Kuka loi maailman Raamatun mukaan?
|
|
- Juha Sariola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuka loi maailman Raamatun mukaan? Jumala vai Jeesus vaiko molemmat yhdessä? Maailman luomisesta kerrotaan aivan Raamatun alussa (KR 1776): 1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan. 2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. 3 Ja Jumala sanoi: tulkoon valkeus, ja valkeus tuli. 4 Ja Jumala näki valkeuden hyväksi. Niin Jumala eroitti valkeuden pimeydestä: 5 Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden kutsui hän yöksi. Ja tuli ehtoosta ja aamusta ensimäinen päivä. 6 Ja Jumala sanoi: tulkoon vahvuus vetten vaiheelle, eroittamaan vesiä vesistä. Jumala sanoo (Jes. 44:24 KR 33/38 ): 24 Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, joka on valmistanut sinut hamasta äidin kohdusta: Minä olen Herra, joka teen kaiken, joka yksinäni jännitin taivaan, joka levitin maan kuka oli minun kanssani? Jumala on siis yksin tehnyt ja luonut kaiken. Psalmi 33:6 vahvistaa tämän: Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä. Jumalan sana ei siis ole persoona, vaan Jumalan tahdon ilmaisu, käsky. Tekijä eli sana, tai Jumalan Pyhä henki. Kun Jeesus syntyi (tuli lihaksi) Neitsyt Mariasta, hänestä tuli Jumalan sana, joka välitti Jumalan tahdon ja viestin ihmiskunnalle. Jeesus ei ollut käsitykseni mukaan taivaassa maailmaa luomassa aikojen alussa, vaan sen teki Isä yksin. Joh. 1:10 Maailmassa Hän [Kristus] oli, ja maailma [uusi maailma] on Hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei
2 Häntä tuntenut. Ef. 1:10 Siitä armotaloudesta, minkä Hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. On jatkuvasti pidettävä tarkasti erillään fyysisen maailman (universumin) luoja Jumala Jehova ja tulevan henkisen uuden maailman luoja Jumalan ylimmäinen pappi Jeesus Kristus. Heb. 1:2 1:2 on Hän [Jumala] näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ἐπ ἐσχάτου τῶν ἡμερῶν τούτων ἐλάλησεν ἡμῖν ἐν Υἱῷ ὃν ἔθηκεν κληρονόμον πάντων δι οὗ καὶ ἐποίησεν τοὺς αἰῶνας Tarkoittaako 1. Hebrealaiskirje todella, että Jeesuksen kautta maailma olisi luotu? Sana maailma tulee kreikankielen sanasta aion. Strong in sanakirjassa sanotaan aion sanan merkityksestä näin: Age (αἰών, aion) properly, an age; by extension, perpetuity (also past); by implication, the world; specially (Jewish) a Messianic period (present or future) Hebrealaiskirjeen parempi ja oikea käännös voisikin kuulua maailman luomisen osalta näin: jonka kautta Hän loi tulevan maailman ajan (messiaanisen aikakauden). Tätä käännösversiota tukee myös NENT: 2 hath at the end of these :days spoken to us in a Son, whom he appointed heir of all, through whom also he made the ages; 3 who being the Glory s effulgence, and the very image of his :substance, and upholding :all things by the word of his :power, when he had made purification of :sins, sat down on the right of the Majesty on high;
3 KJV 1789 sanoo Hebr. 1:2 näin: Hath in these last days spoken unto us by his Son, whom he hath appointed heir of all things, by whom also he made the worlds; Prepositio on väärin, ei Jeesuksen toimesta, vaan hänen kauttaan eli Jeesuksen ristinkuolema mahdollisti ihmisille pääsyn tulevaan aikakauteen Jeesuksen toimesta. Tulevasta ajasta puhutaan seuraavassa luvussakin; 2:5 Sillä enkelien alle hän ei alistanut tulevaa maailmaa, josta me puhumme. Käännös ei ainakaan noudata sanan αἰῶν (aion) yleisintä merkitystä, joka liittyy aikaan, aikoihin. Fyysinen, materiaalinen maailma on kreikaksi kosmos, mutta sen luoja oli Isä Jumala. Aion tarkoittaa maailmaa siten kuin ihminen sen mieltää henkisen kehityksensä perusteella; nykyaika (nykymaailma) suhteessa tuleviin aikoihin ja ikuisuuteen. Paavalin ajatuksena ei siis minun tulkintani mukaan ole antaa todistusta maailman (kosmos) luomisesta, vaan Kristuksen johtavasta osasta ihmisen luotsaamisessa tuleviin aikakausiin, ikuisuuteen, Jumalan valtakuntaan. Jumala on Jeesuksen ristinkuoleman lunastusuhrin perusteella luonut meille mahdollisuuden päästä Jumalan valtakuntaan tulevaisuudessa. Jeesus on tämän uuden maailman perillinen, sen kuningas. Isä Jumala yksin loi maailman, universumin, todistaa Jesaja 44:24 Minä olen Herra, joka teen kaiken, joka yksinäni jännitin taivaan, joka levitin maan kuka [ei kukaan] oli minun kanssani? Jumala loi taivaan, tähdet, koko universumin, mutta Jeesuksen kuoleman kautta tuli luoduksi messiaaninen aikakausi. Samoin Heb.1:10 Ja: Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; Hebr. 1:2 on Hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka Hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut. Jumala on viimeisinä päivinä puhunut Poikansa kautta, ja taas vanhempina aikoina Hän puhui profeettojen kautta. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että maailman luominen Kristuksen kautta käsittää tulevan maailman
4 luomisen, jonka Kristus jo aloitti maan päällä. Snl 8:30 toteaa Jeesus olleensa Jumalan mestarityöntekijänä maailmaa luotaessa. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö Isä Jumala olisi kuitenkin ollut varsinainen luoja, kaiken arkkitehti. 1.Moos. 1:26:ssa Jumala sanoo: Tehkäämme Kenelle hän näin sanoi? Omalle mestarityöntekijälleen, Jeesukselle, jos uskoo Jeesuksen pre-eksistenssiin, tai enkeleille, jotka myös riemuitsivat lopputuloksesta. Kol. 1:16 KR:92 kääntää tämän näin: 16 hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. KR 38:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ὅτι ἐν αὐτῷ ἐκτίσθη τὰ πάντα ἐν τοῖς οὐρανοῖς koska hänessä luotiin (rakennettiin) kaikki taivaassa KR 38 on sanatarkempi. Prepositio ἐν (en, -ssa) eli hänessä, ei hän. Jos Paavali olisi halunnut sanoa, että Kristus loi kaiken, hän olisi sanonut sen suoraan. Nyt hän käyttää vaikeasti ymmärrettävää ilmaisua.. Aikaisemmin olen jo todennut kuka yksin loi maailman, Isä Jumala. Hän myös loi näkyväiset ja näkymättömät vallat ja voimat. Kristus korotettiin ylösnousemuksensa jälkeen taivaassa korkeammalle kaikkia näitä voimia. Kaikki ne on Jumala luonut ja ennalta nähnyt ja määrännyt ne Kristuksen alaisuuteen, häntä varten. 1.Piet.1 1:19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, 1:20 hänen [Kristuksen], joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta
5 viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, (1) The word created is not used in this sense properly, and cannot be. That it may mean to arrange, to order, is true; but it is not used in the sense of reconciling, or of bringing discordant things into harmony. To the great mass of men, who have no theory to support, it would be understood in its natural and obvious sense, as denoting the literal creation (Banes Notes) 17: καὶ αὐτός ἐστιν πρὸ πάντων καὶ τὰ πάντα ἐν αὐτῷ συνέστηκεν KR 38: ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Those who regard this as referring to a moral creation, interpret it as meaning that he has the pre-eminence over all things; not as referring to his pre-existence (Barnes ). Monet trinitaarisesti ajattelevat näkevät näissä jakeissa todistuksen Jeesuksen pre-eksistenssistä ja jumaluudesta. Barnes: And by him all things subsist Or are sustained. The meaning is, that they are kept in the present state; their existence, order, and arrangement are continued by his power. If unsupported by him, they would fall into disorder, or sink back to nothing. If this be the proper interpretation, then it is the ascription to Christ of infinite power for nothing less could be sufficient to uphold the universe; and of infinite wisdom for this is needed to preserve the harmonious action of the suns and systems of which it is composed. None could do this but one who is divine; and hence we see the reason why he is represented as the image of the invisible God. He is the great and glorious and everactive agent by whom the perfections of God are made known. Edellä olevat Paavalin jakeet ovat vaikeaselkoisia ja Pietari totesi itsekin tämän kirjoittaessaan (2. Piet. 3:16): Niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi
6 kadotuksekseen. Jeremia 10:12 hän on tehnyt maan voimallansa, vahvistanut maanpiirin viisaudellansa ja levittänyt taivaat taidollansa 38:16 Silloin kuningas Sidkia vannoi salaa Jeremialle sanoen: Niin totta kuin Herra elää, joka on luonut tämän meidän elämämme: minä en sinua surmauta enkä jätä sinua näiden miesten käsiin, jotka etsivät sinun henkeäsi. Nehemia 9:6 Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaat ja taivasten taivaat kaikkine joukkoinensa, maan ja kaikki, mitä siinä on, meret ja kaikki, mitä niissä on. Sinä annat elämän niille kaikille, ja taivaan joukot kumartavat sinua. Job 9:5-9 5 Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassansa; 6 Hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen patsaat vapisevat; 7 Hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse, ja hän lukitsee tähdet sinetillään; 8 Hän yksinänsä levittää taivaat ja tallaa meren kuohun kukkuloita; 9 Hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat; Psalmit 89:12 Sinun ovat taivaat, sinun on myös maa; maanpiirin täysinensä sinä olet perustanut 102:26 Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi 115:15 Te olette Herran siunatut, Hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan.
7 124:8 Meidän apumme on Herran nimi, hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan. 136:5 Häntä, joka on taidolla tehnyt taivaat, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti; 148:5 Ylistäkööt ne Herran nimeä, sillä hän käski, ja ne tulivat luoduiksi. 148:6 Ja Hän asetti ne olemaan aina ja iankaikkisesti, Hän antoi niille lain, josta ne eivät poikkea. 33:6 Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä. Jesaja 42:5 Näin sanoo Jumala, Herra, joka on luonut taivaan ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa, antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on, ja hengen niille, jotka siellä vaeltavat: 45:18 Sillä näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan hän on Jumala joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; Hän on sen vahvistanut, ei Hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi Hän sen valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole 44:24 Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, joka on valmistanut sinut hamasta äidin kohdusta: Minä olen Herra, joka teen kaiken, joka yksinäni jännitin taivaan, joka levitin maan kuka oli minun kanssani? Puhuuko tässä Isä Jumala vaiko Jeesus, Jumalan poika? Erään käsityksen (Gill s Bible Exposition) mukaan Jumalan Poika. These are the words of the Son of God, of Christ, the Redeemer of his people; and the following show him to be the mighty God, and so able to redeem them, and therefore was appointed to this work, and undertook it. Tätä käsitystä en voi hyväksyä koska Hebr.1:1 sanoo:
8 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, 1:2 on Hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut. Jumala puhui muinaisina aikoina profeettojensa kautta, ei poikansa Jeesuksen. Profeetat, niin edellä oleva Jesaja kun muutkin, olivat Isä Jumalan profeettoja. Heidän välittämässään sanomassa puhuu Isä Jumala. Jeesus tuli profeetaksi ja Jumalan Sanaksi näiden profeettojen jälkeen, ikään kuin viimeisenä profeettana. Jeesuksen Kristuksen on hän pannut tulevan maailman perilliseksi. Tämä tapahtuu kun Jumalan valtakunta, uusi maailma perustetaan (luodaan) maan päälle. Tässäkin on kyse tulevasta tapahtumasta ja Jumalan varmasta lupauksesta. Saatanahan on vielä tämän maailman herra, kuten hän sanoi Jeesukselle erämaassa tarjotessaan Jeesukselle maailmaa jos Jeesus tekisi Saatanalle palvontateon. Taivaassa Jeesus on jo kaikkien luotujen yläpuolella ja hänen tullessaan toisen kerran, toteutuu Jumalan lupaus ja Saatana syrjäytetään nykyisestä asemastaan tämän maailman jumalana. Apostolien teot 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, Hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, Ilmestyskirja 4:11 Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut.
9
Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta
YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot
SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA
SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta Tarkoitus: tuhota saatanan työt sota APT 2: 37-38 Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys
Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirje: 1:1 Paavali, Jumalan tahdosta kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus 1:2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille kristuksessa. Armo
Kuinka ymmärtää ja tulkita Raamattua oikein?
Kuinka ymmärtää ja tulkita Raamattua oikein? Raamattu Jumalan sana Kirjasto tai kirjakokoelma: 66 kirjaa kirjoitettiin n. 1600 vuoden aikana (1500 ekr.-96 jkr.) Vanha Testamentti 39 kirjaa, heprea ja aramea
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Kristuksen kaksiluonto-oppi
Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut
Jesaja 44 Jahve, kaiken luoja, Israelin lunastaja ja pelastuskallio
Jesaja 44 Jahve, kaiken luoja, Israelin lunastaja ja pelastuskallio Jesaja: 44:1 Mutta nyt kuule, Jaakob, minun palvelijani, ja Israel, jonka minä olen valinnut. 44:2 Näin sanoo Jahve, sinun luojasi, joka
Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta
Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
anna minun kertoa let me tell you
anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta
Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen
Raamatun pikakurssi Osa 22/24 Ilmestyskirja 1-3 Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo
Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken
Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?
Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Pieni joukko ja suuri joukko
Pieni joukko ja suuri joukko Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32) Pieni joukko Edellä olevan Jeesus lausui kahdelletoista apostolilleen
Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken
Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008
1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi...
Uskontunnustukseni 1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana... 1 2. Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi... 1 3. Jumala on sama kaikkialla... 2 4. Jumala on Jeesuksessa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Mihin pelastutaan taivaaseenko?
Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Mitä merkitsee olla Esirukoilija. Rukouskoulu jakso
Mitä merkitsee olla Esirukoilija Rukouskoulu 2014 4. jakso 1. Kertausta ja johdanto esirukoukseen A. Rukouksen yleinen, hallitseva ja kaiken läpäisevä olemus: Rukous on yhteyttä Jumalaan ja kaiken muun
APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme
www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas
Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa.
Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Silloin tärkein ei ole jokin tapahtuma tai teko vaan henkilö: Missä kohtaa Ilmestyskirjassa olemme aivan erityisesti
Filippiläiskirjeen 2:5-11 selitys
Filippiläiskirjeen 2:5-11 selitys Kun luemme Raamatun kirjoja ja kirjeitä, niin meidän tulee lukea ja ymmärtää ne kokonaisuuksina, niin että tutkimme laajemman asiayhteyden, missä jokin sana tai lause
Raamatunlausekortit. korti aamatunlause
Raamatunlausekortit Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit värikkäille kartonkipalasille. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi
IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 Kuunneltavissa osoitteessa:
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen
Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan
KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
Pelastus tekojen perusteella ja pelastus armosta
Pelastus tekojen perusteella ja pelastus armosta Jeesus lupasi, että tullessaan hän tuo palkan mukanaan. Roomalaiskirjeessä sanotaan, että töitä tekevälle maksetaan palkkaa ansioiden mukaan ei armosta.
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Jeesus tuo palkan tullessaan
Jeesus tuo palkan tullessaan tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät Ilmestyskirja kertoo: Ilm. 11:15 Ja
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu
APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1
Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Millainen on Kristuksen toinen tuleminen?
Millainen on Kristuksen toinen tuleminen? Vaikka Jeesus on Jumalan valtakunnan hallitsija ja itse valtakunnan tulemisesta sanotaan, ettei se tule nähtävällä tavalla, itse Kristuksen tulemisesta Raamattu
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Raamatullinen geologia
Raamatullinen geologia Miten maa sai muodon? Onko maa litteä? Raamatun mukaan maa oli alussa ilman muotoa (Englanninkielisessä käännöksessä), kunnes Jumala erotti maan vesistä. Kuivaa aluetta hän kutsui
PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI
PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14
Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi
Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan
Jeesus kristus ja isä Jumala - lyhyt opetus uskosta Jumalaan
Jeesus kristus ja isä Jumala - lyhyt opetus uskosta Jumalaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen "Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun!" (Joh 14:1) Jeesus erotti puheissaan aina isän Jumalan itsestään ja sanoi
Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.
Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen
ה נ ה, הח ש ך י כס ה א ר ץ וע ר פ ל ל א מ ים. ו ע ל י ך י ז רח א ד נ י, וכ ב וד ו ע ל י ך י ר א ה. קומי, אורי, כי בא אורך, וכבוד אדני עלייך זרח.
H1 43 KUMI, ORI (Jes. 60:1 2) Nouse, ole kirkas 1 HEPREA, LAULUT JA MUSIIKKI, https://genfibeta.weebly.com/h1.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi) H1 LAULUT 26 50, https://genfibeta.weebly.com/h1-26-50.html
UT:n kristologia ja Sananl 8. Kolminaisuusopin juuret Vanhassa testamentissa. Tunnustuksen keskeinen kristologia
Kolminaisuusopin juuret Vanhassa testamentissa Millä tavalla Nikaian uskontunnustuksen kristologia nousee Raamatun teksteistä? Vaivio 15.1. 2010 Antti Laato, Prof. ÅA Tunnustuksen keskeinen kristologia
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?
DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET
Millainen on Sinun Jumalasi?
Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia
Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä?
Milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä? Anteeksipyyntö ja korjaus opetukseeni Pyydän anteeksi, että olen opettanut väärin siitä, milloin apostolit syntyivät uudesti ylhäältä. Uskoin aiemmin, että
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Raamatun lukeminen teologisen ennakko-oletuksen pohjalta jumaluusoppia tutkittaessa
Raamatun lukeminen teologisen ennakko-oletuksen pohjalta jumaluusoppia tutkittaessa Miten tärkeää on ymmärtää oikein jumaluusoppi? Monet uskonyhteisöt pitävät pelastuskysymyksenä tunnustaa heidän totena
Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys
Kolossalaiskirjeen 1. luvun selitys Kolossalaiskirje: 1:1 Paavali, Jumalan tahdosta kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus 1:2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille kristuksessa. Armo
Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME
PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
JOHANNES KASTAA JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
PASTORI ESKO TAPIO MURRON VIRKAAN ASETTAMINEN Hämeenlinnassa
1/6 Ryttylä 27.12.2008 Matti Väisänen PASTORI ESKO TAPIO MURRON VIRKAAN ASETTAMINEN Hämeenlinnassa 28.12.2008 Kristuksessa rakas veljemme Esko Tapio Murto ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä Sananlaskujen
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu Pekka Sartola
Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu 24.11.2010 Pekka Sartola Antikristus, kuka hän on? ( Hitler (ei kumpikaan kuvan henkilöistä, Amin el-husseini ja Adolf Antikristus Vanhassa
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
"... ettei ketään ole minun vertaistani koko maan päällä." (2Moos 9:14)
Raamatun yksi Jumala Kaikki Raamatun kirjoittajat olivat juutalaisia. Juutalaisille monoteismi eli usko yhteen Jumalaan on hyvin keskeisellä sijalla heidän uskossaan. Jeesus ja kaikki apostolit olivat
PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä
1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin
Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014
Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että