Tietomallien harmonisointi ja tietopolitiikan yhtenäistäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietomallien harmonisointi ja tietopolitiikan yhtenäistäminen"

Transkriptio

1 Tietomallien harmonisointi ja tietopolitiikan yhtenäistäminen -kokemuksia MML/Tampere yhteistyön perusteella Antti Jakobsson , Paikkatietoverkoston seminaari

2 Tarve Aalto-yliopiston selvityksissä todettu tarve yhteiselle tietokannalle josta valtakunnalliset asiakkaat (verohallinto ym.) saisivat tietoa fyysisestä ympäristöstä Perusrekisterin muodostaminen Ominaisuustietoja jotka liittyvät fyysisiin kohteisiin eripuolella valtionhallintoa ja kunnissa (mm. rakennus-ja huoneistorekisteri, peltolohkorekisteri jne. ja nämä kohteet eivät linkity maastotietokantaan Tietojen laatu ja ylläpitoprosessit eivät ole yhteensopivia INSPIRE direktiivin tietopalvelut edellyttävät yhteisiä tietopalveluja Teemakohtaisia tietopalveluja jo syntynyt kuten Digiroad, Ympäristöhallinnon palvelut jne. Ulkomaiset esimerkit joissa on päästy yhteiseen tietokantaan (Tanska, Hollanti, Norja, Ruotsi) Tiedontuotannon hajaantuminen (jatkossa entistä enemmän tietoa tulee eri paikoista)

3 Tavoitetila? Kansallinen paikkatietoydin, josta on saatavilla perustiedot fyysisestä ympäristöstä kuten rakennuksista, muista ihmisen rakentamista kohteista, tiestöstä, vesistöstä, korkeussuhteista, maanpeitteestä ja nimistöstä. Perustuu Maanmittauslaitoksen maastotietokantaan, ilmakuva- ja laserkeilausaineistoon, korkeusmalliin, kuntien kantakarttatietoihin sekä INSPIRE direktiivin ns. perusreferenssitietoihin (pääosin Annex I ja II). Tavoitteena on että kansallinen paikkatietoydin on osa perusrekisteriinfrastruktuuria, siten että käyttäjän on helppo yhdistää ominaisuustietoja yksilöivien tunnisteiden avulla. Kansallisen paikkatietoydin ylläpito perustuu yhteistyöverkostoon (Suomen paikkatietoytimen yhteistyöverkosto), joka on avoin kaikille tiedontuottajille. Toiminnan perustana olisi yhteinen tietomalli ja tietokanta, jota kukin vastuutaho ylläpitäisi omalta osaltaan ja tiedonsiirto tapahtuisi sujuvasti eri järjestelmien välillä.

4 CORE LOCATION FRAMEWORK Kustannustehokkaat Keruu yhteentoimivat keruuprosessit Yhteinen tietovaranto kansallisesti? Tallennu Kansallinen reaalimaailman Jakelu kohdetietovarainto s linkitettynä perusrekisteritietoihin Dynaamisia Visualisoin visualisoituja tietotuotteita Analyys ti i Kehittyneet yhteiskäyttöiset paikkatiedon palvelualustat ja palveluväylät

5 Rakennukset ja INSPIRE direktiivi muutostarpeet Rakennuksen geometrian kuvaus muutettava viivasta aluemaiseksi Korkeustietojen keruu ja sen referenssi rakennuksen lämmitettävä ala katokset eivät osa rakennusta tarkkuussluokitus ei ole metrinen vaan menetelmäpohjainen rakennustunnuksen kautta on kytkennät kuntarekisteriin ja sieltä RAHU rekisteriin rakennusrekisteri yhteys on puutteellinen (2/3 rakennuksista jää ilman tunnusta täsmällisillä koordinaateilla) päivämäärätiedot (date of construction, date of demolition, date of renovation) Buildinnature (luokittelu) currentuse -miten rakennusten useat käyttötarkoitukset otetaan huomioon. PALM-hanke menossa Tampereella. Number of Dwellings Number of Buildings Number of Floors rakennustenosat ja niiden mallintaminen 5

6 Tunnistetut asiakastarpeet 1.rakennussuunnitelmien hyväksikäyttö, suunnitelman hyväksikäyttö kulmien digitoinnissa 2.luokittelujen yhtenäistäminen 3. Virallinen rakennustunnus 4. CityGML mikä yleistystaso valitaan LOD2 tavoite 5. PALM-hanke 6. Entrance point INSPIREssa on mahdollisuus tallentaa sisäänkäynnin sijainti, Tampereella on rappunumerot rakennustasolla mutta kohtaa ei ole kaikkialla tallennettu 7. huoneistojen pinta-alat CLGE_OfficialAreaReferenceValue RAHU/kuntarekisterin kautta 8. EnergyPerformanceValue RAHU/kuntarekisteri? 9. HeatingSourceValue/HeatingSystemValue RAHU/kuntarekisteri 10. InstallationNatureValue? RAHU/Kuntarekisteri? 11.julkisivumateriaalit, kattomateriaalit? RAHU/kuntarekisteri? 12. hintatieto? ei mukana 13: Esteettömyys; mm. raput, POIs avulla? palvelupisterekisterin kautta POIs asia 14. Elinkaaren hallinta, miten hallitaan muutostiedot kun asia vaatii luvan. 15. Luvattomien rakennusten tunnistaminen. Laajennusosat?

7 Tanskan FOT & Norjan FKB Molemmissa aineistoissa yhteinen tiedonkeruu ilmakuvilta iso osa ajatusta. Eri standardit eri alueilla tai tarpeen mukaan: Norjassa neljä luokkaa (FKB A - D) ja Tanskassa kolme luokkaa (FOT A-C) Tanskan kokemuksien mukaan geometrian yhdistäminen edellisistä järjestelmistä aikanaan uuteen FOT:iin ei helppoa suuressa mittakaavassa. Tanskassa eri toimijoiden tuottamien ja toimittamien aineistojen metatiedot tallennetaan yksityiskohtaisesti. Tallennetaan sekä paikkatietokohteen muutoshistoria että jokaisen geometriapisteen metatieto.

8 Rakennukset: Tanskan FOT Aineistoon tallennetaan rakennuksen vain katon mukaan 3D:nä, jolloin mukaan tulee myös lämmittämätöntä tilaa kuten kuvan sisäänkäynnissä. Kaikki rakennuksen ominaisuustiedot BBR-rekisterissä. Itse FOT 5 -tietomallissa rakennukselle tallennettu lähinnä tunniste. Pihan kulkuyhteydet kuvataan keskilinja-aineistolla

9 Rakennukset: Norjan FKBaineisto Yhteen paikkatietokohteeseen kuuluu yksi tai enemmän rakennuksen (pohjan) rajauksia. Rakennuksen ja katoksen rajaukset tallennetaan alueena. Muuten kattomuodot ja oheisrakenteet tallennetaan tarkkaan luokiteltuina viivoina mm. harjalinja tai katon reuna. Yhteys rekisteriin

10 Rakennukset: koeaineiston kohteet Maastotietokanta Rakennukset jaettu RAHU-pisteiden mukaan Sisäänkäynnit Kattomuodot

11

12

13 Tulossa Maanmittauslaitos on perustamassa kokonaiskehittämishanketta ja aloittamassa rakennukset pilottia, jossa tarkoitus pilotoida koko prosessia Kokonaiskehittämishanke perustuu yhteistyöverkostoon Rakennukset pilotti selvittää Tietomallin ja tietokannan Tiedonkeruun Palvelut ja tuotteet Validoinnin ja testauksen Laatujärjestelmä projektissa tehdään prosessi laadunhallintaan

14 Kiitokset

Maastotietokannan ylläpito

Maastotietokannan ylläpito Maastotietokannan ylläpito Kuntien paikkatietoseminaari 10.-11.2.2015 Risto Ilves Kehityspäällikkö, Maastotietotuotanto Maanmittauslaitos Sisältö Nykytoiminta lyhyesti Kansallinen maastotietokanta hanke

Lisätiedot

JHS-hanke-ehdotus: KMTK Rakennukset ja rakenteet - kohteet

JHS-hanke-ehdotus: KMTK Rakennukset ja rakenteet - kohteet JHS-hanke-ehdotus: KMTK Rakennukset ja rakenteet - kohteet Pekka Luokkala KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa 1 Esityksen sisältö Mistä KMTK:ssa ja kohdemallinnuksessa on kyse?

Lisätiedot

Paikkatietoalusta ja alueet

Paikkatietoalusta ja alueet Paikkatietoalusta ja alueet Aluetietofoorumi 2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Biotalous Energiatalous Kansalainen Paremmat palvelut, oman elämän parempi hallinta Liikenne ja logistiikka Rakennettu

Lisätiedot

Yhteistyössä Kansalliseen Maastotietokantaan Risto Ilves

Yhteistyössä Kansalliseen Maastotietokantaan Risto Ilves Yhteistyössä Kansalliseen Maastotietokantaan Risto Ilves 12.5.2016 LUCAS -työpaja Maastotietojen avaaminen 2012 Aalto yliopiston tutkimus Maastotietojen avaamisen menestystekijöitä Ilmainen aineisto Helpot

Lisätiedot

Kansallinen maastotietokanta

Kansallinen maastotietokanta Kansallinen maastotietokanta 3D-Kaupunkimallit Pekka Luokkala 6.9.2018 1 Tavoitteet 2019 KMTK teemat (sisältävät tietomallit, laatuvaatimukset ja elinkaarisäännöt): Rakennukset ja rakenteet (MML ja kunnat,

Lisätiedot

Neljä innovaatiota - Kansallinen maastotietokanta tutuksi. Webinaari Ohjelmapäällikkö Risto Ilves

Neljä innovaatiota - Kansallinen maastotietokanta tutuksi. Webinaari Ohjelmapäällikkö Risto Ilves Neljä innovaatiota - Kansallinen maastotietokanta tutuksi Webinaari 20.3.2018 Ohjelmapäällikkö Risto Ilves Sisältö Maastotietokannan hajautettu ylläpito Paikkatiedon laatuvahti KMTK:n pysyvä ID Kansallinen

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-tilannekatsaus

Paikkatietoalusta-tilannekatsaus Paikkatietoalusta-tilannekatsaus Webinaari 19.2.2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Paikkatietoalustaekosysteemi mahdollistajana M U U P A I K KA T I E T O Biotalous Lainsäädäntö Rakennettu ympäristö

Lisätiedot

KMTK - Digiroad -yhteistyö. KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa

KMTK - Digiroad -yhteistyö. KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa KMTK - Digiroad -yhteistyö KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa 1 Tieverkon toimijoita, aineistoja ja järjestelmiä Liikennevirasto - Digiroad (VVH ja OTH) Maanmittauslaitos -

Lisätiedot

Laadun tilannekatsaus. Paikkatietoverkosto, Laadun kärkiteema kick-off Antti Jakobsson Maanmittauslaitos, pj.

Laadun tilannekatsaus. Paikkatietoverkosto, Laadun kärkiteema kick-off Antti Jakobsson Maanmittauslaitos, pj. Laadun tilannekatsaus Paikkatietoverkosto, Laadun kärkiteema kick-off 24.2.2015 Antti Jakobsson Maanmittauslaitos, pj. JHS 160 Julkaistu 2006 ja alunperin voimassa vuoteen 2009, nyt toistaiseksi JHS perustuu

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Paikkatietoverkosto Antti Jakobsson

Paikkatietoalusta. Paikkatietoverkosto Antti Jakobsson Paikkatietoalusta Paikkatietoverkosto Antti Jakobsson 1 Palveluekosysteemi Yhteentoimivat aineistot ja palvelut Alusta Toimintatapojen muutos Määrittelyt 2 3 4 Käyttötapaukset Metsäsektori Turvasektori

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson hankepäällikkö

Paikkatietoalusta. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson hankepäällikkö Paikkatietoalusta Maanmittauspäivät 2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Mitä on Yhteiskunnan Digitalisaatio? Se on organisaatiorajoja ja toimintatapoja rikkovaa, asiakaslähtöistä uusien palvelujen ja

Lisätiedot

Paikkatietoalustatilannekatsaus

Paikkatietoalustatilannekatsaus Paikkatietoalustatilannekatsaus PATINE 19.4.2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Biotalous Energiatalous Kansalainen Paremmat palvelut, oman elämän parempi hallinta Liikenne ja logistiikka Rakennettu

Lisätiedot

Paikkatietojen yhteiskäyttö - mitkä mahdollisuudet!

Paikkatietojen yhteiskäyttö - mitkä mahdollisuudet! 1 Paikkatietojen yhteiskäyttö - mitkä mahdollisuudet! Teemu Saloriutta Maanmittauspäivät 31.5.2017 2 Sisältö Paikkatietoinfrastruktuuri Standardit ja yhteistyö Yhteiskäytön esteitä INSPIRE-direktiivi Yhteenveto

Lisätiedot

INSPIRE-yhteensopivuuden mahdollisuudet paikkatietotuotteissa - Case KMTK ja ELF. Teemu Saloriutta Tietotuotteet-kärkiteeman työpaja 27.3.

INSPIRE-yhteensopivuuden mahdollisuudet paikkatietotuotteissa - Case KMTK ja ELF. Teemu Saloriutta Tietotuotteet-kärkiteeman työpaja 27.3. INSPIRE-yhteensopivuuden mahdollisuudet paikkatietotuotteissa - Case KMTK ja ELF Teemu Saloriutta Tietotuotteet-kärkiteeman työpaja 27.3.2017 Agenda Tausta Kaksi tapaa olla INSPIRE-yhteensopiva Case ELF

Lisätiedot

Tekninen alusta. Tavoitteet ja näkökulmia maankäyttöpäätöksiin Jani Kylmäaho, osahankepäällikkö Maanmittauslaitos

Tekninen alusta. Tavoitteet ja näkökulmia maankäyttöpäätöksiin Jani Kylmäaho, osahankepäällikkö Maanmittauslaitos Tekninen alusta Tavoitteet ja näkökulmia maankäyttöpäätöksiin 14.12.2017 Jani Kylmäaho, osahankepäällikkö Maanmittauslaitos 1 TA - Tavoitteet tiivistetysti Muiden osahankkeiden käyttötapausten tukeminen

Lisätiedot

Kansallinen maastotietokanta. haasteita ja mahdollisuuksia. Maanmittauspäivät Ohjelmapäällikkö Risto Ilves

Kansallinen maastotietokanta. haasteita ja mahdollisuuksia. Maanmittauspäivät Ohjelmapäällikkö Risto Ilves Kansallinen maastotietokanta haasteita ja mahdollisuuksia Maanmittauspäivät 22.3.2018 Ohjelmapäällikkö Risto Ilves Kansallinen maastotietokanta (KMTK) Kansallisessa maastotietokannassa mallinnetaan julkisen

Lisätiedot

Uusi Tilastokeskuksen sijaintitiedon viitearkkitehtuuri

Uusi Tilastokeskuksen sijaintitiedon viitearkkitehtuuri Uusi Tilastokeskuksen sijaintitiedon viitearkkitehtuuri Paikkatietoverkoston seminaari 12.12.2018 Paikkatiedot tulevaisuutta rakentamassa Rina Tammisto, Tilastokeskus Tilastokeskuksen sijaintitiedon viitearkkitehtuuri

Lisätiedot

Kansallinen maastotietokanta tulevaisuuden paikkatiedot nyt!

Kansallinen maastotietokanta tulevaisuuden paikkatiedot nyt! Kansallinen maastotietokanta tulevaisuuden paikkatiedot nyt! Heli Laaksonen 9.2.2017 Seinäjoki YHTEISTYÖSSÄ: Paikkatietoalan ja paikkatietojen hyödyntämisen haasteet Sitran megatrendit 2016 Paikkatieto

Lisätiedot

Paikkatieto ja paikkatiedon hyödyntäminen eri palveluissa. Kuntaliiton yhteentoimivuusseminaari Antti Jakobsson

Paikkatieto ja paikkatiedon hyödyntäminen eri palveluissa. Kuntaliiton yhteentoimivuusseminaari Antti Jakobsson Paikkatieto ja paikkatiedon hyödyntäminen eri palveluissa Kuntaliiton yhteentoimivuusseminaari 6.3.2019 Antti Jakobsson 1 2 Kaikki alkaa yhteentoimivuudesta ja yhteisestä tavoitetilasta. 3 Yhteentoimivuuden

Lisätiedot

MTJ paikallisen ja valtakunnallisen yhteentoimivuus ja avoimuus

MTJ paikallisen ja valtakunnallisen yhteentoimivuus ja avoimuus MTJ paikallisen ja valtakunnallisen yhteentoimivuus ja avoimuus Valtakunnallinen näkökulma ja käytäntöjä muissa maissa Paikkatietoverkoston seminaari 28.11.2014 KP Karlsson Sisällys Taustaksi Muutoksia

Lisätiedot

Suunnittelun lähtöaineisto 3D:hen ja tietomallipohjaiseksi

Suunnittelun lähtöaineisto 3D:hen ja tietomallipohjaiseksi Suunnittelun lähtöaineisto 3D:hen ja tietomallipohjaiseksi Miten kaupunkimallitietoja hallitaan Kaupunkimallit 2017 8.11.2017 Mirja Metsälä Asemakaavoitus ja suunnittelun pohja-aineisto Nykyinen MRL 55:

Lisätiedot

Kaupunkimalli Heinolassa

Kaupunkimalli Heinolassa Kaupunkimalli Heinolassa Hankittu EAKR-hankerahoituksella, 2012 (ensimmäinen versio 2011) Alusta: Vianova Oy:n Novapoint Virtual Map (Autodesk IDSP) Tuotettu kaupungin kantakartasta, MML:n maastotietokannasta,

Lisätiedot

ELF ja KMTK -hankkeet

ELF ja KMTK -hankkeet ELF ja KMTK -hankkeet Tietotuotteita INSPIRE-yhteensopivasti Teemu Saloriutta 2.3.2016 Mikä ELF? European Location Framework Projektiaika maaliskuu 2013 - lokakuu 2016 INSPIREn pohjalle rakennettu yhteiseurooppalainen

Lisätiedot

PerustA - Perustietovarantojen viitearkkitehtuuri Liite 2: Loogiset tietovarannot

PerustA - Perustietovarantojen viitearkkitehtuuri Liite 2: Loogiset tietovarannot 1 (6) PerustA - Perustietovarantojen viitearkkitehtuuri Liite 2: Loogiset tietovarannot 2 (6) Sisältö 1 TIETOVARANTOJEN JÄSENNYS 3 2 PERUSTIETOVARANTOJEN VIITEARKKITEHTUURIN SUHDE LOOGISIIN TIETOVARANTOIHIN

Lisätiedot

Kunnat ja Paikkatietoalusta. PTA-webinaari Heli Laaksonen / Maanmittauslaitos

Kunnat ja Paikkatietoalusta. PTA-webinaari Heli Laaksonen / Maanmittauslaitos Kunnat ja Paikkatietoalusta PTA-webinaari 27.2.2018 Heli Laaksonen / Maanmittauslaitos 1 Paikkatietoalusta: Nyt on aika saada paikkatiedot tehokäyttöön sekä kunnassa että koko yhteiskunnassa! Kunnissa

Lisätiedot

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: PAIKANNIMET

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: PAIKANNIMET INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: PAIKANNIMET Suunnitelma Otsikko Päivämäärä 2015-05-19 Aihe/alue Julkaisija Tyyppi INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen:

Lisätiedot

KRYSP-seminaari 24.11.2011 MML:n maastotietokannan ylläpito

KRYSP-seminaari 24.11.2011 MML:n maastotietokannan ylläpito KRYSP-seminaari 24.11.2011 MML:n maastotietokannan ylläpito Jurkka Tuokko Maanmittauslaitos Maastotietokanta Maanmittauslaitoksen ylläpitämä valtakunnallinen paikkatietoaineisto, joka sisältää tietoja

Lisätiedot

KMTK kohdemallinnus ja prosessityö - erityisesti maanpeite/metsä

KMTK kohdemallinnus ja prosessityö - erityisesti maanpeite/metsä KMTK kohdemallinnus ja prosessityö - erityisesti maanpeite/metsä Risto Ilves KMTK Ohjelmapäällikkö KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa 1 KMTK Teemat ja Tasot Linkitetyt tiedot

Lisätiedot

Paikkatietoalustahanke (MMM)

Paikkatietoalustahanke (MMM) Paikkatietoalustahanke (MMM) Rakennetaan yhteiskäyttöinen, muita järjestelmiä täydentävä paikkatieto- ja palvelualusta Parannetaan keskeisten paikkatietoaineistojen laatua ja käytettävyyttä Tuetaan kuntien,

Lisätiedot

JHS 158 Paikkatiedon metatiedot Liite 6: Esimerkki XML-koodauksesta Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika:

JHS 158 Paikkatiedon metatiedot Liite 6: Esimerkki XML-koodauksesta Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: JHS 158 Paikkatiedon metatiedot Liite 6: Esimerkki XML-koodauksesta Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: Esimerkki XML-koodauksesta Tässä liitteessä on annettu esimerkki metatiedon sisällöstä paikkatietoaineistoon

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön. Kuntakiertue Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo

Paikkatietoalusta. Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön. Kuntakiertue Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo Paikkatietoalusta Kuntien digitaaliset paikkatiedot tehokäyttöön Kuntakiertue 2019 - Kari Hautamäki ja Jaakko Uusitalo Datalle on tarvetta. Tiedon pitää olla luotettavaa. Toiminta tehostuu Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Paikkatiedot palveluväylässä

Paikkatiedot palveluväylässä 1 Paikkatiedot palveluväylässä PATINE 28.9.2015 Lassi Lehto, hankkeen projektipäällikkö Tapani Sarjakoski, hankkeen vastuullinen johtaja 2 Hankkeen perustiedot Paikkatietopalvelujen kytkeminen palveluväylään

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Palvelut ja palveluiden hyödyt kunnille. Kuntakiertue Jaakko Uusitalo

Paikkatietoalusta. Palvelut ja palveluiden hyödyt kunnille. Kuntakiertue Jaakko Uusitalo Paikkatietoalusta Palvelut ja palveluiden hyödyt kunnille Kuntakiertue 2019 - Jaakko Uusitalo 26.9.2019 uudet palvelut 2 Hakemisto 3 Tiedon yhdistämispalvelu 4 Tiedon yhdistämispalvelu Palvelun aluerajaukset:

Lisätiedot

Paikkatietoalusta Missä mennään nyt ja tulevaisuudessa? HSY:n Paikkatietoseminaari 2019 Paikkatiedon uudet ulottuvuudet Antti Jakobsson

Paikkatietoalusta Missä mennään nyt ja tulevaisuudessa? HSY:n Paikkatietoseminaari 2019 Paikkatiedon uudet ulottuvuudet Antti Jakobsson Paikkatietoalusta Missä mennään nyt ja tulevaisuudessa? HSY:n Paikkatietoseminaari 2019 Paikkatiedon uudet ulottuvuudet 20.3.2019 Antti Jakobsson 1 Yhteentoimivuuden hallinta Laatuvahti, koordinaatistomuutospalvelu,

Lisätiedot

KMTK tilannekatsaus. Risto Ilves KMTK Ohjelmapäällikkö. KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa

KMTK tilannekatsaus. Risto Ilves KMTK Ohjelmapäällikkö. KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa KMTK tilannekatsaus Risto Ilves KMTK Ohjelmapäällikkö KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa 1 KMTK Teemat ja Tasot Linkitetyt tiedot Digiroad VTJ Rakennustiedot Johtotieto Suunnitelmatiedot

Lisätiedot

Maastotietokantaa käytetään muiden karttatuotteiden valmistukseen sekä erilaisissa optimoinneissa.

Maastotietokantaa käytetään muiden karttatuotteiden valmistukseen sekä erilaisissa optimoinneissa. 1 of 5 6/20/2018, 12:21 PM Maanmittauslaitos Maastotietokanta Maanmittauslaitoksen Maastotietokanta on koko Suomen kattava maastoa kuvaava aineisto. Sen tärkeimpiä kohderyhmiä ovat liikenneverkko, rakennukset

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNTA (JUHTA) 6/2016. Paikkatieto asiantuntemusalueen tilanne (liite 6)

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNTA (JUHTA) 6/2016. Paikkatieto asiantuntemusalueen tilanne (liite 6) JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNTA (JUHTA) 6/2016 Paikkatieto asiantuntemusalueen tilanne (liite 6) Taustaa Organisointi Toiminta ja hankkeet Esittelijä: tietohallintojohtaja Antti Vertanen

Lisätiedot

UMTK- SUUNNITTELUPROJEKTIN ESITTELY (UMTK = MML:N UUSI MAASTOTIETOJEN TUOTANTOJÄRJESTELMÄ)

UMTK- SUUNNITTELUPROJEKTIN ESITTELY (UMTK = MML:N UUSI MAASTOTIETOJEN TUOTANTOJÄRJESTELMÄ) UMTK- SUUNNITTELUPROJEKTIN ESITTELY (UMTK = MML:N UUSI MAASTOTIETOJEN TUOTANTOJÄRJESTELMÄ) Kai Koistinen 1 TAUSTAA 2 KMTK Kansallinen maastotietokanta kokoaa yhteen peruspaikkatiedot, joita ovat Rakennukset

Lisätiedot

Tietotuoteseloste, Museoviraston Inspire-aineistot (Suojellut alueet)

Tietotuoteseloste, Museoviraston Inspire-aineistot (Suojellut alueet) Tietotuoteseloste, Museoviraston Inspire-aineistot (Suojellut alueet) 1 Yleistietoa 1.1 Nimi ja tunnisteet Museoviraston INSPIRE-aineistot (Suojellut alueet) FI. 1000272, FI. 1000034 ja FI. 1000000 FI.

Lisätiedot

Miten KMTK-hanke käytännössä etenee

Miten KMTK-hanke käytännössä etenee Miten KMTK-hanke käytännössä etenee Kari Hautamäki 9.2.2017 Seinäjoki YHTEISTYÖSSÄ: KMTK ohjaus Tuotantojärjestelmät Tuotteet ja palvelut Pilotit KMTK Yhteistyöryhmä Tehtävät: Määritellä hankkeen yhteiskunnalliset

Lisätiedot

Tietotuoteseloste, Museoviraston Inspire-aineistot (Suojellut alueet)

Tietotuoteseloste, Museoviraston Inspire-aineistot (Suojellut alueet) Tietotuoteseloste, Museoviraston Inspire-aineistot (Suojellut alueet) 1 Yleistietoa 1.1 Nimi ja tunnisteet Museoviraston INSPIRE-aineistot (Suojellut alueet), FI. 1000272, FI. 1000034 ja FI. 1000000 FI.

Lisätiedot

Paikkatietoinfrastruktuuri. Esittely Antti Rainio 2017

Paikkatietoinfrastruktuuri. Esittely Antti Rainio 2017 Paikkatietoinfrastruktuuri Esittely Antti Rainio 2017 sää ja ilmasto suojelualueet tietoliikenneverkot energiaverkot vesi- ja viemäriverkot liikenneverkot teollisuus ja tuotanto toimipaikat ja palvelut

Lisätiedot

KUNNAN PAIKKATIEDOT TEHOKÄYTTÖÖN YHTEISKUNNASSA

KUNNAN PAIKKATIEDOT TEHOKÄYTTÖÖN YHTEISKUNNASSA KUNNAN PAIKKATIEDOT TEHOKÄYTTÖÖN YHTEISKUNNASSA OTETAAN KUNTIEN TUOTTAMAT PAIKKATIEDOT YHDESSÄ TEHOKÄYTTÖÖN Suomen paikkatietovaranto koostuu mm. rakennuksista, osoitteista, liikenneverkoista, maanpeite-

Lisätiedot

Kohti Euroopan yhteisiä karttapalveluja

Kohti Euroopan yhteisiä karttapalveluja Kohti Euroopan yhteisiä karttapalveluja Presentation to: By: Date: Poligonin ja SKS:n kevätseminaari Teemu Saloriutta, Maanmittauslaitos 18.4.2016 16 September, 2015 Mikä European Location Framework? 30

Lisätiedot

Työpaja - rakennusten sijaintitietojen ylläpitomenettelyistä

Työpaja - rakennusten sijaintitietojen ylläpitomenettelyistä Työpaja - rakennusten sijaintitietojen ylläpitomenettelyistä 29.1.2018 Bentley Stella Map, Jukka Kivelä 1 WWW.BENTLEY.COM 2018 Bentley Systems, Incorporated 2018 Bentley Systems, Incorporated Stella Map

Lisätiedot

Yleisten kartastotöiden strategia 2011-2020 - Maastotietojärjestelmä kovaan käyttöön

Yleisten kartastotöiden strategia 2011-2020 - Maastotietojärjestelmä kovaan käyttöön Suomen Kartografinen Seura Kevätseminaari Yleisten kartastotöiden strategia 2011-2020 - Maastotietojärjestelmä kovaan käyttöön 29.3.2012 Antti Vertanen Maa- ja metsätalousministeriö 2001-2010 strategia

Lisätiedot

Paikkatiedon yksilöivät tunnukset. Kai Koistinen Inspire-sihteeristön verkkoseminaari

Paikkatiedon yksilöivät tunnukset. Kai Koistinen Inspire-sihteeristön verkkoseminaari Paikkatiedon yksilöivät tunnukset Kai Koistinen Inspire-sihteeristön verkkoseminaari 18.5.2017 Tervetuloa koulutukseen! 18.5.2017 Claudia Bergroth & Kai Koistinen INSPIRE-sihteeristö Muutamia käytännön

Lisätiedot

Johdanto Inspire-direktiiviin ja paikkatietoinfrastruktuuriin

Johdanto Inspire-direktiiviin ja paikkatietoinfrastruktuuriin Johdanto Inspire-direktiiviin ja paikkatietoinfrastruktuuriin 6.10.2015 Ajankohtaista Inspirestä koulutus Riikka Kivekäs Inspire-sihteeristö / Maanmittauslaitos Aiheita Inspire-direktiivi ja siihen liittyvä

Lisätiedot

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2017

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2017 INSPIRE-toimeenpanon seuranta Tulokset 2017 Seurantatiedon keruumenetelmä Keruumenetelmä sama kuin kahtena viime vuonna (XML-tiedoston editointi EIONETin lomakkeella) Aiempina vuosina toteutettu Excel-kyselynä

Lisätiedot

Inspire-yhteensopivat tietotuotteet - työpaja

Inspire-yhteensopivat tietotuotteet - työpaja Inspire-yhteensopivat tietotuotteet - työpaja Koulutustilaisuus 16.4.2015 Messukeskus, Helsinki Panu Muhli Inspire-sihteeristö Työpajan tavoitteet Tarkastellaan erilaisia lähestymistapoja (skenaariot)

Lisätiedot

Taulukko 1: INSPIRE tietotuotteiden laatimisen määräajat

Taulukko 1: INSPIRE tietotuotteiden laatimisen määräajat 26.11.2010 1(7) INSPIRE PAIKKATIETOTUOTTEIDEN TUOTTAMINEN TIIVISTELMÄ INSPIRE direktiivi ja kansallinen lainsäädäntö edellyttävät INSPIRE yhteiskäyttöisten paikkatietoaineistojen verkkopalveluiden tuottamista.

Lisätiedot

Vesivarojen Perustietovaranto VesiPeto

Vesivarojen Perustietovaranto VesiPeto Vesivarojen Perustietovaranto VesiPeto Riitta Teiniranta Matti Joukola, Jaakko Suikkanen, Faris Alsuhail Suomen ympäristökeskus SYKE VesiPeto-seminaari 18.12.2018 VesiPeto seminaari 18. 12. 2018 klo 12.00

Lisätiedot

Paikkatietojen tietotuotemäärittely

Paikkatietojen tietotuotemäärittely Paikkatietojen tietotuotemäärittely Esityksen sisältö: Mikä on paikkatietotuote? Mikä on paikkatietotuoteseloste? Kuka paikkatietotuotteita määrittelee? Mikä on paikkatietotuoteselosteen sisältö? Mitä

Lisätiedot

KMTK - Palveluiden käyttöönotto tekninen vuoropuhelu Keskustelutilaisuus Pasila Jussi Immonen MML Mirjam Salomäki PTCServices Oy Kimmo

KMTK - Palveluiden käyttöönotto tekninen vuoropuhelu Keskustelutilaisuus Pasila Jussi Immonen MML Mirjam Salomäki PTCServices Oy Kimmo KMTK - Palveluiden käyttöönotto tekninen vuoropuhelu Keskustelutilaisuus Pasila 23.5.2018 Jussi Immonen MML Mirjam Salomäki PTCServices Oy Kimmo Perttilä MML 1 Esityslista Osallistujien esittely KMTK/PTA

Lisätiedot

Paikkatietoalusta ja sen mahdollisuudet. HSY:n Paikkatietoseminaari 22.3 Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta ja sen mahdollisuudet. HSY:n Paikkatietoseminaari 22.3 Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta ja sen mahdollisuudet HSY:n Paikkatietoseminaari 22.3 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 Paikkatietoalustat ja -portaalit Varmistavat laadun ja poistavat päällekkäisen datan Helpottavat

Lisätiedot

Yhteentoimivuusvälineistö

Yhteentoimivuusvälineistö Yhteentoimivuusvälineistö Yhteinen tiedon hallinta (YTI) hanke V 1.0, 5.9.2017 Päivittyvä Miksi yhteentoimivuusvälineistöä tarvitaan? Ongelmana on kielen moniselitteisyys Tavallisessa kielenkäytössä emme

Lisätiedot

Paikkatietojen tietotuotemäärittely

Paikkatietojen tietotuotemäärittely Paikkatietojen tietotuotemäärittely Esityksen sisältö: Mikä on paikkatietotietotuote? Mikä on paikkatietotuotemäärittely? Kuka paikkatietotuotteita määrittelee? Mikä on paikkatietotuotemäärittelyn sisältö?

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Kuntafoorumi, Kuntaskype

Paikkatietoalusta. Kuntafoorumi, Kuntaskype Paikkatietoalusta Kuntafoorumi, Kuntaskype 9.9.2019 1 Tänään agendalla: Paikkatiedot, turvallisuus ja tietosuoja Ajankohtaista hankkeesta Muut ajankohtaiset asiat Kysykää ja kommentoikaa! 2 KMTK käsitemallit

Lisätiedot

Kansallinen maastotietokanta

Kansallinen maastotietokanta Kansallinen maastotietokanta tulevaisuuden paikkatiedot nyt! KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa 1 Yli 80 % julkishallinnon tuottamasta ja meidän päivittäin käyttämästämme tiedosta

Lisätiedot

Liite A. Kantakartan mallinnus tiedonsiirtoa varten

Liite A. Kantakartan mallinnus tiedonsiirtoa varten Liite A. Kantakartan mallinnus tiedonsiirtoa varten Versio: 18.10.2011 Julkaistu: 27.10.2011 Voimassaoloaika: Toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 2 1.1 Kantakarttasuosituksen tausta... 2 1.2 Kantakarttasuosituksen

Lisätiedot

Kansallinen maastotietokanta KMTK Yhteiset ominaisuustiedot Käsitemalli

Kansallinen maastotietokanta KMTK Yhteiset ominaisuustiedot Käsitemalli Kansallinen maastotietokanta KMTK Yhteiset ominaisuustiedot Käsitemalli 2 Sisällys 1. Johdanto 3 2. Käsitteet ja lyhenteet 3 3. Kohdeluokan rakenne ja tiedot 4 3.1. KMTK kohdeluokkien yhteiset ominaisuustiedot

Lisätiedot

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Paikkatietoverkoston kärkiteeman työpaja 20.9.2016 Panu Muhli, Inspire-sihteeristö Lena Hallin-Pihlatie, Suomen ympäristökeskus Ohjelma 9:00 9:15

Lisätiedot

PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO

PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO KOORDINAATIT KEHITYKSELLE Juhta Kari-Pekka Karlsson 29.11.2017 Kaikki tieto, jonka yhtenä ominaisuutena on sijainti, on paikkatietoa Alla olevassa ilmakuvakartassa kaikki

Lisätiedot

JHS 193 Paikkatiedon yksilöivät tunnukset Liite 1. URI:n muodostamisen prosessi

JHS 193 Paikkatiedon yksilöivät tunnukset Liite 1. URI:n muodostamisen prosessi JHS 193 Paikkatiedon yksilöivät tunnukset Liite 1. URI:n muodostamisen prosessi Versio: 1.0 Julkaistu: 2.9.2015 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto...1 2 Paikallisen tunnuksen luominen tietokantaan

Lisätiedot

JHS 160 Paikkatiedon laadunhallinta Liite I: Esimerkkejä mitattavien laatutekijöiden osatekijöiden sovelluskohteista. 1. Johdanto...

JHS 160 Paikkatiedon laadunhallinta Liite I: Esimerkkejä mitattavien laatutekijöiden osatekijöiden sovelluskohteista. 1. Johdanto... JHS 160 Paikkatiedon laadunhallinta Liite I: Esimerkkejä mitattavien laatutekijöiden osatekijöiden sovelluskohteista Sisällysluettelo 1. Johdanto...2 2. Täydellisyys...2 3. Looginen eheys...3 4. Sijaintitarkkuus...5

Lisätiedot

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen 20.9.2010 VN periaatepäätös Valtioneuvoston periaatepäätökseen 21.6.2007 kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tavoitteista vuosina 2007-2011 on kirjattuna:

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-hanke. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta-hanke. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta-hanke Maanmittauspäivät 31.5.2017 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 2 3 80% tiedosta on paikkatietoa!? = Julkishallinnon tiedoista 80% on paikkatietoa. =Onko meillä tarvetta Julkishallinnon

Lisätiedot

Kaupunkimallit. Tilanne Vantaalla. Kimmo Junttila Sami Rapo

Kaupunkimallit. Tilanne Vantaalla. Kimmo Junttila Sami Rapo Kaupunkimallit Tilanne Vantaalla Kimmo Junttila Sami Rapo Kaupunkimallinnus 2010-luvulla peruspaikkatietoaineistot ennallaan tavoiteltu nopeaa oikotietä 3D-visualisointiin laajennettu aineistohankintaa

Lisätiedot

Paikkatietotuotteen määrittely

Paikkatietotuotteen määrittely Paikkatietotuotteen määrittely Työpaja tietotuotteista 24.11.2010 Panu Muhli Maanmittauslaitos Inspire-sihteeristö etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi Sisällys Mikä on paikkatietotuote? Mitä paikkatietotuotteen

Lisätiedot

Maankäyttöpäätökset yritystyöpaja Ympäristöministeriö Topi Tjukanov

Maankäyttöpäätökset yritystyöpaja Ympäristöministeriö Topi Tjukanov Maankäyttöpäätökset yritystyöpaja Ympäristöministeriö Topi Tjukanov 1 Mistä hankkeessa on kyse? Hanke kehittää maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen digiloikkaa. Hankkeen pääpaino on edistää

Lisätiedot

KMTK-hankkeen Pysyvät tunnukset -työ

KMTK-hankkeen Pysyvät tunnukset -työ KMTK-hankkeen Pysyvät tunnukset -työ Kai Koistinen 15.11.2016 Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti -työpaja YHTEISTYÖSSÄ: KMTK eli Kansallinen maastotietokanta MML:ssa vuonna 2015 käynnistynyt

Lisätiedot

JHS xxx Paikkatiedon tietotuotemäärittely

JHS xxx Paikkatiedon tietotuotemäärittely JHS xxx Paikkatiedon tietotuotemäärittely Versio: luonnos v. 26.04.2010 Julkaistu: Voimassaoloaika: Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Termit ja määritelmät... 3 4 Paikkatietotuotteen määrittelyprosessi

Lisätiedot

LENTOESTEREKISTERI ESRI SHAPEFILE FORMAATISSA

LENTOESTEREKISTERI ESRI SHAPEFILE FORMAATISSA TIETOTUOTESELOSTE 10.04.2013 LENTOESTEREKISTERI ESRI SHAPEFILE FORMAATISSA 1. YLEISTIETOA 1.1 Nimi ja tunnisteet Lentoesterekisteri ESRI-shapefile formaatissa 1.2 Vapaamuotoinen kuvailu Tuote sisältää

Lisätiedot

Kansallinen maastotietokanta -seminaari Lappeenranta Kuntien aineistojen vienti KMTK-kantaan. Jussi Immonen, MML

Kansallinen maastotietokanta -seminaari Lappeenranta Kuntien aineistojen vienti KMTK-kantaan. Jussi Immonen, MML Kansallinen maastotietokanta -seminaari 4.10.2017 - Lappeenranta Kuntien aineistojen vienti KMTK-kantaan Jussi Immonen, MML KMTK KASKO-projekti Toteutettavat ratkaisut ovat osa paikkatietoalustaa Projektin

Lisätiedot

Missä mennään KMTK ohjelmassa? Ohjelmapäällikkö Risto Ilves

Missä mennään KMTK ohjelmassa? Ohjelmapäällikkö Risto Ilves Missä mennään KMTK ohjelmassa? 9.10.2018 Ohjelmapäällikkö Risto Ilves Kansallinen maastotietokanta (KMTK) Kansallisessa maastotietokannassa mallinnetaan julkisen hallinnon tuottamat yhteiset paikkatiedot

Lisätiedot

JHS XXX Kansallisen tie- ja katuverkostoaineiston ylläpito ja ylläpitotietojen dokumentointi. Matti Pesu / Liikennevirasto 9.4.

JHS XXX Kansallisen tie- ja katuverkostoaineiston ylläpito ja ylläpitotietojen dokumentointi. Matti Pesu / Liikennevirasto 9.4. JHS XXX Kansallisen tie- ja katuverkostoaineiston ylläpito ja ylläpitotietojen dokumentointi Matti Pesu / Liikennevirasto 9.4.2014 Esityksen sisältö Mikä on Digiroad? Suosituksen tausta ja tavoitteet Valmistelussa

Lisätiedot

Paikkatietotuotteet ja niiden määrittely

Paikkatietotuotteet ja niiden määrittely Paikkatietotuotteet ja niiden määrittely Inspire-koulutuspäivä 30.3.2011 Panu Muhli Maanmittauslaitos Inspire-sihteeristö etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi Sisällys Mikä on paikkatietotuote? Mitä paikkatietotuotteen

Lisätiedot

Talkootyö mahdollisuutena julkisen tiedon rikastamiseen. Pekka Sarkola Gispo Oy

Talkootyö mahdollisuutena julkisen tiedon rikastamiseen. Pekka Sarkola Gispo Oy Talkootyö mahdollisuutena julkisen tiedon rikastamiseen Pekka Sarkola Gispo Oy Gispo Oy Autamme asiakkaita hyödyntämään paikkatietoihin liittyviä avoimen lähdekoodin ja avoimen datan ratkaisuja. Edistämme

Lisätiedot

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <Maannos>

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <Maannos> Muistio 2015-02-06 Sivu 1 / 6 INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: Suunnitelma Otsikko INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: Maannos Päivämäärä

Lisätiedot

Paikkatiedon viitearkkitehtuuri

Paikkatiedon viitearkkitehtuuri Paikkatiedon viitearkkitehtuuri Työn tilanne ja välitulokset Patine 16.12.2015 Juha Siltanen, Gofore Oy Projektin tilannekatsaus Tilanne (1=kriisi, 2=vakavia ongelmia, 3=joitakin haasteita, 4=hyvä, 5=loistava)

Lisätiedot

VTJ-ylläpitokäyttöliittymän koulutus kunnille ja maistraateille

VTJ-ylläpitokäyttöliittymän koulutus kunnille ja maistraateille VTJ-ylläpitokäyttöliittymän koulutus kunnille ja maistraateille 12. 13.8.2014 Kokkola 20. 21.8.2014 Helsinki 26. 27.8.2014 Rovaniemi 2. 3.9.2014 Kuopio 10. 11.9.2014 Maarianhamina 16. 17.9.2014 Helsinki

Lisätiedot

Paikkatietoinfrastruktuuri

Paikkatietoinfrastruktuuri Paikkatietoinfrastruktuuri Mitä ja miksi? Antti Rainio Maanmittauslaitos / Inspire-sihteeristö Koulutuspäivä 29.9.2011 Sijaintiyhteys eri tietoaineistojen välillä Tunnusyhteys eri tietoaineistojen välillä

Lisätiedot

Paikkatietoinfrastruktuurin tiekartta

Paikkatietoinfrastruktuurin tiekartta Paikkatietoasiain neuvottelukunta - Paikkatietoverkosto Strategia-kärkihankkeen työpaja 21.10.2014 Yhteenvetoa tuloksista Paikkatietoinfrastruktuurin tiekartta näkökulmina kansallinen palveluväylä, paikkatiedon

Lisätiedot

Paikkatietoalustahanke (MMM)

Paikkatietoalustahanke (MMM) Paikkatietoalustahanke (MMM) Osakokonaisuudet Tekninen Paikkatietoalusta Määritellään, suunnitellaan ja toteutetaan julkisen hallinnon yhteinen paikkatiedon palvelualusta Maankäyttöpäätökset Muodostetaan

Lisätiedot

WP1: Inventory of existing data sources for land cover and land use

WP1: Inventory of existing data sources for land cover and land use WP1: Inventory of existing data sources for land cover and land use GIS ja insitu aineistot maanpeitteestä ja maankäytöstä Minna Kallio, SYKE, Lucas-seminaari, 3.6.2015 Yleiskuvan saaminen aineistoista

Lisätiedot

Kansallinen maastotietokanta 3D-kaupunkimallit

Kansallinen maastotietokanta 3D-kaupunkimallit Kansallinen maastotietokanta 3D-kaupunkimallit Joonas Jokela 28.9.2017 KMTK on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa Taustaa 3D-kaupunkimallit pinnalla Monet kunnat tuottaneet viime vuosina

Lisätiedot

Yksilöivät tunnisteet Tampereen kaupungilla. Marko Kauppi Paikkatietomarkkinat 2014 5.11.2014

Yksilöivät tunnisteet Tampereen kaupungilla. Marko Kauppi Paikkatietomarkkinat 2014 5.11.2014 Yksilöivät tunnisteet Tampereen kaupungilla Marko Kauppi Paikkatietomarkkinat 2014 5.11.2014 Kaikilla paikkatietokohteilla tulee olla paikallinen tunniste Vielä näin ei ole Paikkatietoja ylläpidetään useissa

Lisätiedot

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2018

INSPIRE-toimeenpanon seuranta. Tulokset 2018 INSPIRE-toimeenpanon seuranta Tulokset 2018 Seurantatiedon keruumenetelmä Keruumenetelmä sama kuin kolmena viime vuonna (XML-tiedoston editointi EIONETin lomakkeella) Aiempina vuosina toteutettu Excel-kyselynä

Lisätiedot

Osoitetietojärjestelmä. Kansallinen maastotietokanta seminaari Paula Ahonen-Rainio

Osoitetietojärjestelmä. Kansallinen maastotietokanta seminaari Paula Ahonen-Rainio Osoitetietojärjestelmä Kansallinen maastotietokanta seminaari Paula Ahonen-Rainio 1 Miksi osoitetietojärjestelmä Osoite on ihmisille luontainen tapa ilmoittaa sijainti Paikkatietojärjestelmät toimivat

Lisätiedot

Tuotemallipohjaisen toimintaprosessin mallintaminen

Tuotemallipohjaisen toimintaprosessin mallintaminen Tuotemallipohjaisen toimintaprosessin mallintaminen Miksi? Miten? Mitä? Mitä sitten? Kari Karstila Eurostepsys Oy kari.karstila@eurostep.com www.eurostep.com Pro IT-seminaari, 2004-01 01-1919 PROSESSIMALLINTAMISEN

Lisätiedot

Tampereen paikkatietoinfrastruktuuri ja Inspire. Kunnat ja Inspire koulutus Marko Kauppi

Tampereen paikkatietoinfrastruktuuri ja Inspire. Kunnat ja Inspire koulutus Marko Kauppi Tampereen paikkatietoinfrastruktuuri ja Inspire Kunnat ja Inspire koulutus 18.11.2014 Marko Kauppi Periaatteet ja lainsäädäntö Inspire-direktiivi Laki paikkatietoinfrastruktuurista ja asetus Kansallinen

Lisätiedot

PAIKKATIEDON KÄSITEMALLI JA GEOMETRIAT: RAKENNUKSET JA RAKENTEET

PAIKKATIEDON KÄSITEMALLI JA GEOMETRIAT: RAKENNUKSET JA RAKENTEET PAIKKATIEDON KÄSITEMALLI JA GEOMETRIAT: RAKENNUKSET JA RAKENTEET 1(10) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 4 1.3 Hankkeen sidosryhmät...

Lisätiedot

Kansallinen maastotietokanta KMTK Ohjelmapäällikkö Risto Ilves

Kansallinen maastotietokanta KMTK Ohjelmapäällikkö Risto Ilves Kansallinen maastotietokanta KMTK 19.11.2018 Ohjelmapäällikkö Risto Ilves Kansallinen maastotietokanta (KMTK) Kansallisessa maastotietokannassa mallinnetaan julkisen hallinnon tuottamat yhteiset paikkatiedot

Lisätiedot

KMTK-Tietopalvelut ja tuotteet

KMTK-Tietopalvelut ja tuotteet KMTK-Tietopalvelut ja tuotteet PTA - Kansallinen osoitetietojärjestelmä Kuopio 25.4.2017 1 KMTK-Tietopalvelut ja tuotteet KMTK tuottaa hyötyä vain, kun tietoa käytetään Tietoa käytetään vain, kun se vastaa

Lisätiedot

Uusi osoitetietojärjestelmä ja kunnan kokemukset

Uusi osoitetietojärjestelmä ja kunnan kokemukset Uusi osoitetietojärjestelmä ja kunnan kokemukset Keskisuuren kunnan osoitejärjestelmä prosessien ja tietosisällön kehittäminen Kansallinen maastotietokanta -seminaari Vaasa 22.11.2017 Hangon kaupunki maankäyttöosasto

Lisätiedot

Tietotuoteseloste, Museoviraston suojeluaineisto

Tietotuoteseloste, Museoviraston suojeluaineisto Tietotuoteseloste, Museoviraston suojeluaineisto 1 Yleistietoa 1.1 Nimi ja tunnisteet Museoviraston suojeluaineisto, FI. 1000272, FI. 1000034 ja FI. 1000000 FI. 1000272.MV_suojeluaineisto.20120905 1.2

Lisätiedot

LENTOESTELAUSUNTOREKISTERI ESRI-SHAPEFILE-FORMAATISSA

LENTOESTELAUSUNTOREKISTERI ESRI-SHAPEFILE-FORMAATISSA LENTOESTELAUSUNTOREKISTERI ESRI-SHAPEFILE-FORMAATISSA 1. YLEISTIETOA 1.1 Nimi ja tunnisteet Lentoestelausuntorekisteri Esri-shapefile-formaatissa 1.2 Vapaamuotoinen kuvailu Tuote sisältää Air Navigation

Lisätiedot

Tietotuoteseminaari. Helsingin Messukeskus klo 13-16

Tietotuoteseminaari. Helsingin Messukeskus klo 13-16 Tietotuoteseminaari Helsingin Messukeskus 1.4.2014 klo 13-16 Seminaarin ohjelma 13.00-13.15 Seminaarin avaus ja INSPIRE-tilannekatsaus (Panu Muhli (MML)) 13.15-13.45 Kansallisen INSPIRE-tietotuotetyön

Lisätiedot

luontipvm = tämä päivä muutospvm:n = tyhjä paattymispvm = tyhjä menee lakannut tilaan. paattymispvm = tämä päivä muutos = olemassaolo päättynyt

luontipvm = tämä päivä muutospvm:n = tyhjä paattymispvm = tyhjä menee lakannut tilaan. paattymispvm = tämä päivä muutos = olemassaolo päättynyt Ehdotus maakuntakaavapaikkatietokohteiden elinkaarisäännöiksi HAME Nämä elinkaarisäännöt on laadittu noudattaen JHS 193 Paikkatiedon yksilöivät tunnukset -suosituksen liitteen 3:n ohjeita ja periaatteita

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen ilmakuva- ja laserkeilausaineistot ktjkii-päivä

Maanmittauslaitoksen ilmakuva- ja laserkeilausaineistot ktjkii-päivä Maanmittauslaitoksen ilmakuva- ja laserkeilausaineistot ktjkii-päivä 20.9.2011 Pentti Kupari Maanmittauslaitos, ilmakuvakeskus pentti.kupari@maanmittauslaitos.fi 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot