai meshistä cm korkea ja,0 m leveä kaitale. saumurilla tai siksakilla. Tukeminen: Leikkaa ja silitä tukikangasta pienoiskaavoissa tummennettuihin päällisen kaavanosiin. Yläosa: Neulaa päällisen etu- ja takakappale toisiinsa op:t vastakkain ja ompele olkasaumat; silitä saumanvarat auki. Ompele vuorin olkasaumat samoin. Neulaa päällinen ja vuori toisiinsa op:t vastakkain ja ompele pääntiet yhteen; ommel alkaa ja päättyy cm etäisyydelle KT-saumasta. Kavenna pääntien saumanvaroja hieman ja tee aukileikkauksia saumanvarojen kaareviin kohtiin. Aputikkaa pääntien saumanvarat vuorin puolelle läheltä reunaa. Silitä pääntie kevyesti. Neulaa ja ompele päällisen ja vuorin kädentiet toisiinsa op:t vastakkain. Kavenna saumanvaroja hieman ja tee aukileikkauksia saumanvarojen kaareviin kohtiin. Käännä yläosa oikein päin pujottamalla takakappaleet olkasaumojen läpi etukappaleen puolelle. Aputikkaa kädenteiden saumanvarat vuorin puolelle läheltä reunaa; aloita ompeleet sivusaumoista ja tikkaa niin pitkälle olkasaumoja kohti kuin vaivattomasti pääset. Silitä kädentiet kevyesti. Kokoaminen: Ompele poimulangat päällisen helmakappaleiden yläreunaan ja poimuta ne yläosiin sopiviksi. Neulaa etuhelma etukappaleelle ja takahelmat takakappaleille op:t vastakkain ja ompele vyötärösaumat. Höyrytä saumat kevyesti. Ompele sivusaumat; ommel alkaa vuorin vyötäröltä ja kulkee kädentien kautta päällisen helman alareunaan. Huolittele sivusaumojen saumanvarat yhteen ja silitä sivusaumat. Merkitse vuorin helmaosaan sivusaumojen kohdat ja KE-merkki. Merkitse tyllin yläreunaan /-kohdat. Ompele molempien yläreunaan poimulangat. Poimuta tylliosa ja ompele se helmaosan alareunaan op:t vastakkain; kohdista /-merkit KE-merkkiin ja sivusaumoihin. Poimuta helmaosan yläreuna, neulaa se vuorin yläosaan op:t vastakkain ja ompele vyötärösauma. Huolittele helmaosan molempien saumojen saumanvarat. Tikkaa tylliosan saumanvarat helmaosan puolelle läheltä reunaa ja silitä sauma kevyesti. Vetoketju: Huolittele päällisen ja vuorin KT-saumanvarat. Avaa vetoketju ja ompele sen vasen reuna op:t vastakkain päällisen vasempaan KT-saumaan; käytä piilovetoketjun kiinnittämiseen tarkoitettua paininjalkaa ja kohdista vetoketjun yläpää saumanvaran etäisyydelle pääntiereunasta. Ommel päättyy vetoketjun alapäässä n. cm etäisyydelle vetoketjuhakista. Ompele vetoketjun oikea reuna oikeaan KT-saumaan vastaavasti. Ompele KT-sauma vetoketjun alapäästä helmaan ja silitä saumanvarat auki. >>>

6 Neulaa ja ompele vuorin KT-saumat päälliseen op:t vastakkain siten, että vetoketju jää väliin; ommel kulkee mm etäisyydellä vetoketjun kiinnittävästä ompeleesta. Taita kaikki KTsaumanvarat vuorin puolelle ja ompele pääntiekulmat. Käännä KT-kulmat oikein päin. Ompele vuorin KT-sauma vetoketjun alapäästä helmaan; silitä saumanvarat auki. Viimeistely: Huolittele päällisen helman saumanvarat. Silitä päällisen helmaan käänne ja ompele se käsin piilopistoin. Tyllihelmaa ei tarvitse huolitella, mutta leikkaa tarvittaessa alareuna tasaiseksi. Kiinnitä vuorin ja päällisen sivusaumat toisiinsa saumanvaroista n. cm kädentien alapuolelta. 7. Heart Warmer nuttu cm Kuva s. Leikkaa kappaleet neuloksesta kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reuna kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin pääntietä ja hihansuita lukuunottamatta 8 mm saumanvarat. Leikkaa lisäksi, cm leveää kaitaletta pääntien ja hihansuiden huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisinä. etukappale hiha KAAVA-ARKKI A ruskea huolittelevalla jousto-ompeleella. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Valmistelut: Leikkaa joustonauhasta kaksi cm palaa hihansuiden poimuttamiseen ja aputikkaa ne hihansuihin joustonauhaa kevyesti venyttäen. Huolittele hihansuut kaitaleilla. Silitä KE-reunojen saumanvarat etukappaleiden op:lle. Leikkaa samettinauhapala kahteen samanmittaiseen palaan ja neulaa ne etureunaan saumanvarojen päälle siten, että samettinauhan ulkoreuna on mm etäisyydellä taitteesta. Ompele samettinauhat paikalleen molemmista reunoista. Kokoaminen: Aseta hihat etu- ja takakappaleille op:t vastakkain ja ompele raglansaumat. Huolittele pääntie kaitaleella; jätä kaitaleen molempiin päihin hieman ylimääräistä. Taita kaitaleen päät etureunan yli nurjalle ja tikkaa ne pääntielle mm etäisyydeltä taitteesta. Leikkaa ylimääräinen osuus pois cm viskoosijerseytä (CV/EL), jousto/palautuvuus 0% cm samettinauhaa, lev. 0 mm - cm Framilon - joustonauhaa, lev. 8 mm - neljä nappia, ø 9 mm - neljä ommeltavaa painonappia, ø 8 mm läheltä ommelta. Ompele hiha- ja sivusaumat; tikkaa hihansuiden saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Silitä ja ompele helmakäänne tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Viimeistely: Ompele etureunaan painonapit: ylin lähelle pääntietä ja seuraavat tasavälein,- cm etäisyydelle toisistaan. Ompele napit oikeaan etukappaleeseen vastaaville kohdille somisteiksi. 8. Ringmaster kauluspaita cm Kuva s. 8-9 *Leikkaa halkiokaitaleet turkoosista puuvillakankaasta; huomaa, että halkiokaitaleen kaavassa on tarvittavat saumanvarat. Leikkaa muut kappaleet ruudullisesta puuvillakankaasta kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää kappaleiden muihin reunoihin 0 mm saumanvarat. **Huomaa, että tasku ja olkakaarroke leikataan täysvinoon langansuuntaan. saumurilla tai siksakilla. Saumat tikataan kaksoistikkauksin, ellei ohjeissa toisin mainita. Tukeminen: Leikkaa ja silitä tukikangasta pienoiskaavoissa tummennettuihin kaavanosiin: etualavaroihin, rannekkeiden ulompiin osiin ja päällikaulukseen. Hihahalkiot: Aukileikkaa hihoihin 7 8 halkiot kaavamerkkien Neulaa halkiokaitaleen op halkion np:lle ja ompele se halkioreunoihin siten, että halkiokaitaleen saumanvara on tasalevyinen ja halkioreunan saumanvara hihansuussa 7 mm ja halkion pohjassa mm; ks. piirros ohessa. Taita halkiokaitale nelin kerroin ja tikkaa sen toinen reuna halkioon läheltä reunaa. Ompele halkion pohjaan pieni muotolaskos. Jätä lähempänä sivusaumaa oleva halkioreuna suoraksi ja taita toinen halkioreuna nurjalle. Tasku: Ompele taskunsuuhun päärme. Silitä taskun reunoista saumanvarat nurjalle. Neulaa ja ompele tasku vasempaan etukappaleeseen; ommel kulkee lähellä reunaa. Kokoaminen: Silitä etureunoihin taitteet kaavamerkkien Taita alavarojen ulkoreunoista saumanvarat nurjalle, neulaa ja ompele alavarat etukappaleisiin. Neulaa ja ompele etu- ja takakappaleet olkakaarrokkeeseen op:t 6 6 etukappale olkakaarroke** takakappale hiha ranneke 6 kaulus 7 tasku** 8 halkiokaitale* KAAVA-ARKKI A harmaa cm ruudullista puuvillakangasta (CO) - pieni pala turkoosia puuvillakangasta hihansuiden halkiokaitaleisiin - cm tukikangasta, Vlieseline H nappia, ø 0 mm vastakkain; tikkaa saumanvarat kaarrokeen puolelle. Ompele hihat kädenteille ja tikkaa saumanvarat kädenteiden puolelle. Ompele hiha- ja sivusaumat. Ompele helmaan kapea päärme. Kaulus: Silitä tuetun (päällikaulus) kauluksen alareunasta saumanvarat nurjalle ja aputikkaa ne paininjalan etäisyydeltä. Neulaa kauluskappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele reunat yhteen. Viistoa kulmat, tee aukileikkaukset sisäkulmissa ompeleeseen saakka ja silitä kauluksen saumanvarat auki varovasti silitysraudan kärjellä. Käännä kaulus oikein päin. Neulaa ja ompele alakaulus pääntielle op:t vastakkain. Taita kaikki pääntien saumanvarat kauluksen sisään, neulaa ja ompele päällikauluksen reuna pääntielle huolellisesti. Tikkaa kaulus ympäriinsä läheltä reunaa. Löydät kuvitetun ohjeen s.. Rannekkeet: Silitä rannekkeen sisemmän (tukematon) reunan saumanvarat nurjalle ja aputikkaa reuna paininjalan etäisyydeltä. Taita ranneke kaksin kerroin op:t vastakkain ja ompele päät. Käännä ranneke oikein päin. Neulaa ja ompele rannekkeen ulompi (tuettu) reuna hihansuuhun op:t vastakkain. Taita saumanvarat rannekkeen sisään ja neulaa rannekkeen sisempi reuna hihansuuhun huolellisesti. Tikkaa kiinnitysreuna hihansuun op:lta läheltä reunaa, sisempi reuna kiinnittyy samalla. Kaksoistikkaa rannekkeen ulkoreunat ja päät. Viimeistely: Ompele vasempaan etureunaan napinlävet ja oikeaan etureunaan napit; ylin cm etäisyydelle pääntiesaumasta ja muut sen alapuolelle tasavälein -7 cm etäisyydelle toisistaan. Etureunan ylin napinläpi ommellaan punaisella ja muut valkoisella langalla. Ylin nappi ommellaan turkoosilla ja muut valkoisella langalla. Ompele napinlävet ja napit kaulukseen ja rannekkeisiin valkoisella langalla kaavamerkkien

7 9. Mancini samettihousut cm Kuva s etulahje takalahje sisempi taskupussi ulompi taskupussi takatasku 6 vyötärökaitale + 7 vetoketjulista KAAVA-ARKKI E sininen cm kevyesti joustavaa velvetonsamettia (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - 0 cm puuvillakangasta (CO) - 0 cm tukikangasta, Vlieseline H 80 - kolme metallinappia, ø 6 mm - housuvetoketju, pit cm - housukankaan väristä tikkauslankaa, Epic n:o 80 - neonväristä ompelulankaa napinläpien ompeluun, Gütermann Leikkaa sisempi vyötärökaitale ja ulommat taskupussit puuvillakankaasta ja muut kappaleet sametista kaavaluettelon mukaan; aseta vyötärökaitaleen KT-reuna kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kaikkien kappaleiden reunoihin cm saumanvarat. Huomioi etulahkeissa vetoketjuhalkion kaavamerkinnät vasemmalle ja oikealle lahkeelle. Huomioi sametin nukansuunta! Leikkaa lisäksi sametista x 0 cm kaitale vyölenkkejä varten. saumurilla tai siksakilla. Tikkaukset ommellaan kaksoistikkauksin, ellei ohjeessa toisin mainita. Napinlävet ommellaan neonvärisellä langalla. Valmistelut: Leikkaa ja silitä tukikangasta ulompaan vyötärökaitaleeseen ja takataskunsuihin; ks. pienoiskaavoihin tummennetut kaavanosat. Taita ja ompele etulahkeiden vyötärölle laskokset kaavamerkkien Tikkaa laskokset op:lta kaksoistikkauksella cm matkalta. Sivutaskut: Neulaa ja ompele ulompi taskupussi etulahkeen taskunsuuhun op:t vastakkain. Aputikkaa taskunsuun sv:t taskupussin puolelle läheltä reunaa. Käännä taskupussi nurjalle ja tikkaa taskunsuu. Neulaa sisempi taskupussi ulompaan taskupussiin ja ompele taskun pohja. Aputikkaa taskupussit sivusaumojen ja vyötärön saumanvaroihin. Takataskut: Huolittele taskunsuut ja silitä niihin taitteet. Käännä taskunsuut nurjalle ja tikkaa niihin koristeommel; käytä taskun kaavaa sapluunana ommellessasi. Ompele taskunsuihin napinlävet kaavamerkkien Tee taskun kaavasta pahvisapluuna. Aseta se taskun np:lle ja silitä taskun ulkoreunan saumanvarat sapluunan reunan yli nurjalle. Neulaa ja tikkaa taskut takalahkeisiin kaavamerkkien Kokoaminen: Neulaa etu- ja takalahkeet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele lahkeiden sisäsaumat; tikkaa saumanvarat takalahkeiden puolelle. Ompele haarasauma takavyötäröltä eteen vetoketjuhalkion alareunaan. Valmista vetoketjuhalkio sivulla olevan ohjeen Tikkaa haarasauma. Ompele lahkeiden sivusaumat ja reunatikkaa saumanvarat takalahkeiden puolelle; tikkaus alkaa vyötäröltä ja päättyy taskupussin alareunaan. Vyölenkit: Huolittele kaitaleen toinen reuna, taita kaitale kolmin kerroin ja ompele kaitaleen keskelle kaksoistikkaus. Leikkaa kaitale viiteen saman mittaiseen palaan. Neulaa ja tikkaa vyölenkkien toiset päät housujen vyötärölle op:t vastakkain mallipiirroksen Vyötärö: Neulaa vyötärökaitaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele yhteen yläreunat ja päät. Viistoa ulkokulmien saumanvarat, aukileikkaa sisäkulma ompeleeseen saakka ja käännä vyötärökaitale oikein päin. Neulaa ja ompele sisemmän vyötärökaitaleen op housujen vyötärön np:lle. Käännä ulomman vyötärökaitaleen alareunasta saumanvarat kaitaleen sisään, neulaa ja ompele se vyötärölle läheltä reunaa. Silitä vyötärö ja tikkaa vyötärökaitale ympäriinsä reunatikkauksella. Taita vyölenkkien toisen pään saumanvarat nurjalle ja ompele ne vyötärökaitaleen yläreunaan. Viimeistely: Silitä ja ompele lahkeensuihin päärmeet (+, cm). Ompele vyötärökaitaleeseen napinlävet kaavamerkkien Ompele etuvyötärölle ja takataskuihin napit. 0. Star Master liivi svetarineuloksesta cm Kuva s. 9 Leikkaa etukappale, takakappale ja tasku svetarineuloksesta kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reuna kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin pääntietä ja kädenteitä lukuun ottamatta cm saumanvarat. Leikkaa taskunsuu-, pääntie-, kädentieja etureunakaitaleet sekä helmakaitale resorista kaavaluettelon *Kaitaleiden kaavoissa on mukana kaikki tarvittavat saumanvarat cm joustavaa svetarineulosta (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - 0 cm resoria (CO/EL) - -6 painonappia, ø mm, Prym huolittelevalla jousto-ompeleella. Tasoompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Kaitalehuolittelut ommellaan seuraavasti: ompele kaitaleen toinen reuna huoliteltavaan reunaan suoraompeleella op:t vastakkain; venytä kaitaletta kevyesti ommellessasi. Taita kaitale kolmin kerroin, neulaa kaitaleen toinen reuna huolellisesti ja tikkaa se paikalleen kaitaleen op:lta tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Tasku: Huolittele taskunsuu kaitaleella. Silitä taskun reunoista saumanvarat nurjalle, neulaa ja ompele tasku vasempaan etukappaleeseen kaavamerkkien Kokoaminen: Ompele olkasaumat. Huolittele pääntie ja kädentiet kaitaleilla. Ompele sivusaumat; tikkaa kädenteiden saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Neulaa ja ompele helmaresorin toinen reuna liivin helmaan op:t vastakkain suoraompeleella ja silitä saumanvarat auki. Taita resori etukappale tasku taskunsuukaitale* pääntiekaitale* 6 kädentiekaitale* 7 etureunakaitale* 8 helmakaitale* KAAVA-ARKKI B vihreä kaksin kerroin ja neulaa sen avoin reuna helman np:lle. Tikkaa sauma tasoompeleella siten, että resorin alareuna kiinnittyy paikalleen. Huolittele etureunat kaitaleilla; jätä kaitaleen molempiin päihin hieman ylimääräistä. Taita kaitaleen päät napakasti nurjalle, tikkaa päät kaitaleeseen mm etäisyydeltä ja leikkaa ylimääräinen osuus pois läheltä ommelta. Viimeistely: Kiinnitä etureunaan painonapit: ylin lähelle pääntiereunaa ja alin lähelle alareunaa ja loput niiden keskelle tasavälein.

8 . Arctic Sun tunika cm Kuva s. 0- etukappale hiha helmakappale KAAVA-ARKKI B punainen cm painettua luomupuuvillatrikoota (CO/EL), jousto/ palautuvuus 0% - cm resoria (CO/EL) - 80 cm läpinäkyvää Framilon joustonauhaa, lev. mm Leikkaa kappaleet jerseystä kaavaluettelon mukaan; aseta KE- ja KT-kohdat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi muihin reunoihin pääntietä ja hihansuita lukuun ottamatta 8-0 mm saumanvarat. Leikkaa resorista, cm leveää kaitaletta pääntien ja hihansuiden huolitteluun. Mikäli käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa resorikaitale siihen sopivan levyisenä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Helmakäänne ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Valmistelut: Leikkaa joustonauhasta kaksi 0 cm palaa helmakappaleiden ja kaksi cm palaa hihansuiden poimuttamiseen. Aputikkaa joustonauhapalat helmakappaleiden yläreunaan np:lle kaavamerkkien väliin; venytä joustonauhaa ommellessasi kevyesti, niin saat reunan poimuttumaan kauniisti. Poimuta hihansuut vastaavasti aputikkaamalla joustonauhapalat koko hihansuun osuudelle. Leikkaa joustonauhasta palat takakappaleiden olkasaumanvarojen tukemiseen ja aputikkaa ne saumanvarojen np:lle; mittaa tarvittava pituus kaavasta ja lisää saumanvarat. Kokoaminen: Ompele vasen olkasauma. Huolittele pääntie kaitaleella. Huolittele hihansuut kaitaleilla. Ompele oikea olkasauma; tikkaa pääntien saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Ompele hihat kädenteille. Ompele helmakappaleet etu- ja takakappaleisiin. Ompele hiha- ja sivusaumat; tikkaa hihansuiden saumanvarat litteiksi kaitaleiden osuudelta. Silitä ja ompele helmaan käänne kaavamerkkien. Tiny Path leggingsit tai pitkät alushousut cm Kuva s. 0- A B etulahje takalahje polvipaikka, malli B KAAVA-ARKKI C harmaa cm raidallista luomupuuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - pala yksiväristä puuvillajerseytä polvipaikkoihin, malli B - 0 cm kuminauhaa, lev. 0 mm Leikkaa lahjekappaleet raidallisesta jerseystä kaavaluettelon mukaan; kohdista raidat sivuissa ja lisää leikatessasi kappaleiden kaikkiin reunoihin 8 0 mm saumanvarat. Malli B: Leikkaa polvipaikat yksivärisestä jerseystä; polvipaikan kaavassa on mukana tarvittavat saumanvarat. huolittelevalla jousto-ompeleella. Tasoompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Vyötärökäänne ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Polvipaikat, malli B: Neulaa polvipaikat etulahkeisiin kaavamerkkien mukaan ja ompele ne paikalleen tasoompeleella. Päättele langat huolellisesti. Kokoaminen: Neulaa etu- ja takalahkeet toisiinsa ja ompele sivusaumat. Silitä lahkeensuihin käänteet ja ompele ne taso-ompeleella. Ompele lahkeiden sisäsaumat; tikkaa lahkeensuiden saumanvarat litteiksi käänteiden osuudelta. Ompele haarasauma. Silitä ja ompele vyötärölle käänne kaavamerkkien mukaan; jätä kuminauhalle pieni pujotusaukko. Mittaa kuminauha lapselle sopivaksi. Pujota kuminauha vyötärökäänteeseen ja ompele sen päät yhteen. Ompele pujotusaukko kiinni.. Chilly Day fleecehuppari cm Kuva s., cm fleeceä (PES), jousto/palautuvuus 0% - cm painettua svetarineulosta (CO/EL), jousto/palautuvuus % cm raidallista puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - 0 cm resoria (CO/EL) - pala tukikangasta, Vlieseline H cm Framilon -joustonauhaa, lev. 8 mm muovipintaista painonappia, ø mm, Prym Color

9 Kutista kankaat pesemällä ja silittämällä ne ennen leikkaamista. Päällinen: Leikkaa fleecestä etu- ja takakappaleet sekä hihat ja painetusta svetarineuloksesta huppukappaleet ja taskut kaavaluettelon mukaan: aseta KT-reuna kankaan taitteelle ja leikkaa muut reunat hupun etureunaa lukuun ottamatta cm saumanvaroin. Leikkaa taskunsuu- ja hihansuukaitaleet resorista cm saumanvaroin. Leikkaa resorista lisäksi cm leveää kaitaletta hupun etureunan huolitteluun. Vuori: Leikkaa etu- ja takakappaleet ja hihat raitaneuloksesta kaavaluettelon mukaan: aseta KT-reuna kankaan taitteelle ja leikkaa kappaleiden muut reunat cm saumanvaroin. Leikkaa huppu raitaneuloksesta; lisää leikatessasi lakisaumaan ja pääntielle vain mm saumanvarat, mutta ompele huppu cm saumanvaroin. suoralla jousto-ompeleella. Koska vaate on kokonaan vuoritettu, saumanvaroja ei tarvitse huolitella. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Tukeminen: Leikkaa ja silitä tukikangasta raitaneuloksesta leikattujen etukappaleiden napitusvaroihin; ks. pienoiskaavoihin tummennetut kaavanosat. Taskut: Ompele taskun kaarevien reunojen saumanvaroihin syötöslanka. Tee peukalohankaan saumanvaran syvyinen aukileikkaus. Tee taskun kaavasta pahvisapluuna ja aseta se taskun np:lle. Taita taskun saumanvarat syötöslankaa kiristämällä sapluunan reuna yli nurjalle ja silitä tasku. Taita taskusuuresori kaksin kerroin op:t vastakkain ja ompele päät. Käännä resori oikein päin ja ompele se taskunsuuhun op:t vastakkain; resorin päät kohdistuvat saumanvaran taitteelle. Neulaa ja ompele taskut päällisen etukappaleille kaavamerkkien Päällinen: Ompele olkasaumat. Ompele hihat kädenteille. Ompele hihaja sivusaumat; jätä takki vielä nurin päin. Ompele hihansuuresorit renkaiksi ja käännä ne kaksin kerroin np:t vastakkain. Pujota resorit hihansuiden sisään op:t vastakkain ja ompele ne paikalleen resoria venyttäen. Huppu: Ompele hupun lakisaumat sekä päällisestä että vuorista; silitä saumanvarat. Aseta huput sisäkkäin np:t vastakkain ja aputikkaa etu- ja pääntiereunat yhteen saumanvaroista. Huolittele hupun etureuna kaitaleella siten, että hupun etureuna supistuu hieman. Neulaa ja ompele huppu päällisen pääntielle op:t vastakkain; kohdista hupun kulmat KE-merkkeihin. Kokoaminen: Ompele vuorin olkasaumat. Ompele hihat vuorin kädenteille. Ompele hiha- ja sivusaumat; jätä toiseen hihaan cm kääntöaukko. Silitä päällisen ja vuorin saumanvarat. Käännä päällinen ja vuori nurin päin ja aseta ne op:t vastakkain. Neulaa ja ompele yhteen päällisen ja vuorin helma, etureunat ja pääntie siten, että huppu jää väliin. Ompele joustonauhapala helman saumanvaroihin vuorin puolelle kevyesti venyttäen; kohdista joustonauhan päät hakkimerkkeihin. Hihat roikkuvat vielä vapaana: neulaa ja ompele päällisen ja vuorin hihansuut toisiinsa siten, että resorit jäävät väliin; venytä resoria ommellessasi. Huomaa, että hihoja ei pujoteta sisäkkäin vaan ne ovat tanssiasennossa. Pujota takki kääntöaukon kautta oikein päin: työnnä kätesi kääntöaukosta takin sisään, tartu hihansuuresoriin ja vedä ensin hihat sisäkkäin ja aukon kautta ulos. Vedä sitten koko takki varovasti oikein päin. Neulaa ja ompele kääntöaukko kiinni. Viimeistely: Silitä etureunat vuorin puolelta. Kiinnitä etukappaleelle painonapit: ylin ja alin kaavamerkkien mukaan ja loput niiden keskelle tasavälein. 6 Fleece Raita- Svetarijersey neulos etukappale - - hiha - huppu - tasku - - Resori 6 taskunsuukaitale 7 hihansuukaitale 7 KAAVA-ARKKI B oranssi. Pretty Basic trikoopusero cm Kuva s. (A), 6 (B) A B etukappale hiha kaulus, malli B KAAVA-ARKKI B musta cm puuvillajerseytä (CO/EL) tai viskoosijerseytä (CV/EL), jousto/palautuvuus 0% - 0 cm (malli A) tai 8 cm (malli B) Framilon - joustonauhaa, lev. mm Molemmat mallit: Leikkaa etu- ja takakappaleet sekä hihat jerseystä kaavaluettelon mukaan; aseta kaavan KE- ja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin pääntietä ja hihansuita lukuun ottamatta 8 mm saumanvarat. Leikkaa jerseystä, cm leveää kaitaletta pääntien ja hihansuiden huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisinä. Malli A: Leikkaa jerseystä cm leveää kaitaletta etukappaleen frilloja varten yhteensä 0 0 cm. huolittelevalla jousto-ompeleella. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Frillat, malli A: Huolittele kaitaleen ulkoreunat saumurin rullapäärmeellä tai kapealla tiheällä siksakilla. Leikkaa kaitale ensin neljään saman mittaiseen palaan ja lyhennä sitten kaitaleita seuraavasti: ylintä 6 cm, seuraavaa cm ja kolmatta cm. Ompele palojen keskelle kaksi poimulankaa puseron väristä poikkeavalla langalla n. 7 mm etäisyydelle toisistaan. Poimuta kaitaleet etukappaleen pääntielle sopiviksi, neulaa ja ompele ne paikalleen poimulankojen keskeltä kapealla siksakilla tai tasosaumurin kaksoistikkauksella: ylin frilla ommellaan siten, että sen yläreuna on cm etäisyydellä pääntiestä ja seuraavat kolme sen alapuolelle vieri viereen. Pura lopuksi poimulangat. Kaulus, malli B: Leikkaa joustonauhasta cm pala kauluksen kiinnitysreunan poimuttamiseen. Merkitse sekä kaulukseen että joustonauhaan /-kohdat. Aputikkaa joustonauha kauluksen reunaan np:lle; venytä joustonauhaa ommellessasi, niin saat kauluksen poimuttumaan tasaisesti. Ompele kaulus renkaaksi. Huolittele kauluksen ulkoreuna saumurin rullapäärmeellä tai kapealla tiheällä siksakilla; päättele ommel huomaamattomaksi. Hihansuut: Leikkaa joustonauhasta kaksi cm palaa hihansuiden poimuttamiseen. Aputikkaa joustonauhapalat hihansuiden saumanvaroihin op:lle. Huolittele hihansuut kaitaleilla. Kokoaminen: Neulaa hihat etu- ja takakappaleisiin op:t vastakkain ja ompele raglansaumat. Ompele hiha- ja sivusaumat; tikkaa hihansuiden saumanvarat litteiksi kaitaleiden osuudelta. Silitä ja ompele helmaan käänne tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Kaulus, malli B: Aputikkaa kaulus pääntielle; kohdista kauluksen sauma pääntien KT-merkkiin ja venytä sekä pääntietä että kaulusta ommellessasi, niin saat pääntiestä kyllin joustavan. Pääntie: Huolittele pääntie kaitaleella. Jos käytät tasosaumurin nauhanohjainta aloita huolittelu KT-merkin kohdalta ja kierrettyäsi pääntien ympäriinsä ohjaa huolittelukaitale reunan yli ja jätä päähän hieman ylimääräistä. Taita ylimääräinen nauha napakasti pääntien np:lle, tikkaa nauhan pää paikalleen kaitaleen kiinnittävää ommelta pitkin ja leikkaa ylimääräinen osuus pois läheltä ommelta. Jos käytät perusompelukonetta, ompele kaitale ensin renkaaksi ja huolittele pääntie sen jälkeen tavalliseen tapaan.

10 . Meoow kissataskuhame cm Kuva s. - etu- ja takakappale vyötärökaitale helmakaitale korva + tasku + KAAVA-ARKKI C punainen cm painettua pilkullista ja 0 cm yksiväristä vaaleanpunaista puuvillakangasta (CO) - pala painettua pallokuvioista ja palat mustaa, valkoista ja pinkkiä puuvillakangasta taskuihin - pala kaksipuolista liimaharsoa, Vlieseline Vliesofix - 0 cm kuminauhaa, lev. mm cm taftinauhaa solmimisnauhaksi, lev. mm Leikkaa etu- ja takakappaleet pilkullisesta ja vyötärö- ja helmakaitaleet vaaleanpunaisesta puuvillakankaasta kaavaluettelon mukaan; aseta KE- ja KT-reunat sekä helma- ja vyötärökaitaleiden taitereuna kankaan taitteelle ja leikkaa muut reunat cm saumanvaroin. Leikkaa taskut pallokuvioisesta, taskujen vuorit vaaleanpunaisesta ja korvat pinkistä puuvillakankaasta cm saumanvaroin. saumurilla tai siksakilla. Tikkaukset ommellaan lähelle reunaa. Taskut: Neulaa ja ompele korvakappaleet toisiinsa pareittain op:t vastakkain; jätä alareuna avoimeksi. Viistoa kulmat, kavenna saumanvarat ja käännä korvat oikein päin. Silitä ja reunatikkaa korvat. Aputikkaa korvat op:t vastakkain ulompien taskukappaleiden kulmiin saumanvaran etäisyydelle ulkoreunasta. Neulaa ja ompele taskukappaleet toisiinsa op:t vastakkain (korvat jäävät väliin); jätä toiseen sivuun pieni kääntöaukko. Viistoa kulmat, kavenna saumanvaroja ja käännä tasku oikein päin. Silitä tasku ja tikkaa taskunsuun osuus. Jäljennä silmät, silmäterät ja nenänpää kaksipuolisen liimaharson paperipuolelle. Silitä silmät valkoisen, silmäterät mustan ja nenänpää pinkin tilkun np:lle ja leikkaa kuviot irti ääriviivoja pitkin. Poista liimaharsosta paperi ja silitä silmät, silmäterät ja nenäpää taskuihin ja ompele ne paikalleen kapealla tiheällä siksakilla tai suoraompeleella. Ompele taskut etukappaleeseen. Ompele kissalle viikset suoraompeleella mallipiirroksen Kokoaminen: Neulaa etu- ja takakappale toisiinsa op:t vastakkain ja ompele sivusaumat. Ompele helmakaitale renkaaksi. Neulaa ja ompele helmakaitale hameeseen op:t vastakkain. Silitä helmasauma siten, että helmakaitaletta jää näkyviin n. mm ja se muodostaa alareunaan tereen. Tikkaa helmasauma läheltä reunaa. Taita kaitaleen yläreunasta saumanvarat nurjalle, neulaa ja ompele helmakaitaleen yläreuna hameeseen. Vyötärö: Taita vyötärökaitale kaksin kerroin ja silitä sen keskelle taite. Merkitse kaitaleeseen /-kohdat. Ompele vyötärökaitale renkaaksi ja jätä saumaan kaavamerkkien väliin pieni pujotusaukko kuminauhaa varten. Silitä sauma auki ja tikkaa pujotusaukon reunat op:lta läheltä reunaa. Merkitse hameen vyötärölle KE- ja KT-kohdat ja ompele vyötärölle poimulangat. Poimuta helma vyötärökaitaleeseen sopivaksi. Neulaa ja ompele vyötärökaitaleen sisemmän reunan op hameen vyötärön np:lle (pujotusaukko jää hameen ulkopuolelle ja se kohdistetaan vasempaan sivusaumaan). Taita vyötärökaitaleen ulommasta reunasta saumanvarat kaitaleen sisään, neulaa ja ompele se vyötärösaumaan läheltä reunaa. Mittaa kuminauha lapselle sopivaksi ja pujota se kujaan. Ompele kuminauha renkaaksi. Pujota lopuksi kujaan solmimisnauha ja läpitikkaa se oikean sivusauman kohdalta vyötärökaitaleeseen ja kuminauhaan. 6. Frozen Meadow tekoturkistakki cm Kuva s Turkis Popliini etukappale hiha huppu pompula - Resori 6 hihansuu 7 helmakaitale KAAVA-ARKKI C vihreä cm pitkäkarvaista tekoturkista (PA/PES) cm puuvillapopliinia vuoriin - 0 cm resoria (CO/EL) - takkivetoketju, pit cm Päällinen: Leikkaa päällisen kappaleet turkiksesta ja resorista kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Leikkaa resorista lisäksi: - x cm kaitale nyörikujaksi hupun etureunaan -, cm leveää kaitaletta etureunojen huolitteluun ja solmimisnauhaksi (Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisinä.) Huom! Aseta kaavat turkiksen np:lle ja leikkaa kappaleet yksi kerrallaan. Leikkaa saksien kärjillä varovasti pohjakangasta pitkin siten, että turkiksen karvat eivät katkea juuresta. Ravista irtokarvat pois kappaleista ennen ompelun aloittamista. Huomioi turkiksen nukansuunta! Vuori: Leikkaa vuorin kappaleet popliinista kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reuna kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. suoraompeleella. Koska vaate on kokonaan vuoritettu, saumanvaroja ei tarvitse huolitella. Taso-ompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Huppu: Ompele nauhakujakaitaleen päihin päärmeet ja taita kaitale pituussuunnassa kaksin kerroin np:t vastakkain ja aputikkaa avoimet reunat yhteen. Neulaa päällisen ja vuorin huppukappaleet toisiinsa pareittain ja ompele lakisaumat. Aputikkaa nauhakuja päällisen etureunaan op:t vastakkain; kohdista nauhakujan päät hakkimerkkeihin. Aseta huput sisäkkäin, op:t vastakkain ja ompele etureunat yhteen; nauhakuja jää väliin. Aputikkaa etureunan saumanvarat vuorin puolelle läheltä reunaa. Käännä huppu oikein päin ja aputikkaa hupun pääntiereunat yhteen saumanvaroista; lyhennä turkiksen karvoja saumanvarojen osuudelta.

11 Päällisen kokoaminen: Neulaa ja ompele hihat etu- ja takakappaleisiin op:t vastakkain ja ompele raglansaumat. Ompele hiha- ja sivusaumat; jätä takki vielä nurin päin. Ompele hihansuuresorit renkaiksi ja taita ne kaksin kerroin np:t vastakkain. Pujota resorit hihansuiden sisään op:t vastakkain ja ompele ne paikalleen resoria kevyesti venyttäen. Neulaa ja ompele helmaresorin yläreuna takin helmaan op:t vastakkain. Huolittele etureunat resorikaitaleilla pääntieltä helmaresorin kaavamerkkiin saakka. Neulaa ja ompele huppu takin pääntielle op:t vastakkain; kohdista hupun etukulmat etureunakaitaleiden ulkoreunaan. Vuorin kokoaminen: Neulaa ja ompele hihat etu- ja takakappaleisiin op:t vastakkain ja ompele raglansaumat. Ompele hiha- ja sivusaumat; silitä saumanvarat auki. Yhdistäminen: Neulaa päällisen ommellun helmaresorin toinen reuna vuorin helmaan op:t vastakkain. Avaa vetoketju, neulaa ja ompele ketjun puolikkaat vuorin etureunaan siten, että ketjun np on vuorin op:ta vasten ja ommel kulkee n. mm etäisyydellä vetoketjun hammastuksesta; kohdista ketjun alapää helmaresorin taiteviivaan. Aputikkaa etureunojen saumanvarat vuorin puolelle läheltä reunaa. Käännä päällinen ja vuori vielä nurin päin. Aseta päällinen ja vuori op:t vastakkain, älä pujota vielä hihoja sisäkkäin vaan anna niiden roikkua vapaana. Neulaa ja ompele vuorin pääntie päällisen pääntielle op:t vastakkain siten, että huppu jää väliin ja vetoketjun hammastus kohdistuu päällisen reunakaitaleen ulkoreunaan. Kavenna pääntien saumanvarat, lyhennä turkiksen karvoja ja tee aukileikkauksia saumanvarojen kaareviin kohtiin. Neulaa hihansuut toisiinsa op:t vastakkain ja ompele hihansuusaumat siten, että resorit jäävät väliin; venytä resoria ommellessasi. Työnnä helmaresori päällisen ja vuorin väliin, neulaa ja ompele päällisen ja vuorin helmasaumanvarat toisiinsa niin pitkälle kohti etureunaa kuin pääset. Käännä takki etureunan kautta oikein päin. Neulaa päällisen etureunat vuorin etureunoihin vetoketjun päälle huolellisesti ja ompele ne paikalleen reunakaitaleen ommeljuovaa pitkin. Viimeistely: Taita solmimisnauhakaitale kolmin kerroin ja ompele kaitaleen keskeltä taso-ompeleella. Harsi pompulakappaleiden ulkoreunoihin poimulangat ja kiristä ne palloiksi. Täytä pompulat turkiksesta ylijääneillä karvoilla. Kiristä reunojen harsinlankaa ja käännä reunojen saumanvarat pallon sisään. Pujota solmimisnauhan toinen pää pallon sisään ja ompele pallo tiiviiksi. Pujota solmimisnauha hupun etureunan kujaan, lyhennä nauha sopivaksi ja ompele myös nauhan toiseen päähän pompula. Tikkaa nauha lakisauman kohdalta kujaan. Kampaa turkiksen saumat varovasti siten, että saat karvat pois saumojen välistä. 7. Forest ruudullinen flanellipaita cm Kuva s. 6, 9 etukappale olkakaarroke takakappale hiha tasku 6 taskunkansi + 7 pääntiekaitale* 8 huppu 9 hihansuuresori KAAVA-ARKKI D oranssi cm ruudullista puuvillaflanellia (CO) - 0 cm raidallista puuvillajerseytä (CO/EL) - cm resoria (CO/EL) - 0 cm tukikangasta, Vlieseline H painonappia, ø 0 mm Leikkaa huppu raidallisesta puuvillajerseystä ja lisää leikatessasi etureunaa lukuun ottamatta 8 mm saumanvarat. Leikkaa resorista hihansuut cm saumanvaroin ja, cm leveää kaitaletta hupun etureunan huolitteluun. Leikkaa muut kappaleet ruutuflanellista kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää kappaleiden muihin reunoihin leikatessasi cm saumanvarat. Huomaa, että olkakaarroke, pääntiekaitale, taskut ja taskunkannet leikataan täysvinoon langansuuntaan. *Pääntiekaitaleen kaavassa on mukana tarvittavat saumavarat. saumurilla tai siksakilla. Tikkaukset ommellaan kaksoistikkauksin, ellei ohjeessa toisin mainita. Hupun lakisauma ommellaan huolittelevalla jousto-ompeleella. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Tukeminen: Leikkaa ja silitä tukikangasta etualavaroihin ja ulompiin taskunkansiin; ks. pienoiskaavoihin tummennetut kaavanosat. Taskut: Ompele taskunsuihin päärmeet. Kiinnitä taskuihin painonapit kaavamerkkien Silitä taskujen reunoista saumanvarat nurjalle. Neulaa ja tikkaa taskut etukappaleisiin kaavamerkkien Neulaa taskunkannet pareittain op:t vastakkain ja ompele yhteen alareunat ja päät. Viistoa kulmat ja silitä saumanvarat auki. Käännä kannet oikein päin, silitä ne huolellisesti ja tikkaa ulkoreunat. Kiinnitä kansiin painonapit kaavamerkkien Neulaa kannet taskujen yläpuolelle op:t vastakkain ja ompele kannen avoin reuna. Käännä kannet oikeaan asentoonsa ja tikkaa paininjalan etäisyydeltä siten, että kiinnityssauman saumanvarat jäävät piiloon. Kokoaminen: Neulaa ja ompele etuja takakappaleet olkakaarrokkeeseen op:t vastakkain; tikkaa saumanvarat kaarrokkeen puolelle. Silitä hihansuuresorit kaksin kerroin np:t vastakkain ja ompele ne hihansuuhun suoraompeleella op:t vastakkain; venytä resoreita kevyesti ommellessasi. Huolittele saumanvarat ja tikkaa ne hihojen puolelle. Ompele hihat kädenteille ja tikkaa saumanvarat kädenteiden puolelle. Ompele hiha- ja sivusaumat; tikkaa hihansuiden saumanvarat litteiksi parin sentin matkalta. Silitä etureunoihin taitteet kaavamerkkien Neulaa huppukappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele hupun lakisauma. Huolittele hupun etureuna kaitaleella. Neulaa ja ompele huppu pääntielle op:t vastakkain; kohdista hupun kulmat etukappaleiden KE-merkkeihin. Taita napitusalavarojen ulkoreunan saumanvarat lopulliseen asentoonsa, käännä alavarat etukappaleiden puolelle op:t vastakkain (hupun kulmat jäävät väliin) ja ompele kulmat. Neulaa ja ompele pääntiekaitaleen toinen reuna pääntiesaumaan hupun puolelle; kaitaleen päät ulottuvat napitusvarojen puolelle. Kavenna pääntien saumanvarat. Taita kaitaleen toisesta reunasta saumanvarat kaitaleen sisään ja ompele kaitale pääntielle läheltä reunaa. Käännä etukulmat oikein päin. Neulaa ja ompele napitusalavarat etukappaleisiin läheltä reunaa. Ompele helmaan kapea päärme. Viimeistely: Kiinnitä etureunaan painonapit; ylin lähelle pääntiesaumaa ja alin 8-0 cm etäisyydelle helmasta ja loput niiden keskelle tasavälein. Vinkki! Tällä kaavalla voit ommella myös mallin 8 mukaisen kauluspaidan kokoihin 98- cm, löydät kauluksen (0) ja rannekkeen () kaavat kaavaarkilta. Seuraa mallin 8 leikkuu- ja ompeluohjetta. 8. Arnold tweedhousut cm Kuva s. 6, cm puuvilla/villasekoite-tweediä (CO/PES/WV/PC) - cm puuvillakangasta (CO) - 0 cm tukikangasta, Vlieseline H 80 - tai metallinappia, ø 6 mm - housuvetoketju, pit cm - housukankaan väristä tikkauslankaa, Epic n:o 80 - neonväristä ompelulankaa napinläpien ompeluun, Gütermann

12 6 etulahje takalahje sisempi taskupussi ulompi taskupussi vyötärökaitale + 6 vetoketjulista (7 takatasku ) 7 KAAVA-ARKKI B harmaa KAAVASTA Malli on samantapainen kuin malli 9, mutta ilman takataskuja. Löydät taskun kaavan (7) kaava-arkilta ja voit ommella taskun mallin 9 ohjeiden mukaisesti. Leikkaa sisempi vyötärökaitale ja ulommat taskupussit puuvillakankaasta ja muut kappaleet tweedistä kaavaluettelon mukaan; aseta vyötärökaitaleen KT-reuna kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Huomioi etulahkeissa vetoketjuhalkion kaavamerkinnät vasemmalle ja oikealle lahkeelle. Leikkaa lisäksi tweedistä x 0 cm kaitale vyölenkkejä varten. saumurilla tai siksakilla. Tikkaukset ommellaan kaksoistikkauksin, ellei ohjeessa toisin mainita. Vyölenkit, napinlävet ja lahkeiden sivusaumojen koristetikkaukset ommellaan neonvärisellä langalla. Valmistelut: Leikkaa ja silitä tukikangasta ulompaan vyötärökaitaleeseen. Taita ja ompele etulahkeiden vyötärölle laskokset kaavamerkkien Tikkaa laskokset op:lta kaksoistikkauksella cm matkalta. Ompele takalahkeisiin muotolaskokset. Kokoaminen: Seuraa mallin 9 työohjetta. Ompele lahkeiden sivusaumojen päälle koristetikkaukset suoraompeleella kaavamerkintöjen 9. Huntsman vetoketjuvillatakki cm Kuva s. 8-9 etukappale hiha huppu taskupussi KAAVA-ARKKI C musta cm kaksipuolista villasekoiteneulosta (WV/PA) - pala puuvillajerseytä pääntien ja taskunsuiden huolitteluun cm tukinauhaa, Vlieseline Formband - takkivetoketju, pit cm Leikkaa kappaleet neuloksesta kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reuna neuloksen taitteelle ja leikkaa kappaleiden muihin reunoihin etukappaleiden ja hupun etureunoja lukuun ottamatta cm saumanvarat. Leikkaa lisäksi villasekoiteneuloksesta cm leveää kaitaletta etureunojen huolitteluun; mittaa tarvittava pituus kaavoista ja leikkaa kaitale neuloksen joustavuudesta riippuen 0-0% lyhyempänä. Leikkaa puuvillajerseystä cm leveää kaitaletta pääntiesauman ja taskunsuiden huolitteluun. saumurilla tai siksakilla. Taso-ompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Tukeminen: Leikkaa tukinauhasta palat takakappaleen olkasaumoihin ja vasemman etukappaleen etureunan saumanvaroihin; mittaa tarvittava pituus kaavoista ja lisää saumanvarat. Silitä tukinauhat kappaleiden np:lle. Taskut: Leikkaa huolittelukaitaleesta palat etukappaleiden taskunsuihin. Ompele huolittelukaitaleen toinen reuna taskunsuuhun op:t vastakkain; aputikkaa saumanvarat kaitaleen puolelle läheltä reunaa. Taita kaitale kokonaan np:lle, käännä sen toisen reunan saumanvarat kaitaleen sisään ja ompele kaitale taskunsuuhun läheltä reunaa. Höyrytä taskunsuut. Aseta taskupussi etukappaleen alle ja kohdista taskupussin kaavamerkit taskunsuun kaavamerkkeihin; molempien op:t ovat ylöspäin. Tikkaa taskun sivu etukappaleen sivusauman saumanvaroihin. Neulaa ja harsi taskun kaareva reuna paikalleen. Ompele taskupussi paikalleen op:lta taso-ompeleella. Kokoaminen: Neulaa etu- ja takakappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele olkasaumat; tikkaa saumanvarat takakappaleen puolelle paininjalan etäisyydeltä. Neulaa ja höyrytä hihansuukäänteet op:lle ja tikkaa ne paikalleen taso-ompeleella. Ompele hihat kädenteille; tikkaa saumanvarat kädenteiden puolelle. Ompele hiha- ja sivusaumat op:t vastakkain: ommel alkaa hihansuusta ja päättyy cm etäisyydelle helman ulkoreunasta.tee ompeleen päättymiskohtaan aukileikkaus ja ompele sauman loppuosa np:t vastakkain. Höyrytä saumanvarat auki käänteen osuudelta. Neulaa helmaan käänne op:lle ja ompele se taso-ompeleella. Tikkaa hihansuiden saumanvarat litteiksi hihansuukäänteiden osuudelta. Neulaa huppukappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele lakisauma; tikkaa saumanvarat paininjalan etäisyydeltä. Neulaa ja ompele huppu pääntielle op:t vastakkain. Neulaa ja ompele pääntien huolittelukaitale pääntiesaumaan hupun puolelle; kaitaleen op on hupun np:lla. Kavenna pääntien saumanvaroja hieman ja aputikkaa saumanvarat kaitaleen puolelle läheltä reunaa. Taita kaitaleen toisesta reunasta saumanvarat nurjalle, neulaa ja ompele kaitale pääntielle läheltä reunaa. Etureunat ja vetoketju: Neulaa ja ompele villaneuloksesta leikattu huolittelukaitale etukappaleiden ja hupun etureunoihin op:t vastakkain; käytä neuloksen vaaleaa puolta oikeana puolena. Taita kaitale kolmin kerroin, käännä alareunoissa kaitaleen päät siisteiksi ja neulaa kaitaleen toinen reuna nurjalle huolellisesti. Ompele alareuna paikalleen kaitaleen op:lta tasosaumurin tai perusompelukoneen kaksoistikkauksella. Neulaa ja ompele vetoketjun toinen puoli vasemman etukappaleen reunaan kaitaleen kiinnitysommelta pitkin. Harsi etukappaleisiin KE-merkit kaavan avulla. Aseta etukappaleet päällekkäin siten, että KE-merkit kohtaavat ja sulje vetoketju. Neulaa vetoketjun avoin reuna oikeaan etukappaleeseen huolellisesti, taita ketjun yläpää nurjalle ja ompele ketju paikalleen vetoketjunauhan molemmista reunoista.

13 0. Rounded Square jerseypaitapusero cm Kuva s. etukappale hiha kaulus pääntiekaitale* KAAVA-ARKKI D vihreä cm painettua viskoosijerseytä (CV/EL) tai puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - 0 cm tukikangasta, Vlieseline H 80-0 cm kuminauhaa, lev. 8 mm - -7 nappia, ø mm Leikkaa kappaleet jerseystä kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reuna kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Leikkaa alakaulus hieman päällikaulusta kapeammin saumanvaroin. *Pääntiekaitaleen kaavassa on mukana tarvittavat saumanvarat. kauluksen ja pääntien saumoja lukuun ottamatta huolittelevalla jousto-ompeleella. Huolittelut ommellaan saumurilla tai siksakilla. Tukeminen: Leikkaa ja silitä tukikankaasta palat etukappaleiden napitusvaroihin ja päällikaulukseen, ks. pienoiskaavoihin tummennetut kaavanosat. Leikkaa ja silitä tukikankaasta 0 mm kaitaleet takakappaleen olkasaumojen tukemiseen. Kokoaminen: Neulaa etu- ja takakappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele olkasaumat. Ompele hihat kädenteille. Ompele hiha- ja sivusaumat. Huolittele etureunojen ja helman saumanvarat. Taita ja ompele napitusvarojen ulkoreunoihin kapeat käänteet. Silitä etureunoihin taitteet kaavamerkkien Käännä napitusvarat helmakulmissa op:t vastakkain ja ompele kulmat helman taiteviivaa pitkin. Käännä kulmat oikein päin. Silitä helmaan käänne kaavamerkkien mukaan ja ompele se tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Hihansuut: Huolittele hihansuiden saumanvarat. Leikkaa kuminauhasta kaksi cm palaa. Ompele kuminauhat renkaiksi ja merkitse sekä kuminauhaan että hihansuihin /- kohdat. Aputikkaa kuminauhat hihansuun np:lle lähelle reunaa. Taita käänteet kuminauhoineen nurjalle ja tikkaa kuminauhan ulkoreunaa pitkin; venytä kuminauhaa ommellessasi. Kaulus: Neulaa kauluskappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele ulkoreunat yhteen. Kavenna saumanvaroja hieman ja aputikkaa ulkoreunan saumanvarat alakauluksen puolelle läheltä reunaa. Silitä kaulus. Tikkaa kauluksen ulkoreuna läheltä reunaa ja aputikkaa avoimet reunat yhteen. Neulaa ja ompele kaulus pääntielle siten, että alakauluksen op ja pääntien op ovat vastakkain; kohdista kauluksen kulmat KE-merkkeihin. Käännä napitusalavarat kauluksen kulmien päälle ja ompele kulmat. Neulaa ja ompele pääntiekaitale pääntielle kauluksen puolelle. Kavenna pääntien saumanvarat. Käännä kulmat oikein päin. Taita kaitaleen toisen reunan saumanvarat nurjalle ja ompele ne pääntielle läheltä reunaa. Viimeistely: Ompele oikeaan etureunaan napinlävet ja vasempaan napit: ylin kaavamerkkien mukaan ja seuraavat tasavälein, 7 cm etäisyydelle toisistaan.. Cap Sleeve liivihame cm Kuva s cm joustavaa velveton-samettia (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% cm viskoosivuorikangasta (CV) - cm tukikangasta, Vlieseline G 78 - piilovetoketju, pit cm Päällinen Vuori etukappale - yläosa - helmaosa - takakappale - yläosa - helmaosa - pikkuhiha taskunkansi KAAVA-ARKKI C oranssi Kutista kankaat esipesemällä ja silittämällä ne ennen leikkaamista. Päällinen: Leikkaa etu- ja takakappaleet leikkaussaumoja pitkin kahdeksi erilliseksi kaavakappaleeksi. Leikkaa päällisen kappaleet velveton-sametista kaavaluettelon mukaan; lisää leikatessasi kappaleiden kaikkiin reunoihin cm saumanvarat. Huomioi sametin nukansuunta! Vuori: Jäljennä vuorin kaavat pienoiskaavamerkintöjen Leikkaa vuorin kappaleet viskoosivuorikankaasta kaavaluettelon mukaan; lisää leikatessasi hihan alareunaan, taskunkannen ulkoreunaan ja KT-saumaan mm saumanvarat ja kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Huomaa, että vuorin helma leikataan kaavan taiteviivaa pitkin. saumurilla tai siksakilla. Leikkaussaumojen tikkaukset ommellaan lähelle reunaa ja taskunkannen tikkaukset paininjalan etäisyydelle reunasta. Tukeminen: Leikkaa tukikankaasta cm leveää kaitaletta päällisen pääntielle ja kädenteille; ks. pienoiskaavoihin tummennetut saumat. Silitä kaitaleet paikalleen siten, että kaitaleen reuna asettuu saumanvaran ulkoreunaan. Taskunkannet: Neulaa taskunkannet toisiinsa pareittain (päällinen+vuori) ja ompele yhteen ulkoreunat. Kavenna saumanvaroja hieman ja silitä saumanvarat auki. Käännä taskunkansi oikein päin ja silitä huolellisesti. Tikkaa ulkoreuna ja aputikkaa avoimet reunat yhteen. Neulaa ja aputikkaa taskunkannet etukappaleen helmaosan leikkaussaumoihin kaavamerkkien mukaan siten, että vuorin op on helmaosan op:ta vasten. Pikkuhihat: Neulaa hihat toisiinsa pareittain (päällinen+vuori) ja ompele hihojen alareunat yhteen. Tikkaa hihansuun saumanvarat vuorin puolelle läheltä reunaa. Taita hihan päällinen ja vuori np:t vastakkain ja silitä hihansuut siten, että päällinen kääntyy hieman vuorin puolelle. Aputikkaa hihan pyöriöt yhteen saumanvaroista. Ompele hihojen pyöriölle syötöslangat ja kiristä niihin hieman syötöstä. Päällinen: Neulaa etukappaleen yläosat helmaosiin ja ompele leikkaussaumat; tikkaa saumanvarat yläosien puolelle. Neulaa vasen ja oikea etukappale toisiinsa ja ompele KE-sauma; tikkaa saumanvarat oikean etukappaleen puolelle. Neulaa takakappaleen yläosat helmaosiin ja ompele leikkaussaumat; tikkaa saumanvarat yläosien puolelle. Neulaa etu- ja takakappale toisiinsa ja ompele olkasaumat. Aputikkaa hihat kädenteille op:t vastakkain kaavamerkkien >>>

14 Kokoaminen: Ompele vuorin KEsauma. Neulaa vuorin etu- ja takakappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele olkasaumat. Neulaa päällinen ja vuori toisiinsa op:t vastakkain ja ompele pääntiet yhteen; ommel alkaa ja päättyy cm etäisyydelle KT-saumasta. Kavenna pääntien saumanvaroja hieman ja tee aukileikkauksia saumanvarojen kaareviin kohtiin. Aputikkaa pääntien saumanvarat vuorin puolelle läheltä reunaa. Silitä pääntie kevyesti. Neulaa ja ompele päällisen ja vuorin kädentiet toisiinsa op:t vastakkain. Kavenna saumanvaroja hieman ja tee aukileikkauksia saumanvarojen kaareviin kohtiin. Käännä vaate oikein päin pujottamalla takakappaleet olkasaumojen läpi etukappaleen puolelle. Aputikkaa kädenteiden saumanvarat vuorin puolelle läheltä reunaa; aloita ompeleet sivusaumoista ja tikkaa niin pitkälle olkasaumoja kohti kuin vaivattomasti pääset. Silitä kädentiet kevyesti. Ompele sivusaumat; ommel alkaa vuorin helmasta ja kulkee kädentien kautta päällisen helmaan. Huolittele sivusaumojen saumanvarat yhteen ja silitä sivusaumat. Vetoketju: Ompele mekon KT-saumaan piilovetoketju kuten mallissa 6. Viimeistely: Ompele vuorin helmaan päärme (+ cm). Huolittele päällisen helmasaumanvarat. Silitä ja ompele helmaan käänne. Kiinnitä vuorin ja päällisen sivusaumat toisiinsa saumanvaroista n. cm kädentien alapuolelta.. Melange villaneulostakki cm Kuva s cm huovutettua (purkautumatonta) kaksipuolista villasekoiteneulosta (WV/PES) - pala kaksipuolista liimaharsoa, Vlieseline Vliesofix - - kantanappia, ø 0 mm ja - pientä kaksireikäistä nappia vastanapeiksi Mallissa käytettiin neuloksen meleerattua puolta vaatteen oikeana puolena. Leikkaa kappaleet neuloksesta kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reuna kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Ompelurakenteet: Saumat (pääntiesaumaa lukuun ottamatta) ommellaan suoraompeleella np:t vastakkain siten, että saumanvarat avautuvat vaatteen op:lle. Saumanvarat silitetään auki kunkin sauman ompelemisen jälkeen ja kavennetaan mm levyisiksi. Taskunsuu-, helma- ja hihansuukäänteet sekä hupun ja etukappaleiden etureunan käänteet käännetään vaatteen op:lle ja ommellaan taso-ompeleella läheltä käänteen ulkoreunaa. Taso-ompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Taskut: Neulaa ja ompele taskunsuihin käänteet ja ompele taskut etukappaleille taso-ompeleella kaavamerkkien Vahvista taskunsuut kapealla tiheällä siksakilla ommelluin trenssein. Kokoaminen: Neulaa etu- ja takakappaleet toisiinsa np:t vastakkain ja ompele olkasaumat. Ompele hihat kädenteille. Ompele hiha- ja sivusaumat. Silitä ja ompele hihansuihin ja helmaan, cm leveät käänteet. Neulaa huppukappaleet toisiinsa np:t vastakkain ja ompele lakisauma. Silitä ja ompele hupun kaarevaan etureunaan cm käänne taso-ompeleella. Neulaa huppu pääntielle np:t vastakkain ja ompele suoraompeleella cm saumanvaroin. Kavenna saumanvarat pääntien puolelta mm levyisiksi ja tikkaa hupun alareunan saumanvarat pääntielle tasoompeleella. Piirrä kaksipuoliselle liimaharsolle - suorakaidetta, joiden koko on x cm. Silitä liimaharso neuloksen op:lle ja leikkaa palat irti ääriviivoja pitkin. Poista liimaharsosta paperi ja silitä palat oikean etukappaleen ja hupun etureunan op:lle napinläpien vahvikkeeksi: ylimmät kaksi silitetään huppuun ja etukappaleen yläkulmaan kaavamerkkien mukaan ja loput niiden alapuolelle 7-9 cm etäisyydelle toisistaan. Ompele vahvikepalat paikalleen suoraompeleella läheltä reunaa. Silitä etureunoihin cm käänteet ja ompele ne taso-ompeleella; ompele käänteiden ylä- ja alareunat käsin huomaamattomin pistoin. Viimeistely: Ompele vahvikepalojen keskelle napinlävet suoraompeleella kaavamerkkien mukaan; napinläpi on hyvä tikata lyhyellä pistolla useampaan kertaan. Ompele vasempaan etukappaleeseen napit vastaaville paikoille; kiinnitä kunkin napin alle vastanappi, niin napit pysyvät neuloksessa paremmin. etukappale hiha huppu tasku KAAVA-ARKKI C sininen. Panda myssy (päänympärys) Kuva s., Leikkaa myssykappaleet sekä talvifroteesta (päällinen) että puuvillajerseystä (vuori) kaavaluettelon mukaan; aseta KE-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Leikkaa korvat mustasta jerseystä cm saumanvaroin.*leikkaa silmät mustasta jerseystä; silmän kaavassa on mukana tarvittavat saumanvarat. Ompelurakenteet: Silmät ja korvat ommellaan suoraompeleella ja muut saumat huolittelevalla jousto-ompeleella. myssykappale + korva + silmä* KAAVA-ARKKI D lila Valmistelut: Leikkaa ja silitä tukikangasta silmä- ja korvakappaleisiin; ks. pienoiskaavoihin tummennetut kaavanosat. Leikkaa silmäkappaleiden keskelle aukot kaavan ääriviivaa pitkin. Silitä tukikangasta vuorin myssykappaleeseen silmäaukkojen ympärille ommelviivan ulkopuolelle ja leikkaa vuoriin silmäaukot kaavan ääriviivaa pitkin. Silmät: Neulaa silmäkappaleet päällisen myssykappaleeseen siten, että silmän op on myssykappaleen np:lta vasten ja ompele reiät ympäriinsä. Leikkaa päälliseen silmäaukot. Kavenna saumanvarat ja tee niihin pieniä aukileikkauksia. Käännä silmäkappaleet myssyn op:lle ja silitä reunat. Neulaa ja harsi ulkoreunat paikalleen. Ompele ulkoreunat kapealla tiheällä siksakilla läheltä reunaa. Korvat: Neulaa korvakappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele kaarevat reunat yhteen. Kavenna saumanvaroja hieman, käännä korvat oikein päin ja silitä ne. Aputikkaa korvien alareunat yhteen. Neulaa ja ompele korvat päällisen myssykappaleeseen kaavamerkkien Kokoaminen: Ompele muotolaskokset sekä päällisestä että vuorista. Ompele laki- ja takasauma sekä päällisestä että vuorista; jätä vuoriin takasauman osuudelle pieni kääntöaukko. Aseta päällinen ja vuori sisäkkäin op:t vastakkain ja ompele alareunat yhteen. - 0 cm talvifroteeta (CO/PES) ja 0 cm luomupuuvillajerseytä (CO/EL), jousto/ palautuvuus 0-0% - pala mustaa puuvillajerseytä ja pala tukikangasta, Vlieseline H 80 silmiin ja korviin Vedä vuori ja päällinen erilleen, taita vielä nurin päin oleva myssy kaksin kerroin, neulaa ja ompele lakisaumat yhteen korvien kohdalta. Pujota lakki kääntöaukon kautta oikein päin. Neulaa alareuna huolellisesti ja höyrytä myssy. Taita vuorin silmäaukkojen reunasta saumanvarat nurjalle, neulaa ne päällisen silmäaukkoihin huolellisesti ja ompele reunat ympäriinsä käsin huomaamattomin pistoin. Sulje vuorin kääntöaukko. Kiinnitä päällinen ja vuori toisiinsa takasaumasta n. cm etäisyydeltä alareunasta muutamalla huomaamattomalla pistolla käsin ommellen.

15 . Curly Print samettimekko cm Kuva s., 7 Vuori 6 7 Vuori cm kevyesti joustavaa velveton-samettia (CO/EL) cm viskoosivuorikangasta (CV) - cm pehmeää tylliä (PA), lev. 0 cm - 0 cm tukikangasta, Vlieseline G 78 - piilovetoketju, pit cm Sametti etukappale etusivukappale takakappale takasivukappale hiha 6 etuhelma 7 takahelma Vuorikangas + etukappale + takakappale 6 etuhelma 7 takahelma KAAVA-ARKKI D sininen Päällinen: Leikkaa kappaleet sametista kaavaluettelon mukaan; aseta KEreuna kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Huomioi sametin nukansuunta. Vuori: Yhdistä etu- ja etusivukappaleet sekä taka- ja takasivukappaleet vuorin etu- ja takakappaleiksi ja jäljennä helmaosan kaavat pienoiskaavamerkintöjen Leikkaa kappaleet vuorikankaasta kaavaluettelon mukaan; aseta KE-reuna kankaan taitteelle, lisää leikatessasi KT-reunoihin mm saumanvarat ja kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Leikkaa tyllistä kaksi 7 x cm palaa vuorin helmaan. saumurilla tai siksakilla. Päällisen saumanvarat silitetään auki ja huolitellaan erikseen. Vuorin saumanvarat huolitellaan yhteen. Tukeminen: Leikkaa ja silitä tukikankaasta cm leveät kaitaleet päällisen pääntielle, kädenteille ja vyötärösaumanvaroihin; ks. pienoiskaavoihin tummennetut kaavanosat. Päällisen yläosa: Neulaa ja ompele etusivukappaleet etukappaleeseen op:t vastakkain; tee aukileikkauksia saumanvarojen kaareviin kohtiin. Silitä saumanvarat auki ja huolittele saumanvarat. Ompele takasivukappaleet takakappaleisin vastaavasti. Neulaa ja ompele olkasaumat. Pääntie: Neulaa ja ompele vuorin olkasaumat. Ompele vuorin kädenteille kapeat päärmeet. Neulaa vuorin ja päällisen pääntiet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele pääntiesauma; ommel alkaa ja päättyy cm etäisyydelle KTsaumasta. Tee aukileikkauksia pääntien kaareviin kohtiin ja kavenna saumanvaroja hieman. Aputikkaa pääntien saumanvarat vuorin puolelle. Silitä pääntie kevyesti. Helmaosat: Ompele päällisen ja vuorin etu- ja takahelmojen yläreunaan poimulangat kaavamerkkien mukaan ja poimuta ne vastaaviin yläosiin sopivaksi. Neulaa ja ompele päällisen ja vuorin vyötärösaumat; tee etukulmassa vyötärösaumanvaroihin aukileikkaus. Huolitele vyötärösaumojen saumanvarat yhteen. Ompele ja huolittele päällisen ja vuorin sivusaumat. Vetoketju: Ompele mekon KT-saumaan piilovetoketju kuten mallissa 6. Hihat: Ompele hihoihin muotolaskokset. Ompele hihojen pyöriöille syötöslangat kaavamerkkien Kiristä lankoja hieman ja höyrytä pyöriöille kaunis muoto. Ompele hihojen sisäsaumat. Huolittele hihansuiden saumanvarat. Silitä hihansuukäänteet ja ompele ne käsin piilopistoin. Neulaa ja ompele hihat päällisen kädenteille op:t vastakkain. Tyllihelma: Neulaa tyllikappaleet toisiinsa ja ompele sivusaumat. Merkitse tyllin yläreunaan KE- ja KT-kohdat. Ompele tylliosan yläreunaan poimulangat. Poimuta tylliosa ja ompele se vuorin helman alareunaan op:t vastakkain; kohdista KE- ja KT-merkit sekä sivusaumat. Huolittele saumanvarat, tikkaa ne helmaosan puolelle läheltä reunaa ja silitä sauma kevyesti. Viimeistely: Huolittele päällisen helman saumanvarat. Silitä päällisen helmaan käänne ja ompele se käsin piilopistoin. Tyllihelmaa ei tarvitse huolitella, mutta leikkaa tarvittaessa alareuna tasaiseksi. Kiinnitä vuorin kädentie sivusauman kohdalta päällisen kädentielle.. Odette Tutu tyllihame cm Kuva s. 6 vyötärökaitale etu- ja takahelma KAAVA-ARKKI E harmaa cm puuvillabatistia (CO) cm huntutylliä (PES), lev. m - alalangaksi puolattavaa kumilankaa, Gütermann Sisempi hameosa ja vyötärö: Leikkaa kappaleet puuvillakankaasta kaavaluettelon mukaan; aseta KE- ja KTkankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Tylliosa: Tylliosan korkeus käytetään sellaisenaan. Koot 9-0 cm: leikkaa tyllikappaleen toisesta reunasta pois 0 cm. saumurilla tai siksakilla. Tyllihelmaa ei tarvitse huolitella. Vyötärö: Ompele vyötärökaitale renkaaksi op:t vastakkain. Ompele kaitaleen yläreunaan kapea päärme (+ mm). Kierrä kumilankaa ompelukoneen puolaan käsin, kumilankaa kevyesti venyttäen ja ompele kaitaleeseen kumilankapoimutus. Käytä tavallista suoraommelta (piston pituus,,) ja löysää hieman ylälangan kiristystä. Ompele kumilankapoimutukset vaatteen oikealta puolelta 0 mm etäisyydelle yläreunasta ja toisistaan, yhtensä kuusi ommelta. Venytä kangas sileäksi ommellessasi, niin saat ompeleet kulkemaan vaakasuoraan. Siirry kerroksesta toiseen ompelemalla KT-sauman ommeljuovaa pitkin ja päättele lopuksi langanpäät huolellisesti. Huomaa, että poimutelma ei rypisty heti ensimmäisellä ompeleella ja saa lopullisen muotonsa vasta höyryttämisen jälkeen. Kokoaminen: Ompele tyllikappale renkaaksi (sauma on KT-kohdassa). Merkitse tyllihelman vyötärölle /- kohdat ja ompele poimulangat. Poimuta tyllihelma, neulaa ja ompele se vyötärökaitaleeseen op:t vastakkain. Neulaa batistista leikatut helmakappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele sivusaumat. Ompele helmaan päärme (+ cm). Merkitse vyötärölle KE- ja KT-merkit. Ompele helmaosan vyötärölle poimulangat ja poimuta se vyötärökaitaleeseen sopivaksi. Ompele helmaosa vyötärölle op:t vastakkain siten, että tyllihelma jää batistihelman ja vyötärökaitaleen väliin. Leikkaa lopuksi tyllihelman alareuna tasaiseksi.

16 6. Pumpkin Pie jerseymekko cm Kuva s. - - yhteensä cm painettua ja raidallista puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% cm Framilon joustonauhaa, lev. mm Leikkaa etu- ja takakappaleen kaavat leikkaussaumaa pitkin kahdeksi erilliseksi kaavaksi. Leikkaa kappaleet erikuosisista neuloksista mallikuvan mukaan: aseta helmakappaleiden KE- ja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin pääntietä ja hihansuita lukuun ottamatta 7 mm saumanvarat. Leikkaa lisäksi jerseystä, cm leveää kaitaletta pääntien ja hihansuiden huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisenä. Ompelurakenteet: Olka-, kädentie-, hiha- ja sivusaumat ommellaan huolittelevalla jousto-ompeleella. Etuja takakappaleiden leikkaussaumat ja vyötärösaumat ommellaan suoraompeleella molempia yhdistettäviä kappaleita kevyesti venyttäen, saumanvarat silitetään auki ja saumat tikataan op:lta joko tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Tukeminen: Leikkaa ja ompele takakappaleiden olkasaumanvaroihin palat joustonauhaa; mittaa tarvittava pituus kaavoista ja lisää saumanvarat. Hihansuut: Poimuta hihansuut joustonauhan avulla: leikkaa joustonauhasta kaksi cm palaa ja aputikkaa ne hihansuiden ulkoreunaan op:lle joustonauhoja kevyesti venyttäen. Huolittele hihansuut kaitaleella. Kokoaminen: Ompele etukappaleet toisiinsa op:t vastakkain. Ompele takakappaleet toisiinsa op:t vastakkain. Ompele etuhelmakappaleet toisiinsa op:t vastakkain. Ompele takahelmakappaleet toisiinsa op:t vastakkain. Neulaa helmaosat yläosiin ja ompele molemmista vyötärösaumat. Höyrytä kappaleet kevyesti. Neulaa etu- ja takakappale toisiinsa op:t vastakkain ja ompele vasen olkasauma. Huolittele pääntie kaitaleella. Ompele oikea olkasauma; tikkaa saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Ompele hihat kädenteille. Ompele hiha- ja sivusaumat; tikkaa hihansuun saumanvarat litteiksi kaitaleiden osuudelta. Silitä helmaan käänne kaavamerkkien mukaan ja ompele se tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. etukappale + + etuhelma ++ takahelma ++ hiha + KAAVA-ARKKI D punainen 7. Misty Day Palette frillatoppi cm Kuva s., 7-9 A B C D E A B C D E E-D-C-B-A 6 etukappale hiha ulompi etukappale ulompi takakappale 6 frilla A* 6 frilla B* 6 frilla C* 6 frilla D* 6 frilla E* cm vaaleanharmaata, 0 cm grafiitin harmaata ja cm mustaa viskoosijerseytä (CV/EL), jousto/ palautuvuus 0% - 80 cm Framilon -joustonauhaa, lev. mm (Jos teet puseron kokonaan yksivärisenä tarvitset cm jerseytä) KAAVA-ARKKI E oranssi Leikkaa etu-ja takakappale sekä frillat D ja E mustasta, hihat, ulommat etuja takakappaleet sekä frilla A vaaleanharmaasta ja muut kappaleet grafiitinvärisestä jerseystä kaavaluettelon mukaan; aseta KE- ja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin pääntiereunoja lukuun ottamatta 8 mm saumanvarat. *Huom! Frillakappaleiden kaavoissa on mukana kaikki tarvittavat saumanvarat ja ne tulee leikata täsmällisesti kaavan kokoisina; aseta KE- ja KTreunat kankaan taitteelle. Leikkaa lisäksi jerseystä, cm leveää kaitaletta pääntien huolitteluun. Jos käytät kaitaleen kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitale siihen sopivan levyisenä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Ulompien etu- ja takakappaleiden sekä frillojen alareunat huolitellaan saumurin rullapäärmeellä tai kapealla tiheällä siksakilla. Frillat ommellaan paikalleen tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Hihansuu- ja helmakäänteet ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Tukeminen: Leikkaa ja ompele takakappaleen olkasaumanvaroihin palat joustonauhaa; mittaa tarvittava pituus kaavoista ja lisää saumanvarat. Hihat: Leikkaa joustonauhasta kaksi cm palaa. Tikkaa joustonauhalapalat molemmista reunoistaan hihan keskelle kaavamerkkien mukaan; venytä joustonauhaa ommellessasi. Leikkaa joustonauhasta kaksi 0 cm palaa ja poimuta niiden avulla hihan pyöriöiden hakkimerkkien välinen osuus aputikkaamalla joustonauhapalat pyöriön saumanvaroihin. Silitä ja ompele hihansuihin käänteet kaavamerkkien Frillat: Huolittele frillojen alareunat. Ompele yläreunoihin poimulangat kankaan väristä poikkeavalla langalla. Poimuta frillat, neulaa ja harsi ne etu- ja takakappaleille kaavamerkkien Tarkista, että etu- ja takakappaleiden frillat kohtaavat täsmällisesti sivusaumoissa. Ompele frillat paikalleen tasoompeleella läheltä reunaa. Pura poimuja harsinlangat. Harsi frillojen päät sivusaumanvaroihin. Silitä ja ompele etu- ja takakappaleiden helmaan käänne kaavamerkkien Kokoaminen: Huolittele ulompien etu- ja takakappaleiden alareunat. Neulaa ulommat etu- ja takakappaleet sisempien etu- ja takakappaleiden päälle ja aputikkaa ne yhteen olkasaumojen, pääntien ja kädenteiden sekä sivusaumojen osuudelta. Aseta etu- ja takakappale op:t vastakkain ja ompele vasen olkasauma. Huolittele pääntie kaitaleella. Ompele oikea olkasauma; tikkaa saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Ompele hihat kädenteille. Ompele hiha- ja sivusaumat; tikkaa hihansuun saumanvarat litteiksi käänteen osuudelta.

17 8. Everyday Grey puuvillahame cm Kuva s. 7-9 etu- ja takakappale vyötärökaitale helmakaitale KAAVA-ARKKI E vihreä cm vaaleanharmaata ja cm grafiitinharmaata puuvillachambreetä (CO) - 6 cm kuminauhaa, lev. mm Leikkaa etu- ja takakappaleet vaaleanharmaasta ja vyötärö- ja helmakaitaleet grafiitinharmaasta kankaasta kaavaluettelon mukaan; aseta kappaleiden KEja KT-reunat sekä helma- ja vyötärökaitaleiden taitereuna kankaan taitteelle ja leikkaa muut reunat cm saumanvaroin. Leikkaa grafiitinharmaasta kankaasta, x cm kaitale solmimisnauha varten. saumurilla tai siksakilla. Tikkaukset ommellaan lähelle reunaa. Solmimisnauha: Silitä solmimisnauhakaitale pituussuunnassa kaksin kerroin. Taita reunojen ja päiden saumanvarat kaitaleen sisään ja ompele ne yhteen läheltä reunaa. Kokoaminen: Ompele hame kuten malli. Meoow kissataskuhame; lue ohjeesta kohdat Kokoaminen ja Vyötärö. 9. Sugar Scull blazer cm Kuva s etukappale etusivukappale takakappale takasivukappale hiha 6 päällikaulus 7 alakaulus alavara 8 tasku KAAVA-ARKKI E punainen cm painettua, joustavaa svetarineulosta (CO/EL) jousto/palautuvuus 0% cm tukikangasta, Vlieseline G 78-0 cm tukinauhaa, Vlieseline Formband - 0 cm joustavaa ripsinauhaa, lev. 0 mm - kaksi nappia, ø mm Leikkaa kappaleet svetarineuloksesta kaavaluettelon mukaan; lisää leikatessasi kappaleiden reunoihin cm saumanvarat. saumurilla tai siksakilla. Tikkaukset ommellaan paininjalan etäisyydelle ellei ohjeessa toisin mainita. Käänteet ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Tukeminen: Leikkaa ja silitä tukikangasta pienoiskaavoissa tummennettuihin kaavanosiin. Leikkaa ja silitä tukinauhasta palat takakappaleen olkasaumanvaroihin; mittaa tarvittava pituus kaavasta ja lisää saumanvarat. Kokoaminen: Neulaa ja ompele etusivukappaleet etukappaleisiin op:t vastakkain; tikkaa saumanvarat etukappaleiden puolelle. Neulaa ja ompele takasivukappaleet takakappaleeseen op:t vastakkain; tikkaa saumanvarat takakappaleen puolelle. Neulaa ja ompele KT-sauma; tikkaa saumanvarat. Huolittele taskunsuiden saumanvarat, neulaa ja ompele taskuihin käänteet. Silitä taskujen reunoista saumanvarat nurjalle, neulaa ja reunatikkaa ne etukappaleille kaavamerkkien Ompele olkasaumat ja tikkaa saumanvarat etukappaleen puolelle. Ompele sivusaumat ja silitä saumanvarat takakappaleen puolelle. Huolittele helman saumanvarat ja silitä helmaan käänne kaavamerkkien Kaulus ja alavarat: Neulaa kauluskappaleet toisiinsa op:t vastakkain ja ompele ulkoreunat yhteen. Viistoa kulmat, silitä saumanvarat auki ja käännä kaulus oikein päin. Silitä kaulus ja tikkaa ulkoreunat. Aputikkaa samalla kauluksen avoimet reunat yhteen. Neulaa ja ompele kaulus pääntielle siten, että alakauluksen op on pääntien op:ta vasten ja kohdista kauluksen etukulmat pääntien kaavamerkkeihin. Huolittele alavarojen ulkoreunat ja olkasaumojen osuudet. Neulaa ja ompele alavarat jakun etureunoihin ja pääntielle op:t vastakkain siten, että kaulus jää väliin. Kavenna pääntien saumanvarat ja tee tarvittaessa aukileikkauksia kaareviin kohtiin. Neulaa ja ompele ripsinauhan toinen reuna takakappaleen pääntiesaumanvaroihin; ripsinauhan päät ulottuvat hiukan alavarojen päälle. Neulaa ja ompele ripsinauhan toinen reuna pääntielle siten, että pääntien saumanvarat jäävät piiloon. Viistoa kulmat, silitä saumanvarat auki ja käännä alavarat oikein päin. Ompele alavarojen päät olkasaumanvaroihin. Tikkaa etureunat ja pääntiet helmasta kauluksen kiinnityskohtaan saakka. Neulaa ja ompele helmakäänne. Hihat: Ompele hihojen pyöriöille syötöslangat kaavamerkkien mukaan ja kiristä pyöriöille hieman syötöstä. Ompele hihasaumat. Silitä ja ompele hihansuihin käänteet. Neulaa ja ompele hihat kädenteille. Viimeistely: Ompele etukappaleille napinlävet ja napit kaavamerkkien

18 0. More Stylish denimpaita cm Kuva s.,, etukaarroke etukappale +* nappilista takakaarroke takakappale 6 hiha 7 ranneke 8 kaulus + 9 tasku + 0 halkiokaitale** KAAVA-ARKKI B sininen cm pehmeää tummanharmaata paitadenimiä ( CO) - 0 cm vaaleanharmaata puuvilla chambreetä (CO) - 0 cm tukikangasta, Vlieseline H metallinappia, ø mm Leikkaa nappilistat, alakaulus ja vasen tasku vaaleanharmaasta ja muut kappaleet tummanharmaasta kankaasta kaavaluettelon mukaan; aseta kaavojen KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. * Huom! Leikkaa etukappaleet yksitellen: leikkaa ensin vasen etukappale, sulje sen jälkeen etukappaleen kaavassa oleva mm laskos (napitusvaran koristelaskos) ja leikkaa oikea etukappale ilman laskosta. ** Halkiokaitaleen kaavassa on mukana tarvittavat saumanvarat. saumurilla tai siksakilla. Saumat tikataan kaksoistikkauksin vaaleanharmaalla tikkauslangalla ellei ohjeessa toisin mainita. Etukappaleen ylin napinläpi ja nappi, taskunsuiden trenssit ja koristetikkaus ommellaan vihreällä ompelulangalla. Tukeminen: Leikkaa ja silitä tukikangasta pienoiskaavoissa tummennettuihin kaavanosiin: etualavaroihin, rannekkeiden ulompiin osiin ja päällikaulukseen. Hihahalkio: Valmista hihahalkiot kuten mallissa 8. Etureunat: Ompele nappilistat molempien etukappaleiden etureunoihin op:t vastakkain. Silitä saumanvarat ensin auki ja taita sitten nappilistat nurjalle ja silitä reuna siistiksi. Taita oikean etukappaleen nappilistan reunasta saumanvarat nurjalle, neulaa ja ompele ne etukappaleeseen läheltä reunaa. Tikkaa oikean etukappaleen ulkoreuna läheltä reunaa. Silitä vasempaan etureunaan laskostaite kaavamerkkien Tikkaa vasemman etukappaleen ulkoreuna paininjalan etäisyydeltä (). Kohdista nappilistan toinen reuna laskostaitteeseen, taita etureuna kolmin kerroin ja tikkaa koristelaskos paininjalan etäisyydeltä siten, että nappilistan reuna jää laskoksen sisään (). Aseta etureuna oikeaan asentoonsa ja silitä se huolellisesti. Taskut: Ompele taskunsuihin päärmeet kaavamerkkien Silitä taskujen reunoista saumanvarat nurjalle. Neulaa ja ompele taskut etukappaleisiin: vasen tasku ommellaan kokonaan kaksoistikkauksin ja oikea tasku siten, että taskun tikkauksessa jää kädentien puoleiseen reunaan cm leveä aukko. Ompele aukkoon koristetikkaus kapealla tiheällä siksakilla. Ompele molempien taskujen taskunsuihin sisemmän tikkauksen kohdalle pystysuorat trenssit (=vahvikeommel kapealla tiheällä siksakilla). Kokoaminen: Neulaa kaarrokkeet etu- ja takakappaleisiin ja ompele kaarrokesaumat; tee kulmiin aukileikkaukset, että saat ne asettumaan kauniisti. Huolittele saumanvarat yhteen ja tikkaa saumat kaarrokkeiden puolelle. Ompele olkasaumat ja tikkaa saumanvarat takakappaleen puolelle. Ompele hihat kädenteille ja tikkaa saumanvarat kädenteiden puolelle. Ompele hiha- ja sivusaumat. Ompele helmaan kapea päärme. Kaulus ja rannekkeet: Seuraa mallin 8 työohjetta. Viimeistely: Ompele vasempaan etureunaan napinlävet ja oikeaan etureunaan napit; ylin cm etäisyydelle pääntiesaumasta ja muut sen alapuolelle tasavälein 8-9 cm etäisyydelle toisistaan. Etureunan ylin napinläpi ja nappi ommellaan vihreällä ja muut vaaleanharmaalla langalla. Ompele napinlävet ja napit kaulukseen ja rannekkeisiin vaaleanharmaalla langalla kaavamerkkien. Old Skool villatakki cm Kuva s., 6 6 etukappale hiha kaulus tasku 6 kyynärpaikka KAAVA-ARKKI E musta cm kaksipuolista villasekoiteneulosta (WV/PA) - pala kaksipuolista liimaharsoa, Vlieseline Vliesofix - - puista duffelinappia ja villalankaa niiden ompeluun Leikkaa kappaleet neuloksesta kaavaluettelon mukaan; aseta KT-reunat neuloksen taitteelle ja leikkaa kappaleiden muihin reunoihin cm saumanvarat. Kauluksessa, taskuissa ja kyynärpaikoissa käytetään neuloksen vaaleampaa puolta op:na. Ompelurakenteet: Olka- ja kädentiesaumat sekä kauluksen kiinnittävä sauma ommellaan laakasaumoina tasoompeleella: aseta ommeltavat reunat saumanvarojen verran ( cm) päällekkäin ja ompele läheltä ulompana olevan kappaleen reunaa; kavenna saumanvarat np:lta. Muut saumat ommellaan saumurilla tai siksakilla. Taskunsuu-, hihansuuja helmakäänteet sekä kauluksen ulkoreunan käänne ommellaan taso-ompeleella. Taso-ompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakenno). Taskut: Neulaa ja ompele taskunsuihin käänteet ja ompele taskut etukappaleille taso-ompeleella kaavamerkkien Vahvista taskunsuut kapealla tiheällä siksakilla ommelluin trenssein. Kyynärpaikat: Neulaa paikat hihoihin kaavamerkkien mukaan ja ompele ne paikalleen taso-ompeleella. Kokoaminen: Neulaa (ja harsi) etukappaleet takakappaleeseen siten, että takakappaleen olkasaumanvarat ovat ulompana ja ompele olkasaumat tasoompeleella. Neulaa (ja harsi) hihat kädenteille siten, että kädentien saumanvarat ovat ulompana ja ompele kädentiesaumat taso-ompeleella. Ompele hiha- ja sivusaumat. Silitä ja ompele hihansuihin käänteet taso-ompeleella. >>>

19 Kaulus: Valmista napinläville ja napeille vahvikepalat: piirrä kaksipuoliselle liimaharsolle 8-0 suorakaidetta, joiden koko on x cm. Silitä liimaharso neuloksen np:lle ja leikkaa palat irti ääriviivoja pitkin. Poista liimaharsosta paperi ja silitä palat kauluksen etureunaan np:lle: ylimmät silitetään kauluksen vasempaan ja oikeaan reunaan kaavamerkkien mukaan ja loput niiden alapuolelle 9-0 cm etäisyydelle toisistaan. Neulaa (ja harsi) kaulus takin etureunaan ja pääntielle siten, että kauluksen saumanvarat ovat alempana ja ompele kauluksen kiinnityssauma tasoompeleella. Silitä ja ompele takin helmaan cm leveä käänne. Silitä kauluksen ulkoreunaan cm käänne ja ompele se taso-ompeleella; viimeistele alakulmat käsin ommellen. Viimeistely: Ompele takin vasempaan etureunaan vahvikepalojen kohdalle napinlävet kaavamerkkien Ompele oikeaan etureunaan napit vastaaville paikoille, käytä ompelemiseen villalankaa.. Peppi toppi cm Kuva s. 6-6 A B Malli A etukappale Malli B etukappaleen yläosa etukappaleen alaosa KAAVA-ARKKI F ruskea Malli A cm kukallista puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% -0 0 cm pitsikuminauhaa lev. 8 mm Malli B - cm kukallista ja cm satuaiheista puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - cm punaista ja oranssia resoria (CO/EL) - kolme pientä nappia, ø 8 mm Malli A: Leikkaa kappaleet jerseystä kaavaluettelon mukaan; aseta kaavojen KE- ja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin 8 mm saumanvarat. Malli B: Leikkaa etukappaleen yläosa kukallisesta ja muut kappaleet satuaiheisesta jerseystä kaavaluettelon mukaan; pääntielle ja kädenteille ei tarvitse lisätä saumanvaroja. Aseta kaavojen KE- ja KT- reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi sivusaumoihin ja helmaan 8 mm saumanvarat. Leikkaa resorista, cm kaitaletta pääntien ja kädenteiden huolitteluun (pääntielle oranssia ja kädenteille punaista). Mikäli käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa resorikaitaleet siihen sopivan levyisinä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Helmakäänne ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Malli B: Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Kokoaminen, malli A: Ompele vasen olkasauma. Leikkaa pitsikuminauhasta palat pääntielle ja kädenteille; mittaa tarvittava pituus kaavoista (saumanvaroja ei tarvitse lisätä, koska kuminauhat saavat olla aavistuksen lyhyemmät kuin huoliteltava reuna). Merkitse sekä pitsikuminauhaan että pääntielle /-kohdat ja aseta pitsikuminauha pääntielle op:t vastakkain siten, että kuminauhan suora reuna kohdistuu pääntien saumanvaran ulkoreunaan. Ompele pitsikuminauha paikalleen suoraompeleella läheltä pitsikuminauhan koristeellista reunaa; venytä sekä pääntietä että kuminauhaa kevyesti ommellessasi, niin saat pääntiestä kyllin joustavan. Taita pääntie lopulliseen asentoonsa ja tikkaa pitsikuminauhan toinen reuna pääntielle tasosaumurin kaksoistikkauksella, perusompelukoneen kaksoisneulalla tai siksakilla. Ompele oikea olkasauma. Huolittele kädentiet pitsikuminauhalla samoin kuin pääntie. Ompele sivusaumat. Silitä ja ompele helmaan käänne kaavamerkkien Tikkaa pääntien ja kädenteiden saumanvarat litteiksi kuminauhan osuudelta lyhyellä edestakaisompeleella. Kokoaminen, malli B: Neulaa etukappaleen yläosat takakappaleeseen op:t vastakkain ja ompele olkasaumat. Huolittele pääntie ja kädentiet kaitaleilla. Aseta etukappaleiden KE-reunat päällekkäin ja ompele ne toisiinsa pääntiekaitaleen kiinnitysommelta pitkin. Ompele etukappaleen ylä- ja alaosa toisiinsa op:t vastakkain. Ompele sivusaumat; tikkaa kädentien saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Silitä ja ompele helmaan käänne kaavamerkkien Ompele napit etukappaleelle koristeeksi.. Annica alushousut cm Kuva s. 6 A B etukappale haarapala KAAVA-ARKKI F lila cm raidallista tai painettua puuvillajerseytä, jousto/palautuvuus 0% cm kuminauhaa, lev. mm, vyötärölle cm pitsikuminauhaa, lev. 8 mm, malli A - cm resoria (CO/EL), malli B Malli A: Leikkaa kappaleet jerseystä kaavaluettelon mukaan; aseta kaavojen KE- ja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin 8 mm saumanvarat. Malli B: Leikkaa kappaleet jerseystä kaavaluettelon mukaan; aseta kaavojen KE- ja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin lahkeensuureunoja lukuun ottamatta 8 mm saumanvarat. Leikkaa resorista, cm leveää kaitaletta lahkeensuiden huolitteluun. Mikäli käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa resorikaitale siihen sopivan levyisenä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Vyötärökäänne ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Malli B: Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Kokoaminen: Neulaa etu- ja takakappaleet toisiinsa op:t vastakkain haarasauman osuudelta. Neulaa myös haarapala haarasaumaan siten, että sen op on takakappaleen np:ta vasten ja ompele haarasauma. Käännä etukappale ja haarapala lopulliseen asentoonsa, taita haarapalan etureunan saumanvarat nurjalle ja ompele ne etukappaleeseen suoraompeleella tai siksakilla.

20 Malli A: Leikkaa pitsikuminauhasta kaksi palaa lahkeensuiden huolitteluun; mittaa tarvittava pituus kaavasta (saumanvaroja ei tarvitse lisätä, koska kuminauha saa olla aavistuksen lyhyempi kuin huoliteltava reuna). Merkitse sekä pitsikuminauhaan että huoliteltavaan reunaan /-merkit. Aseta pitsikuminauha lahkeensuuhun op:t vastakkain siten, että kuminauhan suora reuna kohdistuu lahkeensuun saumanvaran ulkoreunaan; kohdista merkit. Ompele pitsikuminauha paikalleen suoraompeleella läheltä pitsikuminauhan koristeellista reunaa; venytä sekä lahkeensuuta että kuminauhaa ommellessasi kevyesti, niin saat lahkeensuusta kyllin joustavan. Taita lahkeensuu lopulliseen asentoonsa ja tikkaa pitsikuminauhan toinen reuna paikalleen tasosaumurin kaksoistikkauksella, perusompelukoneen kaksoisneulalla tai siksakilla. Ompele sivusaumat ja tikkaa lahkeensuun saumanvarat litteiksi kuminauhan osuudelta lyhyellä edestakaisompeleella. Malli B: Huolittele lahkeensuut resorilla. Ompele sivusaumat; tikkaa lahkeensuun saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Molemmat mallit: Silitä ja ompele vyötärölle käänne kaavamerkkien mukaan; jätä kuminauhalle pieni pujotusaukko. Pujota kuminauha vyötärökäänteeseen ja ompele sen päät yhteen. Ompele pujotusaukko kiinni.. Mr. Bear pitkähihainen trikoopaita cm Kuva s., 6-7, 6-6 A B etukappale hiha tasku, malli A karhu-applikaatio, malli B KAAVA-ARKKI F sininen cm yksiväristä puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - pala kontrastiväristä puuvillajerseytä, malli A taskuun ja malli B applikaatioon - 8 cm resoria (CO/EL) - 0 cm tukinauhaa, Vlieseline Formband Applikaatioon, malli B: - pala kaksipuolista liimaharsoa, Vlieseline Vliesofix - pala irtirevittävää tukikangasta, Vlieseline Stickvlies Leikkaa kappaleet neuloksesta kaavaluettelon mukaan; aseta kaavan KE- ja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin pääntietä ja hihansuita lukuun ottamatta 8-0 mm saumanvarat. Huomaa, että mallin A tasku leikataan kontrastivärisestä neuloksesta. Leikkaa resorista, cm leveää kaitaletta päänteiden ja hihansuiden huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisinä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Helmakäänne ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Tukeminen: Leikkaa ja silitä tukinauhasta palat takakappaleen np:lle olkasaumanvaroihin; mittaa tarvittava pituus kaavoista ja lisää saumanvarat. Tasku, malli A: Huolittele taskunsuun saumanvarat ja silitä taskunsuuhun taite kaavamerkkien Ompele taskun kaarevaan reunaan syötöslanka. Tee taskun kaavasta pahvisapluuna. Aseta sapluuna taskun np:lle, käännä taskun kaarevan reunan saumanvarat nurjalle syötöslankaa kiristämällä ja silitä tasku op:lta. Neulaa ja ompele tasku etukappaleelle kaavamerkkien Applikaatio, malli B: Leikkaa liimaharsosta hieman applikointikuviota suurempi pala. Jäljennä kuvio kaavaarkilta liimaharson paperipuolelle. Silitä liimaharsopala applikointikankaan np:lle ja leikkaa kuvio irti ääriviivoja pitkin. Poista liimaharsosta paperi ja silitä kuvio etukappaleen op:lle. Neulaa etukappaleen np:lle kuvion kohdalle pala irtirevittävää tukikangasta. Ompele kuvio paikalleen suoraompeleella läheltä kuvion reunaa; lyhennä pistonpituutta, käytä ompeluun tikkauslankaa tai ompele kuvio ympäriinsä kahteen kertaan. Poista lopuksi irtirevittävä tukikangas. Kokoaminen: Huolittele hihansuut kaitaleilla. Ompele vasen olkasauma. Huolittele pääntie kaitaleella. Ompele oikea olkasauma; tikkaa pääntien saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Ompele hihat kädenteille. Ompele hiha- ja sivusaumat; tikkaa hihansuiden saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Silitä ja ompele helmaan käänne kaavamerkkien mukaan. Tommy hihaton aluspaita cm Kuva s. 60 etukappale tasku KAAVA-ARKKI F musta cm raidallista puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - pala kontrastiväristä puuvillajerseytä taskuun - 8 cm resoria (CO/EL)

21 Leikkaa kappaleet neuloksesta kaavaluettelon mukaan; aseta kaavojen KEja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin pääntietä ja kädenteitä lukuun ottamatta 8-0 mm saumanvarat. Huomaa, että tasku leikataan kontrastivärisestä neuloksesta. Leikkaa resorista, cm leveää kaitaletta päänteiden ja hihansuiden huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisinä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Helmakäänne ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Tasku: Ompele etukappaleelle tasku kuten mallissa A. Kokoaminen: Ompele vasen olkasauma. Huolittele pääntie kaitaleella. Ompele oikea olkasauma; tikkaa pääntien saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Huolittele kädentiet kaitaleilla. Ompele sivusaumat; tikkaa kädenteiden saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Silitä ja ompele helmaan käänne kaavamerkkien 6. Small John s pitkät alushousut cm Kuva s lahjekappale ulompi sepalus sisempi sepalus KAAVA-ARKKI D musta cm painettua luomupuuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - cm resoria (CO/EL) - 0 cm kuminauhaa, lev. 0 mm Leikkaa kappaleet jerseystä kaavaluettelon mukaan; lisää leikatessasi kappaleiden reunoihin sepalusaukkojen reunoja ja lahkeensuita lukuun ottamatta 8-0 mm saumanvarat. Leikkaa resorista, cm kaitaletta sepalusaukkojen ja lahkeensuiden huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa resorikaitale siihen sopivan levyisenä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Tasoompeleet ommellaan tasosaumurin peitetikillä tai perusompelukoneen taso-ompeleella (esim. hunajakennoommel). Vyötärökäänne ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Lue kaitalehuolittelun yleisohje s.. Valmistelut: Huolittele lahkeensuut ja sepalusaukot kaitaleilla. Huolittele sisemmän sepaluskappaleen alareuna saumurilla tai siksakilla. Aseta sepaluskappaleet päällekkäin siten, että molempien op:t ovat ylöspäin ja aputikkaa ne toisiinsa ulkoreunojen saumanvaroista; huomaa, että sisemmän sepaluskappaleen yläreuna kohdistuu vyötärökäänteen kaavamerkkeihin. Kokoaminen: Taita lahkeet kaksin kerroin op:t vastakkain ja ompele lahkeiden sisäsaumat. Neulaa sepaluksen oikea reuna oikeaan lahkeeseen op:t vastakkain ja ompele suoraompeleella. Kavenna saumanvaroja tarvittaessa, taita saumanvarat lahkeen puolelle ja tikkaa ne taso-ompeleella. Neulaa vasen lahje oikeaan lahkeeseen ja sepalukseen op:t vastakkain ja ompele sepalus- ja haarasauma suoraompeleella. Kavenna saumanvaroja tarvittaessa, taita saumanvarat lahkeen puolelle ja tikkaa koko sauma etuvyötäröltä takavyötärölle taso-ompeleella. Viimeistely: Tikkaa lahkeensuiden saumanvarat litteiksi kaitaleiden osuudelta. Silitä ja ompele vyötärölle käänne kaavamerkkien mukaan; jätä kuminauhalle pieni pujotusaukko. Mittaa kuminauha lapselle sopivaksi. Pujota kuminauha vyötärökäänteeseen ja ompele sen päät yhteen. Ompele pujotusaukko kiinni. 7. Polka Stripes toppi cm Kuva s. 6-6 etukappaleen yläosa* etukappaleen alaosa takakappale KAAVA-ARKKI F oranssi cm raidallista puuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - 0 cm resoria (CO/EL) - cm Framilon - joustonauhaa, lev. mm - kolme pientä nappia, ø 8 mm Leikkaa kappaleet jerseystä kaavaluettelon Aseta kaavojen KE- ja KT- reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin päänteitä ja kädenteitä lukuun ottamatta 8 mm saumanvarat. *Huomaa, että etukappaleen yläosa leikataan vinoon langansuuntaan. Leikkaa resorista, cm leveää kaitaletta pääntien ja kädenteiden huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisinä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Helmakäänne ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Kokoaminen: Leikkaa joustonauha kahteen saman mittaisen palaan. Poimuta etukappaleen yläosan KE-reunat aputikkaamalla joustonauhapalat etureunoihin kaavamerkkien väliin, venytä joustonauhoja ommellessasi kevyesti. Neulaa etukappaleen yläosat takakappaleeseen op:t vastakkain ja ompele olkasaumat. Huolittele pääntie ja kädentiet kaitaleilla. Aseta etukappaleiden KE-reunat päällekkäin ja ompele ne toisiinsa pääntiekaitaleen kiinnitysommelta pitkin. Ompele etukappaleen ylä- ja alaosa toisiinsa op:t vastakkain. Ompele sivusaumat; tikkaa kädentien saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Silitä ja ompele helmaan käänne kaavamerkkien Ompele napit etukappaleelle koristeeksi.

22 8. Thousand Dots leggingsit cm Kuva s. -, 6-6 A B A A B B Malli A +A etulahje +A takalahje Malli B +B etulahje +B takalahje KAAVA-ARKKI F vihreä cm painettua luomupuuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0%, malli A cm luomupuuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0%, malli B - 6 cm kuminauhaa, lev. 0 mm cm Framilon -joustonauhaa, lev. m, malli B Yhdistä kaavakappaleet +A ja +A tai +B ja +B ennen leikkaamista. Leikkaa kappaleet neuloksesta kaavaluettelon mukaan; lisää leikatessasi kappaleiden kaikkiin reunoihin 8 mm saumanvarat. huolittelevalla jousto-ompeleella. Vyötärö- ja lahkeensuukäänteet ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Lahkeiden poimuttaminen, malli B: Leikkaa joustonauha neljään saman mittaiseen palaan ja aputikkaa palat etulahkeiden saumanvaroihin kaavamerkkien väliin; venytä joustonauhaa ommellessasi. Kokoaminen: Neulaa etu- ja takalahkeet toisiinsa ja ompele sivusaumat. Silitä lahkeensuihin käänteet ja ompele ne taso-ompeleella. Ompele lahkeiden sisäsaumat; tikkaa lahkeensuiden saumanvarat litteiksi käänteiden osuudelta. Ompele haarasauma. Silitä ja ompele vyötärölle käänne kaavamerkkien mukaan; jätä kuminauhalle pieni pujotusaukko. Mittaa kuminauha lapselle sopivaksi. Pujota kuminauha vyötärökäänteeseen ja ompele sen päät yhteen. Ompele pujotusaukko kiinni. 9. Autumn Stripes raglanpaita cm Kuva s. 6, 6-6 etukappale hiha tasku KAAVA-ARKKI F punainen cm raidallista ja pala yksiväristä luomupuuvillajerseytä (CO/EL), jousto/palautuvuus 0% - cm resoria (CO/EL) Leikkaa tasku yksivärisestä ja muut kappaleet raidallisesta jerseystä kaavaluettelon mukaan; aseta kaavojen KEja KT-reunat kankaan taitteelle ja lisää leikatessasi kappaleiden muihin reunoihin pääntietä ja hihansuita lukuun ottamatta 8 mm saumanvarat. Leikkaa resorista, cm leveää kaitaletta päänteiden ja hihansuiden huolitteluun. Jos käytät kaitaleiden kiinnittämiseen tasosaumurin nauhanohjainta, leikkaa kaitaleet siihen sopivan levyisinä. huolittelevalla jousto-ompeleella. Helma- ja taskunsuukäänne ommellaan tasosaumurin kaksoistikkauksella tai perusompelukoneen kaksoisneulalla. Lue kaitalehuolittelun yleisohje sivulta. Tasku: Silitä ja ompele taskunsuuhun käänne kaavamerkkien Ompele taskun kaarevaan reunaan syötöslanka. Tee taskun kaavasta pahvisapluuna. Aseta sapluuna taskun np:lle, käännä taskun kaarevan reunan saumanvarat nurjalle syötöslankaa kiristämällä ja silitä tasku op:lta. Neulaa ja ompele tasku etukappaleelle kaavamerkkien Kokoaminen: Neulaa hihat etukappaleiden kädenteille ja ompele raglansaumat. Neulaa vasen hiha takakappaleelle ja ompele vasen takaraglansauma. Huolittele pääntie kaitaleella. Ompele oikea takaraglansauma; tikkaa saumanvarat litteiksi kaitaleen osuudelta. Huolittele hihansuut kaitaleilla. Ompele hiha- ja sivusaumat; tikkaa saumanvarat litteiksi hihansuukaitaleiden osuudelta. Silitä ja ompele helmakäänne kaavamerkkien Ihanat kankaat netissä: Meiltä myös Vlieseline tukikankaat ja Framilon joustonauhat Voit tehdä tilauksesi myös puhelimitse: (ark 0-7) tai sähköpostilla: ottobre@ottobre.fi, silloin kuin sinulle itsellesi parhaiten sopii.

23 KAITALEHUOLITTELU Huolittelukaitaleen voi leikata joko resorista tai vaattessa käytettävästä neulosesta, joista parhaiten soveltuvat rullaantumattomat neulokset: interlock tai ribbineulos. Kaitalehuolittelun voi ommella tasosaumurilla ja siihen kuuluvalla nauhanohjaimella. Nauhanohjaimella ommellessa kaitale leikataan koneen ohjeiden levyisenä. Nauhanohjaimella ommellessa kaitaleen pituutta ei määritellä etukäteen ja oikea ompelutekniikka löytyy kokeilemalla. Lopputulos on teollinen ja siisti. Jos haluat tehdä kaitalehuolittelun perusompelukoneella käytä seuraavaa tekniikkaa.. Mittaa huoliteltavan reunan pituus (= X cm) kaavasta.. Määrittele kaitaleen pituus Kaitale, joka leikataan vaatteessa käytettävästä neuloksesta (jousto/palautuvuus 0-0%): kaitaleen pituus = 0,8 x huoliteltavan reunan pituus X cm Kaitale resorista (jousto/palautuvuus 0-0%): kaitaleen pituus = 0,70 x huoliteltavan reunan pituus X cm Huom! Koska neulosten joustavuudet vaihtelevat, kaitaleen pituus on hyvä tarkistaa ompelemalla koetilkku ennen varsinaisen työn ompelua. Kaitale leikataan, cm levyisenä, jos halutaan, että valmis huolittelukaitale on n. 0- mm leveä.. Ompele näin: Merkitse sekä kaitaleeseen, että huoliteltavaan reunaan /-kohdat. Ompele kaitaleen reuna huoliteltavaan reunaan op:t vastakkain; kohdista merkit ja venytä kaitaletta kaarevissa kohdissa. Voit käyttää joko suoraommelta tai saumuria. Ommel I. Käännä kaitaleen toinen reuna nurjalle ja tikkaa kaitale läheltä reunaa kaksoisneulalla. Ommel II. Huolittele kaitaleen nurja puoli leikkaamalla ylijäänyt kaitale pois varovasti. Huom! Kun huolittelet T-paidan pääntietä resorikaitaleella, venytä sekä reunaa, että kaitaletta ommellessasi, niin saat pääntiestä kyllin joustavan. Kuvassa on teollisuudessa käytettävän tasosaumakoneen nauhanohjain. Vastaavan lisälaitteen voit hankkia myös useimpiin kotikäyttöön tarkoitettuihin tasosaumureihin. OTTOBRE design 6/0 Copyright Studio Tuumat Oy 0

4/2014 syksy TYÖOHJEET

4/2014 syksy TYÖOHJEET /0 syksy ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

4/2013 syksy TYÖOHJEET

4/2013 syksy TYÖOHJEET /20 syksy ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

6/2011 talvi TYÖOHJEET

6/2011 talvi TYÖOHJEET /0 talvi ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

3/2013 kesä TYÖOHJEET

3/2013 kesä TYÖOHJEET /0 kesä ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen mittoja

Lisätiedot

4/2012 syksy TYÖOHJEET

4/2012 syksy TYÖOHJEET /0 syksy ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

1/2014 kevät TYÖOHJEET

1/2014 kevät TYÖOHJEET /20 kevät ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

Mekko. Koot: 80(92)104(116)128(140)152 cm.

Mekko. Koot: 80(92)104(116)128(140)152 cm. Mekko Koot: 80(92)10(116)128(10)12 cm. Tarvikkeet: Napakkaa trikoota tai collegeneulosta 0,0(0,)0,8(0,90)1,00(1,0)1,1 m, leveys 10 cm ja trikoota halkiokaitaleisiin ja an 0,20 m, leveys 10 cm. 1, cm:n

Lisätiedot

LITTLE TEDDY HUPPULAKKI

LITTLE TEDDY HUPPULAKKI päänympärys ------ cm TARVIKKEET - 45 cm luomupuuvillaista teddyneulosta (CO), lev. 100 cm ja paino 360 g/m², jousto/palautuvuus 10% - 5 cm resoria (CO/EL), lev. 90 cm KAAVALUETTELO kpl 1+1a sivukappale

Lisätiedot

EVENING SONG LINTUSOITTORASIA

EVENING SONG LINTUSOITTORASIA TRVIKKT - 0 x 5 cm pala pilkullista puuvillajerseytä - 5 x 5 cm pala valkoista puuvillajerseytä - 0 x 0 cm pala vaaleaa luomupuuvillaista teddyneulosta - 5 x 0 cm pala vaaleaa pellavaa - pala tukikangasta,

Lisätiedot

Punainen mekko. Koot 34-46

Punainen mekko. Koot 34-46 Punainen mekko Koot 34-46 Materiaalit 1.6 1.9 m tukevaa neulosta, leveys 150 cm 40-45 x 30-35 cm puuvillakangasta vuoriin 1 piilovetoketju, pituus 60 cm 6 pyöreää kantanappia, halkaisija 18 mm Ompelulankaa

Lisätiedot

6/2010 talvi TYÖOHJEET

6/2010 talvi TYÖOHJEET /00 talvi ET Lue seuraavat yleisohjeet ennen työn aloittamista. Näin valitset oikean koon Lasten kaavakoko valitaan ensisijaisesti lapsen pituuden perusteella ja kaavan ympärysmitat tarkistetaan lapsen

Lisätiedot

PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle. Oppimiskeskus. PDF-versio tästä sivusta. Ulkoiluvaatemakrot. In English.

PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle. Oppimiskeskus. PDF-versio tästä sivusta. Ulkoiluvaatemakrot. In English. In English Svensk manual Pääsivu PatternMaker dealers Laskuri käynnistetty 2000-01-01 Sivukartta 5.12.2001 PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle Ohjelmaversiot & hinnat Nouda & osta Demoversio

Lisätiedot

1. Taskun ompelu. Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin.

1. Taskun ompelu. Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin. 1. Taskun ompelu Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin. Huolittele tasku saumurilla tai siksakilla. Taita ja silitä taskunsuut. Ompele taskunsuut ompelukoneella paininjalan etäisyydeltä. Katkaise

Lisätiedot

NORDICPATTERNS. Ompeluvinkit. naadband SAUMAT KAKSOISNEULA JOUSTAVA KANGAS

NORDICPATTERNS. Ompeluvinkit. naadband SAUMAT KAKSOISNEULA JOUSTAVA KANGAS Ompeluvinkit Oikeapuoli Nurjapuoli Tukikangas naadband SAUMAT Aseta yhdistettävät kappaleet oikeat puolet vastakkain ja merkityt saumakohdat kohdakkain. Ompele saumakohtaa pitkin. Tee sauman alkuun ja

Lisätiedot

Ompeleminen: Ompele saumat saumurilla tai ompelukoneen joustavalla ja huolittelevalla ompeleella.

Ompeleminen: Ompele saumat saumurilla tai ompelukoneen joustavalla ja huolittelevalla ompeleella. EMMA TUNIKA Koot: XS / S / M / L / XL Tarvikkeet: - Farkkucollege 1,20 / 1,21 / 1,23 / 1,25 / 1,28 m, leveys 150 cm. - 4 painonappia - Kuminauhaa 1,1 / 1,1 / 1,20 / 1,20 / 120 m - Nauhaa taskujen rusettikoristeisiin

Lisätiedot

Lasten ulkohousut. Koot MATERIAALIT JA MENEKIT

Lasten ulkohousut. Koot MATERIAALIT JA MENEKIT Lasten ulkohousut Koot 80 86 92 104 110 116 122 128 134 140 146 152 158 164 170 Ulkohousujen takamus on leikattu taitteelta. Saat yhtenäisestä takakappaleesta parhaan hyödyn irti, kun käytät paikkakankaana

Lisätiedot

Ruby-juhlamekko. Materiaaliohjeet: Koot

Ruby-juhlamekko. Materiaaliohjeet: Koot Ruby-juhlamekko Koot 32 34 36 38 40 42 44 46 48 50 52 Materiaaliohjeet: Mekko on suunniteltu ommeltavaksi napakasta puuvilla-elastaanitrikoosta. Mekon valmistus onnistuu myös muista hyvin joustavista neuloksista,

Lisätiedot

Lasten ABC-huppari A B. Materiaalit: Koot cm

Lasten ABC-huppari A B. Materiaalit: Koot cm Lasten ABC-huppari Koot 86 92 98 104 110 116 122 128 134 140 146 152 158 164 170 cm A B C Tässä koululaisille suunnatussa hupparissa on kolme vaihtoehtoa: kokeile isoa jättitaskua (B), ylös asti sulkeutuvaa

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI III SUORAHAME 1(9)

OLKAINHAMEET MALLI III SUORAHAME 1(9) MALLI III SUORAHAME 1(9) MALLI III SUORAHAME 2(9) Suorista kappaleista ommeltu olkainhame on pitkä ja edestä sileä. Takana on yläreunassa tiheä laskostus. Hameessa on kapeat olkaimet ja vasemmassa etusivussa

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI I VIISTOHAME 1(8)

OLKAINHAMEET MALLI I VIISTOHAME 1(8) MALLI I VIISTOHAME 1(8) MALLI I VIISTOHAME 2(8) Viistottu olkainhame laskeutuu edestä suorasti ja takana on tiheä laskostus, joka kiinnittyy yläreunakaitaleeseen. Hameessa on leveät olkaimet ja edessä

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI II KIILAHAME 1(7)

OLKAINHAMEET MALLI II KIILAHAME 1(7) MALLI II KIILAHAME 1(7) MALLI II KIILAHAME 2(7) Kiiloin levitetty olkainhame kellottuu helmasta takasivuihin ommeltujen kookkaiden kiilojen ansiosta. Voimakkain kellotus on hameen takaosassa. Yläosa vuoritetaan

Lisätiedot

Выкройка туники для девочки. Размеры: 74/80-146/152

Выкройка туники для девочки. Размеры: 74/80-146/152 Выкройка туники для девочки Размеры: /80-16/12 Таблица размеров Размер 62/68 /80 86/92 98/10 110/116 122/128 13/10 A/ См 62-68 -80 86-92 98-10 110-116 122-128 13-10 В / см 6 -, 9-0, 2-6 -8 60-62 6 66 68-0

Lisätiedot

Ompeluohjeet naisten vaatteita varten

Ompeluohjeet naisten vaatteita varten In English Svensk manual Pääsivu PatternMaker dealers Laskuri käynnistetty 2000-01-01 Sivukartta 5.12.2001 PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle Ohjelmaversiot & hinnat Nouda & osta Demoversio

Lisätiedot

Maito-mekko A B. Koot Materiaali- ja leikkuuohjeet:

Maito-mekko A B. Koot Materiaali- ja leikkuuohjeet: Maito-mekko Koot 32 34 36 38 40 42 44 46 48 50 52 Materiaali- ja leikkuuohjeet: Mekko on suunniteltu ommeltavaksi napakasta, muotoonsa palautuvasta neuloksesta: esimerkiksi elastaania sisältävästä trikoosta

Lisätiedot

Ensimmäinen vaate Housut 6lk. Virve Juola, Laura Parikka, Irinja Pänttönen ja Johanna Auvinen UEF 2012

Ensimmäinen vaate Housut 6lk. Virve Juola, Laura Parikka, Irinja Pänttönen ja Johanna Auvinen UEF 2012 Ensimmäinen vaate Housut 6lk Virve Juola, Laura Parikka, Irinja Pänttönen ja Johanna Auvinen UEF 2012 Mittojen ottaminen Alavartalon Vaate Alkuvalmistelut Tarvitset näitä housujen mittojen ottamiseen:

Lisätiedot

Olivia-takki. Koot

Olivia-takki. Koot Olivia-takki A Koot 32-36 - 38-40 - 42-44 - 46-48 - 50 Tästä takista saat eri henkisen vaihtelemalla yksityiskohtia: A-versiossa takkiin tuovat luonnetta vyötärö- ja hihansuukaitaleet sekä kyynärpaikat.

Lisätiedot

Minni-legginsit. Koot cm

Minni-legginsit. Koot cm Minni-legginsit Koot 86-92 - 98-104 - 110-116 - 122-128 - 134-140 - 146-152 - 158-164 - 170 cm Kankaan menekki: Leggingsit on suunniteltu ommeltavaksi puuvilla-elastaanitrikoosta (elastaania 4-10 %). Menekkiin

Lisätiedot

Afrodite-mekko. Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit:

Afrodite-mekko. Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit: Afrodite-mekko Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit: Tarvitset mekkoon n. 350 cm hyvin laskeutuvaa kangasta (leveys n. 140-150 cm); esimerkiksi viskoosia, sifonkia tai ohutta satiinia. Erityisesti

Lisätiedot

For DADDY with love. Koot S M L XL XXL - XXXL. Kohdista nuolet vastakkain

For DADDY with love. Koot S M L XL XXL - XXXL. Kohdista nuolet vastakkain For DADDY with love Kohdista nuolet vastakkain Koot - X Näissä vartalonmyötäisissä trikooboksereissa on valinnainen sivusauma, joilla saat kalsareihin lisäilmettä. Voit myös jättää ne pois pehmeyden ja

Lisätiedot

Tee itse: Kangashuppu Serla Talousarkki -pakkaukselle

Tee itse: Kangashuppu Serla Talousarkki -pakkaukselle Nopea apu arjen tilanteisiin, yhden käden käänteessä. Tee itse: Kangashuppu Tarvikkeet 25 cm tukevaa, joustamatonta kangasta (leveys vähintään 130 cm) 18 cm ohutta kuminauhaa 2 nappia (halkaisija 1,5 2,5

Lisätiedot

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL158

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL158 teetee Helmi Tuotekoodi: HEL158 Vauvan perusneulesetti Malli: Niina Kaakkurivaara/Tekstiiliteollisuus Oy Langanmenekki: teetee Helmi, 821 vaalea sininen, nuttu 100-100-150-150g, housut 100-100-150-150

Lisätiedot

PUIKKO JA VIRKKUUKOUKKUSALKKU

PUIKKO JA VIRKKUUKOUKKUSALKKU PUIKKO JA VIRKKUUKOUKKUSALKKU Malli ja ohje Eija Sinkkonen; @puikkojenviemää Ohjeen käyttö kaupalliseen tarkoitukseen eli tuotteen valmistamiseen myyntiä varten, on kielletty ilman mallin ja ohjeen tekijän

Lisätiedot

teetee Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa!

teetee Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! t - 2 Erityistä laatua, erityisesti Sinulle. teetee extra syksy 2014 Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! Jokaisesta teetee Helmi kerästä 10 snt Uusi Lastensairaala 2017

Lisätiedot

Freesia tytön jakku. Lisäys: Virkkaa 2p samaan s:aan

Freesia tytön jakku. Lisäys: Virkkaa 2p samaan s:aan Freesia tytön jakku Malli: Tekstiiliteollisuus Oy / Niina Kaakkurivaara Koko: 2-4-6-8-10v Neuleen mitat: Rinnan ympärys 60-64-68-72-80, pituus 32-35-38-41-44cm Langanmenekki: teetee Bamboo&Co, pinkki(21),

Lisätiedot

60-luvun puvun työohjeet

60-luvun puvun työohjeet 60-luvun puvun työohjeet edestä takaa 60-luvun puvun työohjeet Puku kirjasta Hurmaavat häät inspiroidu menneistä vuosikymmenistä. Tekijät Marjo Haapasalo, Emilia Kallinen & Elina Teerijoki. Kustantamo

Lisätiedot

Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana

Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana Tarvitset vanhan t-paidan tai vaihtoehtoisesti uutta kangasta. Naisten s-koon paita riittää juuri ja juuri mallikoiran paitaan, jonka selän pituus on noin 25 cm.

Lisätiedot

Kaavat haltuun Opetusmateriaali kauluspaidan mittojen ottoon ja valmiskaavan valintaan Anna Vesamäki Kevät 2011 Oppimateriaalin esittely

Kaavat haltuun Opetusmateriaali kauluspaidan mittojen ottoon ja valmiskaavan valintaan Anna Vesamäki Kevät 2011 Oppimateriaalin esittely Kaavat haltuun Opetusmateriaali kauluspaidan mittojen ottoon ja valmiskaavan valintaan Anna Vesamäki Kevät 2011 Oppimateriaalin esittely Alkuvalmistelut Tarvitset näitä kauluspaidan mittojen ottoon Pari

Lisätiedot

LENNU liito-orava. työohjeet ja kaavat

LENNU liito-orava. työohjeet ja kaavat LENNU liito-orava työohjeet ja kaavat LENNU liito-orava Käsinukke ja pehmolelu Tarvikkeet ja työvälineet kaavat päällikangas: tekoturkis, teddy, fleece, villakangas, sametti, loimusametti ym. vuorikangas:

Lisätiedot

Taito-reppu. Materiaalit. Leikkuuohjeet

Taito-reppu. Materiaalit. Leikkuuohjeet Taito-reppu Materiaalit Koska repun voi tehdä hyvinkin monenlaisista materiaaleista, kankaisiin ei ole tässä kaavassa laskettu kutistumisvaroja. Mikäli reppua on tarkoitus pestä ompelun jälkeen ja käytät

Lisätiedot

NEULA / KANGAS / LANKA

NEULA / KANGAS / LANKA NEULA / KANGAS / LANKA Neulan, kankaan ja langan valintataulukko NEULAN KANKAAT KOKO 9-11 (70-80) Ohuet kankaat: ohut puuvilla, voilee, silkki, musliini, puuvillaneulokset, trikoo, kreppi, polyester, paita-

Lisätiedot

Ohje kaarrokeneuletakkiin Veera Jussila

Ohje kaarrokeneuletakkiin  Veera Jussila Ohje kaarrokeneuletakkiin www.mehukekkerit.net Veera Jussila lanka: Teetee alpakka, 50g TAI Sandness garn merino ull TAI muu vastaava villalanka 10 cm = 22 silmukkaa 10 cm korkeus = 24 kerrosta puikot:

Lisätiedot

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL165

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL165 teetee Helmi Tuotekoodi: HEL165 Tyttövauvan kirjoneuleet Malli: Piia Maria Pekkanen Koko: 0/3 kk 6 kk 9/12 kk 18 kk, jakku: vartalon ympärys 51-53-57-61 cm, kokopituus 27-30-33-36 cm, hihan sisäpituus

Lisätiedot

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Yhden illan jutut Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Säilytyspussukka ompelemalla Tarvikkeet: kaksi eriväristä kangastilkkua esim 22 x 42 cm. Ohje: 1. Leikkaa kangaskappaleet

Lisätiedot

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin Kirjanen TAKE-hanke Tarvikkeet: kierrätyspahvia, paperia, ohutta aaltopahvia, kierrätyskangasta tai tapettia yms. suttupaperia suojaukseen liimaa ja liimapensseli Sakset, mattoveitsi sekä leikkausalusta

Lisätiedot

SUORAOMPELU. Valitse vahvistettu suoraommel kääntämällä tikin pituuden säädin kohtaan S1.

SUORAOMPELU. Valitse vahvistettu suoraommel kääntämällä tikin pituuden säädin kohtaan S1. SUORAOMPELU Suoraommel, neula keskellä Käännä valitsinta niin, että ommelnäytössä näkyy kirjain A. Kiinnitä koneeseen peruspaininjalka. Säädä tikin pituutta kääntämällä säädintä. Normaali tikin pituus

Lisätiedot

TSI TASKUVAIPPA. Kokojen keskimääräiset kilorajat:

TSI TASKUVAIPPA. Kokojen keskimääräiset kilorajat: TSI TASKUVAIPPA Kokojen keskimääräiset kilorajat: S= 3,5-6kg, M= 6-9kg, L= 9-13kg Luethan ohjeen läpi ennen kuin aloitat. Tämä ohje on suunniteltu tavallista ompelukonetta käyttävälle. Halutessasi voit

Lisätiedot

Muisto neuletakki. Muisto neuletakki ylhäältä alas neulottuna. Tarvikkeet: Mehukekkerit neuleohje. Veera Jussila /

Muisto neuletakki. Muisto neuletakki ylhäältä alas neulottuna. Tarvikkeet: Mehukekkerit neuleohje. Veera Jussila / Mehukekkerit neuleohje Muisto neuletakki Veera Jussila / www.mehukekkerit.net Muisto neuletakki ylhäältä alas neulottuna Neule neulotaan saumattomasti ylhäältä alas. Sen voi neuloa joko tasona, tai pyörönä

Lisätiedot

teetee Bamboo & Co Tuotekoodi: BAM146

teetee Bamboo & Co Tuotekoodi: BAM146 teetee Bamboo & Co Tuotekoodi: BAM146 Virkattu pitsijakku Malli: Pitsi&Palmikko/Anu Paljärvi Koko: S-M-L, rinnanympärys 88-98-108 cm, pituus 46-48-50 cm, hihan sisäpituus 27-28-29 cm Langanmenekki: teetee

Lisätiedot

307 Vaatteenvalmistus, semifinaali 29.1.2015

307 Vaatteenvalmistus, semifinaali 29.1.2015 307 Vaatteenvalmistus, semifinaali 29.1.2015 Kilpailutehtävänä on valmistaa naisten esiliina (koko M) oheisten ohjeiden ja mallin mukaan. Kilpailuaika on 6 tuntia. Kangas on 70 % PES ja 30 % CO. Esiliinan

Lisätiedot

Sirdar Baby Bamboo. Tuotekoodi: 4624

Sirdar Baby Bamboo. Tuotekoodi: 4624 Sirdar Baby Bamboo Tuotekoodi: 4624 Vauvan ja tytön kaarrokejakut Koko: 0-6 kk 6-12 kk 1-2 v 2-3 v 4-5 v 6-7 v Valmiin neuleen mitat: rinnanympärys 45-51-55-60-65-71 cm, koko pituus 24-26-29-32-35-38 cm,

Lisätiedot

MERI-LAPIN KESKUSPESULA

MERI-LAPIN KESKUSPESULA LEE UNISEX PUSERO JULIA NAISTEN TUNIKA KERRY UNISEX PUSERO TUOTENRO.: 102139-332 TUOTENRO.: 110762-541 TUOTENRO.: 128168-528 Väljä malli. V-pääntie. Lyhyet hihat. Rintatasku vasemmalla puolella. Kaksi

Lisätiedot

ITSE OMMELLEN FARKUN VETOKETJU A N U T U O M A A A L A

ITSE OMMELLEN FARKUN VETOKETJU A N U T U O M A A A L A ITSE OMMELLEN FARKUN VETOKETJU ANU TUOMAAALA Näillä välineillä onnistut Kaiken ompelun perusta on hyvä ja vankka ompelukone. Jos epäilet koneesi kykyä ja soveltuvuutta ommella vahvaa farkkukangasta ole

Lisätiedot

Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK

Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK Tuotekoodi: 4435 LYHYT- JA PITKÄHIHAINEN PITSITAKKI MITAT Koko 0-6 (6-12) kk 1-2 (2-3) 4-5 (6-7) v Vartalonympärys 41(46)51(56)61(66) cm Valmiin neuleen mitat vartalonympärys

Lisätiedot

Sirdar Snuggly Baby Bamboo dk

Sirdar Snuggly Baby Bamboo dk Sirdar Snuggly Baby Bamboo dk Tuotekoodi: 4590 Palmikkopusero, myssy ja vauvan peitto Koko: 0-6 kk 6-12 kk 1-2 v 2-3 v 4-5 v 6-7 v Valmiin neuleen mitat: vartalonympärys 48-54-56-61-66-71 cm, koko pituus

Lisätiedot

teetee Helmi extra Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa!

teetee Helmi extra Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! teetee Erityistä laatua, erityisesti Sinulle. Helmi extra Suloiset neuleet teetee HELMIlangasta! Ole Sinäkin Mukana Talkoissa! NEULEOHJEITA kstiiliteo Te 80 4-2014 93 Jokaisesta teetee Helmi kerästä 10

Lisätiedot

Suoran verhon ympäriompelu, vuoritettu (sivut, ylä- ja alakäänne, sis. 30 mm leveän poimutusnauhan), leveys 1-1,50 m 70

Suoran verhon ympäriompelu, vuoritettu (sivut, ylä- ja alakäänne, sis. 30 mm leveän poimutusnauhan), leveys 1-1,50 m 70 HINNASTO Hinnat koskevat yksittäiskappaleita, kysy erikseen pakettihintoja sekä sarjatuotannon hintoja. Hinnat sisältävät langat, mutta eivät muita materiaaleja, ellei toisin mainita. Hintoihin sisältyy

Lisätiedot

SOFT COTTON MINI BOMULL MOA

SOFT COTTON MINI BOMULL MOA 91296 SOFT COTTON MINI BOMULL MOA Versio 1 91296 TYTTÖHIIRI, POIKAHIIRI, TYTTÖKISSA, POIKAKOIRA & LAMMAS LANGAT Soft Cotton (100% puuvillaa. Kerässä noin 50 g = 80 m) Mini Bomull (100% puuvillaa. Kerässä

Lisätiedot

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C.

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C. UUTUUDET & SUOSIKIT UUTUUDET! 2. 1. UUTUUDET! 1. NAISTEN TAKKI Hieman vartalonmukainen malli. Pystykaulus. Painonapit. Kaksi sivutaskua, kynätasku oikeanpuoleisen taskun päällä. Sivuhalkiot. Keskiselän

Lisätiedot

Austermann Step 6. Tuotekoodi: STEP63

Austermann Step 6. Tuotekoodi: STEP63 Austermann Step 6 Tuotekoodi: STEP63 Dominoneuletakki Koko: 36-38 Lanka: Austermann Step 6 (75% uutta villaa superwash, 25% polyamidia, n. = 375 m/100g).väri 603 Syksy Menekki: jakkuun ilman helmaa 600g,

Lisätiedot

teetee Taiga Tuotekoodi: TAI116

teetee Taiga Tuotekoodi: TAI116 teetee Taiga Tuotekoodi: TAI116 Hemulihaalari Hemulihaalari aloitetaan hupun kärjestä ja neulotaan ylhäältä alas saumattomana. Hupun reunaan on virkattu kiinteitä ketjusilmukoita. Lisäykset tehdään neulomalla

Lisätiedot

14 (14) 15 (15) 16 (16) oranssinpunainen, kerät: Puikot: Nro 3 Laatu: Mayflower Easy Care. 100 % Puhdasta uutta villaa, 185 m kerä, 50 g.

14 (14) 15 (15) 16 (16) oranssinpunainen, kerät: Puikot: Nro 3 Laatu: Mayflower Easy Care. 100 % Puhdasta uutta villaa, 185 m kerä, 50 g. 1673 Naisten pusero silkkirusetti selässä Mayflower Easy Care Koko: S (M) L (XL) XXL (XXXL) Rinnanympärys cm 88 (94) 97 (103) 105 (113) (neule on joustava) Pituus cm: 60 (62) 64 (66) 68 (70) Väri 97, 14

Lisätiedot

Ommelvalitsin N/R Luonnospiikin säätö. Neulan asema. Differentiaalisyöttö

Ommelvalitsin N/R Luonnospiikin säätö. Neulan asema. Differentiaalisyöttö OMPELEET Taulukon säädöt ovat normaaliolosuhteisiin sopivia suosituksia. Sopiva langankireys säädetään automaattisesti, kun ommel valitaan säätimestä. Langankireyttä pitää mahdollisesti säätää riippuen

Lisätiedot

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari 91967 SOFT COTTON Versio 1 91967 ELÄIMELLISET REPUT LANGAT Soft Cotton (100 % puuvillaa. Noin 50 g = 80 m) VIRKKAUSTIHEYS Noin 16 ks x 19 krs virkkuukoukulla 4 mm = 10 x 10 cm LANKAVAIHTOEHTO Lankaryhmä

Lisätiedot

Pingviini. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com

Pingviini. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Pingviini Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi Anu Koski the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Huomaa: tämä ohje ei sisällä perusohjeita esim. virkkaus- tai neulomistekniikoihin, ompeluun

Lisätiedot

Sirdar Beachcomber. Tuotekoodi: 7278

Sirdar Beachcomber. Tuotekoodi: 7278 Sirdar Beachcomber Tuotekoodi: 7278 PITKÄHIHAINEN JA ¾-HIHAINEN JAKKU Koko: XS-S-M-L-XL-XXL Neuleen mitat: vartalon ympärys 89-103-110-125-132-140 cm, koko pituus 72-74-78-81-83-85 cm, hihan pituus (pitkä)

Lisätiedot

Kissanlelujen valmistus

Kissanlelujen valmistus Kissanlelujen valmistus Alla ovat ohjeet kahden kissanlelun valmistamiseen. Hiiri- ja Pötkö-lelun ohjeet ovat helpot ja yksityiskohtaiset, joita seuraten pääset varmasti tuloksiin. Houkuttelevaksi lelut

Lisätiedot

Jazz-varis. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com

Jazz-varis. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Jazz-varis Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi Anu Koski the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Huomaa: tämä ohje ei sisällä perusohjeita esim. virkkaus- tai neulomistekniikoihin, ompeluun

Lisätiedot

VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA

VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA Mallit ja toteutus Kauhavan Kangas-Aitta Oy, Marjukka Tyrväinen Virkkauskoukku Esito-virkkuulanka nro 1,75, Esito-huopalanka nro 3, Sohvi-saalilanka nro 4. Lyhenteet krs=kerros,

Lisätiedot

91223 FUGA, LADY A B

91223 FUGA, LADY A B 91223 FUGA, LADY A B Versio 3 91223 V-PÄÄNTIENEULE, JOSSA ¾-HIHAT JA PALMIKKOA LANGAT (A) Fuga (50% villaa, 50% akryyliä. Kerässä noin 50 g = 121 m) TIETOJA LANGOISTA LANKAVAIHTOEHTO (A) Big Verona, Fuga

Lisätiedot

Ommel Kuvaus Paininjalka

Ommel Kuvaus Paininjalka OMPELEET Hyötyompeleet Vaatteiden ompeluun ja korjaukseen. Ommel Kuvaus Paininjalka 1, 2, 3 Suoraommel vasemmalla, keskellä, oikealla Kaikenlainen ompelu. Painamalla ommelleveyden ja sivuttaisen peilikuvan

Lisätiedot

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön 50 HUOLTOTYÖ WORKERS FUNC. 1050 LIIVI UNISEX Suora v-aukollinen malli. Pitkähkö takakappale. Vetoketju. Sivutaskut. vainlenkki oikeassa sivutaskussa. Tarralla suljettava puhelintasku. Kaksi viistoa takataskua.

Lisätiedot

menu syksy-talvi Päivitetty 30.8.2015

menu syksy-talvi Päivitetty 30.8.2015 menu syksy-talvi Päivitetty 30.8.2015 aku-paita Laskokset juhlistavat pikeepaitaa, jonka kaulukset eivät ahdista. Kaksi väriä: klassinen toffee ja pirteä hilla. 25,00 toffee, hilla, lumi 90-140 cm Suomalainen

Lisätiedot

Joulupukki Julle MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää. 1: Hiukset

Joulupukki Julle MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää. 1: Hiukset MATERIAALIT: Mayflower Hit-Ta-Too: V. persikka, punainen, harmaa, musta ja valkea Turvasilmät: 2 kpl (8mm) Virkkuukoukku koko 2,5 Neula Sakset Vanua Piippurassi LYHENTEET: tr= taikarengas krs = kierros/kerros

Lisätiedot

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä mainos-ja liikelahjat. (hinnat, ilman ALV:tä) Kysy lisää

Lisätiedot

Selma-viitta. A-linjainen palmikkoviitta, suojaa pahalta maailmalta

Selma-viitta. A-linjainen palmikkoviitta, suojaa pahalta maailmalta Lanka: Rowan Classic Alpaca Soft, 50% alpakkaa, 50% puuvillaa, 55 m / 50 g kerä, 19 kerää. Vaihtoehdot: Rowan Cocoon (n. 9-10 kerää), OnLine Linie 208 Nature Wool (n. 9 kerää). Puikot: 6 mm / 100 cm (luultavasti

Lisätiedot

MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten

MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten MITTAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Pidä huoli, että mitattava seisoo mittaustilanteessa

Lisätiedot

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA HOUSUT HOUSUJEN ASIANTUNTIJA Pyrimme Nytellolla parantamaan koko ajan hoito-, huolto-, ravintola- ja muille aktiivisille aloille suunniteltuja laadukkaita housujamme. Tänä syksynä esittelemme ylpeinä kaikkien

Lisätiedot

Vauvan kantoliinan talvisuojus

Vauvan kantoliinan talvisuojus Vauvan kantoliinan talvisuojus Vauvan kanssa liikuttaessa ei tarvitse rajoittua pihapiirin ja tieverkoston sanelemiin vaihtoehtoihin talvellakaan. Talvisuojuksen avulla voit kävellä vapaasti maastossa

Lisätiedot

Julemor Juliane MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää

Julemor Juliane MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää MATERIAALIT: Mayflower Hit-Ta-Too: V. persikka, punainen, v. harmaa, harmaa, musta, valkea Turvasilmät: 2 kpl (8mm) Virkkuukoukku: koko 2,5 Neula Sakset Vanua / täytettä LYHENTEET: tr = taikarengas krs

Lisätiedot

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL164

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL164 teetee Helmi Tuotekoodi: HEL164 Poikavauvan kirjoneuleet Malli: Piia Maria Pekkanen Koko: 0/3 kk 6 kk 9/12 kk 18 kk, pusero: vartalon ympärys 52-56-60-64 cm, kokopituus 26-29-32-35 cm, hihan sisäpituus

Lisätiedot

15-04 SOFT COTTON AMIGURUMI HALLOWEENNUKET A. VAMPYYRI, B. NOITA JA LUUTA,. C. KUMMITUS, D. KURPITSA

15-04 SOFT COTTON AMIGURUMI HALLOWEENNUKET A. VAMPYYRI, B. NOITA JA LUUTA,. C. KUMMITUS, D. KURPITSA 15-04 SOFT COTTON AMIGURUMI HALLOWEENNUKET A. VAMPYYRI, B. NOITA JA LUUTA,. C. KUMMITUS, D. KURPITSA A B C D 15-04.A,B,C,D AMIGURUMI HALOWEENNUKET LANGAT Soft Cotton (100% puuvillaa. Kerässä n. 50 g =

Lisätiedot

c9wmq c9wmq a9vmt a9vmt +9vmq j9wnt Naisten vaatteet NORAH NAISTEN PAITAPUSERO ESTER NAISTEN PAITAPUSERO NAISTEN PIKEEPAITA HEAVY CODE 1723

c9wmq c9wmq a9vmt a9vmt +9vmq j9wnt Naisten vaatteet NORAH NAISTEN PAITAPUSERO ESTER NAISTEN PAITAPUSERO NAISTEN PIKEEPAITA HEAVY CODE 1723 TYÖVAATEKUVASTO Naisten vaatteet 1 ESTER NAISTEN PAITAPUSERO Pitkät hihat. Rintatasku. Edessä ja takana muotolaskokset. Pyöristetty helma. Keskiselän pituus 68 cm koko C38. MATERIAALI:60/38/2% puuvilla/polyesteri/elastaani

Lisätiedot

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä.

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. VIRKATTU MUSTEKALA Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. PÄÄ: Virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs). Jatka kiinteillä silmukoilla (ks), kunnes pään korkeus on n. 3 cm. Tee lonkerot.

Lisätiedot

Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus

Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus TARVIKEET JA TYÖVÄLINEET lukkokehys (kukkarolukkokehys) kangasta (+ mahdollinen vuorikangas) ohutta nyöriä, kapeaa nauhaa tms. liimaa (kontaktiliima) pihdit, esim.

Lisätiedot

91275 HEVOSKUVIOINEN PEITTO JA TYYNYNPÄÄLLINEN Peitto: LANGAT Raggi (70% villaa Superwash, 30% polyamidia. Kerässä noin 100 g = 150 m) NEULETIHEYS

91275 HEVOSKUVIOINEN PEITTO JA TYYNYNPÄÄLLINEN Peitto: LANGAT Raggi (70% villaa Superwash, 30% polyamidia. Kerässä noin 100 g = 150 m) NEULETIHEYS 91275 RAGGI Versio 4 91275 HEVOSKUVIOINEN PEITTO JA TYYNYNPÄÄLLINEN Peitto: LANGAT Raggi (% villaa Superwash, % polyamidia. Kerässä noin g = 1 m) NEULETIHEYS Noin 17 s x 23 krs sileääneuletta puikoilla

Lisätiedot

POLVISUKAT NEULEKONEELLA

POLVISUKAT NEULEKONEELLA POLVISUKAT NEULEKONEELLA Ohjeen avulla pystyt neulomaan polvisukat mittojesi mukaan Ohje on koneneulontaa harrastaneille Ohjeen valmistamiseen riittää yksitasoinen neulekone. Jos haluat sukan suuhun joustinneuletta,

Lisätiedot

OMPELEET & OMPELUTEKNIIKAT

OMPELEET & OMPELUTEKNIIKAT 4 OMPELEET & OMPELUTEKNIIKAT OMPELEET Seuraavassa esitellään kaikki Huskylock s25:n ompeleet. Kun valitset kankaan ja ompeleen, saumuri säätää automaattisesti langankireyden, tikin pituuden, differentiaalisyötön

Lisätiedot

MOLLY TINDRA MINI BOMULL NORA

MOLLY TINDRA MINI BOMULL NORA 91252 MOLLY TINDRA MINI BOMULL NORA A C B Versio 1 91252 PITKÄSÄÄRINEN ENKELI & TONTTU LANGAT Molly (100% akryyliä. Kerässä noin 50 g = 50 m) Tindra (100% akryyliä. Kerässä noin 50 g = 90 m) Nora (80%

Lisätiedot

Kaikenlainen ompelu. Valittavana 29 neulan asemaa. Trikoon ja joustavien kankaiden ompelu.

Kaikenlainen ompelu. Valittavana 29 neulan asemaa. Trikoon ja joustavien kankaiden ompelu. OMPELEET Hyötyompeleet Vaatteiden ompeluun ja korjaamiseen. Ommel Numero Ompeleen nimi Paininjalka Käyttö 1 Suoraommel, neula keskellä Kaikenlainen ompelu. Valittavana 29 neulan asemaa. 2 Jousto-ommel,

Lisätiedot

FIS-TD-koulutus - varustekontrolli

FIS-TD-koulutus - varustekontrolli FIS-TD-koulutus - varustekontrolli MÄKIHYPPYPUKU URHEILIJAN MITTAUS Urheilijan tulee seistä rennossa asennossa mittauksen aikana. Hänen tulee olla ilman vaatteita ( tyyppiä alushousut sallittu) ja avojaloin.

Lisätiedot

Ympyränompeluohjain. Circular attachment SOUMI

Ympyränompeluohjain. Circular attachment SOUMI Ympyränompeluohjain Circular attachment SOUMI 4 35 5-1 4 35-1 Ympyränompeluohjain Ympyränompeluohjain on hyvä apuväline ompeluprojektien, vaatteiden ja tilkkutöiden koristeluun Sen avulla voi ommella ympyröitä,

Lisätiedot

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET Rentoa ja käytännöllistä. Liivi- ja farkkuvalikoimamme laadukkaat tuotteet ovat suosittu vaihtoehto, kun vaatimuksina ovat mukavuus, käytännöllisyys ja vähemmän virallinen ilme. LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

Lisätiedot

teetee Sara Tuotekoodi: SAR100

teetee Sara Tuotekoodi: SAR100 teetee Sara Tuotekoodi: SAR100 Pinja liivi Malli: Tekstiiliteollisuus Oy/ Niina Kaakkurivaara Koko: S-M-L-XL, rinnan ympärys 92-100-108-116 cm, koko pituus 60-6- -64-65 cm Langanmenekki: teetee Sara, viininpunainen

Lisätiedot