VALTIONAVUSTUKSET KIRJASTOJEN KOKEILUTOIMINTAAN 2001

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALTIONAVUSTUKSET KIRJASTOJEN KOKEILUTOIMINTAAN 2001"

Transkriptio

1 VALTIONAVUSTUKSET KIRJASTOJEN KOKEILUTOIMINTAAN 2001 Hakijanimi Hanke Päätös mk ETELÄSUOMEN LÄÄNI Uusimaa Karjalohjan kunta/kirjasto lukemisharrastuksen lisäämiseen ja kirjallisuuden tuntemuksen parantamiseen Kirkkonummen kunta/kirjasto Elävä kirja varhaiskasvatuksessa Lohjan kaupunki Satuhaavi Häme Hämeenlinnan kaupunki/ kaupunginkirjastohämeen maakuntakirjasto Hämeenlinnan kaupunki/kaupunginkirjastohämeen maakuntakirjasto Kirjaseikkailu alaasteikäisille lapsille maakuntakirjaston kirjoittajakoulun ja lasten ja nuortenosaston näytelmä Lopen kunta/kirjasto VESOkoulutuspäivän järjestämiseen PäijätHäme Lahden Kymenlaakso Lapset kirjan kimppuun Kotkan kaupunki/kirjasto Kotkan kirjaseikkailu Tarinapaja 57 vuotiaille Kirjavinkkarit kierroksella Alueellinen kirjastostrategia EteläKarjala Imatran kaupunki/kirjasto Aikuisväestön perehdyttämiseen internetin ja yhteispalvelupisteiden palvelujen käyttöön sekä tiedottamiseen

2 2 Taipalsaaren kunta/kunnankirjasto Marjatta Kureniemiseminaarin kuluihin sekä fanikerho wwwsivujen tekemiseen LÄNSISUOMEN LÄÄNI VarsinaisSuomi Lemun kunta/kirjasto Kirja elää yksin ja yhdessä Pargas stad/bibliotek Försökprojekt, bokprat som medel för främjande av läsintresse och litteraturkännedom hos elever i Åboland Satakunta Eurajoen kunta/kirjasto Porin kaupunki/ kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto Pirkanmaa Hämeenkyrön kunta/kirjasto Eurajoen kirjaston aktivointikokeilu Kirjavinkkausprojektiin Kirja seikkailuna kirjallisuuspajan toimintaan peruskoulun 12 luokkalaisille Juupajoen kunta/kirjasto Kangasalan kunta/kirjasto Pirkkalan kunta/kirjasto Tampereen kaupunki/kaupunginkirjasto Varhaisnuorten kirjallisuuden käsittelemisen aktivointiprojekti Olipa kerran... tarina elää nykyajassa Lasten lukuinnon herättäminen draaman keinoin Sanasankari sinustako pirkkalaiskirjailija Urjalan kunta/kirjasto Improvisoiden satujen maahan Valkeakosken kaupunki/kirjasto Kirjaston sanapaja KeskiSuomi Jyväskylän kaupunki/ kaupunginkirjasto KeskiSuomen maakuntakirjasto Kadonneiden aakkosten metsästys Jyvässeudun kirjastojen ja koulujen yhteisprojektiin Jyväskylän maalaiskunta/kirjasto Kadonneiden aakkosten metsästys projektiin Jämsän kaupunki/kirjasto Lorureissu

3 3 Jämsän kaupunki/kirjasto Eemelin ja Pepin satuverstas Jämsän kaupunki/kirjasto Kirjaseikkailu 2001 Jämsän alaasteilla Laukaan kunta/kirjasto Kadonneiden aakkosten metsästys Luhangan kunta Eskareiden sekä eka ja tokaluokkalaisten lukuprojektiin Muuramen kunta/kirjasto Kadonneiden aakkosten metsästys Saarijärven kaupunki/kirjasto Nukketeatteri kirjastotyön välineeksi EteläPohjanmaa Lapuan kaupunki/kirjastotoimi Kulttuurisokki seikkailu kirjojen maailmaan Peräseinäjoen kunta/kirjasto Potkua lukemiseen perinteiset ja uudet lukutaidot lapsille ja nuorille Vaasan rannikkoseutu Korsholms kommun/ kommunbibliotek för Booktalk 2001 i lågstadieklasser Kristinestad stad /bibliotek för Läsfrämjande projektprojektet Läsrallyt Nykarleby stad för Läsfärdighet och litteraturkännedom KeskiPohjanmaa Kaustisen kunta/kirjasto lukuhalujen kehittäminen/teemavuosi Kirjaseikkailu 2001 Kokkolan kaupunki/ kaupunginkirjastomaakuntakirjasto Kirjaseikkailu ITÄSUOMEN LÄÄNI EteläSavo Savonlinnan kaupunki/kirjasto PohjoisSavo Joel Lehtosen juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen Rautalammin kunta/kirjasto Vieraat tutuiksi

4 4 PohjoisKarjala Kontiolahden kunta/kirjasto Kirjastoseikkailu Lieksan kaupunki/kirjasto Kirjasto kulttuurisena kohtaamispaikkana Nurmeksen kaupunki/kirjasto Kirjasto opettamisen ja oppimisen tukena Nurmeksen kaupunki/kirjasto Kirjasto kulttuurisena kohtaamispaikkana Outokummun kaupunki/kirjasto Tarjoa satu lapselle muksumontun satuhetket Rääkkylän kunta/kirjasto KeskiKarjalan kirjastojen ja koulujen yhteinen kokeilu lasten ja nuorten lukuinnostuksen lisäämiseksi OULUN LÄÄNI PohjoisPohjanmaa Haapajärven kaupunki/kirjasto Kalajoen kunta/kirjasto Oulun Kainuu Vuolijoen kunta/kirjasto kokeiluhankkeen jatkamiseen Kirjassa, kirjasta, kirjaan potkua lukemisharrastukselle kokeiluhankkeen jatkamiseen Kirja kantaa, tarina tukee III Pohjoisten kirjastojen arviointi ja kehittämisprojektin (Parkki) jatkamiseen Pakolaislasten ja äitien kirjastokäytön ja lukemisharrastuksen aktivoimiseen LAPPI Sodankylän kunta/kirjasto YläLapin kirjasiula kirjallisuus ja kirjastot tutuksi Tornion kaupunki/ kaupunginkirjasto Kirjaseikkailu 2001 MeriLapissa

5 5 54 hanketta yhteensä EteläSuomi LänsiSuomi ItäSuomi Oulu Lappi

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.) Yhdistys EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 009 (päivitetty 0.4.) Etelä-Savo Mikkelin Seudun Vihreät ry 3 Pieksämäen seudun vihreät ry Rantasalmen vihreät ry Ristiinan vihreät ry Savonlinnan Seudun

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta Turvapaikanhakijoiden vastaanotto Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta 24.8.2016 Vastaanotto Vastaanottolain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA LÄÄNI MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA 1999-2001 20.1.1999 20.9.1999 v. 1999 20.1.2000 20.9.2000 v. 2000 20.1.2001

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Jyväskylän steinerk 16000 Jämsän kaupunki 72000 Kaarinan kaupunki 306300 Kajaanin kaupunki 143900 Kalajoen kaupunki 92100 Kangasalan kunta 542500

Jyväskylän steinerk 16000 Jämsän kaupunki 72000 Kaarinan kaupunki 306300 Kajaanin kaupunki 143900 Kalajoen kaupunki 92100 Kangasalan kunta 542500 VUOSI 2015 Akaan kaupunki 127900 Asikkalan kunta 25700 Auran kunta 27600 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 13000 Englantilaisen koulun säätiö 24000 Espoon kaupunki 1773900 Espoon Steinerkoulun

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti Kirjasto Vastauksia Akaan kaupunginkirjasto 35 Alavieskan kunnankirjasto 10 Alavuden kaupunginkirjasto 49 Asikkalan

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa 8.2.2008 sekä yhdistysten edustajamäärät puoluekokouksessa 2008 (sääntöjen 22 perusteella) (tilanne 3.3.08 huhtikuussa hyväksyttävät

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 30.4.2010 tilanne 1 Yleistä 30.4.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 28 290 000 700 000. Helsinki / Urheiluhallit Oy Malmin uimahallin peruskorjaus 1 908 000 480 000

Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 28 290 000 700 000. Helsinki / Urheiluhallit Oy Malmin uimahallin peruskorjaus 1 908 000 480 000 LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2011-2014 Hakija Hanke kustannusarvio Uusimaa, Itä-Uusimaa, Kanta- Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala Askola / perustettava

Lisätiedot

VETUMA-palvelun tilanne 31.7.2015

VETUMA-palvelun tilanne 31.7.2015 VETUMA-palvelun tilanne 31.7.2015 Tapahtumat yhteensä 1 Copyright 2010 FUJITSU Lajeittain 2015 2 Copyright 2010 FUJITSU Tunnistustapahtumat 2015 Julkishallinnon organisaatiot Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Luonnos Pora III työryhmälle paikallispoliisin palveluverkoston muutoksista - palveluverkostokartat poliisilaitosalueittain

Luonnos Pora III työryhmälle paikallispoliisin palveluverkoston muutoksista - palveluverkostokartat poliisilaitosalueittain Osastopäällikkö Kauko Aaltomaa 23..22 Luonnos Pora III työryhmälle paikallispoliisin palveluverkoston muutoksista - palveluverkostokartat poliisilaitosalueittain - sisäistä valmistelua ja hanketyöryhmän

Lisätiedot

Opintosetelityyppistä avustusta myönnettiin seuraavasti:

Opintosetelityyppistä avustusta myönnettiin seuraavasti: KANSALAISOPISTOJEN OPINTOSETELITYYPPISET AVUSTUKSET 2007 Valtion vuoden 2007 talousarvion momentille 29.30.30 osoitettiin määrärahat kansalaisopistojen opintosetelityyppistä valtionavustusta varten. Opintosetelityyppiset

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 Lähteet: Tilastokeskus, Genimap Oy (L6022/05) Metsäsektorin merkitys maakunnissa ja seutukunnissa vuonna 2002 1 Toimiala- ja aluejako Metsäsektori:

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain 2.10.2017 HELSINKI Äänestys % 102 Tehyn Hyksin Naistensairaalan ammattiosasto ry 34,4 104 Tehyn HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalan ammattiosasto

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN Lähde: KOUTE JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN Sis. 1 200 nuorten yhteiskuntatakuupaikkaa, joita lisättiin 26 järjestäjälle 1.8.2012 lukien

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin tervehdys

Jyväskylän kaupungin tervehdys Jyväskylän kaupungin tervehdys Kunta- ja palvelurakenneseminaari 18.10.05 Paviljonki Kuntien vuosikatteet maakunnittain vuosina 2003-2004, euroa/asukas Uusimaa Itä-Uusimaa Pirkanmaa Satakunta Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao Ao nro. Ammattiosaston nimi 631 Tampereen ao ry 819 Helsingin sosiaalitoimen ao Hesoto ry 815 Helsingin yksityisten ja valtion laitosten ao ry 649 Pirkanmaan yksityisten alojen ao ry 801 Espoon ja Kauniaisten

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan Saajat 2014 Akaan kaupunki 257 100,00 Alavieskan kunta 55 900,00 Alavuden kaupunki 17 300,00 Asikkalan kunta 51 800,00 Auran kunta 55 500,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 26 400,00

Lisätiedot

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009 Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Ålands Telefonandelslag Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Finström -

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58

Lisätiedot

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 10 000 Auralan kansalaisopisto Auralan Setlementti 7 000 Autere-opisto Mänttä-Vilppulan

Lisätiedot

13 000 13 000 sukututkijoiden kanssa 2009/623/258 17 Hyvinkään kaupunki/kirjasto Hakalan kirjasto nuorten

13 000 13 000 sukututkijoiden kanssa 2009/623/258 17 Hyvinkään kaupunki/kirjasto Hakalan kirjasto nuorten Valtionavustukset yleisten kirjastojen kehittämis- ja kokeilutoimintaan 2010 Diaarinro Nro Hakijan nimi Päätös HAETTU EUR MYÖNNETTY EUR 2009/623/144 1 Alajärven kaupunki/kaupunginkirjasto YTY-kirjastolle;

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

63/508/2011 Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry /508/2011 Borgå medborgarinstitut Borgå stad 9 000

63/508/2011 Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry /508/2011 Borgå medborgarinstitut Borgå stad 9 000 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset 2011 Kansalaisopistot euroa 63/508/2011 Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 23 000 90/508/2011 Borgå medborgarinstitut Borgå stad

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka Nopea apu Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta Turvallisempi huominen Hyvinkää 23.1.2013 Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka YLE 23.1.2013 klo 7:04 Texasin opistoammuskelu oli kahden kiista Sanakopuna

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy - 31.8.2009 tilanne 1 Yleistä 31.8.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus)

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus) 27.6. AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) ten jaksotus KOKO MAA 150 151 150 701 550 149 210-1 491 148 210-1 000 550-976 -1 941 kokonais, OKM päätös 27.6.

Lisätiedot

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2012-2015. Uusimaa, Häme, Kaakkois-Suomi. Hakija Hanke kustannusarvio

LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2012-2015. Uusimaa, Häme, Kaakkois-Suomi. Hakija Hanke kustannusarvio LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2012-2015 Hakija Hanke kustannusarvio Uusimaa, Häme, Kaakkois-Suomi Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 27 800 000 800 000 Helsinki

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot Avustuksen saaja Kansalaisopisto Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 13 000 Auralan kansalaisopisto

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Yhdistys. Puoluekokous 2010: yhdistysten edustajamäärät piiri- ja liittojärjestöt listan lopussa erikseen. Puoluekokousedustajia

Yhdistys. Puoluekokous 2010: yhdistysten edustajamäärät piiri- ja liittojärjestöt listan lopussa erikseen. Puoluekokousedustajia Puoluekokous 2010: yhdistysten edustajamäärät piiri- ja liittojärjestöt listan lopussa erikseen Puoluekokousedustajia Yhdistys 2010 Piiri Joroisten vihreät ry 0 Etelä-Savo Kerimäen Vihreät ry 1 Etelä-Savo

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , %

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , % Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos 2014-15, % Koko maa keskimäärin +1,2 % pienimmät: suurimmat: Kökar -8,1 Geta 10,6 Merijärvi -6,3 Kustavi 6,2 Kyyjärvi -6,3 Jomala 5,1

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2013 03/2012 (%) (%) 1-03/2013 1-03/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 492 22 938-58,6 89,9 27 640 47 834-42,2 joista matkailuautoja

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2012 01/2011 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 14 263 13 788 3,4 89,9 joista matkailuautoja 105 87 20,7 0,7 joista

Lisätiedot

KanTa-palvelut: Kansallinen potilastiedon arkisto Alustava käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.2.2 ( )

KanTa-palvelut: Kansallinen potilastiedon arkisto Alustava käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.2.2 ( ) KanTa-palvelut: Kansallinen potilastiedon arkisto Alustava käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.2.2 (4.11.2013) Taulukossa on kuvattu alustava versio kunkin liittyjän liittymisajankohtasuunnitelmasta. Suunnitelmaa

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 11 097 9 626 15,3

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ensirekisteröinnit 5/2013 3.6.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2013 05/2012 (%) (%) 1-05/2013 1-05/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 10 228 7 316 39,8

Lisätiedot

perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2013-2016

perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2013-2016 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2013-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Puoluekokous 15.-16.6.2019: äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajat Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 5

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013

Ensirekisteröinnit 11/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013 Ensirekisteröinnit 11/2013 2.12.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2013 11/2012 (%) (%) 1-11/2013 1-11/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 7 463 7 714-3,3

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013 Ensirekisteröinnit 10/2013 1.11.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 10/2013 10/2012 (%) (%) 1-10/2013 1-10/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 093 8 191 11,0

Lisätiedot

Diaarinro Hakijan nimi Hanke HAETTU eur MYÖNNETTY eur. Yleisten kirjastojen neuvoston strategiatyöhön. Keski-Espoon kirjasto/suvelan

Diaarinro Hakijan nimi Hanke HAETTU eur MYÖNNETTY eur. Yleisten kirjastojen neuvoston strategiatyöhön. Keski-Espoon kirjasto/suvelan Valtionavustukset yleisten kirjastojen kokeilutoimintaan 2008 28.2.2008 Diaarinro Hakijan nimi Hanke HAETTU eur MYÖNNETTY eur Keskitetyt hankkeet 2007/623/69 Helsingin kaupunki/kaupunginkirjastoyleisten

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot