Maalishuhtikuu 2 / Uutiset

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maalishuhtikuu 2 / 2008. Uutiset"

Transkriptio

1 Maalishuhtikuu 2 / 2008 Uutiset Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

2 PÄÄKIRJOITUS Liisa Söderlund, Toiminnanjohtaja Liisa Söderlund. Kuva: Pekka Punkari Tuomaristo on tehnyt päätöksensä. Suomen Kameraseurojen Liiton Vuoden kuvaajaksi on valittu Antti Sorva. Fotofinlandian finaaliin lähtevät Kameraseuraa edustamaan Antti Sorva sekä Eero Hauta-aho. Fotofinlandian voittaja julkistetaan Sanomatalossa klo Kamera-lehden Vuoden kuvaaja kilpailun on voittanut Eero Hauta-aho. Hän keräsi myös Kameraseuran kilpailuissa vuoden 2007 aikana eniten pisteitä ja ansaitsee Kameraseuran Vuoden kuvaaja arvonimen. Vuosikilpailun parhaat näyttelyssä Kamera-galleriassa oli esillä viiden valokuvaajan töitä. Vuosikilpailun voittajat saivat Hannes Heikuran kirjan omistuskirjoituksella varustettuna. Helmikuun kuukausikokouksessa illan vieras Katri Lassila signeerasi oman kirjansa kolmelle kuukausikilpailun voittajalle. Vahva osa Kameraseuran toimintaa on kilpaileminen valokuvilla. Kilpailemisen tarkoitus ei ehkä lopulta ole kuitenkaan voitto vaan osallistuminen keskusteluun, jota käydään valokuvilla ja valokuvista. Sitä edeltävät kuvaaminen ja pohtiminen, jotka lopulta johtavat kuvien lähettämiseen muiden arvotettavaksi. Osaava tuomaristo tuo esille omat ajatuksensa kuvista ja sitä kautta synnyttää keskustelua, joka avaa subjektiivisia näkemyksiä kuvien arvoista myös muille. Kuvista keskusteleminen on mielenkiintoista ja sitä kautta pääsee lähemmäksi toisen ihmisen ajatusmaailmaa. Ehkä juuri se on valokuvauksessa viehättävää jakaminen. Kameraseuran tarkoitus on tarjota samanhenkisille ihmisille mahdollisuuksia kohtaamiseen ja keskustelemiseen. Yhdessä toimiminen tuottaa parhaimmillaan elämyksiä, jotka näkyvät lopulta kuvina. Valokuvaaminen on siinä mielessä hieno harrastus, että sen parissa jokainen löytää oman tiensä. Etsimiseen saattaa mennä aikaa, mutta parasta ehkä onkin juuri se matka, jota tehdään. Ja peili kannattaa olla mukana matkalla sille pitää vain kertoa, kuinka hyvä on. Yhtä lailla kuin omista saavutuksista pitää olla tyytyväinen, on tärkeää huomata myös muut. Annetaan kilpailuissa pärjänneiden nähdä ja tuntea ilomme sekä ylpeytemme heidän saavutuksistaan. KANNEN KUVA Nikola Ruzickova No name Personan tammikuussa. 2

3 Sisältö 2 / 2008 KERHOT Kuukausikokous International evening Fiilisfotarit Persona Nuoret Teema Opintokerho Kirjastoilta Tekniikkailta Natura Foorumi Näyttelykuvaajat INFOT Koulutus Tiedotteet Näyttelykalenteri Kerhokalenteri Info KS & SKsL Yki Hytönen Syy-seuraus Niilo Anttonen Odotus Vuosikilpailun voittajat näyttelyn-avajaisissa. Eero Hautaaho, Lassi Ritamäki, Niilo Anttonen, Matti Viskari ja Hannu Kontkanen. Kuva: Jarmo Yammu Jauhiainen Eero Hauta-aho Huikkopala SEURAAVAT YRITYKSET TUKEVAT Kameraseuran toimintaa: Suomen Interfoto Oy Ed-Mark Oy Fotoyks Oy Telefoto Oy

4 KOULUTUS Kameraseura ry:n järjestämää koulutusta MUSTAVALKOVEDOSTUK- SEN KERTAUS- JA JATKO- KURSSI Lauantai sunnuntai klo 10 16, Kameraseuran pimiö Kellari 36. Kurssi on tarkoitettu peruskurssin käyneille, pimiössä jonkin verran kuvia vedostaneille. Tavoitteena kurssilla on laadukas mustavalkovedos; käymme läpi suotimien käyttöä, varjostusta, lisävalotusta, hunnuttamista, softausta ja prikkausta eli valmiin kuvan retusointia. Paikka: Kameraseuran pimiö Kellari 36, Runeberginkatu 36. Opettajana seuran toiminnanjohtaja, valokuvaaja Liisa Söderlund. Hinta: seuran jäsenet 80,- eur / muut 95,- eur KUVANKÄSITTELYN (Photoshop) PERUSKURSSI Lauantai sunnuntai klo 10 16, Kameraseurassa sekä Toimelan opiston atk-luokassa. Tämän kurssin käytyäsi hallitset perusteet digitaalisen työnkulun vaiheista: skannaaminen, kuvan muokkaus ja sävyjen säätö tietokoneella, tulostaminen omalla printterillä tai kuvavalmistamossa. Ohjelmassa mm: digitaalisen kuvan peruskäsitteet, yleisimmät ohjelmat, Kameraseuran digipajan laitteisto, filmi- ja tasoskannereitten sekä tulostimen käytön harjoittelua, kuvien lähettäminen tulostettavaksi kuvavalmistamoon. Photoshop Elements -ohjel- man harjoittelua ATK-luokassa, missä jokaisella kurssilaisella oma kone. HUOM: kurssin käymällä saat valmiudet ja oikeuden omatoimiseen työskentelyyn seuran digipajassa. Opettaja: valokuvaaja Vesa Heino. Hinta: seuran jäsenet 80,- eur / muut 100,- eur MILJÖÖMUOTOKUVAUS Lauantai sunnuntai, noin klo 10 16, Helsingin keskustan tuntumassa. Harjoitellaan luonnonvalon hallittua käyttöä henkilökuvauksessa. Kauniilla ilmalla kuvataan ulkona sekä luonnossa että rakennetussa ympäristössä; sateen sattuessa sisätiloissa, mutta joka tapauksessa miljöötä ja vallitsevaa valoa hyödyntäen. Kurssi soveltuu sinulle, joka hallitset kameran käytön perusteet. Kurssilaisilla omat kamerat, opettajalla heijastimet ym. lisävarusteet. Opettaja: valokuvaaja Sini Pennanen. Hinta: seuran jäsenet 60,- eur / muut 90,- eur LUOVASTI DIGIKAMERALLA Lauantai sunnuntai klo 10 16, Kameraseurassa Luovan valokuvauksen perusteita. Sopii jatkoksi Digikuvauksen perusteet -kussille. Mainio tapa tutustua laitteen ominaisuuksiin laukaisinnappia syvemmältä. - Tunnelma talteen salamalla - Luovasti 4 Ilmoittautuminen kursseille: sähköpostitse: puhelimitse: (09) Varmimmin tavoitettavissa arkisin klo välillä. Kursseja on tulossa myös lisää, joten seuran nettisivuilla ( kannattaa vierailla säännöllisesti! kotistudiossa - Rajaa, sommittele tehoa - Väri ohjaa tunnetta... Kurssilla on oppikirjana Kamera-lehden päätoimittajan Pekka Punkarin suosittu teos Digifotokoulu - matkaopas luoviin valokuviin, ja opettajana toimittaja Asko Vivolin. Hinta: seuran jäsenet 80,- eur / muut 95,- eur, hinta sisältää oppikirjan KATUKUVAUSKURSSI Lauantai sunnuntai klo 10 16, Kameraseurassa ja kaupungilla. Aloitamme katukuvauksen historiasta kuvamateriaalin avulla. Tutkimme aikalaisten tapoja ja tekniikoita. Siirtyessämme tähän päivään pohdimme muutoksen suuntaa ja määrää. Käymme esimerkein läpi kuvaustekniikat, tekniset ja henkiset valmiudet, lainsäädäntöä ja vallitsevia tapoja eri maissa. Sunnuntaina jalkaudumme kaupungin kaduille kuvaamaan annettujen tehtävien mukaisesti. Kuvaussession jälkeen puramme kuvat ja käymme ne yhdessä läpi

5 aiemmin opitun materiaalin pohjalta. Kurssin opettajana toimii Jarkko Antikainen, joka on vetänyt mm. syksyn 2006 Kameralehden katukuvausseminaarin Pietarissa. Toivomuksena on, että jokaisella on digitaalinen pokkari- tai järjestelmäkamera mukana. Hinta: seuran jäsenet 50,- eur, muut 75,- eur KUVANKÄSITTELYN (Photoshop) JATKOKURSSI Lauantai sunnuntai n. klo Toimelan opiston atkluokassa. Sopii Kuvankäsittelyn peruskurssin käyneille sekä sinulle, joka olet omatoimisesti opetellut vastaavat taidot: osallistujien tulisi omata perustiedot tietokoneen toiminnasta ja kuvan tuomisesta tietokoneelle, sekä tuntea tavallisimmat kuvankäsittelyohjelman työkalut, kuten kuvan kääntö, rajaus ja aluevalinta. Kurssilla harjoitellaan mm. sävytasot (levels), sävyjen säätäminen, syväys, kuvien yhdistäminen ja tasojen ominaisuudet, tasojen sekoitustilat sekä säätötasot. Opetusohjelmana: Photoshop Elements. Opettaja: valokuvaaja Vesa Heino. Hinta: jäsenet 80,- / muut 95,- eur Hannu Kontkanen Hyppy Eero Hauta-aho Meloja ETKÖ MAHTUNUT KURSSILLE? Kaikkia Kameraseuran kursseja järjestetään kysynnän mukaan, yleensä vähintään kahdesti vuodessa. Jos et päässyt jollekin kurssille, voit ilmoittaa itsesi jonotuslistalle - heti kun kurssi järjestetään uudestaan, soitamme listalla oleville ensimmäiseksi. Matti Viskari Aamutoimet 5

6 KUUKAUSIKOKOUS kuukauden toinen tiistai Yammu Jauhiainen. Kuva: Hannu Iso-Oja SOPIVASTI SKITSOFREENINEN KUUKAUSIKOKOUS Tammikuun kuukausikokouksessa oli kaksi pääesiintyjää, jotka puhuivat varsin erilaisista aiheista. He olivat seuran jäsen Jarmo Yammu Jauhiainen sekä Kameraseuran tuore toiminnanjohtaja Liisa Söderlund. Edellinen puhui gallerian seinillä olevasta koskettavasta näyttelystään 1,5 % Äänekäs hiljainen kansa ja jälkimmäinen esitteli jäsenille kuvakerrontansa käsialaa lukuisin esimerkein. Jauhiaisen näyttely on kokoelma itse suurella vaivalla vedostettuja mustavalkokuvia, joiden aiheena ovat kuvaajan tutut skitsofreniapotilaat omassa hoitoympäristössään. Tämä Mielenterveysliiton Keskusliiton rahoittamalle näyttelylle on ollut puheenjohtaja Urpo Väisäsen mielestä selkeä sosiaalinen tilaus; olihan näyttely jo keväällä esillä Valokuvataiteen 6 Museossa Kaapelitehtaalla, ja jatkoakin on luvassa. Myös julkinen sana on ottanut Jauhiaisen kuva- ja tunnelmakokoelman hyvin vastaan: sen on todettu mm. lähentävän skitsofreenikkoja tavalliseen kansaan. Yammu Jauhiainen on tätä aiemmin pitänyt noin puolenkymmentä omaa näyttelyä. Tyytyväisenä tekijä kertoi näyttelynsä johtaneen useampiinkin kiinnostaviin toimeksiantoihin, joista yksi on lääketehtaan tilaama kirjahanke. Kuvaajan mielestä vaikein käytännön ongelma kuvausvaiheessa oli saada yhteistyöhön suostuneet kohteensa olemaan 3-5 ruudun verran paikallaan. Jauhiainen on onnistunut varsin monipolvisissa kuvissaan vangitsemaan ajatuksen eletystä elämästä. Luonteeltaan kahtia jakautuneessa tammikuun kuukausikokouksessa seurasi toinen vaihe, jossa valokuvaaja Liisa Söderlund esitteli kuvallista näkemystään kuviensa kautta. Tuoreelle toiminnanjohtajallemme syntyi ensikontakti Kameraseuraan jo vuonna 1995, jolloin hän meni peruskurssille. Neljä vuotta myöhemmin alkoivat valokuvauksen opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa. Vuoden päivät hän vieraili myös Tallinnassa, Viron Taideakatemiassa. Maisteriksi valmistuttuaan Söderlund on paneutunut valokuvauksen opettamiseen ja omaan taiteelliseen tuotantoon. Muutaman viime vuoden aikana hän on tullut jäsenistölle tutuksi selkeästä ja innostavasta opetuksestaan mm. mustavalko- ja kuvakertomuskurssilla sekä aivan viime aikoina opintokerhossa. Sujuvasti ajatuksiaan esittäneen Liisa Söderlundin mielestä kamera on oiva keino lähestyä tuntemattomia ihmisiä. Kuvausprojektit ovat saaneet hänet tutustumaan täysin tuntemattomiin ja hyvin erilaisiin ihmisiin sinkuista sokeisiin. - Kamera tarjoaa oppimiskokemuksen. Se edustaa minulle ajattelua, sanoo Liisa. Useampaan otteeseen toiminnanjohtajamme toi esille ajatuksen siitä, että valokuvauksessa on paljon kiehtovaa sattumaa, kun kuva vain päättää tehdä itse itsensä, olipa kuvaaja suunnitellut sitten melkein mitä tahansa. Liisan tarinoista paistoi innostus asiaan sekä persoonallinen kuvallinen näkemys.

7 Kuukausikokouksen yhteydessä pidetyssä vuosikilpailussa parhaana kuvana palkittiin Lassi Ritamäen "Jäätyvä meri". Sama kuva katsottiin myös onnistuneimmaksi luonto- ja ympäristökuvaksi. Henkilökuvien paras oli Lassi Ritamäen "Mies ja menneisyys". Tilannekuvissa Matti Viskarin "Aamutoimet" ja yleisessä sarjassa Niilo Anttosen "Odotus" pääsivät palkinnoille. Kunniamainintoja niittivät Eero Hauta-ahon "Meloja" sekä saman tekijän "Huikkopala" ja Hannu Kontkasen valotus nimeltään "Hyppy". Kaikkiaan palkittiin siis 8 kuvaa. Vuosikilpailussa oli kisaamassa yhteensä 35 työtä (kaikki digitiedostoina) yhdeksältä Kameraseuralaiselta. Kokoustunnelmat kirjasi Martti Korpijaakko HELMIKUUN KUUKAUSIKOKOUS: MAA, VESI JA ILMA Peruselementit nuoren maisemakuvaajan etsimessä. Helmikuun kuukausikokouksen vierailijana Katri Lassila. Katri Lassilan mielestä pimiötyöskentely on rauhoittavaa: veden solinaa, ihanaa läträämistä, tehdään asiaa ranteita myöten...tietokoneen ääressä ei ole ollenkaan yhtä hauskaa istua. - Kysymys on tunnelmasta. Ja itse mustavalkokuvauksessa pointtini on nimenomaan pelkistäminen, sanoo Katri. Jumalaisen valon ja rikkaiden sävyjen metsästys alkoi purjeveneessä Helsingin edustalla, Harmajan lähistöltä. Canonissa hyvin laajan sävyalan antavaa mustavalkofilmiä, joka kehitettiin väriprosessina. Ylioppilaskesän kuvaamista Kustavissa ja heti samana syksynä 1999 oitis ensimmäinen näyttely. Oma kummisetä opetti Katria kädestä pitäen pimiötyöskentelyn saloihin. Hyvän vedostustaidon takana oli näet peräti Pentti Sammallahti. Katri Lassila valmistuu tänä keväänä Taideteollisesta korkeakoulusta, jossa aloitti opintonsa Vuonna 2005 tapahtui paljon: taiteen kandidaatiksi, esikoispojan syntymä, vieläpä kirjaprojektikin samana vuonna. - Matkakuvaus mahdollistaa monen sellaisen asian näkemisen, mitä ei kotinurkilla tule havainneeksi. Bongaaminen vieraissa ympyröissä tuntuu Lassi Ritamäki Jäätyvä meri 7

8 jotekin helpommalta, painottaa Katri Lassila. Kuvausmatkat ovat suuntautuneet kauas: Intiaan ja Balille...Quebeciin, Peruun, Chilen, Irlantiin, Kyprokselle. Irlannissa löytyy kuulemma paljon sumua sekä ylimaallista valoa, mikä on erityisen kiinnostavaa sävyjä metsästävälle mv-kuvaajalle. - Haen kuvaamisesta ja kuvauspaikoista mielenrauhaa. En halua vääntää rautalangasta katsojalle, mitä haluan näyttää. Kysymys on huomioista, jotka sallivat katsojalle oman esteettisen tulkinnan hyvällä liikkumavaralla joko pinnallisemmin tai syvällisemmin. Aiheeni on avara maisema ja vesi, niiden raja, itseäni suuresti rauhoittavat aiheet, tilan tuntu sekä yksinäisyys ja yhteyteni luontoon. - Koin ekologisen herätyksen 14-vuotiaana katsoessani Jacques Costeaun dokumentteja vedenalaisesta elämästä. Osa lopputyöstäni Ilmanranta - Vedenraja - Finis Terrae käsitteleekin vettä sisältäpäin sukelluskurssi tuli käytyä Balilla. Nikonos-kamera mukana jo Kyproksen matkalla, jossa kuvasin vedenalaista maailmaa epätavanomaisesti - mustavalkofilmille. Tuleva projekti tullee liittymään intialaiseen tanssiin ja seuraava matka suuntautuu Intiaan. Ja tänä keväänä vielä oma näyttely Laterna Magicassa... Kokousmerkinnät teki Martti Korpijaakko MAALISKUU Tiistaina klo Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen. P.K. Jaskarin stipendin saajan (tai saajien) julkistus. Illan vierailijana Hannu Lehto, joka kertoo Kameragalleriassa avautuvasta näyttelystään >100. Valokuvakilpailu vedoksille, dioille ja kuvatiedostoille. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon tai sähköpostilla osoitteeseen: viimeistään perjantaina klo HUHTIKUU Tiistaina klo Vierailija. Kuukausikokouksen peruskilpailu vedoksille, dioille ja kuvatiedostoille. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon tai sähköpostilla osoitteeseen viimeistään perjantaina klo Jouko Lindgren Viime vuonna marraskuussa Kuukausikokouksen kilpailussa palkittiin seuraavat työt: Samanarvoisiksi arvioitiin Timo Vuoriaisen Pinnan peitto, Jouko Lindgrenin Viime vuonna marraskuussa sekä Vesa Jakkulan Sumuinen satama. Kunniamaininnan arvoisiksi valittiin Hannu Kontkasen Iloa, Niilo Anttosen Telineet sekä Eero Hauta-ahon Ulpukka. Palkintosijoista kilpaili kaikkiaan 41 teosta. 8

9 kuukauden ensimmäinen tiistai FIILISFOTARIT Näkeminen Jakaminen Tekeminen Fiilisfotarit tarjoaa mielekästä ja kiinnostavaa toimintaa valokuvauksen parissa kaikille X-kromosomin omaaville kuvaa- jille. Fiilisfotarit ottavat ja katsovat kuvia, joissa fiilis riittää esittelyperusteeksi. Kerhon idea on lähtöisin naisten toiveista kehittää Kameraseuran toimintaa. Myös miehet, jotka tuntevat kerhon idean omakseen, ovat tervetulleita mukaan toimintaan! Fiilisfotarit kokoontuvat joka kuukauden ensimmäinen tiistai kello 18. Katsomme kuvia, kokeilemme uusia tekniikoita ja toisinaan saamme vieraiksi kiinnostavia alan ammattilaisia. MAALISKUU Tiistaina klo "Valokuvat sisustuksessa"sisustustoimittaja, sisustussuunnittelun artenomi Elsa Savaloja. Illan mukaan tuotavien kuvien aihe "Sisustukseen sopivat kuvat". HUHTIKUU Tiistaina klo kokoonnumme seuran tilaan, josta lähdemme yhteiselle kuvausmatkalle. Katsotaan mitä mielenkiintoista kameraamme löydämme tänä aprillipäivänä! Kuvaussession jälkeen palaamme takaisin katsomaan kuvakavalkaa- diamme. Tervetuloa mukaan Fiilisfotareihin yhdessä kokemaan valokuvaa! the first Wednesday of the month The monthly meeting will always be held on the first Wednesday of the month at in Kameraseura. We welcome all present and new members, who are interested in experiencing photography in English. You can be a beginner or a professional photographer, all are welcomed to discuss photography at Kameraseura. We offer you the meeting place. Then contact: Monica Nordling Pehr Snellman INTERNATIONAL EVENING MARCH The program for the 5th of March Photographer presentations. Marco Martins will present the Portuguese photojournalist Eduardo Gageiro and his work. The documentary of the evening will be on the Brazilian photographer Sebastiao Salgado. Task to do for the March meeting At the February meeting Niki presented Jan Saudek and his work. Take some photos that are inspired by him and show them to us. Bring 1-4 prints with you. We will choose the "Photo of the Month", and it will be published on the Kameraseura website. APRIL The program for the 2nd of April Photographer presentations. Svend Videbaek will present the Canadian photographer Edward Burtynski. The documentary for the evening is not yet chosen. Task to do for the April meeting Bring 1-4 prints with you that are inspired by Eduardo Gageiro. We will choose the "Photo of the Month", and it will be published on the Kameraseura website. 9

10 PERSONA kuukauden toinen maanantai Irene Datsko Ask Anna Dorotheé Liikanen Caro&Pasteque Illan päätavoite on antaa mahdollisimman laaja foorumi henkilökuvauksesta kiinnostuneil- le, niin aloittelijoille kuin konkareillekin! Katsomme toistemme kuvia ja keskustelemme niistä yhdessä illan luennoitsijan kanssa (ei kilpailua). Jokaiselle kuukaudelle on oma kuvausteema, joka mainitaan ohjelmassa alla. Muistakaa tuoda 1-3 kuvaa mukananne! Kuvat mieluiten printteinä, mutta myös muistikortilla / tikulla / cd:llä. Kotisivuilla netissä näet tarkennetun ohjelman sekä mahdolliset muutokset. Personan galleriassa pääset tutustumaan personalaisiin sekä heidän kuviinsa. Personan historia-sivuilla esitellään lyhyesti aiempia tapahtumia ja tapaamisissa esitettyjä kuvia. Keräämme sivuille myös suosittelemianne linkkejä henkilökuvauksesta kautta maailman. Personalaisilla on oma keskustelupalsta Kameraseuran Foorumilla. Lisätiedot: kameraseura.fi. Personan tammikuun kuvien teemana oli Ystäväni, sukulaiseni. Tuulevi Aaltonen Punainen HENKILÖKUVAUKSEN HISTORIAA Tammikuun tapaamisessa 28 personalaista katsasti lyhyesti henkilökuvauksen historiaa ja vuosien varrella esiin nousseita valokuvaaja-nimiä. Vuoden aikana tutustumme henkilökuvauksen suuriin nimiin tarkemmin niin, että kukin tapaaminen omistetaan 1-2 tunnetun valokuvaajan ympärille. Luennot valmistellaan Personan jäsenten kesken työpajatyyppisesti. Alla on lueteltu kevään aikana käsiteltävät valokuvaajat - perässään työryhmän vetäjän 10 nimi. Jos olet kiinnostunut osallistumaan luennon valmisteluun, ota yhteyttä. Mikäli listalta puuttuu valokuvaaja, josta haluaisit itse kertoa enemmän, kokoamme jo nyt alustavaa listaa sekä työryhmiä syksylle.

11 Hannu Iso-oja Essi cafeessa 11

12 Victoria Spiridonova Vaari Personan tammikuun kuvien teemana oli Ystäväni, sukulaiseni. MAALISKUU Maanantaina klo Nan Goldin - Esko Pesonen (muistakaa näyttely Kiasmassa) Dorothea Lange - Martti Korpijaakko HUHTIKUU Maanantaina klo Arno Rafael Minkkinen - Jaakko Ilves Mary Ellen Mark - Eddie Iles TOUKOKUU Maanantaina klo Jerry Uelsmann - Teemu Niskanen Yousuf Karsh - Antti Lumikari Syksyn 2008 nimiä alustavasti: Henri Cartier- Bresson, Josef Koudelka, Aleksandr Mikhailovich Rodchenko. Jokaiseen tapaamiseen personalaiset tuovat perinteisesti myös omia kuviaan. Kuvausteemana omille kuville on kuvat illan luentojen aiheena kuukausittain olevien valokuvaajien hengessä. 12

13 Esko Pesonen Jussi Merja Haakana Mona 13

14 NUORET kuukauden toinen keskiviikko Jan Viljanen icebreakissa vuonna 2006 boatercrossin voittanut Juho Niskanen. MAALISKUU Ke klo 17 alkaen. Vieraanamme on Matti Ouvinen. Hän on toimittaja/valokuvaaja Mobilisti-lehdessä, joka keskittyy vanhoihin ajoneuvoihin. Matti esittelee meille illan aikana kuviaan hienoista autoista ja kertoo työstään lehdessä. Kuukauden kuvan teema: Ajoneuvo. Kuvaa auto tai prätkä, uusi tai vanha, oma tai jonkun muun. Ihan mikä vaan, kunhan sillä voi kulkea tai on edes joskus voinut. HUHTIKUU Ke 9.4. klo 17 alkaen Varma kevään merkki on icebreak. Suunnittelemme jo perinteistä kuvauskeikkaa Vanhankaupunginkoskelle sunnuntaina IceBREAK on vuosittainen koskimelontatapahtuma. Lisää tapahtumasta: *Kuukauden kuvan teema: Vesi. Ota aiheeseen liittyviä vetisiä, kosteita tai märkiä kuvia. Kuukauden kuva: Tuo mukanasi 1-4 kuvaa missä tahansa muodossa (digi, printti, dia, ). Teema vaihtuu joka kuukausi. Paras kuva julkaistaan KS uutisissa ja netissä! Jos haluat nimesi sähköpostilistalle, lähetä viesti osoitteeseen 14

15 kuukauden toinen torstai TEEMA Teema-illoissa käy vierailijoita, jotka esittelevät töitään ja tarjoavat inspiraatiota kerholaisille. Aiheet vaihtelevat laidasta laitaan ja joskus tehdään myös syrjähyppyjä varsinaisen valokuvauksen ulkopuolelle. Vierailijat arvostelevat pöytäkilpailut, joissa on aina joku teema. Kokousilta on kuukauden 2. torstai, Kameraseurassa Lastenkodinkuja 1:ssä TEEMAn vuosi alkoi yleisöennätyksellä, paikalla oli 21 vierasta, joista lähes puolet oli Olarin kamerakerholaisia (osa kuitenkin myös kameraseuran jäseniä). Vierailijana oli Timo-Erkki Heino, jonka leipätyökseen on tv-toimittaja. Hän oli jo 60-luvulla kesävalokuvaajana lehdessä. Timo-Erkki näytti valokuvia Antelopen kanjonista, josta hänellä oli näyttely "Paikka jossa vesi juoksee kallion läpi". Antelopen kanjoni on hyvin kuvauksellinen paikka, sieltä otettuja kuvia näkee paljon kansainvälisissä kilpailuissa. Siellä oli kuvaajia jalustoineen joka mutkan takana. Timo-Erkin näyttämät kuvat olivat hyvin abstrakteja ja värit olivat myös erikoiset. Timo-Erkki arvosteli illan kilpailun (aihe = heijastus). Kuvia oli yhteensä ennätykselliset 34. Timo-Erkki kävi kaikki kuvat tarkasti läpi ja sai aikaan seuraavan pistetaulukon: 2,5 Niilo Anttonen - syksyn säröilyä 1,5 Vesa Jakkula - vankileirien saaristo 0,5 Antti Lyyjynen - sumujen silta (Olarin karerakerho) 0,5 Eero Hauta-aho - naurulokit 0,5 Antti Lyyjynen - lapset (Olarin karerakerho) 0,25 Eero Hauta-aho - auton ikkunasta 0,25 Perttu Ottelin - omakuva Eero Hauta-aho MAALISKUU Teeman maaliskuun kokous on torstaina klo Vierailijana on valokuvaaja Tuula Heikkinen, joka näyttää tuotantoaan, mm. Close-upin "Tunneiloja" -ryhmänäyttelystä ja Oulunkyläntalon näyttelystä Ks. myös Tuo mukanasi 4 kpl "Helsinki 08" -aiheista paperikuvaa, jotka on kuvattu tänä vuonna. Niille annetaan pisteitä ja kevään lopulla eniten sijoituksia kerännyt saa pienen palkinnon. Voit näyttää kuviasi myös osallistumatta pisteiden keräämiseen. HUHTIKUU Teeman huhtikuun kokous on torstaina klo Vierailijana on Päivi Peltonen, joka näyttää kuviaan mm. näyttelystään "Imagination - arjen paratiisit" Laterna Magicassa marraskuussa Tuo mukanasi "punainen" -aiheisia kuvia tiedostomuodossa, enintään 4/hlö. Niille annetaan pisteitä ja kevään lopulla eniten sijoituksia kerännyt saa pienen palkinnon. Voit näyttää kuviasi myös osallistumatta pisteiden keräämiseen. 15

16 OPINTOKERHO kuukauden kolmas tiistai TEEMANA RAJAUS Maarit Mustonen Syy-seuraus Tulokasluokan kilpailut Kilpailuihin voivat osallistua ne seuralaiset, jotka eivät ole saaneet kuviansa hyväksytyksi SKsL:n tai kansainväliseen näyttelyyn tai voittaneet palkintoa Kameralehden Suurkilpailussa tai jossain muussa merkittävässä kilpailussa. Kilpailija poistuu Tulokasluokasta saatuaan 5 pistettä. Tulokasluokan palkinnosta saa 1 pisteen. Opintokerhon lisäksi tulokasluokan pisteitä jaetaan myös Kuukausikokouksen ja Diakerhon kilpailuissa. Kilpailuissa noudatetaan Kameraseuran yleisiä kilpailuohjeita. Opintokerhon tulokasluokan kilpailut pidetään aina pöytäkilpailuna ja kuvaformaatti on vapaa. Siis kuvat tuodaan vasta kokoukseen ja saavat olla paperivedoksia, tiedostoja tai dioja. (max. 4 teosta / kuvaaja, teoksista yksi saa olla 4 kuvan sarja) Kilpailun lisäksi kukin saa tuoda 1 4 mielestään hyvää tai huonoa kuvaa keskustelun pohjaksi. Ideana on että kuvaaja saa kommentteja kuvistaan, parannusehdotuksia kuvaamiseensa, tai olisiko se omasta mielestä epäonnistunut otos sittenkin hyvä? Opintokerhon syyskautta jatkettiin Liisa Söderlundin luentosarjalla. Tällä kertaa teemana oli rajaus, jonka Liisa arvotti valokuvaajan tärkeimmäksi sommittelukeinoksi. Paikalla oli 22 seuralaista. Illan aluksi käytiin läpi edellisellä kerralla saatu kuvaustehtävä. Tarkoituksena oli ollut tehdä kuvapari, jossa toisen kuvan pieni sivuseikka on toisen kuvan pääaiheena. Kahdeksan opintokerholaista toi nähtäväksi oman tulkintansa aiheesta. Myös itse "kuvapari" oli tulkittu kahdeksalla eri tavalla. Osassa kuvapareista siirryttiin yleisnäkymästä yksityiskohtaan ja osassa päinvastoin. Joissakin kuvapareissa kuvat 16 olivat samankokoisia ja joko rinnakkain tai päällekkäin aseteltuja. "Tämä on perinteinen tapa, mutta ei mikään sääntö. Kuvien sijoittelu ja koko riippuvat käyttötarkoituksesta", totesi Liisa. Jotkut kerholaiset olivat tuoneet nähtäväksi kuvapareja, jotka oli rakennettu joko erikokoisista tai -muotoisista kuvista.

17 Rajausteemaa Liisa lähestyi esittämällä muun muassa Duane Michalsin ja Seija Vannen kuvakertomuksia. Esimerkkikuvat osoittivat, että mitä tiukemman rajauksen kuvaaja tekee, sitä vahvempi ja intiimimpi vaikutus kuvalla on katsojaan. "Jos et ole tyytyväinen kuviisi, mene lähemmäs", Liisa siteerasi amerikkalaista sotakuvaaja Robert Capaa. Tämä on Liisan mukaan paras sommittelua ja rajausta koskeva neuvo. Kuvaustilanteissa olennaista ei ole vaihtaa objektiivia pidempipolttovälisemmäksi, vaan lähestyä kohdetta jalan. Kuvan kohteen etäisyydellä kuvaajaan voidaan viestittää myös kuvaajan suhdetta kohteeseensa. Lähikuvat viestittävät henkilökohtaisuutta ja lämpimyyttä, ja vastaavasti kaukaa otetut kuvat on osoitettu vieraille katselijoille. Tunnelmaltaan ne ovat lähikuvia kylmempiä. Ihmistä kuvattaessa on syytä välttää rajaamista kaulan ja nivelten kohdalta. Kuvat ovat toimivampia, kun katseen tai liikkeen suuntaan jätetään riittävästi tilaa. Jos kuvat on kuvaustilanteessa rajattu tarpeeksi väljästi, ne voi sommitella myöhemmin uudestaan kuvankäsittelyn yhteydessä. Liisa kuitenkin suositteli kuvan ottamista aina mahdollisimman valmiina eli tarkkaan mietittynä ja rajattuna. Kuvakertomukset kaipaavat Liisan mukaan erityyppisiä rajauksia. Jotta ne pitäisivät yllä katsojan mielenkiinnon, mukaan on sisällytettävä sekä yleisnäkymiä että lähikuvia. Liikettä on tasapainotettava rauhallisilla ja tasapainoisilla kuvilla. Ihmiskuvissa ei Liisan mielestä suinkaan aina tarvitse esittää kuvattavan kasvoja. Kasvottomuus luo anonyymiutta, ja tunnetilat voi yhtä hyvin esittää asentojen tai eleiden avulla. Pöytäkirjan laati Matti Viskari Vuoden ensimmäisessä opintokerhossa jatkui Liisa Söderlundin luentosarja valokuvan sisällöstä ja ilmaisutavoista. Tällä kertaa oli runsaasti ohjelmaa, sillä harjoitustehtävän läpikäynnin ja Liisan luennon jälkeen järjestettiin syksyn illoista poiketen myös perinteinen pöytäkilpailu. Paikalla oli 24 innokasta opintokerholaista. Opintokerhon aluksi katsottiin kerholaisten kuvaustehtävät, joita oli tuotu seitsemän, kaikki digitaalisia toteutuksia. Tehtävänä oli kuvapari (kaksi kuvaa rinnakkain), jossa toinen kuva on syy ja toinen on seuraus. Kerholaisten kuvaustehtävissä nähtiin monia oivaltavia tulkintoja aiheesta. Tauon jälkeen siirryttiin Liisan luentoon, jonka hän tällä kertaa piti hieman kevyempänä. Liisa keskittyi syy-seuraus suhteeseen valokuvan kerronnassa kahden esimerkin kautta: W. Eugene Smith ja Yousuf Karsh. Luennon VALOKUVAN SISÄLTÖ JA ILMAISUTAVAT 17 Jaakko Ilves Yksityiskohta pääkohdat kiteytyvät seuraavasti: Valokuvaajat ovat aina järjestäneet kuviaan sarjoiksi kertoakseen pienen tarinan, esimerkiksi tietyn tapahtuman kulun toteaa Merja Salo kirjassaan Imageware kuvajournalismi mediafuusiossa (2000, 82). Klassisessa kertomustyypissä, jota esimerkiksi Lifelehti kuvareportaaseissaan luvuilla käytti, toimii ongelma/ratkaisu ja syy/seuraus-suhteille perustuva logiikka. W. Eugene Smith, yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista kuvajournalisteista, teki yhdessä puoliksi japanilaisen

18 Pirkko Kanervisto Sähkökatko MAALIS-TOUKOKUU Opintokerho jatkaa Liisa Söderlundin luennoilla kuvan ilmaisutavoista maalis- toukokuussa. Seuraavat opintokerhoillat järjestetään ti ja ti Tervetuloa! vaimonsa Aileenin kanssa tunteita ja järkeä vavahduttavan kirjan Minamata the story of the poisoning of a city and of the people who choose to carry the burden of courage. Minamata on pieni Japanilainen kalastajakylä kemiallisen tehtaan varjossa. Kun tehdas alkoi 1956 laskea suuria määriä elohopeaa lahteen, tuhannet ihmiset saivat elohopeamyrkytyksen oireita. Lähes kaikki kylän kissat tulivat hulluiksi ja syöksyivät mereen. Linnut tipahtelivat taivaalta. Ajan kuluessa tuhannet ihmiset kuolivat myrkytykseen. Minamata on yksi tärkeimmistä julkaistuista valokuvakirjoista. Se tuo vahvasti esille seuraukset ihmisten kärsivien 18 kasvojen ja runnellun ruumiin kautta sekä syyn, Chisso Corporationin tehtaan toiminnan. Toinen esimerkki syy-seuraus suhteesta oli Yousuf Karshin ottama kuva Winston Churcillistä 40-luvulla. Karsh salli aina tupruttelevan Churchillin pitää sikarinsa poseeratessaan kuvaustilanteessa. Karshin tunnetuin potretti Churchillistä syntyi sillä tavalla, että Karsh käveli kohteensa luokse kameran laukaisija kädessään. Seisoessaan Churchillin edessä, Karsh yllättäen nappasi sikarin Churchillin huulilta ja kävellessään pois painoi samalla kameran laukaisijaa taltioiden tuon kiukkuisen ja närkästyneen ilmeen filmille. Illan päätteeksi pidettiin pöytäkilpailu aiheesta: Vuoden pimein päivä. Kilpailuun osallistui seitsemän digitaalista kuvaa. Niiden lisäksi oli tuotu yksi paperivedos, joka vetotiimin kömmähdyksen vuoksi jäi ulos kilpailusta. Pahoittelemme, ei tule toistumaan. Liisa arvioi kuvasadon ja kolmena parhaimpana hän nosti esiin seuraavat: Pirkko Kanervisto: Sähkökatko Martti Korpijaakko: Red Darkness Kaija Halme: Murheellinen päivä Pöytäkirjan laativat Ilpo Törnqvist ja Yki Hytönen.

19 Martti Korpijaakko Red Darkness 19

20 TEKNIIKKAILTA kuukauden kolmas keskiviikko MAASLISKUU Keskiviikko klo Keskustellaan osallistujien kysymyksistä sekä katsellaan ja käsitellään osallistujien valokuvat. HUHTIKUU Keskiviikko klo Keskustellaan osallistujien kysymyksistä sekä katsellaan ja käsitellään osallistujien valokuvat. Tule esittämään kysymyksesi tekniikkailtaan, niin haemme niihin vastauksen keskustelemalla yhdessä. Voit lähettää kysymykset etukäteen sähköpostilla osoitteeseen niin niistä tehdään luettelo Kameraseuran verkkosivulle josta näet etukäteen esitetyt aiheet. Tuo mukanasi valokuvia, joita haluat saada paremmiksi, niin haemme niihin parannusta kuvankäsittelyn avulla sekä keskustelemme, miten kuvaa voisi parantaa kuvaamalla se uudelleen. (Ota mukaan muokkaamaton ja muokattu kuvatiedosto kuvasta). Voit tulla mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan, vaikka sinulla ei ole kysymyksiä eikä kuvia mukana. KIRJASTOILTA kuukauden neljäs keskiviikko Kirjastoon on suunniteltu ensi kesän aikana tehtäväksi remontti. Tilat muuttuvat, hyllyjä lisätään ja sisältöä hankitaan. Rupeamme kehittämään kirjastoa monipuolisemmaksi tarjonnaltaan sekä järjestämään ohjelmaa iltoihin. Jos haluat olla mukana kehittämässä, ota yhteyttä: Kuva: Liisa Söderlund Kameraseuralaisten olohuone. Kirjastoillassa seuralaiset voivat käydä tutustumassa seuran laajaan kokoelmaan valokuvakirjoja ja -lehtiä. Hyllyistä löytyy valokuvausoppaita, tunnettujen valokuvaajien teoksia sekä eri aiheisiin keskittyviä opuksia, kuten esim. luontokuvakirjoja. Koska varsinaista ohjelmaa ei ole, Kirjastoilta sopii mainiosti esim. projektiryhmien tapaamispaikaksi! Kirjasto on auki kuukauden 4. keskiviikkona klo 18:00-20:00. 20

21 kuukauden neljäs tiistai NATURA Naturassa korkeatasoiset luennoitsijat esitelmöivät luontokuvan erilaisilla elementeillä. Sponsorit tekevät tuoteuutuudet tunnetuksi heti tuoreeltaan. Kilpailuohjelma on seuran monipuolisin ja myös audiovisuaalisten diaohjelmien tekoon perehdytään. Kokoukset ovat kuukauden 4. tiistai klo Kameraseurassa PERSOONALLISTA LUONTOTEEMAFIILISTELYÄ Tammikuun NATURAN kokoukseen tuli 23 henkilöä kilpailemaan ja katsomaan "persoonallisen luontoteemafiilistelijän" Antti Kolin kuvia. Soile Sydänmäki toimi ensimmäistä kertaa kilpailusihteerinä ja kaikki meni hienosti. Katseltiin viimeistä viikkoa "Yammun" näyttelyä ja Eero Venhola mainosti maaliskuussa Naturassa pidettävää seurojen välistä kilpailua, jonka aihe on "ihminen ja luonto". Toivottavasti mahdollisimman moni Kameraseuralainen laittaa kuvia kisaan, jotta tänä vuonna voitamme sen. Viime vuonna jäimme niukasti kakkoseksi. Sitten päivän kilpailuun. Kilpailuun oli lähetetty kuvia 44/11 kuvaajaa (42 tiedostoa ja 2 printtiä). Antti Koli kävi kuvat läpi ja kertoi kaikista oman mielipiteensä. Hän olisi rajannut monta kuvaa toisin kuin kuvan ottaja. Antti löysi lähes kaikista kuvista kehuttavaa (hyvin nähty, kaunis sumu, hyvä tunnelma, hyvä valo, hyvin sommiteltu...). Antti valitsi 3 samanarvoisina palkittavaa kuvaa: 1. Niilo Anttonen - Kesäpäivä kalliolla "tuore kuva, hyvä valo, reimarit ja ihmiset hyvin, kuvassa tapahtuu paljon". 1. Hannu Kontkanen - Saalis "hyvä toimintakuva, kertoo selkeästi tapahtuman, hyvä ilme". 1. Vesa Jakkula - Uusi uljas maailma "hyvä kuva, erilainen kuin muut, tuore, tausta hyvä". Kilpailun jälkeen Antti näytti omia kuviaan. Antti on kuulunut Kameraseuraan vuodesta 1990 lähtien. Hän on pitänyt useita näyttelyitä ja elättää itsensä nykyään lehtijutuilla ja on toiminut vuodesta 1999 toiminimellä. Hänellä on ollut juttuja ja kuvia ainakin seuraavissa lehdissä: Kameralehti, Viherpiha, Erälehti, Suomen Luonto ja vielä Hesari. Antti näytti noin 30 kuvaa, joissa oli useita kalakuvia, lintukuvia, rantojen pikkueläviä. Parhaiten mieleeni jäi kuva pienestä hippiäisestä. Pienestä tuli suuri. Eero Hauta-aho 21

22 KS uutiset 0208:Kameraseura :25 Sivu22 Natu ran tammiku u n kokouksessa S AMA NA RVOISINA PALKITUT KUVAT. Vesa Jakkula "Uusi uljas maailma" Hannu Kontkanen "Saalis" 22

23 Niilo Anttonen "Kesäpäivä kalliolla" MAALISKUU Kokous tiistaina klo Haastekilpailu Soukan Kamerat ry - Tapiolan Kamerakerho ry - Kameraseura ry, teemana "Ihminen ja luonto". Kilpailuun osallistutaan kolmella projisoitavalla teoksella /henkilö ( dioilla, cd-tiedostoilla tai sähköpostilla). Kuvat voivat olla missä tahansa muissa kilpailuissa palkittuja, paitsi juuri meidän haastekilpailussa. Kilpailukuvat on toimitettava Kameraseuran postiluukusta Lastenkodinkuja 1 viimeistään perjantaina klo Sähköposti: tiedoston nimeen teoksen nimi + seura ja sähköpostin otsikoksi "kilpailu ". Tiedostojen mukaan on liitettävä kuvaluettelo (ks. myös /kerhot/natura/"suosituksia tiedostoille".) LUONTOIHMISET NYT NATURAAN! SPONSORINA ED-MARK OY HUHTIKUU Kokous tiistaina klo Illan vierailija Mikael Rantalainen kertoo "maisemavoittoisista luontokuvistaan". Kilpailu luonto- ja ympäristöaiheisille kuvapareille (diat, tiedostot tai vedokset). Voit osallistua kahdella kuvaparilla. Diat esitetään samanaikaisesti kahdella projektorilla rinnakkain ja tiedostot "yhteen ruutuun asemoituna". Kilpailukuvat on toimitettava Lastenkodikuja 1:n postiluukusta viimeistään perjantaina klo Sähköposti: tiedoston nimeen teoksen nimi ja sähköpostin otsikoksi "kilpailu ". Tiedostojen mukaan on liitettävä kuvaluettelo. Katso myös Naturan sivulta "suosituksia tiedostoille". JA SITTEN PAREITTAIN NATURAAN TOUKOKUU Toukokuussa klo "tämän kevään ensimmäinen"- kilpailu ja vierailija Jorma Peiponen opastaa kasvikuvaukseen. 23

24 NÄYTTELYKUVAAJAT kuukauden neljäs maanantai MAALISKUU Kokous maanantaina klo Vuorossa on vuoden päätapahtuman, itävaltalaisen "Trierenberg Super Circuit"/"Special Themes Circuit"- näyttelyn kuvien kokoaminen yhteislähetystä varten. FIAP: PSA: CAT 5*.Teemat ja sarjat ovat lähes samat, kuin viimevuonna, vain kuvakokonaisuudet ovat jääneet pois. Katso Seuran kotisivulta( tarkempia tietoja teemoista: kerhot/näyttelykuvaajat/fiap ja PSA. Haetaan se viides perättäinen seurakohtainen kultamitali taas kotiin. Seura maksaa puolet kolmen sarjan EURO (4EXH) osallistumisesta. Siis EURO 22,5 mukaan ja olet kolmessa sarjassa, seuraavilta maksat EURO 5.00/lisäsarja. Voit osallistua vedoksilla, CD-tiedostoilla tai dioilla. NÄYTTELYKUVAAJISSA SE NÄHDÄÄN! HUHTIKUU Kokous maanantaina klo Nyt lähtee vedokset luxemburgilaisen Photo-Club Esch:in 44. kv. näyttelyyn. 44e Challege du Photo-Club ESCH - Salon Mondial 2008, Luxemburg. FIAP. PSA. NOT SEC MP/CP/EXPP. CAT 4*. Omakustannusosuus EURO 5.00/1sec. ja EURO 10.00/2-3sec. Näyttelykuvaajien kerhoilloissa keskustellaan maailmalle lähetettävistä kuvista, sekä näyttelyistä saaduista korkeatasoisista näyttelyluetteloista. Osallistujat lähettävät parhaita kuviaan kansainvälisiin näyttelyihin ja tekevät Kameraseuraa sekä suomalaista valokuvausta tunnetuksi maailmalla. Näyttelyihin lähetetään sekä dioja, tiedostoja että vedoksia ja annetaan opastusta itsenäiseenkin näyttelytoimintaan. TOUKOKUU Toukokuussa ma Zagreb Salon ja kesäkokous ma NÄIN SE NÄHDÄÄN NÄYTTELYKUVAAJISSA! FOORUMI kuukauden neljäs maanantai Haluaisitko Kameraseuran kaikkine alakerhoineen olevan tavoitettavissa juuri nyt, juuri silloin kuin sinulle sopii? Askarruttaako sinua jokin seuratoimintaan liittyvä asia ja haluaisit vastauksen nyt heti? Onko sinulla kuva jonka haluaisit näyttää seuratovereillesi nyt heti ja saada siitä kommentteja? Unohditko mitä tapahtuu ja milloin tapahtuu? Haluatko osallistua seuran kehitykseen? Kiinnostaako keskustelu valokuvasta tai yleensä kuvallisesta ilmaisusta? Onko sinulla uusia ideoita, jotka haluaisit tuoda julki? Jos vastasit kyllä yhteenkään edelläolevista kysymyksistä, niin kaiken haluamasi voit tehdä Kameraseuran foorumilla. Etkö tiennyt foorumin olemassaolosta tai ymmärtänyt sen toimintaa? Ei hätää, sillä et ole myöhässä lainkaan. Menet vain sivulle ja liityt mukaan. Liittyessäsi muista antaa jäsennumerosi, 24 niin saat joitakin erityisoikeuksia, joilla pääset osallistumaan kaikille keskustelualueille. Huomaat varsin pian kaikilla seuran kokouksilla olevan omat alueensa. Näillä alueilla käsitellään kunkin kerhon toimintaa, julkaistaan tiedotteet seuraavista kokouksista ja kerrotaan jo pidetyistä tapaamisista. Nyt meillä on noin käyntiä/kuukausi ja vauhti kasvaa koko ajan. Jäseniä foorumilla on noin 320, joista

25 Veikko Wallström FRPS "With boots on / Saappaat jalassa" Teos palkittiin kultamitalilla 6. Speciel Themes Circuit - kiertonäyttelyssä Itävallassa viime vuonna. Se kilpaili experimental prints eli kokeiluluonteisten kuvien sarjassa. osa ei ole Kameraseuran jäseniä. Tapaat siis muitakin harrastajia, mutta vain Kameraseuran jäsenet pääsevät seuran omista asioista kertoviin osioihin. Foorumilla on oma galleriansa johon voit ladata kuviasi. Löytyy omat osionsa arvosteltavia kuvia varten, osio erilaisia teemoja varten ja osio kuville joita haluat muuten vain näyttää muille. Myöskään 25 kilpailuja - olemmehan kameraseuralaisia - ei ole unohdettu. Joka kuukausi on kilpailu tietystä aiheesta ja kaikilla foorumin jäsenillä on mahdollisuus ottaa siihen osaa. Arvostelu tapahtuu äänestämällä ja voittanut kuva liitetään foorumin hall of fame galleriaan. Tule ihmeessä mukaan. Voit laajentaa Kameraseurasta saamaasi hyvää mieltä ja yhteisöllisyyttä liittymällä foorumin jäseneksi. Se ei maksa sinulle yhtään mitään eikä vaadi sinulta yhtään sen enempää kuin itse haluat. Kevään aikana on tarkoitus uudistaa koko Kameraseuran sähköinen ilme. Foorumi on osa sitä. Parhaiten pysyt mukana liittymällä foorumin käyttäjiin. Tervetuloa! Ossi Raimi

26 Vuosinäyttely 2008 Vammalassa Avajaiset 1.3. klo Vammalan Jaatsilla. Vuosinäyttely on avoinna Vammalan Jaatsilla, klo ja lauantaina Vuosinäyttelyn uutuutena on Vuoden Kuvaaja-kisa, johon oli mahdollisuus osallistua 3-5 kuvan kuvakokonaisuudella. Näyttelyraati valitsi neljä parasta kokonaisuutta, joista paras palkitaan Vuoden Kuvaaja-tittelillä. Nämä neljä kokonaisuutta jatkavat edustamaan Suomen Kameraseurojen Liittoa Fotofinlandia-kisaan, missä pääpalkintona on Vammalassa selviää ketkä edustavat SKsL:ää Fotofinlandiassa tänä vuonna. Lisätiedot näyttelystä: Helmikuun kuukausikokouksessa palkittu. Vesa Jakkula Sumuinen satama

27 HALUAN LIITTYA KAMERASEURAAN! Suku- ja etunimi: Lähiosoite: Postinro & toimipaikka: Puhelin: Sähköpostiosoite: Arvo tai ammatti: Syntymäaika: Olen jo tilannut Kamera-lehden kuluvalle vuodelle: KYLLÄ EI Yhteystietojani saa käyttää seuratoiminnassa: KYLLÄ EI Sitoudun noudattamaan seuran sääntöjä. Paikka: Päiväys: / / 20 Allekirjoitus Lisätietoja: / puh. (09) Kameraseura ry, Lastenkodinkatu 5, HELSINKI Postimaksu maksettu.

28 Kameraseura maksaa postimaksun Kameraseura ry Lastenkodinkatu 5 Tunnus VASTAUSLÄHETYS Niittaa tai teippaa kiinni

29 KUVA & KAMERA messut tarjoavat tuote-esittelyjen lisäksi runsaasti koulutusta, kuvaus- ja kuvaajaesityksiä. Kaikkiaan on luvassa sata puheenvuoroa kuvauksen, kuvankäsittelyn, arkistoinnin ja jakelun aiheista viidessä tilassa. Ensi huhtikuun Helsingissä järjestettävän tapahtuman tavoitteena on toimia alan ammattilaisten ja aktiiviharrastajien kohtaamispaikkana. Lisäksi tapahtuma tarjoaa kävijöille hyvän mahdollisuuden uusien palvelujen ja tuotteiden hankintaan. Kävijät ja näytteilleasettajat edustavat kuvan koko elinkaarta; valo ja liikkuvan kuvan tuottamisesta käsittelyn kautta digitaaliseen aineistonhallintaan sekä esittämiseen eri muodoissa ja medioissa. KUVA & KAMERA 2008 on kohdistettu kaikille, joille kuva on keino luovuuden ilmaisemiseen. KUVA & KAMERA 2008 on jatkoa Wanhassa Satamassa 2004 ja 2005 järjestetyille KUVA messuille, jotka tavoittivat yhteensä yli aktiivista kävijää. Näistä 42 % oli ammattilaisia ja 58 % aktiivisia harrastajia. Palvelua kameraseuralaisille! TIEDOTTEET Olemme helpottaneet jäseniä luomalla uuden sähköpostiosoitteen, jota voi käyttää lähes kaikissa jäsenasioissa. Kurssi-ilmoittautumiset, varaukset, henkilötietomuutokset, tiedustelut jäsenasioista yms. Kaikki, joiden yhteystiedot ovat viime aikoina muuttuneet, voivat saman tien kokeilla uutta osoitetta ja varmistaa tiedotteiden sekä lehtien perille tulon. 29

30 KERHOKALENTERI MAALISKUU Ti Fiilisfotarit Wed International evening Ma Persona Ti Vuosikokous Ke Nuoret To Teema Ti Opintokerho Ke Tekniikkailta Ti Natura Ke Kirjastoilta Ma Näyttelykuvaajat HUHTIKUU Ti Fiilisfotarit Wed International evening Ti Kuukausikokous Ke Nuoret To Teema Ma Persona Ti Opintokerho Ke Tekniikkailta Ti Natura Ke Kirjastoilta Ma Näyttelykuvaajat Viime hetken muutokset: Voit myös ilmoittautua seuran sähköpostilistalle ja pysyt ajan tasalla; lähetä tietosi NÄYTTELYKALENTERI KAMERA-GALLERIA, Lastenkodinkuja 1. Ma-pe klo Hannu Lehto: > Photo Retreat Ekenäs, Kameraseuran henkilökuvaustyöpajaan Tammisaaressa syksyllä 2007 osallistuneiden valokuvaajien yhteisnäyttely. KANNELTALO, Klaneettitie 5. Ma-To 9-20, Pe 9-18, La Mirjam Efron Valokuvia Pohjois-Koreasta. VALOKUVAGALLERIA HIPPOLYTE, Kalevankatu 18 B. Ti-pe 12-17, la-su Ari Saarto Katerina Mistal (SE) HCP - Helsingin valokuvakeskus Galleria Luova.fi Albertinkatu 16. Ti-pe klo 12-18, la-su klo asti Lauri Mannermaa: Interstate Lovesong KIASMA asti Nan Goldin Syväluotaus yhdysvaltalaisen taiteilijan tuotantoon 35 vuoden ajalta. Tabuja kaihtamaton Goldin on aikamme merkittävimpiä valokuvaajia. 30 VALOKUVATAITEEN MUSEO, Kaapelitehdas. Ti-su Tuntematon prosessi Kansallisteatterin Tuntemattoman sotilaan dokumentointi Valokuvaaja Antti Ahonen (s.1977) on seurannut näytelmän työryhmän työskentelyä keväästä 2007 alkaen. Näyttely tuo näkyväksi sen pitkän kokonaisvaltaisen työprosessin, josta esityksissä näemme vain pienen osan. Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 9.3. klo 14. Vapaa pääsy Laura Junka: Leiri Gazassa Laura Junkan (s. 1978) näyttely kritisoi totuttuja konfliktivalokuvauksen käytäntöjä ja etsii Lähi-idän kriisiin uusia visuaalisia lähestymistapoja. Lauantaina 1.3. klo 14. Laura Junka kertoo näyttelyn taustoista. Vapaa pääsy. LUENTOSARJA Kevään näyttelyihin liittyvä luentosarja. Vapaa pääsy. ti klo Uutiskuva historian tulkkina. Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen kulttuurin ja valokuvauksen professori Merja Salo. ke klo Valokuvan kriittisen lukemisen taito ja ylistys Valokuvaaja Natalia Baer to 3.4. klo Lehtikuvituksen tulevaisuus Jyväskylän yliopisto, Digitaalinen kulttuuri, lehtori Kimmo Lehtonen to klo Liian taiteellinen lehtikuvaksi, liian tavallinen taiteeksi. Valokuvaaja Sanna Heikintalo Kameraseuralaiset voivat tulla luennon yhteydessä kaikkiin näyttelyihin ilmaiseksi klo

31 KAMERASEURA RY:N KERHOJEN YHTEYSHENKILÖT Puheenjohtaja Urpo Väisänen, puh Hallituksen jäsenet Kuukausikokous Liisa Söderlund, puh Natura Eero Venhola, puh , Kilp.siht&varapj. Jussi Helimäki Kilp.siht Soile Sydänmäki Tekniikkailta Simo Hyle, puh Fiilisfotarit Satu Hormio, puh , Kirjastoilta Urpo Väisänen, puh Nuoret Jan Viljanen, puh Näyttelykuvaajat Eero Venhola, puh , Opintokerho Yki Hytönen, puh , Ilpo Törnqvist, Matti Viskari, Persona Leena Saarela, puh Te ta Auli Kaartinen, puh International Evening Monica Nordling Kameraseuran Foorumi Ossi Raimi INFO KS & SKSL Kameraseura ry Hyvää seuraa jo vuodesta 1921 Seuratoiminta, kirjasto ja galleria: Lastenkodinkuja 1, Helsinki Seuran jäsenasiat, laboratorion, studion ja digilaboratorion ajanvaraukset: Lastenkodinkatu 5, Helsinki puh (09) Toiminnanjohtaja: Liisa Söderlund Internet: Seuran laboratorio: Kellari 36, Runeberginkatu 36 Suomen Kameraseurojen Liitto ry (SKsL) Toimisto: Piipontie 2, Lempäälä posti: PL 58, Lempäälä Toiminnanjohtaja: Kari Tolonen puh Puheenjohtaja: Tatu Kosonen Kotkankatu 36, Lappeenranta puh Nettisivut: Sivuilla on tietoa mm. näyttelyistä ja koulutuksesta sekä kaikkien jäsenseurojen yhteystiedot. KAMERASEURAN UUTISET Päätoimittaja: Liisa Söderlund, Taittaja: Wille Lehtinen Avustajina kerhojen vetäjät ja sihteerit. Uutisten aineistopäivä: Uutiset 3/08 ilmestyy huhtikuun lopulla ja aineisto tulee jättää viimeistään maanantaina Toimita aineisto sähköpostina osoitteeseen kameraseura.fi Aineisto-ohjeet: Tekstit txt- tai doc-tiedostoina, ilman tavutusta tai muuta asettelua! Kuvat tiff- tai jpg-tiedostoina, 300 dpi resoluutiolla n. 25 cm levyisinä. 31

32

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura

Lisätiedot

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana VALOKUVAUS Valokuvauksen opettajana toimii pitkän linjan valokuvaaja ja kouluttaja Timo Ripatti. Kursseilla on mallit ja heidän kustannuksensa

Lisätiedot

1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja.

1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja. KAMERASEURA RY:N KILPAILUSÄÄNNÖT Voimassa 1.9.2011 alkaen YLEISET SÄÄNNÖT 1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja. Kameraseuran hallitus

Lisätiedot

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):

Lisätiedot

Elo- Lokakuu. Uutiset 4/2008

Elo- Lokakuu. Uutiset 4/2008 Elo- Lokakuu Uutiset 4/2008 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS LIISA SÖDERLUND Kuva: Pekka Punkari Kameraseuran päätehtävänä on edistää koulutuksen ja kerhotoiminnan

Lisätiedot

Touko- Heinäkuu. Uutiset 3/2008

Touko- Heinäkuu. Uutiset 3/2008 Touko- Heinäkuu Uutiset 3/2008 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS KAMERASEURAN MISSIO Yrityksen tai yhteisön toimintasuunnitelma, strategia, on jatkuvasti muuttuva

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 Kameraseura ry:n toiminta on jatkunut monipuolisena vuonna 2008. Eri toimintaryhmät ovat järjestäneet säännöllisesti kokouksia, joihin osanotto on ollut aktiivista, seuratoimintaa

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

MaalisHuhtikuu 2/2007. Uutiset

MaalisHuhtikuu 2/2007. Uutiset KS uutiset:kameraseura 22.2.2007 11:04 Page 1 MaalisHuhtikuu 2/2007 Uutiset K e r h o j e n k u u l u m i s e t - A v a u t u v a t n ä y t t e l y t - Tu l e v a t k u r s s i t KS uutiset:kameraseura

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa KURSSIT TYÖPAJAT KEVÄTKAUSI 2010 Tammi-Heinäkuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutiota ylläpitää oululaisten ammatti- ja harrastajakuvaajien perustama Valokuvausyhdistys

Lisätiedot

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja kunniamainintoja Mahdollisuus hakea arvonimiä Saa vuosin saatossa

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

Toukokuu 3 / 2007. Uutiset

Toukokuu 3 / 2007. Uutiset Toukokuu 3 / 2007 Uutiset Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit Kannen kuva Antti Lumikari Kosketus 2 Sisältö 3 / 2007 Koulutus.......................4 KERHOT Kuukausikokous.................7

Lisätiedot

luennoiva kerhojen illoissa ja antavat omaa kuvaa ei olisikaan esillä, voi muiden valokuvien arvioita kuunnellessa

luennoiva kerhojen illoissa ja antavat omaa kuvaa ei olisikaan esillä, voi muiden valokuvien arvioita kuunnellessa TOUKO- HEINÄKUU UUTISET 3/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS VALOKUVALLA ON MONTA MERKITYSTÄ Kameraseurassa kohtaa laajan kirjon valokuvauksen harrastajien erilaisia

Lisätiedot

mahtuminen varmistuu saman tien. Kurssien hinnat ovat samalla tasolla kuin ennenkin, mutta nyt jäsenhinnan saadakseen tulee tietää oma jäsennumero.

mahtuminen varmistuu saman tien. Kurssien hinnat ovat samalla tasolla kuin ennenkin, mutta nyt jäsenhinnan saadakseen tulee tietää oma jäsennumero. ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Lämmittävimpiä tapahtumia työssäni ovat olleet Niilo Anttosen halaukset kilpailuvoittoja julkistaessani.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2007

TOIMINTAKERTOMUS 2007 TOIMINTAKERTOMUS 2007 Vuosi alkoi jälleen kerran sekavissa tunnelmissa, koska meillä ei ollut kahtena ensimmäisenä kuukautena vakinaista talouspäällikköä. Hallituksen jäsenet Marke Heljo ja Leena Saarela

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa.

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Säännöt Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Teema: Cutrin Pohjoisen luonnon taika Suunnittele ja toteuta oma näkemyksesi: Mihin

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Pohjoismainen yhteistyö

Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismainen valokuvausliitto / Nordiska Förbundet för fotografin NFFF Nordic Society of Photography Nordiska Förbundet för Fotografi Nordisk Forbund for Fotografi Pohjoismainen

Lisätiedot

Mitä meistä jää jäljelle? on kysymys, jota syksyn mittaan on pohdittu Kameraseuran

Mitä meistä jää jäljelle? on kysymys, jota syksyn mittaan on pohdittu Kameraseuran TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS IHMISEN JÄLKI Mitä meistä jää jäljelle?valokuvaajana tallennan todellisuutta, elämääni ja ajatuksiani

Lisätiedot

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS VALOKUVAUKSEN KAUT- TA ELÄMÄÄ OPPIMASSA Tällä hetkellä Kameraseuralla on kolme valokuvauskerhoa

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

en.tätä 90 vuotista traditiota jatkamme edelleen, mutta nyt uusin säännöin. Kevään aikana työryhmä on muokannut Kameraseuran kilpailusääntöjä

en.tätä 90 vuotista traditiota jatkamme edelleen, mutta nyt uusin säännöin. Kevään aikana työryhmä on muokannut Kameraseuran kilpailusääntöjä ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Valokuvaus on tällä hetkellä yksi suosituimmista kulttuuriharrastuksista, tarjoten erilaisia mahdollisuuksia.

Lisätiedot

Nyt viisi vuotta oltuani toiminnanjohtajana, että paljon hyvää on tapahtunut näiden vuosien aikana. Koko tämän

Nyt viisi vuotta oltuani toiminnanjohtajana, että paljon hyvää on tapahtunut näiden vuosien aikana. Koko tämän TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2013 PÄÄKIRJOITUS Olen valokuvannut pikkutytöstä lähtien. Kameraseurassa aloitin 90- luvun puolessa välissä. Pimiökurssin käytyäni vietin suuren osan vapaa-ajastani mustavalkokuvia

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

että juuri ne vähän epätäydellliset taltioinnit epähetkistä ovat vuosien kuluttua kaikkein kiinnostavimpia.

että juuri ne vähän epätäydellliset taltioinnit epähetkistä ovat vuosien kuluttua kaikkein kiinnostavimpia. MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS KUVA LIISA SÖDERLUND On kiehtovaa katsoa mennyttä aikaa valokuvien muodossa, joka niin vahvasti

Lisätiedot

tapaan elokuussa. ponnistelut tuottivat hyviä tuloksia keväästä 2013 alkaen, kun ensimmäiset

tapaan elokuussa. ponnistelut tuottivat hyviä tuloksia keväästä 2013 alkaen, kun ensimmäiset TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1 / 2014 PUHEENJOHTAJALTA LYHYT KATSAUS YHDIS- TYKSEN VUODEN 2013 TOIMINTAAN. Kameraseura ry:n seuratoiminta oli vuonna 2013 aktiivista, toiminnan periaatteiden säilyessä vakiintuneissa

Lisätiedot

A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen)

A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000 Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. kaikille avoin nurmijärveläinen kameraseura Puheenjohtajalta A-p-c-kameran viides toimintavuosi sujui tutuissa

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

SKsL:n järjestämä koulutus Lempäälässä ja Hyvinkäällä http://www.sksl.fi/?page_id=9

SKsL:n järjestämä koulutus Lempäälässä ja Hyvinkäällä http://www.sksl.fi/?page_id=9 SKsL:n järjestämä koulutus Lempäälässä ja Hyvinkäällä http://www.sksl.fi/?page_id=9 Valokuvauskoulutus Hyvinkää 26.-27.09. Henkilöohjaus- ja poseerauskurssi I, 12h 10.-11.10. Henkilöohjaus- ja poseerauskurssi

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

ILMOITTAUDU: koulutus@interfoto.fi, (09) 530 8930. Ilmoittautuneille ja kurssimaksun maksaneille lähetetään vahvistus koulutuksen alkamisesta.

ILMOITTAUDU: koulutus@interfoto.fi, (09) 530 8930. Ilmoittautuneille ja kurssimaksun maksaneille lähetetään vahvistus koulutuksen alkamisesta. KEVÄÄN 2010 KURSSEJA Haluatko kuvistasi parempia? Haluatko oppia lisää digitaalisesta työnkulusta ja värienhallinnasta valokuvaajien omalla kielellä? Entä kiinnostaako sinua digitaalinen pimiö ja laadukas

Lisätiedot

osoitteessa www.hpb.fi.

osoitteessa www.hpb.fi. MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2012 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Valokuvaajia ja valokuvauksesta kiinnostuneita todella hemmotellaan tänä keväänä. Maaliskuun ensimmäisenä

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 Lukijoiden ammattiryhmät Ammati Otos (kpl) %-koko otannasta Vähittäiskauppias 141 kpl. 70,5 % Sisäänostaja 7 kpl. 3,4 % Sisustussuunnittelija 11 kpl. 5,7 % Muu 41 kpl. 20,5 % Yhteensä

Lisätiedot

Kerhot aloittavat syyskuussa mielenkiintoisten

Kerhot aloittavat syyskuussa mielenkiintoisten ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS NIISKUNEIDIN HALAUS JA MUUT TÄRKEÄT KUVAT Valokuvaus on jälleen kesän aikana ollut mukanani monella

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE

kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE KERHOTOIMINTA: Kannuksen kamerakerho kokoontuu kuukauskokoukseen aina kuukauden toinen maanantai, ellei vuosikokouksessa toisin sovita. Kokouspaikkana Takalon koulun käsityö-

Lisätiedot

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Kameraseuran 11 erilaista kerhoa kertovat valokuvauksen moniulotteisuudesta harrastajien parissa.

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 Satutunti Tervetuloa helmikuun satutunnille tiistaina 7.2.2017 klo 9.30. Isommilta ryhmiltä toivomme ennakkoilmoittautumista. Anne Bürkland puh. 09 8393 0805 anne.burkland@vantaa.fi

Lisätiedot

Ilman teemaa, joutuu tuomari omien mieltymyksiensä ja yhteiskunnallisen. kuvan merkitystasoja ja. omaan arvomaailmaansa.

Ilman teemaa, joutuu tuomari omien mieltymyksiensä ja yhteiskunnallisen. kuvan merkitystasoja ja. omaan arvomaailmaansa. MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2012 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Taide valokuvauksessa, toisin kuin tekniikka on vaikeata eikä sitä voi opettaa, koska se on aineetonta,

Lisätiedot

Helsingin Amatööri-Valokuvaajat perustettiin 2.3.1921. Perustajajäseniä

Helsingin Amatööri-Valokuvaajat perustettiin 2.3.1921. Perustajajäseniä KS_uutiset0510:Kameraseura 5.7.2011 10:49 Sivu 1 MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit KS_uutiset0510:Kameraseura 5.7.2011 10:49 Sivu 2 PÄÄKIRJOITUS

Lisätiedot

Jo heti toukokuussa onkin sitten Kamera stadissa ja kuvat keskittyvät omille kulmille.

Jo heti toukokuussa onkin sitten Kamera stadissa ja kuvat keskittyvät omille kulmille. TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS KAMERASEURA 90 VUOTTA Juhlavuoden ohjelmiston punaisena lankana kulkee Kameraseuran kirjo. Kaikki

Lisätiedot

MAALIS HUHTIKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 2/2015

MAALIS HUHTIKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 2/2015 MAALIS HUHTIKUU kameraseura vuodesta 1921 UUTISET 2/2015 AV ilta kuukauden toinen keskiviikko vuorotellen Tekniikan kanssa AV illassa keskitytään valokuvan ja ääni Paikalla oli 17 jäsentä ja runsaiden

Lisätiedot

KERTOMUS TOIMI ASTA 2010

KERTOMUS TOIMI ASTA 2010 KERTOMUS TOIMI ASTA 2010 Poimintoja viime vuoden huippuhetkistä. Kameraseuran pää-äänenkannattajan Kamera-lehden 60-vuotisjuhlia vietettiin monin eri tavoin vuonna 2010. Vuoden merkittävin yksittäinen

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

TOIMI TAKERTOMUS 2009

TOIMI TAKERTOMUS 2009 TOIMI TAKERTOMUS 2009 ESIPUHE Luovan idean keksiminen ja soveltaminen käytäntöön - usein mielenkiintoisimpien kuvien kuvaajat ovat löytäneet oman ilmaisullisen tavan tulkita ympäristöä kameran välityksellä.

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Maaliskuu 2017 LUMA TIEDEKERHO LAHDEN PÄÄKIRJASTOSSA Alakoululaisille suunnattu, hauska ja jännittävä LUMA Tiedekerho tiistaisin pääkirjaston lastenosastolla!

Lisätiedot

Syys-loka 4 / 2007. Uutiset

Syys-loka 4 / 2007. Uutiset Syys-loka 4 / 2007 Uutiset Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit Kannen kuva Mikael Rantalainen Kameraseuran jäsen Mikael Rantalainen näytti kuviaan Uudesta Seelannista Opintokerhon

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1(5) SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Nämä säännöt on käännetty alkuperäisistä ruotsinkielisistä säännöistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sääntöjen alkuperäinen ruotsinkielinen

Lisätiedot

JOENSUUN KAMERASEURA RY

JOENSUUN KAMERASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Kesäkuukausia lukuun ottamatta kokoonnuttiin kuukausikokouksiin Seura järjesti perinteiset vuosi-, ja fotomartonkilpailut.kilpailuun osallistujille kirjataan pisteitä sekä

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2

KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 Kurssin kesto: 12.01.12-15.03.12 Kokoontumisajat: Torstai 17:30-20:45 ENON YLÄKOULU Alapappilantie

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2009 Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 HARJOITUSPAIKAN OSOITE JOENSUUN URHEILUTALO, KOSKIKATU 12. TATAMIT I JA II 2 KRS. PUNTTISALI URHEILUTALON ALAKERRASSA. PV AIKA PAIKKA

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

pahtumamme ansiosta. Valokuvauksen parasta antia on ilo itselle sekä muille.

pahtumamme ansiosta. Valokuvauksen parasta antia on ilo itselle sekä muille. MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Kameraseuran 90-vuotisjuhlavuosi on tarjonnut hienoja tapahtumia sekä jäsenille että kaikille valokuvauksesta

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Tervetuloa! Matematiikka tutuksi

Tervetuloa! Matematiikka tutuksi Tervetuloa! Matematiikka tutuksi Tavoitteet Yritetään vastata seuraaviin kysymyksiin: Mitä matematiikassa tutkitaan ja mihin sitä tarvitaan? Mitä tarkoitetaan todistuksella ja mitä hyötyä on käsitteiden

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt toisen kerran ja sen kilpailuaika oli 13.3.-6.6.2010. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot