Jos rasti on ko ryhmän ensimmäinen aamulla tai iltapäivällä, kerro, että Sepäse -päivässä: Käydään neljällä eri rastilla, joiden teemat ovat
|
|
- Maija-Leena Korpela
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SEPÄSE RASTI 2, 2018 Suunnitelma ja käsikirjoitus, 45 min. Tarvikkeet: kyniä nippu, fläppipaperit (väh. 5), fläppitusseja 2kpl teippiä/sinitarraa, post-it lappuja, kyljellelaitto julisteet A4 kokoiset 2kpl, peitot/jumppapatjat 2kpl, päihdebingo pohjasta monisteita 1. TERVETULOA, itsensä ja rastin esittely 3 min Tämän rastin tarkoituksena on keskustella seurustelusta ja päihteiden vaikutuksesta nuoreen ja erityisesti seksuaalisuuteen. Jos rasti on ko ryhmän ensimmäinen aamulla tai iltapäivällä, kerro, että Sepäse -päivässä: Tutustutaan ihmisen (ja omaan) seksuaalisuuteen eri näkökulmista. Käsitellään myös päihteitä. Tavoitteena on saada työkaluja aikuiseksi kasvamisen matkalle. Kaikille kaikki aiheet eivät ole vielä ajankohtaisia, mutta tärkeää tietää asioista, jotta voi tehdä (tietoisia) valintoja eikä olla vain virran vietävänä. Teemoja: Ihastuminen ja seurustelu, omat arvot, toiveet ja tavoitteet. Millä tekijöillä on merkitystä omaan seksuaaliterveyteen, miten itse voi asioihin vaikuttaa. Käytännön vinkkejä, eri vaihtoehtojen pohdintaa. Nuoruuteen kuuluvan normaalin epävarmuuden setvimistä. Käydään neljällä eri rastilla, joiden teemat ovat - seksuaaliterveys - seurustelu, päihteet - seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti - omat rajat, turvataidot Eri rasteilla käytetään eri menetelmiä asioihin perehtymiseen. Toivotaan aktiivista mukanaoloa! 2. SEURUSTELU, alkupuhe ja termit 3 min Seurustelu/deittailu saattaa kuulua jossain vaiheessa elämääsi. Toiset kokeilevat seurustelua jo sinun iässäsi, mutta useimmat vasta vähän myöhemmin. Osalle seurustelu tarkoittaa lyhyitä muutaman viikon kestäviä suhteita ja toisille seurustelu tarkoittaa sitoutumista toiseen ihmissuhteeseen kiinteästi koko eliniän ajan. Ei ole olemassa oikeaa ikää aloittaa seurustelua. Toiset eivät tällaisessa ihmissuhteessa ole koko elämänsä aikana, ja joku toinen vaihtaa kumppania useinkin. Seurustelu on kahden ihmisen välistä kanssakäymistä, jossa tapahtuu ihmissuhdetaitojen opettelemista. Seurustelemisen taitoja voi siis oppia ja seurustellessa opetellaan itsestä ja toisesta ihmisestä uusia asioita. Joku nuori saattaa hakea rakkautta ja kuvitella, että fyysinen läheisyys on
2 yhtä kuin rakkaus, vaikka se toinen osapuoli voi olla liikenteessä ilman erityisiä tunteita. Olisi hirveän tärkeää, ettei ensimmäisiin seurustelu ja seksikokemuksiin liittyisi loukatuksi ja petetyksi tulemisen kokemusta! Seurustellessa kannattaa opetella kuuntelemaan toista, toisen tunteita, toiveita ja odotuksia kumppanilta. Kysymys yleisesti kaikille: Seurustelun tapaisista suhteista käytetään muitakin nimityksiä: tapailu, hengailu, deittailu, kaveruus ym. Miten nämä eroavat toisistaan? Tapailu = esim. tapaillaan toisia ajoittain, mahdollisesti muitakin ihmisiä romanttisessa mielessä eli voi tapailla muitakin samanaikaisesti, pidetään hauskaa. Ei vakiintunutta seurustelua tms. seksi? hengailu = esim. eroaako edellisestä? liittyykö tähän seksiä ollenkaan? Seurustelu = esim. tiiviimpää yhdessäoloa ja tekemistä, arkisiakin asioita voidaan tehdä yhdessä, murheetkin jaetaan, ollaan sitoutuneempia toiseen kuin ehkä tapailussa. Ei yleensä muita kumppaneita samaan aikaan. Muutkin tietävät, että ovat pari. yhteisiä suunnitelmia tms kaveruus/ystävyys =? Oleellista on että kumpikin osapuoli tällaisissa suhteissa tietää, millaisessa suhteessa on ja molemmat ovat siitä samaa mieltä. Ja ketään ei loukata. HARJOITUS: ohjeistus 1 min + 2 min + 2 min + 2 min + yhteenveto 3 min = 10min Seuraava tehtävä liittyy näihin termeihin ja niiden eroihin. Jaetaan opisk 3-4 hengen ryhmiin. Jokainen ryhmä ohjataan fläppitaulun luo, jonne ryhmä keksii ja kirjoittaa vastauksia kysymyksiin post it-lapuilla, ryhmät ohjataan siirtymään seuraavaan ja seuraavaan kysymykseen muutaman minuutin välein. (laminoidut pahvit, joissa kysymykset ja muutama esimerkkivastaus) FLÄPPIPAPEREISSA: Mitkä olisivat tärkeimmät ohjeet/säännöt /tavoiteltavat asiat seurustellessa? esim Luottamus, uskollisuus, tasavertaisuus, turvallisuus, iloisuus mistä ne syntyvät? ei kerrota salaisuuksia, ei muille suhteeseen kuuluvia intiimejä asioita muille, pystytään puhumaan seksistä ja haluista, suhteessa voi olla eri mieltä asioista ilman että toinen loukkaantuu, pystyy kertomaan tunteista Esim peloista seksin aloituksen suhteen, iloitaan toisen onnistumisesta, tuetaan, kun vaikeaa toisella, ei petetä jne
3 Miten toimisit, jos et enää haluaisikaan seurustella kumppanisi kanssa? Mikä olisi paras tapa purkaa kiukkua /pettymystä, kun tyttöystävä tai poikaystävä kertoo, ettei enää halua seurustella sinun kanssasi? esim. whats up viesti, fb:n profiiliin muutos ettei parisuhteessa, jutella seurustelukumppanin kanssa kasvotusten (mitä voisi sanoa, ettei loukkaa toista?: Mun tunteet muuttunut, mulla ei ole aikaa seurustella, sä oot sulonen, mutta mun täytyy keskittyä jalkapalloon ja kouluun, sä olet kiva, mutta.. jne) esim. urheilla, kuunnella musaa, itkeä bestiksen kanssa, lähteä lenkille, haukkua seurustelukumppani muille, kertoa äidille, vetää kännit, Voiko itsetyydytystä harrastaa, jos seurustelee? Perustele. voi. Sooloseksi/itsetyydytys/masturbointi on normaalia toimintaa jota harrastaa useimmat ihmiset nuoruudesta vanhuuteen asti. Siitä ei vain puhuta, koska se on hyvin henkilökohtainen asia. Itsetyydytys on yhtä normaalia tytöille kuin pojillekin, seurustellessa, sinkkuna, avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessakin. Melkein kaikki tyydyttävät itseään ainakin jossain elämänsä vaiheessa. Sooloseksi edistää omaa seksuaalista hyvinvointia ja se on myös hyvä tapa tutustua omaan seksuaalisuuteen. Itsetyydytyksen määrälle ei ole olemassa ala- tai ylärajaa. Runsaskaan määrä ei ole ongelma, jos se tuntuu itsestä hyvältä ja sopivalta, eikä aiheuta kipua. Jos itsetyydytyksestä tulee pakkomielle, on hyvä keskustella asiasta esimerkiksi nuorisoneuvolan henkilökunnan kanssa. Sitä ei ole kuitenkaan pakko harrastaa, jos se ei tunnu hyvältä tai kiinnosta. Tunnetko oman kehosi? Oletko koskaan katsonut sukupuolielimiäsi peilillä? Sinun kehosi on ainutlaatuinen ja se on ihan yhtä hyvä joka paikasta. Siihen saa itse koskea ja siihen saa tutustua. Rakasta rohkeasti omaa kehoasi ja tutustu siihen omaan tahtiin. Itsetyydytyksessä ei ole mitään hävettävää. Se on turvallista kaiken ikäisenä ja taatusti riskittömämpää kuin yhden illan seksikokemukset. Itsetyydytys on todellista turvaseksiä! Sinun olisi hyvä löytää sellainen paikka, jossa voit olla aivan rauhassa. Ei siksi, että itsetyydytys olisi kiellettyä, vaan siksi, että se on vain sinun oma, intiimi asia. Turvallinen ympäristö saattaa helpottaa rentoutumista.
4 Aikaisemmin itsetyydytystä pidettiin hirveän pahana syntinä, joka aiheutti hirveän vakavia tauteja ja saattoi johtaa kuolemaankin. Miksi ennen ajateltiin siten, kun nykyään itsetyydytystä pidetään jopa terveellisenä ja hyvänä tapana tutustua omaan kehoon? Aika outoa, että sata vuotta sitten ajateltiin, että itsetyydytys tappaa ja nyt ajatellaan, että se voi jopa ehkäistä eturauhassyöpää. Vastaus: Aikaisemmin ihmisillä ei ollut tarpeeksi oikeaa tietoa asioista. Silloin uskomukset ohjasivat ihmisten ajatuksia. Tähän kuului myös vähäinen tieto itsetyydytyksestä. Ihmiset luulivat, että itsetyydytys olisi kiellettyä tai vaarallista. Myöhemmin tietoa tuli erilaisten tutkimusten kautta lisää, jolloin ihmiset saivat myös lisää tietoa itsetyydytyksestä. Tutkimukset osoittivat, että itsetyydytys on turvallista ja normaalia. Yhteenveto fläppipapereista kierroksen jälkeen! Kehu vastauksia, tuota niitä itse lisää, jos nuoret eivät ole rohjenneet niitä kirjoittaa. 3. PÄIHTEET HARJOITUS: A. Päihdebingo, 5-10 min Pareittain päihdebingo. Jaa bingolaput ja ohjeista oppilaat vastaamaan paperiin ja huutamaan bingo, kun 4 oikein suorassa tai vinossa rivissä. Tarkista voittokuponki. Siinä on hyvä käydä vastauksien teoriaa läpi nopeasti. Jos kierros oli nopea, jatkakaa bingoa, kunnes kaksi muutakin voittaa. Jos oppilaille nousi kysymyksiä näistä teemoista, käykää ne läpi. B. Sammuneen ensiapu/tajuttoman kyljelle laitto ja miten ehkäistä liiallinen päihtyminen? 16 min Bileet ovat menneet hienosti. Lähes koko luokka on mukana. Paikkoja ei ole mennyt rikki kuin yksi yksi lasi, jonka Noona pudotti kivilattialle. Lähes jokaisella on ollut omia juomia mukana, ja on toki maisteltu kaikkien tuomia drinksuja. Kello on jo yli puolenyön. Ruusa tulee sanomaan, että Noona on sammunut makkarin lattialle selälleen. Se joikin aika lailla kaikkee, mitä käsiinsä sai. Muutama kaveri lähtee katsomaan. Voi hitsi se on oksentanut siihen viereensä ja päälleen eikä se reagoi herättelyyn. Mitäs nyt tehdään? Soita apua, kylkiasento On tärkeää, että kaveria ei jätetä yksin oli kysymys sitten alkoholista tai huumeista ja oli uhri meille tuttu tai tuntematon. Apua pitää kutsua, vaikka jäisi itse kiinni päihteiden käytöstä tai kaverin vanhemmat saisi tietää hänen tilanteestaan!
5 Toiminta akuuteissa myrkytystilanteissa /Sammuneen ensiapu Jokaisella ihmisellä on velvollisuus auttaa ja jokaisella on oikeus saada apua. Auttamisvelvollisuus on lakisääteinen ja auttamatta jättämisestä voidaan rangaista. Jos ystäväsi sammuu, älä jätä häntä heitteille. Sammuneen hoidon avulla voidaan ehkäistä aivovaurioita ja estää jopa kuoleman. Päihdekuolemista suurin osa tapahtuu henkilön ollessa yksin. Mitä nopeammin päihteitä käyttänyt henkilö saadaan jatkohoitoon, sitä paremmin voidaan estää aineen imeytyminen ja auttaa häntä. Vastaavasti mitä nopeammin käyttöön voidaan puuttua, sitä paremmat mahdollisuudet henkilön on päästä aineesta eroon. Muistakaa, että tajuttomuuden syy voi olla muukin kuin päihtymys. Kyse voi olla onnettomuudesta, kaatumisesta, sairaskohtauksesta, väkivallasta jne. Suomessa kuolee vuosittain yli 400 ihmistä alkoholimyrkytykseen. Lisäksi muutama sata menehtyy alkoholin ja jonkin lääkeaineen yhdessä aiheuttamaan myrkytykseen. Myrkytyskuolemien määrä Suomessa on maailman kärkipäässä, ja moninkertainen verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin. Alkoholimyrkytys aiheutuu runsaan alkoholimäärän nopeasta nauttimisesta. Veren alkoholipitoisuuden kohoaminen yli kolmen promillen aiheuttaa jo myrkytyskuoleman uhan suurelle osalle ihmisiä. Varmin tapa välttyä myrkytykseltä on juoda vain vähän tai ei lainkaan. Yksi ravintola-annos tai keskiolutpullo nostaa veren alkoholia 0,2 promillesta alkaen ihmisen painosta riippuen. (Pullo Koskenkorvaa nopeasti juotuna voi siis kohottaa veren alkoholipitoisuutta vaarallisen paljon.) Runsas juominen voi lisäksi viedä muistin, ja kyky tarkkailla juomista pettää. Valtaosa myrkytyskuolemista onkin tapaturmia. Ketkä sitten ovat vaaravyöhykkeessä? Ensi kertoja alkoholia nauttivat lapset ovat todellisessa hengenvaarassa. Suurin osa myrkytyskuolemista tapahtuu kuitenkin runsaasti juoville keski-ikäisille miehille. Toistuvat humalatilat eivät siis suojele myrkytyskuoleman vaaralta, vaikka alkoholin sietokyky olisikin kohonnut poikkeuksellisen suureksi. Oireita alkavasta tajuttomuudesta: - sekavuus ja asioiden tiedostamattomuus - oksentelu - kohtaukset - hidas hengitys (alle kahdeksan hengityskertaa minuutissa) tai epäsäännöllinen hengitys - sinertävä tai kalpea iho - alentunut kehon lämpötila - tajuttomuus. Toimi oikein: -jos et saa henkilöä hereille, aseta hänet kylkiasentoon oksennukseen tukehtumisen välttämiseksi ja soita ambulanssi -jos saat hänet hetkeksi hereille, aseta hänet kylkiasentoon oksennukseen tukehtumisen välttämiseksi ja soita ambulanssi - jos henkilöllä on epäilyttäviä oireita, kuten hengitysvaikeuksia, soita ambulanssi HARJOITUS: ½ luokkaa harjoittelee kyljelle laittoa kolmella matolla (= n. 6-8 oppilasta) ½ luokkaa miettii: Miten ehkäistä liiallinen päihtyminen? (= n. 6-8 oppilasta) o Sillä välin kun 2 ryhmää/paria harjoittelee, toiset keksivät fläppipaperille tai taululle: Miten ehkäistä liiallista päihtymistä? Tuotos luetaan lopuksi kun kaikki ovat harjoitelleet kyljelle laiton. o Miten ehkäistä liiallista päihtymistä? esim.
6 älä juo tuntemattomista pulloista älä jätä juomaasi vartioimatta. Siihen saatetaan lisätä huumaavia aineita. kokeile alkoholia vain selvien ihmisten seurassa mieti, kenelle voit soittaa jos tarvitset apua älä käytä päihteitä vain maisteluannoksia alkoholia kokeile vasta aikuisena mieti etukäteen paljonko juot ja vähennä se puoleen juo hitaasti juo välillä vettä bileissä on kivaa ilman päihteitäkin lupaudu kuskiksi (ja pidä lupaus!! eli ei päihteitä) syö hyvin ennen humalaa älä juo kavereilta, jos itselläsi juomaa 4. YHTEENVETO 2min mitä jäi mieleen? kiitos!
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.
Suomi, Sinä ja päihteet
Suomi, Sinä ja päihteet Asiaa päihteistä maahanmuuttajille Tule mukaan Päihdetyö Tältä se näyttää: Tähän se johtaa: Kännissä olet ääliö. Suomi ja päihteet Ehkäistään Hoidetaan Laki ohjaa Silti: Nuoria
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1
KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1 EI JOO 1. Sukupuoli Tavoite: Oman biologisen sukupuolen tunnistaminen ja eri sukupuolien erottaminen. 1. Oletko sinä tyttö
Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.
Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,
1. Nimi ja henkilötunnus ryhmä
Opiskeluterveydenhuolto TERVEYSKYSELY Opiskelijalle Oppilaitos Opintolinja A YHTEYSTIEDOT 1. Nimi ja henkilötunnus ryhmä 2. Osoite 3. Kotikunta 4. Puhelin 5. Lähin omainen Puh päivisin: B. TERVEYDENTILA
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi
Terve ja turvallinen seksuaalisuus nuoruudessa
Terve ja turvallinen seksuaalisuus nuoruudessa Maaret Kallio Erityisasiantuntija Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), työnohjaaja Seksuaaliterveysklinikka, Väestöliitto Nuorten seksuaaliterveyden osaamiskeskus
Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa
Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa Seksuaalisuus: On ominaisuus, joka on jokaisella ihmisellä syntymästä lähtien muuttuu koko elämän ajan kasvun, kehityksen sekä ikääntymisen mukana koska seksuaalisuus
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta
Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti
Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti 2012-2016 Teksti ja kansainvälisten seksuaalioikeuksien (World Association for Sexual Health, WAS 2014)
Lukulattia. Tavoite. Huom! Nuoret pystyvät tekemään harjoitteen myös keskenään ohjatusti. Tarvikkeet
Lukulattia Tavoite Tuoda esille faktatietoa riskitekijöistä, jotka vaikuttavat vapaa-ajan ja liikenteen tapaturmien taustalla (ml. alkoholi ja muut päihteet). Samalla pohditaan, miten jokainen omilla valinnoillaan
Miten haluat kasvattaa lapsesi?
tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout
Pohdittavaa harjoituksenvetäjälle: Jotta harjoituksen tekeminen olisi mahdollista, vetäjän on oltava avoin ja osoitettava nuorille, että kaikkien
Mitä seksi on? Tavoite: Harjoituksen tavoitteena on laajentaa näkemystä siitä, mitä seksi on. Monille seksi on yhtä kuin vaginaalinen yhdyntä/emätinseksi. Reilu seksi projektissa seksillä tarkoitetaan
OHJEISTUS NUORILLE SUUNNATTUJEN TIETOVIDEOIDEN KÄYTTÖÖN: SEURUSTELUVÄKIVALTA-VIDEO
OHJEISTUS NUORILLE SUUNNATTUJEN TIETOVIDEOIDEN KÄYTTÖÖN: SEURUSTELUVÄKIVALTA-VIDEO Tämä tukimateriaali on suunniteltu nuorten parissa toimiville ammattilaisille ja aikuisille. Materiaali tukee Nuorten
AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio
Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja
1. HYVÄ YSTÄVÄ. Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet
1. HYVÄ YSTÄVÄ Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet 2 2. HYVÄ YSTÄVÄ Oletko itse ystävänä sellainen, minkä ominaisuuden kirjoitit? a. En koskaan 0
Nainen ja seksuaalisuus
Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin
Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet
Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin
RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT
RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke
SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen
Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta
Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?
Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää
Maailman aids-päivä Veera Leppänen suunnittelija, terveydenhoitaja Hiv-tukikeskus
Maailman aids-päivä 1.12.2015 Veera Leppänen suunnittelija, terveydenhoitaja Hiv-tukikeskus Maailman aids-päivä Maailman Terveysjärjestö WHO julisti vuonna 1988 Maailman aidspäivän 1. joulukuuta vietettäväksi
Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat
Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia
Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa
Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Kirsimarja Raitasalo THL, Alkoholi ja huumeet 11.11.2011 1 Taustaa Alkoholinkulutus on
Nuorten seksuaaliterveyskartoitus
Nuorten seksuaaliterveyskartoitus Nettikysely 12-22-vuotiaiden nuorten parissa Osaraportti Sini Pekkanen, Lääkärikeskus Nuorten Naisten Bulevardi Hannele Spring, Otavamedia, Suosikki 4.7.2011 Nuorten tutkimushanke
Miten kirkon tehtävästä käsin tuetaan tyttöjen identiteettiä ja kasvua?
Miten kirkon tehtävästä käsin tuetaan tyttöjen identiteettiä ja kasvua? Ja miksi niin tulee tehdä? 15.10.2012 TT, pari- ja seksuaaliterapeutti Heli Pruuki Millaista sinulle on olla nainen? Mitä arvostat
1 Aikuistumista ja arjen arvoja
1 Aikuistumista ja arjen arvoja Mikä on parasta nuoruudessa? aikuisuudessa? 1.1 Aikuistuminen Viime vuosikymmenien muutos: - Lapsuus on lyhentynyt ja lasten fyysinen kehitys nopeutunut. - Aikuisuuteen
(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)
1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia
Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen
Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.
Taustatiedot - Kaikki -
Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet
TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine
TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ KOULUELÄMÄST STÄ Sainio Pia-Christine Lähtökohdat projektin käytännön kehittymiselle: Uusi työntekijä, odotukset korkealla Tyttöjen raju päihteiden käyttö
Mies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Poikien oma opas. Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa.
Poikien oma opas Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa. Seksuaaliterveyden ensiapupakkaus: Kunnioitus, Kumppani, Kumi Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista.
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta
Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seurusteluväkivaltaan ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan
IHMISSUHTEET JA SEKSUAALISUUS. Terveystieto Anne Partala
IHMISSUHTEET JA SEKSUAALISUUS Terveystieto Anne Partala Ihmissuhteet Elämään kuuluvat erilaiset ihmissuhteet perhe, sukulaiset ystävät, tuttavat seurustelu, avo-/avioliitto työ-, opiskelu- ja harrastuskaverit
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka
Päihdekyselyn koonti. Minna Iivonen Susanna Vilamaa Heidi Virtanen
Päihdekyselyn koonti Minna Iivonen Susanna Vilamaa Heidi Virtanen Pohjatietoa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 102 henkilöä Kyselyyn vastasi LÄHI14S, DILO13S, DINU13S, LAPE14S, LANU15K,DIL13S, NUVAV14S Kysely
Preconception Health ja nuorten seli-asenteet
Preconception Health ja nuorten seli-asenteet Jouni Tuomi FT, yliopettaja, terveyden edistäminen TAMK v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä
Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin
Alkoholi lisää syövän vaaraa Alkoholi on yksi merkittävimmistä elintapoihin liittyvistä syöpäriskeistä. Mitä enemmän alkoholia käyttää, sitä suurempi on riski sairastua syöpään. Myös kohtuullinen alkoholinkäyttö
LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku
LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta
Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto
Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään.
MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista
MAUSTE-hanke 2015-2016 Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista Haastattelun tarkoitus Saada tietoa maahanmuuttajien seksuaaliterveydestä,seksuaaliohjauksen ja neuvonnan tarpeista,
Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä
Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva
EOPH Elämä On Parasta Huumetta ry Livet Är Det Bästa Ruset rf
Ehkäisevää päihdekasvatustyötä valtakunnallisesti Huumeneuvontapuhelin 9 4 ja nettineuvonta IRC-galleria, Habbo hotelli, Demi.fi, Vauva.fi ja Facebook Mobihubu kännykkäpelit Pelitaito projekti Päihdeilmiö
KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne. Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori
KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori OSA 1 Tutkimus Mitä on lapsen seksuaalisuus Väestöliitossa tehty LASEKE-tutkimus Ammattilaisten ajatuksia lasten
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA
LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA Terveystarkastukset lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa -menetelmäkäsikirjassa (2011) todetaan että seksuaaliterveyden edistäminen on tärkeä
Alkoholi. Tämä esite auttaa sinua arvioimaan, miten käytät alkoholia.
Alkoholi Tämä esite auttaa sinua arvioimaan, miten käytät alkoholia. 1 Sisältö 3 4 8 9 11 12 14 Lukijalle Mitä alkoholi on? Alkoholi vaikuttaa ihmisiin eri tavalla Erilaisia tapoja käyttää alkoholia Alkoholi
MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle
MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin
Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys
Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä
Kaksinkertainen mahtis
Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin
Simpele 7-9 luokat 2017
Simpele 7-9 luokat 2017 1. Sukupuolesi 5% 1 15% 2 25% 3 35% 4 45% 5 55% 6 65% Tyttö/nainen 6 Poika/mies 4 2. Äidinkielesi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Suomi, ruotsi tai saame. 96% Joku muu, mikä 4% Avoimet vastaukset:
Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
Alkusanat.. 5. Murrosikä... 6. Tytöstä naiseksi... 8. Pojasta mieheksi. 10. Ihastuminen. 12. Seurustelu 13. Rakkaus.. 15. Itsetyydytys.
2 SISÄLTÖ Alkusanat.. 5 Murrosikä... 6 Tytöstä naiseksi... 8 Pojasta mieheksi. 10 Ihastuminen. 12 Seurustelu 13 Rakkaus.. 15 Itsetyydytys. 16 Seksi... 18 Ehkäisy 20 Ekan kerran ABC... 22 Kuinka kieltäydyt
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
Mies ilman parisuhdetta
Mies ilman parisuhdetta Suomalaisten yksinäisyys hanke Yksinäisyys elämänkulussa -työpaja Seinäjoella 18.2.2016 Anu Kinnunen Yksin eläminen vaikuttaa terveyteen Eliniän odotteen laskeminen Parisuhteettomat
Seksuaaliterveys. Semppi-terveyspisteiden kehittämispäivä 28.4.2015 Maria Kurki-Hirvonen
Seksuaaliterveys Semppi-terveyspisteiden kehittämispäivä 28.4.2015 Maria Kurki-Hirvonen Terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Joensuun kaupunki Eeva Ruutiainen Terveyden edistämisen suunnittelija
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso
HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN
HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Sisällys: - Aggression tasot - Kokonaisvalmiuden saavuttaminen - Pelon oireet - Pelko toiminnan ohjaajana - Keinot
Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille
Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja
Teemat: Seksuaalinen itsemääräämisoikeus, seksuaalinen kaltoinkohtelu ja vastikkeellinen seksi
TYÖPAJA NUORILLE Teemat: Seksuaalinen itsemääräämisoikeus, seksuaalinen kaltoinkohtelu ja vastikkeellinen seksi Vinkkejä aiheen käsittelyyn: Varaa aikaa vapaaseen tai ohjattuun keskusteluun, jossa olet
Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa
Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Tavoite Tämän tehtävän tavoitteena on tuoda esille liikkumiseen ja liikkumattomuuteen liittyviä perustietoja suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tehtävän tavoitteena
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1
Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman
KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.
KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano
Urheilijan nesteytys
Urheilijan nesteytys Katja Mjøsund LT, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Orto-Lääkärit,, Helsinki Mehiläinen, Helsinki Paavo Nurmi keskus, Turku ADT, Suomen Suunnistusliitto Nesteytysohjeet Ennen suoritusta
Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO
VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin
Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /
RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.
Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja:
TERVEYSKYSELY Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: Opiskelutyö edellyttää hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Terveydentilasta ja kunnosta huolehtiminen on yksi elämän perusedellytyksistä. Pysähdy hetkeksi
Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin
ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,
Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö
1 INTERVENTIOMATERIAALI YLÄKOULUIKÄISTEN VANHEMPAINILTAAN Tavoitteena huoltajien tietoisuuden lisääminen nuorten päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Interventiomateriaali sisältää 1.
Turvallisesti netissä
Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo
Poikaryhmä. Ohjelmarunko
Poikaryhmä Ohjelmarunko 1. Tutustumiskerta 2. Kuka minä olen? 3. Kaverit 4. Tunteet 5. Pojasta mieheksi 6. Onnistumiset ja epäonnistumiset 7. Päättäjäiset Ryhmän kokoontuminen noudattaa aina tiettyä kaavaa.
Sosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan
OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS
Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Millainen maailmani pitäisi olla?
Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta
Sateenkaarinuori tai -lapsi perheessä. Terhi Väisänen Perhetyöntekijä, Perhe- ja paripsykoterapeutti
Sateenkaarinuori tai -lapsi perheessä Terhi Väisänen Perhetyöntekijä, Perhe- ja paripsykoterapeutti Salaamisen taakka Moni nuori pelkää kertoa perheelleen kuulumisestaan seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön.
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu
Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti
Hei, mulla ois yksi juttu LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mul ois yks juttu! -lapsen väkivaltakokemuksen varhainen tunnistaminen
Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät
Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät Työpaja/ Väestöliitto Seksuaalikasvatuksen välineitä ja menetelmiä sekä ajan ilmiöitä 3.12.2009 Vierumäki Mika Lehtonen Tuulia Aho Psykiatrinen sairaanhoitaja
Seksi ja Seurustelu Sanasto
Seksi ja Seurustelu Sanasto Sisältö Ystävyys ja seurustelu 3 Kehonosat 4 Seksuaalisuus 6 Seksi ja itsetyydytys 8 Turvallinen seksi ja ehkäisy 10 Seksuaalinen hyväksikäyttö 12 2 Ystävyys ja seurustelu Poikakaveri
raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p
Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä
Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja
MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki
MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki Monikulttuurisuus ja ihmissuhteet Ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä on hyvä ottaa
Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,
VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!
Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa
Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.
Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä
Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007
Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Kerro aikuiselle, jolla on aikaa kuunnella. Kaikenlaiset asiat, fiilikset ja tapahtumat kannattaa jakaa läheisille
Investointi sijaisvanhempaanparas
Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
SEKSUAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESSA
Seksuaalisuus on suuri ja kiehtova aihe. Sen voi nähdä miten vain ja monin eri tavoin, jokainen omalla tavallaan. Seksuaalisuus on sateenkaaren kaikkien Lasten tunne- ja turvataidot verkostofoorumi värien
Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa:
Hylätyksi tulemisen pelko 9.osio. HALLINTAKEINOMME Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa: Ajatus -Olen surkea äiti -Olen huono työssäni, pakenemista Käytös Suorittamista syyllisyyden
ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2
ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.
Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.
Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Koulutuksen ohjelma klo 10.00 Teemme yhdessä 12.00 Lounas 13.00 Kokemuksia luokkapiiristä ja juttutuokiosta